Kuukauden levyartikkeli: Mona Carita – Mikä fiilis! (Finnlevy, 1983)

Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko, joten myös albumiartikkelit tulevat keskittymään tähän genreen. Mona Carita on suomalaisen diskomusiikin legendaarisimpia nimiä. Kuusi vuotta kestäneen uransa aikana hän ikuisti neljä albumia, jotka ovat diskoiskelmän ystävien todellisia aarteita. Mona Caritan albumit ovat osoituksia siitä, että käännöshittien tehtaileminen oli vielä 80-luvun alussa voimissaan.

Diskomusiikin kulta-aika synnytti suomalaisen kevyen musiikin tähtitaivaalle lukuisia uusia tähtiä, jotka ovat jääneet iskelmähistoriaan leimallisesti diskoartisteina. Yksi suomidiskon ehdottomia kärkinimiä 70- ja 80-lukujen vaihteessa oli Mona Carita. Mona Carita levytti ensimmäisen levytyksensä vuonna 1978 ja viimeisensä vuonna 1983, minkä jälkeen hän vetäytyi julkisuudesta. Uransa aikana hän ehti levyttää neljä pitkäsoittoa, jotka ovat nykyään mitä mainioimpia ajankuvia diskomusiikin aikakaudesta. Mona Caritan albumit ovat myös osoituksia siitä, että käännöshittien tehtaileminen oli vielä 80-luvun alussa enemmän kuin voimissaan. Mona Caritan tuotannosta valtaosa on suomenkielisiä käännösversioita aikansa kansainvälisistä diskohiteistä, joille Mona Caritan heleä ääni antoi suomalaisen asun. Ehtipä Mona Carita levyttää myös muutamia hänelle räätälöityjä lauluja, joita olivat säveltäneet muun muassa Jori Sivonen, Esa Nieminen, Veikko Samuli ja Kim Kuusi. Lyhyen uransa aikana Mona Carita ehti tehdä yhteistyötä suomi-iskelmän kärkinimien kanssa.

Mona Caritan artistiprofiili on kiehtova, sillä siihen kuului olennaisesti ulkomusiikillisia seikkoja. Vaikka Mona Caritan musikaalisuudesta ei ollut epäilystä, laulajanahan hän on – luvalla sanoen – korkeintaan keskinkertainen, eikä hänellä ollut kovinkaan laajaa äänialaa. Vielä kymmenen vuotta aikaisemmin hänen laulunlahjoillaan ei olisi välttämättä läpäissyt minkään levy-yhtiön koelaulua. 70-luvun lopussa musiikkibisnes alkoi olla entistä valmiimpi artistille, jolla oli muunlaisia ansioita kuin esimerkiksi vahva lauluääni. Mona Caritan eksoottista ja edustavaa ulkonäköä hyödynnettiin rohkeissa ja paljastavissa valokuvissa. Kun sähäköiden diskokappaleiden suomenkieliset sanoituksetkin sisälsivät pikkutuhmia vihjailuja, paketti oli valmis. Teoksessa Jee jee jee – Suomalaisen rockin historia Mona Caritaa on luonnehdittu "70-luvun Pirteäksi Tytöksi, joka toi diskojen levylautasille teiniseksiä". Iskelmän tähtitaivaassa taas kerrotaan, kuinka "imagoon kuului kurvikas vartalo, ruskeat silmät ja paksu, pörröinen tukka". Mielenkiintoista kuitenkin on, ettei Mona Carita tehnyt laulu-uransa aikana juuri yhtään keikkoja tai livetaltiointeja televisioon. Vaikka Mona Caritaa ympäröi tässä mielessä eräänlainen salaperäisyyden verho, keikkailemattomuus ei silti estänyt häntä nousemasta levytysuransa aikana yhdeksi merkittävimmäksi suomalaiseksi seksisymboliksi, jonka haastattelut ja kuvat koristivat musiikki- ja viikkolehtien sivuja. Julkkisuransa aikana viihdelehdistössä kohistiin paljon hänen kuvioistaan, muun muassa Atlantin takana asuvista poikaystävistä. Lehtijutuissa kyseltiin myös keikkojen perään. Vuonna 1983 Mona Carita lupaili vielä lehtihaastattelussa lähtevänsä joskus keikkailemaan:

"Kyllä mä varmasti vielä lähden. Musta vain on väärin, että ihmiset ostaa pääsyliput ja menee katsomaan sellaista esiintyjää, joka ei ole valmis. Ja mä katson, että mun pitää vielä opiskella ja kehittyä pystyäkseni antamaan kaiken sen, minkä mä haluan yleisölle antaa. Mun mielestä niin yleisön kuin mun itsenikin on saatava esiintymisestä tyydytys – pelkän rahan takia mä en keikkarääkkiin ryhdy."

Mona Caritan ja Tuula Sipisen duo
Cissy levytti yhden singlen 1978.

Mona Caritan levytysura alkoi jo 16-vuotiaana. Iskelmähistoriikeissa kerrotaan kiehtovaa tarinaa, kuinka hän vain sattui olemaan ystävänsä Tuula Sipisen kanssa seuraamassa Paula Koivuniemen levytystilaisuutta, jolloin PSO-levy-yhtiön musiikkipäällikkö Timo Lindström iski silmänsä nuoriin tyttöihin ja kyseli kiinnostusta musiikkielämää kohtaan. Pian koelaulun jälkeen perustettiin Mona Caritan ja Tuula Sipisen tyttöduo Cissy, jolta julkaistiin yksi single: Taas taas / Sua ilman. Singlen A-puoli on suomenkielinen käännös Penny McLeanin hitistä Dance bunny honey, ja sehän on mitä mainioin hömppädiskoralli. On tietysti hieman vaikea uskoa, että PSO:lla olisi päässyt noin vain levyttämään pelkästään eksymällä edustavan näköisenä paikalle oikeaan aikaan, mutta mahdollisesti levy-yhtiöllä oli jo oikeudet kyseiseen kappaleeseen ja sille kaivattiin sopivaa suomenkielistä versiota. Taas taas julkaistiin PSO:n legendaarisella diskoteemaisella kokoelmalevyllä Disco shock. CD-formaatissa raita julkaistiin vihdoin ja viimein vuonna 2015 Rocket Recordsin hersyvän hauskalla kokoelmalla Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit.

Cissyn levytykset jäivät tuohon yhteen ainoaan singleen, mutta Mona Caritan ura jatkui. Johan Cissyn levytyksissä Mona Caritan ääni erottuu selvästi voimakkaampana. Keskieurooppalainen discoyhtye Boney M. oli noussut Suomessa valtavaan suosioon ja yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia Take the heat off me (1976) ja Love for sale (1977) myivät huikeita lukemia. Yhtyeen kolmas albumi Nightflight to Venus ilmestyi kesällä 1978. Albumin varsinainen superhitti oli siitä lohkaistu ensisingle Rivers of Babylon – joka menestyi sekin Suomen singlelistalla erinomaisesti – mutta toisena singlelohkaisuna julkaistiin sitten Rasputin. PSO sai Rasputinin käännösoikeudet ja laulu päätettiin antaa Mona Caritan levytettäväksi. Raul Reiman kynäili suomenkielisen tekstin ja Jori Sivonen laati sovituksen. Alkuvuodesta 1979 näki päivänvalonsa Mona Caritan esikoissoolosingle Rasputin / Elämä on totta. Rasputinin alkuperäinen versio oli menestynyt mainiosti Suomen singlelistoilla, joten ei ollut mikään yllätys, että suomenkielinenkin levytys kiinnosti. Mona Caritan single nousi Suomen singlelistojen kärkikymmenikköön ja menestyi jukeboksien kuuntelua mittaavalla listalla sijoittuen parhaimmillaan peräti neljänneksi. Monien suomalaisten mieliin on jäänyt myös Sleepy Sleepersin näkemys laulusta, jossa laulettiin Rasputinin sijaan rapsuttamisesta...

Uusi tähti oli syttynyt. Kesällä 1979 Mona Carita teki tiedettävästi uransa ainoat live-esiintymiset, kun hänet pestattiin Tapani Kansan Let the good times roll -kesäshow-kiertueelle. Tapani Kansalla oli 70-luvun viimeisinä vuosina mittavat kesäshow't, jotka olivat suuruusluokassaan täysin verrattavissa Danny-show'hun. Kun Danny-show'ssa oli aina jokin aikansa kuuma hittinimi leading ladyna, nähtiin Tapani Kansan kiertueillakin esiintymässä muun muassa uransa alkuvaiheilla olleet Eini, Satu Pentikäinen ja Mona Carita. Kesän kynnyksellä Seura-lehdessä kohistiin, kuinka "Tapsan kesätyttö onkin seksikäs Mona Carita". Seksikkyys on mielletty Mona Caritan imagoon alusta alkaen.

Mona Caritan esikoisalbumi julkaistiin
vuonna 1979.

Vaikka Mona Caritan ensimmäinen single levytettiin PSO:lle, hänen uransa jatkui sen jälkeen Finnlevyllä. Syynä lienee Timo Lindströmin siirtyminen Finnlevyn palkkalistoille. Mona Caritan kaksi PSO-levytystä saatiin kuitenkin sisällytettyä Finnlevyn kesällä 1979 julkaisemalle esikoisalbumille Mona Carita. Albumilta lohkaistiin kaksi muutakin singleä: Voi mikä Casanova / Haluan sinua vain sekä Kuti kuti kultasein / Jos mua pussaat. Mona Caritan debyyttialbumin tavaramerkkinä ovat diskohittien lisäksi hyväntuuliset ja iloiset pop-renkutukset. Mona Caritan lauluteksteille oli ominaista nuorekas kielenkäyttö: laulujen sanoituksissa "käppäillään kartsalla tennareissaan" ja välillä "kämppä oli atomeina hajallaan". Olihan solistilla tuossa vaiheessa ikää vasta 17 vuotta. Esikoisalbumin tyrmäävin raita lienee Suoraan taivaalta (suomenkielinen versio Sarah Brightmanin & Hot Gossipin diskohitistä I lost my heart to a starship trooper), joka kertoo romanssista Maahan eksyneen avaruusolion kanssa. "En nähnyt muuta kuin leimahduksen / UFO toi on, tein mä toteamuksen", "häntä opetin myös mä suutelemaan / hän sanoi hassu maku mut tee uudestaan", "hän onkin toista kuin miehet Maan / ei petä, liekö mustasukkainenkaan". Suorastaan jäätävää lyriikkaa Raul Reimanilta.

Soita mulle -albumin (1980) kansitaide
ei miellyttänyt kaikkia.

Syksyllä 1980 ilmestyi Mona Caritan toinen pitkäsoitto Soita mulle. Albumin varsinainen hitti on sen nimikkobiisi, joka on suomenkielinen versio Blondien megahitistä Call me – laulu, joka kuultiin aikansa menestyksekkäässä hömppäelokuvassa American Gigolo. Mona Caritan toinen albumi lienee hänen uransa vaatimattomin, sillä nimikkobiisin lisäksi albumilta ei ole oikein jäänyt elämään yhtään muuta raitaa. Ellei sellaiseksi lasketa eräänlaiseksi kulttiklassikoksi noussutta kappaletta Retkussa on meidän meikkis, joka sekin julkaistiin lopulta CD-formaatissa vuonna 2015 Rocket Recordsin hulvattomalla Riman alta ja ohi maalin -kokoelmalla. Soita mulle -albumin kansikuva herätti pahennusta muun muassa Erkki Pällissä, joka arvostelussa moitti sen olevan piilopornoa. Juha Vainio, joka oli 80-luvun alussa sanasodassa Pällin kanssa, kirjoitti Hymy-lehden pakinassa seuraavasti:

"Muistui mieleen herra Erkki Pällin arviointi Mona-Caritan LP-levystä, jonka kannessa nätti tyttö poseeraa bikineissä lainelauta kaverinaan. Pälli arvosteli levyn kansikuvan! Hän kirjoitti: piilopornoa. Voi perseen suti! Tätä piiloporno-sanaa on natusteltu kohta kaksikymmentä vuotta. Mitä se sellainen on? Minäpä sanon. Kun siellä levy-yhtiössä oli muuan Erkki Pälli ja sillä oli pöytälaatikossaan pornolehtiä piilossa, niin se on piilopornoa se."

Nykyaikainen-albumista (1981) Mona
Carita sai kultalevyn!

Mona Caritan kolmas albumi Nykyaikainen valmistui kesäksi 1981. Tämä albumi sisältää Mona Caritan uran suurimpia virstanpylväitä, kuten Anna kulta, anna (Ottawan Hands up / Haut les mains) sekä Kaupungit lapset (Kim Wilden Kids in America). Molemmat kansainväliset jättihitit olivat menestyneet keväällä erinomaisesti Suomen listoilla, ja suomenkielisiä vastineitakin soitettiin viljalti etenkin jukebokseissa. Nykyaikainen-albumi sisältää myös Veikko Samulin sävellyksen Satu kaunis rakkauden, jonka monet tuntevat paremmin Kikan levyttämänä versiona (1989). Mona Caritan levyjen suosio kasvoi kasvamistaan, sillä Nykyaikainen-albumi myi parissa vuodessa peräti kultalevyyn oikeuttavan määrän. Siinä missä kaksi ensimmäistä albumia olivat vain käväisseet albumilistoilla, Nykyaikainen viihtyi listoilla kolme kuukautta sijoittuen parhaimmillaan mukavasti sijalle 12.

Kesäkuussa 1983 julkaistiin Mona Caritan neljäs albumi Mikä fiilis!, joka jäikin hänen viimeisekseen. Mikä fiilis -albumi tiivistää hyvin koko Mona Caritan uran, joka koostui pääosin aikansa suosittujen diskohittien suomenkielisistä versioista. Mikä fiilis -LP on melkoinen hittiputki, sillä se sisältää käännösversiot monista levytysajankohtansa superhiteistä, jotka ovat vuosikymmenien saatossa osoittautuneet todellisiksi kasariklassikoiksi. Albumin tuottajana toimi edelleen Timo Lindström, mutta tietyllä tavalla ympyrä sulkeutui, kun laulujen sovittajaksi palasi jälleen Jori Sivonen, joka oli vastannut Mona Caritan ensimmäisistä levytyksistä. Miltei jokaisen kappaleen sanoituksen on kirjoittanut Raul Reiman, joka on ylipäätään sanoittanut leijonanosan Mona Caritan tuotannosta. Albumin tekijätiedoissa sanoittajaniminä esiintyvät myös sellaiset nimet kuin Titta Jaskari ja Pyry Lundén, mutta nämä ovat molemmat Reimanin pseudonyymejä. Raul Reiman oli 1980-luvun alkupuoliskolla Suomen ylivoimaisesti tuotteliain iskelmäsanoittaja, eikä juuri kenenkään toisen tekstittäjän kynästä ole syntynyt samassa ajassa yhtä paljon levytettyjä sanoituksia kuin häneltä. Mikä fiilis -albumilla Mona Caritan laulujen sanoitukset ovat hivenen aikaisempaa "aikuisempia", eikä pikkutuhmuuksia esiinny enää läheskään siinä määrin kuin aikaisemmilla levyillä.

Irene Cara oli noussut 1980-luvun alkuvuosina suorastaan diskomusiikin ylipapittareksi, kun hän oli esittänyt kahden menestysmusikaalielokuvan tunnussävelmät (Alan Parkerin ohjaama Fame, 1980 sekä Adrian Lynen Flashdance, 1983). Mona Carita levytti viimeiselle albumilleen molemmat Caran jättihitit suomeksi. Famesta tuli Me emme laske viiteen ja Oscar-palkinnollakin palkitusta Flashdance... What a feelingistä Mikä fiilis. Hieman arkinen "mikä fiilis" -toteamus ei ehkä kuulostanut ihan niin ylväältä kuin tämän mahtipontisen anthemin alkuperäinen englanninkielinen versio, mutta suomenkielisen tekstin kirjoitushetkellä tuskin saatettiin vielä aavistaa, kuinka suuri klassikko laulusta muodostuisi. Me emme laske viiteen Mona Carita kävi esittämässä playbackina Mainostelevision Levyraadissa, ja tämä allaoleva pätkä on yksi hänen harvoista televisioesiintymisistään.

1980-luvun alun mielenkiintoisimpiin ilmiöihin lukeutuu ranskalainen F. R. David, jonka tavaramerkkinä oli persoonallinen korkea ääni. Hänen menestyshittinsä oli tietenkin Words (1982), jota myytiin maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa äänitettä. Suomessakin Words ylsi singlelistan ykköseksi. Raul Reiman käänsi Wordsin suomeksi nimellä Helli mua hiljaa. Laulun ehti levyttää ensimmäisenä Berit, jonka versio julkaistiin maaliskuussa 1983. Berit levytti kuitenkin pienelle VIP-music -levy-yhtiölle. Käännöshittien kulta-aikana levy-yhtiöt kilpailivat varmoista hiteistä suorastaan verisesti, joten oli luonnollista, että Suomen suurin levy-yhtiö Finnlevy halusi julkaista oman versionsa Helli mua hiljaa -kappaleesta, ja Mona Carita oli sille mitä luontevin esittäjä. Beritin versio veti kuitenkin hittikilpailussa pidemmän korren. Mikä fiilis -albumilla kuullaan myös suomenkielinen versio F. R. Davidin toisesta kiihkeästä hitistä Pick up the phone nimellä Vastaa jo, please.

Mikä fiilis -älppärin A-puolella kuullaan edellämainittujen neljän käännöshitin lisäksi kaksi kotimaista sävellystä. Äärimmäisen mielenkiintoinen veto on Mona Caritan cover Pave Maijasen discofunk-hitistä Ai ai ai, joka oli julkaistu samana vuonna Maijasen soolodebyyttialbumilla Tanssivat kengät. Kiittää saan tätä päivää on Jori Sivosen säveltämä balladi, joka kuulostaa hieman "kiintiöballadilta" muutoin melko nopeatempoisella albumilla – tosin sanoituksensa puolesta se on oivallinen osoitus Mona Caritan kypsyneemmästä tekstimaailmasta.

Ilkka Salo levytti kaikkiaan kolme
levytystä: kaksi duettoa Mona Caritan
kanssa sekä yhden sooloesityksen.

Myös älppärin B-puoli alkaa isoilla hiteillä. Saksalaisen – Euroviisuistakin erittäin tutun säveltäjän – Ralph Siegelin sävellys Together we're strong oli noussut alkuvuodesta 1983 Mireille Mathieun ja Dallasin Bobbyna tunnetun Patrick Duffyn esittämänä duettona kansainväliseksi hitiksi. Suomenkin singlelistoilla kappale sijoittui parhaimmillaan peräti toiseksi. Raul Reiman antoi suomenkielisen version nimeksi Se ikuista on, ja duettokaveriksi Mona Caritalle pestattiin nuori 21-vuotias mies nimeltään Ilkka Takkunen – taiteilijanimeltään Ilkka Salo. Albumilla Mona Carita ja Ilkka Salo esittävät duettona toisenkin laulun Kun katsot noin, joka on alun perin yhdysvaltaisen televisiosarjan tunnussävelmä You look at me. Ilkka Salo levytti näiden kahden dueton lisäksi yhden soololevytyksen Julie, joka on suomenkielinen käännös vuoden 1983 Jugoslavian neljänneksi sijoittuneesta euroviisusta. Vuoden 1983 jälkeen Ilkka Salosta ei ole kuultu, ja hän on tiedettävästi levyttänyt vain nämä kolme levytystä.

Italialainen Umberto Tozzi osui kultasuoneen vuonna 1979, kun hän levytti kenties koko uransa tunnetuimman hitin Gloria. Jo Tozzin alkuperäiset levytykset – Tozzihan levytti laulun sekä italiaksi että englanniksi – menestyivät hienosti Euroopan listoilla, mutta maailmanlaajuiseen suosioon laulu nousi vuonna 1982 Laura Braniganin versioimana. Braniganin levytys lienee toiminut myös Mona Caritan suomenkielisen version esikuvana. Ruotsissa laulun muuten levytti samana vuonna ruotsiksi uransa alkuvaiheessa ollut nuori Carola Häggkvist. Siinä missä Carola pyrkii ääntämään "Glorian" nuorekkaasti amerikanenglanniksi, Mona Carita laulaa kotoisammin "klooriasta". Raul Reimanin valistuksellisessa sanoituksessa varoitetaan leikkimästä ihmisten tunteilla. Huikentelevainen Gloria kun vain pettää toisia, mutta kuinkas sitten voisikaan käydä kun itse joskus rakastuu: "Gloria, sä opitko sen milloin / itse rakastut sä kerran / olet suojaton sä silloin / Mieti voitko sinä itse / niitä kyyneleitä peittää / jos se joku sinut unohtaa / aivan laidan yli heittää! / Mieti kuinka monta kertaa / muille tehnyt olet niin / muutu nöyremmäksi vain / pieni Gloria!" Ettäs kuulitte! Nöyryys kaunistaa ja sisäinen kauneus ratkaisee. "Gloria, sä olet kaunis nuori / mutta mitä nyt merkitsee / vain pelkkä ulkokuori? / Vielä kauniimpi voit olla sydämestä kuitenkin / sieltä katso ulospäin, pieni Gloria". Tyypillisiä esimerkkejä kasari-iskelmän lukemattomista kielikukkasista...

Albumin B-puoli sisältää kaksi Jori Sivosen sävellystä Sama tyttö ja Mä rakastan sua. Näihin lauluihin sanoituksen on kirjoittanut Juha Vainio, joka tuohon aikaan pyrki välttelemään käännöslaulujen sanoittamista, koska niistä ei saanut yhtä hyviä teostokorvauksia kuin kotimaisiin sävellyksiin laadituista originaalisanoituksista. Sama tyttö on hauska, tosin hieman heppoinen, hyvin monacaritamainen rempseä ralli. Mona Caritan viimeisen albumin vihoviimeinen raita Mä rakastan sua taas on erittäin tyypillinen kasari-iskelmä, johon Sivonen on onnistunut säveltämään sangen tarttuvan kertosäkeistön.

Mikä fiilis -albumi ilmestyi kesäkuussa 1983. Albumilta lohkaistiin peräti kolme singleä: Se ikuista on / Me emme laske viiteen (nousi singlelistoilla sijalle 14), Vastaa jo, please / Gloria sekä Mikä fiilis / Ai ai ai. Lisäksi Mona Caritan ja Ilkka Salon toinen duetto Kun katsot noin julkaistiin Ilkka Salon Julie-singlen B-puolella. Albumi viihtyi Suomen albumilistoilla kolme kuukautta ollen heinäkuussa 1983 korkeimmillaan 15:ksi myydyin albumi. Mikä fiilis ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltävä Nykyaikainen, mutta on listamenestyksen perusteella Mona Caritan uran toiseksi myydyin albumi. Kokonaisuutena älppäri on melkoinen hittiparaati: Mikä fiilis, Helli mua hiljaa, Me emme laske viiteen, Se ikuista on ja Gloria ovat kaikki kasarimusiikin ehdottomien merkkipaalujen suomenkielisiä käännöksiä. Suomalainen iskelmätuotanto ei luonnollisesti pystynyt tuottamaan aina yhtä korkeatasoisia taustoja kuin alkuperäisissä levytyksissä, mutta Jori Sivonen on pyrkinyt sovittamaan albumin kappaleet siten, että ne muistuttavat mahdollisimman paljon alkuperäisiä. Soundimaailma on ehtaa kasaria.

Koska Mona Carita ei levyttämisen ohessa lainkaan keikkaillut, hänellä oli levytysprosessien välissä aikaa miettiä suuntaa elämälleen ja suorittaa opintojaan. Mona Caritaa oli nuoresta pitäen kiehtonut näytteleminen ja hän saikin kesällä 1983 opiskelupaikan Teatterikorkeakoulusta. Nyt jäätiin odottamaan, minkälainen ura Mona Caritalle urkenisi teatterin parissa. Ainakin kesällä 1984 Apu-lehden etusivu julisti, kuinka Jouko Turkka on luonut Mona Caritasta aivan uuden ihmisen. Näihin aikoihin Mona Carita antoi lehdille lausuntoja, joiden mukaan hän halusi jättää levyttämänsä musiikkityylin taakseen ja siirtyä elämässä eteenpäin. Apu-lehden haastattelussa hän totesi:

"En kadu iskelmälevyjäni enkä halveksi iskelmämusiikkia yleensä. Mutta kun jotain tekee, niin se täytyy tehdä tosissaan. Ja minä en enää pystyisi tekemään tosissani entisen kaltaisia levyjä." (Apu 27/1984)

Mona Carita vetäytyi kuitenkin piakkoin kokonaan julkisuudesta, joten sekä musiikki- että teatterimaailma jäivät nuolemaan näppejään.

Kun Mona Carita vetäytyi julkisuudesta 1980-luvun puolivälissä, hän todella vetäytyi lopullisesti, eikä hänestä ole tämän jälkeen kuulunut pihaustakaan. Hän on toistuvasti kieltäytynyt kaikenlaisista haastattelupyynnöistä. Esimerkiksi kesällä 2015 MTV3:n Retrohelmet-ohjelmassa haastatteluvuoroon pääsivät monet artistit, joita ei ollut tavattu julkisuudessa vuosikymmeniin – kuten esimerkiksi Satu Pentikäinen, Leena Vanamo tai Anneli Pasanen – mutta Mona Carita kieltäytyi tästäkin kunniasta. Mona Caritan lopullinen vetäytyminen julkisuudesta on omalta osaltaan tehnyt hänen artistiprofiilistaan entistä salaperäisemmän. Jopa internetin keskustelupalstoilla on spekuloitu mitä mielikuvituksellisimpia selityksiä sille miksi Mona Carita katosi julkisuudesta. Mona Caritasta on tullut eräällä tavalla suomalaisen iskelmähistorian mystinen hahmo.

Mona Carita tupsahti suomalaiseen musiikkibisnekseen diskokuumeen ollessa suurimmillaan ja vetäytyi diskon ollessa vielä voimissaan. Hän tulee kantamaan ikuisesti suomidisko-artistin leimaa. Monet diskoa esittäneet kestosuosikit, kuten Eini, Meiju Suvas tai Vicky Rosti ovat vaihtaneet musiikkityyliä diskokauden hiivuttua 80-luvun puolivälin jälkeen, joten heitä ei välttämättä mielletä samalla tavalla yhtä automaattisesti suomidisko-artisteiksi kuin Mona Caritaa. Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivas -teoksessa onkin osuvasti kiteytetty:

"Mona Carita oli kuitenkin aikansa positiivinen ilmiö: ilopilleri, jota diskonnälkäinen viihdemaailma juuri tuona ajankohtana tarvitsi."

Olisi mielenkiintoista spekuloida, miten Mona Caritan levytysuralle olisi käynyt, jos hän olisi päättänyt jatkaa vielä vuoden 1983 jälkeen. Viimeisissä lehtihaastatteluissa väläyteltiin ajatusta Mona Caritan viidennestä albumista, mutta sellaista ei koskaan tehty. Mona Carita olisi viimeisten haastattelujensa perusteella halunnut levyttää syvällisempää musiikkia. Veikkaisin kuitenkin, etteivät levy-yhtiön sedät olisi kovinkaan varauksettomasti halunneet luopua hunajapupu-imagosta. Oletettavasti hänelle olisi tarjottu mahdollisuutta levyttää ainakin vielä yksi diskoalbumi, jossa olisi ollut entistä kasarimmat syntsataustat. Esimerkiksi vuonna 1985 Eini levytti albumin, joka sisälsi suomenkielisiä versioita muun muassa Madonnan, Modern Talkingin, Laura Braniganin sekä Jermaine Jacksonin ja Pia Zadoran hiteistä. Näiden artistien tuotantoa olisi varmasti annettu Mona Caritan levytettäväksi. Diskokauden hiipuminen olisi saattanut tietää hankaluuksia Mona Caritan uralle, sillä häntä tuskin pystyi kuvittelemaan levyttämään perinteisempää suomalaista iskelmää, kuten esimerkiksi Eini teki 1980-luvun lopussa. Mutta ehkäpä pelastuksena olisivat toimineet räväkät Samantha Fox ja Sabrina, joiden tuotannoissa olisi voinut olla ammennettavaa. Samanthan ja Sabrinan hengessähän vuonna 1989 läpimurtonsa koki muuan Kikka, joka lopullisesti toi seksin ilosanoman suomalaiseen iskelmään. Mona Caritaahan voisi seksikkään imagon ja pikkutuhmien sanoitusten vuoksi pitää eräänlaisena Kikan esiasteena. Artistien välistä yhtäläisyyttä korostaa sekin, että Kikka levytti uransa alkuvaiheessa samoja kappaleita, joita Mona Carita oli levyttänyt.

Mona Caritan perintö elää vahvasti
vielä 2000-luvullakin. Vuonna 2002
julkaistu Mikä fiilis -kokoelma saavutti
ilmestyessään runsaasti julkisuutta.

Mona Caritan tuotanto on noussut vuosikymmenien saatossa suomidiskon ystävien keskuudessa arvoon arvaamattomaan. Hänen LP-levyistään tuli divareiden kysyttyjä aarteita. Hänen levytystuotantonsa rallatukset, kuten Voi mikä Casanova, Casanova Jokunen, Kuti kuti kultasein tai Oikea mies ovat osoittautuneet kulttiklassikoiksi, joiden kohdalla camp-mittari osoittaa todella korkeita lukemia. Tietysti unohtamatta mainita Retkussa on meidän meikkistä. Mona Caritan asemaa suomidiskon eräänlaisena kuningattarena kuvastaa hyvin hänen osuutensa Warner Music Finlandin vuonna 2002 julkaisemalla Mikä fiilis -kokoelmalla, johon koottiin camp-hengessä hulvattomimpia käännösversioita aikansa diskohiteistä. Jo albumin kansikuva mukaili Mona Caritan esikoisalbumia vuodelta 1979. Albumin kansitaiteen ehdoton helmi on sen keskiaukeama, jossa on katkelma hänen Suosikki-lehden haastattelustaan vuodelta 1980.

Mona Caritan tuotannosta koottiin ensimmäinen kokoelma vuonna 1990 Fazerin Tähtisolistit-sarjassa. Jostain käsittämättömästä syystä tämä kokoelma Helli mua hiljaa ilmestyi ainoastaan C-kasettina. CD-formaatissa ensimmäinen Mona Caritan äänite on vuonna 1997 ilmestynyt 20 suosikkia -sarjan kokoelma. Vuonna 2006 julkaistiin toistaiseksi kattavin Mona Carita -kokoelma 30 suosikkia -sarjassa. Mona Carita on levyttänyt yhteensä 49 levytystä, joten tämä tuplakokoelma sisältää yli puolet hänen tuotannostaan. Siitä huolimatta Retkussa on meidän meikkis -biisin CD-julkaisua piti odottaa vuoteen 2015 asti, kunnes Rocket Records toteutti tämän kulttuuriteon. Mona Caritan molemmille CD-kokoelmille on sisällytetty melko tasapuolisesti raitoja hänen jokaiselta neljältä albumiltaan.

Aiheesta muualla

monacarita.suntuubi.com

Lähteet

Kirjallisuus:

Bruun Seppo, Lindfors Jukka, Luoto Santtu, Salo Markku (1998) Jee jee jee – Suomalaisen rockin historia. WSOY – Kirjapainoyksikkö, Porvoo.

Ikävalko Reijo (1998) Täyttä elämää – Kotkan poikii ilman siipii. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Alanko Tero, Järvinen Jani, Nieminen Alex. Mikä fiilis! (Warner Music Finland, 2002).

Doktár Maj-Lis. Mona Carita: 20 suosikkia – Rasputin (Fazer, 1997).

Rantala Juha. Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit (Rocket Records, 2015).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt sekä Suomen albumilistat.

Matka suomidiskon maailmaan

Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko. Ennen diskoteemaisia albumiartikkeleita ja muita kirjoituksia on toki määriteltävä, mitä suomidiskon käsitteellä oikein tarkoitetaan.

PSO julkaisi vuonna 1978 diskoteemaisen kokoelmalevyn, jossa muun muassa
Maarit ja Irina Milan laulavat duettona suomenkielisiä versioita Baccaran hiteistä.

Vuonna 2002 Warner Music Finland julkaisi kokoelmalevyn Mikä fiilis, johon oli koottu 15 suomenkielistä versiota 1970- ja 80-lukujen diskoklassikoista. Maailmanlaajuisten ikivihreiden suomenkieliset versiot ovat paikoitellen herättäneet hilpeyttä kornien sanoitustensa vuoksi, joten kokoelman julkaisuun liittyi huomattava määrä camp-aspektia. Kokoelman esittelytekstissä Tero Alanko, Jani Järvinen ja Alex Nieminen ovat kirjoittaneet osuvasti diskomusiikin syntyvaiheista:

"Vaikka 1970-luvusta puhutaan usein punkin ja progressiivisen rockin aikakautena, oli vuosikymmenen merkittävin musiikillinen ilmiö disko. Syy diskomusiikin suosioon oli hyvin yksinkertainen: useimmat ihmiset eivät olleet kiinnostuneita punkin anarkiasta ja progen hankalista kappalerakenteista, mutta he pitivät tanssimisesta ja hauskanpidosta. Diskohuuma sai alkunsa 1970-luvun alun New Yorkista. Muutamassa vuodessa disko kasvoi soulin ja funkin suojista irronneesta, erityisesti gay-piirien suosimasta alakulttuurista koko maailman myyntilistat valloittaneeksi ilmiöksi ja sai ensimmäiset omat megatähtensä, kuten Donna Summer ja Barry White. Vähitellen kuuma diskomusiikki saapui myös Suomeen ja sai täällä aivan oman ilmenemismuotonsa."

Usein musiikkihistoriikeissa mainitaan, että yksi Suomen ensimmäisiä diskolevytyksiä olisi ollut vuonna 1974 levytetty Rolf Bergströmin & Pyhimysten Rokkibaby, joka on suomenkielinen versio sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa listaykköseksi yltäneestä George McCraen superhitistä Rock your baby. Näihin aikoihin disko alkoikin selvästi yleistyä Suomessa. Vuotta aikaisemmin Arto Sotavalta oli levyttänyt laulun Diskosiskosta ja vuonna 1974 ikuistettiin muun muassa Hannen Diskossa tavataan sekä Matti Juvan Discolintu, jossa laulettiin kuinka "lintu discon" on "vastakohta kiltin siskon". 1960-luvun nuorisoidoli Johnny julkaisi vuonna 1973 albumillisen menevää pop-musiikkia nimellä Kotidisco.

Suomalaisia on monissa yhteyksissä luonnehdittu rock-kansaksi tai mörökölli-hevareiden kansakunnaksi. 1970-luvun jälkipuoliskolla Suomessa villitsi kuitenkin todellinen diskobuumi. Kansainväliset muotivirtaukset, kuten John Travoltan tähdittämät elokuvat Saturday Night Fever ja Grease olivat kassamagneetteja myös Suomessa. Suomen virallisilla äänitemyyntilistoilla menestyivät erinomaisesti muun muassa ABBA, Boney M., Donna Summer, Smokie, Village People ja Gloria Gaynor. Baccara-ilmiö valloitti Suomen loppuvuodesta 1977 ja duon albumi oli neljä kuukautta Suomen listaykkönen. Baccara nautti pohjoismaissa ilmiömäistä suosiota, mutta Suomessa menestys oli vielä aivan omaa luokkaansa: Baccaran albumista tuli Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen ulkomainen äänite, joka myi yli 100 000 äänitettä. 1970-luvun päättyessä Suomen kaksi myydyintä äänitettä olivat Baccaran albumi sekä Erkki Junkkarisen Ruusuja hopeamaljassa. Tähän eivät suomirokkarit tai muut vuosikymmenen hittinimet pystyneet. Onkin hieman hupaisaa, että suomalaisissa musiikkihistoriikeissa 1970-luvun viimeisiin vuosiin yhdistetään niin usein lähinnä punk- ja rockabilly-ilmiöt, vaikka disko jyräsi listoilla huomattavasti paremmin kuin Teddy & the Tigers tai Pelle Miljoona konsanaan. Disko todella villitsi Suomessa 1970-luvun viimeisinä vuosina, ja jopa Åke Blomqvist opetti Lauantaitansseissa Suomen kansalle, miten kahdeksasosa-tahtista diskoa tanssitaan oikeaoppisesti.

1970-luku oli Suomessa käännöshittien kulta-aikaa. Kun diskopoljentoinen musiikki alkoi menestyä maailmalla 1970-luvun puolivälin tienoilla, oli luonnollista että kansainvälisistä diskohiteistä alettiin vääntää suomenkielisiä versioita. Pidemmän linjan konkarit Pepe Willberg, Fredi ja Kirka (ja sisarensa Anna) saivat levytettäväkseen Saturday Night Feverin ja Greasen hittibiisejä suomeksi. Aikansa diskohittien suomenkielisiä versioita levyttivät muun muassa Eini, Vicky Rosti, Päivi Kautto-Niemi, Mona Carita, Juhamatti, Taiska ja Satu Pentikäinen vain muutamia mainitakseni.

1970-luvun edetessä diskomusiikista tuli niin selvästi populaarimusiikin valtavirtaa, että suomalaiset iskelmäsäveltäjät alkoivat ottaa entistä enemmän vaikutteita diskosta. Etenkin uuden sukupolven säveltäjät – 1970-luvulla sävellysuransa aloittaneet – kuten Veikko Samuli, Jori Sivonen, Kassu Halonen, Esa Nieminen ja Raul Reiman sävelsivät diskovaikutteisia kappaleita. Esimerkiksi sellaiset vuosina 1978–79 ikuistetut levytykset, kuten Einin Vielä jossain kohdataan (säv. Halonen), Taiskan Sataa vain (säv. Sivonen) tai Päivin Pakoon (säv. Nieminen) edustavat tyylipuhdasta suomalaisin voimin sävellettyä diskomusiikkia.

Disko alkoi olla jo niin dominoiva ilmiö, että miltei jokaisen kaupallista musiikkia levyttävän artistin tuotantoon tuli vähintään jonkinlaisia vaikutteita diskomusiikista. Esimerkiksi Veikko Samulin sävellykset Dannylle ja Armille eivät olleet kaikki välttämättä puhdasoppisia diskobiisejä, mutta laulujen sovituksissa oli kuultavissa elementtejä, jotka olivat ominaisia juuri diskomusiikille. Esimerkiksi "diskoviuluja" käytettiin erittäin viljalti 1970-luvun viimeisten vuosien iskelmälevytyksissä. Katri Helena levytti vuonna 1979 Fredin sävellyksen Kevät, joka on periaatteessa sävellyksenä täysin iskelmällinen, mutta se sovitettiin ajan hengen mukaiseen asuun diskoviuluineen. Monien jo 1960-luvulla aloittaneiden konkareiden – kuten esimerkiksi Tapani Kansan, Frederikin, Marionin ja Lea Lavenin – albumeilla alkoi kuulua entistä enemmän vivahteita diskosoundeista.

Käsitteellä "suomidisko" ei tässä yhteydessä suinkaan tarkoiteta kaikkea mahdollista Suomessa levytettyä diskomusiikkia. Suomidiskolla viitataan lähinnä sellaiseen musiikkiin, mikä nykyään luokiteltaisiin genrenä iskelmäksi. Vuosikymmenen vaihtuessa Suomessa levytettiin myös katu-uskottavampaa englanninkielistä tanssimusiikkia. Diskojen suosikkilevyjä olivat muun muassa Riki Sorsan Can't stand dancing ja Kisun Stop the music. Nuoren Kaija Koon yhtye Steel City toi oman panoksensa Suomen discofunk-piireihin, ja jopa Kojon So mean -albumi kuului niin ikään diskojen soittolistalle. Tällainen disko- ja tanssimusiikki rajataan kokonaan iskelmällisen "suomidiskon" määritelmän ulkopuolelle.

Suomidiskon voisi jakaa luontevasti kahteen vaiheeseen: 1970-luvun diskomusiikkiin ja 1980-luvun konevetoiseen musiikkiin. 70-luvun jälkipuoliskolla levytyksiä säestivät suuret kokoonpanot. Iskelmälevytyksissä käytettiin jousisoittimia ja sovittajilta vaadittiin taitoa sovittaa sävellys isohkolle orkesterille. 1980-luvun alkaessa syntetisaattorit yleistyvät musiikkiteollisuudessa, ja pian jo suomalaisia iskelmiäkin alettiin säestää koneilla. Erityisesti Jori Sivosta pidetään suomalaisen koneiskelmän pioneerina ja hänen legendaarista sävellystään Avaa hakas (1982) ensimmäisenä suomalaisen koneiskelmän varsinaisena klassikkona. Suomidiskon molemmat variaatiot ovat kuultavissa osuvasti esimerkiksi Paula Koivuniemen 80-luvun albumeilla. Paulan menestysalbumilla Vie minut pois vuodelta 1980 diskopoljentoisten laulujen säestyksestä vastaavat vielä suuret kokoonpanot (12 hengen jousisetti ja viiden hengen puhallinsetti), mutta vuosien 1983 ja 1984 albumeilla Lähdetään ja Rakkaustarina soivat jo huomattavasti kapeamman soundimaailman syntetisaattorisovitukset. 80-luvun puolivälin tienoilla etenkin Veikko Samulin ja Jori Sivosen säveltämissä iskelmissä sekä heidän tuottamillaan albumeilla käytettiin aktiivisesti aikakaudelle ominaisia konesoundeja.

Syntsa- ja konediskon aikakaudella jatkettiin edelleen maailmanhittien kääntämistä suomeksi. Niin Kim Wilden, Irene Caran, Donna Summerin, Whamin kuin Laura Braniganin menestyksistä levytettiin suomenkieliset versiot. Jopa Madonnaa ja Modern Talkingia ehdittiin versioida suomeksi ennen kuin suomidiskon levyttäminen hiipui. Konediskon aikakausi synnytti Suomeen uusia diskotähtiä, joista ylivoimaisesti suosituin oli Meiju Suvas. Kaikkein valveutuneimmat iskelmädiggarit muistavat kuitenkin varmasti myös sellaisia tähdenlentoja, kuten Anja Niskanen, Leena Vanamo, Nisa Soraya, Eila Torvela, Tarja Jykylä, Minna Ikonen, Jaana Wilenius tai Marja Koski.

Disko dominoi 1980-luvun alkupuoliskolla iskelmäteollisuutta voimakkaasti. Diskoiskelmä rantautui jopa osaksi tanssilavakulttuuria, minkä seurauksena Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo kirjoittivat Iskelmän kultaiseen kirjaan (1986) hieman hapokkaasti: "Kun henkinen ylivalta on diskossa ja diskomentaliteetissa, vahvin on se joka 'vanhoissakin' olosuhteissa rekonstruoi diskokimmellyksen 'muilla keinoin'."

Suomidisko on käsitteenä samalla tavalla harhaanjohtava kuin Finnhits. Vaikka käsitteen nimessä viitataan suomalaisuuteen, merkittävä osa suomidiskoksi luonnehdittavista kappaleista on alun perin käännöskappaleita kansainvälisiltä hittilistoilta. Musiikin kategorisoiminen eri genreihin on aina toki yhtä typerää, mutta suomidiskon kohdalla kategorisoiminen sisältää jo melko suuriakin ristiriitoja. Einin Olen neitsyt ja Tyydytys, Meiju Suvaksen Kova duuni on rahaa tai Seija Simolan Ota kii, pidä mua luokiteltaisiin vaivattomasti iskelmämusiikiksi, mutta juuri kukaan tuskin mieltäisi näiden alkuperäisiä versioita – eli Madonnan Like a virginia, Laura Braniganin Satisfactionia, Donna Summerin She works hard for the moneya tai Modern Talkingin You're my heart, you're my soulia – missään nimessä minkäänlaiseksi iskelmäksi.

Diskomusiikin aikakaudella jotkut artistit joutuivat levytystuotannossaan hieman oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Eräänä esimerkkinä voisi mainita Fredin vuonna 1978 julkaistun albumin Tänään, joka tunnetaan nykyään Fredin diskoälppärinä. Fredi, joka oli 70-luvun alussa levyttänyt isojen orkesterien säestämiä suuriskelmiä (kuten Puhu hiljaa rakkaudesta tai Rakkauden sinfonia), ajautui tämän albumin myötä aivan toisenlaiseen maailmaan elektronisen diskomusiikin pariin. Albumin sisältöä luonnehtii kenties osuvimmin Space-yhtyeen klassikon Magic Fly suomenkielisen version nimi Se outoa on. Koneiskelmän aikakaudella Marion levytti kaksi albumia (Elän kauttasi, 1983 ja Nainen, 1984), joiden uudistunut tyyli ei sopinut 1970-luvun supertähdelle parhaalla mahdollisella tavalla. Vuonna 2005 julkaistussa Marionin 4 CD:n boksissa Juha Nikulainen ja Jaripekka Koikkalainen kuittasivat näiden albumien tyylin diplomaattisesti: "ehkä tämän mukana alkanut uudistunut tyyli syntetisaattorisoundeineen oli hieman liian suuri muutos Marionin laulujen ystäville". Esimerkiksi vuonna 1984 levytetyt Aijai ja Okei eivät sisällä varsinaisesti minkäänlaista melodiaa vaan kulkevat lähinnä pelkän kompin varassa. Myös monet muut sielukkaamman musiikin ystävät kirosivat, kun joutuivat 1980-luvulla levyttämään omasta mielestään halpahintaisia koneilla säestettyjä renkutuksia. Lea Laven totesi vuonna 1999 televisiodokumentissa, kuinka 80-luku sisälsi niin paljon "roskaa, jolla ei ollut mitään tekemistä musiikin kanssa".

1980-luvun puolivälissä koneiskelmä oli jo niin yleistynyt, että suomalainen iskelmätuotanto alkoi muuttua melkoiseksi tehtailuksi. Kotimaista iskelmää alkoi vaivata ylituotanto. Levytyksiä syntyi kuin liukuhihnalta, soundimaailma muuttui halpahintaisemmaksi ja kappaleet alkoivat olla entistä persoonattomampia. Jori Sivonen on kuvaillut aikakauden iskelmäteollisuuden ongelmaa teoksessa Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille: "Siinä kävi niin, että kaikki levyt rupesivat kuulostamaan aika samanlaisilta riippumatta, oliko kyse Matista ja Teposta, Beritistä tai Kakesta. Kaikissa studioissa oli samat rakkineet, joilla yritettiin saada mordenimpaa ilmettä."

Suomidiskon aikakausi loppui kuin seinään vuosina 1985–86. Suomessa alkoi iskelmämusiikin kriisi ja iskelmälevyjen myynti romahti. Television musiikkikanavat olivat rantautuneet Suomeen ja ne dominoivat hittilistoja kotimaisin voimin tuotetun musiikin sijaan. Vielä vuonna 1986 diskotyyliä yritettiin jalostaa: Kake Randelinin Kaken rallit -albumilla oli kuultavissa Modern Talking -sävyjä ja Dannyn Ninja-albumilla oli havaittavissa jopa Bad Boys Blue -henkeä. Tällainen dieterbohlen-henkinen eurodiskovaikutteinen "iskelmä" ei kuitenkaan enää onnistunut vetoamaan Suomen kansaan, ja nämäkään albumit eivät myyneet mairittelevasti. Suomidiskon aikakausi alkoi olla väistämättä ohi. Konkreettisen esimerkin diskoaikakauden päättymisestä tarjoaa Eini, joka oli vuosina 1978–1985 suomidiskon kärkinimiä. Eini vaihtoi tyylinsä kokonaan ja lähti tanssittamaan suomalaisia tanssilavoille. Kuin alleviivatakseen uutta artistiprofiiliaan, hän levytti vuonna 1989 albumin Lauantai-illan tyttö, joka sisältää versioita 1950- ja 60-lukujen tanssi-iskelmistä.

2000-luvun alkaessa alkoi 80-luvun nostalgiabuumi, minkä seurauksena myös suomidiskon klassikot alkoivat nousta arvoon arvaamattomaan. Einin tanssikeikoille alkoi ilmaantua uuden sukupolven edustajia, jotka kyselivät 80-luvun diskohittien perään. Mona Caritan LP-levyistä tuli divareiden kysyttyjä aarteita. Vuosina 2002 ja 2003 Warner Music Finland julkaisi camp-hengessä Mikä fiilis -kokoelmia, jotka sisälsivät kutkuttavimpia suomenkielisiä versioita 70- ja 80-lukujen diskoklassikoista. Varsinkin kokoelmasarjan ensimmäinen osa sai huomattavasti huomiota joukkoviestimissä. Vielä suuremman kulttuuriteon teki vuonna 2015 Rocket Records julkaistaessaan tuplakokoelman Riman alta ja ohi maalin – suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit. Näin uudet sukupolvet pääsivät kuulemaan sellaisia aikansa levytyksiä, kuten Stiinan Automaattirakas (Automatic lover), Emilian Satan in love ja Tuijamarian Pac-Man-kuume (Pac-Man fever). Diskomusiikin aikakaudella todella yritettiin kaikenlaista ja miltei kaikki aikansa hitit pyrittiin vielä 80-luvun alussa levyttämään suomeksi. Kaikki yritykset eivät onnistuneet siinä mitä alun perin tavoiteltiin, mutta ainakin osa levytyksistä on noussut vuosikymmenien saatossa niin camp- kuin kulttiklassikoiksi.

ESC 2016 – Poliittinen jälkinäytös

61. Eurovision laulukilpailut saatiin viime viikolla päätökseen, mutta jälkijupinat ovat jatkuneet edelleen aktiivisina kuluneen viikon aikana. Keskusteluissa erityistä huomiota on herättänyt Ukrainan voittoviisun 1944 poliittiset aspektit. Kansalaiskeskustelujen perusteella voittanut sävelmä on politisoinut läpeensä koko laulukilpailun. Näiden viljalti esitettyjen näkemysten vuoksi päätin pyhittää viimeisen tämän vuoden viisuja käsittelevän blogipostauksen ikuisuusaiheeseen eli Euroviisujen poliittisuuteen.

Voittiko Ukraina viisut politiikalla?

Ollaan toki rehellisiä. Ilman muuta Jamalan 1944 on myös poliittinen kannanotto. Siihen on syy, että ukrainalaiset haluavat kertoa juuri tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa tarinan, jossa kerrotaan ventovieraiden tunkeutumisesta Krimille. Siihen on syy, että laulu on haluttu lähettää Ukrainan euroviisukarsintoihin tiedostaen, että se voi parhaimmillaan saada kuulijakunnan sadoista miljoonista eurooppalaisista. Viisujen jälkeen kansalaiskeskusteluissa on kuitenkin toistunut käsittämättömän usein väite, jonka mukaan Ukraina olisi voittanut kilpailun pelkästään politikoimalla. Euroviisut ovat kantaneet tämän vuoden kilpailun perusteella leimaa, jonka mukaan kilpailussa voi pärjätä ainoastaan ajamalla poliittista agendaa. Ikään kuin laulussa 1944 ei olisi mitään muita ansioita kuin sen poliittiset viittaukset.

Väitteet, joiden mukaan Ukraina voitti Eurovision laulukilpailun pelkästään poliittisista syistä ovat tietenkin täysin idioottimaisia, eikä idioottimaisia väitteitä vastaan pitäisi lähteä argumentoimaan. Euroviisuissa on nähty ja kuultu vuosikymmenien saatossa lukuisia poliittisia kannanottoja, jotka eivät ole hätyytelleet voittoa. Esimerkkinä voitaisiin mainita juuri Ukrainan edellinen selkeästi poliittinen viisu Razom nas bahato, joka kilpaili Ukrainan itsensä isännöimissä Euroviisuissa vuonna 2005. Razom nas bahato oli Ukrainassa vellonneen Oranssin vallankumousliikkeen tunnussävelmä. Laulun esittäneen GreenJolly-ryhmän riveissä nähtiin paikallinen Paleface ja kitaristikin muistutti etäisesti hieman nuorta Paavo Arhinmäkeä. Oranssin vallankumouksen tapahtumista oli kulunut vasta puoli vuotta, ja Ukrainan oranssi liike nautti Länsi-Euroopan varauksetonta tukea. Eurooppalaiset seurasivat aktiivisesti joukkoviestimien välityksellä, kuinka Neuvostoliitosta irtautunut kansakunta yritti katkaista viimeisetkin siteensä Venäjän hallinnon ikeestä. Ukrainan vallankumousviisu otti suoraan kantaa Eurooppaa kuohuttavaan tapahtumaan. Ukrainalla olisi voinut olla potentiaalia vastaanottaa roppakaupalla sympatiaääniä, varsinkin kun valtio toimi vielä vallankumouksen jälkimainingeissa laulukilpailun isäntämaana. Politikointi ei kuitenkaan auttanut. Ukraina jäi omissa kotikilpailuissaan epätyypillisellä euroviisullaan vaatimattomalle 20. sijalle ainoastaan 30 pisteen saaliilla.

Vuonna 2015 Armenia esitti laulun Face the shadow, jossa laulettiin 100 vuotta aikaisemmin tapahtuneesta Armenian kansanmurhasta, joka on edelleen merkittävä historiapoliittinen kiista. Armenia on saanut traagisten tapahtumien ja vastapuolen ehdottoman kiistämisen vuoksi Länsi-Euroopalta rutkasti sympatiaa. Vaatimaton musikaalisävelmä ja epävireinen livelaulanta ei kuitenkaan saanut eurooppalaisia syttymään. Politikoinnasta huolimatta Armenia sijoittui 16. sijalle 34 pisteellä. Viime vuonna Suomen edustajaksi valitun Pertti Kurikan Nimipäivien piti käydä hakemassa Suomelle viisuvoitto, koska yhtyeen katsottiin edistävän ihmisoikeuksia ainutlaatuisella tavalla. Ei tullut voittoa, vaan semifinaalin jumbosija. Siitä huolimatta, että Suomen karsintakilpailu UMK:n aikana kaikenkarvaiset "viisuasiantuntijat" kävivät julistamassa, että viisut voitetaan aina jollain poliittisella agendalla.

Väitteet siitä, että Ukraina olisi tänä vuonna voittanut Euroviisut vain ja ainoastaan politiikalla on pöyristyttävää vähättelyä Ukrainan voittoesityksen ansioita kohtaan. Ukrainan viisun sävellyksellisiä ansioita ovat kehuneet lukuisat musiikin asiantuntijat. Sävelkulkuja on kuvattu hypnoottisiksi ja rytmiä transsiin vaivuttavaksi. Laulun esittänyt Jamala oli viisufinaalin taitavimpia laulajia ja hän pääsi laulussa esittelemään laajaa äänialaansa. Jamala on myös uskottava tulkitsija, joka onnistui vaikuttavasti ja väkevästi esittämään tarinansa kiperästä aiheesta. Viisua on kuvattu aavemaiseksi ja ahdistavaksi. Ukrainan voittolaulussa 1944 on euroviisuksi poikkeuksellisen vahva tunnelataus, joka jää vaivaamaan mieltä. Riehakkaissa euroviisubileissä Ukrainan esitys sai juhlijat hiljentymään. Se on saanut katsojat herkistymään ja liikuttumaan. Esityksessä oli ainutlaatuinen intensiivisyys, jonka ansiosta Ukrainan esitys oli pitkän viisufinaalilähetyksen dramaturginen kohokohta. Ukrainan viisussa on elementtejä, jotka tehosivat niin musiikin asiantuntijoista koottuihin raateihin kuin kotona television äärellä istuneisiin puhelinäänestäjiin. Vaikka Ukrainan laulussa olisikin ollut täysin epäpoliittinen sanoitus, esityksessä oli paljon ominaisuuksia, joiden ansiosta se olisi voinut ilman muuta voittaa laulukilpailun.

Valitettavasti tässä tasapäisyyttä rakastavassa maailmassa vaikuttaa siltä, että mikäli euroviisuvoittajassa on edes jotain hieman epätyypillisempää, niin juuri sen erilaisen elementin uskotaan olevan ratkaisevin syy voittoon. Käsittelin aihetta tässä blogissa jo helmikuussa 2015 kirjoituksessa Riittääkö pelkkä erilaisuus viisuvoittoon? Siinä nostin esille, kuinka esimerkiksi vuonna 1998 israelilaisen Dana Internationalin väitettiin aikoinaan voittaneen viisut pelkästään "seksuaalivähemmistöjen salaliiton" vuoksi. Ajatuksenjuoksun logiikka menee sillä tavalla, että Dana Internationalin uskottiin voittaneen Euroviisut vain ja ainoastaan sen vuoksi, että hän oli joskus menneisyydessä korjauttanut sukupuolensa, eikä kilpailusävelmässä Diva nähty ilmeisesti minkäänlaisia ansioita. Lordin voiton syyksi on esitetty ainoastaan maskit ja erilaisuus, vaikka yhtyeen viisuesityksessä oli paljon muitakin ansioita. Conchita Wurstin voiton syyksi on väitetty ainoastaan karvoitusta hänen kasvoillaan ja sen myötä hänen edustamaansa viestiä erilaisuuden hyväksymisestä. Ikään kuin Conchitan upealla lauluäänellä ja vaikuttavan pysäyttävällä esityksellä ei olisi ollut minkäänlaisia vaikutuksia hyvään kilpailumenestykseen. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että Ukrainan Jamala tulee edustamaan jatkumoa tässä samassa sarjassa, ja hänen kohdallaan tullaan hamaan ikuisuuteen asti väittämään hänen voittaneen viisut vain ja ainoastaan poliittisista syistä.

Ukrainan voittoviisun 1944 poliittisuus on herättänyt närää, koska Eurovision laulukilpailuun ei saisi sekoittaa politiikkaa. Yllättävän laajat kansankerrokset vaikuttavat olevan tietoisia siitä, että Euroviisujen säännöt kieltävät politikoinnin. Euroviisujen sääntöihin on kirjattu tarkalleen näin:

"No lyrics, speeches, gestures of a political or similar nature shall be permitted during the ESC. No swearing or other unacceptable language shall be allowed in the lyrics or in the performances of the songs. No messages promoting any organization, institution, political cause or other, company, brand, products or services shall be allowed in the Shows and within any official ESC premises (i.e. at the venue, the Eurovision village, the Press Centre, etc.)."

Sääntöpykälä ei loppujen lopuksi ota kovinkaan yksityiskohtaisesti kantaa mihinkään. Näkemykseni mukaan säännön tarkoituksena on lähinnä varmistaa Euroviisuista vastaaville tahoille veto-oikeus, jossa se voi tarvittaessa vedota sääntöön, mikäli jonkin kilpailukappaleen katsotaan ylittävän hyvän maun rajat. Sääntöä on sovellettu ratkaisevasti vain yhden ainoan kerran. Vuonna 2009 Euroopan yleisradioliitto EBU hylkäsi Georgian Moskovan viisuihin valitseman kappaleen We don't wanna put in. Sen lisäksi sääntöpykälän vuoksi muutamien viisujen sanoituksiin on tehty muutoksia. Ukrainan vuoden 2005 viisusta Razom nas bahato sensuroitiin suorat viittaukset presidentti Juštšenkoon ja Espanjan viisusta 2008 Baila el chiki chiki niin ikään maininnat espanjankielisten maiden poliitikoista. Vuoden 2015 Armenian euroviisun alkuperäinen nimi oli Don't deny, mutta EBU kehotti sääntöön viitaten muuttamaan laulun nimen neutraalimpaan muotoon ja siitä tuli Face the shadow.

Jamalan 1944-viisussa ei suoranaisesti ajettu minkäänlaista poliittista agendaa. Politiikkaa on mahdoton riisua kokonaan pois kulttuurista. Politiikka on läsnä kaikkialla urheilukilpailuista lähtien. Jos kaikki mahdollinen politiikkaan liittyvä olisi kirjaimellisesti kiellettyä Euroviisuissa, aika moni kilpailukappale rikkoisi siinä tapauksessa sääntöjä. Helsingin Sanomien toimittaja Tuomas Kaseva kirjoitti osuvasti ansiokkaassa näkökulmassaan:

"Mutta päätös päästää 1944 mukaan oli ainoa oikea. Viisuissa ei pidä sallia kirjaimellisia hyökkäyksiä jotakin maata kohtaan, se on selvä. Mutta jos oman suvun tositarinasta ei saisi laulaa mutta seteleillä voi mielin määrin varmistella voittoaan, kertoisi se jotain perinpohjaisen vastenmielistä Euroviisuista.
Jos sunnuntain vastaisena yönä ajatuksemme palasivat hetkeksi Krimille, hyvä. Moni taisi sitä paitsi ensi kertaa edes kuulla Krimin tataareista ja heidän historiastaan."

Ja kuten viisut voittanut Jamala sen itse totesi: "Taiteessa on kyse siitä, että jaetaan jotakin, mikä on tärkeää tässä maailmassa."

Poliittisesti kiinnostava viisuvuosikerta 2016

Vaikka on kohtuutonta väittää Ukrainan voittaneen vuoden 2016 Eurovision laulukilpailut pelkästään politiikalla, on myönnettävä, että vuoden 2016 viisut olivat poliittisessa mielessä kiinnostavimmat pitkään aikaan. Kun Euroopassa kuohuu, Euroviisuista voi tulla poliittinen pelikenttä. Uusi käytössä ollut äänestysjärjestelmä huipentui juuri Venäjän ja Ukrainan väliseen kaksintaisteluun. Kaksi valtiota, joiden välit ovat jännittyneessä tilassa, kisasivat viime metreille asti koko Euroopan nähden viisujen voitosta. Vuoden 2016 Eurovision laulukilpailut tulevat jäämään historiaan juuri tästä syystä. Tulevaisuudessa juuri tämä vastakkainasettelu tullaan näkemään yhtenä symbolisena osoituksena Ukrainan ja Venäjän välisessä konfliktissa. Viisutulos voidaan nähdä Daavidin ja Goljatin taisteluna, jonka heikompi osapuoli voitti. Asetelmaa korostaa entisestään, että Venäjä kilpaili viisuissa isolla rahalla, visuaalisesti näyttävällä show'lla ja kaupallisella kilpailukappaleella. Venäjä oli myös koko kevään vedonlyönnin ylivoimainen ykkössuosikki. Ukrainan taloudellinen tilanne on tällä hetkellä heikko, eikä Ukrainan delegaatiolla ollut varaa samanlaisiin erikoisefekteihin kuin Venäjällä. Silti Ukraina onnistui päihittämään ennakkosuosikki-Venäjän ja vieläpä haastavammalla laululla ja epätyypillisellä euroviisulla.

Venäjän Sergei Lazarev oli koko kevään Euroviisujen suurin ennakkosuosikki
mutta joutui lopulta tyytymään kolmanteen sijaan

Viisutulosta on kritisoitu muun muassa sen vuoksi, että joidenkin näkemysten mukaan raadit olisivat poliittisista syistä antaneet tukensa Ukrainalle. Raatiäänestyksessä Ukraina sijoittui toiseksi 211 pisteellä, kun taas Venäjä jäi viidenneksi 130 pisteellä. Arvostelijat ovat hämmästelleet, miten Venäjän suuri ennakkosuosikki Sergei Lazarev ja viisunsa You are the only one jäi raatiäänestyksessä niinkin alas, vaikka se oli yleisöäänestyksen ylivoimainen ykkönen 361 pisteellä. Ukraina sijoittui yleisöäänestyksessä toiseksi 323 pisteellä. On tietenkin mahdollista, että joidenkin maiden raadit ovat halunneet äänestystuloksellaan osoittaa poliittista tukeaan Ukrainalle, mutta voisiko Venäjän "heikko" sijoitus raatien keskuudessa johtua yksinkertaisesti siitä, että raadit tekivät vain työnsä kunnolla. Vaikka Venäjän viisu oli tuotettu viimeisen päälle ja esitys oli näyttävä, niin itse sävellyksen musiikilliset ansiot eivät ehkä kuitenkaan olleet kovinkaan ainutlaatuiset. Siinä missä Måns Zelmerlöwin Heroes-viisuvoittajassa toisinnettiin 2010-luvun tyypillisen pop-musiikin (à Aviici ja David Guetta) elementtejä, Venäjän You are the only one kuulosti laululta, joita Euroviisuissa kuultiin runsaasti jo edellisen vuosikymmenen puolella. Esimerkiksi Suomen raadin puheenjohtajan Jurekin lausunnot myötäilevät edelläkuvailemaani näkemystä. Yleisö antaa äänensä esitykselle, joka onnistuu vaikuttamaan heidät ensinäkemältä parhaiten. Venäjän visuaalisesti upea show varmasti kiinnitti jokaisen katsojan huomion. Raatien tehtävänä on kuitenkin ruotia kilpailukappaleiden musiikillisia ansioita ja kiinnittää huomiota sellaisiin aspekteihin, jotka eivät välttämättä saa suurelta yleisöltä huomiota.

Norjaa Kiovan Euroviisuissa vuonna 2005 edustaneen Wig Wam -yhtyeen
solisti Åge Sten "Glam" Nielsen osoitti tukensa Ukrainan oranssille liikkeelle.

Vuoden 2017 Eurovision laulukilpailut järjestetään näillä näkymin Ukrainassa. Kansalaiskeskusteluissa on jo ehditty pohtia kykeneekö maa toimimaan nykyisessä poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa viisuisäntänä. Hyvin todennäköisesti pystyy. Ukrainalla on jo kokemusta Euroviisujen järjestämisestä, sillä vuoden 2005 kilpailut järjestettiin Kiovassa. Silloinkin valtiossa kuohui, kun loppuvuodesta 2004 Oranssi vallankumousliike ryhtyi protestoimaan epäreiluja presidentinvaaleja vastaan. Oranssin vallankumouksen jälkimainingeissa Euroviisujen järjestelyt ajautuivat retuperälle. Euroviisujen ylimpänä valvojana toiminut Svante Stockselius on myöhemmin kertonut, että hän oli jo siirtämässä vuoden 2005 kisaisännyyden toisen maan yleisradioyhtiölle. Stockselius sai ärähtelyidensä jälkeen Ukrainan valtionjohtoa myöten vakuuttelut sille, että valtio tulee pitämään kaikin tavoin huolta kilpailujärjestelyjen onnistumisesta. Lopulta Ukraina selvisi Euroviisujen järjestämisestä moitteettomasti.

Jos haluaa ajatella optimistisesti, niin Eurovision laulukilpailun järjestäminen saattaa olla juuri sellainen tapahtuma, mitä Ukrainan kaltainen valtio tässä tilanteessa tarvitsee. Vuoden 2017 Eurovision laulukilpailujen järjestäminen voi nousta Ukrainan historiassa samanlaiseen asemaan kuin esimerkiksi vuoden 1952 Olympialaiset ja Armi Kuuselan voitto Miss Universum -kilpailuissa Suomelle. Molempien edellämainitun kahden kansainvälisen tapahtuman on tulkittu vaikuttaneen suomalaisten kansalliseen itsetuntoon ja sävyttäneen sodanjälkeisen Suomen kansainvälistä asemaa. Keväällä 2017 kovia kokenut Ukraina saa olla viikon ajan Euroopan katseiden kohteena ja keskipisteenä. Tilanne saattaa muistuttaa vuosien 2001–2002 asetelmaa, kun Viro ensimmäisenä Itä-Euroopan valtiona voitti Euroviisut ja sai kilpailut järjestettäväkseen. Viron valtionjohto piti molempia tapahtumia ainutlaatuisina ja historiallisina valtionsa kehityksen kannalta. Viisuvoiton myötä virolaiset poliitikot runoilivat Viron todistaneen olevan täysiverinen eurooppalaisvaltio, joka harppaa Euroopan ytimeen laulaen. YLEn Elävässä arkistossa on hauskoja uutispätkiä Viron viisuvoitosta ja kisajärjestelyistä. Euroviisujen järjestämisen virolaiset kokivat ainutlaatuisena mahdollisuutena tehdä maataan tunnetuksi eurooppalaisille ja hälventää länsieurooppalaisten ennakkoluuloisia stereotypioita köyhästä neuvostovaltiosta.

Armenian ja Azerbaidžanin välienselvittely sai uuden luvun 

Vuoden 2016 Eurovision laulukilpailut olivat poliittisesti erittäin mielenkiintoiset muistakin syistä kuin vain Ukrainan ja Venäjän välisestä vastakkainasettelusta. Myös muut IVY-maat pitivät huolta siitä, ettei politiikkaa ja Euroviisuja eroteta toisistaan. Huhtikuussa 2016 Armenian ja Azerbaidžanin rajakonflikti Vuoristo-Karabahissa kärjistyi aseellisiin taisteluihin. Sen seurauksena Armenian ja Azerbaidžanin välienselvittely Eurovision laulukilpailuissa sai tänä vuonna uuden luvun. Armenian edustaja Iveta Mukuchyan heilutteli ensimmäisen semifinaalin lähetyksessä artistilämpiössä Vuoristo-Karabahin tasavallan lippua. Tempaus oli vastoin Euroviisujen sääntöjä, sillä tänä vuonna EBU oli asettanut tarkat määräykset sille, millaisia lippuja Euroviisuihin saa tuoda mukaan, eikä Vuoristo-Karabahin lippu täyttänyt näitä kriteerejä, sillä yksikään valtio ei ole tunnustanut Vuoristo-Karabahin tasavallan itsenäisyyttä.

Semifinaalin jälkeisessä jatkoonpääsijöiden lehdistötilaisuudessa sattui kiusallinen tilanne, kun azerbaidžanilainen toimittaja esitti vastalauseensa Armenian artistin tempaukselle. Toimittaja ilmaisi mielipiteensä tilanteessa, jossa paikallisen toimittajan olisi pitänyt esittää kysymys Azerbaidžanin omalle edustajalle Samralle. Armenia sai semifinaalitempauksestaan varoituksen ja uhkauksen, että maa tullaan diskaamaan kilpailuista, mikäli se vielä virallisissa yhteyksissä käyttää Vuoristo-Karabahin lippua. Armenian edustaja Mukuchyan ilmoitti julkisuuteen, että hän halusi lipulla osoittaa toivovansa rauhaa Vuoristo-Karabahin alueelle. Finaali-iltana lauantaina kilpailuareena Globenin yläpuolella lenteli pienkone, joka kantoi perässään lakanaa, jossa luki Karabach ♥ Iveta. Vielä ei ole tiedettävästi todistettu, mikä taho oli tempauksen takana. Kyseessähän saattoi mahdollisesti olla Armenian poliittisten vastustajien sabotointiyritys saada maa diskatuksi kilpailusta.

Armenia ja Azerbaidžan ovat selvitelleet Vuoristo-Karabahin konfliktia ennenkin Euroviisuissa. Armenia oli Kaukasuksen valtioista ensimmäinen, joka liittyi euroviisuperheeseen. Vuosi oli 2006. Kahdella ensimmäisellä osallistumiskerrallaan Armenia pärjäsi kilpailussa hyvin, minkä myötä Azerbaidžan havahtui tilanteeseen ja halusi myös päästä osaksi tätä laulukilpailua, jossa sen vihollismaa näyttäytyi positiivisessa valossa. Azerbaidžan ilmoittautui ensimmäistä kertaa Eurovision laulukilpailuihin vuonna 2008. Potentiaalisia ehdokkaita maan ensimmäiseksi euroviisuedustajaksi ruodittiin jopa Azerbaidžanin kulttuuriministeriössä asti. Ministeriön edustaja Vugar Jamalzadeh antoi lausuntoja Azerbaidžanin motiiveista liittyä euroviisuperheeseen:

"It is necessary for us to win Eurovision song contest where our undesired neighbors will participate."

Vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuissa Moskovassa jokaista kilpailuesitystä edelsivät modernilla teknologialla valmistetut videopostikortit, joissa nähtiin vuorossa olevan maan tunnetuimpia nähtävyyksiä. Armenian postikorttiin oli päätynyt Vuoristo-Karabahissa sijaitseva erittäin kuuluisa monumentti, jota yleisimmin Länsi-Euroopassa kutsutaan sen englanninkielisellä nimellä We are our mountains. Monumentti näkyi semifinaalilähetyksessä Armenian postikortissa. Azerbaidžan teki postikortista välittömästi protestin, koska sen mielestä monumentti ei missään nimessä kuulunut Armenialle. Finaalilähetystä varten monumentti leikattiin pois Armenian postikortista, vaikka se muuten säilyi samanlaisena. Myöhemmin finaalilähetyksen aikana Armenia pääsi kuitenkin kostamaan Azerbaidžanille. Kun kilpailun äänestysvaiheessa oli Armenian äänestysvuoro ja lähetyksessä otettiin yhteys Armenian pisteidenlukijaan Sirusho Harutyunyaniin, armenialaiset olivat valinneet taustakuvaksi juuri tuon samaisen kiistanalaisen monumentin, ja vilahtipa kuva monumentista myös Sirushon paperialustalla, josta hän oli lukevinaan pisteet.

Vuoden 2009 Euroviisujen jälkeen maailmalla kohistiin uutisesta, jonka mukaan azerbaidžanilaiset, jotka olivat äänestäneet viisuissa Armeniaa, joutuivat kuulusteluihin Azerbaidžanin Kansallisen turvallisuuden ministeriöön ja tekemään kirjallisen selvityksen äänestyspäätöksestään. Peräti 43 azeria oli uskaltautunut äänestämään Armeniaa. EBU:lla ei ollut valtuuksia puuttua Azerbaidžanin toimiin, mutta seuraavasta vuodesta lähtien sääntöihin lisättiin, etteivät euroviisuäänestyksen teletietotunnisteet saa joutua vääriin käsiin.

Vuonna 2011 Azerbaidžan voitti Eurovision laulukilpailut ja maa sai järjestettäväkseen seuraavan vuoden kilpailut. Armenia oli alun perin osallistumassa kilpailuun, sillä se olisi mahdollistanut melkoisen arvovaltatappion Azerbaidžanille. Armenian kansalaisilla kun ei ole mitään asiaa Azerbaidžanin maaperälle. Azerbaidžan ei olisi kuitenkaan voinut sulkea Armeniaa pois kilpailuista, sillä silloin EBU olisi evännyt Azerbaidžanilta kisaisännyyden. Jokaisella EBU:n jäsenvaltiolla on oltava tasapuoliset mahdollisuudet osallistua kilpailuun. Azerbaidžanin olisi näin pitkin hampain täytynyt hyväksyä Armenian delegaatio mukaan Bakun Euroviisuihin. Myöhemmin kuitenkin Armenian esiintyvien taiteilijoiden ammattiliitto vetosi Armenian yleisradioon. Ammattiliitto ei halunnut, että yksikään armenialainen esiintyjä joutuisi tilanteeseen, jossa sen olisi esiinnyttävä vihollisvaltion järjestämässä tapahtumassa. Vetoomuksen seurauksena Armenia päätti vetäytyä vuoden 2012 Eurovision laulukilpailuista.

ESC 2016 – 2. semifinaalin arviot

 

Arvioin tässä blogipostauksessa tämäniltaisen 61. Eurovision laulukilpailun toisen semifinaalin kilpailijoita ja niiden menestymismahdollisuuksia.

Oman mielipiteeni lauluihin ilmaisen tähtiarvostelulla (* – *****). Veikkaan jokaisen kilpailuesityksen mahdollisuuksia luokittelemalla ne viiteen kategoriaan: VARMAHKO FINALISTI, TODENNÄKÖINEN FINALISTI, 50/50, TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA ja VARMAHKO KARSIUTUJA. 50/50 tarkoittaa, että esityksellä voi olla potentiaalia päästä finaaliin, mutta ei ole yllätys, mikäli esitystä edustaneen maan nimeä ei kirjekuorista paljastukaan. Veikkauksilla ei ole mitään tekemistä omien mieltymysteni kanssa. Olen pyrkinyt arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti laulun menestymismahdollisuuksia euroviisuäänestyksessä, joka ratkaistaan yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen yhteistuloksella.

Toisessa semifinaalissa kilpailee 18 esitystä, joista kymmenen pääsee jatkoon lauantain finaaliin. Ensimmäisen semifinaalin tuloksista suurinta huomiota on herättänyt Islannin karsiutuminen viimeisen päälle suunnitellusta esityksestä ja hyvästä esiintymisnumerosta huolimatta. Se saattaa viestiä siitä, että pohjoismaiden ei voi enää olettaa pärjäävän automaattisesti Oikeaoppisilla Skandiviisullaan™, minkä seurauksena tänä iltana Tanska ja Norja saattavat olla vaikeuksissa.


1. LATVIA: Justs – Heartbeat ****½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Latvian viisumaineen viime vuonna pelastanut Aminata on kynäillyt onnistunelle soluyhdelmälle modernin pop-hitin.

Pätevä aloitus semifinaalille. Latvia jatkaa hieman samanlaisella tyylillä kuin viime vuonna, jolloin maan viisu Love injected sijoittui hienosti kuudenneksi. Viimevuotinen Latvia ärsytti joitakin tahoja "taiteellisuudellaan", mutta tämän pitäisi kelvata laajemmallekin yleisölle. Hieman tulee myös viboja viime vuoden Belgiasta. Positiivista, ettei kaikkia nykyaikaisia pop-viisuja ole kynäilty Ruotsissa. Ihme, jos Latvia ei tänä iltana sijoitu kymmenen parhaan joukkoon. Ja näin päästään näyttämään kaikenkarvaisille viisuasiantuntijoille, ettei ykköspaikka olekaan aina niin paha paikka...

2. PUOLA: Michał Szpak – Color of your life ****½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Puolalainen androgyynijumala pääsee revittelemään iskelmällisessä voimaballadissa. Toisin kuin monissa nykyajan viisuissa, tässä on melodia.

Euroviisufanit ovat sivuuttaneet Puolan veikkauksista, koska a) ovat edelleen katkeria, että heidän suosikkinsa eivät voittaneet Puolan karsintoja, b) tässä semifinaalissa on paljon balladeja ja Puolalla on huono esiintymisnumero. Itse kuitenkin uskon Puolan mahdollisuuksiin. Michał on supersuosittu Puolassa. Hänen viisuaan on katsottu eniten YouTubessa ja hänen Facebook-sivullaan on liki 100 000 tykkääjää. Puolalaiset siirtolaiset aktivoituvat halutessaan euroviisuäänestyksessä. Raadit ovat vihanneet Puolan kahta edellistä viisuedustajaa, jotka pääsivät silti kevyesti finaaliin komean puhelinäänestystuloksen turvin. Viime vuonna epävireisesti hoilannut invalidi sijoittui semifinaalinsa puhelinäänestyksessä neljänneksi ja oli hyvin lähellä sijoittua kolmanneksi(!). Tätä viisua raadit tuskin vihaavat, etenkin kun Michał laulaa niin komeasti. Michał on androgyyni-imagonsa vuoksi yksi illan kiinnostavampia artisteja ja jäänee siksi katsojien mieleen. On totta, että tällaista laulua tuskin kuunneltaisiin Euroviisujen ulkopuolella, mutta se ei estänyt Itävallankaan menestymistä ykkössemifinaalissa. Näen Puolan ennusmerkit melko hyvinä, joten sen vuoksi olen luottavaisempi finaalipaikkaan kuin viisufanit keskimäärin.

3. SVEITSI: Rykka – The last of our kind * VARMAHKO KARSIUTUJA
Sveitsillä oli viime vuonna vuosikertansa mitäänsanomattomin viisu ja nyt on menty siitäkin alaspäin. Potentiaalisin kandidaatti semifinaalin jumboksi.

Heikon biisin ja karismattoman artistin lisäksi kokonaispaketti pilataan ilmeisesti vielä (tahattoman?) koomisella esityksellä. Ei jatkoon.

4. ISRAEL: Hovi Star – Made of stars **** 50/50
Jesse Kaikurannan ja Adam Lambertin rakkauslapsi esittää pätevästi riipaisevan balladin.

Hovi Star on vakuuttanut harjoituksissa ja Israel on noussut vedonlyönnissä korkealle. Periaatteessa edellytykset finaalipaikkaan ovat hyvät. Tulos riippuu siitä, onnistuuko Israel erottumaan tarpeeksi massasta näin aikaiselta esiintymisnumerolta. Monet ovat innostuneet Israelin viisusta vasta useammalla kuuntelukerralla, mikä ei valitettavasti ole euroviisulle hyvä ennusmerkki, koska suurin osa äänestäjistä kuulee viisut vain kerran.

5. VALKO-VENÄJÄ: Ivan – Help you fly **½ TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Valko-Venäjän edustaja halusi esiintyä lavalla alasti susien kanssa, mutta Euroviisujen säännöt torppasivat ikävästi suunnitelmat. Niinpä lavalla nähdään hologrammina kyykyssä alaston Ivan ja sudet. Erikoisefekteillä Valko-Venäjä yrittää ilmeisesti peitellä biisinsä onttoutta.

Toivottavasti Valko-Venäjän ainutlaatuiset hologrammit eivät saa televisiokatsojia kuvittelemaan, että esitys on jotain suurta ja mahtavaa. Artisti esiintyy amatöörimäisesti ja biisikin on hyvin mitäänsanomaton. Valko-Venäjän karsiutuessa toivottavasti kaikenkarvaiset euroviisuasiantuntijat havaitsevat, että Euroviisujen menestys ei ehkä sittenkään perustu ainoastaan isoon show'hun...

6. SERBIA: Sanja Vučić ZAA – Goodbye (Shelter) *** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Serbian Amy Winehouse esittää väkevästi laulun, jossa otetaan kantaa naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa vastaan.

Serbian esittäjää moitittiin esikatseluvideon perusteella tahattoman koomisesta teatraalisesta esiintymistavasta, mutta harjoitusraporttien mukaan hän on päässyt maneereistaan eroon. Esitystä, ja etenkin sen esittäjää, on kehuttu laajalti, joten eiköhän Sanja saa myytyä pakettinsa äänestäjille.

7. IRLANTI: Nicky Byrne – Sunlight **½ TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Westlifen Nicky halusi lähteä kohentamaan Irlannin viisumenestystä. Harmi, ettei biisi ole kovinkaan kummoinen.

Irlannin halpahintainen renkutus on kieltämättä hyväntuulinen, mutta todella mitäänsanomaton. Harjoitukset ovat menneet entiseltä pop-idolilta vähän niin ja näin. Toisaalta joskus viisuissa tällaiset hyväntuuliset rallatukset ovat päässeet ennenkin yllättämään. Muistatteko, kun vuonna 2012 Malta yllätti jokseenkin kaikki pääsemällä finaaliin This is the night -renkutuksella?

8. MAKEDONIA: Kaliopi – Dona **** 50/50
Makedonialainen supertähti vie katsojat aikakoneella 90-luvun Euroviisuihin. Laulua kuunnellessa tulee väistämättä mieleen Dublinin Point Theatressa järjestetyt viisukilpailut isoine orkestereineen.

Kaliopi on upea, yksi illan parhaista laulajista, mutta laulu saattaa kuitenkin olla liian vanhanaikainen pärjätäkseen. Toisaalta ehkäpä tällainen nostalginen sävelmä voisi myös erottua edukseenkin kaikkien modernien radiohittien joukossa? Karismaattinen ja upeaääninen Kaliopi antaa varmasti lavalla kaikkensa. Semifinaalissa äänestää aika monta Makedonian vakiäänestäjää: Serbia, Albania, Bulgaria, Slovenia ja Sveitsi(!). Elättelen toivoa viimeiseen asti. Olisihan se kieltämättä ikävää, jos ex-Jugoslavian maista vain englanninkieliset viisut pääsisivät jatkoon.

9. LIETTUA: Donny Montell – I've been waiting for this night ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Komeaääninen kaiffari laittaa rauhallisen alkuintron jälkeen bileet pystyyn.

Tämän vuoden toinen semifinaali muistuttaa hyvin paljon viimevuotista. Viime vuoden kakkossemifinaalin alkupuoliskolla oli pitkä ja uuvuttava balladiputki, jonka katkaisi esiintymisnumerolla yhdeksän esiintynyt Israelin Golden boy. Tämäniltaisessa semifinaalissa esiintymisnumerolla yhdeksän esiintyvällä Liettualla on täsmälleen samanlainen rooli. Israelin Golden boy menestyi semifinaalissa erinomaisesti, joten uskoisin Liettuan piristysruiskeen pärjäävän tänä iltana hyvin. Liettua on tupannut myös 2010-luvulla pääsemään finaaliin aina, kun heidän viisunsa ei ole ollut täysin toivoton.

10. AUSTRALIA: Dami Im – Sound of silence ***½ VARMAHKO FINALISTI
Koreassa syntynyt pop-idoli esittää viimeisen päälle tuotetun radiohitin. Ajan hengessä olevasta midtempo-balladista voisi kuvitella hittiä Euroviisujen ulkopuolellakin.

Australia kisaa Euroviisuissa tosissaan ja ainakin alkuinnostuksessaan he ovat saaneet houkuteltua maassaan oikeasti suosittuja tähtiä kilpailemaan. Australialla on paketti viimeisen päälle kasassa ja kakkossemifinaalissa tässä genressä ei ole pahaa kilpailua. Australia on vedonlyönnissä korkealla, joten se saattaa olla kovaa valuuttaa myös finaalissa.

11. SLOVENIA: ManuElla – Blue and red * VARMAHKO KARSIUTUJA
Karismaton esiintyjä esittää riepovan kantrirallin.

Hyväntuulisella ja letkeällä kantrirallilla voisi olla hyväkin sauma tällaisessa viisukilpailussa, mutta Slovenian biisissä on moni asia väärin. Esitykset ovat olleet amatöörimäisiä, eikä solistikaan nyt ole – kauniisti sanottuna – mikään maailman karismaattisin.

12. BULGARIA: Poli Genova – If love was a crime ***½ 50/50
Bulgarian kesähitissä otetaan kantaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Sopisi erinomaisesti Sunny Beach Priden tunnussävelmäksi.

Euroviisuihin paluun tekevää Bulgariaa on kohdeltu tässä kilpailussa törkeästi. Lukuisista potentiaalisista viisuistaan huolimatta maa on päässyt vain yhden ainoan kerran finaaliin (Helsingissä 2007). Sen sijaan Bulgaria on todella usein pudonnut täpärästi jatkosta. Esimerkiksi vuoden 2008 semifinaalissa Bulgaria sai miltei jokaisesta maasta pikkupisteitä, jotka eivät kuitenkaan riittäneet kuin sijaan 11. Vuonna 2012 Bulgaria sai yhtä monta pistettä kuin viimeisenä jatkoon päässyt Norja, mutta tie break -säännön perusteella Bulgaria karsiutui. Bulgarian tämänvuotinen edustaja Poli Genova edusti maataan viisi vuotta sitten laululla Na inat, joka sekin jäi vain kuuden pisteen päähän jatkopaikasta. Poli olisi jo silloin ansainnut päästä finaaliin. Jos joku maa, niin Bulgaria ansaitsisi ehdottomasti pitkästä aikaa finaalipaikan. Euroviisufanit ovat erityisen ihastuneita Bulgarian tämänvuotiseen viisuun. Laulu on kieltämättä tarttuva ja hyvin rakennettu, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti mikään "unohtumaton". Voi hyvin päästä jatkoon, mutta en kaadu täysin takamukselleni, jos Bulgarian rahkeet eivät riitäkään finaaliin. Paljon riippuu siitä onnistuuko esitys.

13. TANSKA: Lighthouse X – Soldiers of love *** 50/50
Kolmen hengen poikabändi esittää hyväntuulinen poikabändiviisun, jonka sanoituksessa parannetaan maailmaa katteettomilla lupauksilla. Biisi olisi kuulostanut 20 vuotta sitten freesiltä.

Pitkään olin sitä mieltä, että Tanskan sinänsä toimiva mutta melkoisen persoonaton viisu voisi sijoittua semifinaalissa esimerkiksi yhdeksänneksi, mutta Islannin putoaminen sai havahtumaan, etteivät pohjoismaatkaan ihan millä tahansa pärjää. Tanskan viisu on kieltämättä tässä joukossa hengetön ja karismaton. Belgian Sue Ellen esitti 29 vuotta sitten viisuissa huomattavasti paremman samannimisen laulun.

14. UKRAINA: Jamala – 1944 ****½ VARMAHKO FINALISTI
Illan ylivoimaisesti lahjakkain laulaja vastaa illan vaikuttavimmasta kolmeminuuttisesta. Ukrainan laulussa kerrotaan vuoden 1944 tapahtumista Krimillä, kun tataarit karkoitettiin kotiseudultaan. Laulu esitetään osittain krimintataariksi.

Siihen on luonnollisesti syy, minkä vuoksi Ukraina on päättänyt näinä aikoina laulaa viisuissa juuri Krimin historian traagisista tapahtumista. Ukrainan menestystä ei voine estää. Ukraina kuuluu Euroviisujen kestomenestyjiin. Jamala on vuoden lahjakkain laulaja ja hän pääsee esittelemään viisussa laajaa äänialaansa. Raadit eivät voi sen vuoksi vihata tätä, vaikka laulu ei olekaan niiden perinteisesti suosima ylikaupallinen radiohitti. Ukraina vastannee tänä iltana lähetyksen dramaturgisesta kohokohdasta, kun se tarjoaa jotain aidosti dramaattista ja koskettavaa kaiken muovisuuden joukossa. Tataarikielen takia tämä voi saada paljon siirtolaisääniä, ja lisäksi tätä voivat äänestää kaikki mielenilmauksena Venäjää vastaan. Venäjä ja Ukraina ovat tällä hetkellä vedonlyönnin ykkönen ja kakkonen. Mikäli vedonlyönnin asetelma toteutuu, ja Ukraina ja Venäjä todella taistelevat lauantaina illalla voitosta, niin silloin Euroviisujen pisteidenlaskussa tullaan näkemään poikkeuksellinen poliittisia ulottuvuuksia saava trilleri.

15. NORJA: Agnete – Icebreaker **** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava saametar ehtii kolmessa minuutissa esittää kaksi Oikeaoppista Skandiviisua™. Ehkä dramaattinen rytminvaihdos symboloi sairautta?

Ukrainan vaikuttavan esityksen jälkeen on tietysti epäkiitollinen tehtävä tuoda viisuyleisö takaisin kaupallisten skandiviisujen pariin. Islannin karsiutuminen pistää tietysti harkitsemaan, onko Norjallakaan mahdollisuuksia päästä jatkoon – etenkin laulun omituinen rytminvaihdos saattaa kummastuttaa katsojia. Ehkäpä kuitenkin luotan Norjan mahdollisuuksiin, koska laulu on laadukkaasti tuotettu, Agnete on harjoitusten perusteella lahjakas livelaulaja, ja laulun esitys ei sorru ihan samanlaiseen yliyrittämiseen kuin Islanti tiistaina.

16. GEORGIA: Nika Kocharov & Young Georgian Lolitaz – Midnight gold *** 50/50
Persoonallinen rock-bändi esittää Oasista.

Euroviisufanit tyrmäsivät välittömästi Georgian viisun, koska genre ei miellytä heitä ja esikatseluvideon perusteella bändin touhu vaikutti aikamoiselta sekoilulta. Esikatseluvideo oli kuitenkin vain hämäystä ja lavalla tullaan näkemään pätevä rock-veto. Laulu ei ole genressään kovinkaan erikoinen, mutta se erottuu joukosta ja vetoaa varmasti yleisöön, joka ei pidä tyypillisestä viisutarjonnasta. Esiintymisnumerokin on hyvä. Voisiko tässä olla illan yllätysfinalisti?

17. ALBANIA: Eneda Tarifa – Fairytale ** TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Albania lähettää jälleen kerran vahvan naislaulajan esittämään hieman hahmotonta viisua.

Viime vuonna albanialaiset ympäri Eurooppaa aktivoituivat äänestämään joukolla maansa supertähteä Elhaida Dania, joka pääsi epävireisestä laulusta huolimatta finaaliin. En tiedä onko Eneda yhtä suuri stara kuin Elhaida, mutta ei tämä nyt ainakaan ansaitsisi päästä tästä joukosta jatkoon. Ansioistaan huolimatta laulu mennee suurelta yleisöltä ohi.

18. BELGIA: Laura Tesoro – What's the pressure *** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Pirteä ilmestys esittää Another one bites the dust.

Belgian biisi ei mullista maailmoja, mutta tältä esiintymisnumerolta sen hyväntuulisuus voi kantaa yllättävän pitkälle. Monien raskaiden viisujen jälkeen tulee jotain piristävää aidosti iloiselta ja eläväiseltä artistilta. Belgian viisu kuuluu niihin, joihin monet ovat kiinnittäneet ensikuulemalta huomiota, vaikka kyseessä ei tosiaankaan ole mikään säveltaiteen mestariteos.

Arvioiden jälkeen veikkaisin illan finalistit ja karsiutujat seuraavasti: (todennäköisyysjärjestyksessä)

UKRAINA
AUSTRALIA
LATVIA
BELGIA
LIETTUA
PUOLA
NORJA
SERBIA
ISRAEL
BULGARIA
---
MAKEDONIA
GEORGIA
TANSKA
ALBANIA
VALKO-VENÄJÄ
IRLANTI
SLOVENIA
SVEITSI

Korostettakoon vielä, että nämä ennakkoveikkaukset perustuvat vain etukäteisarvioihin. Näkemykseni saattavat toki muuttua, kun esitykset nähdään tänä iltana suorassa lähetyksessä.

Erityisen epävarma olen veikkauksen "sijoista" 9–10. Kaksi viivan yläpuolella olevaa maata voisi yhtä hyvin korvata mitkä tahansa viivan alapuolella olevat kolme maata. 50/50-ehdokkaat ovat tänä iltana poikkeuksellisen vahvoja. Voi olla, että annoin nyt sosiaalisen paineen vaikuttaa, koska Israeliin ja Bulgariaan uskotaan veikkauksissa vahvasti.

Lisäveikkaus: Vaikka finaaliin pääsevät maat ilmoitetaankin virallisten tietojen mukaan ”täysin satunnaisessa järjestyksessä”, niin viime vuosina on ollut kuitenkin havaittavissa, että tuottaja selvästi hieman miettii, minkä maan jatkopaikka julistetaan ihan viimeisenä. Näin saadaan aikaiseksi hyvää tv-viihdettä. Esimerkiksi Ukraina ja Australia ovat niin itsestään selviä finalisteja, että niiden ilmoittaminen viimeisenä olisi silkkaa typeryyttä. Veikkaisin, että vahvoilla voisi olla Bulgaria: saliyleisölle (euroviisufaneille) kovasti mieluisa iloinen laulu maalta, jonka ensimmäisestä finaalipaikasta yhdeksään vuoteen sitä riemu repeäisi. Toinen vaihtoehto voisi olla Norja, etenkin jos Tanska ei pääse finaaliin. Koko saliyleisö odottaa henkeään pidätellen, pääseekö yksikään pohjoismaista jatkoon.

Oma suosikkilistani on tietenkin asia erikseen: (perustuvat lähinnä levytettyihin studioversioihin)

12 p. PUOLA: Michał Szpak – Color of your life ****½
10 p. LATVIA: Justs – Heartbeat ****½
8 p. UKRAINA: Jamala – 1944 ****½
7 p. ISRAEL: Hovi Star – Made of stars ****
6 p. NORJA: Agnete – Icebreaker ****
5 p. MAKEDONIA: Kaliopi – Dona ****
4 p. AUSTRALIA: Dani Im – Sound of silence ***½
3 p. BULGARIA: Poli Genova – If love was a crime ***½
2 p. LIETTUA: Donny Montell – I've been waiting for this night ***½
1 p. SERBIA: Sanja Vučić ZAA – Goodbye (Shelter) ***
11. TANSKA: Lighthouse X – Soldiers of love ***
12. BELGIA: Laura Tesoro – What's the pressure ***
13. GEORGIA: Nika Kocharov & Young Georgian Lolitaz – Midnight gold ***
14. IRLANTI: Nicky Byrne – Sunlight **½
15. VALKO-VENÄJÄ: Ivan – Help you fly **½
16. ALBANIA: Eneda Tarifa – Fairytale **
17. SLOVENIA: ManuElla – Blue and red *
18. SVEITSI: Rykka – The last of our kind *

Muita hyviä arvioita

Tobson in Euroland: Tobson takes a guess: Semi 2, All 2016 reviews in one place
Tony's Eurovision blog: ESC 2016: Toisen semifinaalin päivitetty veikkaus
Viisukuppila: Veikkaus toisen semifinaalin semifinaalin läpimenijöistä
Wiwibloggs: Eurovision 2016: Your country-by-country guide to semifinal 2