Alkuvuodesta oli muodikasta fiilistellä vuotta 2016. Ajan hengen mukaisesti päätin lähteä trendiin mukaan. Tammi-helmikuussa 2016 julkaisin täällä UMK:n aikoihin kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa arvioin jokaisen Suomen euroviisukarsinnan ehdokkaita ja lopputuloksia. Sarja päättyi vuoteen 2015. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin kirjoitin sarjaan jatko-osan, jossa käsittelen Uuden musiikin kilpailuja edellisen kymmenen vuoden ajalta. Samalla artikkeli on katsaus Suomen euroviisuhistoriaan, jota valikoidun aikarajauksen perusteella voisi luonnehtia kaksijakoiseksi.
Ilmaisen kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä sen kummempia tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Todettakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, jos karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.
Edelliset tekstit: (vuodelta 2016)
Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1980-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1990-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 2000–2009
Suomen euroviisukarsinnat 2010-luvulla (vuodet 2010–2015)
2016 – Eini voitti UMK:n
Suomen edustaja: Sandhja – Sing it awaySijoitus Tukholmassa: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 15. / 18, 51 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansalaisraadit
Sanokaa mitä sanotte, Sandhjan UMK-voitto ei ollut lähimainkaan niin yllättävä ja ennakoimaton kuin sittemmin on väitetty. Vuoden 2016 UMK:n lopputulosta on jälkeen päin tarkasteltu anakronistisesti ja jälkiviisaasti. Koska Sandhjan esitys Tukholmassa sujui miten sujui, ja koska UMK:ssa toiseksi sijoittuneesta artistista kehkeytyi saman vuoden syksyllä "suomalainen maailmantähti" Ison-Britannian X Factor -menestyksen myötä, karsintatulos näyttäytyi hämmästyttävältä.
UMK-finaalin alla Sandhjan Sing it away oli noteerattu varteenotettavimpien ehdokkaiden joukkoon. Sen osoittaa esimerkiksi vilkaisu Sanoma-konsernin lehtien ennakkoarvioihin. Helsingin Sanomien Mari Koppinen ihasteli: "Tässä on kisan paras paketti: sielukasta soul-laulua, tanssitaitoa ja – tässä kisassa ainutlaatuista – iloa!" UMK:n jälkeen hän intoutui ylistämään Sandhjan ja tiiminsä välitöntä iloa, hurmaavaa menoa ja vetoavaa hauskanpitoa. Niin ikään Ilta-Sanomien viisutoimittajista ja -asiantuntijoista koottu nelihenkinen raati äänesti Sandhjan jaetulle ykkössijalle positiivisten kommenttien saattelemana.
Ymmärrettävämpää kritiikkiä kirvoitti luonnollisesti tapa, jolla Sandhjan valinta euroviisuedustajaksi ratkesi. Vuonna 2016 UMK:n tulokseen vaikuttivat ratkaisevasti hieman hähmäiset kansalaisraadit, jotka koostuivat muun muassa kansanedustajista, suomenruotsalaisista, tubettajista, lapsista ja asfalttimiehistä. Raadit pisteyttivät Sandhjan ylivoimaiseen voittoon, vaikka yleisöäänestyksessä hän saavutti vain kolmanneksi eniten ääniä. Yleisöäänestyksen ykkönen oli Saara Aalto, vaikka ennen suoraa lähetystä annetuissa ennakkoäänissä hän oli vasta viidentenä. Saara Aalto oli jo tässä vaiheessa tullut kansalle tutuksi julkkikseksi, joten oletan hänen voittaneen yleisöäänestyksen nimellään – vähän kuten Jari Sillanpää aikoinaan putsasi äänestyksen kuin äänestyksen. Jos Saara Aallon kilpailukappaleen No fear olisi esittänyt joku Suomen kansalle täysin tuntematon laulajanalku – kuten esimerkiksi samaiseen kilpailuun osallistuneet Tuuli Okkonen tai Stella Christine – suomalaiset tuskin olisivat massoittain innostuneet äänestämään sitä Euroviisuihin. (Toki Saara Aalto oli esiintyjänä huomattavasti kokeneempi kuin edellä mainitut kaksi artistia.) Muistetaanhan kuinka Mikko Silvennoisen erittäin ansioitunut ura viisuasiantuntijana alkoi aikoinaan ehkä vähemmän hohdokkaasti tämän vuoden UMK:n "jälkimodulaatio"-osiossa, jossa hän luonnehti Saara Aallon muuttuneen kaapista ulostulon seurauksena kiinnostavaksi artistiksi.
Valitettavasti alisuoriutuminen Euroviisuissa merkitsi kuoliniskua Sandhjan musiikkiuralle. Artisti oli liian untuvikko viisulavalle – etenkin, kun vuoden 2016 Euroviisujen taso osoittautui yllättävänkin laadukkaaksi ja ammattimaiseksi. Globenissa Suomen esitys poronnahka-asuineen oli auttamattoman väkinäinen ja kotikutoinen – UMK:n pirskahtelevasta riemusta ei ollut tietoakaan. Näin ei ehkä olisi tarvinnut olla, mutta Yleisradio oli hassannut likimain koko viisubudjettinsa UMK:n järjestämiseen. Suomalaiset euroviisuharrastajat ovat jaksaneet hekotella viisutuottajien selityksille, kuinka Suomella ei ollut varaa panostaa kansainvälisessä kilpailussa muuhun kuin vähän "spesiaalimpaan mikrofoniin". Hämmästyttävää kyllä, Sandhjalla oli takanaan iso kansainvälinen levy-yhtiö (Sony Music), mutta ilmeisesti pulju ei pitänyt euroviisukeikkaa satsaamisen arvoisena. Vuoden 2015 Euroviisujen jälkimainingeissa ihastelin suomalaisten muuttunutta mentaliteettia. Heikosti menestyneitä viisuilijoita ei ollut enää vähään aikaan lytätty – päinvastoin, esimerkiksi Pertti Kurikan Nimipäivien muusikot saivat semifinaalin jumbosijasta huolimatta kansallissankarien vastaanoton. Valitettavasti viisuvuosikerta 2016 palautti takaisin maan pinnalle: Sandhjan viisuesitystä jaksettiin mäiskiä päivästä toiseen iltapäivälehtien sivuilla. Ensimmäisten levytystensä ja keikkojensa perusteella musiikkipiirit hehkuttivat Sandhjaa maasta taivaaseen. Euroviisujen jälkeen kysyntä tyrehtyi tyystin, kuten Sandhja tilitti kolme vuotta viisureissun jälkeen Helsingin Sanomien haastattelussa.
UMK 2016:n musiikillisesti ansioitunein ehdokas oli tietenkin Mikael Saaren On it goes, mutta taiteellisesti haastavamman kokonaispaketin lähettäminen Euroviisuihin ei ole koskaan riskitöntä. Vuoden 2016 UMK:ssa saattoi olla kilpailijoita, jotka olisivat Tukholmassa yltäneet paremmalle sijalle kuin Sandhja. Koska Sandhjan voitto oli kuitenkin UMK:n puitteissa täysin ymmärrettävä ja koska UMK:n ehdokasasettelusta puuttui ilmiselvä viisumenestyjä, olosuhteisiin nähden Sing it away oli IHAN OK VALINTA. Vaisu sijoitus selittyy ensisijaisesti riittämättömällä työllä kansainvälisen esityksen hyväksi, ei niinkään väärällä valinnalla viisukarsinnassa.
Ja se vuoden suurin hitti. Vaikka Einin Draamaa sijoittui UMK:n finaalissa vasta seitsemännelle sijalle, kappale päätyi iskelmämyönteisten radiokanavien soittolistoille ja on lopulta ainoa vuoden viisuehdokkaista, joka on jäänyt elämään. Draamaa-hitin kynäili Janne Rintala, joka on niittänyt mainetta Mökkitie Recordsin kantavana voimana ja muun muassa Erika Vikmanin hittien kultasormena. Draamaa-kappaleen menestys oli kuin enne tulevasta: Rintalalla ja Mökkitien musiikilla tuli olemaan merkittävä rooli UMK:n uudelleenbrändäyksessä ja suomalaisen viisuinnostuksen kasvamisessa.
2017 – Behm voitti UMK:n
Suomen edustaja: Norma John – BlackbirdSijoitus Kiovassa: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 12. / 18, 92 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit
Kenties edellisen vuoden priorisointikritiikin seurauksena UMK:ssa luovuttiin alkukarsinnoista ja kaikki paukut säästettiin yhteen spektaakkelimaiseen lähetykseen isolla areenalla. Käytäntö on jäänyt pysyvänluonteiseksi. Vuonna 2017 se isolla lavalla esiintyminen osoittautui miltei jokaisen UMK-kilpailijan kompastuskiveksi. Kilpailukavalkadi koostui suurelle yleisölle enemmän tai vähemmän tuntemattomista nimistä. Aloittelijoiden ja amatöörien epävireiset laulusuoritukset yhdistettynä suomalaisten musiikkiohjelmien suorien lähetysten onnettomaan äänentoistoon ei vastannut käsitystä lauantai-illan huippuviihteestä. Viisulavalla esiintyminen ei ollut helppoa konkareillekaan: jopa ilmeistä hittipotentiaalia huokunut Jurekin tuottama My First Bandin Paradise kuulosti ja näytti suorassa lähetyksessä ihan platkulta.
Kaiken epämääräisen sekamelskan keskellä erottui yksi helmi. Leena Tirrosen ja Lasse Piiraisen muodostaman Norma John -yhtyeen esiintymisvuorolla olivat ammattilaiset asialla. Tirrosen kaunis ääni pääsi oikeuksiinsa ja kaksikon tunnelmallinen sävellys Blackbird heräsi eloon ja puhkesi kukkaan. Ylivoimainen voitto tuossa sakissa ei ollut yllätys. Toinen, jonka esiintyminen ei herättänyt välitöntä myötähäpeää, oli Catharina Zühlke ja hänet palkittiinkin ansaitusti toisella sijalla.
Viisukausi 2017 ei ollut suomalaiselle euroviisuharrastajalle helpoin mahdollinen. Suomessa juuri kenelläkään ei tuntunut olevan mitään hajuakaan viisuedustajastamme. Pitkin kevättä sai vakuutella yhdelle sun toiselle, että se on tosi hieno taiteellinen sävellys ja ne esiintyjät ovat oikeita ammattimuusikoita. Euroviisujen harjoitukset alkoivat Kiovassa ja kansainväliset viisureportterit ihastuivat Leena Tirrosen lumoavaan lauluun. Suomen osakkeet ennakkoveikkauksissa kohosivat ja viisufanit väläyttelivät top 10 -sijoitusta viisufinaalissa. Ennakkohehkutusten perusteella odotin riipaisevaa esitystä, mutta viisusemifinaalissa Suomen kolmeminuuttisen jälkeen jouduin toteamaan kisakatsomoseuralaisilleni: "Mä en nyt ollut ihan vakuuttunut." Eikä lopputuloksesta päätellen ollut moni muukaan. Kun kahta esiintymisvuoroa myöhemmin viisuestradin valloitti Portugalin Salvador Sobral, ei jäänyt epäilystäkään kenelle taideäänet ja Oikeasta Musiikista™ pitävien äänet kohdistuivat. Norma Johnin suorituksessa ei ollut moittimista, mutta se ei onnistunut sykähdyttämään odotusten mukaisesti.
Anyway, UMK 2017:ssa OIKEA LAULU VOITTI. Parempaakaan ei ollut.
UMK 2017:sta saattoi hyötyä eniten yllättävä taho. Espoon Metro Areenalla järjestettiin UMK:n suoran lähetyksen lisäksi monenmoista oheistapahtumaa. UMK:n preshow'ssa esiintyi muun muassa duo Behm & Ellis. Takahuoneessa sattuneesta selkkauksesta käynnistyi hämmentävä tapahtumaketju, jonka Rita Behm on selostanut Helsingin Sanomien haastattelussa. Tuotantoyhtiö M-Eazy Musicin poppoo oli epähuomiossa juonut Behmin viinipullon. Kimpaantunut aloitteleva lauluntekijä oli mennyt vaatimaan korvausta. Välikohtauksen lopputulemana Behm sai jalkansa yhtiön oven väliin ja pian hänen ääntään kuultiin Pikku G:n comeback-hitissä Solmussa. Siitä seurasi oma levytyssopimus ja muutamaa vuotta myöhemmin Hei rakas oli Suomen ykköshitti.
2018 – Saara Aalto ja puttaajien helmasynti
Suomen edustaja: Saara Aalto – MonstersSijoitus Lissabonissa: 25. / 26, 46 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 10. / 19, 108 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit
UMK oli tarkoitus järjestää vuonna 2018 samalla formaatilla kuin edellisenä vuonna. Avoimen sävellyskilpailun saldon kuultuaan tuotantoyhtiö painoi paniikkinappulaa. Viisi vuotta myöhemmin Suomen Kuvalehden artikkelissa tuottaja Anssi Autio paljasti: "Vuonna 2018 näytti siltä, että kisan suurin tähti on (lastenmusiikkiyhtye) Hevisaurus. Siinä vaiheessa päätettiin, että me ei voida tehdä tällaista kautta." UMKiin lähetetyt demot heivattiin romukoppaan ja tuottajat lähettivät kutsun Saara Aallolle. Vihdoin ja viimein, huokaisivat useat viisuharrastajat. 2000-luvun mittaan yhä useampi maa oli luopunut niin kutsutuista perinteisistä euroviisukarsinnoista ja luotti sisäiseen valintaan. Yleisradio halusi pitää härkäpäisesti kiinni UMK:n brändistä, joten UMK-ruljanssi pyöri Saara Aallon esittämän kolmen potentiaalisen ehdokassävelmän ympärillä.
Saara Aalto on ymmärtääkseni artisti, jolle on ollut erittäin tärkeää omaan visioonsa luottaminen. Tuo tietynlainen omapäisyys lienee osaltaan vaikuttanut siihen, ettei hän ollut yltänyt sellaiseen suosioon kuin ammattitaito olisi edellyttänyt. Britannian X Factor -menestyksen jälkeen Saaralle avautuivat sellaiset ovet, jotka väistämättä vaativat tekemään kompromisseja valtavirran musiikkiteollisuuden edellyttämillä tavoilla.
Edellä mainitut seikat selittänevät myös Saara Aallon aikaisempia sijoituksia euroviisukarsinnoissa. UMK 2018:ssa sännättiin toiseen ääripäähän. Kaikkia mahdollisia riskejä kaihdettiin tilaamalla Saara Aallolle potentiaalisia kappaleita ruotsalaisen euroviisukoneiston syvimmästä ytimestä eli lauluntekijöiltä, jotka olivat olleet valmistamassa Ruotsin kahta aikaisempaa viisuvoittosävelmää Heroes ja Euphoria. Saara Aallon viisustrategia syyllistyi samaan kuin puttaajat usein golfviheriöllä: kun ensimmäinen lyönti on liian kova ja pallo liukuu reiästä ohi, golfaajan seuraava lyönti tuppaa taas olemaan turhan heiveröinen, jolloin pallo jää edelleen maalista.
Lissabonin viisulavalla Saara Aalto hoiti leiviskänsä moitteettomasti. Hänen laulusuorituksensa oli virheetön. Hän pusersi Monstersista kaiken mitä puserrettavissa oli. Ruotsalainen viisupop ei kuitenkaan tarjonnut hänelle mahdollisuutta esitellä ydinosaamistaan eikä hänen lahjakkuutensa päässyt loistamaan täydessä potentiaalissaan. Yleisradio ei säästellyt loppukilpailuesityksessä, mutta kesäteatterin kulissien roudaaminen viisulavalle ei enää vuonna 2018 herättänyt vau-efektiä. Yhä useammat maat kikkailivat modernimmilla tavoilla, kuten televisiokuvaan liitetyillä erikoisefekteillä. Myös Suomen esiintyjien ylöspanoa ja tanssijoiden sotilasunivormuja olisi kannattanut miettiä uusiksi...
Vaikka Suomen alhaiselle sijoitukselle voisi olla helppo naureskella, numerot eivät kerro koko totuutta. Saara Aallon ansiosta Suomi sentään eteni kolmen vuoden tauon jälkeen Euroviisujen finaaliin. Hänet äänestettiin jatkoon ehkä yhdessä koko euroviisuhistorian kovatasoisimmassa semifinaalissa, jossa kilpailu oli kovaa. Osallistujia oli peräti 19, joten liki puolet esityksistä karsiutui. Ei vähäpätöinen saavutus Suomen euroviisutaipaleella!
Kolmen kappaleen kutsuartistikisojen tuomitseminen on ehkä älytöntä, mutta todettakoon, että vähistä vaihtoehdoista OIKEA LAULU VOITTI. Thomas G:sonin säveltämä Domino oli niin turhanpäiväinen tusinaballadi, ettei sillä olisi ollut mitään saumoja, vaikka UMK-lavalla Saara Aalto vaikuttikin nauttivan sen tulkitsemisesta eniten.
2019 – Yön pimein hetki ennen auringonnousua
Suomen edustaja: Darude feat. Sebastian Rejman – Look awaySijoitus Tel Avivissa: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 17. / 17, 23 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit
Eurovision laulukilpailun maine oli Suomessa niin surkealla tolalla, että uuden kutsuartistin houkutteleminen viisuedustajaksi oli "helvetin vaikeaa", kuten UMK:n tuottaja Anssi Autio tilitti avoimesti Ilta-Sanomien haastattelussa. Suomen eturivin artistit – ja heidän taustavaikuttajansa – karttoivat Euroviisuja kuin ruttoa. Darudekin oli aluksi sanonut ei, mutta hetken asiaa pähkäiltyään ja vaimon kanssa neuvoteltuaan päättänyt sittenkin vastata kutsuun myöntävästi – varsinkin kun hänen lupailtiin saavan vapaat kädet viisuprojektin toteuttamiseen.
Ilmoitus Suomen euroviisuedustajasta herätti aluksi positiivisia reaktioita. Viisufanit ympäri maailman odottivat mielenkiinnolla, mitä oman genrensä legenda tarjoilee viisuympyröissä. Sandstormin tekijän meemiarvo ei ainakaan hälventänyt huomiota. Darude ja Sebastian Rejman olivat aikaisemmin levyttäneet yhdessä kappaleen Moments (2015), joka sai viisufaneilta varovaisia hyväksyviä nyökkäyksiä. Vielä enemmän innostuttiin Daruden ja australialaisen JVMIEn tuoreehkosta aikaansaannoksesta Timeless (2018). Ne kelpasivat työnäytteiksi muusikolta, jonka isoimmista hiteistä oli kulunut miltei kaksikymmentä vuotta.
Darude poistui omalta mukavuusalueeltaan vokaalipopin suuntaan ja esitteli UMK:ssa kolme geneeristä kappaletta, jotka kuulostivat ennemmin albumin yhdeksänneltä tai kymmenenneltä raidalta kuin tykiltä hittisingleltä. Biisien julkaiseminen ei aiheuttanut oikein minkäänlaista pöhinää. UMK:n katsojaluku oli historiansa alhaisin. Pahaenteisistä ennusmerkeistä huolimatta pienen valonpilkahduksen mahdollisti Look awayn livetoteutus, joka oli todennäköisesti visuaalisesti näyttävin ja innovatiivisin suomalainen viisuesitys tuohon mennessä. Turun Logomon lavalla kokonaispaketti vaikutti kehityskelpoiselta. Ikävä kyllä, Suomen akuankka-tuuri iski jälleen, ja UMK-esityksen kuutiota jäänsulamis- ja tulvavesigrafiikoineen ei voinut sellaisenaan siirtää Euroviisujen lavalle, joten koko projektin punainen lanka vesittyi täysin.
Suomen viisutuotanto oli fiksoitunut ajatukseen, että sisäisesti valitun kutsuartistin olisi oltava eturivin hittinimi tai ennestään kansainvälisesti tunnettu tähti. Siinä vaiheessa, kun anttituiskut, robinit, isacelliotit kieltäytyivät kaikki kategorisesti viisuedustuksesta, olisi kannattanut vaihtaa strategiaa. Päätyä esimerkiksi valitsemaan taitavaksi tiedetty yleislaulaja, kuten Diandra (tai joku muu Elämäni biisi -ohjelman solistipoolista) ja kehottaa Suomen ansioituneimpia hittimaakareita säveltämään hänelle mahdollisimman onnistuneita kolmeminuuttisia. Suomen viisuilusta vuonna 2019 on jäänyt sellainen mielikuva, että Yleisradion kädet olivat sidotut sen jälkeen, kun Darude ainoana riittävän meritoituneena artistina suostui mukaan euroviisuleikkiin omilla ehdoillaan. Lopputulos oli sitten mitä oli. OIKEA LAULU VOITTI.
2020 – Mies ja ääni -periaate päihitti ennakkosuosikin
Suomen edustaja: Aksel Kankaanranta – Looking backKarsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit
Vuosikymmen vaihtui ja UMK koki uudelleenbrändäyksen. Kutsuartistien konsepti ei ottanut Suomessa tulta alleen eikä tuottanut toivottuja tuloksia, joten formaatinmuutos oli väistämätön. UMK:n evoluutiossa toteutui metamorfoosi, kun tästä vuodesta alkaen alkoi yhteistyö radiokanava YleX:n kanssa. YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakasen astuessa puikkoihin UMK löysi vihdoin ja viimein sapluunan, jolla se löi itsensä läpi ja vakiinnutti asemansa suomalaisten keskuudessa. Samalla alkoi toteutua UMK:n tuottajien jo alun alkaen esittämä toive, että ohjelma esittelisi uutta kiinnostavaa kotimaista pop-musiikkia, eikä toimisi pelkästään leimallisesti euroviisuedustajan valintatilaisuutena.
Myös Erika Vikman oli luonut nahkansa uudelleen solmittuaan levytyssopimuksen Mökkitie Recordsin kanssa. Janne Rintalan ja kumppaneiden tuotoksesta Cicciolina muodostui alkuvuoden 2020 ilmiö. Ensimmäistä kertaa sitten Pertti Kurikan Nimipäivien (2015) Suomen euroviisun valintatilaisuudessa oli mukana puheenaihe, josta kansakunta kohkasi. Suomalainen viisuharrastaja hihkui, kun UMK:hon oli eksynyt todellinen "megahitti". Vähänpä silloin tiedettiin. Kuten Listablogin Timo Pennasen listaus (tammikuulta 2024) osoittaa, Cicciolina ei edes ollut mikään valtaisa listahirmu verrattuna tuleviin jättimenestyksiin. (Cicciolina oli 54:ksi menestynein hitti kaikista Suomen euroviisukarsintoihin osallistuneista kappaleista. Esimerkiksi Ram pam pam ja Ylivoimainen ovat viiden menestyneimmän hitin joukossa.)
UMK:n ennakoimaton lopputulos synnytti pienoisen kalabaliikin. Pitkästä aikaa Suomen viisuvalintaa kommentoitiin kiitettävällä aktiivisuudella. UMK 2020:n yllätys ei ollut kuitenkaan siinä, että kansainväliset raadit torppasivat Cicciolinan voiton. Se oli odotettavissa oleva skenaario. Varsinainen jymypaukku oli Aksel Kankaanrannan menestys yleisöäänestyksessä. Kärkikaksikon ääniero oli suorastaan mitätön, ei edes kahta prosenttiyksikköä. Siihen nähden millainen menestys Cicciolina oli ollut ennen kilpailua striimilukemissa, Erika Vikmanin olisi pitänyt voittaa yleisöäänestys mennen tullen selkein lukemin. Täysin tuikituntematon Aksel Kankaanranta takavasemmalta ilman minkäänlaista ennakkohössötystä onnistui haalimaan lähes yhtä paljon puhelinääniä kuin mediatilaa suvereenisti dominoinut voittajasuosikki. Cicciolina kaatui vähemmän mairittelevaan live-esitykseen, joka ei onnistunut myymään kappaletta katsojille parhaalla mahdollisella tavalla. Kaunisäänisen Aksel Kankaanrannan eleetön ja tunnelmallinen esitys sen sijaan onnistui paremmin ja Looking back erottui tyylikkyydellään edukseen.
UMK:n jälkeen keskustelu kävi kiivaana, mutta pian suomalaisten arki täyttyi oikeista huolista. Yksitoista päivää UMK:n jälkeen EBU ilmoitti Eurovision laulukilpailun perumisesta koronapandemian vuoksi.
Euroviisuharrastajat ovat spekuloineet, kuinka Rotterdamin viisuissa 2020 olisi käynyt, jos covid ei olisi pysäyttänyt maailmaa. Vaikka Aksel Kankaanrannan Looking back on pätevä popballadi, epäilen, että se olisi edustanut Suomen viisuhistoriassa samaa jatkumoa kuin Blackbird tai joku Kari Kuivalaisen Päivä kahden ihmisen tai Geir Rönningin Why?: viisukilpailun päätyttyä suomalaiset olisivat sadatelleet, että miten eurooppalaiset eivät taaskaan osanneet arvostaa meidän musiikillisesti ansioitunutta sävelmäämme. Vaikka Akselin UMK-voitto oli sinällään looginen, liputan silti team Cicciolinan puolesta. Se olisi tarjonnut viisukontekstissa jotain uutta ja omalaatuista. VÄÄRÄ LAULU VOITTI
2021 – Uusi Suomi
Suomen edustaja: Blind Channel – Dark sideSijoitus Rotterdamissa: 6. / 26, 301 pistettä (sijoitus II semifinaalissa 5. / 17, 234 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit
UMK:n katsojaluvut kasvoivat kasvamistaan ja kilpailuehdokkaista kehkeytyi hittejä jo hyvän aikaa ennen loppukilpailua. Esimerkiksi Teflon Brothersin ja Pandoran yhteistyön hedelmää I love you luukutettiin pitkin alkuvuotta 2021 lukuisissa eri yhteyksissä.
Vielä Daruden ja Sebastian Rejmanin viisureissun aikoihin Suomi vaikutti euroviisuosallistujamaiden takapajulalta. Sitten tapahtui olennainen sukupolvenvaihdos: 1990-luvulla syntyneiden Blind Channelin poikien DNA:sta uupui täysin suomalaisille viihdetaiteilijoille ominaiset euroviisukompleksit. Yhtye näki Eurovision laulukilpailun vain ja ainoastaan mahdollisuutena kansainväliseen läpimurtoon. Bändin jäsenet tekivät myös kovasti työtä tavoitteensa eteen. UMK-finaalin alla Blind Channelin voitto ei vielä vaikuttanut läpihuutojutulta, sillä esimerkiksi Spotifyssa edellä mainittu I love you ja Iltan Kelle mä soitan olivat keränneet enemmän kuuntelukertoja. Lavalla Blind Channelin kundit päättivät näyttää mistä kana kusee ja lopulta Dark side valittiin näytöstyyliin Suomen viisuedustajaksi. Dark siden televisioesitys tarkkaan mietittyineen kuvakulmineen ja koreografioineen oli pop-estetiikan taidonnäyte, joka osoitti suomalaisen euroviisuosaamisen ottaneen muutamassa vuodessa valtavia harppauksia.
Lopputulos Rotterdamissa on suomalaista euroviisuhistoriaa. Vuoden 2021 Euroviisuissa tuhkasta syntyi uusi Suomi, joka fenix-linnun lailla liiteli vähitellen viisuperheen supervaltojen keskuuteen. OIKEA LAULU VOITTI.
2022 – Hittejä ja idoleita
Suomen edustaja: The Rasmus – JezebelSijoitus Torinossa: 21. / 25, 38 pistettä (sijoitus II semifinaalissa 7. / 18, 162 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit
UMK:n menestystarina jatkui jatkumistaan. Euroviisuharrastajat ympäri maailmaa hehkuttivat tapahtumaa vuosikertansa tasokkaimmaksi ja mielenkiintoisimmaksi viisukarsinnaksi. UMK:n suosio oli ollut niin merkillepantavaa, että Euroopan yleisradioliitto EBU oli kohottanut Suomen eräänlaiseksi euroviisuperheen mallioppilaaksi, ja Yleisradion edustajilta pyydettiin Euroviisujen yhteydessä lyhyttä esitelmää onnistuneen karsintaformaatin ja -brändin luomisesta.
UMK 2022 esitteli vuoden suosituimman suomalaisen hitin. Bessin läpimurto ja Ram pam pam -kappaleen menestys oli ihanteellinen osoitus UMK:n suomista mahdollisuuksista. Jälkeen päin kansainvälisiä viisufoorumeita myöten on voivoteltu, kuinka "Bess was robbed" ja väitetään The Rasmuksen voittaneen viisumatkan pelkällä nimellään. Todennäköisemmin Bessin mahdollisuudet tyssäsivät vähemmän koherenttiin live-esitykseen. Vaikka UMK 2022 oli monella rintamalla kiistaton onnistuminen, suomalaisen suoran televisiolähetyksen onneton äänentoisto yhdistettynä sekaviin esityksiin latisti tunnelmaa. Pahiten ilmiöstä kärsi Isaac Senen hurtti savolainen homoerotiikka (Kuuma jäbä), joka oli suorassa lähetyksessä lähinnä kaoottista kakofoniaa.
Suomalaisetkin ovat unohtaneet, ettei Ram pam pam sijoittunut yleisöäänestyksessä edes toiseksi vaan vasta kolmanneksi. Edelle ylsi Rasmuksen ohella Cyan Kicks, jonka esitys oli kilpailun onnistunein – mutta valitettavasti kappaleensa Hurricane ei ollut riittävän vahva. Oliveran intiimi balladi lukeutui niin ikään UMK-lähetyksen onnistujiin, mutta hänen sävelmänsä olisi hukkunut Torinon slovarisuohon.
UMK 2022 oli tasainen kilpailu. Useamman ehdokkaan potentiaalin olisi mielellään testauttanut kansainvälisellä viisulavalla, mutta kilpailukavalkadista puuttui sellainen Blind Channelin Dark siden kaltainen täydellinen leka. Ei kymppiä, mutta monta kasin pakettia. The Rasmus paransi Torinon viisulavalla kuin sika juoksuaan. Hienosti sujuneen viisuesityksen myötä bändin jäsenet saattoivat palata selkä suorina takaisin Suomeen. Siinä suhteessa OIKEA LAULU VOITTI, mutta samoin voisi todeta, vaikka UMK olisikin päätynyt toisenlaiseen lopputulokseen.
2023 – Kotimaisen populaarimusiikin virstanpylväs
Suomen edustaja: Käärijä – Cha cha chaSijoitus Liverpoolissa: 2. / 26, 526 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 1. / 15, 177 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit
Armon vuonna 2023 kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Aikaisempina vuosina UMK:n suoraa lähetystä vaivanneet tekniset vajavaisuudet oli korjattu. Äänentoisto ei enää kuulostanut perunalta ja kamera-ajot olivat viimeisen päälle sekunnintarkasti suunnitellut. UMK toteutettiin samanlaisella pieteetillä kuin kansainväliset euroviisuesitykset. Suomen viisutuotanto oli tavoittanut tason, jossa euroviisukarsintojen kruununjalokivi Ruotsin Melodifestivalen oli piehtaroinut jo vuosikymmenet. Jos Robin Packalenin Girls like you -esitys trampoliineineen ja voltteineen olisi kilpaillut vaikkapa vuoden 2017 UMK:ssa, se olisi ollut siihen mennessä upein suomalainen viisushow koskaan. Vuonna 2023 se oli vain yksi ehdokas muiden joukossa.
Suomalaiset hurahtivat Käärijään ja hänen ansiostaan koko euroviisuinstituutioon. Cha cha cha ei tehnyt pelkästään viisuhistoriaa vaan suomalaisen kevyen musiikin historiaa. Lähes 200 miljoonaa Spotify-striimiä suomenkieliselle kappaleelle on saavutuksena omaa luokkaansa. Kaikkien aikojen suomalainen viisukevät huipentui Liverpoolin loppukilpailuun, josta Suomen delegaatio kotiutui moraalisena voittajana. OIKEA LAULU VOITTI.
UMK oli yhtäältä Suomen euroviisuedustajan valintatilaisuus ja toisaalta uusien hittien esittelyfoorumi. Cha cha chan jälkeen vuoden toiseksi menestynein suomalainen hitti oli Kuumaan Ylivoimainen, joka kuitenkin sijoittui UMK:n yleisöäänestyksessä vasta viidenneksi. Äänestystuloksen ja listamenestyksen kesken ei esiinny korrelaatiota.
2024 – Wunder gibt es immer wieder
Suomen edustaja: Windows95man – No rules!Sijoitus Malmössä: 19. / 25, 38 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 7. / 15, 59 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit
Käärijän jälkimainingeissa suomalaisista kuoriutui euroviisuhullu kansakunta. UMK:sta muodostui niin kotimaisen musiikin kuin viihdetapahtumien vuosittainen merkkipaalu, joka kenraaliharjoitustaan myöten täyttää yleisökapasiteetiltaan maan suurimman areenan.
Ennakkoarvioissa harva veikkasi Windows95mania Suomen viisuedustajaksi, minkä vuoksi odottamaton lopputulos aiheutti jonkin verran tyrmistystä. Ennusmerkit olivat kuitenkin ilmassa: UMK:n kenraaliharjoitusraporttien mukaan Nokia Arenan katsomo oli hullaantunut äänekkäimmin No rulesista. Suoran lähetyksen aikana vilkaisu Twitter-X:ään (helmikuussa 2024 eteläafrikkalaissyntyinen miljardööri ei ollut vielä totaalisesti turmellut alustaa, joten siellä oli vielä ajoittain relevanttia kommunikointia) osoitti, että taiteilija Keisterin, Henri Piispasen ja kumppaneiden räväkkä kikkelihuumori oli tehnyt suurimman vaikutuksen sekä tiedostavissa hipsteripiireissä että kansan syvien rivien keskuudessa. Windows95manin No rules! päihitti ennakkosuosikin viittaa kantaneen Sara Siipolan popballadin Paskana.
Windows95manin voittoon vaikutti kaksi seikkaa: UMK:n tasapaksu ehdokasasettelu ja koherentti esitys. Rapvaikutteisten kappaleiden yliannostuksen vuoksi äänestyksessä tuppasivat menestymään massasta poikkeavat kokonaisuudet. Muille kilpailijoille suunnitellut esitykset sortuivat tarpeettomaan yliyrittämiseen ja liialliseen kikkailuun. Ilta-Sanomien Tatu Onkalo kielellisti ongelman:
"Valitettavasti itse kilpailijoiden esitysten suhteen mopo oli taas kerran karannut käsistä. UMK:lla on vuosi toisensa jälkeen vimma saada jokainen esitys näyttämään valtavalta spektaakkelilta ja esitellä lavalla mitä villeimpiä visioita. Artisteille tämä tarkoittaa ansaa, johon he aina vain tuntuvat lankeavan. – – Ainoa, joka onnistui käyttämään tilanteen hyväkseen, oli Windows95man. Hänen esityksensä ei olisi voinut olla liian överi, joten Ylen tuotantotiimin ylitsepursuava ideatynnyri ei ollut ansa, vaan vahvuus. Muiden artistien kappaleet latistuivat esitysten tilpehöörin alle, mutta No Rules nousi livessä uusiin korkeuksiin."Alkusokista toipuminen vei aikansa, mutta loppujen lopuksi Malmön viisulavalla Suomen viisuedustus sujui mainiosti ja esiintyjät osoittautuvat mitä sympaattisimmiksi kaiffareiksi. Pitäisikö jopa todeta, että IHAN OK VALINTA, varsinkin kun Sara Siipolan Paskana ei kuitenkaan vaikuttanut ilmiselvältä viisumenestyjältä – toki viisufinaalin raatiäänestyksessä hän olisi oletettavasti haalinut suuremman pistesaaliin.
2025 – Ennätysten vuosi
Suomen edustaja: Erika Vikman – Ich kommeSijoitus Baselissa: 11. / 26, 196 pistettä (sijoitus II semifinaalissa 3. / 16, 115 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit
Suomalaisten viisuinto ei osoita laantumisen merkkejä. UMK-lähetyksen katsojaluku oli liki 1,5 miljoonaa (tavoittavuus 2,27 miljoonaa). Uskomaton lukema suoratoistopalveluiden ja sosiaalisen median aikakaudella. Edellisen kerran vastaavia katsojamääriä mitattiin 1990-luvun alkuvuosien viisukarsinnoille. UMK:n yleisöäänestyksessä rikottiin kaikkien aikojen ääniennätys: 342 543 kappaletta. Sillä päihitettiin mennen tullen menneiden vuosikymmenien postikorttiäänestysten määrät. Edellinen ennätys (280 542) oli vuodelta 2004, jolloin euroviisukarsinnat voitti Jari Sillanpää. Suomalaiset näköjään mobilisoituvat, kun haluavat äänestää yhdeksän vuoden takaisen Tangomarkkinoiden voittajan viisuedustajakseen...
Varsinaista kilpailuasetelmaa ei oikein ollut, koska säpinä keskittyi hyvin pitkälti UMK:n kuningattaren ja hänen revanssinsa ympärille, vaikka luonnollisesti Erika Vikmanin suorasukainen ja ilkikurinen tyyli herätti myös suunnatonta vastustusta. Olin väläytellyt mielessäni tapahtumaketjua, jossa Viivi olisi ollut tämänkertainen akselkankaanranta, joka olisi pysäyttävällä tulkinnallaan repinyt sydämet katsojien rinnasta ja katkaissut Erika Vikmanin kuningatartien. Viivin esitys oli kuitenkin hämmästyttävän vaisu ja hänen koskettava rakkauslaulunsa Aina tuntuu unohtuneen UMK:n jälkeen, vaikka etukäteen siitä povattiin pop-klassikkoa. Myös UMK:n toinen tähtäin osui maaliin: Nelli Matulan Hitaammin hautaan (yleisöäänestyksen neljäs sija) julistettiin vuodenvaihteessa viime vuoden soitetuimmaksi radiohitiksi.
Erika Vikmanin viisuesitys Ich komme sisälsi tarpeellisen implisiittisen kannanoton. Vuonna 2025 konservatiiviset arvot nostavat pelottavasti päätään ja nuoret miehet tuntevat vetoa misogyynisiin arvoihin. Erika Vikman ei ole moisesta moksiskaan eikä hän suostu pienentämään itseään saati asettumaan sovinnaisuuden raameihin. Hän on vapautuksen keskisormi kaikille ankeuttajille. Euroviisufinaalissa viisuareenalla Suomen esitystä seuranneet Erika-kannatushuudot fanien keskuudessa kertovat, kuinka tärkeitä rohkeat ja häpeilemättömät esikuvat ovat vähemmistökansalle. Se on paljon merkittävämpää kuin sijoitus laulukilpailussa.
Suomen asema Euroviisuissa on kääntynyt kymmenessä vuodessa päälaelleen. Ich komme keräsi Euroviisujen yleisöäänestyksessä yli sata pistettä – ja suomalaiset viisukatsojat olivat hurjan pettyneitä. 2010-luvulla olisimme kiljuneet riemusta ja rynnänneet torille juhlimaan.
OIKEA LAULU VOITTI, jos kohta esimerkiksi Goldielocks olisi ollut yhtä lailla varmasti upea viisuedustaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti