Marionin interviisuvoitosta on kulunut 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kolmiosaisen kirjoitussarjan, jossa käsittelen Suomen ja Yleisradion osallistumista tähän laulukilpailuun, jota on kutsuttu muun muassa "Itä-Euroopan Euroviisuiksi" ja "sosialististen maiden omiksi Euroviisuiksi". Tämä ensimmäinen kirjoitus ajoittuu vuosiin 1946–1968. Taustoitan Euroopan yleisradioyhteistyön kahtiajakautumisen ja esittelen ensimmäiset Intervision laulukilpailut, jotka käytiin 1960-luvun jälkipuoliskolla ja jotka kantoivat nimeä Kultainen nuottiavain. Myöhemmin julkaistava toinen osa keskittyy 1970-luvun ja 80-luvun alkuvuosien legendaarisiin Interviisuihin, jotka järjestettiin Sopotin musiikkifestivaalien yhteydessä. Kolmannessa tekstissä ruoditaan kuinka Interviisuihin suhtauduttiin aikoinaan kotimaisissa kansalais- ja kulttuurikeskusteluissa.
Silkan historioinnin ohella toivon, että nämä kirjoitukset auttaisivat murtamaan myyttejä ja oikaisemaan sitkeästi eläviä virheellisiä mielikuvia, joita esimerkiksi Sopotin festivaaleihin ja niissä järjestettäviin Intervision laulukilpailuihin liitetään. Itä-Euroopan laulukilpailuja usein vähätellään jonkinlaisiksi sosialististen maiden keinotekoisiksi varjoeuroviisuiksi – ikään kuin asenteella: ressukat kehittivät omat mittelönsä koska eivät saaneet osallistua varsinaiseen aitoon ja alkuperäiseen tapahtumaan. Yllättävän varteenotettavat tahot ylläpitävät käsitystä, jonka mukaan Suomi olisi ollut ainoa Interviisuihin osallistunut ei-sosialistinen valtio, mitä taasen pidetään yhdenlaisena osoituksena suomettumisesta. Todellisuudessa Intervision laulukilpailuissa musiikkitarjontaansa esittelivät muutkin Länsi-Euroopan maat. Itäisen Euroopan musiikkitapahtumat olivat veistetyt hyvin erilaisesta puusta kuin läntiset Euroviisut, joten Intervisio-kilpailujen formaatit poikkesivat melkoisesti Euroviisuista.
|
Sisällys: Euroopan kaksi yleisradioliittoa EBU ja OIRT Kylmä sota iskee yleisradioyhteistyöhön Televisioyhteistyötä yli rajojen Itä-Euroopan lukuisat musiikkifestivaalit Kultainen nuottiavain – ensimmäiset Intervision laulukilpailut 1960-luvulla Intervision "omat Euroviisut" Suomi osallistuu Interviisuiluun Lailalle pronssia Bratislavasta Kultainen nuottiavain 1968: viisuilua Prahan keväässä Lähteet |
Euroopan kaksi yleisradioliittoa EBU ja OIRT
Kylmä sota iskee yleisradioyhteistyöhön
Kylmän sodan aikana taistelua ihmisten sieluista käytiin kaikilla mahdollisilla rintamilla. Myös kulttuuri ja viestinvälitys valjastettiin osaksi ideologioiden välistä kamppailua. Suomi sai osansa lännen ja idän niin kutsutun "soft powerin" keinovalikoimista. Esimerkiksi Valittujen palojen tai Aku Ankka ja kumppanit -lehtien rantautuminen Suomeen on mainittu esimerkkeinä, joilla pyrittiin vaikuttamaan siihen, että suomalaiset pysyisivät osana läntistä kulttuuriympäristöä. Samoin Armi Kuuselan kruunaamista Miss Universumiksi ja Olympialaisten järjestämistä Helsingissä vuonna 1952 on luonnehdittu tapahtumiksi, jotka sävyttivät Suomen kansainvälistä asemaa kohti länttä Neuvostoliiton läheisyydestä ja vaikutusvallasta huolimatta.
Euroopan kahtiajakautuminen ilmeni siinäkin, että maanosassa toimi kaksi kansainvälistä yleisradioliittoa: Länsi-Euroopan maat olivat muodostaneet Euroopan yleisradioliiton (European Broadcasting Union, EBU) ja sosialistisilla Itä-Euroopan valtioilla oli oma liittonsa OIRT (Organisation Internationale de Radiodiffusion et de Télévision). Suomen historiassa tupataan aina erillistämään kaikki mahdollinen – ja kieltämättä Suomella oli tässäkin historianvaiheessa oma eriskummallinen ja poikkeuksellinen asemansa: Suomen Yleisradio kuului ainoana kumpaankin Euroopan radioliittoon.
Maailmansotien välisenä aikana Euroopan valtioiden radiot tekivät kansainvälistä yhteistyötä UIR:n (Union Internationale de Radiodiffusion) puitteissa. Toisen maailmansodan päätyttyä useat Euroopan maat ilmaisivat, ettei UIR enää nauti luottamusta – muun muassa Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki oli painokkaasti tätä mieltä. Elokuussa 1946 Brysselissä perustettiin uusi yleisradioliitto OIR. Perustajavaltiot pitivät tärkeänä pesäeron tekemistä sodanaikaiseen radiotoimintaan, minkä vuoksi katsottiin parhaaksi järjestäytyä uuteen neutraalimpaan radioliittoon.
Seuraavina vuosina kylmä sota yltyi, rintamalinjat voimistuivat ja rautaesirippu lävisti Euroopan. Nopeasti kävi selväksi, etteivät läntisten ja itäisten Euroopan valtioiden radiot kyenneet saumattomaan yhteistyöhön. Elokuussa 1949 Italian Stresassa järjestetty OIR:n konferenssi johti ilmiriitaan Länsi- ja Itä-Euroopan maiden valtuutettujen välillä. Syksyllä 1949 Länsi-Euroopan maat toisensa jälkeen erosivat OIR:n jäsenyydestä. Sosialistiset Itä-Euroopan valtiot "kaappasivat" OIR:n itselleen ja siirsivät liiton päämajan Brysselistä Prahaan. Suomen Yleisradio ei seurannut länsieurooppalaisia vastineitansa vaan pysyi OIR:n jäsenenä.
Länsi-Euroopan maat päättivät muodostaa "puhtaalta pöydältä" uuden yleisradioliiton. Helmikuussa 1950 Britannian Torquayssa järjestettiin EBU:n perustamiskokous. Suomen Yleisradion uusi pääjohtaja Einar Sundström oli kokouksessa läsnä ja hän liitti Yleisradion EBU:n jäseneksi. Sundström oli aikaisemmin OIR:n kokouksessa ilmaissut Suomen osallistuvan myös läntisen yleisradioliiton toimintaan. Ilmoitus oli saanut virallisissa yhteyksissä "viileän kohteliaan vastaanoton", mitä nyt myöhemmin Tšekkoslovakian tiedotusministeri oli käynyt sähisemässä Sundströmille suomalaisten epälojaaliudesta.
Suomesta tuli täten Euroopan kummajainen, joka oli jäsenenä sekä EBU:ssa että OIR:ssä. 1950- ja 60-luvuilla Suomi oli mitä luontevin maaperä EBU:n ja OIR:n yhteisille kokouksille, joissa neuvoteltiin radioliittojen välisestä yhteistyöstä. Vaikka Yleisradio kuului molempiin kansainvälisiin liittoihin, käytännössä Yleisradio oli 1960-luvun puoliväliin asti huomattavasti aktiivisempi EBU:ssa.
Televisiotoiminnan käynnistyttyä EBU perusti vuonna 1954 kansainvälisen televisiolähetysten välitysverkon, joka nimettiin Eurovisioksi. OIR kehitti vuonna 1960 vastaavanlaisen verkon, jonka nimeksi annettiin Intervisio. Samoihin aikoihin OIR muutti nimensä OIRT:ksi (Organisation Internationale de Radiodiffusion et de Télévision), sillä aikaisempi nimi oli viitannut ainoastaan radioyhteistyöhön.
Suomen Yleisradion televisioverkko liitettiin Eurovisioon vuoden 1959 viimeisenä päivänä. Marek Fieldsin tuoreen tutkimuksen mukaan BBC piti erittäin tärkeänä, että Suomi liittyy mahdollisimman nopeasti Eurovisioon. Neuvostoliitto oli perustanut 1950-luvulla Tallinnaan televisioaseman, jonka lähetykset näkyivät eteläisessä Suomessa. Lännessä pelättiin Neuvostoliiton pyrkivän vaikuttamaan suomalaisiin televisiolähetystensä avulla. Eurovision jäsenyydellä varmistettiin, että Yleisradio saavuttaa tarpeeksi kansainvälistä sisältöä lännestä eikä sen tarvitse tukeutua neuvostoliittolaiseen Tallinnan televisioon.
Televisioyhteistyötä yli rajojen
1960-luvun alkaessa Eurovisio ja Intervisio solmivat yhteistyösopimuksen ja ryhtyivät välittämään sisältöä toisilleen. Suomi toimi tärkeänä linkkinä Eurovision ja Intervision välisessä ohjelmavaihdossa, sillä Suomen televisiolinkkiketju oli yhtymäkohta EBU:n ja OIRT:n televisioverkoille: Porkkalasta oli yhteys Tallinnan televisioon ja Ahvenanmaalta Ruotsiin. EBU:n ja OIRT:n välinen suhde ei ollut missään vaiheessa tasapainoinen: Eurovisiosta lähetettiin huomattavasti enemmän ohjelmia ja uutismateriaalia Intervisioon kuin toisin päin. Eurovisiossa oli enemmän jäsenvaltioita kuin Intervisiossa ja muutoinkin EBU oli selvästi laajempi organisaatio kuin OIRT.
Eino S. Repo nimitettiin Yleisradion pääjohtajaksi vuonna 1965. Revon kaudella Yleisradion suhtautuminen OIRT:n jäsenyyteen muuttui passiivisesta aktiiviseksi. Reporadion aikana Yleisradiota pyrittiin muokkaamaan yhteiskunnalliseksi toimijaksi, mitä muun muassa eräällä tavalla indikoi kunnostautuminen idänsuhteissa: ohjelmanvaihtoa Itä-Euroopan sosialististen maiden kanssa lisättiin 1960-luvun jälkipuoliskolla. Intervision jäseneksi Yleisradio liittyi vuonna 1965. Yleisradion johtokunnan kokouksen pöytäkirjassa luonnehdittiin Intervisio-jäsenyyden legalisoivan siihen mennessä "hieman häilyvän ja vapaan suhteen" OIRT:n kanssa. Yleisradion pääjohtajana Eino S. Repo otti tavoitteekseen toimia lännen ja idän välisenä sillanrakentajana. Revon agendana oli EBU:n ja OIRT:n suhteiden lähentäminen ja yhteistyön tiivistäminen.
Yleisradion suhtautuminen Euroopan yleisradioliittoihin mukailee Suomen ulkopoliittista linjaa. Einar Sundströmin pääjohtajakaudella (vuodet 1949–1964) Yleisradion on mainittu edustaneen Paasikiven linjaa. Paasikiven ulkopoliittisen linjan keskeisenä teesinä oli pyrkiä välttämään konflikteja Neuvostoliiton kanssa ja varomaan Neuvostoliitolle vihamielistä politiikkaa. Toisin kuin muut länsieurooppalaiset yleisradiot, Yleisradio ei eronnut OIR:n jäsenyydestä. Neuvostoliitolla oli vaikutusvaltaa OIR:ssä ja eroaminen olisi saatettu tulkita Neuvostoliiton vastaiseksi eleeksi. Yleisradio jäi OIR:n passiiviseksi jäseneksi, mikä osaltaan heijastaa Paasikiven edustamaa passiivista puolueettomuuspolitiikkaa. Yleisradio ei radioliittojen jäsenyyksillä ottanut kantaa suurvaltojen eturistiriitoihin vaan loi mielikuvaa tasapuolisuudesta kuulumalla molempiin eurooppalaisiin radioliittoihin.
Urho Kekkosen toisen presidenttikauden aikana (vuodet 1962–1968) Suomen ulkopoliittinen linja terästäytyi passiivisesta aktiiviseen puolueettomuuspolitiikkaan. Suomi pyrki osaltaan rakentamaan pragmaattista yhteistyötä idän ja lännen välille, mistä konkreettisimpana esimerkkinä on Suomen aktiivinen rooli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) prosessissa. Urho Kekkosen tukemana Eino S. Repo ryhtyi sillanrakentajaksi EBU:n ja OIRT:n välille. 1960-luvun jälkipuoliskolla idänsuhteiden ja ystävyyspolitiikan vaalimisesta vallitsi konsensus suomalaisen yhteiskunnan eri osa-alueilla, ja Yleisradion aktivoituminen Itä-Euroopan Intervisiossa oli linjassa tämän ilmiön kanssa.
Itä-Euroopan lukuisat musiikkifestivaalit
Kylmän sodan aikana itäblokkiin syntyi kevyen musiikin festivaaleja kuin sieniä sateella. Lähes jokaisessa maassa lanseerattiin vuosittain järjestettävä kansainvälinen musiikkitapahtuma: Puolassa Sopotin musiikkifestivaalit, Romaniassa Kultainen Hirvi, Bulgariassa Kultainen Orfeus ja Tšekkoslovakiassa Lyyra-festivaalit. Itä-Saksassa oli musiikkifestivaaleja ja laulukilpailuja esimerkiksi Rostockissa, Leipzigissa ja Dresdenissä. Edellä mainitut festivaalit olivat juhlavia suuren luokan viihdespektaakkeleita, jotka edellyttivät järjestäjiltään mittavia panostuksia. Ilmiselvänä esikuvana oli Italian San Remon laulujuhlat. Itäblokin festivaaleista useammat televisioitiin ja ne välitettiin Intervision televisioverkossa. Kansainvälisten festivaalien lisäksi rautaesiripun takana asuvia kansalaisia viihdytettiin monilla kansallisilla laulukilpailuilla (muun muassa Pesnia goda Neuvostoliitossa tai Ki Mit Tud Unkarissa).
Itä-Euroopan kansainväliset musiikkifestivaalit olivat pääsääntöisesti alusta alkaen avoimet länsieurooppalaisille esiintyjille. Itäblokin musiikkitapahtumat muodostuivatkin vuosien saatossa merkittäviksi markkinointi- ja messutapahtumiksi länsieurooppalaisille esiintyjille ja levy-yhtiöille. Sosialististen maiden massiiviset viihdemusiikkifestivaalit osoittavat, että kylmän sodan aikana lännen ja idän väliset suhteet ovat olleet huomattavasti dynaamisempia ja monimuotoisempia kuin perinteisessä kahden blokin vastakkainasettelua korostavassa historiankirjoituksessa on annettu ymmärtää. Suomessa toimi pitkään vain yksi kansainvälinen levy-yhtiö EMI Finland – muut levy-yhtiöt olivat kotimaisissa omistuksissa – ja esimerkiksi 1970-luvulla juuri EMIn Raimo Henriksson oli avainhenkilö, joka värväsi suomalaisia esiintyjiä Itä-Euroopan festivaaleille. Oikeastaan kaikesta tästä on tiivistetty olennainen Kojon tuoreessa muistelmateoksessa Kojo – Tasasta ku Sveitsissä:
"Siihen aikaan Raimo Henriksson oli iskelmätuottaja ja sillä oli jotain ihme suhteita itäblokkeihin." (Ahomaa 2019, 84)Varsovan liiton vaikutuspiirissä järjestetyissä laulukilpailuissa suomalaiset saavuttivat menestystä. Muun muassa Marion pokkasi pääpalkinnon vuonna 1968 Kultaisen Orfeuksen festivaaleilla. Jukka Kuoppamäki voitti vuosina 1971 ja 1972 Rostockissa Itämeren laulukilpailut. Vuonna 1978 Greger äänestettiin Kultaisen Orfeuksen festivaaleilla jaetulle ykkössijalle. Myöhempinä vuosina Itä-Saksan kilpailuissa mitalisijoille ylsivät Monica Aspelund, Ami Aspelund, Lea Laven, Danny ja Armi sekä Anneli Saaristo.
Kylmän sodan aikaisiin ilmiöihin perehtyneet akateemiset tutkijat ovat esittäneet, että suurelliset musiikkitapahtumat tarjosivat kansalaisille eräänlaisen keinon paeta hetkeksi reaalisosialismin arjesta. Yhtä lailla kansainväliset festivaalit osoittivat sosialististen maiden kykenevän toteuttamaan samanlaisia kulttuuritapahtumia kuin lännessä. Toisaalta aikalaiset kiinnittivät huomiota, että idässä musiikkiin ja musiikillisiin arvoihin suhtauduttiin suuremmalla pieteetillä kuin lännessä. Aarno Walli kirjoitti Katso-lehdessä keväällä 1967:
"Itä-Euroopan maiden piirissä on musiikki aina ollut toisin arvostettu taide kuin länsimaissa. Tämä koskee klassillista ja konserttimusiikkia, mutta myös viihdemusiikkia. Itäblokin maat rakastavat hyvää laulua, oli se sitten oopperaa, liediä, kansanmusiikkia tai yhtä hyvin viihdemuotoista iskelmämusiikkia. Laulelman alalla festivaalit avaavat uusia uria, ja niinpä niiden kansansuosio on aivan hurja." (Katso 15/1967)Idän festivaalit olivat solisteille ainutlaatuisia tilaisuuksia päästä esiintymään suurelle areenalle laajalle yleisölle ja harjoittelemaan estradikulttuuria. Kirka Babitzin, jota voidaan pitää todellisena suomalaisena laulukilpailukonkarina, on myöhemmin elämäkerrassaan kuvaillut kokemuksiaan kansainvälisissä laulukilpailuissa merkittäviksi uransa ja ammattitaitonsa kehittämisen kannalta:
"Ulkomaisista festareita (sic) ja kilpailuista oli ainakin se hyöty, että pääsi kokeilemaan siipiään suurella estradilla ja ison yleisön edessä: meneekö pupu pöksyyn vain ei? Sen huomasi, että monelta meni ja itseltäkin välillä. Mutta sitten vain leijonan kitaan, maksoi mitä maksoi, yllytyshulluna. – – Ei kevyen musiikin puolella opeteta estradikulttuuria – kuinka pokkaat kapellimestarille, menet sanomaan päivää etuviulistille ja hänen kauttaan koko bändille. Sellaiset kaikki tuli opituksi heti." (Babitzin, Kinnunen 1999, 134)
Kultainen nuottiavain – ensimmäiset Intervision laulukilpailut 1960-luvulla
|
KULTAINEN NUOTTIAVAIN ensimmäiset Intervision laulukilpailut 1960-luvulla 1965: 12. kesäkuuta, Praha voittaja: Karel Gott (Tšekkoslovakia) – Tam, kam chodí vítr spát Suomella ei edustajaa 1966: 25. kesäkuuta, Bratislava voittaja: Lili Ivanova (Bulgaria) – Adagio Suomen edustajat: Viktor Klimenko – Vieras rakastettuni Lasse Mårtenson – Pieni sana 1967: 17. kesäkuuta, Bratislava voittaja: Eva Pilarová (Tšekkoslovakia) – Rekviem Suomen edustaja: Laila Kinnunen – Unohdusta ei ole (3. sija) 1968: 22. kesäkuuta, Karlovy Vary voittaja: Karel Gott (Tšekkoslovakia) – Proč ptáci zpívají Suomen edustaja: Irina Milan – Pois kuihtuu ruusu kaunein |
Intervision "omat Euroviisut"
Vuodesta 1956 lähtien järjestetyt Eurovision laulukilpailut osoittautuivat todelliseksi Eurovisio-yhteistyön lippulaivaksi. Euroviisut ilmensivät Eurovisio-aatetta mitä täydellisimmällä tavalla. Vain reilu kymmenen vuotta maailmansodan jälkeen Euroopan maat kokoontuivat samaan viihdegaalaan yhteisen asian ääreen ja saattoivat samalla esitellä muille kansakunnille omaa kulttuuriaan. Eurovision laulukilpailun kaltainen kansainvälinen ohjelma poikkesi arkisesta televisiotarjonnasta, minkä ansiosta se saavutti valtavat katsojaluvut. Vuonna 1965 Yleisradion vuosikirja mainitsi Eurovision laulukilpailun kaikkine esiasteineen "näkyvimmäksi ja kuuluvimmaksi" Eurovision yhteistyömuodoksi.
Vuonna 1964 OIRT:n edustajat olivat omien sanojensa mukaan ehdottaneet EBU:lle yhteistä laulukilpailua Euroviisujen hengessä. Suunnitelma ei koskaan toteutunut, mutta vuonna 1965 Eurovision laulukilpailut välitettiin ensimmäistä kertaa Intervisio-verkossa ja Intervision maille kehitettiin oma vastaavanlainen laulukilpailunsa.
Ensimmäiset Intervisio-maiden laulukilpailut järjestettiin kesäkuussa 1965 Prahassa. Nämä varhaiset Intervision laulukilpailut saivat nimekseen Kultainen nuottiavain. Ensimmäisiin Kultaisen nuottiavaimen Interviisuihin osallistui kuusi maata: Tšekkoslovakia, Itä-Saksa, Unkari, Puola, Neuvostoliitto ja Jugoslavia, joka tosin ei ollut virallisesti OIRT:n jäsenmaa mutta oli liittynyt Intervisioon tarkkailijajäsenen statuksella. Osallistujamaat lähettivät kilpailuun kaksi edustajaa. Voittajaksi äänestettiin tšekkoslovakialainen supertähti Karel Gott laululla Tam, kam chodí vítr spát.
Kultainen nuottiavain kilpailtiin neljästi vuosina 1965–1968. Kilpailu käytiin joka kerta Tšekkoslovakiassa – ja useimmiten voitto napsahti isäntämaan edustajille. Vain kerran, vuonna 1966, ykkössija livahti bulgarialaiselle Lili Ivanovalle ja silloinkin tšekkiläiset esiintyjät ponkaisivat toiselle ja kolmannelle sijalle.
Kultaisen nuottiavaimen säännöt olivat selkeän yksinkertaiset. Kilpailuun sai osallistua ulkomailla julkaisematon sävelmä, jonka tulkitsi laulusolisti tai duo. Esitysten enimmäispituudeksi oli määritelty neljä minuuttia, mutta sen ylittäminen ei johtanut automaattisesti hylkäykseen. Kilpailujen järjestäjät tarjosivat mahdollisuuden hyödyntää kahdeksanhenkistä taustakuoroa. Kukin osallistujamaa lähetti paikan päälle yhden tuomarin kilpailun raatiin. Äänestysprosessi ei ollut Euroviisujen tapaan julkinen.
Suomi osallistuu Interviisuiluun
"Suomi osallistuu Interviisuiluun", julisti Helsingin Sanomat 27. joulukuuta 1965:
"Yleisradion tekemän periaatepäätöksen mukaisesti Suomi osallistuu myös Intervision laulukilpailuun, jonka nimi on 'Kultainen nuottiavain'. Kilpailua arvostelee tuomaristo, jossa on yksi jäsen kustakin osanottajamaasta. Kilpailut järjestetään Prahassa 26.6. Suomen edustussävelmät valittaneen maamme Eurovisio-karsintojen parhaista." (Helsingin Sanomat 27.12.1965)Vuoden 1966 Kultaista nuottiavainta ei lopulta järjestetty Prahassa vaan Bratislavassa osana nelipäiväisiä Lyyra-festivaaleja. Festivaalin kolmas päivä – juhannuspäivä 25. kesäkuuta – oli pyhitetty Intervisio-kilpailulle. Kahta päivää aikaisemmin festivaaliohjelmassa oli Tšekkoslovakian omat kansalliset laulukilpailut, jonka voittajat edustivat maata Kultaisessa nuottiavaimessa. Uusina maina kilpailuun osallistuivat Suomen ohella Romania ja Bulgaria. Suomen ensimmäiset interviisuedustajat Yleisradio seuloi saman vuoden euroviisukarsintojen sadosta: Viktor Klimenko kilpaili Jaakko Borgin sävellyksellä Vieras rakastettuni ja Lasse Mårtenson esitti oman sävelmänsä Pieni sana – euroviisukarsinnoissa 1966 laulu kuultiin Dannyn tulkitsemana. Viktor Klimenko sijoittui jaetulle viidennelle sijalle itäsaksalaisen Bärrel Wachholzin kanssa. Lasse Mårtenson ei pärjännyt raadin kynsissä mainittavasti. Kilpailua ei voinut seurata Suomesta suorana lähetyksenä, sillä Yleisradio välitti sen seuraavana päivänä myöhäisillassa. Kieltämättä juhannuslauantai ei olisikaan ollut otollisin katseluaika Suomessa.
Aarno Walli kirjoitti kilpailusta reportaasin myöhemmin Katso-lehteen:
"Juontajat hallitsivat suvereenisti ohjelman menoa, siro kaunotar Jarmila Košťová ja hänen parinaan todellinen tyylikkään ja huumorinkylläisen 'vetäjän' esikuva Vladimír Dvořák. Viimeksimainittu teki ohjelmasta todella hauskan ilman että siinä tehtiin kömmähdyksiä päin tai puolin. Vladimir muuten muistutti ulkonäöltään ja olemukseltaan niin yksityiskohtaisen tarkasti Simo Salmista, että odotti hänen koska tahansa ryhtyvän haastelemaan selvää suomea. Mutta niin ei käynyt, ja saimme tyytyä hänen tshekkiläisiin sukkeluuksiinsa, jotka olivat niin hyviä, että niille nauroi vaikkei ymmärtänytkään." (Katso 15/1967)Aarno Walli arvosti Kultaisen nuottiavainta etenkin sen vuoksi, että hänen mukaansa kilpailun pääpaino oli esitysten taiteellisuudessa. Kapellimestari Ossi Runne ylisti festivaalin orkesteria: "Orkesteri ansaitsee täyden kympin, tämän paremmin ei juuri enää voi soittaa." (Katso 15/1967)
Lailalle pronssia Bratislavasta
Kolmannet Kultaisen nuottiavaimen kilpailut kesäkuussa 1967 sujuivat suomalaisittain hienosti. Kilpailun sääntöjä muutettiin siten, että kukin osallistujamaa lähetti vain yhden edustajan. Yleisradio valitsi edustustehtävään Laila Kinnusen Valto Laitisen sävellyksellä Unohdusta ei ole, joka oli sijoittunut vuoden 1967 viisukarsinnoissa viidenneksi. Bratislavassa Lailan esitys palkittiin kunniakkaasti kolmannella sijalla. Lailaa paremmaksi tuomarit arvioivat ainoastaan kilpailun voittaneen Tšekkoslovakian Eva Pilarován esityksellään Rekviem ja Jugoslavian Vice Vukovin laulullaan Bokeljska noć. Ossi Runne tiesi kertoa, että Suomi oli saanut aluksi äänestyksessä yhtä monta pistettä kuin Romanian edustaja, mutta raati ratkaisi tasapelin Suomen eduksi.
Mitalisijan kunniaksi suomalaiset saivat muistoksi pronssiset nuottiavaimet. Omansa saivat Laila Kinnunen, laulun säveltäjä Valto Laitinen ja sanoittaja Tuula Valkama. Ossi Runne joutui raahaamaan liki kymmenkiloisen palkintosaaliin mukanaan Suomeen, sillä lauluntekijäkaksikko ei ollut paikan päällä Bratislavassa ja Laila Kinnunenkin suuntasi heti kilpailun jälkeen lomailemaan Itävaltaan eikä hän raaskinut ottaa arvokasta palkintoaan mukaan vapaa-ajan matkalle.
Laila Kinnusella ei ollut Bratislavan esiintymisestä muuta kuin myönteistä sanottavaa:
"Nämä Intervision kilpailut ovat luonteeltaan paremminkin laulujuhlat, joissa eri maista kotoisin olevat kevyen musiikin esittäjät tapaavat toisensa. Juuri tällaiset tilaisuudet olla yhdessä ja esittää parasta mitä osaa, edistävät kansojen välistä yhteisymmärrystä. Tutustutaan toisiin positiivisessa hengessä ja isäntämaa yrittää kaikkensa, että siellä viihdyttäisiin. Olen erittäin iloinen kun sain edustaa Suomea tällaisessa kilpailussa." (Katso 29/1967)Yleisradio näytti vuoden 1967 Kultaisen nuottiavaimen esitykset jälkilähetyksenä keskiviikkona 28. kesäkuuta klo 22.15.
Kultainen nuottiavain 1968: viisuilua Prahan keväässä
Keväällä 1968 uudet tuulet puhalsivat Tšekkoslovakiassa. Tammikuussa valtion johtoon astui Alexander Dubček, joka ryhtyi toteuttamaan vapaampaa ja inhimillisempää sosialismia. Valtionjohdon uudistusmielisessä ohjelmassa irtisanouduttiin diktatorisista toimenpiteistä, joten esimerkiksi lehdistösensuuri kumottiin ja kansalaisille taattiin matkustusvapaus ulkomaille. Tšekkoslovakian televisio ČST hyödynsi Prahan kevään vapautunutta ilmapiiriä luomalla kontakteja Länsi-Euroopan yleisradioihin. Myös Kultainen nuottiavain päätettiin uudistaa avoimemmaksi ja kilpailuun saivat osallistua kaikki halukkaat maat Länsi-Euroopasta. Tähtäimessä oli yhteinen Euroopan-laajuinen populaarimusiikin markkinatilaisuus.
Vuoden 1968 uudistuneet Kultaisen nuottiavaimen kilpailut järjestettiin 22. kesäkuuta Karlovy Varyn kylpyläkaupungissa. Kilpailu kokosi yhteen osallistujia idästä ja lännestä, sillä perinteisten Intervisio-maiden lisäksi siihen ottivat osaa Itävalta, Saksan liittotasavalta, Sveitsi, Belgia ja Espanja. Suomea näissä idän ja lännen kokoontumisajoissa edusti Irina Milan viisukarsinnoista tutulla laululla Pois kuihtuu ruusu kaunein (säv. Aarno Raninen), joka ei vedonnut kymmenettä sijaa korkeammalle. Voiton vei toistamiseen Karel Gott, jonka kilpailusävelmänä oli tällä kertaa Proč ptáci zpívají. Interviisuvoitto kompensoi aikaisemmin keväällä aiheutunutta pettymystä: Gott oli edustanut Itävaltaa Eurovision laulukilpailuissa kappaleella Tausend Fenster, joka ei ollut menestynyt mairittelevasti (13. sija / 17, 2 pistettä). Ei liene sattumaa, että Karel Gott sai tilaisuuden osallistua läntisiin Eurovision laulukilpailuihin juuri Prahan keväänä. Suomalaisille suotiin mahdollisuus tutustua Kultaisen nuottiavaimen 1968 tarjontaan Yleisradion jälkilähetyksen välityksellä lauantaina 6. heinäkuuta klo 22.15.
Vapauden huumassa tšekkoslovakialaiset kaavailivat vuoden 1969 Kultaiselle nuottiavaimelle vielä laajempaa osallistujalistaa. Kutsuja lähetettäisiin muun muassa yhdysvaltaisille televisiokanaville.
Vuoden 1969 Kultaista nuottiavainta ei koskaan järjestetty. Elokuussa 1968 Neuvostoliiton tankit vyöryivät Prahaan ja Varsovan liiton joukot miehittivät Tšekkoslovakian. Prahan kevät oli taaksejäänyttä elämää ja maa "normalisoitiin" Brežnevin opin mukaisesti takaisin Neuvostoliiton tiukkaan talutusnuoraan. Siihen päättyi Intervision laulukilpailujen tarina sillä erää.
Eurovision laulukilpailun menestyskulku sen kun jatkui 1970-luvulla. Ohjelma oli vuodesta toiseen maanosan katsotuimpia televisio-ohjelmia ja sen suosio tuntui vain kasvavan vuosi vuodelta. Kilpailuun osallistuvista sävelmistä muodostui kaupallisesti menestyviä kansainvälisiä hittejä. Euroviisut välitettiin Intervision verkossa, joten itäeurooppalainen yleisö oli erittäin tietoinen laulukilpailun merkityksestä. Näin ollen ei ollut varsinainen ihme, että vuosikymmenen edetessä Intervisio halusi kehittää vastaavanlaista sisältöä omaan televisioverkkoonsa. Vuonna 1977 puolalaiset elvyttivät Intervision laulukilpailun perinteisten Sopotin festivaalien yhteyteen. Intervision laulukilpailujen "toista tuotantokautta" (vuodet 1977–1980) ja Suomen osuutta niissä käsittelen kirjoitussarjan seuraavassa osiossa.
Lähteet
Kirjallisuus:
Olennaisimmat kirjallisuuslähteet:
Zilliacus Ville (1988) EBU – UER. Yleisradio, Helsinki.
Vuletic Dean (2018) Postwar Europe and the Eurovision Song Contest. Bloomsbury Academic, Lontoo.
Salokangas Raimo (1996) Aikansa oloinen. Teoksessa Tommila Päiviö et al. (toim.) Yleisradion historia 2. osa 1949–1996. Yleisradio, Helsinki.
Pajala Mari (2013) Intervision song contests and Finnish television between East and West. Teoksessa Badenoch Alexander, Fickers Andreas, Henrich-Franke Christian (toim.) Airy Curtains in the European Ether. Nomos Verslagsgesellschaft, Baden-Baden.
Henrich-Franke Christian, Immel Regina (2013) Making Holes in the Iron Curtain? – The Television Programme Exchange across the Iron Curtain in the 1960s and 1970s. Teoksessa Badenoch Alexander, Fickers Andreas, Henrich-Franke Christian (toim.) Airy Curtains in the European Ether. Nomos Verslagsgesellschaft, Baden-Baden.
Eugster Ernest (1983) Television Programming Across National Boundaries – The EBU and OIRT Experience. Artech House, Delham.
Muut mutta eivät missään nimessä vähäpätöisemmät kirjallisuuslähteet:
Ahomaa Petteri (2019) Kojo – Tasasta ku Sveitsissä. Docendo, Jyväskylä.
Autio-Sarasmo Sari, Miklóssy Katalin (2011) Reassessing Cold War Europe. Routledge, Lontoo.
Babitzin Kirill, Kinnunen Raila (1999) Enimmäkseen Kirkasta. WSOY, Porvoo, Helsinki, Juva.
Fields Marek (2019) Lännestä tuulee – Britannian ja Yhdysvaltojen propaganda kylmän sodan Suomessa. Art House, Helsinki.
Ilmonen Kari (1996) Tekniikka, kaiken perusta. Teoksessa Tommila Päiviö et al.(toim.) Yleisradion historia 3. osa 1926–1996. Yleisradio, Helsinki.
Kallenautio Jorma (2005) Suomi kylmän rauhan maailmassa – Suomen ulkopolitiikka Porkkalan palautuksesta 1955 Euroopan unionin jäsenyyteen 1995. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Miklóssy Katalin, Ilič Melanie (toim.) (2014) Competition in Socialist Society. Routledge, Lontoo, New York.
Miklóssy Katalin (2014) Competing for popularity: Song contests and interactive television in communist Hungary. Teoksessa Miklóssy Katalin, Ilič Melanie (toim.) (2014) Competition in Socialist Society. Routledge, Lontoo, New York.
Murtomäki Asko (2007) Finland 12 points! – Suomen euroviisut. Teos, Helsinki.
Paasikivi J. K., Blomstedt, Yrjö (toim.), Klinge Matti (toim.) (1985) J. K. Paasikiven Päiväkirjat 1944-1956: 1, 28.6.1944–24.4.1949. WSOY, Porvoo, Helsinki, Juva.
Pernaa Ville (2005) Suomi Neuvostoliiton naapurina. Teoksessa Pernaa Ville, Niemi Mari K. (toim.) Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia. Edita, Helsinki.
Polvinen Tuomo, Heikkilä Hannu, Immonen Hannu (1999) J. K. Paasikivi – Valtiomiehen elämäntyö 4, 1944–1948. WSOY, Porvoo, Helsinki, Juva.
Tompkins David G. (2013) Early Cold-War Music Festivals in East-Germany and Poland. Teoksessa Giustino Cathleen M., Plum Catherine J., Vari Alexander (toim.) Socialist Escapes – Breaking Away from Ideology and Everyday Routine in Eastern Europe 1945–1989. Berghahn Books, New York.
Oy. Yleisradio Ab. vuonna 1965. Yleisradion vuosikertomus 1965. Yleisradio, Helsinki.
Oy. Yleisradio Ab. vuonna 1967. Yleisradion vuosikertomus 1967. Yleisradio, Helsinki.
Verkkolähteet:
Punatähdet: Interviisut.
Journalistinen aineisto:
Apu 35/1980: Kinnunen Raila, Apu Sopotissa: Voittajan nimi on Marion.
Helsingin Sanomat 24.9.1965: Pohjoismaat eivät osallistu ensi kevään euroviisuiluun.
Helsingin Sanomat 27.12.1965: Suomi osallistuu Interviisuiluun.
Helsingin Sanomat 24.6.1966: Intervisio laulaa.
Helsingin Sanomat 20.6.1967: Suomelle pronssia Intervision laulukilpailusta.
Helsingin Sanomat 2.7.1968: Marion Rungille kultaa Bulgarian laulukilpailusta.
Helsingin Sanomat 6.7.1968: Radio ja televisio.
Katso 15/1967: Walli Aarno, Intervisiokilpailu Bratislavassa 1966 – Kultaisen nuottiavaimen runsas anti.
Katso 29/1967: Uhari Liisa, En tee taikatemppuja mutta haluan ihmiset iloisiksi, sanoi Laila.
Katso 36/1980: Rasilainen Raimo, Kiihkeiden tunteiden hetkiä.
Suomen Kuvalehti 37/1973: Hava Jouko, Levanto Jouko, Länteen itään, eikö mitään – Tiedot tietovirroista mullistuivat.
