Einin keskipitkä oppimäärä

Viidenteentoista tuotantokauteen edennyt Vain elämää lienee menettänyt television ykkösmusiikkiohjelman tittelin Elämäni biisille. Mustakynäisimmät toimittajat ja kolumnistit ovat jo kuulevinaan Hirvensalmen suunnalta ohjelman kuolinkelloja. Siitä huolimatta tänäkin syksynä kauden ensimmäinen jakso kirvoitti positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa, ja ennusmerkkien perusteella tämänkertaisen artistikatraan uskotaan tarjoavan viihdyttäviä hetkiä ja kiinnostavia esityksiä.

Tällä kaudella toteutuu monen iskelmäpojan pitkäaikainen haave. Suomen diskokuningatar Eini on vihdoin ja viimein mukana Satulinnan musiikkileirillä, ja tänään illalla vuorossa on hänen jaksonsa. Kuten Finnhitsaajan konventioihin Vain elämään kulta-aikana kuului, aina kun tässä mainiossa televisio-ohjelmassa nähtiin finnhits-mielessä kiinnostavan artistin jakso, julkaistiin hänen tuotantoonsa keskittyvä kirjoitus tietoiskuineen ja Spotify-soittolistoineen. Einin urasta kirjoitan enemmän kuin mielelläni, joten kokosin hänen Vain elämää -päivänsä kunniaksi aika pakkauksen: biografian 15 väliotsikon alle ja neljän tunnin soittolistan.

Tämän kirjoituksen sisällys:

Kyläbändin solistista levylaulajaksi
Lapin tyttö ei tällaisia läähätyksiä laula
Alkaa polttaa – Läpimurtovuosi 1978
Vaikea kakkoslevy
Kasarin merkkipaaluja ikuistamassa
Jori Sivosen syntetisaattoritehtaalla
Unohtumaton unohdettu elokuvasävelmä
Näkemiin, disko-Eini
Tanssikansan nöyrä palvelija
Yön jälkeen – Nostalgiabuumi siivittää takaisin omalle linjalle
Diskokuningattaren paluu
Mainosjinglestä hitiksi
Eini voitti UMK:n
Jumalauta mä oon ihana nainen
Summa summarum: Puolen vuosisadan matka kestotähdeksi
Soittolista: Eini – Diskokuningattaren keskipitkä oppimäärä
Aiheesta muualla

Kyläbändin solistista levylaulajaksi

Eini Pajumäki (o.s. Orajärvi) (s. 1960) oli hädin tuskin varttunut teini-ikäiseksi, kun hän aloitti keikkailun laulusolistina Sailons-nuorisobändissä. Yhtye toimi alun alkaen Einin kotiseudulla Pellon Orajärvellä kyläbändinä, mutta sana taidokkaasta tanssien tahdittajasta kiiri, ja keikkoja alkoi kertyä ympäri Lappia. 1970-luvulla Yleisradio välitti säännöllisesti musiikkia maakunnista, ja Sailons kutsuttiin alkuvuodesta 1977 Tornioon Lapin alueradion studioon musisoimaan. Eini postitti radiolähetyksen nauhat levy-yhtiöihin. Suureksi yllätykseksi eräänä päivänä suomalaisen kevyen musiikin grand old man Toivo Kärki soitti Orajärven perheen puhelimeen ja kutsui Einin Helsinkiin koelauluun. Koelaulutilaisuus sujui erinomaisesti, sillä kotiin viemisenä 16-vuotiaalla Einillä oli levytyssopimus Suomen suurimpaan levy-yhtiöön Fazer Finnlevylle.

Lapin tyttö ei tällaisia läähätyksiä laula

1970-luvun jälkipuoliskolla musiikkiteollisuutta dominoi disko. Myös Einin sydän sykki tälle trendikkäälle ja erittäin suositulle musiikkityylille: hänen suosikkejaan olivat muun muassa Abba, Boney M., Gloria Gaynor ja Donna Summer. Loppukesästä 1977 Einin veli oli kuullut Tornionjoen länsipuolella mielenkiintoisen diskohitin. Hän lähetti singlen Einille, joka ihastui kappaleeseen ikihyviksi. 1970-luvulla kulttuurituotteet rantautuivat Suomeen – läntisen Euroopan pussinperään – hitaasti ja pitkällä viiveellä. Suomalaisissa levy-yhtiöissä kukaan ei ollut kuullut tahtiakaan Baccaran Yes sir, I can boogiesta, kun Eini ehdotti laulua ensimmäiseksi levytyksekseen.

Eini on kuvaillut Pekka Laineen käsikirjoittamassa ja toimittamassa Iskelmä-Suomi -dokumentissa (Yleisradio, 2013) debyyttihittinsä prosessia niin kutkuttavasti, että annetaan artistin itsensä puhua sitaatin välityksellä:

"Minä ihastuin heti: 'Oi discoa! Tämmöistä minä haluaisin juuri tehdä!' Vein sen heti seuraavana päivänä Toivo Kärjelle. Tässä olisi kappale, joka on Ruotsissa nyt valtavan suosittu. Voisinko minä saada tehdä tämän laulun? Toivo Kärki kuunteli – ei edes puoleenväliin – ja sanoi: 'Lapin tyttö ei lähde tällaisia läähätyksiä laulamaan!' Olin hirveän pettynyt, kun mä ajattelin, että tässä olisi ollut hitti. Ei siitä mennyt kuin kaksi kuukautta, kun se pamahti Suomessakin listaykköseksi. Ja sitten tulikin tenkkapoo, että kukas tämän nyt sitten tekee suomeksi. Toivo Kärki sanoi, että annetaan nyt sen Lapin tytön yrittää."

Loppuvuoden 1977 ja alkuvuoden 1978 Suomen villitsi suoranainen Baccara-buumi. Yes sir, I can boogie vietti useamman kuukauden Suomen singlelistojen ykkössijalla, kuten myös toinen suurhitti Darling. Myös Sorry I'm a lady majaili pitkään kärkisijoilla. Baccaran albumista muodostui kaikkien aikojen ensimmäinen ulkomainen äänite, jonka myyntiluku Suomessa ylitti maagisen 100 000 äänitteen rajan.

Eini oli siis enemmän kuin ajan hermolla, kun hän ehdotti ensilevytyksekseen kappaletta, joka osoittautui kuumaakin kuumemmaksi megahitiksi. Marraskuussa 1977 Eini ikuisti Baccaran jättimenestyksen suomeksi Irina Milanin kynäilemin sanoin Yes sir, alkaa polttaa. Baccara-huuman jyllätessä läpimurto oli takuuvarma, ja kevättalvella 1978 Einin ensisingle soi viljalti jukebokseissa ja menestyi mainiosti listoilla.

Alkaa polttaa – Läpimurtovuosi 1978

Huhtikuussa 1978 ilmestyi Einin eponyymi esikoisalbumi. Älppärin tuottajina toimivat Kalervo "Kassu" Halonen ja Pekka Helin. 25-vuotias Halonen oli ehtinyt jo johtaa muutamia iskelmäsessioita, mutta Einin debyyttilevy oli hänen ensimmäinen projektinsa kokonaisen pitkäsoiton tuottajana.

Yes sir, alkaa polttaa ei jäänyt suinkaan albumin ainoaksi hitiksi. Eini levytti suomeksi myös Yes sir, I can boogie -singlen kääntöpuolen Cara mia (Rakastua voisit aivan pikkuisen). Suosioon ylsi lisäksi Kassu Halosen sävellys Vielä jossain kohdataan, joka istui saumattomasti solistin edustamaan diskoimagoon ja todisti oivaltavasti, kuinka suomalainen iskelmä taipui muodikkaaseen musiikkigenreen. Vaikka Toivo Kärki oli aluksi nyrpistellyt nenäänsä Einin ensimmäiselle hitille, hänelle oli varmasti mieleen kappalevalinta albumin aloitusraidaksi: Täysikuu, jonka Kassu Halonen ja Janne Louhivuori olivat modernisoineet diskoasuun. Yksi diskon aikakauden ominaispiirteistä oli ikivihreiden klassikoiden tuunaaminen ajanmukaiseen tyyliin.

Einin ensilevyn vastaanotto oli varsin suopea, ja albumi viihtyi listoilla muutaman kuukauden ajan kevätkesällä 1978. Einin ura oli käynnistynyt vauhdikkaasti ja kesällä hän saavutti lisää näkyvyyttä Tapani Kansan Summer night special -showkiertueen leading ladyna. 1970-luvun viimeisinä vuosina Tapani Kansa järjesti mahtipontiset ja näyttävät kesäshow't, jotka vetivät suuruusluokassaan vertoja Danny-show'lle. Tanssilavat ja huvipaikat täyttyivät ääriään myöten, kun Tapani Kansan showkaravaani saapui paikkakunnalle. Kesäkiertueen jälkeen aika oli kypsä Einin soolokeikoille ja hän kokosi taustalleen oman bändin.

Joulumarkkinoille 1978 valmistui legendaarinen joululevy Soiva joulumaa, jolle Finnlevyn uusi artistilupaus pääsi mukaan. Eini lauloi albumia varten Kari Tuomisaaren Joulupukin maan, jonka Marion Rung oli esittänyt alun perin yhdessä Four Catsien kanssa vuonna 1967. Einin version tasokkaan sovituksen laati Esa Nieminen, joka ajan hengen mukaisesti hyödynsi laajaa puhallin- ja jousisektiota.

Vaikea kakkoslevy

Esa Niemisen tuotantovastuulla syntyi Einin toinen albumi Laululintunen vuonna 1979. Debyyttiälppäriin verrattuna kakkoslevy osoittautui pienoiseksi pettymykseksi. Levylle eksyi heppoisia renkutuksia, jotka eivät olleet erityisemmin artistin mieleen, kuten esimerkiksi ykkösbiisiksi kaavailtu hoopo rakkaudentunnustus aikansa suurimmalle nuorisoidolille Kuinka rakastan Travoltaa (I'm so in love with John Travolta). Vaikka Laululintunen-LP ei poikinutkaan muistettavia hittejä, jonkinlaista huomiota herättivät Vetonaula (alun perin Luvin You're the greatest lover) ja Avaruuslaiva 109 (Mistralin Starship 109), jonka sähköinen soundimaailma enteili jo vuosikymmenen vaihtumista. Mielenkiintoista kyllä, edellä mainitut Laululintunen-albumin suosituimmat kappaleet olivat kaikki alankomaalaista alkuperää.

Kasarin merkkipaaluja ikuistamassa

Einin finnhitsit

Finnhits 7: Yes sir, alkaa polttaa (1977)
Finnhits 8: Vielä jossain kohdataan (1978)
Finnhits 10: Kuinka rakastan Travoltaa (1979)
80-luvun Finnhits 3: Xanadu (1980)
Uusi Finnhits: Elämäni mies (1983)
Uusi Finnhits 2: Kellot käy (1984)
Finnhits – 15 huippuhittiä: San Franciscoon (1986)

1980-luvun alkupuoliskolla Eini levytti kolme albumia: Eini & Lady (1981), Jossakin jos haluat (1982) ja Aika pakkaus (1983). Tuotannosta vastasivat Timo Lindström ja Jori Sivonen. Käännöskappaleiden tehtaileminen jatkui suomalaisessa iskelmäteollisuudessa 1980-luvun puoliväliin asti, joten Einin tuon ajan levytysmateriaali nojautui enimmäkseen ulkomaisten hittien suomenkielisiin versioihin.

Eini on myöhemmin harmitellut, ettei hän kokenut kuuluvansa levy-yhtiönsä hierarkiassa ykköskaartiin eikä saanut levytettäväkseen kaikkein kuumimpia hittejä maailman musiikkimarkkinoilta. Siitä huolimatta on todettava, että Einin levytysantologia sisältää useampia kappaleita, jotka kuuluvat keskeisesti angloamerikkalaisen ja keskieurooppalaisen kasarimusan kaanoniin. Esimerkkinä Einin ensimmäinen 80-luvun hitti Xanadu, jonka Olivia Newton-John lauloi samannimisessä elokuvassa (1980). Leffa floppasi pahasti, mutta sen soundtrack kävi erinomaisen hyvin kaupaksi. Muina poimintoina mainittakoon Rocky Brunetten Tired of toein' the line (suomeksi Mua kohtele näin), Japanese boy -Anekan pienempi menestys Little lady (Pikku nainen), ruotsalainen hitti-ilmiö Ooa hela natten (Monta, monta yötä), Dallas-tähti Audrey Landersin Manuel goodbye (Tavataanko taas), alankomaalaisen The Shorts -yhtyeen Comment ça va (Je t'aime, je t'aime) ja Doug Sahmin kantrikappale Meet me in Stockholm (Me kaksi matkalla Tukholmaan).

Kotimaisista sävellyksistä parhaiten menestyi Esko Koivumiehen säveltämä erinomaisen tarttuva Rajana taivas (1981). Jori Sivosen sävellyksillä Kulta rakas (1980) ja Aika pakkaus (1982) Eini pyrki Syksyn sävel -kilpailuun, mutta kappaleet eivät läpäisseet esiraadin seulaa – ja kieltämättä ne edustivatkin tyyliltään melko kepeää höpöpoppia. Syksyn sävelen loppukilpailun ovet avautuivat Einille vasta vuonna 2021, jolloin AlfaTV yritti elvyttää legendaarisen laulukilpailun. Einin kilpailukappaleena oli tuolloin Olavi Uusitalon ja Johannes Brotheruksen Mä en oo kenenkään.

Einin levytyskappaleiden sanoituksista leijonanosa syntyi Raul Reimanin kynästä. Reiman oli 1980-luvun alkupuolella Suomen ylivoimaisesti työllistetyin iskelmäsanoittaja. Hän oli uskomattoman ahkera ja luomisvoimainen lyyrikko, joka laati vuosittain satoja levytettyjä tekstejä ja jonka kädenjälki kuuluu miltei jokaisella aikakauden kotimaisella iskelmälevyllä. Reimanin lisäksi Einille sanoituksia rustailivat muutkin maan kovimmat ammattitekstittäjät: Vexi Salmi, Juha Vainio, Pertti Reponen ja Chrisse Johansson.

Vaikka Einin ensisijainen leipälaji oli disko, älppäreille livahti ajoittain muunkinlaista musiikkia. Esimerkiksi Eini & Lady -albumilta edukseen erottuvat balladitulkinnat: Kassu Halosen herkkä Pienet onnen hetket ja Agnetha Fältskogin jo teini-ikäisenä 1960-luvulla levyttämä Jag var så kär (Anteeksi suo).

Jori Sivosen syntetisaattoritehtaalla

1980-luku oli syntetisaattorien ja rumpukoneiden vuosikymmen. Suomalaisessa iskelmäteollisuudessa koneet valtasivat alaa korvaten jousi- ja puhallinkokoonpanot. Varsinaisena syntetisaattoripioneerina kunnostautui Jori Sivonen, jonka osaamista hyödynnettiin runsaasti 80-luvun iskelmälevyillä. Vuonna 1981 Jori Sivosen vetovastuulla luotiin ensimmäinen suomalainen kokonaan koneilla säestetty iskelmälevytys (Taiskan Ei voittajaa).

Jori Sivosen ansiosta Einin levytysten soundimaailma pysyi trendien aallonharjalla. Sivonen kuunteli herkällä korvalla kansainvälisiä hittibiisejä ja pyrki sovittamaan suomenkieliset käännösversiot siten, että ne olivat mahdollisimman uskollisia alkuperäisille levytyksille. Vuosikymmenen edetessä Einin älppärien äänimaisema päivittyi entistä synteettisemmäksi.

Jori Sivonen esitteli taitojaan myös omissa sävellyksissään. Vuonna 1982 hän tarjosi Einille sähäkän konediskokappaleen Jossakin jos haluat, jonka säestystausta oli aikoinaan ennenkuulumattoman ultramoderni suomalaiseksi valtavirran iskelmäksi. Kyseisellä laululla Eini osallistui Bulgariassa Kultainen Orfeus -festivaaleille. Seuraavana vuonna Sivosen taidonnäytteinä julkaistiin Kiitävän hetken hurma ja Elämäni mies, joka havainnollisti, että moderni syntetisaattorisointi voi ryydittää tanssilavalle sijoittuvaa humpahtavaa juntti-iskelmää.

Vuonna 1985 elettiin elektronisen synapopin kulta-aikaa. Eini levytti Jori Sivosen johdolla albumin, jota on tituleerattu "Suomen kasarisoundisimmaksi iskelmälevyksi". Tällä vuoden 1985 Eini-älppärillä on yhdenlainen läpileikkaus ajankohtansa suurhiteistä, kuten Madonnan Like a virgin (Olen neitsyt), Modern Talkingin Do you wanna (Viides kevät), Laura Braniganin Satisfaction (Tyydytys) sekä Jermaine Jacksonin ja Pia Zadoran When the rain begins to fall (Nousen kanssas aurinkoon, jossa Einin duettokaverina on Markku Aro). Kotimaiset originaalikappaleet, kuten Taivas todistakoon tai Tyttö rannalla, edustavat suomalaisin voimin valmistunutta synthpopia, jossa Jori Sivonen on ilmiselvästi jäljitellyt aikansa kansainvälistä hittisoundia.

Vuoden 1985 Eini-albumista lisää kirjoituksessa Kaikkien aikojen diskoiskelmä-albumit

Like a virgin -suomennos Olen neitsyt sai aikoinaan kulmat kurtistumaan. Artisti ei itsekään seissyt varauksettomasti levytysvalinnan takana ja huumorintajuton kansanosa mainitsi kappaleen usein karmeimpien suomenkielisten käännösten listauksissa. Vuosikymmenten saatossa Olen neitsyt on kuitenkin muodostunut todelliseksi camp-klassikoksi, joka nykyään villitsee yleisön yhteislauluun Einin bilekeikoilla.

Unohtumaton unohdettu elokuvasävelmä

Aiheesta yksityiskohtaisemmin kirjoituksessa Einin Kesä ja yö – ja hyödyntymätön hittipotentiaali

Vuonna 1984 Eini näyttäytyi cameoroolissa elokuvassa Uuno Turhapuro armeijan leivissä. Kohtauksessa Eini lauloi Veikko Samulin säveltämän kappaleen Kesä ja yö, joka oli ilmestynyt samana vuonna singlen b-puolella. Ere Kokkosen ohjaama komedia oli valtaisa kassamagneetti: huikealla yli 750 000 katsojaluvulla se oli vuosikymmenen katsotuin elokuva Suomessa. Myöhempinä vuosikymmeninä vain Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -filmatisointi (2017) on ainoana kotimaisena elokuvana onnistunut päihittämään Uunon katsojamäärän.

Kesä ja yö tavoitti Uuno-kohtauksen myötä suuren yleisön, mutta levy-yhtiö ei uskonut kappaleeseen. Se panosti singlen paraatipuolen dramaattiseen lauluun Kellot käy, joka on alun perin unkarilainen rockiskelmä Holnap hajnalig. Kellot käy sisällytettiin vuoden 1985 Eini-albumille, mutta Kesää ja yötä ei kelpuutettu mukaan. Elokuvasta tuttu kappale hautautui arkistojen kätköön vinyylisinglen b-puolelle, eikä sitä julkaistu millään Einin pitkäsoitolla saati kokoelmalevyllä.

Monille suomalaisille lyhyt esiintyminen Turhapuro-rainassa oli ainoa omakohtainen kokemus Einistä. Vuosituhannen vaihteessa Eini kertoi lehtihaastattelussa, kuinka Uunossa kuultua kappaletta on "kyselty ihan hirveästi". Eini levytti Kesän ja yön uudelleen peräti kolmeen otteeseen vuosina 2002, 2005 ja 2010, mutta alkuperäinen versio pysyi visusti keräilyharvinaisuutena. Äänitteiden keräilijät maksoivat maltaita Kellot käy / Kesä ja yö -singlestä. Lopulta vuonna 2012 ensimmäisen levytyksen omistava Warner Music Finland kaivoi arkistojensa uumenista alkuperäisen version Finnhits-kiertue 2012 -kokoelmalle.

Kesä ja yö on tätä nykyä Einin tunnetuimpia kappaleita, ja se on löytänyt tiensä jopa Kuopion Palloseuran voittobiisiksi.

Näkemiin, disko-Eini

1980-luvun puolivälissä koittivat kotimaisen iskelmämusiikin kriisivuodet. Suomirockin kukoistusaika oli kukkeimmillaan. Television musiikkikanavat levisivät Suomen taajuuksille ja niiden tarjonta dominoi hittilistoja iskelmän sijaan. Iskelmälaulajien levyt eivät yltäneet enää entisiin myyntilukuihin. Diskopoljentoinen koneiskelmä poistui auttamattomasti muodista. Tilalle nousi yhtäällä Agents, joka taitavalla tavalla yhdisti klassisen rock-ilmaisun ja perinneiskelmän, ja toisaalla Tangomarkkinat, joka mahdollisti foorumin suurille ja juhlaville orkesterisovituksille – kuin vastaiskuna halpahintaiseksi moititulle koneiskelmä-soundille.

Einin ensimmäisen diskokauden viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1986 äänitetty San Franciscoon (alankomaalaisen Bonnie St. Clairen Clap your hands and stamp your feet). Eini on analysoinut tyhjentävästi uransa ensimmäistä murrosvaihetta Yleisradion Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjassa vuonna 2013:

"Vuosi -85 oli käänteentekevä. Mä tein discolevyn Eini, josta suosituimmaksi kappaleeksi tuli Madonnan Like a virgin, Olen neitsyt suomeksi. Tänään sitä lauletaan köörissä täysillä yhteislauluna. Silloin oli eri tilanne. Mä en tiedä, minkälainen sisäänrakennettu juttu mulla on. Mä elän tuntosarvet pystyssä tätä musiikkielämää, ja mä tunsin sen, että nyt tangobuumi tuli ihan täysillä silmille. Tuli ihan valtaisana se tanssimusiikki. Tuli Agents ja Topi Sorsakoski ja tanssittavuus. Discomusiikki alkoi olla siinä, ja mä tunsin, että nyt ei ole tälle enää vastakaikua. Ajattelin, että lopetanko vai jatkanko.

Kyllä mä kovasti koetin miettiä, olisiko minusta pankkivirkailijaksi vai mihin mä lähtisin. Siivoojaksi? Koulupöydän eteen? Olin 25-vuotias ja omasta mielestäni jo kauhean vanha. Kuitenkin ajattelin, että kyllä mä oikeastaan osaan sen Metsäkukkiakin laulaa ihan hienosti. Miksen mä voisi lähteä vetämään tanssimusiikkia, kun mä kuitenkin olin siellä Lapissa aikoinani kyläbändin kanssa esittänyt sitä humppaa ja valssia? Ei siinä ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa. Mä lähdin täysillä kiertämään tanssilavoja."

Diskolaulaja-Eini hyllytettiin telakalle. Uusi Eini tienasi elantonsa perinteisen tanssimusiikin esittäjänä. Kuin alleviivatakseen uutta artistiprofiiliaan ja pesäeroa diskoilusta Eini levytti vuonna 1989 albumin Lauantai-illan tyttö, joka koostuu pääosin 1950- ja 60-lukujen ikivihreistä. Tuottajana oli itse Fazer Finnlevyn kotimaisen tuotannon päällikkö Jaakko Salo ja säestyksestä vastasivat eturivin studiomuusikot. Eini on paljastanut elämäkerrassaan Diskokuningatar Eini, että hän oli haaveillut Agentsin ja Mustangsin tyylisestä retrolevystä, mutta albumin sovittajat Jaakko Salo ja Ari Ismälä veivät repertuaarin kohti perinteisempää kaihomielistä ja melankolista suomalaista iskelmämentaliteettia.

Tanssikansan nöyrä palvelija

1990-luku on ollut Einin uran rauhallisin vuosikymmen. Hän ei ollut varsinaisesti tähtiartisti vaan pikemminkin tanssivan yleisön palvelija. Eini solmi levytyssopimuksen Ensio Musicin kanssa. Levy-yhtiön menestyneimmät artistit olivat supersuositut Rainer Friman ja Anna Hanski. Levytysmateriaalissa otettiin huomioon Einin silloinen imago iskelmätanssittajana ja albumien kotimaisuusaste lähenteli sataa prosenttia. Einille lauluja sävelsivät pääsääntöisesti joko Kari Salli tai Jukka Koivisto. Jukka Koivisto on mies Rainer Frimanin huippuhittien takana ja hänen konstailemattomat suomibeat-sävellyksensä kelpasivat mukisematta tanssilavakansalle. Kari Salli puolestaan kirjoitti Einille pari piirua nuorekkaampia ja popahtavampia kappaleita.

Einin ensimmäinen Ensio Music -albumi julkaistiin vuonna 1994. Sydän onnea soi -levyltä iskelmänkuuntelijat noteerasivat kappaleet Nukuitko sä kulta jo ja Lyhyt rakkaustarina. Ensin mainittu on Kari Sallin sävellys, jälkimmäinen Jukka Koiviston. Seuraava pitkäsoitto Aina sun luonas näki päivänvalonsa vuonna 1996. Albumin nimikkokappale on Kari Sallin Ace of Base -henkinen popreggae, jolla Eini kilpaili saman vuoden euroviisukarsinnoissa. Iskelmäkansan makuhermoja kutkutti kuitenkin levyn annista parhaiten Yön jälkeen.

Einin kolmas ysärialbumi Tule vain vuodelta 1998 valmistui niin ikään Kari Sallin johdolla hänen omalla studiollaan. Julkaisijana oli Sallin oma levymerkki AGM GoodMusic.

Yön jälkeen – Nostalgiabuumi siivittää takaisin omalle linjalle

Vuosituhannen vaihteen ilmiöihin lukeutui kasarinostalgia, mikä heijastui myös suomalaisten 80-luvun iskelmätähtien keskuuteen. Suomidiskon ja koneiskelmien vinyyleistä tuli divareiden kysyttyjä aarteita. Einin keikoille alkoi virrata yhä enemmän nuoria aikuisia, jotka kyselivät menneiden vuosikymmenien diskohittien perään.

Monien muiden iskelmäkonkareiden tavoin Eini levytti Poptori-levy-yhtiölle albumillisen uusia versioita vanhoista hiteistään. Poptorin valttikortteina olivat edulliset hinnat ja kattava jakeluverkosto, sillä levyjä myytiin huoltoasemilla ympäri Suomenmaan. Kesällä 2002 ilmestyneen Hitit-levyn kappalevalikoima keskittyi ainoastaan Einin ensimmäisen diskokauden eli vuosien 1978–1985 ohjelmistoon. Levy-yhtiön omien laskelmien mukaan Einin Hitit myi lopulta yli 30 000 äänitettä eli platinalevyyn oikeuttavan määrän. Hitit tarjosi Einille yllin kyllin näkyvyyttä, joka vuorostaan lisäsi esiintymispyyntöjä ja työtarjouksia.

Innostuneen vastaanoton rohkaisemana Eini palasi takaisin musiikkiin, jossa hän on omimmillaan. Hän on diskoaikakauden lapsi. Tanssilavojen kiertäminen vaihtui vauhdikkaisiin ja energisiin bilekeikkoihin. Foksit, humpat ja valssit väistyivät omien diskohittien tieltä. Disko-Einin paluuta pohjusti laivakeikalta taltioitu Live!-levy (2003), jonka Eini ja hänen aviomiehensä Lars Pajumäki julkaisivat oman P-Production -yhtiön kautta.

P-Production pullautti vuosina 2003–05 muutamia singlejä, jotka ylläpitivät Einin uusvanhaa imagoa. Eini muun muassa levytti freesit versiot diskoklassikoista Huone 105 ja Suoraan suoneen (Mellow lovin'). Eniten huomiota herätti Kun kosket mua vuodelta 2005, suomenkielinen näkemys meksikolaisen Thalían hitistä Regresa a mi. Kun kosket mua päätyi valtakunnan kuunnelluimpien radiokanavien soittolistoille.

Nostalgiabuumiin iskivät myös finnhits-teemaiset kiertueet. Vuosina 2004 ja 2005 Eini tähditti yhdessä Taiskan, Dannyn, Kisun ja Markku Aron kanssa Esa Niemisen luotsaamia Finnhits-konsertteja. Vuonna 2012 vuorossa oli taas melkoiseksi yleisömenestykseksi kohonnut Finnhits-kiertue, jossa Eini esiintyi Virve Rostin, Dannyn, Tapani Kansan ja Frederikin rinnalla.

00-luvulla Eini oli tehnyt näyttävän paluun kotimaisen kevyen musiikin kentälle. Vuonna 2005 Eini oli ehdolla Iskelmä-Finlandia -palkinnon voittajaksi. Vaikka pystin vei odotetusti ja ymmärrettävästi Jari Sillanpää, Einin mielestä jo ehdokkuus oli kunnianosoitus hänen elämäntyölleen. Kaikesta huolimatta suomalaisen kontrollifriikkiytyneen musiikkiteollisuuden ekosysteemissä ei tuntunut olevan sopivaa lokeroa Einin kaltaiselle diskoiskelmäartistille. Vuonna 2007 Eini levytti Motley-yhtiölle singlen Kuumia tuulia. Levytuottajien ja artistin näkemykset jatkotuotannosta olivat niin pahasti ristiriidassa keskenään, ettei yhteistyön jatkamiselle ollut edellytyksiä.

Onneksi vuosikymmenen vaihduttua Eini löysi taustajoukot, jotka loihtivat hänen arvolleen sopivaa musiikkia.

Diskokuningattaren paluu

2010-luvun alussa Eini sai mieluisan yhteydenoton tuottaja Risto Eskolinilta. Hän oli säveltänyt yhdessä Antti Karisalmen, Lasse Väyrysen ja Jani Höllin kanssa diskopoljentoista konemusiikkia ja toivoi Einiä kappaleiden solistiksi. Palaset loksahtivat kohdalleen. Nuoremman sukupolven tekijät olivat saaneet aikaiseksi juuri sellaista materiaalia, joka oli kuin täsmäisku Einille. Kappaleet olivat uskollisia diskomusiikin konventioille, mutta ne toteutettiin modernilla ja ennakkoluulottomalla tatsilla. KHY Suomen Musiikki Oy:n johtaja Kari Hynninen näytti projektille vihreää valoa. Hynnisellä oli samoihin aikoihin sormensa pelissä myös Pepe Willbergin uuden tulemisen ja Saimaa-yhteistyön käynnistymisen parissa, joten hänen linjauksillaan on ollut arvokas vaikutus suomalaiselle viihdemusiikille.

Syksyllä 2011 ilmestynyt albumi Mä jään oli Einin comebackin lopullinen naksahdus. Ensimmäisenä singlenä julkaistu iskevä otsikkokappale valtasi iskelmäradiokanavien kärkisijat. Keikkakalenteri täyttyi ääriään myöten. Levy aiheutti tuoreeltaan säpinää joukkoviestimissä ja palautti Einin vuosikymmenten tauon jälkeen Suomen albumilistalle. Menestystä saavuttivat myös Älä menetä mua, Kevätaurinko ja Saisit haudatun kuun – jälkimmäisestä laulusta tuli sittemmin yllättävä viraalihitti, minkä seurauksena se on nykyään Spotifyssa Einin kuunnelluin levytys!

Kehuttu ja kiitelty Mä jään -albumi on yhtä coveria lukuun ottamatta tiimin Eskolin - Karisalmi - Väyrynen - Hölli säveltämä. Sanoituksia kirjoittivat muun muassa Sana Mustonen ja Sanna Korkee, jotka laativat Einille räätälöityjä tekstejä. Kauas menneisyyteen olivat jääneet ne iskelmätehtailun ajat, jolloin sanoittajat rustailivat loppusointuja liukuhihnatahdilla eikä laulajalla ollut liiemmälti sananvaltaa levytysmateriaalinsa suhteen.

Mä jään -albumin ansiosta Eini vakiinnutti asemansa kotimaisen diskomusiikin ylipapittarena, suomalaisena Kylie Minoguena, joka järjestää elämänmyönteisen ja iloluontoisen musiikin tahdittamana parhaat bailut. Ja mikä hienointa: Einin suosio ei perustunut enää vain vanhoihin hitteihin. Hän on uudistumiskykyinen artisti, joka levyttää uutta mielenkiintoista suomalaista musiikkia.

Mainosjinglestä hitiksi

Suomalainen iskelmähistoria tuntee useampia hittejä, joiden elinkaari on alkanut televisiomainoksesta. Esimerkiksi Juha Tapanisen säveltämät Rekkamies, Kuka on se oikea ja Jos et sä soita tai Kassu Halosen Reissumies ovat lauluja, jotka on alun alkaen sävelletty mainosmusiikiksi. Kansa kiinnostui mainoskatkoilla toistuvista melodioista, ja kysyntään vastattiin täydentämällä laulunpätkä kokopitkäksi kappaleeksi.

Eini sai osansa ilmiöstä vuonna 2012, jolloin hän oli mukana teleoperaattori DNA:n palkitussa retrohenkisessä mainoksessa. Einin roolina oli edustaa menneiden aikojen viestimiä, minkä vuoksi hän lauloi kasarityylisen jinglen "yksi, kaksi, sulle tuli faksi". Kun suomalaisten kalloihin oli riittävän pitkään taottu "yksi, kaksi, sulle tuli faksi", kappaletta alettiin kysellä keikoilla. Kari Haapala ja Risto Eskolin kynäilivät jinglen ympärille kokonaisen laulun.

Sulle tuli faksi sisällytettiin Einin seuraavalle albumille Vähän kipeää, joka valmistui vuonna 2014. Vaikka levyyn ei kohdistunut edellisen menestysälppärin kaltaista pöhinää, albumilla on Faksi-mainosbiisin ohella muutamia kappaleita, jotka ovat jääneet pysyvänoloisesti Einin keikkaohjelmistoon, kuten Ressu Redfordin säveltämät Luulitko että ja Palanen onnea.

Eini voitti UMK:n

Otsikon väite ei tietenkään faktuaalisesti pidä paikkansa. Eini osallistui vuoden 2016 Uuden Musiikin Kilpailuun Janne Rintalan vauhdikkaan einimäisellä kappaleella Draamaa. Rintala on niittänyt mainetta Mökkitie Recordsin kantavana voimana ja muun muassa Arttu Wiskarin ja Erika Vikmanin hittien kultasormena.

Vaikka Eini sijoittui UMK:n finaaliäänestyksessä vasta seitsemännelle sijalle, Draamaa oli jo kilpailun aikana noussut iskelmämyönteisten radiokanavien toivotuimpien kappaleiden joukkoon. Voittoa ei tullut, mutta lopulta Eini veti pisimmän korren hittimittelössä: Draamaa on ainoa vuoden 2016 UMK:n ehdokas, joka on jäänyt elämään. Viisumatkan lunastanut Sandhjan Sing it away lienee nykyään Suomen unohdetuimpia euroviisuedustajia, eikä ikuiseksi kakkoseksi leimatun Saara Aallon No fear vielä muovannut hänestä valtavirran artistia.

Nimeä Draamaa kantoi viisuruljanssin aikoihin julkaistu Einin albumi, joka on UMK-ehdokasta lukuun ottamatta coverlevy. Biisikavalkadi rakennettiin 2000-luvun suomipophiteistä, jotka päivitettiin Einin-tyylisiksi: On niin helppoo olla onnellinen, Etsit muijaa seuraavaa, Rusketusraidat, Me ei olla enää me, Lupaan olla... Ote oli kovin toisenlainen kuin 27 vuotta aikaisemmin Einin edellisellä lainakappaleista punotulla Lauantai-illan tyttö -levyllä. Draamaa-albumin eräänlaisena inspiraationa oli Vain elämää, joka oli albumin äänittämisen aikoihin television merkittävin musiikkiohjelma. Monet suomalaiset artistit varmasti pohtivat millaisilta kuulostaisivat heidän näkemyksensä kotimaisen musiikin helmistä Satulinnan estradilla. Eini totesi jo edellisen vuosikymmenen aikana haastatteluissa, että kutsu ohjelmaan olisi enemmän kuin mieluinen.

Jumalauta mä oon ihana nainen

Vuodesta 2017 alkaen Eini on ollut Sony Music Finlandin artisti. Tätä kirjoittaessa kahdeksatta vuotta jatkuva kiinnitys suuressa kansainvälisessä levy-yhtiössä todistaa Einin olevan edelleen relevantti kestotähti. Einin viimeaikaisessa tuotannossa on noudatettu tämänhetkisen musiikkibisneksen lainalaisuuksia. Pitkäsoittokeskeisestä ajattelusta on siirrytty kappalekeskeiseen strategiaan: uutta musiikkia putkahtaa suoratoistopalveluihin kappale kerrallaan muutaman biisin vuositahdilla. Einin ensimmäinen Sony-"albumi" Vihdoin valmis koottiin vuonna 2020. Levyn kymmenestä levytyksestä suurin osa oli ollut aika päiviä striimattavissa – vanhimmat jo vuodesta 2017. Vihdoin valmis -kokonaisuudesta ei julkaistu minkään valtakunnan fyysistä äänitettä, mikä harmitti Einin vanhan liiton faneja. (Valittujen Palojen Eini-tuplakokoelmalle Elämäni biisit – 40 suosikkia painettiin kuusi albumin raitaa.)

Einin viimeisin albumikokonaisuus Pimeän jälkeen valmistui viime vuonna – ja tällä kertaa levy-yhtiöllä riitti paukkuja myös CD-painokseen. Einin uusimmat laulut ovat valtakunnan virallisen diskokuningattaren mittaisia mutta tiukasti tässä päivässä hyödyntäen voimakkaasti nykyajan pop-estetiikkaa. Tyylilajia voisi luonnehtia nuorekkaaksi voimaannuttavaksi bilemusiikiksi, jonka tulkiksi sopii täydellisesti itsevarma elämäänsä tyytyväinen vahva nainen. Einissä on aistittavissa suurten kansainvälisten pop-diivojen suorasukaisuutta. Hän ei enää suostu pienentämään itseään eikä häpeile mitään. (Kappaleiden nimet ovat kuvaavia: Vihdoin valmis, Syntynyt uudelleen, Mä en oo kenenkään, En itke sun perään, Voittamaton...) Lauluntekijöinä ovat tämän hetken kysytyimmät biisinikkarit, kuten esimerkiksi Jonas Olsson, Aki Tykki, Aku Rannila, Kaisa-Maria Korhonen, Topi Latukka... Kaksi viimeisenä mainittua ovat Einin jälkikasvun ikäluokkaa. Pimeän jälkeen -albumi poiki Einille hänen ensimmäisen Emma-palkintoehdokkuudensa (Vuoden iskelmä -kategoriassa), joka sekin on yhdenlainen osoitus artistin nykyisestä asemasta kotimaisen viihdemusiikin kentällä.

Eini ei ole jäänyt laakereille lepäämään, sillä Pimeän jälkeen -albumia on seurannut kolme uutta kappaletta. Niistä viime vuoden lopussa ilmestynyt tenhoava Mun vuosi on lähtenyt lupaavasti liikkeelle. Olisiko siinä ainesta 2020-luvun Eini-hitiksi?

Summa summarum: Puolen vuosisadan matka kestotähdeksi

Einin ura on hieno tarina suomalaisen iskelmän historiassa. Se ulottuu Toivo Kärjen vaikutusvallan ajoista 2020-luvun nopeasykliseen musiikkiteollisuuteen ja biisileireihin nojautuvaan hittinikkarointiin. Vuosikymmenien uuttera työ on kantanut hedelmää ja hän on vakiinnuttanut asemansa Suomen virallisena diskokuningattarena. Diskoaikakauden kasvatti löi itsensä läpi teoksella, josta on sittemmin muodostunut diskomusiikin ikoninen monumentti. 1980-luvulla populaarimusiikki nojasi diskomentaliteettiin. Eini oli luonteva tulkki aikansa hittikappaleiden suomenkielisille versioille. Konemusiikin, diskoiskelmän ja käännöskappaleiden totaalinen hiipuminen muodista merkitsi järisyttävää rakennemuutosta iskelmäteollisuudessa. Useammat Einin kollegat panivat kokonaan pillit pussiin ja hävisivät musiikkialalta muihin hommiin. Eini ymmärsi realiteetit ja pysyi pelissä mukana. Hän on elättänyt itsensä laulamalla jo liki puoli vuosisataa. Einin tie takaisin hänen omimpaan musiikkityyliinsä oli ajoittain kivinen. Silti omalle linjalle uskollisena pysyminen on lopulta tuottanut palkinnon. Hän on lunastanut paikkansa kestotähtien harvalukuisessa joukossa. Suosio ei ole enää riippuvainen suhdanteista. Mutta mikä ainutlaatuisinta: Eini on edelleen visusti musiikkiskenessä mukana. Hänen uudet kappaleensa herättävät kiinnostusta ja kuuntelijakunta laajenee laajenemistaan. Eini ei ole menneiden vuosikymmenien hitteihin jämähtänyt kehäraakki.

Eini on viihdyttäjä sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka hänen meriittilistansa ei koostu lukuisista kulta- ja platinalevyistä tai listaykkösistä, hän on ansainnut kannuksensa etenkin esiintymistilanteissa. Tapahtumajärjestäjät tiedostavat, että Einin antaumuksellisilla keikoilla on aina tunnelma katossa ja vauhti päällä. Kestotähden asema ei ole sattuma – se on kovan ja tinkimättömän ammattitaidon tulosta.

Kuten Einin levy-yhtiö sen kiteytti osuvasti uusimman albumin tiedotteessa: "Eini on kuin kotonaan pimeän yökerhon tanssilattialla, strobovalojen välkkeessä ja discopallon loisteessa tarjoamassa ihmisille ihanaa pakomatkaa arjesta ja sen haasteista."

Soittolista: Eini – Diskokuningattaren keskipitkä oppimäärä

Spotify-soittolistalle kokosin neljän tunnin läpileikkauksen Einin elämäntyöstä Yes siristä Mun vuoteen. 70 levytystä ovat listalla (jokseenkin) kronologisessa järjestyksessä. Itsestään selvien virstanpylväiden ohella valikoin lavealla otoksella onnistuneita albumiraitoja, joiden joukossa on unohdettuja helmiä. Niistä mainittakoon muun muassa Raul Reimanin lyyrinen teksti Voitko koskaan ymmärtää (1985) tai vuoden 1998 Tule vain -albumilta Kari Sallin välimerellinen Ota sydämeesi minut ja Veikko Samulin Tuo katsees kimallus, jonka sanoituksen on kirjoittanut Einiä silmällä pitäen Kari Tapio! Listalle on poimittu muutamia harvinaisuuksiakin, kuten varsinaisten albumien ulkopuolella julkaistut San Franciscoon ja Mä en oo kenenkään – ja Kesä ja yö tietenkin aitona ja alkuperäisenä versiona vuodelta 1984.

Soittolista tarjoaa samalla aikamatkan suomalaisen diskoiskelmän ja musiikkiteollisuuden historiaan. 1970-luvun orkesterisovituksista 80-luvun varhaisiin konesäestyksiin. Diskoiskelmän tyrehtymisestä Einin tanssi-iskelmävaiheeseen ja taas takaisin diskon kimallukseen. Käännöshittien tehtailusta koko lailla täydelliseen kotimaisuusasteeseen ja tämän päivän musiikkibisnekseen, jossa kappaleet syntyvät biisileireillä ja tietokoneella – kunnioittaen kuitenkin artistin imagoa.

Aiheesta muualla

Einin pitkään oppimäärään voi perehtyä tutustumalla Anna-Liisa Hämäläisen kirjoittamaan erinomaiseen elämäkertateokseen Diskokuningatar Eini (Docendo 2021).

Muusikko-lehti 1/2024: Eini Pajumäki – Jatkuva muutos

Retropop: Levymittari: Eini levystä levyyn

Einin Iskelmä-Suomi -sitaatit ovat teoksesta Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy. (sivut 69 ja 71).

Arja Korisevan keskipitkä oppimäärä

Television musiikkiohjelmien kruununjalokivi Vain elämää porskuttaa porskuttamistaan, vaikka sarja on edennyt jo tuotantokauteen numero 11. Katsojaluvut ovat olleet tänäkin vuonna varsin korkeita. Synkkänä koronasyksynä hyvän mielen musiikkiohjelmalle on varmasti sosiaalinen tilaus ja kieltämättä tämänkertaisessa kokoonpanossa on enemmän rosoa ja särmää kuin koskaan aikaisemmin ohjelman historian aikana, minkä vuoksi tuotantokausi lienee mielenkiintoisin pitkään aikaan.

Tänä iltana hemmotellaan meitä iskelmän ystäviä iskelmäkuningatar Arja Korisevan jaksolla. Kuten Finnhitsaajan konventioihin on tähän asti kuulunut, aina kun tässä mainiossa televisio-ohjelmassa on vuorossa finnhits- tai iskelmämielessä kiinnostavan artistin jakso, julkaistaan hänen tuotantoonsa keskittyvä kirjoitus tietoiskuineen ja Spotify-soittolistoineen. Illan jakson kunniaksi referoin Arja Korisevan tähänastisen elämäntyön kiintopisteitä 14 väliotsikon alle ja kokosin hänen levytystuotannostaan Spotify-soittolistan otsikolla Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää.

Sisällys:

Pienestä pitäen iskelmien lumossa
Kaikkien aikojen tangokuningatar
Levytysuran huikea startti
Televisiosta tuttu
Laulukilpailuja ja kansainvälisiä edustustehtäviä
Ensiluokkaiset taustajoukot
Kolme kovaa koota: Katri, Koivuniemi, Koriseva
Näyttelijä Arja Koriseva
Uuteen levy-yhtiöön
1990-luvun ilmiö ja supertähti
Helmut Lotti tarjosi säpinää levytysrintamalle
Luottosäestäjät ja -muusikot
Taittuu multakin rock'n'roll
Laulaja vailla hittiä?
Soittolista: Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää
Aiheesta muualla
Vilkaisepas blogistani myös

Pienestä pitäen iskelmien lumossa

Laulaja. Näyttelijä. Opettaja. Kouluikäinen Toivakan kasvatti Arja Koriseva kirjoitti kyläkoulussa elämänsä uravaihtoehdot. Kaksi ensimmäistä ovat toteutuneet ja lähellä oli myös työura kansankynttilänä. Keväällä 1989 Arja Koriseva valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksesta. Koulumaailman sijaan viihde-elämä vei mennessään. Samana kesänä hänet kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangokuningattareksi.

Vaikka Arja Korisevan (s. 1965) varsinainen läpimurto viihdetaiteilijana koitti Tangomarkkinoilla 1989, hän oli ottanut ensiaskeleensa kohti ammattimuusikkoutta jo kauan aikaisemmin. Ensimmäiset tanssikeikkansa Arja Koriseva lauloi hädin tuskin teini-ikäisenä. 13-vuotias Arja ja hänen kaksi vuotta vanhempi sisarensa Eija olivat solisteina kokoonpanossa, joka sai nimekseen Siskokset ja Peräkylän pojat. Tanssiorkesteri keikkaili viikonloppuisin Korisevan perheen kotikulmilla Keski-Suomessa. Musiikillinen lahjakkuus on kulkenut suvussa verenperintönä: Arja Korisevan eno Erkki Friman on maineikas harmonikkataiteilija, joka on tehnyt läheistä yhteistyötä lukuisten suomalaisten laulajalegendojen kanssa.

Myöhemmin Korisevat esiintyivät muun muassa Kastanja-orkesterin solisteina. 17-vuotiaana Arja Koriseva aloitti lauluopinnot Keski-Suomen konservatoriossa. Opiskeluaikoina 1980-luvun jälkipuoliskolla hän kartutti kokemuksia esiintymällä muun muassa Napakymppi-juontaja Kari Salmelaisen kesäkiertueella ja Hämeenlinnan paikallistelevision HÄM-TV:n ohjelmakuuluttajana.

1980-luvun puolivälissä Arja Koriseva kävi koelaulussa Matin ja Tepon levy-yhtiössä M & T Productionissa, mutta varsinaista levytyssopimusta ei tässä vaiheessa syntynyt. Kotimaiseen musiikkikulttuuriin perehtynyt sivusto Vinyylin rahinaa on selvittänyt, että levy-yhtiö julkaisi vuonna 1985 huoltoasemakasetin Super 20, joka sisältää erittäin mielenkiintoisen levytyksen: kasetilla on Matti Ruohosen säveltämä ja Raul Reimanin sanoittama kasari-iskelmä Sä lupasit tulla, jonka esittäjäksi on merkitty muuan Arja. Laulajan äänenväri kuulostaa kovasti vuoden 1989 tangokuningattarelta...

Kaikkien aikojen tangokuningatar

Seinäjoen Tangomarkkinat järjestettiin vuonna 1989 viidettä kertaa ja tapahtuma oli vakiinnuttamassa asemansa kotimaisen iskelmäkentän vuosittaisena kohokohtana. Televisioitavan tangolaulukilpailun katsojaluvut hätyyttelivät kahta miljoonaa. Vuonna 1989 kilpailu etenkin naisten sarjassa oli kova: Arja Korisevan lisäksi muun muassa Tarja Lunnas tavoitteli tangokuningattaren titteliä. Finaalissa Koriseva vakuutti tuomariston virheettömällä Kultaiset korvanrenkaat -tulkinnallaan ja hänet äänestettiin voittajaksi. Tangokuninkaaksi kruunattiin Risto Nevala.

Ennen Tangomarkkinoille osallistumistaan Arja Koriseva oli saanut kuulla runsaasti kommentteja nimestään. Voiko laulajan nimi olla Koriseva? Arja Koriseva on sittemmin paljastanut, että hän oli ulkopuolisten paineiden saattelemana kaavaillut itselleen taiteilijanimeä Arja Karèn. Lopulta hän oli kuitenkin pitänyt päänsä ja päätti osallistua kilpailuun reilusti omalla nimellään – ja siitäkös innostui Tangomarkkinoiden juontaja Heikki Hietamies, joka jaksoi vääntää sukunimestä Koriseva jos monenmoista vitsiä ja sutkautusta.

Vuoden 1989 Tangomarkkinoiden voittajakaksikko pääsi levyttämään Seinäjoen tango-orkesterin säestyksellä kokonaisen tangoalbumin, joka nimettiin yksinkertaisesti Tangokuningatar ja -kuningas. Ikivihreiden tangojen ohella levylle ikuistettiin saman vuoden Tangomarkkinoiden tangosävellyskilpailun satoa: jaetulle ykkössijalle sijoittui Vesa Tuomen säveltämä ja Tuula Heikkilän sanoittama Rannalla, jonka tuore tangokuningatar Arja Koriseva sai esitettäväkseen. Rannalla on osoittautunut uuden ajan tangoklassikoksi, joka on yksi Korisevan tunnetuimmista esityksistä. Arja Korisevan ja Risto Nevalan yhteisalbumi myi upeasti yli 50 000 äänitettä eli platinaa. Tangomarkkinoiden 1989 sadosta julkaistiin myös teema-albumi, jolle Arja Koriseva tulkitsi ikivihreät Yö saaristossa ja Siks' oon mä suruinen.

Arja Korisevalle Tangomarkkinoiden voitto merkitsi todellista ponnahduslautaa valtakunnalliseen julkisuuteen. Siitä alkoi eräs suomalaisen kevyen musiikin historian hienoimmista menestystarinoista: Arja Koriseva kohosi nopeasti Suomen suosituimmaksi iskelmälaulajaksi. Hänestä tuli kaiken kansan tuntema supertähti, joka valloitti suomalaisten sydämet välittömällä, vilpittömällä ja elämänmyönteisellä olemuksellaan. Ennennäkemättömän valtaisa kansansuosio ei piitannut ikä- eikä sosiaalirakenteista: ihailijoita piisasi vauvasta vaariin niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Jos Arja Koriseva hyötyi Tangomarkkinoiden voittamisesta, myös Tangomarkkinat tapahtumana hyötyi varmasti Arja Korisevan suursuosiosta. 1990-luvulla kiinnostus Tangomarkkinoita kohtaan kasvoi huikeaksi. Tapahtuma eli kukoistusaikaansa ja vuosittain tuhannet kokelaat kävivät kokeilemassa onneaan kilpailun alkukarsinnoissa. Monet laulajanalut unelmoivat samanlaisesta tähteydestä ja toivoivat nousevansa Tangomarkkinoiden kautta uudeksi Arja Korisevaksi. Eipä ihme, että Arja Korisevaa on usein tituleerattu kaikkien aikojen tangokuningattareksi.

Levytysuran huikea startti

Arja Koriseva solmi levytyssopimuksen Suomen suurimman levy-yhtiön Fazer Finnlevyn kanssa. Hänen ensimmäisen albuminsa tuottivat yhteistyössä MTV-Musiikkituotannon Ari Oinonen ja Fazerin Timo Lindström. Hallitsevan tangokuningattaren omaa levyä oli valmistamassa komea joukko Suomen eturivin iskelmänikkareita. Kappaleiden sovituksia laativat muun muassa Veikko Samuli, Antti Hyvärinen, Jari Puhakka ja Juha Tikka.

Kesällä 1990 ilmestynyt debyyttialbumi Arja Koriseva oli suurmenestys, joka viihtyi albumilistalla miltei puoli vuotta ja myi kultaa, platinaa – ja lopulta tuplaplatinaan vaadittavat maagiset 100 000 äänitettä. Saavutus on huomattava etenkin ottaen huomioon, että kyseessä on artistitulokkaan esikoisälppäri.

Arja Korisevan menestyslevyltä ovat jääneet elämään muun muassa freesit versiot ikivihreistä Kuningaskobra ja Hymyhuulet. Alkuperäisistä Annikki Tähden ja Johnnyn levytyksistä oli kulunut jo niin paljon aikaa, että uuden sukupolven iskelmänkuuntelijat mielsivät laulut Arja Korisevan "omiksi" kappaleiksi. Ja sopiihan esimerkiksi Hymyhuulet erinomaisesti juuri Arja Korisevalle, jonka imagoon on aina liitetty hyväntuulisuus ja pulppuava iloisuus. Albumilla on myös studiobändin säestämä versio Rannalla-tangosta. Kokonaan uusia iskelmiä edustavat esimerkiksi konkarisäveltäjien tuotokset Tää ystävyys (säv. Jori Sivonen) ja Sua ilman rakkain (säv. Veikko Samuli). Lisäksi huomiota herätti duetto Kun minuun kosketat yhdessä Syksyn sävel -voittaja Ari Klemin kanssa.

Televisiosta tuttu

Arja Korisevan työnkuva ei suinkaan rajoittunut pelkästään iskelmälaulajan rooliin. Hän on kunnostautunut myös televisio-ohjelmien juontajana. Television puolelle hänet keksi – ei enempää eikä vähempää – kuin itse Spede Pasanen, joka ihastui Arja Korisevan luonnollisen positiiviseen persoonaan. Vuosina 1990–92 televisiossa pyöri Speden tee-se-itse-tv, jonne tavalliset kansalaiset lähettivät omia kotivideoitaan. Ohjelman juontajapariksi pestattiin Arja Koriseva ja Lasse Norres. Humoristisessa ohjelmassa suomalaisille tuli hyvin tutuksi yksi Arja Korisevan tavaramerkeistä: nauru. Speden kanssa synkkasi niin hyvin, että Arja Koriseva sai joskus tuurata Spedeä Speden sallittujen leikkien (myöhemmin Speden spelit) vetäjänä. Spede-kytkös poiki Arja Korisevalle pieniä rooleja muun muassa Suomen kansan syviä rivejä hauskuuttaneissa Vääpeli Körmy -elokuvissa.

Keväillä 1995 ja 1996 Arja Koriseva emännöi lauantai-illan parhaassa katseluajassa Näytönpaikka-viihdeohjelmaa TV1-kanavalla. Televisiotyöt toivat Arja Korisevalle rutkasti näkyvyyttä. Hän oli 1990-luvulla varsinainen superjulkkis ja viihteen monitoimiammattilainen, joka tavoitti sellaisetkin suomalaiset, joita iskelmämusiikki ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa.

Juontajan hommat jatkuivat keväällä 2000 Suuri luokkakokous -televisio-ohjelmassa ja vuosina 2002–2003 musiikki-ilottelussa Jos sais kerran yhdessä Joel Hallikaisen kanssa. Kolmesti kaikkien aikojen tangokuningatar on juontanut Tangomarkkinat (vuosina 1991, 1994 ja 2004).

Laulukilpailuja ja kansainvälisiä edustustehtäviä

Arja Korisevan turnauskestävyys kansainvälisissä edustustehtävissä testattiin jo uran alkuvaiheessa. Syyskuussa 1990 Arja Koriseva edusti Yleisradiota Kuala Lumpurissa Malesiassa Kultainen Leija -kilpailussa Olli Ahvenlahden säveltämällä tunnelmallisella balladilla Kun tunteet kuljettaa. Ensimmäinen kilpailumatka sujui hienosti: Kun tunteet kuljettaa palkittiin kilpailun toiseksi parhaana sävellyksenä.

Lokakuussa 1990 vuorossa oli kotoinen Syksyn sävel -kilpailu, johon Arja Koriseva osallistui Kaj Westerlundin säveltämällä sympaattisella sinivalkoisella iskelmällä Rakkauden värit. Esitys sijoittui kovatasoisessa kilpailussa kunniakkaasti neljänneksi ja sai tunnustuksen lehdistön suosikkina.

Maaliskuussa 1991 Arja Koriseva kilpaili Suomen euroviisukarsinnoissa kahdella ehdokassävelmällä: Matti Puurtisen sävellyksellä Enkelin silmin ja Jukka Vuollen kynäilemällä höpsöllä hassuttelulla Molto presto. Asiantuntijaraati rankkasi Enkelin silmin -laulun viidenneksi ja osoitti ehkä pienoista huumorintajuttomuutta jättämällä Molto preston tylysti viimeisten joukkoon – tosin raadissa istunut legendaarinen euroviisukapellimestari emeritus Ossi Runne piti esitystä kympin arvoisena. Arja Koriseva ei levyttänyt Molto prestoa koskaan, sen lauloi levylle ensimmäisenä tenavatähti Johanna Virtanen. Sen sijaan Enkelin silmin -kappaleesta muodostui eräänlainen Arja Korisevan tunnussävelmä. Nimeä Enkelin silmin ovat kantaneet Arjan kokoelmajulkaisut, juhlakonserttikiertueet ja jopa ihailijakerhon jäsenlehti.

Arja Koriseva osallistui uudestaan euroviisukarsintoihin seuraavana vuonna Cris Owenin säveltämällä tyylikkäällä festivaaliballadilla Huomiseen. Viisukarsintojen 1992 lavalla esiintyi kuin uudestisyntynyt Arja Koriseva. Teuvo Loman oli stailannut naapurintytön Toivakasta kansainvälisen tason glamourtähdeksi. Huomiseen olisi ollut monien mielestä täsmäisku Euroviisuihin, mutta asiantuntijaraati piti Pave Maijasen Yamma yammaa sopivampana valintana. Vaikka euroviisuedustusta ei siunaantunutkaan, Huomiseen-laulusta muodostui Arja Korisevan käyntikortti kansainvälisissä yhteyksissä. Vuonna 1992 hän esitti laulun englanninkielisen version Hold me now Romaniassa Kultainen Hirvi -laulufestivaalilla sijoittuen omassa kilpailusarjassaan hienosti toiseksi! Sama laulu kuultiin samana vuonna myös Monacossa World Music Awards -juhlagaalassa, jossa Arja Koriseva palkittiin maansa myydyimpänä artistina. Gaalan juontanut Cliff Richard esitteli kymmenille miljoonille katsojille Arja Korisevan laulajana, jonka levyjä on myyty autolasteittain.

Vuonna 1993 Arja Koriseva oli jälleen mukana euroviisukarsinnoissa. Kilpailuehdokkaat olivat Olli Ahvenlahden Sulta laulun sain sekä Kassu Halosen ja Kisu Jernströmin Vain taivas yksin tietää. Sijoitukset hienosti toinen ja kolmas, mutta Katri Helenan Tule luo oli lyömätön. Hyvistä yrityksistä huolimatta rakastettu kansansuosikki ei saanut tilaisuutta edustaa maatamme Eurovision laulukilpailuissa.

Arja Koriseva palasi euroviisukarsintoihin vuonna 2004, jolloin hänet kutsuttiin kilpailemaan ruotsalaisten viisukonkarien Thomas G:sonin ja Henrik Sethssonin tekemällä schlagerilla 'Til the end of time.

Ensiluokkaiset taustajoukot

Kesällä 1991 valmistui Arja Korisevan toinen albumi Me kaksi vain, jonka tuotannosta vastasi poikkeuksellisen kovatasoinen kaksikko: Jaakko Salo ja Pave Maijanen. Levy oli parhaimmillaan albumilistan ykkössijalla ja sitä myytiin upeasti yli 80 000 kappaletta. Mahtavan menestyksen saattelemana Arja Koriseva palkittiin vuoden 1991 Emma-gaalassa vuoden naissolistina.

Me kaksi vain -levyn satoa on muutaman edellä mainitun laulukilpailukappaleen lisäksi muun muassa Tapani Kansan kanssa levytetty duetto Se on rakkautta oikeaa ja Pave Maijasen kaunis sävellys Kevätvalssi, jonka runollinen sanoitus on Hectorin käsialaa. Niin ikään Pave Maijasen säveltämä hupaisa kantri-iskelmä Wanhaan malliin on jäänyt elämään jonkinasteisena kulttisuosikkina. Älppärin aloitusraita Hienohelma sai uuden elämän vuonna 1995, kun Tenavatähden voittanut Annika Siltaniemi valitsi laulun kilpailukappaleekseen.

1990-luvun alkuvuosina musiikkivideot olivat rantautuneet olennaiseksi osaksi musiikkiteollisuutta. Fazer Finnlevy halusi kokeilla uutta formaattia ja tuoda musiikkivideokulttuurin kotimaiseen iskelmämusiikkiin. Niinpä Me kaksi vain -albumi julkaistiin myös audiovisuaalisessa muodossa VHS-videokasettina. Tamperelainen Vipvision kuvasi albumin jokaisesta kappaleesta musiikkivideon tapaiset. Näitä kieltämättä hivenen hellyttävän kotikutoisia pätkiä voi ihailla nykyään YouTubessa.

Jaakko Salon tuotantovastuulla purkitettiin myös Arja Korisevan ensimmäinen joululevy Saa joulu aikaan sen, joka ilmestyi joulumarkkinoille 1991. Tämänkin levyn materiaalista filmattiin videokasetti. Ensimmäisestä joululevystään Arja Koriseva vastaanotti platinalevyn. Joulualbumeja hän on sittemmin levyttänyt useampia.

Kolme kovaa koota: Katri, Koivuniemi, Koriseva

Arja Korisevan viimeinen yhteistyö Jaakko Salon kanssa oli korkeatasoinen versio ikivihreästä Anna kaikkien kukkien kukkia, joka levytettiin Toivo Kärjen muistoalbumille Toivo Kärki muistoissamme vuonna 1992.

Jaakko Salon jälkeen Arja Korisevan levytystuotannon vetovastuuseen astui Esa Nieminen, jolla on yhtä lailla vankka kokemus iskelmälevyjen tuottajana. Esa Nieminen tuotti näihin aikoihin myös muun muassa Katri Helenan ja Paula Koivuniemen levyjä, joten näinä vuosina hänen kädenjälkensä on kuulunut Suomen suosituimpien iskelmälaulajattarien urakehityksissä.

Ensimmäinen Esa Niemisen Arjalle tuottama albumi Kun ilta saapuu kaupunkiin julkaistiin syksyllä 1992. Esa Niemisen johdolla Arja Korisevan soundimaailmaa ajanmukaistettiin 90-luvulle. Artisti itse oli erityisen tyytyväinen levyn sataprosenttiseen kotimaisuusasteeseen. Varsinkin albumin nimikkokappaletta soitettiin tiuhaan tahtiin radiotaajuuksilla.

Esa Niemisen tuottamana syntyi myös seuraava albumi Naisen tie, joka näki päivänvalonsa syksyllä 1994. Edellisestä levystä poiketen Naisen tie -albumille kelpuutettiin käännöskappaleitakin. Saksankielisiltä musiikkimarkkinoilta poimittiin tarttuvia iskelmämelodioita, kuten Naisen tie (Prinz Eisenhertz) ja Kuin häkkilintu (Ich will nicht länger dein Geheimnis sein). Radiohiteiksi ylsivät Kai virheen tein (alun perin alankomaalaisen Anny Schilderin I take it back) ja venäläinen käännösiskelmä Et saa mua unohtaa.

Molemmat Esa Niemisen tuottamat albumit ylittivät vaivattomasti kultalevyrajan.

Näyttelijä Arja Koriseva

Vuonna 1995 Arja Koriseva toteutti erään ikimuistoisimmista työtehtävistään. Ensi-iltansa sai Disneyn suursatsaus Pocahontas-animaatioelokuva. Arja Koriseva pestattiin suomenkielisen ääniraidan päärooliin. 1990-luvun lapset muistavat edelleen Arja Korisevan ensisijaisesti juuri "Suomen Pocahontasina" ja dubbausrooli oli omiaan lisäämään hänen suosiotaan perheen pienimpien keskuudessa. Arja Koriseva loi suomenkielisen asun elokuvan Oscar-palkitulle ikimuistoiselle sävelmälle Colors of the wind, suomeksi Tuulen värit. Arja Koriseva antoi äänensä Pocahontasille myös kolme vuotta myöhemmin ilmestyneessä jatko-osassa Pocahontas II – matka uuteen maailmaan.

Arja Koriseva on todellinen estradien kuningatar – keikka- ja konserttilavojen ohella hän on luonut uraa teatterinäyttämöillä, erityisesti musikaalirooleissa hän on ollut tuttu näky. Hänen ensimmäinen ammattimainen kosketuksensa teatterimaailmaan ajoittuu kevääseen 1995, jolloin hän oli mukana Teatteri Eurooppa Neljän produktiossa Tuhkimo – kenpä hukassa. Sen jälkeen hän on näytellyt muun muassa naispääosat klassikkomusikaaleissa Laulavat sadepisarat (Lahden kaupunginteatteri 1998), My Fair Lady (Turun Samppalinnan kesäteatteri 2000) ja Sound of Music (muun muassa Seinäjoen kaupunginteatteri 2005 ja Imatran Teatteri 2008), vain muutamia näytelmäprojekteja mainitakseni. Arja Korisevan ansioluettelo koostuu monenlaisista näytelmistä, joita on esitetty eri puolilla Suomea. Tutuksi ovat tulleet musikaalien ohella niin farssit ja komediat kuin vakavammatkin dramatisoinnit.

Television puolella Arja Koriseva on näytellyt Kari Väänäsen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa draamasarjassa Taivaan tulet ja viime vuosina Kummeli-ryhmän komediasarjassa Kummeli esittää: Kontio & Parmas.

Uuteen levy-yhtiöön

Vuonna 1995 Arja Koriseva vaihtoi levy-yhtiötä Sony Music Finlandiin. Sonylle hän levytti kaikkiaan viisi pitkäsoittoa: kolme perinteistä iskelmälevyä ja kaksi teemalevyä. Uudessa levy-yhtiössä uudet tuottajat toivat Arja Korisevan musiikkiin ripauksen modernimpaa pop-ilmaisua.

Juha Tikka tuotti syksyllä 1995 ilmestyneen albumin Rakastunut nainen. Otsikkokappale on uusi suomenkielinen versio Barbra Streisandin klassikosta Woman in love. Sanoituksen rustaili Hector. Albumi sisältää useampia iloluontoisia duuri-iskelmiä, jotka tuotantotiimi oli bongannut länsinaapurimme sävelaarteistosta. Sellainen on esimerkiksi albumin toinen hittikappale Kattojen primadonna (Inget stoppar oss nu), jonka on säveltänyt maineikas ruotsalainen euroviisusäveltäjä Lasse Holm.

Rakastunut nainen -albumi myi kultaa, mutta tämän älppärin jälkeen Arja Korisevan levyjen menekki tasaantui. Hannu Korkeamäen vastuulla valmistui kesäksi 1997 albumi Mieli maailmoja juoksee. Rami Alangon kirjoittama menevä nimikappale kohosi iskelmäradiokanavien suosikiksi. Pitkän linjan studiomuusikko Juha Björninen taas tuotti vuonna 1998 purkitetun tasaisen tasokkaan albumin Pieni kultainen avain. Levyn ykkösbiisiksi muodostui Kassu Halosen ja Vexi Salmen erinomaisen raflaava Valloitan koko maailman.

Ainaiseen nurinaan siitä, etteivät tangokuninkaalliset palaa tangoon enää Tangomarkkinoiden jälkeen, Arja Koriseva vastasi vuonna 1996 levyttämällä kokonaisen albumillisen tangoklassikoita. Tango Illusion -levyä säestää laajan kokoonpanon orkesteri, ja Arjan lauluosuus äänitettiin samanaikaisesti orkesterin kanssa. Riku Niemen ja Veijo Laineen laatimat hienostuneet orkesterisovitukset tuovat mieleen ennemmin kansainvälisen salonkitangon kuin suomalaisen tanssilavatangon.

Mielenkiintoisin levyjulkaisu on yhteisäänite Tapani Kansan kanssa Yö on hellä vuodelta 1997. Turun kaupunginteatterissa esitettiin tuolloin Ilpo Tuomarilan dramatisoima musiikkinäytelmä Yö on hellä, joka perustui F. Scott Fitzgeraldin romaaniin. Näytelmää varten Kassu Halonen sävelsi ja Vexi Salmi sanoitti 17 laulua. Sävelmiä pidettiin levylle taltioimisen arvoisina. Sony Music Finland julkaisi "soundtrackin", jossa näytelmän lauluja tulkitsevat Arja Koriseva ja Tapani Kansa, vaikka he eivät esiintyneetkään produktiossa lainkaan – eivätkä edes ehtineet käydä katsomassa koko esitystä. Arja Koriseva levytti kaikki naisroolien laulut ja Tapani Kansa vastaavasti miesroolien.

1990-luvun ilmiö ja supertähti

Arja Korisevan valtaisa kansansuosio jatkui läpi koko 1990-luvun. Hänen nimensä esiintyy säännöllisesti listattaessa suomalaisia 1990-luvun ilmiöitä. Juhlapuheissa Korisevan luonnehdittiin olevan "kansakunnan yhteistä omaisuutta". Sydämellinen taiteilija tunnetaan poikkeuksellisen helposti lähestyttävänä tähtenä, jolla on aina esiintymisten yhteydessä aikaa faneilleen. Samalla Arja Koriseva on osoittanut kuuntelijakunnalleen olevansa ammattitaitoinen taiteilija, joka rakentaa uraansa määrätietoisesti. Arja Koriseva on esimerkiksi järjestänyt säännöllisesti kunnianhimoisia konserttisalikiertueita, joissa hän on osoittanut monipuolisuutensa astumalla ulos perinteisen iskelmätanssittajan muotista tulkitsemalla muutakin kuin suomenkielistä iskelmämusiikkia.

Arja Korisevan huikea vuosikymmen saavutti hienon huipennuksensa 10-vuotisjuhlakiertueen merkeissä. Turneen viimeinen konsertti esitettiin Helsingin Hartwall Areenassa marraskuussa 1999. Nykyään joka toinen suomalainen poppari konsertoi areenalla, mutta tuohon aikaan kotimaisin voimin järjestetyt areenakonsertit olivat huomattavasti harvinaisempia. 1990-luvulla suuren luokan konserttijärjestelyissä pelättiin taloudellisen riskin uhkaa eikä suomalainen viihdeteollisuus ollut kehittynyt vielä niin ammattimaiseksi kuin nykyään. Arja Koriseva on ensimmäisiä kotimaisia esiintyjiä, jonka juhlakonsertti uskaltauduttiin järjestämään Hartwall Areenassa. Ennen häntä uudella areenalla olivat ehtineet esiintyä suomalaisista taiteilijoista ainoastaan Tapani Kansa, Jari Sillanpää, Mestarit, Katri Helena ja Kari Tapio. Arja Korisevan areenakonsertti oli musiikillista ja visuaalista ilotulista: show-elementeistä vastasi erityisesti näyttävä tanssiryhmä, jonka koreografian oli suunnitellut Marco Bjurström. Viimeistään juhlakonsertissaan Arja Koriseva teki selväksi, että hän on kansainväliset kriteerit täyttävä valovoimainen täyden kympin arvoinen viihdyttäjä.

Helmut Lotti tarjosi säpinää levytysrintamalle

Arja Korisevan suurin suosiokausi ajoittuu 1990-luvulle. Se on kiistaton fakta. Taitavinkaan mainos- tai viestintätoimistoammattilainen ei onnistuisi uskottavasti spinnaamaan, että Arja Korisevan aikaansaannokset 2000-luvulla olisivat herättäneet yleisössä yhtä innostunutta vastakaikua kuin 1990-luvulla. Mutta sehän ei suinkaan tarkoita, etteikö Arja Koriseva olisi tämänkin vuosituhannen puolella saanut aikaiseksi hienoja projekteja tai etteikö hänen uudet levytyksensä sisältäisi onnistuneita kohokohtia.

Vuosituhannen vaihduttua Arja Koriseva palasi vanhaan levy-yhtiöönsä, tosin perinteinen Fazer oli myyty osaksi kansainvälistä Warner-konsernia. Warner Music Finlandille levytettiin keväällä 2001 albumi Kuuntelitko sydäntäs, jonka antia ovat muun muassa mestarisäveltäjä Petri Laaksosen kynästä syntyneet iskevät Sun armoillas oon ja Sydämeni säästää aion sulle. Ikävä kyllä, millenniumin aikoihin suuret ylikansalliset levy-yhtiöt potivat jonkinlaista "iskelmäallergiaa", minkä seurauksena iskelmätuotanto rajattiin murto-osaan entisestä. Päitä alkoi pudota ja vain kaikkein myydyimpien iskelmäesiintyjien levytyssopimuksia jatkettiin. Koska Arja Korisevan levyt eivät enää entiseen tapaan myyneet automaattisesti kultaa, yhteistyö Warnerin kanssa jäi vain tähän yhteen albumiin.

Pelastukseksi osoittautui iskelmämyönteinen levy-yhtiö Magnum Music, joka julkaisi Arja Korisevan seuraavan levyn: Nauran ja rakastan vuodelta 2003 on tyylipuhdas iskelmälevy, jonka sisältö kelpasi mukisematta tanssilavayleisölle. Vastaiskuna musiikin teollistumiselle Nauran ja rakastan -albumi äänitettiin kokonaan aidoilla soittimilla.

Säpinää levytysrintamalle aiheutti belgialainen operettiprinssi Helmut Lotti, parinkymmenen vuoden takainen ilmiö, joka tulkitsi koulutetulla äänellään viihdemusiikin standardeja. Lottilla oli tapana levyttää duetto yhden artistin kanssa niistä maista, joissa hän esiintyi säännöllisesti. Helmut Lottin levyt menivät Suomessa kuin kuumille kiville ja hän esiintyi säännöllisesti loppuunmyydyille konserttiareenoille, joten ilman muuta oli perusteltua äänittää duetto suomalaisen laulajan kanssa. Suomalaiseksi duettokaveriksi valikoitui Arja Koriseva. Koriseva ja Lotti levyttivät kaksikielisen version Aranjuez-konserton teemasta Näkemiin / All my life. Levytyksessä kuullaan Arja laulamassa englanniksi ja Helmutiltakin taittuu suomi yllättävän luontevasti. Yhteisesitys sisällytettiin Helmut Lotti goes Classic III -albumin suomalaispainokselle (2001).

00-luvulla ilmestyivät vielä albumit Kun aika on (2007) ja Minä taistelen (2009). Ensin mainittu on pieteetillä valmistettu coverlevy, jonka Arja Koriseva tuotti itse oman yhtiönsä kautta. Arja Koriseva on Jari Sillanpään tapaan aina tulkinnut konserteissaan ikivihreitä ja ihailijoidensa iloksi hänen tulkintansa 1960- ja 70-luvun klassikkohiteistä ikuistettiin levylle. Upouusia iskelmiä sisältänyt Minä taistelen -levy valmistettiin Risto Asikaisen ja Ilkka Vainion luotsaamana Edel Records -levy-yhtiölle. Levylle lauluja kirjoittivat aikansa työllistetyimmät iskelmänikkarit: Asikaisen ja Vainion ohella esimerkiksi Petri Somer, Lasse Wikman, Pertti Jalonen, Sinikka Svärd, Kikka Laitinen, Sana Mustonen...

Luottosäestäjät ja -muusikot

Arja Korisevan uralla merkittävässä asemassa ovat olleet luotettavat säestäjät ja taustamuusikot. Arja Koriseva perusti taustalleen yhtyeen vuonna 1989 jo ennen osallistumistaan Tangomarkkinoiden loppukilpailuun. Muusikot löytyivät näppärästi samasta opinahjosta eli Keski-Suomen konservatoriosta. Näin sai alkunsa tanssiorkesteri Fortuna. Koriseva oli laskeskellut, että vaikka voittoa tangokilpailusta ei tulisikaan, esiintyminen televisiossa miljoonayleisölle saattaisi silti lisätä kysyntää keikkamarkkinoilla. Arja Koriseva on esiintynyt Fortunan kanssa kaikki nämä vuodet. Kokoonpano on luonnollisesti vaihdellut vuosien varrella mutta yhtä lailla yhdistelmä Arja Koriseva ja Fortuna on ollut vakiintunut näky tanssilavojen, huvipaikkojen ja ravintoloiden ilmoitustauluilla.

Fortunan nykyinen kapellimestari on Minna Lintukangas, jonka kanssa yhteistyö on sujunut saumattomasti. Kaksikon ylväs taidonnäyte on Arja Korisevan viimeisin albumijulkaisu, akustinen Majakanvartijat (2019), joka koostuu tekstivetoisista syvällisemmistä iskelmistä.

Vuosien saatossa Arja Korisevan rinnalla on esiintynyt myös lahjakas konserttipianisti Jouni Somero, joka on ollut Korisevan luottosäestäjä muun muassa joulu- ja kirkkokonserteissa. Parivaljakon musisointia on tallennettu 2010-luvun alussa kahdelle teema-albumille.

Taittuu multakin rock'n'roll

Viimeisen viiden vuoden aikana Arja Koriseva on ollut jälleen enemmän esillä valtakunnallisessa julkisuudessa. Runsaasti mediahuomiota hän saavutti keväällä 2015 osallistuessaan Tähdet tähdet -televisiokilpailuun. Sosiaalisessa mediassa noteerattiin Korisevan hulvattomat versiot Rebel yell -punk-klassikosta tai Stratovariuksen Eagleheartista.

Eräänlaiseksi paluukappaleekseen Arja Koriseva oli kaavaillut Mariskan, Mikko Tammisen ja Väinö Walleniuksen yhteistyön tulosta Leipää, lempee, lämpöö, joka edustaa tämän päivän soundia, missä eri musiikkityylit kohtaavat toisensa entistä saumattomammin. Sanoituskin edustaa syvällisempää ja elämänmakuisempaa tyyliä kuin hänen alkuaikojensa kappaleet, joiden lyriikat nojautuivat enimmäkseen perinteiseen naiivimpaan iskelmätraditioon. Laulun ensiesitys koitti kesällä 2016.

Viime vuonna Arja Koriseva juhlisti komeasti uransa 30-vuotista merkkipaalua kiertueella luovan kokkolalaisen tango- ja viihdeorkesteri Guardia Nuevan kanssa. Arviot ja yleisöpalaute olivat yksimielisen ylistäviä.

Tämänvuotinen Vain elämää -osallistuminen osuu hyvään saumaan. Arja Koriseva on tullut alalle jäädäkseen ja nähtäväksi jää, millaisten projektien parissa häneen vielä törmätäänkään.

Laulaja vailla hittiä?

Olen kirjoittanut ihan mielettömän paljon tekstiä Arja Korisevasta sivuamatta kertaakaan häneen niin usein liitettyä väitettä: hänellä ei ole hittiä. Tähän olettamukseen törmäsi taas sosiaalisessa mediassa välittömästi, kun tämän tuotantokauden Vain elämää -osallistujat julkistettiin. Oikeastaan syy aiheen sivuuttamiseen johtuu osittain siitä, että pohdiskelin tätä sitkeästi elävää käsitystä viisi vuotta sitten yhdessä ensimmäisistä täällä julkaistuissa kirjoituksissa.

Todellisuudessa Arja Koriseva on saavuttanut 1990-luvulla useampia listamerkintöjä. Hänen levytyksensä soivat sen verran aktiivisesti esimerkiksi Radio Suomessa ja paikallisradioissa, että Arja Korisevan nimi toistui usein radiosoittoa mittaavilla listoilla ja Rumban 50 hittiä -listalla. Vaikka laulut eivät välttämättä tavoittaneetkaan kaiken kansan huomiota, ne menestyivät iskelmäväen suosimilla foorumeilla. On totta, että Arja Korisevalta puuttuu sellainen jättihitti, joka yhdistettäisiin häneen tavaramerkin omaisesti. Esimerkiksi hänen aikalaisistaan Joel Hallikaisella oli Kuurankukkansa, Kaija Koolla Kuka keksi rakkauden ja Laura Voutilaisella Kerran. Arja Korisevan kohdalla mielikuva "hitittömyydestä" saattaa johtua hänen poikkeuksellisen suuresta suosiostaan. "Kaikki" suomalaiset tiesivät Arja Korisevan, mutta eivät välttämättä osanneet nimetä häneltä yhtään kappaletta – toisin kuin esimerkiksi Joel Hallikaiselta tai Kaija Koolta. Arja Koriseva miellettiin ensisijaisesti iskelmälaulajaksi, mutta häntä ei assosioitu automaattisesti johonkin tiettyyn kappaleeseen.

Tätä kirjoittaessa Spotifyssa Arja Korisevan kaikkien aikojen kuunnelluin levytys on Enkelin silmin, kuuntelukertoja 1,4 miljoonaa. Enkelin silmin -kappaletta voitaneen nykyään luonnehtia vähintään jonkinasteiseksi kestosuosiksi ja ikivihreäksi. Sen mainitseminen on ollut usein paras vasta-argumentti, kun jossain yhteydessä mainitaan Arja Koriseva laulajana, jolta puuttuu hitti. Myös esimerkiksi Rannalla-tango on vakiinnuttanut asemansa iskelmäväen (ja laulutaitoisen karaokekansan) suosikkina ja tottahan toki Pocahontas-elokuvasta tuttu Tuulen värit on jäänyt suomenkielisenäkin versiona kansakunnan muistiin.

Soittolista: Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää

Spotify-soittolistalle kokosin 50 Arja Korisevan levytystä (jokseenkin) kronologiseen järjestykseen. Pituutta soittolistalla on liki kolme tuntia. Soittolistan agendana on yhtäältä tarjota yhdenlainen läpileikkaus Arja Korisevan levytystuotantoon ja toisaalta osoittaa, että hänen laaja levytysantologiansa sisältää lukuisia miellyttäviä ja mukavia iskelmälauluja, vaikka yleisen mielikuvan mukaan hänellä ei olisikaan yhtään "tunnettua hittiä". Kuitenkin useammat soittolistan kappaleista kuuluvat olennaisena osana 1990-luvun suomalaisen iskelmän soundtrackiin.

Soittolistaa kootessani tein yhden mielivaltaisen linjauksen: jätin tarkoituksella pois cover- ja teema-albumien tarjonnan. En suinkaan sen vuoksi, että niissä olisi mitään vikaa, mutta lauluista suurin osa mielletään edelleen leimallisesti toisten artistien kappaleiksi, ja halusin soittolistalla nostaa valokeilaan nimenomaan Arja Korisevan tutuksi tekemiä lauluja ja levittää niiden avulla iskelmän ilosanomaa. Siksi soittolista on saanut nimekseen Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää. Soittolistan pääpaino on ymmärrettävästi 1990-luvun menestysalbumeissa, mutta mukana on levytyksiä molemmilta vuosituhannelta, tuoreimpina Leipää, lempee, lämpöö (2016), Enkeleitä yövuorossa (2018) ja Majakanvartijat (2019).



Itsestään selvien virstanpylväiden valikoin listalle muutamia vähemmälle huomiolle jääneitä albumiraitoja, joita luonnehtisin unohdetuiksi helmiksi. Listalla on toki veikeä ylistyslaulu finnhits-aikakaudelle Uudet tähdet vuodelta 2003. Oikeastaan Arja Korisevan laulamien iskelmien filosofian voisi tiivistää Sana Mustosen sanoitus Pieni laulu (2009):

"Irrota se surun lieka
ennen kuin se kiristää.
Laula vaikka pieni laulu
jos se mieltä piristää.
Murheenkahle kaulallasi
joskus tekee kipeää.
Laula silloin pieni laulu
sydämees sen lämpö jää."

Säkeisiin on kiteytetty eräs iskelmien perimmäisistä tarkoituksista: lohdun ja ilon tuominen tavallisen harmaan arkirutiinin keskelle.

Aiheesta muualla

Arja Korisevan viralliset sivut

Arja Korisevan pitkän oppimäärän voi lukea Hellevi Poudan ja artistin itsensä kirjoittamasta teoksesta Kuningatar Arja – Ammattina artisti (Docendo 2015).

Vilkaisepas blogistani myös

Onko Arja Korisevalla hittiä?

Antti Tuisku – En kommentoi (Warner / Hyökyaalto Records, 2015)

Antti Tuisku palaa tauolta julkisuuteen tänään oman Vain elämää All Stars -jaksonsa myötä. Tuisku toistaa mielellään narratiivia, jonka mukaan hänen urallaan jokseenkin kaikki oli pielessä, kunnes keväällä 2015 julkaistu En kommentoi -albumi pelasti hänet syvästä alhosta. Kieltämättä menestyslevyn ansiosta Antti Tuiskun suosio ja ennen kaikkea arvostus kasvoivat uusiin sfääreihin. Uudenlaisen ja modernin albumin seurauksena Antti Tuisku vapautui kaikista sapluunoista, joihin hänet oli vuosien varrella yritetty mahduttaa.

Tosi-tv rantautui vuosituhannen vaihduttua Suomeen. Nuorekas ja rempseä kotimainen matkailuaiheinen kilpailuohjelma Far out esitteli keväällä 2001 suurelle yleisölle uuden sukupolven mediapersoonat Jaana Pelkosen, Tuomas Enbusken ja Wallu Valpion. Ohjelmassa keekoilleet Tatu ja Eeka kuuluvat olennaisena osana tietyn ikäluokan sukupolvikokemukseen. Samoihin aikoihin MTV3 alkoi lähettää Selviytyjiä, jota on useassa yhteydessä luonnehdittu tosi-tv:n läpimurtosarjaksi.

Tosi-tv levisi nopeasti kaikenlaisiin mahdollisiin ohjelmatyyppeihin, myös musiikkiaiheisiin ohjelmiin. Vuonna 2001 MTV3 järjesti viimeisen kerran perinteisen Syksyn sävel -kilpailun. Vanhanaikainen iskelmämusiikkiin keskittyvä ohjelma ei enää houkutellut mainostajia entiseen malliin. Syksyn sävelen sijaan MTV3 alkoi satsata uudenlaisiin ohjelmaformaatteihin. Syksyllä 2002 kanavalla pyöri kykykilpailu Popstars, jossa kuka tahansa sai hakeutua tyttöbändin jäseneksi. Popstars oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Syksyllä 2003 tasavalta kohisi, kun Suomessa alkoi Pop Idolin – eli suomalaisittain Idolsin – ensimmäinen tuotantokausi. Kaikelle kansalle tarjoutui mahdollisuus pyrkiä poptähdeksi.

2010-luvun surkuhupaisia Idolseja seuratessa (kuka osaa luetella pari viimeisintä Idols-voittajaa?) voi olla vaikea hahmottaa, kuinka merkittävä ja vallankumouksellinen ilmiö ensimmäinen Idols aikoinaan olikaan. Idols oli mediatapaus, joka lävisti kaikki kansankerrokset. Niin koulujen välitunneilla kuin maakuntien huoltoasemien kahviparlamenteissa vaihdettiin ajatuksia Idolsista. Aluksi koelauluvaiheessa kohua herättivät tuomariston ilkeämieliset ja julmat kommentit. Lähetysten perusteella monet kokelaat poistuivat raadin luota kyyneleet silmissä. Ohjelmaa myös syytettiin epäeettisyydestä, koska siinä päästettiin arvostelukyvyttömät ihmiset nolaamaan itsensä miljoonayleisön silmissä. Brittityylinen suorapuheinen tosi-tv oli verrattain tuore ilmiö, joten Suomessa ei ollut totuttu tylyyn ilkeilytelevisioon, jossa nöyryytettiin tavallisia kansalaisia. Idols-tuomariston ilmaisutyyli kirvoitti lööpin jos toisenkin ja aiheesta keskusteltiin kiivaasti muun muassa Susanne Päivärinnan emännöimässä keskusteluohjelmassa. Toisaalta koelaulujaksojen kohdalla katsojat eivät välttämättä ymmärtäneet, ettei Idolsissa ollut kyse koulun laulukokeesta ja palautteen antamisesta taviksille, vaan ohjelmasta, jossa aidosti pyrittiin etsimään potentiaalista eturivin poptähteä. Joka tapauksessa keskustelu kävi kuumana ja katsojaluvut olivat korkeita.

Kilpailun edetessä ammattimaisempaan vaiheeseen eräät kilpailijat alkoivat herättää suoranaista fanihysteriaa. Nuorison sydämet valloitti etenkin Antti Tuisku, 19-vuotias Siwan kassa Rovaniemeltä. Vuodenvaihteessa 2003–2004 nettiin perustettiin lukuisia fanisivuja, joissa ihailijat tunnustivat rakkautensa tälle suklaasilmäiselle miehenalulle. Idolsin finaalivaiheen suorissa lähetyksissä yleisön joukossa nähtiin lukuisia Antille askarreltuja plakaatteja ja kylttejä.

Antti Tuisku sijoittui Idolsissa kolmanneksi. Vihoviimeiseen finaalilähetykseen yltäneet Hanna Pakarinen ja Jani Wickholm olivat kieltämättä vokalisteina Tuiskua lahjakkaampia. Ensimmäistä Idolsia ei seurannut ainoastaan nuoriso, ja varttuneempiin katsojiin Pakarinen ja Wickholm vetosivat enemmän.

Idolsin ensimmäinen tuotantokausi oli eittämättä Suomen merkittävimpiä viihdetapahtumia vuosien 2003 ja 2004 vaihteessa. Tähtien nimikirjoituksia jonotettiin kauppakeskuksissa satojen metrien pituisissa jonoissa. Tuomariston sutkautuksista – myös niistä positiivisista – muodostui lentäviä lauseita: Nanna Mikkosen "sä kosketit mua" jäi elämään. Vanhan liiton veteraani Jukka Kuoppamäki kirjoitti Mikkosen inspiroimana laulun Sä kosketit mua (2006). Idols-finaalissa tammikuussa 2004 annettiin yli 713 000 ääntä, mikä on erittäin merkittävä saavutus yhtään missään yleisöäänestyksessä. Ensimmäisen kauden suurenmoisuudesta voi saada jonkinlaisen aavistuksen Oskari Onnisen kirjoituksesta. Joulukuussa 2018 hän analysoi Helsingin Sanomissa kykykilpailun alamäkeä:

"Ohjelmat eivät enää luo ilmiöitä; turha kuvitella, että enää kysyttäisiin 'Jani vai Hanna, Hanna vai Jani', kuten koko Suomen kansa tuntui tekevän 15 vuotta sitten." (Helsingin Sanomat 26.12.2018)

Idols-finaalin kärkikaksikosta kohistiin kuin presidentinvaalien toisen kierroksen ehdokkaista. Kyllä lapsukaiset, ennen kuningas Sauli I:stä Suomessa on ollut sellaisiakin.

Levy-yhtiö BMG tarjosi levytyssopimukset Idolsin kärkikolmikkoon sijoittuneille. Huhtikuussa 2004 julkaistiin Tuiskun ensimmäinen single En halua tietää ja myöhemmin keväällä hänen debyyttialbuminsa Ensimmäinen, joka nousi albumilistan ykköseksi.

Antti Tuisku edusti uudenlaista miesartistin tyyppiä kotimaisen kevyen musiikin kentällä. Suomen musiikkimarkkinat eivät olleet otollisia miespuolisille popidoleille. Ennen Antti Tuiskua ei ollut oikein ketään, jota olisi voinut luonnehtia luontevasti vaikkapa Suomen Justin Timberlakeksi. Idols-tuomarina toiminut Asko Kallonen on kertonut Antti Tuiskun elämäkerrassa Antti Tapani (2018) ensireaktionsa olleen "vau, tämmösiä popstaroja oikeasti löytyy Suomesta".

Asko Kallonen: "Siihen aikaan alalle pyrkineet ihmiset pohjasivat joko iskelmän tai rockin liturgiaan. Harvassa olivat tyypit, joiden lempibändi on Backstreet Boys." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 65)

Idols herätti luonnollisesti ärtymystä autenttisissa musiikkipiireissä. Arvostelijoiden mukaan Idols-tähdet olivat levy-yhtiöiden ohjailtavissa olevia tuotteita, markkinointikoneiston pikaruokaa, jolla pyritään saavuttamaan hetkellisesti kaupallisia pikavoittoja ilman minkäänlaisia musiikillisia ambitioita. Idols-kilpailijat ovatkin vuosien saatossa joutuneet tekemään työtä karistaakseen Idols-leiman harteiltaan. He ovat kohdanneet rajuja ennakkoasenteita, joissa heidät on leimattu tosi-tv-tähdiksi, minkä vuoksi heitä ei ole varauksettomasti kelpuutettu oikeiden muusikoiden joukkoon. Tähdet ovat vakuutelleet tekevänsä musiikkia suurella sydämellä, vaikka ovatkin nousseet julkisuuteen kaupallisen "pikakaistan" kautta. Vielä 2015 Antti Tuiskun Vain elämää -jaksossa (siinä ensimmäisessä) konkari Pave Maijanen pahoitteli ennakkoluulojaan: hänkin oli pitkään mieltänyt Antti Tuiskun "tuotteeksi" eikä ollut lainkaan ymmärtänyt, kuinka kunnianhimoisesti Tuisku suhtautuu musiikin tekemiseen ja visionäärisesti hän pyrkii kehittämään uraansa ja ammattitaitoaan.

Antti Tuiskun kohdalla kritiikki ei ikävä kyllä jäänyt ainoastaan siihen, että hänet olisi haukuttu muoviseksi Idols-tuotteeksi. Suomen oloissa uudenlainen popidoli herätti voimakkaita reaktioita puolesta ja vastaan. Pikkutyttöjen hysterian ohella Antti Tuiskun olemus sai monet äijät raivostumaan. Suomalaisten miespuolisten laulajien profiili oli ollut perinteisesti maskuliinisempi. Tuisku vannoi tanssittavan popmusiikin nimiin – musiikkityylin, joka oli perinteisesti mielletty jossain määrin feminiiniseksi. Suomalainen mieslaulaja sai esittää kernaasti rähinärokkia, itse kirjoittamiaan laulelmia kitaralla säestäen tai sitten täysin rehellistä iskelmää. Tanssipopin nimeen vannova miesartisti oli Suomen oloissa kummajainen. Varsinkin Antti Tuisku, joka vielä tanssi ja satsasi koreografioihin. Vuonna 2013 Antti Tuisku pohdiskelikin kappaleessaan Mies "hei kerro, kuinka ollaan mies / kuinka se oikein ansaitaan".

Antti Tuiskun Wikipedia-artikkeliin käytiin jatkuvasti lisäilemässä lauseita, joissa spekuloitiin hänen seksuaalista suuntautumistaan. "Hän ei ole tiedettävästi koskaan seurustellut naisen kanssa" ynnä muuta sontaa kyseenalaisten lähdeviitteiden kera. Henkinen ilmapiiri Suomessa on muuttunut noista ajoista huomattavasti. Edellisellä vuosikymmenellä oli vielä täysin yleistä, että pelkkä oletus, ettei Antti Tuisku välttämättä olisikaan heteroseksuaali – koska hän ei istunut hegemonisen maskuliinisuuden muottiin eikä vastannut mielikuvaa perinteisestä suomalaisesta heterojuntturasta – riitti monien mielestä perustelluksi syyksi väheksyä hänen artistiuttaan. Samalla tavalla Jari Sillanpäätäkin pyrittiin vähättelemään ja asettamaan outoon valoon ennen kuin hän tuli julkisesti kaapista. Ennen ei todellakaan ole ollut aina paremmin.

Kesällä 2004 Antti Tuiskun esiintyminen Helsinki-päivän konsertissa keskeytyi, kun lavalle heitettiin pulloja. Kaikkien aikojen limbo on ollut Virpi Salmen murskaavat levyarvostelut NYT-liitteessä Antti Tuiskun syksyllä 2006 ilmestyneistä albumeista New York ja Rovaniemi. Tarkoitushakuisen mediarepresentaation tavoitteena ei ole ollut mitään rakentavaa: kirjoittaja positioi itsensä eliittiin haukkumalla ala-arvoisesti kaupallisesti menestyneen artistin ja pahoittamalla hänen nuorten faniensa mielet. Virpi Salmi muun muassa kirjoitti, että Rovaniemi-albumin Lämpö on "Suomen huonoin biisi ikinä". En tiedä, kuinka kirjoittaja on onnistunut kuulemaan kaikki mahdolliset Suomessa koskaan äänitetyt kappaleet, mutta mielestäni hän voisi esimerkiksi kuunnella jokaisen tämän blogin Suomidiskotärpit-juttusarjassa (#1, #2, #3, #4) esitellyn kappaleen ja kertoa sen jälkeen käsi sydämellä onko hän tosiaan vieläkin samaa mieltä. Uskaltaisin kuitenkin veikata, että Antti Tuiskun uusimman suosion myötä Virpi Salmenkin takki on kääntynyt – kuten niin monen muunkin suomalaisen.

Kaikista negatiivisista lieveilmiöistä huolimatta Asko Kallonen on todennut viisaasti Tuiskun merkityksestä ja suosiosta:

Asko Kallonen: "Yksi hyvä suosion mittari on myös se, kuinka paljon artistia vihataan. Silloin tuntui, että joka toinen suomalainen yli 35-vuotias valkoinen heteromies tuli sanomaan, että on se saatanan Antti Tuisku sitten kauhee. Mitä siitä voi päätellä? Sen, että jos Antti Tuiskua vihataan niin paljon, se tekee jotain tosi oikein." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 66)

Suosikkibloggarini Klaus Laitinmäki on kirjoittanut Hulivilipoika-blogiinsa upean artikkelin aiheesta erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa. Kirjoitus tarjoaa erinomaisen kehyskertomuksen Antti Tuiskun levytysurasta: vähitellen albumi albumilta laulujen sanoituksissa alkaa kuulua yhä enemmän Antti Tuiskun oma ääni.

Kuten Hulivilipoika-blogissa on ilmaistu: "Kahdella ensimmäisellä levyllään – Ensimmäinen (2004) ja Antti Tuisku (2005) – Tuisku teki vielä sitä, mitä häneltä teini-idolina odotettiinkin." Uransa alkuvaiheessa Tuisku on ollut lähimpänä sitä, mistä monet ovat häntä kritisoineet: kaupallinen tuote, jonka tarkoituksena on tuoda pikkutyttöjen viikkorahat levy-yhtiön kassaan.

Vuonna 2006 Antti Tuisku vaihtoi levy-yhtiötä. Hän jätti BMG:n ja seurasi Asko Kallosta uuteen HMC – Helsinki Music Company -levy-yhtiöön. Irtioton myötä Antti Tuiskun musiikissa alkoi kuulua enemmän hänen omat näkemyksensä ja musiikkimieltymyksensä. Etenkin New York -albumi (2006) on ollut jossain määrin uraauurtava pioneerityö: albumi oli ilmiselvä yritys luoda suomalaisin voimin varteenotettavaa modernia 2000-luvun tanssimusiikkia. 1990-luvun puolivälissä dancen kulta-aikana aikakoneet ja movetronit olivat myyneet huikeita lukemia, mutta sittemmin dance oli ajautunut kotimaan musiikkimarkkinoilla marginaaliin. Antti Tuisku teki albumillaan omanlaisensa avauksen: eturivin poptähti pyrki tuomaan tanssipopin jälleen osaksi valtavirtaa. Suomalaiset äijät eivät tietenkään dancen päälle ymmärtäneet, mutta ainakin itse muistan elävästi Antti Tuiskun kuuntelijakunnan laajentuneen näihin aikoihin. Hänestä innostuivat muutkin kuin esipuberteettiset tytöt. Jouluksi 2006 Antti Tuiskun New York -levyä saattoi toivoa lahjaksi perheen kouluikäisen tytön lisäksi miesystävänsä kanssa asusteleva setä...

Seuraavilla albumeilla Tuiskun laulujen sanoitukset heijastivat hänen omia elämänkokemuksiaan. Levyillä Hengitän (2009), Kaunis kaaos (2010) ja Toisenlainen tie (2013) Antti Tuisku ei ollut enää millään tavalla koneiston "tusinatuote", jolle tarjotaan valmiita tuotoksia, jotka olisi voinut esittää periaatteessa kuka tahansa. Laulujen sanoitukset räätälöitiin varta vasten häntä varten ja Antti Tuisku osallistui itsekin sanoitusten kirjoittamiseen. Hulivilipoika-blogin artikkelissa kerrotaan Antti Tuiskun laulavan näillä albumeilla muun muassa erilaisuuden hahmottamisesta ja hyväksymisestä, poikkeavasta elämäntyylistä sekä sisäistettyjen odotusten ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Tuiskun tuotannossa toistuvana teemana on itsensä hyväksyminen, vaikka oma elämäntyyli ei täyttäisikään ulkopuolisten asettamia normeja. Myös henkimaailman asiat olivat tämän aikakauden lauluissa läsnä. Näillä kolmella albumilla Antti Tuiskusta pyrittiin muovaamaan "koko kansan Antti", jonka tarinat kohdistettiin muillekin kuin nuorille tytöille tai vähemmistöyökerhojen tanssilattioiden travoltoille.

Antti Tuisku on jatkuvasti jaksanut jankuttaa, kuinka hänen uransa oli syöksykierteessä ennen vuonna 2015 ilmestynyttä En kommentoi -albumia. Alamäen käsite on vähintäänkin suhteellinen. Esimerkiksi kaikki Antti Tuiskun levyt ovat myyneet vähintään kultaa – tosin Antti Tapani -elämäkerran mukaan Toisenlainen tie -albumin kohdalla kultalevy perustui ainoastaan levyn painosmääriin. Albumia toimitettiin levykauppoihin kultalevyyn oikeuttavat 10 000 äänitettä mutta todellisuudessa levyjä ostettiin noin 8 000 kappaletta. Antti Tuisku ilmoitti levy-yhtiölle, ettei halua vastaanottaa albumista kultalevyä. (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 199–200)

Listablogin Timo Pennanen kirjoitti bloginsa Facebook-sivulle 22. marraskuuta 2017:

"Tänään Hesarissa kirjoitettiin, yleistä narratiivia noudattaen ja pönkittäen, että 'Antti Tuisku pelasti uransa syvästä alhosta modernilla En kommentoi -levyllään ja banaanipantomiimillään'. Kuinkas syvä se Tuiskun alho taas olikaan? En kommentoi -albumin edeltäjä Toisenlainen tie (2013) nousi listakakkoseksi ja vietti Top 50:ssä 21 viikkoa, mikä aikana ennen striimijuuttumista oli oikein mukava saavutus."

Oheisessa linkissä Toisenlainen tie -albumin listamenestys.

Moni artisti ei kehtaisi puhua alamäestä ja syvästä alhosta, mutta Antti Tuisku on kunnianhimoinen ja hänen tavoitteensa olivat paljon korkeammalla. Antti Tuiskun uralla tämä vaihe edustikin ennemmin henkistä lamaannusta kuin kaupallista katastrofia. Antti Tuisku koki uransa polkevan paikallaan, eikä hän saanut levytysmateriaalissaan toteuttaa artistiuttaan haluamallaan tavalla. Tuisku kuunteli kauhistuneena Asko Kallosen näkemystä, jonka mukaan hän oli "popimpi Juha Tapio" (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 200). Antti Tuisku ei nauttinut täydellä sydämellä siitä, että hän levytti totista itseterapiapoppia. Hänhän on eloisa, vauhdikas ja tarvittaessa sopivan ilkikurinen persoona – mutta se ei kuulunut millään tavalla musiikissa. Antti Tuisku oli vakiinnuttanut asemansa kotimaisen kevyen musiikin kentällä – ja esimerkiksi Juuret (2009) ja Hyökyaalto (2010) olivat merkittäviä hittejä – mutta moneen vuoteen hän ei ollut onnistunut räväyttämään kunnolla, eikä hän ollut enää kaikkein ajankohtaisin artisti. Pysyi vakaasti mukana skenessä mutta hinkui eturiviin.

"En ollut luottanut omaan näkemykseeni. – – Musta tuntui, että mulle oli tähän asti tärkeämpää muiden miellyttäminen. En tehnyt musiikkia mun omilla ehdoillani." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 226)

HMC – Helsinki Music Company myytiin Warner Music Finlandille vuosikymmenen vaihteessa. Toisenlainen tie -albumin jälkeen Antti Tuiskun levytyssopimus oli katkolla. Yhteistyötä Warnerin kanssa jatkettiin – tokihan kannatti pitää kiinni artistista, jonka mikä tahansa kilpaileva levy-yhtiö olisi ottanut mielellään rosteriinsa – mutta näkemyksellinen artisti tähdensi haluavansa vastaisuudessa tehdä musiikkia uudella reseptillä uusien ihmisten kanssa. Seuraavan albumin valmistamiseen hän toivoi saavansa vapaat kädet ja mielellään mahdollisimman vähän levy-yhtiön kontrollointia ja ulkopuolista ohjausta. Antti Tuiskun uralla käännettiin uusi sivu. Pitkä yhteistyö Asko Kallosen kanssa päättyi yhteisymmärryksessä. Kallosen tilalle Tuiskun A&R:ksi nimitettiin Kari Hynninen, jonka kanssa Antti oli tosin tehnyt yhteistyötä jo ensimmäisessä levy-yhtiössään Sony BMG:ssä. Uusimmat Warner-levyt on julkaistu Antti Tuiskun omalla Hyökyaalto Records -levymerkillä.

Pian Antti Tuiskun elämään käveli muuan Simo "Jurek" Reunamäki. Miehillä synkkasi välittömästi. Bingo! Antti Tuisku oivalsi Jurekin olevan luova ja innovatiivinen tuottaja, joka vie hänen musiikkinsa uusille urille. Irtiotto sujui suorastaan luontevasti: Jurek kun on avoimesti ilmaissut, ettei häntä ollut oikein koskaan kiinnostanut Antti Tuiskun kappaleet. (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 217–219) Antti Tuiskun uuden suurmenestyksen seurauksena Jurekista on tullut Suomen tämän hetken suosituimpia ja työllistetyimpiä musiikkituottajia. En kommentoi -albumin esipuheeseen Antti Tuisku on kirjoittanut tuottajavelhostaan seuraavasti:

"Haluan ensiksi kiittää tästä levystä tuottajaani Jurekia, joka omalla huikealla ammattitaidollaan ja rohkeudellaan sai mut jälleen kerran oppimaan jotain uutta ja tulemaan pois omalta mukavuusalueeltani. En muista milloin musan tekeminen on tuntunut näin mahtavalta!"

Nykyään miltei kaikki popmusiikki suunnitellaan ah-niin-muodikkailla biisileireillä. Jurek, Antti Tuisku ja hänen pitkäaikainen muusikkoystävänsä Kalle Lindroth suuntasivat Lappiin biisileirille. Ilmeisen levottomissa tunnelmissa syntyivät tulevan En kommentoi -albumin kappaleista Veli, Keinutaan ja Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen. Kun Veli oli saatu valmiiksi, biisileiriläiset hihkuivat intoa: nyt on syntymässä jotain todella suurta ja mahtavaa. Vähänpä tiesivät, sillä paljon suurempia hittejä oli vielä tulossa, ja lopulta Veli jäi ainoastaan albumiraidaksi. Kappale sai inspiraationsa Antti Tuiskun ja Kalle Lindrothin pitkästä ystävyydestä. Muutama vuosi sitten netin keskustelufoorumeilla kohistiin, kun Lindroth meni naimisiin – vuosikausia velloneet spekulaatiot Tuiskun ja hänen parisuhteesta eivät pitäneetkään paikkansa. Itse asiassa oli Lindrothin ansiota, että Antti ja Jurek tutustuivat toisiinsa.

Antti Tapani -kirjassa tuodaan paikoitellen esille hivenen jälkiviisaasti ja teleologisesti, kuinka tavoitteena oli saada aikaiseksi levy, joka nostaisi Antti Tuiskun jälleen Suomen suosituimmaksi poptähdeksi. Lopputulosta tuskin osattiin ennustaa biisileireillä Lapissa, mutta alusta lähtien oli selvää, että musiikkia tehtäisiin aivan toisenlaisella asenteella kuin aikaisemmin. Turvalliselta kultaiselta keskitieltä kurvattaisiin ulos. Tulevalla levyllä Antti Tuiskua ei voisi enää mahduttaa raameihin, joihin hänet oli vuosien saatossa yritetty tunkea: hän ei halunnut olla nuorisoidoli tai koko kansan sovinnainen ja kiiltokuvamainen "popimpi Juha Tapio". Uudella levyllä Antti Tuiskua ei kategorisoitaisi mihinkään olemassaolevaan lokeroon, vaan hän loisi itselleen kokonaan uuden lokeron. Enää Tuisku ei laulaisi anteeksipyydellen, ettei ole onnistunut elämänvalinnoillaan täyttämään muiden odotuksia. Nyt hän on suorasukainen ja itsevarma stara, joka ei pyytele anteeksi keneltäkään, vaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja kehottaa muitakin samaan. Ihan sama mitä muut ihmiset ajattelevat, Blaablaa (En kuule sanaakaan). Aukokaa vain päätänne fiksut jätkät, minulla on luurit korvissa ja kuuntelen täysillä voimabiisiäni. Ihminen on vapaa tekemään mitä itse haluaa, sanovat ulkopuoliset mitä tahansa.

En kommentoi -albumin materiaali syntyi useammalla biisileirillä vuosien 2014 ja 2015 aikana. Joukkoon iloiseen liittyi lauluntekijäpariskunta Aku Rannila ja Saara Törmä, joiden kynästä ovat syntyneet lukuisat 2010-luvun suomipophitit. Antti Tuisku oli tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä jo edellisellä Toisenlainen tie -albumillaan. Myös Rannila ja Törmä nauttivat tilanteesta, jossa lauluja sai kirjoittaa ilman rajoitteita.

Jurek: "Mä olin tuottajana turhautunut siihen, etten päässyt tekemään haluamiani juttuja. Mun sisällä soi ihan erilainen kama kuin mitä olin tehnyt tuottamieni artistien levyille. Mulla oli sellainen henkinen keskari pystyssä. Niin oli myös Saaralla ja Akulla. Ne oli pitkään kirjoittaneet maailmaa syleileviä isoja iskelmähittejä, ja halusivat päästellä vähän höyryjä. Kun Anttikin oli turhautunut omaan kädenlämpöiseen musiikkiinsa, meitä oli lopulta neljä tyyppiä keskarit pystyssä." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 222)

Tällaisista lähtökohdista on siis syntynyt eräs kotimaisen popmusiikin merkittävimmistä albumeista.

En kommentoi -levyllä rikottiin rajoja monella tavalla. Jurek loihti kappaleisiin vallankumouksellisen modernit soundit, jollaisia ei ollut aikaisemmin kuultu kotimaisella pop-albumilla. Suorastaan avantgardistisiakin piirteitä tavoittavassa soundimaailmassa on monenmoisia luovia ratkaisuja – ei vähiten kokeilevampana lyhyt sämpläys Fröbelin Palikoiden alun perin tutuksi tekemästä Jumppalaulusta Keinutaan-biisissä. Jurekin luoman äänimaailman on todettu vievän suomalaista popmusiikkia ja -kulttuuria eteenpäin. Arvostelijoiden mukaan ensimmäistä kertaa Suomessa kyettiin tuottamaan täydellisen katu-uskottavaa popmusiikkia.

Albumin sanoitukset ovat ennakkoluulottomia ja suorapuheisia – ainakin verrattuna Antti Tuiskun aikaisempaan tuotantoon. Lyyrikat eivät ammentaneet siloitellusta iskelmäpoptekstien maailmasta, vaan niissä hyödynnettiin esimerkiksi nuorekasta arkitilanteiden kielenkäyttöä. Tekstejä rustaillessa ei ole jääty märehtimään onko jonkin ilmaisun ääneen laulaminen soveliasta tai voiko joku loukkaantua ja pahoittaa mielensä jostain. Uusi Antti Tuisku kehottaa laittamaan "perseen pyörimään" ja kuvailee kuinka "sylkee vaihtuu". Nimikkobiisissä En kommentoi on sanastoa, jota harvemmin oli kuultu valtavirran poplyriikassa. Biiseissä Antti Tuisku on parhaimmillaan tai pahimmillaan hävytön ja härski, mutta samalla suorasukaisuus tekee musiikista äärimmäisen rehellistä. Antti Tuisku on vilpitön. En kommentoi -albumi on toki sen vuoksi poikkeuksellisen lystikäs. Niin hulvaton, että Antti Tuisku on luonnehtinut levyn ilmapiiriä "kainalopieru"-meiningiksi. Biisileireillä oli ollut riemastuttavan hauskaa, mikä totisesti kuuluu lopputuloksessa.

Laulujen sanoituksissa on monenmoisia metatasoja. Peto on irti muuttuu henkilökohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun DJ:lle tehdään selväksi "sä oot sä ja mie oon Antti Tuisku". Hiton pelkurin voisi tulkita ihmissuhdelauluksi, joka saa omakohtaisia sävyjä, kun laulun loppuvaiheessa todetaan sanoituksen sinän "aina yksin baarissa pyytävän Antti Tuiskua". Sittemmin biisintekijätiimi on valottanut, että laulu on alun perin omistettu niille kyynisille sieluille, jotka eivät julkisesti myönnä pitävänsä Antti Tuiskusta, mutta kuuntelevat silti hänen musiikkiaan salaa. Hei ho paita pois sopii sanomansa puolesta täydellisesti albumille, jonka punaisena lankana on kannustaa ihmisiä hyväksymään itsensä. Biisi vaatii unohtamaan ulkonäköön liittyvät kompleksit, mutta lopussa irtaudutaan ydinsanomasta laulamalla: "elä häpee sun vartaloo, täss on kitarasoolo". Ja sitten alkaa tosiaan Lasse Sakaran soittama kitarasoolo. Virkistävää vaihtelua konesoundien keskellä.

Entäs kappale nimeltään Saikkuu? (sanat: Jurek, Kalle Lindroth & Saara Törmä)

"Jos työtä, työtä,
työtä teet vielä enemmän
saat superhyvän elämän
joskus myöhemmin.
Joten paina, paina
paina joka päivä pidempään
ja kyllä sua kiitetään
saat suuren mitalin.
Nyt nöyränä tee mitä
muut susta vaatii."

Mitä tästä kaikesta raatamisesta lopulta seuraa? Viikonloppuisin saa nollata jonottamalla yökerhoon ja lopulta saa palkinnoksi saikkuu. Näin viiltävällä ironialla heivataan hiiteen protestanttinen etiikka, luterilainen työmoraali ja suomalaisten mielenlaatuun syvälle juurtunut työn eetos. Laulu opettaa, ettei kannata luottaa sitku-elämän koittamiseen. Elämäänsä ei pidä tuhlata siihen, että stressaa itsensä kuoliaaksi. Ehkäpä huonon omantunnon ei tarvitsisi kolkuttaa joka kerta, kun ei kykene täydelliseen työsuoritukseen. Ja mitäpä jos ihmisen arvo ei määräytyisi saavutusten saati elämässä "menestymisen" perusteella. Piristävää kuultavaa näinä aikoina, jolloin ihmisten oletetaan toistavan iänikuista menestysjargonia, jossa jopa burn outit kuuluisi kääntää voitoiksi "kasvattavina kokemuksina".

Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen on ihmissuhdelaulu uudenlaisesta perspektiivistä. Saara Törmä oli edellisenä vuonna sanoittanut Jari Sillanpäälle suurhitin Sinä ansaitset kultaa. Sanoitus herätti huomiota, koska siinä käsiteltiin parisuhdetta ja sen päättymistä iskelmätekstille epätyypillisestä näkökulmasta. Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen menee tavanomaisen lähestymistavan rikkomisessa vielä pidemmälle. Laulun kertoja kuvaa tunnetta, jossa haluaa tuhota ihastuksensa nykyisen parisuhteen. Sairaalloinenkin mustasukkaisuus lienee yleinen tunne, jota harvemmin on käsitelty poplyriikan keinoin yhtä rehellisesti.

2010-luvulla poplaulajat ja hip hop -artistit ovat eläneet pyhässä liitossa. Ilmiön vastustajat hävisivät pelin viimeistään siinä vaiheessa, kun Jari Sillanpään Malagaan (2014) sisälsi hip hop feattauksen. Antti Tuisku eli trendien harjalla, joten En kommentoi -albumilla vierailevat VilleGalle (biisissä Keinutaan) ja Mikael Gabriel (Veli) – hämmästyttävää kyllä, Mikael Gabriel on saanut luvan esiintyä Warnerin albumilla, vaikka hän olikin ja onkin Universalin artisti. Jotain Antti Tuiskun asemasta pre En kommentoi -aikakautta kuvastaa Ilta-Sanomien referoimat VilleGallen reaktiot, kun häntä pyydettiin mukaan Antti Tuiskun levytykseen:

"Se oli hauska juttu mullekin, kun Antti Tuisku ei ollut tullut vielä takaisin ja kysyitte mua vierailemaan. Olin vähän, että Antti Tuisku on silleen, no... Sos, en tiedä, räppipiireissä ja tälleen... En ensin uskaltanut kertoa meidän Jarelle tuosta yhtään mitään."

Nykyään kenelle tahansa kaupalliselle hip hop -esiintyjälle olisi vain kunnia-asia saada vierailla Suomen ykköspopparin biisillä.

Antti Tuisku ravisteli imagoaan perusteellisesti kaikilla rintamilla. Peto on irti valikoitiin ensimmäiseksi maistiaiseksi albumilta. Kappaleen musiikkivideon ideoivat sisarukset Cristal Snow ja Viivi Huuska. Aikaisemmin esimerkiksi Juuret-musiikkivideolla Antti Tuisku oli pyöräillyt kiltisti pois kaupungista jylhiin luonnonmaisemiin. Hyökyaalto-videolla hytkyttiin tanssiryhmän kanssa. Peto on irti -videon tematiikka oli... noh... toisenlaista. Musiikkivideolla esiteltiin myös uudistuneen Antti Tuiskun tavaramerkki: banaani. Mutta vaikka Antti Tuisku tekikin uutta tuotantoa puhtaalta pöydältä, tavallaan Peto on irti -kappaleessa ympyrä sulkeutui. Luonnehdintaa "Antti on peto" oli viljelty jo Idols-aikoina.

Peto on irti julkaistiin 20. helmikuuta 2015. Levy-yhtiössä kappaletta oli pidetty riskinä ensimmäiseksi singlejulkaisuksi. Antti Tuiskun entinen tuottaja Asko Kallonen oli uumoillut, että biisi joko floppaa täysin tai siitä tulee tosi iso (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 243). Kappale saikin yleisöltä aluksi erittäin ristiriitaisen vastaanoton. Nuoriso oli hämillään ja kolmekymppiset yrittivät selittää, että sellaista se voi olla kauheimmillaan, kun vanhat ja väsyneet suuntaavat arkiviikon päätteeksi irrottelemaan yökerhoon. Lopulta alun hämmennys vaihtui kuitenkin innostukseen. Biisi on hölmö mutta röyhkeä – ja sen vuoksi juuri niin kutkuttava. Antti Tuiskun uudelleenbrändäyksen lanseeraustilaisuudeksi on usein mainittu Peto on irti -kappaleen ensimmäistä julkista live-esitystä, joka koitti lauantain prime timessa Uuden Musiikin Kilpailun väliaikanumerona. Ainakin sosiaalisen median reaktioiden perusteella Antti Tuisku varasti show'n euroviisuehdokkaiden jäädessä varjoon. Antti Tuisku seurasi Anssi Kelan jalanjälkiä: paria vuotta aikaisemmin Kela oli vastaavanlaisessa tilanteessa ensiesittänyt Levottoman tytön, ja hänen uransa lähti uuteen nousuun.

Peto on irti -kappaleen julkaiseminen ensimmäisenä singlenä ilmensi musiikkiteollisuuden muutosta. Biisi ei ollut radioystävällinen, mutta suoratoistopalveluiden aikana sillä ei ollut enää merkitystä. Aikaisemmin radiosoitto oli ollut suorastaan poptähtien elinehto. 2010-luvun puolivälissä ihmiset kuuntelevat musiikkinsa yhä enemmän esimerkiksi Spotifysta tai YouTubesta: juuri nämä foorumit mahdollistivat Peto on irti -kappaleen nousemisen hitiksi – aina latauslistan ykköseksi asti. Listablogin Timo Pennanen on havainnoinutkin, ettei En kommentoi -menestysalbumi poikinut yhtäkään Top 10 -radiohittiä. Laulut nousivat suurmenestyksiksi ilman radiosoittoakin.

Blaablaa (En kuule sanaakaan) julkaistiin toisena singlenä huhtikuussa 2015. Antti Tuisku paljasti Iltalehden haastattelussa, että ensimmäinen revittelysinglen vastapainoksi haluttiin julkaista vakavampi kappale: "Peto on irti -sinkun jälkeen jotkut olivat järkyttyneitä siitä, missä on se Antti, jolla on isoja ajatuksia. Siksi halusin julkaista Blaablaan kakkossinkkuna." Lauri Laukkasen ja Matias Koskisen ohjaama Blaablaa (En kuule sanaakaan) -musiikkivideo kuvattiin Thaimaassa. Oheisessa Iltalehden jutussa Antti Tuisku kertoo albumin kaikkien kappaleiden taustatarinat. Niitä ei liene hedelmällistä toistaa tässä.

En kommentoi -albumi julkaistiin toukokuun 22. päivä. Uudenlainen Antti Tuisku kirvoitti uudenlaisia reaktioita. Kriitikot kehuivat ennakkoluulottomasti tuotettua levyä. Helsingin Sanomien Ilkka Mattila kirjoitti Tuiskun "tehneen uransa parhaan levyn vasta nyt":

"Tähän asti Tuisku on ollut persoonana musiikkiaan mieleenpainuvampi. En kommentoi -levyllä on löytynyt oiva tasapaino tutun, vähän totisen sekä romanttisen ja uuden, itsevarman, nokkelan ja aikuisemman Tuiskun välillä." (Helsingin Sanomat 27.5.2015)

Soundin Eero Tarmo luonnehti kontrastia aikaisempaan:

"Kymmenennellä En kommentoi -studioalbumillaan entinen koko perheen poju soutaa ennenkuulumattoman eroottisilla vesillä – lyriikoissa vaihdetaan sylkeä, vaakamambataan ja puntaroidaan mimmien pantavuutta. Myös artistimme yllä leijuvalla homo–hetero-mystiikalla leikitellään."

Arvioissa toisteltiin, kuinka albumilla esiintyy vapautuneempi, rennompi, kypsempi, rosoisempi ja varmempi Antti Tuisku. Aina niin kyyninen Rumbakin kirjoitti muutama vuosi sitten, että "levyn ympärille ladattu uhkapeli onnistui: Tuiskusta tuli ehkä ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä Poptähti isolla p:llä Suomessa".

Asiantuntevimman arvostelun kirjoitti Aki Lehti, joka antoi albumille arvosanaksi 5/5. Arvostelu kuvastaa oivaltavasti, kuinka albumi muutti kriitikoiden suhtautumista Antti Tuiskuun.

"Maailma vuonna 2015 osaa olla välillä myös omituisen hieno paikka. Antti Tuisku on nimittäin tehnyt vuoden parhaan suomenkielisen pop-levyn. Albumin jota mukamas maailman parhaan maun omaavan musiikinharrastajan tai yleensä aina väärässä olevan kriitikonkaan ei tarvitse kuunnella vain salaa kotona tai ironian taakse piiloutuen.
En kommentoi on rehellinen, uskalias ja kaikille laulajaa aiemmin mollanneille hymyillen keskisormea näyttävä pop-ilottelu. Sillä Tuisku tekee vihdoinkin ihan mitä lystää omalla tyylillään, pitää hauskaa, on itseironinen ja kehottaa kuulijoitaan samaan. Poissa on se vielä edellisellä Toisenlainen tie -levyllä laulanut Tuisku, joka yritti parhaansa mukaan todistaa olevansa vakavasti otettava artisti. Elämän suuria kysymyksiä pohtimalla moinen ei onnistunut, mutta En kommentoi -albumin höpsismin avulla asia tulee selväksi.
Tuottaja Jurek eli Simo Reunamäki on loihtinut levylle ultramodernit konesoundit. Albumilla on äänimaailmoja ja sovitusratkaisuja, joita ei suomalaisessa valtavirran popissa ole tähän mennessä taidettu juurikaan kuulla."

Pitkä sitaatti mutta täyttä asiaa – tämän tyhjentävämmin tuskin olisin osannut ilmaista En kommentoi -albumin syvimmän olemuksen.

Arvostelijat kirjoittivat albumista suopeasti ja suuri yleisö söi Antti Tuiskun kädestä. En kommentoi -albumi ylsi välittömästi albumilistan ykköseksi. Tietenkin näinä striimiaikoina albumilistan sijoituksilla ei ole samanlaista merkitystä kuin fyysisten äänitteiden aikana. Yksittäisten kappaleiden kuuntelumäärät suoratoistopalveluissa vaikuttavat koko albumin listamenestykseen. Siitäkin huolimatta Antti Tuiskun listasijoituksia tutkittaessa En kommentoi -albumin suosio ällistyttää. "Listaviikkoja" on kertynyt kaikkiaan 173. Listaykköseksi En kommentoi noteerattiin yhdeksänä viikkona. Albumin kestävyydestä kertonee jotain, että vuosien saatossa se nousi aina vähän väliä uudestaan kärkisijoituksille. (Albumin listamenestys katsottavissa IFPIn sivuilta.)

Biisien striimilukemat ovat huikeita: esimerkiksi Spotifyssa Hiton pelkuri on saavuttanut tätä kirjoittaessa 3,5 miljoonaa kuuntelua, nimikkobiisi En kommentoi 3,9 miljoonaa kuuntelua, Blaablaa (En kuule sanaakaan) 4,1 miljoonaa ja Peto on irti 9,2 miljoonaa kuuntelua. Albumin suurimmaksi hitiksi osoittautui kuitenkin lopulta VilleGallen kanssa esitetty Keinutaan – 15,8 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssa, "singlelistan" kakkonen ja striimatuimpien kolmonen. VilleGalle, joka oli aluksi empinyt yhteistyötä Antti Tuiskun kanssa ja kynäillyt oman osuutensa nopealla aikataululla, sai ansioluetteloonsa jälleen valtaisan megahitin. Heinäkuussa 2015 kappaleesta julkaistiin Miro Laihon ohjaama musiikkivideo, jota tähdittivät nuoret ja kauniit tanssijat. Biisintekijätiimi Jurek, Kalle Lindroth ja Antti Tuisku on kertonut, että Keinutaan oli ollut olemassa ensimmäisestä biisileiristä lähtien, mutta se oli hakenut muotoaan koko albumin valmistumisprosessin ajan. Lopulta tiimillä oli välähtänyt, että biisistä voisi tehdä ikään kuin Suomen Macarenan. Biisin suosio on ollut niin valtaisaa, ettei tavoite liene kaukana. Keinutaan tulee jäämään kuluvan vuosikymmenen soundtrackiin ja se tulee olemaan itsestäänselvyys tulevien vuosikymmenien 2010-luvun retronostalgiabileiden soittolistoilla – samalla tavalla kuin Macarena on must kaikissa mahdollisissa ysäribileissä.

Keväällä 2015 ilmestynyt albumi menestyi kaikin puolin loistavasti ja saman vuoden syksyllä Antti Tuisku sai rutkasti lisää valtakunnallista julkisuutta Vain elämää -televisio-ohjelman myötä. Huisin onnistunut päivitys Sata salamaa -euroviisusta osoittautui instant-klassikoksi ja ylsi listaykköseksi. Vicky Rostin alkuperäinen levytys ei ollut aikoinaan noussut listoilla edes kahdenkymmenen parhaan joukkoon.

En kommentoi muokkasi Antti Tuiskun arvostusta kauttaaltaan. 12 vuotta läpimurtonsa jälkeen Antti Tuisku voitti vihdoin ja viimein elämänsä ensimmäiset Emma-palkinnot: hänet palkittiin vuoden miessolistina ja En kommentoi sai tunnustukset vuoden albumina ja vuoden pop-albumina.

Antti Tuiskusta oli tullut popmusiikin suunnannäyttäjä, joka oli mullistanut kotimaisen popilmaisun. Häntä tituleerattiin kiistatta Suomen suosituimmaksi poptähdeksi. Suursuosion vanavedessä seurasivat omat konsertit Hartwall Arenassa. Megalomaanisissa spektaakkeleissa heittäytymiskykyinen Antti Tuisku osoitti olevansa showesiintyjänä Suomen ehdoton ykkönen, jonka rinnalle samalle viivalle kukaan ei ole vähään aikaan tunkemassa. "Viiden tähden viihdyttäjä", ylistivät keikka-arviot. Petokesä 2016 vei Antti Tuiskun kaikkien Suomen merkittävimpien festareiden päälavoille. Yleisömäärät olivat huikeita. Antti Tuisku kyseli innostuneelta parikymmentuhatpäiseltä yleisöltä: "Missä te ootte olleet kaikki nää vuodet?" Ei ehkä välttämättä kaikkein tyylitajuisinta – ketäpä meistä ei ottaisi päähän, etteivät muut osaa aina antaa asianmukaista arvoa omalle nerokkuudelle – mutta uusi Antti Tuisku on vilpitön ja tekee sitä, mikä sattuu hotsittamaan ja tuntumaan hyvältä.

Suoratoiston aikakaudella perinteinen pitkäsoitto on konseptina menettänyt merkityksensä. Nykyään yhä useammat artistit suosivat tapaa, jossa julkaistaan ainoastaan uusia yksittäisiä kappaleita. Antti Tuisku, Jurek ja kumppanit takoivat raudan ollessa kuumaa: vuonna 2016 ilmestyi kolme uutta laulua Party (papiidipaadi) (tällä kertaa mukana feattaamassa Nikke Ankara), Pyydä multa anteeks kunnolla ja Suurin fani, jotka julkaistiin huhtikuussa 2016 En kommentoi -albumin Deluxe-painoksessa. Tuiskun uudistunutta tyyliä oli jalostettu näillä kolmella kappaleella vielä pidemmälle: positiivisen palautteen kannustamana entistä itsevarmempi tuotantotiimi antoi palaa entistä rohkeammin. Etenkin sovintoseksin nautinnoista kertova Pyydä multa anteeks kunnolla menestyi listoilla hienosti ja kelpasi radioillekin. Suurin fani -kappaleessa luvataan pysyä rinnalla vaikka kaikki menis perseelleen. Nykyinen Antti Tuisku sanoo ruman sanan niinku se on, mutta kieltämättä täytyy myöntää, ettei sana "perseelleen" solju kovinkaan lyyrisesti. Spotify-aikoina CD-levyt on pyritty ajamaan alas mutta vastaiskuna vinyylit ovat tulleet uudestaan muotiin. En kommentoi Deluxe julkaistiin myös LP-painoksena.

Ääniteteollisuuden uusista toimintatavoista huolimatta Antti Tuiskulta julkaistiin syksyllä 2017 uusi albumikokonaisuus Anatude. Levyllä on kappaleita, jotka tulevat varmasti jäämään pysyvästi Antti Tuiskun repertuaariin, kuten Rahan takii tai Mä hiihdän, mutta kokonaisuutena Anatude tuskin tulee muodostumaan yhtä historialliseksi ja merkittäväksi kuin mullistava En kommentoi.

Vaikka Antti Tuisku tekee nykyään omannäköistään musiikkia vapaasti ilman ulkopuolisten ohjeistusta, hän toisintaa monella tavalla 2010-luvun popkaanonia. Esimerkiksi hänen stailinsa, ulkonäkönsä sekä julkaisujensa layout ja design ovat hyvin samankaltaisia kuin monilla muilla nykyhetken kansainvälisillä popstaroilla.

Antti Tuiskun arvostuksen muutos heijastaa suomalaisen yhteiskunnan ja asenneilmapiirin muuttumista. Uransa alkuvaiheessa Antti Tuisku herätti paljon arvostelua ja vastustusta. Äijät, jotka huokuivat nykyajan muoti-ilmaisua "toksista maskuliinisuutta", eivät voineet sietää eloisaa ja tanssivaa poptähteä. 2010-luvun päättyessä Antti Tuisku uskaltaa olla yhä rohkeammin oma itsensä, ja samalla hänestä on tullut Suomen kansan suuresti rakastama. Aikaisemmilla levyillä hän hillitsi itseään. Ehkä ei olisi tarvinnut tai sitten aika oli vasta tämän vuosikymmenen puolivälissä kypsä särmikkäälle poptähdelle, joka päästeli vapaasti eikä enää sensuroinut itseään. Samoihin aikoihin vastaavanlainen vapautuminen tapahtui Jari Sillanpäälle Rakkaudella merkitty mies -menestysalbumilla (2014). Levy-yhtiö oli empinyt Sillanpään uusia suorasukaisempia kappaleita – mitä hänen perinteiset faninsa mahtavat ajatella. Ei tarvinnut sievistellä. Sillanpään levymyynti kohosi pitkästä aikaa platinalukemiin.

Suomalaiset ovat entistä avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia. Antti Tuiskun En kommentoi -albumin hiteistä on tullut kansakunnan yhteistä omaisuutta. Antti Tuiskulla ei ole enää rajattua kohderyhmää. Häntä kuuntelevat eri-ikäiset suomalaiset ympäri maata ja kaikkien sukupuolten edustajat. Antti Tuisku saa värjätä hiuksensa vaikka minkä väriseksi ja tunkea lavalla banaaneja nieluunsa vaikka kuinka riettaasti. Sellainen ei enää karkota miespuolisia kuuntelijoita. "Maailma muuttuu kun sitä muutetaan", hokevat idealistiset nuorisopoliitikot nykyään sosiaalisessa mediassa – ja sanonnassa taitaa olla vinha perä. Antti Tuiskun uran kantavana teemana on ollut itsensä hyväksyminen. Aihe korostuu etenkin En kommentoi -albumilla. Hän on konserteissaan pitänyt pitkiä monologeja sen puolesta, että jokainen saisi olla oma itsensä ja kelpaisi sellaisena kuin on. Antti Tuisku on myös opettanut suomalaisia – synkän ja melankolisen suomirokin tai mörököllihevin nimeen vannovaa kansakuntaa – kuuntelemaan iloista ja hulluttelevaa bailumusiikkia.

Samalla Antti Tuisku on vihdoin ja viimein onnistunut takomaan suomalaisten kaaliin, ettei hän ole ainoastaan Idolsin kautta kansan tietoisuuteen ponkaissut tuote, vaan näkemyksellinen taitelija, joka toteuttaa kaikki mahdolliset projektinsa poikkeuksellisella pieteetillä pikkutarkkuutta hipoen. Markku Haavisto tiivisti keväällä 2018 YleX:n artikkelissa:

"Lopulta Tuiskun suuressa muodonmuutoksessa Idols-laulajasta tähdeksi on ollut kyse juuri itsensä hyväksymisestä ja omilla ehdoillaan tekemisestä. En kommentoi -levyllä hän pelasi upporikasta ja rutiköyhää, kun yli kymmenvuotinen turvallisten ohjenuorien mukainen puskeminen ei ollut tehnyt hänestä sellaista kansallista staraa, joka hän halusi olla.
Rakkausballadien kylkeen lisättiin popilottelut ja karnevalimaiset show't, joiden pilkesilmäkulmainen irrottelu sai kyynisimmätkin suun pielet hymynkareelle. Levyä seurannut Vain elämää -kausi nosti hänet seuraavalle tasolle: koko kansan Antti Tuiskuksi. Tuiskusta tuli tähti, jonka asemaa hän oli jo pitkään janonnut."

Ja kuten Matin ja Tepon Matti Ruohonen muotoili kansantajuisesti muutama päivä sitten Ilta-Sanomien haastattelussa:

"Sanottiin, ettei hänestä ole mihinkään, mutta kundi tiesi että hänessä on potentiaalia ja päätti, että mä näytän. Ja nyt hän on kehittynyt show-artistien ykkösnimeksi."

Taidatkos sen sattuvammin kiteyttää.

Lähteet

Kirjallisuus:

Tuisku Antti, Aro Antti, Vanha-Majamaa Anton (2018) Antti Tapani. WSOY, Helsinki.

CD-julkaisujen kansiteksit:

Tuisku Antti. Antti Tuisku: En kommentoi (Warner Music Finland / Hyökyaalto Records, 2015).

Verkkolähteet ja siteeratut artikkelit:

Hulivilipoika-blogi: ”Et ole sellainen”: erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa.

Aki Lehti: Antti Tuisku: En kommentoi. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 27.5.2015: Ilkka Mattila, Antti Tuisku on tehnyt uransa parhaan levyn vasta nyt.

Helsingin Sanomat 26.12.2018: Oskari Onninen, Idols ja The Voice of Finland eivät toimi ponnahduslautana laulajille, vaan hankkivat näkyvyyttä "tähtituomareille".

Helsingin Sanomat NYT-liite 41/2006: Virpi Salmi, Tahmea/imelä – nolottavaa kolmen sentin limudiskopoppia. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat NYT-liite 41/2006: Virpi Salmi, Rovaniemi – Tekosyvällistä häröilyä. (Verkkolinkki)

Iltalehti.fi: Anne Rask, Uuden levyn julkaissut Antti Tuisku: "Olen aina ollut se hulttioveli".

Ilta-Sanomat – Nelonen: Biisipaljastus! Antti Tuiskun hitin takana kaksimielinen tarina – biisin vetävää Elastista naurattaa: "Olisi pitänyt arvata!"

Ilta-Sanomat.fi: Heini Kilpamäki, Legendaariset laulajaveljekset Matti ja Teppo suunnittelevat jättävänsä keikkalavat syksyn jälkeen: "Mä olisin jo 20 vuotta halunnut himmata, mutta Masa..."

Listablogi: Radio #17: Antti Tuisku.

Listablogi: Sata pisintä #25.

Rumba.fi: Markus Hilden, Onko edellisellä levyllä herätetty peto kesytetty? Arviossa Antti Tuiskun Anatude.

Soundi 6–7/2015: Eero Tarmo, Antti Tuisku: En kommentoi. (Verkkolinkki)

Yle.fi – YleX: Markku Haavisto, Antti Tuisku on viiden tähden viihdyttäjä, joka julistaa armollisuutta säkenöivässä popkarnevaalissa.

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Musiikkituottajien sivulta.