Euroviisut 2024: Että ne ruotsalaiset osaavatkin...

Euroviisuviikon alkamisen kunniaksi pieni avautuminen, jossa puran antipatiaani kisaisäntäämme kohtaan.

Ruotsin voitto viime vuoden Eurovision laulukilpailuissa oli antikliimaksi monella tavalla. Kaiken muun ohella viime keväänä korpesi ajatus siitä, kuinka tänä vuonna tapahtuman vetovastuu on aina niin omahyväisillä ja ylimielisillä ruotsalaisilla, jotka maireina voivat julistaa Euroviisujen palanneen takaisin henkiseen kotimaahansa.

Euroviisufanien keskuudessa elää koulukunta, joka on äärimmäisen innoissaan SVT:n organisoimista viisulähetyksistä. "Vain ruotsalaiset osaavat tehdä kunnon viisushow'n", meitä valistetaan. Etenkin edellisellä Ruotsissa järjestetyllä viisukilpailulla on maine jonkinlaisena ylittämättömänä taidonnäytteenä. Tukholman viisut vuodelta 2016 olivat toki erinomaisen onnistuneet, jos kohta finaalilähetyksessä sattui mitättömän triviaaleja teknisiä kömmähdyksiä, mutta mikä teki juuri kyseisistä viisupuitteista erityisen loisteliaat verrattuna esimerkiksi viime vuoden hienoon ja näyttävään spektaakkeliin Liverpoolissa. Tai Rotterdamin vuoden 2021 kilpailujärjestelyihin, jotka olivat haastavana korona-aikana ilmiömäinen suoritus.

Tänä vuonna Malmön Euroviisujen toisena juontajana toimii jälleen Petra Mede. Tuottajaksi on kaivettu naftaliinista muutamia vuosia sitten eläkkeelle vetäytynyt Christer Björkman. Eikö ruotsalaisilla tosiaan ole muita paukkuja? Onko ruotsalaisten kovasti hehkutettu uniikki viisuosaaminen vain yksien samojen korttien varassa? Eurovision laulukilpailuun intohimoisesti suhtautuvalla kansakunnalla olisi ollut tuhannen kruunun paikka tarjota nuoremmalle sukupolvelle tilaisuus näyttää osaamistaan. Kenties viisuinstituutiota olisi ravisteltu ja modernisoitu raikkaalla tavalla. Mikä tympeintä, huhupuheiden mukaan viisulähetyksiä saapuu hauskuuttamaan taas kerran maailman väsynein sketsihahmo Lynda Woodruff, jonka huumori perustuu siihen, ettei hän osaa lausua oikein Euroviisujen itäisimpien osallistujamaiden nimiä. Woodruff oli ihan viihdyttävä – ensimmäisessä sketsissään. Hänen debyytistään on kulunut 12(!) vuotta. Jotain uutta kehiin!

Björkmanin paluu tuottajanpestiin on johtanut jälleen lukuisiin Ruotsin lobbaamiin sääntömuutoksiin. Euroviisujen sääntöjä tupataan päivittämään aina viisuruljanssin rantautuessa Ruotsiin. Vuonna 2013 luovuttiin esiintymisjärjestyksen arpomisesta ja vuonna 2016 lanseerattiin nykyinen äänestysjärjestelmä. Ruotsi on kuin se pilalle hemmoteltu kakara, joka vaatii hiekkalaatikolla, että kaikkien on leikittävä hänen sääntöjensä mukaan. Lauantain finaalissa tuottajalla on entistä suurempi valta päättää esiintymisjärjestyksestä. Aikaisemmin arvottiin kilpailijoiden esiintymispuolisko (esiintyykö alku- vai jälkipuoliskolla), tänä vuonna tuottaja saa vielä aikaisempaa mielivaltaisemmin asettaa suurimman osan esityksistä haluamaansa järjestykseen. Kilpailuasetelman oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus uhrataan, jotta kontrollifriikki Björkman pääsee toteuttamaan finaalishow'lle hänen visionsa mukaista draaman kaarta. Virallisissa tiedotteissa Björkman julistaa mahdollistavansa jokaiselle kilpailijalle parhaan tilaisuuden "loistaa". Jostain kumman syystä usein "vääränlaiset" itäeurooppalaiset viisut, jotka edustavat viisuyhteisössä jotain vähemmän keskeistä maata, "loistavat" viisutuottajien mielestä epäotollisimmilla esiintymisnumeroilla. Esimerkiksi Albania kilpailee tänä vuonna pahamaineisella kakkospaikalla – jo kolmas kerta viiden viimeisimmän viisuvuosikerran aikana.

Toisena merkittävänä mullistuksena suorat finalistit esiintyvät koko komeudessaan jo semifinaalilähetyksissä. Tänä vuonna tiistain semifinaalissa nähdään Ison-Britannian, Saksan ja Ruotsin viisuesitykset, toisessa semifinaalissa lauteille pääsevät Ranskan, Espanjan ja Italian edustajat. Uudistuksella pyritään varmistamaan, että suorien finalistien näkyvyys olisi samalla viivalla semifinalistien kanssa. Aikaisempina vuosina semifinaalilähetyksissä varmoista finalisteista näytettiin lyhyet esittelypätkät. Näkemykseni mukaan muutos on melkoisen tarpeeton. Euroviisujen semifinaalilähetysten katsojaluvut ovat murto-osa finaalilähetykseen verrattuna. Valtaosa katsojista näkee ja kuulee kilpailukappaleet joka tapauksessa vain yhden ainoan kerran lauantain finaalissa.

Semifinaaleita koskevassa uudistuksessa järjettömintä on sen toteuttamistapa. Finalistit esiintyvät kesken kilpailun semifinalistien joukossa. Semifinaalien seuraaminen voi muuttua epäintuitiiviseksi, kun kilpailuesitysten välissä on kilpailun ulkopuolisia numeroita. Ymmärtävätkö kaikki katsojat varmasti, että semifinaalikilpailijoiden numeroilla neljä ja viisi välissä nähty performanssi ei ollutkaan varsinainen kilpailuesitys, vaan eräänlainen väliaikanumero, jota saa kuitenkin äänestää sitten lauantain finaalissa, mikäli siihen sattui mieltymään.

Kolmantena muutoksena lauantain loppukilpailussa äänestysaika alkaa heti ensimmäisen kilpailuesityksen aikana. Käytäntö on ollut voimassa Euroviisuissa aikaisemminkin, vuosina 2010 ja 2011. Vuonna 2010 laulukilpailun silloinen päävastaava Svante Stockselius vakuutteli, että Euroopan yleisradioliitto EBU oli tehnyt kaikki mahdolliset tutkimukset varmentaakseen, ettei uusi systeemi aseta eri vaiheessa esiintyneitä kilpailijoita eriarvoiseen asemaan. Toimintatavasta luovuttiin vähin äänin vuoden 2011 Euroviisujen jälkeen. Myöhemmin EBU väitti, että suurin osa äänistä annettiin edelleen perinteisesti vasta siinä vaiheessa, kun kaikki kilpailukappaleet olivat esitetyt ja kertauspätkät rävähtivät ruutuun. Kolmessatoista vuodessa median kuluttaminen on muuttunut ja ihmisestä on tullut yhä enemmän älypuhelimen ympärille muodostunut lihakasa. Ehkä EBU olettaa, että nykyään viisukatsojat tarttuvat hanakammin äänestysmahdollisuuteen kesken kilpailuesitysten, koska äänestysväline – puhelin – on joka tapauksessa koko ajan käden ulottuvilla.

Minkäköhän takia äänestysaikaikkunan laajennus toteutetaan vasta finaalissa eikä semifinaaleissa? Ettei vain johtuisi siitä, että järjestäjämaa Ruotsi arvottiin ykköspaikalle korkkaamaan koko viisufinaali... Kuten salaliittoteoreetikot tapaavat kysyä: sattumaako?