11. toukokuuta 2024

Euroviisut 2024: Kaikkien aikojen eurofarssi huipentumassa Tykkäätkö Israelista -äänestykseen?


Minulla oli vakaa aikomus kirjoittaa tänä vuonna "opas finaaliin", jossa olisin kommentoinut euroviisufinaalin esiintymisjärjestystä ja veikkaillut kilpailuesitysten menestymismahdollisuuksia. Valitettavasti torstain semifinaalin jälkeisten ennennäkemättömien käänteiden seuraaminen on vaatinut aikaa ja vienyt resursseja tältä tavoitteeltani. Euroviisuissa pasmat ovat pahasti sekaisin. Tilanne elää jatkuvasti ja kokonaiskuva muuttuu koko ajan. Sen vuoksi omien raapustusten viimeistelemiseen ei ehtinyt paneutua asiaankuuluvalla tavalla. Julkaisen kuitenkin hajamietelmiä olennaisimmista aiheista.

"United by music" on Eurovision laulukilpailujen vakiintunut slogan. Tänä vuonna viisuinstituutioon niin olennaisesti kuulunut yhteisöllisyyden tunne on ollut tipotiessään. Lisäksi ilmassa on merkkejä, jotka enteilevät illan finaalilähetyksen huipentuvan äänestykseen, jolla ei ole mitään tekemistä musiikin tai viihteen kanssa.

Vielä tiistain semifinaalin aikana perinteinen viisuinto nosti päätään. Esimerkiksi Suomen esitys oli parantunut huomattavasti UMK:sta. Windows95manin ja kumppaneiden esiintymiseen oli onnistuttu lisäämään koherenssia ja huumoria juuri sopivalla tavalla etenkin onnistuneen kameratyöskentelyn ansiosta. Toivottavasti tänä iltana shortsit ehtivät ajoissa jalkaan.

Torstain semifinaalin jälkeen tunnelmat ovat olleet kaoottiset. Tänään aamulla Alankomaiden edustaja Joost Klein diskattiin euroviisufinaalista kulisseissa sattuneen insidentin vuoksi. Euroviisujen historiassa ei ole koskaan hyllytetty ketään näin myöhäisessä vaiheessa. Alankomaiden oli määrä esiintyä finaalissa numerolla viisi. Iltapäivällä EBU tiedotti, että esitystä numero viisi ei tämän illan finaalissa nähdä, muiden kilpailijoiden esiintymisnumerot pysyvät ennallaan. Esityksestä numero neljä hypätään esitykseen numero kuusi. Loogista? Ei kovin.

Joost Kleinin diskaaminen on herättänyt ymmärrettävästi rutkasti voimakkaita reaktioita. Viisufanit ovat olleet päätöksestä käärmeissään. Alankomaissa euroviisuinstituutioon suhtaudutaan tällä hetkellä suorastaan vihamielisesti. Olihan kyseessä yksi vuoden ennakkosuosikeista ja eräänlainen viraali-ilmiö, jonka viisukappaletta Europapa on striimattu melkoiset määrät suoratoistopalveluissa.

Alankomaiden hylkäämisen ohella useampi maa on uhannut vetäytyä viisufinaalista. Artistit eivät ole ilmestyneet kenraaliharjoituksiin. Ranskan edustaja Slimane alkoi pitää kenraaliharjoituksessa vetoavaa palopuhetta rauhan puolesta. Pisteidenlukijat vetäytyvät tehtävistään. Euroopan yleisradioliiton EBU:n edustajat ravaavat yhtenään kriisikokouksissa, minkä vuoksi muun muassa lehdistötilaisuuksia on jouduttu perumaan. Mitä kaikkea tänään vielä ehtiikään tapahtua?

Keväällä 2024 euroviisukeskustelu on pyörinyt lähinnä yhden asian ympärillä: Israelin osallistumisen. Euroviisuihin on pitkin alkuvuotta kohdistettu boikottivaatimuksia. Viisuviikkoa Malmössä ovat värittäneet mielenosoitukset, buuaukset kilpailuareenalla ja ennätyksellisen mittavat turvallisuustoimet. Israeliin kohdistuva poikkeuksellisen suuri huomio voi pahimmassa skenaariossa johtaa nurinkuriseen lopputulokseen. Israelin viisuesiintymisen kirvoittamat vastalauseet ovat mahdollisesti synnyttämässä valtaisan vastareaktion.

Torstain semifinaalin päätyttyä Italian televisio esitteli vahingossa(?) maansa puhelinäänestystuloksen. Italiassa on laki, joka velvoittaa ilmoittamaan maksullisten puhelinäänestysten eritellyt tulokset, mutta Euroviisujen semifinaalien äänestystuloksia ei tietenkään saisi julkistaa ennen finaalilähetyksen päättymistä. Italian semifinaaliäänestyksessä Israel oli saavuttanut liki 40 % annetuista äänistä. Tulos on mieletön. Italian vuoto voi ennakoida kaikkien aikojen äänestysfarssia. Israelin kannattajat aktivoituvat äänestämään Euroviisuissa kannanottona. Euroviisujen yleisöäänestys on kehkeytymässä kulttuurisodan taistelutantereeksi. Some on täyttynyt kampanjoista, joissa kehotetaan äänestämään tänä iltana Israelin äänestysnumeroa. Suhtautuminen Israelin euroviisuiluun on valjastettu osaksi identeettipolitiikkaa. Muun muassa suomalaisista poliitikoista Wille Rydman, Atte Kaleva, Seida Sohrabi, perussuomalaisten TikTok-pojat ja muut hengenheimolaisensa ovat ilmaisseet toivovansa Israelin euroviisuvoittoa. Israelin edustussävelmää Hurricane he eivät ole luonnehtineet sanallakaan. Tärkein tavoite ei edes liene vilpitön Israelin tukeminen vaan aiheuttaa vihervasemmistolle ja "wokelle" vittuuntumista, koska Israelin sotatoimien äänekkäimmät vastustajat ja palestiinalaisten oikeuksien puolestapuhujat tuppaavat useimmiten edustamaan poliittisesti vasenta laitaa.

Illan jännittävin kysymys onkin: mobilisoituuko tietynlainen kansanosa osoittamaan mielipiteensä Israelista. Euroviisujen yleisöäänestyksessä ei voi antaa miinusääniä, joten Israelin vastustajat eivät pääse ilmaisemaan näkemystään. Sen sijaan Israelin kannattajat saattavat onnistua keskittämään äänensä. Muiden äänestäjien äänet hajaantuvat kaikkien muiden ehdokkaiden kesken. Mikäli Israel todella voittaisi tämäniltaisen kilpailun poliittisesti motivoitunein perustein, Euroviisujen tulevaisuus olisi vaakalaudalla.

Torstain tietovuodon jälkeen Israel on noussut vedonlyönnissä peräti toiseksi. Ylivoimaisesti suurin ennakkosuosikki on kuitenkin edelleen Kroatian Baby Lasagna, jonka voittotodennäköisyydeksi on laskettu 44 %, mikä on kaksi kertaa suurempi kuin Israelilla.

Semifinaalien tulokset ratkaistiin yleisön äänillä. Finaalissa musiikin asiantuntijoista koostuvat raadit määrittelevät pisteistä puolet. Aluksi pisteidenantajat ilmoittavat raatiäänestyksen pisteet, minkä päätteeksi juontajat ilmoittavat yleisöäänestyksen tulokset. Raatiäänestyksissä harvemmin pärjäävät polarisoivat esitykset, jotka jakavat mielipiteitä. Yleisöäänestyksissä taas perinteisesti menestyvät kilpailijat, jotka erottuvat joukosta finaalin kappalekavalkadissa.

Suomen huumoripläjäys tuskin tulee menestymään raatiäänissä mairittelevasti. No rules! voi jäädä raatiäänestyksessä vihoviimeisten joukkoon. Suomen menestys nojaa yleisöäänten varaan. Toisen epäonni on toisen onni: Alankomaiden Joost Klein paistatteli ennakkosuosikkien joukossa, mutta nyt hänen huumoriesityksensä on tippunut pelistä pois. Kenties finaalin hersyvimmästä huumorituokiosta ja piristysruiskeesta vastaakin Windows95man?

Finaalin uudistus: yleisöäänestyksen äänestysaika alkaa jo ensimmäisen kilpailukappaleen aikana. Käytäntö on ollut voimassa Euroviisuissa aikaisemminkin vuosina 2010 ja 2011. EBU:n lausuntojen mukaan muutoksella ei tuolloin ollut merkittävää vaikutusta katsojien äänestyskäyttäytymiseen. Suurin osa äänistä annettiin vasta siinä vaiheessa, kun kaikki kilpailukappaleet olivat esitetyt. Käytännön palauttamisella täksi vuodeksi varmistettiin, että katsojilla on mahdollisuus äänestää mahdollisimman pitkään järjestäjämaa-Ruotsia, joka arvottiin esiintymään heti finaalin alkajaisiksi.

Eurovision laulukilpailun 2024 finaalikattaus ja satunnaisia kommentteja


1. RUOTSI: Marcus & Martinus – Unforgettable


Eurovision laulukilpailu on voitettu viimeksi esiintymisnumerolta yksi 40 vuotta sitten. Mutta mikäs maa se silloin voittikaan? No tietenkin Ruotsi – jota silloinkin edustivat veljekset! Mitäpä jos ympyrä sulkeutuisi ja Malmössä päästäisiin viettämään Abban viisuvoiton 50-vuotisbileiden ohella myös Herreysin ja Diggi-loo diggi-leyn 40-vuotisjubileumia.

Aikainen esiintymisnumero testaa kuinka unforgettable Ruotsin viisu tänä vuonna onkaan. Yleisöpisteet eivät välttämättä ole huikaisevat – Ruotsi on pärjännyt vedonlyönnissä tänä vuonna yllättävän nihkeästi ja majaillut kymmenen parhaan ulkopuolella. Mutta raadit voivat taas kerran rakastaa Ruotsia, joka on virittänyt viisukoneistonsa viimeisen päälle huippuunsa norjalaiskaksosten esittäessä klubihittiään Matrixissa. Ajoittain ruotsalaisten viisujen ainaista raatimenestystä hämmästellessä tuntuu kuin olisin vetänyt punaisen pillerin.

2. UKRAINA: Alyona alyona & Jerry Heil – Teresa & Maria


Ukrainan esitys on kilpailun vaikuttavimpia. Sotaviittaukset olivat toteutetut hienovaraisen tyylikkäästi. Jerry Heil oli haarniska-asussaan kuin valkyria, joka kohosi taistelutantereelta Valhallaan, samalla kuin valoefektit loivat mielikuvaa räjähtävistä ammuksista.

Viime vuonna Ukraina sijoittui kuudenneksi (yleisöpisteissä neljänneksi) käsittämättömällä kappaleella. Näin upealla kokonaisuudella maan pitäisi olla kärkitaistelussa mukana. Esiintymisnumero on hämmästyttänyt. Koskaan aikaisemmin tuottaja ei ole asettanut yhtä suurinta ennakkosuosikkia pahamaineiselle kakkospaikalle. Yritettiinkö Ukraina "haudata" pois voittotaistelusta, jotta EBU:n ei tarvitse pähkäillä seuraavan vuoden järjestäjämaata.

3. SAKSA: Isaak – Always on the run


Juuri kun eläteltiin toivoa, että Saksan surkea viisumenestys kääntyisi, tuottaja laittoi Saksan esiintymään surkealle esiintymisnumerolle. Saksan menestyspotentiaali on täysin raatien harteilla. Yleisöäänestystulos voi näin aikaiselta esiintymisnumerolta jäädä surkeaksi, toivottavasti ei sentään tule nollaa pistettä.

4. LUXEMBURG: Tali – Fighter


Mukavaa, että Luxemburg palasi Euroviisuihin kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen ja eteni paluuviisullaan loppukilpailuun asti. Toivottavasti maan viisuinto ei laannu, vaikka tänään lopputuloksena olisikin häntäpään sijoitus. Yleisöäänestyksessä Israel antanee pisteitä israelilaissyntyiselle artistille, ja ehkä Ranskasta ja muista Benelux-maista voi herua jotain, joten tokkopa jäädään ihan nollille.

5. ALANKOMAAT: Joost Klein – Europapa


6. ISRAEL: Eden Golan – Hurricane


Alankomaiden diskaamisen jälkeen israelilaiset artistit esiintyvät peräkkäin. Vuoden kohkatuin ja vastustetuin esitys. Yleisöäänestyksessä ei voi antaa miinusääniä, joten boikotoijat ja Israeliin penseästi suhtautuvat eivät voi osoittaa viisulle epäsuosiota. Raatilaisilla on mahdollisuus negatiiviseen äänestämiseen. Voisi kuvitella, että ainakin osa raatilaisista jättänee Israelin tarkoituksella pisteittä. Yleisöpisteitä luetellessa joudutaan jännittämään minkälainen jytky sieltä tuleekaan. Pahimmassa skenaariossa Israel voittaa Euroviisut samanlaisella äänivyöryllä kuin Ukrainan Kalush Orchestra kaksi vuotta sitten.

7. LIETTUA: Silvester Belt – Luktelk


Epäkiitollinen tehtävä esiintyä heti vuoden kohutuimman kolmeminuuttisen jälkeen. Liettuan hypnoottinen biitti taitaa hukkua massaan. Liettua lukeutuu niihin maihin, jotka hyötyvät yleisöpisteissä diasporaäänistä (Britannia, Irlanti, Norja + muut Baltian maat).

8. ESPANJA: Nebulossa – Zorra


Espanjan feministinen syntikkaviisu tuo ensimmäiset mieskankut lavalle. Toiset vilauttelee taiteilija Teemu Keisteri esiintymisnumerolla 17. Finaalikavalkadi on kuitenkin pullollaan kohuesityksiä, joten pakarat tuskin viitoittavat korkealle. Jonkun täytyy sijoittua sijalle 25.

9. VIRO: 5miinust x Puuluup – (Nendest) Narkootikumidest ei tea me (küll) midagi


Kilpailee huumorigenressä Suomen kanssa, mutta ymmärretäänkö vitsiä Baltian ulkopuolella. Potentiaalinen Suomen yleisöäänestyksen 12 pisteen kohde.

10. IRLANTI: Bambie Thug – Doomsday blue


Vielä tiistain semifinaaliarviossa tunnustin suhtautuneeni Irlannin jatkoonpääsymahdollisuuksiin skeptisesti. Heh heh heh. Relevantimpi kysymys on kuinka korkealle vuoden hätkähdyttävin esitys yltääkään. Bambie Thugin rujo spektaakkeli on ylittänyt mediakynnyksen, levinnyt somessa kulovalkean lailla, ollut YouTubessa yksi katsotuimmista – ja varmistanut asemansa euroviisuesityksenä, joka muistetaan vielä vuosien päästä. Raatimenestys on arvoitus. Yleensä viisuesitykset, jotka polarisoivat vahvasti mielipiteitä, eivät ole kuumaa valuuttaa raatiäänestyksessä. Vaikka maan raadissa istuisi yksi jäsen, joka ymmärtää Doomsday bluen taiteellisten ansioiden päälle, toinen saattaa pitää sitä järkyttävimpänä melusaasteena ja rappioon johtavana esityksenä. Raatien maakohtaiset pisteet muodostuvat aina viiden raatilaisen keskiarvosta. Yleisöäänestyksestä Irlanti napannee ison pistepotin, sillä esityksen vihaajat eivät voi antaa miinusääniä. Kenties lopputulos samaa luokkaa kuin Islannin Hatarilla viisi vuotta sitten (186 pistettä), joka oli niin ikään aikansa kohuesitys ja viisuvuotensa puheenaihe.

11. LATVIA: Dons – Hollow


Latvia ensimmäistä kertaa viisufinaalissa sitten vuoden 2016! Finaalipaikka oli semifinaalitulosten suurimpia yllätyksiä. Dons lauloi moitteettomasti, joten hän oletettavasti vei balladiäänet, joiden ennakkoveikkauksissa uskottiin kohdistuvan Belgian Mustiille, jolla taas oli ikävä kyllä suuria vaikeuksia osua nuotteihin. Kolmen omintakeisen ja persoonallisen esityksen jälkeen perinteinen balladi voi virkistää. Lavalla vain taitava laulaja, joka laulaa ilman ylimääräisiä krumeluureja. Latvia voi pärjätä raatiäänestyksessä hyvin. Yleisöpisteitä ainakin Baltiasta.

12. KREIKKA: Marina Satti – Zari


Torstaina pohdin, että onko Kreikan TikTok-esityksen ryydittämästä etnosillisalaatista paikalliseksi suosikiksi: Balkanilta ja muualta kaakkoisen Välimeren alueelta luvassa pistevyöry, muu Eurooppa ihmettelee? Ehkä kreikkalainen diaspora aktivoituu, sillä Zari on ollut hitti ja ilmiö kotimaassaan.

13. ISO-BRITANNIA: Olly Alexander – Dizzy


Onnistuuko Iso-Britannia menestymään esityksestä huolimatta – vai juuri sen takia. Visuaalinen televisiokuvaa varten suunniteltu esitys ja suorasukainen homoerotiikka vievät huomion kappaleelta. Britannian ennennäkemätön panostus viisuesityksensä visuaalisuuteen osoittautuukin Pyrrhoksen voitoksi?

14. NORJA: Gåte – Ulveham


Rokkikukkoilua kansansadun tahtiin. Ymmärretäänkö Ulvehamia Pohjolan ulkopuolella? Toistuukohan Norjan perinteinen kaava: raadit nihkeilevät, yleisöäänestyksestä lämpimämpi vastaanotto.

15. ITALIA: Angelina Mango – La noia


Italian esitys oli pettymys: Angelina Mango tanssijoineen hukkui isolle lavalle. San Remon -esityksen intensiteetti oli osa kokonaispaketin viehätystä. Raatien uskoisi silti arvostavan laadukasta suoritusta.

16. SERBIA: Teya Dora – Ramonda


Kaikki entisen Jugoslavian maat äänestettiin finaaliin! Saavutusta tosin himmentää ikävä tosiasia, etteivät Bosnia-Hertsegovina, Pohjois-Makedonia ja Montenegro osallistu tänä(kään) vuonna viisuihin. Serbian rauhallisella balladilla tuskin hätyytellään kärkisijoja. Serbia tuppaa yleensä yleisöäänestyksessä saamaan useiden kymmenien pisteiden pottia naapurimailtaan ja siirtolaisilta, mutta esimerkiksi viime vuonna tuki jäi hämmästyttävän alhaiseksi.

17. SUOMI: Windows95man – No rules!


Suomella erinomainen esiintymispaikka täräyttää kahden vakavan hitaan kappaleen välissä. Karnevalistiset huumoriesitykset ovat usein jääneet raatiäänestyksessä viimeisten joukkoon, joten No rules! tarvitsee vahvan yleisöpistesaaliin pärjätäkseen.

18. PORTUGALI: Iolanda – Grito


Kunnioitettavaa, että Portugalin haastava draamaviisu pääsi finaaliin. Toisin kuin No rules!, Grito edustaa tyyliä, jollainen perinteisesti menestyy raatien keskuudessa huomattavasti paremmin kuin yleisöäänissä. Yleisöpisteet lienevät yksinomaan Portugalin vakituisten tukijoiden varassa (Ranska, Sveitsi, Espanja ja Luxemburg).

19. ARMENIA: Ladaniva – Jako


Iloiset etnorallatukset ovat yleensä keränneet menestyksensä yleisöäänestyksessä. Ladanivan valloittavassa esiintymisessä tälle viisuvuosikerralle harvinaista vilpitöntä hyväntuulisuutta.

20. KYPROS: Silia Kapsis – Liar


Loppupuolelle on kertynyt näitä aivottomia tanssipoppiksia, joissa asetelmana naissolisti ja neljä tanssijaa. Syövätkö toistensa kannatusta? Yleisöäänestyksessä Silia Kapsis saanee 12 pistettä sekä Kreikasta että kotimaastaan Australiasta.

21. SVEITSI: Nemo – The code


Sveitsin ilmiömäinen Nemo esitteli torstain semifinaalissa sellaista suvereenia ammattitaitoa, mikä on harvinaista euroviisuyhteydessä. Hän vaihteli saumattomasti tyylistä toiseen ja kieppui pyörivällä alustallaan ilman, että äänen vire kärsi piiruakaan. Ilmeinen menestyskandidaatti. Sveitsi oli pitkään vedonlyönnin kakkonen, kunnes Israel kiilasi torstain semifinaalin jälkeen ohi. Potentiaalinen raatiykkönen?

22. SLOVENIA: Raiven – Veronika


Slovenian naturistisen esityksen finaalipaikka hämmensi suunnattomasti tiistaina. Draamapaukku voi kerätä raadeilta kohtuullisesti kannatusta. Tiistaina kirjoitin: mahtaako Slovenia kerätä pisteitä muualta kuin Kroatiasta ja Serbiasta? No, selvästi keräsi, mutta kuinka käy tänään.

23. KROATIA: Baby Lasagna – Rim tim tagi dim


Kestääkö ennakkosuosikin kantti loppuun asti. Ainakin esiintymisnumero on loistava ja esitys tiistain semifinaalissa silkkaa tulta ja tappuraa: paikan päällä areenalla katsomon innostus ja tempautuminen mukaan laulun välihuutoihin takaa katsojallekin hyvän fiiliksen. Kroatialle odotettavissa menestystä yleisöäänestyksessä, mutta lämpenevätkö raadeissa istuvat musiikkisnobit Baby Lasagnan meiningille. Kokeeko hän Käärijän kohtalon ja päätyykö Kroatian kevät harmilliseen takaiskuun?

24. GEORGIA: Nutsa Buzaladze – Firefighter


Iloitaan siitä, että Georgia pääsi – Latvian tavoin – ensimmäistä kertaa finaaliin sitten vuoden 2016. Kroatian tehokkaan rynkytyksen jälkeen Georgian ponneton pop voi vaikuttaa valjulta. Välipala kahden ennakkosuosikin välissä.

25. RANSKA: Slimane – Mon amour


Vai tyhjentääkö pajatson komeasti laulava charmantti mies illan viimeisellä balladillaan kaiken melskeen keskellä? Ranskan slovari on varmasti monien mielestä liian pateettinen ja siirappinen, mutta kohderyhmä lienee aivan myyty. Menestynee tasaisesti sekä raadeissa että yleisössä?

26. ITÄVALTA: Kaleen – We will rave


Kaleenin laulusuoritus torstain semifinaalissa oli niin onneton, että raadeilta lienee luvassa kylmää kyytiä. Auttaako viimeinen esiintymisnumero menestykseen yleisöäänissä? Illan päätteeksi nähdään, kumpi vetää pidemmän korren ysärikilpailussa: Suomi vai Itävalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti