UMK 2021: Keskisormet pystyssä Euroviisuihin?

Yleisradion edustaja Rotterdamin koronaviisuihin valitaan tänä iltana. Uuden Musiikin Kilpailun 2021 kunniaksi mielipiteitä ja näkökulmia vuoden viisuehdokkaista ja UMK-formaatista ylipäätään.

"Mutta mikäs musiikkiohjelma onkaan ainoana elänyt 60- ja 70-luvuilta tähän päivään asti? 'Aitojen' rokkareiden mielestä kaikkein paskin ja epärokkimaisin eli iskelmällisin ohjelma, joka onkin ainoana sinnitellyt vuosien myllerryksessä kaikkien muiden ohjelmaformaattien nähtyä alkunsa ja loppunsa... Onko näin 'kapinoinnin' kannalta ajateltavissa, että kaiken ihmisarvoisen tuhoutuessa paska, tyhmyys ja Euroviisut ovat ne asiat, joihin ei tule naarmuakaan?"

Näin kirjoittivat Mato Valtonen, Moog Konttinen ja Kjell Starck vuonna 2015 julkaistuun kirjaan Kun Suomi-rock puri ja löi – Kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t)uho.

Koronapandemialle edes Eurovision laulukilpailu ei ollut immuuni. Viime keväänä Euroviisut jouduttiin perumaan ensimmäistä kertaa kilpailun pitkän historian aikana. Vuodesta 1956 alkanut jokakeväinen putki katkesi vuonna 2020.

Euroviisuharrastajien onneksi viisukausi 2020 oli ehtinyt edetä varsin pitkälle ennen kuin suru-uutinen ilmoitettiin maaliskuun 18. päivänä. Kaikki Rotterdamin Euroviisuihin ilmoittautuneet maat olivat ehtineet valita edustussävelmänsä, joten kiihkeimmät viisuintoilijat saivat nautiskella totuttuun tapaan eri maiden viisukarsintojen sadosta ennen kuin COVID-19 synkisti koko maanosan.

Toukokuussa 2021 Eurovision laulukilpailu on tarkoitus järjestää – tavalla tai toisella. Rotterdamin Eurovision laulukilpailuihin on ilmoittautunut 41 maata. Viisufaneista vellovaa yleisömerta viisuareenalla ei missään nimessä tulla näkemään, mutta tällä hetkellä kilpailun järjestäjät ovat asettaneet ensisijaiseksi tavoitteekseen, että kilpailijat voisivat esiintyä Rotterdamin Ahoy-areenan lavalla. Eri skenaarioissa on kuitenkin varauduttu siihen, etteivät kaikkien maiden edustajat kykene matkustamaan Alankomaihin, jolloin tarjotaan mahdollisuus osallistua kilpailuun etäyhteyden välityksellä. Euroopan yleisradioliitto (EBU) harjoitteli tulevan kevään poikkeuksellista koitosta marraskuussa Junior Euroviisuissa. Kilpailua ja sen suoraa lähetystä koordinoitiin isäntämaa-Puolasta käsin, mutta suurin osa osallistujista esiintyi kotimaansa televisiostudioissa.

Suomen edustaja vuoden 2021 koronaviisuihin valitaan tänä iltana Uuden Musiikin Kilpailussa. UMK järjestetään jo kymmenettä kertaa. Tuotantotiimi on voinut valmistautua juhlavuoteen luottavaisin mielin, sillä useiden vuosien hapuilun jälkeen UMK on vihdoin ja viimein löytänyt sellaiset ominaispiirteet, joiden ansiosta se on lyönyt itsensä läpi ja vakiinnuttanut asemansa suomalaisten keskuudessa. Aikakin on saattanut tehdä tehtävänsä. Suomeen on kasvanut viisuista innostuneiden sukupolvi, jolla ei ole omakohtaisia muistoja ajasta ennen UMK:ta. Kun ennen tavallinen kaduntallaaja vastasi miltei automaattisesti Abban Waterloon kysyttäessä kaikkien aikojen euroviisua, nuorempien viisufanien elämässä Euroviisujen alkupiste on ollut Loreenin Euphoria. Onneksi juuri ennen pandemian rantautumista Suomeen UMK 2020 pystyttiin järjestämään, sillä vuosi 2020 osoittautui UMK:n läpimurroksi. Finaalilähetyksen keskikatsojalukema oli komea 885 000, mikä on UMK:n historian ylivoimainen ennätys. Katsojamäärä oli huomattavasti suurempi kuin jopa Pertti Kurikan Nimipäivien vuonna 2015, jolloin UMK saavutti runsaasti näkyvyyttä.

Kuten Iltalehden haastattelema tšekkiläinen euroviisufani Jan Bors sen tyhjentävästi kiteytti: "Vaikuttaa, että UMK on vihdoin löytänyt oman äänensä ja alustansa."

Muistelen ensin aikaa ekr, eli ennen koronaa, sitten rustailen näkemyksiä tämänvuotisista kilpailuehdokkaista.

Looking back – UMK:n läpimurtovuosi 2020

Vuoden 2020 UMK muistutti jälleen kerran lainalaisuudesta, mikä on todistettu euroviisuyhteyksissä lukuisia ja taas lukuisia kertoja: hypetetyinkään ennakkosuosikin asema ei tosipaikan tullessa merkitse välttämättä yhtään mitään.

Viime vuonna pöhinä keskittyi hyvin pitkälti Erika Vikmaniin ja Cicciolinaan. Kappale oli muodostunut hitiksi jo hyvän aikaa ennen UMK-finaalin koittamista. Sitä oli luukutettu Spotifyssa ja YouTubessa hurjia määriä – huomattavasti enemmän kuin muita UMK-ehdokkaita yhteensä. Euroviisukontekstissa ratkaisee kuitenkin vain ja ainoastaan kolmeminuuttinen esitys suorassa lähetyksessä. Vikmanin taustatiimin lupailema Cicciolinan "eeppinen" show karhuineen ja ulkoaopeteltuineen koreografioineen meni niin sanotusti väärällä tavalla överiksi. UMK:n koreografi Reija Wäre oli laatinut Erika Vikmanille koreografian, joka ei sopinut luontevasti hänelle. Katsojat aistivat, ettei esiintyjän vaivaantunut kiemurtelu ollut häntä itseään. Kansanosa, joka kuuli Cicciolinan finaalilähetyksessä ensimmäistä kertaa, ei välttämättä vakuuttunut. Laulua fanittavat jäivät kaipaamaan musiikkivideon intensiteettiä ja sensuellia otetta. Aksel Kankaanrannan eleetön esitys sen sijaan onnistui virheettömästi ja se erottui tyylikkyydellään edukseen kilpailukavalkadissa: tunnelma oli kohdallaan, mikä tuki erinomaisella tavalla Akselin herkkää tulkintaa ja kappaletta. "Vau, tommonen ääni tollaisella kundilla", ihasteltiin monissa suomalaisissa kotitalouksissa. Ensikuulemalta ja -näkemältä Akselin performanssi vaikutti ehjimmältä.

Rehellisyyden nimessä on toki mainittava, että oikeastaan UMK 2020 toisti kaavaa, jota on kirottu useaan otteeseen Suomen euroviisukarsintojen yhteydessä: raadit eivät valitse Suomen viisuedustajaksi kansan suosikkia. Aksel Kankaanranta sai voittoonsa vetoapua UMK:n kahdeksalta kansainväliseltä raadilta. Mikäli kilpailun tuloksen olisivat ratkaisseet pelkästään yleisön antamat äänet, Cicciolina olisi voittanut. Mutta. Yleisöäänestyksessä Erika Vikmanin ja Aksel Kankaanrannan välinen ääniero oli suorastaan mitätön, ei edes kahta prosenttiyksikköä. Vikman onnistui päihittämään Kankaanrannan hyvin täpärästi – joku voisi tässä yhteydessä käyttää termiä "rinnanmitalla". Siihen nähden kuinka suuri menestys Cicciolina oli ollut ennen kilpailua, Erikan olisi pitänyt voittaa yleisöäänestys mennen tullen selkein lukemin. Täysin tuikituntematon Aksel Kankaanranta takavasemmalta ilman minkäänlaista ennakkohössötystä onnistui haalimaan lähes yhtä paljon puhelinääniä kuin mediatilaa suvereenisti dominoinut voittajasuosikki.

Edellinen UMK kirvoitti runsaasti jälkipyykkiä. Sosiaalisessa mediassa yllätystulos herätti tunteiden purkauksia puolin ja toisin. Euroviisufanit ympäri maailmaa olivat pettyneitä Cicciolinan täpärään tappioon. Ikävä kyllä, näinä someaikoina, kun jokaisella pulliaisella on välitön yhteys julkisuuden henkilöihin, Akselin someprofiilit täyttyivät monenmoisesta vastenmielisestä kuonasta. Uuden Musiikin Kilpailu 2020 laukaisi vahvoja tunteita – mikä lienee eräänlainen evidenssi onnistumisesta. Kaikki asiat, millä on aidosti merkitystä, aiheuttavat voimakkaita reaktioita. Äänestyksen lopputuloksesta ja sen seuraamuksista kirjoitettiin oivaltavia analyyseja. Milloin viimeksi Suomen euroviisuedustajan valintatilaisuutta on ruodittu vastaavalla aktiivisuudella?

Mahtoikohan viimevuotinen kalabaliikki kumminkin vaikuttaa siihen, että tänä vuonna kansainvälisten raatien painoarvoa on vähennetty. Tänä iltana seitsemän nelihenkistä raatia määrittävät pisteistä neljäsosan ja yleisöäänten osuus on 75 % kokonaispotista.

Vaikka Erika Vikman ei teknisesti voittanutkaan Uuden Musiikin Kilpailua, osallistuminen merkitsi hänen lopullista läpimurtoaan ja uudenlaisen artistiprofiilin lanseerausta. UMK:n jälkeen Erika Vikman on piehtaroinut Syntisten pöydässä, ja iltapäivälehdet ovat suoltaneet toistuvasti klikkiotsikoita Vikmanin nokkelista ja näpäyttävistä somekommenteista. Aksel Kankaanrannan Looking back osoittautui suorastaan enteelliseksi, sillä laulun sanoitus tiivisti monen ajatukset koronapandemian sulkiessa tavanomaisen elämänmenon: "But we never know what we have until it's over and we're looking back."

UMK 2021 – mietteitä "kaikkien aikojen kovatasoisimmasta" kattauksesta

Tänä vuonna järjestäjät ovat hehkuttaneet UMK:n kattausta kaikkien aikojen kovatasoisimmaksi. Taso on kieltämättä kohtuullisen mukava – ainakin verrattuna siihen millaisia Suomen viisukarsinnat ovat olleet keskimäärin. UMK:n seitsemässä finalistissa ei ole ensimmäistäkään floppia. Vähemmänkin kiinnostavat kappaleet ovat muodollisesti päteviä ja laadukkaasti tuotettuja. Seitsikossa on ilahduttavan paljon tunnettuja nimiä. Antti Tuisku lähetyksen juontajana lisää säpinää ja mielenkiintoa entisestään. Toivottavasti nimekkäiden tähtien kiinnostus Uuden Musiikin Kilpailua kohtaan ei johdu pelkästään tämänhetkisestä kulttuurialan ahdingosta. Irvileuat voisivat vinoilla esiintyvien viihdetaiteilijoiden olevan niin epätoivoisia, että Euroviisut on vihoviimeinen oljenkorsi, joka tarjoaa esiintymismahdollisuuden nyt, kun yleisötilaisuudet ovat pannassa.

Netti on pullollaan arvioita Suomen viisuehdokkaista. Pyrin seuraavissa luonnehdinnoissa tuomaan esille perinteisistä arvioista poikkeavia näkökulmia. Ehdokkaiden musiikkivideot ovat synnyttäneet seuraavanlaisia ajatuksia.

1. Teflon Brothers x Pandora – I love you

Säv. ja san. Jaakko Salovaara (myös sov.), Axel Ehnström, Mikko Kuoppala, Heikki Kuula, Jani Tuohimaa ja Anneli Magnusson

On äärimmäisen hienoa, että Teflon Brothers on tavoittelemassa viisuedustusta. Toivottavasti Teflareiden osallistuminen on alkusoittoa tulevaisuudelle, jossa Suomen suosituimmat esiintyjät ovat tosissaan mukana UMK:ssa. Joukossa on Pyhimys, joka on kiistatta tämän hetken suurimpia tähtiä kotimaisessa musiikkiskenessä.

I love you on monella tavalla nerokas säveltaiteen teos. Teflon Brothersin tavaramerkkinä on suomalainen junttiasenne silleen än äs ironisesti, joten itsensä vakavasti ottava elitistinen kulttuuritoimittajakin voi hyvin mielin fiilistellä trion meininkiä. Yhteistyö eurodanceartisti Pandoran kanssa sopii mitä mainioimmin Teflareiden juttuun. Kaikella kunnioituksella – suuri yleisö mieltänee Pandoran leimallisesti ysäritähdeksi, ja hasbeen-artistin kaivaminen naftalista tuo vielä omanlaisensa camp-ripauksen muutenkin päättömään kokonaisuuteen. (Täsmennys: Olen toki tietoinen, että Pandora on edelleen aktiivinen, mutta suuren yleisön mielikuva lienee silti tuo.)

Sävellystä on ollut laatimassa Axel Ehnström, joka edusti Suomea Euroviisuissa kymmenen vuotta sitten Paradise Oskarina ja josta sittemmin on tullut meritoitunut lauluntekijä. Ehnström oli pyöritellyt ja pyöritellyt "I love you" -fraasia eri muotoihin, kunnes syntyi UMK:n historian tehokkain korvamato.

I love you saattaa hyvinkin voittaa tänä iltana yleisöäänestyksen. Kappaleesta on tullut jo melkoinen hitti (se on ollut esimerkiksi todella pitkään Suomen Spotifyn kuunnelluimpien joukossa), sitä on esitelty kansan syville riville Putouksessa, Teflon Brothersilla on laaja fanikunta ja heillä on takanaan suuri levy-yhtiö sekä markkinointikoneisto. Jos Suomen kansa haluaa Teflon Brothersin ja Pandoran Euroviisuihin, se on sen ansainnut. Olen useasti paasannut, kuinka Euroviisuihin ei pitäisi suhtautua pelkästään kilpailuna, johon sännätään hampaat irveessä voittamaan, vaan myös messu- ja markkinointitapahtumana, jossa esitellään oman maan musiikkitarjontaa. Teflon Brothers kertoisi eurooppalaisille, että tällaista musiikkia täällä Suomessa kuunnellaan.

Jos voittoa ei tule, sekään ei haittaa. Teflon Brothers on tehnyt jälleen hitin ja I love you tulee varmasti villitsemään kansaa festarikeikoilla ja yökerhoissa – sitten kun sellaiset taas ovat sallittuja.

PS. Kun Nina Åström valittiin Suomen euroviisuedustajaksi, eräät tahot arvelivat, että hänen viisunsa A little bit keräisi pisteitä niistä maista, jotka mainitaan sanoituksessa. Tällä kertaa kukaan ei ole vedonnut Tefloneiden ja Pandoran valinnan puolesta sillä perusteella, että saataisiin Ukrainasta ja Albaniasta pointseja. Räposuuksissahan papatetaan "assanvessankassasta Ukrainassa" ja kuinka "keskellä Tiranaa taas mua ivataan".

2. Aksel – Hurt

Säv., san. ja sov. Gerard O'Connell, Kalle Lindroth, Joonas Angeria

Useammat maat ovat valinneet tämän vuoden viisuedustajaksi suoraan esiintyjät, joiden piti kilpailla viime kevään Euroviisuissa. Suomessa Yleisradio hiffasi UMK:n viimevuotisen menestystarinan. Rauta on taottava silloin kun on kuuma, joten kilpailu järjestetään samalla formaatilla kuin viime vuonna. Aksel Kankaanranta hakee revanssia yhtenä seitsemästä kilpailijasta. Aksel tuli tunnetuksi featattuaan Pyhimyksen megahitissä Jättiläinen. Nyt hän kilpailee Pyhimyksen kanssa samalla viivalla.

Noin miljoonaan kertaan on lausuttu, että Akselilla on upea lauluääni. Tässä toisessakin UMK-tyrkyssä hän äänellään maalailee sävykkäitä harmonioita ja välittää emootiota laulaessaan omakohtaista tarinaansa. Hurt hyödyntää Euroviisujen viimeisintä sääntömuutosta: tänä vuonna taustalauluosuudet voivat olla ennakkoon äänitetyt, joten niitä ei tarvitse laulaa lavalla livenä. Aksel tulkitsee itse moniäänisen kertosäkeistön jokaisen lauluraidan.

Uuden säännön takana ovat – yllätys yllätys – ruotsalaiset, jotka ovat lobanneet muutoksen puolesta pitkään. Koronan varjolla uudistus toteutui: "turvallisuussyistä" taustalaulajat voi jättää kotiin eli Rotterdamiin mahdollisesti matkustavan delegaation koko on pienempi kuin perinteisesti. Jälleen yksi askel suuntaan, jossa Eurovision laulukilpailu alkaa muistuttaa entistä enemmän Ruotsin Melodifestivalenia. Myös Euroviisujen uusi päävalvoja, eli Jon Ola Sandin seuraaja, on ruotsalainen Martin Österdahl. Ruotsalaisten valtakausi Eurovision laulukilpailujen puikoissa sen kuin jatkuu, huoh...

Kahmiiko Aksel tänä iltana roppakaupalla sympatiaääniä, koska kansan mielestä hän ansaitsisi viisuedustusmatkansa. Nähtäväksi jää luottaako Suomi tänäkin vuonna mies ja ääni -periaatteeseen.

3. Laura – Play

Tekijät: Karl-Ander Reismann (säv., san. ja sov.), Laura Põldvere (säv. ja san.), Reinis Straume (säv.)

Euroviisuharrastajien keskuudessa jaotellaan ihmiset faneihin ja taviksiin. Ajoittain viisufanien maku poikkeaa suuren yleisön mieltymyksistä. Suomalaiset viisufanit pissasivat hunajaa, kun kuulivat virolaisen euroviisukonkarin Laura Põldveren osallistuvan Suomen viisukilpailuun. Suomalaisyleisölle (eli taviksille) Laura on kattauksen tuntemattomin nimi.

Laura Põldvere on edustanut Viroa Eurovision laulukilpailuissa kahdesti eri kokoonpanoissa (vuosina 2005 ja 2017) ja kilpaillut lukemattomia kertoja Viron viisukarsinnoissa. Vuoden 2017 Euroviisuissa hän lauloi Koit Toomen kanssa duettona Veronan – ja siitähän viisuklubin pojat tykkäsivät. Koit Toome on tänä vuonna jälleen Viron karsinnoissa, joten teoreettisesti on mahdollista, että duon osapuolet kilpailevat toisiaan vastaan Rotterdamissa.

Virolainen Laura oleskelee nykyään ison osan ajastaan Suomenlahden tällä puolella ja hän on kovasti työntämässä jalkaansa suomalaisen musiikkimaailman oven väliin. Ehkäpä tämäniltainen UMK-esiintyminen shakkinappulan päällä on hänen ponnahduslautansa suomalaisyleisön tietoisuuteen?

Tai sitten ei. Lauran kantriballadi lienee kavalkadin geneerisin ja koska hän ei ole suomalaisille ennestään tuttu, en uskalla povata Playlle mairittelevaa menestystä.

4. Danny – Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua

Säv. ja san. Janne Rintala, sov. Timo Ruokola

Huhtikuussa 2018 kirjoitin täällä: "Lukuisista yrityksistä huolimatta Danny ei ole päässyt edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuihin." Vaikka tiedostinkin Dannyn olevan tiikeri, joka ei raidoistaan pääse, en millään mielikuvituksen ilveelläkään osannut kuvitella, että vielä kahden jäähyväiskiertueen jälkeen hänet nähtäisiin UMK:ssa tavoittelemassa viisuedustusta.

Nerokas veto tuotannolta! Danny hallitsi mediatilaa, kun UMK:n osallistujat paljastettiin. "Mitä tuokin äijä tuolla vielä liki kahdeksankymppisenä tekee?", kysellään tänään suomalaiskodeissa – ja tuo reaktio lienee täysin Dannyn tiimin käsikirjoituksen mukainen.

Dannylta toivottiin överiä camp-henkistä shownumeroa ja pelättiin tosissaan tehtyä iskelmäballadia. Saatiin jotain, mitä kukaan ei osannut ennakoida. Mykistävän kekseliäs Johnny Cash -henkinen kolmeminuuttinen, joka herätti mielipiteitä laidasta laitaan. Makaaberi aihe ja sanoitus, joka taiteilee todella taitavasti huumorin ja tragedian hämärillä rajamailla. Musiikkineuvoksen lauluääni ei ole enää vahvimmillaan, joten lienee viisastakin, että genreksi valikoitui laulu, jossa hän pudottelee lauseita.

Danny on vastikään solminut levytyssopimuksen Mökkitie Recordsin kanssa. Mökkitie on viime vuosien aikana rikastuttanut kotimaisen kevyen musiikin kenttää luovilla tuotoksillaan. Tämä luovuus jatkuu nyt Dannyn kanssa. Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua on uuden yhteistyön ensimaistiainen. Dannyn edellinen albumi Lauluista tehty (2016) ei tarjonnut hänen artistikuvaansa mitään mullistavaa. Nyt vaikuttaisi siltä, että suomiviihteen legendan uralla on jälleen alkanut uusi luku. Ja tuoreen Apu-lehden haastattelun perusteella liikemies Lipsasella riittää suuria suunnitelmia: uudet areenakonsertit odottavat kunhan pandemiakurimuksesta selvitään...

"Pidä huoli et se yksi muija kutsua ei saa." Netissä on pähkäilty viitataanko mainitussa säkeessä johonkin tiettyyn henkilöön. Toivottavasti ei ainakaan entiseen siippaansa Erika Vikmaniin, sillä hän on saanut kutsun tämän illan UMKiin väliaikaesiintyjänä. Luvassa on yhteisesitys Antti Tuiskun kanssa. Ennakkopuffit kaksikon performanssista ovat jo ennakkoon herättäneet paheksuntaa.

Ruotsissa viisuedustusta tavoittelee niin ikään Danny (Saucedo). Nähtäisiinkö Rotterdamissa Ison-D:n ja Pikku-D:n kohtaaminen?

5. Oskr – Lie

Säv., san. ja sov. Oskari Ruohonen, Joonas Angeria, David Pramik

Matin ja Tepon Tepon poika Oskari Ruohonen vetää uskottavasti Ed Sheeran -tyylisen balladin, joka täyttää nykyaikaisen popkappaleen standardit. Lauluääni kuulostaa hyvältä ja kappale on tuotettu ammattimaisella otteella. Neutraalin hyvä.

Oskr ja Aksel kilpailevat samassa sarjassa. Kummallakin on kansainvälisen tiimin laatima tuotos, joka huokuu tätä päivää ja jonka sanoituksessa käsitellään syntyjä syviä. Syövätkö molemmat komeaääniset miehet toistensa äänisaalista?

Oskr tuskin voittaa, mutta toivottavasti UMK hyödyttäisi hänen soolouraansa ja tekee hänen erikoisesti kirjoitettua nimeään tunnetummaksi.

6. Blind Channel – Dark side

Säv. ja san. Niko Moilanen, Joel Hokka, Joonas Porko, Aleksi Kaunisvesi, Olli Matela
Sov. Niko Moilanen, Joel Hokka, Joonas Porko, Aleksi Kaunisvesi, Olli Matela, Tommi Lalli

Nyt jysähti! Kansainvälistäkin suitsutusta hankkineelle ja omassa lajityypissään erittäin arvostetulle Blind Channelille on aseteltu ennakkosuosikin viittaa. Dark side on noteerattu positiivisesti erinäisissä ennakkoarvioissa. Eikä ihme. Dark side on erinomaisen taitavasti rakennettu kolmeminuuttinen: lyhyt instrumentaali-intro herättää välittömästi kiinnostuksen, minkä jälkeen siirrytään heti asiaan, sillä kappale alkaa suoraan tarttuvasta ja jyräävästä kertosäkeistöstä. Biisissä on muitakin näppäriä koukkuja, kuten mieleenpainuvat "hu!"-huudahdukset. Dark side ei pyytele anteeksi keneltäkään. Heti ensimmäisissä sanoissa nostetaan keskisormet pystyyn. Oikea asenne. Euroviisuihin ei kannata lähteä mielistelemään. Kädenlämpöisten kaikkia miellyttävien formaattiviisujen potentiaali on testattu ja toistuvasti huonoksi havaittu. Tunteiden herättäminen on avain menestykseen, ei yhdentekevänä seinäruusuna haahuileminen. Vihaajat vihaavat ja yrittävät kyseenalaistaa paketin eurokelpoisuutta kritisoimalla suorasukaisen angstisia lyriikoita.

Suomen sijoitukset Euroviisuissa Lordin jälkeen:
(absoluuttisessa paremmuusjärjestykessä)

2014 11. / 26 (Softengine)
2007 17. / 24 (Hanna Pakarinen)
2011 21. / 25 (Paradise Oskar)
2008 22. / 25 (Teräsbetoni)
2013 24. / 26 (Krista Siegfrids)
2018 25. / 26 (Saara Aalto)
2009 25. / 25 (Waldo's people)
2010 ei finaalissa, SF: 11. / 17 (Kuunkuiskaajat)
2017 ei finaalissa, SF: 12. / 18 (Norma John)
2012 ei finaalissa, SF: 12. / 18 (Pernilla Karlsson)
2016 ei finaalissa, SF: 15. / 18 (Sandhja)
2015 ei finaalissa, SF: 16. / 16 (Pertti Kurikan Nimipäivät)
2019 ei finaalissa, SF: 17. / 17 (Darude feat Sebastian Rejman)

Eurovision laulukilpailuissa menestyksen salaisuus on omaan vahvuusalueeseen luottaminen. Blind Channel ei ole lähtenyt tekemään keinotekoista euroviisua, vaan tekee sitä mitä parhaiten osaa. Suomen parhaat euroviisusijoitukset 2000-luvulla on saavutettu kappaleilla, jotka olisivat olemassa ilman Euroviisujakin (Lordin Hard rock hallelujah ja Softenginen Something better). Sen sijaan Euroviisuja varten kyhäillyt mittatilaustyöt (kuten esimerkiksi Krista Siegfridsin Marry me tai Saara Aallon Monsters) eivät menestyneet ennakko-odotusten mukaisesti.

Vaikka rock ei ole enää 2000-luvun Euroviisuissa vieras ilmiö, Blind Channel toisi Euroviisujen viitekehykseen jotain uutta. Ihan tällaista Linkin Park -tyylistä räminää ei ole aikaisemmin viisuissa kuultu.

UMK:n ennakkoasetelma vaikuttaa Blind Channelille pedatulta. Teflon Brothers ja Pandora räväyttävät show'n käyntiin, minkä jälkeen seuraa neljä enemmän tai vähemmän geneerisempää midtempoa tai balladia. Niiden jälkeen Blind Channelin energinen mättö herättää katsojat uudestaan hereille.

Suomessa tehdään nykyään erinomaisen asiantuntevaa euroviisujournalismia, joten voisin siteerata Helsingin Sanomien Juuso Määttästä, joka omissa UMK-arvioissaan kirjoitti seuraavasti:

"Resepti toimii, koska Dark Side on tämän vuoden paras UMK-kappale. Lajityypissään se ei ole uniikki tai luovuudellaan hämmentävä, mutta ei tarvitse ollakaan. Riittää, että kolmeminuuttinen ryske jää mieleen heti ensimmäisellä kerralla. – – Voisi luulla, että muilla euroviisumailla ei ole tarjota vastaavanlaista osallistujaa, joten tällä biisillä jäätäisiin mieleen myös varsinaisessa kilpailussa toukokuussa. Oma toiveeni on, että Suomi lähettää Blind Channelin Euroviisuihin ja hyväksyy sen, että vahvuutemme tässä hullussa musiikkikisassa näyttää nojaavan astetta raskaampaan musiikkiin." (Helsingin Sanomat 22.1.2021)

PS. Juuso Määttäsen mukaan Missä miehet ratsastaa saisi jäädä unholaan keskustellessa Suomesta Euroviisujen rocklähettiläänä. Mielestäni ei tarvitsisi, sillä pikemminkin se tukee ilmiötä. Suomen viisumenestys on ollut Lordin jälkeen niin heikkoa, että Teräsbetonin saavutus (semifinaalistaan jatkoon ja finaalin 22. sija) on peräti sieltä paremmasta päästä.

7. Ilta – Kelle mä soitan

Säv. ja sov. Ilta Fuchs, Väinö Wallenius, Lasse Piirainen, Anssi Växby
San. Ilta Fuchs, Väinö Wallenius, Jouni Aslak

Ilta nousi yleisön tietoisuuteen Cheekin Sillat-kappaleen myötä. Syksyllä 2020 ilmestyi hänen debyyttialbuminsa. Toistaiseksi Ilta ei ole lupaavista edellytyksistä huolimatta onnistunut rynnimään aivan kirkkaimpien eturivin artistien joukkoon, mutta kenties hänen UMK-tyrkkynsä Kelle mä soitan korjaa tilanteen. Kelle mä soitan sopii osuvasti ajan henkeen. Tulevaisuudessa tätä yksinäisyydestä kertovaa voimaballadia pidettäneen ajankuvana karanteenien ja eristyksissä olemisen aikakaudesta.

Levytysversion perusteella Ilta laulaa upeasti. Ylipäätään on piristävää kuulla slovaria, joka ei edusta nykypopin tavanomaista tapettia. Kelle mä soitan -kappaleessa on melodiantynkää ja aitojen soittimien säestämä tausta. Toisin kuin valtaosa tämän päivän naispoppareista, Ilta uskaltaa käyttää antaumuksella ääntään. Siitäkin huolimatta Kelle mä soitan kuulostaa laululta, joka istuu saumattomasti kaupallisten radiokanavien ohjelmistoon. Kelle mä soitan onkin I love youn ja Dark siden ohella pärjännyt Spotifyn päivälistoilla mainiosti. Ei tämäkään olisi pöllömpi viisuedustaja.

Summa summarum

Yleisten ennakko-odotusten mukaan UMK:n voittajan oletetaan olevan jokin kolmikosta Teflon Brothers & Pandora – Blind Channel – Ilta. Tässä vaiheessa en keksi syitä kyseenalaistaa ennakkoasetelmaa. Kenties kaikkein kiivain kilpailu käydään lopulta I love youn ja Dark siden välillä. Ainakin suomalaiset euroviisuharrastajat ovat leiriytyneet näiden kahden kannattajiksi. Iltan kohdalla ensisijainen tavoite lienee hyvä sijoitus, joka edistäisi hänen uraansa.

Mikäli UMK:n kansainvälisten raatien äänestyskäyttäytyminen on vastaavanlaista kuin kansainvälisessä viisukilpailussa, Oskr ja Aksel voivat menestyä yllättävän hyvin. Raadeilla on taipumus arvostaa kappaleita, jotka noudattavat tämänhetkisen musiikkiteollisuuden tuotteiden trendejä ja konventioita, vaikka itse sisältö olisikin hivenen persoonatonta.

Olen monesti saarnannut sen puolesta, ettei euroviisuedustajaa pitäisi valikoida laskelmoiden kalkulaattorilla. Koska kukaan ei kuitenkaan oikeasti elä niin kuin opettaa, voisin kirjoittaa lyhyen puolustuspuheenvuoron Blind Channelin puolesta, koska uskoisin sen herättävän eniten huomiota Euroviisuissa. Rock ja raskaampi musiikki on suomalaisten erikoisosaamista. Suomen menestyneimmät vientituotteet musiikin saralla ovat Blind Channelin kaltaisia yhtyeitä. Suomalaisilla olisi mahdollisuus lähettää Euroviisuihin jotain, mikä on meidän ydinosaamistamme. I love you joutuisi kilpailemaan muiden maiden piristäviä hassutteluja vastaan (esimerkiksi Venäjä lähettänee viisuihin Little Bigin) ja Kelle mä soitan saisi vastaansa lukemattomia vastaavanlaisia slovareita. Mutta lähettäisikö mikään muu maa yhtä päräyttävää rokkinumeroa?

Luonnollisesti on korostettava disclaimerinomaisesti, että kaikki edellä esittämäni mietelmät perustuvat vain ennakkoarvioihin. Kuten viime vuodesta opittiin, illan live-esitykset voivat keikauttaa asetelman ylösalaisin. Mikäli esimerkiksi Blind Channelin esityksessä ei ole kappaleen vaatimaa voimaa ja energiaa, lopputulos voi olla lähinnä kiusallinen.

Suomi kilpailee Rotterdamin Eurovision laulukilpailun toisessa semifinaalissa torstaina 20. toukokuuta 2021. Viisumenestyksen suhteen ei kannata vielä sanoa juuta eikä jaata. Varmaa finaalipaikkaa en tohdi väläyttää yhdellekään UMK-ehdokkaalle. En edes Blind Channelille, koska se on liian kontroversiaalinen ollakseen sataprosenttisen varma finalisti Euroviisuissa. Teflon Brothers ja Pandora vaikuttaa sekin menestymismahdollisuuksia silmällä pitäen riskiltä. I love you voi nostattaa viisuissa tunnelman kattoon – tai sitten se jää kansainvälisessä yhteydessä täysin kummajaiseksi.

Aiheesta muualla

Yle.fi: Anni Gullichsen, Kaikki UMK21-finaalista – Näin seuraat, äänestät ja chattailet mukana!.

Yle.fi: Anton Vanha-Majamaa, "Nostalgia voi olla tosi ärsyttävää ja ällöttävää" – Ammattilaiset analysoivat UMK-kappaleet, ja yhden Euroviisu-ehdokkaan olemassaoloa ihmeteltiin.

Life after Helsinki 2007: FINLAND: UMK21 ENTRIES HIT THE CHARTS LIKE NEVER BEFORE.

Helsingin Sanomat: Juuso Määttänen, Euroviisuihin on tyrkyllä joukko hämmentäviä ja yhdentekeviä lauluja, mutta yksi laulu pesee kaikki muut: Meneekö Suomi viisuihin taas raskaalla musiikilla?.

Iltalehti: Mari Pudas, Heini Kilpamäki, Ulkomaiset viisufanit arvostelivat kaikki UMK-kappaleet: Yllätysykkönen!.

Ilta-Sanomat: Pauliina Leinonen, Yksi nousi ylitse muiden kansainvälisten viisufanien ja muusikoiden UMK-raadissa – "Ymmärtääkö Eurooppa tätä?".

Vilkaisepas blogistani myös

Dannyn keskipitkä oppimäärä

Kuukauden levyartikkeli: Antti Tuisku – En kommentoi (Warner / Hyökyaalto Records, 2015)

Antti Tuisku – En kommentoi (Warner / Hyökyaalto Records, 2015)

Antti Tuisku palaa tauolta julkisuuteen tänään oman Vain elämää All Stars -jaksonsa myötä. Tuisku toistaa mielellään narratiivia, jonka mukaan hänen urallaan jokseenkin kaikki oli pielessä, kunnes keväällä 2015 julkaistu En kommentoi -albumi pelasti hänet syvästä alhosta. Kieltämättä menestyslevyn ansiosta Antti Tuiskun suosio ja ennen kaikkea arvostus kasvoivat uusiin sfääreihin. Uudenlaisen ja modernin albumin seurauksena Antti Tuisku vapautui kaikista sapluunoista, joihin hänet oli vuosien varrella yritetty mahduttaa.

Tosi-tv rantautui vuosituhannen vaihduttua Suomeen. Nuorekas ja rempseä kotimainen matkailuaiheinen kilpailuohjelma Far out esitteli keväällä 2001 suurelle yleisölle uuden sukupolven mediapersoonat Jaana Pelkosen, Tuomas Enbusken ja Wallu Valpion. Ohjelmassa keekoilleet Tatu ja Eeka kuuluvat olennaisena osana tietyn ikäluokan sukupolvikokemukseen. Samoihin aikoihin MTV3 alkoi lähettää Selviytyjiä, jota on useassa yhteydessä luonnehdittu tosi-tv:n läpimurtosarjaksi.

Tosi-tv levisi nopeasti kaikenlaisiin mahdollisiin ohjelmatyyppeihin, myös musiikkiaiheisiin ohjelmiin. Vuonna 2001 MTV3 järjesti viimeisen kerran perinteisen Syksyn sävel -kilpailun. Vanhanaikainen iskelmämusiikkiin keskittyvä ohjelma ei enää houkutellut mainostajia entiseen malliin. Syksyn sävelen sijaan MTV3 alkoi satsata uudenlaisiin ohjelmaformaatteihin. Syksyllä 2002 kanavalla pyöri kykykilpailu Popstars, jossa kuka tahansa sai hakeutua tyttöbändin jäseneksi. Popstars oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Syksyllä 2003 tasavalta kohisi, kun Suomessa alkoi Pop Idolin – eli suomalaisittain Idolsin – ensimmäinen tuotantokausi. Kaikelle kansalle tarjottiin mahdollisuus pyrkiä poptähdeksi.

2010-luvun surkuhupaisia Idolseja seuratessa (kuka osaa luetella pari viimeisintä Idols-voittajaa?) voi olla vaikea hahmottaa, kuinka merkittävä ja vallankumouksellinen ilmiö ensimmäinen Idols aikoinaan olikaan. Idols oli mediatapaus, joka lävisti kaikki kansankerrokset. Niin koulujen välitunneilla kuin maakuntien huoltoasemien kahviparlamenteissa vaihdettiin ajatuksia Idolsista. Aluksi koelauluvaiheessa kohua herättivät tuomariston ilkeämieliset ja julmat kommentit. Lähetysten perusteella monet kokelaat poistuivat raadin luota kyyneleet silmissä. Ohjelmaa myös syytettiin epäeettisyydestä, koska siinä päästettiin arvostelukyvyttömät ihmiset nolaamaan itsensä miljoonayleisön silmissä. Brittityylinen suorapuheinen tosi-tv oli verrattain tuore ilmiö, joten Suomessa ei ollut totuttu tylyyn ilkeilytelevisioon, jossa nöyryytettiin tavallisia kansalaisia. Idols-tuomariston ilmaisutyyli kirvoitti lööpin jos toisenkin ja aiheesta keskusteltiin kiivaasti muun muassa Susanne Päivärinnan emännöimässä keskusteluohjelmassa. Toisaalta koelaulujaksojen kohdalla katsojat eivät välttämättä ymmärtäneet, ettei Idolsissa ollut kyse koulun laulukokeesta ja palautteen antamisesta taviksille, vaan ohjelmasta, jossa aidosti pyrittiin etsimään potentiaalista eturivin poptähteä. Joka tapauksessa keskustelu kävi kuumana ja katsojaluvut olivat korkeita.

Kilpailun edetessä ammattimaisempaan vaiheeseen eräät kilpailijat alkoivat herättää suoranaista fanihysteriaa. Nuorison sydämet valloitti etenkin Antti Tuisku, 19-vuotias Siwan kassa Rovaniemeltä. Vuodenvaihteessa 2003–2004 nettiin perustettiin lukuisia fanisivuja, joissa ihailijat tunnustivat rakkautensa tälle suklaasilmäiselle miehenalulle. Idolsin finaalivaiheen suorissa lähetyksissä yleisön joukossa nähtiin lukuisia Antille askarreltuja plakaatteja ja kylttejä.

Antti Tuisku sijoittui Idolsissa kolmanneksi. Vihoviimeiseen finaalilähetykseen yltäneet Hanna Pakarinen ja Jani Wickholm olivat kieltämättä vokalisteina Tuiskua lahjakkaampia. Ensimmäistä Idolsia ei seurannut ainoastaan nuoriso, ja varttuneempiin katsojiin Pakarinen ja Wickholm vetosivat enemmän.

Idolsin ensimmäinen tuotantokausi oli eittämättä Suomen merkittävimpiä viihdetapahtumia vuosien 2003 ja 2004 vaihteessa. Tähtien nimikirjoituksia jonotettiin kauppakeskuksissa satojen metrien pituisissa jonoissa. Tuomariston sutkautuksista – myös niistä positiivisista – muodostui lentäviä lauseita: Nanna Mikkosen "sä kosketit mua" jäi elämään. Vanhan liiton veteraani Jukka Kuoppamäki kirjoitti Mikkosen inspiroimana laulun Sä kosketit mua (2006). Idols-finaalissa tammikuussa 2004 annettiin yli 713 000 ääntä, mikä on erittäin merkittävä saavutus yhtään missään yleisöäänestyksessä. Ensimmäisen kauden suurenmoisuudesta voi saada jonkinlaisen aavistuksen Oskari Onnisen kirjoituksesta. Joulukuussa 2018 hän analysoi Helsingin Sanomissa kykykilpailun alamäkeä:

"Ohjelmat eivät enää luo ilmiöitä; turha kuvitella, että enää kysyttäisiin 'Jani vai Hanna, Hanna vai Jani', kuten koko Suomen kansa tuntui tekevän 15 vuotta sitten." (Helsingin Sanomat 26.12.2018)

Idols-finaalin kärkikaksikosta kohistiin kuin presidentinvaalien toisen kierroksen ehdokkaista. Kyllä lapsukaiset, ennen kuningas Sauli I:stä Suomessa on ollut sellaisiakin.

Levy-yhtiö BMG tarjosi levytyssopimukset Idolsin kärkikolmikkoon sijoittuneille. Huhtikuussa 2004 julkaistiin Tuiskun ensimmäinen single En halua tietää ja myöhemmin keväällä hänen debyyttialbuminsa Ensimmäinen, joka nousi albumilistan ykköseksi.

Antti Tuisku edusti uudenlaista miesartistin tyyppiä kotimaisen kevyen musiikin kentällä. Suomen musiikkimarkkinat eivät olleet otollisia miespuolisille popidoleille. Ennen Antti Tuiskua ei ollut oikein ketään, jota olisi voinut luonnehtia luontevasti vaikkapa Suomen Justin Timberlakeksi. Idols-tuomarina toiminut Asko Kallonen on kertonut Antti Tuiskun elämäkerrassa Antti Tapani (2018) ensireaktionsa olleen "vau, tämmösiä popstaroja oikeasti löytyy Suomesta".

Asko Kallonen: "Siihen aikaan alalle pyrkineet ihmiset pohjasivat joko iskelmän tai rockin liturgiaan. Harvassa olivat tyypit, joiden lempibändi on Backstreet Boys." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 65)

Idols herätti luonnollisesti ärtymystä autenttisissa musiikkipiireissä. Arvostelijoiden mukaan Idols-tähdet olivat levy-yhtiöiden ohjailtavissa olevia tuotteita, markkinointikoneiston pikaruokaa, jolla pyritään saavuttamaan hetkellisesti kaupallisia pikavoittoja ilman minkäänlaisia musiikillisia ambitioita. Idols-kilpailijat ovatkin vuosien saatossa joutuneet tekemään työtä karistaakseen Idols-leiman harteiltaan. He ovat kohdanneet rajuja ennakkoasenteita, joissa heidät on leimattu tosi-tv-tähdiksi, minkä vuoksi heitä ei ole varauksettomasti kelpuutettu oikeiden muusikoiden joukkoon. Tähdet ovat vakuutelleet tekevänsä musiikkia suurella sydämellä, vaikka ovatkin nousseet julkisuuteen kaupallisen "pikakaistan" kautta. Vielä 2015 Antti Tuiskun Vain elämää -jaksossa (siinä ensimmäisessä) konkari Pave Maijanen pahoitteli ennakkoluulojaan: hänkin oli pitkään mieltänyt Antti Tuiskun "tuotteeksi" eikä ollut lainkaan ymmärtänyt, kuinka kunnianhimoisesti Tuisku suhtautuu musiikin tekemiseen ja visionäärisesti hän pyrkii kehittämään uraansa ja ammattitaitoaan.

Antti Tuiskun kohdalla kritiikki ei ikävä kyllä jäänyt ainoastaan siihen, että hänet olisi haukuttu muoviseksi Idols-tuotteeksi. Suomen oloissa uudenlainen popidoli herätti voimakkaita reaktioita puolesta ja vastaan. Pikkutyttöjen hysterian ohella Antti Tuiskun olemus sai monet äijät raivostumaan. Suomalaisten miespuolisten laulajien profiili oli ollut perinteisesti maskuliinisempi. Tuisku vannoi tanssittavan popmusiikin nimiin – musiikkityylin, joka oli perinteisesti mielletty jossain määrin feminiiniseksi. Suomalainen mieslaulaja sai esittää kernaasti rähinärokkia, itse kirjoittamiaan laulelmia kitaralla säestäen tai sitten täysin rehellistä iskelmää. Tanssipopin nimeen vannova miesartisti oli Suomen oloissa kummajainen. Varsinkin Antti Tuisku, joka vielä tanssi ja satsasi koreografioihin. Vuonna 2013 Antti Tuisku pohdiskelikin kappaleessaan Mies "hei kerro, kuinka ollaan mies / kuinka se oikein ansaitaan".

Antti Tuiskun Wikipedia-artikkeliin käytiin jatkuvasti lisäilemässä lauseita, joissa spekuloitiin hänen seksuaalista suuntautumistaan. "Hän ei ole tiedettävästi koskaan seurustellut naisen kanssa" ynnä muuta sontaa kyseenalaisten lähdeviitteiden kera. Henkinen ilmapiiri Suomessa on muuttunut noista ajoista huomattavasti. Edellisellä vuosikymmenellä oli vielä täysin yleistä, että pelkkä oletus, ettei Antti Tuisku välttämättä olisikaan heteroseksuaali – koska hän ei istunut hegemonisen maskuliinisuuden muottiin eikä vastannut mielikuvaa perinteisestä suomalaisesta heterojuntturasta – riitti monien mielestä perustelluksi syyksi väheksyä hänen artistiuttaan. Samalla tavalla Jari Sillanpäätäkin pyrittiin vähättelemään ja asettamaan outoon valoon ennen kuin hän tuli julkisesti kaapista. Ennen ei todellakaan ole ollut aina paremmin.

Kesällä 2004 Antti Tuiskun esiintyminen Helsinki-päivän konsertissa keskeytyi, kun lavalle heitettiin pulloja. Kaikkien aikojen limbo on ollut Virpi Salmen murskaavat levyarvostelut NYT-liitteessä Antti Tuiskun syksyllä 2006 ilmestyneistä albumeista New York ja Rovaniemi. Tarkoitushakuisen mediarepresentaation tavoitteena ei ole ollut mitään rakentavaa: kirjoittaja positioi itsensä eliittiin haukkumalla ala-arvoisesti kaupallisesti menestyneen artistin ja pahoittamalla hänen nuorten faniensa mielet. Virpi Salmi muun muassa kirjoitti, että Rovaniemi-albumin Lämpö on "Suomen huonoin biisi ikinä". En tiedä, kuinka kirjoittaja on onnistunut kuulemaan kaikki mahdolliset Suomessa koskaan äänitetyt kappaleet, mutta mielestäni hän voisi esimerkiksi kuunnella jokaisen tämän blogin Suomidiskotärpit-juttusarjassa (#1, #2, #3, #4) esitellyn kappaleen ja kertoa sen jälkeen käsi sydämellä onko hän tosiaan vieläkin samaa mieltä. Uskaltaisin kuitenkin veikata, että Antti Tuiskun uusimman suosion myötä Virpi Salmenkin takki on kääntynyt – kuten niin monen muunkin suomalaisen.

Kaikista negatiivisista lieveilmiöistä huolimatta Asko Kallonen on todennut viisaasti Tuiskun merkityksestä ja suosiosta:

Asko Kallonen: "Yksi hyvä suosion mittari on myös se, kuinka paljon artistia vihataan. Silloin tuntui, että joka toinen suomalainen yli 35-vuotias valkoinen heteromies tuli sanomaan, että on se saatanan Antti Tuisku sitten kauhee. Mitä siitä voi päätellä? Sen, että jos Antti Tuiskua vihataan niin paljon, se tekee jotain tosi oikein." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 66)

Suosikkibloggarini Klaus Laitinmäki on kirjoittanut Hulivilipoika-blogiinsa upean artikkelin aiheesta erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa. Kirjoitus tarjoaa erinomaisen kehyskertomuksen Antti Tuiskun levytysurasta: vähitellen albumi albumilta laulujen sanoituksissa alkaa kuulua yhä enemmän Antti Tuiskun oma ääni.

Kuten Hulivilipoika-blogissa on ilmaistu: "Kahdella ensimmäisellä levyllään – Ensimmäinen (2004) ja Antti Tuisku (2005) – Tuisku teki vielä sitä, mitä häneltä teini-idolina odotettiinkin." Uransa alkuvaiheessa Tuisku on ollut lähimpänä sitä, mistä monet ovat häntä kritisoineet: kaupallinen tuote, jonka tarkoituksena on tuoda pikkutyttöjen viikkorahat levy-yhtiön kassaan.

Vuonna 2006 Antti Tuisku vaihtoi levy-yhtiötä. Hän jätti BMG:n ja seurasi Asko Kallosta uuteen HMC – Helsinki Music Company -levy-yhtiöön. Irtioton myötä Antti Tuiskun musiikissa alkoi kuulua enemmän hänen omat näkemyksensä ja musiikkimieltymyksensä. Etenkin New York -albumi (2006) on ollut jossain määrin uraauurtava pioneerityö: albumi oli ilmiselvä yritys luoda suomalaisin voimin varteenotettavaa modernia 2000-luvun tanssimusiikkia. 1990-luvun puolivälissä dancen kulta-aikana aikakoneet ja movetronit olivat myyneet huikeita lukemia, mutta sittemmin dance oli ajautunut kotimaan musiikkimarkkinoilla marginaaliin. Antti Tuisku teki albumillaan omanlaisensa avauksen: eturivin poptähti pyrki tuomaan tanssipopin jälleen osaksi valtavirtaa. Suomalaiset äijät eivät tietenkään dancen päälle ymmärtäneet, mutta ainakin itse muistan elävästi Antti Tuiskun kuuntelijakunnan laajentuneen näihin aikoihin. Hänestä innostuivat muutkin kuin esipuberteettiset tytöt. Jouluna 2006 Antti Tuiskun New York -levyä saattoi toivoa lahjaksi perheen kouluikäisen tytön lisäksi miesystävänsä kanssa asusteleva setä...

Seuraavilla albumeilla Tuiskun laulujen sanoitukset heijastivat hänen omia elämänkokemuksiaan. Levyillä Hengitän (2009), Kaunis kaaos (2010) ja Toisenlainen tie (2013) Antti Tuisku ei ollut enää millään tavalla koneiston "tusinatuote", jolle tarjotaan valmiita tuotoksia, jotka olisi voinut esittää periaatteessa kuka tahansa. Laulujen sanoitukset räätälöitiin varta vasten häntä varten ja Antti Tuisku osallistui itsekin sanoitusten kirjoittamiseen. Hulivilipoika-blogin artikkelissa kerrotaan Antti Tuiskun laulavan näillä albumeilla muun muassa erilaisuuden hahmottamisesta ja hyväksymisestä, poikkeavasta elämäntyylistä sekä sisäistettyjen odotusten ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Tuiskun tuotannossa toistuvana teemana on itsensä hyväksyminen, vaikka oma elämäntyyli ei täyttäisikään ulkopuolisten asettamia normeja. Myös henkimaailman asiat olivat tämän aikakauden lauluissa läsnä. Näillä kolmella albumilla Antti Tuiskusta pyrittiin muovaamaan "koko kansan Antti", jonka tarinat kohdistettiin muillekin kuin nuorille tytöille tai vähemmistöyökerhojen tanssilattioiden travoltoille.

Antti Tuisku on jatkuvasti jaksanut jankuttaa, kuinka hänen uransa oli syöksykierteessä ennen vuonna 2015 ilmestynyttä En kommentoi -albumia. Alamäen käsite on vähintäänkin suhteellinen. Esimerkiksi kaikki Antti Tuiskun levyt ovat myyneet vähintään kultaa – tosin Antti Tapani -elämäkerran mukaan Toisenlainen tie -albumin kohdalla kultalevy perustui ainoastaan levyn painosmääriin. Albumia toimitettiin levykauppoihin kultalevyyn oikeuttavat 10 000 äänitettä mutta todellisuudessa levyjä ostettiin noin 8 000 kappaletta. Antti Tuisku ilmoitti levy-yhtiölle, ettei halua vastaanottaa albumista kultalevyä. (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 199–200)

Listablogin Timo Pennanen kirjoitti bloginsa Facebook-sivulle 22. marraskuuta 2017:

"Tänään Hesarissa kirjoitettiin, yleistä narratiivia noudattaen ja pönkittäen, että 'Antti Tuisku pelasti uransa syvästä alhosta modernilla En kommentoi -levyllään ja banaanipantomiimillään'. Kuinkas syvä se Tuiskun alho taas olikaan? En kommentoi -albumin edeltäjä Toisenlainen tie (2013) nousi listakakkoseksi ja vietti Top 50:ssä 21 viikkoa, mikä aikana ennen striimijuuttumista oli oikein mukava saavutus."

Oheisessa linkissä Toisenlainen tie -albumin listamenestys.

Moni artisti ei kehtaisi puhua alamäestä ja syvästä alhosta, mutta Antti Tuisku on kunnianhimoinen ja hänen tavoitteensa olivat paljon korkeammalla. Antti Tuiskun uralla tämä vaihe edustikin ennemmin henkistä lamaannusta kuin kaupallista katastrofia. Antti Tuisku koki uransa polkevan paikallaan, eikä hän saanut levytysmateriaalissaan toteuttaa artistiuttaan haluamallaan tavalla. Tuisku kuunteli kauhistuneena Asko Kallosen näkemystä, jonka mukaan hän oli "popimpi Juha Tapio" (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 200). Antti Tuisku ei nauttinut täydellä sydämellä siitä, että hän levytti totista itseterapiapoppia. Hänhän on eloisa, vauhdikas ja tarvittaessa sopivan ilkikurinen persoona – mutta se ei kuulunut millään tavalla musiikissa. Antti Tuisku oli vakiinnuttanut asemansa kotimaisen kevyen musiikin kentällä – ja esimerkiksi Juuret (2009) ja Hyökyaalto (2010) olivat merkittäviä hittejä – mutta moneen vuoteen hän ei ollut onnistunut räväyttämään kunnolla, eikä hän ollut enää kaikkein ajankohtaisin artisti. Pysyi vakaasti mukana skenessä mutta hinkui eturiviin.

"En ollut luottanut omaan näkemykseeni. – – Musta tuntui, että mulle oli tähän asti tärkeämpää muiden miellyttäminen. En tehnyt musiikkia mun omilla ehdoillani." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 226)

HMC – Helsinki Music Company myytiin Warner Music Finlandille vuosikymmenen vaihteessa. Toisenlainen tie -albumin jälkeen Antti Tuiskun levytyssopimus oli katkolla. Yhteistyötä Warnerin kanssa jatkettiin – tokihan kannatti pitää kiinni artistista, jonka mikä tahansa kilpaileva levy-yhtiö olisi ottanut mielellään rosteriinsa – mutta näkemyksellinen artisti tähdensi haluavansa vastaisuudessa tehdä musiikkia uudella reseptillä uusien ihmisten kanssa. Seuraavan albumin valmistamiseen hän toivoi saavansa vapaat kädet ja mielellään mahdollisimman vähän levy-yhtiön kontrollointia ja ulkopuolista ohjausta. Antti Tuiskun uralla käännettiin uusi sivu. Pitkä yhteistyö Asko Kallosen kanssa päättyi yhteisymmärryksessä. Kallosen tilalle Tuiskun A&R:ksi nimitettiin Kari Hynninen, jonka kanssa Antti oli tosin tehnyt yhteistyötä jo ensimmäisessä levy-yhtiössään Sony BMG:ssä. Uusimmat Warner-levyt on julkaistu Antti Tuiskun omalla Hyökyaalto Records -levymerkillä.

Pian Antti Tuiskun elämään käveli muuan Simo "Jurek" Reunamäki. Miehillä synkkasi välittömästi. Bingo! Antti Tuisku oivalsi Jurekin olevan luova ja innovatiivinen tuottaja, joka vie hänen musiikkinsa uusille urille. Irtiotto sujui suorastaan luontevasti: Jurek kun on avoimesti ilmaissut, ettei häntä ollut oikein koskaan kiinnostanut Antti Tuiskun kappaleet. (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 217–219) Antti Tuiskun uuden suurmenestyksen seurauksena Jurekista on tullut Suomen tämän hetken suosituimpia ja työllistetyimpiä musiikkituottajia. En kommentoi -albumin esipuheeseen Antti Tuisku on kirjoittanut tuottajavelhostaan seuraavasti:

"Haluan ensiksi kiittää tästä levystä tuottajaani Jurekia, joka omalla huikealla ammattitaidollaan ja rohkeudellaan sai mut jälleen kerran oppimaan jotain uutta ja tulemaan pois omalta mukavuusalueeltani. En muista milloin musan tekeminen on tuntunut näin mahtavalta!"

Nykyään miltei kaikki popmusiikki suunnitellaan ah-niin-muodikkailla biisileireillä. Jurek, Antti Tuisku ja hänen pitkäaikainen muusikkoystävänsä Kalle Lindroth suuntasivat Lappiin biisileirille. Ilmeisen levottomissa tunnelmissa syntyivät tulevan En kommentoi -albumin kappaleista Veli, Keinutaan ja Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen. Kun Veli oli saatu valmiiksi, biisileiriläiset hihkuivat intoa: nyt on syntymässä jotain todella suurta ja mahtavaa. Vähänpä tiesivät, sillä paljon suurempia hittejä oli vielä tulossa, ja lopulta Veli jäi ainoastaan albumiraidaksi. Kappale sai inspiraationsa Antti Tuiskun ja Kalle Lindrothin pitkästä ystävyydestä. Muutama vuosi sitten netin keskustelufoorumeilla kohistiin, kun Lindroth meni naimisiin – vuosikausia velloneet spekulaatiot Tuiskun ja hänen parisuhteesta eivät pitäneetkään paikkansa. Itse asiassa oli Lindrothin ansiota, että Antti ja Jurek tutustuivat toisiinsa.

Antti Tapani -kirjassa tuodaan paikoitellen esille hivenen jälkiviisaasti ja teleologisesti, kuinka tavoitteena oli saada aikaiseksi levy, joka nostaisi Antti Tuiskun jälleen Suomen suosituimmaksi poptähdeksi. Lopputulosta tuskin osattiin ennustaa biisileireillä Lapissa, mutta alusta lähtien oli selvää, että musiikkia tehtäisiin aivan toisenlaisella asenteella kuin aikaisemmin. Turvalliselta kultaiselta keskitieltä kurvattaisiin ulos. Tulevalla levyllä Antti Tuiskua ei voisi enää mahduttaa raameihin, joihin hänet oli vuosien saatossa yritetty tunkea: hän ei halunnut olla nuorisoidoli tai koko kansan sovinnainen ja kiiltokuvamainen "popimpi Juha Tapio". Uudella levyllä Antti Tuiskua ei kategorisoitaisi mihinkään olemassaolevaan lokeroon, vaan hän loisi itselleen kokonaan uuden lokeron. Enää Tuisku ei laulaisi anteeksipyydellen, ettei ole onnistunut elämänvalinnoillaan täyttämään muiden odotuksia. Nyt hän on suorasukainen ja itsevarma stara, joka ei pyytele anteeksi keneltäkään, vaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja kehottaa muitakin samaan. Ihan sama mitä muut ihmiset ajattelevat, Blaablaa (En kuule sanaakaan). Aukokaa vain päätänne fiksut jätkät, minulla on luurit korvissa ja kuuntelen täysillä voimabiisiäni. Ihminen on vapaa tekemään mitä itse haluaa, sanovat ulkopuoliset mitä tahansa.

En kommentoi -albumin materiaali syntyi useammalla biisileirillä vuosien 2014 ja 2015 aikana. Joukkoon iloiseen liittyi lauluntekijäpariskunta Aku Rannila ja Saara Törmä, joiden kynästä ovat syntyneet lukuisat 2010-luvun suomipophitit. Antti Tuisku oli tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä jo edellisellä Toisenlainen tie -albumillaan. Myös Rannila ja Törmä nauttivat tilanteesta, jossa lauluja sai kirjoittaa ilman rajoitteita.

Jurek: "Mä olin tuottajana turhautunut siihen, etten päässyt tekemään haluamiani juttuja. Mun sisällä soi ihan erilainen kama kuin mitä olin tehnyt tuottamieni artistien levyille. Mulla oli sellainen henkinen keskari pystyssä. Niin oli myös Saaralla ja Akulla. Ne oli pitkään kirjoittaneet maailmaa syleileviä isoja iskelmähittejä, ja halusivat päästellä vähän höyryjä. Kun Anttikin oli turhautunut omaan kädenlämpöiseen musiikkiinsa, meitä oli lopulta neljä tyyppiä keskarit pystyssä." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 222)

Tällaisista lähtökohdista on siis syntynyt eräs kotimaisen popmusiikin merkittävimmistä albumeista.

En kommentoi -levyllä rikottiin rajoja monella tavalla. Jurek loihti kappaleisiin vallankumouksellisen modernit soundit, jollaisia ei ollut aikaisemmin kuultu kotimaisella pop-albumilla. Suorastaan avantgardistisiakin piirteitä tavoittavassa soundimaailmassa on monenmoisia luovia ratkaisuja – ei vähiten kokeilevampana lyhyt sämpläys Fröbelin Palikoiden alun perin tutuksi tekemästä Jumppalaulusta Keinutaan-biisissä. Jurekin luoman äänimaailman on todettu vievän suomalaista popmusiikkia ja -kulttuuria eteenpäin. Arvostelijoiden mukaan ensimmäistä kertaa Suomessa kyettiin tuottamaan täydellisen katu-uskottavaa popmusiikkia.

Albumin sanoitukset ovat ennakkoluulottomia ja suorapuheisia – ainakin verrattuna Antti Tuiskun aikaisempaan tuotantoon. Lyyrikat eivät ammentaneet siloitellusta iskelmäpoptekstien maailmasta, vaan niissä hyödynnettiin esimerkiksi nuorekasta arkitilanteiden kielenkäyttöä. Tekstejä rustaillessa ei ole jääty märehtimään onko jonkin ilmaisun ääneen laulaminen soveliasta tai voiko joku loukkaantua ja pahoittaa mielensä jostain. Uusi Antti Tuisku kehottaa laittamaan "perseen pyörimään" ja kuvailee kuinka "sylkee vaihtuu". Nimikkobiisissä En kommentoi on sanastoa, jota harvemmin oli kuultu valtavirran poplyriikassa. Biiseissä Antti Tuisku on parhaimmillaan tai pahimmillaan hävytön ja härski, mutta samalla suorasukaisuus tekee musiikista äärimmäisen rehellistä. Antti Tuisku on vilpitön. En kommentoi -albumi on toki sen vuoksi poikkeuksellisen lystikäs. Niin hulvaton, että Antti Tuisku on luonnehtinut levyn ilmapiiriä "kainalopieru"-meiningiksi. Biisileireillä oli ollut riemastuttavan hauskaa, mikä totisesti kuuluu lopputuloksessa.

Laulujen sanoituksissa on monenmoisia metatasoja. Peto on irti muuttuu henkilökohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun DJ:lle tehdään selväksi "sä oot sä ja mie oon Antti Tuisku". Hiton pelkurin voisi tulkita ihmissuhdelauluksi, joka saa omakohtaisia sävyjä, kun laulun loppuvaiheessa todetaan sanoituksen sinän "aina yksin baarissa pyytävän Antti Tuiskua". Sittemmin biisintekijätiimi on valottanut, että laulu on alun perin omistettu niille kyynisille sieluille, jotka eivät julkisesti myönnä pitävänsä Antti Tuiskusta, mutta kuuntelevat silti hänen musiikkiaan salaa. Hei ho paita pois sopii sanomansa puolesta täydellisesti albumille, jonka punaisena lankana on kannustaa ihmisiä hyväksymään itsensä. Biisi vaatii unohtamaan ulkonäköön liittyvät kompleksit, mutta lopussa irtaudutaan ydinsanomasta laulamalla: "elä häpee sun vartaloo, täss on kitarasoolo". Ja sitten alkaa tosiaan Lasse Sakaran soittama kitarasoolo. Virkistävää vaihtelua konesoundien keskellä.

Entäs kappale nimeltään Saikkuu? (sanat: Jurek, Kalle Lindroth & Saara Törmä)

"Jos työtä, työtä,
työtä teet vielä enemmän
saat superhyvän elämän
joskus myöhemmin.
Joten paina, paina
paina joka päivä pidempään
ja kyllä sua kiitetään
saat suuren mitalin.
Nyt nöyränä tee mitä
muut susta vaatii."

Mitä tästä kaikesta raatamisesta lopulta seuraa? Viikonloppuisin saa nollata jonottamalla yökerhoon ja lopulta saa palkinnoksi saikkuu. Näin viiltävällä ironialla heivataan hiiteen protestanttinen etiikka, luterilainen työmoraali ja suomalaisten mielenlaatuun syvälle juurtunut työn eetos. Laulu opettaa, ettei kannata luottaa sitku-elämän koittamiseen. Elämäänsä ei pidä tuhlata siihen, että stressaa itsensä kuoliaaksi. Ehkäpä huonon omantunnon ei tarvitsisi kolkuttaa joka kerta, kun ei kykene täydelliseen työsuoritukseen. Ja mitäpä jos ihmisen arvo ei määräytyisi saavutusten saati elämässä "menestymisen" perusteella. Piristävää kuultavaa näinä aikoina, jolloin ihmisten oletetaan toistavan iänikuista menestysjargonia, jossa jopa burn outit kuuluisi kääntää voitoiksi "kasvattavina kokemuksina".

Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen on ihmissuhdelaulu uudenlaisesta perspektiivistä. Saara Törmä oli edellisenä vuonna sanoittanut Jari Sillanpäälle suurhitin Sinä ansaitset kultaa. Sanoitus herätti huomiota, koska siinä käsiteltiin parisuhdetta ja sen päättymistä iskelmätekstille epätyypillisestä näkökulmasta. Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen menee tavanomaisen lähestymistavan rikkomisessa vielä pidemmälle. Laulun kertoja kuvaa tunnetta, jossa haluaa tuhota ihastuksensa nykyisen parisuhteen. Sairaalloinenkin mustasukkaisuus lienee yleinen tunne, jota harvemmin on käsitelty poplyriikan keinoin yhtä rehellisesti.

2010-luvulla poplaulajat ja hip hop -artistit ovat eläneet pyhässä liitossa. Ilmiön vastustajat hävisivät pelin viimeistään siinä vaiheessa, kun Jari Sillanpään Malagaan (2014) sisälsi hip hop feattauksen. Antti Tuisku eli trendien harjalla, joten En kommentoi -albumilla vierailevat VilleGalle (biisissä Keinutaan) ja Mikael Gabriel (Veli) – hämmästyttävää kyllä, Mikael Gabriel on saanut luvan esiintyä Warnerin albumilla, vaikka hän olikin ja onkin Universalin artisti. Jotain Antti Tuiskun asemasta pre En kommentoi -aikakautta kuvastaa Ilta-Sanomien referoimat VilleGallen reaktiot, kun häntä pyydettiin mukaan Antti Tuiskun levytykseen:

"Se oli hauska juttu mullekin, kun Antti Tuisku ei ollut tullut vielä takaisin ja kysyitte mua vierailemaan. Olin vähän, että Antti Tuisku on silleen, no... Sos, en tiedä, räppipiireissä ja tälleen... En ensin uskaltanut kertoa meidän Jarelle tuosta yhtään mitään."

Nykyään kenelle tahansa kaupalliselle hip hop -esiintyjälle olisi vain kunnia-asia saada vierailla Suomen ykköspopparin biisillä.

Antti Tuisku ravisteli imagoaan perusteellisesti kaikilla rintamilla. Peto on irti valikoitiin ensimmäiseksi maistiaiseksi albumilta. Kappaleen musiikkivideon ideoivat sisarukset Cristal Snow ja Viivi Huuska. Aikaisemmin esimerkiksi Juuret-musiikkivideolla Antti Tuisku oli pyöräillyt kiltisti pois kaupungista jylhiin luonnonmaisemiin. Hyökyaalto-videolla hytkyttiin tanssiryhmän kanssa. Peto on irti -videon tematiikka oli... noh... toisenlaista. Musiikkivideolla esiteltiin myös uudistuneen Antti Tuiskun tavaramerkki: banaani. Mutta vaikka Antti Tuisku tekikin uutta tuotantoa puhtaalta pöydältä, tavallaan Peto on irti -kappaleessa ympyrä sulkeutui. Luonnehdintaa "Antti on peto" oli viljelty jo Idols-aikoina.

Peto on irti julkaistiin 20. helmikuuta 2015. Levy-yhtiössä kappaletta oli pidetty riskinä ensimmäiseksi singlejulkaisuksi. Antti Tuiskun entinen tuottaja Asko Kallonen oli uumoillut, että biisi joko floppaa täysin tai siitä tulee tosi iso (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 243). Kappale saikin yleisöltä aluksi erittäin ristiriitaisen vastaanoton. Nuoriso oli hämillään ja kolmekymppiset yrittivät selittää, että sellaista se voi olla kauheimmillaan, kun vanhat ja väsyneet suuntaavat arkiviikon päätteeksi irrottelemaan yökerhoon. Lopulta alun hämmennys vaihtui kuitenkin innostukseen. Biisi on hölmö mutta röyhkeä – ja sen vuoksi juuri niin kutkuttava. Antti Tuiskun uudelleenbrändäyksen lanseeraustilaisuudeksi on usein mainittu Peto on irti -kappaleen ensimmäistä julkista live-esitystä, joka koitti lauantain prime timessa Uuden Musiikin Kilpailun väliaikanumerona. Ainakin sosiaalisen median reaktioiden perusteella Antti Tuisku varasti show'n euroviisuehdokkaiden jäädessä varjoon. Antti Tuisku seurasi Anssi Kelan jalanjälkiä: paria vuotta aikaisemmin Kela oli vastaavanlaisessa tilanteessa ensiesittänyt Levottoman tytön, ja hänen uransa lähti uuteen nousuun.

Peto on irti -kappaleen julkaiseminen ensimmäisenä singlenä ilmensi musiikkiteollisuuden muutosta. Biisi ei ollut radioystävällinen, mutta suoratoistopalveluiden aikana sillä ei ollut enää merkitystä. Aikaisemmin radiosoitto oli ollut suorastaan poptähtien elinehto. 2010-luvun puolivälissä ihmiset kuuntelevat musiikkinsa yhä enemmän esimerkiksi Spotifysta tai YouTubesta: juuri nämä foorumit mahdollistivat Peto on irti -kappaleen nousemisen hitiksi – aina latauslistan ykköseksi asti. Listablogin Timo Pennanen on havainnoinutkin, ettei En kommentoi -menestysalbumi poikinut yhtäkään Top 10 -radiohittiä. Laulut nousivat suurmenestyksiksi ilman radiosoittoakin.

Blaablaa (En kuule sanaakaan) julkaistiin toisena singlenä huhtikuussa 2015. Antti Tuisku paljasti Iltalehden haastattelussa, että ensimmäinen revittelysinglen vastapainoksi haluttiin julkaista vakavampi kappale: "Peto on irti -sinkun jälkeen jotkut olivat järkyttyneitä siitä, missä on se Antti, jolla on isoja ajatuksia. Siksi halusin julkaista Blaablaan kakkossinkkuna." Lauri Laukkasen ja Matias Koskisen ohjaama Blaablaa (En kuule sanaakaan) -musiikkivideo kuvattiin Thaimaassa. Oheisessa Iltalehden jutussa Antti Tuisku kertoo albumin kaikkien kappaleiden taustatarinat. Niitä ei liene hedelmällistä toistaa tässä.

En kommentoi -albumi julkaistiin toukokuun 22. päivä. Uudenlainen Antti Tuisku kirvoitti uudenlaisia reaktioita. Kriitikot kehuivat ennakkoluulottomasti tuotettua levyä. Helsingin Sanomien Ilkka Mattila kirjoitti Tuiskun "tehneen uransa parhaan levyn vasta nyt":

"Tähän asti Tuisku on ollut persoonana musiikkiaan mieleenpainuvampi. En kommentoi -levyllä on löytynyt oiva tasapaino tutun, vähän totisen sekä romanttisen ja uuden, itsevarman, nokkelan ja aikuisemman Tuiskun välillä." (Helsingin Sanomat 27.5.2015)

Soundin Eero Tarmo luonnehti kontrastia aikaisempaan:

"Kymmenennellä En kommentoi -studioalbumillaan entinen koko perheen poju soutaa ennenkuulumattoman eroottisilla vesillä – lyriikoissa vaihdetaan sylkeä, vaakamambataan ja puntaroidaan mimmien pantavuutta. Myös artistimme yllä leijuvalla homo–hetero-mystiikalla leikitellään."

Arvioissa toisteltiin, kuinka albumilla esiintyy vapautuneempi, rennompi, kypsempi, rosoisempi ja varmempi Antti Tuisku. Aina niin kyyninen Rumbakin kirjoitti muutama vuosi sitten, että "levyn ympärille ladattu uhkapeli onnistui: Tuiskusta tuli ehkä ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä Poptähti isolla p:llä Suomessa".

Asiantuntevimman arvostelun kirjoitti Aki Lehti, joka antoi albumille arvosanaksi 5/5. Arvostelu kuvastaa oivaltavasti, kuinka albumi muutti kriitikoiden suhtautumista Antti Tuiskuun.

"Maailma vuonna 2015 osaa olla välillä myös omituisen hieno paikka. Antti Tuisku on nimittäin tehnyt vuoden parhaan suomenkielisen pop-levyn. Albumin jota mukamas maailman parhaan maun omaavan musiikinharrastajan tai yleensä aina väärässä olevan kriitikonkaan ei tarvitse kuunnella vain salaa kotona tai ironian taakse piiloutuen.
En kommentoi on rehellinen, uskalias ja kaikille laulajaa aiemmin mollanneille hymyillen keskisormea näyttävä pop-ilottelu. Sillä Tuisku tekee vihdoinkin ihan mitä lystää omalla tyylillään, pitää hauskaa, on itseironinen ja kehottaa kuulijoitaan samaan. Poissa on se vielä edellisellä Toisenlainen tie -levyllä laulanut Tuisku, joka yritti parhaansa mukaan todistaa olevansa vakavasti otettava artisti. Elämän suuria kysymyksiä pohtimalla moinen ei onnistunut, mutta En kommentoi -albumin höpsismin avulla asia tulee selväksi.
Tuottaja Jurek eli Simo Reunamäki on loihtinut levylle ultramodernit konesoundit. Albumilla on äänimaailmoja ja sovitusratkaisuja, joita ei suomalaisessa valtavirran popissa ole tähän mennessä taidettu juurikaan kuulla."

Pitkä sitaatti mutta täyttä asiaa – tämän tyhjentävämmin tuskin olisin osannut ilmaista En kommentoi -albumin syvimmän olemuksen.

Arvostelijat kirjoittivat albumista suopeasti ja suuri yleisö söi Antti Tuiskun kädestä. En kommentoi -albumi ylsi välittömästi albumilistan ykköseksi. Tietenkin näinä striimiaikoina albumilistan sijoituksilla ei ole samanlaista merkitystä kuin fyysisten äänitteiden aikana. Yksittäisten kappaleiden kuuntelumäärät suoratoistopalveluissa vaikuttavat koko albumin listamenestykseen. Siitäkin huolimatta Antti Tuiskun listasijoituksia tutkittaessa En kommentoi -albumin suosio ällistyttää. "Listaviikkoja" on kertynyt kaikkiaan 173. Listaykköseksi En kommentoi noteerattiin yhdeksänä viikkona. Albumin kestävyydestä kertonee jotain, että vuosien saatossa se nousi aina vähän väliä uudestaan kärkisijoituksille. (Albumin listamenestys katsottavissa IFPIn sivuilta.)

Biisien striimilukemat ovat huikeita: esimerkiksi Spotifyssa Hiton pelkuri on saavuttanut tätä kirjoittaessa 3,5 miljoonaa kuuntelua, nimikkobiisi En kommentoi 3,9 miljoonaa kuuntelua, Blaablaa (En kuule sanaakaan) 4,1 miljoonaa ja Peto on irti 9,2 miljoonaa kuuntelua. Albumin suurimmaksi hitiksi osoittautui kuitenkin lopulta VilleGallen kanssa esitetty Keinutaan – 15,8 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssa, "singlelistan" kakkonen ja striimatuimpien kolmonen. VilleGalle, joka oli aluksi empinyt yhteistyötä Antti Tuiskun kanssa ja kynäillyt oman osuutensa nopealla aikataululla, sai ansioluetteloonsa jälleen valtaisan megahitin. Heinäkuussa 2015 kappaleesta julkaistiin Miro Laihon ohjaama musiikkivideo, jota tähdittivät nuoret ja kauniit tanssijat. Biisintekijätiimi Jurek, Kalle Lindroth ja Antti Tuisku on kertonut, että Keinutaan oli ollut olemassa ensimmäisestä biisileiristä lähtien, mutta se oli hakenut muotoaan koko albumin valmistumisprosessin ajan. Lopulta tiimillä oli välähtänyt, että biisistä voisi tehdä ikään kuin Suomen Macarenan. Biisin suosio on ollut niin valtaisaa, ettei tavoite liene kaukana. Keinutaan tulee jäämään kuluvan vuosikymmenen soundtrackiin ja se tulee olemaan itsestäänselvyys tulevien vuosikymmenien 2010-luvun retronostalgiabileiden soittolistoilla – samalla tavalla kuin Macarena on must kaikissa mahdollisissa ysäribileissä.

Keväällä 2015 ilmestynyt albumi menestyi kaikin puolin loistavasti ja saman vuoden syksyllä Antti Tuisku sai rutkasti lisää valtakunnallista julkisuutta Vain elämää -televisio-ohjelman myötä. Huisin onnistunut päivitys Sata salamaa -euroviisusta osoittautui instant-klassikoksi ja ylsi listaykköseksi. Vicky Rostin alkuperäinen levytys ei ollut aikoinaan noussut listoilla edes kahdenkymmenen parhaan joukkoon.

En kommentoi muokkasi Antti Tuiskun arvostusta kauttaaltaan. 12 vuotta läpimurtonsa jälkeen Antti Tuisku voitti vihdoin ja viimein elämänsä ensimmäiset Emma-palkinnot: hänet palkittiin vuoden miessolistina ja En kommentoi sai tunnustukset vuoden albumina ja vuoden pop-albumina.

Antti Tuiskusta oli tullut popmusiikin suunnannäyttäjä, joka oli mullistanut kotimaisen popilmaisun. Häntä tituleerattiin kiistatta Suomen suosituimmaksi poptähdeksi. Suursuosion vanavedessä seurasivat omat konsertit Hartwall Arenassa. Megalomaanisissa spektaakkeleissa heittäytymiskykyinen Antti Tuisku osoitti olevansa showesiintyjänä Suomen ehdoton ykkönen, jonka rinnalle samalle viivalle kukaan ei ole vähään aikaan tunkemassa. "Viiden tähden viihdyttäjä", ylistivät keikka-arviot. Petokesä 2016 vei Antti Tuiskun kaikkien Suomen merkittävimpien festareiden päälavoille. Yleisömäärät olivat huikeita. Antti Tuisku kyseli innostuneelta parikymmentuhatpäiseltä yleisöltä: "Missä te ootte olleet kaikki nää vuodet?" Ei ehkä välttämättä kaikkein tyylitajuisinta – ketäpä meistä ei ottaisi päähän, etteivät muut osaa aina antaa asianmukaista arvoa omalle nerokkuudelle – mutta uusi Antti Tuisku on vilpitön ja tekee sitä, mikä sattuu hotsittamaan ja tuntumaan hyvältä.

Suoratoiston aikakaudella perinteinen pitkäsoitto on konseptina menettänyt merkityksensä. Nykyään yhä useammat artistit suosivat tapaa, jossa julkaistaan ainoastaan uusia yksittäisiä kappaleita. Antti Tuisku, Jurek ja kumppanit takoivat raudan ollessa kuumaa: vuonna 2016 ilmestyi kolme uutta laulua Party (papiidipaadi) (tällä kertaa mukana feattaamassa Nikke Ankara), Pyydä multa anteeks kunnolla ja Suurin fani, jotka julkaistiin huhtikuussa 2016 En kommentoi -albumin Deluxe-painoksessa. Tuiskun uudistunutta tyyliä oli jalostettu näillä kolmella kappaleella vielä pidemmälle: positiivisen palautteen kannustamana entistä itsevarmempi tuotantotiimi antoi palaa entistä rohkeammin. Etenkin sovintoseksin nautinnoista kertova Pyydä multa anteeks kunnolla menestyi listoilla hienosti ja kelpasi radioillekin. Suurin fani -kappaleessa luvataan pysyä rinnalla vaikka kaikki menis perseelleen. Nykyinen Antti Tuisku sanoo ruman sanan niinku se on, mutta kieltämättä täytyy myöntää, ettei sana "perseelleen" solju kovinkaan lyyrisesti. Spotify-aikoina CD-levyt on pyritty ajamaan alas mutta vastaiskuna vinyylit ovat tulleet uudestaan muotiin. En kommentoi Deluxe julkaistiin myös LP-painoksena.

Ääniteteollisuuden uusista toimintatavoista huolimatta Antti Tuiskulta julkaistiin syksyllä 2017 uusi albumikokonaisuus Anatude. Levyllä on kappaleita, jotka tulevat varmasti jäämään pysyvästi Antti Tuiskun repertuaariin, kuten Rahan takii tai Mä hiihdän, mutta kokonaisuutena Anatude tuskin tulee muodostumaan yhtä historialliseksi ja merkittäväksi kuin mullistava En kommentoi.

Vaikka Antti Tuisku tekee nykyään omannäköistään musiikkia vapaasti ilman ulkopuolisten ohjeistusta, hän toisintaa monella tavalla 2010-luvun popkaanonia. Esimerkiksi hänen stailinsa, ulkonäkönsä sekä julkaisujensa layout ja design ovat hyvin samankaltaisia kuin monilla muilla nykyhetken kansainvälisillä popstaroilla.

Antti Tuiskun arvostuksen muutos heijastaa suomalaisen yhteiskunnan ja asenneilmapiirin muuttumista. Uransa alkuvaiheessa Antti Tuisku herätti paljon arvostelua ja vastustusta. Äijät, jotka huokuivat nykyajan muoti-ilmaisua "toksista maskuliinisuutta", eivät voineet sietää eloisaa ja tanssivaa poptähteä. 2010-luvun päättyessä Antti Tuisku uskaltaa olla yhä rohkeammin oma itsensä, ja samalla hänestä on tullut Suomen kansan suuresti rakastama. Aikaisemmilla levyillä hän hillitsi itseään. Ehkä ei olisi tarvinnut tai sitten aika oli vasta tämän vuosikymmenen puolivälissä kypsä särmikkäälle poptähdelle, joka päästeli vapaasti eikä enää sensuroinut itseään. Samoihin aikoihin vastaavanlainen vapautuminen tapahtui Jari Sillanpäälle Rakkaudella merkitty mies -menestysalbumilla (2014). Levy-yhtiö oli empinyt Sillanpään uusia suorasukaisempia kappaleita – mitä hänen perinteiset faninsa mahtavat ajatella. Ei tarvinnut sievistellä. Sillanpään levymyynti kohosi pitkästä aikaa platinalukemiin.

Suomalaiset ovat entistä avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia. Antti Tuiskun En kommentoi -albumin hiteistä on tullut kansakunnan yhteistä omaisuutta. Antti Tuiskulla ei ole enää rajattua kohderyhmää. Häntä kuuntelevat eri-ikäiset suomalaiset ympäri maata ja kaikkien sukupuolten edustajat. Antti Tuisku saa värjätä hiuksensa vaikka minkä väriseksi ja tunkea lavalla banaaneja nieluunsa vaikka kuinka riettaasti. Sellainen ei enää karkota miespuolisia kuuntelijoita. "Maailma muuttuu kun sitä muutetaan", hokevat idealistiset nuorisopoliitikot nykyään sosiaalisessa mediassa – ja sanonnassa taitaa olla vinha perä. Antti Tuiskun uran kantavana teemana on ollut itsensä hyväksyminen. Aihe korostuu etenkin En kommentoi -albumilla. Hän on konserteissaan pitänyt pitkiä monologeja sen puolesta, että jokainen saisi olla oma itsensä ja kelpaisi sellaisena kuin on. Antti Tuisku on myös opettanut suomalaisia – synkän ja melankolisen suomirokin tai mörököllihevin nimeen vannovaa kansakuntaa – kuuntelemaan iloista ja hulluttelevaa bailumusiikkia.

Samalla Antti Tuisku on vihdoin ja viimein onnistunut takomaan suomalaisten kaaliin, ettei hän ole ainoastaan Idolsin kautta kansan tietoisuuteen ponkaissut tuote, vaan näkemyksellinen taitelija, joka toteuttaa kaikki mahdolliset projektinsa poikkeuksellisella pieteetillä pikkutarkkuutta hipoen. Markku Haavisto tiivisti keväällä 2018 YleX:n artikkelissa:

"Lopulta Tuiskun suuressa muodonmuutoksessa Idols-laulajasta tähdeksi on ollut kyse juuri itsensä hyväksymisestä ja omilla ehdoillaan tekemisestä. En kommentoi -levyllä hän pelasi upporikasta ja rutiköyhää, kun yli kymmenvuotinen turvallisten ohjenuorien mukainen puskeminen ei ollut tehnyt hänestä sellaista kansallista staraa, joka hän halusi olla.
Rakkausballadien kylkeen lisättiin popilottelut ja karnevalimaiset show't, joiden pilkesilmäkulmainen irrottelu sai kyynisimmätkin suun pielet hymynkareelle. Levyä seurannut Vain elämää -kausi nosti hänet seuraavalle tasolle: koko kansan Antti Tuiskuksi. Tuiskusta tuli tähti, jonka asemaa hän oli jo pitkään janonnut."

Ja kuten Matin ja Tepon Matti Ruohonen sanoi muutama päivä sitten Ilta-Sanomien haastattelussa painokkaasti:

"Sanottiin, ettei hänestä ole mihinkään, mutta kundi tiesi että hänessä on potentiaalia ja päätti, että mä näytän. Ja nyt hän on kehittynyt show-artistien ykkösnimeksi."

Taidatkos sen sattuvammin kiteyttää.

Lähteet

Kirjallisuus:

Tuisku Antti, Aro Antti, Vanha-Majamaa Anton (2018) Antti Tapani. WSOY, Helsinki.

CD-julkaisujen kansiteksit:

Tuisku Antti. Antti Tuisku: En kommentoi (Warner Music Finland / Hyökyaalto Records, 2015).

Verkkolähteet ja siteeratut artikkelit:

Hulivilipoika-blogi: ”Et ole sellainen”: erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa.

Aki Lehti: Antti Tuisku: En kommentoi. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 27.5.2015: Ilkka Mattila, Antti Tuisku on tehnyt uransa parhaan levyn vasta nyt.

Helsingin Sanomat 26.12.2018: Oskari Onninen, Idols ja The Voice of Finland eivät toimi ponnahduslautana laulajille, vaan hankkivat näkyvyyttä "tähtituomareille".

Helsingin Sanomat NYT-liite 41/2006: Virpi Salmi, Tahmea/imelä – nolottavaa kolmen sentin limudiskopoppia. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat NYT-liite 41/2006: Virpi Salmi, Rovaniemi – Tekosyvällistä häröilyä. (Verkkolinkki)

Iltalehti.fi: Anne Rask, Uuden levyn julkaissut Antti Tuisku: "Olen aina ollut se hulttioveli".

Ilta-Sanomat – Nelonen: Biisipaljastus! Antti Tuiskun hitin takana kaksimielinen tarina – biisin vetävää Elastista naurattaa: "Olisi pitänyt arvata!"

Ilta-Sanomat.fi: Heini Kilpamäki, Legendaariset laulajaveljekset Matti ja Teppo suunnittelevat jättävänsä keikkalavat syksyn jälkeen: "Mä olisin jo 20 vuotta halunnut himmata, mutta Masa..."

Listablogi: Radio #17: Antti Tuisku.

Listablogi: Sata pisintä #25.

Rumba.fi: Markus Hilden, Onko edellisellä levyllä herätetty peto kesytetty? Arviossa Antti Tuiskun Anatude.

Soundi 6–7/2015: Eero Tarmo, Antti Tuisku: En kommentoi. (Verkkolinkki)

Yle.fi – YleX: Markku Haavisto, Antti Tuisku on viiden tähden viihdyttäjä, joka julistaa armollisuutta säkenöivässä popkarnevaalissa.

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Musiikkituottajien sivulta.