Dannyn keskipitkä oppimäärä

Vain elämää alkaa taas tänään. Ohjelman kahdeksas tuotantokausi saakin komean lähtölaukauksen, kun ensimmäisessä jaksossa vietetään suomiviihteen legendan Dannyn päivää. Kuten Finnhitsaaja-blogin konventioihin kuuluu, aina kun tässä mainiossa televisio-ohjelmassa on vuorossa finnhits-mielessä kiinnostavan artistin jakso, julkaistaan hänen tuotantoonsa keskittyvä kirjoitus tietoiskuineen ja Spotify-soittolistoineen. Dannyn jakson kunniaksi kokosin 16 anekdoottikokonaisuutta musiikkineuvos Lipsasen pitkän ja ansiokkaan uran varrelta. Illan jaksoon voi valmistautua myös kuuntelemalla Ison-D:n tuotannon helmiä kokoamiltani Spotify-soittolistoilta. Ensimmäinen soittolista on koko uran kattava hittikimara, toiseen on taas koottu harvinaisia poimintoja Dannyn laajasta levytysrepertuaarista.

Ykkönen – Ilkan päivänä kaikki alkoi

Ilkka Lipsasen (s. 24. syyskuuta 1942) musiikillinen ura alkoi ammattimaisesti 1960-luvun alkupuoliskolla hänen liittyessään Islanders-yhtyeen solistiksi. Islanders oli alun alkaen lauttasaarelaisten kaverusten vuonna 1962 perustama bändi, joka soitti aikansa kuuminta nuorisomusiikkia eli rautalankaa. The Beatlesin suosio kuitenkin syrjäytti rautalangan ja rautalankayhtyeille tuli tarve löytää itselleen solisti. Palaset loksahtivat kohdalleen, kun aikaisemmin The Electric Five -bändissä laulanut Ilkka Lipsanen päätyi Islandersin laulajaksi. Kiinnityksen myötä Lipsanen kehitti itselleen taiteilijanimen Danny.

Sitkeän yrittämisen jälkeen levy-yhtiö Scandia tarjosi Islandersille mahdollisuuden koelevytykseen. Bändin jäsenet kaavailivat ensilevytyksekseen kappaletta Hey Boba Lou, joka oli ollut heidän suosituin keikkabravuurinsa. Lopulta tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että levytettäväksi pitäisi keksiä jokin persoonallisempi laulu, jonka avulla Islanders erottuisi kaikista muista samanlaisista rock-bändeistä. Danny kuuli sattumalta Joan Baezin vuonna 1960 levyttämän East Virginian, joka pohjautui vanhaan amerikkalaiseen kansansävelmään. Lipsanen viehättyi lauluun ja laati siihen sovituksen. Maanantaina 9. maaliskuuta 1964 Islanders äänitti Kulttuuritalon studiossa ensimmäisen singlensä East Virginia / Hey Boba Lou.

Tasan viikkoa myöhemmin, eli maanantaina 16. maaliskuuta – Ilkan nimipäivänä – single ilmestyi levykauppoihin. East Virginia osoittautui täysosumaksi. Koskettava mollimelodia, Dannyn pehmeä tulkinta ja Islandersin ajanmukainen kitarasoundi tekivät vaikutuksen kuuntelijoihin. Levytys voitti Levyraadin ja saavutti myöhemmin radion Kahdeksan kärjessä -ohjelman ykkössijan. Danny & Islanders siivitti tiensä suomalaisen pop-taivaan huipulle.

Se olla voi toisinkin päin – suomen kielellä pop-idoliksi

Danny & Islanders julkaisi vuonna 1964 kaksi muutakin englanninkielistä singleä Short on love / The Wanderer ja She's not there / Jambalaya. Lupaavasta alusta huolimatta bändin tulevaisuudennäkymiin ilmaantui synkkiä pilviä. Lokakuussa 1964 isänmaa kutsui alokas Lipsasta suorittamaan asepalveluksensa Dragsvikiin. Dannyn lähdettyä armeijan harmaisiin Islandersin komppikitaristi Pepe Willberg patistettiin mikrofonin eteen.

Scandia oli kiinnostunut jatkamaan yhteistyötä Dannyn kanssa, mutta yhdellä edellytyksellä: levytysten esityskielen tulisi vaihtua suomeksi. Danny ei ollut aluksi ajatuksesta innostunut, sillä nuoriso vannoi englanninkielisen musiikin nimiin siinä missä suomen kieli assosioitiin vanhempien sukupolvien musiikkimieltymyksiin. Danny kuunteli kauhistuneena levy-yhtiönsä kehotusta ryhtyä esittämään perinteistä tanssimusiikkia, mikä takaisi pitkän uran laulajana. Danny esitti toivomuksen, että levytysten sovituksista voitaisiin laatia sen verran moderneja, jotta ne iskisivät myös nuorison makuhermoon. Tähän "kompromissiratkaisuun" kenelläkään ei ollut vastaansanomista.

Dannyn ensimmäinen LP-levy ilmestyi
kesällä 1966.

Danny kävi armeija-aikoinaan levyttämässä ensimmäiset suomenkieliset laulunsa. Ensimmäinen single Jos tulla saisin / Kaikki entinen ei vielä herättänyt huomiota, mutta toinen yritys osuikin sitten kultasuoneen: maaliskuussa 1965 Danny sai levytettäväkseen Petula Clarkin megahitin Downtown, johon Kari Tuomisaari oli kynäillyt suomenkielisen sanoituksen Kauan. Syksyllä listoille nousi seuraava hitti Piilopaikka ja vuoden 1966 puolella ikuistettiin muun muassa sellaiset pop-klassikot kuin Kesäkatu ja Renegades-hitin suomenkielinen versio Salattu suru. Onnistuneet levytysvalinnat tekivät Dannysta yhden Suomen menestyneimmistä pop-laulajista. Danny ja Johnny kilpailivat tasaväkisesti nuorison keskuudessa Suomen ykköspopparin tittelistä. Dannyn ihailijakerhoon liittyi tuhansia jäseniä.

Dannyn 1960-luvun levytystuotanto koostuu miltei sataprosenttisesti käännöskappaleista. Suomenkielisiä sanoituksia aikansa menestyshitteihin kirjoittivat eturivin iskelmäsanoittajat: Kari Tuomisaaren lisäksi Saukki, Juha Vainio ja Pertti Reponen. Dannyn 60-luvun levytysten sovituksista vastasi pääsääntöisesti Scandian voimakaksikko Jaakko Salo ja Esko Linnavalli.

Valoa ja energiaa – näkemyksellinen taiteilija, joka toi show'n Suomeen

Mahtipontisesti toteutetut Danny-show't kiersivät Suomen lavoja
vuosien 1966 ja 1980 välillä. Kunnianhimoiset kokonaisuudet
mullistivat käsityksen estradiviihteestä Suomessa. Danny-show
oli vuosikausia nuorison ykköstapahtuma, joka rikkoi vuodesta
toiseen yleisöennätyksiä.

Danny on perinyt musikaalisuuden ja esiintymisen lahjan verenperintönä. Hänen äidinäitinsä isä Hans Sigmund Aufrichtig oli Kansallisoopperan kapellimestari. Hänen tyttärensä eli Dannyn isoäiti Magda Aufrichtig oli musiikkipedagogi ja oopperalaulaja. Dannyn äidinisänäiti Hilda Niska (o.s. Schülter) oli muusikko ja hänen viidestä lapsestaan kolmesta tuli laulajia ja yhdestä tanssitaiteilija. Danny jatkoi sukunsa perintöä omalla tavallaan oivallettuaan, että myös pop-musiikkia voisi esittää teatterinomaisin keinoin. Kesäksi 1966 Danny käsikirjoitti ensimmäisen show-kokonaisuuden Timantinkova Danny-show, joka kiersi kesäkuukausina Suomen tanssilavoja. Siitä alkoi Danny-show'n 15 vuotta kestänyt katkeamaton putki. Joka kesäksi Danny ja hänen taustatiiminsä ideoivat monipuolisia show-kokonaisuuksia, joissa Dannyn ja vakituisen yhtyeen mukana esiintyi muita aikansa tähtiä ja usein myös tanssijoita tai go go -tyttöjä sekä show'n juontaja. Kiihkeimpinä suosion vuosina saattoi kiertää kaksikin erilaista Danny-showkiertuetta. Danny-show'ssa erityisen merkittävä rooli oli leading ladyilla, joina vuosien saatossa nähtiin muun muassa Anki Lindqvist, Katri Helena, Irina Milan, Päivi Paunu, Muska Babitzin, Ami Aspelund, Vicky Rosti ja Armi Aavikko.

Danny-show't mullistivat Suomessa käsityksen estradiviihteestä. Kiertueilla oli panostettu ennennäkemättömällä tavalla rekvisiittaan ja muihin visuaalisiin elementteihin. Kiertuebussien varusteisiin kuului oma generaattori, jonka avulla luotiin valo- ja savuefektejä. Tanssilavojen ikkunat oli peitettävä, jotta luonnonvalo ei häiritsisi show'n valaistusta, ja useimmiten show'ta varten jouduttiin roudaamaan oma lisälavansa. Danny-show'sta muodostui nopeasti ehdoton ykköstapahtuma Suomen viihdelavoille. Suomalainen mediakenttä tarjosi sangen vähän nuorisolle suunnattua populaarikulttuuria, joten Danny-show't mahdollistivat pääsyn kokea livenä länsimaisia pop- ja rock-elämyksiä. Keikkapaikat täyttyivät ääriään myöten ja Danny-show't rikkoivat vuosi vuoden jälkeen yleisöennätyksiä.

Vuonna 1972 Danny-show'n veto-
nauloina olivat tiikeripythonit Urkki
ja Elvis, joten sekä show että
samana vuonna julkaistu albumi
kantoivat nimeä Käärme.

Vuosien varrella Danny-show'ssa satsattiin monenlaisiin erikoisefekteihin: lavoilla nähtiin moottoripyöriä, draamallisia kohtauksia – kuten esimerkiksi koreografioitu nyrkkeilyottelu – ja käärmeitä. Vuonna 1978 Danny käytti show'ssaan efektinä laseria kolmantena esiintyjänä maailmassa. Yhteiskunnallisen ilmapiirin politisoituessa vuosikymmenten vaihteessa show't sisälsivät usein kantaa ottavan osuuden, jossa teatraalisin keinoin esimerkiksi vastustettiin huumeita, saasteita, väkivaltaa tai Vietnamin sotaa. Danny ja hänen yhteistyökumppaninsa Jyrki Hämäläinen ja Kari Åkerberg kiertelivät Euroopassa seuraamassa kansainvälisten tähtien esiintymisiä ja ottivat vaikutteita lavaspektaakkelien ideointiin.

Täytyy jotain yrittää – viihdetaiteilija ja toimitusjohtaja

Dannyn aloittaessa uraansa viihdelaulajien ala oli todellinen villi länsi vailla sääntöjä ja vakiintuneita käytäntöjä. Iskelmälaulajien oikeudet olivat retuperällä. Artistit kulkivat julkisilla linja-autoilla tanssilavoilta toiselle tietämättä millainen säestäjäkokoonpano heitä seuraavalla keikalla odottaa. Soittotaidottomat muusikkopoppoot eivät olleet suinkaan mikään harvinaisuus. Tanssilavojen omistajat saattoivat jättää palkkioita maksamatta, mikäli laulaja ei muistanut tai halunnut tuoda tuliaispulloa mukanaan. Managerit olivat keplottelijoita, jotka vetivät välistä suuria summia ja jättivät artistille vain roposia rankasta työrupeamasta. Dannyn kollega Tapani Kansa on hieman piruillen todennut, että kaikki olosuhteet olivat tasolla, johon SAK:lainen työntekijäjoukko ei olisi enää 1960-luvulla suostunut missään liitossa. Ilkka Lipsanen ei ollut vallitsevaan tilanteeseen tyytyväinen. Hän perusti syksyllä 1966 ohjelmatoimisto D-Tuotannon, joka ryhtyi järjestämään viihdelaulajien alaa ammattimaisemmalla otteella. D-Tuotannossa huolehdittiin, että esiintyjät saivat liikealan koulutusta ja ymmärsivät maksaa oikeaoppisesti veronsa ja sosiaaliturvamaksunsa. D-Tuotanto kohosi nopeasti Suomen suurimmaksi ohjelmatoimistoksi, joka työllisti parhaimmillaan yli 300 henkilöä. 1960- ja 70-lukujen vaihteessa miltei kaikki Suomen eturivin poptähdet olivat D-Tuotannon artisteja. Edellä mainittujen leading ladyjen lisäksi artistikatraaseen kuuluivat esimerkiksi Eero Raittinen, Kisu, Markku Aro, Arto Sotavalta, Robin ja Kirka, joka herätti teinityttöjen keskuudessa vielä suurempaa hysteriaa kuin Danny. Tuleville eturivin artisteille – kuten esimerkiksi Kari Tapiolle – kiinnitys D-Tuotantoon toimi ponnahduslautana uralle. Nuorten artistien lisäksi D-Tuotannon listoille liittyivät legendaariset konkarit, kuten Tapio Rautavaara, Olavi Virta ja Tauno Palo. Vanhat mestarit luottivat visionääriseen parikymppiseen toimitusjohtaja Lipsaseen, mikä merkitsi Dannylle suurta luottamuksen osoitusta.

Danny on jatkanut esiintyjien edunvalvontaa muun muassa toimimalla pitkään Solo ry:n (Suomessa levyttävien ja esittävien solistien, solististen muusikkojen ja kapellimestarien yhdistys) puheenjohtajana sekä Gramexin hallituksen jäsenenä. Dannyn ansiokas työ kotimaisen viihdemusiikin kehittämiseksi usealla eri saralla oli merkittävin syy siihen, että tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi hänelle syksyllä 2002 musiikkineuvoksen arvonimen.

Ei ole kaikki miltä näyttää – lava-Danny ja levy-Danny

Showkiertueiden myötä Dannylle muodostui ikään kuin kaksi artistiprofiilia. Lavalla hän esitti energisiä, vauhdikkaita ja rajuja englanninkielisiä rokkeja sekä ajoittain jopa psykedeellisiä ohjelmanumeroita. Rokkiahan kansa haluaa, laulaa Danny uusimmalla albumillaan. Levylle Danny sai tulkittavakseen aivan toisenlaista, huomattavasti hillitympää musiikkia. Kesällä 1966 Suomen ykköshitti oli Dannyn koskettava balladi Vähän ennen kyyneleitä, alun perin espanjalaisen euroviisukapellimestarinakin toimineen Augusto Alguerón säveltämä El ángel de la guarda. Vähän ennen kyyneleitä -laulun suosio laajensi Dannyn kuuntelijakuntaa. Tyttärien lisäksi äidit kiinnostuivat nuoresta pop-tähdestä. Danny on useaan otteeseen muistanut mainita, että Vähän ennen kyyneleitä avasi ovet Pohjanmaan keikkalavoille. 1960-luvun tangobuumin aikana Pohjanmaalla vannottiin pyhästi tangon nimiin, kun taas nuorisomusiikkia soittaneita rokkibändejä suorastaan karsastettiin. Vähän ennen kyyneleitä teki Dannysta salonkikelpoisen.

Syksyllä 1966 Dannyn balladimenestysten linjaa jatkoi Hiljainen kitara. Slovareiden lisäksi Dannylle annettiin levytettäväksi latinalaisamerikkalaisia sävellyksiä, muun muassa ikivihreät Amado mio ja Besame mucho, jotka sisällytettiin Dannyn ensimmäiselle LP-levylle vuonna 1966. Vuonna 1967 ikuistettiin vuorostaan Painajainen (brasilialainen klassikkosävelmä Mas, que nada) ja Rebecca, joka ylsi Suomen listaykköseksi.

Dannyn läheinen ystävä Jyrki Hämäläinen on luonnehtinut aikoinaan, kuinka tietynlainen kaksijakoisuus on aina määrittänyt Dannyn uraa ja Ilkka Lipsasen elämää. Ei ole suinkaan tavanomaista, että taiteilija on samalla liikemies ja yksityisyrittäjä. Danny on itse analysoinut, että hänelle luovuus ja logiikka eivät ole toistensa vastakohtia. Ilkka Lipsanen syntyi varakkaaseen kauppiassukuun ja sai ruotsinkielisen koulutaustan, mutta vanhempiensa erottua hän joutui muuttamaan vaatimattomampiin oloihin Helsinkiin Katajanokalle, missä muun muassa nuorisojengien katutappelut tulivat tutuiksi.

Ristiin rastiin – laulukilpailuja ja edustustehtäviä ulkomailla

Vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana Danny on edustanut Suomea lukuisissa kansainvälisissä musiikkitapahtumissa. Hänen ensimmäinen merkittävä keikkansa ulkomailla ajoittuu syksyyn 1966, jolloin hän esiintyi Tukholman rockpyhätössä Nalenissa. Vuonna 1967 Dannyn suuntana olivat Lontoon klubit, joissa hän vetäisi muun muassa bravuurinumeronsa Work song. Tarinan mukaan eräällä keikalla yleisön joukossa olisi ollut itse Jimi Hendrix! Keväällä 1968 Danny vastaanotti Ranskan Cannesissa Midem Trophy -palkinnon maansa eniten levyjä myyneenä artistina. Saman vuoden syksyllä Danny menestyi Brasiliassa Riossa järjestetyissä pop-musiikin epävirallisissa maailmanmestaruuskisoissa (International Canção Popular). Vuonna 1983 Armi ja Danny voittivat Itä-Saksassa Rostockin laulufestivaalin Aarno Ranisen sävellyksellä Am Grunde des Meeres. Erityisen ylpeä Danny on ollut esiintymisistään Kiinassa syksyllä 1997. Dannyn showtiimi rikkoi rajoja järjestämällä Kantonissa ja Pekingissä konsertteja, joissa kiinalaiselle yleisölle esitettiin harvoin kuulemaansa länsimaista populaarimusiikkia.

Seikkailija oli Dannyn kilpailukappale vuoden 1975 viisukarsinnoissa.
Saman vuoden kesäshow'ta mainostettiin sloganilla Seikkailija on tulossa.

Lukuisista yrityksistä huolimatta Danny ei ole päässyt edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuihin. Danny kilpaili ensimmäistä kertaa euroviisukarsinnoissa vuonna 1966 Lasse Mårtensonin sävellyksellä Pieni sana. Nuorisoidolin osallistuminen viisukarsintaan herätti etukäteen huomiota, mutta aikalaislähteiden mukaan suoriin televisiolähetyksiin tottumattoman Dannyn esitys oli mennyt penkin alle, minkä vuoksi hän ei menestynyt raadin äänestyksessä. Seuraavana vuonna sujui jo paremmin: vuoden 1967 viisukarsinnoissa Danny sijoittui toiseksi Mårtensonin sävellyksellä Sua kutsun Maarit ja neljänneksi Jorma Panulan upealla teoksella Keskiyöllä – molemmat ovat sittemmin kohonneet ikivihreiksi. 1970-luvulla Danny kilpaili Jaakko Salon hassuttelukupleteilla Galileo Galilei (1973) ja Jos maailmassa vain ois kahva (1974). Varteenotettavampi viisuehdokas oli Kari Kuuvan ja Jyrki Hämäläisen kynäilemä sähäkkä ja energinen Seikkailija, joka oli vuoden 1975 viisukarsintojen suurin ennakkosuosikki. Alueraatien äänestyksessä Seikkailija kuitenkin hävisi täpärästi Pihasoittajien Viulu-ukolle. Myöhempinä vuosikymmeninä Danny nähtiin viisukarsinnoissa vielä vuonna 1986 (Ninja, säv. Veikko Samuli) sekä vuonna 2004, jolloin hänet kutsuttiin esittämään Jukka Karppisen kirjoittama kappale Seven times seven. Alun perin Danny pyrki kyseisiin viisukarsintoihin toisella laululla, mutta esiraati ei kelpuuttanut sitä mukaan kilpailuun. Kun jatkoon äänestetty Seven times seven liippasi nimensä puolesta niin läheltä Dannyn levyttämää klassikkoa, Yleisradio keksi pyytää Dannya kappaleen solistiksi viisukarsintoihin. Alkuperäiseksi esittäjäksi kaavailtu Kimmo Kouri joutui väistymään takariviin taustalaulajaksi.

Kotoisessa Syksyn sävelessä Danny ei kilpaillut koskaan. Vuonna 1977 Dannyn ja Armin oli tarkoitus osallistua Syksyn säveleen laululla Kaiken sulle antaisin, mutta juuri ennen loppukilpailua heidän laulunsa diskattiin kilpailun uusien sääntöjen vastaisena. Vuonna 1986 Armi & Danny kilpailivat Kevään sävelen finaalissa kappaleella Pelkkää hyvää.

Kuin filminauhaa – Danny elokuvarooleissa

Danny-dokumenttielokuvan ensi-ilta oli syksyllä 2016.

Scandia-levy-yhtiöllä oli läheiset suhteet Spede Pasasen klaaniin. Sävelsihän Jaakko Salo musiikin lähes jokaiseen Spede-elokuvaan ja vastaavasti Simo Salminen levytti unohtumattomat esityksensä (kuten Rotestilaulu) Scandialle. Vuonna 1968 Suomen suosituin pop-idoli keksittiin kutsua näyttelemään Speden Robin Hood -henkiseen elokuvaan Noin seitsemän veljestä. Danny esitti filmissä laulavaa kertojaa, joka johdatteli elokuvan juonta tapahtumasta toiseen Seitsemän kertaa seitsemän -melodian tahdissa. Samana vuonna Danny levytti Seitsemän kertaa seitsemän -kappaleen uudella Jukka Virtasen kirjoittamalla sanoituksella. Speden elokuvassa laulua ei siis kuulla levyversion sanoilla, vaikka usein historiikeissa näin annetaan ymmärtää.

Yhteistyö Speden kanssa jatkui seuraavana vuonna, kun Danny esiintyi cameoroolissa elokuvassa Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut. Elokuvassa kuullaan Dannyn laulamana Ei ole kaikki miltä näyttää. Dannyn nimi mainitaan elokuvien alkuteksteissä heti toisena pääosaesittäjän Spede Pasasen jälkeen. Dannyn roolit eivät olleet todellisuudessa niin merkittäviä, mutta elokuvat saivat runsaasti julkisuutta maan ykkösnuorisotähden nimellä. Yhteistyö Pasasen kanssa harmillisesti kariutui toisen elokuvan jälkeen. Spede oli ajatellut käyttävänsä kuvamateriaalia vuoden 1970 Danny-show'sta Danny 70Systeemi. Dannylle ja Spedelle tuli suunnitelman toteuttamisesta erimielisyyttä. Konflikti äityi niin pahaksi, että miesten välit menivät kokonaan poikki. Vanhojen hyvien aikojen kunniaksi Danny vilahti nopeasti Speden menehtymisen jälkeen kuvatussa viimeisessä Turhapuro-sarjan elokuvassa Uuno Turhapuro – This is my life (2004).

Marraskuussa 2016 ensi-iltansa sai Sakari Saksan ohjaama dokumenttielokuva Danny. Dannyn uraa ja saavutuksia käsittelevä liki kaksituntinen dokumentti koostuu maestron omista tarinoinneista, läheisten ja kollegoiden haastatteluista sekä arkistopätkistä.

Pelkkää tulta – huikea hittiputki 60-luvun lopulla... ja vielä 70-luvun alussa

Dannyn ilmiömäinen suosio ei laantunut 1960-luvulla missään vaiheessa. Keikoilla nuoren naisvoittoisen yleisön keskuudessa vallitsi suoranainen Danny-hurmos. Danny fan clubin prexy Leila Salmelainen hukkui idolille kohdistettuun fanipostiin. Danny-show't olivat vuodesta toiseen todellisia menestystarinoita. Levytysrintamalla huikea hittiputki vain jatkui 1960-luvun viimeisinä vuosina. Vuoden 1968 superhitti oli Tuuliviiri, mutta samana vuonna äänitettiin myös Aaveratsastajat, Seitsemän kertaa seitsemän, Olet kohtaloni (You are my destiny), Angelica ja Pistolero.

Vuonna 1971 ilmestyi albumi D, joka
sisältää muun muassa Tom Jones
-käännöksen Hän on lady.

Vuoden 1969 hittikappale oli listaykköseksi yltänyt Se eikö todista että muutuin. Vuonna 1970 levytettiin jälleen suuren luokan Danny-klassikko Tuulensuojaan, joka viihtyi listoilla pitkään. Vuonna 1971 ilmestyi vuorostaan Hän on lady ja toukokuussa 1972 Danny oli jälleen Suomen listaykkönen tuplahitiksi muodostuneella singlellä Vai niin, vai niin / Maantieltä taloon.

Läpi harmaan kiven – kilpailu kovenee 1970-luvulla

Danny-show't olivat vakiinnuttaneet asemansa ja suosionsa 1970-luvulle saavuttaessa. 70-luvun puolivälissä show'n leading ladyna oli useaan otteeseen listaykköseksi ampaissut teinisensaatio Vicky Rosti. Keikkarintamalla sujui mukavasti. Sen sijaan levytysrintamalla kilpailu koveni. 1970-luvulla suomalaisessa musiikkiteollisuudessa tarjonta lisääntyi ja iskelmätaivaalle nousi lukuisia uusia pop-iskelmätähtiä, joiden levytykset vetivät hittikilpailussa pidemmän korren. Danny, joka oli tuohon mennessä tottunut levyttämään vuosittain useampiakin menestyshittejä, havahtui tilanteeseen, jossa uudet levytykset jäivät kauas listojen kärjestä. Vuonna 1973 ilmestynyt albumi Mentävä on ja vuonna 1974 julkaistu nuorekas Danny in beat jäivät vähälle huomiolle, eivätkä saavuttaneet listasijoituksia.

Dannyn finnhitsit

Finnhits 2: Seikkailija (1975)
Finnhits 3: Kuusamo (1976)
Finnhits 4: Pelkkää tulta (1976)
Finnhits 7: Kaiken sulle antaisin (1977)*
Finnhits 8: Me vain (1978)*
80-luvun Finnhits 1: Jos sinäkin tahdot (1979)*
80-luvun Finnhits 4: Vain kaksi nauhaa (1981)

* Dannyn ja Armin duettolevytyksiä

Pelastukseksi osoittautui italialaisen Toto Cutugnon kokeilevampaakin musiikkia esittäneen Albatros-yhtyeen levytys Africa, josta tuli kansainvälinen menestys Joe Dassinin levyttämänä ranskankielisenä versiona L'été indien. Juha Vainio suomensi laulun Kuusamoksi. Maaseudun koskemattoman luonnon ainutlaatuisuutta ja suurkaupungin elämäntyylin ankeutta kuvaileva levytys osui suoraan rakennemuutoksen kourissa kamppailevan kansakunnan sydämeen. Maaseudun autioituminen oli ollut käynnissä jo pitkään ja Suomessa elettiin voimakkaan kaupungistumisen aikaa. Juuriltaan revityt lähiöihin muuttaneet ihmiset eivät aina kokeneet kaupunkilaista identiteettiä omakseen. Huhtikuussa 1976 Kuusamo nousi Suomen listaykköseksi. Danny otti ykkössijan liikuttuneena vastaan. Vanha tiikeri oli edelleen kuvioissa mukana. Jotain suurempaa oli kuitenkin vielä luvassa...

Kaksin aina kauniimpi – kuinka ikimuistoinen hellyysbuumi sai alkunsa?

Säveltäjämestari Veikko Samuli, joka oli säestänyt 1970-luvun alkupuoliskolla Danny-show'ta Made in Finland -orkesterissa, innostui Smokie-yhtyeen hitistä I'll meet you at midnight. Samuli halusi säveltää samantyylisen laulun. Juha Vainio oli kohdannut ravintolassa Pentti Saarikosken. Omien alojensa merkittävimmät sanasepot olivat vaihtaneet ajatuksia aiheesta hellyys. Juttelutuokiosta inspiroituneena Vainio laati Samulin sävellykseen sanoituksen nimeltään Tahdon olla sulle hellä. Vainion tekstin nähtyään Veikko Samuli järkyttyi, sillä hän piti sanoitusta suorastaan kornina. Alun perin Veikko Samuli oli ajatellut Tahdon olla sulle hellän esittäjäksi ystäväänsä Kari Tapiota. Kari Tapiolta oli kuitenkin ilmestynyt albumi vain hieman aikaisemmin, joten uudet levytykset eivät olleet ajankohtaisia. Seuraavaksi laulua tarjottiin Dannylle.

Danny ja Suomen missiorganisaatio olivat sopineet, että vuoden 1977 Miss Suomi voisi kiertää kesällä Danny-show'n yhteydessä etsimässä uusia kokelaita seuraavan vuoden missikilpailuun. Helmikuussa Miss Suomen kruunu asetettiin 18-vuotiaan Armi Aavikon kutreille. Armi ei ollut kuitenkaan innostunut hänelle kaavaillusta tehtävästä. Kun Dannylle selvisi, että Armi oli nuoruudessaan harrastanut musiikkia, hän ehdotti koelaulua ja yhteistä levytystä. Tahdon olla sulle hellä muutettiin duetoksi. Levy-yhtiö Scandia ei ollut varauksettoman innostunut laulavasta missistä, mutta Danny piti suunnitelmastaan härkäpäisesti kiinni. Lopulta Tahdon olla sulle hellä julkaistiin huhtikuussa 1977 Dannyn Beatles-singlen B-puolella.

Kun Tahdon olla sulle hellä ensiesitettiin Suomen kansalle Toivotaan toivotaan -ohjelmassa 17. huhtikuuta 1977, lähti vyörymään lumipalloefekti, jonka mittaluokkaa kukaan ei osannut ennakoida. Laulusta tuli vuoden ehdoton ykköshitti, joka pysyi listaykkösenä kesäkuusta syyskuuhun. Syntyi suorastaan Danny & Armi -ilmiö. Singleä myytiin uskomattomat 10 000 äänitettä, minkä johdosta Danny ja Armi vastaanottivat harvinaislaatuiset kultasinglet. Elokuussa 1977 julkaistu Dannyn pitkäsoitto Tahdon olla sulle hellä myi timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 kappaletta. Kaiken huipuksi laulun syrjäytti listan ykköspaikalta lokakuussa vasta Dannyn ja Armin seuraava hitti Kaiken sulle antaisin.

Timanttilevylukemiin yltänyt Tahdon
olla sulle hellä (1977) on oikeastaan
Dannyn sooloalbumi. Levy sisältää
vain kaksi duettoa Armin kanssa.

Dannyn ja Armin supermenestyksen vanavedessä suomalaisessa iskelmäkulttuurissa alkoi hellyysbuumi. Markku Aro lauloi Ollaan lähekkäin ja Syksyn sävelen voitti Marionin Rakkaus on hellyyttä. Kaiken suursuosion vastapainoksi Tahdon olla sulle hellä herätti runsaasti kritiikkiä. Etenkin rockväki käänsi viimeistään nyt Dannylle selkänsä, kun 34-vuotias konkari alkoi laulaa hempeitä teinimissin kanssa. Armi Aavikon kouluttamatonta lauluääntä arvosteltiin julmin sanankääntein – Aavikko itsekin luonnehti laulavansa kuin sirkkeli. Yleisradion Iltatähti-ohjelman kärkeväsanainen juontaja Sinikka Hein kutsui duettoparia Miss Suomeksi ja Mister Bisnekseksi. Hector lauloi tummanpuhuvassa ja arkirealistisessa Kadonneet lapset -albumissaan "kuinka tämä iskelmähellyysaate lopultakin ihmistä nöyryyttää". Huumoripoppoo Kake Singers levytti parodian Ollaan kahden lällällää. Jarno Patala ja Juho Paunonen äänittivät kulttisuosioon kohonneen huumorialbumin Seuramatka Suomessa, jonka menestynein raita oli Dannya ja Armia nälvivä Hannu + Harmi.

Ystävät ja rakastavaiset – 18 vuotta tiivistä yhteistyötä Armin kanssa

Tuskin kukaan saattoi aavistaa, että Dannyn ja Armi Aavikon yhteistyö tulisi kestämään liki parikymmentä vuotta. Armi ja Danny olivat vuoteen 1995 asti esiintymislavoilla erottamaton parivaljakko. Menestys ei rajoittunut suinkaan ainoastaan Tahdon olla sulle hellä -megahittiin. Syksyn sävelestä diskattu Kaiken sulle antaisin valloitti listojen ykkössijan lokakuussa 1977. Helmikuussa 1978 julkaistiin kolmas hitti Me vain, joka sijoittui listoilla kolmanneksi. Kesällä 1978 levykauppojen hyllyille ilmestyi Dannyn ja Armin yhteisalbumi, jonka kaikki laulut ovat hellyysbuumin takuumiesten Veikko Samulin ja Juha Vainion käsialaa. Danny, jonka levytystuotanto oli tuohon mennessä koostunut miltei pelkästään käännöskappaleista, julkaisi nyt sataprosenttisen kotimaisen älppärin. Levyn aloitusraita Silloin vasta kaiken saan jatkoi Dannyn ja Armin menestyshittien ketjua. Dannyn ja Armin LP myi nopeasti kultaa. Älppäri on vuosien saatossa noussut todelliseksi suomi-iskelmän klassikoksi.

Kesän 1978 show kantoi nimeä Danny & Armi laserajassa. Syyskuussa 1978 Mainos-TV lähetti samannimisen puolen tunnin televisio-ohjelman. Lähetys oli suunniteltu ulkomaista yleisöä silmällä pitäen, sillä Armi ja Danny lauloivat hittikappaleitaan englanniksi Pertsa Reposen käännöksin. Scandian myyntitykki Gugi Kokljuschkin oli onnistunut myymään I wanna love you tender -singlen 16 maan musiikkimarkkinoille. Danny ja Armi eivät kuitenkaan tässä vaiheessa saavuttaneet kansainvälistä huomiota. Sen aika oli vasta 2000-luvulla, kun YouTuben alkuaikoina Danny ja Armi laserajassa -televisio-ohjelmasta poimittu I wanna love you tender -esitys muodostui maailmanlaajuiseksi netti-ilmiöksi. Etenkin Aira Samulinin johtaman tanssiryhmän Rytmikkäiden koreografia herätti varsin suurta huvittuneisuutta. Esityksestä tehtiin useampia kokonaisia uusia parodiavideoita. Meemiksi kohonneen Grease-vaikutteisen koreografian oli aikoinaan suunnitellut Jari Samulin.

Vuonna 1979 julkaistiin Dannyn ja Armin Toinen LP. Tälle levylle kelpuutettiin muidenkin lauluntekijöiden tuotoksia ja muutamia käännöskappaleita, jollainen on esimerkiksi albumin tunnetuin kappale Jos sinäkin tahdot (italialaisen Alan Sorrentin Tu sei l'unica donna per me). Samana vuonna Danny-show'n pääesiintyjänä oli kokonainen kvartetti Finntastic, jossa Dannyn ja Armin lisäksi hellyyden ilosanomaa levittivät Pepe Willberg ja vuoden 1978 Miss Suomi Seija Paakkola.

Vuoden 1980 jälkeen Danny ei enää järjestänyt perinteistä kesäshowkiertuetta. Uusiksi keikkapaikoiksi valikoituvat ravintolat ja yökerhot. Keväällä 1981 Helsingin Kaivohuoneella esitettiin Dannyn ja Armin ensimmäinen ravintolashow, joka saavutti yleisömenestyksen ohella suopeita arvioita kriitikoiltakin. 1980-luvulla Armi ja Danny keikkailivat säännöllisesti tanssilavoilla ja ravintoloissa. 1990-luvun puolella luvassa olivat spektaakkelimaiset show't Itämeren autolautoilla. Vuonna 1995 kaksikko levytti viimeisen yhteisen kappaleensa Kun kuulen makeen musiikin. Keväällä 1995 Armi vetäytyi sairauslomalle, minkä seurauksena Dannyn ja Armin ammatillinen yhteistyö päättyi.

Ei saa häiritä leijonaa – säästöliekillä 1980-luvulla

1980-luku on ollut Dannyn uran hiljaisin vuosikymmen. Perinteisten Danny-show -kiertueiden päätyttyä Armi ja Danny keikkailivat edelleen säännöllisesti mutta huomattavasti aikaisempaa "matalammalla profiililla" ja pienemmissä keikkapaikoissa. Myös levytystahti hiipui suorastaan olemattomaksi. 1980-luvun alkupuoliskolla Danny kävi levyttämässä vain kolme satunnaista levytystä eri esittäjien kokoelmille.

Ninja-albumilla (1986) kuullaan Dannya
kasarisoundeilla.

Vuonna 1986 Danny palasi pitkästä aikaa levytysstudioon. Kuuden vuoden tauon jälkeen julkaistiin uusi pitkäsoitto nimeltään Ninja – levy-yhtiönä oli Matin ja Tepon M & T Tuotanto. Valitettavasti Suomessa elettiin albumin ilmestymisen aikoihin iskelmämusiikin kriisiaikaa, joten vahvasti 80-luvun soundeilla varustettu iskelmälevy ei löytänyt suurta yleisöä.

Ninja-LP:n jälkeen Danny jatkoi levyttämistä Levytuottajat-levy-yhtiölle Vexi Salmen ja Kassu Halosen johdolla. Vuonna 1988 julkaistu albumi Elämän sävel jäi niin ikään vähälle huomiolle, vaikka levy sisältääkin yhden Dannyn pidetyimmistä lauluista: Danny levytti uuden version 1970-luvun alun hittikappaleesta Amarillo. Dannyn kilpailija Johnny oli levyttänyt laulun suomenkielisen version alun perin vuonna 1972. Johnny vetäytyi aikoinaan viihdebisneksestä kokonaan pois, joten Dannyn päivitetyn version myötä Amarillo on mielletty Dannyn hitiksi. Dannyn keikoilla ilta toisensa jälkeen Amarillo villitsee yleisön ja nostaa tunnelman kattoon. Vuonna 2013 Dannyn nettisivuilla järjestetyssä äänestyksessä Amarillo osoittautui suosituimmaksi kappaleeksi.

Mies viisikymppinen – iskelmän uusi nousu 1990-luvulla ja vanhojen starojen paluu

1990-luvun alkaessa iskelmän kriisin vuodet olivat jääneet taakse ja iskelmä oli levy-yhtiölle jälleen tuottoisa bisnes. Monet menneiden vuosikymmenien tähdet nousivat jälleen suosioon. Dannyn kohdalla "comeback"-hittinä toimi Jukka Kuoppamäen sävellys Tämä taivas, tämä maa, jonka Danny levytti vuonna 1992 legendaarisen Aikamiehet-kuoron kanssa. Danny ihastui Kuoppamäen esittelemään lauluun ja sai sen 50-vuotissyntymäpäivälahjaksi samanikäiseltä lauluntekijäkonkarilta.

Tämä taivas, tämä maa -albumi (1992)
merkitsi Dannylle paluuta suosioon.
Levyä myytiin kultalevyyn oikeuttavat
25 000 äänitettä.

Yhteistyö Aikamiesten kanssa alkoi vuonna 1991 Dannyn ideoimassa O solo mio -televisio-ohjelmassa. Ideana oli yhdistää kaksi 1960-luvun megailmiötä: Danny oli nuorison jumaloima idoli, vanhemmat sukupolvet kuuntelivat Iltatuulen viestiä, joka viihtyi listoilla vuosikausia. Armi ja Danny myös vierailivat vuonna 1992 Aikamiesten juhlakonsertissa, jossa Tämä taivas, tämä maa esitettiin julkisesti ensimmäistä kertaa. Kuoppamäen isänmaallisella laululla juhlistettiin samalla Suomen 75-vuotista itsenäisyyttä. Laululla oli laman kurjuuden keskellä selkeä sosiaalinen tilaus: julistetaanhan sanoituksessa kuinka suomalainen sisu "ajat vaikeatkin hallitsee". Loppuvuodesta 1992 Fazer Finnlevy julkaisi Dannyn albumin Tämä taivas, tämä maa, joka myi vuosien saatossa kultalevyyn oikeuttavan määrän. Myöhemmin Danny levytti Aikamiesten kanssa levytykset Kalliosaari (1994) ja Suuri vuori (2002).

1960- ja 70-luvuilla Danny oli pop-laulaja. 1990-luvulla hänen – kuten monen muunkin menneiden vuosikymmenten poptähden – levytysmateriaalinsa kategorisoitiin iskelmäksi. Tämä taivas, tämä maa -menestystä seurasivat iskelmälevyt Vielä sä syleilet mua (1995), Taikaa (1997) ja Nainen (2002). Dannylle lauluja kynäilivät Suomen eturivin iskelmäsäveltäjät, muun muassa Jukka Kuoppamäki, Veikko Samuli, Kassu Halonen, Jori Sivonen ja Jari Puhakka. Paikallisradioiden soittolistoille päätyivät Kalliosaari, Hei hei hei (mitä tapahtuu), Kesäaikaan, Taikaa, Tummat silmät salamoi ja Nainen.

On meri tänään rauhaton – spektaakkelimaiset laivashow't risteilyaluksilla

Danny, joka oli ollut 1960-luvulla todellinen tienraivaaja suomalaisen show- ja estradikulttuurin kehittäjänä, pääsi jälleen 80- ja 90-luvuilla suunnittelemaan monipuolisia showkokonaisuuksia, kun Itämeren matkustaja-autolautat alkoivat panostaa viihteeseen aivan uudella tavalla.

Ensimmäisen laivashow'nsa Armi ja Danny toteuttivat vuonna 1982 M/S Finlandialla. Yleisradio välitti esityksestä taltioinnin ohjelmassa Meritanssiaiset. (Lähetyksestä katsottavissa pätkiä Ylen Elävästä arkistosta ja YouTubesta löytyy puolestaan aloitusnumero ja hittisikermä.) 80-luvun edetessä kaksikko esiintyi muun muassa Finnjetillä ja Isabellalla. 1990-luvulla Viking Linen ja Silja Linen välinen kilpailu kiristyi, minkä seurauksena alukset ryhtyivät satsaamaan viihdetarjontaan kovemmilla panoksilla. Danny ja Armi järjestivät vuosina 1992–1995 värikkäitä ja monipuolisia laivashow-kokonaisuuksia, jotka arvioiden mukaan hipoivat kansainvälistä tasoa. Vuoden 1992 show Memories are made of hits esitettiin Viking Cinderellalla. Innostuneen vastaanoton seurauksena kilpaileva varustamo Silja Line kaappasi Armin ja Dannyn omille laivoilleen. Säpinää ja samppanjaa -show esitettiin Sally Albatrossilla vuonna 1993 ja sitä seurasivat Laineiden Las Vegas (1993), Villit unelmat, Tähtien yö (1994) ja Legendat elävät ikuisesti (1995). Siljan laivoilla show't toteutettiin yhdessä Step Up Dancersien ja Kari Kuusamon johtaman yhtyeen kanssa. Laivashow-produktioiden myötä Dannyyn ja Armiin hellyysbuumin aikana ivallisesti suhtautuneet joutuivat pitkin hampain myöntämään kaksikon olevan täysiverisiä ammattitaitoisia viihdyttäjiä. Armin vetäydyttyä keikkavankkurista Danny järjesti vuonna 1996 Silja Europalla nuorekkaan Valoa ja energiaa -show'n.

Yhä virta venhettä kantaa – Vierivä kivi ei sammaloidu 2000-luvullakaan

Vuonna 1996 Danny levytti astetta
nuorekkaamman albumikokonaisuuden
Valoa ja energiaa.

Danny on aina ollut määrätietoinen taiteilija, joka on päättäväisesti rakentanut brändiään eikä ole jäänyt laakereille lepäämään. Koskaan hän ei ole kaihtanut kokeilla uutta. Vuonna 1996 Danny levytti kahden perinteisemmän iskelmälevyn välissä rock-henkisen albumikokonaisuuden Valoa ja energiaa, jossa yhdistettiin rockin, popin ja iskelmän aineksia. Lauluja laativat uuden sukupolven lauluntekijät, kuten Timo Kiiskinen. Albumin ilmestyttyä Danny rohkaistui keikkailemaan muun muassa Tavastia-klubilla. Iskelmälaulajan leiman saanut konkari todisti nuoremmille sukupolville, että hänen juurensa ovat tiukasti rockissa. Sittemmin Danny on uskaltautunut rock-festivaalien lavoille. Esimerkiksi vuonna 2002 hän esiintyi Raumanmeren juhannuksessa ja kesällä 2012 Provinssissa. 2000-luvulla Danny on laajentanut repertuaariaan myös aivan toiseen suuntaan, sillä hän on järjestänyt kirkko- ja joulukonsertteja.

Vuosituhannen vaihteessa iskelmämusiikin arvostus oli kohentunut ja suomalaisten nostalgiannälkä kasvanut. Dannya nuorena fanittaneet olivat varttuneet keski-ikäisiksi ja halusivat kuulla nuoruutensa suosikkisäveliä uudestaan. Niinpä Dannyn lukuisat juhlakiertueet ovat olleet yleisömenestyksiä, kuten esimerkiksi Danny-show'n 30-vuotisjuhlakiertue vuonna 1996. 60-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi Danny toteutti lokakuussa 2002 mammuttimaisen gaalan Hartwall Areenassa. Kymmenen vuotta myöhemmin päivänsankari juhli 70-vuotissyntymäpäiviään Helsingin uudessa Musiikkitalossa järjestetyssä konsertissa Supertähti ja herrasmies. Niin ikään valtaisaa suosiota nautti loppuvuodesta 2012 Finnhits-kiertue, jossa Danny esiintyi yhdessä Tapani Kansan, Vicky Rostin, Frederikin ja Einin seurassa.

Uuden vuosituhannen puolella Dannylle uskollista taustatukea on tarjonnut D'Voices-lauluryhmä. Katja Lukin, Varpu Virta ja Miina Mikkonen (ent. Peltomaa) – joka tosin jättäytyi ryhmästä vuonna 2006 – ovat olleet tuttu näky kaikkialla, missä Danny on esiintynyt. He ovat rikastuttaneet Dannyn konsertteja omilla ohjelmanumeroillaan. Yhteistyö on saumatonta ja D'Voicesin laulajat ovatkin haastatteluissa todenneet Dannyn olevan ennemmin kaveri kuin työnantaja.

Vuonna 2007 julkaistiin ainutlaatuinen
hybridimediajulkaisu Tähti ja tähtien
tekijä, joka koostui CD:stä, DVD:stä
sekä Dannyn elämäkerrasta.

2000-luvulla Dannylta on julkaistu Poptori-levy-yhtiön kautta muun muassa hybridimedia Tähti ja tähtien tekijä (2007), joka sisältää CD-levyn, DVD:n ja kirjan. Poptorille Danny levytti aiempaa henkilökohtaisempia lauluja, kuten Armi Aavikon menehtymisen jälkeen äänitetty Hyvästelty ei tai avioerotunnelmissa valmistunut Erolaulu (Ei voittaa kumpikaan voi). Danny on levyttänyt myös uusia versioita vanhoista hiteistään. Hybridimedian lisäksi Poptorin julkaisema balladikokoelma Tunteiden Danny (2010) on löytänyt hyvin tiensä suomalaisiin kotitalouksiin.

Alku jäähyväisien – kiitoskiertueita pukkaa

Syksyllä 2013 Danny järjesti Viihdemaratonin loppusuora -kiertueen. 71 vuoden kunnioitettavan iän saavuttaneen maestron oli tarkoitus päättää Danny-show'n maineikas historia. Kiertueen liput kävivät erinomaisen hyvin kaupaksi ja Dannyn poppoo esiintyi ilta illan jälkeen loppuunmyydyissä konserttisaleissa. Saavutus oli melkoinen etenkin näinä aikoina: 2010-luvulla keikkatarjontaa on yllin kyllin ja kaikkiin ei mitenkään riitä yleisöä. Monien nimekkäidenkin tähtien kiertueita joudutaan perumaan vähäisen kysynnän vuoksi. Dannylle tarjoutui upea tilaisuus järjestää tyylikkäät ja koskettavat "jäähyväiset". "En voi, en saata ymmärtää, että viimeinen on ilta tää", lauloi Danny koskettavasti konsertin päättäneessä laulussa On meri tänään rauhaton. Viimeisessä konsertissa Helsingin Kulttuuritalossa 29. joulukuuta 2013 Danny totesi kappaleen päätyttyä dramaattisesti "hyvästi!" ja poistui näyttävästi ja teatraalisesti lavalta.

Esa Nieminen tuotti ja levy-yhtiö Blue
Media julkaisi syksyllä 2016 Dannyn
tuoreimman albumin Lauluista tehty.

Vaan mihin tiikeri raidoistaan pääsisi. Seuraavana vuonna kiitoskiertuetta päätettiin vielä jatkaa. Myöhempinä vuosina Dannylla on riittänyt intoa kiertää finnhittien kuninkaana Frederikin ja Tapani Kansan kanssa. Danny on edelleen keikkaillut erinäisissä tapahtumissa, myös ulkomailla suomalaisten suosimissa turistikohteissa. Studiossakin on tämän vuosikymmenen aikana vierailtu. Syksyllä 2016 ilmestyi Dannyn viimeisin albumi Lauluista tehty. Levyn tuottajana hääräsi suomi-iskelmän grand old man Esa Nieminen ja sanoituksia levylle raapusti muun muassa uuden sukupolven ansiokkaana kynäniekkana kunnostautunut Mariska.

Vuotta 2018 on mainostettu näyttävästi Dannyn comeback-vuotena. Viikko sitten ilmoitettiin, että loppuvuodesta vuorossa olisi jälleen mittava jäähyväiskiertue Viimeinen ilta Dannyn seurassa. Vihoviimeinen konsertti olisi tarkoitus järjestää tammikuussa 2019 Helsingin jäähallissa. Tämän vuoden tammikuussa Remu Aaltonen jätti hyvästit jäähallissa, olisiko ensi vuoden tammikuussa aika sanoa samassa paikassa näkemiin toiselle suomimusiikin legendalle?

Malttaakohan Danny lopettaa esiintymistä koskaan? Syksyllä 1995 hän valotti Suomen Kuvalehdessä (47/1995) Saska Saarikosken haastattelussa elämänfilosofiaansa: "Kun olin 9-vuotias, vanhempani erosivat ja me muutimme Helsinkiin. Minulla ei ollut muita kavereita kuin Elvis ja Little Richard. Silloin minä uneksin tulevani laulajaksi ja voivani kerran antaa muille ihmisille saman, mitä itse olin saanut musiikilta. Enää minä en laula rahasta vaan rakkaudesta kulttuuriin, johon itse sain kasvaa. En ole koskaan niin onnellinen kuin yleisöni edessä. Miten siis voisin lopettaa? Minä ajattelen kuten James Brown: ei elämästä voi jäädä eläkkeelle!"


Danny kuuluu niihin artisteihin, joiden kohdalla määritelmä « legenda » ei ole lainkaan perusteeton ylisana. Jo hänen yli 50 vuotta kestänyt vaiherikas levytysuransa on saavutus, joka hakee vertaistaan. 1960-luvun supertähti on osannut vuosikymmen vuosikymmenen jälkeen uudistua ja hän on löytänyt uudelleen ja uudelleen tien suosioon. Ilkka Lipsasen ainutlaatuiset saavutukset suomalaisen populaarikulttuurin hyväksi tekevät hänen elämäntyöstään erityisen uniikin. Hänen visionääristen näkemystensä innovatiivinen toteuttaminen on kehittänyt valtavasti kevyen musiikin estradikulttuuria. Danny-show on suomiviihteen historiaan juurtunut instituutio. Siitä ovat todisteena esimerkiksi Freukkareiden vuonna 1988 levyttämä inhorealistinen Danny Show ja show'n perinnettä parodioiva Mamban Vielä on kesää jäljellä -musiikkivideo. Lipsasen liikemiesmäisen otteen myötä viihdealaan suhtaudutaan ammattimaisemmin. Dannyn valtava työ viihdetaiteilijoiden työnantajana ja edunvalvojana on jättänyt pysyvän vaikutuksen suomalaiseen viihdekulttuuriin. Danny on tuonut arvostusta alalle, jota ei ennen häntä arvostettu lainkaan.

Lauluista tehty – Soittolistat

Soittolista 1: Dannyn hitit

Ensimmäiselle noin kolmen tunnin Spotify-soittolistalle kokosin viitisenkymmentä Danny-hittiä (jokseenkin) kronologiseen järjestykseen. East Virginia aloittaa ja soittolistan päättää tuorein levytys 2010-luvulta Elän ja laulan (vaikka melodia onkin alun perin jo 70-luvulta), jonka sanoitus kiteyttää osuvasti Dannyn elämänasenteen. Soittolistan kappaleet keskittyvät hyvin pitkälti Dannyn uran olennaisimpiin merkkipaaluihin. Tarkoituksena ei ole ollut kuitenkaan listata Dannyn 50 menestyneintä hittiä, vaan pikemminkin tarjota valikoiduilla lauluilla oivaltava läpileikkaus Ison-D:n ainutlaatuiseen uraan.

Soittolista 2: Valikoituja paloja

Toiselle soittolistalle kokosin 26 mielenkiintoista poimintaa Dannyn laajasta levytysrepertuaarista, johon on vuosikymmenien aikana mahtunut yhtä sun toista. Osa levytyksistä on aidosti hämmentäviä, osa taas turhan vähälle huomiolle jääneitä albumiraitoja. Esittelen soittolistan levytykset yksityiskohtaisemmin alempana.



Vaikka 1960-luvulla levy- ja lava-Danny tuntuivat olevan kuin eri puista veistetyt, Danny sai levyttää muutamia englanninkielisiä levytyksiä, jotka muistuttivat hänen show-ohjelmanumeroitaan. Sellaisia ovat Work song ja Mohair Sam. Kolmas englanninkielinen 60-luvun biisi I'll find a place for me someday on Jaakko Salon ja Pertsa Reposen kynäilemä laulu, jolla Danny kilpaili Riossa hyvällä menestyksellä pop-musiikin epävirallisissa maailmanmestaruuskisoissa vuonna 1968.

1970-luku oli käännöshittien kulta-aikaa. Monen kansainvälisen hitin suomenkielinen versio jäi kuitenkin vähäiselle huomiolle. Danny sai levyttää härmäläiset vastineet muun muassa Born to be wildista (Vaaroista voimani saan) ja McCartneyen mahtipontisesta ja dramaattisesta Bond-tunnarista Live and let die (Pertsa Reposen suomenkielinen sanoitus Elä ja anna toisten kuolla on aivan käsittämätön...). Danny levytti Tell Laura I love herin suomeksi nimellä Voin viipyä myöhään muutamaa vuotta ennen Hectorin tunnetumpaa Laura (sua kauheesti kaipaan) -versiota. Hoyt Axtonin Never been to Spain on klassikko, jonka lukuisat laulajat – muun muassa Elvis – ovat esittäneet. Suomenkieliseen versioon Ristiin rastiin Virtas-Jukka on kirjoittanut hersyviä riimejä (jopa loppusoinnut Timo T. A.:n / pee-aan on ujutettu yllättävän sujuvasti tekstiin). 1970-luvun käännöskappalekulttuuria edustavat myös Laulun tein (Elton Johnin Your song) ja Odotat lastain (Paul Ankan pahennustakin herättänyt Having my baby).

Tallahassee Lassie on poiminta nuorekkaalta Danny in beat -albumilta vuodelta 1974. Hurriganes ei siis ollut ainoa suomalainen, joka levytti tuona vuonna kyseisen klassikon.

Diskoaikakauden koittaessa Dannyn levytettäväksi tarjottiin muun muassa Boney M.:n superhitti Daddy Cool (Teräsmies – Dannyn möreä-äänisessä tulkinnassa camp-mittari värähtää todella korkealle...) ja ruotsalaisen Secret Servicen läpimurtohitti Oh Susie (Syli lämmittää).

Syksystä lähtien #metoo-kampanjan myötä on keskusteltu runsaasti naisten itsemääräämisoikeudesta. Danny ja Armi levyttivät vuonna 1979 toiselle LP:lleen aiheesta omanlaisensa näkemyksen laulussa Nyt niin haluaisin. Kuin lintu rakkaalleen (1978) ja Romanssi (1986) ovat Veikko Samulin säveltämiä diskohenkisiä iskelmiä, joissa kuuluu erinomaisen hyvin levytyshetkiensä ajanmukainen soundimaailma. Kasarisoundit ovat vahvasti edustettuna myös Kassu Halosen säveltämässä vauhdikkaassa iskelmässä Elämän sävel vuodelta 1988.

1990-luvulla Danny levytti iskelmäalbumeilleen lukuisia hienoja balladeja, joissa ei kuitenkaan ollut ansioistaan huolimatta merkittävää hittipotentiaalia, koska ne eivät olleet erityisen radioystävällisiä. Dannyn ysärislovareiden parhaimmistoa edustavat Jukka Kuoppamäen hienon sanoman sisältämä Villi lintu ja Veikko Samulin valssi Vielä sä syleilet mua. Englanninkielinen Child on filippiiniläisen Freddie Aguilarin klassikko Anak, joka on tunnettu ikivihreä Aasian mantereella. Balladien vastapainoksi "rock"-albumilta Valoa ja energiaa on valikoitu levyn uskomattomin raita Seksiä.

Danny on vuosien saatossa vieraillut muiden artistien levyillä. Suomalaiset hullaantuivat 1990-luvulla Kauniista ja rohkeista. Kristen Forresteria näytellyt Teri Ann Linn vieraili usein Suomessa ja levytti Suomesta käsin muutaman albumin. Danny lauloi hänen kanssaan duettona Another kind of love affair. Vuonna 2003 huipulle pyrittiin lanseeraamaan uusi poptähti Heidi. Heidin ainoaksi jääneellä albumilla feattaa ISO DEE nuorekkaassa kappaleessa Ken leikkiin ryhtyy. Harmi, että eräänlaista kulttisuosiota nauttinut Beats and Stylesin kanssa esitetty Hyttystanssi (Pommittajat) vuodelta 2004 puuttuu Spotifysta. Onneksi on YouTube.

Uudempia lauluja edustaa vuonna 2009 levytetty Kassu Halosen säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama väkevä Ihmiset rakastakaa, joka julkaistiin gospelteemaisella kokoelmalla. Englannin kielen ääntämystään Danny esittelee rockstandardeilla Cadillac ja Rock this town.

Aiheesta muualla

Dannyn viralliset kotisivut

Dannyn pitkän oppimäärän voi opiskella seuraavista teoksista:

Snellman Saska (toim.) (2000) Danny. WSOY, Helsinki.

Hämäläinen Jyrki (2006) Iso-D. Otava, Helsinki.

Veijalainen Markku (2016) Danny – Minulta Sinulle. Readme.fi, Helsinki.

Dannyn ja Armin yhteistyötä käsitellään perusteellisesti Petri Tuunaisen kirjoittamassa Armi-elämäkerrassa (2005) Armi Aavikko 1958–2002. Kirjastudio, Helsinki.

Kaikkien aikojen diskoiskelmä-albumit

Finnhitsaaja-blogissa on suomidiskoteeman aikana esitelty neljä genren klassikkoalbumia: Mona Caritan Mikä fiilis (1983), Seija Simolan Ota kii, pidä mua (1985), Beritin Sinä olet hän (1984) sekä Meiju Suvaksen debyyttialbumi (1982). Luonnollisesti suomidiskon aikakaudella julkaistiin edellämainittujen neljän pitkäsoiton lisäksi muitakin timanttisia älppäreitä. Pyrin tässä suomidiskoteeman viimeisessä artikkelissa esittelemään tusinan verran albumikokonaisuuksia, jotka joko ovat poikkeuksellisen tasokkaita diskoiskelmälevyjä tai kiteyttävät jotain todella olennaista suomidiskon aikakaudesta tavalla tai toisella. Vaikka suomalainen pop-iskelmäteollisuus nojautui 1970-luvun jälkipuoliskolla ja 1980-luvun alkupuoliskolla voimakkaasti diskomentaliteettiin, eivät nämä albumit – kuten eivät Mona Caritan, Seijan, Beritin ja Meijunkaan albumit – ole sataprosenttisia diskolevyjä vaan sisältävät diskosoundien lisäksi perinteisempää iskelmäainesta ja balladeja. Sen vuoksi lieneekin osuvampaa käyttää suomidisko-käsitteen sijaan ilmaisua diskoiskelmä. Valikoidut älppärit esitellään kronologisessa järjestyksessä.

Disco Shock (PSO, 1978)

Viimeistään siinä vaiheessa, kun Baccara-ilmiö valloitti Suomen vuodenvaihteessa 1977–78, suomalaisten levy-yhtiöiden oli myönnettävä, että kansakunta on todella hurahtanut diskohuumaan. Baccaran albumista tuli ensimmäinen ulkomainen pitkäsoitto, joka myi Suomessa yli 100 000 äänitettä. Diskobuumin jyllätessä kuumimmillaan PSO-levy-yhtiön Timo Lindström ideoi diskohenkeä sykkivän albumikokonaisuuden. Disco Shock nimisellä albumilla kuullaan peräti kahdeksan Baccara-hitin suomenkieliset versiot, joiden esittäjäksi on merkitty mystinen Mami. Todellisuudessa Mami on itse asiassa duo – eikä mikä tahansa duo, sillä sen muodostivat Maarit ja Irina Milan, jotka olivat tuohon aikaan Suomen työllistetyimmät taustalaulajat. Maarit ja Milan toimivat taustalaulajina myös Baccaran Suomen-kiertueella. Legendaarisen huhun mukaan pohjoisen sääoloihin tottumattomat espanjattaret olivat kiertueen viimeisillä keikoilla menettäneet äänensä kokonaan, joten he vain aukoivat suutaan Maaritin ja Irina Milanin toimiessa varsinaisina laulajina.

Useiden Baccaran ensimmäisten hittien suomenkieliset versiot olivat ennen Disco Shockin ilmestymistä tulleet tutuiksi muiden artistien esittäminä. Yes sir I can boogien ja Cara mian levytti suomeksi Eini (Yes sir, alkaa polttaa ja Rakastua voisit aivan pikkuisen), Sorry I'm a ladyn Lea Laven ja Vicky Rosti (Sorry, jos oon lady), Darlingin Mirumaru-trio (Haavein), Love you till I dien Taiska (Sulle ainiaan) ja Koochie-Koon Bon Bon -duo (Yksi yö). Mamin levytyksissä hyödynnettiin samoja suomenkielisiä käännöksiä. Yes sir, alkaa polttaa onkin itse asiassa Irina Milanin sanoittama. Sen sijaan Mami-duo on tiedettävästi ainoa, joka on levyttänyt suomeksi Mad in Madridin, johon Raul Reiman kirjoitti suomenkielisen tekstin Si, Si Senjor. Baccara levytti esikoisalbumilleen myös sähäkän diskoversion Granada-ikivihreästä. Agustín Laran legendaarisen Granadan olivat aikoinaan levyttäneet suomeksi niin Kipparikvartetti Kauhko Käyhkön tekstittämänä kuin Vieno Kekkonen Saukin sanoittamana. Disco Shockia varten Mami levytti disko-Granadasta aivan uuden suomenkielisen sanoituksen, jonka oli niin ikään kynäillyt Raul Reiman. Kahdeksan Baccara-hitin lisäksi Mami levytti Disco Shockille suomenkielisen version 1960-luvun hitistä Black is black (Mustaa vain), joka oli ranskalaistrio La Belle Epoquen versiona noussut listojen kärkeen vuosina 1976–77.

Maaritin ja Milanin diskolevytysten vuoksi Disco Shock on noussut vuosikymmenien saatossa todelliseksi suomidiskon kulttiklassikoksi. Yhdeksän Mami-levytyksen lisäksi Disco Shockilla on viisi muuta PSO-artistien levytystä, kuten muun muassa Mona Caritan ensilevytys vuodelta 1978: Mona Caritan ja Tuula Sipisen muodostaman Cissy-duon Taas taas (alun perin Penny McLeanin Dance bunny honey) on noussut suomidiskon ystävien keskuudessa suureen suosioon. Todellista kulttikamaa Disco Shockilla edustaa myös ehdottomasti Paula Koivuniemen päätön Disco Cha Cha, jonka aikana camp-mittari värähtää todella korkeisiin lukemiin. Ainutlaatuinen harvinaisuus aikakaudelta ennen Paula Koivuniemen lopullista läpimurtoa. Miespuolisia vokalisteja Disco Shockilla ovat Rexi, klassisen musiikin puolelle myöhemmin siirtynyt Raimo Laukka sekä sangen tuntemattomaksi jäänyt Timo Vesa. Kaksi viimeisenä mainittua levyttivät omat versionsa tuon hetken hittisävelmistä Ollaan lähekkäin ja Jos ystävään luottaa voit – Jamppa Tuomisen suurhittiä harva tuskin luokittelisi ensisijaisesti diskoksi, vaikka poljento kieltämättä onkin ajanmukainen.

Vicky Rosti – Oon voimissain (Finndisc, 1979)

Virve "Vicky" Rostin viides albumi on ainakin omissa listauksissani yksi kaikkien aikojen kotimaisia diskolevyjä. Kymmenen kappaleen kokonaisuus sisältää melkoista diskotykitystä alusta loppuun. Kiihkeän diskoputken katkaisee oikeastaan ainoastaan raita B3 – älppärin ainoa slovari Sua en voi unohtaa, joka on suomenkielinen versio Leo Sayerin hitistä I can't stop loving you. Muutoin albumi on sangen vauhdikas ja sen reipasta yleisilmettä ryydittävät Vickyn energinen ja jäntevä äänenkäyttö sekä Veikko Samulin muhkeat sovitukset. Kaikki albumin kymmenen laulua ovat käännösversioita aikansa menestyshiteistä.

Albumi sisältää muutaman diskomusiikin suurklassikon. Gloria Gaynorin I will survive ja Anita Wardin Ring my bell olivat vuonna 1979 kuumaakin kuumempia hittejä, jotka olivat nousseet listaykkösiksi sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Suomenkieliset versiot saivat nimekseen Oon voimissain ja Soita kelloain. Diskomusiikin aikakaudella vanhoja ikivihreitä tuunattiin uuteen uskoon. Eruption-yhtye menestyi One way ticket to the blues -klassikon diskoversiolla. Theresa Rosenius oli jo vuonna 1965 levyttänyt laulun suomeksi nimellä Menolippu, ja Eruptionin päivityksen myötä Menolippu taipui diskoasuun. Etenkin Oon voimissain ja Menolippu ovat todellisia Finnhits-klassikoita, jotka Virve saa esittää edelleen jokaisella keikallaan.

Menolipun tapaan albumin mahtipontinen aloitusraita Koputa puuta on diskotuunaus vanhasta ikivihreästä. Amii Stewart levytti vuonna 1979 diskoversion Eddie Floydin Knock on woodista. Jo kyseinen aloitusraita kiteyttää osuvasti albumin nuorekkaan tyylin: sen soundimaailma on suomalaiseksi tuon ajan "iskelmälevyksi" suorastaan päällekäyvän jyräävä ja Virven rock'n'rollista vaikutteita ammentava raju lauluääni ei pyytele anteeksi keneltäkään. Myös albumin tekstimaailma on paikoitellen jopa roisi. Esimerkikiksi laulun Antaudun (alun perin The Three Degrees -trion Givin' up, Givin' in) eroottissävyisessä sanoituksessa valmistaudutaan hekumaan varatun miehen kanssa ("tosi mies mua miellyttää / pojat puolitiehen jää") ja kehotetaan koskemaan hellästi rinnan nipukkaa. Eikä edes haittaa, että mies on varattu, sillä ilmeisesti vaimokin on touhuamassa jossain muualla ("paremmin sen aina teen / kuin sun vaimos vieraalleen")... Oharissa (samaisen The Three Degreesin The Runner) taas "sä otat minut silmilläsi tässä näin" ja odotetaan hyväilyjä ja kiihottuneita sanoja. Oon voimissain -albumin laulujen sanoituksista vastaavat Pertti Reponen ja Raul Reiman (paitsi Menolippu, jonka Saukki oli sanoittanut jo 1960-luvulla). Nuoremman sukupolven kynäniekkana Reiman ei kaihtanut kirjoittaa suorasukaisempia sanoituksia.

Kokonaisuutena Oon voimissain on Virve Rostin uran onnistuneimpia pitkäsoittoja. Klassikkohittien lisäksi esimerkiksi Ohari ja Soitto soikoon vaikka aamuun ovat mitä mainioimpia diskobiisejä. Albumin kaikki levytykset on julkaistu CD-formaatissa Virven kahdella 20 suosikkia -sarjan kokoelmalla.

Paula Koivuniemi – Vie minut pois (Finnlevy, 1980)

Tietenkin Paula Koivuniemen klassikkoalbumin diskopitoisuus voidaan kyseenalaistaa, kun levy sisältää muun muassa sellaisia balladeja, kuten Veikko Samulin säveltämän Laulut kun kuolevat (upea kappale, by the way) tai Toivo Kärjen Kun vaivut sylissäni uneen (erittäin hieno biisi tämäkin). Halusin kuitenkin nostaa tämän albumin tässä yhteydessä esille, koska mielestäni Paula Koivuniemen läpimurtoalbumi kuvastaa osuvasti sellaista ajan henkeä, missä niin kutsuttu valtavirran iskelmäkulttuuri alkoi selvästi ottaa vaikutteita diskomusiikin elementeistä, vaikka itse musiikkityyli ei tyylipuhdasta diskoa olisikaan. Siinä missä Vicky Rostin albumille valikoitiin kymmenen angloamerikkalaista diskohittiä, Paula Koivuniemen Vie minut pois -albumi sisältää enimmäkseen kotimaisia sävellyksiä. Vuonna 1966 levytysuransa aloittanut Paula Koivuniemi edusti moneen 1970- ja 80-lukujen diskoartistiin (esim. Eini, Vicky, Satu Pentikäinen, Päivi Kautto-Niemi...) verrattuna "vanhan liiton iskelmälaulajaa", jonka laulutyyli oli saanut vaikutteita menneiden vuosikymmenien jatsahtavista fokseista. 1970-luvun viimeisinä vuosina disko alkoi olla jo niin dominoiva ilmiö, että miltei jokaisen kotimaisen iskelmälaulajan levytystuotantoon tuli vähintään jonkinlaisia vaikutteita diskomusiikista. Esimerkiksi jo Paulan vuonna 1978 julkaistu Sinulle vain -albumi sisältää runsaasti diskosävyjä.

Esa Niemisen tuottama Vie minut pois -albumi valmistettiin aikana, jolloin kotimaisten iskelmälevytysten säestyksistä vastasivat vielä suuret kokoonpanot: tälläkin albumilla soittaa 12-henkinen jousiryhmä ja viisihenkinen puhallinsetti. Albumin kappaleiden sovituksissa erityisesti jousissa ja puhaltimissa käytetään samanlaisia ratkaisuja kuin 1970- ja 80-lukujen vaihteen diskomusiikissa. Tyyli korostuu etenkin albumin vähemmän tunnetuissa raidoissa, kuten Markku Johanssonin säveltämissä ja sovittamissa kappaleissa Lähimmäinen ja Minun kotini kaukana on. Albumin tunnetuimmat laulut luokitellaan nykyään jo suvereenisti diskoiskelmän klassikoiksi: Fredin säveltämä vauhdikas nimikkokappale Vie minut pois, Niemisen raflaava Meren taa sekä tietysti Tummat silmät ruskea tukka – alun perin ranskalaisen euroviisuvoittajan Marie Myriamin levytys Le cœur somnambule. Kotimaassaan Ranskassa laulu ei herättänyt juuri minkäänlaista huomiota, mutta Suomessa Tummat silmät, ruskea tukka oli vuoden 1980 suurin kotimainen hitti, mikä nosti Paula Koivuniemen lopullisesti eturivin iskelmätähtien joukkoon. Vie minut pois -albumia myytiin huikeat 70 000 äänitettä, minkä myötä Paula Koivuniemi vastaanotti sekä kulta- että timanttilevyn.

Vie minut pois -albumi on julkaistu CD-painoksena vuosina 1989 ja 2012, sekä vuonna 2009 2in1-sarjassa yhdessä Paulan toisen klassikkoalbumin Luotan sydämen ääneen (1982) kanssa.

Armi Aavikko – Armi (Scandia, 1981)

Helmikuussa 1977 Miss Suomeksi kruunattu Armi Aavikko nousi saman vuoden keväällä kotimaisen musiikkibisneksen huipulle Dannyn rinnalla. Ilmiömäisen hellyysbuumin lanseerannut duo julkaisi kaksi albumia vuosina 1978 ja 1979. Molemmat Dannyn ja Armin albumit sisältävät kummaltakin duon osapuolelta myös soololevytyksiä. Vuonna 1980 Armi levytti soolona Luxemburgin euroviisusta Le Papa Pingouin pöpihauskan suomenkielisen version Isä-pappa pingviini. Pikkuhiljaa aika alkoi olla levy-yhtiön setien mielestä kypsä Armin omalle sooloalbumille, joka näki päivänvalonsa loppuvuodesta 1981.

Armin sooloalbumi sisältää 12 levytystä, jotka ovat kaikki yhtä lukuun ottamatta käännöskappaleita. Levyn suurin hitti on ehdottomasti Iltaloma – suomenkielinen versio Anekan superhitistä Japanese boy, joka oli noussut listojen kärkeen niin Suomessa kuin kotimaassaan Britanniassa. Armin Iltaloma, joka julkaistiin singlenä ennen albumin ilmestymistä, nousi jukeboksien kuuntelua mittaavalla listalla peräti viidenneksi. Iltaloman lisäksi levyltä on jäänyt elämään muun muassa Radiotähti. Veepee Lehdon kynäilemä suomenkielinen sanoitus The Bugglesien hittiin Video killed the radio star on menestynyt toistuvasti äänestyksissä, joissa on äänestetty kaikkien aikojen käsittämättömimpiä käännöskappaleita. Mukana on myös Agadou – kappale, josta tuli legenda vasta muutama vuosi Armin levytyksen jälkeen. Alun perin Agadou on ranskalaismarokkolainen sävellys 1970-luvun alkuvuosilta. Vuonna 1981 saksalainen Saragossa Band teki laulusta diskoversion, mikä lieneekin toiminut Armin version esikuvana. 1984 brittiläinen Black Lace julkaisi oman versionsa Agadoo. Black Lacen levytys myi kuin häkä, mutta se on valittu Britanniassa toistuvasti kaikkien aikojen korneimmaksi tai huonoimmaksi musiikkikappaleeksi.

Albumin vähemmän tunnetuista lauluista miellyttävää aikansa kuvaa edustavat alun perin Ottawanin tuotannosta napatut Kaksi kulkijaa (Shubidube love) ja Tanssi kanssani hiljaa (Sing along with the juke-box). Levyn kohokohtiin voisi luokitella ehdottomasti kappaleen Kiitos sulle – alun perin islantilainen kappale Í Reykjavíkurborg, josta saksalaiset levytuottajat väänsivät englanninkielisen version My home town. Älppärille sisällytettiin myös Armin levytys saman vuoden Irlannin vauhdikkaasta euroviisusta Horoscopes (suomeksi yllätyksettömästi Horoskoopit), jonka trio nimeltään Sheeba esitti kimaltelevissa glitterasuissa.

Soololevyn aikoihin Armin imagoa pyrittiin muuttamaan luonnollisesta teinimissistä ja hellyyden lähettilättärestä seksikkäämpään ja itsevarmempaan suuntaan. Kakkosraita Tahdon tänään saada (alun perin tanskalaisen The Lollipopsin 1960-luvun hitti Do you know how much I love you – juuri se sama laulu, jonka Sliipparit väänsivät muotoon Muistatkos kuka kaivoon putos) kertoo melko suorasukaisesti siitä itsestään, mutta levytys lienee tehty pilke silmäkulmassa – sen verran koomisilta taustakuoron "ou jeah!" -huohotukset kuulostavat.

Vickyn ja Paulan albumeihin verrattuna Armin levyllä on käytetty enemmän syntetisaattorisoundeja. Albumin soundimaailman primus motorina toimi Veikko Samuli, joka sovitti kaikki älppärin levytykset yhtä lukuun ottamatta. Petri Tuunaisen kirjoittamassa Armi Aavikko -elämäkerrassa Veikko Samuli on pahoitellut, että 1980-luvun alkuvuosina iskelmälevyjen tekeminen oli melkoista tehtailua, minkä vuoksi Arminkin albumi jouduttiin valmistamaan sangen nopealla aikataululla. Sekä tuottaja että artisti olisivat toivoneet enemmän aikaa pitkäsoiton työstämiseen. Vaikka Iltaloma olikin menestynyt listoilla lupaavasti, itse albumi ei kuitenkaan ollut mikään valtaisa listamenestys. Aikalaisarvioissa kriitikot totesivat älppärin olevan "keskitason diskoilu", mutta kiinnittivät huomiota Armin kehittyneen laulajana huomattavasti sitten ensimmäisten levytysten.

Alkuvuodesta 2002 Armin yllättävän poismenon jälkeen Warner Music Finland julkaisi 20 kappaleen muistokokoelman Armi Aavikko, johon sisällytettiin Armin soololevyn 12 kappaleesta kymmenen. Ulkopuolelle jäivät Sunnuntaiaamu sekä albumin ainoa kotimainen sävellys, Raul Reimanin kynäilemä renkutus On tytöt poikia kiinnostaneet.

Nisa Soraya – Nisa (Finnlevy, 1982)

"Oikein olen Singaporesta", kertoi Nisa Soraya vuoden 1981 euroviisukarsinnoissa, kun lähetyksen juontanut Erkki Pohjanheimo uteli mistä kaukaa hän onkaan kotoisin. 1980-luvun alkupuoliskolla eksoottinen Nisa Soraya oli todellinen väriläiskä Suomen muutoin niin homogeenisellä iskelmäkentällä. Nisa oli saanut 1970-luvun lopulla Singaporessa kiinnityksen TeePees-yhtyeen Euroopan-kiertueelle. Suomen-keikalla hän kohtasi Markku Aron. Markku ja Nisa löivät hynttyyt yhteen ja esittelivät nuorta onnea viisukarsinnoissa kilpailuesityksessään Mun suothan tulla vierees sun.

Vuonna 1982 alettiin valmistaa Nisan omaa pitkäsoittoa. Singaporesta Suomeen muuttanut artisti puhui hädin tuskin auttavasti suomea, mutta se ei levytuottajia haitannut. Veikko Samulin mukaan Nisa Soraya sai suomen kielen svengaamaan ainutlaatuisella tavalla. Kuunnelkaapa vaikka albumin raitaa Olen onnellinen nainen. Kuinka vastustamattomalta kuulostaakaan, kun Nisa laulaa viekoittelevasti: "Moni maa ja maanosaa monta taakseni jäänyt on".

Esa Niemisen tuottamalla albumilla on melko korkea kotimaisuusprosentti, sillä kymmenestä uudesta laulusta peräti puolet on kotimaista alkuperää. Nisan levyn hitti on tietysti Veikko Samulin säveltämä Huone 105, joka oli parhaimmillaan jukeboksien kolmanneksi kuunnelluin kappale. Kasarihitti on sittemmin kelvannut muidenkin artistien repertuaariin. Iskelmäpoikien makuhermoihin ovat iskeneet myös Kim Kuusen säveltämä Helsingissä sataa ja Niemisen vauhdikas diskoilu Ota vaan, jonka on myöhemmin levyttänyt myös Paula Koivuniemi. Lisäksi Jori Sivosen tarttuva albumiraita Tule ja vie edustaa mitä tyylipuhtainta kotimaista kasari-iskelmää. Albumin käännösbiiseistä parhaiten on jäänyt elämään Pointer Sistersien Slowhand-hitistä väännetty Kiiruhda hiljaa. Nisa itse ihaili kovasti Sheena Eastonia ja hänen tuotannostaan Nisan levylle valikoitiin I'm not worth the hurt (En ole sen arvoinen) sekä iskevä A letter from Joey (Kotiin), jonka voisi luokitella albumin parhaimmistoon. Mielenkiintoinen kuriositeetti on vinyylin A-puolen päättävä seitsemänminuuttinen Markku Aro -potpuri, jossa Nisa laulaa mielitiettynsä 60- ja 70-luvun hittejä. Veikko Samulin käsittelyssä pop-klassikot on sovitettu ajanmukaiseen diskoasuun.

Nisa Sorayan kokopitkä on sangen onnistunut kasaridiskoalbumi, jonka materiaali olisi varmasti kelvannut monelle muullekin saman genren laulajalle. Kokonaisuuden kruunaa kuitenkin juuri Nisa, jonka artistiura Suomessa on ehdottomasti kiehtovimpia ilmiöitä suomidiskon aikakaudella. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyse on ammattitaitoisesta laulajasta ja esiintyjästä, joka oli luonut uraa viihdetaiteilijana jo kauan ennen saapumistaan Suomeen.

Aiheesta muualla:

Siironen Janne: To Finland With Love... Nisa Soraya Suomessa 1980–1985 NRGM-palvelimessa

Emilia – Emilia (Discophon, 1982)

Suomidiskon kiihkeimpinä vuosina italodiskoa suomalaisille levylautasille pyrki tarjoamaan laulajatar nimeltään Anne Luoto – taiteilijanimeltään Emilia. Emilian ensimmäinen valtakunnallinen esiintyminen tapahtui lokakuussa 1981 Yleisradion Iltatähti-ohjelmassa, jossa hän esitti Satan in loven eli "laulun rakastuneesta saatanasta", kuten juontaja Mikko Alatalo asian ilmaisi. Chrisse Johansson oli kynäillyt suomenkielisen sanoituksen La Bellinin levytyksestä. Juha Rantalan tietolähteiden mukaan suomenkielinen levytys olisi tehty vieläpä ilman asianmukaisia käännöslupia. Satan in love on vuosien saatossa muodostunut melkoiseksi camp-klassikoksi. Rumba-lehti kirjoitti neljä vuotta sitten, kuinka "Satan in love saattaa hyvinkin olla se suomidiskon lakipiste, jonka jälkeen mikään ei ole tuntunut miltään". Englanninkielisen "satan"-sanan ääntäminen on herättänyt huvittuneisuutta, mutta samalla tavalla se lausutaan alkuperäisessä levytyksessäkin.

Vuonna 1982 julkaistiin Emilian kokopitkä älppäri. Kassu Halosen tuottama albumi sisältää kymmenen levytystä, jotka ovat yhtä lukuun ottamatta käännöskappaleita. Lauluista suurin osa on italialaista alkuperää ja niihin on kynäilty vihjailevia ja pikkutuhmia suomenkielisiä sanoituksia. Jo laulujen nimet (Villikissa, Tuokio paratiisissa, Aah mikä yö) tiivistävät hyvin albumin tematiikan. Lisäksi on mainittava, että vinyylin kansikuva – jossa huomio kiinnittynee tympeähkön ilmeen sijaan paljastavaan kaula-aukkoon – oli tuohon aikaan poikkeuksellisen rohkea iskelmälevylle. Sanoitukset on merkitty Emilian itsensä ja nimimerkki Mimosan (Hilkka-Liisa Eirtovaara) nimiin.

Emilian albumi ei aikoinaan herättänyt suurta huomiota, mutta vuosien saatossa levy on noussut todelliseksi kulttiklassikoksi iskelmäpoikien keskuudessa. Lisäksi vinyyli on hipstereiden suosimissa kuppiloissa DJ:den ahkerassa käytössä. Hullunkuriset sanoitukset ja Emilian ei-niin-vahva lauluääni luovat kokonaisuuden, joka on varmasti yksi campeimpia suomidiskon aikakaudella julkaistuja pitkäsoittoja. Emilian älppäriä myytiin aikoinaan todella pieni määrä, joten tiedostavat levykauppiaat osaavat pyytää LP:stä nykyään hyvän hinnan. Kuulemani mukaan levymessuilla vinyylistä olisi maksettu useita satasia.

Vuonna 1984 Emilia levytti vielä Polarvoxille singlen Päin tähtiä kiidän / Heitetään huomiseen huolet ja kilpaili Kevään sävelen alkukarsinnassa laululla En tunteita tuhlaa. Sen koommin hänestä ei ole kuultu.

Frederik – Roadstar (Reetu Records, 1983)

Jotta ei menisi aivan all female -blogipostaukseksi, valitaan joukkoon edes yksi miesartistin albumi.

Junttidiskon kuninkaaksi itseään tituleeraava Frederik sai 1970-luvun viimeisinä vuosina uransa nousuun diskontäyteisillä levytyksillään. Tsingis Khan -albumista (1979) Frederik vastaanotti ensimmäisen kultalevynsä. Kultalukemiin ylsivät myös kaksi seuraavaa älppäriä Kolmekymppinen (1980) ja Alta pois (1981). Komea albumiputki sai jatkoa keväällä 1983, kun julkaistiin pitkäsoitto nimeltään Roadstar. Roadstaria voisi luonnehtia Frederikin uran kaikkein "diskoimmaksi" albumikokonaisuudeksi. Vaikka albumilla ei olekaan Tsingis Khanin, Kolmekymppisen tai Titanicin kaltaista ikivihreää megahittiä, levy sisältää toinen toistaan mainioimpia kasari-iskelmiä. Useampien laulujen teemat ja aiheet sopivat valtakunnan viralliselle macholle kuin nyrkki silmään.

Roadstarin levytyksistä parhaiten elämään lienee jäänyt miehistä uhoa uhkuva Rensselit pykälään, joka on Raul Reimanin käsialaa. Supisuomalainen mies saa puolustuspuheenvuoronsa myös kappaleessa Kiskonpätkä. Laulussa Reetu laulaa armottoman syntsabiitin säestyksellä, kuinka todellisia tosimiehiä ovat rehelliset ja oikeudenmukaiset metsien miehet. Kappaleen on kynäillyt Pave Maijanen salanimellä D. Ovi mittatilaustyönä Reetua varten. Bileiskelmien eliittiä Roadstarilla edustavat ehdottomasti Kasakkapartio ja Simson. Kasakkapartio on diskoversio legendaarisesta neuvostoliittolaisesta taistelulaulusta Poljuško-pole, jota Länsi-Euroopassa markkinoitiin kasakkapatrullin lauluna. Kipparikvartetti oli levyttänyt laulun suomeksi jo vuonna 1956, ja Roadstar-albumilla Reetu päivitti sen diskoasuun. Simson on taas Veikko Samulin ja Juha Vainion kynäilemä menopala, joka sopii hyvin Frederikin suurmiehistä kertovien camp-diskoiskelmien sarjaan.

Albumin levytyksistä muun muassa Jos ollaan yhdessä viimeisen kerran (säv. Veikko Samuli), Marita (säv. Raul Reiman) ja Milla (säv. Jori Sivonen) edustavat tyypillistä koneiskelmän soundia, jota kuultiin tuohon aikaan esimerkiksi supersuositun Kake Randelinin albumeilla. Elettiin aikaa, jolloin syntetisaattorit ja rumpukoneet dominoivat iskelmälevytyksiä. Roadstarilla halutaan päästä Maritan ja Millan lisäksi muhinoimaan Reginan kanssa. Vuonna 2002 Frederik levyttikin kaikki kolme laulua potpurille, joka sai nimekseen osuvasti Menneet heilat. Älppärin hempeämmät kappaleet Siipirikko ja Yön kukka olisivat sopineet yhtä hyvin vaikkapa Jamppa Tuomisen levytysrepertuaariin – jälkimmäisen Veikko Juntusen kynäilemän laulun Jamppa levyttikin muutamaa vuotta myöhemmin.

Roadstar on miellyttävä kokonaisuus Frederikin uran kulta-ajalta. Kassu Halonen – joka on sovittanut suurimman osan levyn kappaleista – on luonut soundimaailman, joka toimii kuin tyylipuhtaana malliesimerkkinä kasari-iskelmien tyylistä. Albumi oli kolmen kuukauden ajan Suomen albumilistalla, ja lisäksi suomalaiset luukuttivat singlejä Roadstar / Jos ollaan yhdessä viimeisen kerran ja Rensselit pykälään / Milla aktiivisesti jukebokseissa. Roadstar on ensimmäinen Frederikin oman levy-yhtiön Reetu Recordsin julkaisu. Herra Sysimetsä – jolla on usein taipumusta melkoiseen liioitteluun ja omien saavutustensa suurenteluun – on väittänyt, että Roadstar olisi myynyt yli 50 000 kappaletta, mutta ei saanut minkäänlaista timanttilevyä, koska Reetu Records ei kuulunut Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT:hen. Uskokoon ken haluaa...

Minna Ikonen – Elkeet kuin pedolla (Levytuottajat, 1984)

1980-luvun alkupuoliskolla muodissa olivat naisten esittämät rempseät juntti-iskelmät. Tyylilajin suosituimpia edustajia olivat esimerkiksi Anita Hirvonen ja Tarja Ylitalo. Samanlaista genreä pari piirua nuorekkaammalla ja diskommalla otteella tarjosi 1980-luvun puolivälissä tummaääninen Minna Ikonen, jonka levytysura jäi kahden albumin mittaiseksi. Ikosen esikoissingle Elkeet kuin pedolla / Hyväile mua ääneti julkaistiin vuonna 1983. Aluksi levytykset eivät herättäneet huomiota, mutta seuraavan vuoden puolella Elkeet kuin pedolla nousi listoille. Jukebokseissa se oli parhaimmillaan kahdeksanneksi kuunnelluin levy. Menestyksen myötä alettiin valmistaa Minna Ikoselle kokonaista albumia. Ensimmäinen pitkäsoitto Elkeet kuin pedolla sisältää 12 levytystä, jotka ovat kaikki kotimaisia sävellyksiä. Lauluja ovat säveltäneet Jori Sivonen, Matti "Fredi" Siitonen, Antti Hyvärinen ja Bruno Korpela, joka on vastannut kaikkien levytysten sovituksista. Kaikki sanoitukset ovat syntyneet Vexi Salmen kynästä – levyttihän Minna Ikonen Vexi Salmen Levytuottajat-levy-yhtiölle.

Minna Ikosen debyyttiälppäri on noussut suomidiskon ystävien keskuudessa melkoiseksi kulttiklassikoksi erityisesti mainioiden kasarirallatustensa vuoksi. Elkeet kuin pedolla, Kissimirri, Vitsit vähissä, Pilvetön taivas ja kuuma hellekesä, Jöröjukka ja Münchausen ovat ryydittäneet jo vuosikausia iskelmäpoikien illanviettoja. Sävellykset ovat tarttuvia renkutuksia ja sanoitukset sen verran yksinkertaisia, että lauluja on helppo laulaa mukana jo muutaman kuuntelukerran jälkeen. Kerrasta poikki -hittiä muistuttavassa Vitsit vähissä -kappaleessa on ehdottomasti yksi koko kotimaisen iskelmähistorian mahtavimmista modulaatioista. Münchausenin kohdalla camp-mittari värähtää jo melko korkeisiin lukemiin.

"Jos juttus joskus painettais
niin suosion ne suuren sais
ja Ruususetkin häviäis
ja Topeliuskin toiseks jäis."

Vaikka miessukupuolen edustajat saavatkin monissa Ikosen kappaleissa huutia, niin Jöröjukka on ylistyslaulu kaikille tossun alla eläville tuppisuille, jotka ovat "varmaan jo syntyneet luonnostaan naisia palvelemaan". Kuinkakohan tosissaan Vexi Salmi on rustaillut näitä sanoituksia? Kissimirri-kappaleen tarttuvaa kertosäkeistöä kuunnellessa tulee mieleen, että onkohan kroatialainen säveltäjä Rajko Dujmić plagioinut sitä Jugoslavian euroviisuvoittajaan Rock me (1989)? Minna Ikosen levytyskappaleisiin oman hersyvän aspektinsa luovat arkirealismista kumpuavat sanoitukset. Esimerkiksi Elkeet kuin pedolla -kappaleen tavoitellulla poikamiehellä on "autovekseli vedolla" ja Jöröjukka-laulun rakkaustarina alkaa arkisella kauppareissulla: "Kerran kaupasta leipää ja maitoa hain..." Albumillinen ehtaa juntti-iskelmää diskoisin maustein!

Syksyllä 1984 Minna Ikonen sai valtakunnallista julkisuutta, kun hän kilpaili Syksyn sävelen finaalissa laululla Panin tiikerin tankkiin. Kilpailuun osallistuminen merkitsi lähtölaukausta Minna Ikosen seuraavalle albumiprojektille. Valitettavasti vuonna 1985 julkaistu Ikosen toinen albumi Annan kunnolla palaa jäi kokonaisuutena ensilevyä vaisummaksi koostuen enimmäkseen harmillisen tasapaksuista syntetisaattori-iskelmistä. Ikonen vetäytyi showbisneksestä piakkoin toisen albumin ilmestymisen jälkeen.

Anja Niskanen – Anja Niskanen (CBS Records, 1984)

Suomidiskon aikakaudella Syksyn sävel -kilpailulla oli melkoinen junttileima. Kilpailun voiton oli vienyt kahdesti Erkki Liikanen humoristisilla ralleillaan (1975 ja 1976). Mikko Alatalon hassunhauskat esitykset upposivat kansan syviin riveihin niin hyvin, että häntä oli ehditty juhlia peräti kolme kertaa Syksyn sävelen voittajana (1978, 1980 ja 1981). Vuonna 1982 kilpailun voiton vei Mika Sundqvistin Hormoonihiiret, jonka esityksessä monien mielestä matkittiin Alatalon reseptiä.

Vuonna 1984 Syksyn sävel sai kuitenkin aivan toisenlaisen voittajan. 16-vuotias espoolaisneitonen Anja Niskanen päihitti molemmat kansansuosikit Erkki Liikasen ja Mikko Alatalon kansainvälisen tason pop-iskelmällä Ollaan hiljaa vain. Voittokappaleen on säveltänyt Vesa Torppa ja sanoittanut Vexi Salmi. Voitto oli selkeä, sillä Anja Niskanen saavutti postikorttiäänestyksessä 25 314 ääntä siinä missä toiseksi sijoittuneen Erkki Liikasen äänisaalis oli 18 081 postikorttia.

Ruotsalainen teinitähti Carola Häggkvist oli valloittanut näinä vuosina koko Pohjolan. Carolan albumit Främling (1983) ja Steg för steg (1984) kävivät hyvin kaupaksi myös Suomessa – jälkimmäinen levy oli noussut jopa Suomen listaykköseksi! Anja Niskasessa nähtiin potentiaalia Carola Häggkvistin kotimaiseksi vastineeksi.

Anja Niskanen oli saanut levytyssopimuksen CBS-levy-yhtiöltä hänen voitettuaan Kyky-84 -laulukilpailun. Syksyn sävel nosti hänet koko kansan tietoisuuteen ja pitkäsoitto julkaistiin pian kilpailun voiton jälkeen. Anja Niskasen albumi on kotimaisen kasari-iskelmän virstanpylväitä. Älppäri menestyi kaupallisesti hienosti, sillä sitä myytiin kultalevyyn oikeuttavat 25 000 äänitettä. Etenkin lapset ja nuoret ottivat Anja Niskasen idolikseen. Monet 80-luvun lapset ovat muistelleet kuunnelleensa Anja Niskasen kasetin puhki ja kykenevät vieläkin tapailemaan levyn kappaleita. Iloluontoisten laulujen sanoitukset tihkuivat teiniromantiikkaa ja istuivat muutenkin 16-vuotiaan sielunelämään, osuvina esimerkkeinä mainittakoon Meillä on nuoruutemme tai koulumaailmaan sijoittuva Tää tunti vain. Albumia voisi luonnehtia eräänlaiseksi sukupolvikokemukseksi.

Anja Niskasen albumilla on kymmenen laulua, joista puolet ovat kotimaisia sävellyksiä ja puolet käännöskappaleita. Kaikki kotimaiset kappaleet ovat Vesa Torpan säveltämiä. Käännöshiteistä parhaiten elämään ovat jääneet Syy on rakkauden (Kirsty MacCallin They don't know, jonka Tracey Ullman oli levyttänyt hitiksi vuonna 1983) sekä Lauantaina bailataan vaan (Barry Bluen Dancing on a Saturday night). Kokonaisuutena albumi on tyylipuhdas kasarialbumi, jonka säestyksessä olennaisena osana ovat olleet Roland Jupiter 8, Roland Mc 4 ja Yamaha G S 2 -syntetisaattorit.

Anja Niskanen levytti laulu-uransa ensimmäisellä aktiivikaudella vain tämän yhden albumin. Hän alkoi kaivata tavallista nuoren elämää ja halusi vetäytyä julkisuudesta. Levytyssopimus purettiin yhteisymmärryksessä. Anja Niskanen teki paluun levytysstudioihin vuonna 1991 uudenlaisella "aikuistuneemmalla" tyylillä. Suomidiskon ystävät eivät ole kuitenkaan unohtaneet Anja Niskasta. 2010-luvulla hän on levyttänyt kaksi albumia, joista etenkin vuonna 2013 julkaistu Valoisat tunteet edustaa eräänlaista jatkumoa Niskasen kasarituotannolle. Nykyään Anja Niskasen voi bongata Itämeren lautoilla estraditaiteilijana värikkäissä show-numeroissa. Ikivihreiden bailuhittien joukossa kuullaan usein myös hänen omat kasarihittinsä Ollaan hiljaa vain ja Lauantaina bailataan vaan.

Aiheesta muualla:

Anja Niskanen Official

Leena Vanamo – Sua kaipaan (CBS Records, 1984)

Leena Vanamo kierteli 1980-luvun alkuvuosina Frederikin kesäkiertueilla taustalaulajana – toisinaan yhdessä Meiju Suvaksen kanssa – ja levytti ensimmäiset levytyksensä Discophonille vuonna 1981. Varsinainen läpimurto vaikutti koittavan vuonna 1984, kun hän solmi levytyssopimuksen CBS:lle ja alkoi levyttää ensimmäistä albumiaan. Ensimaistiaisia Leena Vanamon albumilta tarjottiin Mainostelevision Levyraadissa, jossa esitettiin vuoden 1984 aikana Sua kaipaan (alun perin F. R. Davidin I need you) – josta tuli Leena Vanamon albumin nimikkobiisi – sekä Reetun kanssa levytetty duetto Haluan vain sun (Ricchi e poverin Voulez-vous danser). Duetto julkaistiin sekä Frederikin Singapore-albumilla että Leena Vanamon Sua kaipaan -albumilla. Keväällä 1984 Leena Vanamo osallistui Kevään sävelen alkukarsintaan Esko Koivumiehen sävellyksellä Tykkään susta.

Sua kaipaan -albumilla on 13 laulua, joista peräti yhdeksän on käännöskappaleita. Älppäri on tyylipuhdas kasarilevy, jonne on valikoitu monia aikansa hittejä ja hitinpoikasia, kuten esimerkiksi Toni Basilin Mickey ja Yazoo-duon Only you (Sinut vain). Kyseisen duon toinen osapuolihan on Depeche Mode -yhtyeestä tuttu Vince Clarke. Länsinaapurin sävelaarteistosta Leena Vanamon levytettäväksi tarjottiin Carola Häggkvistin balladi Liv (Yö) ja Attack-yhtyeestä (se Ooa hela natten -hitin esittäjä) tutun Rosa Körbergin Kom (Sä luoksein jää). ABBAn hajottua Agnetha Fältskog levytti englanninkielisen soololevyn, jonka sadosta poimittiin I wish tonight could last forever (Me ainoastaan).

Albumin tunnetuin kappale on kuitenkin ehdottomasti vuoden 1984 megahitti Self control, johon Vexi Salmi kirjoitti suomenkielisen tekstin Viet itsekontrollin. Syksyllä Leena Vanamo esitti hittinsä Toivotaan, toivotaan -ohjelmassa. Kyseinen esiintyminen on YouTube-aikoina noussut eräänlaiseksi kulttiklassikoksi. Kilpailu käännöskappaleista oli kuitenkin ajoittain suorastaan armotonta. Viet itsekontrollin vaikutti niin varmalta hitiltä, että kilpaileva levy-yhtiö Fazer Finnlevy antoi laulun Meiju Suvaksen levytettäväksi. Meiju Suvas oli tuohon aikaan Suomen suosituimpia diskoesiintyjiä, kun taas Leena Vanamo oli vasta aloittelemassa soolouraansa. Valitettavasti Meiju Suvas onnistui osittain "varastamaan" hitin Vanamolta, ja ainakin nykyään Suvaksen versio on tunnetumpi. Huvittavaa suomidiskon jumalattarien kilpailuasetelmassa oli, että Meiju ja Leena olivat tosiaan ennen läpimurtojaan toimineet yhdessä samaan aikaan Frederikin kesäkiertueella taustalaulajina.

Leena Vanamon albumin soundimaailmasta vastaavat muun muassa Kassu Halonen, Janne Louhivuori ja Vesa Torppa. Vanamo oli albumin levytyshetkellä vasta 20-vuotias, joten laulujen sanoituksissa ei kaihdettu nuorekasta kielenkäyttöä. Kari Litmasen säveltämään Meil' meni bänks -kappaleeseen V-P. Lehto kynäili "meil' meni bänks, sä sanoit thänks". Mickey-hitin suomenkielisen version Miki lyriikka taas kuuluu: "Oi Miki, kun sä tuut liki mulle tulee hiki". Suomenkielisen sanoituksen on muuten laatinut Pave Maijanen!

Sua kaipaan on jäänyt Leena Vanamon ainoaksi albumiksi. Hän osallistui 1980-luvun puolivälissä vielä aktiivisesti laulukilpailuihin, mutta levytysura ei ottanut tulta alleen. Vuonna 1985 oli tarkoitus julkaista toinen pitkäsoitto, mutta projekti ei jostain syystä koskaan toteutunut. 1990-luvun alkupuoliskolla Leena Vanamo menestyi Ykköstähti-kilpailussa, mikä lisäsi kysyntää keikkarintamalla, mutta uutta levytyssopimusta ei syntynyt. Lyhyestä levytysurastaan huolimatta Sua kaipaan on tehnyt vaikutuksen iskelmäharrastajiin. Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivas -kirjassa on osuvasti luonnehdittu: "Leenan ainokainen albumi Sua kaipaan on kuitenkin jäänyt elämään eräänlaisena 'suomidiskon' kulttiklassikkona."

Sua kaipaan -albumi on julkaistu ainoastaan vinyylinä ja C-kasettina. Toivottavasti CBS:n äänitearkiston omistava Sony Music Finland saisi joskus digitoitua albumin kuunneltavaksi suoratoistopalveluihin ja ladattavaksi digitaalisen musiikin verkkokauppoihin.

Muokkaus 30.8.2025: Leena Vanamon albumi "Sua kaipaan" ladattu suoratoistopalveluihin vihdoin ja viimein kesällä 2025! Kiitos huikeasta kulttuuriteosta!

Eini – Eini (Finnlevy, 1985)

Monet suomalaiset kuulivat Madonnasta ensimmäisen kerran tammikuussa 1985, kun Yleisradion Hittimittari-ohjelmassa esitettiin Like a virgin. Laulun musiikkivideossa Madonna keikisteli gondolissa Venetsian kanavia pitkin. Koko 1980-luvun alkupuoliskon angloamerikkalaisista menestyshiteistä oli tehtailtu suomenkielisiä käännösversioita, ja niinpä myös Britanniassa ja Yhdysvalloissa listojen kärkisijoille noussut Like a virgin sai suomenkielisen asun. "Ja kukapa olisikaan ollut sille sopivampi esittäjä kuin Eini", spiikkaa Eini nykyään keikoillaan. Raul Reimanin käännös Olen neitsyt on Einin vuonna 1985 ilmestyneen kuudennen albumin aloitusraita ja varsinainen hittibiisi.

Eini-fanit pitävät tätä vuonna 1985 ilmestynyttä albumia yhtenä artistin parhaimpana. 1980-luvun puolivälissä elektroninen syntikkapop oli kovassa suosiossa, ja se kyllä kuuluu älppärin soundimaailmassa. Tämän kasarisoundisempaa iskelmälevyä Suomessa tuskin on julkaistu. Albumin 12 levytyksestä seitsemän on käännöskappaleita. Madonnan lisäksi vuonna 1985 tuore tuttavuus oli Modern Talking, jonka esikoisalbumilta Einin levytettäväksi poimittiin Do you wanna (Viides kevät). Aikansa hittilevytyksiä edustavat Tyydytys (Laura Braniganin Satisfaction) ja Nousen kanssas aurinkoon (Jermaine Jacksonin ja Pia Zadoran When the rain begins to fall), jossa Einin duettokaverina on Markku Aro. Artistin omiin suosikkeihin lukeutuu dramaattinen Kellot käy, alun perin unkarilainen Holnap hajnalig, josta hollantilaislaulajatar José levytti englanninkielisen version Time goes by. Albumin kaikkien levytysten sovittaja Jori Sivonen on pyrkinyt sovittamaan käännöskappaleet mukailemaan mahdollisimman paljon alkuperäisiä. Älppärin kotimaisissa lauluissa Sivonen on selvästi ottanut mallia ajanmukaisesta soundimaailmasta. Esimerkiksi Sivosen sävellykset Tyttö rannalla ja Taivas todistakoon ovat selvästi yrityksiä tehdä suomalaista syntikkapoppia.

Kokonaisuutena Eini-albumi (1985) on mainio, sillä jopa sen "albumiraidat" ovat sangen onnistuneita. Esimerkiksi Sivosen säveltämä Voitko koskaan ymmärtää on mitä mukaansatempaavin iskelmä – ja osoitus siitä, että Eini on laulanut jo 30 vuotta ennen Cheekiä einoleinomaisesti "jumalten keinusta". Einin imagoon on kuulunut olennaisena osana tietynlainen eroottisuus ja sensuelli värinä, mikä korostui etenkin muutamissa tämän albumin levytyksissä, kuten esimerkiksi juuri Olen neitsyt -kappaleessa. Tyydytyksessä kuvaillaan, mitä kaikkea naiselle aiheutetulla hekumalla voidaankaan saada aikaiseksi. Eräänlainen suomidiskon Pyhä toimitus, siis. Kujeilevampi Eini taas pääsee ääneen laulussa Pistä valot pois, joka on alun perin Scarface-elokuvasta tuttu kappale Vamos a bailar. "Ketä sä luoksesi kaipaat / tänä yönä mä voin olla hän", laulaa Eini viekoittelevasti. Hieman erikoinen kappalevalinta albumille oli Moscow night – laulun alkuperäinen esittäjä on saksalainen näyttelijä Anya Major, joka keksittiin levyttämään, kun hän esitti Elton Johnin Nikita-musiikkivideossa itäsaksalaista rajavartijaa.

Jostain käsittämättömästä syystä albumille ei sisällytetty edellisenä vuonna levytettyä Uuno Turhapuro armeijan leivissä -elokuvassa kuultua Kesä ja yö -kappaletta, vaikka se oli julkaistu Kellot käy -singlen toisella puolella. Singlen toinen biisi siis kelpasi levylle, mutta kääntöpuoli ei. Uuno-elokuvan oli nähnyt valkokankaalta yli 750 000 suomalaista, joten Kesä ja yö oli saanut laajan yleisön. Tästä aiheesta olenkin jo ehtinyt motkottaa tässä blogissa kirjoituksessa Einin Kesä ja yö – ja hyödyntymätön hittipotentiaali. Nykypäivän perspektiivistä on tietenkin huvittavaa, että albumilta jätettiin pois laulu, josta on myöhemmin tullut yksi artistin rakastetuimmista.

Eini-albumi vuodelta 1985 jäi Einin ensimmäisen diskokauden viimeiseksi levyksi. Diskoiskelmä poistui muodista, ja Eini lähti tanssittamaan suomalaisia tanssilavoille. Kuin alleviivatakseen uutta profiiliaan Einin seuraava albumi Lauantai-illan tyttö (1989) sisälsi versioita menneiden vuosikymmenien tanssi-iskelmistä. Onneksi 2000-luvulla Eini on tehnyt komean paluun musiikkigenreen, jossa hän on omimmillaan. Säihkyviä diskoartisteja kun ei Suomessa ole liiaksi asti.

Satu Pentikäinen – Ei huolet paina (Bluebird music, 1986)

Kukas olisikaan Suomen Kim Wilde? Ainakin tämän vuonna 1986 ilmestyneen älppärin perusteella titteli kuuluisi ilman muuta Satu Pentikäiselle. Kari Litmasen tuottama albumi on melkoista kasaritykitystä sähkörumpuineen, syntikoineen ja konesoundien säkätyksineen ja väkätyksineen. Satu Pentikäisen kahdeksan vuotta kestänyt levytysura ajoittuu juuri suomidiskon kuumimpiin vuosiin. Sadun ensimmäinen levytys julkaistiin vuonna 1979 ja tämä viimeisin pitkäsoitto näki päivänvalonsa vuonna 1986. Satu levytti uransa aikana viisi albumia, jotka tihkuvat suomidiskoa tyylipuhtaimmillaan.

1980-luvun puolivälissä Satu Pentikäinen oli tuttu näky television laulukilpailuissa, joissa hän kävi esittelemässä kotimaisin voimin sävellettyä kasaridiskoa. Albumilla onkin peräti kolme alun perin laulukilpailuissa esitettyä laulua. Vuonna 1985 Satu kilpaili ensin Kevään sävelen loppukilpailussa kappaleella Haluun vapauteen ja myöhemmin saman vuoden Syksyn sävelessä laululla Huomenna, illalla. Keväällä 1986 Pentikäinen nähtiin jälleen Kevään sävelen loppukilpailussa. Kilpailukappaleesta Ei huolet paina tuli viidennen albumin nimikkobiisi.

1980-luvun puolivälissä käännöskappaleiden tehtaileminen Suomessa loppui kuin seinään. Trendi heijastui myös Sadun levyillä. Sadun kolmella ensimmäisellä albumilla suurin osa levytyksistä on käännöskappaleita. Neljännellä Ota tai jätä -älppärillä (1984) käännöskappaleita on vielä viisi. Sen sijaan tämän Ei huolet paina -albumin kymmenestä laulusta vain kaksi on ulkomaista alkuperää (Kesän kuuma yö sekä Jokke Seppälän kanssa levytetty duetto Tahdon olla kanssasi aina). Kotimaisista lauluista peräti seitsemän on albumin sovittaja-tuottaja Kari Litmasen säveltämiä. Sen kahdeksannen – erittäin iskevän Kotikylän pojan – on säveltänyt Michael Kujawa. Satu Pentikäinen on itse kirjoittanut neljään lauluun sanoituksen.

Kokonaisuutena albumi on todellista kasari-iskelmän juhlaa. Melodiat ovat tarttuvia ja sovitukset erinomaisen iskeviä – ja ehtaa kasaria. Kari Litmanen oli aikoinaan todellinen syntetisaattorispesialisti ja ensimmäisiä suomalaisia säveltäjiä, joka käytti tietokoneita musiikinteossa. Sen vuoksi albumilla kuullaan suomalaiselle iskelmälevylle poikkeuksellisen moderneja soundeja, joissa on selvästi otettu mallia tuon ajan kansainvälisistä pop-hiteistä. Esimerkiksi Ei huolet paina alkaa pitkällä puoli minuuttia kestävällä kohtalokkaalla syntikkaintrolla ennen kuin vinkeä komppi lähtee käyntiin. Haluun vapauteen -kappaleessa on taas kymmenen sekunnin armoton sähkörumpuintro. Aja sateeseen -biisissä Sadusta kuoriutuu rajun ja kiihkeän iskelmärokin tulkitsija. Tuulen laulu kuulostaa ikivihreältä kasarislovarilta. Kesän kuuma yö ja Odotan aamuun edustavat kasari-iskelmää tyylipuhtaimmillaan. 1980-luvulla tiedostettiin, että iskelmämusiikkiin suhtauduttiin maaseudulla huomattavasti suopeammin kuin urbaaneissa yhteisöissä. Kenties sen vuoksi Haluun vapauteen -kappaleessa kaivataan maaseudun rauhan suomaa vapautta, ja Kotikylän pojassa opetetaan, ettei ole syytä mennä merta edemmäs kalaan, sillä kotikylän poika kaikkein paras poika on. 1980-luvun puolivälissä suomi-iskelmän kuva oli maalaisromantiikkaa syntetisaattorin säestyksellä.

Satu Pentikäisen jokaisella viidellä albumilla on omat ehdottomat kohokohtansa. Omissa listauksissani nostan tämän hänen viidennen albuminsa parhaaksi kokonaisuudeksi. Satu Pentikäisen iskelmäura päättyi tähän albumiin. Kesällä 2015 Pentikäinen kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa, kuinka lopettamisaikeita vauhditti tunne siitä, ettei hän päässyt levytyksissä käyttämään kaikkia laulullisia kykyjään, sillä "diskohumpan" esittäminen ei ollut hänen mielestään tarpeeksi haastavaa. Ei huolet paina -albumin levytyksistä erottuu eniten Kari Litmasen säveltämä ja Esa Kaartamon sanoittama balladi Kuunnellaan. Laulun sanoituksessa on jopa jonkinlaista ideaa ja syvällisyyttä. Kenties Satu olisi halunnut levyttää enemmän sellaisia lauluja?

Lähteet

Kirjallisuus:

Kotirinta Pirkko (2002) Konemusiikkia Kärjen jalanjäljissä. Teoksessa Gronow Pekka, Lindfors Jukka, Nyman Jake (toim.) Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Kustannusyhtiö Tammi, Helsinki.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Tuunainen Petri (2005) Armi Aavikko 1958–2002. Kustannusosakeyhtiö Kirjastudio, Helsinki.

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Rantala Juha. Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit (Rocket Records, 2015).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustolta Sisältää hitin – Suomen listalevyt.

Suomidisko-teema päättyy.