Julkaisen blogialustalla satunnaisen epäsäännöllisesti artikkeleita lähinnä suomalaisesta populaarikulttuurista ja Euroviisuista. Pyrin kirjoittamaan analyyttisesti merkityksettömistä asioista. Kirjoitukset pikemminkin laajoja esseekokonaisuuksia kuin tyypillisiä blogipostauksia.
Television musiikkiohjelmien kruununjalokivi Vain elämää porskuttaa porskuttamistaan, vaikka sarja on edennyt jo tuotantokauteen numero 11. Katsojaluvut ovat olleet tänäkin vuonna varsin korkeita. Synkkänä koronasyksynä hyvän mielen musiikkiohjelmalle on varmasti sosiaalinen tilaus ja kieltämättä tämänkertaisessa kokoonpanossa on enemmän rosoa ja särmää kuin koskaan aikaisemmin ohjelman historian aikana, minkä vuoksi tuotantokausi lienee mielenkiintoisin pitkään aikaan.
Tänä iltana hemmotellaan meitä iskelmän ystäviä iskelmäkuningatar Arja Korisevan jaksolla. Kuten Finnhitsaajan konventioihin on tähän asti kuulunut, aina kun tässä mainiossa televisio-ohjelmassa on vuorossa finnhits-mielessä kiinnostavan artistin jakso, julkaistaan hänen tuotantoonsa keskittyvä kirjoitus tietoiskuineen ja Spotify-soittolistoineen. Illan jakson kunniaksi referoin Arja Korisevan tähänastisen elämäntyön kiintopisteitä 14 väliotsikon alle ja kokosin hänen levytystuotannostaan Spotify-soittolistan otsikolla Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää.
Sisällys:
Pienestä pitäen iskelmien lumossa
Kaikkien aikojen tangokuningatar
Levytysuran huikea startti
Televisiosta tuttu
Laulukilpailuja ja kansainvälisiä edustustehtäviä
Ensiluokkaiset taustajoukot
Kolme kovaa koota: Katri, Koivuniemi, Koriseva
Näyttelijä Arja Koriseva
Uuteen levy-yhtiöön
1990-luvun ilmiö ja supertähti
Helmut Lotti tarjosi säpinää levytysrintamalle
Luottosäestäjät ja -muusikot
Taittuu multakin rock'n'roll
Laulaja vailla hittiä?
Soittolista: Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää
Aiheesta muualla
Vilkaisepas blogistani myös
Pienestä pitäen iskelmien lumossa
Laulaja. Näyttelijä. Opettaja. Kouluikäinen Toivakan kasvatti Arja Koriseva kirjoitti kyläkoulussa elämänsä uravaihtoehdot. Kaksi ensimmäistä ovat toteutuneet ja lähellä oli myös työura kansankynttilänä. Keväällä 1989 Arja Koriseva valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksesta. Koulumaailman sijaan viihde-elämä vei mennessään. Samana kesänä hänet kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangokuningattareksi.
Vaikka Arja Korisevan (s. 1965) varsinainen läpimurto viihdetaiteilijana koitti Tangomarkkinoilla 1989, hän oli ottanut ensiaskeleensa kohti ammattimuusikkoutta jo kauan aikaisemmin. Ensimmäiset tanssikeikkansa Arja Koriseva lauloi hädin tuskin teini-ikäisenä. 13-vuotias Arja ja hänen kaksi vuotta vanhempi sisarensa Eija olivat solisteina kokoonpanossa, joka sai nimekseen Siskokset ja Peräkylän pojat. Tanssiorkesteri keikkaili viikonloppuisin Korisevan perheen kotikulmilla Keski-Suomessa. Musiikillinen lahjakkuus on kulkenut suvussa verenperintönä: Arja Korisevan eno Erkki Friman on maineikas harmonikkataiteilija, joka on tehnyt läheistä yhteistyötä lukuisten suomalaisten laulajalegendojen kanssa.
Myöhemmin Korisevat esiintyivät muun muassa Kastanja-orkesterin solisteina. 17-vuotiaana Arja Koriseva aloitti lauluopinnot Keski-Suomen konservatoriossa. Opiskeluaikoina 1980-luvun jälkipuoliskolla hän kartutti kokemuksia esiintymällä muun muassa Napakymppi-juontaja Kari Salmelaisen kesäkiertueella ja Hämeenlinnan paikallistelevision HÄM-TV:n ohjelmakuuluttajana.
1980-luvun puolivälissä Arja Koriseva kävi koelaulussa Matin ja Tepon levy-yhtiössä M & T Productionissa, mutta varsinaista levytyssopimusta ei tässä vaiheessa syntynyt. Kotimaiseen musiikkikulttuuriin perehtynyt sivusto Vinyylin rahinaa on selvittänyt, että levy-yhtiö julkaisi vuonna 1985 huoltoasemakasetin Super 20, joka sisältää erittäin mielenkiintoisen levytyksen: kasetilla on Matti Ruohosen säveltämä ja Raul Reimanin sanoittama kasari-iskelmä Sä lupasit tulla, jonka esittäjäksi on merkitty muuan Arja. Laulajan äänenväri kuulostaa kovasti vuoden 1989 tangokuningattarelta...
Kaikkien aikojen tangokuningatar
Seinäjoen Tangomarkkinat järjestettiin vuonna 1989 viidettä kertaa ja tapahtuma oli vakiinnuttamassa asemansa kotimaisen iskelmäkentän vuosittaisena kohokohtana. Televisioitavan tangolaulukilpailun katsojaluvut hätyyttelivät kahta miljoonaa. Vuonna 1989 kilpailu etenkin naisten sarjassa oli kova: Arja Korisevan lisäksi muun muassa Tarja Lunnas tavoitteli tangokuningattaren titteliä. Finaalissa Koriseva vakuutti tuomariston virheettömällä Kultaiset korvanrenkaat -tulkinnallaan ja hänet äänestettiin voittajaksi. Tangokuninkaaksi kruunattiin Risto Nevala.
Ennen Tangomarkkinoille osallistumistaan Arja Koriseva oli saanut kuulla runsaasti kommentteja nimestään. Voiko laulajan nimi olla Koriseva? Arja Koriseva on sittemmin paljastanut, että hän oli ulkopuolisten paineiden saattelemana kaavaillut itselleen taiteilijanimeä Arja Karèn. Lopulta hän oli kuitenkin pitänyt päänsä ja päätti osallistua kilpailuun reilusti omalla nimellään – ja siitäkös innostui Tangomarkkinoiden juontaja Heikki Hietamies, joka jaksoi vääntää sukunimestä Koriseva jos monenmoista vitsiä ja sutkautusta.
Vuoden 1989 Tangomarkkinoiden voittajakaksikko pääsi levyttämään Seinäjoen tango-orkesterin säestyksellä kokonaisen tangoalbumin, joka nimettiin yksinkertaisesti Tangokuningatar ja -kuningas. Ikivihreiden tangojen ohella levylle ikuistettiin saman vuoden Tangomarkkinoiden tangosävellyskilpailun satoa: jaetulle ykkössijalle sijoittui Vesa Tuomen säveltämä ja Tuula Heikkilän sanoittama Rannalla, jonka tuore tangokuningatar Arja Koriseva sai esitettäväkseen. Rannalla on osoittautunut uuden ajan tangoklassikoksi, joka on yksi Korisevan tunnetuimmista esityksistä. Arja Korisevan ja Risto Nevalan yhteisalbumi myi upeasti yli 50 000 äänitettä eli platinaa. Tangomarkkinoiden 1989 sadosta julkaistiin myös teema-albumi, jolle Arja Koriseva tulkitsi ikivihreät Yö saaristossa ja Siks' oon mä suruinen.
Arja Korisevalle Tangomarkkinoiden voitto merkitsi todellista ponnahduslautaa valtakunnalliseen julkisuuteen. Siitä alkoi eräs suomalaisen kevyen musiikin historian hienoimmista menestystarinoista: Arja Koriseva kohosi nopeasti Suomen suosituimmaksi iskelmälaulajaksi. Hänestä tuli kaiken kansan tuntema supertähti, joka valloitti suomalaisten sydämet välittömällä, vilpittömällä ja elämänmyönteisellä olemuksellaan. Ennennäkemättömän valtaisa kansansuosio ei piitannut ikä- eikä sosiaalirakenteista: ihailijoita piisasi vauvasta vaariin niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Jos Arja Koriseva hyötyi Tangomarkkinoiden voittamisesta, myös Tangomarkkinat tapahtumana hyötyi varmasti Arja Korisevan suursuosiosta. 1990-luvulla kiinnostus Tangomarkkinoita kohtaan kasvoi huikeaksi. Tapahtuma eli kukoistusaikaansa ja vuosittain tuhannet kokelaat kävivät kokeilemassa onneaan kilpailun alkukarsinnoissa. Monet laulajanalut unelmoivat samanlaisesta tähteydestä ja toivoivat nousevansa Tangomarkkinoiden kautta uudeksi Arja Korisevaksi. Eipä ihme, että Arja Korisevaa on usein tituleerattu kaikkien aikojen tangokuningattareksi.
Levytysuran huikea startti
Arja Koriseva solmi levytyssopimuksen Suomen suurimman levy-yhtiön Fazer Finnlevyn kanssa. Hänen ensimmäisen albuminsa tuottivat yhteistyössä MTV-Musiikkituotannon Ari Oinonen ja Fazerin Timo Lindström. Hallitsevan tangokuningattaren omaa levyä oli valmistamassa komea joukko Suomen eturivin iskelmänikkareita. Kappaleiden sovituksia laativat muun muassa Veikko Samuli, Antti Hyvärinen, Jari Puhakka ja Juha Tikka.
Kesällä 1990 ilmestynyt debyyttialbumi Arja Koriseva oli suurmenestys, joka viihtyi albumilistalla miltei puoli vuotta ja myi kultaa, platinaa – ja lopulta tuplaplatinaan vaadittavat maagiset 100 000 äänitettä. Saavutus on huomattava etenkin ottaen huomioon, että kyseessä on artistitulokkaan esikoisälppäri.
Arja Korisevan menestyslevyltä ovat jääneet elämään muun muassa freesit versiot ikivihreistä Kuningaskobra ja Hymyhuulet. Alkuperäisistä Annikki Tähden ja Johnnyn levytyksistä oli kulunut jo niin paljon aikaa, että uuden sukupolven iskelmänkuuntelijat mielsivät laulut Arja Korisevan "omiksi" kappaleiksi. Ja sopiihan esimerkiksi Hymyhuulet erinomaisesti juuri Arja Korisevalle, jonka imagoon on aina liitetty hyväntuulisuus ja pulppuava iloisuus. Albumilla on myös studiobändin säestämä versio Rannalla-tangosta. Kokonaan uusia iskelmiä edustavat esimerkiksi konkarisäveltäjien tuotokset Tää ystävyys (säv. Jori Sivonen) ja Sua ilman rakkain (säv. Veikko Samuli). Lisäksi huomiota herätti duetto Kun minuun kosketat yhdessä Syksyn sävel -voittaja Ari Klemin kanssa.
Televisiosta tuttu
Arja Korisevan työnkuva ei suinkaan rajoittunut pelkästään iskelmälaulajan rooliin. Hän on kunnostautunut myös televisio-ohjelmien juontajana. Television puolelle hänet keksi – ei enempää eikä vähempää – kuin itse Spede Pasanen, joka ihastui Arja Korisevan luonnollisen positiiviseen persoonaan. Vuosina 1990–92 televisiossa pyöri Speden tee-se-itse-tv, jonne tavalliset kansalaiset saivat lähettää omia kotivideoitaan. Ohjelman juontajapariksi pestattiin Arja Koriseva ja Lasse Norres. Humoristisessa ohjelmassa suomalaisille tuli hyvin tutuksi yksi Arja Korisevan tavaramerkeistä: nauru. Speden kanssa synkkasi niin hyvin, että Arja Koriseva sai joskus tuurata Spedeä Speden sallittujen leikkien (myöhemmin Speden spelit) vetäjänä. Spede-kytkös poiki Arja Korisevalle pieniä rooleja muun muassa Suomen kansan syviä rivejä hauskuuttaneissa Vääpeli Körmy -elokuvissa.
Keväillä 1995 ja 1996 Arja Koriseva emännöi lauantai-illan parhaassa katseluajassa Näytönpaikka-viihdeohjelmaa TV1-kanavalla. Televisiotyöt toivat Arja Korisevalle rutkasti näkyvyyttä. Hän oli 1990-luvulla varsinainen superjulkkis ja viihteen monitoimiammattilainen, joka tavoitti sellaisetkin suomalaiset, joita iskelmämusiikki ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa.
Juontajan hommat jatkuivat keväällä 2000 Suuri luokkakokous -televisio-ohjelmassa ja vuosina 2002–2003 musiikki-ilottelussa Jos sais kerran yhdessä Joel Hallikaisen kanssa. Kolmesti kaikkien aikojen tangokuningatar on juontanut Tangomarkkinat (vuosina 1991, 1994 ja 2004).
Laulukilpailuja ja kansainvälisiä edustustehtäviä
Arja Korisevan turnauskestävyys kansainvälisissä edustustehtävissä testattiin jo uran alkuvaiheessa. Syyskuussa 1990 Arja Koriseva edusti Yleisradiota Kuala Lumpurissa Malesiassa Kultainen Leija -kilpailussa Olli Ahvenlahden säveltämällä tunnelmallisella balladilla Kun tunteet kuljettaa. Ensimmäinen kilpailumatka sujui hienosti: Kun tunteet kuljettaa palkittiin kilpailun toiseksi parhaana sävellyksenä.
Lokakuussa 1990 vuorossa oli kotoinen Syksyn sävel -kilpailu, johon Arja Koriseva osallistui Kaj Westerlundin säveltämällä sympaattisella sinivalkoisella iskelmällä Rakkauden värit. Esitys sijoittui kovatasoisessa kilpailussa kunniakkaasti neljänneksi ja sai tunnustuksen lehdistön suosikkina.
Maaliskuussa 1991 Arja Koriseva kilpaili Suomen euroviisukarsinnoissa kahdella ehdokassävelmällä: Matti Puurtisen sävellyksellä Enkelin silmin ja Jukka Vuollen kynäilemällä höpsöllä hassuttelulla Molto presto. Asiantuntijaraati rankkasi Enkelin silmin -laulun viidenneksi ja osoitti ehkä pienoista huumorintajuttomuutta jättämällä Molto preston tylysti viimeisten joukkoon – tosin raadissa istunut legendaarinen euroviisukapellimestari emeritus Ossi Runne piti esitystä kympin arvoisena. Arja Koriseva ei levyttänyt Molto prestoa koskaan, sen lauloi levylle ensimmäisenä tenavatähti Johanna Virtanen. Sen sijaan Enkelin silmin -kappaleesta muodostui eräänlainen Arja Korisevan tunnussävelmä. Nimeä Enkelin silmin ovat kantaneet Arjan kokoelmajulkaisut, juhlakonserttikiertueet ja jopa ihailijakerhon jäsenlehti.
Arja Koriseva osallistui uudestaan euroviisukarsintoihin seuraavana vuonna Cris Owenin säveltämällä tyylikkäällä festivaaliballadilla Huomiseen. Viisukarsintojen 1992 lavalla esiintyi kuin uudestisyntynyt Arja Koriseva. Teuvo Loman oli stailannut naapurintytön Toivakasta kansainvälisen tason glamourtähdeksi. Huomiseen olisi ollut monien mielestä täsmäisku Euroviisuihin, mutta asiantuntijaraati piti Pave MaijasenYamma yammaa sopivampana valintana. Vaikka euroviisuedustusta ei siunaantunutkaan, Huomiseen-laulusta muodostui Arja Korisevan käyntikortti kansainvälisissä yhteyksissä. Vuonna 1992 hän esitti laulun englanninkielisen version Hold me now Romaniassa Kultainen Hirvi -laulufestivaalilla sijoittuen omassa kilpailusarjassaan hienosti toiseksi! Sama laulu kuultiin samana vuonna myös Monacossa World Music Awards -juhlagaalassa, jossa Arja Koriseva palkittiin maansa myydyimpänä artistina. Gaalan juontanut Cliff Richard esitteli kymmenille miljoonille katsojille Arja Korisevan laulajana, jonka levyjä on myyty autolasteittain.
Vuonna 1993 Arja Koriseva oli jälleen mukana euroviisukarsinnoissa. Kilpailuehdokkaat olivat Olli Ahvenlahden Sulta laulun sain sekä Kassu Halosen ja Kisu JernströminVain taivas yksin tietää. Sijoitukset hienosti toinen ja kolmas, mutta Katri HelenanTule luo oli lyömätön. Hyvistä yrityksistä huolimatta rakastettu kansansuosikki ei saanut tilaisuutta edustaa maatamme Eurovision laulukilpailuissa.
Arja Koriseva palasi euroviisukarsintoihin vuonna 2004, jolloin hänet kutsuttiin kilpailemaan ruotsalaisten viisukonkarien Thomas G:sonin ja Henrik Sethssonin tekemällä schlagerilla 'Til the end of time.
Ensiluokkaiset taustajoukot
Kesällä 1991 valmistui Arja Korisevan toinen albumi Me kaksi vain, jonka tuotannosta vastasi poikkeuksellisen kovatasoinen kaksikko: Jaakko Salo ja Pave Maijanen. Levy oli parhaimmillaan albumilistan ykkössijalla ja sitä myytiin upeasti yli 80 000 kappaletta. Mahtavan menestyksen saattelemana Arja Koriseva palkittiin vuoden 1991 Emma-gaalassa vuoden naissolistina.
Me kaksi vain -levyn satoa on muutaman edellä mainitun laulukilpailukappaleen lisäksi muun muassa Tapani Kansan kanssa levytetty duetto Se on rakkautta oikeaa ja Pave Maijasen kaunis sävellys Kevätvalssi, jonka runollinen sanoitus on Hectorin käsialaa. Niin ikään Pave Maijasen säveltämä hupaisa kantri-iskelmä Wanhaan malliin on jäänyt elämään jonkinasteisena kulttisuosikkina. Älppärin aloitusraita Hienohelma sai uuden elämän vuonna 1995, kun Tenavatähden voittanut Annika Siltaniemi valitsi laulun kilpailukappaleekseen.
1990-luvun alkuvuosina musiikkivideot olivat rantautuneet olennaiseksi osaksi musiikkiteollisuutta. Fazer Finnlevy halusi kokeilla uutta formaattia ja tuoda musiikkivideokulttuurin kotimaiseen iskelmämusiikkiin. Niinpä Me kaksi vain -albumi julkaistiin myös audiovisuaalisessa muodossa VHS-videokasettina. Tamperelainen Vipvision kuvasi albumin jokaisesta kappaleesta musiikkivideon tapaiset. Näitä kieltämättä hivenen hellyttävän kotikutoisia pätkiä voi ihailla nykyään YouTubessa.
Jaakko Salon tuotantovastuulla purkitettiin myös Arja Korisevan ensimmäinen joululevy Saa joulu aikaan sen, joka ilmestyi joulumarkkinoille 1991. Tämänkin levyn materiaalista filmattiin videokasetti. Ensimmäisestä joululevystään Arja Koriseva vastaanotti platinalevyn. Joulualbumeja hän on sittemmin levyttänyt useampia.
Kolme kovaa koota: Katri, Koivuniemi, Koriseva
Arja Korisevan viimeinen yhteistyö Jaakko Salon kanssa oli korkeatasoinen versio ikivihreästä Anna kaikkien kukkien kukkia, joka levytettiin Toivo Kärjen muistoalbumille Toivo Kärki muistoissamme vuonna 1992.
Jaakko Salon jälkeen Arja Korisevan levytystuotannon vetovastuuseen astui Esa Nieminen, jolla on yhtä lailla vankka kokemus iskelmälevyjen tuottajana. Esa Nieminen tuotti näihin aikoihin myös muun muassa Katri Helenan ja Paula Koivuniemen levyjä, joten näinä vuosina hänen kädenjälkensä on kuulunut Suomen suosituimpien iskelmälaulajattarien urakehityksissä.
Ensimmäinen Esa Niemisen Arjalle tuottama albumi Kun ilta saapuu kaupunkiin julkaistiin syksyllä 1992. Esa Niemisen johdolla Arja Korisevan soundimaailmaa ajanmukaistettiin 90-luvulle. Artisti itse oli erityisen tyytyväinen levyn sataprosenttiseen kotimaisuusasteeseen. Varsinkin albumin nimikkokappaletta soitettiin tiuhaan tahtiin radiotaajuuksilla.
Esa Niemisen tuottamana syntyi myös seuraava albumi Naisen tie, joka näki päivänvalonsa syksyllä 1994. Edellisestä levystä poiketen Naisen tie -albumille kelpuutettiin käännöskappaleitakin. Saksankielisiltä musiikkimarkkinoilta poimittiin tarttuvia iskelmämelodioita, kuten Naisen tie (Prinz Eisenhertz) ja Kuin häkkilintu (Ich will nicht länger dein Geheimnis sein). Radiohitiksi ylsi Kai virheen tein, alun perin alankomaalaisen Anny SchilderinI take it back.
Molemmat Esa Niemisen tuottamat albumit ylittivät vaivattomasti kultalevyrajan.
Näyttelijä Arja Koriseva
Vuonna 1995 Arja Koriseva toteutti erään ikimuistoisimmista työtehtävistään. Ensi-iltansa sai Disneyn suursatsaus Pocahontas-animaatioelokuva. Arja Koriseva pestattiin suomenkielisen ääniraidan päärooliin. 1990-luvun lapset muistavat edelleen Arja Korisevan ensisijaisesti juuri "Suomen Pocahontasina" ja dubbausrooli oli omiaan lisäämään hänen suosiotaan perheen pienimpien keskuudessa. Arja Koriseva loi suomenkielisen asun elokuvan Oscar-palkitulle ikimuistoiselle sävelmälle Colors of the wind, suomeksi Tuulen värit. Arja Koriseva antoi äänensä Pocahontasille myös kolme vuotta myöhemmin ilmestyneessä jatko-osassa Pocahontas II – matka uuteen maailmaan.
Arja Koriseva on todellinen estradien kuningatar – keikka- ja konserttilavojen ohella hän on luonut uraa teatterinäyttämöillä, erityisesti musikaalirooleissa hän on ollut tuttu näky. Hänen ensimmäinen ammattimainen kosketuksensa teatterimaailmaan ajoittuu kevääseen 1995, jolloin hän oli mukana Teatteri Eurooppa Neljän produktiossa Tuhkimo – kenpä hukassa. Sen jälkeen hän on näytellyt muun muassa naispääosat klassikkomusikaaleissa Laulavat sadepisarat (Lahden kaupunginteatteri 1998), My Fair Lady (Turun Samppalinnan kesäteatteri 2000) ja Sound of Music (muun muassa Seinäjoen kaupunginteatteri 2005 ja Imatran Teatteri 2008), vain muutamia näytelmäprojekteja mainitakseni. Arja Korisevan ansioluettelo koostuu monenlaisista näytelmistä, joita on esitetty eri puolilla Suomea. Tutuksi ovat tulleet musikaalien ohella farssit, komediat ja vakavammatkin dramatisoinnit.
Television puolella Arja Koriseva on näytellyt Kari Väänäsen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa draamasarjassa Taivaan tulet ja viime vuosina Kummeli-ryhmän komediasarjassa Kummeli esittää: Kontio & Parmas.
Uuteen levy-yhtiöön
Vuonna 1995 Arja Koriseva vaihtoi levy-yhtiötä Sony Music Finlandiin. Sonylle hän levytti kaikkiaan viisi pitkäsoittoa: kolme perinteistä iskelmälevyä ja kaksi teemalevyä. Uudessa levy-yhtiössä uudet tuottajat toivat Arja Korisevan musiikkiin ripauksen modernimpaa pop-ilmaisua.
Juha Tikka tuotti syksyllä 1995 ilmestyneen albumin Rakastunut nainen. Otsikkokappale on uusi suomenkielinen versio Barbra Streisandin klassikosta Woman in love. Sanoituksen rustaili Hector. Albumi sisältää useampia iloluontoisia duuri-iskelmiä, jotka tuotantotiimi oli bongannut länsinaapurimme sävelaarteistosta. Sellainen on esimerkiksi albumin toinen hittikappale Kattojen primadonna (Inget stoppar oss nu), jonka on säveltänyt maineikas ruotsalainen euroviisusäveltäjä Lasse Holm.
Rakastunut nainen -albumi myi kultaa, mutta tämän älppärin jälkeen Arja Korisevan levyjen menekki tasaantui. Hannu Korkeamäen vastuulla valmistui kesäksi 1997 albumi Mieli maailmoja juoksee. Rami Alangon kirjoittama menevä nimikappale kohosi iskelmäradiokanavien suosikiksi. Pitkän linjan studiomuusikko Juha Björninen taas tuotti vuonna 1998 purkitetun tasaisen tasokkaan albumin Pieni kultainen avain. Levyn ykkösbiisiksi muodostui Kassu Halosen ja Vexi Salmen erinomaisen raflaava Valloitan koko maailman.
Ainaiseen nurinaan siitä, etteivät tangokuninkaalliset palaa tangoon enää Tangomarkkinoiden jälkeen, Arja Koriseva vastasi vuonna 1996 levyttämällä kokonaisen albumillisen tangoklassikoita. Tango Illusion -levyä säestää laajan kokoonpanon orkesteri, ja Arjan lauluosuus äänitettiin samanaikaisesti orkesterin kanssa. Riku Niemen ja Veijo Laineen laatimat hienostuneet orkesterisovitukset tuovat mieleen ennemmin kansainvälisen salonkitangon kuin suomalaisen tanssilavatangon.
Mielenkiintoisin levyjulkaisu on yhteisäänite Tapani Kansan kanssa Yö on hellä vuodelta 1997. Turun kaupunginteatterissa esitettiin tuolloin Ilpo Tuomarilan dramatisoima musiikkinäytelmä Yö on hellä, joka perustui F. Scott Fitzgeraldin romaaniin. Näytelmää varten Kassu Halonen sävelsi ja Vexi Salmi sanoitti 17 laulua. Sävelmiä pidettiin levylle taltioimisen arvoisina. Sony Music Finland julkaisi "soundtrackin", jossa näytelmän lauluja tulkitsevat Arja Koriseva ja Tapani Kansa, vaikka he eivät esiintyneetkään produktiossa lainkaan – eivätkä edes ehtineet käydä katsomassa koko esitystä. Arja Koriseva lauloi kaikki naisroolien laulut ja Tapani Kansa vastaavasti miesroolien.
1990-luvun ilmiö ja supertähti
Arja Korisevan valtaisa kansansuosio jatkui läpi koko 1990-luvun. Hänen nimensä esiintyy säännöllisesti listattaessa suomalaisia 1990-luvun ilmiöitä. Juhlapuheissa Korisevan luonnehdittiin olevan "kansakunnan yhteistä omaisuutta". Sydämellinen taiteilija tunnetaan poikkeuksellisen helposti lähestyttävänä tähtenä, jolla on aina esiintymisten yhteydessä aikaa faneilleen. Samalla Arja Koriseva on osoittanut kuuntelijakunnalleen olevansa ammattitaitoinen taiteilija, joka rakentaa uraansa määrätietoisesti. Arja Koriseva on esimerkiksi järjestänyt säännöllisesti kunnianhimoisia konserttisalikiertueita, joissa hän on osoittanut monipuolisuutensa astumalla ulos perinteisen iskelmätanssittajan muotista tulkitsemalla muutakin kuin suomenkielistä iskelmämusiikkia.
Arja Korisevan huikea vuosikymmen saavutti hienon huipennuksensa 10-vuotisjuhlakiertueen merkeissä. Turneen viimeinen konsertti esitettiin Helsingin Hartwall Areenassa marraskuussa 1999. Nykyään joka toinen suomalainen poppari konsertoi areenalla, mutta tuohon aikaan kotimaisin voimin järjestetyt areenakonsertit olivat huomattavasti harvinaisempia. 1990-luvulla suuren luokan konserttijärjestelyissä pelättiin taloudellisen riskin uhkaa eikä suomalainen viihdeteollisuus ollut kehittynyt vielä niin ammattimaiseksi kuin nykyään. Arja Koriseva on ensimmäisiä kotimaisia esiintyjiä, jonka juhlakonsertti uskaltauduttiin järjestämään Hartwall Areenassa. Ennen häntä uudella areenalla olivat ehtineet esiintyä suomalaisista taiteilijoista ainoastaan Tapani Kansa, Jari Sillanpää, Mestarit, Katri Helena ja Kari Tapio. Arja Korisevan areenakonsertti oli musiikillista ja visuaalista ilotulista: show-elementeistä vastasi erityisesti näyttävä tanssiryhmä, jonka koreografian oli suunnitellut Marco Bjurström. Viimeistään juhlakonsertissaan Arja Koriseva teki selväksi, että hän on kansainväliset kriteerit täyttävä valovoimainen täyden kympin arvoinen viihdyttäjä.
Helmut Lotti tarjosi säpinää levytysrintamalle
Arja Korisevan suurin suosiokausi ajoittuu 1990-luvulle. Se on kiistaton fakta. Taitavinkaan mainos- tai viestintätoimistoammattilainen ei onnistuisi uskottavasti spinnaamaan, että Arja Korisevan aikaansaannokset 2000-luvulla olisivat herättäneet yleisössä yhtä innostunutta vastakaikua kuin 1990-luvulla. Mutta sehän ei suinkaan tarkoita, etteikö Arja Koriseva olisi tämänkin vuosituhannen puolella saanut aikaiseksi hienoja projekteja tai etteikö hänen uudet levytyksensä sisältäisi onnistuneita kohokohtia.
Vuosituhannen vaihduttua Arja Koriseva palasi vanhaan levy-yhtiöönsä, tosin perinteinen Fazer oli myyty osaksi kansainvälistä Warner-konsernia. Warner Music Finlandille levytettiin keväällä 2001 albumi Kuuntelitko sydäntäs, jonka antia ovat muun muassa mestarisäveltäjä Petri Laaksosen kynästä syntyneet iskevät Sun armoillas oon ja Sydämeni säästää aion sulle. Ikävä kyllä, millenniumin aikoihin suuret ylikansalliset levy-yhtiöt potivat jonkinlaista "iskelmäallergiaa", minkä seurauksena iskelmätuotanto rajattiin murto-osaan entisestä. Päitä alkoi pudota ja vain kaikkein myydyimpien iskelmäesiintyjien levytyssopimuksia jatkettiin. Koska Arja Korisevan levyt eivät enää entiseen tapaan myyneet automaattisesti kultaa, yhteistyö Warnerin kanssa jäi vain tähän yhteen albumiin.
Pelastukseksi osoittautui iskelmämyönteinen levy-yhtiö Magnum Music, joka julkaisi Arja Korisevan seuraavan levyn: Nauran ja rakastan vuodelta 2003 on tyylipuhdas iskelmälevy, jonka sisältö kelpasi mukisematta tanssilavayleisölle. Vastaiskuna musiikin teollistumiselle Nauran ja rakastan -albumi äänitettiin kokonaan aidoilla soittimilla.
Säpinää levytysrintamalle aiheutti belgialainen operettiprinssi Helmut Lotti, parinkymmenen vuoden takainen ilmiö, joka tulkitsi koulutetulla äänellään viihdemusiikin standardeja. Lottilla oli tapana levyttää duetto yhden artistin kanssa niistä maista, joissa hän esiintyi säännöllisesti. Helmut Lottin levyt menivät Suomessa kuin kuumille kiville ja hän esiintyi säännöllisesti loppuunmyydyille konserttiareenoille, joten ilman muuta oli perusteltua äänittää duetto suomalaisen laulajan kanssa. Suomalaiseksi duettokaveriksi valikoitui Arja Koriseva. Koriseva ja Lotti levyttivät kaksikielisen version Aranjuez-konserton teemasta Näkemiin / All my life. Levytyksessä kuullaan Arja laulamassa englanniksi ja Helmutiltakin taittuu suomi yllättävän luontevasti. Yhteisesitys sisällytettiin Helmut Lotti goes Classic III -albumin suomalaispainokselle (2001).
00-luvulla ilmestyivät vielä albumit Kun aika on (2007) ja Minä taistelen (2009). Ensin mainittu on pieteetillä valmistettu coverlevy, jonka Arja Koriseva tuotti itse oman yhtiönsä kautta. Arja Koriseva on Jari Sillanpään tapaan aina tulkinnut konserteissaan ikivihreitä ja ihailijoidensa iloksi hänen tulkintansa 1960- ja 70-luvun klassikkohiteistä ikuistettiin levylle. Upouusia iskelmiä sisältänyt Minä taistelen -levy valmistettiin Risto Asikaisen ja Ilkka Vainion luotsaamana Edel Records -levy-yhtiölle. Levylle lauluja kirjoittivat aikansa työllistetyimmät iskelmänikkarit: Asikaisen ja Vainion ohella esimerkiksi Petri Somer, Lasse Wikman, Pertti Jalonen, Sinikka Svärd, Kikka Laitinen, Sana Mustonen...
Luottosäestäjät ja -muusikot
Arja Korisevan uralla merkittävässä asemassa ovat olleet luotettavat säestäjät ja taustamuusikot. Arja Koriseva perusti taustalleen yhtyeen vuonna 1989 jo ennen osallistumistaan Tangomarkkinoiden loppukilpailuun. Muusikot löytyivät näppärästi samasta opinahjosta eli Keski-Suomen konservatoriosta. Näin sai alkunsa tanssiorkesteri Fortuna. Koriseva oli laskeskellut, että vaikka voittoa tangokilpailusta ei tulisikaan, esiintyminen televisiossa miljoonayleisölle saattaisi silti lisätä kysyntää keikkamarkkinoilla. Arja Koriseva on esiintynyt Fortunan kanssa kaikki nämä vuodet. Kokoonpano on luonnollisesti vaihdellut vuosien varrella mutta yhtä lailla yhdistelmä Arja Koriseva ja Fortuna on ollut vakiintunut näky tanssilavojen, huvipaikkojen ja ravintoloiden ilmoitustauluilla.
Fortunan nykyinen kapellimestari on Minna Lintukangas, jonka kanssa yhteistyö on sujunut saumattomasti. Kaksikon ylväs taidonnäyte on Arja Korisevan viimeisin albumijulkaisu, akustinen Majakanvartijat (2019), joka koostuu tekstivetoisista syvällisemmistä iskelmistä.
Vuosien saatossa Arja Korisevan rinnalla on esiintynyt myös lahjakas konserttipianisti Jouni Somero, joka on ollut Korisevan luottosäestäjä muun muassa joulu- ja kirkkokonserteissa. Parivaljakon musisointia on tallennettu 2010-luvun alussa kahdelle teema-albumille.
Taittuu multakin rock'n'roll
Viimeisen viiden vuoden aikana Arja Koriseva on ollut jälleen enemmän esillä valtakunnallisessa julkisuudessa. Runsaasti mediahuomiota hän saavutti keväällä 2015 osallistuessaan Tähdet tähdet -televisiokilpailuun. Sosiaalisessa mediassa noteerattiin Korisevan hulvattomat versiot Rebel yell -punk-klassikosta tai StratovariuksenEagleheartista.
Eräänlaiseksi paluukappaleekseen Arja Koriseva oli kaavaillut Mariskan, Mikko Tammisen ja Väinö Walleniuksen yhteistyön tulosta Leipää, lempee, lämpöö, joka edustaa tämän päivän soundia, missä eri musiikkityylit kohtaavat toisensa entistä saumattomammin. Sanoituskin edustaa syvällisempää ja elämänmakuisempaa tyyliä kuin hänen alkuaikojensa kappaleet, joiden lyriikat nojautuivat enimmäkseen perinteiseen naiivimpaan iskelmätraditioon. Laulun ensiesitys koitti kesällä 2016.
Viime vuonna Arja Koriseva juhlisti komeasti uransa 30-vuotista merkkipaalua kiertueella luovan kokkolalaisen tango- ja viihdeorkesteri Guardia Nuevan kanssa. Arviot ja yleisöpalaute olivat yksimielisen ylistäviä.
Tämänvuotinen Vain elämää -osallistuminen osuu hyvään saumaan. Arja Koriseva on tullut alalle jäädäkseen ja nähtäväksi jää, millaisten projektien parissa häneen vielä törmätäänkään.
Laulaja vailla hittiä?
Olen kirjoittanut ihan mielettömän paljon tekstiä Arja Korisevasta sivuamatta kertaakaan häneen niin usein liitettyä väitettä: hänellä ei ole hittiä. Tähän olettamukseen törmäsi taas sosiaalisessa mediassa välittömästi, kun tämän tuotantokauden Vain elämää -osallistujat julkistettiin. Oikeastaan syy aiheen sivuuttamiseen johtuu osittain siitä, että pohdiskelin tätä sitkeästi elävää käsitystä viisi vuotta sitten yhdessä ensimmäisistä täällä julkaistuissa kirjoituksissa.
Todellisuudessa Arja Koriseva on saavuttanut 1990-luvulla useampia listamerkintöjä. Hänen levytyksensä soivat sen verran aktiivisesti esimerkiksi Radio Suomessa ja paikallisradioissa, että Arja Korisevan nimi toistui usein radiosoittoa mittaavilla listoilla ja Rumban50 hittiä -listalla. Vaikka laulut eivät välttämättä tavoittaneetkaan kaiken kansan huomiota, ne menestyivät iskelmäväen suosimilla foorumeilla. On totta, että Arja Korisevalta puuttuu sellainen jättihitti, joka yhdistettäisiin häneen tavaramerkin omaisesti. Esimerkiksi hänen aikalaisistaan Joel Hallikaisella oli Kuurankukkansa ja Kaija KoollaKuka keksi rakkauden. Arja Korisevan kohdalla mielikuva "hitittömyydestä" saattaa johtua hänen poikkeuksellisen suuresta suosiostaan. Kaikki suomalaiset tiesivät Arja Korisevan, mutta eivät välttämättä osanneet nimetä häneltä yhtään kappaletta – toisin kuin esimerkiksi Joel Hallikaiselta tai Kaija Koolta. Arja Koriseva miellettiin ensisijaisesti iskelmälaulajaksi, mutta häntä ei assosioitu automaattisesti johonkin tiettyyn kappaleeseen.
Tätä kirjoittaessa Spotifyssa Arja Korisevan kaikkien aikojen kuunnelluin levytys on Enkelin silmin, kuuntelukertoja 1,4 miljoonaa. Enkelin silmin -kappaletta voitaneen nykyään luonnehtia vähintään jonkinasteiseksi kestosuosiksi ja ikivihreäksi. Sen mainitseminen on ollut usein paras vasta-argumentti, kun jossain yhteydessä mainitaan Arja Koriseva laulajana, jolta puuttuu hitti. Myös esimerkiksi Rannalla-tango on vakiinnuttanut asemansa iskelmäväen (ja laulutaitoisen karaokekansan) suosikkina ja tottahan toki Pocahontas-elokuvasta tuttu Tuulen värit on jäänyt suomenkielisenäkin versiona kansakunnan muistiin.
Soittolista: Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää
Spotify-soittolistalle kokosin 50 Arja Korisevan levytystä (jokseenkin) kronologiseen järjestykseen. Pituutta soittolistalla on liki kolme tuntia. Soittolistan agendana on yhtäältä tarjota yhdenlainen läpileikkaus Arja Korisevan levytystuotantoon ja toisaalta osoittaa, että hänen laaja levytysantologiansa sisältää lukuisia miellyttäviä ja mukavia iskelmälauluja, vaikka yleisen mielikuvan mukaan hänellä ei olisikaan yhtään "tunnettua hittiä". Kuitenkin useammat soittolistan kappaleista kuuluvat olennaisena osana 1990-luvun suomalaisen iskelmän soundtrackiin.
Soittolistaa kootessani tein yhden mielivaltaisen linjauksen: jätin tarkoituksella pois cover- ja teema-albumien tarjonnan. En suinkaan sen vuoksi, että niissä olisi mitään vikaa, mutta lauluista suurin osa mielletään edelleen leimallisesti toisten artistien kappaleiksi, ja halusin soittolistalla nostaa valokeilaan nimenomaan Arja Korisevan tutuksi tekemiä lauluja ja levittää niiden avulla iskelmän ilosanomaa. Siksi soittolista on saanut nimekseen Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää. Soittolistan pääpaino on ymmärrettävästi 1990-luvun menestysalbumeissa, mutta mukana on levytyksiä molemmilta vuosituhannelta, tuoreimpina Leipää, lempee, lämpöö (2016), Enkeleitä yövuorossa (2018) ja Majakanvartijat (2019).
Itsestään selvien virstanpylväiden valikoin listalle muutamia vähemmälle huomiolle jääneitä albumiraitoja, joita luonnehtisin unohdetuiksi helmiksi. Listalla on toki veikeä ylistyslaulu finnhits-aikakaudelle Uudet tähdet vuodelta 2003. Oikeastaan Arja Korisevan laulamien iskelmien filosofian voisi tiivistää Sana Mustosen sanoitus Pieni laulu (2009):
"Irrota se surun lieka
ennen kuin se kiristää.
Laula vaikka pieni laulu
jos se mieltä piristää.
Murheenkahle kaulallasi
joskus tekee kipeää.
Laula silloin pieni laulu
sydämees sen lämpö jää."
Säkeisiin on kiteytetty eräs iskelmien perimmäisistä tarkoituksista: lohdun ja ilon tuominen tavallisen harmaan arkirutiinin keskelle.
Arja Korisevan pitkän oppimäärän voi lukea Hellevi Poudan ja artistin itsensä kirjoittamasta teoksesta Kuningatar Arja – Ammattina artisti (Docendo 2015).
Elokuussa 1980 Marion voitti Yleisradion edustajana Intervision laulukilpailut Puolan Sopotissa. Suomalaisen viisuhistorian merkkipaalun juhlavuoden kunniaksi julkaisen kolmiosaisen kirjoitussarjan, jossa käsittelen Suomen ja Yleisradion osallistumista Intervision laulukilpailuihin.
Edellisessä kirjoituksessa taustoitettiin kylmän sodan aikaisen Euroopan yleisradioyhteistyön kahtiajakautuminen ja esiteltiin ensimmäiset Intervision laulukilpailut, jotka käytiin Tšekkoslovakiassa 1960-luvulla. Tämän kirjoitussarjan toisen osan fokuksena ovat maineikkaat Sopotin laulufestivaalit, joiden yhteydessä järjestettiin Intervision laulukilpailut vuosina 1977–1980.
Sisällys:
Toimintaympäristön esittely: Sopotin festivaalit
Sävelhelmiä maailman eri kulmilta vuodesta 1961 lähtien
Suomalaiset idän ihmeitä kokemassa
Grand Prix du Disque
Grand Prix du Disque 1974
Grand Prix du Disque 1975
Grand Prix du Disque 1976
Kylmää sotaa ja rakkautta
Kuvaus aikakaudesta: ETYKin jälkimainingeissa
Intervision laulukilpailun paluu
Sopotin Intervision laulukilpailut 1977–1980
Myyttejä ja virheellisiä käsityksiä
Idän Euroviisut? Yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia
Sopotin festivaalien moninaiset kilpailusarjat
1977
Yleisradion luottolaulajat Sopotiin
Eturivin tähdet palkintopalleille
Närhen liito loppui lyhyeen
1978
Viisut '78: euro- ja interviisukarsinnat samaan nippuun
Ikaros lähti Sopotiin, Taiska kalaan
Tuutin täydeltä Sopotin sopotuksia
Amatöörejä ja legendoja Sopotin lavalla
Kohu-Alla voitti Interviisut
Ei mikään Ikaroksen lento
1979
Viisut '79: kerrankin viisuvalinnat kansan makuun
Mikä yhdistää Suomea ja Kuubaa?
Puolalainen rockjumala hurmasi jazzilla
Gregerille suitsutusta yleisön suosikkiäänestyksessä
Opintomatkojen raskaat lunnaat
1980
Viisut '80: Interviisukarsinnoista yhden naisen show
Puolan lakkokesän viisut
Maailmantähden elkein viisuvoittoon
Marion oli itäsaksalaisten suosikki
Suomen ensimmäinen viisuvoittaja Marion
1981
Alatalo-Inter-Show
Reggae oli OK interviisukarsinnoissakin
Lech Wałęsa torppasi Mikko Alatalon matkan Sopotiin
"Sä olet Varsova – ja itket"
Jälkinäytös
Sopotin festivaalit sotatilan jälkeen
Intervisiomaat suuntaavat länteen
Sopotin festivaalien perintö elää
Lähteet
Toimintaympäristön esittely: Sopotin festivaalit
Sävelhelmiä maailman eri kulmilta vuodesta 1961 lähtien
Kuten kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa mainittiin, kylmän sodan aikana miltei jokaisessa kansandemokratiassa järjestettiin mittavat kansainväliset kevyen musiikin festivaalit, joissa vuosittain esiintyi kymmeniä viihdetaiteilijoita. Itäisen Euroopan musiikkitapahtumista arvostetuimmaksi kohosivat puolalaisten isännöimät Sopotin festivaalit. Tapahtuman isänä on legendaarinen puolalainen säveltäjä Władysław Szpilman, joka toivoi kansainvälisen musiikkitapahtuman tuovan näkyvyyttä ja mainetta puolalaiselle musiikkikulttuurille. Puolan radio ja televisio otti ideasta kopin ja kehitti televisioitavan kansainvälisen laulukilpailun, joka toteutettiin ensimmäisen kerran elokuussa 1961 Gdańskin telakoilla. Tapahtumasta muodostui vuosittainen perinne ja vuodesta 1964 lähtien festivaaliareenaksi vakiintui naapurikaupunki Sopotin Metsäooppera (Opera Leśna) – keskelle metsää rakennettu suurikokoinen katettu amfiteatteri, jonne mahtui liki 6 000 katsojaa. Vuosikymmenien saatossa Sopotin festivaaleista kasvoi mammuttimainen suurtapahtuma, joka kokosi yhteen esiintyjiä ympäri maailmaa.
Sopotin laulukilpailut olivat alusta alkaen avoimet osallistujille niin idästä kuin lännestä. Jo ensimmäisillä festivaaleilla vuonna 1961 esiintyi esimerkiksi Euroviisuista tuttuja laulajia, kuten norjalainen Nora Brockstedt ja tanskalainen Birthe Wilke. Ensimmäiseksi voittajaksikin äänestettiin sveitsiläinen Jo Roland. Nykyään Sopotin festivaaleihin liitetään runsaasti virheellisiä mielikuvia. Esimerkiksi kovasti arvostettu ja usein siteerattu australialainen televisiodokumentti The Secret History of Eurovision (2011) antaa ymmärtää, että Sopotin festivaali olisi ollut lähinnä jonkinlainen ankea reaalisosialismin ilmentymä. Todellisuudessa Sopotin festivaaleja voisi päinvastoin pitää edistyksellisinä, sillä se oli 1960-luvulla poikkeuksellinen paneurooppalainen kulttuuritapahtuma, jossa esiintyi saumattomasti artisteja rautaesiripun molemmilta puolilta. Eikä osallistujalista rajoittunut ainoastaan Eurooppaan, sillä Sopotin festivaaleille saapui taiteilijoita myös Atlantin takaa – niin kapitalistisista Kanadasta ja Yhdysvalloista kuin sosialistisesta Kuubasta. Aarno Walli luonnehti Sopotin festivaaleja erittäin myönteiseen sävyyn Katso-lehdessä vuonna 1967:
"Voimakas ystävällinen itä-länsi-kosketus, osanottajia mm. USA, Cub, itäblokin maat, kaikki Pohjoismaat. Ei-kaupallinen pr-toiminta hyvä, yleistunnelma paras mahdollinen." (Katso 15/1967)
Arvostettu historiantutkija Katalin Miklóssy, joka on erikoistunut tutkimuksissaan kylmän sodan aikaisiin sosialistisiin yhteiskuntajärjestelmiin, on tutkimusartikkelissaan (2014) tuonut esille, että 1960-luvun puolessavälissä Sopotin festivaalien järjestelyissä oli mukana Belgian televisio. Belgian-linkki on ilmeisesti lisännyt länsimaiden kiinnostusta Sopotin kilpailua kohtaan.
Koska Sopotin festivaalien alkuperäisenä agendana oli tehdä puolalaista musiikkia tutuksi, festivaalin laulukilpailun osallistujien oli esitettävä omaan ohjelmistoon kuuluvien laulujen lisäksi yksi puolalainen sävelmä – jonka toki sai tulkita hallitsemallaan kielellä.
Yleisradion Aarno Walli kirjoitti Katso-lehteen reportaasin vuoden 1966 Sopotin festivaalista. Seuraavat valikoidut sitaatit valaisevat tyhjentävästi tapahtuman luonnetta ja kilpailun formaattia 1960-luvulla:
"Sopot, Itämeren rannalla Gdanskin ja Gdynian välissä sijaitseva kylpyläkaupunki, muistuttaa jossain määrin Hankoa, mutta on asukasluvultaan suunnilleen Jyväskylän suuruusluokkaa. Siellä järjestetään Puolan radion ja television toimesta joka vuosi laulufestivaalit, viime-elokuinen oli jo kuudes. Osanottajamäärä on kasvanut vuodesta vuoteen ja viime kilpailussa oli 27 maata edustettuna. Itäblokin maista olivat vain Neuvostoliitto ja Romanian kansantasavalta poissa, Länsi Euroopasta olivat mukana useimmat eurovisiomaat, mm. kaikki Pohjoismaat, ja Euroopan ulkopuolelta Yhdysvallat, Meksiko, Kuuba ja Länsi-Intia."
"Sopotin festivaalit ovat nelipäiväiset. Ensimmäisenä päivänä on ns. kansainvälinen päivä, jolloin joka maata edustaa yksi omalla kielellä laulettu laulelma. Toinen päivä on Puolan päivä. Siinä jokainen kilpailija esittää puolalaisen laulelman, joka on valittu varta vasten lähetetyistä ehdotuksista ja sitten sovitettu ja tekstitetty kotimaassa. Kolmantena päivänä on kansainvälinen konsertti, jolloin jokainen esittää vapaavalintaisen sävelmän omasta ohjelmistostaan. Jokainen ilta muodostaa erillisen kilpailun. Sitä arvostelee tuomaristo, jossa on yksi jäsen kustakin osanottajamaasta."
"Sopotin juhlille on yksimielisesti annettu ylistäviä lausuntoja. Musiikkimaa Puola on halunnut että niihin kannattaa tulla kaukaakin. Leppoisuus, viihtyisyys ja vieraanvaraisuus jätti kauniin muiston ja monen mielestä kotimatkaa olisi voinut lykätä vaikkapa viikolla. Järjestäjät eivät kitsastelleet mahdollisimman muhkeiden puitteiden aikaansaamiseksi, niinpä säestyksestä huolehti Puolan radion viihdeorkesteri (57) sekä lisäksi Puolan radion tanssiorkesteri (17) siis yhteensä 74 muusikkoa." (Katso 16/1967)
Festivaalit sähköistivät tunnelman Sopotin kylpyläkaupungissa, joka täyttyi kansainvälisestä väriloistosta. Esiintyjät majoittuivat paikalliseen hotelli Grandiin, tsaarin entiseen lomakolossiin, jonka edustalla kuhisi festivaaliviikkojen aikana sadoittain nimikirjoitusten metsästäjiä.
Suomalaiset idän ihmeitä kokemassa
Suomalaiset osallistuivat Sopotin festivaaleille alusta alkaen. Suomalaisväriä Puolassa ovat edustaneet muun muassa Ritva Mustonen, Marion Rung, Ragni Malmsten, Laila Halme, Lasse Mårtenson, Carola, Laila Kinnunen, Tamara Lund, Katri Helena, Tapio Heinonen, Matti ja Teppo, Ritva Oksanen, Lea Laven, Päivi Paunu ja Jukka Kuoppamäki. Lukuisille kotimaisille iskelmä- ja poptähdille on siis kertynyt ansioluetteloihinsa Sopotin myötä edustustehtävä kansainvälisessä laulukilpailussa. Sopotin-matkoista on kuitenkin jäänyt pääsääntöisesti vähänlaisesti kerrottavaa, kun taas esimerkiksi euroviisureissuja muistellaan pikkutarkkuutta hipoen elämäkerroissa ja television nostalgiateemaisissa ohjelmissa. Onkohan moni edellä mainituista viihdetaiteilijoista myöhempinä vuosikymmeninä edes mahtanut muistaa, että on viettänyt elokuisen viikon Puolassa edustamassa Suomea.
Luonnollisesti Sopot ei herättänyt vastaavanlaista kiinnostusta kuin Euroviisut, koska Sopotin kilpailua ei voinut seurata Suomessa televisiosta suorana lähetyksenä, vaikka Sopotin festivaalit televisioitiin ja lähetettiin Intervision välityksellä itäblokkiin. 1960- ja 70-lukujen vaihteessa suomalaisten mahdollisuus perehtyä Sopotin festivaalitarjontaan oli lähinnä satunnaisten radio-ohjelmien varassa. Useimmiten Yleisradio lähetti vasta kuukausia festivaalien jälkeen toimitetun radiolähetyksen, johon oli koottu festivaaliohjelmiston parhaimmistoa.
Muutamia mainintoja idän festivaalireissuista onnistuin bongaamaan muistelmista ja haastatteluista:
Kirka: "Palkkiot tulivat zlotyina tai leveinä – eikä niillä ollut mitään käyttöä, maasta niitä ei saanut viedä. Jos niitä yritti lahjoittaa ihmisille, ne hermostuivat kauheasti. Siksi koko artistijengi kerääntyi joka ilta hotellin baariin ja yritti tuhota rahat juomalla – samppanjaa koko pöydälle, juokaa, olkaa hyvä, maljanne! Oli se hirveää touhua, lavalla kauheaa glitteriä ja glamouria, hotellissa rahan syytämistä – ja ympärillä köyhää ja puutetta, ihmisillä syödäkseen vain leipää ja kaalia." (Babitzin, Kinnunen 1999, 135–136)
Jukka Kuoppamäki: "Palkka maksettiin pääosin zloteissa, joita ei voinut viedä maasta. Ne piti siis hummata. Asuimme Sopotin kylpylähotellissa, joka oli kuin kuvakirjasta. Harjoitusten jälkeen tuli ruuhkaa ravintolaan, joten yksi meistä lähetettiin aina edeltä varaamaan pöytä ja tekemään tilausta. En unohda koskaan, kuinka Katri [Helena] ja Sirpa [Kuoppamäki] kerran kaunistautumasta tultuaan kysyivät, mitä olin tilannut, ja vastauksen kuultuaan huusivat yhteen ääneen: – Ei aina samppanjaa ja kaviaaria!" (Kuoppamäki 1998, 60)
Reijo Karvonen: "Olihan se niin ufoa se Puolan meininki siihen aikaan. Kylpyläkaupungin idylli, hiekkadyynit silmäkantamattomiin ja hieno Grand Hotel, johon meidät käytännössä eristettiin, koska yleisön kiinnostus oli aivan suunnatonta. Fanilaumat päivystivät hotellin ulkopuolella yötä päivää nimmareita pyydystämässä ja artistit piti salakuljettaa ulos, jos halusi päästä kaupungille. Oli aika hienoa istua vankina samassa hotellin baarissa Alla Pugatšovan ja Procol HaruminGary Brookerin kanssa." (Selvis-lehti 3/2008)
Grand Prix du Disque
Suomalaiset esiintyjät
Grand Prix du Disque
-kilpailussa
1974: Marion 1975: Kirka 1976: Kisu 1977: ei edustajaa 1978: Bon Bon 1979: Greger 1980: ei edustajaa
1970-luvulle saavuttaessa Sopotin festivaalit paisuivat paisumistaan. Vuosikymmenen alussa kilpailuun osallistui parhaimmillaan yli kolmekymmentä esiintyjää. Sopotiin matkusti artisteja Kaukoitää, Australiaa ja Uutta Seelantia myöten. Festivaalin sadosta julkaistiin myös äänilevyjä. Livetaltioinnit äänitettiin kilpailulavalla harjoituspäivinä keskellä yötä, koska Sopotin Metsäooppera oli ulkoilmatila ja päivisin alueella kuului liikaa meteliä. Vinyylit prässättiin vauhdilla, jotta uunituoreet levyt olivat myynnissä varsinaisina festivaalipäivinä.
1970-luvulla festivaalien kilpailu alkoi kantaa nimeä Grand Prix du Disque, jossa artistit edustivat levy-yhtiöitään. Apu-lehden Raila Kinnunen kirjasi vuonna 1976 Sopotin festivaalien pääsihteerin Lech B. Sikorskin lausunnon, joka valottaa syytä sille miksi kilpailu muutettiin levy-yhtiöiden väliseksi:
"Ennen ei ollut mitään yleispätevää periaatetta jolla eri maat olisivat valinneet edustajansa. Nyt käännymme suoraan levy-yhtiöiden puoleen, joille on kunniakysymys lähettää mahdollisimman hyvä kate nimelleen. Katsomme tason tästä nousseen. Jokainen levy-yhtiön nimen mainintakerta velvoittaa sitä vastaamaan entistä tiukemmin valinnastaan ja häpeämään jos se on lähettänyt kehnon edustajan." (Apu 37/1976)
Grand Prix du Disque -kilpailu käytiin ensisijaisesti esiintyjien eikä niinkään sävellysten välillä. Tuomariston arviointikriteereinä olivat esiintyjän ammattitaito ja hänen ohjelmistonsa täysipainoisuus. Sopotin festivaalit muodostuivat merkittäviksi markkinointi- ja verkostoitumistapahtumiksi levy-yhtiöille. Etenkin länsieurooppalaiset levy-yhtiöt toivoivat Sopotin tarjoavan kansainvälistä näkyvyyttä kiinnityksilleen. Grand Prix du Disque -kilpailuun saattoi osallistua enemmän edustajia lännestä kuin idästä. Näin ollen kaikki nykyään esitetyt väitteet, joiden mukaan Sopot oli sosialistisen leirin oma hiekkalaatikko, joihin Suomi osallistui vain suomettumisen ja rähmällään olon vuoksi, ovat täysin harhaanjohtavia ja virheellisiä.
Suomessa toimi 1970-luvun alkupuoliskolla vain yksi kansainvälinen levy-yhtiö EMI Finland – kaikki muut levy-yhtiöt olivat kotimaisessa omistuksessa – ja juuri EMI värväsi osallistujia Grand Prix du Disque -kilpailuun. Grand Prix du Disque -kilpailun suomalaisedustajat eivät siis varsinaisesti edustaneet Sopotissa Suomea vaan levy-yhtiötään EMI Finlandia.
Grand Prix du Disque 1974
Vuonna 1974 Suomen EMI valitsi edustajakseen Sopotiin supertähtensä Marionin, jolla oli vankka kokemus kansainvälisistä edustustehtävistä: vuonna 1968 Marion oli voittanut Bulgariassa Kultaisen Orfeuksen festivaalit ja edellisenä vuonna hän oli saavuttanut Suomen siihen mennessä parhaan sijoituksen Eurovision laulukilpailuissa Tom tom tom -esityksellään.
Marion oli Sopotin ykkönen vuonna 1974!
Marion tulkitsi elokuussa 1974 Sopotissa kolme laulua: I believe in music, jonka hän oli levyttänyt samana vuonna suomeksi nimellä Uskon lauluun, I'll do it all again ja puolalaisena sävelmänä This was a world (To był świat w zupelnie starum stylu). Marion oli lavalla valloittavimmillaan ja hänen lumoava kansainvälisen tason esiintymisensä teki vaikutuksen tuomaristoon. Marion äänestettiin Grand Prix du Disque -kilpailun voittajaksi. Marion kuvaili haastatteluissa, kuinka hänellä oli lavalla niin hyvä olla ja yhteistyö puolalaisen kapellimestarin Henryk Debichin kanssa sujui erittäin jouhevasti.
Sopotin-voiton ratkettua Saksan liittotasavallassa vaikuttanut levytuottaja Gerd Thumser oli ehdottanut Marionille yhteistyötä ja väläytellyt mahdollisuutta levyttää Saksassa. Aluksi Marion ja hänen tiiminsä eivät antaneet Thumserin puheille minkäänlaista arvoa. Kansainvälisissä musiikkitapahtumissa kierteli monenmoisia tuottajia lupaamassa kuut ja tähdet taivaalta, mutta suunnitelmat harvoin realisoituivat, kun festivaalien huumasta palattiin arkeen. Kuinka ollakaan, loppuvuodesta 1974 Gerd Thumser todella otti yhteyttä Suomen EMIiin ja kutsui Marionin Müncheniin levyttämään ranskalaisen sävelmän El Bimbo. Marionin saksankielisestä levytyksestä El Bimbo muodostui pienoinen menestys Saksan liittotasavallassa ja kappale pärjäsi hienosti hittiparaateissa ja musiikkiohjelmissa. El Bimbosta alkoi Marionin viitisen vuotta kestänyt levytysura Länsi-Saksassa.
Sopotin-voiton seuraukset kuvastavat oivaltavasti, kuinka kylmän sodan aikana idän ja lännen väliset suhteet olivat huomattavasti dynaamisempia kuin kahden blokin vastakkainasettelua korostava historiankirjoitus on antanut ymmärtää: menestyminen idän laulukilpailussa mahdollisti uran urkenemisen lännessä.
Grand Prix du Disque 1975
Myös vuoden 1975 Grand Prix du Disque -kilpailu sujui suomalaisittain mukavasti, vaikka virallista palkintosijaa ei tullutkaan. EMI Finland lähetti kilpailuun Kirkan. Kirkan kilpailukappaleet Sopotissa olivat Varrella virran, Bobby VintoninMy melody of love (Herzen haben keine Fenster) ja puolalaisena lauluna Skylark (Cała jesteś w skowronkach). My melody of love (esitys kuultavissa YouTubessa) osoittautui artistin omasta vastustelusta huolimatta erinomaiseksi kappalevalinnaksi, sillä Kirkan esitys räjäytti potin puolalaisen yleisön keskuudessa. Kirka on muistellut eläväisesti ikimuistoista festivaalikokemusta elämäkerrassaan:
"Sopotissa ja Interviisuissa olin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla lauloin Bobby Vintonin biisin Melody of love. Puolalaisten mielestä Vinton oli puolalainen ja biisi sattui olemaan listaykkösenä juuri silloin – suksi oli mieletön ja jengi meni ihan sekaisin. Alun perin olin ollut sitä mieltä, ettei sellaista saatanan humppaa voi kukaan laulaa – rullaati rullaati. Mutta se oli osuva festaribiisi, jengi nousi penkeille, rupesivat laulamaan mukana ja kun esitys oli ohi, minua vietiin, kesken konsertin. Siihen tuli neljä pukumiestä, jotka sanoivat, että nyt mennään. Pistivät autoon ja kiidättivät Grand Hoteliin, ulos ette enää mene, me emme voi vastata turvallisuudestanne – menit jätkä ja räjäytit potin. Siinä ovellahan pyöri aina tuhansia ihmisiä, jotka repi hihasta. Loppuajaksi minusta tuli hotellivanki." (Babitzin, Kinnunen 1999, 135)
Puolalaisyleisön hurmioituneen vastaanoton seurauksena Kirka kutsuttiin myöhemmin syksyllä 1975 esiintymään Varsovaan.
Grand Prix du Disque 1976
Elokuussa 1976 oli EMIn artisteista Kisun vuoro päästä haistelemaan Sopotin tuulia. Kisun esittämät laulut olivat Feelings, Jukka Kuoppamäen säveltämä Hear my song – joka tunnetaan paremmin suomenkielisellä nimellään Nyt huolet pois – ja puolalaisena kappaleena So little, so much (Żeby szczęśliwym być). Kisulle Sopotin-matka oli ainutlaatuinen opintomatka vailla vertaa:
"Olen ensimmäistä kertaa mukana festivaaleilla, ensimmäistä kertaa edustamassa ulkomailla. Ensimmäistä kertaa teen myös töitä näin suuren ja loistavan orkesterin kanssa ja saan seurata näin kovatasoisen solistijoukon työskentelyä. Joten oppia aion." (Apu 37/1976)
Aikaisempina vuosina Sopotin kilpailut eivät herättäneet merkittävästi huomiota Suomessa, mutta vuonna 1976 muun muassa Apu-lehden Raila Kinnunen kirjoitti festivaalista kattavan reportaasin, mikä osaltaan indikoi kasvavasta kiinnostuksesta Sopotia kohtaan. Toki Marionin voitto vuonna 1974 noteerattiin jossain määrin viihdelehdistössä ja esimerkiksi Yleisradion Iltatähti-televisio-ohjelmassa. Raila Kinnunen luonnehti jo vuonna 1976 Sopotin Grand Prix du Disque -kilpailua "Itä-Euroopan Euroviisuiksi", vaikka mittelön formaatti poikkesi melko lailla Eurovision laulukilpailuista. Joka tapauksessa vuonna 1977 Sopotin festivaalit kokivat eräänlaisen uudelleenbrändäyksen, minkä seurauksena festivaaleille kehitettiin levy-yhtiöiden välisen kilpailun rinnalle Intervision laulukilpailut.
Kylmää sotaa ja rakkautta
Kuvaus aikakaudesta: ETYKin jälkimainingeissa
Suomen valtionjohdon harjoittaman aktiivisen puolueettomuuspolitiikan huipentumana pidetään Helsingin isännöimää Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) huippukokousta kesällä 1975. ETY-kokouksessa 35 valtion päämiehet allekirjoittivat Helsingin päätöslauselman, minkä tarkoituksena oli kohentaa länsimaiden ja sosialististen valtioiden välisiä suhteita. Ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan Euroopan maiden johtajat niin lännestä kuin idästä – Albanian itsevaltaista Enver Hoxhaa lukuun ottamatta – kokoontuivat neuvottelemaan korkeimman tason poliittiseen konferenssiin. Puolueeton Suomi pyrki aktiivisesti rakentamaan siltoja idän ja lännen välille. ETYKin konsensushenkisen päätöslauselman tavoitteena oli edesauttaa liennytystä vakiinnuttamalla Euroopan rajat ja hyväksymällä tietynlainen status quo, jossa kahtiajakautunut Eurooppa pyrki elämään "rauhanomaisen rinnakkaiselon" hengessä ja raottamaan rautaesirippua lisäämällä yhteistyötä. Arvostelijoiden mukaan Helsingin päätöslauselma sinetöi Euroopan kaksinapaisuuden. Allekirjoittamalla läntiset valtiot hyväksyivät itäisen Keski-Euroopan valtioiden kuulumisen Neuvostoliiton etupiiriin. Toisaalta päätöslauselmassa linjattiin samalla ihmisoikeuksista, avoimesta tiedonvälityksestä ja vapaasta liikkumisesta yli rajojen. Nämä linjaukset saattoivat osaltaan edistää sosialististen diktatuurien romahtamista Itä-Euroopassa 1980-luvulla.
Itä-Euroopan yleisradioliitto OIRT korosti virallisissa tiedotteissaan tavoittelevansa ETYKin "Helsingin hengen" mukaisia eurooppalaisen yhteistyön arvoja. Helsingin päätöslauselmassa mainittiin vapaan tiedonvälityksen ohella muun muassa yhteistyö ja vaihtotoiminta kulttuurin saralla. Läntisen Eurovision ja itäisen Intervision jo 1960-luvulla alkaneeseen yhteistyöhön viitattiin oivaltavana esimerkkinä ETYK-henkisestä tiedonvälityksestä.
Intervision laulukilpailun paluu
Eurovision laulukilpailut oli välitetty Intervision verkossa vuodesta 1965 lähtien. Euroviisujen suosio oli 1970-luvulla erittäin suuri: kilpailulähetys oli vuosittain maanosan katsotuimpia televisio-ohjelmia ja etenkin 1970-luvun puolivälissä useammat kilpailussa menestyneet laulut nousivat merkittäviksi kansainvälisiksi hiteiksi, jotka nousivat listojen kärkisijoille ympäri Eurooppaa ja myivät miljoonia äänitteitä.
Euroviisujen poikkeuksellisen mahtava menestyskulku lienee vaikuttanut osaltaan siihen, että Intervisio elvytti oman laulukilpailunsa. Puolan televisio Telewizja Polska (TVP) ilmoitti, että vuonna 1977 Sopotin festivaaleilla järjestetään Intervision laulukilpailut.
Vaikka virallisissa julkilausumissa OIRT julistikin tähdentävänsä rauhanomaista rinnakkaiseloa ja eurooppalaista yhteistyötä, kulisseissa Intervision laulukilpailut valjastettiin osaksi kylmän sodan aikaisia kulttuurisotia. Euroviisutohtori Dean Vuletićin tutkimuksen (2018) mukaan Puolan television komitean puheenjohtaja perusteli Puolan valtiovarainministerille Interviisujen järjestämistä tarpeelliseksi etenkin sen vuoksi, että kilpailu olisi tehokas propagandistinen vastapaino suosituille Euroviisuille. Yhtä lailla Intervision laulukilpailusta kaavailtiin foorumia, jossa voitiin mainostaa ja edistää sosialististen maiden populaarikulttuuria. (Toki on tärkeää tiedostaa edellä mainittujen luonnehdintojen konteksti: Puolan televisio toivoi valtion rahoittavan Sopotin festivaaleja ja kenties näillä sanavalinnoilla rahanyörien uskottiin avautuvan helpommin.)
Vuletićin esiintuomien pointtien perusteella Intervision laulukilpailu ilmensi kylmän sodan aikaista kamppailua kulttuurin rintamalla. Kylmän sodan vuosikymmeninä sosialistisissa eurooppalaisvaltioissa otettiin mallia lännen keinoista ja niistä mukailtiin omiin tarkoituksiin sopivia variaatioita. 1950- ja 60-lukujen vaihteesta alkaen läntiset kulttuurivaikutteet ulottuivat vaivattomasti rautaesiripun toiselle puolelle aiheuttaen paineita sosialistisen järjestelmän ihanteille. Berliinin muuri ei onnistunut pysäyttämään radioaaltoja ja televisiolähetystaajuuksia. Muun muassa Yhdysvaltain rahoittama radiokanava Radio Free Europe levitti länsimaista ohjelmatarjontaa ja musiikkia esimerkiksi Tšekkoslovakiaan, Unkariin ja Puolaan. Oivaltavan varhaisen esimerkin tarjoaa nuorisoa 1950- ja 60-lukujen taitteessa Saksoissa villinnyt rock'n'roll-buumi. Itä-Saksassa rock'n'roll politisoitiin, minkä seurauksena valtiolliset tahot pyrkivät valvomaan ja ohjailemaan nuorisoa pois haitallisena pidetyn ilmiön vaikutuksesta. Sosialistinen Itä-Eurooppa ei kuitenkaan onnistunut välttymään läntisiltä vaikutteilta. Kun kansalaiset kiinnostuivat yhä enemmän lännen viihdetuotteista, sosialistisissa valtioissa ryhdyttiin itse luomaan vastaavanlaista viihdettä, jolla pyrittiin vastaamaan lännestä uhkaavaan haasteeseen. Myöhemmin esimerkiksi neuvostoliittolaisen nuorison innostuttua The Beatlesista vastaiskuna Neuvostoliitossa alkoi esiintyä lauluyhtyeitä, jotka soittivat vastaavanlaista musiikkia, mutta esimerkiksi laulujen sanat olivat venäjänkielisiä ja neuvostotyyliin sopivia. Samalla tavalla Sopotissa järjestetyt Intervision laulukilpailut voidaan tulkita vastineeksi suosituille Eurovision laulukilpailuille mutta sosialistiseen ihanteeseen paremmin istuvammalla tavalla.
"Sopotin laulufestivaalit muuttuivat vuonna 1977 Intervision laulukilpailuiksi" on väite, johon törmää nykyään erittäin usein erinäisissä yhteyksissä – niin lehtikirjoituksissa kuin akateemisesti vertaisarvioiduissa tieteellisissä artikkeleissa. Toinen variaatio kuuluu "Sopotin festivaalit kantoivat nimeä Intervision laulukilpailut vuosina 1977–1980". Väite ei sellaisenaan pidä täysin paikkansa. On totta, että Intervision merkitys Sopotin festivaaleilla kasvoi vuosiksi 1977–1980, sillä tapahtuman viralliseen nimeen liitettiin mukaan Intervisio: Festiwal Interwizji Sopot. Sopotin festivaalit oli kuitenkin aikaisempinakin vuosina televisioitu ja välitetty suorana lähetyksenä Intervisio-verkossa itäblokkiin. Todellisuudessa vuosina 1977–1980 varsinainen Intervision laulukilpailu oli vain yksi ohjelmanumero Sopotin festivaalien tarjonnassa. Levy-yhtiöiden välinen Grand Prix du Disque järjestettiin myös näinä vuosina. Interviisuilijoiden ja levy-yhtiökilpailun osallistujien lisäksi Sopotin festivaaleilla esiintyi lukuisia tähtiesiintyjiä ilman minkäänlaista kilpailuaspektia.
Intervision näkyvämpi asema ilmeni muun muassa siten, että vuosina 1977–1980 Sopotin festivaaleilla järjestettiin musiikkitapahtumien ohessa Intervisio-maiden television viihdeohjelmakilpailu, joka lienee toiminut itäisenä vastineena EBU:n Montreux'n kansainvälisille Kultainen ruusu -televisiofestivaalille.
"Sopotin festivaalit muuttuivat Intervision laulukilpailuksi" on sitkeästi elävä harhakäsitys, jonka vuoksi Sopotin festivaalien ja Interviisujen välille vedetään yhtäläisyysmerkit. Sen vuoksi esimerkiksi suomalaisissa lehtikirjoituksissa silloin tällöin mainitaan Marionin voittaneen Intervision laulukilpailut kahdesti. Todellisuudessa Marion on voittanut kahdesti Sopotin festivaaleilla: vuonna 1974 levy-yhtiöiden välisen Grand Prix du Disque -kilpailun ja vuonna 1980 Yleisradion edustajana Intervision laulukilpailun.
Idän Euroviisut? Yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia
Intervision laulukilpailut Sopotissa 1977–1980
Voittajat: (esiintyjä ja kilpailukappaleet)
1977: Helena Vondráčková (Tšekkoslovakia)
Malovaný džbánku
Lásko má, já stůňu
1978: Alla Pugatšova (Neuvostoliitto)
Vsjo mogut koroli
Sonet Šekspira 90
1979: Czesław Niemen (Puola)
Nim przyjdzie wiosna
Pokój
1980: Marion (Suomi)
Where is the love
Riviera
Suomen edustajat:
1977: Maarit
The man who became a legend
When you are down
Kirka
Neidonryöstö
The Swallow
1978: Ikaros
Goodbye bad times
Tell me why
1979: Ritva Oksanen
Tuulessa soitto sousi
Kuunaan kaipais en
1980: Marion
Where is the love
Riviera
"Intervision laulukilpailun tarkoituksena on palvella laulun ja estraditaiteen esittämistä ja popularisointia, minkä tuloksena on rauhan aatteen ja kansojen välisen ystävyyden lujittaminen." (Intervision laulukilpailujen sääntöjen toinen pykälä)
Interviisuja kutsuttiin aikoinaan kotimaisessa media-aineistossa "itäviisuiksi", "Euroviisujen itäiseksi vastineeksi" tai "sosialististen maiden Euroviisuiksi". Oikeastaan näistä nimityksistä jälkimmäisin oli totuudenmukaisin, sillä sosialististen Itä-Euroopan valtioiden lisäksi muun muassa Kuuba oli OIRT:n ja Intervision jäsenmaa, joka osallistui säännöllisesti Intervision laulukilpailuihin.
Formaatiltaan Eurovision ja Intervision laulukilpailut olivat aika lailla eri puista veistetyt. Yhteistä Euroopan yleisradioliittojen laulukilpailuille olivat lähinnä suurelliset puitteet ja kilpailujen luonne televisiokanavien välisenä kilpailuna. Euroviisujen tapaan osallistujat edustivat teknisesti maansa televisioyhtiöitä. Kilpailuesityksiä säesti suuren kokoonpanon orkesteri (Sopotissa säestyskokoonpano koottiin vuosina 1977–80 useimmiten kahdesta orkesterista: Puolan radion ja television viihdeorkesterista sekä joko Tšekkoslovakian tai Itä-Saksan radio-orkestereista). Televisiokatsojia molemmilla musiikkitapahtumilla ilmoitettiin olevan satoja miljoonia.
Euro- ja Interviisujen yhtäläisyyksien luetteleminen on huomattavasti nopeampi tehtävä kuin eroavaisuuksien. Seuraavaksi seuraa pitkä lista seikoista, joissa Interviisut erosivat Euroviisuista.
Eurovision laulukilpailu on lähtökohtaisesti televisio-ohjelma, joka toteutetaan ensisijaisesti televisioinnin ehdolla. Tuohon aikaan kilpailu vietiin läpi yhdessä suorassa lähetyksessä, joka oli sekunnilleen aikataulutettu. Intervision laulukilpailun osallistujat esiintyivät osana Sopotin festivaaliohjelmaa. Festivaalit kestivät kaikkiaan neljä päivää. Interviisujen kilpailuesitykset oli hajautettu kolmelle ensimmäiselle festivaalipäivälle: käytännössä kilpailijoista ensimmäinen kolmannes esiintyi keskiviikkona, seuraavan kolmanneksen anti kuultiin torstaina ja viimeisen kolmanneksen esiintyjät pääsivät lavalle perjantaina. Perjantaina illalla, kun kaikki kilpailusävelmät olivat esitetyt, tuomaristo kokoontui äänestämään. Raatiin lukeutui vähintään yksi tuomari jokaisesta osallistujamaasta. Festivaalin päätöspäivänä lauantaina tuomariston kynsissä parhaiten menestyneet palkittiin.
Toisin kuin Euroviisuissa, Interviisuissa ei ollut julkista äänestysprosessia, jota yleisö olisi voinut seurata television välityksellä. Euroviisulähetys huipentui pisteidenlaskuun, jonka aikana sadat miljoonat televisionkatsojat jännittivät samanaikaisesti äänestyksen etenemistä. Euroviisujen äänestystapa on erittäin "urheilumainen": jokaiselle suoritukselle määritellään tarkka sijoitus. Intervision laulukilpailuissa suosittiin taidekilpailuille ominaisempaa tapaa, jossa keskitytään parhaiten menestyneisiin. Virallisia palkintosijoja oli jaossa neljä: Grand prix -pääpalkinto sekä ensimmäinen, toinen ja kolmas palkinto. Täydellisiä tuloslistoja tuomariston äänestyksestä ei julkistettu. Lisäksi jaossa oli vuosittain erinäisiä erikoispalkintoja ja kunniamainintoja. Palkinnot jaettiin Sopotin festivaalien lauantain päätösgaalassa, jossa palkitut esiintyivät uudelleen.
"Yksi ilta ei riitäkään silloin, kun televisioidaan Interviisut. Puolan rannikkokaupungissa Sopotissa järjestetään intervisiomaiden laulukilpailut, jotka ovat samalla mammuttimaiset festivaalit. – – Ei ole mikään ihme, jos Intervision laulukilpailut tuntuvat tv-katsojasta sotkuisilta. Euroviisuissa on sentään selvästi yksi kilpailukappale jokaista maata kohti ja kilpailut ovat yhtenä iltana, jonka päätteeksi valitaan voittaja. Interviisuissa systeemi onkin paljon monimutkaisempi." (Katso 34/1978a)
Eurovision laulukilpailut tarkoitettiin ensisijaisesti televisioitavaksi. Jokaisen esityksen kesto on korkeintaan kolme minuuttia. Esitysten päätyttyä kamerat kuvasivat pienen tovin yleisön aplodeja, kunnes suorassa lähetyksessä leikattiin ennakolta kuvattuun videopostikorttiin, jonka aikana lavalla valmistauduttiin seuraavaan esitykseen. Intervision laulukilpailutkin televisioitiin ja näytettiin suorana lähetyksenä Itä-Euroopassa, mutta festivaalin ohjelmaa ei suoritettu televisioinnin ehdolla. Sopotin festivaaleilla ei ollut minuutintarkkaa käsikirjoitusta. Esiintyjät ottivat vastaan yleisön suosionosoituksia niin kauan kuin intoa riitti. Suosituimmat esiintyjät saivat puolalaiselta yleisöltä lukuisia sisäänkutsuja takaisin lavalle. Jos aplodeista ei meinannut tulla loppua, esiintyjä saattoi encorena vetäistä numeronsa uudestaan haltioituneelle yleisölle. Musiikin asiantuntijat syyttivätkin Euroviisuja liukuhihnatuotannoksi ja puolestaan kehuivat Itä-Euroopan festivaaleja, koska niissä annettiin enemmän arvoa musiikillisille ja taiteellisille arvoille.
Intervision laulukilpailuissa kukin osallistuja sai esittää kaksi kilpailusävelmää. Interviisujen järjestäjät painottivat, ettei kilpailu ole eri maiden vaan nimenomaan sävellysten välinen kilpailu. Siitä huolimatta Intervision laulukilpailujen äänestyskriteereissä arvostettiin mitä ilmeisimmin myös tulkintoja ja estraditaidetta. Maaliskuussa 1980 Viisut '80 -ohjelman – eli yhdistettyjen euro- ja interviisukarsintojen – juontaja Mikko Alatalo valisti suomalaisia televisionkatsojia toteamalla, että "siinä missä Euroviisut on puhtaasti sävellyskilpailu, on Interviisuissa kysymys sävelmien lisäksi tulkintojen kilpailusta". Interviisujen palkinnot jaettiin nimenomaan esiintyjille ja voittaneeksi sävelmäksi ilmoitettiin jompikumpi kilpailuesityksistä. Kahden laulun formaatti johti siihen, että usein kilpailijat valitsivat taktiikakseen kaksi toisistaan poikkeavaa sävelmää, joiden avulla he pyrkivät vakuuttamaan tuomariston monipuolisuudellaan. Intervision laulukilpailun osallistujilta ei luonnollisesti vaadittu Grand Prix du Disque -kilpailun tapaan puolalaisen sävelmän esittämistä.
Eurovision laulukilpailuissa oli tarkat säännöt kilpailuesitysten suhteen. Interviisuissa ei ollut tietoakaan esimerkiksi kolmen minuutin enimmäispituudesta tai kielisäännöstä. Esimerkiksi vuoden 1977 Intervision laulukilpailuissa Kuubaa edustanut Pedro Luis Ferrer lauloi kaksi sävelmää, joista toinen kesti vähän alle ja toinen vähän päälle kuusi minuuttia. Interviisuissa laulut sai tulkita haluamallaan kielellä, minkä mahdollistamana suurin osa Suomen interviisuista kuultiin Sopotissa englanniksi. Suomi ei ollut suinkaan ainoa maa, joka turvautui englannin kieleen, sillä esimerkiksi vuonna 1979 Unkarin Zsuzsa Cserháti lauloi toisen esityksensä englanniksi, kuten myös alankomaalainen Margriet Markerink vuonna 1980. Kielivapaudesta huolimatta suurin osa interviisuista esitettiin edustusmaiden virallisilla kielillä. Kaikki vieraskieliset esitykset eivät olleet englanninkielisiä: esimerkiksi vuonna 1977 itäsaksalainen poptähti Frank Schöbel kosiskeli isäntämaata veisaamalla kappaleensa puolaksi.
Euroviisuissa oli ensisijaisen tärkeää, että laulut olivat alkuperäisiä ja aikaisemmin julkaisemattomia. Interviisuissa moinen ei ollut niin nokonnuukaa. Esimerkiksi vuoden 1977 Intervision laulukilpailut voittanut tšekkiläinen supertähti Helena Vondráčková oli valikoinut kilpailukappaleekseen bravuurinumeronsa Malovaný džbánku, jonka hän oli levyttänyt kotimaassaan kolme vuotta aikaisemmin. Samaisissa Interviisuissa Kirka esitti Neidonryöstön, jolla hän oli kilpaillut jo vuoden 1976 euroviisukarsinnoissa. Vuonna 1978 Alla Pugatšova lauloi sävelletyn version Shakespearen sonetista 90. Ei ollut tosiaan minkäänlaisia vaatimuksia siitä, että sävellysten tai sanoitusten olisi pitänyt olla uusia ja ennenjulkaisemattomia.
Eurovision laulukilpailuun osallistuminen on mahdollista vain ja ainoastaan Eurovision jäsenmaille. Intervision laulukilpailuissa oli katto korkealla ja seinät leveällä. Kilpailuun osallistui neljän vuoden aikana intervisiomaiden lisäksi muun muassa Espanja, Quebec, Belgia, Alankomaat, Portugali, Sveitsi, Marokko ja Jugoslavia. Erään yleisimmän Interviisuihin liitetyn myytin mukaan Suomi olisi ollut ainoa maa, joka oli mukana sekä Eurovision että Intervision laulukilpailuissa. Väittämä ei pidä alkuunkaan paikkansa, mutta virheellinen käsitys juontanee juurensa siitä faktasta, että Suomen Yleisradio kuului ainoana sekä Eurovisioon että Intervisioon. Interviisuissa kilpaili muitakin Euroviisuihin osallistuneita maita, koska Intervision jäsenyys ei ollut laulukilpailuun osallistumisen ehtona. Oletettavasti länsimaiden kiinnostus sosialistisen maan kulttuuritapahtumaa kohtaan merkitsi jonkinasteista propagandavoittoa.
Ismo Loivamaa on kirjoittanut Intervision laulukilpailusta ja Sopotin festivaaleista ilahduttavan asiantuntevasti Marionin tuoreimmassa elämäkerrassa Marion – Aidosti (2015):
"Interviisuja muistellaan toisinaan hellän huvittuneesti, vähätellen ja vääristellen. Ei Sopot käpertynyt missään vaiheessa pelkäksi Itä-Euroopan varjoviisuiksi, vaan kilpailussa nähtiin osallistujia Yhdysvaltoja, Britanniaa ja Ranskaa myöten. Suomi oli hyvässä seurassa, ja kilpailu oli kovaa." (Loivamaa 2015, 146)
Eurovision laulukilpailuissa kilpailuehdokkaiden esiintymisjärjestys arvottiin. Interviisuissa Sopotin festivaalien tuottajat sijoittivat esiintyjät sopivaksi katsomaansa järjestykseen. Läntisissä Euroviisuissa noudatettiin demokraattisempaa toimintatapaa – tai sitten sosialistisessa Puolassa oltiin aikaansa edellä: vuonna 2013 Euroviisuissa esiintymisjärjestys lakattiin arpomasta ja tuosta vuodesta lähtien tuottaja on määritellyt kilpailijat mielestään parhaaseen järjestykseen.
Arvattavasti laveiden sääntöjen vuoksi Intervision laulukilpailun musiikillinen tarjonta oli monipuolisempaa kuin Eurovision laulukilpailuissa. Kuubalaiset serenadit ja slaavilaiset iskelmät poikkesivat toisistaan melkoisesti. Interviisuissa ei ollut havaittavissa samanlaista hittitehtailua kuin Euroviisuissa. 1970-luvulla euroviisusävelmiä kritisoitiin laskelmoiduksi standardimusiikiksi ja ylikansallisiksi formaatti-iskelmiksi. Euroviisuihin lähdettiin helposti hampaat irvessä voittamaan, Interviisuihin osallistumisen motiivina ei välttämättä ollut ainoastaan mahdollisimman hyvän sijoituksen saavuttaminen. Ismo Loivamaa on puntaroinut osuvasti Interviisujen olemusta:
"Suuret levymenestykset eivät ilmeisesti kuuluneet interviisujen henkeen. Sopotin metsäoopperan lavalla rakennettiin pikemminkin yhden kesäisen viikon uhkeaa musiikkispektaakkelia kuin myyntimenestyksiä. Interviisujen antimilla ei hittilistoja ole koskaan pistetty uusiksi." (Loivamaa 2015, 151)
1970-luvun lopun ajanmukainen ja trendikäs angloamerikkalainen populaarimusiikki loisti poissaolollaan Interviisuista. Suomalaisissa aikalaisarvioissa Interviisujen laulukavalkadeja luonnehdittiin vanhahtaviksi. Itäeurooppalainen kevyt musiikki nojasi estradi-iskelmiin, jollaisia Suomessa kuunneltiin 1960-luvulla ennen länsimaisen popsoundin ja rytmimusiikin lopullista rantautumista osaksi musiikkiteollisuutta. Toki eräillä itäeurooppalaisilla esiintyjillä esikuvat olivat selvästi lännestä. DDR:n kultapoju Frank Schöbel keikisteli kameraan kuin makeilevin amerikkalainen teini-idoli ja esimerkiksi Bulgarian Tonika-kvartetin (1978) esiintymistä verrattiin kovasti erääseen ruotsalaiseen maailmanmainetta saavuttaneeseen nelikkoon. (Euroviisujen ja Interviisujen luonnehdintoja kotimaisissa aikalaisarvioissa käsittelen enemmän kirjoitussarjan seuraavassa osassa.)
Jacek Bromski kuulutti esiintyjät lavalle.
Eurovision laulukilpailun voittaminen oikeutti voittaneen yleisradion isännöimään seuraavan vuoden kilpailun. Intervision laulukilpailut järjestettiin joka kerta Sopotin festivaaleilla täsmälleen samanlaisella tavalla. Kilpailun juontajatkin olivat vuodesta toiseen samat: Irena Dziedzic ja Jacek Bromski (vuonna 1977 kolmantena juontajana toimi Marek Gaszyński). Interviisuvoittoihin ei liitetty samanlaisia nationalistisia aspekteja, joita euroviisuvoittoihin ajoittain ankkuroitiin. Suomalainen euroviisutohtori Mari Pajala on tutkimusartikkelissaan (2013) pohtinut, että Euroviisut kehittyivät vuosi vuodelta, koska vaihtelevat isäntämaat toivat kilpailujärjestelyihin uusia omia näkökulmia – kenties mahdollisesti sen vuoksi, että Euroviisut olivat järjestävälle yleisradioyhtiölle "näytön paikka" ja kapitalistisille yhteiskunnille ominaisesti jokainen maa pyrki aina järjestämään show'n paremmin kuin edeltäjänsä – kun taas Sopotin Interviisut polkivat paikoillaan, koska kilpailun järjestivät vuodesta toiseen täsmälleen samat tahot samalla kaavalla.
"Nämä kisat maksavat meille 12 miljoonaa zlotya, emmekä me odota vastalahjaksi muuta kuin julkisuutta ja hyvää tahtoa Puolaa kohtaan, sanoi johtaja Kedzierski festivaalitoimikunnasta." (Katso 36/1978a)
Sopotin festivaalien moninaiset kilpailusarjat
Oletteko pysyneet kärryillä ja jaksaneet lukea tähän asti? Hienoa, jos olette, sillä seuraavaksi hämmennetään soppaa vielä lisää. Sopotin festivaaleilla järjestettiin vuosina 1977–80 kaikkiaan kolme kilpailusarjaa: Intervision laulukilpailut, levy-yhtiöiden välinen Grand Prix du Disque ja Sopotin festivaalien yleisöäänestys. Interviisujen ja Grand Prix du Disque'n viralliset tulokset määrittelivät kummankin kilpailun raadit. Lisäksi Sopotin festivaaleilla palkittiin erikseen intervisiomaiden yleisön suosikki. Vuosina 1978, 1979 ja 1980 tämä yleisönsuosikkiäänestys toi Sopotin festivaaleille interaktiivisen osion, mikä muistutti osaltaan Euroviisujen pisteidenlaskua. Jokaisen festivaalipäivän päätteeksi Sopotin festivaalin juontajat ottivat yhteyttä Intervisio-maiden televisiostudioihin, joissa paikalliset kuuluttajat ilmoittivat mikä esitys oli ollut eniten kansakunnan mieliin. Eniten mainintoja saavuttanut esiintyjä palkittiin festivaalipäivänsä suosikkiesiintyjänä. Lauantain päätösgaalassa kruunattiin vielä suosikkiesiintyjien joukosta kaikkein suosituin. Yleisön suosikkiäänestyksessä Intervision laulukilpailun ja Grand Prix du Disque -kilpailun osallistujat olivat tasavertaisessa asemassa, joten yleisöpalkinnon voittaja saattoi olla kummasta tahansa kilpailusta. Vuosina 1977–80 yleisöäänestyksen voittaja oli kahdesti Interviisuihin osallistunut artisti ja kahdesti Grand Prix du Disque'ssa kilpaillut esiintyjä.
"Keskiviikosta perjantaihin oli kolme mammuttikonserttia, joissa oli puolet tv-yhtiöitten kilpaa ja puolet levy-yhtiöitten ja lisäksi kutsutut esiintyjät. Joka ilta valittiin suosituin esiintyjä. Lauantain päätöskonsertissa lauloivat eri sarjojen parhaat ja valittiin suosituimmista esiintyjistä suosituin (kunnian sai puolalainen neljän kundin lauluryhmä Vox). Systeemi oli mahdollisimman uuvuttava ja sekava. Kun kaiken lisäksi sää oli kolea ja sateinen täytyy ihmetellä, että Opera Lesnan ulkoilmakatsomo (jossa on onneksi sadekatos) oli täynnä joka ilta." (Ilta-Sanomat 25.8.1980)
Intervision laulukilpailun ja Grand Prix du Disquen voittajat palkittiin muhkeilla rahasummilla. Yleisöäänestyksen voittajat vastaanottivat hulppeat tavarapalkinnot, kuten esimerkiksi auton, huvijahdin tai purjeveneen. Useimmiten palkinnot pysyivät Puolassa, sillä yleisön suosikiksi äänestettiin monesti puolalainen esiintyjä. Vuonna 1977 Maryla Rodowicz sai yleisöäänestyksen voittonsa kunniaksi Fiatin. Festivaalien jälkeen hänen kaksi vakituista taustalaulajaansa nostivat äläkän: heillä oli esityksissä merkittävä rooli, joten hekin ovat oikeutettuja omaan osuutensa palkinnosta. Autoa ei voi jakaa kolmeen osaan, joten taustalaulajat vaativat, että Rodowicz myy auton ja rahat jaetaan tasapuolisesti. Rodowicz luopui painostuksen alla autosta mutta ei antanut taustalaulajilleen grosziakaan. Taustalaulajat lähtivät kävelemään ja pitkään jatkunut yhteistyö päättyi siihen. Tähän yhteyteen voisi sutkauttaa jonkinlaisen vitsin reaalisosialismin olemuksesta, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia kun kenelläkään ei ole yhtään mitään... Toisaalta suomalaiset toimittajat taivastelivat ymmärrettävistä syistä Sopotin festivaalien runsaita palkkioita. Viihdetaiteilijat tienasivat lyhyellä esiintymisellä enemmän kuin puolalainen duunari koko työuransa aikana. Eikä zlotyina maksettavia sievoisia summia voinut edes viedä sosialistisesta Puolasta pois.
1977
SOPOTIN FESTIVAALIT 1977 24.–27. elokuuta
Intervision laulukilpailut
Grand Prix -pääpalkinto: Helena Vondráčková (Tšekkoslovakia)
1. palkinto: Farah Maria (Kuuba)
2. palkinto: Czerwone Gitary (Puola)
3. palkinto: Lili Ivanova (Bulgaria)
Yleisön suosikki: Maryla Rodowicz (Puola)
Grand Prix du Disque
Voittaja: Zdzisława Sośnicka (Puola)
Yleisradion luottolaulajat Sopotiin
Ensimmäisiin Sopotin Intervision laulukilpailuihin osallistui 11 maata. Suurin osa osallistujamaista lähetti kilpailuun kaksi esiintyjää tai esiintyjäryhmää. Suomen Yleisradio tunnollisena Intervision jäsenenä ilmoittautui kilpailuun mukaan. TV 2 kutsui sisäisesti Suomen edustajiksi Kirkan ja Maaritin, jotka molemmat olivat tuohon aikaan Yleisradion luottolaulajia. Elokuussa 1977 Kirka ja Maarit edustivat Yleä myös Nordring-radiofestivaaleilla Kööpenhaminassa. Maarit ja Sami Hurmerinta olivat voittaneet alkuvuodesta 1977 Bulgariassa OIRT-maiden sävellyskilpailun teoksella Ballad for my love. Kirka oli kokenut Sopotin kävijä ja näinä vuosina suorastaan vakiokasvo itäisen Euroopan lukuisilla musiikkifestivaaleilla.
Kirkan esiintyminen Sopotissa 1977 katsottavissa YouTubessa.
Maaritin kilpailukappaleet olivat When you are down ja Jimi Hendrixille omistettu The man who became a legend. Maaritin esitykset tarjosivat Interviisujen kavalkadissa silauksen länsimaista rock-ilmaisua. Kirka lauloi Sopotin lavalla Neidonryöstön ja viihdeiskelmän The Swallow. Yleisradion vuosikirjan 1.6.1977–31.5.1978 mukaan kumpikin artisteista edusti Yleisradiota kunniakkaasti, vaikka palkintosijoitukset jäivätkin saavuttamatta.
Eturivin tähdet palkintopalleille
Ensimmäiset Sopotin Intervision laulukilpailut voitti maineikas tšekkiläinen viihdetaiteilija Helena Vondráčková. Vondráčková on edelleen tänä päivänä kotimaassaan rakastettu kansansuosikki – Katri Helenan ja Paula Koivuniemen kaltainen elävä legenda. 1970- ja 80-luvuilla edustava ja lahjakas Vondráčková lähetettiin mielellään kansainvälisiin esiintymistilaisuuksiin antamaan kasvot sosialistiselle Tšekkoslovakialle. Vondráčková on sittemmin painottanut suhtautuneensa kriittisesti maansa yksipuoluejärjestelmään mutta hän on ollut kiitollinen kaikista niistä edustustehtävistä, jotka kansandemokratian hallinto hänelle soi. Interviisujen voittaminen merkitsi Helena Vondráčkován läpimurtoa puolalaisen yleisön keskuudessa ja vuodesta 1977 lähtien hän on esiintynyt säännöllisesti Puolassa.
Toiseksi parhaaksi eli ensimmäisen palkinnon arvoiseksi Interviisujen raati arvioi kuubalaisen Maria Farahin, jonka sensuellista esiintymisestä ei puuttunut tulta eikä tappuraa. Toisen palkinnon sai Puolaa edustanut pitkän linjan tasokas ja ammattitaitoinen rockyhtye Czerwone Gitary. Kolmannen palkinnon vastaanotti bulgarialainen kestotähti ja laulukilpailukonkari Lili Ivanova, jonka kilpailukappaleessa Khrisantemi slaavilainen kaiho yhtyi temperamenttiseen humppapoljentoon. Itä-Euroopan musiikkifestivaaleilla arvostettiin suurieleistä esiintymistä ja etenkin Vondráčková ja Lili Ivanova ottivat lavatyöskentelyssään kaiken irti ja tempaisivat yleisön mukaansa.
Sopotin festivaalien 1977 yleisönsuosikkipalkinnon pokkasi Puolan toinen interviisuedustaja Maryla Rodowicz. Myös levy-yhtiöiden välisen Grand Prix du Disque -kilpailun voittajaksi julistettiin puolalainen artisti Zdzisława Sośnicka. Levy-yhtiömittelön vaikuttavimmasta numerosta vastasi tosin toiseksi sijoittunut turkkilainen Ayla Algan, joka tulkitsi pysäyttävän version Gilbert Bécaud'n L'indienistä. Kolmanneksi raati äänesti brittiläisen duon Lips, joka esitti konstailematonta iloluontoista diskopoppia. Levy-yhtiöiden kilpailussa musiikkitarjonta oli vielä heterogeenisempää kuin Interviisuissa.
Närhen liito loppui lyhyeen
Eräs Suomen Sopotin-historian erikoisimmista anekdooteista liittyy vuoden 1977 Grand Prix du Disque -kilpailuun. Suomalaisen Seppo Närhen oli tarkoitus osallistua kyseiseen kilpailuun. Hän lensi Sopotiin vain havaitakseen, ettei hänen nimeään mainittu virallisessa esiintyjäluettelossa. Närhen matka Sopotiin osoittautui täydelliseksi hukkareissuksi. Mahtoikohan väärinkäsitys johtua siitä, että Närhen levy-yhtiönä oli kotimainen HI-HAT, eikä EMI Finland, joka oli perinteisesti vastannut suomalaisten artistien esiintymisestä, eikä tiedonkulku pienen suomalaisen levyfirman ja kilpailujärjestäjien kesken toiminut.
Kilpailijoiden lisäksi vuoden 1977 Sopotin festivaalien tarjontaa ryydittivät kansainväliset tähtiesiintyjät, joita olivat muun muassa Linda Lewis, Ranskan euroviisuvoittaja Marie Myriam, Musical Mallorca -laulukilpailun samana vuonna voittanut Peggy March, neuvostoliittolainen supertähti Sofia Rotaru ja koko festivaaliohjelman kiihkeällä diskosetillään huipentanut The Ritchie Family.
Kaikkiaan Sopotin festivaaleilla kuvattiin jokaisena neljänä iltana kolme tuntia suoraa lähetystä Intervisio-verkkoon. Suomessa Sopotin festivaaleja ei voinut kuitenkaan seurata suorana. TV 2 lähetti lauantaina 10. syyskuuta klo 21.20 puolentoista tunnin koosteen Intervision laulukilpailun tarjonnasta. Lisäksi keväällä 1978 TV 2 näytti pätkiä edellä mainittujen kansainvälisten tähtien esiintymisistä. Vuoden 1977 Intervision laulukilpailut Yleisradio suoritti verrattain matalalla profiililla mutta seuraavana vuonna panostus oli huomattavasti suurempaa.
"FANTASTINEN SOPOTI Tuhannet kiitokset laulukilpailuista Sopotissa – se oli tosiaan fantastinen ohjelma." (Nimimerkki Paula K. Luhtajoelta, Apu 38/1977a)
1978
Viisut '78: euro- ja interviisukarsinnat samaan nippuun
"Vaikka kevyen musiikin alalla järjestettävät kilpailut eivät välttämättä tasoa tai persoonallisuutta mittaakaan, niiden merkitys voittajille on kiistaton. Vuodesta toiseen kaksi television välittämää kotimaista laulukilpailua on vakiinnuttanut asemansa eräinä kaikkein katsotuimpina ohjelmina. Kyseessähän ovat Eurovision laulukilpailujen Suomen osuus sekä Mainos-TV:n ohjelmistoon kuuluva Syksyn sävel. Keväällä 1978 näiden kisojen lukumäärä kasvoi itse asiassa kolmeksi (yleisöohjelmien pysyessä silti kahtena), kun samanaikaisesti ratkaistiin maamme osallistuminen sekä Eurovision että Intervision laulukilpailuun. Viimeksi mainittuun otetaan tästä lähtien osaa vuosittain." (Hakasalo, 1978, 319–320)
Yleisradio oli järjestänyt vuodesta 1961 lähtien vuosittain Suomen euroviisukarsinnat (lukuun ottamatta tietenkin vuotta 1970, jolloin Suomi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuihin). Vuonna 1978 tämä perinteinen ja kansan keskuudessa erittäin suosittu ohjelma koki historiansa suurimman mullistuksen. Helmikuussa 1978 Tohlopin tv-studioilla järjestettiin kunnianhimoinen viihdespektaakkeli Viisut '78, jossa valittiin samassa yhteydessä Yleisradion edustajat Eurovision ja Intervision laulukilpailuihin. Interviisut nostettiin Euroviisujen rinnalle yhdenvertaiseen asemaan. Molempiin kilpailuihin julistettiin avoimet sävellyskilpailut, joiden sadoista Yleisradion asettama ammattilaisraati valitsi kumpaankin kilpailusarjaan seitsemän ehdokasta. Euroviisukarsintoihin pyrki alun perin 137 sävelmää ja interviisukarsintoihin 83. Suorassa Viisut '78 -televisiolähetyksessä esiintyivät ensin seitsemän euroviisuehdokasta, joiden jälkeen kuultiin seitsemän Interviisuihin tähdännyttä esitystä. Kilpailujen tulokset ratkaisi viisi alueraatia. Viisut '78 mainittiin TV 2:n historian suurimmaksi suoran lähetyksen projektiksi.
Virallisten lausuntojen mukaan euro- ja interviisukarsintojen yhdistämisessä ei ollut sen kummallisempaa agendaa. TV 1:n viihdetoimituksen päällikkö Heikki Seppälä antoi lausunnon Apu-lehdelle:
"Yhteen euro- ja interviisut taas niputettiin ihan rationalisointisyistä, laskeskeltiin että kahden samantapaisen ja samanlaista raatimenettelyä vaativan sävellyskilpailun erikseen pystyttäminen yhden kevään aikana veisi aika paljon rahaa." (Apu 6/1978)
Apu-lehden toimittaja Raila Kinnunen kirjoittaa kuitenkin heti Seppälän sitaatin perään ajatuksen, joka varmasti juolahti monen mieleen:
"Yksi syy joka tuntuu aika todennäköiseltä on myös se, että tahdottiin jakaa euroviisuihin kohdistuvaa suurta kiinnostusta myös vähemmälle jääneille interviisuille." (Apu 6/1978)
Viisut '78 -ohjelman asetelma heijastaa kiehtovalla tavalla Suomen poliittista linjaa ja Yleisradion roolia. Suomen aktiivisen puolueettomuuspolitiikan agendana oli liennytyksen edistäminen sekä siltojen rakentaminen idän ja lännen välille. Ulkopoliittisen linjan huipentumana oli ollut Helsingissä kesällä 1975 järjestetty ETYK, jossa sinetöitiin vähintäänkin näennäisesti Euroopan blokkiutuminen "rauhanomaisen rinnakkaiselon" hengessä. Yleisradio oli tasapuolisesti molempien yleisradioliittojen jäsen ja pyrki lisäämään yhteistyötä läntisen EBU:n ja itäisen OIRT:n välillä. Kummallakin yleisradioliitolla oli oma laulukilpailunsa. Viisut '78 -ohjelmassa luotiin ETYKin hengessä mielikuva institutionaalisesta tasapainosta, jossa Eurovision ja Intervision laulukilpailut olivat tasavertaisessa asemassa. Ohjelman logoon oli sommiteltu rinnakkain Eurovision ja Intervision logot, joiden välissä vuosiluku 78. Perinteisen Eurovision tunnussävelmän sijaan kilpailukappaleita säestänyt orkesteri soitti potpurina Intervision ja Eurovision tunnussävelmät.
Juuri Interviisujen asettaminen Euroviisujen rinnalle on ollut myöhemmin omiaan herättämään syytöksiä suomettumisesta ja kumartamisesta itään. Edes kepeissä Euroviisuissa YYA-Suomen Yleisradio ei voinut nojata ainoastaan länteen, vaan vastaavanlainen itäinen tapahtuma oli nostettava tasapuolisuuden nimissä yhtäläiseen asemaan.
Intervision laulukilpailuja pyrittiin tekemään Viisut '78 -ohjelmassa muutenkin tutuksi. Tuloslähetyksessä vieraili edellisen vuoden Intervision laulukilpailujen voittaja Helena Vondráčková. Hänen voittoesityksensä Malovaný džbánku Sopotista näytettiin filmiltä, minkä jälkeen hän tulkitsi livenä Tohlopin lavalla ranskalaisen elokuvasävelmän The windmills of your mind (Les moulins de mon cœur) sekä esitteli komediennen ja steppailijan taitojaan kabareemaisessa esityksessä Miláčku. Jokseenkin vastaavanlaisen ohjelmanumeron Helena Vondráčková esitti elokuussa 1978 Sopotin festivaaleilla. Festivaalien konventioihin kuului edellisen vuoden voittajan esiintyminen ennen uusien voittajien palkitsemista. Viisut '78 -lähetyksen juontanut Klaus Thomasson myös haastatteli Vondráčkováa lyhyesti saksaksi. Helena Vondráčková toivotti suomalaisille onnea ja menestystä Sopotin festivaaleille. Thomasson tulkatessaan Helenan vastauksia suomalaisyleisölle totesi, että "tietysti häntä lähempänä on tämä Sopotti". Mutta ei olisi ollut suinkaan mahdotonta, että Helena Vondráčková olisi esiintynyt samana vuonna euroviisuestradilla. Nimittäin vain reilu viikko Suomen-vierailunsa jälkeen Helena Vondráčková kilpaili Saksan liittotasavallan euroviisukarsinnoissa laululla Männer wie du. Hänen tulkitsemansa sävelmä ei kuitenkaan menestynyt Saksan karsinnassa mairittelevasti. Vielä täysin merkityksettömänä mutta hupaisana anekdoottina mainittakoon, että Helenan kilpailukappaleen nimi oli tosiaan Männer wie du eli Kaltaisesi miehet, ja samaisessa karsinnassa kilpaili myös laulu nimeltään Mädchen wie Helena eli Helenan kaltaiset tytöt.
VIISUT '78 11. helmikuuta
Interviisukarsintojen tulokset
1. Taiska – Miksi näin 299
2. Ikaros – Muille maille 237
3. Seija Simola – Pieni hymy 228
3. Jukka Siikavire – Nouse lentoon kyyhky 228
5. Aarno Raninen – Kättä lyö 184
6. Monica Aspelund – Kultaa - hopeaa 171
7. Tapani Kansa – Leijailulaulu 140
Edellisvuotiseen tapaan Interviisuihin valittiin kaksi edustajaa. Alueraatien äänestyksen voitti ylivoimaisesti Taiskan tulkitsema Miksi näin, jonka ovat kynäilleet Hannu Seppänen ja Arto Alaspää. Toiselle sijalle äänestettiin tuore yhtye Ikaros kansainvälisen kuuloisella funkahtavalla kappaleella Muille maille, jonka on säveltänyt bändin keulakuva Reijo Karvonen ja sanoittanut Ami Aspelund. Vaikka karsintalähetyksen tavoitteena oli tarjota huomiota Interviisuille, kilpailun päätyttyä suurin hössötys keskittyi ehdottomasti Suomen euroviisuedustajaksi valitun Seija Simolan ympärille.
Intervision laulukilpailussa kukin esiintyjä sai esittää kaksi kilpailulaulua. Yleisradio halusi kunnioittaa interviisukarsintojen tulosta, joten alkuperäisenä aikomuksena oli, että Sopotissa kuultaisiin myös karsintaäänestyksessä kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet sävelmät. Taiskan oli tarkoitus laulaa toisena kappaleenaan Pieni hymy (säv. Martti Pohjalainen, alkuperäinen esittäjä Seija Simola) ja Ikaroksen esittää Nouse lentoon kyyhky (säv. ja alkuperäinen esittäjä Jukka Siikavire). Kesän kynnyksellä suunnitelmiin tuli mutkia matkaan.
Ikaros lähti Sopotiin, Taiska kalaan
Sopotin festivaalien järjestäjät tulivat siihen tulokseen, että Intervision laulukilpailu 1978 on paisumassa aivan liian suureksi. Järjestävä taho linjasi, että suurin osa osallistujamaista voi lähettää kilpailuun vain yhden edustajan. Yleisradiolle lähetettiin ukaasi, jossa ilmoitettiin puolalaisten valinneen Suomen edustajaksi Taiskan sijaan Ikaros-yhtyeen, koska kilpailuun oli osallistumassa runsaasti naissolisteja. Suomessa päätös herätti hämmennystä, sillä Ikaros oli sijoittunut interviisukarsinnassa Suomen raadin äänestyksessä vasta toiseksi ja Taiska oli voittanut äänestyksen selkein lukemin. TV 2:n viihdeohjelmien tuottaja Jarmo Porola selitti Apu-lehdessä Sopotin festivaalien omituisia käänteitä:
"Sopotin festivaalien järjestäjillä on oikeus suorittaa valintaa esiintyjien kesken. Runsaan osanoton takia siellä on seitsemän maan kohdalla pudotettu kappalemäärä neljästä kahteen. – – Koska Sopot kuitenkin ilmoittaa vastaanottavansa vain yhden esiintyjän, joksi he ovat valinneet Ikaroksen, näin myös tapahtunee." (Apu 25–26/1978)
Taiskan edustusmatka Sopotiin torpattiin. Taiska oli varannut elokuuksi reilun viikon edustusmatkaa varten, mutta nyt kalenteri ammotti tyhjyyttään. Katso-lehden haastattelussa Taiska ilmoitti suuntaavansa maalle kalastamaan hälventääkseen valtavaa pettymystä. Elokuussa Yleisradion edustajana Sopotiin matkusti Ikaros, jonka muodostivat Reijo Karvonen, Peter Lerche, Anssi Tikanmäki, Esa Juutilainen ja Upi Sorvali. Solidaarisuudesta karsintatulosta kohtaan Ikaros esitti Sopotissa toisena kappaleenaan Miksi näin. Molempiin lauluihin kirjoitettiin englanninkieliset sanoitukset. Miksi näin kuului lontooksi Tell me why ja Muille mailleGoodbye bad times. Uudehkolle yhtyeelle interviisuedustus merkitsi ensimmäistä kansainvälistä esiintymistä.
Reijo Karvonen: "Meillähän oli monttu auki, kun jokainen artisti oli vanha kettu niissä asioissa, kolunnut kaiken maailman festivaalit – ja meillä oli takana muutama keikka." (Apu 35/1978)
Intervision laulukilpailuihin 1978 osallistui 12 maata. Seitsemän maata lähetti kilpailuun järjestäjien vaatimuksesta vain yhden edustajan, mutta viidellä maalla oli erivapaus kilpailla kahdella esiintyjällä. Nämä maat olivat Puola, Neuvostoliitto, Tšekkoslovakia, Itä-Saksa ja Espanja. Miksi näin? Siihen ei koskaan annettu loogista selitystä.
Sivuhuomautus: Suomen interviisukarsinnoissa 1978 kuudennelle sijalle päätyi Monica Aspelundin tulkitsema ja Aarno Ranisen säveltämä Kultaa - hopeaa. Vaikka sävelmä ei Suomessa alueraatien kynsissä menestynytkään, kyseinen laulu voitti myöhemmin samana vuonna iskelmäfestivaalit Rostockissa.
Tuutin täydeltä Sopotin sopotuksia
Elokuussa 1978 Yleisradio satsasi Intervision laulukilpailuihin toden teolla. TV 2 ja radion rinnakkaisohjelma välittivät kilpailun kaikkina neljänä iltana suorana lähetyksenä. Sopotin tunnelmia suomalaisille katsojille selostivat radiojuontaja Jouko Blomberg ja Puolassa päivystänyt toimittaja Jarmo Jääskeläinen. Yleisradion lähetykset Sopotin festivaaleilta 1978 keskittyivät kuitenkin vain Interviisujen osuuteen. Levy-yhtiöiden kilpailun antia saati festivaalien muuta ohjelmaa ei sisällytetty Suomessa näytettäviin suoriin lähetyksiin. Interviisuilijat esiintyivät festivaalipäivien alussa, joten Yleisradio kykeni luontevasti katkaisemaan yhteyden Puolaan, kun kaikki illan interviisut oli kuultu.
Intervision laulukilpailun televisio-ohjelmat kirvoittivat suomalaisilta televisiokriitikoilta runsaasti negatiivista palautetta. Katso-lehden Mindele Zweig kirjoitti lähetysten teknisen tason koituneen "aikamoiseksi koettelemukseksi sekä äänen että kuvan osalta" (Katso 36/1978b).
"Me saamme lähes päivittäin nähdä Sopotin sopotuksia. Ensimmäinen lähetys oli suorastaan yllättävän alkeellinen. Onko tosiaan intervisiolaisille ohjelmantekijöille täysin vieras sellainen jo ammoin Pasilanmäenkin varustukseen kuuluva hyödyke kuin päällekkäisteksti? – – Lavastuksellisesti ja kameran käytön suhteen Sopotin kisa on markkinakorea ja suttuinen. – – Sopotin kisojen toteutus edusti tasoa, joka meillä on sivuutettu viisitoista vuotta sitten." (Ilta-Sanomat 25.8.1978)
Myös kansan syvillä riveillä oli sanansa sanottavana Interviisujen runsaasta annista:
"Kyllästyttää päivittäin kuulla niin paljon idästä tulevaa ohjelmaa ja musiikkia. Vanha ihminen ei millään jaksa kuunnella. Lännestä tulee ehkä enemmän ohjelmaa, mutta idästä tulee kuitenkin enemmän propagandaa." (Nimimerkki Mäkinen, Katso 36/1978c)
Amatöörejä ja legendoja Sopotin lavalla
Sopotin festivaaleilla 1978 suomalaisedustusta oli myös levy-yhtiöiden Grand Prix du Disque -kilpailussa. Asialla oli jälleen EMI Finland, joka lähetti Sopotiin uuden kiinnityksensä Bon Bon -duon. Bon Bonin muodostivat 19-vuotiaat Nina Keres ja Outi Lindgren. Kaksikosta kaavailtiin Suomen Baccaraa. Bon Bonin taru ei kuitenkaan kestänyt muutamaa vuotta ja yhtä albumijulkaisua pidempään. Iskelmän tähtitaivaassa duon jäsenet muistelivat Sopotin esityksen sujuneen "vähän amatööriotteella, sellaisiahan me juuri olimmekin" (Latva, Tuunainen 2004, 43).
Grand Prix du Disque -kilpailun vuonna 1978 voitti rehellistä diskomusiikkia esittänyt belgialaishollantilainen kvartetti Dream Express, joka äänestettiin myös Sopotin festivaalien 1978 yleisön suosikiksi. Sopotin-voitot oletettavasti kompensoivat edellisen vuoden Euroviisuissa koettua harmitusta. Dream Express edusti Belgiaa vuoden 1977 Eurovision laulukilpailuissa läpeensä kaupallisella rallatuksella A million in one two three. Ennen kilpailua Belgia oli paistatellut vedonlyöntitilastojen selvänä ykkösenä. Viisufinaalin äänestyksessä realisoitunut seitsemäs sija oli karvas pettymys ennakkosuosikeille.
Suomalaiset tutustuivat Grand Prix du Disque 1978 -kilpailun antiin perjantaina 24. marraskuuta 1978, jolloin TV 2 lähetti reilun puolen tunnin koosteen kiinnostavimmista esityksistä.
Interviisuilijoiden ja levy-yhtiökilpailun osallistujien ohella Sopotin mammuttimaisten festivaalien 1978 tarjontaa muhevoittivat lukuisat kansainväliset tähtivieraat: Motown-legenda The Temptations, alankomaalainen Pussycat, italialainen Drupi, Lev "Neuvostoliiton Cliff Richard" Leštšenko ja Procol Harum -yhtyeen Gary Brooker.
Kohu-Alla voitti Interviisut
SOPOTIN FESTIVAALIT 1978 23.–26. elokuuta
Intervision laulukilpailut
Grand Prix -pääpalkinto: Alla Pugatšova (Neuvostoliitto)
1. palkinto: Václav Neckář (Tšekkoslovakia)
2. palkinto: Dagmar Frederic (Itä-Saksa)
3. palkinto: Lidia Stanisławska (Puola)
Grand Prix du Disque
Voittaja: Dream Express (Belgia)
Festivaalien yleisön suosikki
Dream Express (Belgia)
Intervision laulukilpailun 1978 voiton vei Neuvostoliiton televisiota edustanut Alla Pugatšova. Interviisuvoitto oli yksi etapeista, joka siivitti Pugatšovan tietä valtaisaan kansainväliseen suosioon, "Soviet Superstariksi", kaikkien aikojen menestyneimmäksi neuvostoliittolaiseksi viihdetaiteilijaksi, jolla oli 1980-luvulla kuulijakuntaa lännessäkin.
Grand Prix -pääpalkinnon esteenä eivät olleet muutaman kohut, joita Pugatšovan Sopotin-reissu aiheutti. Ensinnäkin hänen kilpailulaulunsa Vsjo mogut koroli ei saavuttanut varauksetonta hyväksyntää Neuvostoliitossa. Sinänsä harmittoman laulun sanat kertoivat hupaisalla tavalla kuningas Ludvig II:n koomisesta rakkauselämästä. Ongelmaksi osoittautui laulun nimi: Kuninkaat voivat tehdä mitä vain. Neuvostoliitossa ei suhtauduttu suopeasti mihinkään sellaiseen, missä viitattiin myönteisellä tavalla valtiomuotoihin, jotka olivat vallalla ennen vuoden 1917 vallankumouksia. Toisekseen Pugatšova järjesti Sopotin-lavalla pienoisen tempauksen, jota ei katsottu hyvällä sosialistisessa itäblokissa. Pugatšova vastaanotti yleisöltä valtavat suosionosoitukset, joiden seurauksena hän rohkaistui esittämään ylimääräisen numeron. Hän asteli mikrofonin taakse ja lauloi a cappellana Retšenkan. Esityksen päätteeksi Alla Pugatšova teki näyttävästi ristinmerkin, mikä ei sopinut sosialististen yhteiskuntien ateistiseen ihanteeseen. Sopotin festivaalien televisioinnista vastanneet tahot kuulivat kunniansa, kun olivat päästäneet eetteriin sopimatonta materiaalia.
Toiseksi vuoden 1978 Interviisuissa sijoittui Tšekkoslovakian äärimmäisen karismaattinen Václav Neckář. Kolmanneksi parhaaksi raati arvioi DDR:n Dagmar Fredericin, jonka esitys Was halten sie von Tango tarkkaan harjoiteltuineen koreografioineen oli kuin suoraan revyystä. Viimeisen palkintosijan vei Puolan Lidia Stanisławska:
"Laulan Sopotissa kaksi laulua ja toinen niistä on protestilaulu televisiota ja viihdettä vastaan. Kyllä meillä Puolassa saa televisiossakin protestoida televisiota vastaan." (Katso 34/1978b)
Stanisławska oli ennen Sopotin festivaaleja vieraillut Suomessa, jossa purkitettiin MTV:n ja Puolan television yhteistuotantona ohjelma Haloo Varsova, täällä Helsinki. Lokakuussa 1978 esitetyssä ohjelmassa Lidia Stanisławska lauloi muun muassa dueton Markku Aron kanssa.
"Kävimme täällä Helsingissä katsomassa Travoltan elokuvan Saturday night fever ja kyllä minä sen musiikista pidin. En kuitenkaan itse laula tuollaista diskomusiikkia, eivät ne sopisi äänelleni." (Katso 34/1978b)
Ei mikään Ikaroksen lento
Apu-lehden tietolähteiden mukaan Ikaros olisi sijoittunut Interviisuissa kuuden parhaan joukkoon. Raati oli äänestysprosessissa rankannut kuusi parasta, joiden joukosta valikoitiin edellä mainitut neljä esitystä palkintosijoille. Ikaros ja ilmeisesti Bulgarian Tonika (suhtaudutaan tietoon varauksella, lähteeni ei ole kovin luotettava) jäivät kuusikosta palkintosijojen ulkopuolelle. Mistä Apu oli tietonsa saanut? Siitä ei ole varmuutta. Mahdollisesti interviisuraadin suomalaisjäsen Jarmo Porola oli välittänyt tiedon toimittajalle. Tietysti on muistettava, että 1970-luvulla Apu-lehdellä oli ajoittain ikävä taipumus kirjoittaa perättömiä juttuja.
Ikaroksen Reijo Karvonen kommentoi oletettua sijoitusta "olosuhteet huomioon ottaen" hyväksi. Hänen mukaansa Intervision laulukilpailu ei osoittautunut luontevaksi ympäristöksi yhtyeen musiikille.
Reijo Karvonen: "Alla Pugazowa edusti juuri korkeatasoista lavaesiintyjien joukkoa, joka valloittaa Sopotissa aina ensimmäiset palkinnot. Meillä ei ole ketään muuta kuin Ritva Oksanen, joka pystyisi kilpailemaan samassa sarjassa." (Katso 36/1978d)
1979
Viisut '79: kerrankin viisuvalinnat kansan makuun
VIISUT '79 10. helmikuuta
Interviisukarsintojen tulokset
1. Ritva Oksanen – Tuulessa soitto sousi 132
2. Maarit – Pieni niin oon 124
3. Eero Lupari – Hiiltynyt rakkaus 104
4. Taiska – Tule 101
5. Greger – Sain kauniin maan 98
6. Paula Koivuniemi – Viime kesää ken unohtaa 71
Viisut '78 -lähetys osoittautui haastavista lähtökohdista huolimatta menestykseksi, joten Yleisradio yhdisti euro- ja interviisukarsinnat seuraavanakin vuonna. Viisut '79 -kilpailu järjestettiin yleisötapahtumana Helsingin Kulttuuritalossa helmikuun 10. päivä. Avoimeen sävellyskilpailuun lähetettiin kolmisensataa sävellystä, joista reilut kolme viidestä Euroviisujen puolelle. Sekä euro- että interviisujen kilpailusarjaan valittiin kuusi ehdokasta, joiden joukosta kolmekymmentähenkinen tuomaristo äänesti Suomen edustajat molempiin laulukilpailuihin.
Viisut '79 alleviivasi kuvaavasti kuinka poliittisilla ilmansuunnilla ei ollut mitään tekemistä maantieteen kanssa: Helsingin Kulttuuritalossa (25 astetta itäistä pituutta) valittiin Yleisradion edustaja länsiviisuihin Jerusalemiin (35 astetta itäistä pituutta) ja itäviisuihin Sopotiin (18 astetta itäistä pituutta).
Vuonna 1979 suomalaiset vaikuttivat kerrankin varauksettoman tyytyväisiltä viisuvalintoihin. Koko kansan Katri Helena sai vihdoin ja viimein tilaisuuden edustaa Suomea Euroviisuissa ja interviisuedustajaksi äänestetty Ritva Oksanen oli edellisenä syksynä noussut suosionsa huipulle Elämänmeno-televisiofilmatisoinnin ansiosta: Oksasen lyömätön roolisuoritus Eila Niemisenä sykähdytti kansalaisia ja palkittiin Telvis-patsaalla.
Viisut '79 -ohjelmassa valittiin vain yksi edustaja Interviisuihin. Edellisen vuoden kummallisten vaiheiden seurauksena Yleisradio oli OIRT:n kokouksissa lyönyt nyrkkiä pöytään ja edellyttänyt Intervision laulukilpailuun selkeämpiä ja tasapuolisempia sääntöjä. Suomen vaatimuksesta vuonna 1979 kukin osallistujamaa lähetti Intervision laulukilpailuihin vain yhden edustajan. Vuoden 1979 Intervision laulukilpailuun osallistui 13 maata. Yle menetteli Interviisuissa samalla tavalla kuin Euroviisuissa. Viisuharrastajat muistavat, kuinka Suomen euroviisudelegaation johtaja Erkki Pohjanheimo tehtaili norjalaisten kanssa useaan otteeseen protesteja milloin mistäkin sääntörikkomuksista ja -epäselvyyksistä.
Suomen interviisuedustajaksi 1979 raati seuloi Jukka Siikavireen säveltämän ja kirjailija Erkki Mäkisen sanoittaman taiteellisen kappaleen Tuulessa soitto sousi, jonka intiaanipukuun sonnustautunut Ritva Oksanen esitti Kulttuuritalon lavalla itsevarmasti ja teatraalisesti näyttelijän ammattitaidolla. Elettiin aikaa, jolloin Suomessa ei syntynyt kohuja kulttuurisesta omimisesta, mutta Helsingin SanomienHannu-Ilari Lampila hämmästeli Oksasen asuvalintaa: "Ihmettelen vain, miksi Ritva Oksanen esitti tämän modernisoidun runosävelmän intiaanimekossa; eikö korea kansallispuku olisi sopinut paremmin laulun kalevalaistyyliin?" (Helsingin Sanomat 12.2.1979)
Katso-lehden lukijan vankkumaton mielipide.
Ritva Oksanen ei ollut ensikertalainen Sopotissa. 1970-luvun alkuvuosina hän oli tulkinnut Sopotin lavalla muun muassa läpimurtohittinsä Tuli mies. Nyt hän lauloi interviisussaan "lähti mies miehevä minulta". Intervision laulukilpailuissa kukin esiintyjä sai edelleen esittää kaksi sävelmää. Ritva Oksanen valitsi toiseksi laulukseen Sopotiin Matti ja Pirjo Bergströmin kynäilemän Kuunaan kaipais en. Tätä kappaletta hän ei ole koskaan äänittänyt levylle. Oksanen teki näihin aikoihin tiiviisti yhteistyötä Bergströmien kanssa. Pirjo oli hoitanut taustalaulajan virkaa vaikuttavasti jo Suomen karsinnoissa Ritvan esityksessä. Bergströmit matkustivat elokuussa Ritvan mukana Sopotiin, sillä heidän vastuullaan oli muun muassa Suomen interviisusävelmien orkestrointi.
Mikä yhdistää Suomea ja Kuubaa?
Suomalaisen media-aineiston perusteella Sopotin festivaaleista 1979 muistetaan lähinnä kaoottiset ja hämmästyttävän epätäsmälliset järjestelyt. Esimerkiksi osallistujille ei jaettu tietoa harjoitusaikatauluista. Sopotin festivaalit vaativat taitelijoita varaamaan kalenteristaan kaikkiaan kymmenen päivää. Neljää varsinaista festivaalipäivää edelsi kuusi harjoituspäivää. Yhden esiintyjän harjoitus kesti vain parisenkymmentä minuuttia, joten kaikki muu aika oli tapettava rannikkokaupungin nähtävyyksissä tai hotelli Grandin ravintolassa. Kaiken huipuksi ensimmäisen festivaalipäivän aattoiltana järjestäjät ilmoittivat, että ensimmäinen ja toinen festivaalipäivä vaihtavat keskenään järjestystä. Artistit, jotka olivat valmistautuneet esiintymään torstaina, joutuivatkin tositoimiin heti seuraavana päivänä keskiviikkona.
Katso-lehden Leena Soininen raportoi Sopotin sekamelskasta seuraavasti:
"'Painovaikeuksista johtuen' ei kymmenen päivää kestävien juhlien aikatauluista ollut saatavissa mitään tietoa. Kun sitä vihdoin tuli, se oli pääosin puolankielistä. Taiteilijoiden harjoitukset myöhästelivät. Harjoitusaikoja muuteltiin. Esiintymisjärjestys vaihtui päivittäin. Festivaalitoimistojen ovet olivat lukossa. – – Kysymyksiä Sopotissa esitettiin paljon, ja jokaiseen sai tyypillisen puolalaisen vastauksen: ehkä huomenna. Ystävällistä hymyä ja käsien levittelyä." (Katso 36/1979)
Apu-lehden Raila Kinnunen onnistui jälleen haalimaan raflaavimmat lausunnot suoraan festivaalien televisiolähetykset ohjanneelta Jerzy Gruzalta:
"Kun yhdeksäntoista vuotta sitten aloitimme, soi musiikki muutamana iltana laivarakennushallissa. Tekniikkaa oli vähän mutta tunnelmaa sitäkin enemmän, yhteistyötä olivat jakamassa sekä muusikot että telakkatyöläiset. Nyt on festivaalimme pullistunut mielettömäksi määräksi tekniikkaa, laitteistoa, esiintyjiä. Jos rehellinen olen, niin minä inhoan jokaikistä festivaalimusiikin minuuttia, enkä toivo koskaan enää kuulevani siitä nuottiakaan." (Apu 35/1979)
Yleisradio ei edellisvuotiseen tapaan välittänyt Sopotin festivaaleja suorina lähetyksinä. "Viime vuonna homma meni täysin läskiksi", tunnusti Jarmo Jääskeläinen Katso-lehdessä 36/1979. Suomi ja Kuuba olivat ainoat intervisiomaat, joissa Sopotin festivaalitarjontaa ei voinut seurata suorana. Jarmo Jääskeläinen ja Jarmo Porola toimittivat Sopotin humusta liki kaksituntisen ohjelman Intervision laulukilpailu, jonka TV 2 lähetti lauantaina 1. syyskuuta klo 18.45. "En tiedä, meneekö nyt paremmin, mutta ainakin kaksituntinen rasittaa katsojia vähemmän", Jääskeläinen perusteli linjausta Katso-lehdessä.
Puolalainen rockjumala hurmasi jazzilla
SOPOTIN FESTIVAALIT 1979 22.–25. elokuuta
Intervision laulukilpailut
Grand Prix -pääpalkinto: Czesław Niemen (Puola)
1. palkinto: Red de San Luis (Espanja)
2. palkinto: Zsuzsa Cserháti (Unkari)
3. palkinto: Jaak Joala (Neuvostoliitto)
Grand Prix du Disque
Voittaja: Bessy (Kreikka)
Festivaalien yleisön suosikki
Czesław Niemen (Puola)
Ritva Oksanen ei tyylikkäästä esityksestä huolimatta yltänyt palkintosijoille Intervision laulukilpailuissa 1979. Kilpailun ylivoimaiseksi voittajaksi äänestettiin puolalainen rocklegenda Czesław Niemen, joka oli 1970-luvulla niittänyt mainetta aina Yhdysvaltoja myöten. Lännessä hänet tunnettiin maineikkaimpana sosialististen maiden progetähtenä, jolla oli Suomessakin uskollinen kannattajakunta. Vuosikymmenen vaihteen lähestyessä Niemen oli muuttanut musiikkityyliään progressiivisesta rockista jatsillisempaan ilmaisuun. Tätä suuntausta edustivat hänen interviisukappaleensa Nim przyjdzie wiosna ja Pokój. Niemenin voitto selittyy tyhjentävästi Raila Kinnusen kirjoittamassa virkkeessä: "Muut kilpailijat ennen ja jälkeen ovat olleet viihdyttäjiä, Niemen on muusikko." (Apu 35/1979) Kun suurin osa interviisuilijoista tulkitsi "täyteen ahdettuja" mahtipontisia estradi-iskelmiä, joita orkesteri säesti pauhaavasti metallisella soundilla, Czesław Niemen asettui syntetisaattoriviritelmänsä taakse ja tulkitsi sielunsa syövereistä pakottomasti syntynyttä sielukasta ja kunnianhimoista musiikkia.
Toiseksi parhaaksi interviisuraati arvioi espanjalaisen hyvännäköisistä nuorista koostuneen kvartetin Red de San Luisin. Espanja sijoittui vuonna 1979 toiseksi sekä Euroviisuissa että Interviisuissa. Unkarin Zsuzsa Cserháti rankattiin kolmanneksi ja viimeinen palkinto meni Neuvostoliittoa edustaneelle virolaiselle Jaak Joalalle.
Gregerille suitsutusta yleisön suosikkiäänestyksessä
Sopotin festivaalien toisella suomalaiskilpailijalla Gregerillä sujui hieman paremmin. Greger oli osallistunut vuoden 1979 Suomen interviisukarsintoihin Antti Hyvärisen sävellyksellä Sain kauniin maan. Suomen karsinnoissa laulu jäi vasta viidenneksi, mutta Greger sai silti tilaisuuden esittää kappaleensa Sopotissa. Greger oli nimittäin EMI Finlandin artisti ja levy-yhtiö ilmoitti hänet Sopotin Grand Prix du Disque -kilpailuun. Greger oli oiva valinta Sopotiin, sillä hän oli aikaisemmin saavuttanut menestystä itäeurooppalaisessa musiikkitapahtumassa: vuonna 1978 Greger sijoittui jaetulle ykkössijalle Bulgarian Kultainen Orfeus -festivaaleilla. Lisäksi Greger oli levyttänyt suomenkielisen version puolalaisen Czerwone Gitaryn interviisusta Nie spoczniemy vuodelta 1977 (Jäi päivät parhaat eiliseen). Myös Ritva Oksanen levytti EMIlle, joten EMI Finlandilla oli Sopotissa 1979 tuplaedustus.
Komeaäänisen Gregerin eleetön ja elegantti esitys kirvoitti innostuneen vastaanoton puolalaisyleisöltä. Vakuuttuneita olivat niin ikään Intervision suosikkiäänestykseen osallistujat. Ensimmäisen festivaalipäivän päätteeksi yleisön suosikkiäänestyksessä Gregerin nimi mainittiin useimmin ja hänet kruunattiin festivaalipäivänsä suosikkiesiintyjäksi. Lauantain päätösgaalassa äänestettiin suosituista esiintyjistä kaikkein suosituin. Lauantain äänestyksen perusteella Czesław Niemen palkittiin myös Sopotin festivaalien 1979 yleisön suosikiksi, brittiläinen Black Lace kiilasi toiseksi ja Greger sijoittui kolmanneksi.
Yleisön suitsutuksesta huolimatta Grand Prix du Disque -kilpailun raati ei heltynyt pitämään Gregerin esitystä palkintosijan arvoisena. Ei siitäkään huolimatta, että raadilla oli huomattavia vaikeuksia päätöksenteossa ja lopulta ensimmäinen ja toinen palkinto puolitettiin kahdelle esiintyjälle, jotta jokainen tuomareiden suosikeista olisi päässyt palkinnoille. Puolan radio- ja televisiokomitea myönsi kuitenkin Gregerille erikoispalkinnon. Grand Prix du Disque -kilpailun voiton vei vuonna 1979 Kreikan sähäkkä Bessy, joka oli edustanut maataan vuoden 1977 Euroviisuissa.
Todellista säpinää Sopotin festivaaleilla 1979 aiheuttivat kansainväliset tähtiesiintyjät, joista nimekkäimpiä olivat Demis Roussos ja diskomusiikin ykköspoppoo Boney M.. Boney M.:n vajaan tunnin mittainen playback-esiintyminen on nykyään katsottavissa YouTubessa. TV 2 esitti sen marraskuussa 1979. Vuonna 2012 julkaistussa BBC:n artikkelissa puolalainen pitkän linjan musiikkitoimittaja Maria Szabłowska arvioi, että Sopotin festivaalien suorien televisiolähetysten valtava suosio itäblokissa johtui ennen kaikkea länsimaisten tähtien vierailuista. Esimerkiksi Boney M.:n vireä ja energinen esiintyminen tarjosi mielikuvia vapauden tuulahduksista lännestä.
Opintomatkojen raskaat lunnaat
Kilpailun jälkeen Ritva Oksanen ilmaisi, ettei hän kokenut Sopotin mammuttimaista festivaalisirkusta omakseen:
"Toivottavasti tätä ei kukaan katkeruudeksi tajua, sillä sitä se ei ole. Reippaasti myönnän että olen pettynyt sijoittumattomuuteemme. Minä luotin meidän kappaleeseemme ja esitin sen niin hyvin kuin ikinä pystyn. Yhden yön tätä festivaalimeininkiä pohdin ja sanon nyt että tähän loppuvat Oksaskan kilpailut, viisuilut ja Syksyn sävelet. Ei musiikista voi kilpailla, sadan metrin juoksijat kilpailkoot kelloineen, musiikissa ei ole mitään yhteismitallista jolla sitä voisi järjestykseen pistää. Minulla on paha mieli koko kilpailusta. Heti ensimmäisinä päivinä käsitin että olen väärässä paikassa, kun tandempyörän kyydissä jossa on kolme pyörää vetämässä eri suuntiin. Täällä kaikki jee-jee-meininki, teatraalisuus ja ylitekeminen tehoaa." (Apu 35/1979)
Kuusi vuotta sitten ilmestyneessä elämäkerrassaan Ritva Oksanen kertoi kaunistelemattomammin kulissien takaisista tapahtumista Sopotissa:
"Konsertin jälkeen vedin Puolan Suomen suurlähetystön vastaanotolla sellaiset kännit, että Yleisradion kirjeenvaihtaja talutti minut pois juhlista. Nimittäisin tällaisia reissuja opintomatkoiksi. Sain Sopotista kotiin vietäväksi bakteerin. En pystynyt liikuttamaan päätäni lainkaan. Vietin kaksi viikkoa kirurgisessa sairaalassa kuuden hengen huoneessa." (Popp 2014, 127–128)
1980
Viisut '80: Interviisukarsinnoista yhden naisen show
Sopotin festivaalien 1979 jälkimainingeissa TV 2:n viihdeohjelmien tuottaja Jarmo Porola väläytti Apu-lehden haastattelussa tulevaisuuden kaavailuja:
"Jonkinlaista muutosta suunnittelemme jo ensi vuodeksi: että asiantuntijaraati valitsisi Suomen edustajan, ja hänelle sitten etsittäisiin sävellyskilpailussa uusia kappaleita." (Apu 35/1979)
Vuonna 1980 Yleisradion edustajat Euro- ja Intervision laulukilpailuihin valittiin jälleen yhteisessä televisio-ohjelmassa, mutta kilpailusarjojen formaatit poikkesivat toisistaan. Euroviisuista vastasi TV 1, joka järjesti viisukarsinnan kokonaan kutsukilpailuna. Kutsusäveltäjien tuotokset esiteltiin tammikuussa alkukarsinnassa, jossa asiantuntijaraati äänesti kuusi parhaaksi kuulemaansa maaliskuun Viisut '80 -finaaliin. Interviisut taas olivat TV 2:n kontolla. Jarmo Porolan lausunnon mukaisesti interviisukarsinnat muodostuivat yhden artistin show'ksi, sillä TV 2 kutsui Suomen interviisuedustajaksi Marionin, joka oli tähän kansainväliseen edustustehtävään mitä luontevin valinta: olihan Marion paitsi laulukilpailukonkari ja Sopotin-voittaja vuodelta 1974 myös Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä viihdetaiteilijoita tuohon aikaan. TV 2 julisti avoimen sävellyskilpailun, jonka sadosta esiraati poimi Marionin tulkittavaksi kuusi sävelmää Viisut '80 -ohjelmaan. Interviisukarsintojen 1980 avoimeen sävellyskilpailuun lähetettiin peräti 151 sävelmää, mikä oli huomattavasti enemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta kasvanut määrä selittyi mitä todennäköisimmin sillä, ettei euroviisukarsintojen puolella ollut lainkaan avointa kilpailua.
Katso-lehden haastattelun mukaan Marion odotti innolla paluuta Sopotiin:
"Minusta on ihanaa esiintyä ulkoilmanäyttämälle kuudelletuhannelle ihmiselle. Siellä on hyvin tunnelmallista. Näyttämö, jota kutsutaan metsäoopperaksi, on keskellä metsää. Illalla ilma tuoksuu raikkaan kesäiselle. Rakastan esiintyä suurelle yleisölle. Se ei minua jännitä, inspiroi päinvastoin." (Katso 10/1980)
Viisut '80 kuvattiin suorana lähetyksenä Tohlopin tv-studioilla lauantaina 8. maaliskuuta. Ohjelman hehkutettiin olevan siihen mennessä suurin ja kallein projekti TV 2:n viihteen historiassa – ja se toteutettiinkin yhteistuotantona TV 1:n ja Radio 2:n kanssa. Viisut '80 -lähetyksessä kuultiin ensin kuusi euroviisuehdokasta, joiden jälkeen Marion lauloi kaikki kuusi interviisuehdokasta. Kuuden upouuden sävelmän esittäminen suorassa televisiolähetyksessä yli kahdelle miljoonalle katsojalle on haaste kokeneellekin konkarille. Marion Rung muisteli suururakkaansa ensimmäisessä elämäkerrassaan seuraavasti:
"Oli tietysti suuri kunnia tulla valituksi Suomen edustajaksi ilman karsintaa. Tuntui hyvältä, että minuun luotettiin ja että juuri minut haluttiin lähettää taas kerran Sopotiin. Kaikista kuudesta laulusta oli pakko pitää ja oli pakko tehdä kaikkensa. Laulut olivat hyvin erilaisia." (Loivamaa, Bengtsson, Rung 2005, 149)
VIISUT '80 8. maaliskuuta
Interviisukarsintojen tulokset
1. Hyvästi yö (säv. Esko Koivumies) 352
2. Riviera (säv. Jukka Koivisto) 283
3. Rakkauden hämärä (säv. Matti Puurtinen) 260
4. Kesäaika (säv. Eero Lupari) 250
5. Uusi vuosikymmen (säv. Matti Siitonen) 217
6. Rakkaus on ikuinen (säv. Jussi Raittinen) 213
Kilpailujen voittajat ratkaistiin viiden alueraadin äänestyksellä. Interviisujen kilpailusarjan voitti ylivoimaisesti Esko Koivumiehen kynäilemä dramaattinen ja koskettava Hyvästi yö. Marionin toiseksi kilpailukappaleeksi Sopotiin TV 2:n raati valitsi Jukka Koiviston kirjoittaman vauhdikkaan Rivieran, joka tosin oli sijoittunut myös alueraatien äänestyksessä toiseksi. Viisut '80 merkitsi oikeastaan läpimurtoa kahdelle uudelle säveltäjänimelle. Sekä Esko Koivumies että etenkin Jukka Koivisto tulivat säveltämään myöhempinä vuosina runsaasti hittejä Suomen iskelmämarkkinoille.
Jukka Koivisto: "Tulimme pimennosta ja teimme rehellisin keinoin musiikkia, josta ihmiset tuntuvat pitävän." (Katso 36/1980)
Marion levytti yhtä lukuun ottamatta kaikki interviisuehdokkaansa samana vuonna ilmestyneelle albumilleen Moni-ilmeinen Marion. Levyn ulkopuolelle jäi Matti "Fredi" Siitosen säveltämä Uusi vuosikymmen. Albumille kelpuutettiin kuitenkin kaksi muuta Fredin sävellystä: Aamu paljon antaa ja Ei sì eikä da – kenties säveltäjä piti näitä lauluja parempina iskelminä.
Ennen elokuun Sopotin-reissua Marionin interviisukappaleisiin raapustettiin englanninkieliset sanoitukset. Hyvästi yöstä tuli Alan Davidin käsittelyssä Where is the love. Rivieran englanninkielisestä käännöksestä vastasi Jim Pembroke. Näitä englanninkielisiä versioita ei koskaan ikuistettu levylle. Sopotin festivaalien viralliselle äänitteelle Sopot 80 – Festiwal Interwizji sisällytettiin Hyvästi yön alkuperäinen suomenkielinen levytys.
Vuoden 1980 Grand Prix du Disque -kilpailussa ei ollut suomalaisedustusta. Marion ei silti ollut suinkaan ainoa suomalainen esiintyjä Sopotin festivaaleilla. Puolan televisio oli nimittäin kutsunut Tapani Kansan festivaalien vierailevaksi esiintyjäksi. Aikaisemmin keväällä Tapani Kansa oli voittanut puolalaisen sävellyskilpailun Kultamitali laululle, jossa etsittiin uutta urheiluteemaista laulua Moskovan Olympialaisia silmällä pitäen. Tapani Kansa oli osallistunut kilpailuun omalla sävellyksellään Tulkaa tytöt takaisin, johon Pertti Reponen oli kirjoittanut englanninkielisen Olympialaisista inspiroituneen sanoituksen Moscow or Los Angeles.
Puolan lakkokesän viisut
Kesällä 1980 Sopotin naapurikaupungissa Gdańskissa syntyi kansanliike, jolla oli mullistava vaikutus Euroopan historian kehitykseen. Gdańskin telakoiden työläiset mobilisoituivat lakkoliikehdintään, mikä oli ennenkokematonta sosialistisessa yhteiskunnassa. Lakkoilusta kehkeytyi sitoutumaton ja riippumaton ammattiliitto Solidaarisuus (Solidarność), jonka keulakuvaksi kohosi Lech Wałęsa. 1980-luvun edetessä Solidaarisuus kokosi yhteen miljoonia tyytymättömiä puolalaisia, jotka vastustivat kommunistisen puolueen yksinvaltaista asemaa. Puolassa ajauduttiin 1980-luvun alkuvuosina kansalliseen sotatilaan hallituksen pyrkiessä kieltämään Solidaarisuus-liikkeen. Laajan kansanliikkeen toiminta jatkui kuitenkin maanalaisena. Solidaarisuus-liikkeen menestys kansalaisten keskuudessa murensi lopulta Puolan yksipuoluejärjestelmän. Vuonna 1989 Puolassa nimitettiin ei-kommunistinen hallitus. Itäisessä Keski-Euroopassa vallalla ollut sosialistinen järjestelmä alkoi natista liitoksistaan.
Sopotin festivaalit 1980 järjestettiin jännittyneissä tunnelmissa. Lakkoilu oli aktiivisimmillaan juuri Sopotin läheisyydessä Gdańskin ja Gdynian satamakaupungeissa. Vuonna 2012 ilmestyneessä BBC:n artikkelissa arveltiin, ettei ollut suinkaan sattumaa, että lakkoliikehdintä alkoi laajentua juuri Sopotin festivaalien aikoihin. Kansanliikkeen uskottiin saavuttavan paljon kansainvälistä huomiota, kun festivaalien ansiosta lakkokeskuksen sydämeen saapui runsaasti lehdistöä ympäri maailmaa.
Festivaalivieraat eivät välttyneet poikkeustilalta. Lakkolaisten liput liehuivat tehtaiden ovilla. Ulkomaisten toimittajien työskentely tehtiin hankalaksi, sillä Puolan rannikkoalue oli puhelinsaarrossa. Tiedonkulkua vaikeutettiin ja uutismateriaalia takavarikoitiin mielivaltaisesti. Yleisradion kirjeenvaihtaja Jarmo Jääskeläinen ravasi edestakaisin Gdańskin ja Varsovan väliä. Omien sanojensa mukaan hän joutui miltei salakuljettamaan tietojaan. Kuvamateriaalin lähettäminen Varsovastakin Suomeen oli epävarmaa, ja kerran Jääskeläisen oli lennettävä Helsinkiin vain, jotta television ajankohtaislähetykseen saatiin hänen toimittamansa raportti Puolan-tapahtumista. Huhujen mukaan Sopotin festivaalit uhattiin peruuttaa tai siirtää Varsovaan.
Festivaalit järjestettiin alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti, mutta aikaisemmista vuosista poiketen puolalaiset eivät voineet seurata ohjelmaa suorana lähetyksenä. Viralliseksi selitykseksi Puolan televisio ilmoitti Otłoczynissa sattuneen junaonnettomuuden, jossa menehtyi 67 henkeä. Uhrien muistoa haluttiin kunnioittaa eikä viihteellisen musiikkispektaakkelin esittäminen televisiossa olisi ollut hienotunteista. Puolalaiset kuitenkin arvelivat, että todellisuudessa linjauksella pyrittiin välttämään mahdolliset mielenilmaukset katsomossa. Muualle Itä-Eurooppaan Sopotin festivaalit välitettiin Intervisio-verkossa perinteiseen tapaan. Eihän ollut syytä antaa muille Varsovan liiton maille signaalia, että Puolassa oli tapahtumassa jotain poikkeuksellista. Tapani Kansa kertoi lehdille todistaneensa välikohtausta, jossa lakkolaisten lentolehtisiä jakaneiden nuorukaisten kimppuun hyökättiin väkivaltaisesti:
"Se pani miettimään, pitäisikö minun laulaa lainkaan. Kaikesta huolimatta tein sen, vaikka tapaus virittikin vain ikävät tunnelmat." (Katso 36/1980)
Marion sen sijaan päätti vain ja ainoastaan keskittyä työtehtäväänsä eikä hän sallinut ympärillä vellovan kuohunnan vaikuttaa hänen mielenrauhaansa:
"Ei saa antaa vaikuttaa. Minun on keskityttävä tähän, kaikki muu on suljettava pois, torjuttava. Itsekuri on vedettävä äärimmilleen, muuten ei ole tämän tapaisissa kisoissa asiaa lavalle." (Apu 35/1980)
"Näinä päivinä suljen muut ajatukset mielestäni. Lataan itseäni ja sitten räjähdän perjantaina." (Katso 36/1980)
Sopotin festivaalien esiintyjien asuttamaan Grand-hotelliin Puolan poikkeustila ei välittynyt. Apu-lehden Raila Kinnusen mukaan hotelli oli "kuin irvokas eriö ympäröivästä maailmasta". Esimerkiksi alueelle määrätty alkoholikielto ei koskenut Grandin yökerhoa, joka tihkui kansainvälisten tähtiesiintyjiensä myötä glitteriä ja glamouria.
Sopotin festivaalien 1980 ilmapiiriä latisti Puolan levottomuuksien ohella epätavallisen kolea ja sateinen sää sekä vaisu festivaaliohjelma. Etenkin Intervision laulukilpailun tasoa luonnehdittiin laimeaksi, sen sijaan levy-yhtiöiden välisessä Grand Prix du Disque -kilpailussa oli hitusen enemmän ryhtiä ja monipuolisuutta.
Maailmantähden elkein viisuvoittoon
Marionin interviisuvoittoa muisteltiin keväällä 1998 Yleisradion Toivomuslähde-ohjelmassa.
Marionin esiintymisvuoro koitti festivaalin kolmantena päivänä eli perjantaina 22. elokuuta. Metsäoopperan lavalla Marion todella lunasti kaikki häneen kohdistuneet odotukset. Hän paneutui kilpailusävelmiinsä niin ammattitaitoisesti kuin viihdetaiteilija vain voi ja hänen esiintymisessään oli aistittavissa maailmantähden eleganssia. Marion suorastaan sädehti estradilla Anne Sernerin suunnittelemassa tyylikkään seksikkäässä esiintymisasussa. Marionin upeat esitykset saivat korviahuumaavat suosionosoitukset puolalaiselta yleisöltä.
"Siellä tuntui hurjan hyvältä, yleisö säteili sympatiaa, sellaisena se ainakin lavalle välittyi. Mä olisin halunnut jatkaa, laulaa ainakin tunnin. Kurjaa tulla pois juuri kun on päässyt alkuun." (Apu 35/1980)
Perjantain festivaalipäivän päätteeksi valittiin illan suosikkiesiintyjä. Juontajat ottivat yhteyttä Intervisio-maiden studioihin, jossa paikalliset kuuluttajat ilmoittivat sen artistin nimen, jonka esiintyminen oli ollut eniten katsojien mieleen. Marion putsasi pöydän mennen tullen ja hänet kruunattiin perjantain ylivoimaiseksi yleisön suosikiksi.
SOPOTIN FESTIVAALIT 1980 20.–23. elokuuta
Intervision laulukilpailut
Grand Prix -pääpalkinto: Marion (Suomi)
1. palkinto: Marika Gombitová (Tšekkoslovakia)
Mykola Hnatjuk (Neuvostoliitto) (jaettu)
2. palkinto: Gloria (Espanja)
3. palkinto: Corina Chiriac (Romania)
Grand Prix du Disque
Voittaja: VOX (Puola)
Festivaalien yleisön suosikki
VOX (Puola)
Perjantain festivaalipäivän jälkeen Intervision laulukilpailun raati kokoontui äänestämään. Tuomariston suomalaisjäsenen Jarmo Porolan kertoman mukaan tuomaristo äänesti suorastaan liikuttavan yksimielisesti Marionin Interviisujen voittajaksi. Vain Itä-Saksan ja Unkarin tuomarit olisivat antaneet Grand Prix -pääpalkinnon toiselle kilpailijalle. Sen sijaan muista palkintosijoista raatilaiset väänsivät pitkään. Lopulta ensimmäinen palkinto jaettiin kahden esiintyjän kesken. Raadin mielestä Marionin pahimmat haastajat olivat Tšekkoslovakian Marika Gombitová ja Neuvostoliiton Mykola Hnatjuk.
Slovakialainen kestotähti Gombitová oli kuin luotu interviisuestradille. Hänen ensimmäinen kilpailusävelmänsä Vyznanie edusti juuri sellaista dramaattista mollimelodiaa, mikä oli kuumaa valuuttaa idän musiikkimarkkinoilla. Toinen kappale Chcem sa s tebou deliť oli vauhdikkaampi ja menevämpi. Vain kolmisen kuukautta Interviisujen jälkeen Marika Gombitová joutui auto-onnettomuuteen, jonka jälkeen hän on ollut pyörätuolin varassa. Laulu-ura jatkui onnettomuudesta toipumisen jälkeen ja hänet on palkittu Slovakiassa lukuisilla tunnustuksilla. Ukrainalaissyntyinen Mykola Hnatjuk taas oli Sopotin lavalla varsinainen showmies, joka villitsi katsomon Raimonds Paulsin säveltämällä hittikappaleella Tanets na barabane. Toisen palkinnon sai Espanjan Gloria ja kolmannen palkinnon pokkasi Romanian Corina Chiriac. Vuoden 1980 Intervision laulukilpailussa oli yhteensä 14 osallistujaa.
Kun raati lopulta oli suorittanut äänestyksen valmiiksi, Jarmo Porola suuntasi Grandin yökerhoon, jossa hän etsi Marionin ja supatti hänen korvaansa iloiset uutiset. Intervision laulukilpailun 1980 voittaja puhkesi onnenkyyneliin ja Suomen delegaatio aloitti railakkaan juhlimisen.
"Kivi putosi sydämeltä, kun tuloksen kuulin. Olen onnellinen kaikkien suomalaisten puolesta." (Ilta-Sanomat 25.8.1980)
Lauantain päätösgaalassa Marion palkittiin Intervision laulukilpailun voittajaksi satojen miljoonien televisionkatsojien todistaessa ja hän esitti uudelleen kilpailunumeronsa Riviera ja Where is the love, jonka raati oli valikoinut voittaneeksi sävelmäksi. Sekä Marion että voittolaulun säveltäjä Esko Koivumies vastaanottivat sikarilaatikon kokoiset rasiat, joihin oli tungettu tiiviisti setelitukkuja. Minä ja Marion -elämäkerran mukaan Marion sijoitti voittosummansa puolalaisiin hopeakoruihin.
Marion oli itäsaksalaisten suosikki
Billboard noteerasi Marionin
voiton syyskuussa 1980.
Grand Prix du Disque -kilpailun ykkössijalle äänestettiin puolalainen kvartetti VOX, jonka erinomaisen svengaavan ja viihdyttävän show'n aikana puolalainen yleisö oli suorastaan pähkinöinä. Voxin miehet kutsuttiin lavalle takaisin kerta toisensa jälkeen valtavien aplodien saattelemana. Sopotin festivaalien 1980 tunnelmaa lämmittivät osaltaan kansainväliset tähtinimet: Tapani Kansan osuus jäi kahteen lauluun (Moscow or Los Angeles ja You are lost), varsinaisiksi kansanvillitsijöiksi oli pestattu Petula Clark ja Gloria Gaynor.
Sopotin festivaalien lauantai-ilta huipentui yleisön suosikkiäänestykseen, jossa valikoitiin suosikkiesiintyjistä kaikkein suosituin. Äänestyksen viimeiseen vaiheeseen olivat edenneet Marion, VOX, puolalainen Izabela Trojanowska ja alankomaalainen Jimmy Lawton. Marion oli porukan ainoa interviisuilija, muut kolme olivat kilpailleet levy-yhtiön kilpailun puolella. Festivaalien juontaja Irena Dziedzic otti yhteyttä Intervisiomaiden studioihin selvittääkseen kuka nelikosta julistetaan yleisön suosikiksi. Suosikkiäänestys oli VOXin juhlaa ja he voittivat selkein lukemin. Lähes kaikki suosikkiäänestykseen osallistuneet maat olivat viihtyneet ruutujen ääressä parhaiten VOXin hyväntuulisen esityksen aikana. Mutta yhteydenotto Berliiniin tuotti suomalaisittain iloisen poikkeuksen. Itäsaksalaiset ilmoittivat suosikikseen Marionin. Puolalaisten äänestyskierroksella ääni ei mennytkään muiden maiden tapaan VOXille vaan toiselle puolalaiselle kilpailijalle Izabela Trojanowskalle.
Suomalaisilla ei ollut mahdollisuutta seurata Marionin voittokulkua reaaliaikaisesti suorassa lähetyksessä. Suomessa Marionin laulukilpailuvoitto selvisi ensisijaisesti lehtiuutisoinnin välityksellä. "Voittoisa Marion kotiin", otsikoi esimerkiksi Ilta-Sanomat etusivullaan. Muutenkin Interviisujen 1980 tarjonta jäi Suomen televisiossa vähäiseksi. TV 2 esitteli kilpailun satoa torstaina 2. syyskuuta – eli puolitoista viikkoa festivaalien jälkeen – vaivaisen 50 minuutin verran Jarmo Porolan ja Jarmo Jääskeläisen kokoamassa ohjelmassa Viihdekakkonen: Intervision laulukilpailu. Katso-lehden musiikkiaiheisten ohjelmien kriitikko Åke L. Granholm harmitteli suppeaa lähetysaikaa ja koosteen pinnallisuutta:
"Sopotin iskelmäkisa ei koskaan ole kuvaruudussa ihmeemmin vakuuttanut, ja vaikka tänä vuonna oli jossain määrin päästy pelkistetympään estraditapahtumaan kuin aikaisemmin, jäi festivaalin musiikillinen anti tässäkin, pääasiallisesti vain voittajat esittelevässä yhteenvedossa varsin vähäiseksi. Minkälaista olisi sitten seurata festivaalia kokonaisuudessaan?" (Katso 38/1980)
Suomen ensimmäinen viisuvoittaja Marion
Palattuaan Suomeen Marion paistatteli julkisuuden valokeilassa. Hänen kuvansa koristivat aikakauslehtien kansisivuja ja hänelle suotiin palstatilaa lähes yhtä runsaasti kuin 80-vuotissyntymäpäiviään juhlivalle Urho Kekkoselle. Lehdet raportoivat Sopotin matkasta haltioitunein sanankääntein: Marion hurmasi Puolan, hänestä tuli hetkessä Puolan kuningatar, hän oli Sopotin paras, kaunein ja seksikkäin... Muutamissa kirjoituksissa hänelle aseteltiin kansallissankarin viittaa:
"Toivottavasti Marionista nyt tuli maamme kevyen musiikin Hannes Kolehmainen, Tyttö Joka Lauloi Suomen Maailmankartalle." (Ilta-Sanomat 26.8.1980)
Marionin ensimmäiseen elämäkertaan Minä ja Marion on kirjattu Antti Hyvärisen muistikuva keikkamatkalta Pohjanmaalta viisuvoiton jälkeen:
"Marion saapui esiintymispaikalle autolla. Yleensä fanit tungeksivat heti ympärillä nimikirjoitusta metsästäen, mutta tällä kertaa auton ja siitä nousevan Marionin ympärille jäi monen metrin levyinen tyhjä piiri. 'Ihmiset kunnioittivat Marionia kuin olympiavoittajaa. Vasta pitkän hiljaisen hetken jälkeen yksi pikkutyttö uskalsi lähestyä Marionia ja pyysi nimikirjoitusta.'" (Loivamaa, Bengtsson, Rung 2005, 158)
Mediahuomio kotimaassa oli taattu hetkeksi aikaa. Jälkeen päin Marion on ilmaissut, että loppujen lopuksi Intervision laulukilpailun vaikutus hänen uralleen on ollut sangen vähäinen. Ismo Loivamaa on summannut Marionin uudemmassa elämäkerrassa Marion – Aidosti:
"Sopotin kisaviikolla Marion totesi, että interviisut tuskin hänen uraansa heilauttavat mihinkään suuntaan – ihan siitä riippumatta, tuleeko voitto vai häviö. Marion osui oikeaan: hänen kansainvälistä uraansa pääpalkinto ei muhevoittanut. Paikan päällä kyllä sipistiin ja supistiin kaikenlaista esiintymistarjouksista Itä-Euroopassa, mutta niin Bulgariat kuin Neuvostoliitotkin kuivuivat kokoon." (Loivamaa 2015, 151–152)
Toisaalla Marion on kumminkin kertonut hämmästelleensä, kuinka vielä vuosikymmeniä myöhemmin satunnaiset puolalaiset muusikot ovat tunnistaneet hänet – kaksinkertaisen Sopotin-voittajan.
1981
Alatalo-Inter-Show
Vuonna 1981 Yleisradio ei enää niputtanut euro- ja interviisukarsintoja samaan yhteyteen. Kilpailujen erilaisten luonteiden ja formaattien vuoksi niiden yhdistäminen – ja siten institutionaalisen tasapainon illuusion luominen – vaikutti kieltämättä hivenen keinotekoiselta. TV 1 järjesti euroviisukarsinnat tammi- ja helmikuussa. TV 2 puolestaan hoiti Interviisujen Suomen osuuden maaliskuussa. Kaava oli täsmälleen sama kuin edellisenä vuonna: TV 2 kutsui suoraan Suomen edustajaksi suositun esiintyjän, jolle etsittiin potentiaalisia edustussävelmiä avoimen sävellyskilpailun kautta.
Vuoden 1981 interviisuedustajaksi ryhtyi Mikko Alatalo, joka oli edellisenä vuonna juontanut rennon asiallisesti Viisut '80 -lähetyksen. Muusikko Mikko Alatalo ratsasti juuri tuohon aikaan suosionsa aallonharjalla. Hän oli edellisenä vuonna voittanut toistamiseen Syksyn sävelen ja lisäksi hän onnistui menestymään hienosti myös euroviisukarsintojen puolella: kantaa ottava kupletti Leuhkat eväät oli sijoittunut asiantuntijaraadin äänestyksessä peräti toiseksi. Alkuvuodesta 1981 Mikko Alatalo oli esiintynyt Moskovassa OIRT:n konsertissa, jota hän luonnehti Interviisujen kenraaliharjoitukseksi.
Interviisukarsintojen sävellyskilpailuun lähetettiin yhteensä 128 sävelmää, joista asiantuntijaraati poimi kuusi Mikon tulkittavaksi Suomen interviisukarsintalähetykseen. Tilanne oli Alatalolle sikäli poikkeuksellinen, että hän lauloi muiden säveliä. Yleensä hän on ollut itse kirjoittamassa kaikki esittämänsä kappaleet – joko yksin tai yhdessä aisaparinsa Harri Rinteen kanssa.
"Valintaa Sopotin kisoihin voidaan pitää huomattavimpana luottamuksenosoituksena suomalaiselle viihdelaulajalle. Onhan kysymyksessä esiintyjän kannalta huomattavasti vaativampi tehtävä kuin konsanaan pääsy euroviisufinaaliin, vaikka tämä kilvoittelu onkin vähemmän merkittävä kaupallisessa mielessä. Tilanne on vain entistä tukalampi Marionin hoidettua leiviskänsä niin esimerkillisesti viime vuonna. Kuuden uuden numeron vetäiseminen peräkanaa suorassa tv- ja radiolähetyksessä vaatii taidon lisäksi raudankovaa rutiinia. Mutta pohjoisen poika ei pelkää, vaan pelaa. Mikko Alatalo on ehtinyt hankkimaan itselleen sen verran kokemusta näissä puitteissa, että hän pystyy vastaamaan tähänkin haasteeseen." (Katso 12/1981)
Mikko Alatalon kuusi interviisuehdokasta esiteltiin Suomen kansalle lauantaina 21. maaliskuuta ohjelmassa Viihdekakkonen: Interviisut 81. Kahdesta edustussävelmästä toisen valitsivat kansalaiset postikorttiäänestyksellä ja toisen TV 2:n raati. Tuloslähetys esitettiin tiistaina 31. maaliskuuta.
Åke L. Granholm: "En tiedä mistä oikein johtuu, mutta Intervision laulukilpailussa ei koskaan tunnu olevan samaa säpinää – ja tunnelatausta – kuin Eurovision vastaavissa kisoissa. Ja tämä pätee niin kansainvälistä loppukilpailua kuin myös omaa karsintaamme ajatellen. Nytkin nähty ohjelma oli paremminkin pieni 'Mikko Alatalo Show' kuin jännitystä herättävä kilpailu. Kaikella muotoa, Alatalo vei läpi esityksensä pirteästi, pystyi ottamaan esiin lauluista niiden ominaisilmeeseen vaikuttavia tekijöitä ja kuitenkin valaa kokonaisuuteen myös omaa persoonaansa." (Katso 14/1981)
Suomalaisten aktiivisuus Mikko Alatalon interviisukarsintoja kohtaan oli vaisua. Yleisradio vastaanotti vaivaiset 24 007 postikorttia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että tammikuussa 1981 euroviisukarsintojen alkukarsintojen äänestykseen lähetettiin kaikkiaan 265 573 postikorttia eli yli yksitoistakertainen määrä – ja euroviisuissa äänestysaikaa oli ollut vieläpä vain yksi ainokainen päivä. Myöhemmin saman vuoden syksyllä Mikko Alatalo voitti jälleen Syksyn sävelen ja hänen voittoesityksensä Mummoni ja moukarinheitto sai jo yksinään enemmän postikorttiääniä (34 158) kuin hänen kuusi interviisutyrkkyään yhteensä.
Reggae oli OK interviisukarsinnoissakin
INTERVIISUKARSINNAT 1981 21. maaliskuuta
Postikorttiäänestyksen tulokset
(laulut listattu esiintymisjärjestyksessä)
#1 Ja se soi (säv. Toivo Kärki, san. Juha Vainio) 7 368
#2 Vain yksi nainen voi tehdä kodin (säv. Martti Luoma, san. Mikko Alatalo) 3 097
#3 Kuuluuko mittään, häh? (säv. Jukka Siikavire, san. Jyrki Paavola) 2 304
#4 Hello Goodbye (säv. ja san. Mika Sundqvist) 1 693
#5 Elämän maalaus (säv. ja san. Timo Turpeinen) 1 855
#6 Taitaa tulla kesä (säv. ja san. Esko Koivumies) 7 690
Interviisukarsinnat voitti toista kertaa peräkkäin Esko Koivumiehen sävellys. Postikorttiäänestyksessä eniten ääniä oli osoitettu hänen rennonletkeälle sävelmälleen Taitaa tulla kesä. Tyylilaji oli vaihtunut Hyvästi yön edustamasta dramaattisesta suuriskelmästä kepeään reggaepoljentoon ja suomalaiseen karvalakkimentaliteettiin.
"Biisi on aika vanha. Tein sen viime heinäkuussa mutta se jäi pöytälaatikkoon. Otin sen esille kun se tuntui sopivan hyvin Mikolle. – – On pelkkä sattuma että kyseessä on reggae. Tein sen kantrin ja reggaen välimuodoksi mutta sovittaja Upi Sorvali lisäsi siihen reggaevaikutteita. Erilainen se silti on kuin Reggae OK, joka on tyyliltään puhtaampi." (Ilta-Sanomat 1.4.1981)
TV 2:n raati valitsi Mikon toiseksi kappaleeksi Sopotiin Mika Sundqvistin 60-luvun henkeä sykkivän sävellyksen Hello Goodbye, joka itse asiassa jäi kansan postikorttiäänestyksessä viimeiseksi. TV 2:n viihdetoimituksen päällikkö Jarmo Porola kuitenkin hehkutti laulun "festivaalibiisin mahtavuutta ja nuorekasta menoa".
Lech Wałęsa torppasi Mikko Alatalon matkan Sopotiin
Taitaa tulla kesä, lauloi Mikko Alatalo ensimmäisen kerran maaliskuussa 1981. Kesä koitti mutta Mikko Alatalon kesä ei huipentunut elokuiseen Sopotin-matkaan. Solidaarisuus-liike levisi kaikkialle Puolaan. Maa täyttyi mielenosoituksista ja lakoista. Epävakaa ilmapiiri aiheutti Puolaan talouskriisin. Ympärillä olevat Varsovan liiton maat – Neuvostoliitto ja DDR etunenässä – vaativat Puolan poliittista johtoa suitsimaan kansanliikkeen. Puolan tilanteen vuoksi Sopotin festivaalit 1981 peruttiin. "Sopotin laulufestivaalit Puolassa on peruutettu maan huonon taloudellisen tilanteen vuoksi", uutisoi Helsingin Sanomat lakonisesti 1.8.1981:
"Puolan televisio ilmoitti peruutuksesta sähkeitse Suomeen TV-2:lle. Sähkeen mukaan valtion viranomaisten päätöksellä taloudellisen tilanteen vuoksi Puolan televisio joutuu peruuttamaan Intervision laulukilpailun. Samalla kuitenkin ilmoitettiin, että tulevaisuudessa laulujuhlia jatketaan." (Helsingin Sanomat 1.8.1981)
Myös edellisen vuoden Interviisujen voittajan Marionin oli tarkoitus esiintyä Sopotin festivaaleilla 1981. Hänelle oli varattu ohjelmaan 20 minuutin esiintymisaika.
Mikko Alatalon interviisukappaleesta Taitaa tulla kesä muodostui ikivihreä, joka sisällytettiin hänen menestyksekkäälle lastenlaululevylleen Eläimiä suomalaismetsissä. Laulu on tunnettu myös Suomenlahden eteläpuolella vironkielisenä versiona Kätte jõudnud suvi. Mikko Alatalo on useaan otteeseen kertonut maireana tarinaa, kuinka hän oli kansanedustaja-aikoinaan baltialaisia poliitikkoja tavatessaan maininnut, että hänen oli tarkoitus laulaa kyseinen laulu alun perin Sopotin festivaaleilla mutta Lech Wałęsa torppasi hänen matkansa. Baltit olivat luonnollisesti anekdootista mielissään: Solidaarisuus-liikkeen menestystä pidetään lähtölaukauksena Itä-Euroopan vapautumiselle sosialismin ikeestä.
"Sä olet Varsova – ja itket"
Solidaarisuus kasvoi kasvamistaan. Joulukuussa 1981 Puolan kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri Wojciech Jaruzelski julisti Puolaan sotatilan, jonka tarkoituksena oli murskata Solidaarisuus-liike. Sotatilan aikana asetettiin ulkonaliikkumiskieltoja ja rajoitettiin kokoontumisia. Sotatila jatkui heinäkuuhun 1983 asti, minkä vuoksi Sopotin festivaaleja ei järjestetty myöskään vuosina 1982 ja 1983.
Elokuussa 1984 Sopotin festivaalit elvytettiin, mutta Intervision laulukilpailua ei enää järjestetty. Vuonna 1984 festivaalien kilpailu kantoi yksinkertaista nimeä Sopotin musiikkifestivaalien Grand Prix. Sopotin Interviisujen historia jäi neljän vuoden mittaiseksi. Ja kuten 1960-luvulla, Intervision laulukilpailun taru päättyi jälleen Eurooppaa järisyttäneeseen poliittiseen konfliktiin. 1960-luvulla kilpailun lopetti Neuvostoliiton masinoima interventio Tšekkoslovakiaan, 1980-luvulla Puolaan määrätty poikkeustilanne Solidaarisuus-liikkeen kukistamiseksi.
Jälkinäytös
Sopotin festivaalit sotatilan jälkeen
Vaikka elokuussa 1984 Sopotin festivaaleilla ei enää järjestetty Intervision laulukilpailua, Suomen edustajan Puolaan valitsi Yleisradio. TV 2 kutsui edustustehtävään Tapani Kansan, jolle järjestettiin huhtikuun toiseksi viimeisenä päivänä pienimuotoinen karsinta lähetyksessä Viihdekakkonen: Suuntana Sopot. Tapani Kansa esitti ohjelmassa kuusi laulua, joista kansa äänesti postikorteilla hänen edustussävelmäkseen kappaleen Tässä ja nyt (säv. Tapani Kansa ja Hillel Tokazier). TV 2:n raati valitsi sen pariksi toiseksi kilpailukappaleeksi Odotan sinua niin (säv. Toivo Kärki). Molemmat laulut Tapani Kansa oli levyttänyt edellisenä vuonna ilmestyneelle mainiolle albumilleen Tässä ja nyt.
Elokuussa 1985 Suomea edusti Sopotissa nuori ja uuttera Kaija Koo. Hän saavutti menestystä puolalaisten laulujen kilpailusarjassa: tuomaristo arvosti hänen energisen esityksensä Less than zero (Mniej niż zero) toiseksi parhaaksi eli ensimmäisen palkinnon arvoiseksi. Varsinaisessa kilpailussa hän esitteli suomalaista pop-musiikkia tulkitsemalla Broadcastin hitin You break my heart (säv. Esa Kaartamo). 1980-luvulla Sopotin festivaalit kokosivat edelleen yhteen viihdetaiteilijoita idästä ja lännestä. Vuonna 1984 Grand Prix'n voitti puolalainen Krystyna Giżowska ja vuonna 1985 Ruotsin euroviisuvoittajatrio Herreys.
Intervisiomaat suuntaavat länteen
Kaija Koon laulaessa Sopotissa Neuvostoliiton johtoon oli astunut Mihail Gorbatšov. Hänen uudistusmieliset linjauksensa glasnost, perestroika ja uusi ulkopolitiikka edistivät itäisen Keski-Euroopan sosialististen maiden irtautumista Neuvostoliiton talutusnuorasta. Vuonna 1988 Gorbatšov julisti Neuvostoliiton hylkäävän niin kutsutun Brežnevin opin ja suhtautuvan sallivasti demokraattisiin uudistuksiin satelliittivaltioissa. Vuodesta 1989 alkaen vallanvaihdokset seurasivat toistaan Itä-Euroopassa. Kylmän sodan päättymisen näyttävimpänä symbolina Berliinin muuri murrettiin marraskuussa 1989. Lech Wałęsa äänestettiin Puolan presidentiksi loppuvuodesta 1990. Neuvostoliitto lakkasi olemasta vuonna 1991.
Itäisen Keski-Euroopan uudet poliittiset johtajat julistivat juhlapuheissaan palaavansa Eurooppaan. Kyseessä oli retorinen keino, jolla pyrittiin alleviivaamaan, että Neuvostoliiton etupiiriin kuuluminen oli erottanut valtiot niiden luontaisesta yhteydestä Eurooppaan. Kylmän sodan päättyminen merkitsi entisille sosialistisille Euroopan maille paluuta siihen poliittiskulttuuriseen kontekstiin, johon valtiot olivat vanhastaan ymmärtäneet kuuluvansa. Neuvostoliiton hajoaminen merkitsi irtautumista miehittäjästä, vapautumista ja mahdollisuutta integroitua vapaiden eurooppalaisten demokraattisten valtioiden joukkoon. Kansalaisten mielikuvissa länsi edusti yleisesti positiivisina pidettyjä arvoja, kuten demokratiaa, modernisaatiota ja taloudellista kehitystä.
Entiset Varsovan liiton maat kohdistivat katseensa länteen ja ottivat tavoitteekseen liittyä länsieurooppalaisiin instituutioihin. Euroopan unioniin ja Natoon ei asteltu kuin hollitupaan, mutta esimerkiksi Euroopan yleisradioliiton jäsenyys merkitsi ratkaisevaa ensiaskelta kohti eurooppalaista yhteisöä. Euroopan kahtiajaon päätyttyä OIRT oli muuttunut sen jäsenmaiden selkeän enemmistön mielestä tarpeettomaksi. Vuoden 1993 ensimmäisenä päivänä OIRT sulautettiin osaksi EBUa. Euroopan valtiot mahtuivat vihdoin ja viimein saman katon alle yhteiseen radioliittoon. Venäjä oli ainoa maa, joka hieman nikotteli OIRT:n toiminnan lakkauttamista vastaan.
Vuonna 1994 Eurovision laulukilpailu laajeni länsieurooppalaisesta tapahtumasta koko Euroopan-laajuiseksi. Kilpailussa debytoivat Puola, Unkari, Slovakia, Romania, Venäjä, Viro ja Liettua. Entiset Intervision laulukilpailujen osallistujamaat liittyivät osaksi euroviisuperhettä.
Sopotin festivaalien perintö elää
Sopotin festivaalit järjestetään edelleen säännöllisesti. Tapahtuma on muuttunut pienimuotoisemmaksi kuin kylmän sodan kukoistusvuosina – ja toisinaan on ollut välivuosia syystä tai toisesta – mutta perinteisen ja pitkäikäisen musiikkifestivaalin traditiota vaalitaan vielä 2000-luvullakin. Puolan yleisradioyhtiö Telewizja Polska (TVP) ei enää ole vetovastuussa, mutta kaupalliset televisiokanavat ovat ottaneet festivaalit hoitaakseen. Puitteet ovat edelleen entisellään: festivaalien ajankohta on loppukesästä tai alkusyksystä ja tapahtumapaikkana edelleen Sopotin Metsäooppera. Vuosina 2010 ja 2011 Opera Leśna oli remontissa eikä festivaaleja hennottu näinä vuosina viedä muuallekaan.
Tänä vuonna festivaaleja ei luonnollisesti koronapandemian vuoksi pidetty, mutta viimeisimmillä Sopotin festivaaleilla elokuussa 2019 esiintyi useampia Euroviisuista tuttuja artisteja, kuten Alankomaiden viisuvoittaja Duncan Laurence, Sveitsin Luca Hänni, Tšekin Lake Malawi, Ruotsin Frans sekä puolalaiset Edyta Górniak, Margaret, Cleo ja Blue Café. Sopotin festivaaleilla ovat raikuneet sävelhelmet maailman eri kulmilta jo liki kuudenkymmenen vuoden ajan.
Kirjoitussarjan kolmannessa osiossa esitellään kuinka Euro- ja Intervision laulukilpailuja luonnehdittiin ja verrattiin toisiinsa kotimaisissa kansalais- ja kulttuurikeskusteluissa.
Lähteet
Kirjallisuus:
Olennaisimmat:
Vuletic Dean (2018) Postwar Europe and the Eurovision Song Contest. Bloomsbury Academic, Lontoo.
Pajala Mari (2013) Intervision song contests and Finnish television between East and West. Teoksessa Badenoch Alexander, Fickers Andreas, Henrich-Franke Christian (toim.) Airy Curtains in the European Ether. Nomos Verslagsgesellschaft, Baden-Baden.
Henrich-Franke Christian, Immel Regina (2013) Making Holes in the Iron Curtain? – The Television Programme Exchange across the Iron Curtain in the 1960s and 1970s. Teoksessa Badenoch Alexander, Fickers Andreas, Henrich-Franke Christian (toim.) Airy Curtains in the European Ether. Nomos Verslagsgesellschaft, Baden-Baden.
Muut mutta eivät missään nimessä vähäpätöisemmät:
Autio-Sarasmo Sari, Miklóssy Katalin (2011) Reassessing Cold War Europe. Routledge, Lontoo.
Best Antony, Hanhimäki Jussi M., Maiolo Joseph A., Schulze Kirsten E. (2004) International History of the Twentieth Century. Routledge, Lontoo.
Evans Christine (2011) Song of the Year and Soviet Mass-Culture in 1970s. Julkaisussa Kritika. Explorations in Russian and Eurasian History. Volume 12, Number 3, Summer 2011.
Hagen Trever (2013) Calling Out to Tune in: Radio Free Europe in Czechoslovakia. Teoksessa Badenoch Alexander, Fickers Andreas, Henrich-Franke Christian (toim.) Airy Curtains in the European Ether. Nomos Verslagsgesellschaft, Baden-Baden.
Hakasalo Ilpo (1978) Kevyen musiikin katsaus 1977–1978. Teoksessa Mitä missä milloin 1979 – Kansalaisen vuosikirja. 29. vuosikerta. Otava, Helsinki.
Ilmonen Kari (1996) Tekniikka, kaiken perusta. Teoksessa Tommila Päiviö et al.(toim.) Yleisradion historia 3. osa 1926–1996. Yleisradio, Helsinki.
Järvinen Jouni, Lindstedt Jouko (toim.) (2011) Itä-Eurooppa matkalla länteen – Itäisen Keski-Euroopan, Baltian ja Balkanin historiaa ja politiikkaa. Gaudeamus Helsinki University Press Oy Yliopistokustannus, Helsinki.
Kallenautio Jorma (2005) Suomi kylmän rauhan maailmassa – Suomen ulkopolitiikka Porkkalan palautuksesta 1955 Euroopan unionin jäsenyyteen 1995. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Kuoppamäki Jukka (1998) Jukka Kuoppamäki – Elämän valtatie. Warner/Chappell Music Finland, [Espoo].
Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.
Leino Annariikka (2014) Maarit. Johnny Kniga, Helsinki.
Loivamaa Ismo, Bengtsson Niklas, Rung Marion (2005) Minä ja Marion. Tammi, Helsinki.
Loivamaa Ismo (2015) Marion – Aidosti. Avain, Helsinki.
MacFadyen Favid (2001) Red Stars – Personality and the Soviet Popular Song 1955–1991. McGill-Queen’s University Press, Montreal.
Miall Hugh (1993) Shaping the new Europe. The Royal Institute of International Affairs & Printer Publishers, Lontoo.
Miklóssy Katalin (2014) Competing for popularity – Song contests and interactive television in communist Hungary. Teoksessa Miklóssy Katalin ja Ilic Melanie (toim.) Competition in socialist society. Routledge Studies, New York.
Murtomäki Asko (2007) Finland 12 points! – Suomen euroviisut. Teos, Helsinki.
Nevalainen Petri (2011) Joviaali ilmiö – Tuntematon Mikko Alatalo. Helsinki-kirjat, Helsinki.
Pajala Mari (2006) Erot järjestykseen! Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.
Poiger Uta G. (2000) Jazz, rock and rebels – Cold war politics and American culture in a divided Germany. University of California Press, Berkeley.
Salokangas Raimo (1996) Aikansa oloinen. Teoksessa Tommila Päiviö et al. (toim.) Yleisradion historia 2. osa 1949–1996. Yleisradio, Helsinki.
Saksala Elina (2019) Kisu – Onnestain on puolet sinun. Reuna Oy, Kouvola.
Yleisradion vuosikirja 1.6.1977–31.5.1978. Gummerus, Jyväskylä.
Yleisradion vuosikirja 1.6.1979–31.5.1980. Gummerus, Jyväskylä.
Woodhead Leslie (2013) How the Beatles rocked the Kremlin – The untold story of a noisy revolution. Bloomsbury, Lontoo.
Žuk Sergej Ivanovič (2010) Rock and Roll in the Rocket City – The West, Identity, and Ideology in Soviet Dniepropetrovsk, 1960–1985. Woodrow Wilson Center Press, Washington, D.C.
Aamulehti 23.9.2016: Lähde Antti Ota opiksi, Saara Aalto – Marion hurmasi Saksan tv:ssä jo 70-luvulla: 'Olin kuin Liisa Ihmemaassa!'. (Luettavissa verkossa)
Apu 11/1975: Kinnunen Raila, Marionilla on Saksassa jo kaksi ihailijakerhoakin.