Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norma John. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norma John. Näytä kaikki tekstit

28. helmikuuta 2026

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 2016–2025

Euroviisujen seuraaminen jäänee tänä vuonna vähiin – ellei kokonaan väliin. Tällä sivustolla ei kommentoida tavullakaan tämänvuotista viisukilpailua. Samasta syystä myös perinteistä UMK-katsausta ei tänä vuonna ilmesty.

Alkuvuodesta oli muodikasta fiilistellä vuotta 2016. Ajan hengen mukaisesti lähdin trendiin mukaan. Tammi-helmikuussa 2016 julkaisin täällä UMK:n aikoihin kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa arvioin jokaisen Suomen euroviisukarsinnan ehdokkaita ja lopputuloksia. Sarja päättyi vuoteen 2015. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin kirjoitin sarjaan jatko-osan, jossa käsittelen Uuden musiikin kilpailuja edellisen kymmenen vuoden ajalta. Samalla artikkeli on katsaus Suomen viimeaikaiseen euroviisuhistoriaan, jota valikoidun aikarajauksen perusteella voisi luonnehtia kaksijakoiseksi.


Ilmaisen kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä sen kummempia tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Todettakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, jos karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edelliset tekstit: (vuodelta 2016)
Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1980-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1990-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 2000–2009
Suomen euroviisukarsinnat 2010-luvulla (vuodet 2010–2015)



2016 – Eini voitti UMK:n

Suomen edustaja: Sandhja – Sing it away
Sijoitus Tukholmassa: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 15. / 18, 51 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansalaisraadit

Sanokaa mitä sanotte, Sandhjan UMK-voitto ei ollut lähimainkaan niin yllättävä ja ennakoimaton kuin sittemmin on väitetty. Vuoden 2016 UMK:n lopputulosta on jälkeen päin tarkasteltu anakronistisesti ja jälkiviisaasti. Koska Sandhjan esitys Tukholmassa sujui miten sujui, ja koska UMK:ssa toiseksi sijoittuneesta artistista kehkeytyi saman vuoden syksyllä "suomalainen maailmantähti" Ison-Britannian X Factor -menestyksen myötä, karsintatulos näyttäytyi hämmästyttävältä.

UMK-finaalin alla Sandhjan Sing it away oli noteerattu varteenotettavimpien ehdokkaiden joukkoon. Sen havainnollistaa esimerkiksi vilkaisu Sanoma-konsernin lehtien ennakkoarvioihin. Helsingin Sanomien Mari Koppinen ihasteli: "Tässä on kisan paras paketti: sielukasta soul-laulua, tanssitaitoa ja – tässä kisassa ainutlaatuista – iloa!" UMK:n jälkeen hän intoutui ylistämään Sandhjan ja tiiminsä välitöntä iloa, hurmaavaa menoa ja vetoavaa hauskanpitoa. Niin ikään Ilta-Sanomien viisutoimittajista ja -asiantuntijoista koottu nelihenkinen raati äänesti Sandhjan jaetulle ykkössijalle positiivisten kommenttien saattelemana.

Ymmärrettävämpää kritiikkiä kirvoitti luonnollisesti tapa, jolla Sandhjan valinta euroviisuedustajaksi ratkesi. Vuonna 2016 UMK:n tulokseen vaikuttivat ratkaisevasti hieman hähmäiset kansalaisraadit, jotka koostuivat muun muassa kansanedustajista, suomenruotsalaisista, tubettajista, lapsista ja asfalttimiehistä. Raadit pisteyttivät Sandhjan ylivoimaiseen voittoon, vaikka yleisöäänestyksessä hän saavutti vain kolmanneksi eniten ääniä. Yleisöäänestyksen ykkönen oli Saara Aalto, vaikka ennen suoraa lähetystä annetuissa ennakkoäänissä hän oli vasta viidentenä. Saara Aalto oli jo tässä vaiheessa tullut kansalle tutuksi julkkikseksi, joten oletan hänen voittaneen yleisöäänestyksen nimellään – vähän kuten Jari Sillanpää aikoinaan putsasi äänestyksen kuin äänestyksen. Jos Saara Aallon kilpailukappaleen No fear olisi esittänyt joku Suomen kansalle täysin tuntematon laulajanalku – kuten esimerkiksi samaiseen kilpailuun osallistuneet Tuuli Okkonen tai Stella Christine – suomalaiset tuskin olisivat massoittain innostuneet äänestämään sitä Euroviisuihin. (Toki Saara Aalto oli esiintyjänä huomattavasti kokeneempi kuin edellä mainitut kaksi artistia.) Muistetaanhan kuinka Mikko Silvennoisen erittäin ansioitunut ura viisuasiantuntijana alkoi aikoinaan ehkä vähemmän hohdokkaasti tämän vuoden UMK:n "jälkimodulaatio"-osiossa, jossa hän luonnehti Saara Aallon muuttuneen kaapista ulostulon seurauksena kiinnostavaksi artistiksi.

Valitettavasti alisuoriutuminen Euroviisuissa merkitsi kuoliniskua Sandhjan musiikkiuralle. Artisti oli liian untuvikko viisulavalle – etenkin, kun vuoden 2016 Euroviisujen taso osoittautui yllättävänkin laadukkaaksi ja ammattimaiseksi. Globenissa Suomen esitys poronnahka-asuineen oli auttamattoman väkinäinen ja kotikutoinen – UMK:n pirskahtelevasta riemusta ei ollut tietoakaan. Näin ei ehkä olisi tarvinnut olla, mutta Yleisradio oli hassannut likimain koko viisubudjettinsa UMK:n järjestämiseen. Suomalaiset euroviisuharrastajat ovat jaksaneet hekotella viisutuottajien selityksille, kuinka Suomella ei ollut varaa panostaa kansainvälisessä kilpailussa muuhun kuin vähän "spesiaalimpaan mikrofoniin". Hämmästyttävää kyllä, Sandhjalla oli takanaan iso kansainvälinen levy-yhtiö (Sony Music), mutta ilmeisesti pulju ei pitänyt euroviisukeikkaa satsaamisen arvoisena. Vuoden 2015 Euroviisujen jälkimainingeissa ihastelin suomalaisten muuttunutta mentaliteettia. Heikosti menestyneitä viisuilijoita ei ollut enää vähään aikaan lytätty – päinvastoin, esimerkiksi Pertti Kurikan Nimipäivien muusikot saivat semifinaalin jumbosijasta huolimatta kansallissankarien vastaanoton. Valitettavasti viisuvuosikerta 2016 palautti takaisin maan pinnalle: Sandhjan viisuesitystä jaksettiin mäiskiä päivästä toiseen iltapäivälehtien sivuilla. Ensimmäisten levytystensä ja keikkojensa perusteella musiikkipiirit hehkuttivat Sandhjaa ja hänen laulutaitoaan maasta taivaaseen. Euroviisujen jälkeen kysyntä tyrehtyi tyystin, kuten Sandhja avautui kolme vuotta viisureissun jälkeen Helsingin Sanomien haastattelussa.

UMK 2016:n musiikillisesti ansioitunein ehdokas oli tietenkin Mikael Saaren On it goes, mutta taiteellisesti haastavamman kokonaispaketin lähettäminen Euroviisuihin ei ole koskaan riskitöntä. Vuoden 2016 UMK:ssa saattoi olla kilpailijoita, jotka olisivat Tukholmassa yltäneet paremmalle sijalle kuin Sandhja. Koska Sandhjan voitto oli kuitenkin UMK:n puitteissa täysin ymmärrettävä ja koska UMK:n ehdokasasettelusta puuttui ilmiselvä viisumenestyjä, olosuhteisiin nähden Sing it away oli IHAN OK VALINTA. Vaisu sijoitus selittyy ensisijaisesti riittämättömällä työllä kansainvälisen esityksen hyväksi, ei niinkään väärällä valinnalla viisukarsinnassa.

Ja se vuoden suurin hitti. Vaikka Einin Draamaa sijoittui UMK:n finaalissa vasta seitsemännelle sijalle, kappale päätyi iskelmämyönteisten radiokanavien soittolistoille ja on lopulta ainoa vuoden viisuehdokkaista, joka on jäänyt elämään. Draamaa-hitin kynäili Janne Rintala, joka on niittänyt mainetta Mökkitie Recordsin kantavana voimana ja muun muassa Erika Vikmanin hittien kultasormena. Draamaa-kappaleen menestys oli kuin enne tulevasta: Rintalalla ja Mökkitien musiikilla tuli olemaan merkittävä rooli UMK:n uudelleenbrändäyksessä ja suomalaisen viisuinnostuksen kasvamisessa.

2017 – Behm voitti UMK:n

Suomen edustaja: Norma John – Blackbird
Sijoitus Kiovassa: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 12. / 18, 92 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit

Kenties edellisen vuoden priorisointikritiikin seurauksena UMK:ssa luovuttiin alkukarsinnoista ja paukut säästettiin yhteen spektaakkelimaiseen lähetykseen isolla areenalla. Käytäntö on jäänyt pysyvänluonteiseksi. Vuonna 2017 se isolla lavalla esiintyminen osoittautui miltei jokaisen UMK-kilpailijan kompastuskiveksi. Kilpailukavalkadi koostui suurelle yleisölle enemmän tai vähemmän tuntemattomista nimistä. Aloittelijoiden ja amatöörien epävireiset laulusuoritukset yhdistettynä suomalaisten musiikkiohjelmien suorien lähetysten onnettomaan äänentoistoon ei vastannut käsitystä lauantai-illan huippuviihteestä. Viisulavalla esiintyminen ei ollut helppoa konkareillekaan: jopa ilmeistä hittipotentiaalia huokunut Jurekin tuottama My First Bandin Paradise kuulosti ja näytti suorassa lähetyksessä ihan platkulta.

Kaiken epämääräisen sekamelskan keskellä erottui yksi helmi. Leena Tirrosen ja Lasse Piiraisen muodostaman Norma John -yhtyeen esiintymisvuorolla olivat ammattilaiset asialla. Tirrosen kaunis ääni pääsi oikeuksiinsa ja kaksikon tunnelmallinen sävellys Blackbird heräsi eloon ja puhkesi kukkaan. Ylivoimainen voitto tuossa sakissa ei ollut yllätys. Toinen, jonka esiintyminen ei herättänyt välitöntä myötähäpeää, oli Catharina Zühlke ja hänet palkittiinkin ansaitusti toisella sijalla.

Viisukausi 2017 ei ollut suomalaiselle euroviisuharrastajalle helpoin mahdollinen. Suomessa juuri kenelläkään ei tuntunut olevan mitään hajuakaan viisuedustajastamme. Pitkin kevättä sai vakuutella yhdelle sun toiselle, että se on tosi hieno taiteellinen sävellys ja ne esiintyjät ovat oikeita ammattimuusikoita. Euroviisujen harjoitukset alkoivat Kiovassa ja kansainväliset viisureportterit ihastuivat Leena Tirrosen lumoavaan lauluun. Suomen osakkeet ennakkoveikkauksissa kohosivat ja viisufanit väläyttelivät top 10 -sijoitusta viisufinaalissa. Ennakkohehkutusten perusteella odotin riipaisevaa esitystä, mutta viisusemifinaalissa Suomen kolmeminuuttisen jälkeen jouduin toteamaan kisakatsomoseuralaisilleni: "Mä en nyt ollut ihan vakuuttunut." Eikä lopputuloksesta päätellen ollut moni muukaan. Kun kahta esiintymisvuoroa myöhemmin viisuestradin valloitti Portugalin Salvador Sobral, ei jäänyt epäilystäkään kenelle taideäänet ja Oikeasta Musiikista™ pitävien äänet kohdistuivat. Norma Johnin suorituksessa ei ollut moittimista, mutta se ei onnistunut sykähdyttämään odotusten mukaisesti.

Anyway, UMK 2017:ssa OIKEA LAULU VOITTI. Parempaakaan ei ollut.

UMK 2017:sta saattoi hyötyä eniten yllättävä taho. Espoon Metro Areenalla järjestettiin UMK:n suoran lähetyksen lisäksi monenmoista oheistapahtumaa. UMK:n preshow'ssa esiintyi muun muassa duo Behm & Ellis. Takahuoneessa sattuneesta selkkauksesta käynnistyi hämmentävä tapahtumaketju, jonka Rita Behm on selostanut Helsingin Sanomien haastattelussa. Tuotantoyhtiö M-Eazy Musicin poppoo oli epähuomiossa juonut Behmin viinipullon. Kimpaantunut aloitteleva lauluntekijä oli mennyt vaatimaan korvausta. Välikohtauksen lopputulemana Behm sai jalkansa yhtiön oven väliin ja pian hänen ääntään kuultiin Pikku G:n comeback-hitissä Solmussa. Siitä seurasi oma levytyssopimus ja muutamaa vuotta myöhemmin Hei rakas oli Suomen ykköshitti.

2018 – Saara Aalto ja puttaajien helmasynti

Suomen edustaja: Saara Aalto – Monsters
Sijoitus Lissabonissa: 25. / 26, 46 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 10. / 19, 108 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit

UMK oli tarkoitus järjestää vuonna 2018 samalla formaatilla kuin edellisenä vuonna. Avoimen sävellyskilpailun saldon kuultuaan tuotantoyhtiö painoi paniikkinappulaa. Viisi vuotta myöhemmin Suomen Kuvalehden artikkelissa tuottaja Anssi Autio paljasti: "Vuonna 2018 näytti siltä, että kisan suurin tähti on (lastenmusiikkiyhtye) Hevisaurus. Siinä vaiheessa päätettiin, että me ei voida tehdä tällaista kautta." UMKiin lähetetyt demot heivattiin romukoppaan ja Suomen viisuvastaavat lähettivät kutsun Saara Aallolle. Vihdoin ja viimein, huokaisivat useat viisuharrastajat. 2000-luvun mittaan yhä useampi maa oli luopunut niin kutsutuista perinteisistä euroviisukarsinnoista ja luotti sisäiseen valintaan. Yleisradio halusi pitää härkäpäisesti kiinni UMK:n brändistä, joten UMK-ruljanssi pyöri Saara Aallon esittämän kolmen potentiaalisen ehdokassävelmän ympärillä.

Saara Aalto on ymmärtääkseni artisti, jolle on ollut erittäin tärkeää omaan visioonsa luottaminen. Tuo tietynlainen omapäisyys lienee osaltaan vaikuttanut siihen, ettei hän ollut yltänyt sellaiseen suosioon kuin ammattitaito olisi edellyttänyt. Britannian X Factor -menestyksen jälkeen Saaralle avautuivat ovet instansseihin, jotka väistämättä vaativat tekemään kompromisseja valtavirran musiikkiteollisuuden edellyttämillä tavoilla.

Edellä mainitut seikat selittänevät myös Saara Aallon aikaisempia sijoituksia euroviisukarsinnoissa. UMK 2018:ssa sännättiin toiseen ääripäähän. Kaikkia mahdollisia riskejä kaihdettiin tilaamalla Saara Aallolle potentiaalisia kappaleita ruotsalaisen euroviisukoneiston syvimmästä ytimestä eli lauluntekijöiltä, jotka olivat olleet valmistamassa Ruotsin kahta aikaisempaa viisuvoittosävelmää Heroes ja Euphoria. Saara Aallon viisustrategia syyllistyi samaan kuin puttaajat usein golfviheriöllä: kun ensimmäinen lyönti on liian kova ja pallo liukuu reiästä ohi, golfaajan seuraava lyönti tuppaa taas olemaan turhan heiveröinen, jolloin pallo jää edelleen maalista.

Lissabonin viisulavalla Saara Aalto hoiti leiviskänsä moitteettomasti. Hänen laulusuorituksensa oli virheetön. Hän pusersi Monstersista kaiken mikä puserrettavissa oli. Ruotsalainen viisupop ei kuitenkaan tarjonnut hänelle mahdollisuutta esitellä ydinosaamistaan eikä hänen lahjakkuutensa päässyt loistamaan täydessä potentiaalissaan. Yleisradio ei säästellyt loppukilpailuesityksessä, mutta kesäteatterin kulissien roudaaminen viisulavalle ei enää vuonna 2018 herättänyt vau-efektiä. Yhä useammat maat kikkailivat modernimmilla tavoilla, kuten televisiokuvaan liitetyillä erikoisefekteillä. Myös Suomen esiintyjien ylöspanoa ja tanssijoiden sotilasunivormuja olisi kannattanut miettiä uusiksi...

Vaikka hypetetyn viisuedustajan mahalasku voisi olla helppo irvailun kohde, alhainen sijoitus ei kerro koko totuutta. Saara Aallon ansiosta Suomi sentään eteni kolmen vuoden tauon jälkeen Euroviisujen finaaliin. Hänet äänestettiin jatkoon ehkä yhdessä koko euroviisuhistorian kovatasoisimmassa semifinaalissa, jossa kilpailu oli kovaa. Osallistujia oli peräti 19, joten liki puolet esityksistä karsiutui. Ei vähäpätöinen saavutus Suomen euroviisutaipaleella!

Kolmen kappaleen kutsuartistikisojen tuomitseminen on ehkä älytöntä, mutta todettakoon, että vähistä vaihtoehdoista OIKEA LAULU VOITTI. Thomas G:sonin säveltämä Domino oli niin turhanpäiväinen tusinaballadi, ettei sillä olisi ollut mitään saumoja, vaikka UMK-lavalla Saara Aalto vaikuttikin nauttivan sen tulkitsemisesta eniten.

2019 – Yön pimein hetki ennen auringonnousua

Suomen edustaja: Darude feat. Sebastian Rejman – Look away
Sijoitus Tel Avivissa: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 17. / 17, 23 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit

Eurovision laulukilpailun maine oli Suomessa niin surkealla tolalla, että uuden kutsuartistin houkutteleminen viisuedustajaksi oli "helvetin vaikeaa", kuten UMK:n tuottaja Anssi Autio tilitti avoimesti Ilta-Sanomien haastattelussa. Suomen eturivin artistit – ja heidän taustavaikuttajansa – karttoivat Euroviisuja kuin ruttoa. Darudekin oli aluksi sanonut ei, mutta hetken asiaa pähkäiltyään ja vaimon kanssa neuvoteltuaan päättänyt sittenkin vastata kutsuun myöntävästi – varsinkin kun hänen lupailtiin saavan vapaat kädet viisuprojektin toteuttamiseen.

Ilmoitus Suomen euroviisuedustajasta herätti aluksi positiivisia reaktioita. Viisufanit ympäri maailman odottivat mielenkiinnolla, mitä oman genrensä legenda tarjoilee viisuympyröissä. Sandstormin tekijän meemiarvo ei ainakaan hälventänyt huomiota. Darude ja Sebastian Rejman olivat aikaisemmin levyttäneet yhdessä kappaleen Moments (2015), joka sai viisufaneilta varovaisia hyväksyviä nyökkäyksiä. Vielä enemmän innostuttiin Daruden ja australialaisen JVMIEn tuoreehkosta aikaansaannoksesta Timeless (2018). Ne kelpasivat työnäytteiksi muusikolta, jonka isoimmista hiteistä oli kulunut miltei kaksikymmentä vuotta.

Darude poistui omalta mukavuusalueeltaan vokaalipopin suuntaan ja esitteli UMK:ssa kolme geneeristä kappaletta, jotka kuulostivat ennemmin albumin yhdeksänneltä tai kymmenenneltä raidalta kuin tykiltä hittisingleltä. Biisien julkaiseminen ei aiheuttanut oikein minkäänlaista säpinää. UMK:n katsojaluku oli historiansa alhaisin. Pahaenteisistä ennusmerkeistä huolimatta pienen valonpilkahduksen mahdollisti Look awayn livetoteutus, joka oli todennäköisesti visuaalisesti näyttävin ja innovatiivisin suomalainen viisuesitys tuohon mennessä. Turun Logomon lavalla kokonaispaketti vaikutti kehityskelpoiselta eli siinä mielessä OIKEA LAULU VOITTI. Ikävä kyllä, Suomen akuankka-tuuri iski jälleen, ja UMK-esityksen kuutiota jäänsulamis- ja tulvavesigrafiikoineen ei voinut siirtää sellaisenaan Euroviisujen lavalle, joten koko projektin punainen lanka vesittyi täysin.

Suomen viisutuotanto oli fiksoitunut ajatukseen, että sisäisesti valitun kutsuartistin olisi oltava eturivin hittinimi tai ennestään kansainvälisesti tunnettu tähti. Siinä vaiheessa, kun anttituiskut, robinit, isacelliotit kieltäytyivät kaikki kategorisesti viisuedustuksesta, olisi kannattanut vaihtaa strategiaa. Päätyä esimerkiksi valitsemaan taitavaksi tiedetty yleislaulaja, kuten Diandra (tai joku muu Elämäni biisi -ohjelman solistipoolista) ja kehottaa Suomen ansioituneimpia hittimaakareita säveltämään hänelle mahdollisimman ensiluokkaisia kolmeminuuttisia. Suomen viisuilusta vuonna 2019 on jäänyt sellainen mielikuva, että Yleisradion kädet olivat sidotut sen jälkeen, kun Darude ainoana riittävän meritoituneena artistina suostui mukaan euroviisuleikkiin omilla ehdoillaan. Lopputulos oli sitten mitä oli.

2020 – Mies ja ääni -periaate päihitti ennakkosuosikin

Suomen edustaja: Aksel Kankaanranta – Looking back
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % yleisöäänestys + 50 % kansainväliset raadit

Vuosikymmen vaihtui ja UMK koki uudelleenbrändäyksen. Kutsuartistien konsepti ei ottanut Suomessa tulta alleen eikä tuottanut toivottuja tuloksia, joten formaatinmuutos oli väistämätön. UMK:n evoluutiossa toteutui metamorfoosi, kun tästä vuodesta alkoi yhteistyö radiokanava YleX:n kanssa. YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakasen astuessa puikkoihin UMK löysi vihdoin ja viimein sapluunan, jolla se löi itsensä läpi ja vakiinnutti asemansa suomalaisten keskuudessa. Samalla alkoi toteutua UMK:n tuottajien jo alun alkaen esittämä toive, että ohjelma esittelisi uutta kiinnostavaa kotimaista pop-musiikkia, eikä toimisi pelkästään leimallisesti euroviisuedustajan valintatilaisuutena.

Myös Erika Vikman oli luonut nahkansa uudelleen solmittuaan levytyssopimuksen Mökkitie Recordsin kanssa. Janne Rintalan ja kumppaneiden tuotoksesta Cicciolina muodostui alkuvuoden 2020 ilmiö. Ensimmäistä kertaa sitten Pertti Kurikan Nimipäivien (2015) Suomen euroviisun valintatilaisuudessa oli mukana puheenaihe, josta kansakunta kohkasi. Suomalainen viisuharrastaja hihkui, kun UMK:hon oli eksynyt todellinen "megahitti". Vähänpä silloin tiedettiin. Kuten Listablogin Timo Pennasen listaus (tammikuulta 2025) osoittaa, Cicciolina ei edes ollut mikään valtaisa listahirmu verrattuna tuleviin jättimenestyksiin. (Cicciolina oli 54:ksi menestynein hitti kaikista Suomen euroviisukarsintoihin osallistuneista kappaleista. Esimerkiksi myöhempien vuosien sadosta Ram pam pam ja Ylivoimainen ovat kautta aikain viiden suurimman hitin joukossa.)

UMK:n arvaamaton lopputulos synnytti pienoisen kalabaliikin. Pitkästä aikaa Suomen viisuvalintaa kommentoitiin kiitettävällä aktiivisuudella. UMK 2020:n yllätys ei ollut kuitenkaan siinä, että kansainväliset raadit torppasivat Cicciolinan voiton. Se oli odotettavissa oleva skenaario. Varsinainen jymypaukku oli Aksel Kankaanrannan menestys yleisöäänestyksessä. Kärkikaksikon ääniero oli suorastaan mitätön, ei edes kahta prosenttiyksikköä. Siihen nähden kuinka suosittu Cicciolina oli ollut ennen kilpailua striimilukemissa, Erika Vikmanin olisi pitänyt voittaa yleisöäänestys mennen tullen selkein lukemin. Täysin tuikituntematon Aksel Kankaanranta takavasemmalta ilman minkäänlaista ennakkohössötystä onnistui haalimaan lähes yhtä paljon puhelinääniä kuin mediatilaa suvereenisti dominoinut voittajasuosikki. Cicciolina kaatui vähemmän mairittelevaan live-esitykseen, joka ei onnistunut myymään kappaletta katsojille parhaalla mahdollisella tavalla. Kaunisäänisen Aksel Kankaanrannan eleetön ja tunnelmallinen esitys sen sijaan onnistui paremmin ja Looking back erottui tyylikkyydellään edukseen.

UMK:n jälkeen keskustelu kävi kiivaana, mutta pian suomalaisten arki täyttyi oikeista huolista. Yksitoista päivää UMK:n jälkeen EBU ilmoitti Eurovision laulukilpailun perumisesta koronapandemian vuoksi.

Euroviisuharrastajat ovat spekuloineet kuinka Rotterdamin viisuissa 2020 olisi käynyt, jos covid ei olisi pysäyttänyt maailmaa. Vaikka Aksel Kankaanrannan Looking back on pätevä popballadi, epäilen, että se olisi edustanut Suomen viisuhistoriassa samaa jatkumoa kuin Blackbird tai joku Kari Kuivalaisen Päivä kahden ihmisen tai Geir Rönningin Why?. Viisukilpailun päätyttyä suomalaiset olisivat sadatelleet, että miten eurooppalaiset eivät taaskaan osanneet arvostaa meidän musiikillisesti ansioitunutta sävelmäämme. Vaikka Akselin UMK-voitto oli sinällään looginen, liputan silti team Cicciolinan puolesta. Se olisi tarjonnut viisukontekstissa jotain uutta ja omintakeista. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

2021 – Uusi Suomi rises like a Phoenix

Suomen edustaja: Blind Channel – Dark side
Sijoitus Rotterdamissa: 6. / 26, 301 pistettä (sijoitus II semifinaalissa 5. / 17, 234 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit

UMK:n katsojaluvut kasvoivat kasvamistaan ja kilpailuehdokkaista kehkeytyi hittejä jo hyvän aikaa ennen loppukilpailua. Esimerkiksi Teflon Brothersin ja Pandoran yhteistyön hedelmää I love you luukutettiin pitkin alkuvuotta 2021 lukuisissa eri yhteyksissä.

Vielä Daruden ja Sebastian Rejmanin viisureissun aikoihin Suomi vaikutti Euroviisujen osallistujamaiden takapajulalta. Sitten tapahtui olennainen sukupolvenvaihdos: 1990-luvulla syntyneiden Blind Channelin poikien DNA:sta uupui täysin suomalaisille viihdetaiteilijoille ominaiset euroviisukompleksit. Yhtye näki Eurovision laulukilpailun vain ja ainoastaan mahdollisuutena kansainväliseen läpimurtoon. Bändin jäsenet tekivät myös kovasti työtä tavoitteensa eteen. UMK-finaalin alla Blind Channelin voitto ei vielä vaikuttanut läpihuutojutulta, sillä esimerkiksi Spotifyssa edellä mainittu I love you ja Iltan Kelle mä soitan olivat keränneet enemmän kuuntelukertoja. Lavalla Blind Channelin kundit päättivät näyttää mistä kana kusee ja lopulta Dark side valittiin näytöstyyliin Suomen viisuedustajaksi. Dark siden televisioesitys tarkkaan mietittyineen kuvakulmineen ja koreografioineen oli pop-estetiikan taidonnäyte, joka osoitti suomalaisen euroviisuosaamisen ottaneen muutamassa vuodessa valtavia harppauksia.

Lopputulos Rotterdamissa on suomalaista euroviisuhistoriaa. Vuoden 2021 Euroviisuissa tuhkasta syntyi uusi Suomi, joka feenikslinnun lailla liiteli vähitellen viisuperheen supervaltojen keskuuteen. OIKEA LAULU VOITTI.

2022 – Hittejä ja idoleita

Suomen edustaja: The Rasmus – Jezebel
Sijoitus Torinossa: 21. / 25, 38 pistettä (sijoitus II semifinaalissa 7. / 18, 162 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit

UMK:n menestystarina jatkui jatkumistaan. Euroviisuharrastajat ympäri maailmaa hehkuttivat tapahtumaa vuosikertansa tasokkaimmaksi ja mielenkiintoisimmaksi viisukarsinnaksi. UMK:n suosio oli ollut niin merkillepantavaa, että Euroopan yleisradioliitto EBU oli kohottanut Suomen eräänlaiseksi euroviisuperheen mallioppilaaksi, ja Yleisradion edustajilta pyydettiin Euroviisujen yhteydessä lyhyttä esitelmää onnistuneen karsintaformaatin ja -brändin luomisesta.

UMK 2022 esitteli vuoden suosituimman suomalaisen hitin. Bessin läpimurto ja Ram pam pam -kappaleen voittokulku on ihanteellinen osoitus UMK:n suomista mahdollisuuksista. Jälkeen päin kansainvälisiä viisufoorumeita myöten on voivoteltu, kuinka "Bess was robbed" ja väitetään The Rasmuksen voittaneen viisumatkan pelkällä nimellään. Todennäköisemmin Bessin mahdollisuudet tyssäsivät vähemmän koherenttiin live-esitykseen. Vaikka UMK 2022 oli monella rintamalla kiistaton onnistuminen, suomalaisen suoran televisiolähetyksen onneton äänentoisto yhdistettynä sekaviin esityksiin latisti fiiliksiä. Pahiten ilmiöstä kärsi Isaac Senen hurtti savolainen homoerotiikka (Kuuma jäbä), joka oli suorassa lähetyksessä lähinnä kaoottista kakofoniaa.

Suomalaisetkin ovat unohtaneet, ettei Ram pam pam sijoittunut yleisöäänestyksessä edes toiseksi vaan vasta kolmanneksi. Edelle ylsi Rasmuksen ohella Cyan Kicks, jonka esitys oli kilpailun onnistunein – mutta valitettavasti kappaleensa Hurricane ei ollut riittävän vahva. Oliveran intiimi balladi lukeutui niin ikään UMK-lähetyksen onnistujiin, mutta hänen sävelmänsä olisi hukkunut Torinon slovarisuohon.

UMK 2022 oli tasainen kilpailu. Useamman ehdokkaan potentiaalin olisi mielellään testauttanut kansainvälisellä viisulavalla, mutta kilpailukavalkadista puuttui sellainen Blind Channelin Dark siden kaltainen täydellinen leka. Ei kymppiä, mutta monta kasin pakettia. Tasavahva The Rasmus paransi Torinon viisulavalla kuin sika juoksuaan. Hienosti sujuneen viisuesityksen myötä bändin jäsenet saattoivat palata selkä suorina takaisin Suomeen. Siinä suhteessa OIKEA LAULU VOITTI, mutta samoin voisi todeta, vaikka UMK olisikin päätynyt toisenlaiseen lopputulokseen.

2023 – Kotimaisen populaarimusiikin virstanpylväs

Suomen edustaja: Käärijä – Cha cha cha
Sijoitus Liverpoolissa: 2. / 26, 526 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 1. / 15, 177 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit

Armon vuonna 2023 kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Aikaisempina vuosina UMK:n suoraa lähetystä vaivanneet tekniset vajavaisuudet oli korjattu. Äänentoisto ei enää kuulostanut perunalta ja kamera-ajot olivat viimeisen päälle sekunnintarkasti suunnitellut. UMK toteutettiin samanlaisella pieteetillä kuin kansainväliset euroviisuesitykset. Suomen viisutuotanto oli tavoittanut tason, jossa euroviisukarsintojen kruununjalokivi Ruotsin Melodifestivalen oli piehtaroinut jo vuosikymmenet. Jos Robin Packalenin Girls like you -esitys trampoliineineen ja voltteineen olisi kilpaillut vaikkapa vuoden 2017 UMK:ssa, se olisi ollut siihen mennessä upein suomalainen viisushow koskaan. Vuonna 2023 se oli vain yksi ehdokas muiden joukossa.

Suomalaiset hurahtivat Käärijään ja hänen ansiostaan koko euroviisuinstituutioon. Cha cha cha ei tehnyt pelkästään viisuhistoriaa vaan suomalaisen kevyen musiikin historiaa. Lähes 200 miljoonaa Spotify-striimiä suomenkieliselle kappaleelle on saavutuksena omaa luokkaansa. Kaikkien aikojen suomalainen viisukevät huipentui Liverpoolin loppukilpailuun, josta Suomen delegaatio kotiutui moraalisena voittajana. OIKEA LAULU VOITTI.

UMK oli yhtäältä Suomen euroviisuedustajan valintatilaisuus ja toisaalta uusien hittien esittelyfoorumi. Cha cha chan jälkeen vuoden toiseksi suurin suomalainen hitti oli Kuumaan Ylivoimainen, joka kuitenkin sijoittui UMK:n yleisöäänestyksessä vasta viidenneksi. Äänestystuloksen ja listamenestyksen kesken ei esiinny korrelaatiota.

2024 – Wunder gibt es immer wieder

Suomen edustaja: Windows95man – No rules!
Sijoitus Malmössä: 19. / 25, 38 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 7. / 15, 59 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit

Käärijän jälkimainingeissa suomalaisista kuoriutui euroviisuhullu kansakunta. UMK:sta sukeutui sekä kotimaisen musiikin että viihdetapahtumien vuosittainen merkkipaalu, joka kenraaliharjoitustaan myöten täyttää yleisökapasiteetiltaan maan suurimman areenan.

Ennakkoarvioissa harva veikkasi Windows95mania Suomen viisuedustajaksi, minkä vuoksi odottamaton lopputulos aiheutti jonkin verran tyrmistystä. Ennusmerkit olivat kuitenkin ilmassa: UMK:n kenraaliharjoitusraporttien mukaan Nokia Arenan katsomo oli hullaantunut äänekkäimmin No rulesista. Suoran lähetyksen aikana vilkaisu Twitter-X:ään (helmikuussa 2024 eteläafrikkalaissyntyinen miljardööri ei ollut vielä totaalisesti turmellut alustaa, joten siellä oli vielä ajoittain relevanttia kommunikointia) paljasti, että taiteilija Keisterin, Henri Piispasen ja kumppaneiden räväkkä kikkelihuumori oli tehnyt suurimman vaikutuksen niin tiedostavissa hipsteripiireissä kuin kansan syvien rivien keskuudessa. Windows95manin No rules! päihitti ennakkosuosikin viittaa kantaneen Sara Siipolan popballadin Paskana.

Windows95manin voittoon vaikutti kaksi seikkaa: UMK:n tasapaksu ehdokasasettelu ja eheä, johdonmukainen esitys. Rapvaikutteisten kappaleiden liika-annostelun vuoksi äänestyksessä tuppasivat menestymään massasta poikkeavat kokonaisuudet. Muille kilpailijoille kehitetyt esitykset sortuivat tarpeettomaan yliyrittämiseen ja liialliseen kikkailuun. Ilta-Sanomien Tatu Onkalo kielellisti ongelman:
"Valitettavasti itse kilpailijoiden esitysten suhteen mopo oli taas kerran karannut käsistä. UMK:lla on vuosi toisensa jälkeen vimma saada jokainen esitys näyttämään valtavalta spektaakkelilta ja esitellä lavalla mitä villeimpiä visioita. Artisteille tämä tarkoittaa ansaa, johon he aina vain tuntuvat lankeavan. – – Ainoa, joka onnistui käyttämään tilanteen hyväkseen, oli Windows95man. Hänen esityksensä ei olisi voinut olla liian överi, joten Ylen tuotantotiimin ylitsepursuava ideatynnyri ei ollut ansa, vaan vahvuus. Muiden artistien kappaleet latistuivat esitysten tilpehöörin alle, mutta No Rules nousi livessä uusiin korkeuksiin."
Alkusokista toipuminen vei aikansa, mutta loppujen lopuksi Malmön viisulavalla Suomen viisuedustus sujui mainiosti ja esiintyjät osoittautuivat mitä sympaattisimmiksi kaiffareiksi. Pitäisikö jopa todeta, että IHAN OK VALINTA. Toki Sara Siipolan Paskana olisi oletettavasti viisufinaalin raatiäänestyksessä haalinut suuremman pistesaaliin, joten hän olisi todennäköisemmin sijoittunut tulostaululla hitusen korkeammalle – mutta tokkopa kärkisijoille.

2025 – Ennätysten vuosi

Suomen edustaja: Erika Vikman – Ich komme
Sijoitus Baselissa: 11. / 26, 196 pistettä (sijoitus II semifinaalissa 3. / 16, 115 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 75 % yleisöäänestys + 25 % kansainväliset raadit

Suomalaisten viisuinto ei ole hiipumassa. UMK-lähetyksen katsojaluku oli liki 1,5 miljoonaa (tavoittavuus 2,27 miljoonaa). Uskomaton lukema suoratoistopalveluiden, sosiaalisen median ja kuplautumisen aikakaudella. Edellisen kerran vastaavia katsojamääriä mitattiin 1990-luvun alkuvuosien viisukarsinnoille. UMK:n yleisöäänestyksessä rikottiin kaikkien aikojen ääniennätys: 342 543 kappaletta. Sillä päihitettiin mennen tullen menneiden vuosikymmenien postikorttiäänestysten määrät. Edellinen ennätys (280 542) oli vuodelta 2004, jolloin euroviisukarsinnat voitti Jari Sillanpää. Suomalaiset näköjään mobilisoituvat, kun haluavat äänestää yhdeksän vuoden takaisen Tangomarkkinoiden voittajan viisuedustajakseen...

Musiikkijournalisti Arttu Seppänen kiteytti keväällä 2025 Helsingin Sanomissa: "Mitä kotimaiseen musiikkijulkisuuteen tulee, niin UMK on luultavasti viimeisimpiä linnakkeita, joissa yhtenäiskulttuuria jollain lailla pidetään pystyssä."

Varsinaista kilpailuasetelmaa ei oikein ollut, koska pöhinä keskittyi pitkälti UMK:n kuningattaren paluun ja hänen revanssinsa ympärille, vaikka luonnollisesti Erika Vikmanin pidäkkeetön ja ilkikurinen tyyli herätti myös suunnatonta vastustusta. Olin väläytellyt mielessäni tapahtumaketjua, jossa Viivi olisi ollut tämänkertainen akselkankaanranta, joka olisi pysäyttävällä tulkinnallaan repinyt sydämet katsojien rinnasta ja katkaissut Erika Vikmanin kuningatartien. Viivin esitys oli kuitenkin hämmästyttävän vaisu ja hänen koskettava rakkauslaulunsa Aina tuntuu unohtuneen UMK:n jälkeen, vaikka etukäteen siitä povattiin pop-klassikkoa. Myös UMK:n toinen tähtäin osui maaliin: Nelli Matulan Hitaammin hautaan (yleisöäänestyksen neljäs sija) julistettiin vuodenvaihteessa viime vuoden soitetuimmaksi radiohitiksi.

Erika Vikmanin viisuesitys Ich komme sisälsi tarpeellisen implisiittisen kannanoton. Vuonna 2025 konservatiiviset arvot nostavat pelottavasti päätään ja nuoret miehet tuntevat vetoa misogyynisiin arvoihin. Erika Vikman ei ole moisesta moksiskaan eikä hän suostu pienentämään itseään saati asettumaan sovinnaisuuden raameihin. Hän on vapautuksen keskisormi kaikille ankeuttajille. Euroviisufinaalissa Baselin viisuareenalla Suomen esitystä seuranneet Erika-kannatushuudot fanien keskuudessa indikoivat, kuinka tärkeitä rohkeat ja häpeilemättömät esikuvat ovat vähemmistökansalle. Se on paljon merkittävämpää kuin sijoitus laulukilpailussa.

Suomen asema Euroviisuissa on kääntynyt kymmenessä vuodessa päälaelleen. Ich komme keräsi Euroviisujen yleisöäänestyksessä yli sata pistettä – ja suomalaiset viisukatsojat olivat hurjan pettyneitä. 2010-luvulla olisimme kiljuneet riemusta ja rynnänneet torille juhlimaan.

OIKEA LAULU VOITTI, jos kohta esimerkiksi Goldielocks olisi ollut yhtä lailla varmasti upea viisuedustaja.

9. toukokuuta 2017

Euroviisut 2017: 1. semifinaalin arviot


Arvioin tässä blogipostauksessa tämäniltaisen 62. Eurovision laulukilpailun ensimmäisen semifinaalin kilpailijoita ja niiden menestymismahdollisuuksia.

Oman mielipiteeni lauluihin ilmaisen tähtiarvostelulla (* – *****). Veikkaan jokaisen kilpailuesityksen mahdollisuuksia luokittelemalla ne viiteen kategoriaan: VARMAHKO FINALISTI, TODENNÄKÖINEN FINALISTI, 50/50, TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA ja VARMAHKO KARSIUTUJA. 50/50 tarkoittaa, että esityksellä voi olla potentiaalia päästä finaaliin, mutta ei ole yllätys, mikäli esitystä edustaneen maan nimeä ei kirjekuorista paljastukaan. Veikkauksilla ei ole mitään tekemistä omien mieltymysteni kanssa. Olen pyrkinyt arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti laulun menestymismahdollisuuksia euroviisuäänestyksessä, joka ratkaistaan yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen yhteistuloksella.

Ensimmäisessä semifinaalissa kilpailee 18 esitystä, joista kymmenen pääsee jatkoon lauantain finaaliin. Tänä vuonna semifinaalit ovat poikkeuksellisen tasapaksuja. Eurovision laulukilpailu on muuttunut 2010-luvun aikana entistä ammattimaisemmaksi kilpailuksi, joten viisuissa on nykyään entistä vähemmän sysipaskoja amatöörimäisiä räpellyksiä, joita vielä edellisen vuosikymmenen aikana nähtiin ja kuultiin ihan riittävästi. Veikkaaminen on tänä vuonna haastavaa juuri sen vuoksi, että niin monet kilpailukappaleet ovat hyvin tasapaksuja ja samanlaisesta muotista veistettyjä.


1. RUOTSI: Robin Bengtsson – I can't go on **** VARMAHKO FINALISTI
Dressman-miehet esittävät juoksumatolla laadukasta keskinkertaisuutta.

Ruotsalainen euroviisukoneisto näyttää jälleen osaamistaan. Tarttuva kappale ei sinänsä ole maailmoja mullistava, mutta kun siihen yhdistetään show, jossa jokainen sekunti, jokainen liike ja jokainen kamerakulma on hiottu loppuun asti, syntyy täydellistä eurovisio-viihdettä.

2. GEORGIA: Tamara Gachechiladze – Keep the faith *** 50/50
Tämän vuoden anti-Venäjä -viisu on oikeaoppinen festivaaliballadi. Georgian karsinnassa taustascreenillä nähtiin Venäjä- ja Putin-vastaisia iskulauseita, jotka on ymmärrettävistä syistä nyt kansainvälisessä kilpailussa jätetty pois. Solisti Tamara oli aikoinaan Stephane & 3G -kokoonpanossa, joka pyrki viisuihin We don't wanna put in -provokaatiolla.

Georgia on niin fifty-fifty-tapaus kuin vain olla voi. Upeaääninen Tamara tulkitsee vahvasti voimakkaan perusballadinsa, joka tuskin ainakaan ärsyttää ketään. Georgia on myös tupannut aina pääsemään finaaliin silloin, kun maan viisu ei ole (euroviisukontekstissa) käsittämätön. Toisaalta esiintymisnumero on huono, tässä semifinaalissa riittää kilpailua naisballadeista ja on vaikea uskoa, että eurooppalaiset äänestäisivät massoittain näin viisumaista balladia, koska semifinaalissa on tarjolla paljon ns. "oikeaa" musiikkia. Georgialle voi käydä tänä iltana miten tahansa.

3. AUSTRALIA: Isaiah – Don't come easy ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Lahjakas nuori pop-idoli laulaa 17-vuotiaan elämänkokemuksella "been burned too many times".

Siinä missä Georgia edustaa ennemmin "euroviisumaista" musiikkia, Australian modernihko radiopop voisi elää myös Euroviisujen ulkopuolella. Veikkaan, että karismaattinen ja hurmaava Isaiah saa tänä iltana paljon uusia faneja eurooppalaisista nuorista tytöistä. Euroviisuhullut australialaiset ovat aikaisemmilla osallistumiskerroillaan pärjänneet loistavasti (2. ja 5. sija). Tänä vuonna tuskin sujuu enää yhtä hyvin, mutta yllätyn, mikäli Australian tie tyssäisi jo semifinaaliin.

4. ALBANIA: Lindita – World **½ TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Albania lähettää jälleen kerran huutavan naisen tulkitsemaan hahmotonta balladia.

Albanian kappale on oikeastaan ihan kiva... aina sen ajan, kun laulun kuulee. Biisin päätyttyä laulusta ei jää minkäänlaista muistikuvaa. Viehättävän Linditan viisu-urakka päättynee tänä iltana.

5. BELGIA: Blanche – City lights **** 50/50
Matalaääninen tulevaisuudenlupaus on saanut esitettäväkseen yhden vuoden moderneimmista pop-kappaleista.

Belgian moderni ja omaperäinen pop-kappale lukeutui alun perin ennakkosuosikkien joukkoon. Mutta voi, nuoren Blanchen harjoitukset ovat silminnäkijöiden mukaan menneet aivan penkin alle. Nuori nainen on ollut suurella lavalla kuin peura ajovaloissa ja lauluäänenkin kanssa on ollut vaikeuksia. Blanchen kiehtova matala ääni ei ole päässyt oikeuksiinsa. Esityskään ei kuulemma näytä televisioruudussa juuri miltään: pelkkää pönötystä lavalla, eikä mitään muuta. Joskus vahva kappale voi menestyä heikommallakin esityksellä, mutta mikäli esitys sujuu niin heikosti kuin on annettu ymmärtää, Belgia on pelannut itsensä ulos finaalista. Kummallinen mahalasku Belgialta ottaen huomioon, että maa on satsannut viime vuosina nimenomaan onnistuneisiin live-esityksiin.

Tähän väliin kuriositeettina sitaatti vanhalta äidinkielenopettajaltani: "Sitten kun naiset puhuu tosi matalalla äänellä, mennään jo syväkurkkuihin."

6. MONTENEGRO: Slavko Kalezić – Space **½ VARMAHKO KARSIUTUJA
Montenegron hävytön edustaja heiluttaa lettiä reippaan gay-diskon tahdissa.

Pieni ja piskuinen Balkanin häirikköoppilas Montenegro vastaa illan camp-pläjäyksestä. Kun euroviisuesitykset muuttuvat entistä vakavamielisemmiksi, lienee vain hyvä, että edes jokin maa vielä tarjoaa kädenojennuksen vanhan liiton viisufaneille. Viihdearvoa piisaa, mutta 2010-luvun Euroviisuissa tällaisella ei liene enää mitään jakoa.

7. SUOMI: Norma John – Blackbird **** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Suomella on laadukkain viisuedustaja vuosikausiin. Solisti Leenan kauniit äänenvärit nostavat melankolisen taideballadin aivan uusiin sfääreihin. Pakottaa keskittymään ja kuuntelemaan.

Ammattitaitoisen duomme harjoitukset ovat sujuneet raporttien mukaan suorastaan erinomaisesti. Eiliset suoritukset kenraaliharjoituksissa menivät nappiin. Mikäli tämän illan esitykseen saadaan onnistunut tunnelataus ja intensiteetti, Suomen pitäisi ilman muuta edetä finaaliin. Suomen balladi erottuu indie-henkisyydellään muista perusballadeista.

8. AZERBAIDŽAN: Dihaj – Skeletons **** VARMAHKO FINALISTI
Azerbaidžan pyrkii suorastaan alleviivaavasti vuoden mustaksi hevoseksi. Esityksessä radiopop kohtaa omaperäisen taiteellisen esityksen. Tällä kertaa lauluntekijöiden joukossa on jopa yksi azerbaidžanilainen.

Azerbaidžan ei ole koskaan karsiutunut finaalista, eikä niin tule käymään tänäkään vuonna. Dihaj'n underground-tyylinen esitys saattaa vaikuttaa kummalliselta, mutta se on myös vangitseva ja jää varmasti katsojien mieleen, minkä vuoksi uskon Azerbaidžanin erottuvan edukseen. Solisti Diana on yksi illan karismaattisimpia ja kiehtovimpia esiintyjiä. Biisikin on erinomaisen toimiva.

9. PORTUGALI: Salvador Sobral – Amar pelos dois **** VARMAHKO FINALISTI
Boheemi taiteilija esittää viehättävän ajattoman laulelman, joka luo melkoisen kontrastin muovisten popviisujen kavalkadiin.

Portugali on noussut ennakkosuosikkien joukkoon, eikä ihme. Portugalin laulu edustaa kaikkea muuta, mitä vuoden 2017 Euroviisuista odotetaan. Kaunis ja hieman vanhanaikainen laulelma, joka esitetään maan omalla kielellä – kyseessä on tosiaan ensimmäisen semifinaalin ainoa kappale, jota ei esitetä englanniksi. Herttaisen Salvadorin hellyyttävä esiintyminen mikrofonin takana tekee aistikkaasta kokonaispaketista kiinnostavan. Kontrasti illan muuhun tarjontaan on niin merkittävä, että Portugali erottuu minimalistisella taideteoksellaan joukosta kaikkein parhaiten edukseen. Itselleni tosin sävelmän hienous avautui vasta useammalla kuuntelukerralla, mutta en usko sen haittaavan Portugalin menestymismahdollisuuksia. Portugali saanee äänivyöryn kaikilta niiltä, jotka ovat kyllästyneet englannin kielen ylivaltaan ja nykyaikaisiin melodiattomiin pop-hitteihin. Valitettavasti Portugali lienee "taiteellisuutensa" vuoksi Suomen pahin kilpailija. Toivotaan, että molemmille riittää kannatusta.

10. KREIKKA: Demy – This is love ***½ 50/50
Illan ensimmäinen vakavasti otettava bile-euroviisu. Montenegro ei ollut sellainen.

Jälleen hyvin fifty-fifty-tapaus: Kreikka on päässyt finaaliin yhtä kertaa lukuun ottamatta, ja silloin kappale oli puhelinäänestysmielessä toivoton. Dramaturgisesti tyylipuhdas bile-euroviisu saattaa tässä kohdassa erottua edukseen näin balladivoittoisessa semifinaalissa. Toisaalta Kreikan kappale ei ole mikään kovinkaan ihmeellinen tai omaperäinen. Voi mennä finaaliin tai sitten ei.

11. PUOLA: Kasia Moś – Flashlight ***½ 50/50
Uhkea blondi esittää yhden illan lukuisista draamaballadeista.

Puola on paluunsa jälkeen (2014) onnistunut lähettämään kiinnostavia euroviisuja, jotka ovat saaneet yleisöltä paljon pisteitä, mutta raadit ovat nyrpistäneet nenäänsä. Korkeat yleisöäänestyspisteet saattavat kertoa siitä, että puolalaiset siirtolaiset ovat kiinnostuneet Euroviisuista ja aktivoituneet äänestämään kotimaataan. Sen vuoksi Puolalla saattaa tänäkin vuonna olla hyvät saumat päästä finaaliin, vaikka kappale onkin hieman särmätön. Kappale on sellainen, että haluaisin pitää siitä enemmän. En keksi kappaleesta mitään sanottavaa, joten siteeraan Tony's Eurovisionblogia: "Puolalta nähdään semifinaalissa vahva perussuoritus, jossa ei ole mitään spesiaalia. Joskus sellainen riittää finaaliin, mutta joskus ei. 50/50."

12. MOLDOVA: Sunstroke Project – Hey Mamma *** 50/50
Moldova yrittää kohentaa viisumenestystään seitsemän vuoden takaisella somemeemillä. Luvassa on vihdoinkin jotain hupaisaa ja kepeämpää tässä vakavamielisessä semifinaalissa.

Epic Sax Guy is back! Siitä huolimatta, että Sunstroke Projectin saksofonisti Sergei Stepanov nousi Oslon viisujen (2010) myötä yhdeksi tämän vuosikymmenen suurimmaksi viisuilmiöksi, se ei auttanut Moldovaa menestymään. Tuloksena oli finaalissa vaatimaton 22. sija. Nyt Moldovan valttikorttina on heidän pöpihauskan viisunsa hyväntuulisuus, mikä saattaa olla monien katsojien mielestä tervetullut piristysruiske balladivoittoisessa semifinaalissa. Ja onhan tälläkin kertaa saksofonikuvio sangen veikeä. Veikkaan, että Moldova saa yleisöäänestyksestä paljon pisteitä. Jatkoonpääsy riippuu siitä, kuinka paljon raadit ovat dissanneet semifinaalin ainoaa huumoriveisua.

13. ISLANTI: Svala – Paper **½ 50/50
Islantia vuonna 1995 edustaneen Bo Halldórssonin eteerinen tytär laulaa illan hätkähdyttävimmässä kaula-aukossa paperista. Kyllä, paperista.

Mitäpä tästä keksisi sanoa? Omasta mielestäni tylsä, joidenkin mielestä todella nykyaikainen ja ajanmukainen pop-balladi. Voi mennä jatkoon tai olla menemättä.

14. TŠEKKI: Martina Bárta – My turn ***½ TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Tšekki tarjoaa viehättävän akustisen ja jatsahtavan kolmeminuuttisen. Enemmän luomua kuin monissa muissa semifinaalin kilpailukappaleissa.

Aina kun esikuunteluissa Tšekin kappale pyörähti soimaan, havahduin kuuntelemaan, että "mikäs tämä on". Ajattelin, että musiikin ammattilaiset voisivat jopa pitää tästä miellyttävästä laulusta, joka erottuu kaiken muovimassan joukosta. Olin jopa valmis veikkaamaan Tšekkiä vuoden mustaksi hevoseksi. Ilmeisesti kuitenkin Tšekin harjoitukset eivät ole sujuneet kovinkaan ihmeellisesti, ja harjoitusvideoiden perusteella esitys vaikuttaa vaatimattomalta. En nyt aio veikata Tšekkiä jatkoon, mutta pidätän silti oikeuden sanoa ääneen "mitäs minä sanoin", jos Tšekki pääsisikin yllättäen finaaliin.

15. KYPROS: Hovig – Gravity **½ TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA

Thomas G:sonin sylttytehtaalta on tänä vuonna syntynyt ihan pätevä mutta ontto ja tyhjyyttään kumiseva radiopoppis.

Enpä oikein keksi tästäkään mitään sanottavaa. Onhan tämä varmaan ihan ookoo. Kertosäkeistö on ihan tarttuva ja esittäjä ilmeisesti tarpeeksi taitava. Jotenkin vain Kyproksen viisu on niin persoonaton, etten mitenkään voi uskoa, että tämä onnistuisi sijoittumaan tänä iltana kymmenen parhaan joukkoon. Semifinaali sisältää kuitenkin niin paljon kiinnostavampia kappaleita. Kyproksella on ennenkin ollut sinänsä vahvoja kappaleita, jotka ovat kuitenkin menestyneet yllättävänkin huonosti (esimerkiksi 2011 ja 2013). Mikäli Suomen ja Kyproksen koko semifinaaliaikakauden kestänyt tilastoihme jatkuu tänä vuonna, niin olisihan se nyt hyvänen aika Suomen vuoro päästä finaaliin.

16. ARMENIA: Artsvik – Fly with me ***½ VARMAHKO FINALISTI
Armenia vastaa oikeaoppisesti vuoden etnopopviisun™ kiintiöstä.

Armenia – yksi Euroviisujen kestomenestyjistä – on yksi illan suurimmista ennakkosuosikeista. Kokonaispaketti on kaikin puolin onnistunut: ammattitaitoinen artisti, näyttävä esitys on saanut kehuja harjoitusraporteissa ja viisussa sekoitetaan poppia ja etnisiä elementtejä. Veikkaan Armenian sijoittuvan tänä iltana tältä esiintymisnumerolta semifinaalin ykköseksi.

17. SLOVENIA: Omar Naber – On my way ** TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Sloveniaa myös edellisissä Kiovan viisuissa (2005) edustanut onnistunut soluyhdelmä hakee revanssia hyvin perinteisellä balladilla.

Omar Naber on ihana. Hänen edellinen viisunsa Stop on mahtava ja mielestäni sen karsiutuminen vuoden 2005 euroviisufinaalista on yksi semifinaaliaikakauden suurimpia oikeusmurhia. Mutta. Omarin tämänkertainen balladi on ihan jumalattoman tylsä. Lisäksi Slovenian vakioäänestäjistä vain Montenegro äänestää tässä semifinaalissa. Koko muu ex-jugoblokki esiintyy ja äänestää toisessa semifinaalissa. Illan viimeinen balladi on yleensä aina mennyt semifinaalista jatkoon. Tänä iltana todella testataan päteekö se ihan mihin tahansa balladiin.

18. LATVIA: Triana Park – Line ***½ 50/50
Latvian Haloo Helsinki (Terry Wogan esittelisi "one girl and three boys") esittää urbaanin poprockin.

Latvian rockbändi erottunee joukosta edukseen, moderni kappale voisi elää Euroviisujen ulkopuolella ja esiintymisnumero on mainio. Kaipa se riittää jatkoon? Jotkut ovat moittineet solistin alavireistä laulua, mutta toisaalta tällaisessa genressä ei liene niin justiinsa laulaako täysin puhtaasti.


Veikkaisin illan finalistit ja karsiutujat seuraavasti: (todennäköisyysjärjestyksessä)

ARMENIA
RUOTSI
PORTUGALI
AZERBAIDŽAN
AUSTRALIA
SUOMI
LATVIA
PUOLA
KREIKKA
MOLDOVA
---
BELGIA
GEORGIA
ISLANTI
TŠEKKI
SLOVENIA
KYPROS
ALBANIA
MONTENEGRO

Korostettakoon vielä, että nämä ennakkoveikkaukset perustuvat vain etukäteisarvioihin. Näkemykseni saattavat toki muuttua, kun esitykset nähdään tänä iltana suorassa lähetyksessä.

Lisäveikkaus: Vaikka finaaliin pääsevät maat ilmoitetaankin virallisten tietojen mukaan "täysin satunnaisessa järjestyksessä", niin viime vuosina on ollut kuitenkin havaittavissa, että tuottaja selvästi hieman miettii, minkä maan jatkopaikka julistetaan ihan viimeisenä. Näin saadaan aikaiseksi hyvää tv-viihdettä. Viime vuonna tosin molemmissa semifinaalissa ilmoitettiin viimeisenä tylsästi viimeisenä esiintyneet kappaleet. Tänä iltana kuitenkin veikkaisin, että Portugalin finaalipaikka ilmoitetaan viimeisenä. Portugali on menestynyt viisuissa surkeasti (viimeksi finaalissa vuonna 2010) ja se on yleisön suuri suosikki. Kiehtova tv-viihde syntyy siitä, kun mylvivä yleisö huutaa Portugalia ja siitäkös riemu repeää, kun maan nimi paljastuu viimeisenä jatkoonpääsijänä.

Oma suosikkilistani on tietenkin asia erikseen: (perustuvat lähinnä levytettyihin studioversioihin, joten ei sitten illalla naureskella Belgian ykkössijalle...)

12 p. BELGIA: Blanche – City lights ****
10 p. PORTUGALI: Salvador Sobral – Amar pelos dois ****
8 p. SUOMI: Norma John – Blackbird ****
7 p. AZERBAIDŽAN: Dihaj – Skeletons ****
6 p. RUOTSI: Robin Bengtsson – I can't go on ****
5 p. LATVIA: Triana Park – Line ***½
4 p. ARMENIA: Artsvik – Fly with me ***½
3 p. TŠEKKI: Martina Bárta – My turn ***½
2 p. AUSTRALIA: Isaiah – Don't come easy ***½
1 p. PUOLA: Kasia Moś – Flashlight ***½
11. KREIKKA: Demy – This is love ***½
12. MOLDOVA: Sunstroke Project – Hey Mamma ***
13. GEORGIA: Tamara Gachechiladze – Keep the faith ***
14. ALBANIA: Lindita – World **½
15. KYPROS: Hovig – Gravity **½
16. ISLANTI: Svala – Paper **½
17. MONTENEGRO: Slavko Kalezić – Space **½
18. SLOVENIA: Omar Naber – On my way **

Muita hyviä arvioita

Viisukuppila: Veikkaus ensimmäisen semifinaalin läpimenijöistä
Eurovision Ireland: Day 9 Jury Final Dress Rehearsal Semi Final 1 LIVE ROLLING BLOG, Our Semi Final 1 Top 10 Qualifiers
Tobson in Euroland: Tobson takes a guess: semi 1 in Kyiv
Tony's Eurovision blog: 2017: Ensimmäinen semifinaali - ennakkoveikkaukset

30. tammikuuta 2017

UMK 2017 osoitti viisulavan erottavan jyvät akanoista

Suomen 51. euroviisuedustaja on valittu ja Uuden Musiikin Kilpailun kuudes tuotantokausi on saatu pakettiin. On aika yhteenvedon ja analyysin.

Suomen viisuedustajaduo Norma John. Kuva: © ESCSTATS
Aloitetaan positiivisista aspekteista: Viime lauantaina Yleisradio on varmasti vilpittömästi pyrkinyt tarjoamaan kansakunnalle mahdollisimman hyvää euroviisuviihdettä. UMK on muuttunut vuosi vuodelta yhä leimallisemmin Suomen euroviisuedustajan valintatilaisuudeksi. Nykyään sen televisiolähetyksissä on huomattavan paljon enemmän "euroviisumaisia" elementtejä kuin aikoinaan perinteisissä euroviisukarsinnoissa. Lauantaina 28. tammikuuta Espoon Barona Areenassa järjestetty tilaisuus oli kuin Suomen omat minieuroviisut. Lähetyksen kulku seurasi aivan Eurovision laulukilpailun kaavaa: puitteena oli iso ja värikäs lava, lähetys alkoi euroviisutunnarilla, show'ssa oli nykyaikaisen viihdeohjelman standardit täyttävät juontajat, oma selostaja sekä alku- ja väliaikanumerot. Äänestyskin suoritettiin täsmälleen samalla tavalla kuin Euroviisuissa nykyään. Grafiikat olivat toimivat ja show oli visuaalisesti näyttävä ja runsaasti camp-estetiikkaa sisältävä. Toki Krista Siegfridsin ja etenkin green room -juontaja Niina Lahtisen tyylit ovat jakaneet voimakkaastikin mielipiteitä, mutta nämä ovat makuasioita. Heidän edustamaansa juontotyyliä 2010-luvun viihdeohjelmissa nyt tuppaa olemaan. Suurimmat kehut on ehdottomasti annettava selostaja Mikko Silvennoiselle, joka jatkoi jo keväällä viisuselostuksissa tutuksi tulleella erinomaisella tyylillä, jossa ammattitaito ja asiantuntemus osattiin tuoda esille erinomaisen viihdyttävällä tavalla. Toivottavasti Yleisradio hyödyntää Silvennoista viisuselostuksissaan jatkossakin. Kaiken tämän jälkeen ei ole suinkaan mikään ihme, että monet suomalaiset euroviisuharrastajat poistuivat lauantaina Metro Areenalta äärimmäisen tyytyväisinä.

Valitettavasti kolikolla on kääntöpuolensa. Etenkin viisukuplan ulkopuolella kilpailu on saanut paikoitellen todella murskaavaa kritiikkiä. Someviestinnässä sanavalinnat olivat tänä vuonna jopa poikkeuksellisen murhaavia. Jo viime vuoden marraskuusta lähtien – jolloin tämän vuoden UMK-kilpailijat julkistettiin – kansalaiset ovat ihmetelleet, miksi kilpailuun ei osallistu yhtäkään koko kansan tuntemaa suurta tähteä. Sellaiset tuntemattomat suuruudet, kuten Alva tai Anni Saikku eivät nyt välttämättä ole sellaisia nimiä, jotka houkuttelisivat suomalaisia seuraamaan sankoin joukoin viisulähetystä. Ja valitettavasti juuri monen kilpailijan kokemattomuus osoittautui UMK-finaalin lähetyksessä suurimmaksi kompastuskiveksi. Kansalaiskeskusteluissa suurin kritiikki kohdistui nimenomaan amatöörimäisiin esityksiin.

Finaali päätettiin järjestää kahden studiovuoden jälkeen suurella areenalla, jossa kilpailijat pääsisivät heti näyttämään taitonsa isolla ja näyttävällä lavalla. Euroviisulavalla esiintyminen on ollut kova paikka monelle konkarillekin. Viisulava on osoittanut kuka on ammattilainen ja kuka ei. Nyt UMK:n "euroviisumainen" suuri lava erotti armottomalla tavalla jyvät akanoista, sillä monella esiintyjällä esitys meni ikävä kyllä penkin alle tavalla tai toisella. Varsinkin lähetyksen alkupuolella kuultiin paljon epävireistä laulua ja nähtiin ponnettomia esityksiä. Keskustelufoorumeilla on esitetty huhuja, että lähetyksen alussa olisi ollut suuremmankin luokan korvamonitoriongelmia. Oli ongelmia tai ei, niin juuri ongelmatilanteet mittaavat todellista ammattitaitoa. Niitä ongelmia kun saattaa esiintyä myös Euroviisujen suorassa lähetyksessä. Marion Rung aikoinaan vuonna 1973 Luxemburgissa esitti kappaleensa urheana loppuun asti, vaikka kesken esityksen saliääni viisuareenalla lakkasi kuulumasta kokonaan. Onneksi Marion jatkoi esiintymistään, sillä televisiolähetykseen ongelma ei vaikuttanut. Samanlainen ongelma kohtasi aikoinaan myös Carola Häggkvistiä Roomassa vuonna 1991. Jopa tällä vuosikymmenellä Euroviisujen suorissa lähetyksissä on esiintynyt ongelmia korvamonitorien kanssa. Karu fakta on sanottava ääneen, vaikka se kuulostaisikin ikävältä: jos ei handlaa esitystään tosi paikan tullen Espoon Metro Areenalla, niin ei valitettavasti ole asiaa Eurovision laulukilpailuun – kilpailuun, joka on 2010-luvun aikana muuttunut vuosi vuodelta yhä vain ammattimaisemmaksi. Jopa Bonnie Tylerin kaltainen pitkän linjan konkari paljasti aikoinaan haastattelussa, kuinka Euroviisujen ammattimaisuuden taso tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

Koska UMK-finaalin lähetys noudatti euroviisumaista kaavaa, myös suomalaisten äänestyskäyttäytyminen oli aivan samankaltaista kuin kansainvälisissä Euroviisuissa konsanaan. Tänä vuonna karsinnasta puuttui koko kansan tuntema suosikkiartisti, joka olisi voinut voittaa kilpailun pelkällä nimellään, joten suomalaiset äänestivät puhtaasti laadun perusteella. Ne kaksi esitystä, jotka onnistuivat parhaiten erottumaan ammattitaitoisella otteella edukseen, saavuttivat kaksi parasta sijaa. Kuudentena UMK-finaalin kavalkadissa esiintynyt Norma John teki vaikutuksen virheettömällä laulusuorituksella ja vaikuttavalla tunnelmallisella esityksellä. Norma Johnin esitys oli kilpailun ylivoimaisesti laadukkain ja onnistunein. Illan toiseksi paras laulusuoritus kuultiin Zühlkeltä, joten on täysin ymmärrettävää, että hän nappasi kakkossijan. Kaikki kunnia My First Bandille, jota itse povasin etukäteen kilpailun voittajaksi: yhtyeen biisistä Paradise tulee aivan varmasti radiohitti, mutta valitettavasti ammattimuusikoiden ja rutinoituneiden keikkailijoidenkaan karisma ei täysin onnistunut täyttämään suuren lavan tarpeita. Näin raadollinen tilanne on suorassa lähetyksessä esiintyminen suurella lavalla.

Formaatin muutos sai risuja ja ruusuja


UMK:n formaattia muutettiin jälleen täksi vuodeksi: alkukarsinnat heivattiin romukoppaan ja kaikki paukut satsattiin yhteen finaalilähetykseen, joka järjestettiin kahden studiovuoden jälkeen suurella areenalla. Espoon Metro Areena olikin oivaltava valinta ainakin ennusmerkkien perusteella. UMK-finaali on järjestetty siellä kaksi kertaa aikaisemminkin: vuosina 2013 ja 2014 – ja juuri näinä vuosina onnistuttiin valitsemaan ne kaksi UMK:n kautta valittua Suomen viisuedustajaa, jotka ovat päässeet Euroviisujen loppukilpailuun asti. Eli joka kerta kun UMK on järjestetty Espoon Metro Areenalla (ent. Barona Areena), Suomi on äänestetty Euroviisujen finaaliin.

Formaatin muutos on herättänyt viisufoorumeilla mielipiteitä puolesta vastaan. Toisaalta on järkevää, jos alkukarsintalähetyksistä säästetyt rahat voidaan priorisoida Suomen viisubudjetissa johonkin olennaisempaan ja järkevämpään. Toisaalta alkukarsinnat onnistuvat herättämään mielenkiintoa kilpailua kohtaan. Kansalaiset leiriytyvät niiden perusteella jo ennen finaalia omien suosikkiensa taakse. Viime vuonna julkisuudessa käytiin melko kiivastakin sananvaihtoa Saara Aallon ja Mikael Saaren kannattajien välillä. Tämänvuotinen "kerrasta poikki" -asetelma aiheutti tilanteen, jossa monet kansalaiset eivät olleet sisäistäneet, että Suomen edustussävelmä valitaan tosiaan jo näin nopeasti ja aikaisessa vaiheessa. Kenties olisi auttanut, mikäli esikatselulähetys olisi lähetetty lähempänä finaalin ajankohtaa?

Kansainväliset raadit


Suomalaiset viisuharrastajat ovat jo vuosikymmenien ajan heitelleet ilmaan ajatuksen, että jonakin vuonna Suomen viisukarsinnan tuloksen voisivat ratkaista kansainväliset raadit. Kansainväliset raadit ovat auttaneet muun muassa naapurimaitamme nousemaan euroviisumenestykseen. 1990-luvun jälkipuoliskolla Virossa viisukarsintojen päätösvalta oli kansainvälisten tuomaristojen hallussa, mikä synnytti onnistuneita tuloksia: Viro oli vuosina 1996–2002 yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä viisumaita, joka sijoittui poikkeuksetta aina kärkikymmenikköön, usein jopa viiden parhaan joukkoon. Myös Ruotsissa kansainväliset raadit otettiin samassa laajuudessa (50 % pistepotti) käyttöön vuonna 2011, ja sen myötä Ruotsi on menestynyt viisuissa suorastaan erinomaisesti, sillä saldona on peräti kaksi voittoa ja yhteensä viisi TOP-5-sijoitusta. Tulos on ollut huikea parannus siihen nähden, että vuosina 2005–2010 Ruotsi menestyi yleiseen tasoonsa nähden heikosti. Toki on muistettava, että eivät kansainväliset raaditkaan ole oikotie onneen. Mikäli karsinnassa ei ole ensimmäistäkään potentiaalista menestyjää, ei tietenkään auta, vaikka kansainväliset raadit valikoisivat surkeatasoisesta karsinnasta edustussävelmän.

Yleisradio teki mielestäni viisaan ratkaisun, kun päätti tänä vuonna ennakkoluulottomasti kokeilla kansainvälisiä raateja Suomen viisuedustajan valitsemisessa. Hieman motkotusta tuotanto sai siitä, että raatien maantieteellisessä painopisteessä korostui länsi- ja pohjoiseurooppalainen maku. Euroviisuissa puolet äänistä tulee kuitenkin Itä-Euroopasta, jossa musiikkimaku on paikoitellen hyvin erilainen kuin Suomen lähimmillä mailla. Maantieteellinen vastakkainasettelu korostui esimerkiksi vuoden 2011 Euroviisuissa, jossa Irlannin Jedward (8. sija, 119 pistettä) ei saanut itäisimmästä Euroopasta kuin muutaman hajapisteen, kun taas Georgian Eldrine (9. sija, 110 pistettä) ei saanut pisteen pistettä Länsi-Euroopan "perinteisiltä" viisumailta. Joka tapauksessa Norma Johnin esitys oli niin ylivoimainen muihin esityksiin verrattuna, että se olisi mitä todennäköisemmin voittanut minkä tahansa raatiäänestyksen. Mikä hienointa, Norma John oli molempien äänestyskomponenttien (kv. raadit + yleisöäänestys) ylivoimainen suosikki. Tämän vuoden karsinnasta ei pitäisi syntyä jälkipolville spekuloitavaa, koska voittajasta oltiin niin yksimielisiä.

Toivottavasti Lauri Yrjölä on ennakkotapaus


Vuoden 2017 UMK:n äänestyksessä oli eräs yksityiskohta, johon toivoisin kiinnitettävän huomiota. UMK-finaalissa oli mukana vain yksi suomenkielinen esitys: Lauri Yrjölän Helppo elämä. UMK:n ainoa suomenkielinen esitys herätti jälleen iänikuiset mantrat siitä, kuinka suomen kielellä ei voi menestyä Euroviisuissa. Somessa jotkut saattoivat ilmaista pitävänsä kappaleesta, mutta eivät halunneet äänestää sitä, koska Euroviisuissa ei heidän mielestään voi menestyä laulamalla suomeksi.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että Lauri Yrjölä saavutti huomattavasti enemmän menestystä kansainvälisten raatien äänestyksessä. Raadit sijoittivat Laurin viidenneksi 43 pisteellä. Sen sijaan yleisöäänestyksessä Helppo elämä sai toiseksi vähiten ääniä – ainoastaan 3,49 % äänistä (15 pistettä), millä Lauri Yrjölä onnistui nippa nappa päihittämään yleisöäänestyksen jumbon Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubiesin (3 % äänistä, 13 pistettä). Äänestystuloksen perusteella suomen kieli osoittautui suomalaisille paljon suuremmaksi kynnyskysymykseksi kuin ulkomaalaisista koostuneille raadeille. Ulkomaalaisten raatien mielestä suomenkielinen laulu oli parempi kuin monet kilpailun englanninkielisistä. Toivottavasti Lauri Yrjölän äänestystulos rohkaisisi jatkossa lähettämään UMK:uun entistä ennakkoluulottommammin lauluja, joita ei esitettäisi englanniksi.

Kielikysymyksen nouseminen esille toistuvasti vanhoilla ja väsyneillä argumenteilla on hieman harmillista. Esimerkiksi suomen sukulaiskielellä viroksi esitetyt kappaleet ovat menestyneet Euroviisuissa erinomaisesti (6. sija vuosina 2009 ja 2012), ja onhan Teräsbetonikin aikoinaan yhdeksän vuotta sitten päässyt semifinaalista jatkoon suomenkielisellä kappaleella.

Ennakkopöhinä ei merkitse juuri mitään


Koko UMK-prosessin aikana Suomen viisuedustajan valintatilaisuutta on pyritty viemään nuorekkaampaan suuntaan muun muassa some-viestinnän avulla. #UMK-hashtag "trendaa" aina suorien lähetysten aikana, ja tv-lähetysten lisäksi ennakkoon pyritään herättämään pöhinää esimerkiksi Facebook-livelähetyksillä ja Snapchat-videoilla. Joka tapauksessa UMK:nkin kohdalla edelleen todellinen kantava voima on oletettavasti vähintään keski-ikäinen suomalainen, joka istuu lauantaina perinteisen viestinnän instituution – eli television – ääreen ja kuulee kilpailukappaleet ensimmäistä kertaa suorassa lähetyksessä. Tämä kansanosa on se suuri enemmistö, joka myös vaikuttaa UMK:n yleisöäänestyksen tulokseen.

Tänä vuonna ennakkosuosikin viittaa kantoi harteillaan Emma laulullaan Circle of life. Koska tänä vuonna minkäänlaisia live-esityksiä ei ollut nähty ennen finaalilähetystä, ennakkoveikkaukset perustuivat muihin kriteereihin, kuten laulujen musiikkivideoihin. Kenties sen vuoksi koko kilpailun tulosta on luonnehdittu "yllättäväksi". Circle of life nousi nopeasti euroviisufanien suosioon, eikä mikään ihme, sillä laulu edustaa juuri sellaista musiikkityyliä, mikä kutkuttaa viisufanaatikkoa oikeasta pisteestä. Monien luonnehdintojen mukaan kappale olikin UMK-kattauksen ”euroviisumaisin”. Emma saavutti suomalaisten viisufanien perinteisen fanipalkinnon. Euroviisufanit olivat selvästi yliedustettuina esimerkiksi UMK:n ennakkoäänestyksessä, jossa Emma sai ylivoimaisesti eniten ääniä, peräti 30,4 % kaikista äänistä ja kaksi kertaa enemmän ääniä kuin toiseksi sijoittunut My First Band (15,0 %). Ylivoimaisen ennakkoäänestystuloksen perusteella Emman asema ennakkosuosikkina kasvoi ennestään. Siitä huolimatta, kun tuli lopullisen yleisöäänestystuloksen aika, Emma saavutti vasta kolmanneksi eniten ääniä (12,3 % äänistä, 53 pistettä), vaikka tähän pottiin oli laskettu mukaan ennakkoäänet. Eroavaisuudet kuvastavat, että suorassa lähetyksessä annetaan huomattavasti enemmän ääniä kuin ennakkoäänestyksessä. Voittaja Norma Johnin Blackbird sijoittui ennakkoäänestyksessä vasta viidenneksi (8,3 %), mutta se oli lopulta yleisöäänestyksen ylivoimainen voittaja (20,5 % äänistä, 88 pistettä). Viime vuoden UMK-finaalissa suoran lähetyksen aikana annettiin noin seitsemän kertaa enemmän ääniä kuin ennakkoäänestyksessä. Itse asiassa tänä vuonna toistui samanlainen asetelma kuin viime vuonna, sillä Saara Aallon No fear oli sijoittunut niin ikään finaalin ennakkoäänissä vasta viidenneksi, mutta onnistui kuitenkin nousemaan suoran lähetyksen aikana yleisöäänestyksen selkeäksi ykköseksi.

Vielä vuonna 2017 olisi hyvä ymmärtää, että kaikenlaiset ennakkoveikkaukset ja faniarviot edustavat loppujen lopuksi vain marginaalia. Lopullisen ratkaisun tekevät edelleen niin kutsutut "kansan syvät rivit" suorassa lähetyksessä live-esitysten perusteella. Monien arvioiden mukaan Norma Johnin laulu Blackbird puhkesi kukkaan livetilanteessa, ja juuri live-esitysten perusteella äänestetään myös Euroviisuissa. Katsojat tarttuvat puhelimeen, kun jokin esitys onnistuu tekemään vaikutuksen. Usein voittoesitykset onnistuvat olemaan pitkän televisiolähetyksen dramaturgisia kohokohtia. Ja sitähän Norma Johnin vaikuttava ja onnistunut esitys UMK-finaalissa oli. Siinä mielessä Norma Johnin voitto ei ollut missään nimessä yllättävä, vaikka se ei ennakkoveikkauksissa ja -pöhinöissä olisikaan kuulunut kärkikahinoihin. UMK:sta puuttui koko kansan tuntema tähti, joka olisi voinut pelkällä nimellään voittaa yleisöäänestyksen, joten suomalaiset tekivät kuten kansainvälisissä viisuissa: äänestivät jälleen kerran laadukkainta – ja that's it.

Ylipäätään näinä kansalaisjournalismin aikoina on syntynyt ilmiö, missä euroviisufanien sivustot ja blogikirjoitukset ovat päätyneet yhä useammin viisu-uutisoinnin lähteiksi. Kun halutaan tietää, mitä mieltä ulkomaalaiset ovat Suomen viisukappaleista, tieto löytyy helpoimmin viisuharrastajien sivustoilta. Olisi kuitenkin syytä muistaa, että viisufanien arviot perustuvat usein heidän omaan musiikkimakuunsa, joka ei välttämättä mittaa millään tavalla laulun menestyspotentiaalia viisuissa. Jos euroviisufanit saisivat yksin päättää viisutuloksista, Lordi ei olisi ikinä voittanut eikä Teräsbetoni päässyt semifinaalista jatkoon.

Vihdoinkin vaikeampi sävellys Suomen viisuksi


Suomen 51. viisuedustajaksi valittiin kokonaispaketti, joka ei millään tavalla vastaa "perinteisen euroviisun" mielikuvia. Blackbird ei ole syntynyt sen vuoksi, että lähdettäisiin tehtailemaan mahdollisimman toimivaa euroviisua, vaan se on aidosti kunnianhimoinen sävellys. Ja hyvä niin. 2010-luvulla euroviisukliseet eivät ole enää menestyneet. Yhä useammin Euroviisujen kärkisijat valtaavat kappaleet, jotka olisivat olemassa ilman Euroviisujakin. Blackbirdin myötä on osoitettu, että suomalaiset ovat valmiita lähettämään Euroviisuihin taiteellisemman ja vaikeamman vaihtoehdon.

Vuosi sitten UMK:ssa Mikael Saaren kilpailukappale On it goes herätti runsaasti kiivasta keskustelua. Laulu sai paljon ylistystä muun muassa kulttuuritoimittajilta ja muusikoilta, mutta sitä luonnehdittiin monissa yhteyksissä aivan "vääränlaiseksi" Euroviisuja varten. Sävellystä pidettiin liian vaikeana ja haastavana. Euroviisukelpoisuus ei täyttynyt, koska laulua ei voinut hyräillä mukana. Viime vuoden UMK:n äänestyksissä suosittiin vielä helpoimpia vaihtoehtoja: Mikael Saaren päihittivät Sandhja ja Saara Aalto, joiden esitysten "euroviisukelpoisuutta" ei lainkaan kyseenalaistettu. Kuitenkin viime vuoden toukokuussa Ukrainan Jamala osoitti, että Euroviisut voidaan voittaa taiteellisella ja jopa synkällä kappaleella, joka ei millään tavalla edusta tyypillistä euroviisukliseetä. Ukraina saavutti viime vuoden euroviisufinaalissa Suomen yleisöäänestyksessä täydet 12 pistettä. Jälleen kerran suomalaiset osasivat äänestää laadukkainta. Joku voisi päätellä, että Jamala on avannut latua haastavammalle ja omaehtoisemmalle tunteita herättävälle musiikille. Jamala ei ole kuitenkaan ainoa haastavammalla kappaleella Euroviisuissa menestynyt artisti. Esimerkiksi vuonna 2012 Albania sijoittui viidenneksi Rona Nishliun esittämällä laululla Suus. Kappale on kaikkea muuta kuin helppo, ja esitys suorastaan veretseisauttava.

Kuinka Norma Johnin käy Kiovassa? Sitä on hyvistä edellytyksistä huolimatta tässä vaiheessa mahdotonta arvioida, koska Kiovan Euroviisuihin 2017 on valittu vasta viisi kappaletta (Suomen lisäksi Albania, Georgia, Valko-Venäjä ja Iso-Britannia) ja kilpailuun on ilmoittautunut peräti 43 maata. Suomen kilpailukappale on erittäin laadukas ja musiikillisesti ansioitunut, mutta euroviisumenestys perustuu kuitenkin myös hyvin pitkälti siihen, millaiseksi kilpailuseura muodostuu. Yksinkertaistettuna esimerkkinä: balladivoittoisessa vuosikerrassa usein nopeat kappaleet erottuvat edukseen, vastaavasti uptempo-vuosina balladien on helppo menestyä. Toistaiseksi ei myöskään tiedetä kummassa semifinaalissa Suomi esiintyy ja mitkä maat on valikoitu kilpailemaan samaan semifinaaliin. Viisuharrastajat ovat pelänneet, että Jamalan voiton myötä kilpailusta on tulossa naisartistien ja vahvojen balladien vuosi. Toistaiseksi ennusmerkit skenaarion toteutumiseen on olemassa, sillä jo valituista viidestä kappaleesta neljä on naisoletettujen tulkitsemia balladeja. Albanian, Georgian ja Britannian voimaballadit edustavat kuitenkin ennemmin perinteisempää viisuballadin muottia, siinä missä Suomen Blackbird on näihin verrattuna taiteellisempi ja indiehenkisempi, minkä vuoksi se kilpailee ainakin toistaiseksi omassa sarjassaan. Joka tapauksessa mikäli viisuvuosikerta – ja etenkin Suomen semifinaali – täyttyy useammasta vastaavanlaisesta taideballadista, ei viisufanien jo varmaksi julistama finaalipaikka ole missään nimessä täysin selviö.

Norma Johnin esitys UMK:ssa oli erinomaisen vaikuttava. Joka tapauksessa UMK-finaalissa se sai myös vetoapua siitä, ettei yksikään toinen esitys onnistunut vakuuttamaan samalla tavalla. Kiovassa kilpailuseura tulee olemaan väistämättäkin huomattavasti korkeatasoisempi. Suomella on ollut viisuhistoriansa aikana toistuvasti ongelmia lopullisen kilpailuesityksen suhteen. Milloin muutoin niin varmalla esiintyjällä on ollut ramppikuumetta, milloin esitys kaatuu tyylittömiin asuvalintoihin, milloin koko esitys on ollut kuin kalpea varjo verrattuna Suomen karsinnassa nähtyyn lupaavaan esitykseen. Esimerkiksi viime vuonna Tukholmassa Sandhjan esityksestä puuttui kaikki se vilpitön ilo ja vapautunut energia, mikä UMK:ssa oli vielä havaittavissa. Suomen viisudelegaation on syytä keskittyä pohtimaan, kuinka samanlainen vaikuttava tunnelataus ja intensiteetti saadaan aikaiseksi vielä suuremmalla lavalla. Peruslähtökohta on toimiva: esitys on ilman muuta syytä pitää pelkistettynä, mitään sirkustemppuja tai ilotulituksia ei tähän kokonaispakettiin tarvita. Mutta viisuesityksissä pienillä yksityiskohdilla, kuten kamera-ajoilla ja kuvakulmilla sekä taustascreeneille heijastettavilla väri- ja valomaailmoilla voidaan saada ihmeitä aikaan.