Einin keskipitkä oppimäärä

Viidenteentoista tuotantokauteen edennyt Vain elämää lienee menettänyt television ykkösmusiikkiohjelman tittelin Elämäni biisille. Mustakynäisimmät toimittajat ja kolumnistit ovat jo kuulevinaan Hirvensalmen suunnalta ohjelman kuolinkelloja. Siitä huolimatta tänäkin syksynä kauden ensimmäinen jakso kirvoitti positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa, ja ennusmerkkien perusteella tämänkertaisen artistikatraan uskotaan tarjoavan viihdyttäviä hetkiä ja kiinnostavia esityksiä.

Tällä kaudella toteutuu monen iskelmäpojan pitkäaikainen haave. Suomen diskokuningatar Eini on vihdoin ja viimein mukana Satulinnan musiikkileirillä, ja tänään illalla vuorossa on hänen jaksonsa. Kuten Finnhitsaajan konventioihin Vain elämään kulta-aikana kuului, aina kun tässä mainiossa televisio-ohjelmassa nähtiin finnhits-mielessä kiinnostavan artistin jakso, julkaistiin hänen tuotantoonsa keskittyvä kirjoitus tietoiskuineen ja Spotify-soittolistoineen. Einin urasta kirjoitan enemmän kuin mielelläni, joten kokosin hänen Vain elämää -päivänsä kunniaksi aika pakkauksen: biografian 15 väliotsikon alle ja neljän tunnin soittolistan.

Tämän kirjoituksen sisällys:

Kyläbändin solistista levylaulajaksi
Lapin tyttö ei tällaisia läähätyksiä laula
Alkaa polttaa – Läpimurtovuosi 1978
Vaikea kakkoslevy
Kasarin merkkipaaluja ikuistamassa
Jori Sivosen syntetisaattoritehtaalla
Unohtumaton unohdettu elokuvasävelmä
Näkemiin, disko-Eini
Tanssikansan nöyrä palvelija
Yön jälkeen – Nostalgiabuumi siivittää takaisin omalle linjalle
Diskokuningattaren paluu
Mainosjinglestä hitiksi
Eini voitti UMK:n
Jumalauta mä oon ihana nainen
Summa summarum: Puolen vuosisadan matka kestotähdeksi
Soittolista: Eini – Diskokuningattaren keskipitkä oppimäärä
Aiheesta muualla

Kyläbändin solistista levylaulajaksi

Eini Pajumäki (o.s. Orajärvi) (s. 1960) oli hädin tuskin varttunut teini-ikäiseksi, kun hän aloitti keikkailun laulusolistina Sailons-nuorisobändissä. Yhtye toimi alun alkaen Einin kotiseudulla Pellon Orajärvellä kyläbändinä, mutta sana taidokkaasta tanssien tahdittajasta kiiri, ja keikkoja alkoi kertyä ympäri Lappia. 1970-luvulla Yleisradio välitti säännöllisesti musiikkia maakunnista, ja Sailons kutsuttiin alkuvuodesta 1977 Tornioon Lapin alueradion studioon musisoimaan. Eini postitti radiolähetyksen nauhat levy-yhtiöihin. Suureksi yllätykseksi eräänä päivänä suomalaisen kevyen musiikin grand old man Toivo Kärki soitti Orajärven perheen puhelimeen ja kutsui Einin Helsinkiin koelauluun. Koelaulutilaisuus sujui erinomaisesti, sillä kotiin viemisenä 16-vuotiaalla Einillä oli levytyssopimus Suomen suurimpaan levy-yhtiöön Fazer Finnlevylle.

Lapin tyttö ei tällaisia läähätyksiä laula

1970-luvun jälkipuoliskolla musiikkiteollisuutta dominoi disko. Myös Einin sydän sykki tälle trendikkäälle ja erittäin suositulle musiikkityylille: hänen suosikkejaan olivat muun muassa Abba, Boney M., Gloria Gaynor ja Donna Summer. Loppukesästä 1977 Einin veli oli kuullut Tornionjoen länsipuolella mielenkiintoisen diskohitin. Hän lähetti singlen Einille, joka ihastui kappaleeseen ikihyviksi. 1970-luvulla kulttuurituotteet rantautuivat Suomeen – läntisen Euroopan pussinperään – hitaasti ja pitkällä viiveellä. Suomalaisissa levy-yhtiöissä kukaan ei ollut kuullut tahtiakaan Baccaran Yes sir, I can boogiesta, kun Eini ehdotti laulua ensimmäiseksi levytyksekseen.

Eini on kuvaillut Pekka Laineen käsikirjoittamassa ja toimittamassa Iskelmä-Suomi -dokumentissa (Yleisradio, 2013) debyyttihittinsä prosessia niin kutkuttavasti, että annetaan artistin itsensä puhua sitaatin välityksellä:

"Minä ihastuin heti: 'Oi discoa! Tämmöistä minä haluaisin juuri tehdä!' Vein sen heti seuraavana päivänä Toivo Kärjelle. Tässä olisi kappale, joka on Ruotsissa nyt valtavan suosittu. Voisinko minä saada tehdä tämän laulun? Toivo Kärki kuunteli – ei edes puoleenväliin – ja sanoi: 'Lapin tyttö ei lähde tällaisia läähätyksiä laulamaan!' Olin hirveän pettynyt, kun mä ajattelin, että tässä olisi ollut hitti. Ei siitä mennyt kuin kaksi kuukautta, kun se pamahti Suomessakin listaykköseksi. Ja sitten tulikin tenkkapoo, että kukas tämän nyt sitten tekee suomeksi. Toivo Kärki sanoi, että annetaan nyt sen Lapin tytön yrittää."

Loppuvuoden 1977 ja alkuvuoden 1978 Suomen villitsi suoranainen Baccara-buumi. Yes sir, I can boogie vietti useamman kuukauden Suomen singlelistojen ykkössijalla, kuten myös toinen suurhitti Darling. Myös Sorry I'm a lady majaili pitkään kärkisijoilla. Baccaran albumista muodostui kaikkien aikojen ensimmäinen ulkomainen äänite, jonka myyntiluku Suomessa ylitti maagisen 100 000 äänitteen rajan.

Eini oli siis enemmän kuin ajan hermolla, kun hän ehdotti ensilevytyksekseen kappaletta, joka osoittautui kuumaakin kuumemmaksi megahitiksi. Marraskuussa 1977 Eini ikuisti Baccaran jättimenestyksen suomeksi Irina Milanin kynäilemin sanoin Yes sir, alkaa polttaa. Baccara-huuman jyllätessä läpimurto oli takuuvarma, ja kevättalvella 1978 Einin ensisingle soi viljalti jukebokseissa ja menestyi mainiosti listoilla.

Alkaa polttaa – Läpimurtovuosi 1978

Huhtikuussa 1978 ilmestyi Einin eponyymi esikoisalbumi. Älppärin tuottajina toimivat Kalervo "Kassu" Halonen ja Pekka Helin. 25-vuotias Halonen oli ehtinyt jo johtaa muutamia iskelmäsessioita, mutta Einin debyyttilevy oli hänen ensimmäinen projektinsa kokonaisen pitkäsoiton tuottajana.

Yes sir, alkaa polttaa ei jäänyt suinkaan albumin ainoaksi hitiksi. Eini levytti suomeksi myös Yes sir, I can boogie -singlen kääntöpuolen Cara mia (Rakastua voisit aivan pikkuisen). Suosioon ylsi lisäksi Kassu Halosen sävellys Vielä jossain kohdataan, joka istui saumattomasti solistin edustamaan diskoimagoon ja todisti oivaltavasti, kuinka suomalainen iskelmä taipui muodikkaaseen musiikkigenreen. Vaikka Toivo Kärki oli aluksi nyrpistellyt nenäänsä Einin ensimmäiselle hitille, hänelle oli varmasti mieleen kappalevalinta albumin aloitusraidaksi: Täysikuu, jonka Kassu Halonen ja Janne Louhivuori olivat modernisoineet diskoasuun. Yksi diskon aikakauden ominaispiirteistä oli ikivihreiden klassikoiden tuunaaminen ajanmukaiseen tyyliin.

Einin ensilevyn vastaanotto oli varsin suopea, ja albumi viihtyi listoilla muutaman kuukauden ajan kevätkesällä 1978. Einin ura oli käynnistynyt vauhdikkaasti ja kesällä hän saavutti lisää näkyvyyttä Tapani Kansan Summer night special -showkiertueen leading ladyna. 1970-luvun viimeisinä vuosina Tapani Kansa järjesti mahtipontiset ja näyttävät kesäshow't, jotka vetivät suuruusluokassaan vertoja Danny-show'lle. Tanssilavat ja huvipaikat täyttyivät ääriään myöten, kun Tapani Kansan showkaravaani saapui paikkakunnalle. Kesäkiertueen jälkeen aika oli kypsä Einin soolokeikoille ja hän kokosi taustalleen oman bändin.

Joulumarkkinoille 1978 valmistui legendaarinen joululevy Soiva joulumaa, jolle Finnlevyn uusi artistilupaus pääsi mukaan. Eini lauloi albumia varten Kari Tuomisaaren Joulupukin maan, jonka Marion Rung oli esittänyt alun perin yhdessä Four Catsien kanssa vuonna 1967. Einin version tasokkaan sovituksen laati Esa Nieminen, joka ajan hengen mukaisesti hyödynsi laajaa puhallin- ja jousisektiota.

Vaikea kakkoslevy

Esa Niemisen tuotantovastuulla syntyi Einin toinen albumi Laululintunen vuonna 1979. Debyyttiälppäriin verrattuna kakkoslevy osoittautui pienoiseksi pettymykseksi. Levylle eksyi heppoisia renkutuksia, jotka eivät olleet erityisemmin artistin mieleen, kuten esimerkiksi ykkösbiisiksi kaavailtu hoopo rakkaudentunnustus aikansa suurimmalle nuorisoidolille Kuinka rakastan Travoltaa (I'm so in love with John Travolta). Vaikka Laululintunen-LP ei poikinutkaan muistettavia hittejä, jonkinlaista huomiota herättivät Vetonaula (alun perin Luvin You're the greatest lover) ja Avaruuslaiva 109 (Mistralin Starship 109), jonka sähköinen soundimaailma enteili jo vuosikymmenen vaihtumista. Mielenkiintoista kyllä, edellä mainitut Laululintunen-albumin suosituimmat kappaleet olivat kaikki alankomaalaista alkuperää.

Kasarin merkkipaaluja ikuistamassa

Einin finnhitsit

Finnhits 7: Yes sir, alkaa polttaa (1977)
Finnhits 8: Vielä jossain kohdataan (1978)
Finnhits 10: Kuinka rakastan Travoltaa (1979)
80-luvun Finnhits 3: Xanadu (1980)
Uusi Finnhits: Elämäni mies (1983)
Uusi Finnhits 2: Kellot käy (1984)
Finnhits – 15 huippuhittiä: San Franciscoon (1986)

1980-luvun alkupuoliskolla Eini levytti kolme albumia: Eini & Lady (1981), Jossakin jos haluat (1982) ja Aika pakkaus (1983). Tuotannosta vastasivat Timo Lindström ja Jori Sivonen. Käännöskappaleiden tehtaileminen jatkui suomalaisessa iskelmäteollisuudessa 1980-luvun puoliväliin asti, joten Einin tuon ajan levytysmateriaali nojautui enimmäkseen ulkomaisten hittien suomenkielisiin versioihin.

Eini on myöhemmin harmitellut, ettei hän kokenut kuuluvansa levy-yhtiönsä hierarkiassa ykköskaartiin eikä saanut levytettäväkseen kaikkein kuumimpia hittejä maailman musiikkimarkkinoilta. Siitä huolimatta on todettava, että Einin levytysantologia sisältää useampia kappaleita, jotka kuuluvat keskeisesti angloamerikkalaisen ja keskieurooppalaisen kasarimusan kaanoniin. Esimerkkinä Einin ensimmäinen 80-luvun hitti Xanadu, jonka Olivia Newton-John lauloi samannimisessä elokuvassa (1980). Leffa floppasi pahasti, mutta sen soundtrack kävi erinomaisen hyvin kaupaksi. Muina poimintoina mainittakoon Rocky Brunetten Tired of toein' the line (suomeksi Mua kohtele näin), Japanese boy -Anekan pienempi menestys Little lady (Pikku nainen), ruotsalainen hitti-ilmiö Ooa hela natten (Monta, monta yötä), Dallas-tähti Audrey Landersin Manuel goodbye (Tavataanko taas), alankomaalaisen The Shorts -yhtyeen Comment ça va (Je t'aime, je t'aime) ja Doug Sahmin kantrikappale Meet me in Stockholm (Me kaksi matkalla Tukholmaan).

Kotimaisista sävellyksistä parhaiten menestyi Esko Koivumiehen säveltämä erinomaisen tarttuva Rajana taivas (1981). Jori Sivosen sävellyksillä Kulta rakas (1980) ja Aika pakkaus (1982) Eini pyrki Syksyn sävel -kilpailuun, mutta kappaleet eivät läpäisseet esiraadin seulaa – ja kieltämättä ne edustivatkin tyyliltään melko kepeää höpöpoppia. Syksyn sävelen loppukilpailun ovet avautuivat Einille vasta vuonna 2021, jolloin AlfaTV yritti elvyttää legendaarisen laulukilpailun. Einin kilpailukappaleena oli tuolloin Olavi Uusitalon ja Johannes Brotheruksen Mä en oo kenenkään.

Einin levytyskappaleiden sanoituksista leijonanosa syntyi Raul Reimanin kynästä. Reiman oli 1980-luvun alkupuolella Suomen ylivoimaisesti työllistetyin iskelmäsanoittaja. Hän oli uskomattoman ahkera ja luomisvoimainen lyyrikko, joka laati vuosittain satoja levytettyjä tekstejä ja jonka kädenjälki kuuluu miltei jokaisella aikakauden kotimaisella iskelmälevyllä. Reimanin lisäksi Einille sanoituksia rustailivat muutkin maan kovimmat ammattitekstittäjät: Vexi Salmi, Juha Vainio, Pertti Reponen ja Chrisse Johansson.

Vaikka Einin ensisijainen leipälaji oli disko, älppäreille livahti ajoittain muunkinlaista musiikkia. Esimerkiksi Eini & Lady -albumilta edukseen erottuvat balladitulkinnat: Kassu Halosen herkkä Pienet onnen hetket ja Agnetha Fältskogin jo teini-ikäisenä 1960-luvulla levyttämä Jag var så kär (Anteeksi suo).

Jori Sivosen syntetisaattoritehtaalla

1980-luku oli syntetisaattorien ja rumpukoneiden vuosikymmen. Suomalaisessa iskelmäteollisuudessa koneet valtasivat alaa korvaten jousi- ja puhallinkokoonpanot. Varsinaisena syntetisaattoripioneerina kunnostautui Jori Sivonen, jonka osaamista hyödynnettiin runsaasti 80-luvun iskelmälevyillä. Vuonna 1981 Jori Sivosen vetovastuulla luotiin ensimmäinen suomalainen kokonaan koneilla säestetty iskelmälevytys (Taiskan Ei voittajaa).

Jori Sivosen ansiosta Einin levytysten soundimaailma pysyi trendien aallonharjalla. Sivonen kuunteli herkällä korvalla kansainvälisiä hittibiisejä ja pyrki sovittamaan suomenkieliset käännösversiot siten, että ne olivat mahdollisimman uskollisia alkuperäisille levytyksille. Vuosikymmenen edetessä Einin älppärien äänimaisema päivittyi entistä synteettisemmäksi.

Jori Sivonen esitteli taitojaan myös omissa sävellyksissään. Vuonna 1982 hän tarjosi Einille sähäkän konediskokappaleen Jossakin jos haluat, jonka säestystausta oli aikoinaan ennenkuulumattoman ultramoderni suomalaiseksi valtavirran iskelmäksi. Kyseisellä laululla Eini osallistui Bulgariassa Kultainen Orfeus -festivaaleille. Seuraavana vuonna Sivosen taidonnäytteinä julkaistiin Kiitävän hetken hurma ja Elämäni mies, joka havainnollisti, että moderni syntetisaattorisointi voi ryydittää tanssilavalle sijoittuvaa humpahtavaa juntti-iskelmää.

Vuonna 1985 elettiin elektronisen synapopin kulta-aikaa. Eini levytti Jori Sivosen johdolla albumin, jota on tituleerattu "Suomen kasarisoundisimmaksi iskelmälevyksi". Tällä vuoden 1985 Eini-älppärillä on yhdenlainen läpileikkaus ajankohtansa suurhiteistä, kuten Madonnan Like a virgin (Olen neitsyt), Modern Talkingin Do you wanna (Viides kevät), Laura Braniganin Satisfaction (Tyydytys) sekä Jermaine Jacksonin ja Pia Zadoran When the rain begins to fall (Nousen kanssas aurinkoon, jossa Einin duettokaverina on Markku Aro). Kotimaiset originaalikappaleet, kuten Taivas todistakoon tai Tyttö rannalla, edustavat suomalaisin voimin valmistunutta synthpopia, jossa Jori Sivonen on ilmiselvästi jäljitellyt aikansa kansainvälistä hittisoundia.

Vuoden 1985 Eini-albumista lisää kirjoituksessa Kaikkien aikojen diskoiskelmä-albumit

Like a virgin -suomennos Olen neitsyt sai aikoinaan kulmat kurtistumaan. Artisti ei itsekään seissyt varauksettomasti levytysvalinnan takana ja huumorintajuton kansanosa mainitsi kappaleen usein karmeimpien suomenkielisten käännösten listauksissa. Vuosikymmenten saatossa Olen neitsyt on kuitenkin muodostunut todelliseksi camp-klassikoksi, joka nykyään villitsee yleisön yhteislauluun Einin bilekeikoilla.

Unohtumaton unohdettu elokuvasävelmä

Aiheesta yksityiskohtaisemmin kirjoituksessa Einin Kesä ja yö – ja hyödyntymätön hittipotentiaali

Vuonna 1984 Eini näyttäytyi cameoroolissa elokuvassa Uuno Turhapuro armeijan leivissä. Kohtauksessa Eini lauloi Veikko Samulin säveltämän kappaleen Kesä ja yö, joka oli ilmestynyt samana vuonna singlen b-puolella. Ere Kokkosen ohjaama komedia oli valtaisa kassamagneetti: huikealla yli 750 000 katsojaluvulla se oli vuosikymmenen katsotuin elokuva Suomessa. Myöhempinä vuosikymmeninä vain Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -filmatisointi (2017) on ainoana kotimaisena elokuvana onnistunut päihittämään Uunon katsojamäärän.

Kesä ja yö tavoitti Uuno-kohtauksen myötä suuren yleisön, mutta levy-yhtiö ei uskonut kappaleeseen. Se panosti singlen paraatipuolen dramaattiseen lauluun Kellot käy, joka on alun perin unkarilainen rockiskelmä Holnap hajnalig. Kellot käy sisällytettiin vuoden 1985 Eini-albumille, mutta Kesää ja yötä ei kelpuutettu mukaan. Elokuvasta tuttu kappale hautautui arkistojen kätköön vinyylisinglen b-puolelle, eikä sitä julkaistu millään Einin pitkäsoitolla saati kokoelmalevyllä.

Monille suomalaisille lyhyt esiintyminen Turhapuro-rainassa oli ainoa omakohtainen kokemus Einistä. Vuosituhannen vaihteessa Eini kertoi lehtihaastattelussa, kuinka Uunossa kuultua kappaletta on "kyselty ihan hirveästi". Eini levytti Kesän ja yön uudelleen peräti kolmeen otteeseen vuosina 2002, 2005 ja 2010, mutta alkuperäinen versio pysyi visusti keräilyharvinaisuutena. Äänitteiden keräilijät maksoivat maltaita Kellot käy / Kesä ja yö -singlestä. Lopulta vuonna 2012 ensimmäisen levytyksen omistava Warner Music Finland kaivoi arkistojensa uumenista alkuperäisen version Finnhits-kiertue 2012 -kokoelmalle.

Kesä ja yö on tätä nykyä Einin tunnetuimpia kappaleita, ja se on löytänyt tiensä jopa Kuopion Palloseuran voittobiisiksi.

Näkemiin, disko-Eini

1980-luvun puolivälissä koittivat kotimaisen iskelmämusiikin kriisivuodet. Suomirockin kukoistusaika oli kukkeimmillaan. Television musiikkikanavat levisivät Suomen taajuuksille ja niiden tarjonta dominoi hittilistoja iskelmän sijaan. Iskelmälaulajien levyt eivät yltäneet enää entisiin myyntilukuihin. Diskopoljentoinen koneiskelmä poistui auttamattomasti muodista. Tilalle nousi yhtäällä Agents, joka taitavalla tavalla yhdisti klassisen rock-ilmaisun ja perinneiskelmän, ja toisaalla Tangomarkkinat, joka mahdollisti foorumin suurille ja juhlaville orkesterisovituksille – kuin vastaiskuna halpahintaiseksi moititulle koneiskelmä-soundille.

Einin ensimmäisen diskokauden viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1986 äänitetty San Franciscoon (alankomaalaisen Bonnie St. Clairen Clap your hands and stamp your feet). Eini on analysoinut tyhjentävästi uransa ensimmäistä murrosvaihetta Yleisradion Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjassa vuonna 2013:

"Vuosi -85 oli käänteentekevä. Mä tein discolevyn Eini, josta suosituimmaksi kappaleeksi tuli Madonnan Like a virgin, Olen neitsyt suomeksi. Tänään sitä lauletaan köörissä täysillä yhteislauluna. Silloin oli eri tilanne. Mä en tiedä, minkälainen sisäänrakennettu juttu mulla on. Mä elän tuntosarvet pystyssä tätä musiikkielämää, ja mä tunsin sen, että nyt tangobuumi tuli ihan täysillä silmille. Tuli ihan valtaisana se tanssimusiikki. Tuli Agents ja Topi Sorsakoski ja tanssittavuus. Discomusiikki alkoi olla siinä, ja mä tunsin, että nyt ei ole tälle enää vastakaikua. Ajattelin, että lopetanko vai jatkanko.

Kyllä mä kovasti koetin miettiä, olisiko minusta pankkivirkailijaksi vai mihin mä lähtisin. Siivoojaksi? Koulupöydän eteen? Olin 25-vuotias ja omasta mielestäni jo kauhean vanha. Kuitenkin ajattelin, että kyllä mä oikeastaan osaan sen Metsäkukkiakin laulaa ihan hienosti. Miksen mä voisi lähteä vetämään tanssimusiikkia, kun mä kuitenkin olin siellä Lapissa aikoinani kyläbändin kanssa esittänyt sitä humppaa ja valssia? Ei siinä ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa. Mä lähdin täysillä kiertämään tanssilavoja."

Diskolaulaja-Eini hyllytettiin telakalle. Uusi Eini tienasi elantonsa perinteisen tanssimusiikin esittäjänä. Kuin alleviivatakseen uutta artistiprofiiliaan ja pesäeroa diskoilusta Eini levytti vuonna 1989 albumin Lauantai-illan tyttö, joka koostuu pääosin 1950- ja 60-lukujen ikivihreistä. Tuottajana oli itse Fazer Finnlevyn kotimaisen tuotannon päällikkö Jaakko Salo ja säestyksestä vastasivat eturivin studiomuusikot. Eini on paljastanut elämäkerrassaan Diskokuningatar Eini, että hän oli haaveillut Agentsin ja Mustangsin tyylisestä retrolevystä, mutta albumin sovittajat Jaakko Salo ja Ari Ismälä veivät repertuaarin kohti perinteisempää kaihomielistä ja melankolista suomalaista iskelmämentaliteettia.

Tanssikansan nöyrä palvelija

1990-luku on ollut Einin uran rauhallisin vuosikymmen. Hän ei ollut varsinaisesti tähtiartisti vaan pikemminkin tanssivan yleisön palvelija. Eini solmi levytyssopimuksen Ensio Musicin kanssa. Levy-yhtiön menestyneimmät artistit olivat supersuositut Rainer Friman ja Anna Hanski. Levytysmateriaalissa otettiin huomioon Einin silloinen imago iskelmätanssittajana ja albumien kotimaisuusaste lähenteli sataa prosenttia. Einille lauluja sävelsivät pääsääntöisesti joko Kari Salli tai Jukka Koivisto. Jukka Koivisto on mies Rainer Frimanin huippuhittien takana ja hänen konstailemattomat suomibeat-sävellyksensä kelpasivat mukisematta tanssilavakansalle. Kari Salli puolestaan kirjoitti Einille pari piirua nuorekkaampia ja popahtavampia kappaleita.

Einin ensimmäinen Ensio Music -albumi julkaistiin vuonna 1994. Sydän onnea soi -levyltä iskelmänkuuntelijat noteerasivat kappaleet Nukuitko sä kulta jo ja Lyhyt rakkaustarina. Ensin mainittu on Kari Sallin sävellys, jälkimmäinen Jukka Koiviston. Seuraava pitkäsoitto Aina sun luonas näki päivänvalonsa vuonna 1996. Albumin nimikkokappale on Kari Sallin Ace of Base -henkinen popreggae, jolla Eini kilpaili saman vuoden euroviisukarsinnoissa. Iskelmäkansan makuhermoja kutkutti kuitenkin levyn annista parhaiten Yön jälkeen.

Einin kolmas ysärialbumi Tule vain vuodelta 1998 valmistui niin ikään Kari Sallin johdolla hänen omalla studiollaan. Julkaisijana oli Sallin oma levymerkki AGM GoodMusic.

Yön jälkeen – Nostalgiabuumi siivittää takaisin omalle linjalle

Vuosituhannen vaihteen ilmiöihin lukeutui kasarinostalgia, mikä heijastui myös suomalaisten 80-luvun iskelmätähtien keskuuteen. Suomidiskon ja koneiskelmien vinyyleistä tuli divareiden kysyttyjä aarteita. Einin keikoille alkoi virrata yhä enemmän nuoria aikuisia, jotka kyselivät menneiden vuosikymmenien diskohittien perään.

Monien muiden iskelmäkonkareiden tavoin Eini levytti Poptori-levy-yhtiölle albumillisen uusia versioita vanhoista hiteistään. Poptorin valttikortteina olivat edulliset hinnat ja kattava jakeluverkosto, sillä levyjä myytiin huoltoasemilla ympäri Suomenmaan. Kesällä 2002 ilmestyneen Hitit-levyn kappalevalikoima keskittyi ainoastaan Einin ensimmäisen diskokauden eli vuosien 1978–1985 ohjelmistoon. Levy-yhtiön omien laskelmien mukaan Einin Hitit myi lopulta yli 30 000 äänitettä eli platinalevyyn oikeuttavan määrän. Hitit tarjosi Einille yllin kyllin näkyvyyttä, joka vuorostaan lisäsi esiintymispyyntöjä ja työtarjouksia.

Innostuneen vastaanoton rohkaisemana Eini palasi takaisin musiikkiin, jossa hän on omimmillaan. Hän on diskoaikakauden lapsi. Tanssilavojen kiertäminen vaihtui vauhdikkaisiin ja energisiin bilekeikkoihin. Foksit, humpat ja valssit väistyivät omien diskohittien tieltä. Disko-Einin paluuta pohjusti laivakeikalta taltioitu Live!-levy (2003), jonka Eini ja hänen aviomiehensä Lars Pajumäki julkaisivat oman P-Production -yhtiön kautta.

P-Production pullautti vuosina 2003–05 muutamia singlejä, jotka ylläpitivät Einin uusvanhaa imagoa. Eini muun muassa levytti freesit versiot diskoklassikoista Huone 105 ja Suoraan suoneen (Mellow lovin'). Eniten huomiota herätti Kun kosket mua vuodelta 2005, suomenkielinen näkemys meksikolaisen Thalían hitistä Regresa a mi. Kun kosket mua päätyi valtakunnan kuunnelluimpien radiokanavien soittolistoille.

Nostalgiabuumiin iskivät myös finnhits-teemaiset kiertueet. Vuosina 2004 ja 2005 Eini tähditti yhdessä Taiskan, Dannyn, Kisun ja Markku Aron kanssa Esa Niemisen luotsaamia Finnhits-konsertteja. Vuonna 2012 vuorossa oli taas melkoiseksi yleisömenestykseksi kohonnut Finnhits-kiertue, jossa Eini esiintyi Virve Rostin, Dannyn, Tapani Kansan ja Frederikin rinnalla.

00-luvulla Eini oli tehnyt näyttävän paluun kotimaisen kevyen musiikin kentälle. Vuonna 2005 Eini oli ehdolla Iskelmä-Finlandia -palkinnon voittajaksi. Vaikka pystin vei odotetusti ja ymmärrettävästi Jari Sillanpää, Einin mielestä jo ehdokkuus oli kunnianosoitus hänen elämäntyölleen. Kaikesta huolimatta suomalaisen kontrollifriikkiytyneen musiikkiteollisuuden ekosysteemissä ei tuntunut olevan sopivaa lokeroa Einin kaltaiselle diskoiskelmäartistille. Vuonna 2007 Eini levytti Motley-yhtiölle singlen Kuumia tuulia. Levytuottajien ja artistin näkemykset jatkotuotannosta olivat niin pahasti ristiriidassa keskenään, ettei yhteistyön jatkamiselle ollut edellytyksiä.

Onneksi vuosikymmenen vaihduttua Eini löysi taustajoukot, jotka loihtivat hänen arvolleen sopivaa musiikkia.

Diskokuningattaren paluu

2010-luvun alussa Eini sai mieluisan yhteydenoton tuottaja Risto Eskolinilta. Hän oli säveltänyt yhdessä Antti Karisalmen, Lasse Väyrysen ja Jani Höllin kanssa diskopoljentoista konemusiikkia ja toivoi Einiä kappaleiden solistiksi. Palaset loksahtivat kohdalleen. Nuoremman sukupolven tekijät olivat saaneet aikaiseksi juuri sellaista materiaalia, joka oli kuin täsmäisku Einille. Kappaleet olivat uskollisia diskomusiikin konventioille, mutta ne toteutettiin modernilla ja ennakkoluulottomalla tatsilla. KHY Suomen Musiikki Oy:n johtaja Kari Hynninen näytti projektille vihreää valoa. Hynnisellä oli samoihin aikoihin sormensa pelissä myös Pepe Willbergin uuden tulemisen ja Saimaa-yhteistyön käynnistymisen parissa, joten hänen linjauksillaan on ollut arvokas vaikutus suomalaiselle viihdemusiikille.

Syksyllä 2011 ilmestynyt albumi Mä jään oli Einin comebackin lopullinen naksahdus. Ensimmäisenä singlenä julkaistu iskevä otsikkokappale valtasi iskelmäradiokanavien kärkisijat. Keikkakalenteri täyttyi ääriään myöten. Levy aiheutti tuoreeltaan säpinää joukkoviestimissä ja palautti Einin vuosikymmenten tauon jälkeen Suomen albumilistalle. Menestystä saavuttivat myös Älä menetä mua, Kevätaurinko ja Saisit haudatun kuun – jälkimmäisestä laulusta tuli sittemmin yllättävä viraalihitti, minkä seurauksena se on nykyään Spotifyssa Einin kuunnelluin levytys!

Kehuttu ja kiitelty Mä jään -albumi on yhtä coveria lukuun ottamatta tiimin Eskolin - Karisalmi - Väyrynen - Hölli säveltämä. Sanoituksia kirjoittivat muun muassa Sana Mustonen ja Sanna Korkee, jotka laativat Einille räätälöityjä tekstejä. Kauas menneisyyteen olivat jääneet ne iskelmätehtailun ajat, jolloin sanoittajat rustailivat loppusointuja liukuhihnatahdilla eikä laulajalla ollut liiemmälti sananvaltaa levytysmateriaalinsa suhteen.

Mä jään -albumin ansiosta Eini vakiinnutti asemansa kotimaisen diskomusiikin ylipapittarena, suomalaisena Kylie Minoguena, joka järjestää elämänmyönteisen ja iloluontoisen musiikin tahdittamana parhaat bailut. Ja mikä hienointa: Einin suosio ei perustunut enää vain vanhoihin hitteihin. Hän on uudistumiskykyinen artisti, joka levyttää uutta mielenkiintoista suomalaista musiikkia.

Mainosjinglestä hitiksi

Suomalainen iskelmähistoria tuntee useampia hittejä, joiden elinkaari on alkanut televisiomainoksesta. Esimerkiksi Juha Tapanisen säveltämät Rekkamies, Kuka on se oikea ja Jos et sä soita tai Kassu Halosen Reissumies ovat lauluja, jotka on alun alkaen sävelletty mainosmusiikiksi. Kansa kiinnostui mainoskatkoilla toistuvista melodioista, ja kysyntään vastattiin täydentämällä laulunpätkä kokopitkäksi kappaleeksi.

Eini sai osansa ilmiöstä vuonna 2012, jolloin hän oli mukana teleoperaattori DNA:n palkitussa retrohenkisessä mainoksessa. Einin roolina oli edustaa menneiden aikojen viestimiä, minkä vuoksi hän lauloi kasarityylisen jinglen "yksi, kaksi, sulle tuli faksi". Kun suomalaisten kalloihin oli riittävän pitkään taottu "yksi, kaksi, sulle tuli faksi", kappaletta alettiin kysellä keikoilla. Kari Haapala ja Risto Eskolin kynäilivät jinglen ympärille kokonaisen laulun.

Sulle tuli faksi sisällytettiin Einin seuraavalle albumille Vähän kipeää, joka valmistui vuonna 2014. Vaikka levyyn ei kohdistunut edellisen menestysälppärin kaltaista pöhinää, albumilla on Faksi-mainosbiisin ohella muutamia kappaleita, jotka ovat jääneet pysyvänoloisesti Einin keikkaohjelmistoon, kuten Ressu Redfordin säveltämät Luulitko että ja Palanen onnea.

Eini voitti UMK:n

Otsikon väite ei tietenkään faktuaalisesti pidä paikkansa. Eini osallistui vuoden 2016 Uuden Musiikin Kilpailuun Janne Rintalan vauhdikkaan einimäisellä kappaleella Draamaa. Rintala on niittänyt mainetta Mökkitie Recordsin kantavana voimana ja muun muassa Arttu Wiskarin ja Erika Vikmanin hittien kultasormena.

Vaikka Eini sijoittui UMK:n finaaliäänestyksessä vasta seitsemännelle sijalle, Draamaa oli jo kilpailun aikana noussut iskelmämyönteisten radiokanavien toivotuimpien kappaleiden joukkoon. Voittoa ei tullut, mutta lopulta Eini veti pisimmän korren hittimittelössä: Draamaa on ainoa vuoden 2016 UMK:n ehdokas, joka on jäänyt elämään. Viisumatkan lunastanut Sandhjan Sing it away lienee nykyään Suomen unohdetuimpia euroviisuedustajia, eikä ikuiseksi kakkoseksi leimatun Saara Aallon No fear vielä muovannut hänestä valtavirran artistia.

Nimeä Draamaa kantoi viisuruljanssin aikoihin julkaistu Einin albumi, joka on UMK-ehdokasta lukuun ottamatta coverlevy. Biisikavalkadi rakennettiin 2000-luvun suomipophiteistä, jotka päivitettiin Einin-tyylisiksi: On niin helppoo olla onnellinen, Etsit muijaa seuraavaa, Rusketusraidat, Me ei olla enää me, Lupaan olla... Ote oli kovin toisenlainen kuin 27 vuotta aikaisemmin Einin edellisellä lainakappaleista punotulla Lauantai-illan tyttö -levyllä. Draamaa-albumin eräänlaisena inspiraationa oli Vain elämää, joka oli albumin äänittämisen aikoihin television merkittävin musiikkiohjelma. Monet suomalaiset artistit varmasti pohtivat millaisilta kuulostaisivat heidän näkemyksensä kotimaisen musiikin helmistä Satulinnan estradilla. Eini totesi jo edellisen vuosikymmenen aikana haastatteluissa, että kutsu ohjelmaan olisi enemmän kuin mieluinen.

Jumalauta mä oon ihana nainen

Vuodesta 2017 alkaen Eini on ollut Sony Music Finlandin artisti. Tätä kirjoittaessa kahdeksatta vuotta jatkuva kiinnitys suuressa kansainvälisessä levy-yhtiössä todistaa Einin olevan edelleen relevantti kestotähti. Einin viimeaikaisessa tuotannossa on noudatettu tämänhetkisen musiikkibisneksen lainalaisuuksia. Pitkäsoittokeskeisestä ajattelusta on siirrytty kappalekeskeiseen strategiaan: uutta musiikkia putkahtaa suoratoistopalveluihin kappale kerrallaan muutaman biisin vuositahdilla. Einin ensimmäinen Sony-"albumi" Vihdoin valmis koottiin vuonna 2020. Levyn kymmenestä levytyksestä suurin osa oli ollut aika päiviä striimattavissa – vanhimmat jo vuodesta 2017. Vihdoin valmis -kokonaisuudesta ei julkaistu minkään valtakunnan fyysistä äänitettä, mikä harmitti Einin vanhan liiton faneja. (Valittujen Palojen Eini-tuplakokoelmalle Elämäni biisit – 40 suosikkia painettiin kuusi albumin raitaa.)

Einin viimeisin albumikokonaisuus Pimeän jälkeen valmistui viime vuonna – ja tällä kertaa levy-yhtiöllä riitti paukkuja myös CD-painokseen. Einin uusimmat laulut ovat valtakunnan virallisen diskokuningattaren mittaisia mutta tiukasti tässä päivässä hyödyntäen voimakkaasti nykyajan pop-estetiikkaa. Tyylilajia voisi luonnehtia nuorekkaaksi voimaannuttavaksi bilemusiikiksi, jonka tulkiksi sopii täydellisesti itsevarma elämäänsä tyytyväinen vahva nainen. Einissä on aistittavissa suurten kansainvälisten pop-diivojen suorasukaisuutta. Hän ei enää suostu pienentämään itseään eikä häpeile mitään. (Kappaleiden nimet ovat kuvaavia: Vihdoin valmis, Syntynyt uudelleen, Mä en oo kenenkään, En itke sun perään, Voittamaton...) Lauluntekijöinä ovat tämän hetken kysytyimmät biisinikkarit, kuten esimerkiksi Jonas Olsson, Aki Tykki, Aku Rannila, Kaisa-Maria Korhonen, Topi Latukka... Kaksi viimeisenä mainittua ovat Einin jälkikasvun ikäluokkaa. Pimeän jälkeen -albumi poiki Einille hänen ensimmäisen Emma-palkintoehdokkuudensa (Vuoden iskelmä -kategoriassa), joka sekin on yhdenlainen osoitus artistin nykyisestä asemasta kotimaisen viihdemusiikin kentällä.

Eini ei ole jäänyt laakereille lepäämään, sillä Pimeän jälkeen -albumia on seurannut kolme uutta kappaletta. Niistä viime vuoden lopussa ilmestynyt tenhoava Mun vuosi on lähtenyt lupaavasti liikkeelle. Olisiko siinä ainesta 2020-luvun Eini-hitiksi?

Summa summarum: Puolen vuosisadan matka kestotähdeksi

Einin ura on hieno tarina suomalaisen iskelmän historiassa. Se ulottuu Toivo Kärjen vaikutusvallan ajoista 2020-luvun nopeasykliseen musiikkiteollisuuteen ja biisileireihin nojautuvaan hittinikkarointiin. Vuosikymmenien uuttera työ on kantanut hedelmää ja hän on vakiinnuttanut asemansa Suomen virallisena diskokuningattarena. Diskoaikakauden kasvatti löi itsensä läpi teoksella, josta on sittemmin muodostunut diskomusiikin ikoninen monumentti. 1980-luvulla populaarimusiikki nojasi diskomentaliteettiin. Eini oli luonteva tulkki aikansa hittikappaleiden suomenkielisille versioille. Konemusiikin, diskoiskelmän ja käännöskappaleiden totaalinen hiipuminen muodista merkitsi järisyttävää rakennemuutosta iskelmäteollisuudessa. Useammat Einin kollegat panivat kokonaan pillit pussiin ja hävisivät musiikkialalta muihin hommiin. Eini ymmärsi realiteetit ja pysyi pelissä mukana. Hän on elättänyt itsensä laulamalla jo liki puoli vuosisataa. Einin tie takaisin hänen omimpaan musiikkityyliinsä oli ajoittain kivinen. Silti omalle linjalle uskollisena pysyminen on lopulta tuottanut palkinnon. Hän on lunastanut paikkansa kestotähtien harvalukuisessa joukossa. Suosio ei ole enää riippuvainen suhdanteista. Mutta mikä ainutlaatuisinta: Eini on edelleen visusti musiikkiskenessä mukana. Hänen uudet kappaleensa herättävät kiinnostusta ja kuuntelijakunta laajenee laajenemistaan. Eini ei ole menneiden vuosikymmenien hitteihin jämähtänyt kehäraakki.

Eini on viihdyttäjä sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka hänen meriittilistansa ei koostu lukuisista kulta- ja platinalevyistä tai listaykkösistä, hän on ansainnut kannuksensa etenkin esiintymistilanteissa. Tapahtumajärjestäjät tiedostavat, että Einin antaumuksellisilla keikoilla on aina tunnelma katossa ja vauhti päällä. Kestotähden asema ei ole sattuma – se on kovan ja tinkimättömän ammattitaidon tulosta.

Kuten Einin levy-yhtiö sen kiteytti osuvasti uusimman albumin tiedotteessa: "Eini on kuin kotonaan pimeän yökerhon tanssilattialla, strobovalojen välkkeessä ja discopallon loisteessa tarjoamassa ihmisille ihanaa pakomatkaa arjesta ja sen haasteista."

Soittolista: Eini – Diskokuningattaren keskipitkä oppimäärä

Spotify-soittolistalle kokosin neljän tunnin läpileikkauksen Einin elämäntyöstä Yes siristä Mun vuoteen. 70 levytystä ovat listalla (jokseenkin) kronologisessa järjestyksessä. Itsestään selvien virstanpylväiden ohella valikoin lavealla otoksella onnistuneita albumiraitoja, joiden joukossa on unohdettuja helmiä. Niistä mainittakoon muun muassa Raul Reimanin lyyrinen teksti Voitko koskaan ymmärtää (1985) tai vuoden 1998 Tule vain -albumilta Kari Sallin välimerellinen Ota sydämeesi minut ja Veikko Samulin Tuo katsees kimallus, jonka sanoituksen on kirjoittanut Einiä silmällä pitäen Kari Tapio! Listalle on poimittu muutamia harvinaisuuksiakin, kuten varsinaisten albumien ulkopuolella julkaistut San Franciscoon ja Mä en oo kenenkään – ja Kesä ja yö tietenkin aitona ja alkuperäisenä versiona vuodelta 1984.

Soittolista tarjoaa samalla aikamatkan suomalaisen diskoiskelmän ja musiikkiteollisuuden historiaan. 1970-luvun orkesterisovituksista 80-luvun varhaisiin konesäestyksiin. Diskoiskelmän tyrehtymisestä Einin tanssi-iskelmävaiheeseen ja taas takaisin diskon kimallukseen. Käännöshittien tehtailusta koko lailla täydelliseen kotimaisuusasteeseen ja tämän päivän musiikkibisnekseen, jossa kappaleet syntyvät biisileireillä ja tietokoneella – kunnioittaen kuitenkin artistin imagoa.

Aiheesta muualla

Einin pitkään oppimäärään voi perehtyä tutustumalla Anna-Liisa Hämäläisen kirjoittamaan erinomaiseen elämäkertateokseen Diskokuningatar Eini (Docendo 2021).

Muusikko-lehti 1/2024: Eini Pajumäki – Jatkuva muutos

Retropop: Levymittari: Eini levystä levyyn

Einin Iskelmä-Suomi -sitaatit ovat teoksesta Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy. (sivut 69 ja 71).

Kaikkien aikojen diskoiskelmä-albumit

Finnhitsaaja-blogissa on suomidiskoteeman aikana esitelty neljä genren klassikkoalbumia: Mona Caritan Mikä fiilis (1983), Seija Simolan Ota kii, pidä mua (1985), Beritin Sinä olet hän (1984) sekä Meiju Suvaksen debyyttialbumi (1982). Luonnollisesti suomidiskon aikakaudella julkaistiin edellämainittujen neljän pitkäsoiton lisäksi muitakin timanttisia älppäreitä. Pyrin tässä suomidiskoteeman viimeisessä artikkelissa esittelemään tusinan verran albumikokonaisuuksia, jotka joko ovat poikkeuksellisen tasokkaita diskoiskelmälevyjä tai kiteyttävät jotain todella olennaista suomidiskon aikakaudesta tavalla tai toisella. Vaikka suomalainen pop-iskelmäteollisuus nojautui 1970-luvun jälkipuoliskolla ja 1980-luvun alkupuoliskolla voimakkaasti diskomentaliteettiin, eivät nämä albumit – kuten eivät Mona Caritan, Seijan, Beritin ja Meijunkaan albumit – ole sataprosenttisia diskolevyjä vaan sisältävät diskosoundien lisäksi perinteisempää iskelmäainesta ja balladeja. Sen vuoksi lieneekin osuvampaa käyttää suomidisko-käsitteen sijaan ilmaisua diskoiskelmä. Valikoidut älppärit esitellään kronologisessa järjestyksessä.

Disco Shock (PSO, 1978)

Viimeistään siinä vaiheessa, kun Baccara-ilmiö valloitti Suomen vuodenvaihteessa 1977–78, suomalaisten levy-yhtiöiden oli myönnettävä, että kansakunta on todella hurahtanut diskohuumaan. Baccaran albumista tuli ensimmäinen ulkomainen pitkäsoitto, joka myi Suomessa yli 100 000 äänitettä. Diskobuumin jyllätessä kuumimmillaan PSO-levy-yhtiön Timo Lindström ideoi diskohenkeä sykkivän albumikokonaisuuden. Disco Shock nimisellä albumilla kuullaan peräti kahdeksan Baccara-hitin suomenkieliset versiot, joiden esittäjäksi on merkitty mystinen Mami. Todellisuudessa Mami on itse asiassa duo – eikä mikä tahansa duo, sillä sen muodostivat Maarit ja Irina Milan, jotka olivat tuohon aikaan Suomen työllistetyimmät taustalaulajat. Maarit ja Milan toimivat taustalaulajina myös Baccaran Suomen-kiertueella. Legendaarisen huhun mukaan pohjoisen sääoloihin tottumattomat espanjattaret olivat kiertueen viimeisillä keikoilla menettäneet äänensä kokonaan, joten he vain aukoivat suutaan Maaritin ja Irina Milanin toimiessa varsinaisina laulajina.

Useiden Baccaran ensimmäisten hittien suomenkieliset versiot olivat ennen Disco Shockin ilmestymistä tulleet tutuiksi muiden artistien esittäminä. Yes sir I can boogien ja Cara mian levytti suomeksi Eini (Yes sir, alkaa polttaa ja Rakastua voisit aivan pikkuisen), Sorry I'm a ladyn Lea Laven ja Vicky Rosti (Sorry, jos oon lady), Darlingin Mirumaru-trio (Haavein), Love you till I dien Taiska (Sulle ainiaan) ja Koochie-Koon Bon Bon -duo (Yksi yö). Mamin levytyksissä hyödynnettiin samoja suomenkielisiä käännöksiä. Yes sir, alkaa polttaa onkin itse asiassa Irina Milanin sanoittama. Sen sijaan Mami-duo on tiedettävästi ainoa, joka on levyttänyt suomeksi Mad in Madridin, johon Raul Reiman kirjoitti suomenkielisen tekstin Si, Si Senjor. Baccara levytti esikoisalbumilleen myös sähäkän diskoversion Granada-ikivihreästä. Agustín Laran legendaarisen Granadan olivat aikoinaan levyttäneet suomeksi niin Kipparikvartetti Kauhko Käyhkön tekstittämänä kuin Vieno Kekkonen Saukin sanoittamana. Disco Shockia varten Mami levytti disko-Granadasta aivan uuden suomenkielisen sanoituksen, jonka oli niin ikään kynäillyt Raul Reiman. Kahdeksan Baccara-hitin lisäksi Mami levytti Disco Shockille suomenkielisen version 1960-luvun hitistä Black is black (Mustaa vain), joka oli ranskalaistrio La Belle Epoquen versiona noussut listojen kärkeen vuosina 1976–77.

Maaritin ja Milanin diskolevytysten vuoksi Disco Shock on noussut vuosikymmenien saatossa todelliseksi suomidiskon kulttiklassikoksi. Yhdeksän Mami-levytyksen lisäksi Disco Shockilla on viisi muuta PSO-artistien levytystä, kuten muun muassa Mona Caritan ensilevytys vuodelta 1978: Mona Caritan ja Tuula Sipisen muodostaman Cissy-duon Taas taas (alun perin Penny McLeanin Dance bunny honey) on noussut suomidiskon ystävien keskuudessa suureen suosioon. Todellista kulttikamaa Disco Shockilla edustaa myös ehdottomasti Paula Koivuniemen päätön Disco Cha Cha, jonka aikana camp-mittari värähtää todella korkeisiin lukemiin. Ainutlaatuinen harvinaisuus aikakaudelta ennen Paula Koivuniemen lopullista läpimurtoa. Miespuolisia vokalisteja Disco Shockilla ovat Rexi, klassisen musiikin puolelle myöhemmin siirtynyt Raimo Laukka sekä sangen tuntemattomaksi jäänyt Timo Vesa. Kaksi viimeisenä mainittua levyttivät omat versionsa tuon hetken hittisävelmistä Ollaan lähekkäin ja Jos ystävään luottaa voit – Jamppa Tuomisen suurhittiä harva tuskin luokittelisi ensisijaisesti diskoksi, vaikka poljento kieltämättä onkin ajanmukainen.

Vicky Rosti – Oon voimissain (Finndisc, 1979)

Virve "Vicky" Rostin viides albumi on ainakin omissa listauksissani yksi kaikkien aikojen kotimaisia diskolevyjä. Kymmenen kappaleen kokonaisuus sisältää melkoista diskotykitystä alusta loppuun. Kiihkeän diskoputken katkaisee oikeastaan ainoastaan raita B3 – älppärin ainoa slovari Sua en voi unohtaa, joka on suomenkielinen versio Leo Sayerin hitistä I can't stop loving you. Muutoin albumi on sangen vauhdikas ja sen reipasta yleisilmettä ryydittävät Vickyn energinen ja jäntevä äänenkäyttö sekä Veikko Samulin muhkeat sovitukset. Kaikki albumin kymmenen laulua ovat käännösversioita aikansa menestyshiteistä.

Albumi sisältää muutaman diskomusiikin suurklassikon. Gloria Gaynorin I will survive ja Anita Wardin Ring my bell olivat vuonna 1979 kuumaakin kuumempia hittejä, jotka olivat nousseet listaykkösiksi sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Suomenkieliset versiot saivat nimekseen Oon voimissain ja Soita kelloain. Diskomusiikin aikakaudella vanhoja ikivihreitä tuunattiin uuteen uskoon. Eruption-yhtye menestyi One way ticket to the blues -klassikon diskoversiolla. Theresa Rosenius oli jo vuonna 1965 levyttänyt laulun suomeksi nimellä Menolippu, ja Eruptionin päivityksen myötä Menolippu taipui diskoasuun. Etenkin Oon voimissain ja Menolippu ovat todellisia Finnhits-klassikoita, jotka Virve saa esittää edelleen jokaisella keikallaan.

Menolipun tapaan albumin mahtipontinen aloitusraita Koputa puuta on diskotuunaus vanhasta ikivihreästä. Amii Stewart levytti vuonna 1979 diskoversion Eddie Floydin Knock on woodista. Jo kyseinen aloitusraita kiteyttää osuvasti albumin nuorekkaan tyylin: sen soundimaailma on suomalaiseksi tuon ajan "iskelmälevyksi" suorastaan päällekäyvän jyräävä ja Virven rock'n'rollista vaikutteita ammentava raju lauluääni ei pyytele anteeksi keneltäkään. Myös albumin tekstimaailma on paikoitellen jopa roisi. Esimerkikiksi laulun Antaudun (alun perin The Three Degrees -trion Givin' up, Givin' in) eroottissävyisessä sanoituksessa valmistaudutaan hekumaan varatun miehen kanssa ("tosi mies mua miellyttää / pojat puolitiehen jää") ja kehotetaan koskemaan hellästi rinnan nipukkaa. Eikä edes haittaa, että mies on varattu, sillä ilmeisesti vaimokin on touhuamassa jossain muualla ("paremmin sen aina teen / kuin sun vaimos vieraalleen")... Oharissa (samaisen The Three Degreesin The Runner) taas "sä otat minut silmilläsi tässä näin" ja odotetaan hyväilyjä ja kiihottuneita sanoja. Oon voimissain -albumin laulujen sanoituksista vastaavat Pertti Reponen ja Raul Reiman (paitsi Menolippu, jonka Saukki oli sanoittanut jo 1960-luvulla). Nuoremman sukupolven kynäniekkana Reiman ei kaihtanut kirjoittaa suorasukaisempia sanoituksia.

Kokonaisuutena Oon voimissain on Virve Rostin uran onnistuneimpia pitkäsoittoja. Klassikkohittien lisäksi esimerkiksi Ohari ja Soitto soikoon vaikka aamuun ovat mitä mainioimpia diskobiisejä. Albumin kaikki levytykset on julkaistu CD-formaatissa Virven kahdella 20 suosikkia -sarjan kokoelmalla.

Paula Koivuniemi – Vie minut pois (Finnlevy, 1980)

Tietenkin Paula Koivuniemen klassikkoalbumin diskopitoisuus voidaan kyseenalaistaa, kun levy sisältää muun muassa sellaisia balladeja, kuten Veikko Samulin säveltämän Laulut kun kuolevat (upea kappale, by the way) tai Toivo Kärjen Kun vaivut sylissäni uneen (erittäin hieno biisi tämäkin). Halusin kuitenkin nostaa tämän albumin tässä yhteydessä esille, koska mielestäni Paula Koivuniemen läpimurtoalbumi kuvastaa osuvasti sellaista ajan henkeä, missä niin kutsuttu valtavirran iskelmäkulttuuri alkoi selvästi ottaa vaikutteita diskomusiikin elementeistä, vaikka itse musiikkityyli ei tyylipuhdasta diskoa olisikaan. Siinä missä Vicky Rostin albumille valikoitiin kymmenen angloamerikkalaista diskohittiä, Paula Koivuniemen Vie minut pois -albumi sisältää enimmäkseen kotimaisia sävellyksiä. Vuonna 1966 levytysuransa aloittanut Paula Koivuniemi edusti moneen 1970- ja 80-lukujen diskoartistiin (esim. Eini, Vicky, Satu Pentikäinen, Päivi Kautto-Niemi...) verrattuna "vanhan liiton iskelmälaulajaa", jonka laulutyyli oli saanut vaikutteita menneiden vuosikymmenien jatsahtavista fokseista. 1970-luvun viimeisinä vuosina disko alkoi olla jo niin dominoiva ilmiö, että miltei jokaisen kotimaisen iskelmälaulajan levytystuotantoon tuli vähintään jonkinlaisia vaikutteita diskomusiikista. Esimerkiksi jo Paulan vuonna 1978 julkaistu Sinulle vain -albumi sisältää runsaasti diskosävyjä.

Esa Niemisen tuottama Vie minut pois -albumi valmistettiin aikana, jolloin kotimaisten iskelmälevytysten säestyksistä vastasivat vielä suuret kokoonpanot: tälläkin albumilla soittaa 12-henkinen jousiryhmä ja viisihenkinen puhallinsetti. Albumin kappaleiden sovituksissa erityisesti jousissa ja puhaltimissa käytetään samanlaisia ratkaisuja kuin 1970- ja 80-lukujen vaihteen diskomusiikissa. Tyyli korostuu etenkin albumin vähemmän tunnetuissa raidoissa, kuten Markku Johanssonin säveltämissä ja sovittamissa kappaleissa Lähimmäinen ja Minun kotini kaukana on. Albumin tunnetuimmat laulut luokitellaan nykyään jo suvereenisti diskoiskelmän klassikoiksi: Fredin säveltämä vauhdikas nimikkokappale Vie minut pois, Niemisen raflaava Meren taa sekä tietysti Tummat silmät ruskea tukka – alun perin ranskalaisen euroviisuvoittajan Marie Myriamin levytys Le cœur somnambule. Kotimaassaan Ranskassa laulu ei herättänyt juuri minkäänlaista huomiota, mutta Suomessa Tummat silmät, ruskea tukka oli vuoden 1980 suurin kotimainen hitti, mikä nosti Paula Koivuniemen lopullisesti eturivin iskelmätähtien joukkoon. Vie minut pois -albumia myytiin huikeat 70 000 äänitettä, minkä myötä Paula Koivuniemi vastaanotti sekä kulta- että timanttilevyn.

Vie minut pois -albumi on julkaistu CD-painoksena vuosina 1989 ja 2012, sekä vuonna 2009 2in1-sarjassa yhdessä Paulan toisen klassikkoalbumin Luotan sydämen ääneen (1982) kanssa.

Armi Aavikko – Armi (Scandia, 1981)

Helmikuussa 1977 Miss Suomeksi kruunattu Armi Aavikko nousi saman vuoden keväällä kotimaisen musiikkibisneksen huipulle Dannyn rinnalla. Ilmiömäisen hellyysbuumin lanseerannut duo julkaisi kaksi albumia vuosina 1978 ja 1979. Molemmat Dannyn ja Armin albumit sisältävät kummaltakin duon osapuolelta myös soololevytyksiä. Vuonna 1980 Armi levytti soolona Luxemburgin euroviisusta Le Papa Pingouin pöpihauskan suomenkielisen version Isä-pappa pingviini. Pikkuhiljaa aika alkoi olla levy-yhtiön setien mielestä kypsä Armin omalle sooloalbumille, joka näki päivänvalonsa loppuvuodesta 1981.

Armin sooloalbumi sisältää 12 levytystä, jotka ovat kaikki yhtä lukuun ottamatta käännöskappaleita. Levyn suurin hitti on ehdottomasti Iltaloma – suomenkielinen versio Anekan superhitistä Japanese boy, joka oli noussut listojen kärkeen niin Suomessa kuin kotimaassaan Britanniassa. Armin Iltaloma, joka julkaistiin singlenä ennen albumin ilmestymistä, nousi jukeboksien kuuntelua mittaavalla listalla peräti viidenneksi. Iltaloman lisäksi levyltä on jäänyt elämään muun muassa Radiotähti. Veepee Lehdon kynäilemä suomenkielinen sanoitus The Bugglesien hittiin Video killed the radio star on menestynyt toistuvasti äänestyksissä, joissa on äänestetty kaikkien aikojen käsittämättömimpiä käännöskappaleita. Mukana on myös Agadou – kappale, josta tuli legenda vasta muutama vuosi Armin levytyksen jälkeen. Alun perin Agadou on ranskalaismarokkolainen sävellys 1970-luvun alkuvuosilta. Vuonna 1981 saksalainen Saragossa Band teki laulusta diskoversion, mikä lieneekin toiminut Armin version esikuvana. 1984 brittiläinen Black Lace julkaisi oman versionsa Agadoo. Black Lacen levytys myi kuin häkä, mutta se on valittu Britanniassa toistuvasti kaikkien aikojen korneimmaksi tai huonoimmaksi musiikkikappaleeksi.

Albumin vähemmän tunnetuista lauluista miellyttävää aikansa kuvaa edustavat alun perin Ottawanin tuotannosta napatut Kaksi kulkijaa (Shubidube love) ja Tanssi kanssani hiljaa (Sing along with the juke-box). Levyn kohokohtiin voisi luokitella ehdottomasti kappaleen Kiitos sulle – alun perin islantilainen kappale Í Reykjavíkurborg, josta saksalaiset levytuottajat väänsivät englanninkielisen version My home town. Älppärille sisällytettiin myös Armin levytys saman vuoden Irlannin vauhdikkaasta euroviisusta Horoscopes (suomeksi yllätyksettömästi Horoskoopit), jonka trio nimeltään Sheeba esitti kimaltelevissa glitterasuissa.

Soololevyn aikoihin Armin imagoa pyrittiin muuttamaan luonnollisesta teinimissistä ja hellyyden lähettilättärestä seksikkäämpään ja itsevarmempaan suuntaan. Kakkosraita Tahdon tänään saada (alun perin tanskalaisen The Lollipopsin 1960-luvun hitti Do you know how much I love you – juuri se sama laulu, jonka Sliipparit väänsivät muotoon Muistatkos kuka kaivoon putos) kertoo melko suorasukaisesti siitä itsestään, mutta levytys lienee tehty pilke silmäkulmassa – sen verran koomisilta taustakuoron "ou jeah!" -huohotukset kuulostavat.

Vickyn ja Paulan albumeihin verrattuna Armin levyllä on käytetty enemmän syntetisaattorisoundeja. Albumin soundimaailman primus motorina toimi Veikko Samuli, joka sovitti kaikki älppärin levytykset yhtä lukuun ottamatta. Petri Tuunaisen kirjoittamassa Armi Aavikko -elämäkerrassa Veikko Samuli on pahoitellut, että 1980-luvun alkuvuosina iskelmälevyjen tekeminen oli melkoista tehtailua, minkä vuoksi Arminkin albumi jouduttiin valmistamaan sangen nopealla aikataululla. Sekä tuottaja että artisti olisivat toivoneet enemmän aikaa pitkäsoiton työstämiseen. Vaikka Iltaloma olikin menestynyt listoilla lupaavasti, itse albumi ei kuitenkaan ollut mikään valtaisa listamenestys. Aikalaisarvioissa kriitikot totesivat älppärin olevan "keskitason diskoilu", mutta kiinnittivät huomiota Armin kehittyneen laulajana huomattavasti sitten ensimmäisten levytysten.

Alkuvuodesta 2002 Armin yllättävän poismenon jälkeen Warner Music Finland julkaisi 20 kappaleen muistokokoelman Armi Aavikko, johon sisällytettiin Armin soololevyn 12 kappaleesta kymmenen. Ulkopuolelle jäivät Sunnuntaiaamu sekä albumin ainoa kotimainen sävellys, Raul Reimanin kynäilemä renkutus On tytöt poikia kiinnostaneet.

Nisa Soraya – Nisa (Finnlevy, 1982)

"Oikein olen Singaporesta", kertoi Nisa Soraya vuoden 1981 euroviisukarsinnoissa, kun lähetyksen juontanut Erkki Pohjanheimo uteli mistä kaukaa hän onkaan kotoisin. 1980-luvun alkupuoliskolla eksoottinen Nisa Soraya oli todellinen väriläiskä Suomen muutoin niin homogeenisellä iskelmäkentällä. Nisa oli saanut 1970-luvun lopulla Singaporessa kiinnityksen TeePees-yhtyeen Euroopan-kiertueelle. Suomen-keikalla hän kohtasi Markku Aron. Markku ja Nisa löivät hynttyyt yhteen ja esittelivät nuorta onnea viisukarsinnoissa kilpailuesityksessään Mun suothan tulla vierees sun.

Vuonna 1982 alettiin valmistaa Nisan omaa pitkäsoittoa. Singaporesta Suomeen muuttanut artisti puhui hädin tuskin auttavasti suomea, mutta se ei levytuottajia haitannut. Veikko Samulin mukaan Nisa Soraya sai suomen kielen svengaamaan ainutlaatuisella tavalla. Kuunnelkaapa vaikka albumin raitaa Olen onnellinen nainen. Kuinka vastustamattomalta kuulostaakaan, kun Nisa laulaa viekoittelevasti: "Moni maa ja maanosaa monta taakseni jäänyt on".

Esa Niemisen tuottamalla albumilla on melko korkea kotimaisuusprosentti, sillä kymmenestä uudesta laulusta peräti puolet on kotimaista alkuperää. Nisan levyn hitti on tietysti Veikko Samulin säveltämä Huone 105, joka oli parhaimmillaan jukeboksien kolmanneksi kuunnelluin kappale. Kasarihitti on sittemmin kelvannut muidenkin artistien repertuaariin. Iskelmäpoikien makuhermoihin ovat iskeneet myös Kim Kuusen säveltämä Helsingissä sataa ja Niemisen vauhdikas diskoilu Ota vaan, jonka on myöhemmin levyttänyt myös Paula Koivuniemi. Lisäksi Jori Sivosen tarttuva albumiraita Tule ja vie edustaa mitä tyylipuhtainta kotimaista kasari-iskelmää. Albumin käännösbiiseistä parhaiten on jäänyt elämään Pointer Sistersien Slowhand-hitistä väännetty Kiiruhda hiljaa. Nisa itse ihaili kovasti Sheena Eastonia ja hänen tuotannostaan Nisan levylle valikoitiin I'm not worth the hurt (En ole sen arvoinen) sekä iskevä A letter from Joey (Kotiin), jonka voisi luokitella albumin parhaimmistoon. Mielenkiintoinen kuriositeetti on vinyylin A-puolen päättävä seitsemänminuuttinen Markku Aro -potpuri, jossa Nisa laulaa mielitiettynsä 60- ja 70-luvun hittejä. Veikko Samulin käsittelyssä pop-klassikot on sovitettu ajanmukaiseen diskoasuun.

Nisa Sorayan kokopitkä on sangen onnistunut kasaridiskoalbumi, jonka materiaali olisi varmasti kelvannut monelle muullekin saman genren laulajalle. Kokonaisuuden kruunaa kuitenkin juuri Nisa, jonka artistiura Suomessa on ehdottomasti kiehtovimpia ilmiöitä suomidiskon aikakaudella. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyse on ammattitaitoisesta laulajasta ja esiintyjästä, joka oli luonut uraa viihdetaiteilijana jo kauan ennen saapumistaan Suomeen.

Aiheesta muualla:

Siironen Janne: To Finland With Love... Nisa Soraya Suomessa 1980–1985 NRGM-palvelimessa

Emilia – Emilia (Discophon, 1982)

Suomidiskon kiihkeimpinä vuosina italodiskoa suomalaisille levylautasille pyrki tarjoamaan laulajatar nimeltään Anne Luoto – taiteilijanimeltään Emilia. Emilian ensimmäinen valtakunnallinen esiintyminen tapahtui lokakuussa 1981 Yleisradion Iltatähti-ohjelmassa, jossa hän esitti Satan in loven eli "laulun rakastuneesta saatanasta", kuten juontaja Mikko Alatalo asian ilmaisi. Chrisse Johansson oli kynäillyt suomenkielisen sanoituksen La Bellinin levytyksestä. Juha Rantalan tietolähteiden mukaan suomenkielinen levytys olisi tehty vieläpä ilman asianmukaisia käännöslupia. Satan in love on vuosien saatossa muodostunut melkoiseksi camp-klassikoksi. Rumba-lehti kirjoitti neljä vuotta sitten, kuinka "Satan in love saattaa hyvinkin olla se suomidiskon lakipiste, jonka jälkeen mikään ei ole tuntunut miltään". Englanninkielisen "satan"-sanan ääntäminen on herättänyt huvittuneisuutta, mutta samalla tavalla se lausutaan alkuperäisessä levytyksessäkin.

Vuonna 1982 julkaistiin Emilian kokopitkä älppäri. Kassu Halosen tuottama albumi sisältää kymmenen levytystä, jotka ovat yhtä lukuun ottamatta käännöskappaleita. Lauluista suurin osa on italialaista alkuperää ja niihin on kynäilty vihjailevia ja pikkutuhmia suomenkielisiä sanoituksia. Jo laulujen nimet (Villikissa, Tuokio paratiisissa, Aah mikä yö) tiivistävät hyvin albumin tematiikan. Lisäksi on mainittava, että vinyylin kansikuva – jossa huomio kiinnittynee tympeähkön ilmeen sijaan paljastavaan kaula-aukkoon – oli tuohon aikaan poikkeuksellisen rohkea iskelmälevylle. Sanoitukset on merkitty Emilian itsensä ja nimimerkki Mimosan (Hilkka-Liisa Eirtovaara) nimiin.

Emilian albumi ei aikoinaan herättänyt suurta huomiota, mutta vuosien saatossa levy on noussut todelliseksi kulttiklassikoksi iskelmäpoikien keskuudessa. Lisäksi vinyyli on hipstereiden suosimissa kuppiloissa DJ:den ahkerassa käytössä. Hullunkuriset sanoitukset ja Emilian ei-niin-vahva lauluääni luovat kokonaisuuden, joka on varmasti yksi campeimpia suomidiskon aikakaudella julkaistuja pitkäsoittoja. Emilian älppäriä myytiin aikoinaan todella pieni määrä, joten tiedostavat levykauppiaat osaavat pyytää LP:stä nykyään hyvän hinnan. Kuulemani mukaan levymessuilla vinyylistä olisi maksettu useita satasia.

Vuonna 1984 Emilia levytti vielä Polarvoxille singlen Päin tähtiä kiidän / Heitetään huomiseen huolet ja kilpaili Kevään sävelen alkukarsinnassa laululla En tunteita tuhlaa. Sen koommin hänestä ei ole kuultu.

Frederik – Roadstar (Reetu Records, 1983)

Jotta ei menisi aivan all female -blogipostaukseksi, valitaan joukkoon edes yksi miesartistin albumi.

Junttidiskon kuninkaaksi itseään tituleeraava Frederik sai 1970-luvun viimeisinä vuosina uransa nousuun diskontäyteisillä levytyksillään. Tsingis Khan -albumista (1979) Frederik vastaanotti ensimmäisen kultalevynsä. Kultalukemiin ylsivät myös kaksi seuraavaa älppäriä Kolmekymppinen (1980) ja Alta pois (1981). Komea albumiputki sai jatkoa keväällä 1983, kun julkaistiin pitkäsoitto nimeltään Roadstar. Roadstaria voisi luonnehtia Frederikin uran kaikkein "diskoimmaksi" albumikokonaisuudeksi. Vaikka albumilla ei olekaan Tsingis Khanin, Kolmekymppisen tai Titanicin kaltaista ikivihreää megahittiä, levy sisältää toinen toistaan mainioimpia kasari-iskelmiä. Useampien laulujen teemat ja aiheet sopivat valtakunnan viralliselle macholle kuin nyrkki silmään.

Roadstarin levytyksistä parhaiten elämään lienee jäänyt miehistä uhoa uhkuva Rensselit pykälään, joka on Raul Reimanin käsialaa. Supisuomalainen mies saa puolustuspuheenvuoronsa myös kappaleessa Kiskonpätkä. Laulussa Reetu laulaa armottoman syntsabiitin säestyksellä, kuinka todellisia tosimiehiä ovat rehelliset ja oikeudenmukaiset metsien miehet. Kappaleen on kynäillyt Pave Maijanen salanimellä D. Ovi mittatilaustyönä Reetua varten. Bileiskelmien eliittiä Roadstarilla edustavat ehdottomasti Kasakkapartio ja Simson. Kasakkapartio on diskoversio legendaarisesta neuvostoliittolaisesta taistelulaulusta Poljuško-pole, jota Länsi-Euroopassa markkinoitiin kasakkapatrullin lauluna. Kipparikvartetti oli levyttänyt laulun suomeksi jo vuonna 1956, ja Roadstar-albumilla Reetu päivitti sen diskoasuun. Simson on taas Veikko Samulin ja Juha Vainion kynäilemä menopala, joka sopii hyvin Frederikin suurmiehistä kertovien camp-diskoiskelmien sarjaan.

Albumin levytyksistä muun muassa Jos ollaan yhdessä viimeisen kerran (säv. Veikko Samuli), Marita (säv. Raul Reiman) ja Milla (säv. Jori Sivonen) edustavat tyypillistä koneiskelmän soundia, jota kuultiin tuohon aikaan esimerkiksi supersuositun Kake Randelinin albumeilla. Elettiin aikaa, jolloin syntetisaattorit ja rumpukoneet dominoivat iskelmälevytyksiä. Roadstarilla halutaan päästä Maritan ja Millan lisäksi muhinoimaan Reginan kanssa. Vuonna 2002 Frederik levyttikin kaikki kolme laulua potpurille, joka sai nimekseen osuvasti Menneet heilat. Älppärin hempeämmät kappaleet Siipirikko ja Yön kukka olisivat sopineet yhtä hyvin vaikkapa Jamppa Tuomisen levytysrepertuaariin – jälkimmäisen Veikko Juntusen kynäilemän laulun Jamppa levyttikin muutamaa vuotta myöhemmin.

Roadstar on miellyttävä kokonaisuus Frederikin uran kulta-ajalta. Kassu Halonen – joka on sovittanut suurimman osan levyn kappaleista – on luonut soundimaailman, joka toimii kuin tyylipuhtaana malliesimerkkinä kasari-iskelmien tyylistä. Albumi oli kolmen kuukauden ajan Suomen albumilistalla, ja lisäksi suomalaiset luukuttivat singlejä Roadstar / Jos ollaan yhdessä viimeisen kerran ja Rensselit pykälään / Milla aktiivisesti jukebokseissa. Roadstar on ensimmäinen Frederikin oman levy-yhtiön Reetu Recordsin julkaisu. Herra Sysimetsä – jolla on usein taipumusta melkoiseen liioitteluun ja omien saavutustensa suurenteluun – on väittänyt, että Roadstar olisi myynyt yli 50 000 kappaletta, mutta ei saanut minkäänlaista timanttilevyä, koska Reetu Records ei kuulunut Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT:hen. Uskokoon ken haluaa...

Minna Ikonen – Elkeet kuin pedolla (Levytuottajat, 1984)

1980-luvun alkupuoliskolla muodissa olivat naisten esittämät rempseät juntti-iskelmät. Tyylilajin suosituimpia edustajia olivat esimerkiksi Anita Hirvonen ja Tarja Ylitalo. Samanlaista genreä pari piirua nuorekkaammalla ja diskommalla otteella tarjosi 1980-luvun puolivälissä tummaääninen Minna Ikonen, jonka levytysura jäi kahden albumin mittaiseksi. Ikosen esikoissingle Elkeet kuin pedolla / Hyväile mua ääneti julkaistiin vuonna 1983. Aluksi levytykset eivät herättäneet huomiota, mutta seuraavan vuoden puolella Elkeet kuin pedolla nousi listoille. Jukebokseissa se oli parhaimmillaan kahdeksanneksi kuunnelluin levy. Menestyksen myötä alettiin valmistaa Minna Ikoselle kokonaista albumia. Ensimmäinen pitkäsoitto Elkeet kuin pedolla sisältää 12 levytystä, jotka ovat kaikki kotimaisia sävellyksiä. Lauluja ovat säveltäneet Jori Sivonen, Matti "Fredi" Siitonen, Antti Hyvärinen ja Bruno Korpela, joka on vastannut kaikkien levytysten sovituksista. Kaikki sanoitukset ovat syntyneet Vexi Salmen kynästä – levyttihän Minna Ikonen Vexi Salmen Levytuottajat-levy-yhtiölle.

Minna Ikosen debyyttiälppäri on noussut suomidiskon ystävien keskuudessa melkoiseksi kulttiklassikoksi erityisesti mainioiden kasarirallatustensa vuoksi. Elkeet kuin pedolla, Kissimirri, Vitsit vähissä, Pilvetön taivas ja kuuma hellekesä, Jöröjukka ja Münchausen ovat ryydittäneet jo vuosikausia iskelmäpoikien illanviettoja. Sävellykset ovat tarttuvia renkutuksia ja sanoitukset sen verran yksinkertaisia, että lauluja on helppo laulaa mukana jo muutaman kuuntelukerran jälkeen. Kerrasta poikki -hittiä muistuttavassa Vitsit vähissä -kappaleessa on ehdottomasti yksi koko kotimaisen iskelmähistorian mahtavimmista modulaatioista. Münchausenin kohdalla camp-mittari värähtää jo melko korkeisiin lukemiin.

"Jos juttus joskus painettais
niin suosion ne suuren sais
ja Ruususetkin häviäis
ja Topeliuskin toiseks jäis."

Vaikka miessukupuolen edustajat saavatkin monissa Ikosen kappaleissa huutia, niin Jöröjukka on ylistyslaulu kaikille tossun alla eläville tuppisuille, jotka ovat "varmaan jo syntyneet luonnostaan naisia palvelemaan". Kuinkakohan tosissaan Vexi Salmi on rustaillut näitä sanoituksia? Kissimirri-kappaleen tarttuvaa kertosäkeistöä kuunnellessa tulee mieleen, että onkohan kroatialainen säveltäjä Rajko Dujmić plagioinut sitä Jugoslavian euroviisuvoittajaan Rock me (1989)? Minna Ikosen levytyskappaleisiin oman hersyvän aspektinsa luovat arkirealismista kumpuavat sanoitukset. Esimerkiksi Elkeet kuin pedolla -kappaleen tavoitellulla poikamiehellä on "autovekseli vedolla" ja Jöröjukka-laulun rakkaustarina alkaa arkisella kauppareissulla: "Kerran kaupasta leipää ja maitoa hain..." Albumillinen ehtaa juntti-iskelmää diskoisin maustein!

Syksyllä 1984 Minna Ikonen sai valtakunnallista julkisuutta, kun hän kilpaili Syksyn sävelen finaalissa laululla Panin tiikerin tankkiin. Kilpailuun osallistuminen merkitsi lähtölaukausta Minna Ikosen seuraavalle albumiprojektille. Valitettavasti vuonna 1985 julkaistu Ikosen toinen albumi Annan kunnolla palaa jäi kokonaisuutena ensilevyä vaisummaksi koostuen enimmäkseen harmillisen tasapaksuista syntetisaattori-iskelmistä. Ikonen vetäytyi showbisneksestä piakkoin toisen albumin ilmestymisen jälkeen.

Anja Niskanen – Anja Niskanen (CBS Records, 1984)

Suomidiskon aikakaudella Syksyn sävel -kilpailulla oli melkoinen junttileima. Kilpailun voiton oli vienyt kahdesti Erkki Liikanen humoristisilla ralleillaan (1975 ja 1976). Mikko Alatalon hassunhauskat esitykset upposivat kansan syviin riveihin niin hyvin, että häntä oli ehditty juhlia peräti kolme kertaa Syksyn sävelen voittajana (1978, 1980 ja 1981). Vuonna 1982 kilpailun voiton vei Mika Sundqvistin Hormoonihiiret, jonka esityksessä monien mielestä matkittiin Alatalon reseptiä.

Vuonna 1984 Syksyn sävel sai kuitenkin aivan toisenlaisen voittajan. 16-vuotias espoolaisneitonen Anja Niskanen päihitti molemmat kansansuosikit Erkki Liikasen ja Mikko Alatalon kansainvälisen tason pop-iskelmällä Ollaan hiljaa vain. Voittokappaleen on säveltänyt Vesa Torppa ja sanoittanut Vexi Salmi. Voitto oli selkeä, sillä Anja Niskanen saavutti postikorttiäänestyksessä 25 314 ääntä siinä missä toiseksi sijoittuneen Erkki Liikasen äänisaalis oli 18 081 postikorttia.

Ruotsalainen teinitähti Carola Häggkvist oli valloittanut näinä vuosina koko Pohjolan. Carolan albumit Främling (1983) ja Steg för steg (1984) kävivät hyvin kaupaksi myös Suomessa – jälkimmäinen levy oli noussut jopa Suomen listaykköseksi! Anja Niskasessa nähtiin potentiaalia Carola Häggkvistin kotimaiseksi vastineeksi.

Anja Niskanen oli saanut levytyssopimuksen CBS-levy-yhtiöltä hänen voitettuaan Kyky-84 -laulukilpailun. Syksyn sävel nosti hänet koko kansan tietoisuuteen ja pitkäsoitto julkaistiin pian kilpailun voiton jälkeen. Anja Niskasen albumi on kotimaisen kasari-iskelmän virstanpylväitä. Älppäri menestyi kaupallisesti hienosti, sillä sitä myytiin kultalevyyn oikeuttavat 25 000 äänitettä. Etenkin lapset ja nuoret ottivat Anja Niskasen idolikseen. Monet 80-luvun lapset ovat muistelleet kuunnelleensa Anja Niskasen kasetin puhki ja kykenevät vieläkin tapailemaan levyn kappaleita. Iloluontoisten laulujen sanoitukset tihkuivat teiniromantiikkaa ja istuivat muutenkin 16-vuotiaan sielunelämään, osuvina esimerkkeinä mainittakoon Meillä on nuoruutemme tai koulumaailmaan sijoittuva Tää tunti vain. Albumia voisi luonnehtia eräänlaiseksi sukupolvikokemukseksi.

Anja Niskasen albumilla on kymmenen laulua, joista puolet ovat kotimaisia sävellyksiä ja puolet käännöskappaleita. Kaikki kotimaiset kappaleet ovat Vesa Torpan säveltämiä. Käännöshiteistä parhaiten elämään ovat jääneet Syy on rakkauden (Kirsty MacCallin They don't know, jonka Tracey Ullman oli levyttänyt hitiksi vuonna 1983) sekä Lauantaina bailataan vaan (Barry Bluen Dancing on a Saturday night). Kokonaisuutena albumi on tyylipuhdas kasarialbumi, jonka säestyksessä olennaisena osana ovat olleet Roland Jupiter 8, Roland Mc 4 ja Yamaha G S 2 -syntetisaattorit.

Anja Niskanen levytti laulu-uransa ensimmäisellä aktiivikaudella vain tämän yhden albumin. Hän alkoi kaivata tavallista nuoren elämää ja halusi vetäytyä julkisuudesta. Levytyssopimus purettiin yhteisymmärryksessä. Anja Niskanen teki paluun levytysstudioihin vuonna 1991 uudenlaisella "aikuistuneemmalla" tyylillä. Suomidiskon ystävät eivät ole kuitenkaan unohtaneet Anja Niskasta. 2010-luvulla hän on levyttänyt kaksi albumia, joista etenkin vuonna 2013 julkaistu Valoisat tunteet edustaa eräänlaista jatkumoa Niskasen kasarituotannolle. Nykyään Anja Niskasen voi bongata Itämeren lautoilla estraditaiteilijana värikkäissä show-numeroissa. Ikivihreiden bailuhittien joukossa kuullaan usein myös hänen omat kasarihittinsä Ollaan hiljaa vain ja Lauantaina bailataan vaan.

Aiheesta muualla:

Anja Niskanen Official

Leena Vanamo – Sua kaipaan (CBS Records, 1984)

Leena Vanamo kierteli 1980-luvun alkuvuosina Frederikin kesäkiertueilla taustalaulajana – toisinaan yhdessä Meiju Suvaksen kanssa – ja levytti ensimmäiset levytyksensä Discophonille vuonna 1981. Varsinainen läpimurto vaikutti koittavan vuonna 1984, kun hän solmi levytyssopimuksen CBS:lle ja alkoi levyttää ensimmäistä albumiaan. Ensimaistiaisia Leena Vanamon albumilta tarjottiin Mainostelevision Levyraadissa, jossa esitettiin vuoden 1984 aikana Sua kaipaan (alun perin F. R. Davidin I need you) – josta tuli Leena Vanamon albumin nimikkobiisi – sekä Reetun kanssa levytetty duetto Haluan vain sun (Ricchi e poverin Voulez-vous danser). Duetto julkaistiin sekä Frederikin Singapore-albumilla että Leena Vanamon Sua kaipaan -albumilla. Keväällä 1984 Leena Vanamo osallistui Kevään sävelen alkukarsintaan Esko Koivumiehen sävellyksellä Tykkään susta.

Sua kaipaan -albumilla on 13 laulua, joista peräti yhdeksän on käännöskappaleita. Älppäri on tyylipuhdas kasarilevy, jonne on valikoitu monia aikansa hittejä ja hitinpoikasia, kuten esimerkiksi Toni Basilin Mickey ja Yazoo-duon Only you (Sinut vain). Kyseisen duon toinen osapuolihan on Depeche Mode -yhtyeestä tuttu Vince Clarke. Länsinaapurin sävelaarteistosta Leena Vanamon levytettäväksi tarjottiin Carola Häggkvistin balladi Liv (Yö) ja Attack-yhtyeestä (se Ooa hela natten -hitin esittäjä) tutun Rosa Körbergin Kom (Sä luoksein jää). ABBAn hajottua Agnetha Fältskog levytti englanninkielisen soololevyn, jonka sadosta poimittiin I wish tonight could last forever (Me ainoastaan).

Albumin tunnetuin kappale on kuitenkin ehdottomasti vuoden 1984 megahitti Self control, johon Vexi Salmi kirjoitti suomenkielisen tekstin Viet itsekontrollin. Syksyllä Leena Vanamo esitti hittinsä Toivotaan, toivotaan -ohjelmassa. Kyseinen esiintyminen on YouTube-aikoina noussut eräänlaiseksi kulttiklassikoksi. Kilpailu käännöskappaleista oli kuitenkin ajoittain suorastaan armotonta. Viet itsekontrollin vaikutti niin varmalta hitiltä, että kilpaileva levy-yhtiö Fazer Finnlevy antoi laulun Meiju Suvaksen levytettäväksi. Meiju Suvas oli tuohon aikaan Suomen suosituimpia diskoesiintyjiä, kun taas Leena Vanamo oli vasta aloittelemassa soolouraansa. Valitettavasti Meiju Suvas onnistui osittain "varastamaan" hitin Vanamolta, ja ainakin nykyään Suvaksen versio on tunnetumpi. Huvittavaa suomidiskon jumalattarien kilpailuasetelmassa oli, että Meiju ja Leena olivat tosiaan ennen läpimurtojaan toimineet yhdessä samaan aikaan Frederikin kesäkiertueella taustalaulajina.

Leena Vanamon albumin soundimaailmasta vastaavat muun muassa Kassu Halonen, Janne Louhivuori ja Vesa Torppa. Vanamo oli albumin levytyshetkellä vasta 20-vuotias, joten laulujen sanoituksissa ei kaihdettu nuorekasta kielenkäyttöä. Kari Litmasen säveltämään Meil' meni bänks -kappaleeseen V-P. Lehto kynäili "meil' meni bänks, sä sanoit thänks". Mickey-hitin suomenkielisen version Miki lyriikka taas kuuluu: "Oi Miki, kun sä tuut liki mulle tulee hiki". Suomenkielisen sanoituksen on muuten laatinut Pave Maijanen!

Sua kaipaan on jäänyt Leena Vanamon ainoaksi albumiksi. Hän osallistui 1980-luvun puolivälissä vielä aktiivisesti laulukilpailuihin, mutta levytysura ei ottanut tulta alleen. Vuonna 1985 oli tarkoitus julkaista toinen pitkäsoitto, mutta projekti ei jostain syystä koskaan toteutunut. 1990-luvun alkupuoliskolla Leena Vanamo menestyi Ykköstähti-kilpailussa, mikä lisäsi kysyntää keikkarintamalla, mutta uutta levytyssopimusta ei syntynyt. Lyhyestä levytysurastaan huolimatta Sua kaipaan on tehnyt vaikutuksen iskelmäharrastajiin. Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivas -kirjassa on osuvasti luonnehdittu: "Leenan ainokainen albumi Sua kaipaan on kuitenkin jäänyt elämään eräänlaisena 'suomidiskon' kulttiklassikkona."

Sua kaipaan -albumi on julkaistu ainoastaan vinyylinä ja C-kasettina. Toivottavasti CBS:n äänitearkiston omistava Sony Music Finland saisi joskus digitoitua albumin kuunneltavaksi suoratoistopalveluihin ja ladattavaksi digitaalisen musiikin verkkokauppoihin.

Muokkaus 30.8.2025: Leena Vanamon albumi "Sua kaipaan" ladattu suoratoistopalveluihin vihdoin ja viimein kesällä 2025! Kiitos huikeasta kulttuuriteosta!

Eini – Eini (Finnlevy, 1985)

Monet suomalaiset kuulivat Madonnasta ensimmäisen kerran tammikuussa 1985, kun Yleisradion Hittimittari-ohjelmassa esitettiin Like a virgin. Laulun musiikkivideossa Madonna keikisteli gondolissa Venetsian kanavia pitkin. Koko 1980-luvun alkupuoliskon angloamerikkalaisista menestyshiteistä oli tehtailtu suomenkielisiä käännösversioita, ja niinpä myös Britanniassa ja Yhdysvalloissa listojen kärkisijoille noussut Like a virgin sai suomenkielisen asun. "Ja kukapa olisikaan ollut sille sopivampi esittäjä kuin Eini", spiikkaa Eini nykyään keikoillaan. Raul Reimanin käännös Olen neitsyt on Einin vuonna 1985 ilmestyneen kuudennen albumin aloitusraita ja varsinainen hittibiisi.

Eini-fanit pitävät tätä vuonna 1985 ilmestynyttä albumia yhtenä artistin parhaimpana. 1980-luvun puolivälissä elektroninen syntikkapop oli kovassa suosiossa, ja se kyllä kuuluu älppärin soundimaailmassa. Tämän kasarisoundisempaa iskelmälevyä Suomessa tuskin on julkaistu. Albumin 12 levytyksestä seitsemän on käännöskappaleita. Madonnan lisäksi vuonna 1985 tuore tuttavuus oli Modern Talking, jonka esikoisalbumilta Einin levytettäväksi poimittiin Do you wanna (Viides kevät). Aikansa hittilevytyksiä edustavat Tyydytys (Laura Braniganin Satisfaction) ja Nousen kanssas aurinkoon (Jermaine Jacksonin ja Pia Zadoran When the rain begins to fall), jossa Einin duettokaverina on Markku Aro. Artistin omiin suosikkeihin lukeutuu dramaattinen Kellot käy, alun perin unkarilainen Holnap hajnalig, josta hollantilaislaulajatar José levytti englanninkielisen version Time goes by. Albumin kaikkien levytysten sovittaja Jori Sivonen on pyrkinyt sovittamaan käännöskappaleet mukailemaan mahdollisimman paljon alkuperäisiä. Älppärin kotimaisissa lauluissa Sivonen on selvästi ottanut mallia ajanmukaisesta soundimaailmasta. Esimerkiksi Sivosen sävellykset Tyttö rannalla ja Taivas todistakoon ovat selvästi yrityksiä tehdä suomalaista syntikkapoppia.

Kokonaisuutena Eini-albumi (1985) on mainio, sillä jopa sen "albumiraidat" ovat sangen onnistuneita. Esimerkiksi Sivosen säveltämä Voitko koskaan ymmärtää on mitä mukaansatempaavin iskelmä – ja osoitus siitä, että Eini on laulanut jo 30 vuotta ennen Cheekiä einoleinomaisesti "jumalten keinusta". Einin imagoon on kuulunut olennaisena osana tietynlainen eroottisuus ja sensuelli värinä, mikä korostui etenkin muutamissa tämän albumin levytyksissä, kuten esimerkiksi juuri Olen neitsyt -kappaleessa. Tyydytyksessä kuvaillaan, mitä kaikkea naiselle aiheutetulla hekumalla voidaankaan saada aikaiseksi. Eräänlainen suomidiskon Pyhä toimitus, siis. Kujeilevampi Eini taas pääsee ääneen laulussa Pistä valot pois, joka on alun perin Scarface-elokuvasta tuttu kappale Vamos a bailar. "Ketä sä luoksesi kaipaat / tänä yönä mä voin olla hän", laulaa Eini viekoittelevasti. Hieman erikoinen kappalevalinta albumille oli Moscow night – laulun alkuperäinen esittäjä on saksalainen näyttelijä Anya Major, joka keksittiin levyttämään, kun hän esitti Elton Johnin Nikita-musiikkivideossa itäsaksalaista rajavartijaa.

Jostain käsittämättömästä syystä albumille ei sisällytetty edellisenä vuonna levytettyä Uuno Turhapuro armeijan leivissä -elokuvassa kuultua Kesä ja yö -kappaletta, vaikka se oli julkaistu Kellot käy -singlen toisella puolella. Singlen toinen biisi siis kelpasi levylle, mutta kääntöpuoli ei. Uuno-elokuvan oli nähnyt valkokankaalta yli 750 000 suomalaista, joten Kesä ja yö oli saanut laajan yleisön. Tästä aiheesta olenkin jo ehtinyt motkottaa tässä blogissa kirjoituksessa Einin Kesä ja yö – ja hyödyntymätön hittipotentiaali. Nykypäivän perspektiivistä on tietenkin huvittavaa, että albumilta jätettiin pois laulu, josta on myöhemmin tullut yksi artistin rakastetuimmista.

Eini-albumi vuodelta 1985 jäi Einin ensimmäisen diskokauden viimeiseksi levyksi. Diskoiskelmä poistui muodista, ja Eini lähti tanssittamaan suomalaisia tanssilavoille. Kuin alleviivatakseen uutta profiiliaan Einin seuraava albumi Lauantai-illan tyttö (1989) sisälsi versioita menneiden vuosikymmenien tanssi-iskelmistä. Onneksi 2000-luvulla Eini on tehnyt komean paluun musiikkigenreen, jossa hän on omimmillaan. Säihkyviä diskoartisteja kun ei Suomessa ole liiaksi asti.

Satu Pentikäinen – Ei huolet paina (Bluebird music, 1986)

Kukas olisikaan Suomen Kim Wilde? Ainakin tämän vuonna 1986 ilmestyneen älppärin perusteella titteli kuuluisi ilman muuta Satu Pentikäiselle. Kari Litmasen tuottama albumi on melkoista kasaritykitystä sähkörumpuineen, syntikoineen ja konesoundien säkätyksineen ja väkätyksineen. Satu Pentikäisen kahdeksan vuotta kestänyt levytysura ajoittuu juuri suomidiskon kuumimpiin vuosiin. Sadun ensimmäinen levytys julkaistiin vuonna 1979 ja tämä viimeisin pitkäsoitto näki päivänvalonsa vuonna 1986. Satu levytti uransa aikana viisi albumia, jotka tihkuvat suomidiskoa tyylipuhtaimmillaan.

1980-luvun puolivälissä Satu Pentikäinen oli tuttu näky television laulukilpailuissa, joissa hän kävi esittelemässä kotimaisin voimin sävellettyä kasaridiskoa. Albumilla onkin peräti kolme alun perin laulukilpailuissa esitettyä laulua. Vuonna 1985 Satu kilpaili ensin Kevään sävelen loppukilpailussa kappaleella Haluun vapauteen ja myöhemmin saman vuoden Syksyn sävelessä laululla Huomenna, illalla. Keväällä 1986 Pentikäinen nähtiin jälleen Kevään sävelen loppukilpailussa. Kilpailukappaleesta Ei huolet paina tuli viidennen albumin nimikkobiisi.

1980-luvun puolivälissä käännöskappaleiden tehtaileminen Suomessa loppui kuin seinään. Trendi heijastui myös Sadun levyillä. Sadun kolmella ensimmäisellä albumilla suurin osa levytyksistä on käännöskappaleita. Neljännellä Ota tai jätä -älppärillä (1984) käännöskappaleita on vielä viisi. Sen sijaan tämän Ei huolet paina -albumin kymmenestä laulusta vain kaksi on ulkomaista alkuperää (Kesän kuuma yö sekä Jokke Seppälän kanssa levytetty duetto Tahdon olla kanssasi aina). Kotimaisista lauluista peräti seitsemän on albumin sovittaja-tuottaja Kari Litmasen säveltämiä. Sen kahdeksannen – erittäin iskevän Kotikylän pojan – on säveltänyt Michael Kujawa. Satu Pentikäinen on itse kirjoittanut neljään lauluun sanoituksen.

Kokonaisuutena albumi on todellista kasari-iskelmän juhlaa. Melodiat ovat tarttuvia ja sovitukset erinomaisen iskeviä – ja ehtaa kasaria. Kari Litmanen oli aikoinaan todellinen syntetisaattorispesialisti ja ensimmäisiä suomalaisia säveltäjiä, joka käytti tietokoneita musiikinteossa. Sen vuoksi albumilla kuullaan suomalaiselle iskelmälevylle poikkeuksellisen moderneja soundeja, joissa on selvästi otettu mallia tuon ajan kansainvälisistä pop-hiteistä. Esimerkiksi Ei huolet paina alkaa pitkällä puoli minuuttia kestävällä kohtalokkaalla syntikkaintrolla ennen kuin vinkeä komppi lähtee käyntiin. Haluun vapauteen -kappaleessa on taas kymmenen sekunnin armoton sähkörumpuintro. Aja sateeseen -biisissä Sadusta kuoriutuu rajun ja kiihkeän iskelmärokin tulkitsija. Tuulen laulu kuulostaa ikivihreältä kasarislovarilta. Kesän kuuma yö ja Odotan aamuun edustavat kasari-iskelmää tyylipuhtaimmillaan. 1980-luvulla tiedostettiin, että iskelmämusiikkiin suhtauduttiin maaseudulla huomattavasti suopeammin kuin urbaaneissa yhteisöissä. Kenties sen vuoksi Haluun vapauteen -kappaleessa kaivataan maaseudun rauhan suomaa vapautta, ja Kotikylän pojassa opetetaan, ettei ole syytä mennä merta edemmäs kalaan, sillä kotikylän poika kaikkein paras poika on. 1980-luvun puolivälissä suomi-iskelmän kuva oli maalaisromantiikkaa syntetisaattorin säestyksellä.

Satu Pentikäisen jokaisella viidellä albumilla on omat ehdottomat kohokohtansa. Omissa listauksissani nostan tämän hänen viidennen albuminsa parhaaksi kokonaisuudeksi. Satu Pentikäisen iskelmäura päättyi tähän albumiin. Kesällä 2015 Pentikäinen kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa, kuinka lopettamisaikeita vauhditti tunne siitä, ettei hän päässyt levytyksissä käyttämään kaikkia laulullisia kykyjään, sillä "diskohumpan" esittäminen ei ollut hänen mielestään tarpeeksi haastavaa. Ei huolet paina -albumin levytyksistä erottuu eniten Kari Litmasen säveltämä ja Esa Kaartamon sanoittama balladi Kuunnellaan. Laulun sanoituksessa on jopa jonkinlaista ideaa ja syvällisyyttä. Kenties Satu olisi halunnut levyttää enemmän sellaisia lauluja?

Lähteet

Kirjallisuus:

Kotirinta Pirkko (2002) Konemusiikkia Kärjen jalanjäljissä. Teoksessa Gronow Pekka, Lindfors Jukka, Nyman Jake (toim.) Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Kustannusyhtiö Tammi, Helsinki.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Tuunainen Petri (2005) Armi Aavikko 1958–2002. Kustannusosakeyhtiö Kirjastudio, Helsinki.

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Rantala Juha. Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit (Rocket Records, 2015).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustolta Sisältää hitin – Suomen listalevyt.

Suomidisko-teema päättyy.