Kuukauden levyartikkeli: Arja Saijonmaa – Sånger från asfalt och ängar (WEA-Metronome Records, 1981)

Entinen(?) vasemmistolaislaulaja tulkitsemassa juhlaorkesterin säestämänä Tukholman Poliisikuoron kanssa suomalaisia ikivihreitä ruotsiksi. Campia? No ehdottomasti. Juhlavaa? Sitäkin!

Arja Saijonmaan varsinainen läpimurto Ruotsissa ajoittuu vuoteen 1977, mutta hänen musiikkiprojektinsa lahden toisella puolella alkoivat jo muutamaa vuotta aikaisemmin. Arja Saijonmaa esiintyi 1970-luvun puolivälissä Ruotsissa Mikis Theodorakisin musiikkiin perustuvassa musikaalissa – itseoikeutetusti, olihan hän ainoa pohjoismaalainen, joka oli kiertänyt mukana Theodorakisin maailmankiertueella. Yhteistyö Theodorakis-musikaalin kapellimestarin Ulf Björlinin kanssa jatkui, kun Saijonmaa ja Björlinin orkesteri suunnittelivat Helsingin juhlaviikoille 1975 konserttikokonaisuuden ranskalaisista chansoneista. Esityksessä esiteltiin ranskalaisen musiikin kirjo keskiaikaisesta ritarirunoudesta aina Joseph Kosman nykyaikaisiin iskelmiin asti. Kokonaisuudesta julkaistiin Suomessa levy Huomenta sydämeni – Bonjour mon coeur ja lisäksi Yleisradio ikuisti siitä omilla tv-studioillaan taltioinnin vuonna 1976.

Theodorakis-musikaalin seurauksena syntyi ajatus äänittää levyllinen Theodorakisin musiikkia Ruotsiin. Saijonmaan ja Theodorakisin yhteistyö oli päättynyt maailmankiertueeseen vuonna 1972, mutta viisi vuotta myöhemmin helmikuussa 1977 yhteistyö alkoi taas kukoistaa, kun Saijonmaa taustaryhmineen matkusti Ateenaan levyttämään äänitettä Ruotsin markkinoille. Theodorakis oli palannut takaisin kotimaahansa Kreikan sotilasjuntan kukistuttua vuonna 1974. Kotiinpaluun myötä Theodorakisin säveltuotannossa painottuivat aikaisempaa epäpoliittisemmat ja "lempeämmät" sävyt. Näitä uusia lauluja kutsuttiin laiki-lauluiksi, joiden teksteissä välitettiin havaintoja ihmiselämän arjesta. Albumin nimeksi annettiin Det är tid att sjunga sånger. Theodorakis johti orkesteria ja lauloi joillakin raidoilla mukana. Uusien laiki-laulujen lisäksi mukana oli vanhempia Theodorakisin sävellyksiä nykykirjailijoiden runoihin.

Levy-yhtiö piti Det är tid att sjunga sånger -albumia kummajaisena ja marginaalimusiikkina. Kertoman mukaan levystä julkaistiin aluksi vain varovainen 5 000 äänitteen painos. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia älppäri nousikin Ruotsissa yllättävään suosioon. Lopulta sitä myytiin 100 000 äänitettä ja Saijonmaa vastaanotti albumista kultalevyn, elämänsä ensimmäisen. Saijonmaa kierteli suursuosion vanavedessä ympäri Ruotsia esittäen Theodorakisin musiikkia loppuunmyydyille konserttisaleille. Menestys oli niin valtaisaa, että vuonna 1978 markkinarakoon iskettiin tupla-LP konserttitaltiointi, jonka ansiosta ruotsalaiset saivat levyhyllyihinsä lisää Theodorakisin tuotantoa.

Vuonna 1979 Saijonmaa tutustutettiin maineikkaaseen chileläiseen Inti-Illimani -orkesteriin. Yhtyeen jäsenet olivat olleet maanpaossa vuodesta 1973 lähtien, kun Augusto Pinochet kaappasi Chilessä vallan Salvador Allendelta. Visio oli ylevä: Saijonmaa tekisi näiden chileläisten pakolaismuusikoiden kanssa saman, minkä hän oli tehnyt Mikis Theodorakisin kanssa. Musiikilla diktatuuri kumoon. Saijonmaa ja Inti-Illimani levyttivät Ruotsissa albumillisen Violeta Parran lauluja. Gracias a la vida taipui muotoon Jag vill tacka livet, ja siitä muodostui suuri ikivihreä Ruotsissa. Myös tämä levy myi Ruotsissa kultalevyyn oikeuttavat 100 000 äänitettä.

Saijonmaan menestys Ruotsissa herätti kiinnostusta hänen kotimaassaan. Vuonna 1979 Scandia Musiikki julkaisi Saijonmaan molemmat ruotsalaiset menestyslevyt suomeksi. Suomenkielisten levyjen sisältö on identtinen ruotsinkielisten kanssa. Säestystaustat ovat täsmälleen samat, ainoastaan Saijonmaan ruotsinkielinen lauluraita on korvattu suomenkielisellä. Det är tid att sjunga sånger julkaistiin suomeksi nimellä Jokainen arkiaamu – Arja Saijonmaa ja Mikis Theodorakis Ateenassa ja Jag vill tacka livet nimellä Miten voin kyllin kiittää. Molemmilla levyillä suomenkielisistä käännöksistä vastaa Saijonmaan hovirunoilija Pentti Saaritsa, jonka suoritukset ovat ilmiömäisiä; laulujen suomennokset ovat uskollisia alkuperäisille vaativille teksteille pysyen silti runomitassa ja sisältäen vielä oivaltavia loppusointuja.

Saijonmaasta oli täten tullut Ruotsissa eräänlainen maailmanmusiikin välittäjä. Hän oli tutustuttanut ruotsalaiset sekä kreikkalaiseen että eteläamerikkalaiseen musiikkiin, ja varsin hyvällä menestyksellä. Syksyllä 1980 ilmoitettiin, että seuraavana projektina ruotsalaiselle yleisölle esiteltäisiin Saijonmaan kotimaan musiikkiperinnettä. Jo loppuvuodesta 1977 Ruotsissa täystyöllistetty Arja Saijonmaa oli paljastanut Suomen Kuvalehden haastattelussa, että hänen mielessään kangastelevat suunnitelmat suomalaisten laulujen löytämisestä ja esittämisestä.

Vuosien 1980–81 vaihteessa Saijonmaa kehitti yhdessä Vivica Bandlerin kanssa perinteiseen tukholmalaiseen Hamburger Börsiin show'n, jonka teemana oli suomalainen kulttuuri: sekä suomalaiset ikivihreät iskelmät että runot (muun muassa Eeva Kilpi ja Claes Andersson). Saijonmaan oman kertoman mukaan ajatusta vieroksuttiin suuresti. Suomalainen tango miellettiin Ruotsissa omituiseksi ja aggressiiviseksi. Se edusti samanlaista negatiivista suomalaisuutta kuin alkoholisoituneet maahanmuuttajat, jotka aiheuttivat sosiaalisia ongelmia Ruotsissa. Suomalaisuuteen keskittyvän mollishow'n viihdearvoon ei luotettu, varsinkin kun kyse oli yhdestä Ruotsin arvostetuimmista revyy-estradeista. Saijonmaa ja esityksen ohjaaja Bandler pitivät kuitenkin päänsä ja show toteutettiin tekijöiden alkuperäisen näkemyksen mukaisesti. Mikkelin kasvatti Saijonmaa oli ilmaissut loppuvuodesta 1980 Apu-lehden haastattelussa, kuinka ruotsalaisten olisi korkea aika tutustua muuhunkin suomalaisuuteen kuin "suomenruotsalaisten kautta siilantuneeseen tietoon". Esityksestä kuvattiin televisiotaltiointi, jonka Yleisradio välitti marraskuussa 1981 suomalaisille. Saijonmaan seuraavaa pitkäsoittoa ruvettiin rakentamaan show'ssa kuultujen laulujen ympärille.

Euroviisukapellimestarinakin toiminut
Anders Ekdahl on Sånger från asfalt
och ängar -levyn kapellimestari.

Saijonmaan kolmas ruotsalainen studioalbumi Sånger från asfalt och ängar sisältää 11 ikivihreää suomalaista sävelmää. Saijonmaa on usein haastatteluissa korostanut vieneensä nimenomaan suomalaisen tangon ruotsalaiselle yleisölle. Sånger från asfalt och ängar koostuu kuitenkin laajemmin vanhasta tanssimusiikista, joten tangojen ohella levyn raidoilla kuullaan yhtä lailla humppaa ja valssia. Albumin kapellimestarina ja laulujen sovittajana toimi Hamburger Börs -show'n musiikillinen vastaava Anders Ekdahl. Säestyksestä vastaa kunnon orkesteri: 11 studiomuusikkoa ja jousiosuuksia soittavat itsensä Hovikapellin jouset. Kolmella raidalla Saijonmaan kanssa laulaa jylhästi Tukholman poliisikuoro johtajanaan Göte Widlund. Suomalaiset suosikkisävelmät, jotka olivat olleet tanssilavojen ja päivätanssien "käyttömusiikkia", muovautuivat ruotsalaisten muusikoiden käsittelyssä juhlaviksi. Vähäeleiseen suomalaiseen iskelmään sekoittui aimo annos ruotsalaista mahtipontisuutta.

Ruotsinkieliset käännökset suomalaisiin ikivihreisiin on kynäillyt Helsingin yliopiston pohjoismaisten kielten professori Lars Huldén (virassa vuosina 1964–1989). Huldén, suomenruotsalainen kirjailija ja kielentutkija, oli kääntänyt aikaisemminkin muun muassa suomenkielisiä näytelmiä ja runoja ruotsiksi. Huldénin kynästä Kultaisesta nuoruudesta tuli Ljuvliga ungdom, Metsäkukista Skogsblommor ja Kotkan ruususta Kotkas ros. LP:n takakanteen painettiin hänen kirjoittamansa esipuhe, jossa hän kuvailee suomalaisten olevan pieni ja syrjäinen kansakunta, jonka musiikkikulttuuri on muualla maailmassa tuntematonta. Suomalaisten sydämiin tehoavat erityisesti mollisävelmät ja melankoliset sanoitukset. Tästä syystä ei ole sattumaa, että levyn lauluista muutama on alun perin venäläistä alkuperää. Huldén mainitsee myös, kuinka suomalaiset tanssivat mielellään tangoa, josta on tullut Suomessa miltei kansallistanssi, sekä humppaa, joka on omaleimainen variaatio fokstrotista.

Kuten edellä mainittiin, albumille valikoiduista 11 "suomalaisesta" ikivihreästä kolme on itse asiassa venäläisiä lauluja: Uralin pihlaja, Rakastan sinua elämä sekä Elämä juoksuhaudoissa, joka perustuu tietojeni mukaan vanhaan venäläiseen valssiin.

Sävelmistä vanhin lienee Usko Kempin Tulipunaruusut eli Eldröda rosor, joka levytettiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1930. Saijonmaa kuvailee omassa esittelytekstissään laulun kaikkien aikojen "klassisimmaksi" humpaksi. Muu kappalekavalkadi on syntynyt sodan aikana tai sen jälkeen. Suomalaisten sotakokemukset pääsevät esille lauluissa Elämä juoksuhaudoissa ja Syyspihlajan alla eli ruotsiksi Livet i löpgravarna ja Under höströnnen. Saijonmaa tulkitsemassa Elämä juoksuhaudoissa saattaa kuulostaa hieman huvittavalta, sillä suomalaiset ovat mieltäneet laulun leimallisesti suomalaisten sodan kokeneiden laulajien (sekä tietysti Tuntemattoman sotilaan Rahikaisen) esittämäksi. Elämä juoksuhaudoissa kuuluu kuitenkin edelleen Saijonmaan vakituiseen konserttiohjelmistoon. Saijonmaa puhaltaa suomalaisen sotilaan kaipuusta kertovaan kappaleeseen yleishumaanin sävyn, samalla tavalla kuin hänen toiseen bravuurinumeroonsa Partisaanivalssiin (Tänään en voi luokses tulla), jonka hän levytti vuonna 1985. Syyspihlajan alla ensiesitettiin vuonna 1942. Henry Theelin alun perin levyttämä tango – jonka sanoituksessa "punertaa marjat pihlajan kuin verta niillä ois" – kuvastaa levytysvuotensa tunnelmia.

Suomalaisista tangoista mukana on luonnollisesti itseoikeutetusti Se Legendaarisin Suomalainen Tango eli Unto Monosen Satumaa, ruotsiksi Sagolandet. Monosen sävellys on alun perin jo vuodelta 1949. Tangona se levytettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1955 (Henry Theel), mutta vasta Reijo Taipaleen levytys vuodelta 1962 nosti laulun suosioon. Reijo Taipaleen Satumaasta katsotaan alkavan suomalainen 60-luvun suorastaan äärettömät mittasuhteet saavuttanut tangobuumi, joka syntyi kenties jonkinlaisena vastaiskuna nuorison suosimalle rautalankamusiikille. Näin ollen Saijonmaan levyllä Satumaa esittelee suomalaisen tangon "viimeisintä" kultakautta.

Albumin kolmesta tangolevytyksestä Saijonmaalle merkityksellisin on Kotkan ruusu, jonka sanoitus on kaukana perinteisten tangojen maalailemista haavekuvista. Kotkan ruusu oli tullut Saijonmaalle tutuksi vuonna 1970, kun tasavallan presidentti Urho Kekkonen pyysi häntä laulamaan laulun 70-vuotissyntymäpäivillään – kappalevalinta oli tuolloin mahdollisimman kaukana Saijonmaan yhteiskunnallisesti aktiivisesta lyyrisesti korkeatasoisesta repertuaarista. Yllättävä esiintymispyyntö merkitsi ensisysäystä Saijonmaan matkalle oman suomalaisen musiikki-identiteetin löytämiseen. Kotkan ruusu sävellettiin aikoinaan vuonna 1941 erääseen kotkalaiseen näytelmään. Äänitteelle sen ikuisti ensimmäistä kertaa Pauli Räsänen vasta vuonna 1969. Salaperäisestä kurtisaanista kertonut kappale kuuluu edelleen Saijonmaan konserttiohjelmistoon, mutta luvalla sanoen on todettava, ettei laulun ruotsinnos Kotkas ros ole täysin onnistunein. Tarinan kääntäminen vieraalle kielelle on tuonut tekstiin tietynlaista töksähtelevyyttä. Kotkan ruusun kohokohtana monet pitävät neljännen säkeistön säkeiden kohtalokasta alkua: "Tänä yönä..." Ruotsinnos "I natt skall" toki välittää sanoituksen suoraan toiselle kielelle, mutta ei toimi onomatopoeettisesti yhtä tehokkaalla tavalla.

Valssin tahtiin levyllä soivat – Elämä juoksuhaudoissa -kappaleen lisäksi – Kultainen nuoruus, Metsäkukkia ja Uralin pihlaja. Ensinmainitun ruotsinkielinen versio Ljuvliga ungdom oli jonkinasteinen menestys Ruotsissa ja se on sisällytetty lukuisille Saijonmaan ruotsalaisille kokoelmille. Kertosäkeistössä on mukana Tukholman poliisikuoro. Tämäkin klassikko levytettiin alun perin jo 1949, vaikka nykyään monet yhdistävät laulun Olavi Virran ohjelmistoon. Olavi Virran ikimuistoinen levytys on vuodelta 1962.

Kansansävelmään pohjautuva Metsäkukkia äänitettiin ensimmäistä kertaa instrumentaalina jo ennen sotia. Aune Haarla laati lauluun tekstin salanimellä A. Tuulos. Sanojen kanssa Metsäkukkia levytettiin vuonna 1952. Saijonmaan levyllä Skogsblommor soi juhlavasti haitarin ja jousien säestämänä.

Uralin pihlajaa pidettiin Suomessa aikoinaan venäläisenä kansanlauluna, jonka sanoituksen uskottiin perustuvan venäläiseen kansanperinteeseen. Neuvostoliiton aikaisista tekijänoikeuskäytännöistä johtuen lukuisten itärajan takaa peräisin olevien sävelmien tekijät jäivät käytännössä tuntemattomiksi, minkä vuoksi laulut ilmoitettiin länsimaisissa lähteissä venäläisiksi kansanlauluksi. Tälläkin albumilla Rönnen i Uralin tekijätietoihin on merkitty "trad.". Sittemmin on osoitettu, että laulun ovat säveltäneet neuvostoliittolaiset Jevgeni Rodygin ja Mikhail Pilipenko. Laulun alkuperäisellä sanoituksella ei ole mitään tekemistä suomenkielisen version kanssa. Alkuperäisessä venäjänkielisessä tekstissä kerrotaan neuvostoliittolaisen tehdaskaupungin elämästä. Siitä en tiedä, perustuuko Saukin runoilema suomenkielinen teksti todella venäläiseen saagaan, mutta käännös alkuperäisestä se ei ole. Uralin pihlaja levytettiin Suomessa ensimmäisen kerran tiedettävästi vuonna 1961, mutta suurempaan tietoisuuteen laulu kohosi vasta Kaisa Korhosen levytettyä sen 1969. Rönnen i Ural on musiikillisesti tämän albumin ehdottomia kohokohtia. Laulua ei ole sovitettu perinteisesti tanssittavaksi valssiksi, vaan hitaaksi balladiksi, jossa kuulijan on tarkoitus keskittyä kuuntelemaan tarunhohtoista tarinaa. Saijonmaan tulkinta tukee kertomuksen asetelmaa ja Tukholman poliisikuoro laulaa kertosäkeistössä komeasti mukana – kylmät väreet ovat taatut joka kuuntelukerralla. Senkin uhalla, että menetän nyt kaiken uskottavuuteni, rohkenen tunnustaa, että mielestäni Saijonmaan levytys on mahdollisesti vaikuttavin, mikä tästä ikivihreästä on koskaan tehty.

Venäläistä sävelaarteistoa on myös Rakastan sinua, elämä eli Vad jag älskar dig, liv. Ikivihreä, jonka tekivät Suomessa tutuksi Georg Ots ja Kauko Käyhkö 1960-luvun alussa. Tälläkin levytyksellä Tukholman poliisikuoro ryydittää tunnelmaa uljaalla laulannallaan. Orkesteri aloittaa laulun hillityn hiljaisena, mutta lopussa meno yltyy varsin dramaattiseksi, miltei teatraaliseksi.

Teatraalisuudesta puheen ollen yksi levyn huikeimmista vedoista on ehdottomasti Georg Malmsténin alun perin veljelleen säveltämä Kohtalokas samba, Lars Huldénin kääntämänä Samba Katastrof. Levyllä säestävä orkesteri ottaa kaiken irti tästä vauhdikkaasta ja svengaavasta kansanomaisesta sambasta. Saijonmaa, jonka ura esiintyvänä taiteilijana alkoi aikoinaan Ylioppilasteatterissa, pääsee hyödyntämään näyttelijäntaitojaan: hän siirtyy luontevasti viettelevästä Tamarasta stressaantuneeseen Kalle Tappiseen. Myös aamun krapulaiset tunnelmat välittyvät niin Saijonmaan tulkinnasta kuin orkesterille ideoiduista sovituksellisista jipoista. Levytys sisältää kaksi mielenkiintoista kuriositeettia. Kappaleen päätteeksi orkesterin hanuristi soittaa oivaltavasti lyhyen pätkän Säkkijärven polkasta – lauluhan tunnetusti loppuu siihen, kun Kalle Tappinen katumuspäissään toteaa, että Säkkijärven polkka vaimonsa kanssa olisi tullut halvemmaksi. Suomenkielisessä alkuperäisessä sanoituksessa Kalle Tappisella on 12 tenavaa, mutta Lars Huldénin ruotsinnoksessa lapsia onkin vain 11. ("Hon har skänkt mig elva ungar / flera av dem ganska små.")

Kotimaisen iskelmätradition kirjoa esittelee myös Erik Lindströmin 1950-luvulla säveltämä beguine Kylmä rakkaus eli Kall kärlek. Tämä raita tarjoaa osuvan näytteen koko albumin yleistarjonnasta: laadukkaan orkesterin soitanta on nautittavaa kuultavaa. Suomalaisen tanssikansan haltuun ottama iskelmä muuntuu Hovikapellin jousien säestämänä kansainväliseltä kuulostavaksi estradisävelmäksi. Samalla Anders Ekdahlin elegantit sovitukset muistuttavat, kuinka nerokkaita säveltaiteen teoksia kotimaisen perusiskelmien kaanonissa onkaan. Erik Lindströmiä ei ole syyttä suotta kehuttu kansainvälisen tason säveltäjäksi. Kall kärlekiä kuunnellessa näen mielessäni Piukat paikat -elokuvasta tutun Sweet Suen johtamassa tahtipuikon kanssa orkesteria.

Albumilla on yhteensä 12 levytystä. Nimittäin 11 ikivihreän joukkoon levyn viimeiseksi raidaksi on ikuistettu Saijonmaan Suomi-revyyssä kuultu Silja Line Blues, joka kuvailee lämminhenkisen humoristisesti Suomen ja Ruotsin välillä pendelöintiä ruotsinlaivoilla. Sanat on kirjoittanut – ei enempää eikä vähempää kuin – Tove Jansson! Tyylilleen uskollisena Jansson on osannut havainnoida taitavasti risteilylaivan ilmiöitä seisovan pöydän tarjonnasta imelään vihreään drinkkiin. Janssonin runon sävelsi show'ta varten Anders Ekdahl.

Saijonmaan albumi Sånger från asfalt och ängar äänitettiin helmikuussa 1981 Metronomen studioilla. Se on tiedettävästi ensimmäinen kokonainen ulkomailla valmistunut pitkäsoitto, joka koostuu suomalaisista ikivihreistä käännettynä toiselle kielelle. Saijonmaa on usein puhunut suomalaisen tangon viemisestä Ruotsiin – näkemys on sikäli ymmärrettävä, koska Saijonmaa jatkoi tätä lähetystyötä vuonna 1994 albumillaan La Cumparsita, joka on sataprosenttinen tangolevy. Kyseinen pitkäsoitto on siinä mielessä poikkeuksellinen Saijonmaan uralla, että toisin kuin yleensä, albumin materiaali äänitettiin ja valmistettiin Suomessa ja vietiin käännettynä Ruotsiin.

Levy julkaistiin suomeksi nimellä
Ruotsiin ja takaisin.

Saijonmaa oli omien sanojensa mukaan Sånger från asfalt och ängar -levyn ilmestymisen jälkeen jo jättämässä suomalaiset iskelmät taakseen, kunnes hänen suomalainen levytuottajansa Jaakko Salo otti yhteyttä ja ehdotti, että tämäkin albumi julkaistaisiin suomeksi Suomessa kuten Saijonmaan aikaisemmat ruotsalaiset studiolevyt. Saijonmaa oli aluksi ajatuksesta kauhuissaan, sillä hän ei uskonut, että suomalaiset hyväksyisivät hänen tulkintansa näistä ikivihreistä. Älppäri kuitenkin tehtiin ja jälleen täsmälleen samalla reseptillä kuin Saijonmaan kaksi edellistäkin albumia eli hyödyntäen alkuperäisiä ruotsalaisia taustoja, vain korvaten lauluraidat suomenkielisillä. Suomenkieliset tekstit olivat täysin alkuperäisiä. Saijonmaan kohdalla onkin äärimmäisen hupaisaa, että suomalaisille tuttuakin tutummat laulut, kuten Kultainen nuoruus tai Kotkan ruusu vietiin ensin käännöksinä Ruotsiin ennen kuin ne julkaistiin Suomessa. Suomenkielisen painoksen nimeksi tulikin Ruotsiin ja takaisin. Silja Line Bluesin käänsi suomeksi jälleen Saijonmaan luottosanoittaja, runoilija Pentti Saaritsa epäkaupallisempaan muotoon Ruotsinlaiva-blues.

Maaliskuussa 2015 julkaistussa Suomen Kuvalehden haastattelussa Saijonmaa tuo esille Jaakko Salon näkemyksen, jonka mukaan Arja Saijonmaa oli ensimmäinen artisti, "joka kipusi konserttilavoille esittämään Kultaista nuoruutta". Mielestäni olisi oikeutettua väittää, että Sånger från asfalt och ängar -albumin ansiosta suomalaisista tanssikansan suosikeista tuli ns. salonkikelpoisia. Iskelmät, joita oli aiemmin soitettu lähinnä maaseudun tanssilavoilla kansan syvien rivien viihteeksi, esittelivätkin nyt maailmalle suomalaista kulttuuria. Humpat, tangot ja valssit päätyivät osaksi Saijonmaan world music -repertuaaria. Saijonmaa vei tanssilavojen suosikit kulttuurinäyttämölle.

Sånger från asfalt och ängar ei myynyt Ruotsissa enää kultaa, mutta sen sijaan Suomessa Ruotsiin ja takaisin herätti sen verran kiinnostusta, että Saijonmaa vastaanotti albumista uransa ensimmäisen kultalevyn Suomessa. Näin ollen toimittaja Maarit Niiniluoto oli osoittanut melkoisia ennustajan lahjoja, kun hän oli kommentoinut vuonna 1977 kirjoittamassaan Suomen Kuvalehden Saijonmaa-haastattelussa Arjan suunnitelmia: "Ehkä suomalaiset laulut tuovat Arja Saijonmaan vielä takaisin kotiin."

Ruotsiin ja takaisin on Saijonmaan ensimmäinen suomalainen "iskelmäalbumi", minkä enteili muutosta hänen kotimaiseen levytysohjelmistoonsa. 1980-luvun mittaan hänen suosionsa laajeni kuuntelijakunnalle, joka ei ollut tuntenut omakseen paatoksellista poliittista musiikkia tai sofistikoitunutta ja lyyristä maailmanmusiikkia.

   

YouTube: Arja Saijonmaa esittää Metsäkukkia / Skogsblommar.

Lähteet:

Arja Saijonmaan kokoelmalevyjen kansitekstit:

Rantala Juha: Jokainen arkiaamu – Kootut levytykset 1972–1979 (Rocket Records 2011).

Saijonmaa Arja: Sydämeni savuaa – Kohokohtia 1969–1989 (Warner Music Finland 2011).

Salo Jaakko: 20 suosikkia – Ystävän laulu (Fazer 1995).

Salo Jaakko: 20 suosikkia – Satumaa (Warner 2000).

Verkkolähteet:

Takkirauta-blogi: Uralin pihlaja (15.7.2007).

Journalistinen aineisto:

Apu 38/1980: Rautonen Markku, Entäs sitten, Arja?.

Helsingin Sanomat 21.11.1981: Fagerlund Markku, Arja Saijonmaa ja kotimaan kaikuja.

Helsingin Sanomat 30.11.1981: Karvonen Lauri, Saijonmaan harharetki.

Suomen Kuvalehti 47/1977: Niiniluoto Maarit, Täällä ei voi hengittää, sanoo tähti Arja Saijonmaa kotimaastaan.

Suomen Kuvalehti 11/2015: Lehtinen Lauri, Arja Saijonmaa joutui kreikkalaisen median hampaisiin. (Verkkolinkki)