Antti Tuisku – En kommentoi (Warner / Hyökyaalto Records, 2015)

Antti Tuisku palaa tauolta julkisuuteen tänään oman Vain elämää All Stars -jaksonsa myötä. Tuisku toistaa mielellään narratiivia, jonka mukaan hänen urallaan jokseenkin kaikki oli pielessä, kunnes keväällä 2015 julkaistu En kommentoi -albumi pelasti hänet syvästä alhosta. Kieltämättä menestyslevyn ansiosta Antti Tuiskun suosio ja ennen kaikkea arvostus kasvoivat uusiin sfääreihin. Uudenlaisen ja modernin albumin seurauksena Antti Tuisku vapautui kaikista sapluunoista, joihin hänet oli vuosien varrella yritetty mahduttaa.

Tosi-tv rantautui vuosituhannen vaihduttua Suomeen. Nuorekas ja rempseä kotimainen matkailuaiheinen kilpailuohjelma Far out esitteli keväällä 2001 suurelle yleisölle uuden sukupolven mediapersoonat Jaana Pelkosen, Tuomas Enbusken ja Wallu Valpion. Ohjelmassa keekoilleet Tatu ja Eeka kuuluvat olennaisena osana tietyn ikäluokan sukupolvikokemukseen. Samoihin aikoihin MTV3 alkoi lähettää Selviytyjiä, jota on useassa yhteydessä luonnehdittu tosi-tv:n läpimurtosarjaksi.

Tosi-tv levisi nopeasti kaikenlaisiin mahdollisiin ohjelmatyyppeihin, myös musiikkiaiheisiin ohjelmiin. Vuonna 2001 MTV3 järjesti viimeisen kerran perinteisen Syksyn sävel -kilpailun. Vanhanaikainen iskelmämusiikkiin keskittyvä ohjelma ei enää houkutellut mainostajia entiseen malliin. Syksyn sävelen sijaan MTV3 alkoi satsata uudenlaisiin ohjelmaformaatteihin. Syksyllä 2002 kanavalla pyöri kykykilpailu Popstars, jossa kuka tahansa sai hakeutua tyttöbändin jäseneksi. Popstars oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Syksyllä 2003 tasavalta kohisi, kun Suomessa alkoi Pop Idolin – eli suomalaisittain Idolsin – ensimmäinen tuotantokausi. Kaikelle kansalle tarjottiin mahdollisuus pyrkiä poptähdeksi.

2010-luvun surkuhupaisia Idolseja seuratessa (kuka osaa luetella pari viimeisintä Idols-voittajaa?) voi olla vaikea hahmottaa, kuinka merkittävä ja vallankumouksellinen ilmiö ensimmäinen Idols aikoinaan olikaan. Idols oli mediatapaus, joka lävisti kaikki kansankerrokset. Niin koulujen välitunneilla kuin maakuntien huoltoasemien kahviparlamenteissa vaihdettiin ajatuksia Idolsista. Aluksi koelauluvaiheessa kohua herättivät tuomariston ilkeämieliset ja julmat kommentit. Lähetysten perusteella monet kokelaat poistuivat raadin luota kyyneleet silmissä. Ohjelmaa myös syytettiin epäeettisyydestä, koska siinä päästettiin arvostelukyvyttömät ihmiset nolaamaan itsensä miljoonayleisön silmissä. Brittityylinen suorapuheinen tosi-tv oli verrattain tuore ilmiö, joten Suomessa ei ollut totuttu tylyyn ilkeilytelevisioon, jossa nöyryytettiin tavallisia kansalaisia. Idols-tuomariston ilmaisutyyli kirvoitti lööpin jos toisenkin ja aiheesta keskusteltiin kiivaasti muun muassa Susanne Päivärinnan emännöimässä keskusteluohjelmassa. Toisaalta koelaulujaksojen kohdalla katsojat eivät välttämättä ymmärtäneet, ettei Idolsissa ollut kyse koulun laulukokeesta ja palautteen antamisesta taviksille, vaan ohjelmasta, jossa aidosti pyrittiin etsimään potentiaalista eturivin poptähteä. Joka tapauksessa keskustelu kävi kuumana ja katsojaluvut olivat korkeita.

Kilpailun edetessä ammattimaisempaan vaiheeseen eräät kilpailijat alkoivat herättää suoranaista fanihysteriaa. Nuorison sydämet valloitti etenkin Antti Tuisku, 19-vuotias Siwan kassa Rovaniemeltä. Vuodenvaihteessa 2003–2004 nettiin perustettiin lukuisia fanisivuja, joissa ihailijat tunnustivat rakkautensa tälle suklaasilmäiselle miehenalulle. Idolsin finaalivaiheen suorissa lähetyksissä yleisön joukossa nähtiin lukuisia Antille askarreltuja plakaatteja ja kylttejä.

Antti Tuisku sijoittui Idolsissa kolmanneksi. Vihoviimeiseen finaalilähetykseen yltäneet Hanna Pakarinen ja Jani Wickholm olivat kieltämättä vokalisteina Tuiskua lahjakkaampia. Ensimmäistä Idolsia ei seurannut ainoastaan nuoriso, ja varttuneempiin katsojiin Pakarinen ja Wickholm vetosivat enemmän.

Idolsin ensimmäinen tuotantokausi oli eittämättä Suomen merkittävimpiä viihdetapahtumia vuosien 2003 ja 2004 vaihteessa. Tähtien nimikirjoituksia jonotettiin kauppakeskuksissa satojen metrien pituisissa jonoissa. Tuomariston sutkautuksista – myös niistä positiivisista – muodostui lentäviä lauseita: Nanna Mikkosen "sä kosketit mua" jäi elämään. Vanhan liiton veteraani Jukka Kuoppamäki kirjoitti Mikkosen inspiroimana laulun Sä kosketit mua (2006). Idols-finaalissa tammikuussa 2004 annettiin yli 713 000 ääntä, mikä on erittäin merkittävä saavutus yhtään missään yleisöäänestyksessä. Ensimmäisen kauden suurenmoisuudesta voi saada jonkinlaisen aavistuksen Oskari Onnisen kirjoituksesta. Joulukuussa 2018 hän analysoi Helsingin Sanomissa kykykilpailun alamäkeä:

"Ohjelmat eivät enää luo ilmiöitä; turha kuvitella, että enää kysyttäisiin 'Jani vai Hanna, Hanna vai Jani', kuten koko Suomen kansa tuntui tekevän 15 vuotta sitten." (Helsingin Sanomat 26.12.2018)

Idols-finaalin kärkikaksikosta kohistiin kuin presidentinvaalien toisen kierroksen ehdokkaista. Kyllä lapsukaiset, ennen kuningas Sauli I:stä Suomessa on ollut sellaisiakin.

Levy-yhtiö BMG tarjosi levytyssopimukset Idolsin kärkikolmikkoon sijoittuneille. Huhtikuussa 2004 julkaistiin Tuiskun ensimmäinen single En halua tietää ja myöhemmin keväällä hänen debyyttialbuminsa Ensimmäinen, joka nousi albumilistan ykköseksi.

Antti Tuisku edusti uudenlaista miesartistin tyyppiä kotimaisen kevyen musiikin kentällä. Suomen musiikkimarkkinat eivät olleet otollisia miespuolisille popidoleille. Ennen Antti Tuiskua ei ollut oikein ketään, jota olisi voinut luonnehtia luontevasti vaikkapa Suomen Justin Timberlakeksi. Idols-tuomarina toiminut Asko Kallonen on kertonut Antti Tuiskun elämäkerrassa Antti Tapani (2018) ensireaktionsa olleen "vau, tämmösiä popstaroja oikeasti löytyy Suomesta".

Asko Kallonen: "Siihen aikaan alalle pyrkineet ihmiset pohjasivat joko iskelmän tai rockin liturgiaan. Harvassa olivat tyypit, joiden lempibändi on Backstreet Boys." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 65)

Idols herätti luonnollisesti ärtymystä autenttisissa musiikkipiireissä. Arvostelijoiden mukaan Idols-tähdet olivat levy-yhtiöiden ohjailtavissa olevia tuotteita, markkinointikoneiston pikaruokaa, jolla pyritään saavuttamaan hetkellisesti kaupallisia pikavoittoja ilman minkäänlaisia musiikillisia ambitioita. Idols-kilpailijat ovatkin vuosien saatossa joutuneet tekemään työtä karistaakseen Idols-leiman harteiltaan. He ovat kohdanneet rajuja ennakkoasenteita, joissa heidät on leimattu tosi-tv-tähdiksi, minkä vuoksi heitä ei ole varauksettomasti kelpuutettu oikeiden muusikoiden joukkoon. Tähdet ovat vakuutelleet tekevänsä musiikkia suurella sydämellä, vaikka ovatkin nousseet julkisuuteen kaupallisen "pikakaistan" kautta. Vielä 2015 Antti Tuiskun Vain elämää -jaksossa (siinä ensimmäisessä) konkari Pave Maijanen pahoitteli ennakkoluulojaan: hänkin oli pitkään mieltänyt Antti Tuiskun "tuotteeksi" eikä ollut lainkaan ymmärtänyt, kuinka kunnianhimoisesti Tuisku suhtautuu musiikin tekemiseen ja visionäärisesti hän pyrkii kehittämään uraansa ja ammattitaitoaan.

Antti Tuiskun kohdalla kritiikki ei ikävä kyllä jäänyt ainoastaan siihen, että hänet olisi haukuttu muoviseksi Idols-tuotteeksi. Suomen oloissa uudenlainen popidoli herätti voimakkaita reaktioita puolesta ja vastaan. Pikkutyttöjen hysterian ohella Antti Tuiskun olemus sai monet äijät raivostumaan. Suomalaisten miespuolisten laulajien profiili oli ollut perinteisesti maskuliinisempi. Tuisku vannoi tanssittavan popmusiikin nimiin – musiikkityylin, joka oli perinteisesti mielletty jossain määrin feminiiniseksi. Suomalainen mieslaulaja sai esittää kernaasti rähinärokkia, itse kirjoittamiaan laulelmia kitaralla säestäen tai sitten täysin rehellistä iskelmää. Tanssipopin nimeen vannova miesartisti oli Suomen oloissa kummajainen. Varsinkin Antti Tuisku, joka vielä tanssi ja satsasi koreografioihin. Vuonna 2013 Antti Tuisku pohdiskelikin kappaleessaan Mies "hei kerro, kuinka ollaan mies / kuinka se oikein ansaitaan".

Antti Tuiskun Wikipedia-artikkeliin käytiin jatkuvasti lisäilemässä lauseita, joissa spekuloitiin hänen seksuaalista suuntautumistaan. "Hän ei ole tiedettävästi koskaan seurustellut naisen kanssa" ynnä muuta sontaa kyseenalaisten lähdeviitteiden kera. Henkinen ilmapiiri Suomessa on muuttunut noista ajoista huomattavasti. Edellisellä vuosikymmenellä oli vielä täysin yleistä, että pelkkä oletus, ettei Antti Tuisku välttämättä olisikaan heteroseksuaali – koska hän ei istunut hegemonisen maskuliinisuuden muottiin eikä vastannut mielikuvaa perinteisestä suomalaisesta heterojuntturasta – riitti monien mielestä perustelluksi syyksi väheksyä hänen artistiuttaan. Samalla tavalla Jari Sillanpäätäkin pyrittiin vähättelemään ja asettamaan outoon valoon ennen kuin hän tuli julkisesti kaapista. Ennen ei todellakaan ole ollut aina paremmin.

Kesällä 2004 Antti Tuiskun esiintyminen Helsinki-päivän konsertissa keskeytyi, kun lavalle heitettiin pulloja. Kaikkien aikojen limbo on ollut Virpi Salmen murskaavat levyarvostelut NYT-liitteessä Antti Tuiskun syksyllä 2006 ilmestyneistä albumeista New York ja Rovaniemi. Tarkoitushakuisen mediarepresentaation tavoitteena ei ole ollut mitään rakentavaa: kirjoittaja positioi itsensä eliittiin haukkumalla ala-arvoisesti kaupallisesti menestyneen artistin ja pahoittamalla hänen nuorten faniensa mielet. Virpi Salmi muun muassa kirjoitti, että Rovaniemi-albumin Lämpö on "Suomen huonoin biisi ikinä". En tiedä, kuinka kirjoittaja on onnistunut kuulemaan kaikki mahdolliset Suomessa koskaan äänitetyt kappaleet, mutta mielestäni hän voisi esimerkiksi kuunnella jokaisen tämän blogin Suomidiskotärpit-juttusarjassa (#1, #2, #3, #4) esitellyn kappaleen ja kertoa sen jälkeen käsi sydämellä onko hän tosiaan vieläkin samaa mieltä. Uskaltaisin kuitenkin veikata, että Antti Tuiskun uusimman suosion myötä Virpi Salmenkin takki on kääntynyt – kuten niin monen muunkin suomalaisen.

Kaikista negatiivisista lieveilmiöistä huolimatta Asko Kallonen on todennut viisaasti Tuiskun merkityksestä ja suosiosta:

Asko Kallonen: "Yksi hyvä suosion mittari on myös se, kuinka paljon artistia vihataan. Silloin tuntui, että joka toinen suomalainen yli 35-vuotias valkoinen heteromies tuli sanomaan, että on se saatanan Antti Tuisku sitten kauhee. Mitä siitä voi päätellä? Sen, että jos Antti Tuiskua vihataan niin paljon, se tekee jotain tosi oikein." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 66)

Suosikkibloggarini Klaus Laitinmäki on kirjoittanut Hulivilipoika-blogiinsa upean artikkelin aiheesta erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa. Kirjoitus tarjoaa erinomaisen kehyskertomuksen Antti Tuiskun levytysurasta: vähitellen albumi albumilta laulujen sanoituksissa alkaa kuulua yhä enemmän Antti Tuiskun oma ääni.

Kuten Hulivilipoika-blogissa on ilmaistu: "Kahdella ensimmäisellä levyllään – Ensimmäinen (2004) ja Antti Tuisku (2005) – Tuisku teki vielä sitä, mitä häneltä teini-idolina odotettiinkin." Uransa alkuvaiheessa Tuisku on ollut lähimpänä sitä, mistä monet ovat häntä kritisoineet: kaupallinen tuote, jonka tarkoituksena on tuoda pikkutyttöjen viikkorahat levy-yhtiön kassaan.

Vuonna 2006 Antti Tuisku vaihtoi levy-yhtiötä. Hän jätti BMG:n ja seurasi Asko Kallosta uuteen HMC – Helsinki Music Company -levy-yhtiöön. Irtioton myötä Antti Tuiskun musiikissa alkoi kuulua enemmän hänen omat näkemyksensä ja musiikkimieltymyksensä. Etenkin New York -albumi (2006) on ollut jossain määrin uraauurtava pioneerityö: albumi oli ilmiselvä yritys luoda suomalaisin voimin varteenotettavaa modernia 2000-luvun tanssimusiikkia. 1990-luvun puolivälissä dancen kulta-aikana aikakoneet ja movetronit olivat myyneet huikeita lukemia, mutta sittemmin dance oli ajautunut kotimaan musiikkimarkkinoilla marginaaliin. Antti Tuisku teki albumillaan omanlaisensa avauksen: eturivin poptähti pyrki tuomaan tanssipopin jälleen osaksi valtavirtaa. Suomalaiset äijät eivät tietenkään dancen päälle ymmärtäneet, mutta ainakin itse muistan elävästi Antti Tuiskun kuuntelijakunnan laajentuneen näihin aikoihin. Hänestä innostuivat muutkin kuin esipuberteettiset tytöt. Jouluna 2006 Antti Tuiskun New York -levyä saattoi toivoa lahjaksi perheen kouluikäisen tytön lisäksi miesystävänsä kanssa asusteleva setä...

Seuraavilla albumeilla Tuiskun laulujen sanoitukset heijastivat hänen omia elämänkokemuksiaan. Levyillä Hengitän (2009), Kaunis kaaos (2010) ja Toisenlainen tie (2013) Antti Tuisku ei ollut enää millään tavalla koneiston "tusinatuote", jolle tarjotaan valmiita tuotoksia, jotka olisi voinut esittää periaatteessa kuka tahansa. Laulujen sanoitukset räätälöitiin varta vasten häntä varten ja Antti Tuisku osallistui itsekin sanoitusten kirjoittamiseen. Hulivilipoika-blogin artikkelissa kerrotaan Antti Tuiskun laulavan näillä albumeilla muun muassa erilaisuuden hahmottamisesta ja hyväksymisestä, poikkeavasta elämäntyylistä sekä sisäistettyjen odotusten ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Tuiskun tuotannossa toistuvana teemana on itsensä hyväksyminen, vaikka oma elämäntyyli ei täyttäisikään ulkopuolisten asettamia normeja. Myös henkimaailman asiat olivat tämän aikakauden lauluissa läsnä. Näillä kolmella albumilla Antti Tuiskusta pyrittiin muovaamaan "koko kansan Antti", jonka tarinat kohdistettiin muillekin kuin nuorille tytöille tai vähemmistöyökerhojen tanssilattioiden travoltoille.

Antti Tuisku on jatkuvasti jaksanut jankuttaa, kuinka hänen uransa oli syöksykierteessä ennen vuonna 2015 ilmestynyttä En kommentoi -albumia. Alamäen käsite on vähintäänkin suhteellinen. Esimerkiksi kaikki Antti Tuiskun levyt ovat myyneet vähintään kultaa – tosin Antti Tapani -elämäkerran mukaan Toisenlainen tie -albumin kohdalla kultalevy perustui ainoastaan levyn painosmääriin. Albumia toimitettiin levykauppoihin kultalevyyn oikeuttavat 10 000 äänitettä mutta todellisuudessa levyjä ostettiin noin 8 000 kappaletta. Antti Tuisku ilmoitti levy-yhtiölle, ettei halua vastaanottaa albumista kultalevyä. (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 199–200)

Listablogin Timo Pennanen kirjoitti bloginsa Facebook-sivulle 22. marraskuuta 2017:

"Tänään Hesarissa kirjoitettiin, yleistä narratiivia noudattaen ja pönkittäen, että 'Antti Tuisku pelasti uransa syvästä alhosta modernilla En kommentoi -levyllään ja banaanipantomiimillään'. Kuinkas syvä se Tuiskun alho taas olikaan? En kommentoi -albumin edeltäjä Toisenlainen tie (2013) nousi listakakkoseksi ja vietti Top 50:ssä 21 viikkoa, mikä aikana ennen striimijuuttumista oli oikein mukava saavutus."

Oheisessa linkissä Toisenlainen tie -albumin listamenestys.

Moni artisti ei kehtaisi puhua alamäestä ja syvästä alhosta, mutta Antti Tuisku on kunnianhimoinen ja hänen tavoitteensa olivat paljon korkeammalla. Antti Tuiskun uralla tämä vaihe edustikin ennemmin henkistä lamaannusta kuin kaupallista katastrofia. Antti Tuisku koki uransa polkevan paikallaan, eikä hän saanut levytysmateriaalissaan toteuttaa artistiuttaan haluamallaan tavalla. Tuisku kuunteli kauhistuneena Asko Kallosen näkemystä, jonka mukaan hän oli "popimpi Juha Tapio" (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 200). Antti Tuisku ei nauttinut täydellä sydämellä siitä, että hän levytti totista itseterapiapoppia. Hänhän on eloisa, vauhdikas ja tarvittaessa sopivan ilkikurinen persoona – mutta se ei kuulunut millään tavalla musiikissa. Antti Tuisku oli vakiinnuttanut asemansa kotimaisen kevyen musiikin kentällä – ja esimerkiksi Juuret (2009) ja Hyökyaalto (2010) olivat merkittäviä hittejä – mutta moneen vuoteen hän ei ollut onnistunut räväyttämään kunnolla, eikä hän ollut enää kaikkein ajankohtaisin artisti. Pysyi vakaasti mukana skenessä mutta hinkui eturiviin.

"En ollut luottanut omaan näkemykseeni. – – Musta tuntui, että mulle oli tähän asti tärkeämpää muiden miellyttäminen. En tehnyt musiikkia mun omilla ehdoillani." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 226)

HMC – Helsinki Music Company myytiin Warner Music Finlandille vuosikymmenen vaihteessa. Toisenlainen tie -albumin jälkeen Antti Tuiskun levytyssopimus oli katkolla. Yhteistyötä Warnerin kanssa jatkettiin – tokihan kannatti pitää kiinni artistista, jonka mikä tahansa kilpaileva levy-yhtiö olisi ottanut mielellään rosteriinsa – mutta näkemyksellinen artisti tähdensi haluavansa vastaisuudessa tehdä musiikkia uudella reseptillä uusien ihmisten kanssa. Seuraavan albumin valmistamiseen hän toivoi saavansa vapaat kädet ja mielellään mahdollisimman vähän levy-yhtiön kontrollointia ja ulkopuolista ohjausta. Antti Tuiskun uralla käännettiin uusi sivu. Pitkä yhteistyö Asko Kallosen kanssa päättyi yhteisymmärryksessä. Kallosen tilalle Tuiskun A&R:ksi nimitettiin Kari Hynninen, jonka kanssa Antti oli tosin tehnyt yhteistyötä jo ensimmäisessä levy-yhtiössään Sony BMG:ssä. Uusimmat Warner-levyt on julkaistu Antti Tuiskun omalla Hyökyaalto Records -levymerkillä.

Pian Antti Tuiskun elämään käveli muuan Simo "Jurek" Reunamäki. Miehillä synkkasi välittömästi. Bingo! Antti Tuisku oivalsi Jurekin olevan luova ja innovatiivinen tuottaja, joka vie hänen musiikkinsa uusille urille. Irtiotto sujui suorastaan luontevasti: Jurek kun on avoimesti ilmaissut, ettei häntä ollut oikein koskaan kiinnostanut Antti Tuiskun kappaleet. (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 217–219) Antti Tuiskun uuden suurmenestyksen seurauksena Jurekista on tullut Suomen tämän hetken suosituimpia ja työllistetyimpiä musiikkituottajia. En kommentoi -albumin esipuheeseen Antti Tuisku on kirjoittanut tuottajavelhostaan seuraavasti:

"Haluan ensiksi kiittää tästä levystä tuottajaani Jurekia, joka omalla huikealla ammattitaidollaan ja rohkeudellaan sai mut jälleen kerran oppimaan jotain uutta ja tulemaan pois omalta mukavuusalueeltani. En muista milloin musan tekeminen on tuntunut näin mahtavalta!"

Nykyään miltei kaikki popmusiikki suunnitellaan ah-niin-muodikkailla biisileireillä. Jurek, Antti Tuisku ja hänen pitkäaikainen muusikkoystävänsä Kalle Lindroth suuntasivat Lappiin biisileirille. Ilmeisen levottomissa tunnelmissa syntyivät tulevan En kommentoi -albumin kappaleista Veli, Keinutaan ja Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen. Kun Veli oli saatu valmiiksi, biisileiriläiset hihkuivat intoa: nyt on syntymässä jotain todella suurta ja mahtavaa. Vähänpä tiesivät, sillä paljon suurempia hittejä oli vielä tulossa, ja lopulta Veli jäi ainoastaan albumiraidaksi. Kappale sai inspiraationsa Antti Tuiskun ja Kalle Lindrothin pitkästä ystävyydestä. Muutama vuosi sitten netin keskustelufoorumeilla kohistiin, kun Lindroth meni naimisiin – vuosikausia velloneet spekulaatiot Tuiskun ja hänen parisuhteesta eivät pitäneetkään paikkansa. Itse asiassa oli Lindrothin ansiota, että Antti ja Jurek tutustuivat toisiinsa.

Antti Tapani -kirjassa tuodaan paikoitellen esille hivenen jälkiviisaasti ja teleologisesti, kuinka tavoitteena oli saada aikaiseksi levy, joka nostaisi Antti Tuiskun jälleen Suomen suosituimmaksi poptähdeksi. Lopputulosta tuskin osattiin ennustaa biisileireillä Lapissa, mutta alusta lähtien oli selvää, että musiikkia tehtäisiin aivan toisenlaisella asenteella kuin aikaisemmin. Turvalliselta kultaiselta keskitieltä kurvattaisiin ulos. Tulevalla levyllä Antti Tuiskua ei voisi enää mahduttaa raameihin, joihin hänet oli vuosien saatossa yritetty tunkea: hän ei halunnut olla nuorisoidoli tai koko kansan sovinnainen ja kiiltokuvamainen "popimpi Juha Tapio". Uudella levyllä Antti Tuiskua ei kategorisoitaisi mihinkään olemassaolevaan lokeroon, vaan hän loisi itselleen kokonaan uuden lokeron. Enää Tuisku ei laulaisi anteeksipyydellen, ettei ole onnistunut elämänvalinnoillaan täyttämään muiden odotuksia. Nyt hän on suorasukainen ja itsevarma stara, joka ei pyytele anteeksi keneltäkään, vaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja kehottaa muitakin samaan. Ihan sama mitä muut ihmiset ajattelevat, Blaablaa (En kuule sanaakaan). Aukokaa vain päätänne fiksut jätkät, minulla on luurit korvissa ja kuuntelen täysillä voimabiisiäni. Ihminen on vapaa tekemään mitä itse haluaa, sanovat ulkopuoliset mitä tahansa.

En kommentoi -albumin materiaali syntyi useammalla biisileirillä vuosien 2014 ja 2015 aikana. Joukkoon iloiseen liittyi lauluntekijäpariskunta Aku Rannila ja Saara Törmä, joiden kynästä ovat syntyneet lukuisat 2010-luvun suomipophitit. Antti Tuisku oli tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä jo edellisellä Toisenlainen tie -albumillaan. Myös Rannila ja Törmä nauttivat tilanteesta, jossa lauluja sai kirjoittaa ilman rajoitteita.

Jurek: "Mä olin tuottajana turhautunut siihen, etten päässyt tekemään haluamiani juttuja. Mun sisällä soi ihan erilainen kama kuin mitä olin tehnyt tuottamieni artistien levyille. Mulla oli sellainen henkinen keskari pystyssä. Niin oli myös Saaralla ja Akulla. Ne oli pitkään kirjoittaneet maailmaa syleileviä isoja iskelmähittejä, ja halusivat päästellä vähän höyryjä. Kun Anttikin oli turhautunut omaan kädenlämpöiseen musiikkiinsa, meitä oli lopulta neljä tyyppiä keskarit pystyssä." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 222)

Tällaisista lähtökohdista on siis syntynyt eräs kotimaisen popmusiikin merkittävimmistä albumeista.

En kommentoi -levyllä rikottiin rajoja monella tavalla. Jurek loihti kappaleisiin vallankumouksellisen modernit soundit, jollaisia ei ollut aikaisemmin kuultu kotimaisella pop-albumilla. Suorastaan avantgardistisiakin piirteitä tavoittavassa soundimaailmassa on monenmoisia luovia ratkaisuja – ei vähiten kokeilevampana lyhyt sämpläys Fröbelin Palikoiden alun perin tutuksi tekemästä Jumppalaulusta Keinutaan-biisissä. Jurekin luoman äänimaailman on todettu vievän suomalaista popmusiikkia ja -kulttuuria eteenpäin. Arvostelijoiden mukaan ensimmäistä kertaa Suomessa kyettiin tuottamaan täydellisen katu-uskottavaa popmusiikkia.

Albumin sanoitukset ovat ennakkoluulottomia ja suorapuheisia – ainakin verrattuna Antti Tuiskun aikaisempaan tuotantoon. Lyyrikat eivät ammentaneet siloitellusta iskelmäpoptekstien maailmasta, vaan niissä hyödynnettiin esimerkiksi nuorekasta arkitilanteiden kielenkäyttöä. Tekstejä rustaillessa ei ole jääty märehtimään onko jonkin ilmaisun ääneen laulaminen soveliasta tai voiko joku loukkaantua ja pahoittaa mielensä jostain. Uusi Antti Tuisku kehottaa laittamaan "perseen pyörimään" ja kuvailee kuinka "sylkee vaihtuu". Nimikkobiisissä En kommentoi on sanastoa, jota harvemmin oli kuultu valtavirran poplyriikassa. Biiseissä Antti Tuisku on parhaimmillaan tai pahimmillaan hävytön ja härski, mutta samalla suorasukaisuus tekee musiikista äärimmäisen rehellistä. Antti Tuisku on vilpitön. En kommentoi -albumi on toki sen vuoksi poikkeuksellisen lystikäs. Niin hulvaton, että Antti Tuisku on luonnehtinut levyn ilmapiiriä "kainalopieru"-meiningiksi. Biisileireillä oli ollut riemastuttavan hauskaa, mikä totisesti kuuluu lopputuloksessa.

Laulujen sanoituksissa on monenmoisia metatasoja. Peto on irti muuttuu henkilökohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun DJ:lle tehdään selväksi "sä oot sä ja mie oon Antti Tuisku". Hiton pelkurin voisi tulkita ihmissuhdelauluksi, joka saa omakohtaisia sävyjä, kun laulun loppuvaiheessa todetaan sanoituksen sinän "aina yksin baarissa pyytävän Antti Tuiskua". Sittemmin biisintekijätiimi on valottanut, että laulu on alun perin omistettu niille kyynisille sieluille, jotka eivät julkisesti myönnä pitävänsä Antti Tuiskusta, mutta kuuntelevat silti hänen musiikkiaan salaa. Hei ho paita pois sopii sanomansa puolesta täydellisesti albumille, jonka punaisena lankana on kannustaa ihmisiä hyväksymään itsensä. Biisi vaatii unohtamaan ulkonäköön liittyvät kompleksit, mutta lopussa irtaudutaan ydinsanomasta laulamalla: "elä häpee sun vartaloo, täss on kitarasoolo". Ja sitten alkaa tosiaan Lasse Sakaran soittama kitarasoolo. Virkistävää vaihtelua konesoundien keskellä.

Entäs kappale nimeltään Saikkuu? (sanat: Jurek, Kalle Lindroth & Saara Törmä)

"Jos työtä, työtä,
työtä teet vielä enemmän
saat superhyvän elämän
joskus myöhemmin.
Joten paina, paina
paina joka päivä pidempään
ja kyllä sua kiitetään
saat suuren mitalin.
Nyt nöyränä tee mitä
muut susta vaatii."

Mitä tästä kaikesta raatamisesta lopulta seuraa? Viikonloppuisin saa nollata jonottamalla yökerhoon ja lopulta saa palkinnoksi saikkuu. Näin viiltävällä ironialla heivataan hiiteen protestanttinen etiikka, luterilainen työmoraali ja suomalaisten mielenlaatuun syvälle juurtunut työn eetos. Laulu opettaa, ettei kannata luottaa sitku-elämän koittamiseen. Elämäänsä ei pidä tuhlata siihen, että stressaa itsensä kuoliaaksi. Ehkäpä huonon omantunnon ei tarvitsisi kolkuttaa joka kerta, kun ei kykene täydelliseen työsuoritukseen. Ja mitäpä jos ihmisen arvo ei määräytyisi saavutusten saati elämässä "menestymisen" perusteella. Piristävää kuultavaa näinä aikoina, jolloin ihmisten oletetaan toistavan iänikuista menestysjargonia, jossa jopa burn outit kuuluisi kääntää voitoiksi "kasvattavina kokemuksina".

Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen on ihmissuhdelaulu uudenlaisesta perspektiivistä. Saara Törmä oli edellisenä vuonna sanoittanut Jari Sillanpäälle suurhitin Sinä ansaitset kultaa. Sanoitus herätti huomiota, koska siinä käsiteltiin parisuhdetta ja sen päättymistä iskelmätekstille epätyypillisestä näkökulmasta. Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen menee tavanomaisen lähestymistavan rikkomisessa vielä pidemmälle. Laulun kertoja kuvaa tunnetta, jossa haluaa tuhota ihastuksensa nykyisen parisuhteen. Sairaalloinenkin mustasukkaisuus lienee yleinen tunne, jota harvemmin on käsitelty poplyriikan keinoin yhtä rehellisesti.

2010-luvulla poplaulajat ja hip hop -artistit ovat eläneet pyhässä liitossa. Ilmiön vastustajat hävisivät pelin viimeistään siinä vaiheessa, kun Jari Sillanpään Malagaan (2014) sisälsi hip hop feattauksen. Antti Tuisku eli trendien harjalla, joten En kommentoi -albumilla vierailevat VilleGalle (biisissä Keinutaan) ja Mikael Gabriel (Veli) – hämmästyttävää kyllä, Mikael Gabriel on saanut luvan esiintyä Warnerin albumilla, vaikka hän olikin ja onkin Universalin artisti. Jotain Antti Tuiskun asemasta pre En kommentoi -aikakautta kuvastaa Ilta-Sanomien referoimat VilleGallen reaktiot, kun häntä pyydettiin mukaan Antti Tuiskun levytykseen:

"Se oli hauska juttu mullekin, kun Antti Tuisku ei ollut tullut vielä takaisin ja kysyitte mua vierailemaan. Olin vähän, että Antti Tuisku on silleen, no... Sos, en tiedä, räppipiireissä ja tälleen... En ensin uskaltanut kertoa meidän Jarelle tuosta yhtään mitään."

Nykyään kenelle tahansa kaupalliselle hip hop -esiintyjälle olisi vain kunnia-asia saada vierailla Suomen ykköspopparin biisillä.

Antti Tuisku ravisteli imagoaan perusteellisesti kaikilla rintamilla. Peto on irti valikoitiin ensimmäiseksi maistiaiseksi albumilta. Kappaleen musiikkivideon ideoivat sisarukset Cristal Snow ja Viivi Huuska. Aikaisemmin esimerkiksi Juuret-musiikkivideolla Antti Tuisku oli pyöräillyt kiltisti pois kaupungista jylhiin luonnonmaisemiin. Hyökyaalto-videolla hytkyttiin tanssiryhmän kanssa. Peto on irti -videon tematiikka oli... noh... toisenlaista. Musiikkivideolla esiteltiin myös uudistuneen Antti Tuiskun tavaramerkki: banaani. Mutta vaikka Antti Tuisku tekikin uutta tuotantoa puhtaalta pöydältä, tavallaan Peto on irti -kappaleessa ympyrä sulkeutui. Luonnehdintaa "Antti on peto" oli viljelty jo Idols-aikoina.

Peto on irti julkaistiin 20. helmikuuta 2015. Levy-yhtiössä kappaletta oli pidetty riskinä ensimmäiseksi singlejulkaisuksi. Antti Tuiskun entinen tuottaja Asko Kallonen oli uumoillut, että biisi joko floppaa täysin tai siitä tulee tosi iso (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 243). Kappale saikin yleisöltä aluksi erittäin ristiriitaisen vastaanoton. Nuoriso oli hämillään ja kolmekymppiset yrittivät selittää, että sellaista se voi olla kauheimmillaan, kun vanhat ja väsyneet suuntaavat arkiviikon päätteeksi irrottelemaan yökerhoon. Lopulta alun hämmennys vaihtui kuitenkin innostukseen. Biisi on hölmö mutta röyhkeä – ja sen vuoksi juuri niin kutkuttava. Antti Tuiskun uudelleenbrändäyksen lanseeraustilaisuudeksi on usein mainittu Peto on irti -kappaleen ensimmäistä julkista live-esitystä, joka koitti lauantain prime timessa Uuden Musiikin Kilpailun väliaikanumerona. Ainakin sosiaalisen median reaktioiden perusteella Antti Tuisku varasti show'n euroviisuehdokkaiden jäädessä varjoon. Antti Tuisku seurasi Anssi Kelan jalanjälkiä: paria vuotta aikaisemmin Kela oli vastaavanlaisessa tilanteessa ensiesittänyt Levottoman tytön, ja hänen uransa lähti uuteen nousuun.

Peto on irti -kappaleen julkaiseminen ensimmäisenä singlenä ilmensi musiikkiteollisuuden muutosta. Biisi ei ollut radioystävällinen, mutta suoratoistopalveluiden aikana sillä ei ollut enää merkitystä. Aikaisemmin radiosoitto oli ollut suorastaan poptähtien elinehto. 2010-luvun puolivälissä ihmiset kuuntelevat musiikkinsa yhä enemmän esimerkiksi Spotifysta tai YouTubesta: juuri nämä foorumit mahdollistivat Peto on irti -kappaleen nousemisen hitiksi – aina latauslistan ykköseksi asti. Listablogin Timo Pennanen on havainnoinutkin, ettei En kommentoi -menestysalbumi poikinut yhtäkään Top 10 -radiohittiä. Laulut nousivat suurmenestyksiksi ilman radiosoittoakin.

Blaablaa (En kuule sanaakaan) julkaistiin toisena singlenä huhtikuussa 2015. Antti Tuisku paljasti Iltalehden haastattelussa, että ensimmäinen revittelysinglen vastapainoksi haluttiin julkaista vakavampi kappale: "Peto on irti -sinkun jälkeen jotkut olivat järkyttyneitä siitä, missä on se Antti, jolla on isoja ajatuksia. Siksi halusin julkaista Blaablaan kakkossinkkuna." Lauri Laukkasen ja Matias Koskisen ohjaama Blaablaa (En kuule sanaakaan) -musiikkivideo kuvattiin Thaimaassa. Oheisessa Iltalehden jutussa Antti Tuisku kertoo albumin kaikkien kappaleiden taustatarinat. Niitä ei liene hedelmällistä toistaa tässä.

En kommentoi -albumi julkaistiin toukokuun 22. päivä. Uudenlainen Antti Tuisku kirvoitti uudenlaisia reaktioita. Kriitikot kehuivat ennakkoluulottomasti tuotettua levyä. Helsingin Sanomien Ilkka Mattila kirjoitti Tuiskun "tehneen uransa parhaan levyn vasta nyt":

"Tähän asti Tuisku on ollut persoonana musiikkiaan mieleenpainuvampi. En kommentoi -levyllä on löytynyt oiva tasapaino tutun, vähän totisen sekä romanttisen ja uuden, itsevarman, nokkelan ja aikuisemman Tuiskun välillä." (Helsingin Sanomat 27.5.2015)

Soundin Eero Tarmo luonnehti kontrastia aikaisempaan:

"Kymmenennellä En kommentoi -studioalbumillaan entinen koko perheen poju soutaa ennenkuulumattoman eroottisilla vesillä – lyriikoissa vaihdetaan sylkeä, vaakamambataan ja puntaroidaan mimmien pantavuutta. Myös artistimme yllä leijuvalla homo–hetero-mystiikalla leikitellään."

Arvioissa toisteltiin, kuinka albumilla esiintyy vapautuneempi, rennompi, kypsempi, rosoisempi ja varmempi Antti Tuisku. Aina niin kyyninen Rumbakin kirjoitti muutama vuosi sitten, että "levyn ympärille ladattu uhkapeli onnistui: Tuiskusta tuli ehkä ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä Poptähti isolla p:llä Suomessa".

Asiantuntevimman arvostelun kirjoitti Aki Lehti, joka antoi albumille arvosanaksi 5/5. Arvostelu kuvastaa oivaltavasti, kuinka albumi muutti kriitikoiden suhtautumista Antti Tuiskuun.

"Maailma vuonna 2015 osaa olla välillä myös omituisen hieno paikka. Antti Tuisku on nimittäin tehnyt vuoden parhaan suomenkielisen pop-levyn. Albumin jota mukamas maailman parhaan maun omaavan musiikinharrastajan tai yleensä aina väärässä olevan kriitikonkaan ei tarvitse kuunnella vain salaa kotona tai ironian taakse piiloutuen.
En kommentoi on rehellinen, uskalias ja kaikille laulajaa aiemmin mollanneille hymyillen keskisormea näyttävä pop-ilottelu. Sillä Tuisku tekee vihdoinkin ihan mitä lystää omalla tyylillään, pitää hauskaa, on itseironinen ja kehottaa kuulijoitaan samaan. Poissa on se vielä edellisellä Toisenlainen tie -levyllä laulanut Tuisku, joka yritti parhaansa mukaan todistaa olevansa vakavasti otettava artisti. Elämän suuria kysymyksiä pohtimalla moinen ei onnistunut, mutta En kommentoi -albumin höpsismin avulla asia tulee selväksi.
Tuottaja Jurek eli Simo Reunamäki on loihtinut levylle ultramodernit konesoundit. Albumilla on äänimaailmoja ja sovitusratkaisuja, joita ei suomalaisessa valtavirran popissa ole tähän mennessä taidettu juurikaan kuulla."

Pitkä sitaatti mutta täyttä asiaa – tämän tyhjentävämmin tuskin olisin osannut ilmaista En kommentoi -albumin syvimmän olemuksen.

Arvostelijat kirjoittivat albumista suopeasti ja suuri yleisö söi Antti Tuiskun kädestä. En kommentoi -albumi ylsi välittömästi albumilistan ykköseksi. Tietenkin näinä striimiaikoina albumilistan sijoituksilla ei ole samanlaista merkitystä kuin fyysisten äänitteiden aikana. Yksittäisten kappaleiden kuuntelumäärät suoratoistopalveluissa vaikuttavat koko albumin listamenestykseen. Siitäkin huolimatta Antti Tuiskun listasijoituksia tutkittaessa En kommentoi -albumin suosio ällistyttää. "Listaviikkoja" on kertynyt kaikkiaan 173. Listaykköseksi En kommentoi noteerattiin yhdeksänä viikkona. Albumin kestävyydestä kertonee jotain, että vuosien saatossa se nousi aina vähän väliä uudestaan kärkisijoituksille. (Albumin listamenestys katsottavissa IFPIn sivuilta.)

Biisien striimilukemat ovat huikeita: esimerkiksi Spotifyssa Hiton pelkuri on saavuttanut tätä kirjoittaessa 3,5 miljoonaa kuuntelua, nimikkobiisi En kommentoi 3,9 miljoonaa kuuntelua, Blaablaa (En kuule sanaakaan) 4,1 miljoonaa ja Peto on irti 9,2 miljoonaa kuuntelua. Albumin suurimmaksi hitiksi osoittautui kuitenkin lopulta VilleGallen kanssa esitetty Keinutaan – 15,8 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssa, "singlelistan" kakkonen ja striimatuimpien kolmonen. VilleGalle, joka oli aluksi empinyt yhteistyötä Antti Tuiskun kanssa ja kynäillyt oman osuutensa nopealla aikataululla, sai ansioluetteloonsa jälleen valtaisan megahitin. Heinäkuussa 2015 kappaleesta julkaistiin Miro Laihon ohjaama musiikkivideo, jota tähdittivät nuoret ja kauniit tanssijat. Biisintekijätiimi Jurek, Kalle Lindroth ja Antti Tuisku on kertonut, että Keinutaan oli ollut olemassa ensimmäisestä biisileiristä lähtien, mutta se oli hakenut muotoaan koko albumin valmistumisprosessin ajan. Lopulta tiimillä oli välähtänyt, että biisistä voisi tehdä ikään kuin Suomen Macarenan. Biisin suosio on ollut niin valtaisaa, ettei tavoite liene kaukana. Keinutaan tulee jäämään kuluvan vuosikymmenen soundtrackiin ja se tulee olemaan itsestäänselvyys tulevien vuosikymmenien 2010-luvun retronostalgiabileiden soittolistoilla – samalla tavalla kuin Macarena on must kaikissa mahdollisissa ysäribileissä.

Keväällä 2015 ilmestynyt albumi menestyi kaikin puolin loistavasti ja saman vuoden syksyllä Antti Tuisku sai rutkasti lisää valtakunnallista julkisuutta Vain elämää -televisio-ohjelman myötä. Huisin onnistunut päivitys Sata salamaa -euroviisusta osoittautui instant-klassikoksi ja ylsi listaykköseksi. Vicky Rostin alkuperäinen levytys ei ollut aikoinaan noussut listoilla edes kahdenkymmenen parhaan joukkoon.

En kommentoi muokkasi Antti Tuiskun arvostusta kauttaaltaan. 12 vuotta läpimurtonsa jälkeen Antti Tuisku voitti vihdoin ja viimein elämänsä ensimmäiset Emma-palkinnot: hänet palkittiin vuoden miessolistina ja En kommentoi sai tunnustukset vuoden albumina ja vuoden pop-albumina.

Antti Tuiskusta oli tullut popmusiikin suunnannäyttäjä, joka oli mullistanut kotimaisen popilmaisun. Häntä tituleerattiin kiistatta Suomen suosituimmaksi poptähdeksi. Suursuosion vanavedessä seurasivat omat konsertit Hartwall Arenassa. Megalomaanisissa spektaakkeleissa heittäytymiskykyinen Antti Tuisku osoitti olevansa showesiintyjänä Suomen ehdoton ykkönen, jonka rinnalle samalle viivalle kukaan ei ole vähään aikaan tunkemassa. "Viiden tähden viihdyttäjä", ylistivät keikka-arviot. Petokesä 2016 vei Antti Tuiskun kaikkien Suomen merkittävimpien festareiden päälavoille. Yleisömäärät olivat huikeita. Antti Tuisku kyseli innostuneelta parikymmentuhatpäiseltä yleisöltä: "Missä te ootte olleet kaikki nää vuodet?" Ei ehkä välttämättä kaikkein tyylitajuisinta – ketäpä meistä ei ottaisi päähän, etteivät muut osaa aina antaa asianmukaista arvoa omalle nerokkuudelle – mutta uusi Antti Tuisku on vilpitön ja tekee sitä, mikä sattuu hotsittamaan ja tuntumaan hyvältä.

Suoratoiston aikakaudella perinteinen pitkäsoitto on konseptina menettänyt merkityksensä. Nykyään yhä useammat artistit suosivat tapaa, jossa julkaistaan ainoastaan uusia yksittäisiä kappaleita. Antti Tuisku, Jurek ja kumppanit takoivat raudan ollessa kuumaa: vuonna 2016 ilmestyi kolme uutta laulua Party (papiidipaadi) (tällä kertaa mukana feattaamassa Nikke Ankara), Pyydä multa anteeks kunnolla ja Suurin fani, jotka julkaistiin huhtikuussa 2016 En kommentoi -albumin Deluxe-painoksessa. Tuiskun uudistunutta tyyliä oli jalostettu näillä kolmella kappaleella vielä pidemmälle: positiivisen palautteen kannustamana entistä itsevarmempi tuotantotiimi antoi palaa entistä rohkeammin. Etenkin sovintoseksin nautinnoista kertova Pyydä multa anteeks kunnolla menestyi listoilla hienosti ja kelpasi radioillekin. Suurin fani -kappaleessa luvataan pysyä rinnalla vaikka kaikki menis perseelleen. Nykyinen Antti Tuisku sanoo ruman sanan niinku se on, mutta kieltämättä täytyy myöntää, ettei sana "perseelleen" solju kovinkaan lyyrisesti. Spotify-aikoina CD-levyt on pyritty ajamaan alas mutta vastaiskuna vinyylit ovat tulleet uudestaan muotiin. En kommentoi Deluxe julkaistiin myös LP-painoksena.

Ääniteteollisuuden uusista toimintatavoista huolimatta Antti Tuiskulta julkaistiin syksyllä 2017 uusi albumikokonaisuus Anatude. Levyllä on kappaleita, jotka tulevat varmasti jäämään pysyvästi Antti Tuiskun repertuaariin, kuten Rahan takii tai Mä hiihdän, mutta kokonaisuutena Anatude tuskin tulee muodostumaan yhtä historialliseksi ja merkittäväksi kuin mullistava En kommentoi.

Vaikka Antti Tuisku tekee nykyään omannäköistään musiikkia vapaasti ilman ulkopuolisten ohjeistusta, hän toisintaa monella tavalla 2010-luvun popkaanonia. Esimerkiksi hänen stailinsa, ulkonäkönsä sekä julkaisujensa layout ja design ovat hyvin samankaltaisia kuin monilla muilla nykyhetken kansainvälisillä popstaroilla.

Antti Tuiskun arvostuksen muutos heijastaa suomalaisen yhteiskunnan ja asenneilmapiirin muuttumista. Uransa alkuvaiheessa Antti Tuisku herätti paljon arvostelua ja vastustusta. Äijät, jotka huokuivat nykyajan muoti-ilmaisua "toksista maskuliinisuutta", eivät voineet sietää eloisaa ja tanssivaa poptähteä. 2010-luvun päättyessä Antti Tuisku uskaltaa olla yhä rohkeammin oma itsensä, ja samalla hänestä on tullut Suomen kansan suuresti rakastama. Aikaisemmilla levyillä hän hillitsi itseään. Ehkä ei olisi tarvinnut tai sitten aika oli vasta tämän vuosikymmenen puolivälissä kypsä särmikkäälle poptähdelle, joka päästeli vapaasti eikä enää sensuroinut itseään. Samoihin aikoihin vastaavanlainen vapautuminen tapahtui Jari Sillanpäälle Rakkaudella merkitty mies -menestysalbumilla (2014). Levy-yhtiö oli empinyt Sillanpään uusia suorasukaisempia kappaleita – mitä hänen perinteiset faninsa mahtavat ajatella. Ei tarvinnut sievistellä. Sillanpään levymyynti kohosi pitkästä aikaa platinalukemiin.

Suomalaiset ovat entistä avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia. Antti Tuiskun En kommentoi -albumin hiteistä on tullut kansakunnan yhteistä omaisuutta. Antti Tuiskulla ei ole enää rajattua kohderyhmää. Häntä kuuntelevat eri-ikäiset suomalaiset ympäri maata ja kaikkien sukupuolten edustajat. Antti Tuisku saa värjätä hiuksensa vaikka minkä väriseksi ja tunkea lavalla banaaneja nieluunsa vaikka kuinka riettaasti. Sellainen ei enää karkota miespuolisia kuuntelijoita. "Maailma muuttuu kun sitä muutetaan", hokevat idealistiset nuorisopoliitikot nykyään sosiaalisessa mediassa – ja sanonnassa taitaa olla vinha perä. Antti Tuiskun uran kantavana teemana on ollut itsensä hyväksyminen. Aihe korostuu etenkin En kommentoi -albumilla. Hän on konserteissaan pitänyt pitkiä monologeja sen puolesta, että jokainen saisi olla oma itsensä ja kelpaisi sellaisena kuin on. Antti Tuisku on myös opettanut suomalaisia – synkän ja melankolisen suomirokin tai mörököllihevin nimeen vannovaa kansakuntaa – kuuntelemaan iloista ja hulluttelevaa bailumusiikkia.

Samalla Antti Tuisku on vihdoin ja viimein onnistunut takomaan suomalaisten kaaliin, ettei hän ole ainoastaan Idolsin kautta kansan tietoisuuteen ponkaissut tuote, vaan näkemyksellinen taitelija, joka toteuttaa kaikki mahdolliset projektinsa poikkeuksellisella pieteetillä pikkutarkkuutta hipoen. Markku Haavisto tiivisti keväällä 2018 YleX:n artikkelissa:

"Lopulta Tuiskun suuressa muodonmuutoksessa Idols-laulajasta tähdeksi on ollut kyse juuri itsensä hyväksymisestä ja omilla ehdoillaan tekemisestä. En kommentoi -levyllä hän pelasi upporikasta ja rutiköyhää, kun yli kymmenvuotinen turvallisten ohjenuorien mukainen puskeminen ei ollut tehnyt hänestä sellaista kansallista staraa, joka hän halusi olla.
Rakkausballadien kylkeen lisättiin popilottelut ja karnevalimaiset show't, joiden pilkesilmäkulmainen irrottelu sai kyynisimmätkin suun pielet hymynkareelle. Levyä seurannut Vain elämää -kausi nosti hänet seuraavalle tasolle: koko kansan Antti Tuiskuksi. Tuiskusta tuli tähti, jonka asemaa hän oli jo pitkään janonnut."

Ja kuten Matin ja Tepon Matti Ruohonen sanoi muutama päivä sitten Ilta-Sanomien haastattelussa painokkaasti:

"Sanottiin, ettei hänestä ole mihinkään, mutta kundi tiesi että hänessä on potentiaalia ja päätti, että mä näytän. Ja nyt hän on kehittynyt show-artistien ykkösnimeksi."

Taidatkos sen sattuvammin kiteyttää.

Lähteet

Kirjallisuus:

Tuisku Antti, Aro Antti, Vanha-Majamaa Anton (2018) Antti Tapani. WSOY, Helsinki.

CD-julkaisujen kansiteksit:

Tuisku Antti. Antti Tuisku: En kommentoi (Warner Music Finland / Hyökyaalto Records, 2015).

Verkkolähteet ja siteeratut artikkelit:

Hulivilipoika-blogi: ”Et ole sellainen”: erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa.

Aki Lehti: Antti Tuisku: En kommentoi. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 27.5.2015: Ilkka Mattila, Antti Tuisku on tehnyt uransa parhaan levyn vasta nyt.

Helsingin Sanomat 26.12.2018: Oskari Onninen, Idols ja The Voice of Finland eivät toimi ponnahduslautana laulajille, vaan hankkivat näkyvyyttä "tähtituomareille".

Helsingin Sanomat NYT-liite 41/2006: Virpi Salmi, Tahmea/imelä – nolottavaa kolmen sentin limudiskopoppia. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat NYT-liite 41/2006: Virpi Salmi, Rovaniemi – Tekosyvällistä häröilyä. (Verkkolinkki)

Iltalehti.fi: Anne Rask, Uuden levyn julkaissut Antti Tuisku: "Olen aina ollut se hulttioveli".

Ilta-Sanomat – Nelonen: Biisipaljastus! Antti Tuiskun hitin takana kaksimielinen tarina – biisin vetävää Elastista naurattaa: "Olisi pitänyt arvata!"

Ilta-Sanomat.fi: Heini Kilpamäki, Legendaariset laulajaveljekset Matti ja Teppo suunnittelevat jättävänsä keikkalavat syksyn jälkeen: "Mä olisin jo 20 vuotta halunnut himmata, mutta Masa..."

Listablogi: Radio #17: Antti Tuisku.

Listablogi: Sata pisintä #25.

Rumba.fi: Markus Hilden, Onko edellisellä levyllä herätetty peto kesytetty? Arviossa Antti Tuiskun Anatude.

Soundi 6–7/2015: Eero Tarmo, Antti Tuisku: En kommentoi. (Verkkolinkki)

Yle.fi – YleX: Markku Haavisto, Antti Tuisku on viiden tähden viihdyttäjä, joka julistaa armollisuutta säkenöivässä popkarnevaalissa.

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Musiikkituottajien sivulta.

ESC 2015 – 2. semifinaalin arviot

Arvioin tässä blogipostauksessa tämäniltaisen 60. Eurovision laulukilpailun toisen semifinaalin kilpailijoita ja niiden menestymismahdollisuuksia.

Oman mielipiteeni lauluihin ilmaisen tähtiarvostelulla (* – *****). Veikkaan jokaisen kilpailuesityksen mahdollisuuksia luokittelemalla ne viiteen kategoriaan: VARMAHKO FINALISTI, TODENNÄKÖINEN FINALISTI, 50/50, TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA ja VARMAHKO KARSIUTUJA. 50/50 tarkoittaa, ettei ole yllätys, jos laulu menee finaaliin, mutta ei myöskään mikään suuri järkytys, mikäli esitystä edustaneen maan nimeä ei kirjekuorista paljastukaan. Veikkauksilla ei ole mitään tekemistä omien mieltymysteni kanssa. Olen pyrkinyt arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti laulun menestymismahdollisuuksia euroviisuäänestyksessä, joka ratkaistaan yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen yhteistuloksella.

Toisessa semifinaalissa kilpailee 17 esitystä, joista kymmenen pääsee jatkoon lauantain finaaliin. Toiseen semifinaaliin osallistuu huomattavasti vähemmän ns. Euroviisujen "kestomenestyjiä", joten kilpailu on huomattavasti avoimempi kuin tiistai-iltana.

1. LIETTUA: Monika Linkytė & Vaidas Baumila – This time ***½ 50/50
Kauniit ihmiset laulavat erittäin hyväntuulisen kantrirallin, joka on kuin tehty aloittamaan euroviisushow.

Kakkossemifinaali on balladien kyllästämä, joten uskoisin minkä tahansa nopean ja hyväntuulisen erottuvan edukseen. Valitettavasti Liettua ensimmäisenä numerona ei kykene luomaan kontrastia, koska katsojat eivät vielä tässä vaiheessa tiedä, mikä balladisuo odottaa. Mutta biisi on oikein mukava ja esiintyjät äärimmäisen miellyttäviä ja helposti lähestyttäviä. Liettua on päässyt viime vuosina aivan käsittämättömillä pläjäyksillä finaaliin, joten maan karsiutuminen tuntuisi nyt väärältä, kun kappale on näin mukava.

2. IRLANTI: Molly Sterling – Playing with numbers ***½ 50/50
17-vuotias tulevaisuudenlupaus esittää pianon ääressä itse tekemänsä katu-uskottavan slovarin, jonka genre on kuulemma piano rock.

Tämä on yksi suosikkejani, mutta valitettavasti se ei kuulosta euroviisumenestyjältä. Esitys voisi synnyttää suuremman "wow"-efektin, jos solisti olisi yksin pimeällä lavalla. Nyt lava on täynnä kaikenlaisia muita soittajia. Biisi itsessään on kuitenkin ansiokas ja nuorella Mollylla on persoonallinen ääni. Elättelen toiveita, että raadit löytäisivät tämän helmen ja saisivat nostettua viisufinaaliin.

3. SAN MARINO: Michele Perniola & Anita Simoncini – Chain of lights *½ VARMAHKO KARSIUTUJA
Vanhan schlagerkehäraakki Ralph Siegelin 23. euroviisu on käsittämätön viisurapsodia, jossa ehditään kuulla kolmessa minuutissa vaikka mitä. Tällaista musiikkia ei kuule missään muualla kuin Euroviisuissa.

San Marinon lilliputtivaltio on kerran onnistunut pääsemään finaaliin, mutta kyseinen laulu oli sentään ehjä kokonaisuus. Tällaista hahmottomuutta ei kuuntele vapaaehtoisesti kukaan, paitsi viisufanien hassujen poikien osasto. Esittäjät ovat tämän viisuvuoden kuopuksia – sympaattisia mutta eivät kovinkaan ammattitaitoisia. Ei voi mennä jatkoon.

4. MONTENEGRO: Knez – Adio ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Viisujen toinen kehäraakkisäveltäjä Željko Joksimović vastaa (jälleen) tämänvuotisesta Balkan-balladi-kiintiöstä. Esittäjänä sangen suosittu pitkän linjan ammattilainen.

Pieni ja piskuinen Montenegro pääsi viime vuonna finaaliin vastaavantyylisellä laululla, vaikka semifinaalissa ei äänestänyt yksinään sen naapurimaa. Suhtautuisin finaalipaikkaan luottavaisin mielin myös tänä vuonna. Esitys on ammattitaitoinen ja laulun etnosävyjen ansiosta se erottuu tämän semifinaalin balladisuosta edukseen.

5. MALTA: Amber – Warrior **½ 50/50
Malta esittää muka mahtipontisen festivaaliballadin, joita kuultiin viisuissa 90-luvulla ihan tarpeeksi.

Pidin Maltaa todella pitkään ilmiselvänä karsiutujana, mutta muiden harjoitusraportit ovat pakottaneet nostamaan tämän 50/50-kategoriaan. Solisti Amber on ilmeisesti taitava, sillä hänen laulusuoritustaan on suorastaan ylistetty. Jos raadeille riittää hyvä laulaja ja kappale, joka tuskin ärsytää ketään, niin ehkäpä Maltan peli ei olekaan vielä pelattu...

6. NORJA: Mørland & Debrah Scarlett – A monster like me **** VARMAHKO FINALISTI
Vuoden elegantein balladi alkaa kertoa tarinaa, jota ei kuitenkaan kerrota loppuun asti. Mutta siinäpä taitaa olla koko biisin koukku.

Yksi hyvä indikaattori viisumenestymisen suhteen on se, kuinka kauan ihmiset jaksavat keskittyä kuuntelemaan laulua ennen kuin alkaa hölöttäminen ja esityksen ruotiminen. Mitä pidempään ihmiset ovat hiljaa, sen lupaavammalta menestysmahdollisuudet vaikuttavat. Norjan balladi on juuri sellainen, joka on saanut ihmiset hiljentymään ja kuuntelemaan laulun tarinaa. Siitä en tiedä taisteleeko Norja finaalissa välttämättä edes TOP-10-sijoituksesta, mutta kyllä se nyt tässä semifinaalissa äänestetään kymmenen parhaan joukkoon.

7. PORTUGALI: Leonor Andrade – Há um mar que nos seprara * VARMAHKO KARSIUTUJA
Ankean poprockin esittää laulaja, joka ainakin esikatseluvideolla veti ihan nuotin vierestä.

Haluaisin tietää, mitä Portugalissa ajatellaan. Surkea ja innoton biisi, joka esitetään huonosti.

8. TŠEKKI: Marta Jandová & Václav Noid Bárta – Hope never dies *** TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA

Karski heteroäijä ja ryntäikäs nainen esittävät paatoksellisen draamaballadin, jonka synkät soundit voisivat vedota suomalaisiin.

Tšekille soisin toki menestystä, mutta en taida uskoa siihen, vaikka kuinka harjoitusraportit ylistäisivät esiintyjien laulutaitoa. Tässä semifinaalissa on ihan tarpeeksi balladeja sekä mies-naisduettoja, enkä usko, että juuri tämä esitys nousisi niistä kaikista esiin. Toivon kuitenkin sydämestäni, että Tšekki sijoittuisi edes lähemmäs karsintarajaa kuin jumbosijaa, jotta maa ei masentuisi huonoon viisumenestykseensä täysin. (Tšekki on osallistunut viisuihin kolme kertaa: kaksi kertaa se on jäänyt semin viimeiseksi ja kerran semin toiseksi viimeiseksi)

9. ISRAEL: Nadav Guedj – Golden boy ***½ 50/50

Vihdoinkin kunnon bile-euroviisu. Israelilainen viihdyttäjä esittää hyvännäköisten taustatanssijoiden kanssa kieli poskessa tehdyn shownumeron, joka kuulostaa turkkilaiselta euroviisulta.

Israelin biisi on hauska mutta onhan se kieltämättä hieman roskaa. Mutta. Israel esiintyy todella pitkän balladiputken jälkeen. Euroviisuja katsotaan bileissä, koska ihmiset haluavat viihtyä ja pitää hauskaa. Israel tulee tässä kavalkadissa tarjoamaan pitkän odotuksen jälkeen monien kaipaaman bile-euroviisun. Israel luo melkoisen kontrastin, joka voi auttaa sitä todella pitkälle tässä semifinaalissa, ainakin yleisöäänissä. En silti uskalla luvata Israelille finaalipaikkaa, koska raadit oletettavasti vihaavat tätä, koska niiden mielestä Euroviisuissa ei saa olla mitään hauskaa.

10. LATVIA: Aminata – Love injected **½ 50/50

Upeaääninen eteerinen laulajatar esittää vuoden r'n'b-taidepaukun. 

Latvian omaperäinen laulu ei kuulu omiin suosikkeihini, mutta tiedän monien arvostavan tällaista. Sävellys on persoonallinen ja moderni. Laulajatar Aminata pääsee esittelemään hienosti laajaa äänialaansa. Ammattitaitoa ja persoonallisuutta tosiaan löytyy ja uskon sen verran monen arvostavan tätä, että uskaltaisin veikata Latvian pääsevän finaaliin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Persoonalliset kilpailuesitykset ovat kuitenkin aina viisuissa hieman riski, valitettavasti.

11. AZERBAIDŽAN: Elnur – Hour of the wolf ***½ VARMAHKO FINALISTI

Komea(ääninen) mies esittää jylhäsoundisen mahtiballadin. Elnur edusti Azerbaidžania vuonna 2008 poikayst... siis läheisen ystävänsä Samirin kanssa, ja tämän miesduon välisestä vipinästähän viisupojat tykkäsivät. Vaikka Samir on nyt jätetty kotiin, esityksen kohdeyleisö on tiedossa: lavalla nähdään miespuolinen tanssija kiehnäämässä nelinkontin ylävartalo paljaana.

Azerbaidžan menee aina finaaliin ja biisinsä on balladi sieltä paremmasta päästä. Jatkoon.

12. ISLANTI: María Ólafs – Unbroken *** 50/50

Vähän teennäisenoloinen luonnonlapsi yrittää toistaa Tanskan kahden vuoden takaisen voittajareseptin biisillä, joka on tehty varman päälle ilman yh-tään särmää.

Nyt kun Tanska tippui ensimmäistä kertaa finaalista, niin samaa kohtaloa voisi toivoa myös Islannille. Harjoituksissa Marían laulusuoritusta on hieman kritisoitu. Mutta eiköhän Islanti pääse tälläkin kertaa jatkoon, kun tämäkin sovinnainen kappale tuskin ärsyttää ketään suuresti...

13. RUOTSI: Måns Zelmerlöw – Heroes ****½ VARMAHKO FINALISTI

Miten nuo ruotsalaiset aina onnistuvat? Karismaattinen esiintyjä, joka on myös melkoisen onnistunut soluyhdelmä, ajan hengessä oleva pop-biisi à Aviici ja esitys, jossa tullaan näkemään viisulavalla ennennäkemätöntä 3D-tekniikkaa.

Mitäpä tästä keksisi enää kirjoittaa? Vuoden suurin ennakkosuosikki ei voi tippua finaalista. Luvalla sanoen, ihmettelen jos Ruotsi ei sijoitu tänä iltana kahden parhaan joukkoon. Mutta myönnettäköön, että olisi todella tylsää, jos Ruotsi taas voittaisi, kun edellisestä voitosta on kulunut vasta kolme vuotta. Mutta Måns saa oikein kernaasti sijoittua toiseksi.

14. SVEITSI: Mélanie René – Time to shine ** VARMAHKO KARSIUTUJA

Jos antaa kappaleensa nimeksi Time to shine, niin silloin ei ehkä kannattaisi tarjota semifinaalin mitäänsanomattominta ja turhinta biisiä.

Sveitsin laulu on varmasti lajissaan ihan pätevä, mutta se on tosiaan ehkä koko vuoden yhdentekevin. Vaikka tätäkin on tullut kuultua jo vaikka kuinka monta kertaa, en ikinä muista miten tämä menee. Ei lupaava merkki viisumenestystä ajatellen.

15. KYPROS: John Karayiannis – One thing I should have done ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI

Liikuttava ja herkkä nörttipoika esittää pelkistetyn BSB-balladin.

Vaikka semifinaali on tungettu täyteen balladeja, niin pitäisin Kyproksen finaalimahdollisuuksia sangen hyvinä. Laulu erottuu sillä, että tämä ei ole sovituksella täyteen ahdettu hahmoton festivaaliballadi, vaan herkkä ja minimalistinen pop-balladi. Kertosäkeistön melodiankulku on tarttuva. Uskon Kyproksen esityksen sulattavan monen 90-luvulla poikabändejä fanittaneiden sydämet. Esiintymisnumerokin on loistava.

16. SLOVENIA: Maraaya – Here for you ***** VARMAHKO FINALISTI

Vuoden pähein biisi on nerokasta pop-musiikkia, joka sisältää paljon nerokkaita nyansseja. Ja kaiken kruunaa solisti Marjetkan persoonallinen ääni.

Slovenia on yksi suurimpia ennakkosuosikkeja, enkä ihmettele. Persoonallinen pop-biisi on niin cool. Tätä euroviisuvuotta dominoivat balladit ja lahjakkaat miespopparit, joten naissolistin tulkitsema vauhdikas poppis erottuu joukosta todella edukseen. En tiedä tuleeko Slovenia todella taistelemaan voitosta, kuten jotkut esittävät, mutta kyllä tämä nyt tältä esiintymisnumerolta tässä seurassa nousee finaaliin.

17. PUOLA: Monika Kuszyńska – In the name of love ** 50/50

Auto-onnettomuudessa osittain halvaantunut laulaja esittää pyörätuolissa melko kliseisen rakkausballadin.

Älkää surko suvaitsevaiset suomalaiset! Vaikka PKN tippui, niin yhdenvertaisuuden asiaa voidaan silti ajaa viisuissa, nimittäin kannustamalla Puolaa. Myös invalideilla on yhdenvertaiset oikeudet osallistua viisuihin. Näenkin jo mielessäni, kuinka Sanna Marin twiittaa Puolan esityksen aikana: "Pöyristyn jos Puola ei mene jatkoon. #yhdenvertaisuus" Sitten jos Puola voittaa, ja viisufanit alkavat valittaa, miten näin tylsällä biisillä voidaan voittaa viisut, niin Emma Kari kirjoittaa City-lehden blogialustalleen tekstin "Kun se väärä laulaja voitti". Jari Tervokin todennäköisesti viisujen jälkeisenä maanantaina kirjoittaa nasevan pakinan siitä, kuinka Puolan voitto tekee hyvää koko Euroopalle. Jos taas Puola ei satu menemään tänään jatkoon, näemme varmaan Jaana Pelkosen ilmaisevan, kuinka Puola on voittaja kaikesta huolimatta. Puolan iltapäivälehdet julistavat kovaan ääneen, kuinka Monika näytti koko Euroopalle!

No joo, mennäänpä em. asiattoman huumorin jälkeen itse asiaan. Viisuissa illan viimeisillä balladeilla on miltei poikkeuksetta taipumusta päästä finaaliin ja tästä syystä luulen, että Puolalla saattaa olla saumat finaalipaikkaan, vaikka itse biisi on tylsä.

Näiden arvioiden jälkeen, veikkaan illan finalistit ja karsiutujat näin (todennäköisyysjärjestyksessä):

RUOTSI

AZERBAIDŽAN

NORJA
SLOVENIA
KYPROS
MONTENEGRO

LATVIA
PUOLA
LIETTUA
ISRAEL

---

ISLANTI
IRLANTI
MALTA

TŠEKKI

SVEITSI

PORTUGALI

SAN MARINO

Korostettakoon vielä, että nämä ennakkoveikkaukset perustuvat vain etukäteisarvioihin. Näkemykseni saattaa toki muuttua, kun esitykset nähdään tänä iltana suorassa lähetyksessä.

Ensimmäisen semifinaalin tapaan olen lähinnä luottavainen vain kuuteen ensimmäiseen jatkoonpääsijään. Mikä tahansa neljästä "viimeisestä" finalistiveikkauksestani voi ihan hyvin korvautua ensimmäisillä viivan alapuolella olevilla mailla. Tuntuu väärältä jättää Islanti ja Irlanti karsiutujien joukkoon, mutta yhtä väärältä tuntuisi jättää Puola, Liettua tai Israel finalistien ulkopuolelle. Saa olla tyytyväinen, jos veikkaa 7/10 oikein.

Lisäveikkaus: Vaikka finaaliin pääsevät maat ilmoitetaankin virallisten tietojen mukaan ”täysin satunnaisessa järjestyksessä”, niin viime vuosina on ollut kuitenkin havaittavissa, että tuottaja selvästi hieman miettii, minkä maan jatkopaikka julistetaan ihan viimeiseksi. Näin saadaan aikaiseksi hyvää tv-viihdettä. Veikkaan, että viimeisenä ilmoitetaan Israelin tai Slovenian finaalipaikka.

 

Oma suosikkilistani on tietenkin asia erikseen: (perustuvat lähinnä levytettyihin studioversioihin)

12 p. SLOVENIA: Maraaya – Here for you *****

10 p. RUOTSI: Måns Zelmerlöw – Heroes ****½

8 p. NORJA: Mørland & Debrah Scarlett – A monster like me ****

7 p. IRLANTI: Molly Sterling – Playing with numbers ***½ 

6 p. ISRAEL: Nadav Guedj – Golden boy ***½

5 p. MONTENEGRO: Knez – Adio ***½

4 p. KYPROS: John Karayiannis – One thing I should have done ***½

3 p. AZERBAIDŽAN: Elnur – Hour of the wolf ***½

2 p. LIETTUA: Monika Linkytė & Vaidas Baumila – This time ***½

1 p. TŠEKKI: Marta Jandová & Václav Noid Bárta – Hope never dies ***

11. ISLANTI: María Ólafs – Unbroken ***

12. LATVIA: Aminata – Love injected **½

13. MALTA: Amber – Warrior **½

14. SVEITSI: Mélanie René – Time to shine **

15. PUOLA: Monika Kuszyńska – In the name of love **

16. SAN MARINO: Michele Perniola & Anita Simoncini – Chain of lights *½

17. PORTUGALI: Leonor Andrade – Há um mar que nos seprara *

Muita hyviä arvioita

Tony's Eurovisionblog: ESC 2015 - Toinen semifinaaliveikkaus
Tobson in Euroland: Semi 2: Tobson top ten, All 2015 reviews in one place
Viisukuppila: Veikkaus illan semifinaalin läpimenijöistä
Miikka Keränen: Euroviisut 2015: Semifinaali 2
ESCKAZ.com: Press rehearsal of 2nd Eurovision semi as seen by Keith Mills, Keith Mills predictions for the qualifiers from the second semi

ESC 2015 – 1. semifinaalin arviot

Arvioin tässä blogipostauksessa tämäniltaisen 60. Eurovision laulukilpailun ensimmäisen semifinaalin kilpailijoita ja niiden menestymismahdollisuuksia.

Oman mielipiteeni lauluihin ilmaisen tähtiarvostelulla (* – *****). Veikkaan jokaisen kilpailuesityksen mahdollisuuksia luokittelemalla ne viiteen kategoriaan: VARMAHKO FINALISTI, TODENNÄKÖINEN FINALISTI, 50/50, TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA ja VARMAHKO KARSIUTUJA. 50/50 tarkoittaa, ettei ole yllätys, jos laulu menee finaaliin, mutta ei myöskään mikään suuri järkytys, mikäli esitystä edustaneen maan nimeä ei kirjekuorista paljastukaan. Veikkauksilla ei ole mitään tekemistä omien mieltymysteni kanssa. Olen pyrkinyt arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti laulun menestymismahdollisuuksia euroviisuäänestyksessä, joka ratkaistaan yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen yhteistuloksella.

Ensimmäisessä semifinaalissa kilpailee 16 esitystä, joista kymmenen pääsee jatkoon lauantain finaaliin. Eli vain kuusi esitystä karsiutuu. Äänestysjärjestelmän lisäksi tässä 1. semifinaalin veikkauksessa on hieman huomioitava myös geopolitiikkaa. Ensimmäinen semifinaali on nimittäin hyvin Itä-Eurooppa-painotteinen. Koska semifinaaliosallistujat saavat äänestää vain siinä semifinaalissa mihin osallistuvat, tarkoittaa tämä sitä, että suurin osa tämäniltaisista pisteistä tulee idästä.

1. MOLDOVA: Eduard Romanyuta – I want your love ***½ TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Moldova vie meidät 15 vuoden taakse jankkaavalla pop-kappaleella, jonka Britney tai Christina Aguilera olisi voinut levyttää vuonna 2003. Itäeurooppalaisen näköisessä esityksessä nähdään poliiseja niukoissa nahkapöksyissä.

Moldovan viisu on ollut yksi vuoden epäsuosituimpia. Ehkä tällaisten esitysten aika oli viisuissa tosiaan 10 vuotta sitten. Moldovaa ei voi kuitenkaan ihan täysin sulkea pois pelistä. Moldova on hyvin usein päässyt nipin napin finaaliin ja nyt semifinaalissa äänestää moni Moldovan ystävämaa. Artisti Eduard on ukrainalainen, ja koska Ukraina ei tänä vuonna ole kilpailussa mukana, ehkäpä Ukrainan diasporaäänet siirtyvät nyt Moldovalle?

2. ARMENIA: Genealogy – Face the shadow **½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Vain Euroviisuja varten koottu kuuden itsenäisen laulajan ryhmä laulaa tasan 100 vuotta sitten tapahtuneesta Armenian kansanmurhasta, joka on edelleen merkittävä historiapoliittinen kiista.

Laulajat ovat ammattilaisia eivätkä he harjoitusraporttien mukaan syyllisty kilpalaulantaan, joka on usein niin tyypillistä vain viisuja varten kootuille lauluryhmille. Jopa tummanpuhuva esitys on saanut kehuja. Raatien uskoisi arvostavan musikaalimaista balladia ja taitavaa laulantaa. Lisäksi tämän laulun puhelinäänestyspotentiaali voi olla todella korkea. Armenialla on ollut viisuissa todella tehokas diaspora, joka nyt vasta saattaakin aktivoitua äänestämään yltiönationalistista kappaletta. Semifinaalissa kilpailee todella monta maata, jotka ovat perinteisesti äänestyksessä tukeneet Armeniaa. Mennee jatkoon, vaikkei biisi välttämättä ansaitsisi.

3. BELGIA: Loïc Nottet – Rhythm inside **** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Belgian Robin, 19-vuotias pop-lahjakkuus esittää hauskan ja nykyaikaisen pop-renkutuksen, jolle voisi kuvitella elämää myös Euroviisujen ulkopuolella.

Monien harjoitusraporttien perusteella kisa alkaa vasta tästä. Loïc on saanut esiintymisistään pääsääntöisesti ylistävät arviot. Lahjakas ja persoonallinen pop-tähti yhdistettynä biisiin, jossa on paljon hittipotentiaalia, vaikuttaa lupaavalta menestyksen suhteen. En kuitenkaan uskalla nostaa Belgiaa varmaksi finalistiksi, koska maa on pärjännyt viisuissa sangen heikosti ja se joutuu todella ansaitsemaan jokaisen pisteensä (ts. ei saa "automaattisesti" pisteitä naapurimailtaan tai siirtolaisiltaan).

4. ALANKOMAAT: Trijntje Oosterhuis – Walk along ***½ 50/50
Kokenut eturivin artisti esittää kivan mutta myös hyvin harmittoman radiohitin.

Todella toivoisin Alankomaille menestystä, kun he ovat viime vuosina päässeet viisumenestyksen makuun ja ovat jälleen saaneet kokeneen eturivin ammattilaisen karkeloihin mukaan. Esitys vaikuttaa kuitenkin hieman yksitoikkoiselta, olisin jopa kaivannut jonkinlaista esikatseluvideosta tuttua puuma-tematiikkaa mukaan esitykseen. Raadit voinevat tämän pelastaa, mutta saa nähdä riittääkö rahkeet finaalipaikkaan.

5. SUOMI: Pertti Kurikan Nimipäivät – Aina mun pitää ** 50/50
Suomi kilpailee todella omassa sarjassaan viisuhistorian lyhyimmällä esityksellä ja ensimmäisellä puhdasoppisella punk-kappaleella.

Tämä on jotain niin uutta viisuissa, että on ihan mahdotonta sanoa miten Suomi tulee pärjäämään. Pidän mahdollisena, että Suomi voi saavuttaa viisuhistoriansa toiseksi parhaan sijoituksen ikinä.
Pidän myös mahdollisena, että esitys polarisoi äänestäjät esim. raatien ja yleisöäänestyksen välillä tai itä-länsi-akselilla, jolloin sijoitus tulee olemaan jossain puolenvälin tienoilla. En voi myöskään poissulkea mahdollisuutta, että tämä menee ulkomaalaisilta äänestäjiltä kokonaan ohi ja jää pelkästään kansalliseksi perversioksi.

Jatkoonpääsyn puolesta puhuu kuitenkin se, että Suomi vastaa yhdestä viisujen suurimmista puheenaiheista ja PKN on saanut mukavasti mediahuomiota, vaikka ihan sellaista lordimaista hypetystä ei vielä olekaan havaittavissa. Ns. "musiikillisilla ansioilla" Suomi tuskin kerää pisteitä, mutta viisuissa ilmiöt ovat aikasemminkin onnistuneet menestymään, esim. t.A.T.u melkein voitti kilpailun 2003 keskinkertaisella biisillä ja kammottavan huonolla livevedolla. Paljon riippuu myös siitä, miten esimerkiksi erilaiset kansalaisjärjestöt aktivoituvat illalla äänestämään. Suomi kerännee myös vuoden protestiäänet ja voi saada äänestämään sellaisetkin katsojat, jotka harvemmin äänestävät viisuissa. Ruodin Suomen mahdollisuuksia vielä yksityiskohtaisemmin blogin loppuosassa.

6. KREIKKA: Maria Elena Kyriakou – One last breath *** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Bile-euroviisujen luvattu maa pelästyi viime vuonna huonoa menestystään ja lähettää sen vuoksi kliseisen viisuballadin.

Itse biisi on todellinen kliseekimppu vailla henkeä ja sielua. Oikein laskelmoitu voimaballadi, jossa on kaikki powerballadin kliseet. Mutta. Harjoitusraporttien mukaan esittäjä on aivan loistava. Maria Elena puhaltaa laulun aivan uudella tavalla henkiin. Raadit arvostavat aina lahjakkaita tulkitsijoita. Kreikka on myös aina päässyt tähän mennessä finaaliin. Kuitenkin vain todennäköinen finalisti, koska biisi on tylsä.

7. VIRO: Elina Born & Stig Rästä – Goodbye to yesterday ***** VARMAHKO FINALISTI
Semifinaalin ainoa oikeasti todella hieno biisi, josta voisi povata jonkinsortin hittiä Euroopan listoille.

Viron valloittava kappale on yksi vuoden suurimpia ennakkosuosikkeja, eikä mikään ihme. Stigin esityksestä huokuu professionaalisuus ja Elinan ääni on lumoava. Esitystä on kritisoitu liiankin vähäeleiseksi ja Stigin on väitetty laulavan ajoittain alavireisesti. Mutta näistä vioista huolimatta en voi mitenkään uskoa, että tämä ei menisi jatkoon semifinaalissa, jossa vain kuusi laulua karsiutuu. Eihän tämä voi tippua, eihän?

8. MAKEDONIA: Daniel Kajmakoski – Autumn leaves ** VARMAHKO KARSIUTUJA
Makedonialainen lahjakkuus on saanut esitettäväkseen valitettavan mitäänsanomattoman poikabändi-biisin, joka pilataan tahattoman koomisella esityksellä.

Makedonian biisi on mielestäni alusta lähtien ollut semifinaalin anonyymein. Siinä ei ole mitään vikaa, se on varmasti ihan muodollisesti pätevä, mutta kun se on niin mitäänsanomaton. Kun esitykseen on ympätty mukaan biisin tunnelmaan täysin sopimattomia tanssijoita liikehtimään koomisesti, en voi mitenkään uskoa Makedonialle jatkopaikkaa. Harmi, sillä solisti on monilahjakkuus.

9. SERBIA: Bojana Stamenov – Beauty never lies *** TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Vihdoinkin "perinteinen" euroviisu. Serbialainen camp-akka pistää alkulämmittelyn jälkeen kunnon Balkan-diskon käyntiin ja vakuuttaa, että erilaisuus on ihan ookoo.

Serbian viisuesitys saa viisufanit pissaamaan hunajaa. On pukutemppua, tuulikonetta, liehuvia lippuja ja huutava nainen. Mutta olennainen kysymys onkin se, että tykkääkö tästä kukaan muu? Vaikea uskoa, että 2010-luvulla näin leimallinen euroviisuklisee enää pärjäisi.

10. UNKARI: Boggie – Wars for nothing * 50/50
Ammattitaitoinen ja ihan suloinen artisti vaikertaa pelkistetyn folk-riparilaulun.

Unkarin esitys on illan pelkistetyin ja akustisin, minkä myötä se saattaa jopa erottua joukosta. Mutta kun tämä on niin julmetun tylsä! Kolmen minuutin monotoninen vaikerrus. Tiedostan, että jotkut arvostavat tällaista, mutta ihan totta, voiko ihan tosissaan riittää finaalipaikkaan?!? Intuitio luokittelisi tämän karsiutujaksi, mutta en uskalla sitä sellaiseksi julistaa, kun jotkut tahot ovat suorastaan ylistäneet tätä...

11. VALKO-VENÄJÄ: Uzari & Maimuna – Time ***½ TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Maanisen näköinen mies ja Valko-Venäjän Vanessa Mae / Linda Lampenius esittää ihan reippaan poppiksen, jossa kuuluu 70-luvun discoviulun soundi.

Biisi ei ole huono mutta ei mullista maailmoja. Esitystä on luonnehdittu tylsäksi. Ei ole hyvä merkki, jos vauhdikas biisi näyttää tai kuulostaa tylsältä. Mutta Valko-Venäjälle samat sanat kuin Moldovalle: Valko-Venäjä on viime vuosina usein päässyt finaaliin, vaikka biisit eivät mitään ihmeellisiä ole olletkaan, ja Valko-Venäjäkin saattaa hyötyä siitä, että mukana on äänestämässä niin monta IVY-maata.

12. VENÄJÄ: Polina Gagarina – A million voices **** VARMAHKO FINALISTI
Viime vuonna viisufanien tiedostava osasto buuasi Venäjälle. Mitä tehdä tänä vuonna, jotta Venäjälle ei buuattaisi? Lähetetään yksi Itä-Euroopan suurimpia gay-ikoneita viisuihin. Mitä tehdä tänä vuonna, jotta Venäjälle taas buuattaisiin? Laitetaan se laulamaan... rauhasta.

Venäjä laulamassa vuonna 2015 Euroviisuissa rauhasta. Hieman irvokasta kieltämättä, vaikka laulu onkin enemmän sellainen "yleishumaani". Mutta Polina on yksi illan lahjakkaimpia artisteja ja biisi on kaikesta kliseisyydestään ja kitschiydestään huolimatta yksi illan parhaimpia voimaballadeja. Ja Venäjä nyt menee aina jatkoon semifinaalista, vaikka sitä edustaisi Peter Nalitch. 

13. TANSKA: Anti Social Media – The way you are ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
60-luvun brittipoppia ihannoivat pojat ovat perustaneet koulubändin, joka soittaa... 60-luvun brittipoppia.

Viisufanit vihaavat tätä kappaletta syvästi. Mutta minäpä uskon, että aina yhtä iloiset tanskalaiset onnistuvat tälläkin pääsemään finaaliin. Miltei joka vuosi viisuissa on se yksi heterokansalle kohdistettu kappale, jota viisufanit vihaavat ja sitten järkyttyvät, kun se kuitenkin onnistuu menestymään. Tällaisia heteroviisuja ovat olleet mm. Tanska 2005, 2008, 2009, Islanti 2011, Malta 2013 ja Sveitsi 2014. Beach Boysilta ja Beatlesin alkutuotannolta kuulostava laulu erottuu myös todella selvästi kaikkien näiden viisujollotusten keskuudessa. Vaikka biisi on kieltämättä hieman yksitoikkoinen ja jankkaava, uskon tämän jäävän todella hyvin ns. "taviskatsojien" mieleen. Laulu ja esitys ovat myös sen verran sovinnaisia, että kelvannee myös raadeille.

14. ALBANIA: Elhaida Dani – I'm alive ** 50/50
Todella ansioitunut laulaja esittää hieman hahmottoman viisun, joka kutkuttaa monia viisufaneja oikeasta pisteestä.

Toisin kuin monet muut viisufanit, en ymmärrä tätä Albanian biisiä ollenkaan. Mikä se on? Se ei ole poppia, se ei ole balladi, se ei ole iskelmä, se ei ole rokkia. Kuunteleeko joku tällaista musiikkia vapaa-aikanaan? Mutta. Solisti on yksi illan lahjakkaimpia laulajia. Tämä albaniatar on kerännyt jo hieman kansainvälistä kuuluisuutta. Hän on muun muassa voittanut The Voice of Italy -kilpailun ylivoimaisesti. Ei vähän mitään. Koska raadeilla on taipumusta arvostaa taitavia laulajia, pelkään Elhaidan pääsevän sinne, vaikka biisi ei finaalipaikkaa todellakaan ansaitsisi.

15. ROMANIA: Voltaj – De la capăt / All over again ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Jo 80-luvulla perustettu poprock-bändi esittää kantaaottavan biisin, jonka he olisivat varmaan tehneet ilman Euroviisujakin.

Pitkästä aikaa Romanialla on ihan oikea biisi. Sitä en tiedä menestytäänkö tällä viisuissa, mutta veikkaisin, että bändin ammattitaito ja kappaleen laadukkuus riittäisivät finaalipaikkaan. Romania kuuluu niihin maihin, joka on edennyt jokaikinen vuosi finaaliin, ja lisäksi täytyy muistaa, että loppupään esiintymisnumeroilla on ollut taipumusta pärjätä.

16. GEORGIA: Nina Sublatti – Warrior *** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Asennemuija vetää illan rokahtavimman esityksen biisillä, joka ei ehkä kuitenkaan ole ihan rokkia.

Georgian vihainen nainen erottuu myös hyvin viisujollotusten joukosta. Vihdoinkin saadaan vähän munaa viisulähetykseen. Esittäjä on kuulemma ihan lahjakas, esiintymisnumero on loistava ja Georgiakin hyötyy itäeurooppavoittoisesta semifinaalista. Veikkaan jatkopaikkaa, vaikka biisi onkin vähän kummallinen sekasotku.


Saattaa olla, että tein veikkauksissa hieman turhan paljon riskejä, mutta toisaalta olisi hieman tylsää kategorisoida miltei kaikki esitykset 50/50-kategoriaan. Veikkaaminen on kuitenkin äärimmäisen haastavaa, koska semifinaalin taso on niin tasapaksu. Oikeasti hyviä biisejä on melkoisen vähän ja myös sysipaskat pohjanoteeraukset puuttuvat. On siis hieman haastavaa veikata, mikä tasapaksuista biiseistä menee jatkoon ja mikä ei.

Tämän disclaimerin jälkeen muodostan veikkauskuponkini seuraavasti.

Veikkaan illan finalistit ja karsiutujat näin (todennäköisyysjärjestyksessä):

VENÄJÄ
VIRO
KREIKKA
BELGIA
ROMANIA
GEORGIA
ARMENIA
TANSKA
SUOMI
ALBANIA
--
ALANKOMAAT 
UNKARI
MOLDOVA
VALKO-VENÄJÄ
SERBIA
MAKEDONIA

Korostettakoon vielä, että nämä ennakkoveikkaukset perustuvat vain etukäteisarvioihin. Näkemykseni saattaa toki muuttua, kun esitykset nähdään tänä iltana suorassa lähetyksessä.

Erityisen epävarma olen veikkauksen "sijoituksista" 7–14. Mikä tahansa neljästä "viimeisestä" finalistiveikkauksestani voi ihan hyvin korvautua neljällä ensimmäisellä viivan alapuolella olevalla maalla. Olen siis ihan tyytyväinen, jos veikkaan edes 6/10 oikein. Jännittävä ilta edessä!

Lisäveikkaus: Vaikka finaaliin pääsevät maat ilmoitetaankin virallisten tietojen mukaan ”täysin satunnaisessa järjestyksessä”, niin viime vuosina on ollut kuitenkin havaittavissa, että tuottaja selvästi hieman miettii, minkä maan jatkopaikka julistetaan ihan viimeiseksi. Näin saadaan aikaiseksi hyvää tv-viihdettä. Veikkaan, että Suomella on potentiaalia tähän. Kaikki jännittävät pääseekö se "erilainen" bändi jatkoon. Jos Suomi ei mene jatkoon, niin veikkaisin mahdollisuuksia ennakkosuosikeille Belgialle tai Virolle.

Oma suosikkilistani on tietenkin asia erikseen: (perustuvat lähinnä levytettyihin studioversioihin)

12 p. VIRO: Elina Born & Stig Rästä – Goodbye to yesterday *****
10 p. BELGIA: Loïc Nottet – Rhythm inside ****
8 p. VENÄJÄ: Polina Gagarina – A million voices ****
7 p. ROMANIA: Voltaj – De la capăt / All over again ***½
6 p. TANSKA: Anti Social Media – The way you are ***½
5 p. ALANKOMAAT: Trijntje Oosterhuis – Walk along ***½
4 p. MOLDOVA: Eduard Romanyuta – I want your love ***½
3 p. VALKO-VENÄJÄ: Uzari & Maimuna – Time ***½
2 p. SERBIA: Bojana Stamenov – Beauty never lies ***
1 p. KREIKKA: Maria Elena Kyriakou – One last breath *** 
11. GEORGIA: Nina Sublatti – Warrior ***
12. ARMENIA: Genealogy – Face the shadow **½ 
13. SUOMI: Pertti Kurikan Nimipäivät – Aina mun pitää **
14. MAKEDONIA: Daniel Kajmakoski – Autumn leaves **
15. ALBANIA: Elhaida Dani – I'm alive **
16. UNKARI: Boggie – Wars for nothing * 

Muita hyviä arvioita

Tony's Eurovisionblog: ESC 2015 - Ensimmäinen semifinaaliveikkaus
Tobson in Euroland: Semi 1: Tobson top ten, All 2015 reviews in one place
Miikka Keränen: Euroviisut 2015: Semifinaali 1
ESCKAZ.com: Keith Mills rolling blog of semi one press rehearsal, Keith Mills predictions for the qualifiers  from the first semi

Suomen mahdollisuudet

Ruodin tässä vielä hieman yksityiskohtaisemmin Suomen menestymismahdollisuuksia. Mikäli euroviisuäänestys noudattaa yhtään samanlaista kaavaa kuin aikaisempina vuosina, niin on oletettavaa, että Pertti Kurikan Nimipäivät tulee menestymään huomattavasti paremmin yleisöäänestyksessä kuin raatiäänestyksessä. Jos raadit lyttäävät ihan täysin PKN:n, finaalipaikka voi jäädä haaveeksi, vaikka tulisi puhelinäänten vyöry. Mutta en tiedä onko meillä syytä uskoa, että PKN olisi raatienkaan keskuudessa niin epäsuosittu? Eihän sitä tiedä, kuinka monta old school -punkkaria raadeissa istuvista levymoguleista löytyykään...

Toinen asia, mikä hieman askarruttaa, on semifinaalimme demografia, sillä osallistujista selkeä enemmistö on Itä-Euroopasta. Voi olla, että syyllistyn nyt typeriin ennakkoluuloihin ja stereotypioihin, mutta veikkaisin, että Pertti Kurikan Nimipäivät saisi enemmän kannatusta lännestä kuin idästä. Kehitysvammaisten asema Itä-Euroopassa valitettavasti tiedetään, ja lisäksi voisin muutenkin kuvitella, että punkille riittää ymmärrystä ennemmin Länsi-Euroopassa. PKN on herättänyt etukäteen paljon kansainvälistä huomiota, mutta selvästi enemmän länsieurooppalaisessa mediassa kuin itäisessä. Monet länsieurooppalaiset valtiot eivät saa kuitenkaan äänestää tämän illan semifinaalissa. Suomella kävi tässä suhteessa äärimmäisen huono tuuri, sillä tässä semifinaalissa Suomen vakioäänestäjistä mukana on vain Viro ja Tanska. Ruotsi, Norja ja Islanti ovat kaikki toisessa semifinaalissa. Finaalissa kaikki maat saavat äänestää. Jos uhkakuvani siitä, että PKN vetoaa vain lännessä toteutuu, voisin jopa ennustaa, että finaalissa menestyminen olisi PKN:lle helpompaa kuin tässä itäpainotteisessa semifinaalissa.

Ja vaikka PKN on kieltämättä herättänyt paljon mediahuomiota Euroopassa, on varauduttava myös siihen, että suurin osa viisukatsojista kuulee ja näkee Suomen biisin ensimmäistä kertaa vasta tänään, eikä välttämättä tunne yhtyeen taustatarinaa.

Joka tapauksessa PKN:n etu on, että se jää varmasti kaikkien katsojien mieleen, koska se erottuu kaikista muista kilpailijoista niin selvästi. Uskon myös, että PKN voi saada äänestämään sellaisetkin katsojat, jotka eivät tyypillisesti äänestä viisuissa. Pidetään tänä iltana peukkuja pojille ja toivotaan parasta.