Syksyllä 2016 levyartikkelit käsittelevät albumeja, jotka ovat artistiensa sekä myydyimmät että tasokkaimmat – ainakin omasta mielestäni. Perustelut kirjoituksen loppupuolella.
Irwin Goodmanin ura on ehdottomasti suomalaisen kevyen musiikin historian mielenkiintoisimpia. 25 vuotta kestäneen levytysuransa aikana hän koki lukuisat menestyskaudet ja suosion notkahdukset. Jokaista alamäkeä seurasi aina uusi ylämäki. Tuskin kukaan saattoi aavistaa, että 60-luvun vallankumouksellinen protestilaulaja ja 70-luvun jukeboksihittien lyömätön mestari saavuttaisi vielä 1980-luvun viimeisinä vuosina nousun, joka siivittäisi hänen suosionsa suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin.
Irwin Goodmanin (1943–1991) häkellyttävän monipuolinen levytysura voidaan jaksottaa kolmeen päävaiheeseen.
Ensimmäinen vaihe ajoittuu 1960-luvulle, jolloin Irwin Goodman oli kuplettihenkinen protestilaulaja. Toinen jakso kattaa 1970-luvun, jolloin Irwinin lauluiksi vakiintuivat schlagerpoljentoiset pop-iskelmät. Kolmas vaihe on rokkihumpan kausi, joka kesti 1980-luvun puolivälistä aina Irwinin kuolemaan asti. Irwinin ura oli niin monivaiheinen, että oikeastaan jokainen edellä mainitusta kolmesta periodista voitaisiin jakaa vielä kahteen eri "alavaiheeseen".
Voisinkin ajan hengen mukaisesti sipilämäiseen tapaan hahmottaa Irwin Goodmanin uran seuraavanlaiseen prosessikaavioon:
1. Kuplettihenkinen protestilaulaja (1965–1970)
1a Pelkistettyjen sovitusten "folk"-kausi (1965–1966)
1b Kypsyneempi kuplettikausi (1967–1970)
2. Viihteellinen schlagerkausi (1970-luku)
2a Ilmiömäinen hittiputki syksyn sävelineen (1970–1974)
2b Uusi tuleminen raitistumisen myötä (1976–1979, noin)
3. Rokkihumpan kausi (1984–1991)
3a Rock-Irwinin lanseeraus (1984–1985)
3b Viimeinen huikea menestyskausi (1988–1991)
Vexi Salmi on kirjoittanut Irwinin uran ensimmäisestä kaudesta, kuinka "60-luvun Irwin ravisteli suomalaista iskelmämaailmaa enemmän kuin kukaan ennen häntä tai hänen jälkeensä" (Salmi 1995). Vaikka Vexi Salmella on silloin tällöin taipumusta hivenen liioitella iskelmäsaavutusten merkitystä – etenkin sellaisten, joissa hänen oma kädenjälkensä on näkynyt ja kuulunut vahvasti – niin tässä näkemyksessä piilee totuuden siemen. 1960-luvun puolivälissä Irwinin laulaessa honottavalla äänellä nenäänsä ensimmäiset levytyksensä, joiden sanoitukset rikkoivat kaikkia sovinnaisuuden rajoja, porvarillisen hegemonian Suomi joutui tekemisiin aivan uudenlaisen ilmiön kanssa. Irwinin ensimmäisten albumien lauluissa ivailtiin muun muassa poliisilaitokselle ja armeijalle, ylistettiin alkoholin käyttöä ja vähäteltiin rattijuoppojen tuomioita. Yleisradion radiomonopoli asetti Irwinin laulut soittokieltoon, mikä oli eräänlainen osoitus perinteisen instituution suhtautumisesta uuteen mullistavaan ilmiöön. Juopottelun iloista kertovien laulujen lisäksi sensuuriin joutuivat muun muassa
Työmiehen lauantai, jonka katsottiin pilkkaavan työväestöä, ja
Uusi Paavo, jossa vihjailtiin maanviljelijöiden väärinkäyttävän tukiaisia. Jopa sarkastinen
Yli vaan asetettiin kiellettyjen levyjen listalle "maantiegangsterismin ihannoimisen" vuoksi. Irwin Goodman oli oman alansa pioneeri, sillä viihdemusiikissa ei ollut aikaisemmin tapana rienata yhtä suorasukaisesti arvostettuja instituutioita ja perinteisiä arvoja. Irwinin jälkeen sokkiarvoa oli vaikea ylittää: myöhempien aikojen rienaajien – Juicen, Sliippareiden, punkkareiden ja uuden aallon edustajien – luonnehdittiin vain "tekevän irwinit" omassa ajassaan oman sukupolvensa puolesta.
Rehellisyyden nimessä on todettava, ettei Irwin ollut suinkaan ensimmäinen suomalainen artisti, joka lauluissaan piikitteli yhteiskunnan ilmiöitä. Olihan esimerkiksi
Reino Helismaa levyttänyt oman
Seutulan polkkansa jo neljä vuotta ennen kuin
Autolla Kanarian saarille julkaistiin. Helismaan
Nykyaikaisissa kansanlauluissa uskallettiin ottaa melko suorapuheisesti kantaa ajankohtaisiin selkkauksiin ja poliitikkojen toilailuihin. 1960-luvun puolivälissä suosioon nousseet folkyhtyeet levyttivät lauluja, jotka saattoivat olla kantaaottavuudessaan hyvinkin purevia – parhaimpana esimerkkinä
Hootenanny trion Esplanadi (1965). Irwin Goodmanin suosio osoittautui kuitenkin niin poikkeuksellisen suureksi, että hänet oli mahdoton sivuuttaa.
Vexi Salmi on todennut, että häntä ja
Antti Hammarbergia viehätti kaikkitietävien ja turhantärkeiden ihmisten sekä yhteiskunnan ärsyttäminen kaikin keinoin. Sellaiseen Irwin Goodmanin laulajahahmo sopi mitä parhaiten. Irwin Goodmanin hätkähdyttävää imagoa ryydittivät levytyskappaleiden lisäksi hänen esiintymisensä julkisuudessa ja lausuntonsa haastatteluissa. Esimerkiksi
Katso-lehden numerossa 10/1968 nimimerkki
Eräs tuohtunut monien puolesta kommentoi närkästyneenä Irwinin esiintymistä
Jatkoaika-ohjelmassa otsikolla
Hirveä maailma:
"Kyllä on maailma muuttunut hirveäksi. Enää ei ole mitään määrää siinä millaiset rääväsuut saavat keskustella ja lausua mielipiteitään asioista joista he eivät mitään tiedä. Viime lauantain Jatkoajassa Irwin Goodman sanoi, että seitsemäntoistavuotiaat tytöt muka järkeviä ja tietävät mitä tekevät! Sen lisäksi hän puolusti alkoholinkäyttöä julkisesti televisiossa! Mihin turmelukseen tämä vielä johtaa! Missään ei ole mitään rajaa. Nuoret vaativat saada olla vapaissa suhteissa ja ovat valmiita romuttamaan avioliiton. He eivät tajua millaiseen sekasortoon koko maailma joutuisi. Tuollaiset nuoret nulikat ja irvistelijät, jotka luulevat olevansa nuorison ihanteita eivät saisi esiintyä televisiossa levittämässä turmeluksen oppejaan viattomille nuorille, sillä heitäkin, herra paratkoon, on vielä." (Katso 10/1968)
Sukupolvien välistä kuilua ja arvomaailmojen ristiriitaa ilmensi hieman ytimekkäämmin
Kainuun Sanomien yleisönosastossa 7.11.1967 julkaistu kirjoitus:
"Jos 35 vuotta sitten olisi joku Irwin Goodman tai joku muu sen kaltainen hulttio (siihen aikaan sellaiset olisi varmaan teloitettu) ollut ulvomassa, miten olisi käynyt talvisodassa. Voi kauheaa." (Kainuun Sanomat 7.11.1967)
|
60-luvun persoonalliset irvileuat
Juha Vainio, Irwin Goodman ja Martti
"Huuhaa" Innanen olivat kaikki
Finndisc-levy-yhtiön artisteja. |
Irwin Goodmanin levytysura alkoi lokakuussa 1965, kun levy-yhtiö Finndisc suostui julkaisemaan Irwinin esikoissinglen
En kerro kuinka jouduin naimisiin /
Katkera matka. Usein kotimaisen kevyen musiikin historiassa jaksetaan korostaa Love Recordsin merkitystä ennakkoluulottomana levy-yhtiönä, jonka arvokas työ mullisti suomalaisen äänilevyteollisuuden ja laajensi musiikillista diversiteettiä avaamalla ovet esiintyjille, joita perinteiset levy-yhtiöt eivät olisi kelpuuttaneet. Mielestäni
Erik Lindströmin ja
Rolf Kronqvistin pieni Finndisc ansaitsisi ehdottomasti tunnustuksen jonkinlaisena "esi- Love Recordsina": kapinallisena ja avarakatseisena levy-yhtiönä, jolla oli rohkeutta julkaista epäsovinnaisempaa musiikkia. Irwin Goodmanin lisäksi Finndiscin kautta levyttämään pääsivät
Juha Vainio ja
Martti "
Huuhaa"
Innanen. Kolmikosta yksikään tuskin olisi saanut isolta levy-yhtiöltä levytyssopimusta – Irwinin isot levyfirmat olivat toistuvasti torjuneet (Järvelä 1997, 43–46, 54). Lopulta Irwinin ensimmäiset singlet osoittautuivat niin valtaviksi menestyksiksi, että Suomen suurin levy-yhtiö ja markkinajohtaja Fazer osti Irwinin ja oikeudet hänen ensimmäisiin levytyksiinsä ennätyksellisen kalliilla hinnalla.
Irwin Goodmanin suursuosion myötä suomalaiseen musiikkibisnekseen rantautui uudenlaisia toimintamalleja. Vuonna 1966 Irwiniltä julkaistiin lyhyessä ajassa peräti kaksi kokonaista LP-levyä. Debyyttialbumi
Irwinismi ilmestyi maaliskuussa ja toinen älppäri
Ei tippa tapa näki päivänvalonsa elokuussa. LP-levyt olivat tuohon aikaan kotimaisessa äänilevytuotannossa äärimmäisen harvinaisia. Äänitejulkaisujen hallitseva formaatti oli single, ja kokopitkät LP-levyt olivat lähinnä kokoelmia aikaisemmin singleillä julkaistuista levytyksistä. Vexi Salmi oli kuitenkin asettanut Fazerilla levytyssopimuksen ehdoksi, että "me ei odoteta kuutta sinkkua ja sitten vanhentunutta älppäriä, me tehdään niinkuin ulkomailla" (Rantala 2006, 30). Levy-yhtiö Fazer oli suhtautunut skeptisesti suuruudenhulluihin suunnitelmiin, mutta huoli osoittautui aiheettomaksi: molemmat vinyylit kävivät erinomaisen hyvin kaupaksi. Irwin oli kesällä 1966 Suomen suosituin artisti. Juhannuksena hänellä oli peräti seitsemän keikkaa. Kansantaiteilija lensi keikkapaikalta toiselle helikopterilla – ensimmäisenä esiintyjänä Suomessa. Omanlaisiaan pioneeritöitä suomalaisen populaarikulttuurin historiassa edustavat myös Vexi Salmen Irwinistä kirjoittama ihailijakirja
Raha ratkaisee (1967) sekä
Yrjö Tähtelän ohjaama musiikkielokuva
Topralli (1966), jonka alkuperäisenä lähtökohtana oli saada Irwin valkokankaalle.
Tarja Rautiainen on kirjoittanut osuvasti Irwinin imagosta:
"Irwinin voidaankin katsoa olevan esimerkki siitä, kuinka Suomessa ryhdyttiin nyt toden teolla opettelemaan populaarimusiikin markkinaperusteisuuden periaatteita: myyvän hitin rinnalla myös artistin saama julkisuus olivat entistä keskeisempiä toiminnan tavoitteita, vaikka populaarimusiikin 'kaupallisuudessa' kuljettiin Suomessa vielä pitkään lapsenkengissä verrattuna muihin Euroopan maihin." (Rautiainen 2001, 278)
Oliko 60-luvun Irwin sitten folk-, protesti- vai kuplettilaulaja? Vexi Salmi ja Antti Hammarberg osasivat hyödyntää tietynlaista markkinarakoa lanseerattuaan Irwinistä härmäläisen vastineen
Bob Dylanin ja
Donovanin kaltaisille folktähdille. Irwinin varhaisessa tuotannossa sekä sävellyksissä että sovituksissa on selvästi käytetty ratkaisuja, jotka olivat tyypillisiä Bob Dylanin levytyksille (ks. esim. Rautiainen 2001, 265–266). Toisaalta esimerkiksi pääkaupunkiseudun folkpiirien muusikot eivät pitäneet Irwiniä kaltaisenaan. Irwinin yhteiskunnallisesta suunsoitosta puuttui kokonaan folkille ominainen kansanmusiikkipohjaisuus. Lisäksi Irwin Goodmanin artistiprofiiliin olennaisesti yhdistetty kaupallisuus ei sopinut folkmusiikin epäkaupallisiin ihanteisiin.
Hector olikin
Iskelmä-lehden haastattelussa keväällä 1966 kritisoinut Irwiniä "rahantekokoneeksi". Irwinin herravihaisia lauluja, joissa nälvittiin auktoriteetteja ja viranomaisia, luonnehdittiin lukuisissa yhteyksissä protestilauluiksi. Vexi Salmi on kuitenkin todennut useaan otteeseen, että Irwin oli kuplettilaulaja – tai ainakin rallilaulaja – joka jatkoi Helismaan ja kumppaneiden perintöä esittämällä uusin keinoin tehtyjä kupletteja.
Timo Koivusalo, joka on ohjannut elokuvat sekä Helismaasta että Goodmanista, on määritellyt Irwinin edustavan selkeää jatkumoa rillumarei-ajan kupletisteille, mutta Irwin ja Vexi tekivät kaikessa suorasukaisuudessaan kotimaisen kupletin jatkumossa sukupolvenvaihdoksen ja isänmurhan (Laine 2013, 80). Sukupolvenvaihdos tapahtui suorastaan konkreettisesti: Reino Helismaa menehtyi tammikuussa 1965 ja yhdeksän kuukautta myöhemmin ikuistettiin Irwinin ensimmäinen levytys. Irwin ja Vexi kutsuivat Irwinin varhaista musiikkityyliä irwinismiksi.
Raha ratkaisee -kirjassa kiteytettiin vuonna 1967:
"Irwinismi oli jotakin välinpitämätöntä realismia. Nykykupletteja satiirisesti esitettynä. Ei mitään hienostelua, vaan asioiden julkituomista sellaisina kuin ne olivat." (Irwin Goodman 1967, 39)
|
Reteesti vaan vuodelta 1968 on yksi
Irwinin tasokkaimmista albumeista. |
Lokakuussa 1966 Irwin joutui neljäksi kuukaudeksi Seutulan lentokenttätyömaalle sovittamaan tuomiotaan rattijuopumuksesta. Seutulasta vapauduttuaan kyhättiin pikaisesti Irwinin kolmas albumi
Osta minut, joka julkaistiin maaliskuussa 1967. Levy osoittautui kahteen ensimmäiseen älppäriin verrattuna pettymykseksi niin myyntilukujen kuin hittipitoisuuden osalta. Vexi Salmi kirjoittikin albumin CD-painoksen johdantoon vuonna 2001, kuinka "[k]okonaisuutena levy oli huonoin Irwinin siihen astisista julkaisuista". Irwinin uralla oli alkamassa uusi murrosvaihe: lippalakkipäinen folk-laulaja oli tullut tiensä päähän. Prosessikaaviossa siirrytään vaiheesta 1a vaiheeseen 1b. Syksyllä 1967 julkaistu
Ryysyranta esitteli Suomen kansalle uudenlaisen Irwinin, joka – Vexi Salmea lainatakseni – "oli kasvanut laulajana puberteettivuosistaan aikuiseksi" (Salmi 2001a).
Ryysyranta osoittautui paljon suuremmaksi hitiksi kuin yksikään aikaisempi Irwinin levytys. Kansantaiteilija, jonka menestys oli Seutulan jälkimainingeissa osoittanut hiipumisen merkkejä, nousi entistäkin suositummaksi.
Ryysyrannasta alkoi Irwinin ja Vexin uusi kukoistuskausi, jolloin syntyi menestyssinglejä toisensa perään. Keväällä 1968 ilmestynyt neljäs albumi
Reteesti vaan sisältääkin melkoisen hittiputken:
Ryysyranta,
Kun ei rahat riitä,
Juhlavalssi,
Kieltolaki,
Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee,
Reteesti vaan sekä aivan hulvaton pohjanmaalaiskuvaus
Tango Kauhajoen kasinolla. Kyseinen tangoparodia on kelvannut sittemmin jopa itsensä
Matti Salmisen repertuaariin. Ja kaipa myös
Ryysyranta-menestyssinglen B-puolen kappale
Muutakin on kierretty kuin tahkoa on luonnehdittava hitiksi, vaikka se omasta mielestäni onkin aika lailla rasittava renkutus.
Irwinin kausien 1a ja 1b välinen ero ilmenee selkeimmin levytysten sovituksissa. Kahdella ensimmäisellä albumilla levytysten sovitukset ovat folk-musiikin konventioiden mukaisesti erittäin pelkistettyjä ja riisuttuja. Laulujen säestys hoituu pääsääntöisesti ainoastaan kitaralla, rummuilla ja bassolla. Levytyksille ei ole edes merkitty sovittajaa.
Reteesti vaan -albumilla laulujen soitinnus on huomattavasti rikkaampaa ja sävellykset ovat ottaneet folkin sijaan vaikutteita esimerkiksi humpasta. Levytyksiä sovittivat alan ammattimiehet
Jaakko Borg,
Rauno Lehtinen ja
Heikki Laurila. Laulujen säestyksissä käytettiin muun muassa jousia, puhaltimia, mandoliinia, harmonia, urkuja, klarinettia, koskettimia ja lyömäsoittimia. Legendaarisessa
Juhlavalssissa soittaa yli 20 soittajaa. Irwin on myöhemmin kertonut, että levy-yhtiön vastustuksesta huolimatta hän oli vaatinut härkäpäisesti isoa orkesteria laulun taustalle (Rantala 2006, 54). Myöhemmin 1970-luvulla Irwinin levytysten sovittajina toimivat
Markku ja
Nacke Johansson sekä
Paul Fagerlund.
Irwin Goodman luonnehditaan osaksi 1960-luvun sukupolvikonfliktia. Tarja Rautiainen on etnomusikologian väitöskirjassaan
Pop, protesti ja laulu (2001) kategorisoinut 1960-luvun yhteiskuntakriittisen populaarimusiikin tyylit korkeaan ja matalaan protestiin. Korkeaa protestia edustavat esimerkiksi
Kaj Chydenius, Helsingin Ylioppilasteatterin piirissä toimineet taiteilijat ja
Lapualaisoopperan hengessä syntynyt poliittinen laululiike. Matalaa protestia taas edustaa Irwin Goodman, jonka herravihaiset laulut ovat syntyneet "kansan syvien rivien" tunnoista siinä missä korkean protestin musiikki luotiin akateemisissa ympyröissä. Molemmat musiikilliset protestiliikkeet kuvastavat 1960-luvun poliittista ilmapiiriä. Korkean protestin musiikki kehkeytyi nuorison mobilisoituessa vasemmistoradikalistiseen liikehdintään. SKDL:n jäseniksi alkoi liittyä porvariperheiden ja kulttuurisukujen kasvatteja, mikä herätti rasvanahkaduunareiden keskuudessa hämmennystä. Vastaavasti esimerkiksi
Peter von Bagh ja
Ilpo Hakasalo ovat todenneet
Iskelmän kultaisessa kirjassa (1986), ettei ole suinkaan sattuma, että Irwin Goodmanin läpimurto ajoittuu samaan aikaan kuin 60-luvun mullistavat rakennemuutokset,
Hymy-lehden suosion huippu ja
Veikko Vennamon johtaman Suomen Maaseudun Puolueen kannatuksen kasvu (von Bagh & Hakasalo 1986, 406). SMP julisti olevansa unohdetun kansan puolestapuhuja maaltapako-Suomessa ja oli ylipäätään 60-luvulla ainoa puolue, joka uskalsi avoimesti vastustaa
Urho Kekkosen tukeman K-linjan keskitettyä vallankäyttöä. Veikko Vennamo jaksoi kailottaa vakiofraasiaan "kyllä kansa tietää". Yhtä lailla Irwinin laulujen sanottiin sisältävän populistista paatosta ja artistia kuvailtiin tavallisen rahvaan äänitorveksi eliittiä vastaan. Vuonna 1969 Irwin esiintyi muun muassa Juha Vainion kanssa kiertueella, joka oli nimetty
Kansalle mitä kansa haluaa. Maaliskuun 1970 eduskuntavaaleissa SMP saavutti oman aikansa jytkyvoiton. Vaalituloksen selvittyä Urho Kekkonen sai lievän sydäninfarktin. Vuonna 1979 Irwin lauloikin laulussaan "
Eihän me olla veljeksiä ton Vennamon Veikon kanssa".
"Vaikka me maineemme luotu onkin herjoilla ankarilla
niin rahvaan suosio suuri on meillä kahdella sankarilla"
Vuonna 1987 Irwin olikin eduskuntavaaleissa ehdolla SMP:n sitoutumattomana ehdokkaana. Maaliskuussa 1990 surullisenkuuluisassa
Sabatti-televisio-ohjelmassa Irwin kuitenkin väitti ehdokkuuden olleen "täydellinen vitsi".
Keväällä 1970 samoihin aikoihin, kun Veikko Vennamo ja hänen hengenheimolaisensa juhlivat ilmiömäistä vaalivoittoa, Irwinillä ei mennyt hyvin. Vuonna 1969 ilmestyneet singlelevytykset eivät menestyneet. Suosio laski laskemistaan ja keikoilla kävi yleisökato. Kaiken lisäksi kansantaiteilija oli ajautunut henkilökohtaiseen konkurssiin yhä kasvavien verorästien vuoksi ja omaisuus pakkorealisoitiin. Irwin ja Vexi eivät kuitenkaan jääneet laakereille lepäämään. Syksyllä 1970 Suomen kansalle esiteltiin uudistunut Irwin Goodman. Prosessikaaviossa siirrytään vaiheeseen 2a.
|
St. Pauli ja Reeperbahn esitteli Irwinin
uuden viihteellisemmän tyylin ja nosti
hänet jälleen suosion huipulle. |
Syksyllä 1970 Irwin voitti murskaavan ylivoimaisesti Syksyn sävelen laululla
St. Pauli ja Reeperbahn. Kappaleesta tuli loppuvuoden ylivoimaisesti suurin hitti. Listaguru
Timo Pennasen laskelmien mukaan
St. Pauli ja Reeperbahn on kaikkien aikojen parhaiten listoilla menestynyt Syksyn sävelen kilpailukappale.
St. Pauli ja Reeperbahn esitteli Irwinin uuden tyylin. Vexi Salmea siteeratakseni: lippalakki väistyi, hönötys väheni ja iskeviin melodioihin liitettiin eurooppalainen jytke (Salmi 1996). Irwinin 1970-luvun levytykset ovat pääsääntöisesti viihteellisiä schlagereita, eivätkä enää niinkään protestilauluja. Joulumarkkinoille julkaistu albumi
St. Pauli ja Reeperbahn sisältää enää vain muutamia lauluja, joissa käsitellään yhteiskunnallisia aiheita. (Mainittakoon, että
Pieni iltasatu on itse asiassa ensimmäinen Irwinin levytetty laulu, missä sivalletaan Kekkosen suuntaan – tosin UKK:ta kutsutaan vielä epäsuorasti nimellä Kuningas Urhea. Aikansa ajankohtaista ilmiötä käsitellään taas laulussa
Balladi voivuoresta, jonka teksti on melkoista tykitystä ja verbaalista ilotulitusta Emil Reteeltä.) Seuraavilla pitkäsoitoilla protestilaulujen aines väheni suorastaan olemattomiin. Laulut ovat sanoitustensa puolesta hyväntuulisia ralleja, mitä kuvastavat esimerkiksi sellaiset laulujen nimet kuin
Minä pidän susta, sinä pidät musta,
Hi-li-li-loo, hi-li-li-luu tai
Sippi-sippi-sii.
St. Pauli ja Reeperbahn aloitti Irwinin uralla uuden menestyskauden, joka on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseen iskelmähistoriaan. Irwin oli säveltäjänä parhaimmillaan 70-luvun alkuvuosina, jolloin hänellä oli ainutlaatuinen kyky luoda uskomattoman tarttuvia ja sujuvia melodioita.
Poing poing poing,
Lievestuoreen Liisa,
Vielä yhdet,
Las Palmas,
Oli simmarit, sammarit, kummarit ja pipo,
Vain elämää ja
Viuhahdus ovat kaikki kotimaisen populaarimusiikin kiistattomia klassikoita. 1970-luvun alkaessa Suomessa ryhdyttiin jakamaan kultalevyjä, ja Irwin saavutti kultalevyt albumeistaan
St. Pauli ja Reeperbahn (1970),
Poing poing poing (1971) ja
Las Palmas (1972), jotka myivät kaikki vähintään 25 000 äänitettä.
Sen sijaan vuoden 1973 Syksyn sävelen menestystä – kakkossija laululla
Vain elämää ja kolmossija
Si si si -renkutuksella – ei kyetty hyödyntämään äänitemarkkinoilla. Kilpailukappaleet sisältänyt albumi
Si si si saatiin levykauppoihin vasta huhtikuussa 1974, jolloin älppäri oli auttamattomasti menettänyt ajankohtaisuutensa.
Si si si ei noussut albumimyyntilistoille ennen kuin vasta tammikuussa 2001, jolloin levystä julkaistu CD-painos nousi midprice-listan sijalle viisi. Kevääseen 1974 ajoittuu myös Irwinin epäonninen osallistuminen Suomen euroviisukarsintojen alkukarsintaan laululla
Se on minimaalista. Aikataulusekaannuksen vuoksi Irwin saapui kilpailuun suoraan rilluttelulomalta ja esitys meni penkin alle. Ehkäpä pieleen mennyt esitys enteili Antti Hammarbergin siviilielämän vaikeuksia. 1970-luvun puolivälissä Irwin katosi kokonaan julkisuudesta ja eristäytyi kotiinsa. Puolisentoista vuotta kestänyt hiljaiselo meni ämpäriin kurkistellessa, on Vexi Salmi myöhemmin veistellyt (Salmi 1996).
|
Puolentoista vuoden hiljaiselo ei
koitunut Irwinin uran kohtaloksi.
Syksyllä 1976 julkaistu comeback-LP
Häirikkö nousi listojen kärkeen ja toi
kansantaiteilijalle jälleen kultalevyn. |
Syksyllä 1976 Irwin toipui ongelmistaan ja oli taas aika keksiä uusi keino kavuta huipulle. Siirrytään Irwinin uran vaiheeseen 2b. Räväkkä
Haistakaa paska koko valtiovalta ei jäänyt keneltäkään huomaamatta ja Irwin nousi lokakuussa 1976 jälleen listojen kärkeen. Saman vuoden puolella julkaistiin vielä toinen menestyshitti
Häirikkö, joka oli tammikuussa 1977 jukeboksien kuunnelluin kappale. Joulumarkkinoille 1976 ilmestynyt pitkäsoitto
Häirikkö menestyi hienosti ylittäen nopeasti kultalevyrajan. Levyä myytiin yhteensä lähes 40 000 äänitettä, minkä myötä se oli pitkään Irwinin kaupallisesti menestynein pitkäsoitto. Vaikka
Häirikkö myikin enemmän kuin Irwinin 70-luvun alkuvuosien menestyslevyt, on kuitenkin otettava huomioon, että 1970-luvun jälkipuoliskolla äänitteitä myytiin Suomessa huomattavasti enemmän kuin vuosikymmenen alkupuoliskolla, joten suhteutettuna suomalaisten kulutustottumuksiin ja levyjen kokonaismyyntimääriin
Häirikkö ei sinänsä ollut välttämättä sen suurempi menestys.
Vaikka Irwinin uran vaiheet 2a ja 2b eivät musiikillisesti eroa merkittävästi toisistaan, 1970-luvun jälkipuoliskolla Irwin levytti enemmän lauluja, joissa ivailtiin ajankohtaisille yhteiskunnallisille ilmiöille – osuvimpina esimerkkeinä mainittakoon vuonna 1977 levytetyt
Ruotsi suomettuu ja
Oy Suomi, jossa piikitellään lama-Suomen onnetonta taloudellista tilannetta ja poliittista kulttuuria. 1970-luvulla ilmapiiri vapautui ja esimerkiksi
Sleepy Sleepers rienasi groteskilla huumorillaan arkaluontoisinakin pidettyjä asioita.
Kivikasvot ja nuorison suosima pop-tähti
Freeman uskalsivat lauluissaan jo hieman hyväntuulisesti vitsailla Kekkosesta. Aikoinaan 1960-luvun puolivälissä Fazerin
Toivo Kärki oli asettanut Irwinille ja Vexi Salmelle ehdoksi, että lauluissa ei saa pilkata uskontoja, Kekkosta eikä Neuvostoliittoa (Niiniluoto 1982, 217). Nyt 1970-luvun jälkipuoliskolla Irwinkin rohkaistui ja levytti muun muassa kappaleen
Minä ja Urkki (1977), jossa hienovaraisesti vihjaillaan Kekkosen vallanhimosta. Omalla tavallaan Irwinin protestilaulujen huipentuma koettiin vuonna 1979, jolloin purkitettiin albumi
Keisari Irwin I. Levyllä on komea alaotsikko:
Kiellettyjä lauluja itsesensuurin ja Kekkosen ajalta. Älppärin lauluissa kommentoidaan tarkkanäköisesti esimerkiksi Kekkosen vallankäyttöä ja poliitikkojen suhmurointia. Päättäjät mainitaan omilla nimillään ja omat laulunsa ovat saaneet muun muassa
Ahti Karjalainen,
Johannes Virolainen,
Paavo Väyrynen ja kristillisten
Olavi Ronkainen, joka kävi yhden miehen sotaa pornografisia julkaisuja vastaan ja muun muassa vaati
Emmanuelle-elokuvalle esityskieltoa Suomessa. On todettava, että esimerkiksi Ahti Karjalaista nälvivä
Älä itke Ahti, jossa avoimesti irvitään hänen rattijuopumustuomiolleen ja presidenttihaaveilleen, on melkoisen kovaa kamaa.
Vaikka
Häirikkö-albumi oli ollut myyntimenestys, 1970-luvun viimeisinä vuosina julkaistut Irwinin pitkäsoitot eivät pärjänneet listoilla. Irwin levytti uutta materiaalia hurjalla tahdilla: vuosina 1977, 1978 ja 1979 levykauppoihin ilmestyi vuosittain kaksi uutta Irwin-julkaisua sekä niiden lisäksi useampia kokoelmalevyjä. Määrä korvasi laadun ja älppärit ovat tulvillaan mitäänsanomattomia ja yhdentekeviä albumiraitoja. Tehtailuun oli osittain syynä Vexi Salmen suunnitelma perustaa oma levy-yhtiö, jonne hän luonnollisesti halusi Irwinin mukaan, mutta levytyssopimus Fazer Finnlevyn kanssa velvoitti vielä tekemään vanhalle levy-yhtiölle tietyn määrän albumeja. Vexi Salmen ja
Jorma K. Virtasen Levytuottajat-levy-yhtiön toiminta käynnistyi kesällä 1978, ja Irwinin ensimmäinen pitkäsoitto uudelle levy-yhtiölle oli saman vuoden loppukesällä valmistunut
Tyttö tuli.
"Jos jaksat muistaa vielä pari seikkaa
suo mulle kultalevyjä ja pari keikkaa"
|
Valkeakoski Media julkaisi keväällä
2015 CD-formaatissa vuonna 1983
nauhoitetut Uudet protestilaulut. |
Noin lauloi Irwin vuonna 1979 laulussaan
Suomalainen iltarukous, jossa rukous oli kohdistettu kristinuskon Jumalan sijaan Kekkoselle. Toive osoittautui aiheelliseksi. Vuosikymmenen vaihduttua 1980-luvuksi Irwinin suosio oli jälleen romahtanut pohjalukemiin. Levyt eivät myyneet ja keikkojakin alkoi olla yhä vähemmän. 80-luvun alkuvuosina Irwin levytti ainoastaan satunnaisia vähälle huomiolle jääneitä singlejä ja laimeita uusia versioita vanhoista hiteistään. 1980-luvun alkupuoliskolla Irwinillä ja Vexillä oli vaihe, jolloin he eivät olleet juurikaan tekemisissä toistensa kanssa (Salmi 2010, 60). Kun Vexi Salmi ei ollut holhoamassa, Irwin kävi äänittämässä kaksi epämääräistä kasettikokoelmaa: OK-Myynti julkaisi vuonna 1982 lastenlaulukasetin
Lauluja lapsille ja vuonna 1983 Irwin lauloi
Tapani Koiviston kynäilemiä lauluja, jotka KJS-Kasetti Ky julkaisi nimellä
Uudet protestilaulut – myöhemmin kasetista ilmestyi uusi painos nimellä
Manun valtakunta. Kasetit eivät herättäneet juurikaan huomiota ja niitä myytiin todella vähäinen määrä. Näitä 80-luvun hämäriä kasettilevytyksiä ei ole julkaistu virallisilla Irwin-kokoelmilla eikä edes koko uran kattavassa Irwin-boksissa (2010). Syynä lienee ollut levytysten suoranaisen heikon laadun lisäksi se, että laulut levytettiin todella pienille julkaisijoille eikä niitä aikoinaan ilmoitettu edes Teostoon (Rantala 2006, 149) – sekä mahdollisesti sekin, ettei Vexi Salmella ollut osaa eikä arpaa näiden nauhoitusten suhteen. Keväällä 2015 Valkeakoski Media teki omanlaisensa kulttuuriteon, kun se julkaisi
Uudet protestilaulut CD-formaatissa nimellä
Ennenkuulumattomat – Lauluja suomalaisille.
Kesällä 1984 Irwinin ja Vexin saattoi yhteen
Jyrki Hämäläinen. Kolmikko matkusti Hampuriin muistelemaan lehtireportaasia varten Irwinin ja Vexin nuoruuden toilailuja Saksassa. Yhteisellä matkalla ystävykset tulivat siihen tulokseen, että aika olisi jälleen kypsä Irwinin paluulle.
Korostan tässä vaiheessa, että tämän blogipostauksen on todella tarkoitus käsitellä vuonna 1988 ilmestynyttä
Rentun ruusu -albumia, vaikka olenkin kirjoittanut jo lähes kymmenen Word-liuskaa kaikesta muusta. Syynä tähän on ollut – paitsi se, että eräässä vaiheessa elämääni minulla on ollut suorastaan intohimoinen suhtautuminen Irwinin levytystuotantoon – ajatukseni, että taustoittamalla Irwinin uniikkia ja monipuolista uraa kykenee todella ymmärtämään, kuinka hämmästyttävä ilmiö hänen viimeinen suosiokautensa olikaan. Kansantaiteilija, joka oli jo moneen otteeseen järisyttänyt kotimaisen populaarimusiikin mannerlaattoja ja kirjoituttanut itsensä suomalaisen viihteen historiaan, onnistui vielä kerran nousemaan huipulle ja suositummaksi kuin koskaan aikaisemmin. Aina välillä Irwin vaikutti jääneen menneisyyden hahmoksi, mutta hän näytti joka kerta – epäilijöiden harmiksi – ettei hänestä voinut elinaikaan puhua ilmiönä menneessä aikamuodossa. Comeback-levyllään vuonna 1984 Irwin lauloikin:
"Tötterö täynnä ja pönttö pöhönä olen maailmalla seikkaillut
ja moni on viimeistä keikkaani ihan turhaan veikkaillut"
|
Härmäläinen perusjuntti -LP:llä (1984)
alkoi yhteistyö Kassu Halosen kanssa.
Halosen astuttua remmiin Irwinin
soundimaailma muuttui rokimmaksi.
Ja hienolla menestyksellä! Irwin nousi
jälleen suosioon ja levy myi kultaa. |
1980-luvun Irwinin tyyli lanseerattiin, kun edellä mainitun Hampurin-matkan jälkeen ryhdyttiin valmistamaan albumia, joka sai nimekseen
Härmäläinen perusjuntti. Irwinin uralla alkaa vaihe 3a. Irwinillä oli todettu kuulonalenema, mikä heikensi hänen sävellyskykyään. Irwin sai sävellettyä uudelle levylle vain neljä laulua. Vexi Salmi tuli siihen tulokseen, että Irwin tarvitsisi uusille lauluilleen säveltäjän ja otti yhteyttä
Kassu Haloseen.
"Yksi kaunis päivä 1984 Vexi kävelee Takomo-studion kahvilaan ja kysyy multa: 'Sinäkö olet se Halonen?' Mä sanoin: 'Joo.' Vexi löi tekstinipun pöytään. 'Kuule, siinä on tekstejä Irwinille, haluatko kokeilla säveltää?' Vastasin: 'Ilman muuta!' Jälkeenpäin ajattelin, että Irwinille? Mitenkäs nyt suu pannaan? Enpä ollut rillumareitä säveltänyt tahtiakaan eläessäni ja rupesin miettimään, että nyt taisin kyllä luvata liikoja. Menin katsomaan niitä biisejä, ja päällimmäisenä oli Terveisiä perseestä -teksti. Päätin, että on pakko klaarata tämä juttu." (Laine 2013, 86)
Härmäläinen perusjuntti -albumiprojektista alkoi Kassu Halosen ja Vexi Salmen vuosikymmeniä kestänyt hedelmällinen yhteistyö, joka on tuottanut lukuisia huikeisiin myyntilukemiin yltäneitä ikivihreitä. Kassu Halonen vastasi vuodesta 1984 lähtien jokaisesta Irwinin levytyksen sovituksesta – ainoana poikkeuksena Irwinin viimeisellä levyllä julkaistu
Kukka rintaan – ja miltei jokaisen levytyksen sävellyksestä. Vaikka Halonen oli vuonna 1984 toiminut jo kymmenisen vuotta iskelmälevytysten tuottajana ja säveltäjänä, hänen juurensa olivat tiukasti rokissa. Halosen myötä Irwinin uralla käynnistyikin vaihe, jolloin levytyksiin tuli mukaan elementtejä rock-musiikista.
Juha Rantala on osuvasti kiteyttänyt:
"Paul Fagerlundiin verrattuna Halosen sovituksissa oli enemmän särmää ja ne veivät Irwinin musiikkia renttuhumpasta jonnekin iskelmän ja rockin hämärille rajamaille." (Rantala 2006, 152)
Irwinin myöhäistuotantoa on usein kutsuttu jonkinlaiseksi "rokkihumpaksi". Tosin ensimmäisissä Halosen tuottamissa Irwin-levyissä rock-uskottavuus ei suinkaan ole lähellä nollaa. Esimerkiksi
Pekka Nissilä on todennut
Selvis-lehdessä vuonna 2007 Härmäläinen perusjuntti -albumin soundimaailmasta seuraavasti:
"Tutustuin itse Perusjuntti-levyyn siksi, kun juttelin muutamaa vuotta myöhemmin Janne Louhivuoren ja Pekka Helinin kanssa, ja he kertoivat, että 'Irwinin comeback-levyllä Kassun bändi soitti ihan rock-pohjalta, ja siinä on tehty paikoitellen aika tiukkaa Fabulous Thunderbirds -settiä sovituksiin'. Ja niin todella on, esimerkiksi Janne lataa aika kovaa kamaa kehiin siellä täällä..." (Selvis-lehti 04/2007)
Irwinin paluun oli suunniteltu tapahtuvan vuoden 1984 Syksyn sävelessä. Esiraati ei kuitenkaan kelpuuttanut laulua
Härmäläinen perusjuntti loppukilpailuun, mutta se esitettiin myöhemmin Suomen kansalle
Syksyn sävel satoa -ohjelmassa. Irwinin comeback ei ollut kuitenkaan yhdestä Syksyn sävelestä kiinni, sillä kansa otti hänet muutoinkin riemastuneena vastaan:
Härmäläinen perusjuntti -albumia myytiin kaikkiaan yli 30 000 äänitettä, joten Irwin sai pitkästä aikaa vastaanottaa kultalevyn. Kuten Vexi Salmi on ilmaissut: "Suomalaiset eivät koskaan hylänneet Irwiniä. He olivat aina valmiina ottamaan avosylin vastaan kellariloukosta palaavan antisankarinsa" (Salmi 2001b). Kassu Halosen luoman soundin ansiosta Irwinille avautuivat ovet rocktapahtumiin, joissa uuden sukupolven edustajat ottivat vastaan "kansalaistottelemattomuuden perusjätkän asianmukaisella arvonannolla" (von Bagh & Hakasalo 1986, 406).
Härmäläinen perusjuntti -levyllä esitellään Irwinin 80-luvun laulujen tyyli. Kun aikaisemmilla vuosikymmenillä Irwin oli laulanut rehvakkaasti "
Alko pistää pulloon ja minä kaadan kalloon" tai huolettomasti
Hulivilin hulinayöstä, nyt hän oli elämää nähnyt renttu, joka muisteli riehakasta nuoruuttaan (
Tahdon lättähattujen vanhainkotiin) ja lauloi kokemuksen syvällä rintaäänellä
Vanhan juopon kaltaisia itsetilityslauluja. Toki uudistunut rock-Irwin jatkoi edelleen suomalaisuuden kommentointia (
Härmäläinen perusjuntti), herravihaisia lauluja (
Suomen suurin sirkus) ja suoranaista haistattelua eliitille ja yhteiskunnalle (
Terveisiä perseestä). Irwinin levytyksille oli aina ominaista reteä elämänasenne: eletään täysillä loppuun asti vastoinkäymisistä huolimatta (
Eletään vaan vaikka piruuttaan,
Läpi elämän helvetin).
Vexi Salmi on analysoinut Irwinin myöhäistuotantoa:
"80-luvulla äänessä on jo keikkaelämän tummaa säröä, mutta samalla prässäävä laulutyyli antaa tarinoille vakuuttavuutta ja omakohtaisten kokemusten maustamaa kirpeyttä. Vuosikymmenen lopulla ja seuraavan alussa riehakkuuteen sekoittuu muutama pisara alakuloisuutta. Elämä on saamassa yliotteen rienaajastaan." (Salmi 1998)
Vielä rehellisemmin Vexi Salmi kuvaili Irwinin laulujen sanoitusmaailman muutosta Yleisradion
Iskelmä-Suomi -dokumentissa vuonna 2013:
"Kun Ei tippa tapa tehtiin vuonna 1966, niin kyllä mä olin sitä mieltä, ettei se tapa. Eihän tässä mitenkään käy. Tässä vaan juodaan, ja hauskaa on. - - Rentun ruusun lauloi sitten paljon kokenut, puolikuuro, rypistynyt ja alkoholin runtelema laulaja. Sille sopi Rentun ruusu. Ei enää voinut sanoa, että ei tippa tapa, koska tippa oli jo lähes tappanut." (Laine 2013, 9)
|
Dirly Dirly Dee vuodelta 1985 lienee
Irwinin uran rockein albumi. |
Härmäläinen perusjuntti -albumin hyvästä menestyksestä huolimatta seuraavana vuonna julkaistu
Dirly Dirly Dee jäi vähäiselle huomiolle ja myi vain murto-osan edelliseen älppäriin verrattuna.
Dirly Dirly Dee -albumilla Irwinin rock-soundia jalostettiin vielä pidemmälle. Juha Rantala on arvioinut, että levyn runsas rockpitoisuus saattoi vaikuttaa huonoon menekkiin: "Irwinin fanit olivat tottuneet saksalaisesta humpasta vaikutteita ottaneisiin ralleihin, eivät rockiin" (Rantala 2006, 157). Albumin myyntiä ei auttanut edes Irwinin pääsy vuoden 1985 Syksyn sävelen finaaliin asti levyltä poimitulta kappaleella
Sepalus auki. Vuonna 1985 Syksyn sävelessä ei järjestetty perinteistä postikorttiäänestystä, vaan tuloksen ratkaisivat alueraadit. Elitistiset raadit jättivät Irwinin hauskangroteskin hevirokin armottomasti jumbosijalle ja äänestivät voittajaksi
Pentti Lasasen tenorisaksofonilla soittaman instrumentaalisävellyksen
Luoksesi jään. Kenties raatien mielestä oli liian infantiilia, että laulussa mainitaan sana "pippeli".
Sepalus auki sai kuitenkin lehdistön kunniamaininnan.
Sepalus auki lukeutuu niihin Irwin-levytyksiin, jotka ovat vuosikymmenien saatossa kokeneet melkoisen arvonnousun. Aikoinaan laulu suorastaan unohdettiin, eikä sitä julkaistu juurikaan Irwinin lukuisilla kokoelmalevyillä – kappale esimerkiksi kelpasi vasta Irwinin viidennelle(!)
20 suosikkia -sarjan julkaisulle (1999). YouTube-aikoina laulu on löydetty uudestaan ja nykyään se lienee Irwinin tämän aikakauden tunnetuimpia kappaleita. Eräässä vaiheessa
Sepalus auki -videota jaettiin ahkerasti sosiaalisessa mediassa varsinkin juhannuksen aikoihin...
Dirly Dirly Dee -albumin floppaamisen seurauksena Irwin Goodmanin uralla koitti jälleen hiljaisuus. Vuosien 1986 ja 1987 aikana hän kävi levyttämässä vain yhden laulun
Elämän peluri, joka jatkoi komeasti Irwinin itsetilitysiskelmien linjaa. Joka tapauksessa nykyään tiedetään, että oikeastaan vuodet 1984 ja 1985 olivat vasta esimakua tulevasta. Ne olivat lähtölaukaus Irwinin rokkihumppakaudelle. Varsinaisista menestyksen hedelmistä päästiin kunnolla nauttimaan 1980-luvun viimeisinä vuosina, kun kahden hiljaisemman vuoden jälkeen alkoi uran vaihe 3b.
Vuonna 1985 levy-yhtiö Levytuottajien rinnalle perustettiin Flamingo Music. Alkuvuodesta 1988 Flamingo ajautui taloudellisiin ongelmiin. Yhtiön omistaja
Naim Sadik oli sotkenut bisneksensä niin pahasti, että ajautui konkurssiin. Vexi Salmen ja kumppaneiden johdolla levy-yhtiö onnistuttiin pelastamaan, mutta se oli vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa. Yhtiön vastoinkäymisiin saatiin helpotus vielä vuoden 1988 aikana ja siinä Irwinillä ja
Rentun ruusulla oli merkittävä rooli. Levytuottajien ja Flamingon välistä symbioosia monet musiikinharrastajat ovat hämmästelleet. Juha Rantala kirjoittaa
levy-yhtiöiden historiikissa Suomalaisen musiikin historia -palvelimessa, ettei kahden eri levymerkin käyttö ollut kovinkaan johdonmukaista:
"Flamingon perustamisen jälkeen myös Levytuottajien Gold Disc [levymerkki] säilyi edelleen olemassa. Gold Disc -merkkiä käytettiin etenkin iskelmätuotannossa, kun taas Flamingo-merkillä pyrittiin julkaisemaan trendikkäämpää pop-musiikkia. Mitenkään kovin johdonmukaista levymerkkien käyttö ei kuitenkaan ollut, vaan esimerkiksi artistin levyn vinyylipainos saatettiin julkaista samaan aikaan Gold Disc -merkillä, kun levyn cd-painos taas julkaistiin Flamingo-merkillä."
Esimerkiksi Irwinin neljän viimeisen albumin (1988–1990) LP- ja C-kasettipainokset on merkitty Levytuottajien julkaisuiksi mutta samojen levyjen samaan aikaan ilmestyneet CD-painokset taas Flamingo Musicin tuotteiksi.
Rentun ruusu -LP:n tuotenumero on Gold Disc GDL 2082 (ja kasetin GDK 2082), mutta CD:n Flamingo FGCD 10. Elokuussa 1988 julkaistu
Rentun ruusu on ensimmäinen Irwinin pitkäsoitto, joka julkaistiin tuoreeltaan uudessa CD-formaatissa.
Vexi Salmi on myöntänyt, että Irwinin paluu levytysstudioihin kesällä 1988 johtui osittain olosuhteiden pakosta Irwinin rahaongelmien vuoksi.
"SYP oli sanonut talon lainat irti maksamattomien lyhennysten ja korkorästien takia. Lupasin tutkia tilanteen. Seuraavana päivänä kerroin Irwinille, että talossa oli tuplasti hänen kertomansa lainamäärä. Yhtiö, joka omisti bulvaanina talon oli kiinnittänyt sen viimeistä kattopeltiä myöten. Irwin oli ihmeissään, mutta ihmettely ei auttanut. Kerroin neuvottelevani pankin kanssa mitä olisi tehtävissä. Ainoa mahdollisuus oli lunastaa velkainen talo levy-yhtiölle ja varmistaa Irwinille elinaikainen asumisoikeus. Kerroin ehdot Irwinille ja hän hyväksyi ne. Sovimme, että hän tekee kerran vuodessa älppärin selvin päin ja rojaltitta ja saa asua talossa ilmaiseksi. Taloudellisesti sopimus oli levy-yhtiölle huono, sillä talon lainoitus ylitti sen mahdollisen myyntihinnan." (Salmi 2010, 63)
Irwinin albumia, joka tulisi saamaan nimeksi
Rentun ruusu, ryhdyttiin suunnittelemaan kesällä 1988. Vexi Salmen mukaan idea tulevaan klassikkokappaleeseen tuli välähdyksenomaisesti ja se valmistui nopeasti:
"Istuin heinäkuussa 1988 työhuoneessani miettien Irwinille sopivia tekstejä, ja Kassu Halonen pimputti pianoa naapurihuoneessa. Mieleeni tuli Tapsa Rautavaaran jo 70-luvulla pyytämä ralli maitohorsmasta; sitä en koskaan tehnyt. 'Maitohorsma on kulkurin kukka, se kasvaa tien poskissa ja ratavalleilla', Tapsa tarinoi omaan persoonalliseen tapaansa. 'Kulkurin kukka' tuntui vanhahtavalta, mutta päähäni pälkähti sanapari 'rentun ruusu'. Kirjoitin laulun puolessa tunnissa ja kiikutin sen Kassulle." (Salmi 2000)
Mainittakoon, että samalla tavalla Tapio Rautavaaran jutusteluista inspiraationsa sai
Apteekin ovikello. Sitäkään Tapsa ei ehtinyt elinaikanaan laulaa, mutta sanoituksen kirjoittanut Juha Vainio levytti sen lopulta itse vuonna 1981 – kaksi vuotta Rautavaaran menehtymisen jälkeen.
|
Rentun ruusu -single oli syksyllä 1988
jukeboksien kuunnelluin levy. Single
menestyi myös kaupallisesti hienosti,
sillä se oli singlelistalla peräti 23 viikon
ajan. Rentun ruusu oli vuonna 1988
suurin hitti Suomessa. |
Rentun ruusun sanoitus syntyi pikaisesti ja Kassu Halonen sai miltei yhtä nopeasti sävellyksen valmiiksi. Viikkoa myöhemmin Irwin levytti laulun Takomo-studiossa Helsingin Pitäjänmäessä. Vexi Salmi on väittänyt valmiin tuotoksen kuultuaan tunteneensa outoa hittikutinaa.
"Soitin valmista nauhaa autoni kasettisoittimella monille tutuille. 'Sinä olet kirjoittanut tuon jo moneen kertaan', Markku Veijalainen vastasi ja saman tyyppisiä olivat muutkin arviot. Ne eivät kuitenkaan järkyttäneet uskoani ja olin oikeassa. Rentun ruusu komeili listoilla jo syyskuussa ja LP-levy myi hyvin." (Salmi 2010, 63–64)
Sen sijaan laulun säveltäjä ja sovittaja Kassu Halonen on muistellut
Selvis-lehden haastattelussa vuonna 2007, ettei ollut aluksi vakuuttunut aikaansaannoksesta.
"Muistan, kun laulatettiin Irwiniä [Goodman] studiossa, ja se oli paikoitellen mun mielestä ihan peetä, niin Vexi oli vaan tiukkana että 'Mitäh? Se on just hyvä näin!'. Rentun ruusu oli esimerkiksi yksi, josta mä sanoin, että ei semmosta voi jättää levylle..." (Selvis-lehti 04/2007)
Myöhemmin Kassu Halonen oivalsi, että juuri Irwinin tulkinta teki esityksestä uskottavan:
"Kuvittelepa, että sen olisi laulanut joku uusi iskelmätähti. Minkälainen parodia siitä olisi tullut? Olisiko tullut yhtään mitään? Kun herra Hammarberg sen röhki sinne nauhalle, niin se kuulostaa siltä, että hän tietää mistä puhuu. Se oli hyvin vakuuttavaa jälkeä. Siitä mä uskon, että sen kappaleen menestyksessä on kysymys." (Laine 2013, 86)
Rentun ruusu sai heti ilmestyessään hyvän vastaanoton. Se esiteltiin syyskuussa 1988 Suomen kansalle
Levyraadissa ja laulu kirvoitti raatilaisilta positiivisia kommentteja. Lähetyksen juontanut
Jukka Virtanen luonnehti tuoreeltaan, että
Rentun ruusussa kaikuu "elämää suurempi iskelmä" – ja osui siinä naulan kantaan.
Rentun ruusu -single oli syksyllä jukeboksien kuunnelluin levy ja viihtyi Suomen singlemyyntilistoilla peräti 23 viikkoa. Laulun suosio jatkui vielä vuoden 1989 puolella: tuolloin ryhdyttiin kokoamaan radiosoittolistoja, ja
Rentun ruusu ehti sijoittua radiolistalla parhaimmillaan neljänneksi. Erityisesti paikallisradiot soittivat laulua ahkerasti. Timo Pennasen
tilastoissa Rentun ruusu on noteerattu vuotensa suurimmaksi listahitiksi Suomessa. Saavutus oli melkoinen ottaen huomioon, että 1980-luvun puolivälissä elettiin suomalaisen iskelmämusiikin syvimpiä kriisivuosia. Mollissa etenevä boogie
Rentun ruusu onnistui koskettamaan kansakunnan sielua. Irwin Goodman oli jälleen tehnyt kotimaisen musiikin historiaa.
Elokuussa 1988 ilmestynyt
Rentun ruusu -albumi on Irwin Goodmanin uran ylivoimaisesti suurin kaupallinen menestys. Mutta mikä hienointa: älppäri ei nojannut ainoastaan hittikappaleeseensa vaan se on kauttaaltaan onnistunut pitkäsoitto, jolla ei ole yhtään turhanpäiväistä täytekappaletta. Albumin kaikki 12 laulua ovat Kassu Halosen säveltämiä ja sovittamia – lauluista kaksi (
Tule kultaiseen ankkuriin ja
Tosi on) hän on säveltänyt yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa
Kisu Jernströmin kanssa. Edellisen rockhenkisen
Dirly Dirly Dee -albumin menestyttyä heikosti tällä levyllä Irwinin soundimaailma on palautettu takaisin lähemmäs rokki-iskelmää. Albumin musisoinnista vastaavat Kassu Halonen (kapellimestari, koskettimet),
Juha Björninen (kitara),
Häkä Virtanen (basso) ja
Vesa Aaltonen (rummut). Miehekkäästi ja jylhästi laulavan taustakuoron muodostivat Flamingo Musicin omat pojat Kassu Halonen, Kisu Jernström ja
Kim Lönnholm. Ajan hengen mukaisesti levytysten säestyskokoonpano on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi 1970-luvulla, jolloin Irwininkin lauluja säestivät laajat orkesterit puhaltimineen ja jousineen.
Rentun ruusu -albumilla ei esimerkiksi kuulla aitoja puhaltimia vaan Kassu Halonen soittaa samplereilla luotuja ääniä. Mutta vaikka levytyksiä säestää vain neljä muusikkoa, Kassu Halonen on laatinut sovituksista erinomaisen mukaansatempaavia ja svengaavia. Säestyksistä huokuu todellinen soittamisen maku.
Vexi Salmi on kynäillyt 12 sanoitusta, jotka sopivat Irwinille kuin nenä päähän. Irwinin levytyksissä toimintatapa oli lähes aina sama: sanoitukset syntyivät ennen sävellystä. Vuonna 2012 Vexi Salmi on kertonut
Selvis-lehden haastattelussa:
"Irwin oli niin poikkeuksellinen laulaja, että sen suuhun voi laittaa asioita, joita en olisi kenellekään muulle voinut laittaa. Se oli onni että meillä oli yhteinen lapsuus, oli koettu yhdessä asioita ja molemmat tunsi toisensa hyvin ja sitten hänen kanssaan voi toteuttaa semmoista tekstimaailmaa, jota multa tuli helposti ja jolle ei olisi ollut muuten mitään käyttöä." (Selvis-lehti 2/2012)
Rentun ruusun laulut ovat yhtä lukuun ottamatta tehdyt varta vasten albumia varten;
Ostoskeskus ja krouvi oli lojunut Vexin tekstimapissa muutaman vuoden odottamassa sopivaa levytystilaisuutta (Salmi 2000). Irwinin edellisenä vuonna levyttämää
Elämän peluria ei sisällytetty älppärille, mutta se päätyi lopulta seuraavan
Vuosikerta -89 -albumin päätösraidaksi.
Irwinin myöhäistuotannolle ominaiset teemat tulevat erinomaisen hyvin esille albumin levytyksissä
Makea elämä - makeat vuodet ja
Voi tätä elämää. Ensin mainitussa muistellaan retostellen nuoruuden villejä naisseikkailuja. "Silti en suostu katumaan / näin sulojen satumaan." Laulu sopi mitä mainioimmin elämää nähneen kansantaiteilijan comeback-viisuksi.
Voi tätä elämää menee taas vähän katkeramman itsetilityksen puolelle – tosin toki huumorilla höystettynä – siinä, kuinka nuoruuden suuret mahdollisuudet ovat jääneet jo auttamattomasti taakse. "En mä aavistanut että tää on näin kova ala / eilen suuri tähti mutta tänään vain kännikala."
Voi tätä elämää julkaistiin albumin kolmantena singlelohkaisuna. Kuppiloissa notkuvat ottivat laulun omakseen ja kappale nousi jukeboksien kuunnelluimpien joukkoon – ehkäpä sen jälkeen, kun
Rentun ruusu oli jo kärsinyt pienoisen inflaation. Irwin Goodman toimi lauluillaan jälleen äänitorvena unohdetulle kansalle – kurjiin kapakoihin eksyneille yhteiskunnan syrjimille. Irwiniä kutsuttiin näihin aikoihin lehtijutuissa "kansan esijuopoksi" ja "keskikaljabaarien kuninkaaksi".
Tule kultaiseen ankkuriin on hulvaton ja vauhdikas kuppilakertomus, jota ryydittää Kassu Halosen soittama hilpeä kapakkapiano. Rallia ei ole rakennettu kovinkaan omaperäisistä aineksista, mutta lopputulos on niin tarttuva, että korvamato on taattu jokaisella kuuntelukerralla. Irwinin myöhäistuotannolle luonteenomainen sovinistinen maailmankuva ilmenee pahimmin raidassa
Bambina, bambina. Samalla kun näinä vuosina Turhapuro-elokuvien suosio alkoi romahtaa, suomalaiset saivat uuden valtakunnan ykkössovinistin Irwinistä. Ilmapiirin vapauduttua Irwinin laulujen sanoitusmaailma on muuttunut suorasukaisemmaksi:
Bambina, bambinassa uskalletaan laulaa "vieläkin mä orkut saan, kun häntä muistelen". Myöhemmillä levyillään Irwin lauloi muun muassa "maksetusta rakkaudesta ja ostetuista orkuista" (
Maksettu rakkaus) sekä peepshow'n iloista kappaleessa
Piip piip. Irwinin laulujen sovinistisesta maailmankuvasta mainittakoon vielä, että seuraavalle albumille levytetty
Ennen oli maailma miesten tuskin nauttisi nykyään kovinkaan varauksetonta suosiota – olkoonkin, että kyseinen laulu lienee tehty pilke silmäkulmassa.
1980-luvun edetessä Vexi Salmen sanoituksiin ilmaantui uudenlaista syvällisyyttä ja hänen kirjoittamissaan iskelmissä käsiteltiin ajoittain niin kutsuttuja elämää suurempia asioita. Ronskien ja siekailemattomien rallien lisäksi Irwin levytti viimeisille levyilleen lauluja, joiden sanoituksissa oli aikaisempiin verrattuna poikkeuksellista vakavuutta. A-puolen raidoista elämää suurempiin lauluihin lukeutuu ilman muuta
Esileikkiä, joka julkaistiin
Rentun ruusu -singlen toisella puolella. Vexi Salmen timanttinen teksti käsittelee kaiken katoavaisuutta, kuinka meillä kaikilla on lopputuloksena vain "kumpu nurkassa hautuumaan". "Moni täällä on kiintynyt mammonaan / lähtö heillä on kauheena kammonaan / kun ei maallista viedä voi mukanaan / esileikkiä elämä on vaan". Elämän koulima Irwin tulkitsee laulun erittäin uskottavasti, ja hieman melankolinen tulkinta yhdistettynä kaihoisaan mollimelodiaan luo koskettavan kokonaisuuden. Nuoremmalle Irwinille laulu ei olisi ehkä istunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta 80-luvun kovia kokeneelle ja elämän karuja puolia nähneelle Irwinille syvällisemmät laulut sopivat erinomaisesti. Uskottavat tulkinnat luovat levytyksiin ainutlaatuisen intensiteetin.
Irwin Goodman ei missään vaiheessa lakannut käsittelemästä ajankohtaisia ilmiöitä levytyskappaleissaan.
Rentun ruusu -albumin B-puolen aloittava
Tosi on onkin vahvasti ajan hengessä. 1980-luvun viimeisinä vuosina elettiin hurjien kulutusjuhlien ja kasinotalouden aikaa. Kansallispankin mainossloganin mukaan nimetty laulu piikittelee aikansa ilmiöitä – luottokorttimiljonäärejä ja yletöntä lainanottamista – ja osansa sivalluksista saa valloillaan ollut juppikulttuuri:
"Käy kaikki tyhmät työssä
mä taas hillun Helsingin yössä
on muovinen maailma yhtä juhlaa
se käskee: osta ja tuhlaa
Mä luottokortilla kaiken ostan
ja pankkikortilla käteistä nostan
mä leasing-autolla ajan
ja jos raha loppuu pankki nostaa luottorajan"
Oivaltavaa tykitystä jälleen kerran Emil von Reteeltä!
Reissumiehen reppu jatkaa Irwinin lukuisia kulkurifilosofiaa viljeleviä kappaleita, eikä tee sitä yhtään pöllömmin. Irwinin laulajahahmo viihtyy mieluummin maantiellä kuin kotona paikallaan. Siinä mielessä Irwinin laulut edustavat jatkoa esimerkiksi Tapio Rautavaaran reissumiesaiheisille kupleteille. Aika on vain muuttunut. Siinä missä Tapsa lauloi repun ja reissumiehen olevan erottamaton parivaljakko säällä kuin säällä, Irwin laulaa sensuroimattomammin siitä, mikä on oikeasti mielessä: "Reissumiehen reppu ja naisen tiukka peppu, ne sisältöä elämääni tuo."
Vahva ja vaikuttava
Ostoskeskus ja krouvi on albumin todellinen mestariteos. Irwin Goodmanin uran alkaessa Suomessa elettiin mullistavien rakennemuutosten aikaa. Maatalousyhteiskunta oli muuttumassa teollisuusyhteiskunnaksi, kaupungistuminen oli voimakasta ja peltoja pantiin pakettiin. Kansakunta muutti elementtitaloihin Helsingin lähiöihin, eivätkä juuriltaan revityt maaseudun kasvatit kokeneet kaupunkilaista identiteettiä omakseen. Samoihin aikoihin syntyi kokonaan uudenlainen ravintolatyyppi: lähiöravintola. Junantuomien ikävä kotiseutuaan kohtaan inspiroi iskelmäsanoittajia, jotka ryhtyivät kirjoittamaan maalaiselämän autuutta ylistäviä sanoituksia. Vuonna 1976 superhiteiksi nousivat
Tapani Kansan R-A-K-A-S ja
Dannyn Kuusamo. 1980-luvun alkuvuosina
Kake Randelin levytti
Kirje kotiin,
Matti ja Teppo Näitä polkuja tallaan ja
Jamppa Tuominen Kuumat kyyneleet.
Tarja Ylitalo lauloi monissa lauluissaan kaupunkielämän ankeudesta ja maaseudun ylivertaisuudesta. Irwin Goodman lähestyi aihetta toisesta näkökulmasta. Nyt ei enää haikailla maaseudulle palaamisesta, koska se ei ole enää realistista. Peli on jo menetetty, menneeseen ei voi enää palata ja perunamaalta lähiöihin muuttaneilla "turvenuijilla ja eronneilla muijilla" ei ole enää muuta paikkaa kuin lähiöostarin kapakka. Vexi Salmi on virittänyt sanoitukseensa tunnelman sosiologisella tarkkuudella.
"Jukeboksi soi mustia murheitaan
kuinka totta ne tarinat kertookaan
kaiken kokenut laulaja onneton
kai psykiatri ainut on"
Jumankekka, nyt mennään nerokkaalle tasolle. Irwin laulaa itsestään. Irwin Goodmanin levytykset ovat raikuneet alusta alkaen ahkerasti juuri jukebokseissa. 1960-luvulla Irwinin kiellettyjä lauluja ei soitettu radiossa, joten niitä kuunneltiin jukebokseissa. 1970-luvun Irwinin schlagerit pauhasivat jukebokseissa siihen malliin, että
Iskelmän kultaiseen kirjaan uskallettiin kirjoittaa, että "eikä ehkä kukaan muu ole saanut levyautomaatteihin kilahtamaan enemmän kolikoita kuin hän" (von Bagh & Hakasalo 1986, 404). Niin ikään Irwinin myöhäistuotannon hitit raikuivat säännöllisesti jukebokseissa ja ne tulivat tutuiksi ostoskeskusten krouveissa aikaa tappaville. Irwin on itse toiminut levytystensä kautta monelle yhteiskunnan syrjäyttämälle tuona ainoana psykiatrina, josta hän laulussaan laulaa.
"Valttikorttinsa pelannut tietää vaan
että suljetut portit on takanaan"
Ah, kekseliäs intertekstuaalinen viittaus toiseen Vexi Salmen klassikkosanoitukseen
Elämän valttikortit (1980), joka sekin oli aikoinaan jukeboksien soitetuimpia levyjä.
Ostoskeskus ja krouvi on kaikin puolin hieno levytys ja omissa listauksissani se nousee Irwinin onnistuneimpien kappaleiden joukkoon. Upea helmi Irwinin myöhäistuotannossa. Eipä ihme, että laulu valikoitiin
Rentun ruusu -albumin toiseksi singlelohkaisuksi, kääntöpuolellaan
Tule kultaiseen ankkuriin. Single oli parhaimmillaan jukeboksien kolmanneksi kuunnelluin levy.
Jos kovatasoiselta
Rentun ruusu -albumilta pitäisi valikoida jokin heikoin lenkki, omasta mielestäni sellainen on
Veijo, nuori eläkeläinen. Karu tarina kovan kohtalon kokeneesta romanista ei ole musiikillisesti eikä sanoituksensakaan puolesta erityisen karismaattinen, mutta sopii silti saumattomasti levykokonaisuuteen. Toiseksi viimeinen raita
Jätkä jammailee taas on iloinen ja nopeatempoinen ralli, jossa hehkutetaan jätkän elämän helppoutta. Vaikka Irwin Goodman on laulanut kymmeniä ja kymmeniä tällaisia lauluja, ja laulun sanoitus on täynnä merkityksettömiä hokemia tyyliin "daaba duubi diba, skiibi daaba skuba...", niin ei mahda mitään. Tämäkin laulu tempaisee ihan täysillä mukaansa, vaikka ei varmasti kovin persoonallinen olekaan.
Päätösraita
Viimeinen laulu kuuluu kategoriaan elämää suuremmat iskelmät. Vexin lyyrinen sanoitus laulajan sielunelämästä vie Irwinin levytyksen ennenkuulumattoman syvällisiin sfääreihin. Laulu on upea välitilinpäätös Irwiniltä – ja myöhemmin sitä onkin useassa yhteydessä käytetty eräänlaisena testamenttina. Sen sanat liitettiin Antti Hammarbergin kuolinilmoitukseen ja levytys soi Timo Koivusalon ohjaaman Irwin-elokuvan
Rentun ruusu (2001) lopussa, kun Irwin lähtee kohtalokkaalle viimeiselle keikkamatkalleen Viipuriin. Laulu on valikoitu usean Irwinin kokoelmalevyn päätösraidaksi. Kassu Halosen harmoninen sovitus, Irwinin surumielinen tulkinta ja Vexin runollinen sanoitus luovat koskettavan kokonaisuuden – kylmät väreet ovat taatut joka kuuntelukerralla.
Viimeinen laulu julkaistiin
Voi tätä elämää -singlen kääntöpuolella.
Rentun ruusu on kauttaaltaan onnistunut albumikokonaisuus, joka pitää otteessaan ensitahdista viimeiseen nuottiin. Levy kiteyttää Irwinin myöhäistuotannon elämänfilosofian. Tunteiden skaala ulottuu reteistä ralleista syvällisiin ja koskettaviin laulelmiin. Pitkäsoitto lukeutuisi ilman muuta Irwinin parhaimpiin, vaikka siinä ei olisi lainkaan nimikkokappaleen kaltaista suurklassikkoa. Voin allekirjoittaa sataprosenttisesti Juha Rantalan Irwin-tutkimuksessa esittämän arvion:
"Vaikka Irwinin uudempaa tuotantoa usein kritisoidaankin – usein täysin aiheestakin – niin Rentun ruusu
on loistavasti ja tasapainoisesti toimiva kokonaisuus. On helppo yhtyä
Vexi Salmen arvioon, että lähes mikä tahansa levyn kappaleista olisi
saattanut nousta suurhitiksi, nyt se vain oli Rentun ruusu." (Rantala 2006, 165)
Kun levyn kaikki laulut oli purkitettu Pitäjänmäen Takomo-studiossa, Irwin suuntasi läheiseen Vihdintien liikenneympyrään, joka punersi horsmien vallassa. Siellä
Arto Jousi ikuisti albumin legendaarisen kansikuvan. Kannen designin suunnitteli
Jukka Toivonen.
Rentun ruusu -albumi ilmestyi levykauppoihin elokuussa 1988 ilman sen suurempaa ennakkopromootiota. Ensimmäinen merkintä albumimyyntilistalla oli sija 27 viikolla 33. Suuret massat löysivät
Rentun ruusu -kappaleen vasta syyskuun puolella – ainakin silloin single nousi listoille – ja sen myötä pitkäsoittokin kipusi albumilistalla kymmenen myydyimmän joukkoon. Älppäri pysyi muutamaa poikkeusviikkoa lukuun ottamatta albumilistan top-10:ssä koko loppuvuoden 1988. Suomalaisten ostohalut eivät hiipuneet vuoden vaihduttua. Samalla kun joulumarkkinoilla albumilistan kärjessä paistatelleiden levyjen sijoitukset alkoivat romahtaa,
Rentun ruusu jatkoi porskuttelemista kärjen tuntumassa. Tammikuun toisella viikolla 1989 levy oli albumilistan kolmantena, mikä oli sen korkein sijoitus listalla. Vielä helmikuun alussa
Rentun ruusu oli albumilistan kahdeksantena. Älppäri ei missään vaiheessa ollut albumilistan ykkönen vaan sitä myytiin tasaisesti pitkällä aikavälillä. Kaiken kaikkiaan
Rentun ruusu viihtyi albumilistalla peräti 34 viikkoa elokuusta huhtikuuhun. Albumia myytiin enemmän kuin mitään Irwinin aikaisempaa levyä: peräti 125 000 äänitettä! Aikaisempaa Irwinin ennätystä hallinneen
Häirikkö-levyn (1976) myyntiluku päihitettiin yli kolminkertaisesti.
Rentun ruusu -albumin uskomaton myyntimenekki auttoi levy-yhtiötä selättämään taloudelliset vaikeudet, mutta pelastustoimet eivät nojanneet pelkästään Irwinin menestyksen varaan. Syksyllä 1988
Kirka voitti Syksyn sävelen Kassun, Kisun ja Vexin laululla
Surun pyyhit silmistäni. Joulumarkkinoille ilmestyneestä samannimisestä albumista tuli siihen mennessä Suomen kaikkien aikojen myydyin levy – ensimmäinen, joka ylitti 200 000 myydyn äänitteen rajan. (
Kirkan Flamingo-levyjen suurmenestystä olen käsitellyt blogissa lokakuussa 2015.) Loppuvuodesta 1988 äänitettiin
Vesa-Matti Loirin joululevy, jossa kuultiin uutena kappaleena Kassun säveltämä ja Vexin sanoittama
Sydämeeni joulun teen. Loppuvuodesta 1988 sama tiimi sai aikaiseksi kolme suomalaisen kevyen musiikin suurklassikkoa.
Rentun ruusun ansiosta Irwin Goodmanilla riitti jälleen keikkoja enemmän kuin tarpeeksi ja kansantaiteilija nautti täysin siemauksin uudesta menestyksestään, joka oli nostanut hänet suositummaksi kuin koskaan aikaisemmin. Kulta-, timantti- ja platinalevyn lisäksi Irwin palkittiin muun muassa Lehtimiehet-yhtymän Olavi Virta -stipendillä (Järvelä 1997, 90).
Rentun ruusun suosio oli niin valtaisaa, että laulusta on muodostunut enemmänkin kuin ikivihreä iskelmäklassikko.
Rentun ruususta on tullut monumentti, joka edustaa aikansa kuvaa ja toimii ilmestymishetkensä soundtrackina.
Rentun ruusu esimerkiksi soi
Metsoloiden kolmannessa jaksossa
Tulevaisuuden suunnitelmia kuppilan jukeboksissa. Ajankuvan osuvuus ei kärsi edes siitä, että fiktiivinen sarja on historiallisesti hivenen epätarkka: jakso kun ajoittuu syyskuuhun 1987. Vuotta myöhemmin
Rentun ruusu lienee kuitenkin oikeasti raikunut toistuvasti Kainuun pystybaareissa. Vastaavasti mediahistorioitsija
Jukka Kortti on televisiotutkimuksensa
Näköradiosta digiboksiin johdannossa kirjoittanut armeija-aikaisista kärsimyksistään:
"Armeijan aikoihin vuonna 1988 alkoi Oulussakin näkyä Kolmostelevisio, jonka Timo T.A. Mikkonen yhdistettynä alituiseen tuoreista paikallisradioista pauhaavaan Rentun ruusuun ei välttämättä tuonut helpotusta sotapelleilyyn." (Kortti 2007, 11)
Rentun ruusu on niitä harvalukuisia iskelmiä, joita voi luonnehtia "kansakunnan yhteiseksi omaisuudeksi".
Irwin Goodmanin uralle on ollut ominaista menestyskausien aikana uusien albumien purkittaminen hurjalla vauhdilla. Esimerkiksi Irwinin kolme ensimmäistä älppäriä julkaistiin vuoden sisällä. Vuosina 1970–72 ja 1977–79 Irwiniltä julkaistiin vuosittain kaksi levyllistä uutta musiikkia. Luonnollisesti
Rentun ruusun huikeaa menestystä pyrittiin hyödyntämään äänitemarkkinoilla. Jo helmikuussa 1989 levykauppoihin ilmestyi Irwinin seuraava albumi
Vuosikerta -89.
|
Vuosikerta -89 ilmestyi Rentun ruusun
vielä komeillessa listoilla. Myös tästä
albumista Irwin vastaanotti kultalevyn. |
Vuosikerta -89 menestyi sangen mukavasti myyden 38 000 äänitettä. Levy viihtyi albumilistalla yli kolme kuukautta sijoittuen parhaimmillaan kuudenneksi (viikot 8 ja 9/1989). Helmikuusta huhtikuuhun albumilistalla oli samanaikaisesti sekä
Rentun ruusu että
Vuosikerta -89. Musiikillisesti albumi jatkoi hyvin pitkälti
Rentun ruusun linjoilla. Vaikka
Vuosikerta -89 sijoittuukin Irwinin albumien jatkumossa selvästi mediaanin paremmalle puolelle, se jää kokonaisuutena kuitenkin kaikesta potentiaalistaan huolimatta harmillisen vaisuksi edelliseen levyyn verrattuna. Kansan keskuudessa älppäriltä suosioon nousivat
Mitä suurempi mies sekä
Mutakuono ja lakupelle, jota Vexi Salmi on luonnehtinut "työtapaturmaksi" (Salmi 2010, 64).
"Tarkoitin kappaleen satiiriseksi kuvaukseksi mainiosta maasta, jossa ulkomaalaisille pitäisi jakaa mitali meidän 'ryynästen ja horttanaisten' keskuudessa elämisestä. Yleisö kuunteli vain laulun kertosäkeen, ja suurin osa ymmärsi sen täysin päinvastoin, ulkomaalaisvastaisesti. Väärinkäsityksen takia kappaletta ei enää sijoitettu kokoomalevyille." (Salmi 2001c)
Vuosien saatossa
Vuosikerta -89 -albumilta parhaiten mieleen lienee jäänyt elämää suuremmaksi ikivihreäksi kohonnut
Maailma on kaunis, joka on mainittu useassa yhteydessä Vexi Salmen pitkän uran hienoimmaksi sanoitukseksi.
Vuosikerta -89 saattoi kärsiä siitä, että se julkaistiin niin pian
Rentun ruusun jälkeen. Esimerkiksi
Rentun ruusu -albumin kolmas singlelohkaisu
Voi tätä elämää nousi jukeboksien listoille vasta maaliskuussa 1989, jolloin uusi albumi oli ollut jo hyvän aikaa kaupoissa.
|
Arvostivatkohan HIFK:n kannattajat
Hurraa! Me teemme laivoja -albumin
(1990) kansikuvaa?
|
Irwinin toisen
Rentun ruusun jälkeisen pitkäsoiton oli tarkoitus ilmestyä jo joulumarkkinoille 1989, mutta levyn tekeminen viivästyi, minkä vuoksi albumi
Hurraa! Me teemme laivoja saatiin julkaistuksi vasta alkuvuodesta 1990.
Levyn nimikkobiisi nousi suosioon kansan keskuudessa ja siinä on kuultavissa kunnon vanhan ajan populistista haistatusta. Kansakuntaa kismitti, kun verorahoilla rahoitettiin luksusristeilijöiden rakentamista ja korruptoituneet suuryritykset vaurastuivat. Irwin oli jälleen pienen ihmisen asialla.
Hurraa! Me teemme laivoja -albumilla on myös yksi Irwinin tyylikkäimmistä itsetilitysbiiseistä
Koko elämä on blues:
"On pellen työnä vain muita huvittaa
ei maailmaa saa paremmaksi laulaen
jos poliitikot eivät mitään aikaan saa
niin kuinka renttu sitten voisi tehdä sen"
Hurraa! Me teemme laivoja -albumi ei kuitenkaan menestynyt enää kahden edellisen levyn tavoin. Yltiöpäinen keikkailukin alkoi vaatia veronsa: keikkoja alkoi jäädä väliin, kun kansantaiteilijan ajanviettotavat luisuivat yhä useammin viihteen puolelle.
Mutta ei kahta ilman kolmatta: Irwinin seuraava albumi valmistettiin joulumarkkinoille 1990. Albumisuunnitelmia vauhditti Irwinin osallistuminen vuoden 1990 Syksyn säveleen levyn nimikkokappaleella
Ai ai ai kun nuori ois. Vuosina 1988–1992 Syksyn sävel järjestettiin kutsukilpailuna. Osallistujia etsittiin yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa. Tunnettujen artistien uskottiin lisäävän kilpailun kiinnostavuutta ja vastalahjaksi he saivat televisioaikaa uuden tuotantonsa esittämiseen. Levytuottajat / Flamingo ilmoitti kilpailuun Irwinin ja
Muska Babitzinin. Syksyn sävel oli muutenkin muuttunut sitten Irwinin 70-luvun menestyksen päivien, sillä nyt kilpailulaulut oli laulettava livenä orkesterin säestämänä.
Irwinin
teeskentelemätön ja läpeensä rehellinen esitys Syksyn sävelessä 20. lokakuuta 1990 teki vaikutuksen televisionkatsojiin. Ei haitannut vaikka laulun sanat menivät vähän väliä aivan miten sattuu. Syksyn sävel ratkaistiin ensimmäistä kertaa puhelinäänestyksellä ja tulokset julkistettiin samana iltana. Rekisteröityneet puhelinäänet esitettiin tulostaululla pylväinä. Kilpailu vaikutti heti äänestyksen alettua kolmen kaupalta: Irwin Goodmanin
Ai ai ai kun nuori ois,
Rainer Frimanin Se on salaisuus ja
Kikan legendaarinen
Sukkula Venukseen keräsivät selvästi enemmän ääniä kuin muut ehdokkaat ja kilpailivat tasaväkisesti voitosta. Tuloslähetyksessä juontaja
Kari Salmelainen esitteli äänestystilannetta äänestyksen vielä ollessa käynnissä, ja ennen viimeistä mainoskatkoa Irwin johti kilpailua. Lopulta Rainer Friman kiri kuitenkin ohi ja Irwin jäi toiseksi.
Vuoden 1990 Syksyn sävelestä on jäänyt elämään mitä mielikuvituksellisimpia legendoja, joiden mukaan Irwin olisi hävinnyt kilpailun yhdellä äänellä viimeisellä sekunnilla. Syksyn sävelen 1990 tuloslähetys ei tue väitteitä näin täpärästä tappiosta, mutta tietenkin ikuisen spekuloinnin aiheeksi jää, vaikuttiko äänestystilanteen esitteleminen kesken kaiken mahdollisesti Rainer Frimanin kannattajien aktivoitumiseen. Osasyy spekulointeihin johtuu siitä, ettei vuoden 1990 Syksyn sävelestä ole koskaan julkaistu yksityiskohtaista tuloserittelyä, josta selviäisivät tarkat äänimäärät. Käytännöstä oli luovuttu vuonna 1988, jolloin siirryttiin kutsuartistiformaattiin. MTV:n musiikkipäällikkö
Ari Oinonen selvitti linjausta
Ilta-Sanomissa 23. lokakuuta 1990: "Kun Syksyn sävel muuttui kutsukilpailuksi 1988, esiintyi sellaista ilmaa, että ykkösluokan artistit eivät halunneet mahdollisia loppupään sijoituksiaan julkisuuteen. He eivät tunne oloaan mukavaksi, jos jäävät viimeiseksi. - - Me lähdemme siitä, että kärki kiinnostaa yleisöä." Musiikkisihteeri
Marja Vainio täydensi Oinosen lausuntoa: "Kun on kerran Suomen tunnetuimpien ja parhaimpien solistien kutsukilpailu, on ajateltu korrektiksi noudattaa kutsuttujen toiveita." Joka tapauksessa tuloslähetyksessä esitetyt äänimääräpylväät osoittavat, että Frimanin, Irwinin ja Kikan väliset äänierot jäivät sangen pieniksi, joten saattoi olla täysin sattumaa kuka kolmikosta lopulta veti pisimmän korren. Syksyn sävelen 1990 puhelinäänestyksessä läpi pääsi 135 600 soittoa ja Rainer Frimanin äänimääräksi ilmoitettiin 30 285. Irwinin ja Kikan äänisaaliit olivat oletettavasti vastaavanlaista suuruusluokkaa. Ehkäpä vuoden 1990 tuloskohun takia myöhempinä vuosina Syksyn sävelessä julkistettiin jälleen tarkemmat tulokset.
Irwinin hyvä menestys Syksyn sävelessä ei kuitenkaan heijastunut levymarkkinoille. Juha Rantala on kiinnittänyt asiaan huomiota:
"Levyn myyntimäärät eivät kohonneet mitenkään päätä huimaaviksi, samaan aikaan kun pahimmista Syksyn sävel -kilpakumppaneista Frimanin levyä myytiin yli 54 000 ja Kikan levyä peräti 61 000 kappaletta. Kansa halusi rentturallien sijasta mustalaisromantiikkaa ja pehmoerotiikkaa." (Rantala 2006, 174)
Lisättäköön Rantalan huomioon vielä, että kilpailussa neljänneksi sijoittui
Arja Koriseva, jonka kilpailukappaleen
Rakkauden värit sisältäneen albumin
Me kaksi vain myyntiluku oli huikeat 84 000.
|
Irwinin viimeiseksi jäänyt albumi
Ai ai ai kun nuori ois valmistui vain
parisen kuukautta ennen hänen
menehtymistään tammikuussa 1991. |
Ai ai ai kun nuori ois -pitkäsoitto on Irwinin neljästä 3b-kauden albumista selvästi heikoin. Vaikka levyn parhaimmat kappaleet ovat suorastaan erinomaisia (loistavinta antia tarjoaa huisin rehvakas
Riemu ja ratto), varsinkin albumiraidoista huokuu luovuuden ja mielikuvituksen puute. Irwinin rentturallien aiheet alkoivat kieltämättä jo toistaa itseään.
Ai ai ai kun nuori ois nousi listoille tammikuussa 1991. Korkeimman sijoituksensa (12. sija) albumi saavutti Irwinin menehtymisen jälkeen tammikuun kolmannella viikolla. Jälleen saatiin raadollinen osoitus siitä, kuinka artistin levynmyynti kohenee kuoleman myötä. Irwinin varsinaiseksi muistolevyksi Levytuottajat julkaisi alkuvuodesta 1991 kokoelman
Viimeiset laulut, jota myytiin hienosti 35 000 äänitettä – eli huomattavasti enemmän kuin Irwinin kahta viimeistä albumia.
Rentun ruusu -albumista on julkaistu kolmeen otteeseen uusi painos. Ensimmäinen on Flamingon julkaisu
Parhaat palat levyiltä Rentun ruusu ja Vuosikerta -89 vuodelta 1995. Levy-yhtiön mielestä molemmat albumit sisältävät ilmeisesti sataprosenttisesti priimaa, koska "parhaat palat" tarkoittavat älppärien kaikkia kappaleita. Molemmat älppärit ovat siis kokoelmalla kokonaisuudessaan, joten käytännössä kyseessä on
Rentun ruusu ja
Vuosikerta -89 -albumien yhteispainos. Flamingon toiminnan loputtua Irwinin levytykset Levytuottajille päätyivät Warnerin omistuksiin. Alkuvuodesta 2001
Rentun ruusu -elokuvan ensi-illan aikoihin Warner Music Finland julkaisi kaikki Irwinin albumit CD-formaatissa ja tuossa yhteydessä
Rentun ruusu julkaistiin tasokkailla soundeilla digitaalisesti remasteroituna. Vuonna 2012 Warner julkaisi
Rentun ruusun uudestaan osana
Klassikko-sarjaa, johon sisältyi erinomaisen hyvin myyneitä kotimaisia iskelmä- ja rockalbumeja.
Musiikkikriitikoiden ja -asiantuntijoiden sekä Irwinin fanien keskuudessa vallitsee ymmärtääkseni konsensus sen suhteen, että Irwinin 1980-luvun myöhäistuotanto ei vedä vertoja 60- ja 70-lukujen levytyksille. Ilmiö heijastuu Irwinin koko uran kattavien kokoelmalevyjen kappalevalinnoissa. Esimerkiksi Irwin-elokuvan aikoihin ilmestyneessä 40 kappaleen tuplakokoelmassa
Rentun ruusut – joka nousi jopa albumilistan ykköseksi tammikuun kolmannella viikolla 2001 – on vain kuusi poimintaa 80- ja 90-luvuilta. Niistä kolme on
Rentun ruusu -levyltä:
Rentun ruusu,
Ostoskeskus ja krouvi ja
Viimeinen laulu. Vuonna 2006 julkaistulla
30 suosikkia -kokoelmalla 80-luvun myöhäistuotantoa on vain neljän kappaleen verran. Syksyllä 2010 koko tuotanto – 80-luvun alun hämäriä kasettikokoelmia lukuun ottamatta – julkaistiin 14 CD:n boksissa. Samassa yhteydessä levykauppoihin ilmestyi tupla-CD
Vain elämää – 44 reteetä rallia, joka menestyi hienosti nousten albumilistan kärkisijoille. 44 laulun kavalkadiin valikoitiin kymmenen levytystä myöhäistuotannosta. Niiden joukossa ilahduttavina harvinaisuuksina
Ikuinen kapinallinen (1985),
Koko elämä on blues ja hämmästyttävän harvoille kokoelmille päätynyt
Mitä suurempi mies, vaikka aikoinaan laulun ilmestymisaikoihin kansan keskuudessa hoettiin kyllästymiseen asti biisin slogania "mitä suurempi mies sitä pienemmät munat". Irwinin laajemmille kokoelmajulkaisuille myöhäistuotantoakin on sisällytetty kiitettävästi. Esimerkiksi vuonna 2000
Rentun ruusut -tuplakokoelman yhteydessä julkaistiin 80 levytyksen 4 CD:n boksi, jossa on 26 poimintaa vuosilta 1984–1990. Täsmälleen sama osuus on Irwinin tuoreimmassa CD-kokoelmassa
Suuret suomalaiset – 80 klassikkoa, vaikka kappalelistat eivät olekaan identtisiä.
Miksi Rentun ruusu on Irwin Goodmanin paras albumi?
Rentun ruusu
(1988) on Irwin Goodmanin uran kaupallisesti menestynein. Seuraavaksi yritän perustella, minkä vuoksi se on myös hänen uransa tasokkain albumikokonaisuus. Varoitus: Osuus sisältää subjektiivisia mielipiteitä.
Nyt tiedostan, että tätä mielipidettä joutuu perustelemaan, koska – kuten kirjoituksessa viittasin – Irwinin myöhäistuotantoa ei yleisesti arvosteta kovinkaan korkealle. Sen vuoksi moni ei purematta niele näkemystäni, jonka mukaan Irwin levytti uransa parhaimman levyn viimeisinä vuosinaan. Kritiikkiä Irwinin viimeisissä levytyksissä ovat herättäneet esimerkiksi suppeammat säestyskokoonpanot, minkä vuoksi soundimaailmaa pidetään halpahintaisempana kuin 1970-luvun muhkeissa sovituksissa. Myöhäistuotantoa on kritisoitu laulujen aiheiden yksipuolisuudesta: sanoitukset ovat kohdistetut turhan paljon lähinnä "kaljabaarien rentuille". Isoimmaksi ongelmaksi on usein mainittu Irwinin itsensä laulusuoritus – tulkinnat ovat paikoitellen suoranaisen epävireisiä. Arvostelu tiivistyy Pekka Nissilän esittämässä analyysissa Kassu Haloselle
Selvis-lehden haastattelussa vuonna 2007:
"Etenkin sitten Rentun ruusun aikaan -- on jo vähän sääli, kun hän ei laulajana ollut enää siinä kunnossa, että pärjäisi teidän rockbändi-iskulle, kokonaisuus ei ole balanssissa." (Selvis-lehti 04/2007)
Juuri tuo epäbalanssi lienee syy siihen, minkä vuoksi Kassu Halonen ei alun perin pitänyt
Rentun ruusua julkaisukelpoisena.
Vaikka tiedostan syyt kaikelle Irwinin myöhäistuotannon kritiikille, mielestäni mikään muu hänen 24 albumistaan ei toimi kokonaisuutena yhtä hyvin ja saumattomasti kuin
Rentun ruusu. Älppäri, joka on harvinaisen hyvä kokonaisuus ja sisältää poikkeuksellisen paljon onnistuneita levytyksiä eikä ensimmäistäkään turhauttavan yhdentekevää albumiraitaa. Vuonna 1988 Kassu Halosella ja Vexi Salmella on ollut melkoinen kukoistuskausi, mikä on synnyttänyt kaunista tulosta. Laulujen sanoitukset sopivat Irwinille täydellisesti. Ikuisena kapinallisena ja epäsovinnaisena antisankarina Irwin on kaikesta arvostelusta huolimatta paras mahdollinen tulkki reteille rentturalleille, mutta hänen myöhäistuotannolleen ominainen prässäävä laulutyyli tekee myös syvällisempien laulujen tulkinnoista – esimerkiksi
Esileikkiä tai
Viimeinen laulu – uskottavia ja koskettavia. Laulusuoritus onnistuu kuulostamaan vilpittömältä ja siltä, että se tulee varmasti suoraan sydämestä.
Halosen ja Salmen (ja Jernströmin) hämmästyttävään luovuuteen vuonna 1988 on saattanut vaikuttaa levy-yhtiön taloudelliset vaikeudet. Näin Vexi Salmi arveli (toki kenties hivenen jälkiviisaasti)
Selvis-lehden haastattelussa keväällä 2012:
"Siinä oli kauhea pakko saada jotain aikaiseksi, koska mehän otettiin se levy-yhtiö haltuun pankin ystävällisellä avunannolla silloiselta pääomistajalta, joka teki konkurssin kaikilla muilla yhtiöillään. Tää oli ainoa, joka niistä silloin jäi pystyyn. Tehtiin siis kauheasti töitä ja meillä oli hirveä tarve saada jotakin. Luulen, että ihminen sellaisessa tilanteessa ajattelee enemmän kaikkea mitä tekee. Koska meillä ei ollut turhaa rahaa, niin näillä levyillä ei ollut varaa epäonnistua." (Selvis-lehti 2/2012)
Tosin on todettava, että siinä missä saman vuoden syksyllä valmistunut Kirkan
Surun pyyhit silmistäni -albumi sisältää useampiakin mitäänsanomattomia täyteraitoja – levyn menestys pohjautui hyvin pitkälti otsikkokappaleeseen ja toiseen hittiin
Kaksin rannalla yksinäiset –
Rentun ruusulta sellaiset puuttuvat täysin.
Ostoskeskus ja krouvi,
Viimeinen laulu ja
Esileikkiä ovat omissa listauksissani Irwinin kaikkien aikojen parhaimpia levytyksiä. Muutoin albumi sisältää neljän ja viiden tähden biisejä, ainoastaan
Veijo, nuori eläkeläinen jää "vain" kolmen tähden kategoriaan.
Rentun ruusulla tavalliset albumiraidatkin – kuten
Bambina, Bambina tai
Jätkä jammailee – ovat keskivertoa parempia.
Rentun ruusun ohella Irwinin parhaimman albumin tittelistä kisailevat
Reteesti vaan (1968) ja
Poing poing poing (1971). Vexi Salmikin on useaan otteeseen maininnut juuri nämä kolme pitkäsoittoa sellaisiksi, joiden kohdalla "melkein jokainen kappale olisi voinut olla menestys, mutta vain yksi tai kaksi niistä voitiin julkaista singlen a-puolella" (Salmi 1998). Vertailussa on otettava huomioon, että tarkasteltavana ovat albumi
kokonaisuudet. Esimerkiksi
Las Palmas,
Vielä yhdet,
Oli simmarit, sammarit, kummarit ja pipo ja
Laulajan testamentti ovat kaikki mestariteoksia omassa genressään, mutta siitä huolimatta kaikki neljä kappaletta sisältävä albumi
Las Palmas (1972) ei pääse Irwinin albumien joukossa kirkkaimpaan kärkeen, koska noiden neljän erinomaisen hitin vastapainoksi levyllä on useampia tekemällä tehtyjä heppoisia rallatuksia. Ylipäätään lähes jokaisella Irwinin albumilla parhaimmat kappaleet ovat kiitettävän arvoisia, mutta mitäänsanomattomien ja väkisin väännettyjen laulujen määrä vaihtelee.
Irwinin loisteliaimpien albumien kärkikolmikosta
Reteesti vaan sisältää lukuisten hittien lisäksi muutamia keskinkertaisia täyteraitoja (
Kun unta näin,
Pirskeet ja
Tukku seteleitä – jonka sanoitus menee itseltäni yli hilseen; lauletaanko siinä tosiaan perheväkivallasta ja onko se olevinaan hauskaa).
Poing poing poing on erittäin vahva, mutta siinäkin on omat hutilaukauksensa, kuten hämmästyttävä
Jäi sentään valokuva, eikä esimerkiksi rehvakas kovistarina
Kadun kasvatti ole Irwiniä parhaimmillaan. Hempeäksi rakkauslauluksi naamioitu
Yksi tykkää äidistä on toki röyhkeydessään oma lukunsa, vaikkei sekään ole musiikillisesti Irwiniä karismaattisimmillaan. Näihin kahteen muuhun loistavaan albumiin verrattuna
Rentun ruusulla on poikkeuksellisen paljon Irwinin uran parhaimmistoa ja selvästi vähiten täyteraitoja, minkä vuoksi se nousee kokonaisuutena karvan verran muita paremmaksi.
Rentun ruusun eduksi voidaan laskea sen monipuolisuus. Kahdelta muulta levyltä puuttuvat
Viimeisen laulun ja
Esileikkiä-filosofoinnin kaltaiset vakavammat laulut.
Musiikki on tietenkin aina makuasia ja subjektiivinen kokemus, ja tähänkin näkemykseeni ovat ilman muuta saattaneet vaikuttaa omat varhaislapsuuteni kokemukset.
Rentun ruusu oli ainoa Irwinin levy, jonka vanhempani omistivat ja sen lauluja on luukutettu meillä kotona ollessani leikki-ikäinen. Muistan, kun muuan sukulaiseni tuli käymään meillä, hän halusi aina kuunnella
Rentun ruusun, koska tiesi meidän omistavan levyn. Pienenä ihmettelin kovasti, että miksi ihmeessä Irwin laulaa elämän olevan vesileikkiä. Myöhemmin ala-asteikäisenä (olin ehkä 9- tai 10-vuotias) meille hankittiin 70-lukuteemainen kokoelmalevy, jossa oli
Poing poing poing. Levyä soitettiin meillä paljon, mutta kesti melko kauan ennen kuin oivalsin, että kyseisen laulun laulava reipas nuori mies on tosiaan sama kuin
Rentun ruusun laulanut vanhalta juopolta kuulostava suhuässäinen. Se oli hetki, jolloin tajunta laajeni.
Lähteet
Kirjallisuus:
Bagh Peter von, Hakasalo Ilpo (1986)
Iskelmän kultainen kirja. Otava, Helsinki.
Goodman Irwin, muistiin merkinnyt Salmi Veikko (1967)
Raha ratkaisee. Karisto, Hämeenlinna.
Järvelä Jukka (1997)
Homma kävi – Erään pikkukaupungin pophistoria. Karisto, Hämeenlinna.
Kortti Jukka (2007)
Näköradiosta digiboksiin – Suomalaisen television sosiokulttuurinen historia. Gaudeamus, Helsinki.
Laine Pekka (toim.) (2013)
Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy.
Niiniluoto Maarit (1982)
Toivo Kärki – Siks' oon mä suruinen. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.
Rantala Juha (2006)
Irwin Goodman – Kehdosta hautaan. 3. uusittu painos. POP-lehti, Tampere.
Rautiainen Tarja (2001)
Pop, protesti ja laulu – Korkean ja matalan murroksia 1960-luvun suomalaisessa populaarimusiikissa. Tampere University Press, Tampere.
Salmi Vexi (2010)
Näin muistan. Teoksessa
Irwin Goodman – Vain elämää. HMC Publishing / Warner Music Finland, Helsinki.
Irwin Goodmanin CD-julkaisujen kansitekstit:
Salmi Vexi 1995
20 suosikkia – Ryysyranta (Fazer 1995).
Salmi Vexi 1996
20 suosikkia – Vain elämää (Fazer 1996).
Salmi Vexi 1998
20 suosikkia – Laulajan testamentti (Fazer 1998).
Salmi Vexi 2000
Rentun ruusu (Warner 2001).
Salmi Vexi 2001a
Osta minut (Warner 2001).
Salmi Vexi 2001b
Keisari Irwin I (Warner 2001).
Salmi Vexi 2001c
Vuosikerta -89 (Warner 2001).
Verkkolähteet:
Heikkilä Martti:
Sanoittaja Vexi Salmi. Selvis-lehti 2/2012. (
Verkkolinkki)
Nissilä Pekka:
Kassu Halonen – Luontevuus on biisinteossa tärkeintä. Selvis-lehti 04/2007. (
Verkkolinkki)
Rantala Juha:
Levytuottajat / Flamingo. Suomalaisen musiikin historia -palvelimessa. (
Verkkolinkki)
Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta
Sisältää hitin – Suomen listalevyt,
Suomen albumilistat ja
Suomen vanhat singlelistat sekä Populaarimusiikin museon pomus.net -sivuston Listatietokannasta.