Näytetään tekstit, joissa on tunniste Windows95man. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Windows95man. Näytä kaikki tekstit

28. helmikuuta 2026

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 2016–2025

Euroviisujen seuraaminen jäänee tänä vuonna vähiin – ellei kokonaan väliin. Tällä sivustolla ei kommentoida tavullakaan tämänvuotista viisukilpailua. Samasta syystä myös perinteistä UMK-katsausta ei tänä vuonna ilmesty.

Alkuvuodesta oli muodikasta fiilistellä vuotta 2016. Ajan hengen mukaisesti lähdin trendiin mukaan. Tammi-helmikuussa 2016 julkaisin täällä UMK:n aikoihin kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa arvioin jokaisen Suomen euroviisukarsinnan ehdokkaita ja lopputuloksia. Sarja päättyi vuoteen 2015. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin kirjoitin sarjaan jatko-osan, jossa käsittelen Uuden musiikin kilpailuja edellisen kymmenen vuoden ajalta. Samalla artikkeli on katsaus Suomen viimeaikaiseen euroviisuhistoriaan, jota valikoidun aikarajauksen perusteella voisi luonnehtia kaksijakoiseksi.


Ilmaisen kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä sen kummempia tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Todettakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, jos karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edelliset tekstit: (vuodelta 2016)
Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1980-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1990-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 2000–2009
Suomen euroviisukarsinnat 2010-luvulla (vuodet 2010–2015)



2016 – Eini voitti UMK:n

Suomen edustaja: Sandhja – Sing it away
Sijoitus Tukholmassa: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 15. / 18, 51 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansalaisraadit

Sanokaa mitä sanotte, Sandhjan UMK-voitto ei ollut lähimainkaan niin yllättävä ja ennakoimaton kuin sittemmin on väitetty. Vuoden 2016 UMK:n lopputulosta on jälkeen päin tarkasteltu anakronistisesti ja jälkiviisaasti. Koska Sandhjan esitys Tukholmassa sujui miten sujui, ja koska UMK:ssa toiseksi sijoittuneesta artistista kehkeytyi saman vuoden syksyllä "suomalainen maailmantähti" Ison-Britannian X Factor -menestyksen myötä, karsintatulos näyttäytyi hämmästyttävältä.

UMK-finaalin alla Sandhjan Sing it away oli noteerattu varteenotettavimpien ehdokkaiden joukkoon. Sen havainnollistaa esimerkiksi vilkaisu Sanoma-konsernin lehtien ennakkoarvioihin. Helsingin Sanomien Mari Koppinen ihasteli: "Tässä on kisan paras paketti: sielukasta soul-laulua, tanssitaitoa ja – tässä kisassa ainutlaatuista – iloa!" UMK:n jälkeen hän intoutui ylistämään Sandhjan ja tiiminsä välitöntä iloa, hurmaavaa menoa ja vetoavaa hauskanpitoa. Niin ikään Ilta-Sanomien viisutoimittajista ja -asiantuntijoista koottu nelihenkinen raati äänesti Sandhjan jaetulle ykkössijalle positiivisten kommenttien saattelemana.

Ymmärrettävämpää kritiikkiä kirvoitti luonnollisesti tapa, jolla Sandhjan valinta euroviisuedustajaksi ratkesi. Vuonna 2016 UMK:n tulokseen vaikuttivat ratkaisevasti hieman hähmäiset kansalaisraadit, jotka koostuivat muun muassa kansanedustajista, suomenruotsalaisista, tubettajista, lapsista ja asfalttimiehistä. Raadit pisteyttivät Sandhjan ylivoimaiseen voittoon, vaikka yleisöäänestyksessä hän saavutti vain kolmanneksi eniten ääniä. Yleisöäänestyksen ykkönen oli Saara Aalto, vaikka ennen suoraa lähetystä annetuissa ennakkoäänissä hän oli vasta viidentenä. Saara Aalto oli jo tässä vaiheessa tullut kansalle tutuksi julkkikseksi, joten oletan hänen voittaneen yleisöäänestyksen nimellään – vähän kuten Jari Sillanpää aikoinaan putsasi äänestyksen kuin äänestyksen. Jos Saara Aallon kilpailukappaleen No fear olisi esittänyt joku Suomen kansalle täysin tuntematon laulajanalku – kuten esimerkiksi samaiseen kilpailuun osallistuneet Tuuli Okkonen tai Stella Christine – suomalaiset tuskin olisivat massoittain innostuneet äänestämään sitä Euroviisuihin. (Toki Saara Aalto oli esiintyjänä huomattavasti kokeneempi kuin edellä mainitut kaksi artistia.) Muistetaanhan kuinka Mikko Silvennoisen erittäin ansioitunut ura viisuasiantuntijana alkoi aikoinaan ehkä vähemmän hohdokkaasti tämän vuoden UMK:n "jälkimodulaatio"-osiossa, jossa hän luonnehti Saara Aallon muuttuneen kaapista ulostulon seurauksena kiinnostavaksi artistiksi.

Valitettavasti alisuoriutuminen Euroviisuissa merkitsi kuoliniskua Sandhjan musiikkiuralle. Artisti oli liian untuvikko viisulavalle – etenkin, kun vuoden 2016 Euroviisujen taso osoittautui yllättävänkin laadukkaaksi ja ammattimaiseksi. Globenissa Suomen esitys poronnahka-asuineen oli auttamattoman väkinäinen ja kotikutoinen – UMK:n pirskahtelevasta riemusta ei ollut tietoakaan. Näin ei ehkä olisi tarvinnut olla, mutta Yleisradio oli hassannut likimain koko viisubudjettinsa UMK:n järjestämiseen. Suomalaiset euroviisuharrastajat ovat jaksaneet hekotella viisutuottajien selityksille, kuinka Suomella ei ollut varaa panostaa kansainvälisessä kilpailussa muuhun kuin vähän "spesiaalimpaan mikrofoniin". Hämmästyttävää kyllä, Sandhjalla oli takanaan iso kansainvälinen levy-yhtiö (Sony Music), mutta ilmeisesti pulju ei pitänyt euroviisukeikkaa satsaamisen arvoisena. Vuoden 2015 Euroviisujen jälkimainingeissa ihastelin suomalaisten muuttunutta mentaliteettia. Heikosti menestyneitä viisuilijoita ei ollut enää vähään aikaan lytätty – päinvastoin, esimerkiksi Pertti Kurikan Nimipäivien muusikot saivat semifinaalin jumbosijasta huolimatta kansallissankarien vastaanoton. Valitettavasti viisuvuosikerta 2016 palautti takaisin maan pinnalle: Sandhjan viisuesitystä jaksettiin mäiskiä päivästä toiseen iltapäivälehtien sivuilla. Ensimmäisten levytystensä ja keikkojensa perusteella musiikkipiirit hehkuttivat Sandhjaa ja hänen laulutaitoaan maasta taivaaseen. Euroviisujen jälkeen kysyntä tyrehtyi tyystin, kuten Sandhja avautui kolme vuotta viisureissun jälkeen Helsingin Sanomien haastattelussa.

UMK 2016:n musiikillisesti ansioitunein ehdokas oli tietenkin Mikael Saaren On it goes, mutta taiteellisesti haastavamman kokonaispaketin lähettäminen Euroviisuihin ei ole koskaan riskitöntä. Vuoden 2016 UMK:ssa saattoi olla kilpailijoita, jotka olisivat Tukholmassa yltäneet paremmalle sijalle kuin Sandhja. Koska Sandhjan voitto oli kuitenkin UMK:n puitteissa täysin ymmärrettävä ja koska UMK:n ehdokasasettelusta puuttui ilmiselvä viisumenestyjä, olosuhteisiin nähden Sing it away oli IHAN OK VALINTA. Vaisu sijoitus selittyy ensisijaisesti riittämättömällä työllä kansainvälisen esityksen hyväksi, ei niinkään väärällä valinnalla viisukarsinnassa.

Ja se vuoden suurin hitti. Vaikka Einin Draamaa sijoittui UMK:n finaalissa vasta seitsemännelle sijalle, kappale päätyi iskelmämyönteisten radiokanavien soittolistoille ja on lopulta ainoa vuoden viisuehdokkaista, joka on jäänyt elämään. Draamaa-hitin kynäili Janne Rintala, joka on niittänyt mainetta Mökkitie Recordsin kantavana voimana ja muun muassa Erika Vikmanin hittien kultasormena. Draamaa-kappaleen menestys oli kuin enne tulevasta: Rintalalla ja Mökkitien musiikilla tuli olemaan merkittävä rooli UMK:n uudelleenbrändäyksessä ja suomalaisen viisuinnostuksen kasvamisessa.

2017 – Behm voitti UMK:n

Suomen edustaja: Norma John – Blackbird
Sijoitus Kiovassa: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 12. / 18, 92 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit

Kenties edellisen vuoden priorisointikritiikin seurauksena UMK:ssa luovuttiin alkukarsinnoista ja paukut säästettiin yhteen spektaakkelimaiseen lähetykseen isolla areenalla. Käytäntö on jäänyt pysyvänluonteiseksi. Vuonna 2017 se isolla lavalla esiintyminen osoittautui miltei jokaisen UMK-kilpailijan kompastuskiveksi. Kilpailukavalkadi koostui suurelle yleisölle enemmän tai vähemmän tuntemattomista nimistä. Aloittelijoiden ja amatöörien epävireiset laulusuoritukset yhdistettynä suomalaisten musiikkiohjelmien suorien lähetysten onnettomaan äänentoistoon ei vastannut käsitystä lauantai-illan huippuviihteestä. Viisulavalla esiintyminen ei ollut helppoa konkareillekaan: jopa ilmeistä hittipotentiaalia huokunut Jurekin tuottama My First Bandin Paradise kuulosti ja näytti suorassa lähetyksessä ihan platkulta.

Kaiken epämääräisen sekamelskan keskellä erottui yksi helmi. Leena Tirrosen ja Lasse Piiraisen muodostaman Norma John -yhtyeen esiintymisvuorolla olivat ammattilaiset asialla. Tirrosen kaunis ääni pääsi oikeuksiinsa ja kaksikon tunnelmallinen sävellys Blackbird heräsi eloon ja puhkesi kukkaan. Ylivoimainen voitto tuossa sakissa ei ollut yllätys. Toinen, jonka esiintyminen ei herättänyt välitöntä myötähäpeää, oli Catharina Zühlke ja hänet palkittiinkin ansaitusti toisella sijalla.

Viisukausi 2017 ei ollut suomalaiselle euroviisuharrastajalle helpoin mahdollinen. Suomessa juuri kenelläkään ei tuntunut olevan mitään hajuakaan viisuedustajastamme. Pitkin kevättä sai vakuutella yhdelle sun toiselle, että se on tosi hieno taiteellinen sävellys ja ne esiintyjät ovat oikeita ammattimuusikoita. Euroviisujen harjoitukset alkoivat Kiovassa ja kansainväliset viisureportterit ihastuivat Leena Tirrosen lumoavaan lauluun. Suomen osakkeet ennakkoveikkauksissa kohosivat ja viisufanit väläyttelivät top 10 -sijoitusta viisufinaalissa. Ennakkohehkutusten perusteella odotin riipaisevaa esitystä, mutta viisusemifinaalissa Suomen kolmeminuuttisen jälkeen jouduin toteamaan kisakatsomoseuralaisilleni: "Mä en nyt ollut ihan vakuuttunut." Eikä lopputuloksesta päätellen ollut moni muukaan. Kun kahta esiintymisvuoroa myöhemmin viisuestradin valloitti Portugalin Salvador Sobral, ei jäänyt epäilystäkään kenelle taideäänet ja Oikeasta Musiikista™ pitävien äänet kohdistuivat. Norma Johnin suorituksessa ei ollut moittimista, mutta se ei onnistunut sykähdyttämään odotusten mukaisesti.

Anyway, UMK 2017:ssa OIKEA LAULU VOITTI. Parempaakaan ei ollut.

UMK 2017:sta saattoi hyötyä eniten yllättävä taho. Espoon Metro Areenalla järjestettiin UMK:n suoran lähetyksen lisäksi monenmoista oheistapahtumaa. UMK:n preshow'ssa esiintyi muun muassa duo Behm & Ellis. Takahuoneessa sattuneesta selkkauksesta käynnistyi hämmentävä tapahtumaketju, jonka Rita Behm on selostanut Helsingin Sanomien haastattelussa. Tuotantoyhtiö M-Eazy Musicin poppoo oli epähuomiossa juonut Behmin viinipullon. Kimpaantunut aloitteleva lauluntekijä oli mennyt vaatimaan korvausta. Välikohtauksen lopputulemana Behm sai jalkansa yhtiön oven väliin ja pian hänen ääntään kuultiin Pikku G:n comeback-hitissä Solmussa. Siitä seurasi oma levytyssopimus ja muutamaa vuotta myöhemmin Hei rakas oli Suomen ykköshitti.

2018 – Saara Aalto ja puttaajien helmasynti

Suomen edustaja: Saara Aalto – Monsters
Sijoitus Lissabonissa: 25. / 26, 46 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 10. / 19, 108 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit

UMK oli tarkoitus järjestää vuonna 2018 samalla formaatilla kuin edellisenä vuonna. Avoimen sävellyskilpailun saldon kuultuaan tuotantoyhtiö painoi paniikkinappulaa. Viisi vuotta myöhemmin Suomen Kuvalehden artikkelissa tuottaja Anssi Autio paljasti: "Vuonna 2018 näytti siltä, että kisan suurin tähti on (lastenmusiikkiyhtye) Hevisaurus. Siinä vaiheessa päätettiin, että me ei voida tehdä tällaista kautta." UMKiin lähetetyt demot heivattiin romukoppaan ja Suomen viisuvastaavat lähettivät kutsun Saara Aallolle. Vihdoin ja viimein, huokaisivat useat viisuharrastajat. 2000-luvun mittaan yhä useampi maa oli luopunut niin kutsutuista perinteisistä euroviisukarsinnoista ja luotti sisäiseen valintaan. Yleisradio halusi pitää härkäpäisesti kiinni UMK:n brändistä, joten UMK-ruljanssi pyöri Saara Aallon esittämän kolmen potentiaalisen ehdokassävelmän ympärillä.

Saara Aalto on ymmärtääkseni artisti, jolle on ollut erittäin tärkeää omaan visioonsa luottaminen. Tuo tietynlainen omapäisyys lienee osaltaan vaikuttanut siihen, ettei hän ollut yltänyt sellaiseen suosioon kuin ammattitaito olisi edellyttänyt. Britannian X Factor -menestyksen jälkeen Saaralle avautuivat ovet instansseihin, jotka väistämättä vaativat tekemään kompromisseja valtavirran musiikkiteollisuuden edellyttämillä tavoilla.

Edellä mainitut seikat selittänevät myös Saara Aallon aikaisempia sijoituksia euroviisukarsinnoissa. UMK 2018:ssa sännättiin toiseen ääripäähän. Kaikkia mahdollisia riskejä kaihdettiin tilaamalla Saara Aallolle potentiaalisia kappaleita ruotsalaisen euroviisukoneiston syvimmästä ytimestä eli lauluntekijöiltä, jotka olivat olleet valmistamassa Ruotsin kahta aikaisempaa viisuvoittosävelmää Heroes ja Euphoria. Saara Aallon viisustrategia syyllistyi samaan kuin puttaajat usein golfviheriöllä: kun ensimmäinen lyönti on liian kova ja pallo liukuu reiästä ohi, golfaajan seuraava lyönti tuppaa taas olemaan turhan heiveröinen, jolloin pallo jää edelleen maalista.

Lissabonin viisulavalla Saara Aalto hoiti leiviskänsä moitteettomasti. Hänen laulusuorituksensa oli virheetön. Hän pusersi Monstersista kaiken mikä puserrettavissa oli. Ruotsalainen viisupop ei kuitenkaan tarjonnut hänelle mahdollisuutta esitellä ydinosaamistaan eikä hänen lahjakkuutensa päässyt loistamaan täydessä potentiaalissaan. Yleisradio ei säästellyt loppukilpailuesityksessä, mutta kesäteatterin kulissien roudaaminen viisulavalle ei enää vuonna 2018 herättänyt vau-efektiä. Yhä useammat maat kikkailivat modernimmilla tavoilla, kuten televisiokuvaan liitetyillä erikoisefekteillä. Myös Suomen esiintyjien ylöspanoa ja tanssijoiden sotilasunivormuja olisi kannattanut miettiä uusiksi...

Vaikka hypetetyn viisuedustajan mahalasku voisi olla helppo irvailun kohde, alhainen sijoitus ei kerro koko totuutta. Saara Aallon ansiosta Suomi sentään eteni kolmen vuoden tauon jälkeen Euroviisujen finaaliin. Hänet äänestettiin jatkoon ehkä yhdessä koko euroviisuhistorian kovatasoisimmassa semifinaalissa, jossa kilpailu oli kovaa. Osallistujia oli peräti 19, joten liki puolet esityksistä karsiutui. Ei vähäpätöinen saavutus Suomen euroviisutaipaleella!

Kolmen kappaleen kutsuartistikisojen tuomitseminen on ehkä älytöntä, mutta todettakoon, että vähistä vaihtoehdoista OIKEA LAULU VOITTI. Thomas G:sonin säveltämä Domino oli niin turhanpäiväinen tusinaballadi, ettei sillä olisi ollut mitään saumoja, vaikka UMK-lavalla Saara Aalto vaikuttikin nauttivan sen tulkitsemisesta eniten.

2019 – Yön pimein hetki ennen auringonnousua

Suomen edustaja: Darude feat. Sebastian Rejman – Look away
Sijoitus Tel Avivissa: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 17. / 17, 23 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit

Eurovision laulukilpailun maine oli Suomessa niin surkealla tolalla, että uuden kutsuartistin houkutteleminen viisuedustajaksi oli "helvetin vaikeaa", kuten UMK:n tuottaja Anssi Autio tilitti avoimesti Ilta-Sanomien haastattelussa. Suomen eturivin artistit – ja heidän taustavaikuttajansa – karttoivat Euroviisuja kuin ruttoa. Darudekin oli aluksi sanonut ei, mutta hetken asiaa pähkäiltyään ja vaimon kanssa neuvoteltuaan päättänyt sittenkin vastata kutsuun myöntävästi – varsinkin kun hänen lupailtiin saavan vapaat kädet viisuprojektin toteuttamiseen.

Ilmoitus Suomen euroviisuedustajasta herätti aluksi positiivisia reaktioita. Viisufanit ympäri maailman odottivat mielenkiinnolla, mitä oman genrensä legenda tarjoilee viisuympyröissä. Sandstormin tekijän meemiarvo ei ainakaan hälventänyt huomiota. Darude ja Sebastian Rejman olivat aikaisemmin levyttäneet yhdessä kappaleen Moments (2015), joka sai viisufaneilta varovaisia hyväksyviä nyökkäyksiä. Vielä enemmän innostuttiin Daruden ja australialaisen JVMIEn tuoreehkosta aikaansaannoksesta Timeless (2018). Ne kelpasivat työnäytteiksi muusikolta, jonka isoimmista hiteistä oli kulunut miltei kaksikymmentä vuotta.

Darude poistui omalta mukavuusalueeltaan vokaalipopin suuntaan ja esitteli UMK:ssa kolme geneeristä kappaletta, jotka kuulostivat ennemmin albumin yhdeksänneltä tai kymmenenneltä raidalta kuin tykiltä hittisingleltä. Biisien julkaiseminen ei aiheuttanut oikein minkäänlaista säpinää. UMK:n katsojaluku oli historiansa alhaisin. Pahaenteisistä ennusmerkeistä huolimatta pienen valonpilkahduksen mahdollisti Look awayn livetoteutus, joka oli todennäköisesti visuaalisesti näyttävin ja innovatiivisin suomalainen viisuesitys tuohon mennessä. Turun Logomon lavalla kokonaispaketti vaikutti kehityskelpoiselta eli siinä mielessä OIKEA LAULU VOITTI. Ikävä kyllä, Suomen akuankka-tuuri iski jälleen, ja UMK-esityksen kuutiota jäänsulamis- ja tulvavesigrafiikoineen ei voinut siirtää sellaisenaan Euroviisujen lavalle, joten koko projektin punainen lanka vesittyi täysin.

Suomen viisutuotanto oli fiksoitunut ajatukseen, että sisäisesti valitun kutsuartistin olisi oltava eturivin hittinimi tai ennestään kansainvälisesti tunnettu tähti. Siinä vaiheessa, kun anttituiskut, robinit, isacelliotit kieltäytyivät kaikki kategorisesti viisuedustuksesta, olisi kannattanut vaihtaa strategiaa. Päätyä esimerkiksi valitsemaan taitavaksi tiedetty yleislaulaja, kuten Diandra (tai joku muu Elämäni biisi -ohjelman solistipoolista) ja kehottaa Suomen ansioituneimpia hittimaakareita säveltämään hänelle mahdollisimman ensiluokkaisia kolmeminuuttisia. Suomen viisuilusta vuonna 2019 on jäänyt sellainen mielikuva, että Yleisradion kädet olivat sidotut sen jälkeen, kun Darude ainoana riittävän meritoituneena artistina suostui mukaan euroviisuleikkiin omilla ehdoillaan. Lopputulos oli sitten mitä oli.

2020 – Mies ja ääni -periaate päihitti ennakkosuosikin

Suomen edustaja: Aksel Kankaanranta – Looking back
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit

Vuosikymmen vaihtui ja UMK koki uudelleenbrändäyksen. Kutsuartistien konsepti ei ottanut Suomessa tulta alleen eikä tuottanut toivottuja tuloksia, joten formaatinmuutos oli väistämätön. UMK:n evoluutiossa toteutui metamorfoosi, kun tästä vuodesta alkoi yhteistyö radiokanava YleX:n kanssa. YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakasen astuessa puikkoihin UMK löysi vihdoin ja viimein sapluunan, jolla se löi itsensä läpi ja vakiinnutti asemansa suomalaisten keskuudessa. Samalla alkoi toteutua UMK:n tuottajien jo alun alkaen esittämä toive, että ohjelma esittelisi uutta kiinnostavaa kotimaista pop-musiikkia, eikä toimisi pelkästään leimallisesti euroviisuedustajan valintatilaisuutena.

Myös Erika Vikman oli luonut nahkansa uudelleen solmittuaan levytyssopimuksen Mökkitie Recordsin kanssa. Janne Rintalan ja kumppaneiden tuotoksesta Cicciolina muodostui alkuvuoden 2020 ilmiö. Ensimmäistä kertaa sitten Pertti Kurikan Nimipäivien (2015) Suomen euroviisun valintatilaisuudessa oli mukana puheenaihe, josta kansakunta kohkasi. Suomalainen viisuharrastaja hihkui, kun UMK:hon oli eksynyt todellinen "megahitti". Vähänpä silloin tiedettiin. Kuten Listablogin Timo Pennasen listaus (tammikuulta 2025) osoittaa, Cicciolina ei edes ollut mikään valtaisa listahirmu verrattuna tuleviin jättimenestyksiin. (Cicciolina oli 54:ksi menestynein hitti kaikista Suomen euroviisukarsintoihin osallistuneista kappaleista. Esimerkiksi myöhempien vuosien sadosta Ram pam pam ja Ylivoimainen ovat kautta aikain viiden suurimman hitin joukossa.)

UMK:n arvaamaton lopputulos synnytti pienoisen kalabaliikin. Pitkästä aikaa Suomen viisuvalintaa kommentoitiin kiitettävällä aktiivisuudella. UMK 2020:n yllätys ei ollut kuitenkaan siinä, että kansainväliset raadit torppasivat Cicciolinan voiton. Se oli odotettavissa oleva skenaario. Varsinainen jymypaukku oli Aksel Kankaanrannan menestys yleisöäänestyksessä. Kärkikaksikon ääniero oli suorastaan mitätön, ei edes kahta prosenttiyksikköä. Siihen nähden kuinka suosittu Cicciolina oli ollut ennen kilpailua striimilukemissa, Erika Vikmanin olisi pitänyt voittaa yleisöäänestys mennen tullen selkein lukemin. Täysin tuikituntematon Aksel Kankaanranta takavasemmalta ilman minkäänlaista ennakkohössötystä onnistui haalimaan lähes yhtä paljon puhelinääniä kuin mediatilaa suvereenisti dominoinut voittajasuosikki. Cicciolina kaatui vähemmän mairittelevaan live-esitykseen, joka ei onnistunut myymään kappaletta katsojille parhaalla mahdollisella tavalla. Kaunisäänisen Aksel Kankaanrannan eleetön ja tunnelmallinen esitys sen sijaan onnistui paremmin ja Looking back erottui tyylikkyydellään edukseen.

UMK:n jälkeen keskustelu kävi kiivaana, mutta pian suomalaisten arki täyttyi oikeista huolista. Yksitoista päivää UMK:n jälkeen EBU ilmoitti Eurovision laulukilpailun perumisesta koronapandemian vuoksi.

Euroviisuharrastajat ovat spekuloineet kuinka Rotterdamin viisuissa 2020 olisi käynyt, jos covid ei olisi pysäyttänyt maailmaa. Vaikka Aksel Kankaanrannan Looking back on pätevä popballadi, epäilen, että se olisi edustanut Suomen viisuhistoriassa samaa jatkumoa kuin Blackbird tai joku Kari Kuivalaisen Päivä kahden ihmisen tai Geir Rönningin Why?. Viisukilpailun päätyttyä suomalaiset olisivat sadatelleet, että miten eurooppalaiset eivät taaskaan osanneet arvostaa meidän musiikillisesti ansioitunutta sävelmäämme. Vaikka Akselin UMK-voitto oli sinällään looginen, liputan silti team Cicciolinan puolesta. Se olisi tarjonnut viisukontekstissa jotain uutta ja omintakeista. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

2021 – Uusi Suomi rises like a Phoenix

Suomen edustaja: Blind Channel – Dark side
Sijoitus Rotterdamissa: 6. / 26, 301 pistettä (sijoitus II semifinaalissa 5. / 17, 234 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit

UMK:n katsojaluvut kasvoivat kasvamistaan ja kilpailuehdokkaista kehkeytyi hittejä jo hyvän aikaa ennen loppukilpailua. Esimerkiksi Teflon Brothersin ja Pandoran yhteistyön hedelmää I love you luukutettiin pitkin alkuvuotta 2021 lukuisissa eri yhteyksissä.

Vielä Daruden ja Sebastian Rejmanin viisureissun aikoihin Suomi vaikutti Euroviisujen osallistujamaiden takapajulalta. Sitten tapahtui olennainen sukupolvenvaihdos: 1990-luvulla syntyneiden Blind Channelin poikien DNA:sta uupui täysin suomalaisille viihdetaiteilijoille ominaiset euroviisukompleksit. Yhtye näki Eurovision laulukilpailun vain ja ainoastaan mahdollisuutena kansainväliseen läpimurtoon. Bändin jäsenet tekivät myös kovasti työtä tavoitteensa eteen. UMK-finaalin alla Blind Channelin voitto ei vielä vaikuttanut läpihuutojutulta, sillä esimerkiksi Spotifyssa edellä mainittu I love you ja Iltan Kelle mä soitan olivat keränneet enemmän kuuntelukertoja. Lavalla Blind Channelin kundit päättivät näyttää mistä kana kusee ja lopulta Dark side valittiin näytöstyyliin Suomen viisuedustajaksi. Dark siden televisioesitys tarkkaan mietittyineen kuvakulmineen ja koreografioineen oli pop-estetiikan taidonnäyte, joka osoitti suomalaisen euroviisuosaamisen ottaneen muutamassa vuodessa valtavia harppauksia.

Lopputulos Rotterdamissa on suomalaista euroviisuhistoriaa. Vuoden 2021 Euroviisuissa tuhkasta syntyi uusi Suomi, joka feenikslinnun lailla liiteli vähitellen viisuperheen supervaltojen keskuuteen. OIKEA LAULU VOITTI.

2022 – Hittejä ja idoleita

Suomen edustaja: The Rasmus – Jezebel
Sijoitus Torinossa: 21. / 25, 38 pistettä (sijoitus II semifinaalissa 7. / 18, 162 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit

UMK:n menestystarina jatkui jatkumistaan. Euroviisuharrastajat ympäri maailmaa hehkuttivat tapahtumaa vuosikertansa tasokkaimmaksi ja mielenkiintoisimmaksi viisukarsinnaksi. UMK:n suosio oli ollut niin merkillepantavaa, että Euroopan yleisradioliitto EBU oli kohottanut Suomen eräänlaiseksi euroviisuperheen mallioppilaaksi, ja Yleisradion edustajilta pyydettiin Euroviisujen yhteydessä lyhyttä esitelmää onnistuneen karsintaformaatin ja -brändin luomisesta.

UMK 2022 esitteli vuoden suosituimman suomalaisen hitin. Bessin läpimurto ja Ram pam pam -kappaleen voittokulku on ihanteellinen osoitus UMK:n suomista mahdollisuuksista. Jälkeen päin kansainvälisiä viisufoorumeita myöten on voivoteltu, kuinka "Bess was robbed" ja väitetään The Rasmuksen voittaneen viisumatkan pelkällä nimellään. Todennäköisemmin Bessin mahdollisuudet tyssäsivät vähemmän koherenttiin live-esitykseen. Vaikka UMK 2022 oli monella rintamalla kiistaton onnistuminen, suomalaisen suoran televisiolähetyksen onneton äänentoisto yhdistettynä sekaviin esityksiin latisti fiiliksiä. Pahiten ilmiöstä kärsi Isaac Senen hurtti savolainen homoerotiikka (Kuuma jäbä), joka oli suorassa lähetyksessä lähinnä kaoottista kakofoniaa.

Suomalaisetkin ovat unohtaneet, ettei Ram pam pam sijoittunut yleisöäänestyksessä edes toiseksi vaan vasta kolmanneksi. Edelle ylsi Rasmuksen ohella Cyan Kicks, jonka esitys oli kilpailun onnistunein – mutta valitettavasti kappaleensa Hurricane ei ollut riittävän vahva. Oliveran intiimi balladi lukeutui niin ikään UMK-lähetyksen onnistujiin, mutta hänen sävelmänsä olisi hukkunut Torinon slovarisuohon.

UMK 2022 oli tasainen kilpailu. Useamman ehdokkaan potentiaalin olisi mielellään testauttanut kansainvälisellä viisulavalla, mutta kilpailukavalkadista puuttui sellainen Blind Channelin Dark siden kaltainen täydellinen leka. Ei kymppiä, mutta monta kasin pakettia. Tasavahva The Rasmus paransi Torinon viisulavalla kuin sika juoksuaan. Hienosti sujuneen viisuesityksen myötä bändin jäsenet saattoivat palata selkä suorina takaisin Suomeen. Siinä suhteessa OIKEA LAULU VOITTI, mutta samoin voisi todeta, vaikka UMK olisikin päätynyt toisenlaiseen lopputulokseen.

2023 – Kotimaisen populaarimusiikin virstanpylväs

Suomen edustaja: Käärijä – Cha cha cha
Sijoitus Liverpoolissa: 2. / 26, 526 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 1. / 15, 177 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit

Armon vuonna 2023 kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Aikaisempina vuosina UMK:n suoraa lähetystä vaivanneet tekniset vajavaisuudet oli korjattu. Äänentoisto ei enää kuulostanut perunalta ja kamera-ajot olivat viimeisen päälle sekunnintarkasti suunnitellut. UMK toteutettiin samanlaisella pieteetillä kuin kansainväliset euroviisuesitykset. Suomen viisutuotanto oli tavoittanut tason, jossa euroviisukarsintojen kruununjalokivi Ruotsin Melodifestivalen oli piehtaroinut jo vuosikymmenet. Jos Robin Packalenin Girls like you -esitys trampoliineineen ja voltteineen olisi kilpaillut vaikkapa vuoden 2017 UMK:ssa, se olisi ollut siihen mennessä upein suomalainen viisushow koskaan. Vuonna 2023 se oli vain yksi ehdokas muiden joukossa.

Suomalaiset hurahtivat Käärijään ja hänen ansiostaan koko euroviisuinstituutioon. Cha cha cha ei tehnyt pelkästään viisuhistoriaa vaan suomalaisen kevyen musiikin historiaa. Lähes 200 miljoonaa Spotify-striimiä suomenkieliselle kappaleelle on saavutuksena omaa luokkaansa. Kaikkien aikojen suomalainen viisukevät huipentui Liverpoolin loppukilpailuun, josta Suomen delegaatio kotiutui moraalisena voittajana. OIKEA LAULU VOITTI.

UMK oli yhtäältä Suomen euroviisuedustajan valintatilaisuus ja toisaalta uusien hittien esittelyfoorumi. Cha cha chan jälkeen vuoden toiseksi suurin suomalainen hitti oli Kuumaan Ylivoimainen, joka kuitenkin sijoittui UMK:n yleisöäänestyksessä vasta viidenneksi. Äänestystuloksen ja listamenestyksen kesken ei esiinny korrelaatiota.

2024 – Wunder gibt es immer wieder

Suomen edustaja: Windows95man – No rules!
Sijoitus Malmössä: 19. / 25, 38 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 7. / 15, 59 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit

Käärijän jälkimainingeissa suomalaisista kuoriutui euroviisuhullu kansakunta. UMK:sta sukeutui sekä kotimaisen musiikin että viihdetapahtumien vuosittainen merkkipaalu, joka kenraaliharjoitustaan myöten täyttää yleisökapasiteetiltaan maan suurimman areenan.

Ennakkoarvioissa harva veikkasi Windows95mania Suomen viisuedustajaksi, minkä vuoksi odottamaton lopputulos aiheutti jonkin verran tyrmistystä. Ennusmerkit olivat kuitenkin ilmassa: UMK:n kenraaliharjoitusraporttien mukaan Nokia Arenan katsomo oli hullaantunut äänekkäimmin No rulesista. Suoran lähetyksen aikana vilkaisu Twitter-X:ään (helmikuussa 2024 eteläafrikkalaissyntyinen miljardööri ei ollut vielä totaalisesti turmellut alustaa, joten siellä oli vielä ajoittain relevanttia kommunikointia) paljasti, että taiteilija Keisterin, Henri Piispasen ja kumppaneiden räväkkä kikkelihuumori oli tehnyt suurimman vaikutuksen niin tiedostavissa hipsteripiireissä kuin kansan syvien rivien keskuudessa. Windows95manin No rules! päihitti ennakkosuosikin viittaa kantaneen Sara Siipolan popballadin Paskana.

Windows95manin voittoon vaikutti kaksi seikkaa: UMK:n tasapaksu ehdokasasettelu ja eheä, johdonmukainen esitys. Rapvaikutteisten kappaleiden liika-annostelun vuoksi äänestyksessä tuppasivat menestymään massasta poikkeavat kokonaisuudet. Muille kilpailijoille kehitetyt esitykset sortuivat tarpeettomaan yliyrittämiseen ja liialliseen kikkailuun. Ilta-Sanomien Tatu Onkalo kielellisti ongelman:
"Valitettavasti itse kilpailijoiden esitysten suhteen mopo oli taas kerran karannut käsistä. UMK:lla on vuosi toisensa jälkeen vimma saada jokainen esitys näyttämään valtavalta spektaakkelilta ja esitellä lavalla mitä villeimpiä visioita. Artisteille tämä tarkoittaa ansaa, johon he aina vain tuntuvat lankeavan. – – Ainoa, joka onnistui käyttämään tilanteen hyväkseen, oli Windows95man. Hänen esityksensä ei olisi voinut olla liian överi, joten Ylen tuotantotiimin ylitsepursuava ideatynnyri ei ollut ansa, vaan vahvuus. Muiden artistien kappaleet latistuivat esitysten tilpehöörin alle, mutta No Rules nousi livessä uusiin korkeuksiin."
Alkusokista toipuminen vei aikansa, mutta loppujen lopuksi Malmön viisulavalla Suomen viisuedustus sujui mainiosti ja esiintyjät osoittautuivat mitä sympaattisimmiksi kaiffareiksi. Pitäisikö jopa todeta, että IHAN OK VALINTA. Toki Sara Siipolan Paskana olisi oletettavasti viisufinaalin raatiäänestyksessä haalinut suuremman pistesaaliin, joten hän olisi todennäköisemmin sijoittunut tulostaululla hitusen korkeammalle – mutta tokkopa kärkisijoille.

2025 – Ennätysten vuosi

Suomen edustaja: Erika Vikman – Ich komme
Sijoitus Baselissa: 11. / 26, 196 pistettä (sijoitus II semifinaalissa 3. / 16, 115 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit

Suomalaisten viisuinto ei ole hiipumassa. UMK-lähetyksen katsojaluku oli liki 1,5 miljoonaa (tavoittavuus 2,27 miljoonaa). Uskomaton lukema suoratoistopalveluiden, sosiaalisen median ja kuplautumisen aikakaudella. Edellisen kerran vastaavia katsojamääriä mitattiin 1990-luvun alkuvuosien viisukarsinnoille. UMK:n yleisöäänestyksessä rikottiin kaikkien aikojen ääniennätys: 342 543 kappaletta. Sillä päihitettiin mennen tullen menneiden vuosikymmenien postikorttiäänestysten määrät. Edellinen ennätys (280 542) oli vuodelta 2004, jolloin euroviisukarsinnat voitti Jari Sillanpää. Suomalaiset näköjään mobilisoituvat, kun haluavat äänestää yhdeksän vuoden takaisen Tangomarkkinoiden voittajan viisuedustajakseen...

Musiikkijournalisti Arttu Seppänen kiteytti keväällä 2025 Helsingin Sanomissa: "Mitä kotimaiseen musiikkijulkisuuteen tulee, niin UMK on luultavasti viimeisimpiä linnakkeita, joissa yhtenäiskulttuuria jollain lailla pidetään pystyssä."

Varsinaista kilpailuasetelmaa ei oikein ollut, koska pöhinä keskittyi pitkälti UMK:n kuningattaren paluun ja hänen revanssinsa ympärille, vaikka luonnollisesti Erika Vikmanin pidäkkeetön ja ilkikurinen tyyli herätti myös suunnatonta vastustusta. Olin väläytellyt mielessäni tapahtumaketjua, jossa Viivi olisi ollut tämänkertainen akselkankaanranta, joka olisi pysäyttävällä tulkinnallaan repinyt sydämet katsojien rinnasta ja katkaissut Erika Vikmanin kuningatartien. Viivin esitys oli kuitenkin hämmästyttävän vaisu ja hänen koskettava rakkauslaulunsa Aina tuntuu unohtuneen UMK:n jälkeen, vaikka etukäteen siitä povattiin pop-klassikkoa. Myös UMK:n toinen tähtäin osui maaliin: Nelli Matulan Hitaammin hautaan (yleisöäänestyksen neljäs sija) julistettiin vuodenvaihteessa viime vuoden soitetuimmaksi radiohitiksi.

Erika Vikmanin viisuesitys Ich komme sisälsi tarpeellisen implisiittisen kannanoton. Vuonna 2025 konservatiiviset arvot nostavat pelottavasti päätään ja nuoret miehet tuntevat vetoa misogyynisiin arvoihin. Erika Vikman ei ole moisesta moksiskaan eikä hän suostu pienentämään itseään saati asettumaan sovinnaisuuden raameihin. Hän on vapautuksen keskisormi kaikille ankeuttajille. Euroviisufinaalissa Baselin viisuareenalla Suomen esitystä seuranneet Erika-kannatushuudot fanien keskuudessa indikoivat, kuinka tärkeitä rohkeat ja häpeilemättömät esikuvat ovat vähemmistökansalle. Se on paljon merkittävämpää kuin sijoitus laulukilpailussa.

Suomen asema Euroviisuissa on kääntynyt kymmenessä vuodessa päälaelleen. Ich komme keräsi Euroviisujen yleisöäänestyksessä yli sata pistettä – ja suomalaiset viisukatsojat olivat hurjan pettyneitä. 2010-luvulla olisimme kiljuneet riemusta ja rynnänneet torille juhlimaan.

OIKEA LAULU VOITTI, jos kohta esimerkiksi Goldielocks olisi ollut yhtä lailla varmasti upea viisuedustaja.

7. toukokuuta 2024

Euroviisut 2024: 1. semifinaalin arviot ja veikkaukset


Arvioin perinteiseen tapaan tänä iltana järjestettävän 68. Eurovision laulukilpailun ensimmäisen semifinaalin kilpailijoita ja niiden menestymismahdollisuuksia.

Veikkaan jokaisen kilpailuesityksen menestymismahdollisuuksia luokittelemalla ne viiteen kategoriaan: VARMAHKO FINALISTI, TODENNÄKÖINEN FINALISTI, 50/50, TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA ja VARMAHKO KARSIUTUJA. Veikkauksissa olen pyrkinyt arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti laulun menestymismahdollisuuksia euroviisuäänestyksessä, joten veikkaukset eivät perustu omiin mieltymyksiini. Subjektiivisemman näkemykseni lauluihin ilmaisen viisiportaisella arvosana-asteikoilla (1–5, myös puolikkaat sallittuja).

Arviot ja veikkaukset perustuvat lähinnä levytettyihin studioversioihin, esikatseluvideoihin ja harjoitusraportteihin. Illalla nähtävät esitykset saattavat luonnollisesti keikauttaa asetelmat päälaelleen. Jokin kappale voi kuulostaa levyllä vakuuttavalta, mutta lavalla solisti osoittautuukin kehnoksi livelaulajaksi. Vastaavasti ajoittain vasta live-esitys viisulavalla koko komeudessaan herättää sävelmän henkiin.

Ensimmäisessä semifinaalissa kilpailee 15 osallistujaa. Kymmenen äänestetään jatkoon lauantain finaaliin eli vain viisi karsiutuu. Äänestystapa: 100 % vox populi, eli vain yleisöäänestys.

Tämäniltaiseen äänestykseen osallistuu 15 kilpailijamaan lisäksi suorista finalisteista Iso-Britannia, Saksa ja Ruotsi. Äänestystulokseen vaikuttaa myös muun maailman (rest of the world) online-äänestys, joka antaa omat euroviisupisteensä kymmenelle parhaalle.

Euroviisujen uuden käytännön mukaisesti suorat finalistit esiintyvät äänestyssemifinaalissaan kilpailijoiden joukossa. Haukuin eilen uudistusta järjettömäksi, mutta alistun noudattamaan uutta systeemiä siinä mielessä, että kirjoitan tänään esiintyvistä varmoista finalisteista omat arvionsa niihin kohtiin, joissa niiden esiintymisvuoro tämän illan lähetyksessä koittaa.

1. KYPROS: Silia Kapsis – Liar

Uuden viisuvuosikerran korkkaa kilpailun kuopus: 17-vuotias australialaiskyproslainen Silia Kapsis, joka on syntynyt puoli vuotta Lordin euroviisuvoiton jälkeen. Hänen ensimmäinen viisumuistonsa on Eleni Foureiran Fuego vuodelta 2018. Silloin hän oli 11-vuotias... #ikäkriisi

Viisukonkari Dimitris Kontopoulos on kynäillyt aivottoman peruspoppiksen, joka ei mullista maailmoja eikä saa oloa ihan oo la lalaaksi. Mutta biitti on sen verran jykevä, että tämän tahdissa on varmasti ihan kiva heiluttaa takamusta euroviisudiskossa.

Oikeastaan Kypros on oivaltava portti tämänvuotiseen viisukuplaan. Live-esityksen asetelma on Malmön kisojen yleisin: solisti ja neljä tanssijaa. Jäljittelevätkö kisaajat Käärijää? Ilmeisesti kappaleen loppupuolella tanssijapojat heittävät paidat pois. Sekin kuvastaa vuoden teemaa. Vähäpukeisuus on tehnyt ryminällä paluun Euroviisuihin, ja tänä vuonna nähdään ennätyksellisen runsaasti paljasta pintaa. Suomen Windows95man on siis oikeastaan enemmän kuin ajan hermolla! 2010-luvulla Euroviisuissa "oikeat artistit" yrittivät tehdä pesäeroa 00-luvun campkarnevaaliin pukemalla vaatteet päälle, mutta nyt treenatut yläkropat, tissit ja perseet ovat taas kuuminta hottia. Niinhän sitä sanotaan, että muoti-ilmiöt kiertävät 20 vuoden sykleissä. Mikäli pelaatte euroviisuaiheisia juomapelejä: naukku aina, kun ruudussa vilahtaa vähän turhan paljon vaatteisiin verhoamatonta ihoa. Nopeat kännit taatut.

Kypros saattaa tyhjänpäiväisellä perussuorituksellaan sijoittua tänä iltana sijoille 9 tai 10. Tai 11 tai 12. En ylläty yhtään jos pääsee jatkoon. Suuni ei loksahda auki hämmästyksestä vaikka karsiutuisikin. Kyproksen harmiksi Kreikka ei äänestä tänä iltana, mutta Silia Kapsis saanee kotimaaltaan Australialta 12 pistettä.

Veikkaus: 50/50
Arvioni: 2,5 / 5


2. SERBIA: Teya Dora – Ramonda

Voiko sävelmä olla samaan aikaan tunnelmallisen kaunis ja unettavan tylsä? Serbian balladi osoittaa sen melko lailla mahdolliseksi.

Teya Dora laulaa a-osassa muodikkaasti mumisten epätoivoisesta tilanteesta. Kappale puhkeaa kukkaan vasta hypnoottisessa kertosäkeistössä, joka antaa odotuttaa itseään vähän turhan kauan. Ramonda on harvinainen liila kukka, joka selviytyy haastavissakin olosuhteissa. Kasvi kohosi serbialaisten symboliksi ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin kansa joutui pakenemaan Balkanin niemimaan eteläkärkeen. Serbian viisussa toivoa herättävät viimeiset säkeet, joissa tuhkasta kasvaa yksi ramonda. Lyyrinen, kokonaisvaltainen teos.

Teya Doran ansioluettelossa on viraalihitti Džanum, joka lienee kaikkien aikojen striimatuin serbiankielinen musiikkikappale. Serbian euroviisukarsinta aiheutti melkoisen kohun, sillä yleisö äänesti suosikikseen laulun kotkanpesästä (Gnezdo orlovo), jonka uskottiin sisältävän äärinationalistisia viittauksia. Serbiassa karsintatuloksen selvittyä öyhöt aloittivat äänekkään protestoinnin raatiäänillä voittanutta Teya Doraa vastaan. No, Ramondakin kumpuaa serbialaisten historiasta.

Saattaisikohan Serbia jopa karsiutua? Serbia on yleensä diasporaäänten turvin saavuttanut komeita pistepotteja yleisöäänestyksissä, mutta ainakin viime vuonna siirtolaistuki jäi hämmästyttävän ohueksi, ja tänä vuonna merkittävä osa Serbian vakituisista tukijoista arvottiin toiseen semifinaaliin. Kroatiasta ja Sloveniasta kuitenkin odotettavissa 22 pistettä. Jää nähtäväksi.

Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3 / 5


3. LIETTUA: Silvester Belt – Luktelk

Liettuan tiukka ja iskevä biitti on ollut kevään megahitti kotimaassaan. Kuukausitolkulla listaykkönen ja Spotifyn kuunnelluin.

Silvester Beltin modernin hakkaavan tamppauskompin alta paljastuu ajaton jytäiskelmä. Jo Neuvosto-Liettuassa olisi voinut raikua korvamatona: "luktelk, luktelk, rakkaus tai kuolema..." Ihailtavaa, että Liettua uskaltaa laulaa viisulavalla jo toistamiseen vapaaehtoisesti omalla kielellään.

Liettua lukeutuu niihin maihin, jotka nykyään hyötyvät eniten yleisöäänestyksessä rehottavista diasporapisteistä. Tänä iltana Liettua haalinee Brittein saarilta 20–24 pistettä, Puolasta ja Ukrainasta yhtä lailla luvassa isot pisteet ja siihen päälle vielä liuta oikeita pisteitä, joten karsintaraja ylittyy vaivatta.

Veikkaus: VARMAHKO FINALISTI
Arvioni: 3,5 / 5


4. IRLANTI: Bambie Thug – Doomsday blue

Vuoden hätkähdyttäjä -palkinnon ansaitsee ehdottomasti Amy Winehousen ja Sofi Oksasen risteytys Bambie Thug. Kolmeminuuttinen goottikauhuestetiikka on yksille suurta taidetta ja toisille vihoviimeinen konkreettinen osoitus siitä, että antikristus on ottanut vallan maan päällä.

Bambie Thugin musiikkia on haastava kategorisoida, sillä Doomsday bluessa kuullaan kolmen minuutin aikana yhtä sun toista – darkwavea, hyperpunkia ja ties mitä... Artisti itse on nimennyt tyylilajinsa "ouija-popiksi". Synkkyys ja elämän rujot puolet korostuvat hänen tuotantonsa sanoituksissa.

Irlanti, seitsenkertainen viisuvoittaja, on ollut viime vuosina aivan hukassa. Edellisen kymmenen vuoden aikana maa on edennyt semifinaalista jatkoon vain yhden ainoan kerran. Tänä vuonna Irlannin viisuvalinta vaihtui kädenlämpöisistä keskinkertaisuuksista täysin toiseen ääripäähän. Pidin pitkään Irlantia ilmiselvänä karsiutujana, koska euroviisukontekstissa kokonaisuus on liian vaikeasti hahmotettava. Kevään mittaan Irlannin osakkeet vedonlyönnissä ovat nousseet kohisten. Myös harjoituspätkien ennennäkemätön visuaalinen ilme on kirvoittanut ylistäviä kommentteja. Harjoitusraporttien mukaan Irlannin esitys tulee olemaan jotain sellaista, mitä Euroviisuissa ei ole koskaan aikaisemmin nähty. Taidanpa kääntää takkini ja aion massan mukana veikata Irlantia finaaliin. Surkeasti menestyneille irlantilaisille soisi finaalipaikan pitkästä aikaa, etenkin kun he uskalsivat ottaa riskin äänestämällä näin rohkean valinnan viisuedustajakseen. Samalla pääsy finaaliin olisi sopiva näpäytys kaikille niille vihreän saaren änkyröille, jotka ovat kiihkomielisesti vastustaneet maan viisuvalintaa luonnehtimalla sitä muun muassa "liian wokeksi". En itse ymmärrä tästä hölkäsen pöläystäkään, mutta olen iloinen, että Euroviisut toimii areenana uudelle musiikkigenrelle.

Veikkaus: 50/50
Arvioni: 2 / 5


ISO-BRITANNIA: Olly Alexander – Dizzy

Olly Alexander on niittänyt mainetta kansainvälisesti tunnetun Years & Years -yhtyeen solistina ja näyttelijänä (muun muassa sarjassa It's a sin). Nyt hän ponkaisee soolouralle ja haluaa lanseerata soolodebyyttinsä Euroviisuissa.

Dizzy kutkuttaa meitä vanhan liiton iskelmänkuuntelijoita. Erityisesti erinomaisen tarttuva kertosäkeistö luo muistumia Pet Shop Boysista ja ysäripoikabändien hiteistä. Nostalgia ja nykyaika lyövät kättä keskenään.

Esitys onkin kokonaan oma lukunsa: vuorossa on melkoinen spektaakkeli, josta ei puutu näyttävyyttä eikä miesten välistä energiaa. Olly ja hänen tanssijansa kieppuvat ja pyörivät ympäri ja ympäri suihkutilassa. Konservatiivisempi väestönosa voi kauhunsekaisin tuntein odottaa kenen palasaippua luiskahtaa ensimmäisenä lattialle. Olly Alexander tunnetaan sateenkaari-aktivistina, joten sinällään suorasukaista homoerotiikkaa tihkuva koreografia sopii luontevasti hänen imagoonsa. Muutoinkin on hienoa, että Britannia panostaa näyttävään show'hun, sillä esitysten visuaalisuus ei ole koskaan ollut maan viisutuotannon erikoisalaa.

Kunpa Britannia saavuttaisi kohtuullisen sijoituksen lauantain finaalissa. Se olisi ansaittua etenkin nyt, kun saarivaltiossa vihdoin ja viimein kasvaa artistisukupolvi, joka viittaa kintaalla brittien pitkään velloneeseen kompleksiseen euroviisusuhteeseen.

Arvioni: 4 / 5

5. UKRAINA: Alyona alyona & Jerry Heil – Teresa & Maria

Jerry Heilin piti käydä viime vuonna pokkaamassa Ukrainalle taas yksi viisuvoitto riipaisevalla ja taiteellisella sota-aiheisella laululla. Ukrainan kansa ei kuitenkaan euroviisukarsinnoissaan noudattanut ennalta sovittua käsikirjoitusta. Tänä vuonna Jerry Heil sai revanssinsa ja hän valloittaa viisulavan yhdessä Ukrainan maineikkaimman naisräppärin alyona alyonan (haluaisi ajan hengen mukaisesti nimensä kirjoitettavan pienillä kirjaimilla) kanssa. Ukrainan Sini Sabotage?

Ukraina on jälleen Euroviisujen suurimpia ennakkosuosikkeja – eikä syyttä. Teresa & Maria on lumoavan hieno teos, jonka kertosäkeistössä slaavilainen kaiho soljuu maagisen tyylikkäästi. Oikeastaan kappale on kuin synteesi Ukrainan menestysviisuista: on Jamalan kaltaista kohtalokasta ääntelyä (joku ilkeämielisempi voisi kutsua ulinaksi), alussa hitusen Go_A:n etnovivahdetta ja räppiä (à Kalush Orchestra). Kokonaisuus säilyy silti koherenttina ja yhtenäisenä. Ukraina on erittäin potentiaalinen semifinaalin ykkönen tänä iltana.

Kuten UMK:n yhteydessä todettiin, rap on uusi iskelmä, ja puhelaulu on kovaa vauhtia yleistymässä myös Euroviisuissa. Lajissa parhaiten vaikuttavat menestyvän sellaiset, jotka onnistuvat sulauttamaan puheen papatuksen luontevasti osaksi kokonaisuutta ilman, että rap-osio vaikuttaisi totaalisen irralliselta. Tänä vuonna tässä suoriutuvat taidokkaimmin juuri Ukraina, Italia ja Sveitsi.

Veikkaus: VARMAHKO FINALISTI
Arvioni: 4 / 5


6. PUOLA: Luna – The tower

Aleksandra Katarzyna Wielgomas eli esiintyjänimeltään LUNA (haluaisi ajan hengen mukaisesti nimensä kirjoitettavan isoilla kirjaimilla) laulaa kepeän poppiksen, jota on höystetty hienoisilla indiemausteilla. The tower istunee mukisematta sekä radioaalloille että Spotify-soittolistoille.

Yleensä kaltaiseni iskelmähemmo ei koe kuuluvansa nasaaliäänellä kähisevien nuorten naisartistien kohderyhmään, mutta tässä The towerissa on jotain viehättävää ja pikkusievää. Esitys viisulavalla on taas asia erikseen. Jo levytysversio kuulostaa autotunetetulta ja harjoitusraporttien mukaan livelaulu ei todellakaan ole Lunan varsinaista vahvuusaluetta. Lavalla ilmeisesti myös tapahtuu yhtä sun toista ja lopulta Luna ja hänen tanssivat shakkihahmonsa esiintyvät tornien huipuilla aivan kuten Mikael Gabriel ja Nublu konsanaan.

Puolan ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan, vaikka live ei menisi nappiin. Puola kerää yleensä sen verran pisteitä diasporaltaan, että karsintaraja ylittynee helposti. Puola saanee tänä iltana Brittein saarilta 20–24 pistettä ja myös naapurimaista Ukrainasta ja Liettuasta voi hyvinkin tulla täydet. Sen jälkeen, kun Puola palasi Euroviisuihin vuonna 2014, vain yhden kerran maa on sijoittunut semifinaalin yleisöäänestyksessä kärkikymmenikön ulkopuolelle (vuonna 2021, jolloin maata edusti onneton Rafał Brzozowski, joka oli kotimaassaankin poikkeuksellisen epäsuosittu).

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Arvioni: 3,5 / 5


7. KROATIA: Baby Lasagna – Rim tim tagi dim

Euroviisujen suurimmaksi ennakkosuosikiksi on kohonnut folkmetalli-yhtyeestä soolouralle siirtynyt Baby Lasagna, jonka menopalaa on inspiroinut kaupungistuminen. Poika sanoo kotitilalleen näkemiin ja muuttaa maalta kaupunkiin. Hyvästien hetkellä ei toivota kyyneltä silmäkulmassa vaan tanssia: rim tim tagi dim. Lähestymistapa on kovin erilainen kuin Tarja Ylitalon tai Kake Randelinin "maalta kaupunkiin" -iskelmissä.

Baby Lasagna eli Marko Purišić päätyi varasijalta Kroatian euroviisukarsintoihin Doraan. Loppu on historiaa. Kroatia on saanut oman Käärijä-ilmiönsä. Baby Lasagna voitti Doran yleisöäänestyksen käärijämäisen ylivoimaisella ääniosuudella. Rim tim tagi dimin ansiosta Kroatiassa pitkään horroksessa ollut viisuinnostus on herännyt henkiin. Kroatialaisille on koittanut elämänsä viisukevät.

Rim tim tagi dim on tulta ja tappuraa alusta loppuun. Mukaansatempaava energiapläjäys pitää otteessaan koko kolmeminuuttisen ajan ja pistää jalkoihin vipinää. Tarttuva riffi jää sitkeäksi korvamadoksi. Voisin tasavallan presidenttimme toimintatavan mukaisesti luetella kolme pointtia, joilla perustelen miksi Kroatian viisuvoitto olisi positiivinen asia:

1. Rim tim tagi dim on vuosikerran ainoa viisu, jonka artisti on kirjoittanut alusta loppuun itsekseen. Vedonlyönnin ykkössuosikki ei ole tänä vuonna hittimaakareiden biisileireillä valmistunut laskelmoitu tuote.

2. Kroatian esitystä on kritisoitu amatöörimäiseksi, mutta eikö se olisi vain osoitus Baby Lasagnan vilpittömyydestä. Olisi hykerryttävää, jos Loreenin seuraajaksi kruunattaisiin laulaja, jonka esiintymisessä on mukana sydäntä ja laskelmoimatonta inhimillistä särmää.

3. Euroviisut palaisivat neljännesvuosisadan tauon jälkeen Zagrebiin. Ylipäätään Balkanilla ei ole viisuiltu vuoden 2008 jälkeeen.

Veikkaus: VARMAHKO FINALISTI
Arvioni: 4,5 / 5


8. ISLANTI: Hera Björk – Scared of heights

Islannin vedonlyöntikertoimet ennen ja jälkeen Bashar Muradin tappiota.
Islannin viisukarsinta Söngvakeppnin äityi poliittiseksi farssiksi. Ennakkosuosikin viittaa kantoi harteillaan palestiinalainen artisti Bashar Murad. Basharin osallistumisen vuoksi Islanti oli noteerattu korkealle kansainvälisen viisukilpailun vedonlyöntitilastoissa. Islannin karsintafinaali huipentui kahden ehdokkaan väliseen superfinaaliin. Äänestyksessä aktivoitui kansanosa, joka taktikoi Bashar Muradia vastaan – ja onnistui tavoitteessaan, sillä Islannin viisuedustajaksi julistettiin yllättäen viisukonkari Hera Björk jonninjoutavalla mitättömyydellä. Islannin kertoimet lähtivät välittömästi jyrkkään nousuun. Tällä hetkellä Islanti on vähiten veikatuimpien maiden joukossa. Islannin viisun on säveltänyt ja sanoittanut nelihenkinen kansainvälinen tiimi. Nelikon ainoa islantilainen tekijä Ásdís María Viðarsdóttir irtisanoutui koko projektista, sillä hänen mielestään karsintavoitto ei toteutunut oikeudenmukaisella tavalla eikä hän halunnut millään tavalla legitimoida tulokseen vaikuttaneita rasistisia motiiveja.

Hera Björk valloitti neljätoista vuotta sitten Oslossa diskoviisullaan Je ne sais quoi, joka oli täsmäisku euroviisuyleisölle. Siitä lähtien viisupoikien keskuudessa Hera Björkiä on tituleerattu jumalattareksi. Olen itsekin todistanut euroviisuristeilyllä Tallinnan satama-altaassa, kuinka viisuklubilaisten haaremi piti huolta, ettei Heran tarvinnut yksin hoiperrella aamuyöstä autolautan kannella. Tänä vuonna jumalatar tippuu korkeuksista maan pinnalle. Niin turhauttavan ankea ja innoton on hänen paluuviisunsa, vaikka kertosäkeistössä epätoivoisesti yritetään nostattaa tunnelmaa. "Minä en ota riskejä", laulaa Hera. Ehkä olisi kuitenkin vähän kannattanut.

Veikkaus: VARMAHKO KARSIUTUJA
Arvioni: 2 / 5


SAKSA: Isaak – Always on the run

Onnistuuko komeaääninen kaiffari kääntämään Saksan onnettoman viisumenestyksen?

Voi Saksaa. Kovan onnen viisumaata. Vuodesta 2015 lähtien Saksa on sijoittunut yhtä kertaa lukuun ottamatta joko finaalin viimeiseksi tai toiseksi viimeiseksi, vaikka joukossa on ollut kelpo yrityksiä. Ehkäpä se on ollut Saksan perisynti: viisuehdokkaansa ovat ihan ookoo-tasoisia mutta eivät sykähdyttäviä, minkä vuoksi niistä ei ole äänestäjien suosikeiksi. Viime vuonna Lord of the Lost oli aito yritys kohentaa viisumenestystä, mutta ainoastaan pistemäärä kasvoi kaksinumeroksi sijoituksen pysyessä pahnanpohjimmaisena.

Tänä vuonna Saksan viisutoivo on Isaak Guderian, joka tulenlieskojen keskellä laulaa elämän olevan ainaista karkuun juoksemista. Mukana on suomalaiskytkös, sillä yksi lauluntekijöistä on Leo Jupiter, joka on loihtinut hittejä Reino Nordinille ja suomalaisia viihdyttäneen Pilvi Hämäläisen UMK-väliaikanumeron Mon chéri.

Saksan kokonaispaketissa vuosimallia 2024 vahvin lenkki on solisti. Isaak laulaa komeasti ja hänen tulkinnassaan on syvyyttä ja uskottavuutta. Always on the run on kohtuullisen kelvollinen kipale, joskin kolmessa minuutissa toistuvat "run na na eh" -hokemat muuttuvat väistämättä jankkaaviksi. Ehkä kappale kiteyttää itsensä ensimmäisissä säkeissä: "olen vain keskinkertainen, vaikka joillekin olen erityinen". Lauantain finaalissa Saksan toivo on raadeissa. Toivottavasti musiikin ammattilaiset arvostavat Isaakin laulunlahjoja sen verran, että Saksa löytäisi itsensä vaihteeksi edes tulostaulun keskivaiheilta.

Arvioni: 3 / 5

9. SLOVENIA: Raiven – Veronika

Slovenian lihallinen performanssi tarjoaa tekemällä tehtyä teatraalista draamaa viisupojille. Vaikka kuinka yrittäisi hivellä oikeasta pisteestä, vastaanottava puoli voi silti jäädä kylmäksi. Yhtenä tekijänä suomalaisnuorison hurmannut Joker Out -yhtyeen solisti Bojan Cvjetićanin.

Kuten edellisen esityksen kohdalla, Slovenian viisussa parasta antia on artisti. Raiven eli Sara Briški Cirman on lahjakas laulaja, mutta olisipa hänellä jokin kunnollinen kappale esitettävänään. Onko tällaisella ummehtuneella musiikilla minkäänlaisia elinmahdollisuuksia Eurovision laulukilpailun ulkopuolella? Naturistinen esitys vaikuttaa tahattoman koomiselta taideopiskelijoiden performanssilta. Mahtaako Slovenia kerätä pisteitä muualta kuin Kroatiasta ja Serbiasta? Draamapaukkujen ystävät mieltynevät ennemmin tyylikkäämpään Portugaliin, joka esiintyy semifinaalikavalkadin loppupuolella. Jos jotain hyvää pitää Veronikasta sanoa, niin näppärästi oppii eteläslaavilaisten kielten kielioppia: sen verran usein hoetaan jaz sem (minä olen), ti si (sinä olet)...

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Arvioni: 2 / 5


10. SUOMI: Windows95man – No rules!

Suomalaiset omivat karjalaisilta kansalliseepoksen, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Vuonna 2024 euroviisulavalla farkkumunasta kehkeytyy kikkelihuumorin ryydittämä ysäripastissi.

Suomen viisuesityksen tuomitseminen silkaksi karnevalistiseksi koheltamiseksi on epäreilua, sillä esityksessä vaalitaan autenttista ysäriestetiikkaa. Tällä näytöllä Henri Piispanen kelpaisi saman tien E-Typen hittien naislaulajaksi. Taiteilija Keisterin Austin Powers -tyylisellä hassuttelulla ja itse kappaleella ei ole hirveästi tekemistä keskenään, mutta ehkäpä kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Ja millaiselle ironian metatasolle ylletään, kun pääesiintyjän Windows-logot on blurrattu, koska Euroviisujen säännöt kieltävät tavaramerkkien mainostamisen kilpailuesityksissä.

Jos Teemu Keisteri ja Henri Piispanen saavat aikaiseksi samanlaisen energialatauksen kuin helmikuussa Nokia Arenalla UMK:ssa, Suomen pitäisi ilman muuta edetä finaaliin. Näin tasapaksussa semifinaalissa Suomen vauhdikas esitys erottuu massasta edukseen. Suomen kilpailuesitys jää jokaiselle katsojalle mieleen ja se muistetaan vielä äänestysajan alkaessa. Suomi on tänä iltana helppo protestiäänien kohde. Windows95man on kuin 2020-luvun Stefan Raab tai Guildo Horn. Mutta finaalipaikka edellyttää sataprosenttisen onnistunutta esitystä. Jos Malmön lavalla vaikuttaa siltä, ettei juttu vain lähde, koko pakka hajoaa käsiin. Vedonlyönnissä Suomi on viidenneksi veikatuin jatkoonpääsijä.

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Arvioni: 3 / 5


11. MOLDOVA: Natalia Barbu – In the middle

Natalia Barbu edusti Moldovaa Helsingin Euroviisuissa kappaleella Fight. Häntä pidettiin Hanna Pakarisen pahimpana vastustajana ja ainakin lopputuloksissa naisrokkareiden välisessä kisassa Natalia Barbu veti pidemmän korren (10. sija). Helsingin kilpailujen harjoituspäivinä iltapäivälehti taivasteli lööpissä Viisu-Natalian hurjaa seksiasua. Tänäkin vuonna Natalia on pukeutunut näyttävästi, mutta rokista ei ole enää tietoakaan.

Nämä viisukonkareiden comebackit ovat tänä vuonna poikkeuksellisen onnettomia. Ei auta, vaikka tämänkertaisessa tekeleessä ovat mukana Fightista tutut elementit: viulu ja laajalla äänirekisterillä briljeeraaminen. Ja mikä tämän In the middlen kertosäkeistö on olevinaan? Ikään kuin noitakokelas harjoittelisi loitsua, jolla yritetään vaivuttaa kuuntelija transsiin, mutta tuhnuksi jää. Moldova on usein yllättänyt vahvoilla live-esityksillä. Tänäkin vuonna lavan visuaaliset elementit näyttivät tyylikkäiltä, mutta ne tuskin auttavat käsittämättömän mitäänsanomatonta viisua jatkoon.

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Arvioni: 2 / 5


RUOTSI: Marcus & Martinus – Unforgettable

Norjalaiset Gunnarsenin kaksoset villitsivät jo lapsitähtinä Pohjolassa. Nyt täysi-ikäisyyden ylittäneet veljekset haluavat pyristellä eroon teiniartistien maineestaan ja breikata isommin kansainvälisesti. Siihen heidän mielestään luontevan väylän tarjoaa ruotsalainen musiikkiteollisuus, jonka mahdollistamana he vetävät Matrixissa klubihittiään.

Olen niin lopen uupunut tähän nykyiseen viisu-Ruotsiin, joka hampaat irveessä viimeisen päälle laskelmoiden pyrkii dominoimaan koko viisuinstituutiota. Marcus & Martinus yrittivät jo viime vuonna Ruotsin viisuedustajiksi, mutta heidän oli tyydyttävä Melodifestivalenissa toiseen sijaan, koska ennalta oli määrätty, että jumalansynnyttäjän maallinen vastine voittaa Euroviisut Maailmankaikkeuden Täydellisimmällä Pop-kappaleella™. Käärijä meinasi pilata ruotsalaisten suunnitelmat, mutta Euroviisujen asiantuntijaraadit olivat juonessa mukana. Konventioihin kuuluu, että seuraavaksi vuodeksi ruotsalaiset kehäraakki-viisunikkarit tarjoavat parhaan tuotoksensa edellisen vuoden kakkoselle. Ja tänä vuonna kaikki sujui kuin rasvattu. Heti maaliskuussa, kun Marcus & Martinus olivat ensiesittäneet Unforgettablen Melodifestivalenin alkukarsinnassa, kaikkialla alkoi toitotus, jossa vakuuteltiin tämän olevan taas lyömätön bängeri ruotsalaiselta euroviisukoneistolta. Äänestäjät tottelivat kiltisti: Marcus & Martinus voittivat Melodifestivalenin finaalin liki täysillä pisteillä.

Toista vuotta peräkkäin hämmästelen, mikä tässä Ruotsin viisupaketissa on mukamas niin uniikkia ja ihmeellistä, että se olisi kaiken hössötyksen arvoista. Biisi on ihan pätevä, ja DJ:t varmasti kelpuuttavat sen ohjelmistoihinsa tanssiklubeille tulevana kesänä. Vanhana jääränä jään jännitteisen A-osan jälkeen odottamaan tykkiä kertosäkeistöä, jota ei sitten varsinaisesti tulekaan. Ehkäpä perinteiset melodiset kertosäkeistöt ovat vanhanaikaisia eivätkä sovi nykyaikaisen hittimuotin pirtaan. Mutta euroviisuraatien mielestä nämä Ruotsin viimeisen päälle hiotut tuotteet "tekevät gutaa", joten jo valmiiksi turhauttaa, kun lauantain finaalissa juryt palkitsevat Unforgettablen jollain 350 pisteellä. Lohduttavaa, että vedonlyönnissä Ruotsi on pärjännyt tänä vuonna yllättävän nihkeästi.

Arvioni: 3 / 5

12. AZERBAIDŽAN: Fahree feat. Ilkin Dovlatov – Özünlə apar

Lavasta nousevat kädet toivon merkiksi, kun Azerbaidžanin viisutoiveet lepäävät Fahreen ja Ilkinin varassa. 16 vuotta viisudebyyttinsä jälkeen Azerbaidžan uskaltautuu vihdoinkin lähettämään azerin kielellä nimetyn kilpailukappaleen. Kielipuoluelaisten ei kannata silti liikaa hihkua, sillä kaihoballadista suurin osa lauletaan edelleen englanniksi.

Azerbaidžanin viisu muistuttaa jonkin verran Turkin vuosituhannen vaihteen viisuja, jotka olivat hybridejä kansallisista ja kansainvälisistä musiikillista elementeistä. Vaikka Özünlə apar on kaunis, se on kovin unohdettava. Harjoituspätkät ovat näyttäneet harmittavan valjuilta. Kokonaisuuskin on vähän levällään: toisen solistin Ilkin Dovlatovin perinnemusiikkia korostavat osiot vaikuttavat hieman päälleliimatuilta.

Azerbaidžanista on tullut viisuperheessä tavallinen kuolevainen sen jälkeen, kun yleisöäänestysten manipulointi loppui eikä semifinaaleissa voi enää voidella raatejakaan. Viime vuonna Azerbaidžanin yleisöäänestystulos oli neljä pistettä, toissa vuonna kolme. En usko, että Azerbaidžanin rahkeet riittävät tänäkään vuonna finaaliin.

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Arvioni: 3 / 5


13. AUSTRALIA: Electric Fields – One milkali (One blood)

Elektroduon hyväntuulinen soulahtava pala rikkoo lasikattoja. Karismaattinen solisti Zaachariaha Fielding edustaa Australian alkuperäiskansaa ja kertosäkeistön avainsäe lauletaan jangkundjaran kielellä. Lavalla nähdään myös didgeridoo.

Ennakkoveikkauksissa Australian menestysmahdollisuudet eivät ole hääppöiset. Intuitioni kuitenkin haluaa uskotella minulle, että näin myöhäiseltä esiintymisnumerolta Australian mukavasti groovaava positiivinen energia herättää katsojissa iloisen fiiliksen. One milkali erottuu viisukavalkadissa raikkaana tuulahduksena viimeisen päälle tuotettujen viisupakettien joukossa. Finaalipaikan veikkaaminen on riski siinäkin mielessä, että euroviisuäänestyksessä Australialta puuttuvat kaverit ja jokainen piste on ansaittava omilla ansioillaan.

Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3,5 / 5


14. PORTUGALI: Iolanda – Grito

Portugali, euroviisuperheen rakastettava oman tien kulkija ei tänäkään vuonna nuoleskele populistisesti valtavirtaa, vaan lähettää jälleen kerran eurooppalaiselle yleisölle omalla kielellä esitetyn taiteellisesti ansioituneen draamapaukun, jossa kaikuvat vaikutteet fadosta.

Portugalin viisupaketissa avainasemassa on ainutlaatuisen kiehtova ja vangitseva tunnelma. Vaikka sävelmä on euroviisukontekstissa auttamattoman vaikeasti hahmottuva, iolanda (haluaisi ajan hengen mukaisesti nimensä kirjoitettavan pienillä kirjaimilla) on loistava laulaja, jonka tulkinnasta välittyy tunne, vaikkei kuulija ymmärrä sanaakaan portugalia. Myös esitystä on kehuttu tyylikkääksi ja moderniksi. Tanssijat hytkyvät kuin Kansallisoopperan Salome-produktion taidokkaasti ohjatuissa kalabaliikkikohtauksissa. Professionaalisuus vakuuttaa.

Portugalilla kävi arvonnassa huono tuuri, sillä lähes kaikki sen vakituiset äänestäjät (Ranska, Espanja, Sveitsi) arvottiin toiseen semifinaaliin. Mutta kenties euroviisuperheeseen comebackin tekevä Luxemburg lahjoittaa tänään Portugalille 12 pistettä – lilliputtimaassa asuu merkittävä määrä portugalilaisia siirtotyöntekijöitä. Vaikka Portugalin laulu on keskivertoviisua haastavampi, luulisin tällä olevan sen verran kohdeyleisöä, ettei Portugali pääty viiden karsiutujan joukkoon – varsinkin, kun esiintymisnumerokin on näin lupaava.

Veikkaus: 50/50
Arvioni: 3 / 5


15. LUXEMBURG: Tali – Fighter

Luxemburg palaa takaisin Euroviisuihin kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen! Luxemburg – Euroopan sydän (le cœur de l'Europe) – oli yksi seitsemästä maasta, joka osallistui ensimmäisiin Eurovision laulukilpailuihin vuonna 1956. Luxemburg lukeutuu viidellä voitollaan menestyneimpien viisumaiden joukkoon. Luxemburgia edusti useimmiten ranskalainen laulaja, toisinaan keskieurooppalaisen musiikkiteollisuuden tuotos, silloin tällöin syntyperäinen luxemburgilainen. 1980-luvun edetessä Euroviisujen arvostus laski, eikä ranskalaisia enää kiinnostanut lähettää viisuihin laulajia toisen maan lipun alla. Yhä useammin Luxemburgin euroviisuista alkoivat vastata luxemburgilaiset muusikot – ja sijoitukset romahtivat. Vuonna 1993 Euroviisuihin lanseerattiin välivuosien järjestelmä, jossa heikoiten menestyneet maat joutuivat seuraavaksi vuodeksi jäähylle. Luxemburg oli näiden ensimmäisten putoajien joukossa, mutta ei enää palannut takaisin kilpailuun vuodeksi 1995.

Luxemburgin monikansallisen viisukarsinnan voitti israelilaissyntyinen Tali Golergant. Hän on elänyt suuren osan elämästään Luxemburgissa, jossa hän myös aloitti muusikonuransa ammattimaisesti. Vaikka Israel olisikin jättäytynyt / jätetty Euroviisuista pois, valtion imagokoneisto olisi ottanut kaiken irti Luxemburgin viisuedustajasta. Itse asiassa Talin esityksen taustajehuina ovat olleet samat israelilaiset tekijät, jotka suunnittelivat viime vuonna Israelin Noa Kirelin kolmanneksi sijoittuneen viisukokonaisuuden.

Luxemburgin viisukarsinnoissa nähdyn esityksen perusteella vaikutti siltä, ettei Luxemburg ollut oikein sisäistänyt Euroviisujen 2020-luvun henkeä. Esitys oli niin hellyttävän amatöörimäinen, että se muistutti lähinnä vuosituhannen vaihteen kömpelöitä viisuviritelmiä. Sittemmin kappaleelle tuunattiin revamppaus, jolla yritetään hämätä kuulijaa uskottelemalla, että Fighter on modernimpi kuin oikeasti onkaan. Plussaa kuitenkin ranskan kielestä, jolla viisu enimmäkseen lauletaan. Vain kertosäkeistöön on eksynyt muutama englanninkielinen säe.

Vaikka Luxemburgin viisu on säveltaiteen teoksena kökkö, veikkaan sen jättävän katsojille illan viimeisenä esityksenä hyväntuulisen mielikuvan. Viisulähetyksessä Luxemburgin paluu voi saavuttaa ylimääräistä glooriaa ja huomiota, mikä voi edistää myönteisen muistijäljen syntymistä.

Veikkaus: TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Arvioni: 2,5 / 5


Veikkausrivi


Veikkaisin illan finalistit ja karsiutujat seuraavasti: (todennäköisyysjärjestyksessä)

UKRAINA
KROATIA
LIETTUA
SUOMI
PUOLA
LUXEMBURG
IRLANTI
PORTUGALI
KYPROS
AUSTRALIA
---
SERBIA
AZERBAIDŽAN
MOLDOVA
SLOVENIA
ISLANTI

Vain viisi karsiutuu, joten jokaisessa jatkoonpääsijöiden veikkausrivissä on vähintään viisi oikein.

Oma suosikkilistani


5 / 5
-
4,5 / 5
KROATIA: Baby Lasagna – Rim tim tagi dim
4 / 5
UKRAINA: Alyona alyona & Jerry Heil – Teresa & Maria
(ISO-BRITANNIA: Olly Alexander – Dizzy)
3,5 / 5
LIETTUA: Silvester Belt – Luktelk
AUSTRALIA: Electric Fields – One milkali (One blood)
PUOLA: Luna – The tower
3 / 5
(RUOTSI: Marcus & Martinus – Unforgettable)
SUOMI: Windows95man – No rules!
SERBIA: Teya Dora – Ramonda
(SAKSA: Isaak – Always on the run)
AZERBAIDŽAN: Fahree feat. Ilkin Dovlatov – Özünlə apar
PORTUGALI: Iolanda – Grito
2,5 / 5
KYPROS: Silia Kapsis – Liar
LUXEMBURG: Tali – Fighter
2 / 5
IRLANTI: Bambie Thug – Doomsday blue
MOLDOVA: Natalia Barbu – In the middle
ISLANTI: Hera Björk – Scared of heights
SLOVENIA: Raiven – Veronika
1,5 / 5
-
1 / 5
-

Ylen Viisukatsomon puuhapaketti
Sivusto sisältää muun muassa Kalle Niemen kynäilemät suomenkieliset tekstitykset, joita hyödynsin tässä kirjoituksessa.

Vedonlyöntitilanne katsottavissa muun muassa Eurovisionworld-sivustolta (kokonaiskilpailu, 1. semifinaali)
Tällä hetkellä Kroatia on koko kilpailun ykkössuosikki, Ukraina on neljänneksi veikatuin. Ensimmäisen semifinaalin viisi veikatuinta ovat Kroatia, Ukraina, Liettua, Irlanti ja Suomi.

10. helmikuuta 2024

UMK 2024 sykkii modernissa sykkeessä


2020-luvulla suomalaisista on kuoriutunut euroviisuhullu kansakunta. Uuden Musiikin Kilpailu elää parhaillaan kukoistusaikaansa. Käärijän seuraaja kruunataan tänään täpötäydellä Nokia Arenalla, jossa päästään varmasti nauttimaan kansainvälisen tason viisuhuumasta. Vielä muutamia vuosia sitten kukaan ei olisi uskonut, että Suomea tituleerataan Euroviisujen "powerhouseksi".

Suomen euroviisuedustaja Malmön Eurovision laulukilpailuun valitaan tänä iltana Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa. Lähetys alkaa klo 21.00, YLE TV1 ja YLE Areena.


Se parhaiten nauraa...


Kymmenisen vuotta sitten Uuden Musiikin Kilpailun alkuhämärässä tuotantoportaan edustaja valotti radiohaastattelussa, kuinka tavoitteena oli luoda Ruotsin Melodifestivalen -tyylinen kilpailu: kaiken kansan seuraama musiikkiohjelma, jonka tähtäin ei olisi ainoastaan euroviisuedustuksessa. Tuohon aikaan rinnastus euroviisukarsintojen kruununjalokiveen kuulosti lähinnä koomiselta. Alkuaikojen UMK:n sekava tositeeveemäinen formaatti ei innostanut suomalaisia. Katsojaluvut olivat alhaiset, huomattavasti matalammat kuin aikoinaan "perinteisillä" euroviisukarsinnoilla. Melodifestivalen oli euroviisukarsinnoista suurin ja kaunein – UMK marginaalinen ilmiö, joka ei herättänyt toivottua vastakaikua edes kotimaassaan.

Vaan armon vuonna 2024 UMK:n pitkäaikainen tuottaja Anssi Autio voi tukeutua sanontaan: "se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa". UMK järjestetään tänä vuonna Suomen suurimmalla areenalla. Liput tapahtumaan myytiin loppuun hujauksessa, aivan kuin maailmantähtien megaluokan konsertit. UMK:n houkuttelevuudesta kielii lipunmyynnin ajankohta: lokakuun alussa ei ollut vielä minkäänlaista aavistusta tämäniltaisen kilpailun osallistujista. UMK itsessään on brändi, joka vetää Nokia Arenan täyteen viimeistä piippuhyllypaikkaa myöten. Yhtäläisyys Melodifestivaleniin ilmenee siinäkin, että tänään UMK-spektaakkeli kerää kokoon tuhansia euroviisuharrastajia ympäri maailman. Aikaisemmin kiihkeimmät viisufanit suorittivat vuosittaisen pyhiinvaellusmatkansa Tukholmaan, mutta tänä talvena monen matkakohteena onkin Tampere. Ja kuten länsinaapurissa, UMK ei ole enää leimallisesti vain Suomen euroviisuedustajan valintatilaisuus, vaan merkittävä kevyen musiikin formaatti, jonka kautta ensiesitellään uusia hittejä kotimaan musiikkimarkkinoille.

Mikä hulluinta: myös UMK:n kenraaliharjoitus tänään iltapäivällä myi areenan täyteen. Kaksi UMK:n yleisötilaisuutta, ja liki 30 000 myytyä lippua! Minun nuoruudessani ei olisi voinut kuvitellakaan, että Suomen euroviisukarsintojen kenraaliharjoitus olisi ollut maksullinen yleisötilaisuus. Joinakin vuosina (etenkin alkukarsintoihin) jouduttiin houkuttelemaan väkeä tarjoamalla ilmaista pääsyä esimerkiksi opiskelijoille, jotta salit eivät olisi näyttäneet suorissa lähetyksissä kiusallisen tyhjiltä.

Suomen euroviisukarsintojen suurin kilpailuareena tähän mennessä on ollut Turkuhalli, nykyinen Gatorade Center, jossa kilpailu järjestettiin vuosina 1991 ja 1992 – siihen aikaan areenan nimi oli Typhoon-halli. Yleisradion silloisen viisuvastaavan Erkki Pohjanheimon agendana oli luoda viisuinstituution ympärille suuri kansanjuhla, tosin tuolloin ei luotettu pelkästään viisujen lumoon, sillä vetonauloiksi pestattiin useita vierailevia kansainvälisiä tähtiä. Katsomoihin raahautui noina vuosina lähes kahdeksantuhatta henkeä, mitä pidettiin huomionarvoisena saavutuksena. Tänä vuonna aikaisempi ennätys ylittyy kaksinkertaisesti – kenraaliharjoitus mukaan laskien nelinkertaisesti.

2020-luvulla suomalaiset ovat hurahtaneet Euroviisuihin. Eurovision laulukilpailun arvostus ei ole ollut suomalaisten keskuudessa koskaan niin huipussaan kuin nykyään. Syy on täysin looginen. Listablogin Timo Pennasen euroviisuvertailun perusteella Suomi on ollut tähän mennessä tämän vuosikymmenen neljänneksi menestynein maa. Saavutus on huikea siihen nähden, että edellisellä vuosikymmenellä Suomi oli vastaavasti neljänneksi heikoiten pärjännyt viisuosallistuja. Ulkomaalaiset euroviisufanit kutsuvat nykyään Suomea Euroviisujen "powerhouseksi". Mairittelevat luonnehdinnat eivät ole pelkästään hienosti sijoittuneiden viisuedustajien (Käärijä, Blind Channel) ansiota, sillä UMK kirvoittaa ylistäviä lausuntoja eräänä kovatasoisimpana ja kiinnostavimpana euroviisukarsintana. Kas tässä mainio esimerkki vlogista, jossa euroviisuasiantuntija hehkuttaa haltioitunein sanankääntein Suomen nykyistä panosta viisuinstituutioon.

Eräänlainen kutkuttava osoitus suomalaisten viisuinnostuksesta, mikä osoittaa maailman makaavan kummallisessa asennossa: Slovenialainen Joker Out sijoittui Liverpoolin Euroviisuissa sijalle 21. Syksyllä bändi saapui keikkailemaan Suomen maineikkaimmille rock-klubeille – ja liput vietiin käsistä muutamassa minuutissa! Parisenkymmentä vuotta sitten, jolloin Suomessa Euroviisuja halveksittiin avoimesti ja viisufaneja pidettiin häiriintyneinä kummajaisina, yksikään viisuharrastaja ei olisi millään mielikuvituksen ilveelläkään osannut ajatella, että vielä koittaa aika, jolloin a) slovenialainen euroviisuedustaja b) jonka menestys Euroviisuissa jäi sijalle kaksikymmentä jotain c) matkustaisi Suomeen keikkailemaan d) maamme autenttisimpaan rockpyhättöön e) joka myytäisiin loppuun f) koska esiintyjä herättäisi ennennäkemätöntä pöhinää nuorison keskuudessa.

Rap on uusi iskelmä?


Käärijän ainutlaatuisen suorituksen jälkeen odotukset UMK:lle ja Suomen seuraavalle euroviisuedustajalle olivat korkealla. Tähtitieteellisiin odotuksiin harvoin onnistutaan vastaamaan täydellisesti. Tämänvuotisen UMK:n finaaliseitsikossa on kieltämättä poikkeuksellisen paljon artisteja, jotka menestyvät suoratoistopalveluissa erinomaisesti ja jotka esimerkiksi ovat olleet ehdolla ja pokanneetkin Emma-pystejä. Jos joitakin vuosia sitten joku olisi väittänyt, että jonakin vuonna Suomen euroviisuedustusta havittelevat Mikael Gabriel tai Sexmane, hänelle olisi naurettu räkäisesti. Siitä huolimatta kilpailukappaleissa ei ole sellaista Dark siden tai Cha cha chan kaltaista yhtä lekaa, joka ottaisi luulot pois heti ensikuulemalta ja jonka potentiaalin viisulavalla haluaisi testata.

"Rap on uusi iskelmä", ovat musiikinasiantuntijat todenneet musiikkityylin valtavirtaistumisesta. Kenties Käärijän inspiroimana UMK:ssa kuullaan tänä iltana ennätysmäärä rapvaikutteisia biisejä. UMK on kokenut vuodessa melkoisen nuorennusleikkauksen. Milloinkaan aikaisemmin Suomen euroviisuehdokkaiden kilpailukavalkadi ei ole sykkinyt näin vahvasti ajan hengessä. UMK:n esiraadin puheenjohtaja Tapio Hakanen perusteli linjausta tiedotteessa: "musiikin trendeissä Suomessa ja maailmalla näkyy tempojen nousu, ja tämä kuuluu myös tämän vuoden biiseissä". Nykyään miltei jokaiselta pop-kappaleelta edellytetään jonkinlaista omakohtaista kulmaa, ja niinpä tänä iltana kuullaan useampia tarinoita haastavista elämäntilanteista, ulkopuolisuuden tunteista ja mielenterveysongelmista.

Modernisointikehityksen kääntöpuolena on tarjonnan yksipuolistuminen. Edelliset UMK:t pyrkivät olemaan laajemmin kaiken kansan viihdettä – eikä se suinkaan johtunut vain siitä, että joinakin vuosina mukaan oli valikoitu Dannyn tai Tommi Läntisen kaltainen kiintiökonkari. Ehkäpä raphybridien dominanssin vuoksi hienoista ennakkosuosikin viittaa kantaa kilpailuehdokkaiden "ajattomin" vaihtoehto – Sara Siipolan popballadi Paskana.

Hittirintamalla UMK 2024 -ehdokkaat ovat menestyneet kaksijakoisesti. Listablogin Timo Pennanen on huomauttanut, että kaikki tämänvuotiset kilpailijat ovat nousseet Spotifyn päivälistalla viidentoista parhaan joukkoon, mikä on ennennäkemätöntä. Alkuinnostuksen jälkeen suurin hössötys suurimpaan osaan kappaleista on laantunut. Spotifyn eiliselle Suomen Top 50 -listalle ylsivät vain Sara Siipolan Paskana (# 5), Mikael Gabrielin ja Nublun Vox populi (# 15) ja Sexmanen Mania (# 23).

Parhaiten hittitilastoissa on tähän mennessä pärjännyt Sara Siipola. Hän on myös vedonlyönnin kiistaton ykkössuosikki UMK:n voittajaksi. On kuitenkin syytä muistaa, etteivät hittisijoitukset korreloi euroviisuäänestysten kanssa. Kuumaa-yhtyeen Ylivoimainen oli viime vuoden valtaisimpia megahittejä. Kappale oli saavuttanut hittistatuksen hyvän aikaa ennen UMK-finaalia. Siitä huolimatta Ylivoimainen sijoittui UMK:n yleisöäänestyksessä vasta viidenneksi. Vuonna 2022 striimatuimpia kappaleita oli Bessin Ram pam pam ja Youngheartedin Sun numero – mutta viisumatkan nappasi The Rasmus. Kolme vuotta sitten Teflon Brothersin ja Pandoran I love you sekä Iltan Kelle mä soitan olivat soineet useammin kuin Blind Channelin Dark side, joka voitti UMK:n murskalukemin.

Koska tämänvuotisessa UMK:ssa ei ole yhtä ylivoimaista suosikkia, kilpailuasetelma saattaa olla hyvinkin avoin. Live-esitykset voivat nousta ratkaisevaan asemaan. UMK on kuin omat mini-Euroviisunsa, jossa jokaiselle kilpailijalle luodaan oma visuaalinen maailmansa. Oman lusikkansa soppaan työntävät kansainväliset raadit. Vaikka UMK:ssa niiden vaikutusvalta lopputulokseen on vain 25 prosenttia kokonaispotista – raadit ovat lähinnä viihteellinen kuriositeetti, jolla luodaan euroviisumaista vaikutelmaa – juryilla on mahdollisuus sekoittaa pakkaa, mikäli yleisöäänestys on tasainen.

UMK 2024 -kilpailijat esittelyssä


1. Sini Sabotage – Kuori mua

Tekijät: Aleksanteri Hulkko, Veikka Ercola, Wilma Virintie, Sini-Maria Makkonen, Sonny Kylä-Liuhala

Sini Sabotage rävähti listojen kärkeen yksitoista vuotta sitten Levikset repee -läpimurrollaan ja osoitti, että perinteisesti miehisenä pidetyssä rapskenessä pärjäävät myös naisoletetut. Valtakunnallista julkisuutta lisäsi rooli Idols-tuomarina. Sittemmin Sinin aikaansaannokset eivät kutkuttaneet kansakuntaa samalla tavalla (listasijoituksia mittaava singletaulukko on kieltämättä karua katseltavaa), minkä vuoksi ilkeämielisimmät musiikkitoimittajat ovat lyöneet artistiin yhden hitin ihme -leiman. Sini Sabotage on kuitenkin ollut aktiivinen kaikki nämä vuodet, ja ties vaikka UMK-tyrkky Kuori mua palauttaisi hänet takaisin valtakunnalliseen suosioon.

Kuori mua tuo mieleen Antti Tuiskun En kommentoi -aikakauden tyylin ja soundimaailman, jossa leikiteltiin modernilla soundimaailmalla ja kielenkäytöllä. Kaiken ilkikurisuuden ja eroottisuuden alle kätkeytyy – tekijöiden vakuuttelujen mukaan – painavampaa ja syvällisempää sanottavaa: Kuori mua vastaa esimerkiksi ennakkoluuloihin, joita julkisuuden hahmoihin kohdistuu. Uuh, aah ei olisi euroviisuyhteydessä mitään uutta. Tuleehan Iso-Britannian hittiviisuista Ooh aah... just a little bit tänä keväänä kuluneeksi 28 vuotta.

2. Cyan Kicks – Dancing with demons

Tekijät: Niila Perkkiö, Susanna Alexandra, Sara Ryan, Elize Ryd, Dan Lancaster

Metallia sekä elektronista rokkia ja poppia yhdistelevä Cyan Kicks osallistui kaksi vuotta sitten UMKiin Hurricanella. Yhtyeen esiintyminen oli kaikin puolin vahvaa ja ammattitaitoista, joten bändi sijoittui The Rasmuksen perään toiseksi päihittäen Bessin. Hurricanen tavoin Dancing with demons on Cyan Kicksin ja ruotsalaisen Amaranthe-yhtyeen keulakuvan Elize Rydin yhteistyön hedelmä. Tuotos on tälläkin kerralla sopivan voimakas kolmeminuuttinen rykäisy, mutta vertautuu kuitenkin ennemmin Jezebeliin kuin Dark sideen. Lisäksi sanoituksen kulunut demonitematiikka lipsahtaa kliseen puolelle. Demoneista on laulettu aika monessa Suomen euroviisussa... Hyvällä esityksellä ei olisi kuitenkaan poissuljettua, että Cyan Kicks lunastaisi kilpailumatkan Malmöhön. Kattauksen ainoa rokki erottuu joukosta edukseen ja Dancing with demonsin kertosäkeistö tarjoaa illan melodisimmat sävelkulut. Cyan Kicks – Black Horse?

3. Jesse Markin – Glow

Tekijät: Jesse Markin ja Totte Rautiainen

Liberialaissyntyinen Jesse Markin pelmahti musiikkikentälle vuosina 2018–19 ja hänet palkittiin nopeasti kahdella Emma-patsaalla ja Teosto-palkinnolla. Markinin musiikille on kuvaavaa, että Emma-palkinnoista toinen tuli kategoriasta kriitikoiden valinta, ja muun muassa Oskari Onninen on ylistänyt hänen albumiaan maasta taivaaseen.

Jesse Markinin Glow kuulostaa vanhan liiton iskelmämiehen korviin katu-uskottavalta klubimusiikilta. Opiskeluaikoina vietin aikaa seurassa, jossa oli hyvin tarkkaa, ettei mikään "väärä" musiikki saanut soida bileissä (paitsi aivan loppuillasta sillai än äs ironisesti) tai puritanistit saivat äänekkään kohtauksen. Glow lienee juuri sellaista oikeanlaista musiikkia, joka saa soida luvan kanssa ämyreistä Suvilahden suunnalla sijaitsevissa biletysmestoissa. Glow on lajissaan pätevä, mutta ehkäpä euroviisumenestystä ajattelen sellainen ilmeinen tarttuva koukku uupuu.

4. Mikael Gabriel x nublu – Vox populi

Tekijät: Mikael Gabriel, nublu, ANI, Omar Aberkane, hjalmar, Heviteemu, Jukka Immonen

Mikael Gabriel kohosi suosionsa huipulle 2010-luvun rap- ja hip hop -aallon hyökyessä. Kansan syvät rivit tavoitettiin viimeistään syksyllä 2016 Vain elämää -osallistumisen myötä, jossa Mikael Gabriel avautui vaikeasta elämästään ja kosketti omakohtaiseksi väännetyllä Lumi teki enkelin eteiseen -versioinnilla. Sittemmin artisti on herättänyt kohua näkemyksillään (muun muassa väittämällä Vladimir Putinin olevan "boss" ja "buli äijä" – Ukrainan sodan alkaessa hän katui lausuntoaan ja ihoonsa ikuistettua Putin-tatuointia), jotka herättävät vastakaikua vaihtoehtoisesti ajattelevan kansanosan keskuudessa.

Mikael Gabriel ja virolaistähti Nublu levyttivät neljä vuotta sitten yhdessä hitin Universum. Kaksikon aikaansaannos nousi striimilistojen kärkeen Suomenlahden molemmilla puolilla. Nyt he ovat jälleen lyöneet hynttyyt yhteen. Virosta on kuulunut hieman nurinaa, sillä sukulaiskansamme olisi mielellään nähnyt suositun ja palkitun Nublun omassa Eesti laul -viisukarsinnassaan eikä Suomen UMK:ssa. Vox populi on Viron vastine Kansanradiolle, minkä mukaan rapduon UMK-tyrkky on nimetty. Kappaleessa räpätään sekä suomeksi että viroksi – vironkielisessä osuudessa Nublu ilmeisesti vertaa sukupuolielintään akkuporakoneeseen – ja latinankielinen fraasi äännetään vähän sinne päin (poppuli), tosin sellaiseen muotoon se lienee virolaisten suussa vuosien saatossa muovautunut. Vox populi on saavuttanut ristiriitaisen vastaanoton, sillä suomalaisen artistin imagon mukaisesti musiikkivideon ja kappaleen oletetaan flirttailevan yleisimmillä salaliittoteorioilla, minkä tosin Mikael Gabriel on kiistänyt. Leijona ja lammas -metafora ei ole uutta UMK:n historiassa, sillä siihen nojautui jo yhdeksän vuotta sitten Jouni Aslak.

Euroviisukontekstissa kielisukulaisten välinen yhteistyö ei ole ollut erityisen loisteliasta. Vuonna 2008 Viron Kummeli-tyylinen sketsihahmopoppoo Kreisiraadio hoilasi sekakielisessä viisussaan "mitäs nyt, kesävalot nyt". Tulevan kansanedustajan Jaana Pelkosen mielestä olisi ollut hulvattoman hauskaa, jos virolaiset sedät olisivatkin laulaneet kesävalojen sijaan kesäpanoista. Suomalaisen viisuselostajan kehotuksesta itse viisuesityksessä lausuminen olikin hieman häilyvää.

Vox populi on menestynyt suoratoistopalveluissa. Kappaleen rakenne on kovin sekava. Punainen lanka katoaa viimeistään erikoisessa oopperaosiossa. Fanit ovat hehkuttaneet biisiä tarttuvaksi, mutta tietysti mikä tahansa on tarttuvaa, kun yhtä ja samaa hoetaan riittävän usein. Sinällään Vox populi olisi oivaltava nimi Suomen euroviisulle. Jos Euroviisut olisi viime vuonna ratkaistu kansan äänillä, kilpailu järjestettäisiin tänä vuonna Pohjanlahden tällä puolella.

5. Sara Siipola – Paskana

Tekijät: Mikko Koivunen, Sara Siipola, Emmi Hakala, Kaisa Korhonen

Upeaäänisen Sara Siipolan ensimmäinen levytys julkaistiin vuonna 2019. Siipola on ihastuttanut muun muassa Tähdet tähdet -ohjelmassa, mutta se jokin, jota voisi kutsua läpimurroksi, lienee koittanut vasta nyt UMK:n myötä. Käy illan äänestyksessä miten tahansa, Sara Siipola on jo voittanut. Paskana-hitillään hän on lyönyt itsensä läpi kansan tietoisuuteen. Kappaleen mahdollista euroviisumenestystä ei tässä vaiheessa vielä uskalla ennakoida, mutta ainakin Malmössä Sara Siipola esittelisi euroviisufoorumilla hienon suomalaisen pop-kappaleen.

Sara Siipolan kappaleen kohdalla suurin huomio kohdistuu tietenkin raflaavaan nimeen. Alatyylinen ilmaus on ilman muuta juuri se kappaleen koukku, jolla kiinnitetään huomiota ja herätetään reaktioita konservatiivisemman väestön keskuudessa. Eurovision laulukilpailuissa on sääntö, jossa luetellaan pitkä litania seikoista, joita kilpailulaulujen sanoitukset eivät saisi sisältää. Pykälään on listattu muun muassa kirosanat. Mikäli Sara Siipola äänestetään Suomen euroviisuedustajaksi, hänen ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan kappaleensa viisukelpoisuudesta. Säännön rikkominen ei nykyään automaattisesti johda hylkäykseen, vaan jokainen tapaus arvioidaan erikseen. Euroopan yleisradioliitto EBU:lle tuskin lienee ongelma suomenkielinen kirosana essiivimuodossa, etenkin kun ilmaisulla on oikeakin merkitys.

6. Sexmane – Mania

Tekijät: Max Sene, Jussifer, MD$, Danitello

Max "Sexmane" Sene on ollut viime vuosina Suomen kuunnelluimpia artisteja. Jesse Markin on palkittu Emma-gaalassa kriitikoiden valintana, Sexmane yleisön suosikkina. Sexmanen vähemmän suosittu veli Isaac Sene kilpaili UMK:ssa kaksi vuotta sitten. Hänen hurtti savolainen homoerotiikkansa herätti etukäteen innostusta, mutta live-esitys oli täysi pannukakku surkean äänentoiston ja kummallisten kamerakulmien vuoksi.

Saas nähdä, onnistuuko Sexmanen esitys paremmin kuin veljellään. Levytysversiossa autotunea on hyödynnetty runsaasti, ja viisulavalla pääsolistin pitäisi vielä laulaa osuutensa livenä. Mania on kuitenkin taas uusi helmi Sexmanen hittiketjuun, joten eiköhän hänelle heru tästäkin kappaleesta jokunen roponen mania.

7. Windows95man – No rules!

Tekijät: Jussi Roine, Henri Piispanen, Teemu Keisteri

Sokeriksi pohjalle on jätetty höpsö ysäripastissi, jonka pääosassa ovat hassunhauskat hahmot. Kuva- ja videotaiteilija Teemu Keisterin kehittämä hulvaton alter ego Windows95man on maineikas DJ, jonka DJ-keikoilla on tietyissä piireissä vankkumaton suosio. Kaltaiselleni ummikolle Windows95manin hahmo vaikuttaa jonkinlaiselta Stigin ja Güntherin rakkauslapselta. Hänen viisuprojektissaan pääsolistina on Henri Piispanen, joka kieltämättä ainakin levyversiossa vetää mageesti. Jonkun muun suorittamana tällainen tankeroenglannin ryydittämä ysäridance leimattaisiin juntiksi, mutta koska asialla on Ukkeli-teoksistaan tuttu taiteilija Keisteri, No rules! onkin jollain tavalla hyväksyttävää ja "hipsteriä". Ehkä jonakin päivänä joku neurotyypillinen osaa selittää minulle eksplisiittisesti juntin ja hipsterin eron. Tarvinneeko erikseen tähdentää, että Windows95man heitti ensimmäisen keikkansa Flow-festivaaleilla vuonna 2013.

Mikäli No rules! valitaan Suomen viisuedustajaksi, Keisteri joutunee pohtimaan imagoaan uusiksi, sillä tavaramerkkien mainostaminen on edelleen oikeasti kielletty Euroviisuissa. No rules! ajaa illan viimeisenä höpsötyksenä saman asian kuin Portion Boys viime vuonna. Windows95manilla on vannoutunut ja äänekäs fanikuntansa somessa, mutta veikkaisin potentiaalisen äänestäjäsegmentin olevan sen verran kapea, ettei ehkä kuitenkaan riitä UMK:n voittoon.

Huuma ei takaa menestystä


UMK 2024 -show tulee varmasti olemaan Suomen euroviisuhistorian näyttävimpiä ja komeimpia satsauksia. Täpötäysi areenallinen euroviisumyönteisiä kansalaisia vetänee vertoja esimerkiksi länsinaapurimme viisuhuumaan, jota Suomessa vuosikymmeniä kaihoisasti kadehdittiin. Kovamaineinen viisukarsinta ei kuitenkaan takaa menestystä kansainvälisessä loppukilpailussa. Ruotsi ei ole Euroviisujen kestomenestyjä sen vuoksi, että Melodifestivalenilla on maine suurimpana ja kauneimpana viisukarsintana. Ruotsin menestys perustuu siihen, että heikkotasoisinakin vuosina Melodifestivalenista osastaan seuloa euroviisuedustajaksi se kovatasoinen, viimeisen päälle tuotettu ja hiottu paketti, joka vetoaa euroviisuäänestäjiin (ainakin raateihin).

Vaikka tämänvuotiset UMK-finalistit ovat nauttineet kohtuullisen hyvästä vastaanotosta kotimaassa, yksikään ei vaikuta ilmiselvältä viisumenestyjältä. Pahimmassa tapauksessa Malmön Euroviisuissa Suomen tie voi katketa jo semifinaalivaiheessa. Onneksi toukokuussa kilpailuasetelma on yhtä otollinen kuin viime vuonna: todellinen kamppailu käydään vasta lauantain finaalissa, sillä Suomi kilpailee ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina, johon osallistuu vain 15 maata. Kymmenen viisua äänestetään finaaliin, vain viisi karsiutuu. Toivottavasti illan UMK-voittaja ei ole noiden viiden joukossa.

Eurovision laulukilpailu 2024 Malmössä: Suomen semifinaali tiistaina 7. toukokuuta, finaali lauantaina 11. toukokuuta.

Yle.fi: Kaikki UMK:sta – näin seuraat, äänestät ja chattailet mukana!