6. kesäkuuta 2015

Kuukauden levyartikkeli: Kaija Koo – Kun savukkeet on loppuneet (Finnlevy, 1986)

Olen kuullut jopa joidenkin ihan HC- Kaija Koo -fanien väittävän, että Kaija Koon ura on alkanut vuonna 1993 Kuka keksi rakkauden -menestyksestä. Väärin, väärin, väärin ja väärin! Kaija Koolla on ollut sangen mielenkiintoinen levytysrepertuaari jo 80-luvulla. Jo tuolloin hänen tuotantonsa rikkoi taitavasti popin, rockin ja iskelmän rajoja.

Nuori ja uuttera Kaija Kokkola nousi 1980-luvun alkaessa kovaa vauhtia suomalaisen kevyen musiikin tähtitaivaalle. Kaija Kokkolan ääntä kuullaan muun muassa Maukka Perusjätkän albumilla Ennen kolmatta maailmansotaa (1980). Kyllä, Kaija Koo on se naisääni, joka laulaa legendaarisessa Vaatteet-klassikossa "kuolkaa!". Herätkää-kappaleessa Kaija taas julistaa "ruoskaa, ruoskaa!". Päätösraidassa Hi Hi Gloria vielä teini-ikäinen Kaija laitettiin ääntelehtimään orgastisesti. Kaijan ääni pääsee enemmän esille lauluissa Money money (meidän raha) ja Ska 4, joissa hänellä on soolo-osuuksia.

Samoihin aikoihin Kaija napattiin mukaan Steel City -yhtyeeseen. Yhtyeen jäseniä olivat Esko "Ego" Toivonen (koskettimet), Risto Asikainen (kitara), Kaija Kokkola (laulu ja koskettimet), Hannu Heinisaari (laulu), Jouni Mäkelä (bassokitara) ja Sami Panula (lyömäsoittimet). Yhtyeen kokoonpano vaihteli vuosien saatossa ja siinä musisoivat myös Antti Snellman ja Jan-Olof "Puppe" Strandberg. Steel City soitti funkahtavaa englanninkielistä musiikkia. Se osallistui vuonna 1980 Rockin SM-kisoihin. Voittoa ei tullut, mutta yhtye sai silti levytyssopimuksen PSO-levy-yhtiölle. Ensimmäinen single oli vielä englanninkielinen (Steel City / Which way to turn), mutta tämän jälkeen levy-yhtiöltä tuli vakava ukaasi: jos pitkäsoittoa mielitään tehdä, niin esityskielen olisi vaihduttava suomeksi.

Steel City -yhtyeen pitkäsoitto Kaupungin kasvot vuodelta
1981 on ensimmäinen pitkäsoitto, jossa Kaija Koota kuullaan
solistina.
Vuonna 1981 ilmestyi Steel Cityn pitkäsoitto Kaupungin kasvot. Musiikillisesti levy edustaa hyvin pitkälti 80-luvun funkahtavaa diskosoundia. Se ei ole rokkia, mutta ei missään nimessä iskelmääkään. Yhtyeen jäsenet ovat myöhemmin ilmaisseet, että esityskielen vaihtaminen suomeksi aiheutti sen, ettei älppärin musiikki kuulostanut aivan siltä, miltä yhtyeen oli alun perin tarkoitus kuulostaa. Bändin jäsenet eivät olleet ammattisanoittajia, minkä myötä sanoitukset ovat kieltämättä ajoittain hellyyttävän amatöörimäisiä. Esimerkiksi laulussa Kannattiko muuttaa yhteen (säv. ja san. Esko Toivonen) pohditaan: "eikö meillä yhteistä ollut kuin kiihkeys ainoastaan / emme olleet sittenkään kypsät yhteiselämään". Yhteen albumin kappaleeseen Steel City sai kuitenkin apua sanoittajakonkarilta: laulun Seis on nimittäin sanoittanut Hector. (Katso esitys Ylen Elävästä arkistosta) Tämä on se raita, mikä on julkaistu useilla Kaija Koon koko uran kattavilla kokoelmilla. Reippaan Seis-renkutuksen syntikkasoundit erottuvat melkoisen paljon tuulikellojen joukossa, mutta laulun julkaiseminen kokoelmilla lienee vain kuriositeetti, jolla halutaan esitellä, että Kaija Koo on ehtinyt tehdä urallaan tällaistakin.

Steel Cityn levy-yhtiö PSO fuusioitui 1980-luvun alkuvuosina suureen Finnlevyyn. Yhtyeen toinen solisti Hannu Heinisaari jätti bändin, ja koska Kaija Kokkola oli jo jonkin verran saavuttanut julkisuutta, poppoo muutti nimensä muotoon Kaija Kokkola & City Band. Vuonna 1983 se levytti Finnlevylle singlen Muodikkaat kasvot / Pelihalli. Pelihalli kertoi peliriippuvaisesta poikaystävästä, joka on kiinnostunut enemmän flippereistä ja muista pelikoneista kuin parisuhteestaan. Muodikkaat kasvot -laulussa taas taivasteltiin nuorison pinnallisuutta, kun meikkiä käytetään runsaasti päästääkseen julkisuuteen. "Muotia ei taida olla tunteitansa ruotia", todetaan heti laulun ensimmäisessä säkeessä. Laulussa esitetään myös äärimmäisen analyyttinen näkemys: "Tyylikäs voi joskus olla sama kuin itsekäs". Täytyy todeta, että Kaija Koon laulujen tekstimaailma on muuttunut näistä alkuajoista huomattavasti syvällisemmäksi...


Kyllä, se on Kaija Koo! Euroviisulavalla
Kirkan taustalla kermakakkumekossa.
Kaija Kokkola eteni nopeasti monenlaisiin projekteihin ja hän alkoi olla tuttu näky muun muassa erinäisissä taustakuoroissa. Kuka voisikaan unohtaa Frederikin legendaarista Titanic-esitystä Suomen euroviisukarsinnoista 1981? Reetun kuorossa hytkyttelivät Meiju Suvas, Helena Lindgren, Tuire Pentikäinen ja Kaija. Kaija oli seurueen pienikokoisin mutta hänellä oli ehdottomasti reippaimmat muuvit. Myöhempinä vuosina Yleisradio hyödynsi Kaijaa musiikkiohjelmiensa taustakuoroissa, kuten esimerkiksi Perjantaipörssi-ohjelmassa (tässä videolinkissä Kaija taipailee sanoja Juha Vainion Elämää ja erotiikkaa -kappaleeseen Anita Pajusen, Rele Kosusen ja Jokke Seppälän kanssa). Kaksi kertaa Kaija pääsi mukaan euroviisulavalle: Kaija Koo nähtiin taustalaulajana Kirkan Hengaillaan-esityksessä 1984 Luxemburgissa (video YouTubessa) sekä Sonja Lummen Eläköön elämä -esityksessä Göteborgissa 1985 (video YouTubessa). Kaija Kokkola elätti itseään myös laulamalla mainosmusiikkia.

Laulukilpailut olivat vielä 1980-luvulla oivallinen tapa nousta julkisuuteen. Myös Kaija Kokkola pyrki valtakunnalliseen suosioon laulukilpailujen kautta. Vuonna 1984 hän osallistui Kevään sävel -kilpailun alkukarsintaan laululla Kolmen jälkeen aamulla (säv. ja san. Esko Toivonen). Kolmen jälkeen aamulla julkaistiin singlenä, jonka toisella puolella oli Velho, joka oli suomenkielinen versio Chris Rean hitistä I can hear your heartbeat. Kyseessä on Kaija Kokkolan ensimmäinen soolosingle. On helppo kuvitella, että levy-yhtiö oletti Velhosta jonkinsortin menestystä. Laulu edustaa suomalaista kasarikäännösiskelmää tyylipuhtaimmillaan ja se voisi olla hyvin esimerkiksi Meiju Suvaksen tai Vicky Rostin levytys. Tämä ensisingle ei kuitenkaan vielä osoittautunut Kaijan läpimurroksi.

Syksyllä 1984 Kaija Koo pyrki vuorostaan Syksyn säveleen laululla Kuka huutaa (säv. Esko Toivonen, san. Erkka Kettunen). Laulu ei päässyt mukaan loppukilpailuun, mutta se esiteltiin Suomen kansalle Syksyn sävel satoa -ohjelmassa. Laulu julkaistiin singlenä seuraavana vuonna, toisella puolellaan ruotsalaisperäinen popiskelmä Tyhjyys, jonka Kaija pääsi esittämään Hittimittari-ohjelmaan (video YouTubessa). Tässä vaiheessa taiteilijanimeksi on vakiintunut jo ytimekäs Kaija Koo.

Syksyllä 1985 Kaija Koo edusti Suomea Puolassa Sopotin festivaaleilla Esa Kaartamon ja Edu Kettusen kappaleella You break my heart. Toisena numerona Kaija esitti reippaasti Whamin superhitin Wake me up before you go go. Kaija Koo oli koko ajan vakiinnuttamassa asemaansa suomalaisen kevyen musiikin kentällä, vaikka varsinainen läpimurto antoi vielä odottaa itseään. Monet lauluntekijät olivat kuitenkin noteeranneet uuden yrittäjän. Jim Pembroke kutsui Kaijan esittämään vuoden 1986 euroviisukarsintoihin sävellyksensä Tappavat kyyneleet, mutta Kaija kieltäytyi kunniasta. Lopulta Sonja Lumme päätyi laulun esittäjäksi. (Olisikin äärimmäisen mielenkiintoista tietää, kuinka Kaija olisi suoriutunut laulun korkeista nuoteista, sävelmän ääniala nimittäin ylittää kaksi oktaavia...) Myös Kari Kuivalainen toivoi Kaija Koota solistiksi viisusävelmälleen Päivä kahden ihmisen, mutta Kaijan suunnitelmiin euroviisukarsinnat eivät sopineet. Lopulta Kuivalainen esitti sävellyksensä itse, ja loppuhan on Suomen unohdettua euroviisuhistoriaa. Päivä kahden ihmisen voitti hieman yllättäen Suomen euroviisukarsinnat ja Kuivalainen lähti edustamaan Suomea Bergenin Eurovision laulukilpailuihin 1986. Euroviisufanit ovatkin spekuloineet, kuinka Kaijan uralle olisi käynyt, jos hän olisikin päässyt edustamaan Suomea tässä vaiheessa Euroviisuihin.

Sen sijaan täyttä hevonkukkua on aikoinaan Ylioppilaslehden haastattelussa esitetty väite, jonka mukaan Sata salamaa olisi aikoinaan tarjottu Kaija Koolle, mutta hän olisi siitä kieltäytynyt, koska halusi luoda uransa toisin. Säveltäjä Petri Laaksonen oli ensin kaavaillut laulun esittäjäksi Maaritia, mutta tämän kieltäydyttyä lähtökohtaisesti kaikenlaisesta euroviisuiluista, Laaksonen tarjosi sävellystään nimenomaan Vicky Rostille. On tietenkin mahdollista, että Kaija sekoittaa mielessään Suomen peräkkäiset euroviisut Päivä kahden ihmisen ja Sata salamaa, koska ensinmainittua juuri kukaan suomalainen ei enää muista. Mieleen hiipii kuitenkin ajatus, että Kaija Koo halusi antaa akateemiselle nuorisolle "coolin" mielikuvan: minullapa oli varaa kieltäytyä tulevasta superhitistä, koska se ei sopinut suunnitelmiini.

Sopotin-osallistumisen ja kaikkien muiden meriittien jälkeen aika oli kypsä Kaijan ensimmäiselle soololevylle, jota ruvettiin purkittamaan loppuvuodesta 1985 Finnlevyn HI-HAT-levymerkille. HI-HAT perustettiin aikoinaan 1970-luvun puolivälissä vastineena Love Recordsille. Myös kaupalliset levy-yhtiöt ymmärsivät, että nuorison suosimalle musiikille on tilauksensa. Esimerkiksi Love Recordsin ajauduttua konkurssiin sekä Juice Leskinen että Mikko Alatalo alkoivat levyttää juuri HI-HATille. HI-HAT-levymerkille levyttäminen oli siis osoitus tietynlaisesta rock-uskottavuudesta ja nuoremmalle kohderyhmälle osoitetusta musiikista.

Levy-yhtiö olisi mielellään tarjonnut Kaijalle vakituisten lauluntekijöidensä kynäilemiä lauluja. Kaija halusi kuitenkin tehdä levyn omilla ehdoillaan. Kaija ei tyytynyt siihen, että olisi saanut laulettavakseen iskelmänikkareiden laatimia valmiita iskelmiä, vaan hän halusi olla itse ideoimassa levyn kokonaisuutta alusta lähtien. Monien vääntöjen jälkeen Kaija sai tahtonsa läpi ja levynsä tuottajaksi vanhan bändikaverinsa Risto Asikaisen. Kaijan ensimmäisestä soololevystä tuli siten tulevan levymogulin ensimmäinen projekti levytuottajana. Risto ja Kaija valmistivat älppärin tiimityönä. Risto sävelsi ja sanoitti melkein kaikki levyn kymmenen laulua. Ainoastaan laulun Pelkään sua, pelkäät mua sävelsi Esko Toivonen ja nimikkoraidan Kun savukkeet on loppuneet sanoitus on merkitty Riston ja Kaijan nimiin.

Ensimmäinen maistiainen levyltä saatiin vielä vuoden 1985 puolella, kun ilmestyi single Kaikki vanhat filmit / Yösilmät. Kaikki vanhat filmit oli voittanut Tampereella järjestetyn Rockralli-kilpailun. Loput kahdeksan raitaa julkaistiin vuoden 1986 puolella. Albumilla soittavat muusikot Jarmo Nikku, Jarmo Havukainen (kitarat), Jouni Karppinen (rummut), Ari Kataja (basso) sekä muuan Markku Impiö (kosketinsoittimet), jonka vaikutus Kaijan uralle tulee olemaan vielä merkittävä. Levyn musiikkigenreä on vaikea määritellä yksiselitteisesti. Musiikki on aivan liian nuorekasta ollakseen iskelmää, ja lisäksi monilla raidoilla kuullaan kunnolliset sähkökitarasoolot, jotka antavat viitteitä rock-musiikista. Kaijan jäntevistä tulkinnoista paistaa läpi aito rockasenne – iskelmälaulaja hän ei missään nimessä ole. Toisaalta levyn yleissoundi on liian syntikka- ja konevetoinen ollakseen tyylipuhdasta suomirockia. Kyse lienee jonkinsortin omaleimaisesta suomipopista, joka ei ollut vielä 1980-luvun rajoittuneessa kevyen musiikin kentässä vakiintunut musiikkigenre. Kaavoihin kangistuneiden genrerajojen rikkominen tosin lienee ollut esiintyjien tarkoituskin. Laulujen soundeista kuulee kuitenkin selvästi millä vuosikymmenellä laulut on ikuistettu.

Kun savukkeet on loppuneet -LP:n A-puoli on selvästi B-puolta vahvempi. A-puolella on muun muassa levyn suurin "hittikappale" Kaikki vanhat filmit. Kaija Koon kotisivujen biografiassa mainitaan, että laulu olisi ollut aikoinaan radiohitti. Väitettä on vaikea vahvistaa, mutta ainakaan se ei saanut minkäänlaista virallista listamerkintää. Laulu on kuitenkin jäänyt monien aikalaisten mieleen ja se on julkaistu lukuisilla 1980-luvun musiikkia sisältävillä hittikokoelmilla, joten jonkinlaista huomiota se on saavuttanut. Kappale muun muassa esitettiin tammikuussa 1986 kaikelle kansalle Levyraadissa, jolla oli tuohon aikaan suuret katsojaluvut. Myös levyn onnistuneen tarttuva nimibiisi Kun savukkeet on loppuneet muistetaan ja se on julkaistu lukuisilla Kaija Koon kokoelmilla. Menevän nimikkobiisin sovitusta ryydittää vierailevan muusikon Simo Salmisen trumpettiosuudet. A-puolella on myös dramaattinen Kevään ensilunta, joka on julkaistu muun muassa Tuuleen piirretyt vuodet 1980–2000 -kokoelmalla. Tämän laulun kryptinen sanoitus kielikuvineen muistuttaa jo hieman Kaija Koon myöhemmän tuotannon tekstimaailmaa unihiekkamyrskylyhtypylväineen. Kevään ensilunta poiki Kaijalle toisen visiitin Hittimittari-ohjelmaan syksyllä 1986. A-puolen "albumiraidat" ovat myös sangen miellyttäviä levytyksiä: Yösilmät on raflaava ja nuorekas pop-rokki. DJ Alice -biisissä kuullaan syntikoiden säestyksellä sympaattinen kuvaelma ravintolatyöläisen arjesta.

Albumin B-puolella mielenkiintoisimmat laulut ovat raidat B2 ja B3, jotka luovat keskenään albumin suurimman kontrastin. Levyn slovari Jotakin tärkeää on varsin tasapainoinen kokonaisuus ja se onkin julkaistu monilla Kaijan kokoelmilla. Romanttista balladia seuraa rujo rock-revittely Kerro että kaipaat, jossa kitarariffit vinkuvat. Väkevässä sanoituksessa lauletaan mm. "tee niin että tuntuu / ja näytä että olen se ainoo / huuda että huomaan / en aio odotella mun vuoroo". Kerro että kaipaat on osoitus siitä, että Kaija on esittänyt esimerkiksi kauan ennen vuonna 1999 ilmestynyttä Ex-nainen -levytystä vihaiselle naiselle sopivaa rock-tilitystä.

Kokonaisuutena Kun savukkeet on loppuneet on mielenkiintoinen julkaisu. Albumista huokuu positiivisella tavalla nuoruuden vilpittömyys ja uusien tulokkaiden innostus. Tekstimaailmaltaan laulut ovat huomattavasti omalaatuisempia ja innovatiivisempia kuin tuon ajan tavanomaiset iskelmät. Soundimaailmaltaan älppäri on moniin suomirock-levyihin verrattuna energisempi ja nuorekkaampi. Vielä 1980-luvulla naissolistit olivat kotimaisella rock-kentällä selvästi vähemmistössä.

Kesken levyn valmistumisprosessin Kaijan isä menehtyi lento-onnettomuudessa. Kaija on avoimesti kertonut julkisuudessa, kuinka yllättävä ja järkyttävä tragedia pysäytti hänen elämänsä. Hän sairastui pelkotiloihin ja menetti kaiken mielenkiintonsa musiikkibisnestä kohtaan. Taiteilija Kaija Koo jäi Kaija Kokkolan elämässä toistaiseksi sivuun. Levy Kun savukkeet on loppuneet julkaistiin, mutta artisti ei ollut valmis astumaan viihdeteollisuuden raadolliseen maailmaan promoamaan juuri ilmestynyttä debyyttialbumiaan. Kun savukkeet on loppuneet jäi unohduksiin, eikä se ollut hääppöinen myyntimenestys.

Kaija Kokkola ja Markku Impiö olivat lyöneet hynttyyt yhteen ja 90-luvun alkaessa he alkoivat jälleen tehdä musiikkia yhdessä. Tutussa studiossa he alkoivat valmistaa vuonna 1992 materiaalia, jota tultiin kuulemaan Tuulten viemää -albumilla. Sitkeän yrittämisen jälkeen uusi levy-yhtiö Warner Music Finland kiinnostui kappaleista ja lupasi julkaista levyn. Ja loppuhan on suomalaisen kevyen musiikin historiaa. Vuonna 1993 julkaistu Tuulten viemää oli valtava menestys, jota on myyty tähän päivään mennessä uskomattomat 175 000 äänitettä. Se on edelleen Suomen kaikkien aikojen seitsemänneksi myydyin levy ja kaikkien aikojen myydyin naisartistin sooloalbumi. Kaija Koo nousi ryminällä suomalaisten artistien eturiviin, ja uusi ilmiö Suomen musiikin tähtitaivaalle oli syntynyt. Ikuiseksi jossittelukysymykseksi jää, olisimmeko saaneet koskaan tutustua tähän uuteen Kaija Koohon, jos hänen uransa ei olisi keskeytynyt totaalisesti vuonna 1986.

Fazer Musiikki julkaisi Kaija Koon
supersuosion vanavedessä vuonna
1994 kokoelman Suomen parhaat,
joka sisältää 16 Kaija Koon levytystä
vuosilta 1983–1986.
Kaija Koon uusi suosio herätti luonnollisesti hänen 1980-luvun tuotantonsa levy-yhtiön mielenkiinnon. Fazer Finnlevyllä havaittiin, että heidän arkistoistaanhan löytyy tämän uuden supertähden levytyksiä ennestään. Kun savukkeet on loppuneet -levy julkaistiin CD-formaatissa vuonna 1993. Seitsemän vuotta aikaisemmin ilmestynyt tuntemattoman artistin kaupallisesti flopannut älppäri olikin yhtäkkiä kiinnostava julkaisu. Vielä pidemmälle Fazer meni rahastuksessaan seuraavana vuonna, jolloin ilmestyi Kaija Koon kokoelmalevy Suomen parhaat -kokoelmasarjassa. Tuo Kaijan uran ensimmäinen kokoelmalevy sisältää 16 Kaijan levytystä 80-luvulta, eli käytännössä kuusi singlelevytystä vuosilta 1983, 1984 ja 1985 sekä kaikki kymmenen Kun savukkeet on loppuneet -albumin laulua.



Linkit

YLE Elävä arkisto: Sensuroimattomia 1980-luvulta. Kaija Koon haastattelu vuodelta 1996, josta on esitetty pätkiä Kunnian kentät -sarjassa.

Ylioppilaslehti 16.4.2010: Anna-Sofia Berner, Tulkaa äidin luo. (Verkkolinkki)

Kaija Koo – biografia Kaija Koon virallisilla kotisivuilla.

Suuret kiitokset Petrille, Petrille ja Kristianille, joilta tarkastutin tässä kirjoituksessa esiintyvien anekdoottien oikeellisuutta.