29. lokakuuta 2018

Kirka, Hector, Pave Maijanen & Pepe Willberg – Mestarit Areenalla (EMI / BMG Finland, 1999)

Päivälleen 20 vuotta sitten Hartwall Arenassa järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäinen julkinen Mestarit Areenalla -konsertti. Kirkan, Hectorin, Pave Maijasen ja Pepe Willbergin yhteisprojekti synnytti ilmiömäisen nostalgiabuumin, jonka järisyttävää suuruusluokkaa ei oikein ymmärrä vieläkään. "Tässä ei ole mitään järkeä", kommentoivat ohjelmatoimiston edustajat Mestareiden ällistyttävää megasuosiota. Historian siivet havisivat viimeistään elokuussa 1999, kun Mestarit konsertoivat ensimmäisenä kotimaisena esiintyjänä Olympiastadionilla – 15 vuotta ennen Cheekiä. Ensimmäisestä konsertista taltioitu tupla-CD on Suomen kaikkien aikojen myydyin livelevy.

"Ja tulevaisuus näyttää
mihin vielä pystynkin
vain harjoittelu aikaan
voi saada Mestarin."
(Hector: Monofilharmoonikko, 1977)

Ensimmäinen musiikillinen projekti, joka yhdisti Kirkan, Hectorin, Pave Maijasen ja Pepe Willbergin, lienee ollut Kirkan rockhenkinen albumi Nykyaikaa vuodelta 1972. Levyllä musisoivat tuon ajan johtavat rock-kokoonpanot, niiden joukossa Paradise, jonka jäseniä Pepe Willberg ja Pekka "Pave" Maijanen olivat. Pepen kitaroinnin ja Paven bassokuvioiden lisäksi älppärillä kuullaan nuoren Hectorin kynäilemiä sanoituksia.

Kaikki neljä mestaria olivat tehneet vuosikymmenien aikana jonkinasteista yhteistyötä. Kirkan lisäksi niin Pave kuin Pepekin olivat levyttäneet Hectorin sanoituksia. Paradise-yhtyeen lisäksi Pave Maijanen ja Pepe Willberg olivat 1970- ja 80-lukujen vaihteessa Suomen työllistetyimpiä taustalaulajia ja heidät nähtiin lukuisissa samoissa kööreissä television viihdeohjelmissa. Kirka kilpaili vuoden 1984 euroviisukarsinnoissa Pave Maijasen säveltämällä ja sanoittamalla laululla Laulu maailmalle.

Joka tapauksessa Mestarit-projekti juontaa juurensa erityisesti Hectorin ja Pave Maijasen tiiviiseen yhteistyöhön, joka alkoi vuonna 1990. Pave Maijanen ryhtyi Hectorin albumien tuottajaksi ja vastavuoroisesti Hector alkoi kirjoittaa sanoituksia Paven levyille. Kaksikon tuotoksesta sai nauttia toukokuussa 1992 koko (läntinen) Eurooppa, kun Pave Maijanen edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa Yamma yammalla. Hectorin ja Pave Maijasen yhteistyö ei rajoittunut pelkästään ääniteteollisuuteen, sillä kaverukset olivat erottamaton parivaljakko myös keikkalavoilla. Yhteisten keikkojen lisäksi Pave toimi useaan otteeseen Hectorin kiertueilla bändin liiderinä.

Paikka, jossa kylvettiin siemenet Mestareille, oli Vuokatissa sijaitseva viihdekeskus Katinkulta. Katinkullan ravintoloitsija Kari Mensonen ryhtyi järjestämään vuodesta 1992 lähtien Ande Päiväläisen – entinen Paradise-muusikko hänkin – luotsaaman Taurus Music -ohjelmatoimiston kanssa Back to the Sixties -festivaaleja. Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattaneet Back to the Sixties -viikonloput kokosivat suomalaisia 1960-luvun rock- ja poptähtiä samalle lavalle. Alusta lähtien festareiden vakioesiintyjiä olivat Hector ja Pave Maijanen, Kirka sekä Pepe Willberg, jonka legendaariset bändit Jormas ja Paradise tekivät Vuokatin lavalla comebackin vuosikymmenten tauon jälkeen.

Back to the Sixties -tapahtumissa muusikoille oli olennaista esiintymisen ohella hauskanpito ja kavereiden tapaaminen. Varsinkin ensimmäisinä vuosina ilmapiiri oli erittäin rento eikä esiintymisvuoroista oltu turhan tarkkoja. Kulisseissa syntyi spontaanisti monenmoisia esiintymiskombinaatioita ja kollegat saattoivat ilmestyä lavalle jammailemaan toisen keikan aikana – eikä kenelläkään ollut siihen mitään vastaansanomista. Pepe Willberg on muistellut festivaalien letkeää tunnelmaa elämäkerrassaan:
"Ensimmäisinä vuosina siellä syntyi erikoiskokoonpanoja. Koska yleisöä oli vielä melko vähän ja esiintyjiä oli paljon, niin rupesimme pitämään hauskaa. Joku oli esiintymässä, toiset säestivät ja kun jostakin tuntui, että osasi biisin, niin meni mukaan soittamaan." (Lindström 2012, 202)
Niinpä Back to the Sixties -festivaalien alkutaipaleella lavalla nähtiin samanaikaisesti Hectorin ja Pave Maijasen kanssa Kirka, joka säesti folkhenkistä keikkaa viisirivisellä haitarilla (Lindström 2012, 189). Yhteisesiintymisestä inspiroituneena Hector ja Kirka kaavailivat yhteistä kiertuetta vuodeksi 1994. Turnee ei kuitenkaan toteutunut, koska aikataulut menivät ristiin.

Back to the Sixties -tapahtuman kasvatettua yleisömääräänsä vuosi vuodelta Ande Päiväläinen alkoi pohtia, voisiko festivaaleilla syntynyttä nostalgiahuumaa hyödyntää muillakin foorumeilla. Keväällä 1997 Suomen isännöidessä jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuja avajaisjuhlassa vastavalmistuneessa Hartwall Areenassa esiintyivät Kirka, Hector, Pave Maijanen ja Pepe Willberg. Kokoonpano syntyi luontevasti: Kirka oli esiintynyt festivaaleilla Hectorin ja Pave Maijasen kanssa, ja Pepe Willberg lukeutui niin ikään Back to the Sixties -vakiokasvoihin. Willberg tosin oli ehtinyt korkata Hartwall Areenan sen ihan ensimmäisessä yleisötapahtumassa: The Beach Boysien konsertissa 17. huhtikuuta 1997 lämmittelybändinä sai kunnian toimia Jormas.

Mestareiden suursuosion syyksi voisi tarjota eräänä selityksenä, että kokoonpano syntyi melko spontaanisti. Jos markkinamies olisi pyrkinyt 1990-luvun lopussa laskelmoiden kokoamaan neljän lähes yhtä pitkän uran luoneen miesartistin ryhmää, hän tuskin olisi valikoinut Pave Maijasta tai Pepe Willbergiä, sillä esimerkiksi Tapani Kansa tai Danny olisivat vaikuttaneet myyvemmiltä nimiltä. Neljän mestarin artistiprofiilit olivat melkoisen erilaisia. 1990-luvulla Kirka levytti Vexi Salmen sanoittamia hempeitä rakkauslauluja, jotka kohdistettiin – sanoittajan oman määritelmän mukaan – "keski-ikäiselle työelämässä olevalle naiselle, jolla voi olla helkutinmoinen hellyydentarve, joka ei enää täyty kotielämässä" (Laine 2013, 127). Niin paljon rakastan, Kanssani käy, Ole luonani, Sydämeni pyytää, Luokseni jää... Samoihin aikoihin Hectorin levyillä kuultiin väkeviä sanomallisia lauluja maailman epäkohdista: kuolemaantuomituista lapsista tai Pahuuden Avenuesta, jossa "lesbokuningatar sakset silmiin lyö aidon Lumikin nähdessään". Jos Kirka lukeutui mieliartisteihin, haluaisiko samassa konsertissa kuunnella Hectorin maailmantuskaa? Teoriassa Kirkan ja Hectorin yhdistäminen samalle lavalle vaikuttaisi yhtä absurdilta kuin kutsua Ismo Alanko ja Kake Randelin yhteiseen "80-luvun huiput" -konserttiin.

Mestareiden kohdalla erilaisuus oli kuitenkin valttia. Jokaisella neljällä mestarilla oli oma vahvuusalueensa: Pepe Willberg oli nelikon lahjakkain tulkitsija, Pave Maijanen ammattitaitoisin muusikko, Hector ylivertaisin lauluntekijä ja Kirka valovoimaisin esiintyjä. Ja siltikin miehillä oli yksi yhteinen lähtökohta: kaikki ovat ponnistaneet musiikkimaailmaan 1960-luvulla ja saaneet innostuksensa kyseisen vuosikymmenen rock-musiikista. Mestareiden kiertueella jokainen konsertti alkoi Beatlesin läpimurtokappaleella Please please me (1963) ikään kuin muistutuksena, mistä nelikon juuret ovat lähtöisin. Mutta mikä tärkeintä, koska Mestareiden kokoonpano syntyi melkein kuin itsestään, kvartetin jäsenet olivat samanhenkisiä kaveruksia. Ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia mahduttaa neljän staran egot yhtä aikaa samalle lavalle. Kirka luonnehti Mestareita tuoreeltaan vuonna 1999 seuraavasti:
"On olemassa sielujen sympatia – tajusi heti että näiden kanssa voi tehdä. On se aika kova juttu, että neljä persoonana niin erilaista kundia, staraa, pannaan kasaan eikä kellään ole mitään vastaansanomista. Kukaan ei ole sellainen, että tuon takia ja eteen en tee tätä, koska koen sen kilpailijaksi. Rockilla ja 60-luvulla on erittäin suuri merkitys ajattelutapaan – sen ajan hitit olivat myös bändihittejä, niissä riitti tilaa muillekin kuin solistille. En usko, että tästä olisi tullut mitään, jos mukana olisi ollut Tapani Kansa tai joku muu vastaava – joista voisi olettaa että he kokevat kaikki muut kilpailijoiksi. Me ollaan kaikki samassa veneessä, samalla lähtöviivalla, samoilta kulmilta rock'n'rollia (sic) aloittaneita jätkiä, ei meillä ole mitään ongelmaa." (Babitzin, Kinnunen 1999, 273–274)
Helsingin Sanomien toimittaja Jarkko Jokelainen kirjoittikin helmikuussa 1999 Mestareiden kiertueen uskomattoman suosion johtuneen "pitkälti oikean yhdistelmän löytymisestä":
"Yksinään tuskin kukaan kotimainen tähti pystyisi vetämään läpi tällaista rupeamaa, mutta yhteistyössä on voimaa." (Helsingin Sanomat 18.2.1999)
Reijo Vahtokari taas analysoi Suomen Kuvalehdessä, että neljä mestaria löysivät toisensa nimenomaan erilaisuuden ansiosta:
"Kukaan ei tallaa toisen varpaille, roolit ovat kaukana toisistaan – ja ennen kaikkea – ne ovat luontevat. Pepe Willberg hoitaa omat ja muiden säveltämät balladit, Hector kokonaisen sukupolven tunnot, Pave Maijasessa kiteytyy 80-luvun melodinen nuorisomusiikki ja Kirkassa suomalainen viihdemusiikki rock-klubeista Euroviisuihin. Lisäksi yleisö saa ihailla mestarien kunnioittavia vierailuja toistensa kappaleilla. Konsertin edetessä tuntuu aina vain vahvemmin siltä, että Mestarit kaiken lisäksi ovat ihan oikea bändi." (Suomen Kuvalehti 7/1999)

Ja kuten Raimo Öystilä on tyhjentävästi kiteyttänyt Mestareista Pepe Willbergin epävirallisilla weppisivuilla: "1+1+1+1 ei ollut neljä, vaan moninkerroin enemmän".

Jääkiekon MM-kisojen gaalaesiintymisen lisäksi nelikko koottiin yllätysesiintyjiksi erinäisiin yksityistilaisuuksiin. Taurus Music oli erikoistunut tuottamaan ohjelmakokonaisuuksia juuri yritystapahtumiin. Keikkasettien vastaanotto oli vähintään lupaava. (YouTube: Pave Maijanen muistelee Mestareiden syntyä pomus.netin haastattelussa vuonna 2011) Sana kiiri ja seuraavaksi vuodeksi Taurus Music buukkasi Kirkan, Hectorin, Paven ja Pepen Nokian kesäjuhliin. Suomen nousukauden lippulaiva Nokia järjesti henkilöstölleen messevät kesäjuhlat ympäri maata. Tilaisuuksia oli kaikkiaan viisi: Äänekoskella, Tampereella, Oulussa, Salossa ja Espoossa. Esiintymisten yhteistyökumppaniksi valikoitui toinen ohjelmatoimisto Eastway, jolla oli vankkaa kokemusta massiivisten suurkonserttien tekniikan hoitamisesta. Kesäjuhlat olivat ulkoilmatilaisuuksia ja Suomen kesä 1998 oli sateinen ja epävakainen. Surkeasta säästä huolimatta Mestareiden viehätysvoima iski nokialaisiin, jotka nauttivat täysin siemauksin nostalgiantäyteisistä keikoista alusta loppuun, vaikka pahimmillaan vettä satoi taivaan täydeltä. Aitiopaikalla ennennäkemätöntä hurmosta todistanut Ande Päiväläinen rupesi tosissaan pohdiskelemaan. Jos kvartetti saa kaatosateista huolimatta Nokian henkilöstön bailaamaan täysillä, kuinka mittava potentiaali ryhmällä voisikaan olla suuren yleisön keskuudessa. Nokian kesäjuhlien jälkeen oli aika ryhtyä suunnittelemaan Kirkan, Hectorin, Paven ja Pepen ensimmäistä omaa julkista konserttia.

Eastwayn toimitusjohtaja Juha Hytti heitti ilmoille ajatuksen Hartwall Areenan varaamisesta. Aluksi tokaisua pidettiin vitsinä, mutta Hytti vakuutti olevansa vakavissaan. Ohjelmatoimiston laskelmien mukaan lippuja myytäisiin todennäköisesti sen verran, ettei konsertti tekisi tappiota. Kotimaisten esiintyjien areenakonsertit olivat tuohon aikaan huomattavasti harvinaisempia kuin nykyään. Lopulta areena todella varattiin ja konsertin ajankohdaksi valikoitui torstai 29. lokakuuta 1998. Eastwayn ja Taurus Musicin palavereissa nelikolle kehitettiin nimi Mestarit Areenalla. Oikein kukaan ei ole suostunut tunnustamaan olleensa nimen takana. Pepe Willberg on muistellut kuulleensa nimen ensimmäistä kertaa Eastwayn tekniseltä johtajalta Jyrki Hytiltä (Lindström 2012, 203–204). Toki suomalaiseen vaatimattomuutta rakastavaan mielenlaatuun ei sopinut parhaalla mahdollisella tavalla itsensä ylentäminen "mestariksi" – nimeä syytettiin itsetehostuksesta. Hector esimerkiksi muisti painottaa haastatteluissa, että nelikko otti Mestarit-nimen ensisijaisesti haasteena. Alun perin työnimenä tosin oli ollut "neljä tunaria", mikä oli saanut inspiraationsa Kolmelta tenorilta ja Neljältä Baritonilta.

Hector: "Keikkojen järjestäjät ja taustavoimat painostivat meitä muuttamaan Tunarit-nimen joksikin muuksi. Ja äkkiä ne olivatkin painaneet jo julisteita, joissa luki Mestarit Areenalla. Me ajattelimme, että voi vittu mitä saatanan mestareita." (Soundi 10/1999)
Kun projektiin otettiin mukaan tiedottajaksi kokenut markkinamies Lasse Norres, saatettiin luottaa siihen, ettei Mestareiden konsertin promootio jäänyt suinkaan pienimuotoiseksi. Pian Mestareiden konserttia mainostettiinkin näyttävästi televisiossa ja lehtien sivuilla.

H-hetken lähestyessä havaittiin, ettei Juha Hytin ehdotus Hartwall Areenan varaamisesta ollut suinkaan niin suuruudenhullu kuin alun perin kuviteltiin. Mestarit Areenalla 200-vuotisjuhlakonsertti myytiin täyteen, joten Kirka Babitzin (s. 1950), Heikki Harma (s. 1947), Pave Maijanen (s. 1950) ja Pepe Willberg (s. 1946) lauloivat hittejään lokakuisena torstai-iltana yli 12 000 katsojalle. Toisin kuin usein väitetään, Mestarit eivät olleet ensimmäisiä kotimaisia artisteja, jotka uskaltautuivat esiintymään uudella areenalla. Ennen Mestareita Hartwall Areenalla olivat konsertoineet Tapani Kansa (30-vuotisjuhlakonsertti marraskuussa 1997) ja Jari Sillanpää (Auringonnousu-kiertueen konsertti joulukuussa 1997). Katri Helena järjesti uransa 35-vuotisjuhlakonsertin areenalla joulukuussa 1998 viisi viikkoa Mestareiden konsertin jälkeen. Tapani Kansa totesikin areenakonserttinsa alkuspiikissä rehvakkaasti: "Ajatus itselleni kun tämän konsertin täällä ajattelin pitää on se, että kerrankin mahtuvat kaikki ystävät ja kaverit, eikä tarvitse aina sanoa, että 'on loppuunmyyty, loppuunmyyty', koska ystävät ja kaverit soittelevat aina viime hetkellä." 20 vuotta sitten Tapani Kansalla ei ollut samanlaisia huolia konserttiensa lipunmyynnistä kuin nykyään...

Konsertissa Mestareita säestivät 13 ensiluokkaista muusikkoa. Areenakonsertti päätettiin järjestää kaikin puolin prameissa puitteissa, joten myös musisointi pyrittiin tarjoamaan mahdollisimman korkeatasoisena ja sovitukset laadittiin suuriksi. Varsinaisen bändin muodostivat Pekka Kuorikoski (koskettimet ja viulu), Okko Laru (rummut), Jyrki "Muta" Manninen (kitarat), Janne Lehto (kitarat) ja Masa "Paven serkku" Maijanen (basso). Tuttuja nimiä Paven ja Hectorin keikkabändeistä. Esimerkiksi Manninen soitti aikoinaan jo 1980-luvun alussa Paven Mistakes-yhtyeessä. Bändiä täydensivät neljähenkinen puhallinpoppoo Kallio Horns (Heikki Keskinen, Matti Lappalainen, Antero Priha ja Jukka Tiirikainen) ja konsertin toisella puoliajalla seuraan liittynyt jousiryhmä Orbis-kvartetti, johon kuuluivat Kreeta-Maria Kentala (1. viulu), Juha-Pekka Vikman (2. viulu), Torsten Tiebout (alttoviulu) ja Tuija Rantamäki (sello). Pave Maijanen oli tehnyt Orbis-kvartetin kanssa yhteistyötä edellisellä studioalbumillaan Kohti uutta maailmaa (1998) ja hänen käsialaansa olivat myös Mestareiden konsertin jousisovitukset. Lisäksi Mestarit itse soittivat instrumentteja: Hector ja Pepe Willberg säestivät itseään kitaralla, Kirka näppäili haitaria sekä hakkasi tamburiineja ja multi-instrumentalisti Maijanen ehti soittaa konsertin aikana kitaraa, bassoa, koskettimia, huuliharppua ja mandoliinia.

Pepe Willberg on elämäkerrassaan ottanut itselleen kunnian siitä, että hänen ehdotuksestaan konserttiin päätettiin toimittaa äänityskalusto mahdollista äänilevyä varten (Lindström 2012, 204). Tähän tehtävään mitä luontevin valinta oli MTV3:n studioilla työskennellyt Jorma "Hämis" Hämäläinen, jolle oli kertynyt rutkasti kokemusta livelevyjen äänittämisestä. Hämäläinen oli muun muassa vuonna 1992 nauhoittanut MTV:n liikkuvalla yksiköllä Hectorin In Concert -livealbumin (1992) materiaalin. Lopulta Mestareiden konsertin lipunmyynnin ylittäessä kaikki odotukset televisiokanava MTV3:n kiinnostus heräsi muutoinkin ja konsertista päätettiin taltioida televisiolähetys. Jorma Hämäläisen MTV3:lle äänittämästä materiaalista koottiin ja miksattiin Mestareiden livelevy. Kokeneetkin konkarit pitävät livelevyprojekteja haastavina, koska kaiken pitäisi sujua äänityksessä sataprosenttisesti. Mestareiden konserttia harjoiteltiinkin runsaasti Eastwayn tiloissa.

Mestareiden 200-vuotiskonsertti 29. lokakuuta 1998 saavutti yleisöltä hurmoksellisen vastaanoton. Konsertin loppuvaiheessa kenttäpaikoilla istuneet nousivat penkkirivi toisensa jälkeen ylös joraamaan. Viimeisenä lauluna esitetty Daa-da daa-da sai areenan raikumaan yhteislauluun, josta ei meinannut tulla loppua. Rumpali Okko Laru oli jo lyömässä laulun loppufilliä, mutta yleisö vain jatkoi Daa-da daa-dan kertosäkeistön laulamista. Konserttiyleisö poistui konsertista syksyiseen viimaan erittäin tyytyväisenä. Mestareiden valtakunnallinen läpimurto tapahtui reilua viikkoa myöhemmin, lauantaina 7. marraskuuta 1998, jolloin MTV3 välitti konsertista vajaan kahden tunnin koosteen. Suuret katsojamäärät saavuttaneen lähetyksen myötä kansan syvät rivit heräsivät ja alkoivat vaatia lisää Mestareita. Ylistävän palautteen seurauksena tasavallan presidentti Martti Ahtisaari kutsui Mestarit vaimoineen Linnan juhliin 1998 ja Mestarit palkittiin Emma-gaalassa lauantaina 30. tammikuuta 1999 Vuoden yllättäjä -tunnustuksella.

Konserttilähetyksen herättämän kiinnostuksen innoittamana ryhdyttiin suunnittelemaan koko maan kattavaa kiertuetta, joka toteutettiin helmikuussa 1999 Suomen suurimmissa jäähalleissa ja urheilukeskuksissa. Kiertueen tiedotteeseen kirjoitettiin sumeilematta: "yleisön toivomuksesta – ellei peräti vaatimuksesta." Konsertteja oli alun perin tarkoitus järjestää yhdeksän. Kiertueen ensimmäinen konsertti oli maanantaina 1. helmikuuta Rovaniemellä Lapin liikuntakeskuksessa. Samana päivänä levykauppoihin ilmestyi ensimmäisestä konsertista koottu livetupla-CD Mestarit Areenalla.

Albumilla kuultavien laulujen lisäksi tai tilalla Mestarit esittivät
kiertueensa aikana konserteissa ainakin seuraavat kappaleet:
Please, please me, Yhtenä iltana, Kaikki pääsee taivaaseen,
Kulman kundit, Juodaan viinaa, Mandoliinimies, Yö tanssittaa,
Tunne et mua vieläkään, Fever, Vapaa maailma, Eurooppa,
Melkein sonetti Lauralle ja Ai ai ai.
Kuten Mestareiden tuotantoa hyvin tunteva voi havaita,
Hector vaihteli selvästi eniten kappaleita eri konserttien välillä.
Mestareiden livealbumin tuottajana toimi luonnollisesti Pave Maijanen, jolla on vankkaa kokemusta useampien suomirockin suurnimien levyjen tuottamisesta (Wigwam, Hurriganes, Dingo...). Albumin julkaisivat yhteistyössä kahteen kansainväliseen levy-yhtiöjättiin kuuluneet EMI Finland ja BMG Finland. Hector ja Pave olivat EMIn artisteja ja Kirka levytti BMG:lle. Pepe Willbergillä ei ollut Mestareiden ensimmäisen konsertin aikaan voimassaolevaa levytyssopimusta.

Mestarit Areenalla -tuplaliven 29 raidassa on kuultavissa ensimmäinen konsertti lähes kokonaisuudessaan. Albumilta puuttuu ainakin Hectorin suomenkielinen versio Neil Youngin hitistä Rockin' in the free world eli Vapaa maailma, jonka levyttämiseen Hector ei ole koskaan saanut käännöslupaa. Jostain kirjoituksesta muistaisin lukeneeni, että ensimmäisessä konsertissa Hector olisi vetänyt Takataan roos -hittinsä, mutta esitys oli mennyt solistin itsensä mielestä penkin alle, minkä vuoksi hän ei halunnut sitä missään nimessä levylle. Muutoin albumilta on toki poistettu osa keikkaspiikeistä. Mestareiden konsertissa spiikkaajan rooli lankesi luontevasti Hectorille – onhan Heikki Harma tehnyt pitkän rupeaman puhetyön ammattilaisena radio- ja televisiotoimittajana. Livealbumilla on ollut tarkoitus välittää areenan innostunutta meininkiä, joten kuultavissa on Kirkan lukuisat yleisön villitsemiset ja esimerkiksi Lähtisitkö-laulun katkaisee Pave Maijasen vetoomus yhteislaulun puolesta. Parhaimmillaan esitykset toimivat käyttökelpoisina rock-levytyksinä ja muutamat livevedot onnistuvat päihittämään alkuperäiset levytetyt versiot. Toisaalta eräänlaiseksi hupinumeroksi tarkoitettu kakkoskiekon aloittava Nellyn palmikko on erinomaisen mukaansatempaava juuri sen vuoksi, että levyltä välittyy selvästi yleisön hyvä fiilis ja osallistuminen laulun "välihuutoihin".

Mestareiden kantavana voimana oli luonnollisesti nostalgia. Konsertin kohdeyleisölle tarjoiltiin koreasti nuoruutensa hitit. Ohjelmistoon oli kuitenkin valikoitunut lauluja melko pitkältä aikaväliltä. On muistettava, että esimerkiksi sellainen suomalaisen kevyen musiikin klassikko kuin Surun pyyhit silmistäni oli Mestareiden ensimmäisen konsertin aikaan vasta kymmenen vuotta vanha teos. Toki suhteellisen nuoresta iästään huolimatta laulun suurmenestys oli ehtinyt tehdä siitä kansakunnan yhteistä omaisuutta – olihan laulun nimeä kantava Kirkan albumi pitkään Suomen kaikkien aikojen myydyin äänite. Mestareiden itsensä levyttämistä livelevyn lauluista vanhin on Palkkasoturi, jonka Hector levytti alun perin joulukuussa 1965, ja tuorein Ikävä, joka julkaistiin vuonna 1990. Lisäksi albumilla on jokunen laulu, mitä kukaan Mestareista ei ollut koskaan levyttänyt.

Rööperiin julkaistiin singlenä
radiosoittoa varten.
Mestarit Areenalla -livelevyn aloitusraita Rööperiin toimi eräänlaisena Mestareiden tunnusbiisinä, jossa jokaisella neljällä mestarilla on oma soolo-osuutensa, ja kertosäkeistössä nelikon yhteislaulu kuulostaa komealta ja harmoniselta. Juha Vainion aikoinaan kirjoittamaa Beatles-käännöstä, jonka Pepe Willbergin yhtye Jormas levytti keväällä 1967, on kehuttu lajinsa onnistuneimmaksi Suomessa. Rööperiin soi Mestareiden konserttien televisiomainoksissa ja siitä lohkaistiin erillinen single radiosoittoa varten. Laulusta kuvattiin keikalla musiikkivideo, jota esitettiin muun muassa Yleisradion Lista TOP 40 -ohjelmassa.

Siitä alkaakin melkoinen hittiputki lauluja, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen suomalaisen rockin, popin ja iskelmänkin historiaan. Kakkosraidassa Varrella virran Kirka tempaisee yleisön mukaan yllyttämällä yli kymmentuhatpäisen kuulijakunnan yhteislauluun. Levyltä on häivytetty pois Kaikki tahtoo rakastaa -intron aikana Pave Maijasen pitämä tervetuliaispuhe, jossa hän ilahtuneena totesi konsertin suosion osoittavan suomalaisen musiikin elävän ja voivan hyvin. Tarkkakorvaisimmat saattavatkin kuulla levyltä kappaleen intron aikana jonkinlaista muminaa. Itse laulu soi levyllä komeasti ja sopiihan kappaleen avainsäe "on tämä talo täynnä ihmisiä" osuvasti loppuunmyytyyn konserttisaliin. Moninaisuutta ylistävä hymni vuodelta 1987 on noussut Hectorin myöhäisemmän tuotannon klassikoksi, jota on laulettu aina Tarja Halosen presidentinvaalivalvojaisia myöten. Jopa yleensä niin ilmeetön Pentti Arajärvi lauloi antaumuksella mukana.

Erityyliset laulut eri vuosikymmeniltä vuorottelevat konserttiohjelmistossa luontevasti. Pepe laulaa kuinka miehen saa kyyneliin ja Kirka heti perään kuinka suru pyyhkiytyy silmistä. Raflaava versio Hectorin Ake, Make, Pera ja mä -klassikkohitistä kuultiin ensimmäisessä konsertissa seitsemäntenä. Myöhemmin Mestareiden kiertueella ja muissa konserteissa se esitettiin setin loppupuolella ensimmäisenä encorena.

Mestarit Areenalla -tuplaliven ykköskiekon eniten kuuntelua kestäviin vetoihin lukeutuu ehdottomasti kahdeksas raita Hermes. Procol Harumin Procol's Ninth -älppärin (1975) aloitusbiisin Pandora's box suomenkielinen versio muovautuu Mestareiden bändin käsittelyssä täysiveriseksi rockvedoksi. Niin ikään Mestarit Areenalla -levyllä on hienoa, että Kirkan rockversio hänen Leijat-klassikostaan on ikuistettu äänitteelle. Keikoilla Kirkan Leijat oli jo pitkään saanut aivan toisenlaisen käsittelyn kuin alkuperäisen levytyksen (1968) hieman hippivaikutteinen sovitus. Erityisen maininnan ansaitsevat loistavat rockkitaristit Muta Manninen ja Janne Lehto, jotka molemmat kepittävät uskottavat soolot. Täysin merkityksettömänä anekdoottina mainittakoon, että alkuperäinen Leijat eli Kites on päätynyt jopa Kauniiden ja rohkeiden Ridge Forresteria näytelleen Ronn Mossin soololevylle Uncovered (2005). Kun Moss albumin tiimoilta vieraili Suomessa, iltapäivälehden toimittaja saattoi Mossin ja Kirkan yhteen keskustelemaan kappaleesta. Ronn Moss kuunteli sekä Kirkan alkuperäisen että Mestareiden levyllä olevan version ja ilmaisi pitävänsä ehdottomasti enemmän Mestareiden rock-versiosta.

1970-luvun popklassikon Elämältä kaiken sain – jossa kolme muuta mestaria laulavat Pepen taustalla laulun legendaariset taustastemmat – jälkeen kuullaan konsertin ensimmäinen lainakappale Tuulelta vastauksen saan. Bob Dylanin ikiklassikon Blowin' in the wind levytti suomeksi ensimmäisenä folkyhtye Finntrio vuonna 1964. Tuulelta vastauksen saan omistettiin laulun sanoittaneen – ja Finntriossakin aikoinaan soittaneen – saman vuoden elokuussa menehtyneen Pertti Reposen muistolle. Hector pitää ennen laulun alkamista koskettavan muistopuheen Reposesta, jonka kanssa hän oli tehnyt vuosikymmenien mittaan yhteistyötä ja jonka kynästä ovat syntyneet useat Mestareiden konsertissakin kuultavien laulujen sanoitukset. Erityisesti Kirkan 1960- ja 70-lukujen vaihteessa levyttämät hitit ovat lähes poikkeuksetta kaikki Pertsa Reposen sanoittamia. Tuulelta vastauksen saan on tyylikäs valinta Reposen muistokappaleeksi, sillä hän on suomenkielisessä sanoituksessa hienosti osannut kielellistää Dylanin yleishumanistisen sanoman. Mestarit eivät esittäneet Tuulelta vastauksen saan kuin tässä ensimmäisessä konsertissa. Myöhemmin Pertsa Reposta muisteltiin Silta yli synkän virran -kappaleen yhteydessä. Laulun, jonka Kirka sai kunnian esittää Reposen hautajaisissa syksyllä 1998.

Mestareiden konsertin toinen puoliaika alkoi akustisella ja tunnelmallisella balladisetillä. Livelevyllä tämä konsertin osio on sijoitettu ensimmäisen levyn päätteeksi. Konsertin balladiosion aloittaa Mestareiden yhteisesitys Hectorin ensihitistä Palkkasoturi, jonka pasifistinen sanoma on ajaton. Hectorin alkuperäinen levytys, jonka 18-vuotias helsinkiläinen folknuorukainen pääsi levyttämään joulukuussa 1965, on nopeatempoinen, sillä sen esikuvana oli ollut Glen Campbellin versio Universal Soldieriesta. Muistelmissaan Hector on kritisoinut ensilevytystään "kantrihölkkä"-versioksi (Harma 2017, 99). Sittemmin keikoillaan Hector on esittänyt Palkkasoturia koskettavana folkballadina, joka muistuttaa huomattavasti enemmän laulun säveltäneen Buffy Sainte-Marien alkuperäistä näkemystä sävelmästä. Palkkasoturi-yhteislaulun jälkeen kukin mestareista laulaa slovarin omasta ohjelmistostaan.

60-lukulaisuuden virstanpylväät jatkuvat, kun Pepe Willberg tulkitsee Kaj Chydeniuksen säveltämän klassikon Sinua, sinua rakastan. Laulu oli kuulunut pitkään Pepen vakituiseen repertuaariin, vaikka hän ei olekaan sävelmän alkuperäinen esittäjä. Vain jousikvartetin ja kitaran säestämä harmoninen kamarimusiikkisovitus tarjoaa ehdottomasti konsertin taiteellisesti ansioituneimman esityksen. Pepe Willbergin antaumuksellinen tulkinta Aulikki Oksasen runosta on pysäyttävä. Kuten hän vastikään omassa Vain elämää -jaksossaan luonnehti, Sinua, sinua rakastan on taideteos, jonka kuuluukin "järkyttää", herättää tunteita kuulijassa, eikä suinkaan mennä ohituksella. Hartwall Areenan konserttiyleisö kuuntelee hievahtamatta esityksen loppuun asti, vaikka viimeistä säettä vielä vähän viivytellään, ja palkitsee koskettavan esityksen illan tuohon mennessä raikuvimmilla suosionosoituksilla. Onneksi tämäkin sovitus on Mestarit Areenalla -livelevyn myötä tallennettu levylle, sillä Pepen itsensä laulusta levyttämä versio vuodelta 1986 on sovitukseltaan vaisu ja hieman halpahintaisten kasarisoundien latistama.

Tunteiden vuoristorata jatkuu. Kirka laulaa Silta yli synkän virran. Paul Simonin Bridge over troubled water on toistuvasti listattu maailmankaikkeuden merkittävimpien musiikkikappaleiden joukkoon. Pave Maijasen Ikävä lukeutuu niihin esityksiin, joiden kohdalla Mestareiden liveveto päihittää mennen tullen alkuperäisen studiolevytyksen. Kuusiminuuttinen riipaisevan kaunis versio alkaa puhuttelevalla ja liikuttavalla jousi-introlla. Tämä liveversio menee tunneskaalassa todella syvälle – alkuperäinen Kuutamokeikka-albumille (1990) äänitetty ensilevytys kuulostaa tähän verrattuna suorastaan raakileelta. Juuri Ikävän kaltaisissa balladeissa kaunisäänisen Maijasen tulkinnat ovat sävykkäimmillään ja hänen lauluäänessään on poikkeuksellisen hieno sointi. Olen silloin tällöin illanistujaisissa yön pikkutunneilla soittanut juuri tätä Mestareiden live-esitystä Ikävästä. Useampi raavas mies on viinihuuruissa on ryhtynyt avoimesti nyyhkimään Paven laulaessa "ootko omaa elämääsi ikävöinyt / joka ohi kulkee ettet huomaakaan / päiviä lyhyitä tai pitkiä joista / et koskaan saanut otettakaan..."

Mestareiden balladiosiota kuunnellessa joutuu toteamaan, että nyt ollaan suurien tunteiden, suurien asioiden ja suurien kysymysten äärellä. Ja mikä vielä kruunaisi tunteisiin vetoavan osion? No tietenkin Lumi teki enkelin eteiseen – kaikkien aikojen ikivihreä täällä synkkien laulujen rakastamassa maassa. Laulu, jonka merkitystä suomalaisille Mikael Gabriel vertasi Maamme-lauluun Hectorin Vain elämää -jaksossa. Lumi teki enkelin eteiseen levytettiin aikoinaan Hectorin legendaariselle Herra Mirandos -albumille (1973). Älppäri muistetaan ennen kaikkea hätkähdyttävästä ja mullistavasta soundimaailmasta, joka luotiin Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksen VCS-3-syntetisaattorilla. Lumi teki enkelin eteiseen elää kuitenkin Mirandoksesta riippumatonta elämää. Hector levytti vuonna 1980 Linnut, linnut -albumilleen laulusta ajattomamman version, jota Mestareiden levylläkin kuultava versio muistuttaa enemmän. Maaltamuuttovuosista oli kulunut niin paljon aikaa, että isä lähti aikoja sitten Ruotsiin, eikä enää vain viisi vuotta sitten.

Entä miltä tällaisten suurien tunteiden herättäminen tuntuu lavalta käsin? Siitä saadaan pieni aavistus Kirkan elämäkerrasta:
"On ihan hellyttävää kun Pave esittelee lavalla, että hyvät naiset ja herrat, on olemassa kappaleita jotka ovat hienoja ja iättömiä ja sitten on olemassa kappaleista jättiläisiä – tässä se tulee. Ja sitten alkaa Lumi teki enkelin eteiseen – jengi tajuaa sen ja reaktio on hurja – ja vaikka se on vakava laulu, Heikin kasvoille nousee onnellinen hymy. Kun Pave sanoo sen mitä sanoo, Heikki tietää, että me ollaan vilpittömästi sitä mieltä, se on helvetin hieno biisi ja yleisö ottaa sen vastaan joka kerta yhtä innoissaan, huutomyrsky on mieletön. Ja Heikki nauttii siitä, se nostaa sen itsetuntoa valtavasti." (Babitzin, Kinnunen 1999, 275)
Mestarit Areenalla -tuplan kakkoslevy alkaa Nellyn palmikolla, jonka folkduo Bosse & Robert levytti vuonna 1964. Kukaan Mestareista ei ole levyttänyt laulua, mutta Pave oli ottanut sen keikkaohjelmistoonsa. Kepeä hupinumero keventää sopivasti tunnelmaa emotionaalisen balladiosion päätteeksi. Tunnelma pysyy katossa, kun Pekka Kuorikoski soittaa koskettimistaan Kirkan läpimurtohitin Hetki lyö (1967) uhkaavat alkutahdit. Hittikimara saa jatkoa Pepen ikivihreällä Syksyn sävel -klassikolla Aamu (1973).

"Onko nostalgia päässyt jollain tavalla yllättämään?", kysyy Pepe Willberg yleisöltä. Kysymykseen on luonnollisesti itsestään selvä vastaus, mutta se johdattelee luontevasti seuraavaan kappaleeseen, joka on – yllätys, yllätys – Hectorin Nostalgia. Hectorin 25-vuotiaana levyttämät ajatukset ovat kestäneet aikaa erinomaisesti ja kuulostavat yhtä ajankohtaisilta myös viisikymppisen laulaja-lauluntekijän tulkitsemina. Aina. Iankaikkisesti. Alun perin vuonna 1972 Hector levytti Nostalgian debyyttialbumilleen kaksiosaisena. Mestareiden konsertissa kuullaan Nostalgian ykkösosa ja sen päätteeksi kakkososasta se kaikkein viisain ajatus: "Mutta tiedän mä sen / että ei ihminen / yksin muuttaa voi kuin itseään / Kautta helvettien / tiedän kulkevan sen / joka eilistä jää etsimään." Eksistentiaaliset pohdinnat jatkuvat Nostalgian jälkeen Paven Elämän nälässä.

Konsertin draaman kaari kääntyy väistämättä kohti loppukliimaksiaan. Bileet lähtevät käyntiin Kirkan Hengaillaan-euroviisun (1984) myötä. Meno on huipussaan ja vauhti hurja, joten ei haittaa, vaikka Kirkalla menee eri säkeistöjen sanat hieman sekaisin. Tuottajanoikeudella Pave Maijanen esittää Dingon suurhitin Levoton Tuhkimo. Pekka Kuorikoski etsii koskettimistaan oikean soundinamiskan ja alkaa näppäillä kappaleen jäljittelemätöntä alkuintroa. Hector spiikkaa esityksen omistetun "heille, jotka elivät nuoruutensa kiihkeimmät hetket 80-luvulla". Samalla yleisölle muistutetaan, että lavalla on koko illan esiintynyt yksi Suomen maineikkaimmista levytuottajista. Mestareiden käsittelyssä Dingon kasarimonumentti muovautuu ajattomaksi bailuklassikoksi. Muta Mannisen vetävässä soolossa tiivistyy jotain olennaista konsertin kiihkeästä tunnelmasta. Myöhemmin Mestareiden kiertueen Helsingin-konserteissa Neumann saapui vierailevana tähtenä lavalle Levottoman Tuhkimon aikana. Dingohan oli muutenkin vuonna 1999 jälleen hyvin esillä: bändi oli palannut keikoille ja kesällä julkaistu tuplakokoelma Parhaat nousi peräti listaykköseksi kuukauden ajaksi.

Jotta tunnelma ei aivan riistäytyisi käsistä, keikkaohjelmistossa on tilaa vielä yhdelle balladille. Levottoman Tuhkimon jälkeen ääneen pääsee toinen Pertti Porista. Merimies – Procol Harumin A salty dog – on Pepen bravuureja. Eikä ihme, sillä kaikista Mestareiden levyn esityksistä juuri Merimiehessä Pepen uskomattoman upea ääni tuntuu pääsevän kaikkein parhaiten oikeuksiinsa. Pepe revittelee äänirekisterissään sen ylimmille huipuille. Ennen Merimiehen alkamista kuullaan kuitenkin Mestarit Areenalla -levyn hämmentävin episodi. Spiikissään Pepe toteaa: "Jotenkin vaikealta tuntuu tässä kohtaa, tai oikeastaan aina silloin kun on mun vuoro laulaa, tulee lähinnä mieleen, että mä jollain tavalla niinku pilaan fiiliksen." Hämmentävää huonoitsetuntoisuutta tai todella omituista huumoria. Ei jatkoon.

Merimiehen jälkeen alkaa konsertin vauhdikkaiden kappaleiden loppuputki: Koko hela maailma, hard rock- Kirkan tavaramerkiksi muodostunut raivokas Born to be wild ("eiköhän panna rämäkkäästi Fenderillä What'd I say oikein kunnolla", Kirka esittelee kappaleen), Pidä huolta ja Daa-da daa-da. Daa-da daa-da on kuulunut Kirkan keikkaohjelmistoon vuodesta 1997 lähtien, jolloin Sammy Babitzinin Syksyn sävel -voitosta tuli kuluneeksi 25 vuotta ja silloisen studiotekniikan suomilla mahdollisuuksilla ikuistettiin Sammyn ja Kirkan duettolevytys. Kirka oli aluksi vierastanut ajatusta, koska hän ei halunnut millään tavalla ratsastaa Sammyn traagisella kohtalolla, mutta levy-yhtiö oli saanut Kirkan oivaltamaan, että duettolevytyksellä tuotaisiin Sammy kokonaan uuden sukupolven tietoisuuteen (Babitzin, Kinnunen 1999, 257).

Mestarit Areenalla on kaikin puolin erinomainen levy, etenkin livetaltionniksi. Kokonaisuus on aikaa kestävä, viihteellinen ja mukaansa tempaava – eikä suinkaan minkäänlainen pinnallinen vedätys, mitä livetaltiointien sisältö voi pahimmillaan olla. Suuret sovitukset ovat huoliteltuja ja säestys on hoidettu kaikin puolin tyylikkäästi. Tällä konserttiäänityksellä ei kuulu räkäisen keikkapaikan patinaa, vaikka levyltä välittyykin areenan käsinkosketeltava tunnelma ja yleisön innostunut fiilis. Huomioimisen arvoista on Mestareiden ohjelmiston monipuolisuus. Harvalle keikkataltioinnille sisältyisivät yhtä luontevasti Sinua, sinua rakastan ja Born to be wild – ja mikä sattuma: molemmat omien tyylilajiensa säveltaiteen mestariteokset ovat alun perin vuodelta 1968 ja kumpikin Mestareista on levyttänyt oman versionsa ensimmäistä kertaa vuonna 1986. Luonnollisesti Mestareiden levyn kansaan vetoavat viihteelliset sovitukset eivät olleet kaikkien musiikkikriitikoiden mieleen, sillä esimerkiksi Helsingin Sanomien Ilkka Mattila luonnehti arvostelussaan levyä "massojen liikutteluksi":
"Raivokkaaksi tarkoitetuissa rock and roll -numeroissa on euroviisumaista turvotusta ja yliampuvaa hyvän meiningin maksimointia." (Helsingin Sanomat 1.2.1999a)
Mestarit olivat nousseet melkoiseksi ilmiöksi ennen kuin heidän konserttikiertueensa helmikuussa alkoi. MTV3:n ja Mestareiden symbioosi jatkui, kun juuri sopivasti ennen kiertuetta Mestarit vierailivat Bumtsibum-ohjelmassa. Lähetys esitettiin lauantaina 23. tammikuuta 1999 ja katsojaluvuksi kirjattiin uskomattomat 1,72 miljoonaa katsojaa. Se oli koko vuoden kolmanneksi katsotuin televisio-ohjelma ja Bumtsibumin historian (1997–2005) kaikkien aikojen katsotuin jakso. Bumtsibum-jakso lähetettiin uusintana huhtikuussa ja toukokuussa MTV3 näytti toistamiseen taltioinnin Mestareiden ensimmäisestä konsertista.

Mestareiden helmikuisen kiertueen konsertit myytiin yksi toisensa jälkeen loppuun. Aivan ensimmäisenä täyteen varattiin Helsingin konsertti Hartwall Areenalla, mikä äimistytti järjestäjät. Mestarit onnistuivat myymään toistamiseen Hartwall Areenan loppuun. Kysyntä oli kuitenkin niin valtavaa, että Hartwall Areenalla päätettiin järjestää edeltävänä päivänä ylimääräinen konsertti – ja sekin myytiin viimeistä piippuhyllypaikkaa myöten täyteen. Kolme loppuunmyytyä konserttia Hartwall Areenassa muutaman kuukauden sisällä oli tuohon aikaan historiallinen saavutus.

Helmikuussa Suomen talvisilla maanteillä matkasi maan historian siihen mennessä massiivisin rock-kiertue. Kiertue työllisti 50 henkeä ja kalusto kuljetettiin kolmella rekalla. Helsingin Sanomien arvion mukaan mittasuhteet olivat osapuilleen samat kuin keskisarjan kansainvälisten tähtien Euroopan-kiertueilla. Ennennäkemättömän mittavat kiertuejärjestelyt herättivät huomiota Suomen kulttuurielämässä. Suomen Kuvalehden mukaan Mestareiden megakiertueen ansiosta "suomalainen viihde-elämä otti pitkän askeleen eteenpäin". Vastaavasti Helsingin Sanomat luonnehti kiertuetta "nykyaikaisen popmarkkinoinnin voimannäytteeksi". Suuren luokan puitteet aiheuttivat myös jonkin verran lieveilmiöitä: pienemmissä kaupungeissa raportoitiin logistisista ongelmista, koska jäähalleissa ei ollut aikaisemmin totuttu järjestämään vastaavanlaisia suurkonsertteja. Mestareiden bändin kokoonpano oli helmikuun kiertueella muutoin sama kuin lokakuun ensimmäisessä konsertissa, mutta jousiryhmä oli vaihtunut Orbis-kvartertista Polaris-kvartettiin (Juha-Pekka Koivisto, 1. viulu, Petri Päivärinne, 2. viulu, Markku Lintunen, alttoviulu, Max Lilja, sello).

Mestareiden uskomaton menestys ulottui myös äänitemarkkinoille. Mestarit Areenalla nousi välittömästi ilmestyttyään Suomen listaykköseksi. Jo parissa viikossa se oli myynyt yli 20 000 kappaletta ja kultalevyt luovutettiin Mestareille Helsingin konsertissa 16. helmikuuta 1999. Platinalevyyn oikeuttavat 40 000 äänitettä ylittyi maaliskuun alussa, jolloin albumi komeili edelleen listaykkösenä. Mestarit Areenalla pysyi listaykkösenä kaikkiaan kuusi viikkoa, kunnes Ultra Bran Kalifornia julkaistiin. Seuraavat neljä viikkoa Mestarit olivat listakakkosena. Kaiken kaikkiaan Mestareiden livelevy viihtyi listalla peräti 41 viikkoa. Kymmenen myydyimmän joukossa se pysyi yhtäjaksoisesti elokuun loppuun asti. Seuraavan vuoden puolella albumi alennettiin midprice-luokkaan, minkä seurauksena se valloitti midprice-listan kärkisijan. Mestarit Areenalla oli vuoden 1999 myydyin levy Suomessa. Myöhemmin tosin samana vuonna julkaistu Bomfunk MC'sin In stereo päihitti Mestareiden myyntiluvun – ja rehellisyyden nimessä on mainittava, että Mestareilla oli kalenterivuoden myydyimmän äänitteen "kilpailussa" etu, kun heidän levynsä ilmestyi helmikuussa ja Bomfunk MC'sin vasta kesäkuussa. Tilastojen mukaan Mestarit Areenalla -levyä on myyty yhteensä yli 131 000 kappaletta. Se on kaikkien aikojen myydyin livealbumi Suomessa – ja kotimaisten äänitteiden listalla kolmenkymmenen eniten myydyimmän joukossa. Edellinen livelevyennätys kuului Hullujussin nimeä kantavalle albumille (1974), jota myytiin noin 70 000 äänitettä. Vuoden 1999 Emma-gaalassa Mestarit Areenalla palkittiin vuoden albumina. Patsaan kävi pokkaamassa levyn tuottaja Pave Maijanen. Liveäänitteellä oli merkittävä vaikutus ilmiön suunnattoman suosion syntyyn. Mestarit-buumi ei rajoittunut ainoastaan konserttitilaisuuksiin vaan levisi levysoittimien välityksellä kotitalouksiin.

Mestarit pääsivät helmikuussa 1999 Suomen
Kuvalehden
kansikuvapojiksi.
Keväällä 1999 Suomessa elettiin todellista Mestarit-huumaa. Mestareiden uskomatonta menestystä hämmästeltiin lukuisissa kotimaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Neljä mestaria vierailivat milloin yhdessä ja milloin erikseen television viihde- ja keskusteluohjelmissa. Huomenta Suomi, Joonas Hytönen Show, Late Show, Tuttu Juttu Show... Miltei kaikki viestinnän instituutiot halusivat osansa hämmästyttävästä nostalgiabuumista. Mestareiden kuvat koristivat Fazerin musiikkikerhon julkaisuja ja heihin viitattiin Salatuissa elämissä, kun Pihlajakadun vanhemmat yrittivät houkutella nuorisoa mukaan Mestareiden konserttiin. Eräänlaisena rimanalituksena julkisuuden suhteen voitaneen pitää Mestareiden esiintymistä Joka kodin asuntomarkkinoissa, jossa Kirka, Hector ja Pave saapuivat Poriin Pepe ja Kirsti Willbergin omakotitalon kattotalkoisiin.

Mestareiden livelevyn myyntiluvut eivät ainakaan hälventäneet kvartetin suosiota. Huikean kysynnän vuoksi kiertuetta päätettiin jatkaa huhtikuussa kolmella lisäkonsertilla: Mestarit valloittivat Mikkelin, Lahden ja toistamiseen Turun Elysée Arenan. Liput menivät kuin kuumille kiville ja areenat myytiin jälleen nopeasti loppuun. Konsertit saivat yleisömassat suorastaan hurmioon. Allekirjoittanut pääsi todistamaan Turun konsertissa keskiviikkona 21. huhtikuuta 1999, kuinka tyypillisesti niin pidättyväinen suomalainen konserttiyleisö osoitti harvinaislaatuista vapautumista. Konsertin toisella puoliajalla heti nopeiden kappaleiden alettua permannolla ei olisi tarvittu istumapaikkoja enää lainkaan, ihmismassat kerääntyivät käytäville bailaamaan. Ja oltiin vielä Lounais-Suomessa aina niin varautuneiden varsinaissuomalaisten keskuudessa. Katsojien kertakaikkinen hullaantuminen illasta toiseen osoitti, että Mestareiden konserteissa ei ollut kyse tavanomaisista keikoista vaan ainutlaatuisista elämyksistä. Mestarit pursuivat hämmästyttävää hyväntuulista energiaa, jonka kuvailemiseen eivät sanat riitä.

Mestarit onnistuivat iskemään saumaan, jolle oli selvästi kansankunnan keskuudessa sosiaalinen tilaus. Konserttien ällistyttävä suosio ja haltioitunut vastaanotto olivat osoituksia siitä, että nelikko vastasi onnistuneesti suomalaisten kollektiiviseen nostalgiankaipuuseen – ilmiöön, jonka olemassaoloa moni yksilö ei edes välttämättä tiedosta. "Muistot suloiset vie lapsuuteen – kai vielä muistat sen?" Mestareiden konserteissa tiivistyi jotain, minkä Juha Numminen oli kielellistänyt Mestarit Areenalla -levyn hivenen pateettiseen esipuheeseen:
"He laulavat omia ja toistensa lauluja, milloin yksin, milloin kaksin ja milloin kaikki yhdessä. Ja minä tunnen niistä jokaisen. Laulut ovat neljältä vuosikymmeneltä ja niihin on latautunut juuri niitä tunnelmia, jotka ovat muovanneet mielikuvaani ihmisten elämästä tässä maassa. Nuo neljä miestä laulavat minulle ja minusta. Heidän laulunsa saavat uskomaan, että olen elänyt ennenkin, ja huomaan, että maailma on muuttunut vielä vähemmän kuin minä. Heidän laulaessaan kolme vuosikymmentä tuntuu kolmelta päivältä ja kolmetoista vuotta yhdeltä tunnilta, ja he pakottavat minut poimimaan sirusia menneistä iloista ja tavoittelemaan haaveita, joiden luulin kauan sitten haihtuneen." (Numminen 1999)
Tietenkään Mestarit eivät tarjonneet mitään uutta ja ainutlaatuista. 1990-luvulla oli esiintynyt orastavaa finnhits-nostalgiaa ja olihan esimerkiksi vuonna 1991 perustettu Menneisyyden vangit noussut vuosikymmenen mittaan maan johtavaksi bilebändiksi. CD-aikakauteen siirtyminen sai levy-yhtiöt kahlaamaan vanhat kataloginsa läpi, minkä seurauksena yhä useammat löysivät nuoruuden suosikkinsa uudestaan levyhyllyihinsä. Mutta Mestareiden ennätyksellisen suosion myötä nostalgia synnytti todellisen megalomaanisen Ilmiön isolla iillä.

Mestarit-projekti nosti etenkin Pave Maijasen ja Pepe Willbergin jälleen kotimaisen musiikkikentän eturiviin. Willberg oli 1970-luvun jälkeen pitänyt urallaan matalaa profiilia ja hän oli pikemminkin palvellut musiikkiteollisuutta nöyränä rividuunarina. 1980- ja 90-luvuilla Pepe oli muiden projektiensa ohella levyttänyt muutamia sooloalbumeja, mutta ne jäivät vähälle huomiolle. Pave Maijanen taas on toistuvasti kertonut tarinaa, jonka mukaan hänen urallaan "kaikki loppui" mönkään menneiden Euroviisujen (1992) jälkeen. Suomen Kuvalehdessä hän hämmästelikin Mestareiden suosiota:
"Niin monta vuotta on ollut selvää alamäkeä, itse asiassa totaalinen lopahdus. Ja sitten salamana ylös sillä musiikilla, jota tein ennen alamäkeä." (Suomen Kuvalehti 7/1999)
Pave Maijanen tosin vetää narratiivissaan hieman mutkia suoriksi ja unohtaa, että esimerkiksi Euroviisujen jälkeen ilmestynyt Sirkus saapuu tivoliin -albumi (1994) poiki muutaman mukavasti menestyneen radiohitin.

Kirkalla sen sijaan oli mennyt lujaa ennen Mestareitakin. 1990-luvun alkaessa hän oli Suomen suosituin laulaja niin levynmyynnin kuin erinäisten kyselytutkimusten perusteella. Vuonna 1997 Kirka juhlisti uransa 30-vuotistaiteilijajuhlaa menestyksekkäällä kiertueella. Konsertteja oli alun perin tarkoitus järjestää 18. Lopulta kiertue jatkui pitkälle vuoteen 1998 ja konsertteja kertyi peräti 56 – ja kaikki olivat yhtä lukuun ottamatta loppuunmyytyjä. Hector oli vakiinnuttanut asemansa suomirockin kestosuosikkina, jonka levyt myivät 1990-luvulla kultaa ja platinaa. Toisaalta kaikkein fundamentalistisimmat rockpuritanistit tuomitsivat Hectorin 90-luvun tuotannon banaaliksi. Eräänlaisena osoituksena on Ylen Lista TOP 40 -ohjelman juontajan Sami Aaltosen tokaisu marraskuulta 1995: "Kannattaisikohan hectorien ja juicejen jo jättää levyntekeminen muille, kun ei niissä enää sitä hampaan- ja munantynkää ole."

Kesäksi 1999 buukattiin kaksi festivaaliesiintymistä kaupunkeihin, joissa Mestarit eivät olleet aikaisemmin esiintyneet: kesäkuussa Mestarit konsertoivat Joensuun Laulurinteessä ja heinäkuussa Kotkan meripäivillä. Kun Mestareiden hämmästyttävä menestys ei ottanut laantuakseen, Taurus Musicin ja Eastwayn päälliköt löivät viisaat päänsä yhteen: kun areenat on jo valloitettu menestyksellä, voisiko Mestarit viedä vielä suuremmalle tasolle. Toukokuussa ilmoitettiinkin todellinen jymypaukku: Mestarit konsertoivat Helsingin Olympiastadionilla torstaina 5. elokuuta 1999.

Stadionkonsertit rantautuivat Suomeen oikeastaan vasta 1990-luvulla – vaikka Rolling Stones olikin esiintynyt Helsingin Stadionilla jo vuonna 1970. Kylmän sodan aikana Suomi oli läntisen Euroopan pussinperä, minkä vuoksi maamme ei ollut rockin suurnimille kaikkein houkuttelevin keikkapaikka. Neuvostoliiton hajottua Venäjän konserttimarkkinat avautuivat länsimaisille esiintyjille ja Suomesta tuli luonteva kauttakulkuyhteys itäiseen Eurooppaan. Dire Straits korkkasi Stadionin kesällä 1992. 90-luvun edetessä Stadionin lavalla nähtiin Rolling Stones kahteen otteeseen (1995 ja 1998), Bon Jovi (1996), Tina Turner (1996), Michael Jackson (1997) ja Elton John (1998). Vuonna 1999 Stadionilla eivät konsertoineet kansainväliset legendat, vaan Mestarit – ensimmäisenä kotimaisena esiintyjänä. 15 vuotta ennen Cheekiä. Vuoden 1999 stadionkonsertissa eivät raikuneet angloamerikkalaiset rock- ja popklassikot, vaan Pidä huolta ja Sinua, sinua rakastan. Viimeistään stadionkonsertillaan Mestarit jättivät ohittamattoman jälkensä kotimaisen kevyen musiikin historiaan. Onneksi Cheekin legendaarisen lehdistötilaisuuden jälkeen Ilta-Sanomat muistutti, että on Stadionille ennenkin uskaltauduttu kotimaisin voimin.

Mestareiden stadionkonsertista muodostui kesän 1999 musiikkitarjonnan ehdoton ykköstapahtuma. Samalla viikolla Hartwall Areenassa esiintyi kahdesti Backstreet Boys – yhteensä 24 000 katsojaa, ihan kelvollinen saavutus sekin. Mestarit Stadionilla -konserttiin myytiin miltei 36 000 lippua. Stadionin yleisökapasiteetti riitti 40 000 katsojalle, joten tapahtumaa ei ihan myyty loppuun. Lipunmyynti ylitti kuitenkin järjestäjien tavoitteen. Ohjelmatoimistot eivät lukuisten areenakonserttien jälkeen enää unelmoineetkaan Olympiastadionin myymisestä täyteen. Viralliseksi tavoitteeksi asetettiin, että Stadion myytäisiin edes puolilleen, jotta konsertti ei tuottaisi tappiota. 20 000 myydyn lipun raja ylittyi parissa viikossa. Myös puitteiltaan Mestareiden konsertti Stadionilla oli historiallinen. Kotimaiset artistit esiintyivät lavalla, jollaisia oli aikaisemmin nähty Suomessa vain kansainvälisten tähtien huippukonserteissa:
"'Luvassa on sellainen show, että missään ei ole säästelty', Mestareiden manageri Lasse Norres pohjustaa illan tapahtumaa. 'Esimerkiksi lava on suurin mitä kotimaisille esiintyjille on rakennettu.' 60 metriä leveällä ja 25 metriä korkealla lavalla on äänentoistolaitteita 200 000 watin edestä ja valotehoa 500 000 wattia. Lisäksi stadionilla on neljä videonäyttöä." (Helsingin Sanomat 5.8.1999)
Suomen kesä 1999 oli aurinkoinen ja helteinen. Olympiastadionilla lavanrakentajat huhkivat paidatta. Pitkä hellejakso päättyi juuri tuona torstaipäivänä, jolloin Helsingissä alkoi todellinen myräkkä. Mestareiden lämmittelybändit Steel Pan Lovers ja Jean S. joutuivat esiintymään rankkasateessa ja Stadionille ajoissa raahautuneet seurasivat kokoonpanoja sadeviitat yllään. Mestareiden osuuden oli määrä alkaa kello 20.15. Noin kolme varttia ennen h-hetkeä sade lakkasi ja pilviverho alkoi repeillä. Kesän musiikkitapahtumien kohokohta saatiin kuin saatiinkin nauttia kauniissa kesäillassa.

Stadionilla Mestarit olivat laajentaneet ohjelmistoaan ja esittivät lauluja, joita ei ollut kuultu aikaisemmissa konserteissa. Mestareiden nettisivuilla oli järjestetty kesän aikana biisiäänestys, jossa sai esittää toiveensa, minkä kappaleen konsertissa haluaisi kuulla. Äänestyksen lopputulos oli vähintäänkin hämmentävä: eniten mainintoja kaikista mahdollisista kappaleista oli saanut Kirkan CCR-käännös Kulman kundit (1970). Kuinkakohan aktiivista äänestykseen osallistuminen oli todellisuudessa ollut ja kukakohan oli mahtanut laskea äänet? Muutamat uudet biisivalinnat menivät puhtaasti uuden tuotannon promoamiseksi. Kirka esitti Simply Red -coverin Tunne et mua vieläkään, jonka hän oli levyttänyt vasta kaksi vuotta aikaisemmin, ja Hector häikäilemättömästi testasi suuren yleisön edessä ennenjulkaisematonta kappaletta Kaikki pääsee taivaaseen, joka julkaistiin hänen tulevan Hidas-albuminsa aloitusraitana. Pepe Willbergin ainoa lisäys keikkaohjelmistoon oli Pentti Saaritsan suorasukaisen seksuaalinen runo Melkein sonetti Lauralle, jossa lauletaan puremisesta, imemisestä ja laukeamisesta – kieltämättä persoonallinen kappalevalinta, varsinkin kun se esitettiin ensimmäisenä encorena...

Stadionilla Mestareiden ennestään laajaa bändiä täydensivät trumpetisti Markku Johansson sekä perkussionistit Mongo Aaltonen ja Petri Korpela. Sellisti Max Lilja keikkaili Apocalyptican riveissä, joten hänet korvasi Markus Hohti. Naisen paikka oli tanssia vähäpukeisena sambakulkueessa: tanssiryhmä Samba Carioca valloitti Stadionin lavan Pave Maijasen Ai ai ai -esityksen aikana. Tunnelmaa nostattivat myös vierailevat esiintyjät: Neumann ja konsertin ensimmäisen puoliajan huipentanut Remu Aaltonen Get onillaan. Myös Neumann ja Remu esiintyivät varmasti tuona iltana elämänsä suurimmalle yleisölle.

Stadion-konsertissa havaittiin, että Mestareista oli tullut ilmiö kaikenikäisten keskuudessa. Vaikka Mestareiden menestyksen sysäsi varmasti aluksi liikkeelle keski-ikäisten suomalaisten nostalgiankaipuu, Mestareiden suursuosio herätti kiinnostusta nuorempien sukupolvien keskuudessa. Mestareiden kuuntelijakunta laajeni nuoriin, joille laulut eivät olleet ennestään tuttuja, mutta ne otettiin haltuun kuuntelemalla Mestareiden livelevyä. Vaikka Yleisradion TV-uutisten toimittaja hieman leukailikin keikkapaikan ulkopuolella tekemässään reportaasissa, kuinka Stadionille oli virtaamassa "vauraan ja varttuneen oloista yleisöä", jonka olettaisi ennemmin suuntavan oopperan ensi-iltaan kuin rockkonserttiin, Mestarit Stadionilla -konsertti keräsi katsojia mukulasta muoriin. Varsinkin kentän seisomapaikat täyttyivät nuorista ja nuorista aikuisista, jotka lauloivat elämänsä antaumuksella mukana kauan ennen syntymäänsä ilmestyneitä lauluja. Eturivin nuoret naiset olivat askarrelleet "Kirka on sexy" ja "Pave on sexy" -kannustuskylttejä. Vastaavanlaisia kylttejä Hectorista ja Pepestä ei onnistuttu bongaamaan... Mestareiden konserteissa toteutui ainutlaatuisella tavalla sukupolvien välinen jatkumo.
"Kirkan luo tulee nuori rouva kiittämään konsertista: 'Minulla oli kahdeksanvuotiaana kärpässienikuvioinen mekko, ja pikkuveljen kanssa istuimme keinussa ja lauloimme Varrella virran. Nyt minulla on yhdeksän- ja kuusivuotiaat lapset, jotka laulavat Varrella virran. Aiotko laulaa vielä heidän lapsilleen?'" (Suomen Kuvalehti 7/1999).
Väliaikoineen lähes neljä tuntia kestänyt konsertti huipentui vuorokauden vaihtuessa ilotulitukseen. Kotiinviemisinä Mestareilla oli tuplaplatinalevyt, jotka luovutettiin keikan aikana. Mestarit Areenalla -levyä oli myyty yli 80 000 kappaletta.

Mestarit Stadionilla -konsertti oli ehdottomasti vuoden 1999 merkittävin kotimainen musiikkitapahtuma. Konsertti huomioitiin laajalti joukkoviestimissä. Televisiokanavat uutisoivat vuoden musiikkitapauksesta. Iltapäivälehdet ylistivät Mestareita historiaa tehneiksi sankareiksi. Kirkan luottotoimittaja Raila Kinnunen kirjoitti Apu-lehteen kattavan artikkelin historiallisesta keikkapäivästä. Sosiaalista mediaa ei ollut vielä keksitty ja online-journalismikin oli vasta ottamassa ensiaskeleitaan, joten tavalliset kansalaiset kiittivät Mestareita elämyksellisestä konsertista sanomalehtien yleisönosastoissa.

Stadion-konsertista lupailtiin videotaltiointia. Mitään ei kuitenkaan kuulunut loppuvuoden 1999 aikana. Kirkan fanit kysyivät hänen fan clubinsa nettisivuilla taltioinnin perään, jolloin Kirka paljasti, etteivät Mestarit olleet tyytyväisiä näkemäänsä videomateriaaliin ja Hectorin leikkaavan nauhoituksen mieleisekseen. Minkäänlainen videojulkaisu ei kuitenkaan nähnyt päivänvaloa ja lopulta asia tuntui unohtuneen.

Mestarit olivat saavuttaneet Suomessa kaiken, mikä tuohon aikaan oli saavutettavissa. Usein sanotaan, että olisi viisasta lopettaa huipulla. Julkisuuden lainalaisuuksiin kuuluu, että jatkuva yltiöpositiivinen huomio synnyttää aina jossain vaiheessa vastareaktion. Ensin silitetään höyhenellä ja sitten lyödään halolla päähän. Mestareiden Stadion-konsertin päätyttyä kuuluttaja kuitenkin innostui kailottamaan mikrofoniin: "Mestarit lupaavat: me tapaamme vielä!"

Syyskuuksi Mestarit buukattiin esiintymään Ruotsi–Suomi-maaottelun aikoihin Göteborgiin. Mainosjulisteissa he olivat Mästarna på arenan – Årets jättesuccé i Finland. Etukäteen tiedotteissa uhottiin Ruotsin valloittamisesta ja villeimmissä suunnitelmissa kaavailtiin jopa studiolevyn äänittämistä Ruotsin markkinoille. Mestareiden nettisivut kääntyivät nopeasti ruotsiksi ja Lasse Norres laati jokaisesta neljästä mestarista lennokkaat biografiat. Göteborgin legendaariseen Scandinavium-jäähalliin ei kuitenkaan saapunut yleisöä kuin noin 2 700 katsojaa. Vaikka tunnelma enimmäkseen ruotsinsuomalaisista koostuneen yleisön – niiden, jotka olivat muuttaneet aikoja sitten Ruotsiin – keskuudessa oli katossa, suomalaisten iltapäivälehtien lööpit ilakoivat vähäisellä katsojamäärällä. Eivät ne Mestarit myykään jokaista konserttiareenaa täyteen.

Niin ikään syyskuussa Martti Syrjä kritisoi haastattelussa Mestareita, ja Ilta-Sanomat nosti hänen näkemyksensä lööppiin kissankokoisin kirjaimin: "Mestarit nolasivat itsensä." Ilta-Sanomien nettisivujen päivän kysymyksessä kysyttiin ovatko Mestarit kehäraakkeja. Tulosjakauma oli fifty-fifty ja kommenttikenttä täyttyi Mestareita kritisoivista kommenteista. Mestareiden kuherruskuukausi suomalaisen mediakentän kanssa oli päättynyt. Viikkoa myöhemmin Martti Syrjä pyysi kohua herättänyttä lausuntoaan anteeksi.

Vielä Göteborgiakin suuremmaksi flopiksi osoittautui Mestareiden Millennium-konsertti, joka järjestettiin vuosituhannen vaihteessa Hartwall Areenassa. Vuosituhansien bileiksi mainostetussa tapahtumassa esiintyivät Mestareiden lisäksi Osmo's Cosmos ja bilebändi Lauantai-illan huumaa. Liput millenniumjuhlaan maksoivat aluksi lähes 500 markkaa, mikä oli tuohon aikaan konserttilipulle poikkeuksellisen tyyris hinta. Vaikka konserttiin myytiin lopulta lippuja roimalla alennuksella, Mestarit eivät enää herättäneet kiinnostusta. Muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa joukkoviestimet päivittelivät tilaisuuden onnetonta menekkiä. Paikalle saapui lopulta toista tuhatta henkeä, tosin yleisömäärään vaikuttivat olennaisesti yhteistyökumppanien lahjoittamat ilmaisliput työntekijöilleen. Äärimmäisen kiusallisen millennium-fiaskon jälkeen Mestareille ei enää suunniteltu lisää esiintymisiä.

Toki Mestareiden projekti oli herättänyt jossain määrin kritiikkiä myös menestyksekkäiden kiertueiden aikana. Etenkin kaupallista konserttikiertuetta syytettiin nostalgialla rahastamisella. Pave Maijanen vastasi rahastuskritiikkiin Helsingin Sanomissa:
"Jos kauppiaalla on varastossa juustoa, josta ihmiset tykkää helvetisti, niin kauppias myy sitä juustoa, eikä sano, että pidetään ihmisiä vähän nälässä, ettei tule ylikuumenemista." (Helsingin Sanomat 1.2.1999b)
Samaisessa aviisissa kesäkuussa 1999 musiikkitoimittaja Jukka Hauru antoi ymmärtää, että Mestareiden mittavan menestyksen takana on ainoastaan ilmiöön liitetty nostalgiaräkä eivätkä suinkaan musiikilliset ansiot:
"Sitten nostalgiat nostivat esiin Mestarit, joiden nykyilmaisun häkellyttävä banaalius jäi menneisyyden paisteessa stadionjengiltä huomaamatta. - - Mestarien on vaikea kehittyä ja transponoida epookkiaan, jos he eivät ymmärrä mitä tuli aikoinaan tehtyä. Ei se mitään, pääasia lienee, että kansa ei ymmärrä." (Helsingin Sanomat 25.6.1999)
Rumba-lehden Jarmo Juhala naljaili Mestarit-ilmiölle lehdelle ominaiseen tyyliin vuoden 1999 musiikkikatsauksessa:
"Keikkoja heitettiin loppuunmyydyissä jäähalleissa ympäri Suomea, kevään korvilla Hector, Kirka, Pepe & Pave kilistelivät kassaa kaikkien pop-promoottoreiden painajaisartikkelilla eli tuplalivelevyllä ja kesällä kvartetti esiintyi Olympiastadionilla. Tiedotusvälineissä nelikon toimintaa ihasteltiin vähän ja arvosteltiin paljon. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos joku tämän kokoisen kielimarginaalimaan markkinoilla pystyy menestymään moisessa mittakaavassa, kannatan ehdottomasti nk. tuhkatkin pesästä -toimintamallia. Sitä paitsi, rahastuksesta puhuminen tässä yhteydessä on liioittelua, koska oheiskrääsäbisnes on jätetty vähäiseksi – missä viipyvät Mestarit-brändätyt golfmailat, tohvelit, kävelysauvat ja dementialääkkeet?" (Rumba 24/99)
Rumban lukijat äänestivät Mestarit vuoden 1999 kotimaiseksi iljetykseksi. Mestareiden voitto tässä lukijaäänestyksen vähemmän mairittelevassa kilpailusarjassa oli kiistaton: Mestareiden äänisaalis oli 286 ääntä toiseksi sijoittuneen Tiktakin kerätessä 154 ääntä.

Soundi-lehden haastattelussa syksyllä 1999 Hector tokaisi, että ilkeä kirjoittelu loukkasi enemmän Mestareiden yleisöä kuin nelikkoa itseään:
"Media nosti ensin juttua, ja yhtäkkiä osa siitä lähtikin toiseen leiriin ja alkoi kyseenalaistaa ja lopulta soimata ja halveksia koko hommaa. - - Ja on kauheaa, kun kateus ei näkynyt siellä 130 000 ihmisen joukossa, joka näki tämän meidän jutun. Ei siellä ollut kateellisia ihmisiä. Tai sitten ne vain fuulasivat hyppiessään ja taputtaessaan ja laulaessaan mukana. Minusta tuntuu, että nämä mustakynäisimmät kolumnistit ja kirjoittajat eivät luultavasti itse käyneet katsomassa keikkoja, eivätkä ne tiedä, mikä se fiilis siellä fyysisesti oli. He loukkasivat enemmän yleisöä kuin meitä näillä kirjoituksilla." (Soundi 10/1999)
Valtavan suosion jälkeen Mestareilla oli soolourien suhteen takki hieman auki ja suomalaisten annostus vaikutti hetkeksi aikaa täyttyneen. Pave Maijanen oli jo ennen Mestareita suunnitellut lähtevänsä 30-vuotisjuhlakiertueelle syksyllä 1999. Hän oletti, että Mestareiden myötä keikoille voisi olla kysyntää, mutta kiertueella kävikin yleisökato. Pepe Willberg muisteli näitä aikoja Rumbassa kesällä 2014:
"Mestarit-rundin jälkeen sekä Maijanen että minä pohdittiin yhdessä, että nyt varmaan tulee nostetta keikkasysteemeihin. Kummallekin meistä kävi täysin päinvastoin. Seuraaville keikoille ei tullut juuri ketään. Hahhah! No, kaikkihan tasoittuu aikanaan ja syitä on monenlaisia." (Rumba 6/2014)
Sittemmin Pave Maijanen ei enää keikkaillut bändin kanssa, vaan on keskittynyt esiintymään lähinnä trubaduurikeikoilla tai yhdessä Heikki Silvennoisen kanssa.

Pepe Willberg levytti keväällä 1999 – eli kuumimman Mestarit-huuman aikana – lähinnä klassiseen musiikkiin keskittyvälle Ondine-levy-yhtiölle albumin Syliisi aamuun jään. Otto Donnerin tuottama pitkäsoitto ei ollut varsinaisesti mikään myyntimenestys, sillä se oli Suomen albumilistalla vain viikon verran sijalla 34. Albumi tosin on kokonaisuutena melko taiteellinen, joten se ei ollut muutenkaan mikään suurten massojen levy – vaikka joukkoon eksyikin pari radioystävällisempää poppista ja Willbergin itsensä säveltämiä tangoja, jotka olivat menestyneet Tangomarkkinoiden sävellyskilpailussa. Pepe Willberg on sittemmin elämäkerrassaan paljastanut, ettei hän kokenut olevansa Mestarit-projektissa täysin omalla mukavuusalueellaan: hän kun ei ole koskaan mieltänyt itseään isojen estradien esiintyjäksi. Myös yksityiselämästä johtuvat vaikeudet vaikuttivat siihen, ettei hän kyennyt nauttimaan megasuosiosta täysillä. Muutamaa vuotta myöhemmin keltaisessa lehdistössä retosteltiinkin Pepe ja Kirsti Willbergin riitaisasta avioerosta.
"Mestarit-konsertit menivät minulta elämäntilanteestani johtuen jotenkin 'ohi'. En ole oikein myöskään isojen salien ja areenoiden artisti. Toivon mahdollisuuksien mukaan, että minulla on katsekontakti kuulijoiden kanssa. Haluan valoa saliin, enkä pidä siitä, jos en näe ihmisten ilmeitä. En halua laulaa mustalle seinälle. - - Elokuisessa Helsingin Olympiastadionin konsertissa minusta tuntui, ettei yleisöön saanut oikein minkäänlaista kontaktia, koska se oli liian kaukana esiintyjistä. Yleisöstä ei saanut mielestäni irti tarvitsemaani informaatiota. Keikkatilanteessa laulaja imuroi yleisöstä tulevaa tunneilmapiiriä, palautetta esityksestä. Samalla hän analysoi näkemäänsä ja kokemaansa, toimii sen pohjalta, jatkaen joko samalla tyylillä tai muuttaen sitä." (Lindström 2012, 206)
Hectorilta julkaistiin syksyllä 1999 albumi Hidas, joka menestyi Hectorin albumiksi harvinaisen vaatimattomasti: levy oli Suomen albumilistalla korkeimmillaan sijalla 21 – vertailun vuoksi mainittakoon viisi vuotta aikaisemmin ilmestyneen Salaisuuksien talon yltäneen listaykköseksi. Myöhemmin Hector itsekin kommentoi, ettei Hidas "oikein löytänyt yleisöään, enkä minäkään löytänyt siitä itseäni, muutamaa biisiä lukuun ottamatta" (Harma 2005, 23). Hectorin imago saattoi kärsiä Mestarit-kiertueesta eniten. Etenkin pitkän linjan Hector-fanit olivat pettyneitä, kun kokivat Hectorin kaltaisen omaehtoisen ja yhteiskuntakriittisen taiteilijan myyneen sielunsa yltiökaupalliselle kiertueelle, jota puffattiin kaikkialla aina television viihdeohjelmia myöten. Hectorin kuuntelijat huokailivat, että kunpa Hectorin soolokeikoilla esiintyisi taas "se Hector ennen Mestareita". Toisaalta Mestareiden ansiosta Hector sai varmasti nuoremmista sukupolvista runsaasti uusia kuuntelijoita, jotka löysivät hänen omaleimaisen tuotantonsa.

Sen sijaan Kirkan kestosuosio ei aluksi osoittanut laantumisen merkkejä. Syksyllä 2000 Kirka täytti 50 vuotta ja hän järjesti juhlavuoden kunniaksi oman areenakiertueen, joka alkoi juhlallisesti loppuunmyydyltä Helsingin Hartwall Areenalta. Kirka siis täytti areenan yksinäänkin. Kyseisessä konsertissa Mestarit esiintyivät jälleen yhdessä: Hector, Pave ja Pepe lauloivat Kirkalle onnittelulauluna Suuret setelit ja nelikko esitti yhdessä tunnuskappaleensa Rööperiin. Lopulta kuitenkin Kirkankin menestys tasaantui eivätkä hänen kahdeksi viimeiseksi jääneet albuminsa Sinut siinä nään (2002) ja Elämääni eksynyt (2005) myyneet mairittelevasti.

Mestareiden ennätyksellistä saavutusta on pyritty myöhemmin väheksymään. Kesällä 2004 Eppu Normaali konsertoi Tampereella loppuunmyydyllä Ratinan Stadionilla. Musiikkitoimittajat hehkuttivat tapahtuman olevan ensimmäinen kotimaisen rockesiintyjän stadionkonsertti. Eput myivät oman konserttinsa toki loppuun, mutta loppuunmyydyllekin Ratinan Stadionille saapui vähemmän katsojia kuin Mestareiden Olympiastadionin konserttiin. Myös esimerkiksi Kari Tapion, Paula Koivuniemen, Jorma Kääriäisen ja Riku Niemi Orchestran yhteisen Vihdoinkin!-kiertueen (2008) tiedotteissa ylpeiltiin kiertueen olevan puitteiltaan paljon suurempi ja historiallisempi kuin Mestareiden konsertit. No, Mestarit muistetaan vielä 20 vuoden jälkeen – kuinkakohan monelle on jäänyt Vihdoinkin!-konsertti lähtemättömästi mieleen? Vihdoinkin!-konsertista julkaistiin Mestareiden tapaan tuplalivelevy – Rumban toimittajan määritelmän mukaisesti "pop-promoottoreiden painajaisartikkeli" – joka käväisi kahden viikon ajan Suomen albumilistalla sijoittuen korkeimmillaan sijalle 29. Ei "aivan" ylletty Mestareiden levyn lukemiin. Tietenkin on imartelevaa, että Mestarit on edelleen eräällä tavalla mitta, johon myöhempiä megakonserttikiertueita verrataan. Historiallisesti merkittävintä olikin, että Mestarit avasivat kotimaisille artisteille ladun massiivisille areenakiertueille.

Mestareiden konsertit

29.10.1998 Helsinki, Hartwall Areena
1.2.1999 Rovaniemi, Lapin liikuntakeskus
2.2.1999 Oulu, Jäähalli
4.2.1999 Vaasa, Botniahalli
5.2.1999 Jyväskylä, Jäähalli
8.2.1999 Tampere, Jäähalli
9.2.1999 Kuopio, Jäähalli
15.2.1999 Helsinki, Hartwall Areena
16.2.1999 Helsinki, Hartwall Areena
17.2.1999 Lappeenranta, Jäähalli
18.2.1999 Turku, Elysée Arena
19.4.1999 Mikkeli, Jäähalli
20.4.1999 Lahti, Jäähalli
21.4.1999 Turku, Elysée Arena
25.6.1999 Joensuu, Laulurinne
30.7.1999 Kotka, Meripäivät
5.8.1999 Helsinki, Olympiastadion
4.9.1999 Göteborg, Scandinavium Arena
31.12.1999 Helsinki, Millennium-konsertti
Kolmea viimeistä konserttia lukuun ottamatta
kaikki ilmoitettiin loppuunmyydyiksi. Mestareiden
konserttien yleisömäärä oli yli 130 000.
Vaikka Mestarit-projekti synnytti vastalauseitakin ja Stadion-konsertin jälkeen arvostelukyvyn suhteen mopo ajautuikin rotkoon, Mestarit olivat tehneet vuosina 1998–99 kotimaisen kevyen musiikin historiaa. Kaiken kaikkiaan Mestareiden konsertit keräsivät yleisöä reilut 130 000 henkilöä. Ilmiö kasvoi lumipalloefektin tavoin ja mittasuhteet eskaloituivat suuruusluokkaan, johon eivät enää riittäneet järkiselitykset. Ande Päiväläinen päivitteli ilmiötä Gramex-lehdessä alkuvuodesta 2000:
"'Jos ilmiötä tarkastelee suhteutettuna esimerkiksi Amerikan väestöön, kaikki pitää kertoa väkiluvun suhteella, eli viidelläkymmenellä. Tämän mukaan Mestareiden kahdessakymmenessä tilaisuudessa saama 150 000 hengen yleisö tarkoittaisi noin 7 miljoonan huikeaa väkimäärää Yhdysvalloissa. Suomessa on jo myyty 100 000 levyä, joten saman kaavan mukaan levymyynti olisi jo viidessä miljoonassa kappaleessa. Ilmiötä on todella vaikea käsittää. Luin juuri, että megatähti Ricky Martin piti Yhdysvalloissa 28 konsertin kiertueen ja keräsi 400 000 kuulijaa. Voisin siis lähettää hänelle terveisiä, että painii vielä mutasarjassa', Ande nauraa. Hän tunnustaa myös rehellisesti, että kyse ei ole ollut hänen omasta huikeasta visiostaan vaan siitä, että ilmiö on ajanut eteenpäin. Koko ajan tekijöillä, hänellä ja mukana olleella Eastway-yrityksessä, on takonut päässä: 'Tässä ei ole mitään järkeä. Areena täyteen kolme kertaa, valtakunnallinen kiertue täysille saleille ja lopuksi vielä Olympiastadionille yli 30 000 henkeä.'" (Gramex 1/2000)
Kukapa ei haluaisi toisintaa moista ainutlaatuista huumaa? Varsinkin kun soolouran projektit eivät herätä yleisössä toivottua vastakaikua. Syksyllä 2001 ryhdyttiin suunnittelemaan Mestareiden comebackia. Lokakuussa 2001 Mestarit esiintyivät huumeidenvastaisessa Katkolla tulevaisuus -hyväntekeväisyystelevisiokonsertissa jälleen yhdessä. Muutamaa viikkoa myöhemmin Mestarit olivat iltapäivälehtien otsikoissa: "YLLÄTYSERO! Kirka jätti Mestarit." Lopulta koko asia kuitattiin keikkamyyjien välisellä väärinymmärryksellä – mutta kieltämättä tempaus haiskahti julkisuustempulta.

Mestareiden paluuesiintyminen koitti lauantaina 26. tammikuuta 2002 Tampereella Kalevan viihdekeskuksessa, jossa järjestettiin viihteellinen suurkonsertti: ensin Suomen euroviisukarsinnat, minkä jälkeen Kirkan, Hectorin, Paven ja Pepen osuus alkoi. Tapahtumaa mainostettiin nimenomaan Mestareiden nimellä ja naamoilla viisukarsintojen jäädessä markkinoinnissa vain sivumaininnaksi. Lopulta tilaisuutta ei myyty edes puolilleen, ja paikan päälle saapunut yleisö oli raahautunut paikalle viisukarsintojen vuoksi. Mestareita jäi katsomaan vain murto-osa viisukarsintoja seuranneista katsojista. Todella kiusallisen vastaanoton seurauksena suunnitelmat Mestareiden comebackista haudattiin nopeasti.

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Mestareiden epätoivoinen paluuyritys synnytti yhden kauniin hedelmän. Comebackia pohjustaakseen loppuvuodesta 2001 ilmestyi vihdoin ja viimein taltiointi Mestareiden kahden vuoden takaisesta Stadion-konsertista. Finnkino julkaisi VHS:nä ja DVD:nä kaksituntisen koosteen Mestarit Stadionilla. Vaikka taltiointi ei ole laadultaan paras mahdollinen – ajoittain kuvaus on hivenen sekavaa, leikkaukset hämmentäviä ja välillä on suorastaan kiusallisia lähikuvia yleisöstä – se on kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas. Livetaltioinnin parasta antia on julmetun upea versio Hectorin Euroopasta. Parhaimmistoon lukeutuu ehdottomasti myös Pave Maijasen intensiivinen Fever-esitys, jonka nerokkaassa sovituksessa koko bändi puhaltimineen ja jousineen pistää parastaan.

Hectorin rockuskottavuus palasi vuonna 2004 ilmestyneellä huikeaan menestykseen yltäneellä Ei selityksiä -albumilla, joka kirvoitti kriitikoiltakin suopeita arvioita. Etenkin levyn suurin hitti, uskonnollisfilosofinen Kuunnellaan vaan taivasta osoitti Hectorin kynän terävyyden. Viimeistään tällä albumilla Hector sinetöi asemansa suomirockin legendana. Sittemmin Hector on järjestänyt lukuisia menestyksekkäitä konserttikiertueita, joiden konsertit Helsingissä on useimmiten järjestetty Hartwall Areenalla – jopa jäähyväis- ja comeback-kiertuetta myöten.

Pepe Willberg nousi ennennäkemättömään suosioon keväällä 2014 Matti Mikkolan tuottaman Pepe & Saimaa -levyn menestyksen siivittämänä. Kriitikoiden suuresti ylistämä albumi poiki Pepelle kolme Emma-palkintoa ja soolouran ensimmäisen kultalevyn. Pave Maijanen uskaltautui loppuvuodesta 2015 Vain elämää -televisio-ohjelman herättämän huomion seurauksena pitkästä aikaa valtakunnalliselle konserttisalikiertueelle Polaris-kvartetin kanssa.

Kirka Babitzin poistui keskuudestamme 31. tammikuuta 2007. Rakastetun kansansuosikin yllättävä menehtyminen oli hetken aikaa valtakunnan ykkösuutinen. Internet ja sanomalehdet täyttyivät osanotoista ja Kirkan muisteluista. Hänen muistotilaisuutensa aiheutti väkiryntäyksen Uspenskin katedraaliin. Kirka lukeutuu eittämättä suomalaisen populaarikulttuurin legendoihin. Helsingin Kaupunginteatteri on esittänyt hänen elämäntarinastaan musikaalin ja hänen kunniakseen järjestetään edelleen tänä päivänä tribuuttikonsertteja.

Lähteet


Kirjallisuus:

Babitzin Kirill, Kinnunen Raila (1999) Enimmäkseen Kirkasta. WSOY, Porvoo, Helsinki, Juva.

Harma Heikki (2017) Hector – Asfalttihippi: muistelmia putkiradiosta Ruusuportille. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy.

Lindström Georg (2012) Pepe Willberg – Kai vielä muistat sen. Readme.fi, Helsinki.

CD-levyjen kansitekstit:

Harma Heikki 2005. Hector: Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005 (EMI Finland, 2005).

Numminen Juha 1999. Mestarit Areenalla. (EMI Finland & BMG Finland, 1999)

Journalistinen aineisto:

Apu 32/1999: Avun työryhmä, "Tänä iltana Hetki lyö – Näin syntyi Mestarit stadionilla -konsertti".

Gramex 1/2000: Tom Kalima, "Musiikkibisneksen suuret vaikuttajat Merimaa ja Päiväläinen".

Helsingin Sanomat 1.2.1999a: Ilkka Mattila, "Massojen liikuttelua". (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 1.2.1999b: Ilkka Mattila, "Vaikuttaa siltä, että nyt menis lujaa". (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 18.2.1999: Jarkko Jokelainen, "Hittikonsertti puhtaimmillaan". (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 25.6.1999: Jukka Hauru, "Pepe Willberg: Elämältä kaiken...". (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 5.8.1999: Jarkko Jokelainen, "Mestarit tekevät historiaa stadionilla".

Rare – levyjenkeräilijän erikoislehti nro 24 (2001): Riihimaa Jaakko, "Hectografia – Heikki Harman artistihistoria".

Rumba 24/99: Jarmo Juhala, "Meluteollisuuden toimintakertomus 1999".

Rumba 1/00: "Rumbapolli 1999".

Rumba 6/2014: Janne Flinkkilä, "Pepe Willberg: 'Mestarit-rundin jälkeen pohdittiin, että nyt varmaan tulee väkeä keikoille. Kävikin täysin päinvastoin'". (Verkkolinkki)

Soundi 3/1994: Juho Juntunen, "Omaelämänkertaa, rauta-aikaa ja työttömän päiviä – Hector avaa ovet salaisuuksien taloon".

Soundi 10/1999: Juho Juntunen, "Kun laulu on lunastettu – Hectorissa on moneksi".

Suomen Kuvalehti 7/1999: Reijo Vahtokari, "Elämältä kaiken sain".

Verkkolähteet:

Raimo Öystilä: Pepe Willberg – komppikitaristista eturiviin: Menestystarina Mestarit (Epävirallinen Pepe Willberg weppisivu) (Verkkolinkki)

Kikka Laitinen: Kuinka mestariksi tullaan (Selvis-lehti 3/1999) (Verkkolinkki)

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Suomen albumilistat sekä Musiikkituottajien sivulta, jossa on Suomen viralliset albumilistat kesästä 1995 lähtien.

Vilkaisepas blogistani myös


Kuukauden levyartikkeli: Kirka – Anna käsi (Flamingo Music, 1989)

Hectorin keskipitkä oppimäärä

Kuukauden levyartikkeli: Hector – Hectorock I (PSO, 1974)

Pave Maijasen lyhyt oppimäärä

Kuukauden levyartikkeli: Pave Maijanen – Sirkus saapuu tivoliin (EMI Finland, 1994)

Pepe Willbergin keskipitkä oppimäärä

19. lokakuuta 2018

Pepe Willbergin keskipitkä oppimäärä

Jo yhdeksänteen tuotantokauteen edennyt Vain elämää lienee kärsinyt kansalaisten keskuudessa pienoisen inflaation. Mutta kuten Finnhitsaaja-blogin konventioihin on tähän asti kuulunut, aina kun tässä mainiossa televisio-ohjelmassa on vuorossa finnhits-mielessä kiinnostavan artistin jakso, julkaistaan hänen tuotantoonsa keskittyvä kirjoitus tietoiskuineen ja Spotify-soittolistoineen. Tänään illalla vuorossa on tämän tuotantokauden legendan Pepe Willbergin jakso. Pepen uskomattoman hienosta urasta kirjoitan mielelläni, joten päätin inflaatiosta huolimatta Pepen jakson kunniaksi koota 14 anekdoottikokonaisuutta hänen hämmästyttävän monipuolisen uran varrelta. Illan jaksoon voi valmistautua myös kuuntelemalla Pepe Willbergin tuotannon helmiä kokoamaltani Spotify-soittolistalta.

Dannyn vanavedessä musiikkibisnekseen


Pepe Willberg (s. 17. joulukuuta 1946) innostui nuorena – kuten niin monet muutkin ikäisensä – rautalankamusiikista. Vuonna 1962 neljä Lauttasaaren kasvattia perustivat bändin nimeltään The Islanders, joka soitti tuota aikansa kuuminta nuorisomusiikkia. Pepe oli bändin komppikitaristi. Seuraavina vuosina Beatles syrjäytti rautalangan ja monille yhtyeille tuli kiire löytää solisti. Tässä vaiheessa katseet kohdistuivat Pepeen, sillä useimmiten bändien komppikitaristit hoitivat lauluosuudet. Islanders päätti kuitenkin hankkia itselleen laulajan. Koelaulutilaisuuden myötä paikan sai muuan Ilkka Lipsanen, jonka Suomen kansa tuli tuntemaan nimellä Danny.

Danny & Islanders pääsi levyttämään ensimmäisen singlelevynsä East Virginia / Hey boba lou maaliskuussa 1964. East Virginia osoittautui täysosumaksi: laulu voitti sekä television Levyraadin että nousi ykköseksi radion Kahdeksan kärjessä -listalla. Näin alkoi sekä Dannyn että Pepen musiikillinen ura ammattimaisesti. Danny & Islanders levytti vielä kaksi muutakin singleä, mutta syksyllä 1964 isänmaa kutsui alokas Lipsasta suorittamaan asepalvelustaan. Armeija-aikoina Danny aloitti menestyksekkään suomenkielisen soolouransa. Dannyn lähdettyä bändistä komppikitaristi-Pepe patistettiin mikrofonin eteen. Syksyllä 2002 Dannyn 60-vuotissyntymäpäiväkonsertissa Hartwall Areenalla Pepe ja Danny lauloivat duettona East Virginian, ja Danny esitteli yleisölle Pepen pitkäaikaisimpana yhteistyökumppaninaan.

1960-luvun superyhtye Jormas


Dannyn jouduttua armeijan harmaisiin Islanders- ja Beatmakers-yhtyeiden jäsenet yhdistivät voimansa ja alkoivat soittaa Beatmakers-nimen alla – ulkomailla käytettiin nimeä The Finnish Beatmakers. Solisteina olivat Pepe Willberg ja Raul Vikström, jonka kohtalona tosin oli jäädä Pepen varjoon "kakkossolistiksi". Bändi sai vuonna 1965 levytyssopimuksen levy-yhtiö Westerlundilta, jonne se alkoi levyttää englanninkielisiä singlejä. Pian yhtye sai managerinsa Jorma Weneskosken myötä uuden ytimekkäämmän nimen Jormas. Esikuvana oli suosittu ruotsalainen rock-yhtye Tages, joka oli saanut nimensä managerinsa Dan Tage Larssonin mukaan. Toki Jormas-nimen kaksimieliseen merkitykseen on kiinnitetty huomiota.

Muutaman englanninkielisen singlen jälkeen levy-yhtiö esitti toivomuksen, että yhtye alkaisi levyttää myös suomeksi. Ensimmäinen suomenkielinen levytys oli kesäkuussa 1966 ikuistettu Saat miehen kyyneliin, suomenkielinen versio P. J. Probyn kappaleesta To make a big man cry. Esityskielen vaihtaminen suomeen kannatti. Saat miehen kyyneliin -kappaleesta tuli Jormas-yhtyeen suurin hitti, joka laajensi sen kuulijakuntaa ja teki solisti-Pepen tunnetuksi. Menestyksen innoittamana Jormas levytti useampia suomenkielisiä versioita aikansa hiteistä, kuten esimerkiksi Taivas vain tietää (God only knows) sekä Beatlesin tuotantoa. Legendaarisen Beatles-coverin Rööperiin Pepe kävi levyttämässä keväällä 1967 pikaisesti ollessaan päivälomalla armeijasta.

Jormas oli Suomen merkittävimpiä rock-yhtyeitä 1960-luvulla. Yhtye nautti suosiota ulkomaillakin: Ruotsissa Jormas keikkaili säännöllisesti ja bändi pärjäsi hyvin ruotsalaisten nuortenlehtien suosikkiäänestyksissä. Jormas ehti lyhyen historiansa aikana esiintyä myös muissa pohjoismaissa ja Länsi-Saksassa. Kyseessä on siis yksi ensimmäisiä suomalaisia vientituotteita kevyen musiikin saralla.

Sincerely! -albumi vuodelta 1968 oli
Suomen oloissa poikkeuksellisen
kunnianhimoinen rocklevy, joka meni
monilta aikalaisilta yli ymmärryksen.
Yhtyeeltä julkaistiin kaksi LP-levyä: ensimmäinen LP Jormas (1966) sisältää kaikki siihen mennessä äänitetyt levytykset mutta toinen albumi Sincerely! (1968) on poikkeuksellisen kunnianhimoinen, Beatlesin Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandin hengessä syntynyt kansainvälisen tason albumikokonaisuus, joka edusti aivan uudenlaista ja edistyksellistä tyyliä Suomessa. Kokonaan englanninkielisellä levyllä on kuultavissa vaikutteita esimerkiksi progressiivisesta ja psykedeellisestä rockista. Vuosien saatossa albumi on noussut melkoiseen kulttiarvostukseen. Aikoinaan Sincerely! taisi kuitenkin olla edellä aikaansa, sillä levy ei ilmestyttyään menestynyt mairittelevasti. Pian albumin julkaisemisen jälkeen Jormas lopetti.

Pepe & Paradise


Jormas-yhtyeen lopetettua Pepe ehti levyttää vuonna 1968 Scandian iskelmätehtaalle soolosinglen Saan sua kiittää / Kaipuu. Hetken aikaa Pepe oli 60-luvun popidolin Johnnyn taustayhtyeen Frankies jäsen. Johnnyn ohjelmatoimisto tuli kuitenkin siihen tulokseen, että Frankies oli liian kallis esiintyjä, joten koko bändi sai kenkää Johnnyn kiertueelta. Bändin pojat päättivät kuitenkin jatkaa musisointia yhdessä ja sillä lailla sai alkunsa Pepen seuraava superbändi Paradise, jonka toiminta jatkui 1970-luvun puoliväliin asti.

Paradise oli poikkeuksellisen laaja ja ammattitaitoinen kokoonpano. Parhaimmillaan Paradisessa soitti peräti kahdeksan muusikkoa. Perinteisten rock-instrumenttien lisäksi yhtye oli satsannut erityisesti puhallinsoittimiin. Paradisen ohjelmisto oli ainutlaatuisen monipuolinen: yhtyeen livekeikoilla kuultiin muun muassa lattareita, progea, soulia ja jatsia. Mistään perinteisestä tanssiorkesterista ei missään nimessä ollut kysymys, eikä yhtyeen kansainvälinen ja sofistikoitunut ohjelmisto olisi edes sopinut maaseudun tanssilavoille. Paradise esiintyi säännöllisesti muun muassa Helsingissä Hotelli Hesperian yökerhossa. Paradise lukeutui aikansa arvostetuimpiin bändeihin, jonka professionaalista musisointia kuultiin runsaasti radio- ja televisio-ohjelmissa. Yhtyeen laaja kokoonpano ja tinkimätön ohjelmisto aiheutti ajan myötä omat ongelmansa: ravintoloilla ei ollut loputtomiin halukkuutta maksaa tyyristä orkesteria esiintymään. Pepe onkin useaan otteeseen sanonut, ettei Paradise missään vaiheessa lopettanut tai hajonnut. Sen toiminta vain lakkasi, kun keikkoja alkoi 70-luvun puolivälissä olla yhä harvemmin.

Yle Elävä arkisto: Pepe & Paradisen puutarhassa musalajit elelivät sovussa

Taidetta ja jatsia Love Recordsille


Jormas-aikoina Pepe Willberg noteerattiin lahjakkaaksi vokalistiksi, joka kykenisi tulkitsemaan muutakin kuin keskivertopoppia ja jonka kehtaisi pyytää solistiksi haastavimpiin musiikkiprojekteihin. Esimerkiksi Love Recordsin perustajahahmoihin kuuluva Otto Donner on luonnehtinut Pepeä Suomen parhaaksi mieslaulajaksi. 1960-luvun viimeisinä vuosina Pepe kutsuttiin levyttämään Love Recordsille, jonne syntyi muun muassa vuonna 1969 edelleenkin Pepen bravuureihin lukeutuva Merimies (alun perin Procol Harumin A salty dog).

Heinäkuussa 1969 Pepe esiintyi Pori Jazzeilla Otto Donner Treatmentin solistina yhdessä Arja Saijonmaan, Jim Pembroken ja Tarleena Sammalkorven kanssa. Kokoonpanon esitys En soisi sen päättyvän koostui Pentti Saarikosken runoista, jotka Otto Donner oli säveltänyt. Love Records julkaisi jazzrunokokonaisuuden myöhemmin levyllä.

Niin vähän on aikaa -albumilla (1972)
Pepe & Paradise esittää Otto Donnerin
sävellyksiä nykykirjailijoiden runoihin.
Kunnianhimoista ja taiteellista linjaa edustaa myös Pepe & Paradisen ensimmäinen albumi Niin vähän on aikaa, joka levytettiin Love Recordsille vuonna 1972. Levylle äänitettiin Otto Donnerin sävellyksiä ja sovituksia silloisten nykykirjailijoiden runoihin. Projektin tarkoituksena oli kohentaa iskelmäsanoitusten banaalia mainetta hyödyntämällä lyyrisesti korkeatasoisia tekstejä. Solistina Pepe joutui haastamaan itseään ja nostamaan rimaansa tulkitessaan runoutta, eivätkä muutkaan Paradisen jäsenet päässeet helpolla soittaessaan Donnerin vaativia sävelkulkuja ja pieteetillä laadittuja sovituksia. Albumi osoittautui arvostelumenestykseksi ja Paradisen jäsenet pitävät edelleen levyä yhtenä onnistuneimpana saavutuksenaan.

Poppia Fazerille


Vaikka Paradise levytti ensimmäisen albuminsa Love Recordsille, sillä oli varsinainen levytyssopimus Fazer Finnlevyn kanssa. Finnlevy edusti monella tavalla Love Recordsin vastakohtaa. Siinä missä Love Records oli epäkaupallinen, omaehtoinen ja kunnianhimoinen, Finnlevy oli ollut koko 1970-luvun ajan Suomen ylivoimaisesti suurin levy-yhtiö ja markkinajohtaja, joka julkaisi hyvin pitkälti ainoastaan kaupallista musiikkia. Finnlevylle Paradise levyttikin päivän poppia – ja merkittävimmät kaupalliset menestyksensä, kuten listojen kärkisijoille nousseet hittikappaleet Elämältä kaiken sain (1972) ja Aamu (1973). Käännöskappaleiden lisäksi Paradisen levytyskappaleita sävelsivät yhtyeen omat miehet Markku Johansson ja Pepe Willberg itse. Sanoituksia kynäili pääsääntöisesti Vexi Salmi, myös muutamia Juha Vainion kirjoittamia tekstejä päätyi Paradisen levytettäväksi.

Fazer Finnlevy julkaisi Paradiselta kaksi albumia, jotka nimetty suorastaan luovasti: Pepe & Paradise (1973) ja Pepe & Paradise 2. (1975). Näillä kaupallisemmillakin LP-levyillä yhtye todisti taiteellisen osaamisensa, minkä osoittavat parhaiten Rauno Lehtisen säveltämä ikivihreä Toiset meistä sekä luonnonsuojeluaiheinen Syvä hiljaisuus.

Säveltäjänä


Kuten edellä tuli mainittua, Pepe Willberg on kunnostautunut vuosien saatossa säveltäjänä. Pepen ensimmäiset levytetyt sävellykset ovat Jormaksen Sincerely!-albumilla (1968) julkaistut Listen to my song ja Daddy doesn't like my baby. Paradisen aikana Pepe sävelsi yhdessä Markku Johanssonin kanssa bändin levytysmateriaalia, josta saatiin usein näytteitä tuon ajan laulukilpailuissa. Pepen säveltämiä lauluja ovat levyttäneet hänen itsensä lisäksi muun muassa Paula Koivuniemi, Joel Hallikainen ja Mika Pohjonen. Vuonna 1988 Pepen sävellys Nauravat silmät muistetaan äänestettiin Suomen euroviisuedustajaksi. Laulun esitti ravintola- ja revyyorkesterina tunnettu Boulevard. Selvis-lehden haastattelussa vuonna 2002 Pepe on selvittänyt: "Nauravat silmät muistetaan -biisissä mä ajattelin tätä Abban Waterloota, että jes, semmonen biisi pitää tehdä. Vähän samansorttinen siitä tulikin. Sitten Kassu Halonen sitä vähän peukaloi, ja siitä tuli vähän omituisempi." Boulevardista ei tullut uutta Abbaa. Tulos Dublinin Eurovision laulukilpailuissa oli suomalaisittain perinteisen heikko: kolme pistettä ja toiseksi viimeinen sija. Vaatimattomasta viisumenestyksestä huolimatta Pepe on ottanut viime vuosina laulun vakituiseen keikkaohjelmistoonsa. Euroviisukarsinnoissa Pepen sävellyksillä ovat kilpailleet Tapani Kansa (Onnellisuus vuonna 1985), Sonja Lumme (Rakkauden laulut 1989) ja Marjorie (Aika eteenpäin vain kulkee 1993).

Pepen sävellykset ovat menestyneet Tangomarkkinoiden sävellyskilpailuissa mitaleille asti: Yöllinen hetki sijoittui toiseksi vuonna 1991 ja Tanssiinkutsu kolmanneksi vuonna 1992. Pepe on itse levyttänyt tangot vuonna 1999 ilmestyneelle albumilleen Syliisi aamuun jään. Pepe on ehtinyt säveltää mainosmusiikkiakin ja muun muassa legendaarinen Lipton-mainossävelmä "Niin valoisaksi päivän saa kuppi teetä ja sympatiaa..." on hänen ja Markku Johanssonin aikaansaannos. Onpa Pepen meriittilistalla sellainenkin merkintä kuin Timo Koivusalon Pekko Aikamiespoika -levyn äänittäminen ja sovittaminen. Meijeriauton Madonnan sovituksesta vastaa tosiaan Pepe Willberg.

Pepe Willbergin finnhitsit

Finnhits 1: Aamu (1973)
Finnhits 4: Hermes (1976)
Finnhits 5: Romanssi (1976)
Finnhits 8: Olet mulle maailmain (1977)
Finnhits 9: Rasvis mä oon (1979)
Finnhits 10: Päivä tuskin päättyis kauniimmin (1979)

Laulukilpailuja


1970-luvun puolivälin lähestyessä Pepe Willberg oli vakiokasvo valtakunnan merkittävimmissä laulukilpailuissa. Syksyn sävelessä hänet nähtiin ensimmäistä kertaa vuonna 1973, jolloin kilpailukappaleena oli legendaarinen Aamu. Pepe ja muut Paradisen pojat olivat erittäin tyytyväisiä luomukseensa ja osallistuivat kilpailuun voitonvarmana. Lopputulos postikorttiäänestyksessä oli valtaisa pettymys: vasta viides sija. Odotettua heikompi sijoitus ei kuitenkaan estänyt laulua menestymästä myyntilistoilla ja nykyään laulu on kohonnut jo ikivihreiden klassikoiden sarjaan.

Helmikuussa 1974 Pepe osallistui euroviisukarsintoihin, jossa Sinä ja minä sijoittui kolmanneksi. Syksyllä 1974 vuorossa oli jälleen Syksyn sävel laululla Taivas itkee (6. sija) ja helmikuussa 1975 euroviisukarsinnat kappaleella Ovi elämään (4. sija). Keväällä 1975 Pepe Willberg tilitti hieman draamaillen Hymy-lehdessä: "Kyllä mä jo uskon, etten minä missään kisoissa pärjää."

Syksyn sävelessä Pepe kilpaili vielä kahdesti: vuonna 1980 erittäin haastavalla kappaleella Kuu (8. sija) ja vuonna 1987 silloisen vaimonsa Kirstin kanssa balladilla Näen taas eiliseen (8. sija). Jälkimmäisen laulun aikana elettiin niin suomalaisen iskelmämusiikin kuin Syksyn sävelen syvimpiä kriisivuosia, joten kilpailukappale on unohtunut tyystin eikä sitä edes julkaistu levyllä.

Euroviisukarsintoihin Pepe osallistui solistina vielä vuosina 1979 laululla Päivä tuskin päättyis kauniimmin (3. sija), 1980 Jos voimaa on, 1981 Nouse aamuusi ja 1992 Kaukaa kaipaan. Vaikka Pepe ei sooloartistina koskaan voittanutkaan euroviisukarsintoja, hänet nähtiin Eurovision laulukilpailujen lavalla Pariisissa vuonna 1978 Seija Simolan ja Millstreetissä vuonna 1993 Katri Helenan taustalaulajana.

Soolouralle


Sinulle -albumi vuodelta 1976 on Pepe
Willbergin ensimmäinen soolo-LP.
Paradise-yhtyeen toiminnan hiivuttua 1970-luvun puolivälissä Pepen levytyksiä ryhdyttiin julkaisemaan hänen omalla nimellään. Pepen ensimmäinen sooloalbumi on vuonna 1976 julkaistu Sinulle. Toisaalta soolouralle siirtyminen ei merkinnyt suurta muutosta Pepen musiikillisessa linjassa. Laulujen sovituksista vastasi edelleen Paradisesta tuttu bändikaveri Markku Johansson ja levyn tuottajana hääräsi Vexi Salmi. Pepen levytettäväksi valikoitiin keskivertoa hienostuneempaa pop-musiikkia. Sinulle-albumilta elämään on jäänyt Procol Harum -käännös Hermes (Pandora's box) ja Pepen tulkinta ikimuistoisesta elokuvasävelmästä Romanssi, jonka alun perin Leif Wager tulkitsi elokuvassa Katariina ja Munkkiniemen kreivi vuonna 1943. Pepen levytykset kirvoittivat ylistäviä arvioita kriitikoilta ja kollegoilta. Sinulle-LP:n takakanteen on painettu Lasse Mårtensonin kirjoittama ylistyskirje Pepelle: "Pepe! Vexi tässä soitteli mulle sinun tulevan LP:n nauhoja enkä malta olla kehumatta. Tuntuu kuin vihdoin saamme levyn joka potkii suomalaisen populaarimusiikin väljemmille vesille."

Tendenssimusiikkia


Vaikka Pepe Willberg mielletään taiteellisemman ja sofistikoituneemman musiikin tulkitsijaksi, hän on joutunut uransa varrella tekemään myönnytyksiä muotivirtausten kanssa. Erityisesti ilmiö korostui 1970-luvun viimeisinä vuosina, jolloin diskobuumi jylläsi äänitemarkkinoilla, ja Pepekin pääsi tekemään levytysmateriaalissaan tuttavuutta diskorytmien kanssa.

Päivä tuskin päättyis kauniimmin -LP
(1979) tunnetaan nykyään Pepen
"diskoälppärinä". Levy on herättänyt
huomiota myös kansitaiteellaan...
Vuonna 1977 Pepe levytti suomenkieliset versiot kahdesta Yhdysvaltojen listaykköseksi yltäneestä hitistä: Bee Geesin How deep is your love, joka kuultiin aikansa hittielokuvassa Saturday night fever, käännettiin suomeksi asuun Olet mulle maailmain. Chicagon If you leave me now sai suomeksi nimen Jos sä lähdet pois.

Kaksi vuotta myöhemmin Pepe sai levytettäväkseen toisen Travolta-elokuvan Greasen tunnussävelmän, jonka Hector ja Pertti Reponen käänsivät muotoon Rasvis mä oon. Willberg, levytyshetkellä 33 vuotta, lauloi diinarinuorison kipeistä puberteetti-iän tuntemuksista. Levytys sisältyy Pepen toiselle sooloalbumille Päivä tuskin päättyis kauniimmin (1979), joka tunnetaan nykyään eräänlaisena Pepen "diskoalbumina". Älppärin satoa on myös muun muassa The Motors -yhtyeen hitti Airport – suomeksi Hectorin sanoittamana Lentoon.

Finntastista tai sitten ei


1970-luvun viimeisinä vuosina Pepe yhtyeineen säesti Danny-show'ta. Pepe kiersi Dannyn tiimissä Dannyn ja Armi Aavikon hellyysbuumin kuumimpina vuosina. Pepen voi bongata muun muassa Dannyn Nina, pikku ballerina -musiikkivideolla (1977) saattamassa Armia ja legendaarisen Danny ja Armi laserajassa -ohjelman (1978) vauhdikkaassa aloitusnumerossa Devil with a blue dress. Vuonna 1979 Danny-show'n pääesiintyjäksi lanseerattiin kvartetti Finntastic, jossa Dannyn ja Armin lisäksi hellyyden ilosanomaa levittivät Pepe Willberg ja vuoden 1978 Miss Suomi Seija Paakkola. Syksyllä 2016 Turun Sanomien haastattelussa Pepe Willberg kuvaili kokoonpanoa: "Hyvännäköisiä mimmejä ja tosi urpon näköisiä jätkiä." Perinteisen Danny-show -kesäkiertueen lisäksi Finntastic järjesti oman floor show'n nimeltään Hellät paikat, jonka mainostettiin olevan "vain vähän tuhma musiikki-iltasatu aikuisille". Show'sta on nähtävillä herkullinen pätkä (videolla kohdassa 0:46–1:45) 1990-luvun lopulla valmistuneessa Danny-dokumentissa ja tuon näytteen perusteella on helppo yhtyä Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivaassa esittämään arvioon: "Rauhallisena miehenä tunnettu Pepe oli lähinnä koominen näky ketkuttelemassa lanteitaan kahden missin välissä diskoiskelmien tahdissa." Finntastic – Härmän vastine ABBAlle – ei jatkanut toimintaansa enää vuoden 1979 jälkeen.

Lahjakkaalle vokalistille riittää töitä


1980-luvulla Pepe Willbergin oman uran levytystahti hiipui. Hän levytti uusia pitkäsoittoja harvakseltaan ja albumit jäivät vähäiselle huomiolle. Vuonna 1984 julkaistiin albumi 20 vuotta, laulelmakokonaisuus Yksi ruusu ilmestyi vuonna 1986 ja Tulit valona maailmaan vuonna 1990. Lahjakkaalle laulajalle on kuitenkin riittänyt töitä ja projekteja kaikki nämä vuodet. Silloin kun Pepe ei ole paistatellut julkisuuden valokeilassa, hän on palvellut musiikkiteollisuudessa nöyränä rividuunarina. Jo 1970-luvulta lähtien Pepe on ollut työllistetty taustalaulaja niin levytysstudioissa kuin television ja radion musiikkiohjelmissa. Pepen ääntä kuullaan 1970- ja 80-luvuilla lukuisissa suomalaisissa iskelmälevyissä taustalaulajana. Luotettavaksi taustalaulajaksi pääsee muuntautumiskykyinen tulkitsija, jolta luonnistuu tyyli kuin tyyli ja joka osaa laulaa virheettömästi, vaikka itse päätähti ei osaisikaan.

Yleisradio on hyödyntänyt Pepeä kantanauhoillaan. Jo 70-luvulla lauluyhtye Fyrkka, jonka muodostivat Seija Simola sekä Paradise-miehet Pepe Willberg, Pave Maijanen ja Kalle Fält, äänitti Ylelle jatsillista materiaalia Radion viihdeorkesterin säestämänä. Nelikko sijoittui toiseksi vuoden 1973 euroviisukarsinnoissa laululla One, two, three, tosin silloin he esiintyivät vielä nimellä Seija Simola & Paradise. Pepe on ollut myös UMO:n solistina.

Pepe Willberg on kutsuttu mukaan solistiksi erinäisten säveltäjien monipuolisiin projekteihin – etenkin silloin kun on ollut tarvetta kyvykkäälle tulkitsijalle esittämään haastavampaa ja taiteellisempaa musiikkia. Pepe Willberg ja Irina Milan olivat 1980-luvun alkuvuosina solisteja muun muassa jazzsäveltäjä Edward Vesalan levyllä Neitsytmatka (1982) sekä Olli Ahvenlahden säveltämässä jazzrunoelmateoksessa Tämä on ensimmäinen päivä (1983), joka esitettiin Helsingin Juhlaviikoilla ja Pori Jazzeilla. Yhteistyö Ahvenlahden kanssa jatkui vielä vuonna 2007, jolloin julkaistiin Tommy Tabermannin runoja sisältävä levy Kaksi ihoa. Ahvenlahden sävellyksiä Tabermannin runoihin tulkitsi Pepe Willbergin lisäksi Johanna Iivanainen.

Nostalgiabuumi nostaa takaisin huipulle


1990-luvulla Vuokatin Katinkullassa ryhdyttiin järjestämään Back to the Sixties -festivaaleja. Näillä festareilla Pepen legendaariset bändit Jormas ja Paradise tekivät comebackin. 1960-luvun musiikille alkoi olla yhä enemmän kysyntää nostalgiannälkäisten suomalaisten keskuudessa. Samoissa 60-luku -iltamissa esiintyivät säännöllisesti myös muun muassa Hector ja Pave Maijanen sekä Kirka. Back to the Sixties -tapahtumissa kylvettiin siemen vuosikymmenen lopulla suorastaan megalomaanisen suosion saavuttaneeseen Mestarit-ilmiöön. Kirkan, Hectorin, Paven ja Pepen yhteisprojekti synnytti Suomeen ennennäkemättömän nostalgiabuumin, mikä nosti Mestarit ennätysmäisen suureen suosioon. Mestarit Areenalla -kiertue kiersi loppuunmyytyjä jäähalleja ja huipentui elokuussa 1999 Olympiastadionilla järjestettyyn konserttiin, joka oli ensimmäinen kotimaisen esiintyjän oma konsertti Stadionilla. Pepe Willberg nousi Mestareiden myötä vuosikymmenien tauon jälkeen suomalaisen kevyen musiikin eturiviin. Laskelmien mukaan Mestareiden konsertteja näki vuosien 1998-99 aikana yhteensä yli 130 000 katsojaa. Konserttitaltiointi Mestarit Areenalla myi niin ikään 130 000 äänitettä, minkä seurauksena Pepe Willberg sai vastaanottaa elämänsä ensimmäiset kulta-, platina- ja tuplaplatinalevyt.

Pitkän linjan rautainen ammattilainen


Mestarit-projektin jälkeen Pepe on muun muassa konsertoinut Fredin ja Petri Laaksosen kanssa PopTenorit-kokoonpanossa vuonna 2003. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Pepe piti musiikillisen uransa langat omissa käsissään. Uudet levytykset äänitettiin hänen omassa kotistudiossaan ja julkaistiin omakustanteisesti. Uuden materiaalin lisäksi Pepe on levyttänyt päivitettyjä versioita vanhoista hiteistään. Uusista lauluista menestystä saavutti vuonna 2008 julkaistu Eikö vaan, jota iskelmään erikoistuneet radiokanavat soittivat ahkerasti. Willbergin vaimo Pauliina Visuri hoitaa managerin virkaa ja vastaa miehensä keikkajärjestelyistä.

Pepe Willberg on pitkän linjan rautainen ammattilainen, jonka komea elämäntyö palkittiin vuonna 2011, kun Arto Alaspää myönsi hänelle ohi ennakkosuosikkien Iskelmä-Finlandia -palkinnon. Yllättynyt artisti huomasi "kerrankin" voittaneensa musiikkiaiheisen kilpailun. Pepe Willbergin kohdalla on usein harmiteltu, että hänen arvostuksensa on kollegoiden ja alan ammattilaisten keskuudessa suurempaa kuin suuren yleisön silmissä.

Kaikkien aikojen odottamattomin comeback?


Vuonna 2012 julkaistiin Georg Lindströmin kirjoittama Pepe-elämäkerta Kai vielä muistat sen – Pepe Willberg. Kirjassa Pepen kollega Maarit Hurmerinta harmittelee, että "Pepe ei ole ehkä aina saanut sitä arvostusta, joka hänelle kuuluisi, ja hän tarvitsisi jonkun hyvän tuottajan uusille levyilleen". Samana vuonna, kun kirja ilmestyi, julkaistiin ensimmäinen maistiainen Pepe Willbergin ja Tehosekoitin-yhtyeestä tutun Matti Mikkolan yhteistyön hedelmistä: Lyhyenä hetkenä sai erittäin positiivisen vastaanoton ja se oli Radio Suomen soitetuin kappale vuonna 2012.

Keväällä 2014 sitten pamahti: Matti Mikkolan tuottama rohkea ja ennakkoluuloton Pepe & Saimaa -albumi osoittautui huikeaksi arvostelu- ja myyntimenestykseksi. Mikkolan ja Eppu Kososen säveltämät massiiviset pop-sinfoniat mykistivät kriitikot, joilta loppuivat ylistyssanat kesken. Monikerroksisten säveltaiteen mestariteosten levyttämiseen osallistui kaikkiaan yli 80 henkilöä: varsinaisen Saimaa-bändin lisäksi Kaartin Soittokunnan puhaltimet, Lumos-jouset sekä Espoon Laulu -kuoro. Pepe Willberg, joka oli esiintynyt pitkään matalalla profiililla, nousi 67-vuotiaana ennennäkemättömään suosioon. Pepe & Saimaa ylsi albumilistan ykköseksi ja viihtyi Suomen virallisella albumilistalla kaikkiaan peräti 43 viikkoa. Elokuussa Helsingin Juhlaviikoilla järjestetyssä loppuunmyydyssä konsertissa Pepe Willberg vastaanotti kauan kaivatun uransa ensimmäisen kultalevyn omasta sooloalbumistaan. Pepe joutui suunnittelemaan uudelleen hautakiveensä kaavaillun tekstin "tässä lepää pitkän uran tehnyt laulaja, joka ei saanut yhdestäkään levystään henkilökohtaista kultalevyä". Pepe ja Pepe & Saimaa palkittiin kolmella Emma-palkinnolla (vuoden miessolisti, vuoden rock-albumi ja vuoden levy). Levy herätti huomiota Suomen rajojen ulkopuolellakin, sillä brittiläinen musiikkikriitikko Kieron Tyler luonnehti albumia "välittömäksi klassikoksi". Arvostelijat kehuivat kilpaa Pepe Willbergiä kaikkien aikojen suomalaislaulajaksi, jota ei voi verrata kehenkään muuhun. Pepelle ropisi katu-uskottavuuspisteitä. Aikaisemmin Pepeen väheksyvästi suhtautuneet käänsivät takkinsa täysin ja väittivät aina diganneensa Willbergiä.


Pepe Willberg on ainutlaatuisen lahjakas musiikin ammattilainen, jonka yli 50 vuotta kestänyt ura on häkellyttävän monipuolinen. Hänelle on tullut tutuksi kevyen musiikin kentän eri laidat – kaupallinen ja epäkaupallinen – ja hän on kotonaan niin viihdemusiikin kuin taidemusiikin areenoilla. 1960-luvulla rocktähtenä suosiota nauttinut Pepe on sittemmin esiintynyt Pori Jazzeilla, Savonlinnan Oopperajuhlien kuorossa, Suomen arvostetuimmissa yökerhoissa, areenoilla ja Stadionilla, mutta myös vanhainkodeissa ja pitserioiden nurkissa. Toisin kuin monet muut ikäisensä kehäraakit, Pepe Willberg – ikää tämän vuoden joulukuussa 72 vuotta – vain paranee vanhetessaan: ammattitaitoinen ja huoliteltu tekniikka pitää huolen siitä, että lauluääni on edelleen pysäyttävän upeassa kunnossa. Pepeltä taittuu edelleen rokit, runot, laulelmat ja jopa ooppera-aariat, joita hän on rohkaistunut esittämään viime vuosina omissa konserteissaan.

Pave Maijanen luonnehti keväällä 2014 kollegaansa Suomen Kuvalehdessä: "Pepe on niin musikaalinen ja taitava, että hänen on ollut helppo tehdä mitä tahansa. Tarvittaessa Pepe on äärimmäisen kova rokkilaulaja, mutta jos hän vetää vaikka Sinua sinua rakastan, ei kenelläkään ole siihen puolta sanaa sanottavaa."

Soittolista


Kokosin Pepe Willbergin laajasta levytysrepertuaarista reilun kolmen tunnin Spotify-soittolistan, joka sisältää viitisenkymmentä kappaletta. Laulut ovat soittolistalla (jokseenkin) kronologisessa järjestyksessä. Mukana on levytyksiä peräti 53 vuoden ajalta: Jormas-levytys Go now (1965) aloittaa ja viimeisenä kuullaan tänä vuonna äänitetty tuore feattaus Roope Salminen & Koirat -kokoonpanon kappaleessa Joku päivä töitä teen, jota on soitettu viljalti radioissa. Halusin tuoda soittolistalla esille Pepe Willbergin uran monipuolisuuden, joten Jormas-, Paradise- ja Pepen soolotuotannon levytysten lisäksi listalle on valikoitu esimerkiksi Pepen vierailuja eri säveltäjien levyillä. Musiikillinen diversiteetti on laaja: jazztulkinnoista ja Love Records -taiteesta liikutaan luontevasti diskohitteihin ja kaupallisiin iskelmiin – ja taas takaisin kunnianhimoisiin ja mahtipontisiin Saimaa-levytyksiin. Ikävä kyllä soittolista jäi hieman vajaaksi, sillä etenkin vuosien 1990 ja 2014 välillä levytetyistä Pepen kappaleista suurin osa puuttuu kokonaan suoratoistopalveluista.



Soittolistalle kootuista harvinaisuuksista Sinun kasvovetesi on kirkasta ja Laiva on veteen sidottu ovat poimintoja Otto Donner Treatmentin jazzrunoelmaprojektista En soisi sen päättyvän, joka esitettiin Pori Jazzissa heinäkuussa 1969 ja levytettiin Love Recordsille 1970.

Autumn Sun (Shine on) on levytetty vuonna 1983 Pepen pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Markku Johanssonin albumille Funny tricks but beautiful.

Avasit silmäni ja Äiti maa ovat Olli Ahvenlahti Ensemblen levytyksiä jazzrunokokonaisuudesta Tämä on ensimmäinen päivä. Avasit silmäni on Tiina Lindforsin herkkä runo seksuaalivähemmistöistä, minkä Pepe tulkitsee duettona Irina Milanin kanssa. Koskettavan Äiti maan teksti on Mika Waltaria.

Peittää ei saa rakkauttaan -balladin vuodelta 1986 Pepe laulaa yhdessä silloisen vaimonsa Kirstin kanssa. Pepe ja Kirsti tekivät paljon musiikillista yhteistyötä. Duettojen lisäksi Kirsti Willbergin kynästä syntyivät sanoitukset moniin Pepen sävellyksiin.

Vuonna 1990 Pepe Willberg levytti Flamingo Musicille albumin Tulit valona maailmaan, jolta on poimittu älppärin nimikkokappaleen lisäksi Pilven selkään nousin. Tämän jälkeen soittolistassa joudutaan hyppäämään vuonna 2007 ilmestyneeseen Tommy Tabermannin runoja sisältävään Kaksi ihoa -levyyn, sillä esimerkiksi Pepen vuonna 1999 levyttämä korkeatasoinen Syliisi aamuun jään -albumi puuttuu suoratoistopalveluista. Kaksi ihoa -albumin satoa ovat Niitty ja Oodi naisen kädelle. Niin ikään Kaksi ihoa -albumin levytyksistä harpataan suoraan Pepe & Saimaa -kappaleisiin, sillä Pepen oman firman kautta julkaisemat laulut uupuvat niin ikään Spotifysta. Sellaiset kappaleet kuten Taivas kirkastuu, radiohitti Eikö vaan ja Kirkan muistolle omistettu Niin pian olisivat ilman muuta puolustaneet paikkansa soittolistalla.

Aiheesta muualla


Epävirallinen Pepe Willberg weppisivu – kattavat sivut sisältävät historiikkeja ja Pepen täydellisen diskografian

Pepe Willbergin viralliset sivut

Turun Sanomat 1.11.2016: Kimmo Lilja, Tyrmäävä tenori elämänsä iskussa

Pepe Willbergin pitkän oppimäärän voi lukea Georg Lindströmin kirjoittamasta Pepe-elämäkerrasta Kai vielä muistat sen – Pepe Willberg (Readme.fi 2012).