Eurovision laulukilpailu palaa tänä vuonna juurilleen. Kaikkien aikojen ensimmäinen viisukilpailu mittelöitiin 68 vuotta ja 51 viikkoa sitten Sveitsin Luganossa. Koko euroviisuinstituution isänä voi pitää sveitsiläistä Marcel Bezençonia, jonka tehtävänä oli kehittää kansainvälisiä televisio-ohjelmia Euroopan yleisradioliitto EBU:n Eurovisio-verkkoon. Italian San Remon laulufestivaalien innoittamana syntyi ajatus kansainvälisestä iskelmäkilpailusta. Ensimmäiset Eurovision laulukilpailut järjestettiin 24. toukokuuta 1956.
Ensimmäinen euroviisulähetys oli suorastaan orjallisen uskollinen esikuvalleen San Remolle. Kilpailukaupungiksi valikoitui Sveitsin italiankielisessä eteläosassa sijaitseva Lugano, ja tapahtuman juonsi Lohengrin Filipello kokonaan italiaksi.
Sveitsi isännöi Eurovision laulukilpailua kolmatta kertaa. Vuonna 1989 viisuiltiin läntisessä Sveitsissä Lausannessa ja tänä vuonna viisukaravaani on asettunut Baseliin, maan pohjoisrajan tuntumaan. Viisuviikon alkamisen kunniaksi katsaus Sveitsin pitkään euroviisuhistoriaan.
Esittelen kirjoituksessa 30 tuokiota Sveitsin euroviisutaipaleen varrelta (jokseenkin) kronologisessa järjestyksessä. Olen jakanut esiteltävät kappaleet kahteen kategoriaan: hitteihin ja kuriositeetteihin. Hitit koostuvat Sveitsin menestyneimmistä ja rakastetuimmista euroviisuedustajista (jos kohta myönnettäköön, että oma musiikkimakuni on saattanut jossain määrin vaikuttaa valikoituihin sävelmiin). Kuriositeettien joukossa on muulla tavalla mielenkiintoisia poimintoja Sveitsin monipuolisesta viisutarjonnasta. Kaikki eivät lukeudu euroviisuhistorian hohdokkaimpiin hetkiin – jotkut ovat kaukana siitä! – mutta nekin ovat omalta osaltaan rakentaneet laulukilpailusta juuri sellaisen kutkuttavan vastustamattoman viihdespektaakkelin, jolle niin monet ovat menettäneet sydämensä.
Olen upottanut jokaisesta viisusta videon YouTubesta. Olen pidempään vältellyt YouTube-linkkien jakamista, koska videot tuppaavat niin usein katoamaan palvelimesta milloin mistäkin syystä, mutta toivottavasti nämä nyt säilyisivät katsottavissa edes hetken.
Kaikkien aikojen ensimmäinen viisuvoittaja
Hitti #1: Lys Assia – Refrain (1956)
EBU perustettiin helmikuussa 1950 Torquayssa Englannissa. BBC olisi mielellään nähnyt uuden kansainvälisen radioliiton hallinnollisen keskuksen Isossa-Britanniassa, mutta jäsenmaiden enemmistö piti puolueetonta Sveitsiä otollisempana maaperänä. EBU:n päämaja rakennettiin Geneveen – kaupunkiin, josta käsin johdetaan lukuisia muitakin kansainvälisiä organisaatioita ja järjestöjä.
Ensimmäisiin Euroviisuihin osallistui seitsemän maata. Järjestäjämaa-Sveitsin lisäksi osallistujalista koostui samoista kuudesta valtiosta, jotka olivat viisi vuotta aikaisemmin muodostaneet Euroopan hiili- ja teräsyhteisön. Eurovision laulukilpailun ja Euroopan integraatiokehityksen välille on ymmärrettävästi ajoittain vedetty yhtäläisyysmerkit.
Ensimmäisissä Euroviisuissa kukin osallistujamaa kilpaili kahdella sävelmällä. Suurin osa lähetti Luganoon kaksi laulajaa, mutta Sveitsin molemmat edustuskappaleet tulkitsi Lys Assia. Lys Assia lienee ollut ensimmäisen viisukilpailun nimekkäin osallistuja, sillä hän oli jo pitkin 1950-lukua niittänyt mainetta etenkin saksankielisissä maissa. Hänen levytyksensä O mein Papa vuodelta 1950 oli ollut valtaisa menestys.
Jo Sveitsin ensimmäiset euroviisut esittelivät monikielisen valtion valttikortin: Sveitsillä oli varaa valita esityskielen suhteen. Maan debyyttiviisu Das alte Karussell laulettiin saksaksi ja toinen Refrain ranskaksi. Euroviisujen varhaishistoriassa ranskasta muodostui laulukilpailun lingua franca, joten ei ollut mikään varsinainen ihme, että Sveitsin kahdesta euroviisusta juuri ranskankielinen Refrain kruunattiin voittajaksi. Vuoden 1956 Euroviisuissa äänestys suoritettiin kulissien takana ja vain voittaja ilmoitettiin suorassa lähetyksessä. Kuinka muut esitykset sijoittuivat raadin äänestyksessä? Se ei selvinne koskaan. Joka tapauksessa Lys Assia kirjoitutti nimensä historiaan kaikkien aikojen ensimmäisenä Eurovision laulukilpailun voittajana.
Vuoden 1956 Eurovision laulukilpailun kilpailulähetyksestä ei ole säilynyt minkäänlaista televisiotaltiointia. Sveitsiläisistä televisioarkistoista löytyi kuitenkin uutiskatsausmateriaalia varten kuvattu parin minuutin pätkä voittajan kertausesityksestä.
Kaikkien aikojen ensimmäinen kaksikielinen viisu
| Sveitsin euroviisut 1950-luvulla 1956: Lys Assia – Das alte Karussell 1956: Lys Assia – Refrain, 1. / 14 1957: Lys Assia – L'enfant que j'étais, 8. / 10 (5 ääntä) 1958: Lys Assia – Giorgio, 2. / 10 (24 ääntä) 1959: Christa Williams – Irgendwoher, 4. / 11 (14 ääntä) |
Hitti #2: Lys Assia – Giorgio (1958)
Lys Assia edusti maataan Euroviisuissa myös vuosina 1957 ja 1958. Frankfurtin Euroviisuihin vuonna 1957 hän sai esitettäväkseen melko tavanomaisen balladin L'enfant que j'étais, josta ei jäänyt mainittavaa kerrottavaa jälkipolville. Sen sijaan Hilversumin Euroviisuissa vuonna 1958 Lys Assia vastasi varmasti lystikkäimmästä numerosta. Giorgio on hillittömän vauhdikas kappale, jossa laulun kertojahahmo kuvailee romanttista viikonloppua Lago Maggioren rannalla ihastuksensa Giorgion kanssa. Rakastavaisten kielimuurikaan ei haittaa, sillä äidinkielenään saksaa puhuva Lys Assia pääsee osoittamaan italian kielen taitonsa muun muassa kieliverryttelyn muodossa (und risotto, risotto, risotto... tai und polenta, polenta, polenta...). Ja kuinka oppikirjamaisesti Lys Assia kuvailee dialogia ravintolan tarjoilijan kanssa: "Un ristorante alla piazza: 'Cameriere!'" Treffit Giorgion kanssa vaativat jotain kahvia väkevämpää. Kun tarjoilija ehdottaa: "Signore, Signorina, per favore, un espresso?" (ei macchiato?), Lys Assia ilmoittaa innostuneen temperamenttisesti: "No – vino!" Ehkäpä Viron tämän vuoden viisuedustaja Tommy Cash olisi voinut treenata italiaa Lys Assian viisun tahdissa. Giorgion sanoituksessa hekumoidaan myös tulevasta yöstä kuun loisteen alla. Siinäpä osoituksena nykypäivän paheksujille, että jo Euroviisujen alkuhämärässä on vihjailtu millaista se voi olla, kun lovveen lankee...
Lys Assia oli vähällä voittaa Euroviisut toistamiseen, sillä hän taisteli ykkössijasta rinta rinnan Ranskan André Claveaun kanssa. Ennen viimeistä äänestyskierrosta äänet olivat jakautuneet Ranskalle 21 ja Sveitsille 20. Italian raati ratkaisi lopulta kilpailun Ranskan hyväksi jakamalla kymmenestä äänestään kuusi Ranskalle ja neljä Giorgiolle. Lys Assia jäi toiseksi. Euroviisujen historiassa sekä voittoon että kakkossijaan ovat yltäneet hänen lisäkseen Italian Gigliola Cinquetti, Irlannin Linda Martin, Norjan Elisabeth Andreassen (toinen voitto Bobbysocks-duon toisena osapuolena) ja Venäjän Dima Bilan.
Ja niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, Giorgio menestyi viisuäänestyksessä huomattavasti paremmin kuin Italiaa edustanut Domenico Modugno kappaleellaan Nel blu, dipinto di blu, joka tunnetaan paremmin nimellä Volare. Tuleva ikiklassikko, joka muun muassa saavutti useamman Grammy-palkinnon, tosiaan sijoittui vasta kolmannelle sijalle – 13 äänen saalis jäi kauas kärkikaksikosta. Jo varhaiset euroviisuäänestykset osoittavat, ettei kilpailumenestys välttämättä korreloi millään tavalla myöhemmän kaupallisen menestyksen kanssa.
Taktikoivatko norjalaiset voiton Sveitsiltä?
Hitti #3: Esther Ofarim – T'en va pas (1963)
Vaikka Israel liittyi euroviisuperheeseen vuonna 1973, ensimmäiset israelilaiset artistit esiintyivät viisuestradilla jo kymmenen vuotta aikaisemmin: Carmela Corren edusti Itävaltaa ja Esther Ofarim Sveitsiä. Esther Ofarim oli kohonnut 1960-luvun alkaessa Israelissa suureen suosioon, mutta lupaavasti alkaneesta urasta huolimatta hän muutti miehensä Abin kanssa Sveitsiin. Vuonna 1963 Esther Ofarim valittiin uuden kotimaansa euroviisuedustajaksi sävelmällä T'en va pas.
Sveitsiläiset muistavat Lontoon Euroviisut 1963 skandaalinkäryisenä kilpailuna, jossa heiltä varastettiin voitto. Norjan yleisradio oli ilmeisesti EBU:n epäselvän viestinnän vuoksi värvännyt raatiinsa liikaa jäseniä, eikä tuomariston puheenjohtajalle jäänyt tarpeeksi aikaa laskea raadin tulosta. Norjan äänestysvuorolla pisteidenlukija luki nopeaan tahtiin maiden nimiä kummallisessa järjestyksessä eikä maininnut äänestettävien maiden esiintymisnumeroita, kuten tuohon aikaan käytäntönä oli. Kilpailun juontanut Katie Boyle jäi hämmentyneenä ihmettelemään Norjan luettelemia pisteitä, jolloin norjalainen pisteidenlukija pyysi ottamaan Norjaan uudelleen yhteyttä äänestyksen päätteeksi. Norjan alkuun kuuluttamat pisteet jäivät kuitenkin kummittelemaan tulostaululle. Tässä vaiheessa Sveitsille merkittiin kolme pistettä ja Tanskalle kaksi. Ennen Norjan uusintakierrosta Sveitsi johti kilpailua 42 pisteellä, Tanska oli toisena 40 pisteellä. Toisella yrittämällä pisteiden ilmoittaminen sujui protokollan mukaan, mutta kuinka ollakaan: Norjan uudet pisteet käänsivät asetelman Tanskan hyväksi. Nyt Tanskalle ilmoitettiinkin neljä pistettä ja Sveitsille vain yksi, joten alkuperäisiin pistepotteihin verrattuna Tanskalle lisättiin kaksi pistettä, kun taas Sveitsi vastaavasti menetti kaksi pistettä. Näinkö norjalaiset auttoivat toisen Pohjoismaan voittoon? Vaikka sittemmin asiakirjat ovat osoittaneet, että Norjan lopullisiksi merkityt pisteet olivat alun perinkin oikeat, vuoden ylle on jäänyt sopupelin epäilys, etenkin kun myöhempinä vuosina viisuäänestyksissä Pohjoismaat tukivat toisiaan hyvinkin räikeästi.
Täpärästä viisutappiosta huolimatta Esther Ofarimista tuli kansainvälinen tähti, joka niitti mainetta Yhdysvaltoja myöten. Hänet muistetaan erityisesti vuoden 1968 suurhitistä Cinderella rockafella, jonka hän esitti duona silloisen miehensä Abin kanssa.
| Sveitsin euroviisut 1960-luvulla 1960: Anita Traversi – Cielo e terra, 8. / 13 (5 ääntä) 1961: Franca di Rienzo – Nous aurons demain, 3. / 16 (16 ääntä) 1962: Jean Philippe – Le retour, 10. / 16 (2 pistettä) 1963: Esther Ofarim – T'en va pas, 2. / 16 (40 pistettä) 1964: Anita Traversi – I miei pensieri, 13. / 16 (0 pistettä) 1965: Yovanna – Non - à jamais sans toi, 8. / 18 (8 pistettä) 1966: Madeleine Pascal – Ne vois-tu pas?, 6. / 18 (12 pistettä) 1967: Géraldine – Quel cœur vas-tu briser, 17. / 17 (0 ääntä) 1968: Gianni Mascolo – Guardando il sole, 13. / 17 (2 ääntä) 1969: Paola del Medico – Bonjour, bonjour, 5. / 16 (13 ääntä) |
Esi-Europapa?
Kuriositeetti #1: Henri Dès – Retour (1970)
Tarttuvat kertosäkeistöt ja sitkeät korvamadot ovat Euroviisujen olennaisia ominaispiirteitä. Sveitsin euroviisu vuosimallia 1970 jää varmasti kertakuulemalta kaaliin – on sitten vastaanottajan huumorintajusta kiinni saako pään sisäisessä jukeboksissa jyskyttävä papabapapapaa hymyn huulille vai raivon partaalle. Retour kertoo huolettomasta miehestä, joka vain matkustelee ympäri Eurooppaa, vaikka nainen kaipaa kotona. Ei huolta, mies ajattelee, kunhan hän lopulta palattuaan tuo tuliaiseksi jalokivikotelon, niin sitten kaikki on taas hyvin.
Mutta hetkinen! Laulussa reissataan Euroopassa ja hoetaan pa pa paata... Tämähän on ilmiselvä esikuva Joost Kleinin viime vuoden diskatulle euroviisuhitille Europapa! Henri Dès esiintymisensä perusteella myös omanlaisensa camp-ukko. Irlannin euroviisuselostaja Valerie McGovern kiteytti koko esityksen: "Well he sounds very happy about singing goodbye to his girlfriend, doesn't he?"
Retour sijoittui Amsterdamin tynkäviisuissa peräti neljänneksi. Neljäs sija oli jaettu, sillä samalle äänimäärälle ylsivät myös Ranskan kaunis balladi Marie-Blanche ja Espanjan Gwendolyne, jonka tulkitsi itse Julio Iglesias.
Samannimisistä viisuista: Sveitsiä oli kahdeksan vuotta aikaisemmin edustanut kappale nimeltään Le retour. Tuo määräisellä artikkelilla varustettu kappale muistutti tyylikästä elokuvasävelmää. Tyylikäs ei ehkä ole adjektiivi, jolla tätä myöhempää Retour-rallatusta luonnehtisi ensisijaisesti.
Peter, Sue & Marc – Sveitsin euroviisukonkaritrio
Kuriositeetti #2: Peter, Sue & Marc – Les illusions de nos vingt ans (1971)
Sveitsin euroviisuhistoriaa ei voi käsitellä mainitsematta trioa Peter, Sue & Marc. Kolmikko edusti Sveitsiä Euroviisuissa peräti neljästi – vieläpä joka kerralla eri esityskielellä, ja laulujen tyylilajikin vaihteli. Heidän viisudebyyttinsä Dublinissa vuodelta 1971 oli tuulahdus 60-lukulaisen nuorison idealistisesta liikehdinnästä. Laulussaan Les illusions de nos vingt ans vedottiin vanhempiin sukupolviin: olette viettäneet elämäänne, antakaa nyt meidän vuorostamme elää omaa elämäämme, rakastaa ja toteuttaa nuoruutemme unelmia. 1960-luvun puolivälin folkilmiö ei paria satunnaista poikkeusta lukuun ottamatta heijastunut Euroviisujen tarjontaan, mutta tämä Les illusions de nos vingt ans pohjautui folkmusiikin konventioihin.
Kuriositeetti #3: Peter, Sue & Marc – Djambo, Djambo (1976)
Vuosina 1973–1976 Eurovision laulukilpailussa ei ollut vaatimusta esityskielestä. Ensimmäisenä vuonna sääntömuutosta hyödynsivät vain Pohjoismaat, jotka lauloivat kilpailukappaleensa englanniksi. Abban voiton jälkimainingeissa Euroviisujen musiikkitarjonnassa tapahtui selkeä nuorennusleikkaus iskelmästä popimpaan suuntaan. Vuonna 1976 jo joka toinen kilpailukappale esitettiin joko kokonaan tai osittain englanniksi. Samalla kilpailua kritisoitiin voimakkaasti liiasta kaupallisuudesta ja massakulttuurista. Myös Peter, Sue & Marc olivat vaihtaneet tyyliään huomattavasti populaarimpaan suuntaan. Haagin viisulavalla 1976 he esittivät Sveitsin ensimmäisen englanninkielisen euroviisun.
Djambo, Djambo oli läpeensä kaupallinen mutta sympaattinen pop-hitti eläköityneestä klovnista, joka muisteli haikeana menneisyyttään sirkuksessa. Viisuesitystä elävöitti posetiivia pyörittävä klovnihahmo. Ulkomusiikillisten kikkojen lisääntyminen euroviisuesityksissä oli omiaan ärsyttämään niin kutsuttuja vakavan musiikin tekijöitä. Mutta kansojen syvät rivit arvostivat, sillä Djambo, Djambo sijoittui viisuäänestyksessä peräti neljänneksi. Djambo, Djambon tyyli enteili Peterin, Suen & Marcin suurinta kansainvälistä menestystä: myöhemmin vuonna 1976 he levyttivät hittinsä Cindy, jonka Babitzinin sisarukset Kirka ja Anna tekivät Suomessa tunnetuksi.
Kuriositeetti #4: Peter, Sue & Marc + Pfuri, Gorps & Kniri – Trödler & Co (1979)
Vitsiviisut eivät suinkaan ole mikään 2000-luvulla syntynyt ilmiö, vaikka ajoittain somekommentoinnissa näin väitetään. Sveitsin merkittävin panostus huumorieuroviisujen jatkumoon nähtiin jo Jerusalemissa vuonna 1979. Asialla olivat jälleen Peter, Sue & Marc, jotka olivat saaneet seurakseen toisen trion nimeltään Pfuri, Gorps & Kniri.
Kilpailukappale Trödler & Co kertoi romukauppiaiden orkesterista, joka luo musiikkia mitä mielikuvituksellisimmista käytetyistä esineistä. Viisulavalle raahattiin valtava määrä asianmukaista rekvisiittaa – mutta ei ongelmitta, sillä Israelin tulli otti Sveitsin rojukasat syyniinsä. Kertoman mukaan israelilaisen euroviisuorkesterin jäsenet eivät arvostaneet, kun kenraaliharjoituksessa esityksen puutarhaletkusta tippui vettä orkesterimonttuun soittajien päälle.
Sveitsiläinen huumori menestyi yllättävänkin hyvin sijoittuen kymmenenneksi. Esimerkiksi Suomen raadin mielestä Trödler & Co oli koko kilpailun toiseksi nautittavin esitys.
| Sveitsin euroviisut 1970-luvulla 1970: Henri Dès – Retour, 4. / 12 (8 ääntä) 1971: Peter, Sue & Marc – Les illusions de nos vingt ans, 12. / 18 (78 pistettä) 1972: Véronique Müller – C'est la chanson de mon amour, 8. / 18 (88 pistettä) 1973: Patrick Juvet – Je vais me marier, Marie, 12. / 17 (79 pistettä) 1974: Piera Martell – Mein Ruf nach dir, 14. / 17 (3 ääntä) 1975: Simone Drexel – Mikado, 6. / 19 (77 pistettä) 1976: Peter, Sue & Marc – Djambo, Djambo, 4. / 18 (91 pistettä) 1977: Pepe Lienhard Band – Swiss lady, 6. / 18 (71 pistettä) 1978: Carole Vinci – Vivre, 9. / 20 (65 pistettä) 1979: Peter, Sue & Marc + Pfuri, Gorps & Kniri – Trödler & Co, 10. / 19 (60 pistettä) |
Legendaarinen mysteerituomari
Kuriositeetti #5: Patrick Juvet – Je vais me marier, Marie (1973)
Oikeastaan tarkoituksenani ei ollut nostaa esille tätä sveitsiläisen nuoren pop-idolin keskinkertaista polttari-iskelmää, sillä Sveitsin ikimuistoisin hetki vuoden 1973 Euroviisuissa liittyy äänestykseen. Vuosina 1971–73 Euroviisuissa oli käytössä erikoinen äänestysjärjestelmä, jossa kukin osallistujamaa lähetti paikan päälle kaksi tuomaria jakamaan arvosanoja jokaiselle viisuesitykselle (paitsi oman maansa). Toisen raatilaisen oli oltava alle 25-vuotias tai toisen yli – ja raatilaisilta vaadittiin vähintään kymmenen vuoden ikäeroa.
Sveitsin vanhempi tuomari otti kaiken irti kolmesta minuutistaan julkisuudesta ja hän nosteli arvosanoja elehtimällä hauskasti, mikä vähitellen sai muidenkin raatilaisten suupielet ylöspäin. Yleisradioiden edustajat valittelivat näihin aikoihin euroviisulähetysten epätelevisionomaisuutta, mutta ehkäpä Sveitsin raadin jäsenen ansiosta pitkäveteiseksi haukuttu äänestysprosessi oli edes hitusen viihdyttävämpi. Siitä huolimatta, että viisuharrastajat ovat noteeranneet Sveitsin hilpeän tuomarin, hänen henkilöllisyytensä on jäänyt mysteeriksi. Vaikka sveitsiläisten sanoma- ja aikakauslehtien digitoituja näköispainoksia on tutkittavissa internetissä kiitettävä määrä, en löytänyt yhdestäkään ranskan-, saksan- saati italiankielisestä aviisista mainintaa hänen nimestään. Sen sijaan sveitsiläisessäkin media-aineistossa raportoitiin raatilaisten pysyvän visusti majoituksissaan, jotta he olisivat immuuneja kaikenlaisille lahjomis- ja lobbaamisyrityksille. Asiasta purnasi kitkerin sanankääntein myös tuomariston suomalaisjäsen Heikki Sarmanto, jonka mukaan raatilaiset olivat suorastaan vangittuina hotelleissaan. Seuraavana vuonna äänestysjärjestelmä muutettiin ja siitä lähtien euroviisutuomaristot ovat määritelleet pisteensä omissa kotimaissaan.
Ystäväin, älä mene pois... vaan pelataan Mikadoa
Hitti #4: Simone Drexel – Mikado (1975)
Klassinen tikkupelikin sopii euroviisun aiheeksi. Vuonna 1975 Sveitsin euroviisukarsinnat voitti 17-vuotias Simone Drexel itse kynäilemällään kappaleella Mikado. Suomalaiset höristivät korviaan Euroviisujen esikuunteluissa. Sveitsin kappaleen a-osa muistutti Suomen edellisen vuoden euroviisua Älä mene pois. B-osassa Mikado muuttui tarttuvaksi humpaksi, jossa Tukholman euroviisuorkesterin ksylofonistikin pääsi loistamaan.
Vuotta aikaisemmin Suomen edustaja Carita Holmström oli välttänyt yhdellä äänellä jaetun jumbosijan. Sveitsin "plagiaatti" Mikado palkittiin kuudennella sijalla. Vastaavasti vuonna 2019 monet olivat kuulevinaan Norjan viisun Spirit in the sky kertosäkeistössä yhtäläisyyksiä Saara Aallon Monstersiin. Ja jälleen kerran historia toisti itseään: Suomi 2018 25. sija / 26, Norja 2019 kuudes.
| Sveitsin euroviisujen suomenkielisiä versioita T'en va pas (1963): Olavi Virta – Tulethan C'est la chanson de mon amour (1972): Katri Helena – Hellyys ja hurjuus Mikado (1975): Pirjo Lehti / Paula Karppanen – Mikado Djambo, Djambo (1976): Eija Merilä & Martti Metsäketo – Djambo, Djambo Swiss lady (1977): Kari Tapio – Aikuinen nainen Vivre (1978): Päivi Vesalainen – Vain yksi on kultaa Cinéma (1980): Paula Koivuniemi – Sunnuntainäytös Io senza te (1981): Berit & Matti Esko – Jos ei sua ois Pas pour moi (1986): Marion – Jälkeen kyynelten |
Kari Tapio levytti Aikuisen naisen
Kuriositeetti #6 Pepe Lienhard Band – Swiss lady (1977)
Pepe Lienhardin johtamat big bandit kuuluvat Sveitsin arvostetuimpiin viihdemusiikin säestäjiin. Vuonna 1977 Lienhardin sekstetti edusti Sveitsiä Euroviisuissa kappaleella Swiss lady, joka englanninkielisestä nimestään huolimatta on saksankielinen laulu. Euroviisulähetyksen Yleisradiolle selostanut Erkki Toivanen valisti televisionkatsojille millaisesta sveitsittärestä laulu kertookaan: "Tässä laulussa selviää, että tämä swiss lady on vähän hupsu. Ja lopulta selviää, että hän on torvi – nimittäin alppitorvi." Swiss lady on ylistys alppitorvelle, jota vuorilla majaileva yksinäinen mies soittelee. Alppitorvi näytteli merkittävää osaa viisuesityksessä, jota ryydittivät myös jodlaus ja piccolohuilu. Sveitsi tarjosi täten viisupaketissaan monien kaupallisuus- ja massakulttuurikritiikissään peräänkuuluttamia kansallisia ominaispiirteitä. Pirteä esitys sijoittui Wembleyn Euroviisuissa peräti kuudenneksi.
1970-luvun jälkipuoliskolla Euroviisut elivät kaupallista kulta-aikaansa, ja Suomessa kilpailukappaleita käännettiin suomeksi viljalti. Swiss ladyn sai levytettäväkseen Kari Tapio. Pertti Reposen suomenkielisessä sanoituksessa oli sivuutettu alkuperäisteoksen sveitsiläis- ja alppitorviteema (vaikka ne elementit kuuluvat säestyksessä) ja laulu oli muuttunut tavanomaiseksi rakkauslauluksi, jossa kertoja tunnusti rakkautensa eräälle tietylle aikuiselle naiselle, joka on eri maata kuin "nuoret tyttöset". Iskelmänharrastajien mielestä on tietenkin hersyvän hauskaa kertoa anekdoottia, että myös Kari Tapio on levyttänyt Aikuisen naisen.
| Sveitsin euroviisut 1980-luvulla 1980: Paola – Cinéma, 4. / 19 (104 pistettä) 1981: Peter, Sue & Marc – Io senza te, 4. / 20 (121 pistettä) 1982: Arlette Zola – Amour on t'aime, 3. / 18 (97 pistettä) 1983: Mariella Farré – Io così non ci sto, 15. / 20 (28 pistettä) 1984: Rainy Day – Welche Farbe hat der Sonnenschein, 16. / 19 (30 pistettä) 1985: Mariella Farré & Pino Gasparini – Piano, piano, 12. / 19 (39 pistettä) 1986: Daniela Simons – Pas pour moi, 2. / 20 (140 pistettä) 1987: Carol Rich – Moitié moitié, 17. / 22 (26 pistettä) 1988: Céline Dion – Ne partez pas sans moi, 1. / 21 (137 pistettä) 1989: Furbaz – Viver senza tei, 13. / 22 (47 pistettä) |
Kasariklassikoita
Hitti #5: Paola – Cinéma (1980)
Paola del Medicon ensimmäinen euroviisumatka toteutui hänen läpimurtonsa kynnyksellä vuonna 1969. Tuolloin hänen viisunsa Bonjour, bonjour – joka ranskankielisestä nimestään huolimatta on saksankielinen laulu – sijoittui viidenneksi. Madridin Euroviisut vuodelta 1969 muistetaan kohukilpailuna, joka päättyi neljän voittajan tasapeliin. Paola del Medicon kohtalona oli siten olla vuosikerran parhaiten menestynyt ei-voittaja.
Paola oli 1970-luvulla tähti saksankielisessä Euroopassa ja hän on osallistunut myös Saksan euroviisukarsintoihin. Euroviisujen kansainvälinen loppukilpailu kutsui häntä jälleen vuonna 1980, jolloin hänet houkuteltiin toistamiseen Sveitsin euroviisuedustajaksi. Lapsuuden ikimuistoisia elokuvakokemuksia muisteleva tarttuva iskelmä Cinéma ylitti kielimuurin ja täytti muutenkin osuvasti tuon ajan standardieuroviisujen kriteerit, joten menestys ei tullut yllätyksenä: neljäs sija ja muun muassa täydet 12 pistettä Suomen raadilta.
Cinéman on säveltänyt Peter, Sue & Marc -trion Peter Reeber, joka oli näihin aikoihin varsinainen euroviisuaktiivi. Tämän ja oman trionsa neljän euroviisun lisäksi hänen aikaansaannoksensa on edellä esitelty Swiss lady.
Cinéman suomenkielisen version Sunnuntainäytös levytti suomeksi Paolan lähes nimikaima Paula Koivuniemi – 1960-luvulla uransa aloittanut laulajatar, joka oli kohonnut uuteen suosioon vuonna 1980. Ja ehkäpä laulajat muistuttivat toisiaan ulkoisestikin...
Hitti #6: Peter, Sue & Marc – Io senza te (1981)
Peter, Sue & Marc -trion ensiesiintyminen euroviisuestradilla tapahtui Dublinissa vuonna 1971. Kymmenen vuotta myöhemmin samassa kaupungissa ympyrä sulkeutui ja kolmikon ainutlaatuinen viisutaival sai komean loppuhuipennuksensa. Kaunis ja kaihoisa panhuilun värittämä Io senza te on vakiinnuttanut asemansa suuren luokan euroviisuklassikkona. Io senza te lukeutui viisuvuoden ennakkosuosikkeihin, joten menestys ei tullut yllätyksenä: neljäs sija ja muun muassa täydet 12 pistettä Suomen raadilta. Io senza te saavutti täydet pisteet peräti viideltä maalta, kun taas kilpailun voittanutta Ison-Britannian Making your mind upia muistettiin 12 pisteellä vain kahdesti.
Hitti #7: Arlette Zola – Amour on t'aime (1982)
On tietysti ihan pervoa digata tällaisesta humpasta, joka oli auttamattoman vanhanaikainen jo ilmestymishetkellään, mutta minkäs teet. Minä pidän iskelmämusiikista ja jokin tässä Those were the days -pastississa vetoaa. My guilty pleasure. Amour on t'aime sävellettiin alun perin vuoden 1979 Sveitsin euroviisukarsintoihin, mutta laulu joutui vetäytymään kilpailusta, koska alkuperäiseksi esiintyjäksi kaavailtu yhtye hajosi. Kappaletta ei esitetty julkisesti missään ennen vuoden 1982 viisukarsintoja, jossa sen tulkitsi Arlette Zola – 60-luvun popidoli, joka yritti näihin aikoihin comebackia.
Arlette Zolan esitys Harrogaten viisulavalla edustaa varmasti monille Euroviisuihin niin usein liitettyjä camp-aspekteja. Solisti on harjoitellut humppaansa tarkat askelkuviot ja hieman kömpelön koreografian tarkkaan suunniteltuineen käsiliikkeineen, joita hän seuraa orjallisesti. Niihin aikoihin, kun ensimmäistä kertaa perehdyin Euroviisujen historiaan, ei aina muistettu noudattaa kovinkaan poliittisesti korrektia kielenkäyttöä, ja viisufoorumeilla törmäsin useaan otteeseen kommentteihin, joissa Zolan esiintymisasua kuvailtiin vähemmän mairittelevilla ilmaisuilla – mielleyhtymät drag-estetiikkaan eivät liene olleet tarkoituksellista vuonna 1982.
Amour on t'aime sijoittui Euroviisuissa peräti kolmanneksi, mutta kolmas sija oli konkreettinen osoitus siitä, ettei laulukilpailulla ollut näihin aikoihin yh-tään mitään tekemistä valtavirran populaarimusiikin trendien kanssa. Mahtoiko erinomaiseen sijoitukseen vaikuttaa esiintymisvuoro Suomen Kojon perään? Jos Nuku pommiin kuulosti keskivertoeuroviisuraatilaisen korviin melusaasteelta, Amour on t'aime saattoi sen jälkeen vaikuttaa virkistävän normaalilta.
Edes maailmankuulu säveltäjä ei takaa menestystä
Kuriositeetti #7: Mariella Farré & Pino Gasparini – Piano, piano (1985)
Yhdysvaltalaissyntyinen Anita Kerr lienee kaikkien aikojen kansainvälisesti meritoituneimpia säveltäjiä, joka on koskaan osallistunut Eurovision laulukilpailuun. Kerr oli luotsannut 1950-luvulta lähtien maailmankuulua Anita Kerr Singers -lauluryhmää, joka oli voittanut seitsemään otteeseen Grammy-palkinnon. Kerr on pitkän uransa aikana toiminut myös kapellimestarina maineikkaille orkestereille.
Anita Kerr muutti vuonna 1970 Sveitsiin. Viisitoista vuotta myöhemmin hänen sävellyksensä Piano, piano voitti Sveitsin euroviisukarsinnat. Göteborgin Eurovision laulukilpailuissa Anita Kerr päätti itse johtaa oman viisusävellyksensä. Hän on yksi euroviisuhistorian kolmesta naiskapellimestarista – muut ovat Ruotsin Monica Dominique (1973) ja Israelin Nurit Hirsh (1973 ja 1978). Anita Kerrin osallistuminen Euroviisuihin säveltäjänä ja kapellimestarina herätti etukäteen jonkin verran huomiota, mutta tälläkin kertaa viisuäänestys osoitti, ettei aikaisemmilla ansioilla ole vaikutusta menestykseen. Piano, piano jäi puolivälin tienoille sijalle 12. Anita Kerria vaatimaton sijoitus ei jäänyt harmittamaan, vaan hän oli päinvastoin ylpeä, että sveitsiläiset olivat hyväksyneet maahanmuuttajan sävellyksen edustajakseen.
Ja kun tulin maininneeksi euroviisukapellimestarien sukupuolijakauman, niin tässä kohtaa jokaisen viisutietäjän täytyy toki osoittaa nohevuutensa mainitsemalla Ison-Britannian kapellimestarin vuodelta 1962. Viisutehtävän aikaan hänet tunnettiin nimellä Wally Stott, mutta kymmenen vuotta myöhemmin hän korjautti sukupuolensa ja siitä lähtien hän kantoi nimeä Angela Morley.
Daniela Simons voitti aikuisten kilpailusarjan
Hitti #8: Daniela Simons – Pas pour moi (1986)
Turkkilaissyntyinen Atilla Şereftuğ muutti Sveitsiin rakkauden perässä. 1980-luvun alkupuoliskolla hän niitti mainetta suositussa Dorados-yhtyeessä. Şereftuğ ei ollut koskaan erityisen kiinnostunut Eurovision laulukilpailusta, mutta vuonna 1985 hän sattumalta päätyi seuraamaan kilpailulähetystä. Oman kertomansa mukaan hänet valtasi erikoinen, suorastaan pakkomielteen omainen tarve osallistua itsekin mukaan.
Şereftuğ kertoi ajatuksistaan managerilleen, joka esitteli hänet uudelle suojatilleen Daniela Simonsille. Laulajatar oli kahdesti kokeillut onneaan Sveitsin viisukarsinnoissa. Kun Şereftuğ kuuli Simonsin olevan koulutettu ammattitaitoinen pianisti, hän alkoi säveltää pianovetoista viisusävelmää. Nella Martinetti kynäili aihioon sanoituksen Pas pour moi. Sveitsin euroviisukarsintaan osallistumisen tiellä oli vain yksi este. Tuohon aikaan Sveitsin viisusäännöt edellyttivät karsintaan osallistuvilta lauluntekijöiltä Sveitsin kansalaisuutta. Şereftuğ hoiti muodollisuuden pois alta ennen vuodenvaihdetta.
Daniela Simonsin tyylikkäästi tulkitsema Pas pour moi äänestettiin Sveitsin edustajaksi Bergenin Euroviisuihin vuonna 1986. Säveltäjä Atilla Şereftuğ vaikutti euroviisukapellimestarien joukossa boheemilta taiteilijasielulta, mutta hänen sävelkynänsä oli loihtinut varmasti yhden viisuhistorian vaikuttavimmista introista. Sveitsin kannalta harmillisesti saman vuoden kilpailuun osallistui Belgian valloittava lapsitähti Sandra Kim, joka voitti ylivoimaisesti Euroviisujen silloisella piste-ennätyksellä. Pas pour moi oli selkeä kakkonen. Daniela Simons ajautui kilpailun päätyttyä kantamaan huonon häviäjän viittaa, sillä hän meni antamaan julkisuuteen lausuntoja, joissa kyseenalaisti alaikäisen lapsitähden mahdollisuuksia hyödyntää voittoaan. Sveitsiläisissä lehdissäkin veisteltiin Daniela Simonsin voittaneen aikuisten kilpailusarjan.
Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin: Atilla Şereftuğ ja Daniela Simons löysivät viisuprojektin myötä toisensa ja löivät hynttyyt yhteen yksityiselämän puolella. Pas pour moi -kappaleen sanoitus osoittautui enteelliseksi: laulun kertoja julisti etsivänsä todellista elinikäistä Rakkautta isolla R:llä.
Agatha Christien jännäri huipentui Céline Dionin voittoon
Hitti #9: Céline Dion – Ne partez pas sans moi (1988)
Vuoden 1987 jälkipuoliskolla Atilla Şereftuğin manageri soitatti säveltäjälle uusien lupaavien kykyjen äänityksiä. Yksi heistä oli muuan 19-vuotias kanadalainen Céline Dion, joka oli levyttänyt kotimaassaan koko teini-ikänsä ja saanut hieman jalansijaa ranskankielisessä Euroopassa. Lisänäkyvyys olisi tervetullutta. Şereftuğ lumoutui tämän vahvaäänisen laulajattaren poikkeuksellisen upeasta äänestä. Hän hankki haltuunsa kaikki Céline Dionin albumit ja kuunteli niitä toistuvasti kotonaan. Kun inspiraatio lopulta iski, se todella iski, ja säveltäjän omien sanojen mukaan sävellys tälle lupaavalle laulajattarelle syntyi yhdeltä istumalta. Nella Martinetti kirjoitti jälleen sanoituksen, minkä seurauksena teos sai nimekseen Ne partez pas sans moi.
Aluksi Céline Dion viestitti hänen amerikkalaisen managerinsa välityksellä, ettei euroviisuprojekti mitenkään onnistuisi aikataulusyistä. Şereftuğ ei kuitenkaan antanut periksi. Hän teetti Pepe Lienhardin orkesterin säestämänä demon ja postitti sen Kanadaan. Lopputuloksen kuultuaan kanadalaisartisti muutti mielensä ja väläytti vihreää valoa. Ongelmaksi oli muodostua Sveitsin euroviisukarsintojen häämöttävä deadline. Aikaa ei ollut hukattavaksi, joten Şereftuğ lensi Montrealiin, jossa Dionin lauluosuus taltioitiin. Palattuaan Sveitsiin äänitys ehdittiin lähettää ehdolle viisukarsintoihin juuri ja juuri ennen sävellysten jättämisen takarajaa. Ne partez pas sans moi äänestettiin Sveitsin viisuedustajaksi Dubliniin, mutta kaikki eivät suhtautuneet varauksettomasti tulevaan euroviisuvoittajaan. Sveitsissä ilmeni jonkin verran nurinaa, koska maan edustajaksi oli valittu tuntematon kanadalainen artisti turkkilaissyntyisen sävellyksellä.
"Käkikellojen maalle povataan tänä vuonna hyvää sijoitusta", alusti euroviisulähetyksen Yleisradiolle selostanut Erkki Pohjanheimo. Céline Dionin erityisiin laulunlahjoihin oli kiinnitetty huomiota ennakkoveikkauksissa, joissa Sveitsi oli paistatellut pitkin kevättä ykkösenä. Voitto ei ollut kuitenkaan läpihuutojuttu, sillä äänestyksestä kehkeytyi todellinen trilleri. Sveitsi johti pisteidenlaskua pitkään, mutta loppuvaiheessa Ison-Britannian Scott Fitzgerald kiri ohi. Ennen viimeistä äänestyskierrosta Britannia johti Sveitsiä vaivaisella viidellä pisteellä. Euroviisujuontaja, irlantilainen politiikan toimittaja Pat Kenny lohkaisi tilanneensa kihelmöivän jännittävän äänestyksen käsikirjoituksen Agatha Christieltä. Voittajan ratkaisu oli Jugoslavian raadista kiinni. Soittoyhteys Ljubljanaan vastasi yhdestä euroviisuhistorian hermoja raastavimmista loppukliimaksista.
"Switzerland, six points"
Sveitsi ohitti kuin ohittikin Britannian yhdellä pisteellä.
"Netherlands, seven points"
Artistilämpiössä Céline Dion näytti vakavalta ja Ison-Britannian kapellimestari Ronnie Hazlehurst naureskeli hermostuneesti.
"Germany, eight points"
Viisulähetyksen BBC:lle selostanut Terry Wogan alkoi kuulostaa huolestuneelta: "We got to get the ten or the twelve to win it."
"Norway, ten points"
Saliyleisö ei peittele jännitystään vaan kohahtaa äänekkäästi. "What a cliffhanger!", parahtaa Wogan.
"And finally... France..."
Katsomo mylvii, valokuvaajat juoksevat Ison-Britannian delegaation luota Sveitsin edustustiimin nurkkaukseen. Juuri viisuvoittajaksi äänestetty Céline Dion purskahtaa onnenkyyneliin. Britannia jäi viimeisellä äänestyskierroksella nuolemaan näppejään ja hävisi voiton yhdellä ainokaisella pisteellä.
Céline Dionin euroviisuvoitto ei ollut ajankohtanaan maata mullistava ilmiö. Eurovision laulukilpailun merkitys ei ollut 1980-luvun viimeisinä vuosina lähimainkaan niin tärkeä kuin esimerkiksi edellisellä vuosikymmenellä. Sveitsissäkin viisuvoiton vastaanotto oli hämmentävän vaisu – kanadalaista uutta kykyä ei juhlittu kansallissankarina. Ne partez pas sans moi lisäsi kuitenkin Céline Dionin suosiota ranskankielisissä maissa Euroopassa, mikä osaltaan lienee edesauttanut lopullista kansainvälistä läpimurtoa. Ensimmäisen englanninkielisen albuminsa Céline Dion julkaisi vuonna 1990. Dionin myöhemmän maailmantähteyden myötä hänen euroviisuvoittoonsa on suhtauduttu anakronistisesti. Euroviisupiirit itse pönkittävät mielellään narratiivia, jonka mukaan laulukilpailun voitto epäsuhtaisessa asukokonaisuudessa oli olennainen ponnahduslauta maailmantähden uralla. Aikoinaan niin monet irvileuat vähättelivät Euroviisujen merkitystä hokemalla, että "eihän sieltä ole tullut muita kuin Abba". Television historian pitkäikäisimmästä musiikkiohjelmasta hieman enemmän tietävämpi saattoi kuitenkin korjata: "no onhan sen voittanut myös Céline Dion".
Eurovision laulukilpailun järjestäminen Sveitsissä tänä vuonna kirvoitti kutkuttavan ajatuksen. Voisiko Sveitsin toinen euroviisuvoittaja mahdollisesti esiintyä Baselissa kunniavieraana? Eräiden huhujen mukaan tällaista väliaikanumeroa on suunniteltu, mutta sen toteutuminen riippuu Dionin terveydentilasta.
Ranskan kielen asema Euroviisujen toisena valtakielenä mureni 1980-luvun edetessä. Ne partez pas sans moi on toistaiseksi viimeisin ranskankielinen euroviisuvoittaja.
Retoromaniankielinen euroviisu
Kuriositeetti #8: Furbaz – Viver senza tei (1989)
Toukokuun ensimmäisellä viikolla vuonna 1989 euroviisusirkus rantautui Lausanneen. Sveitsiläisessä viisufinaalissa kaikki ohjelmaosiot käytiin perusteellisesti läpi Jacques Deschenaux’n ja Lolita Morenan juontamana. Euroviisulähetys venähti ensimmäistä kertaa yli kolmen tunnin. Laulukilpailun ystävät olivat 1980-luvulla tottuneet varustautumaan kolmen tunnin videokaseteilla – Eurooppa on tulvillaan VHS-kasetteja, jotka loppuvat kesken ennen voittajan uusintaesitystä. Euroviisujen hevijuuserien mieleen on jäänyt myös hieman pitkäpiimäinen ja kiusallisesti päättynyt väliaikanumero, jota tähditti jousiampuja Guy Tell. Kenraaliharjoituksissa esitys oli sujunut ongelmitta, mutta suorassa lähetyksessä nuoli ei osunut omenaan, mitä yritettiin epätoivoisesti peitellä sadoilta miljoonilta silmäpareilta.
 |
| Euroviisulähetykset selostetaan sveitsiläisille italiaksi, ranskaksi ja saksaksi. |
Sveitsi on suosinut euroviisuvalinnoissaan ranskankielisiä lauluja, joita on kertynyt kaikkiaan 24. Ranskankielisillä viisuilla Sveitsi on useimmiten saavuttanut kärkisijoituksensa: esimerkiksi kymmenestä kolmen kärkeen sijoittuneesta kilpailukappaleestaan kahdeksan on laulettu ranskaksi. Saksankielisiä viisuja on 12, italiankielisiä 10. Italiankielisillä viisuilla menestys on ollut heikointa. Euroviisujen kielivapauden aikana Sveitsi on luottanut englannin kieleen peräti 18 kertaa.
| Sveitsin euroviisut 1990-luvulla 1990: Egon Egemann – Musik klingt in die Welt hinaus, 11. / 22 (51 pistettä) 1991: Sandra Simó – Canzone per te, 5. / 22 (118 pistettä) 1992: Daisy Auvray – Mister Music Man, 15. / 23 (32 pistettä) 1993: Annie Cotton – Moi, tout simplement, 3. / 25 (148 pistettä) 1994: Duilio – Sto pregando, 19. / 25 (15 pistettä) 1996: Kathy Leander – Mon cœur l'aime, 16. / 23 (22 pistettä) 1997: Barbara Berta – Dentro di me, 22. / 25 (5 pistettä) 1998: Gunvor – Lass ihn, 25. / 25 (0 pistettä) |
Ysärimenestyjiä: viisujuontajan debyytti ja Céline Dion 2.0
Hitti #10: Sandra Simó – Canzone per te (1991)
Tämänvuotisten Euroviisujen juontajakolmikossa on mukana viisukonkari: televisiokasvo Sandra Studeriin viisuyleisö tutustui ensimmäisen kerran jo vuonna 1991, jolloin hän edusti Sveitsiä laulajana taiteilijanimellään Sandra Simó italiankielisellä balladilla Canzone per te. Mahtoiko kielivalintaan vaikuttaa kilpailun järjestäminen Roomassa?
Canzone per te oli noteerattu ennen kilpailua ennakkosuosikkien joukossa. Esimerkiksi ruotsalaisissa viisuarvioissa Sandra Simóa pidettiin heidän Carolansa pahimpana vastustajana. Ehkäpä pienoinen varautunut hermostuneisuus saattoi rokottaa Sveitsin pistesaalista, mutta lopputulos – viides sija ja reippaasti yli 100 pistettä – oli varsin kunniakas saavutus 22-vuotiaalta tuoreehkolta laulajanalulta, joka sittemmin on luonut uraa televisiojuontajana.
Hitti #11: Annie Cotton – Moi, tout simplement (1993)
Céline Dionin menestys inspiroi muitakin sveitsiläisiä viisunikkareita. Vuonna 1993 lauluntekijät Jean-Jacques Egli ja Christophe Duc turvautuivat samanlaiseen reseptiin. Quebecista bongattiin upeaääninen 17-vuotias Annie Cotton, joka oli lapsesta lähtien kerännyt kannuksensa muun muassa musikaalirooleissa. Millstreetin Euroviisuissa hänen voimaballadinsa sijoittui mahtavasti kolmanneksi. Elettiin Irlannin festivaaliballadien kulta-aikaa, joten Irlanti oli jälleen kerran lyömätön, ja toiseksi sijoittui jälleen kerran ikuinen kakkonen Iso-Britannia. Englannin kielen valta-asema voimistui voimistumistaan. Annie Cottonin jälkeen oli odotettava 28 vuotta ennen kuin ranskankielinen viisu – ja Sveitsi – ylsivät mitalisijoituksille.
Kun roskalehdistö pilaa kaiken
Kuriositeetti #9: Gunvor – Lass ihn (1998)
Sveitsin euroviisuhistorian traagisin kuriositeetti liittyy vuoden 1998 edustajaan Gunvor Guggisbergiin. Gunvor ajautui onnettomien sattumusten seurauksena keltaisen lehdistön riepoteltavaksi, minkä vuoksi hänet tunnetaan musiikillisten ansioiden sijaan varsinaisena kohujulkkiksena.
Vain viikkoa ennen Birminghamin euroviisufinaalia lehdistö paljasti Gunvorin muutaman vuoden takaiset alastonkuvat. Syntisen naisen imagoa vahvisti viisuesityksen epäonninen asuvalinta: Gunvorin mekko oli läpinäkyvä, mikä oli omiaan lisäämään skandaalia. Myös viisulähetyksen Suomelle selostanut tuleva ministeri ja europarlamentaarikko Maria Guzenina katsoi asiakseen kommentoida mekon alta pilkistäviä valkoisia mummonpöksyjä. Millaisetkohan superseksikkäät trendistringit Guzeninalla itsellään oli päällä?
Vuoden 1998 Euroviisuissa toteutettiin laulukilpailun historian mullistavimpia muutoksia. Elitistiset raadit jäivät historiaan ja tulos ratkaistiin ensimmäistä kertaa yleisöäänestyksellä. Jo edellisenä vuonna puhelinäänestystä oli pilotoitu viidessä maassa. Yksi näistä maista oli Sveitsi – Ison-Britannian, Saksan, Ruotsin ja Itävallan ohella. Joka tapauksessa yleisöääniin siirtyminen muutti laulukilpailun dynamiikkaa. Etukäteen juuri kukaan ei uskonut, että Sveitsin edustussävelmä Lass ihn jäisi pahnanpohjimmaiseksi nollalla pisteellä. Raatiäänestysten aikana "ihan kivat kasiplussan" kappaleet saattoivat odottaa kohtuullista sijoitusta. Sen sijaan ihan kiva kasiplussan kappale ei välttämättä innosta katsojaa tarttumaan puhelimeen ja äänestämään. Yleisöäänestys uudisti Euroviisujen menestyshierarkiaa. Sveitsi ajautui niiden harvalukuisten maiden joukkoon, joka ei saa pistettäkään "automaattisesti". Sveitsiläisiä ei ole esimerkiksi muuttanut merkittäviä määriä naapurimaihin siirtotyöläisiksi. Vastaavasti yleisöäänestyksessä toisten maiden on miltei mahdoton jäädä pisteittä, oli niiden viisuedustajat sitten millaisia tahansa. Esimerkiksi Kreikan saman vuoden viisu Mia krifi evesthisia olisi muutoin jäänyt nollille, mutta Kreikan uskollinen ystävä Kypros lätkäisi esitykselle täydet 12 pistettä. Omituisista viisuista puheenollen: Suomen Edean Aava oli pitkään tulostaululla nollilla, mutta rakkaat naapurimaamme Ruotsi ja Viro muistivat meitä peräti kymmenellä pisteellä.
Nollan pisteen tulos vain lisäsi viihdelehdistön kierroksia. Gunvorin elämä suistui raiteiltaan, eivätkä toimittajat ja paparazzit jättäneet häntä rauhaan. Juorulehdet otsikoivat hänen surullisista käänteistään usean vuoden ajan tarjoten lukijoilleen sosiaalipornoa: aihepiireinä vaihtelivat niin talousvaikeudet kuin prostituutio. Gunvorin hyytävään syöksykierteeseen voi perehtyä yksityiskohtaisemmin Tim Mooren mahtavassa Nul points -kirjassa (2006), johon on haastateltu Euroviisuissa nollille jääneitä esiintyjiä.
| Sveitsin euroviisut 2000–2009 (SF: sijoitus semifinaaleissa) 2000: Jane Bogaert – La vita cos'è, 20. / 24 (14 pistettä) 2002: Francine Jordi – Dans le jardin de mon âme, 22. / 24 (15 pistettä) 2004: Piero Esteriore & The Music Stars – Celebrate, ei finaalissa (SF: 22. / 22) 2005: Vanilla Ninja – Cool vibes, 8. / 24 (128 pistettä) 2006 : six4one – If we all give a little, 16. / 24 (30 pistettä) 2007: DJ BoBo – Vampires are alive, ei finaalissa (SF: 20. / 28) 2008: Paolo Meneguzzi – Era stupendo, ei finaalissa (SF: 13. / 19) 2009: Lovebugs – The highest heights, ei finaalissa (SF: 14. / 18) |
Eurovitsien eurovitsi?
Kuriositeetti #10: Piero Esteriore & The Music Stars – Celebrate (2004)
Gunvorin surullisen kohtalon jälkeen Sveitsin viisumenestys oli kauttaaltaan mollivoittoista. Sveitsi oli kärsinyt Euroviisuihin 1990-luvulla lanseeratusta välivuosien järjestelmästä ensimmäisen kerran jo vuonna 1995. Vuodesta 1998 lähtien Sveitsi – Suomen tavoin – sai tuoda panoksensa viisulavalle vain joka toinen vuosi. Välivuosista luovuttiin vuonna 2004, jolloin Eurovision laulukilpailuihin lanseerattiin alkukarsinta.
Vuosituhannen vaihduttua uudet tuulet puhalsivat niin Euroviisuissa – jossa oli luovuttu sekä orkesterista että kielisäännöstä – kuin musiikkiteollisuudessa, jonka olivat vallanneet television kykykilpailuohjelmat. Suomessakin villiinnyttiin millenniumin jälkeisinä vuosina Popstarsista ja Idolsista. Sveitsissä vastaavanlaiseen pöhinään innoitti MusicStar, jonka ensimmäinen kausi järjestettiin vuosina 2003–04. Sveitsin euroviisukoneisto halusi hyödyntää suositun tosi-tv-ohjelman säpinää, joten MusicStar-kilpailijoille tarjottiin paikkaa viisukarsinnoissa. MusicStar-huumassa sveitsiläiset äänestivät viisuedustajakseen Istanbuliin sisilialaistaustaisen Piero Esterioren, joka oli sijoittunut kilpailussa kolmanneksi. Pieron taustalla heilui ja lauloi mukana muita MusicStar-tähtiä. Vähän niin kuin Hanna Pakarisen viisuesityksen taustalla olisivat huojuneet Jani Wickholm, Antti Tuisku, Christian Forss ja Victoria Shuudifonya.
Sveitsiläisiä ei haitannut Pieron jankkaavan viisun Celebrate tyhjänpäiväinen sanoitus, joka vaikutti siltä kuin Euroviisuja syvästi vihaava taho olisi kirjoittanut parodian tekopirteästä stereotyyppisestä viisusta. Kolmessa minuutissa kuullaan kymmeniä kertoja "celebrate, oh celebrate" ja "clap your hands, oh clap your hands". Muualla Euroopassa vastaanotto ei ollut yhtä lämmin. Euroviisufanien mielestä Sveitsi vastasi vuoden pahimmasta eurovitsistä. Live-esitys ei ainakaan parantanut osakkeita: ensimmäisen säkeistön aikana Piero kopautti mikrofonin naamallensa. Vuoden 2004 Euroviisujen semifinaali on ollut ainoa, jossa karsiutuneiden kappaleiden sijoitukset ja pistemäärät vilahtivat ruudussa lähetyksen lopussa. Sveitsin tuloksen – pyöreät nolla pistettä – nähtyään viisuharrastajien vahingonilolla ei ollut mitään rajaa. Seuraavana päivänä Piero Esteriore pelmahti viisutapahtumiin päänsä kaljuksi ajaneena. Olikohan lyöty vetoa, että hiukset lähtevät jos nolla tulee.
Viilis – mikset tapa mua
Hitti #12: Vanilla Ninja – Cool vibes (2005)
Vuodeksi 2005 Sveitsin yleisradiokorporaatio päätti vaihtaa strategiaa kääntääkseen maan ennätyksellisen heikon viisumenestyksen. Sveitsin viisuedustajaksi värvättiin ilman karsintaa virolainen rockyhtye Vanilla Ninja, joka oli saavuttanut menestystä kotimaansa lisäksi Keski-Euroopan saksankielisissä maissa. Vaikka Sveitsissä "ninjat" olivatkin suosittuja, ulkomaalainen viisuedustaja herätti taas kerran jonkin verran motkotusta. Jupinaa yritettiin tyynnyttää vakuuttamalla, että viisukappaleen tekijätiimissä on sveitsiläinen David Brandes. Cool vibes -edustuskappaleen sanoittajaksi ilmoitettiin nimimerkki John O'Flynn. Salanimen takaa paljastui viisukehäraakki ja Ralph Siegelin aisapari Bernd Meinunger, joka oli turvautunut samaan pseudonyymiin muun muassa rustaillessaan tekstejä E-Roticille...
Cool vibes -viisun avainsäe tuotti päänvaivaa Yleisradion tekstittäjälle, jonka neronleimauksena viileät vibat vääntyivät esikatseluohjelmassa leikkisään muotoon "Viilis". Synkkämielisen rock-kappaleen assosioituminen kotoisaan viilimerkkiin sai suomalaisilta Euroviisujen ystäviltä sen verran murskaavan palautteen, että suorissa euroviisulähetyksissä viilis-maininnat oli jätetty pois.
Vanilla Ninjan pestaaminen viisuedustajaksi osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Kiovan Euroviisujen semifinaalista heltisi jatkopaikka ja finaalin äänestys sujui varsin lupaavasti, sillä yhdessä vaiheessa pisteidenlaskua Sveitsi johti kilpailua – toki siinä vaiheessa pisteensä olivat ilmoittaneet bändin kotimaa Viro (yllätyksettömästi 12 pistettä) ja Suomi (10 pistettä). Kaikkialla Euroopassa nuorten naisten esittämä pehmohevi ei ollut kuitenkaan yhtä suosittua, joten lopulta Sveitsin oli tyydyttävä kahdeksanteen sijaan – se jäikin Sveitsin ylivoimaisesti parhaaksi sijoituksesi 00-luvulla.
Euroviisujen musiikillinen diversiteetti on kasvanut räjähdysmäisesti 20 vuoden takaisesta. Nykyään raskas rock saati mikään muukaan tyyli euroviisukontekstissa ei enää hetkauta. Vuonna 2005 pidettiin suorastaan vallankumouksellisena, että Euroviisuihin lähetettiin ryhmä, jossa "mimmit vetävät heviä". Vanilla Ninjan viisuedustus onkin osoitus siitä, että jo vuotta ennen Lordia Euroviisuissa oli raivattu tietä raskaammalle musiikille.
Maailmanparantamista ja kilpalaulantaa
Kuriositeetti #11: six4One – If we all give a little (2006)
Vuoteen 2006 mennessä Ralph Siegel oli säveltänyt 17 euroviisua. Niistä 14 oli edustanut säveltäjän kotimaata Saksaa ja kolme Luxemburgia. Näinä vuosina saksalaiset uuden sukupolven viisuvastaavat yrittivät hankkia Siegelille porttikieltoa maan euroviisukuvioihin. Vanha kehäkettu ei vähästä lannistunut, vaan hän alkoi lähettää ahkerasti ehdotuksia muiden maiden viisukarsintoihin.
Vuodeksi 2006 Siegel sai myytyä Sveitsin yleisradioyhtiöille ideansa: hän säveltää maalle euroviisun ja kokoaa sen esittäjäksi monikansallisen lauluryhmän, joka ilmentäisi hienolla tavalla kansojen välistä yhteistyötä (ja samalla voisi kalastella korkeita pisteitä laulajien kotimaista).
Siegelin rekrytointiprosessi synnytti kokoonpanon six4one, jonka muodostivat ruotsalainen Andreas Lundstedt, portugalilainen Marco Matias, bosnialainen Tinka Milinović, israelilainen Liel Kolet, maltalainen Keith Camilleri ja sveitsiläinen Claudia D'Addio. Ennen lopullisen ryhmän muotoutumista Ralph Siegel oli käynyt kosiskelemassa Katja Kätkää mukaan, mutta hän ei kokenut projektia omakseen.
six4one esiintyi Ateenan euroviisufinaalissa ensimmäisenä. Ralph Siegelin ja Bernd Meinungerin maailmanparannushymnin If we all give a little perusteella syntyi helposti ensivaikutelma, ettei Euroviisuissa mikään ollut muuttunut kymmeniin vuosiin. Onneksi Lordin voitto ravisteli näitä näkemyksiä perusteellisesti. Muutoinkin keinotekoisen, vain Euroviisuja varten kootun kuusikon välinen yhteiskemia ei näyttäytynyt kovinkaan luontevalta. Esitys vaikutti pikemminkin kilpalaulannalta, kun jokainen laulajista pyrki omissa osuuksissaan loistamaan ja erottumaan muista.
Entä millaisen reaktion six4onen artistit saivat omissa kotimaissaan? Maltalaiset olivat uskollisimpia omalle pojalleen ja antoivat Sveitsille täydet 12 pistettä. Bosnia-Hertsegovina ja Israel muistivat Sveitsiä neljällä pisteellä ja Portugali yhdellä. Ruotsalaiset jättivät Andreas Lundstedtin tylysti nollille. Lisäksi If we all give a little keräsi 3 pistettä Kyproksesta ja 6 pistettä Monacon raadilta.
(P)onnetonta menoa eurodancelegendalta...
Kuriositeetti #12: DJ BoBo – Vampires are alive (2007)
Peter René Baumann oli ollut kahtena peräkkäisenä vuotena äärimmäisen pettynyt kotimaansa suoritukseen Euroviisuissa. Sveitsin esiintymisvuorolla hän ei ollut tunnistanut artisteja, koska he olivat ulkomaalaisia. Baumannin mukaan euroviisufoorumia pitäisi hyödyntää sveitsiläisen musiikin esittelemiseen. Hän lähestyi Sveitsin yleisradiokorporaatiota ehdottaen, että hän voisi edustaa maataan seuraavissa Euroviisuissa. Viisuvastaavat olivat yhteydenotosta erittäin mielissään, sillä 2000-luvulla läntisessä Euroopassa Euroviisujen arvostus oli matala ja suositut nimet karttoivat kilpailuun osallistumista kuin ruttoa. Baumann tunnetaan suuren yleisön keskuudessa esiintyjänimellään DJ Bobo.
Nimekkään eurodanceartistin osallistuminen Eurovision laulukilpailuun ylitti uutiskynnyksen. DJ Bobo oli valmistelemassa kevääksi 2007 vampyyriteemaista show-kokonaisuuutta ja albumia. Oikeastaan koko viisumatka oli osa DJ Bobon Vampires-kiertuetta. Levyn aloitusraita Vampires are alive vaikutti sopivalta euroviisuehdokkaalta. Bobo pysyi tyylilleen uskollisena, mikä ei ainakaan hälventänyt menestyshaaveita. Sveitsin delegaatio saapui Helsingin Euroviisuihin yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista.
Ennakkohypetys ei alkuunkaan realisoitunut menestykseksi: Sveitsiä ei äänestetty finaaliin. Helsingin Euroviisujen jättisemifinaalin Itä-Eurooppa-painotteinen jatkoonpääsijöiden lista aiheutti Sveitsissäkin kohun. Sveitsin ranskankieliset viisuselostajat taivastelivat katastrofia tuloksen selvittyä. Toisin kuin useita muita länsieurooppalaisia maita, Sveitsiä ei voinut syyttää panostuksen puutteesta. Maa lähetti viisuedustajakseen kansainvälisesti tunnetun nimen. Kenties todennäköisempi syy floppiin oli vaisussa live-esityksessä. Bobon poppoosta oikein kukaan ei kyennyt laulamaan puhtaasti. Euroviisuesitysten kuuden esiintyjän raja asetti rajoituksensa, mikä yritettiin kiertää roudaamalla lavalle nukkeja, jotka näyttivät kuin vahakabinetista lainatuilta. Teoriassa idea saattoi olla hyvä, mutta lopputulos kääntyi kornin puolelle.
DJ Bobon vaatimaton viisumenestys osoitti jälleen kerran, etteivät aikaisemmat meriitit paljon paina euroviisuäänestyksessä. Helsingin Euroviisuissa sen karvaasti koki DJ Bobon ohella ruotsalainen The Ark.
| Sveitsin euroviisut 2010-luvulla 2010: Michael von der Heide – Il pleut de l'or, ei finaalissa (SF: 17. / 17) 2011: Anna Rossinelli – In love for a while, 25. / 25 (19 pistettä) 2012: Sinplus – Unbreakable, ei finaalissa (SF: 11. / 18) 2013: Takasa – You and me, ei finaalissa (SF: 13. / 17) 2014: Sebalter – Hunter of stars, 13. / 26 (64 pistettä) 2015: Mélanie René – Time to Shine, ei finaalissa (SF: 17. / 17) 2016: Rykka – The last of our kind, ei finaalissa (SF: 18. / 18) 2017: Timebelle – Apollo, ei finaalissa (SF: 12. / 18) 2018: Zibbz – Stones, ei finaalissa (SF: 13. / 19) 2019: Luca Hänni – She got me, 4. / 26 (364 pistettä) |
... ja ikäpresidentiltä
Kuriositeetti #13: Takasa – You and me (2013)
DJ Bobo ei ollut suinkaan ainoa sveitsiläinen euroviisuedustaja, jonka menestys tyssäsi alisuoriutumiseen viisulavalla. 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Sveitsiä tuntui vaivaavan jonkin sortin euroviisukirous. Vaikka maa lähetti toistuvasti mielenkiintoisia kappaleita, ne eivät suorissa lähetyksissä kasvaneet täyteen potentiaaliinsa. Esimerkiksi 2008 Sveitsi oli noteerattu ennakkoveikkauksissa korkealle Paolo Meneguzzin italoiskelmällä Era stupendo. Viisulavalla Meneguzzin laulusuoritus oli niin järkyttävässä epävireessä, ettei karsiutuminen tuntunut kohtuuttomalta. Seuraavana vuonna Sveitsiä kiiteltiin jälleen persoonallisesta viisuvalinnasta: Lovebugs-yhtyeen The highest heights toi arvioiden mukaan uskottavaa ja autenttista brittipopia viisukilpailuun. Haaveet menestyksestä haihtuivat solistin hämmästyttävän ponnettoman livevedon vuoksi. Kovin valju meno oli myös Michael von der Heidella (2010), vaikka etukäteen viisupojat olivat kovasti pitäneet hänen diskopoljentoisesta iskelmästään Il pleut de l'or.
Kontrastit studioversion ja euroviisuesityksen välillä korostuivat jälleen vuonna 2013, jolloin Sveitsi valitsi viisuedustajakseen kuusi muusikkoa Pelastusarmeijasta. Euroviisujen sääntöjen vuoksi ryhmä ei voinut esiintyä Pelastusarmeijan nimellä eivätkä he saaneet pukeutua esityksessä järjestön univormuihin. Ennen Malmön Euroviisuja ryhmä nimettiin Takasaksi. Sudenpentujen nimigeneraattori paljasti nopeasti ryhmän alkuperäisen taustan: T.A.K.A.S.A = The artist know as Salvation Army.
Esikatseluvideon perusteella Sveitsin ennusmerkit vaikuttivat lupaavilta: You and me oli aidosti positiivinen hyvän mielen kappale, joka sai hymyn kuulijan huulille. Euroviisuesitys kärsi pönöttävästä staattisuudesta ja karsealta kuulostaneesta laulusta. Kaiken huipuksi lavalle raahattiin maskotiksi 95-vuotias kontrabasisti Emil Ramsauer, jonka eksyneeltä vaikuttava olemus ei onnistunut herättämään niin paljon sympatiaa kuin etukäteen oli toivottu. Ramsauer on kaikkien aikojen iäkkäin esiintyjä euroviisulavalla. Hänen ennätystään tuskin helposti ylitetään.
Piristysruiske
Kuriositeetti #14: Sebalter – Hunter of stars (2014)
Vuosien 2004 ja 2018 välillä Sveitsi äänestettiin euroviisufinaaliin ainoastaan kolme kertaa. Yksitoista karsiutumista viidentoista vuoden aikana on omanlaisena ennätys Euroviisujen historiassa. Vaikka 2010-luvun mittaan useat perinteiset vanhan kaartin länsieurooppalaiset maat alkoivat taas menestyä, Sveitsi ei päässyt trendiin mukaan.
Aikakauden ainoana piristysruiskeena voi mainita vuonna 2014 maata edustaneen veikeän ja salskean Sebalterin, jonka iloluontoinen tarttuvalla vihellyskoukulla varustettu viisu Hunter of stars sijoittui Kööpenhaminan loppukilpailussa tulostaulun vasemmalle laidalle. Myöhemmin selvisi, että pelkällä yleisöäänestyksellä Sveitsi olisi sijoittunut peräti seitsemänneksi, mutta asiantuntijaraatien nihkeily tiputti sijoitusta kuudella pykälällä.
Kyykkypaskasta ei saa konvehtia
Kuriositeetti #15: Rykka – The last of our kind (2016)
Vuonna 2015 Sveitsiä edusti Mélanie Réne kappaleella Time to shine. Nimi ei ollut enne, sillä laulu oli viisusemifinaalikattauksensa unohdettavin ja anonyymein. Ajoittain Euroviisuissa viimeiseksi ei jää huonoin vaan huomaamattomin, ja tämän kohtalon koki myös Mélanie Réne.
Sen sijaan seuraavan vuoden Sveitsin viisuviritelmän moni mielellään unohtaisi verkkokalvoiltaan. Sininen peruukki päässään kyykkinyt Rykka herätti hilpeyttä koreografiallaan, jonka liikkeitä ilkeämielisimmät vertailivat kyykkypaskalla käymiseen. Erikoisefektinä artistista kohosi savua – kuin lämpimistä jätöksistä kesämökin huussissa talvipakkasella. Ammattilaisraadit arvioivat Rykkan viisun The last of our kind 28 pisteen arvoiseksi, mutta yleisöäänissä nollajumbolta pelasti ainoastaan Albanialta saavutetut kolme pistettä. Kaksi semifinaalin jumbosijaa peräkkäin oli omiaan ylläpitämään mielikuvaa Sveitsiä 2000-luvun Euroviisujen ikuisena epäonnistujana.
Sveitsin euroviisurenessanssi
Hitti #13: Luca Hänni – She got me (2019)
Vuosi 2019 merkitsee Sveitsin euroviisuhistoriassa käännekohtaa. Sveitsin satsaus Euroviisuihin oli toista maata kuin aikaisempina vuosina. Maan edustajaksi valittiin sisäisesti Luca Hänni, joka oli vakiinnuttanut asemansa saksankielisessä Euroopassa. Lattarivaikutteinen tanssipop She got me – jota kutsuttiin Euroviisujen Despacitoksi – oli ilmiselvää kesähittiainesta. Esityksen visuaalinen ilme toteutettiin uudenlaisella tatsilla. Sveitsi palkkasi kokonaisuuden ohjaajaksi ruotsalaisen euroviisukonkari Sacha Jean-Baptisten, joka suunnitteli esitykseen asianmukaiset dirty dancingit. Myös televisio-ohjauksessa nojauduttiin moderneihin teknisiin innovaatioihin, minkä seurauksena Sveitsin viisuesitys ilmensi ajanmukaista korkeatasoista pop-estetiikkaa.
Tel Avivin Euroviisuissa Sveitsin viisuodotukset olivat pitkästä aikaa korkealla, ja tällä kertaa panostukselle annettiin asianmukainen arvostus: finaalin raatiäänestyksessä She got me keräsi tasaiseen tahtiin pisteitä ja yleisöltäkin herui Luca Hännille yli 200 pistettä. Neljäs sija oli huima parannus Sveitsin monta kymmentä vuotta kestäneeseen kujanjuoksuun. Se oli maan paras saavutus sitten Annie Cottonin kolmossijan vuodelta 1993.
Vuodesta 2019 alkaen Sveitsi on ollut varteenotettava viisumenestyjä. 2020-luvulla maan viisutaival ei ole kertaakaan tyssännyt semifinaaliin.
| Sveitsin euroviisut 2020-luvulla 2021: Gjon's tears – Tout l'univers, 3. / 26 (432 pistettä) 2022: Marius Bear – Boys do cry, 17. / 25 (78 pistettä) 2023: Remo Forrer – Watergun, 20. / 26 (92 pistettä) 2024: Nemo – The code, 1. / 25 (591 pistettä) |
Hitti #14: Gjon's tears – Tout l'univers (2021)
Vuoden 2020 Rotterdamin Euroviisuihin Sveitsin euroviisuedustajaksi valittiin albanialaiskosovolaissyntyinen Gjon Muharremaj – joka esiintyy taiteilijanimellä Gjon's tears – ranskankielisellä balladilla Répondez-moi. Laulukilpailu peruttiin koronapandemian vuoksi, mutta Gjonille tarjottiin uutta tilaisuutta seuraavaksi vuodeksi. Artisti pysyi uskollisena tyylilajilleen: ranskankielinen riipaiseva balladi Tout l'univers liikutti Euroviisujen esikatseluohjelmien panelisteja kyyneliin. Gjon esiintyi yleensä pianon ääressä, mutta sveitsiläisten mielestä euroviisulavalla kannatti kokeilla jotain muuta, jotta olisi vältytty rinnastuksilta edelliseen viisuvoittajaan Duncan Laurenceen. Sacha Jean-Baptiste laittoi Gjonin vääntelehtimään esityksessään loreenmaiseen tyyliin, mikä herätti mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Avantgardistisia piirteitä sisältänyt esitys ei estänyt Sveitsin menestystä. Tout l'univers voitti Rotterdamin viisufinaalissa raatiäänestyksen ja sai täten eräänlaisen tunnustuksen kilpailun hienoimpana sävellyksenä. Yleisöäänestyksessä Sveitsin oli tyydyttävä kuudenneksi suurimpaan pistemäärään, minkä seurauksena lopullisissa tuloksissa Italian Måneskin ja Ranskan Barbara Pravi kiilasivat Gjonin edelle. Kolmas sija oli kuitenkin Sveitsille parannus edellisestä kerrasta. Ja mikä hienointa: ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1993 ranskankieliset kappaleet ylsivät Euroviisujen mitalisijoille.
Hitti #15: Nemo – The code (2024)
Helmikuussa 2024 ilmoitettiin Nemo Mettlerin edustavan Sveitsiä Malmön Euroviisuissa. Karkauspäivänä eetteriin putkahti hänen viisunsa The code, joka oli syntynyt nykyajan konventioiden mukaisesti biisileirillä. Tekijätiimin muodostivat Nemon kanssa Benjamin Alasu, Lasse Midtsian Nymann ja Linda Dale. Nemon musikaalimainen moniulotteinen teos erottui välittömästi tavanomaisesta viisumassasta. Kolmessa minuutissa kuullaan niin räppiä kuin klassista laulantaa, mutta silti kokonaisuus ei ollut sekava sillisalaatti vaan koherentti ehyt musiikkielämys.
Euroviisujen ennakkotapahtumissa Nemo ihastutti virtuoosimaisilla esiintymisillään ja virheettömillä laulusuorituksillaan. Pitkin kevättä Sveitsin Nemo ja Kroatian edustaja Baby Lasagna vuorottelivat vedonlyönnin ykkösenä. Loppusilauksen Malmöhön loihti esityksen suunnittelijaksi pestattu ruotsalainen Fredrik "Benke" Rydman, jonka ansioluettelossa on muun muassa Käärijän ikimuistoinen viisuesitys. Euroviisulavalla Nemo juoksi ja kieppui pitkin pyörivää alustaa, mutta äänen vire ei kärsinyt piiruakaan missään vaiheessa. Nemo vaihteli luontevasti tyylistä toiseen ja veti antaumuksella kovaa ja korkealta teatraalisessa esityksessään kuin Z-sukupolven Freddie Mercury konsanaan. Nemo tarjosi euroviisukontekstissa hämmästyttävän suvereenia lahjakkuutta, joten suosio musiikin ammattilaisista koottujen raatien keskuudessa ei ollut odottamatonta. Viime vuoden viisufinaalin 180:stä raatilaisesta 71 oli arvioinut The coden parhaaksi. Pisteidenantajat ilmoittivat ennätykselliset 22 kertaa Sveitsille täydet 12 pistettä. Sveitsi oli raatien ylivoimainen ykkössuosikki 365 pisteellä. Yleisöäänestyksen pistepotti 226 sinetöi Sveitsin kolmannen euroviisuvoiton.
Nemon voitto toteutui samalla tavalla raativoittoisesti kuin Ruotsin Loreenin vuotta aikaisemmin. Ymmärrettävistä syistä monet olivat käärmeissään yleisöäänestyksen ykkösen puolesta: Kroatian Baby Lasagna koki Käärijän kohtalon. Nemon kohdalla voitto ärsyttää kuitenkin huomattavasti vähemmän, jos kohta Baby Lasagna olisi ollut yhtä lailla erinomainen euroviisuvoittaja. Nemon erityislaatuinen ammattitaito oli niin poikkeuksellista, että tuomaristojen suitsutus on ymmärrettävämmin perusteltavissa. Euroviisuraatien äänestysohjeistuksessa mainitaan kriteereinä lauluäänen kapasiteetti ja kappaleen omaperäisyys. Raatien kuuluukin palkita esiintyjä, joka eittämättä lukeutuu euroviisuhistorian lahjakkaimpiin. Lisäksi The code on omaperäinen ja luova kevyen musiikin tuotos. Loreenin Tattoon raatimenestys vaikutti lähinnä musiikkiteollisuusväen tunnustukselta pop-hitille, joka persoonattomuudestaan huolimatta täytti oikeaoppisesti nykyaikaiset kriteerit.
Malmön Eurovision laulukilpailut 2024 muistetaan tulehtuneesta ilmapiiristä ja kaoottisista välikohtauksista. Nemon voiton ratkettua viisuharrastajat huokaisivat helpotuksesta, kun kilpailu voitettiin musiikillisin ansioin eikä esimerkiksi poliittisesti motivoituneen äänestäjäryhmän mobilisoinnin vuoksi.
Viime vuoden kohuviisujen jälkeen Eurovision laulukilpailu palaa juurilleen puolueettoman Sveitsin maaperälle. Kuinka suuriksi jännitteet tänä vuonna eskaloituvat? Jää nähtäväksi...
Lähteitä
All Conductors of Eurovision -sivuston artikkelit.
Tobson och alla bidragen -blogin kirjoitukset.
Viisukuppilan osiot Viisuhistoria ja Viisula.
Sveitsiläisten sanoma- ja aikakauslehtien näköisnumeroiden verkkoarkistot: e-newspaperarchives.ch ja Scriptorium.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti