Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 2000–2009

Enää viikko UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.

Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edelliset tekstit:
Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1980-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1990-luvulla

 

Huom! Suomen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen euroviisukarsinnat on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta.

2000

Suomen edustaja: Nina Åström – A little bit
Sijoitus Tukholmassa: 18. / 24, 18 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % asiantuntijaraati + 50 % yleisöäänestys

Uuteen vuosituhanteen siirryttäessä Eurovision laulukilpailut kokivat suuria muutoksia: orkesteri heivattiin pois, esityskielen sai valita vapaasti ja kilpailun tulos ratkaistiin pääosin puhelinäänestyksellä.

Vuoden 2000 Suomen euroviisukarsinta on melkoisen kohukarsinnan maineessa. Kilpailuun osallistuivat muun muassa Nightwish, Nylon Beat ja Anna Eriksson. Alkukarsinnassa karsiutuivat esimerkiksi Ultra Bra (yhtyeen varsinaisilla albumeilla julkaisemattomalla kappaleella Kaikki on hetken tässä, säv. Kerkko Koskinen) ja Heidi Kyrö. Alkukarsinta järjestettiin hyvin pienimuotoisesti radiolähetyksenä tammikuisena sunnuntaiaamuna, joten se ei tavoittanut kovinkaan suurta yleisöä. Lopulta Suomea lähti edustamaan suurelle yleisölle tuntematon suomenruotsalainen gospelmuusikko Nina Åström laululla A little bit (säv. Luca Genta), joka oli vuoden 2000 Euroviisuissa yksi vaisuimmista ja huomaamattomimmista esityksistä.

Suomen karsinnan finaalissa nähtiin malliesimerkki siitä, kuinka kammottavan kompromissituloksen kahden eri äänestyskomponentin käyttäminen voi tuottaa. Nightwishin Sleepwalker (säv. Tuomas Holopainen) oli yleisöäänestyksen ylivoimainen ykkönen, mutta se sai ammattilaisraadilta niin huonot pisteet, ettei sillä ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia voittaa. Raadin ykkönen taas oli Nylon Beatin Viha ja rakkaus (säv. Risto Asikainen), joka sai yleisöltä yllättävänkin vähän ääniä. Lopulta eniten pisteitä keräsi Nina Åströmin A little bit, joka ei ollut kummankaan äänestävän tahon suosikki.

Koska Nightwish nousi muutamaa vuotta myöhemmin valtavaan kansainväliseen suosioon ja yhtyeestä tuli suomalaisen musiikin ylivoimaisesti merkittävin vientituote, kansan syvät rivit päätyivät ajattelemaan, että Nightwish olisi ilman muuta voittanut Euroviisut. Nightwish nähdään samanlaisena menetettynä mahdollisuutena kuin letkajenkka 1960-luvun puolivälissä.

Olisiko Nightwish tosiaan voittanut Eurovision laulukilpailut Globenissa vuonna 2000? Lähdetään purkamaan ajatusta. Ollaanpa rehellisiä: Sleepwalker ei ole lähimainkaan Nightwishin paras kappale. Kaukana siitä. Itse asiassa säveltäjä Tuomas Holopainenkin on kritisoinut kyseistä laulua melko suorin sanoin. Hän esimerkiksi kielsi laulun julkaisemisen Nightwishin kokoelmalla Highest Hopes – The Best of Nightwish toteamalla, että kokoelman pitää olla "the best of" eikä "the worst of". (Lausunto luettavissa Ilta-Sanomissa 18.7.2005 sivulla 25.) On varmasti Nightwishin kannalta parempi, että yhtye nousi myöhemmin suureen suosioon omilla ansioillaan onnistuneilla kappaleillaan, eikä yhtyeestä tullut vain "Euroviisuista tuttu" esiintyjä. Toki Sleepwalker olisi ollut parempi Suomen edustaja kuin A little bit. Nightwishin esitys olisi erottunut joukosta ja kilpaillut omassa sarjassaan. Puhelinäänestyksen aikana positiivinen genrellä erottuminen on yleensä tuottanut tulosta. Toisaalta yhtä lailla vuoden 2000 Euroviisuissa esimerkiksi Romania kilpaili ihan omassa sarjassaan ja tuloksena oli vaatimaton pistemäärä lahjotuilta tuomareilta. Nightwishin esityksen valttikortteina olisi kuitenkin ollut omanlaisensa tunnelma ja Tarja Turusen upea ääni, joka olisi erottanut hänet kaikista muista kilpailijoista. Nightwishillä oli jo tuohon aikaan orastavaa suosiota esimerkiksi Saksassa alan musiikin piireissä, joten potentiaalia haalia vaihtoehtomusiikin ystävien äänet olisi ollut. Sitten on kuitenkin muistettava, että Nightwishin esitys olisi ollut synkkä ja tummanpuhuva. Äänestääkö euroviisuyleisö massoittain lauantai-iltana parhaana bailausaikana sellaista esitystä. On vaikea uskoa, että Nightwishilla olisi ollut realistisia mahdollisuuksia päihittää esimerkiksi karismaattiset ja hyväntuuliset Olsen Brothersit, valloittavasta Renars Kaupersista puhumattakaan. Kärkikymmenikön sijoitus olisi voinut olla Sleepwalkerille täysin mahdollinen, mutta neljättä sijaa parempaan sijoitukseen en millään usko. En myöskään pidä ihan täysin poissuljettuna, että Nightwishia olisi saatettu pitää euroviisukontekstissa kummajaisena.

Suomen karsinnoissa oli kaksi muutakin vahvaa ehdokasta. Anna Erikssonin Oot voimani mun (säv. Petri Laaksonen) on kunnon powerschlager, jossa 80-luvun jälkipuoliskolla lukuisia menestysviisuja kynäillyt säveltäjämestari Petri Laaksonen oli onnistuneesti päivittänyt tyylinsä 2000-luvulle. Oot voimani mun on tuonut toistaiseksi Suomen ainoan voiton kansainvälisen euroviisuklubin järjestämästä Second Chance Contest -kilpailusta. Anna Eriksson oli tuohon aikaan suosionsa huipulla. Jälleen kerran olisi ollut mahdollisuus lähettää yksi Suomen suosituimmista iskelmälaulajista viisuihin. Potentiaalinen ehdokas olisi ollut myös Nylon Beatin Viha ja rakkaus. Onhan se ihan käsittämätöntä, että yksi Suomen suosituimmista popesiintyjistä osallistuu kahtena peräkkäisenä kertana euroviisukarsintoihin – ja vieläpä kelvollisilla biiseillä – eikä tule valituksi, koska Suomella on tarjota Euroopalle Edea ja Nina Åström...

Tänä päivänä asiantuntijaraadin Nightwish-lyttäys vaikuttaa todella erikoiselta. Raadissa istui useampiakin "katu-uskottavia" tahoja, joilla ei varmasti myöhemmin ollut mitään Nightwishia vastaan. Ehkäpä Edean Aavan flopin jälkeen tuomaristo ei uskaltanut lähettää viisuihin mitään erikoisempaa? Nina Åström pärjäsi yleisöäänestyksessä yllättävän hyvin, sillä A little bit sijoittui toiseksi heti Nightwishin jälkeen. Selitykseksi on esitetty eräiden kristillisten tahojen järjestämää aktiivista tekstiviestikampanjaa sekä suomenruotsalaisia, jotka ovat usein aktivoituneet äänestämään viisukarsinnoissa omiaan. Suomenruotsalaisten keskuudessa kiinnostus Euroviisuja kohtaan on aina ollut selvästi suurempaa kuin suomalaisilla keskimäärin. On toki totta, että Nina Åström esiintyi ammattitaitoisesti ja rennosti, ja A little bit oli ainoa kansainväliseltä kuulostava balladi karsinnan kilpailukavalkadissa. Jotkut ovat pohtineet, etteivät suomalaiset uskaltaneet äänestää karsinnassa suomenkielisiä esityksiä, koska pitkästä aikaa viisuissa sai laulaa englanniksi. Laulujen esityskielen olisi kuitenkin voinut vaihtaa karsinnan jälkeen.

Nina Åström on ollut ainoa Suomen euroviisuedustaja vuosina 1994–2004, jonka esitys kansainvälisessä viisufinaalissa ei epäonnistunut. Päinvastoin, Ninan esiintyminen oli luontevaa ja ammattitaitoista. Harmi vain, että hänellä ei ollut kunnollista biisiä esitettävänään. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

2002

Suomen edustaja: Laura Voutilainen – Addicted to you
Sijoitus Tallinnassa: 20. / 24, 24 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 1. kierros – alueraadit, superfinaali – yleisöäänestys

Vuonna 2002 välivuosiin tottunut Yleisradio otti tosissaan tavoitteekseen kääntää Suomen viisutahdin jokavuotiseksi. Viisukarsinnasta pyrittiin tekemään mahdollisimman kansainvälinen. Nykypäivän valossa Yleisradion näkemys kansainvälisyydestä oli hivenen kapeakatseinen: kansainvälisyyden kriteerit täyttyivät ilmeisesti sillä, ettei karsintaan kelpuutettu ensimmäistäkään suomenkielistä esitystä. Karsinnassa kuultiin 12 esitystä, joista 11 esitettiin englanniksi ja yksi "italiaksi". Mukana oli myös melkoisen paljon ruotsalaisten kynäilemiä lauluja, jotka olivat ilmeisesti alun perin tarkoitettuja Ruotsin Melodifestivaleniin, mutta tulleet siellä hyllytetyiksi.

Lauran Addicted to youn (säv. Maki Kolehmainen) voitto Suomen karsinnoissa oli ymmärrettävä. Laura Voutilaisen esitys erottui hyvin edukseen, sillä Laura oli yksi harvoja, joka ylipäätään kävi esittämässä kappaleensa, kun monet muut vain saapuivat lavalle puupökkelönä loilottamaan laulunsa. Lauran esiintymisessä oli oikeanlaista häpeilemätöntä asennetta, mitä ilmensi muun muassa hänen rohkea esiintymisasunsa. Addicted to you kuulosti ihan oikealta laululta, eikä vain Euroviisuja varten pikaisesti kyhätyltä ö-luokan schlagerilta. Lauran voitto otettiin riemastuneena vastaan. Pitkästä aikaa Suomella oli viisuedustaja, joka erottui kulisseista, ja itse viisukin kuulosti kansainväliseltä ja samanlaiselta kuin muiden maiden edustussävelmät. Suomen uskottiin pärjäävän Euroviisuissa vähintään siinä missä muutkin. Lopputuloksena oli kuitenkin epäonnistunut esitys ja sijoitus jumboviisikossa. Välivuosi oli jälleen väistämättä edessä.

Laura Voutilainen on esiintyjänä ehdottomasti Suomen kärkikastia. Hän on uskomattoman lahjakas showmimmi, joka taitaa genren kuin genren. Katsoessani keväällä 2015 Tähdet tähdet -ohjelmaa hämmästelin joka jaksossa Laura Voutilaisen ammattitaitoa ja monipuolisuutta. Sen vuoksi tuntuu uskomattomalta, että hän alisuoriutui niin pahasti Euroviisuissa – eli juuri siinä elämänsä tilaisuudessa, missä pitäisi näyttää kykynsä. Lauran esitys oli päätöntä hermostunutta kohkaamista ja koko touhu oli pilattu aivan käsittämättömällä tyylillä. Esityksen jälkeen ei ollut mikään ihme, etteivät eurooppalaiset tunteneet suurta hinkua soittaa juuri Suomen äänestysnumeroon. Ei sillä, Addicted to you hävisi kyllä huonommilleenkin (että ihan oikeasti kaiken maailman bosniat ja sagapot saivat enemmän pisteitä...).

Huono sijoitus pistää miettimään, olisiko Suomen karsinnassa ollut muita potentiaalisempia vaihtoehtoja. Aika(koneen) Stay (säv. Maki Kolehmainen) ei esityksenä vetänyt vertoja Laura Voutilaiselle, mutta laulu kuulosti kansainväliseltä radiopopilta ja siinä oli tarttuvampi kertosäkeistö kuin Addicted to youssa. Esitystä olisi voinut kuitenkin kehittää kansainvälistä koitosta varten. Johanna Siekkisen esittämä Who cares about a broken heart (säv. Thomas G:son) on tyylipuhdas schlager, joka olisi Ruotsin edustajana varmaan hiottu niin huippukuntoon, että olisi kuitenkin sijoittunut kärkiviisikkoon. Charlotte Perrelli levyttikin laulun myöhemmin. Yksi suurimpia murheenkryynejä oli Taina Kokkosen Silenzio (säv. Pertti Haverinen), joka pilattiin koomisella esityksellä ja käsittämättömällä italian ääntämisellä. Jopa kieltä osaamaton kuuli välittömästi, että italiaa äännetään hyvin voimakkaan härmäläisin painotuksin. Se on sääli, sillä Silenziossa olisi ollut ainesta. Kaikesta kitschiydestään huolimatta siinä oli karsinnan tehokkain kertosäkeistö. Myöhemmin italialainen Stefania Aggio levytti laulun, ja ai että. Tällä tavalla esitettynä Silenziolla olisi voinut olla mahdollisuuksia vaikka mihin.

Jos lähdetään jälkiviisastelemaan, niin Geir Rönningin I don't wanna throw it all away (säv. Maki Kolehmainen) ei olisi ollut huono valinta lainkaan. Vuonna 2002 viisufinaalissa kuultiin runsaasti radioystävällisiä poppiksia, kun taas balladeja oli sangen vähän. Miehen esittämiä sooloballadeja ei ollut ainuttakaan. Kenties Geir olisi voinut keskinkertaisella balladillaan iskeä tiettyyn kohdeyleisöön. Ainakaan ammattitaidosta ja äänestä ei olisi ollut kiinni.

Laura Voutilaisen ylivoimainen voitto Suomen karsinnassa on täysin ymmärrettävä. Mutta olisiko Addicted to you voittanut karsintoja niin ylivoimaisesti, jos muutkin ehdokkaat olisivat satsanneet esiintymiseen yhtä paljon kuin Laura? Koska lopputulos viisuissa oli mitä oli ja koska viisukarsinnassa olisi ollut muitakin ihan potentiaalisia ehdokkaita, joita olisi voinut tuunata viisuja varten uuteen uskoon, tyydyn toteamaan, että Addicted to you oli vain IHAN OK VALINTA.

2004

Suomen edustaja: Jari Sillanpää – Takes 2 to tango
Sijoitus Istanbulissa: ei finaalissa (sijoitus semifinaalissa 14. / 22, 51 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 1. kierros – alueraadit, superfinaali – yleisöäänestys

Välivuosien aika Eurovision laulukilpailuissa oli mennyttä. Vuonna 2004 lanseerattiin semifinaali, johon osallistuivat kaikki maat paitsi edellisen vuoden kärkikymmenikköön sijoittuneet maat ja Euroopan yleisradioliitto EBU:n suuret rahoittajavaltiot. Uuden formaatin seurauksena Suomi sai jälleen osallistua joka vuosi viisuihin, mutta irvileuat vinoilivat, että itse viisufinaalissa Suomea tullaan tuskin näkemään enää koskaan...

Jos 1980-luvun alussa Suomen viisuvalinnat herättivät ristiriitoja kansan ja asiantuntijoiden välillä, niin vuoden 2004 viisuvalinta jakoi kansan kahtia. Sosiaalinen media ei ollut vielä vuonna 2004 voimissaan, mutta internetin keskustelupalstat olivat. Urbaani ja nuorekas kansanosa tuomitsi Jari Sillanpään karsintavoiton junttikansan, humppakansan, tuulipukukansan ja "mummojen" tai muuten höpsähtäneiden kotirouvien valinnaksi. Sillanpäätä kritisoiva kansanosa tuomitsi valinnan huonoimmaksi mahdolliseksi Suomen edustajaksi kansainväliseen edustustehtävään. 12 vuotta sitten myös asenteet olivat hyvin toisenlaisia kuin nykyään: vuonna 2004 Sillanpään (silloin vielä oletettu) seksuaalinen suuntautuminen riitti keskustelijoiden mielestä päteväksi argumentiksi kyseenalaistamaan hänen valintansa Suomen viisuedustajaksi.

Jari Sillanpään Takes 2 to tango (säv. Mika Toivanen) ei ole oikein kestänyt aikaa. Vuonna 2004 euroviisufanit huusivat kuin hyeenat Tampere-talon katsomossa, kun Sillanpää kruunattiin voittajaksi. Hän voitti myös ensimmäisen Viisukuppilan fanipalkinnon (palkinnosta lisää täällä). Tätä nykyä tuntuu hieman kornilta, että Sillanpään edustusmatka haaskattiin Euroviisuja varten laskelmoituun kitschiin. Jarilla olisi ollut mahdollisuudet kansainväliseen menestykseen, mutta siihen olisi tarvittu sellainen laulu, jota joku voisi kuvitella kuuntelevansa myös Euroviisujen ulkopuolella.

Lisäksi Jari Sillanpääkin sortui tekemään lauravoutilaiset viisulavalla. Suomen ylivoimaisesti paras esiintyjä alisuoriutui viisulavalla todella pahasti. Jarin upeasta karismasta ei ollut tietoakaan ja äänikin petti modulaatiossa. Istanbulin lavalla nähty esitys oli todella vaisu verrattuna Suomen karsinnan esitykseen. Takes 2 to tango olisi tarvinnut musikaalimaisen näyttävän esityksen, mutta Suomella oli kaksi puupökkelöä taustalaulajaa ja laulun säveltäjän Mika Toivasenkin piti ängetä lavalle soittamaan koskettimia mankelia muistuttavalla instrumentillaan. Suomi oli esityksensä puolesta ainakin parikymmentä vuotta jäljessä verrattuna Itä-Euroopan maiden näyttäviin ja energisiin esityksiin. Suomi oli lähettänyt viisuihin kahtena peräkkäisenä kertana kenties kaksi parasta showesiintyjäänsä ja molemmat epäonnistuivat lavalla. Ei ihme, että suomalaiset viisuharrastajat puhuvat joskus viisukirouksesta. Toki Jarin esitys kilpailukavalkadin ensimmäisenä kärsi myös semifinaalilähetyksen alussa vaivanneista pahoista ääniteknisistä ongelmista. Varhaisin finaaliin äänestetty ehdokas kilpaili vasta numerolla kahdeksan.

Sillanpään valintaa kritisoivat olisivat halunneet lähettää jonkin Suomen karsinnan ajanmukaisimmista vaihtoehdoista. On kuitenkin vaikea kuvitella, että oikein mikään Suomen karsinnan ehdokkaista olisi saavuttanut sen suurempaa menestystä viisulavoilla. Kokemattoman Anna Stenlundin banjorenkutus A little crazy (säv. Janne Hyöty) ei ollut samalla tavalla viisumainen ja laskelmoitu kuin Takes 2 to tango, mutta se olisi hukkunut väistämättä viisulavalla karismaattisempien varjoon. Nylon Beatin Jonna kilpaili rokahtavalla biisillä Like believers do (säv. Jade Ell, Mats Tärnfors & Janne Hyöty), jonka menestymismahdollisuuksia on perusteltu sillä, että se olisi ollut Istanbulin semifinaalin ainoa rockviisu, joka olisi kerännyt genrellään kaikki rockäänet. Mutta oliko Jonnan esitys tarpeeksi rock-uskottava ja oliko itse laulu sittenkään tarpeeksi karismaattinen ja erottuva, että olisi jäänyt äänestäjien mieleen semifinaalin ensimmäisenä esityksenä. Suomen esiintymisnumero olisi koitunut kohtaloksi myös Värttinästä tutun Riikan Toarielle (säv. Ville Laaksonen) ja Istanbulin semifinaalissa olisi ollut vastassa Viron etnoryhmä Neiokõsõ.

Jari Sillanpään esitys oli Suomen karsinnassa ainoa, jossa koko paketti oli kasassa. Jari Sillanpää tanssijoineen vastasi karsinnan näyttävimmästä esityksestä, jossa oli sopivasti dramatiikkaa ja jännitteitä. Sekä ripaus camp-estetiikkaa enkelin siipineen, jotka huumorintajuton Suomen kansa tuomitsi julmasti. Takes 2 to tango olisi tarvinnut Istanbulin Euroviisuissa huomattavasti näyttävämmän ja överimmän Azerbaidžan 2008 -tyylisen esityksen. Esitys olisi voinut olla musikaalisempi ja sen olisi pitänyt korostaa paremmin laulun sanoituksen asetelmaa enkeleiden ja pirujen kohtaamisesta. Camp-aineksista ei olisi saanut säästää ja ennen kaikkea "hallelujah"-huudahduksia olisi kannattanut korostaa. Jari Sillanpää on esittänyt Takes 2 to tangoa myöhemmin esimerkiksi Liekeissä-kiertueella ja Olympiastadionin konsertissaan toisella tavalla sovitettuna ja paljon näyttävimmillä esityksillä. Niissä esityksissä oli sellaista voimaa, röyhkeyttä ja intensiteettiä, että Jari Sillanpää olisi mennyt heittämällä finaaliin Euroviisuissa. Jari Sillanpää saavutti näinkin vaatimattomalla esityksellä semifinaalissa 51 pistettä, ja finaaliin pääsi jo 71 pisteen saaliin kerännyt esitys. Voidaan jälleen jossitella. Jos esitys olisi ollut aivan toisenlainen, jos esiintymisnumero olisi ollut huomattavasti parempi ja jos lähetyksessä ei olisi ollut teknisiä ongelmia, uskoisin, että Takes 2 to tangolla olisi ollut otettavissa puuttuvat 20 pistettä. Sanokaa mitä sanotte, minun mielestäni OIKEA LAULU VOITTI. Vaikka Takes 2 to tango oli Euroviisuja varten laskelmoitua kitschiä, karsinnan katu-uskottavimmissa vaihtoehdoissa ei ollut tarpeeksi vahvaa kokonaispakettia.

2005

Suomen edustaja: Geir Rönning – Why?
Sijoitus Kiovassa: ei finaalissa (sijoitus semifinaalissa 18. / 25, 50 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 1. kierros – alueraadit, superfinaali – yleisöäänestys

Vuonna 2005 Yleisradio yritti jälleen kohentaa Euroviisujen profiilia. Formaattina oli Melodifestivalen-tyylinen kiertuemallinen useita viikkoja kestävä spektaakkeli. Viisukarsintojen imagoa pyrittiin myös modernisoimaan ja nuorentamaan. Juontajiksi valittiin nuoriso-ohjelmista tunnetut Jaana Pelkonen ja Heikki Paasonen. Karsintaan valituissa kappaleissa kuultiin aikaisempaa enemmän moderneja soundeja. Vielä edellisenä vuonna oli suosittu melko perinteistä popiskelmän linjaa ja esiintyjinä nähtiin esimerkiksi useita tangokuninkaallisia. Vuoden 2005 ehdokkaista esimerkiksi Urban Communityn Whole wide world, Elena Madyn An actress (säv. Samuli Laiho) tai Kentalan Deck of cards eivät enää vastanneet millään tavalla mielikuvaa perinteisestä euroviisumuotista.

Yleisradion tarkoitusperät olivat varmasti hyvät. Valitettavasti toteutus jäi puolitiehen. Euroviisuihin oli näinä aikoina jokseenkin mahdotonta houkutella nimekkäitä artisteja. Kun esiintyjistä miltei kaikki olivat suurelle yleisölle tuntemattomia, ei ollut varsinainen ihme, etteivät euroviisukarsinnat kiinnostaneet suurta yleisöä. Satsauksista huolimatta karsintalähetysten katsojaluvut olivat huomattavasti pienempiä kuin aikaisempina vuosina. Yleisötapahtumiakin uhkasi niin paha yleisökato, että tapahtumiin jouduttiin tarjoamaan ilmaisia lippuja opiskelijoille.

Vuoden 2005 euroviisukarsintojen taso jakaa mielipiteitä suomalaisten viisuharrastajien keskuudessa. Joidenkin mielestä kyseessä on yksi Suomen kaikkien aikojen tasokkaimpia karsintoja, koska karsinnoissa mentiin kappaleet eikä esiintyjät edellä. Myös varsinainen kilpailutulos jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Tarjolla olisi ollut kokeilevia ja moderneja yrityksiä, mutta Suomen kansa päätyi valitsemaan riskittömästi varman päälle tutun ja turvallisen viisuballadin Why? (säv. Mika Toivanen). Geir Rönning oli esiintyjänä toki omaa luokkaansa. Tylsä mutta varma valinta.

Itse suhtaudun vuoden 2005 karsinnan tasoon nuivemmin. En usko, että yhdelläkään 24 viisuehdokkaasta olisi ollut realistisia mahdollisuuksia päästä Kiovan semifinaalista jatkoon. Kiovan semifinaali oli kattaukseltaan melkoisen monipuolinen, joten pelkällä genrellä ei olisi onnistuttu erottumaan ja haalimaan ääniä. Olisi Suomi lähettänyt mitä tahansa, joku muu maa oli lähettänyt samanlaisen mutta paljon vahvemman esityksen. Kentalan funkahtava Deck of cards olisi voinut olla raikas ja hyväntuulinen valinta, mutta semifinaalissa olisi ollut vastassa vielä paljon hyväntuulisempi ja karismaattisempi Tanskan Jakob Sveistrup huomattavasti puhelinäänestysystävällisemmällä laululla paremmalla esiintymisnumerolla. Tanskahan sijoittui semifinaalissa peräti kolmanneksi. Pohjanmaan pop-prinsessa Jenniellä ei olisi ollut mitään jakoa angeligaagurbashien ja luminitaanghelien rinnalla, vaikka Kiss me (säv. Janne Hyöty) onkin iloinen viisupoppis. Viisufanien suosikki oli Elena Madyn taidepaukku An actress. Vaikka kuunneltuna kokeileva sävellys kuulostaakin vaikuttavalta, niin en usko, että laululla olisi ollut mitään mahdollisuuksia siinä muodossa kuin se Suomen karsinnoissa esitettiin. Olisiko laulun taustavideoita ja puheosuuksia saatu siirrettyä tyylikkäästi viisuesitykseen? Karsinnassa puheosuudet taisivat tulla nauhalta, mikä ei olisi ollut Euroviisuissa mahdollista. Superfinaalista karsiutui muun muassa Firevisionin sinänsä pätevä The stars are on our side mutta vuoden 2005 semifinaalissa oli vastassa muita nuorempiin ikäluokkiin vetoavia esiintyjiä, kuten Sveitsiä edustanut Vanilla Ninja.

Geir hoiti leiviskänsä Kiovassa mallikkaasti ammattitaidolla mutta esitys oli ehkä hieman innoton. Semifinaalissa oli useampia vahvoja balladeja, jotka kilpailivat samoista äänistä. Pidemmän korren vetivät Israelin Shiri Maimon ja Kroatian Boris Novković. IHAN OK VALINTA.


Ylipäätään on todettava, että vuonna 2005 suomalaisten viisuinnostus oli todella matala. Viisufinaalin katsojaluku oli Suomessa kaikkien aikojen pienin. Joukkoviestimissä ja kansalaiskeskusteluissa Euroviisuihin suhtauduttiin äärimmäisen penseästi ja negatiivisesti. Suomen menestymättömyyskausi oli jatkunut niin pitkään, että kansan keskuudessa Euroviisut vaikuttivat Suomen osalta miltei menetetyltä tapaukselta. Kaikenlaista oli yritetty ja aina epäonnistuttiin. Mutta pohjamudista ei voi nousta kuin ylöspäin...

2006

Suomen edustaja: Lordi – Hard rock hallelujah
Sijoitus Ateenassa: 1. / 24, 292 pistettä (sijoitus semifinaalissa 1. / 23, 292 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Vuonna 2006 euroviisukarsinnoissa puhalsivat uudet tuulet. Kun edellisenä vuonna Suomen kansan kiinnostus viisukarsintoja kohtaan oli ollut vähäistä – koska karsintaan ei osallistunut nimekkäitä artisteja – päätettiin 2006 mennä artistit edellä. Yleisradio neuvotteli levy-yhtiöiden kanssa Suomen karsintoihin 12 esiintyjää, jotka saivat vapaat kädet etsiä sopivia lauluja viisukarsintoihin. Niinpä karsinnoissa ei kuultu enää Euroviisuja varten väen vängällä tehtyjä laskelmoituja lauluja, vaan artistien omaa tuotantoa. Katso YouTubesta kooste karsinnan finalisteista.

Euroviisukarsinnat tuottivat jälleen hittejä. Esimerkiksi Janen V.I.P. (säv. Kyösti Salokorpi) soi nuorison suosimilla kaupallisilla radiokanavilla, kun taas Annika Eklundin Shanghain valot (säv. Kerkko Koskinen) ja Johanna Pakosen Kerta viimeinen (säv. Pertti Haverinen) kelpasivat iskelmämusiikkiin keskittyville radiokanaville. Vuonna 2006 tuntui hienolta, että radiokanavat soittivat euroviisukarsinnoista tuttuja lauluja ilman minkäänlaista ironista aspektia. Euroviisubiisit olivat jälleen kappaleita muiden joukossa.

Vuoden tapaus oli tietysti Lordi. Lordissa yhdistyi monta positiivista asiaa: suomalaisten mieltymys raskaampaan musiikkiin – mikä oli ollut jo pitkään Suomen vientituote ulkomailla – sekä äärimmilleen viety visuaalisuus ja spektaakkelimaisuus. Ajatus Lordista Euroviisuissa tuntui monien mielestä suorastaan imperiumin vastaiskulta, mutta valveutuneimmat viisufanit uskoivat Lordin erottuvan Euroviisuissa samalla tavalla kuin monet puhelinäänestyksen aikana hyvin menestyneet massasta erottuneet "protestiehdokkaat". Lordia verrattiin karsinnan aikoihin paljon Norjaa edellisenä vuonna edustaneeseen glam rock -yhtye Wig Wamiin, joka oli sijoittunut hienosti yhdeksänneksi.

Ateenan Euroviisuissa kaikki palaset loksahtivat lopulta kohdalleen. Kerrankin Suomi vastasi Euroviisujen suurimmasta puheenaiheesta. Lordi oli herättänyt jo ennen kilpailuviikkoa huomattavan paljon kansainvälistä huomiota. Lordin puolesta käytiin Euroopan rock-piireissä kampanjaa. Musiikkityylinsä vuoksi Lordi kelpasi niille, jotka eivät muuten pitäneet Euroviisuista, mutta toisaalta Hard rock hallelujah toisti kuitenkin sen verran uskollisesti viisukonventioita, ettei esitys ollut kuitenkaan viisuympäristössä käsittämätön. Esitys oli pitkän finaalilähetyksen dramaturginen kohokohta ja visuaalisuuden juhlaa. Kerrankin Suomi toi viisulavalle jotain uutta: näyttävän pyroshow'n. Suomi oli joutunut jopa hieman lyömään nyrkkiä pöytään EBU:n kokouksissa, jotta pyroefektit eivät olisi tulleet Suomen delegaatiolle liian kalliiksi. Ylipäätään Lordi tarjosi Euroviisuille sellaisen piristysruiskeen, minkä monien mielestä väsynyt laulukilpailu oli jo pitkään kaivannut.

OIKEA LAULU VOITTI, mutta olen edelleen sitä mieltä, että Kerkko Koskisen Shanghain valot on parempi sävellys kuin Hard rock hallelujah, mutta puhelinäänestyksen aikana viisuihin kannatti lähettää paras ja näyttävin kokonaispaketti. Shanghain valot olisi kuitenkin oletettavasti sijoittunut semifinaalissa jollekin sijalle 16, ellei esitys olisi ollut todella onnistunut. Jos Brian Kennedyä ei olisi ollut olemassa, Tomi Metsäkedolla olisi saattanut olla nippa nappa mahdollisuudet päästä finaaliin.

2007

Suomen edustaja: Hanna Pakarinen – Leave me alone
Sijoitus Helsingissä: 17. / 24, 53 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Monet euroviisufanit olivat pettyneitä, kun vuoden 2007 kutsuartistit julkistettiin. Tarjolla oli ainutlaatuinen edustuspaikka omissa kotikilpailuissa, joten karsinnoista odotettiin suuren luokan spektaakkelia. Loppujen lopuksi karsinnan taso ei ole huono lainkaan, jos verrataan yleisemmin Suomen karsintojen keskimääräiseen tasoon. Mukana oli kuitenkin todella paljon nimekkäitä esiintyjiä: Hanna Pakarinen, Lovex, Humane, Beats and Styles, Laura Voutilainen, hevipiireissä arvostusta nauttinut Thunderstone ja pitkän linjan konkari Jukka Kuoppamäki. Johanna Kurkelan tähti syttyi lopullisesti näiden karsintojen myötä. Jos Suomella on vielä jonakin päivänä karsinnoissa näinkin nimekäs artistikattaus, niin lupaan tarjota Anssi Autiolle – tai kuka ikinä silloin onkaan viisutuottajana – samppanjapullon. Katso YouTubesta kooste karsinnan finalisteista.

Hanna Pakarisen osallistuminen viisukarsintoihin otettiin innolla vastaan. Jo Idols-voittonsa jälkeen monet viisufanit olivat toivoneet, että Hannan kaltainen artisti edustaisi Suomea Euroviisuissa. Lordia edeltävinä vuosina kaikki nimekkäät artistit iskelmämaailman ulkopuolelta karttoivat Euroviisuja kuin ruttoa. Toki vielä vuonna 2007 Hannan lehdistötiedotteessa yritettiin varmuuden vuoksi vakuutella, että Lordin jälkeen Euroviisut on aivan erilainen juttu kuin ennen, joten nyt varteenotettavatkin artistit voivat osallistua viisuihin joutumatta naurunalaisiksi. Monet olivat kuitenkin äärimmäisen pettyneitä, kun Hannan viisutyrkyt Leave me alone ja Tell me what to do julkaistiin. Kaksi todella keskinkertaista kolmen tähden peruskauraa. Leave me alonen tylsä ja epäinnostava a-osa sekä kertosäkeistön lapsellinen sanoitus herättivät kritiikkiä viisuyleisön keskuudessa. Hanna Pakarisen kansansuosio kesti kuitenkin loppuun asti.

Suomen karsinnan superfinaalissa kilpaili Hannan lisäksi Thunderstonen Face in the mirror, joka taisi olla liian hevi suurelle yleisölle, ja vedonlyönnin ykkösenä paistatellut Lovexin Anyone, anymore. Lovexilla oli huomattavasti tehokkaampi kilpailukappale mutta yhtye kaatui ponnettomaan live-esiintymiseen. Etenkin solisti Theonin laulu oli luvalla sanoen todella ohutta. Hanna Pakarisella taas oli esiintymispuoli kunnossa, mutta huonompi kappale. Hanna Pakarinen esiintyi Helsingin viisufinaalissa vähintäänkin upeasti. Hän lauloi täysin virheettömästi upealla äänellään, laulu kuulosti miltei täsmälleen samanlaiselta kuin levyllä. Harmi vain, että hänellä ei ollut kummoista biisiä esitettävänään. Hannalla olisi ollut ainesta vaikka kuinka suureen viisumenestykseen, mutta heikko kilpailukappale osoittautui suuremman menestyksen esteeksi. Tällaisissa tilanteissa hieman harmittaa, että Suomessa täytyy kaikessa aina noudattaa pilkuntarkasti sääntöjä. Kun voittaa Suomen-karsinnat, sitoutuu välittömästi edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuissa. Monissa Itä-Euroopan maissa vähät välitetään karsinnan tuloksista. Jos artisti, yleisradio tai suuri yleisö on esimerkiksi tyytymätön kappaleeseen, se voidaan vaihtaa. Hanna Pakarinen on loistava esiintyjä, joten hänelle olisi voitu kynäillä viisuja varten vielä erikseen jokin superkappale. Joskus muissa maissa vaihdetaan artistia, vaikka karsinnan voittanut kappale säilyy. Miettikääpä jos Suomen-karsinnan jälkeen olisikin ilmoitettu, että Hanna Pakarinen ja Lovex yhdistävät voimansa, ja Helsingin viisuissa Suomea olisi edustanut Lovex feat. Hanna Pakarinen – Anyone anymore. Siinä olisi yhdistynyt loistava biisi ja loistava solisti. Jumankekka se olisi kuulostanut komealta! Tosin koska viisulavalla saa olla vain kuusi esiintyjää, niin yhden lovexeista olisi pitänyt jäädä artistilämpiöön.

Mainittakoon myös, että Lordin jälkeen suomalaisten käsitys hyvästä euroviisusta oli melkoisen yksiulotteinen. Karsinnan superfinaaliin äänestettiin kolme raskainta rock-biisiä. Viisufanien suosikki oli Johanna Kurkela lumoavan kauniilla Olet uneni kaunein (säv. Tomi Aholainen) -esityksellä, jolla ei ollut näin ollen minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla valituksi, vaikka se olisi saattanut pärjätä viisufinaalissa hyvin. Monet Itä-Euroopan maat sijoittuivat vähintäänkin kohtuullisesti etnoiskelmillä, joten miksipä ei Suomikin. Johanna Kurkelalla oli karsintojen onnistunein esitys: musikaalimainen kolmeminuuttinen olisi pitänyt huolta siitä, että katsojat olisivat jaksaneet seurata, mitä televisioruudussa tapahtuu. Tietynlaista kapeakatseisuutta esiintyi myös Laura Voutilaisen kilpailukappaleiden kohdalla: upea suomeksi esitetty italialaishenkinen balladi Kosketa mua (säv. Maki Kolehmainen) jätettiin alkukarsintaan, kun jatkoon äänestettiin englanninkielinen Take a chance (säv. Maki Kolehmainen). Jälkimmäisessä oli kieltämättä näyttävä esitys, mutta sävellyksenä se oli köykäisempi. Vaan olisipa Lauralta nähty Tallinnassa 2002 samanlainen show kuin Suomen karsinnassa 2007... VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

2008

Suomen edustaja: Teräsbetoni – Missä miehet ratsastaa
Sijoitus Belgradissa: 22. / 25, 35 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 8. / 19, 79 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Kutsuartistien linjalla jatkettiin edelleen, ja tarjolla oli jälleen mukavan monipuolinen karsinta, vaikka kaikkein suurimmat hittinimet loistivatkin poissaolollaan. Katso YouTubesta kooste karsinnan finalisteista. Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että karsintaan osallistui Jippu laulullaan Kanna minut, joka ei päässyt edes loppukilpailuun mukaan, vaikka myöhemmin keväällä laulun sisältänyt albumi Kuka teki minusta tän naisen nousi listaykköseksi.

Suomi luotti jälleen raskaamman sarjan edustajaan. Maskuliinista uhoa julistaneen Teräsbetonin valinta euroviisuedustajaksi oli kova pala monelle vanhan liiton euroviisufanille. Yleisestikin Suomen edustajaan suhtauduttiin sangen nihkeästi ja monet julistivat, että hevijuna Euroviisuissa on jo passé. Teräsbetonin Missä miehet ratsastaa pääsi kuitenkin – vastoin yleisiä ennakkokäsityksiä – semifinaalista jatkoon ja sijoitus vedonlyönnissä lähti nousuun. Suomalaisten mielipide Teräsbetonista muuttui yhdessä yössä. Muutaman päivän ajan he olivat iltapäivälehdistön ylistämiä sankareita, ja muun muassa heidän verotietojaan uutisoitiin näkyvästi viisuviikolla. Kansalaiskeskusteluissa – johon myös Yleisradion viisuselostajat sortuivat – alettiin väläytellä toista viisuvoittoa. Viisufinaalissa Teräsbetoni jäi kuitenkin katveeseen ja sai vain satunnaisia pisteitä lähinnä naapurimailtamme. Viisufinaalin jälkeen suomalaisten takit kääntyivät jälleen, ja kaikki julistivat koko ajan tietäneensä, ettei Teräsbetonilla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia pärjätä.

Missä miehet ratsastaa on edelleen Suomen ainoa ei-englanninkielinen viisu, joka on äänestetty semifinaalista jatkoon – vieläpä melko komealla pistesaaliilla. En usko, että millään muulla Suomen karsinnan ehdokkaalla olisi ollut mahdollisuuksia saada aikaiseksi niin sähäkkä esitys viisulavalla ja päästä semifinaalista jatkoon. Suomen karsinnan komeat balladit – Kari Tapion Valaise yö (säv. Pertti Haverinen) ja Vuokko Hovatan Virginia (säv. Kerkko Koskinen) – olisivat jääneet auttamattomasti vetävämpien balladien varjoon, eivätkä olisi saaneet oikeutta puhelinäänestyksellä ratkaistavassa kilpailussa. Musiikillisesti ne ovat toki varmasti ansioituneempia ja hienostuneempia kuin Missä miehet ratsastaa, mutta näinä vuosina, jolloin Euroviisujen tulos ratkaistiin ainoastaan puhelinäänestyksellä, viisuilla ei ollut mitään tekemistä musiikin kanssa, joten siinä mielessä valinta oli viisas. Cristal Snow ei osannut laulaa, joten hänen Can't save me -biisillään ei olisi hyvästä meiningistä ja räväkästä olemuksesta huolimatta ollut minkäänlaista jakoa pätevämpien poppareiden joukossa. Samat sanat voisi todeta myös Movetronista. Viisufanien suosikki Mikael Konttisen sinänsä mahtipontinen Milloin (säv. Kerkko Koskinen) haiskahtaa tyypilliseltä fanisuosikilta, joka olisi sijoittunut semifinaalissa sijalle 11 tai 12, tosin olisikohan sillä saattanut olla mahdollisuudet saada raadin villi kortti, joita oli jaossa vuosien 2008 ja 2009 semifinaaleissa? OIKEA LAULU VOITTI.

2009

Suomen edustaja: Waldo's people – Lose control
Sijoitus Moskovassa: 25. / 25, 22 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 12. / 18, 42 pistettä; pääsi finaaliin raatien "villinä korttina")
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Usein todetaan, että Suomella on käynyt huono tuuri Euroviisuissa, mutta mitäpä sanotte vuodesta 2009. Suomi lähettää äärimmäisen raflaavan dancebiisin Lose control ja pääsee semifinaalista jatkoon. Finaaliin Suomi saa unelmien esiintymispaikan numerolla 24 eli toiseksi viimeisenä. Harmi vain, että viisufinaalin esiintymisjärjestyksestä tulee todella outo. Miltei kaikki balladit ja hitaammat kappaleet esiintyvät finaalin alkupuoliskolla. Niinpä esiintymisnumeroille 16–25 pakkautui todellinen uptempo-poppisten putki, joiden sekaan eksyi vain yksi ainoa balladi. Joten kun Eurooppa oli selvinnyt Hadisesta, Kejsi Tolasta, Alexander Rybakista ja Svetlana Lobodasta, finaalin dramaturginen kohokohta oli jo väistämättä laantunut ja Suomen Waldo's people vaikutti hieman kotikutoiselta viritelmältä. Eikä tässä vielä kaikki. Vuodesta 1996 lähtien Suomen edustaja Niin kaunis on taivas oli kantanut titteliä kaikkien aikojen eniten pisteitä saavuttaneena viisufinaalin jumbona. Siihen riitti silloin yhdeksän pisteen saldo. Vuonna 2008 tämä ennätys vietiin Suomelta, kun Iso-Britannia, Puola ja Saksa jakoivat finaalin viimeisen sijan 14 pisteen saaliillaan. Onneksi Suomi kävi hakemassa vuonna 2009 tittelin takaisin itselleen. Waldo's peoplen Lose control sai finaalissa 22 pistettä, mutta vuonna 2009 pisteet jakautuivat niin kummallisesti, että sillä jäätiin viimeiseksi. Sen koommin viisufinaalissa ei ole koskaan jääty niin korkealla pistemäärällä viimeiseksi.

Suomen karsinta vuonna 2009 oli sangen kovatasoinen, mutta mukana oli jälleen Suomen karsinnoille tyypillinen helmasynti: todella paljon mukavia ja kivoja kappaleita, mutta sellainen timanttinen kympin viisu puuttui. Waldo's peoplen Lose control toimi Suomen karsinnassa erinomaisesti. Esitys oli toimiva ja laulun kertosäkeistö tarttui kertakuulemalta päähän kuin häkä. Toiseksi sijoittunut Signmark olisi tuonut Euroviisuihin kieltämättä jotain uutta, mutta hyvästä fiiliksestä huolimatta kokonaisuus oli hivenen sekava. Passionworksin ja Tony Turusen voimakas Surrender olisi voinut olla myös kelpo edustaja, tosin Suomen karsinnassa nähdyt esitykset lumihiutaleasuineen eivät olleet kaikkein vakuuttavimpia. Jari Sillanpään Kirkas kipinä (säv. Petri Laaksonen) olisi ehkä saattanut päästä raativalintana semifinaalista jatkoon ja mahdollisesti menestyä finaalissa raatipisteiden turvin hieman paremmin. Kwanin 10 000 light years oli sekin pätevä, mutta olisi viisuissa mitä todennäköisimmin jäänyt parempien poppisten varjoon. Tapani Kansa venäjänkielisellä paatoksellisella laululla ei sekään olisi ollut ihan täysin mahdottoman huono valinta, mikäli maestro olisi pystynyt hillitsemään oikuttelujaan Moskovassa. Remun Planeetta oli kuunneltuna äärimmäisen hauska mutta live-esitykset näyttivät ruudussa melko katastrofaalisilta. Remu saa toki Suomessa tehdä mitä haluaa, koska hän on Remu, mutta ei nuo tuolla Euroopassa tiedä kuinka merkittävästä rockin ikonista on kyse.

Waldo's peoplen esitys oli Suomen karsinnoissa erinomaisen toimiva, joten siinä mielessä suomalaiset äänestivät viisaasti. Ehkä voisi todeta, että OIKEA LAULU VOITTI, mutta niin olisi voinut todeta myös monen muun ehdokkaan voittaessa. Suomen menestys ei kaatunut väärään valintaan, vaan siihen, että karsinnassa edukseen erottunut esitys ei tehnyt enää kansainvälisellä viisulavalla samanlaista vaikutusta.

Vuosikymmenen synteesi

2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli melkoista vuoristorataa. Alkupuoliskon aikana jatkui 1990-luvulta tuttu kaava väärine valintoineen tai epäonnistuine esitykseen ja välivuosineen. Tämän päivän perspektiivistä katsottuna vaikuttaa siltä, etteivät Suomen viisuvastaavat vielä 2000-luvun alussa olleet täysin ymmärtäneet, miten puhelinäänestykseen siirtyminen oli muuttanut Euroviisujen luonnetta. Enää ei riittänyt, että laulu täytti tyypillisen euroviisun kriteerit. Esityksessä täytyi olla jotain spesiaalia, jotta massat suostuivat tarttumaan puhelimeen ja maksamaan esityksen äänestämisestä. Sen vuoksi esimerkiksi Addicted to youn kohdalla ei enää riittänyt, että Suomen viisu kuulosti samanlaiselta kuin muiden maiden viisut. Tarvittiin jokin erityinen "juttu", jolla esitys olisi myyty tv-katsojille.

Sitten tuli Lordi, joka nimenomaan täytti edellämainitut kriteerit. Vuosikymmeniä kestänyt toistuvien epäonnistumisten sarja katkaistiin. Lordin kohdalla ei kuitenkaan pitäisi ajatella, että voitto olisi ollut "ihme". Kyse oli onnistuneesta valinnasta ja ennen kaikkea kerrankin hyvin tehdystä työstä. Onnistunut kappalevalinta, loistava ajoitus ja periksiantamattomuus siinä, että Lordi sai toteuttaa haluamansa esityksen pyroefekteineen, tuotti tulosta. Lordi on ollut yksi Eurovision laulukilpailun merkittävimmistä voittajista. Lordin voiton jälkeen kilpailun musiikillinen diversiteetti on kasvanut räjähdysmäisesti. Nykyään viisuihin lähetetään ennakkoluulottomasti monipuolista musiikkia, eikä enää mietitä sopiiko laulu tietynlaiseen viisumuottiin. Myös Suomen karsinnoissa on esiintynyt mukavasti diversiteettiä.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä miltei kaikki Suomen euroviisuvalinnat ratkaistiin yleisöäänestyksellä. Suomalaiset ovat äänestäneet useimmiten sangen viisaasti esitystä, joka on toiminut parhaiten Suomen karsinnoissa. Usein Suomen viisukarsinnoissa toistuu kuitenkin asetelma, jossa taitavalla artistilla ei välttämättä ole parasta kappaletta tai vastaavasti potentiaalisin viisubiisi pilataan vaisulla esityksellä. Puhelinäänestyksessä kokonaispaketti ratkaisee, joten maailmankaikkeuden paraskaan laulu ei vakuuta, mikäli esitys ei toimi. Kenties Suomi olisi saavuttanut huomattavasti parempia sijoituksia, mikäli esimerkiksi Laura Voutilainen, Jari Sillanpää tai Hanna Pakarinen olisi kutsuttu suoraan Suomen viisuedustajaksi ja Suomen parhaimmat lauluntekijät olisivat kynäilleet toimivia biisejä, joista olisi valikoitu se kaikkein timanttisin viisuehdokas.

Vuosikymmenen kuriositeetti

1. Suomen euroviisukarsintojen historiassa on nähty lukuisia myötähäpeää herättäviä hetkiä, mutta kaikkein pisimmän korren taitaa vetää vuoden 2004 karsintafinaalin loppu. 2000-luvulla oivallettiin, että monissa Euroopan maissa järjestetään euroviisukarsintoja samoina ajankohtina. Useimmiten lauantai-iltaisin pitkin alkuvuotta. Korostaakseen ajatusta yhtenäisestä euroviisuperheestä, joidenkin maiden karsinnoissa otettiin yhteys muiden maiden karsintalähetyksiin. Luonnollisesti tätä oli kokeiltava myös Suomessa. Ensimmäistä kertaa ideaa yritettiin vuonna 2002, jolloin otettiin linkki samana iltana Virossa järjestettävään euroviisukarsintaan. Ajoitus ei mennyt kuitenkaan ihan nappiin: Suomen tv-katsojat näkivät muutaman minuutin pätkän Viron karsintojen väliaikanumerosta, jossa Viron kahden vuoden takainen edustaja esitti oman viisunsa. Vuoden 2004 karsintafinaalin oli tarkoitus huipentua keskusteluun Puolan karsintalähetyksen juontajan kanssa. Kun Jari Sillanpää oli saatu kukitettua, karsinnan juontanut Bettina Sågbom totesi huolettomasti: "meil' olis nyt se Puola". Puolan karsintalähetykseen otettiin yhteys, mutta sielläkin oli menossa väliaikanumero. Jari Sillanpää esitti voittokappaleensa uudestaan, jonka aikana Puolassa yritettiin ottaa yhteys Suomeen. Puolalainen juontaja ehti monta kertaa huhuilla Suomen juontajia huutelemalla suomeksi "Hyvää iltaa Tampere". Kun juontaja oli yrittänyt huhuilla ainakin kymmenen kertaa, saatiin lopulta linkki Suomeen, jossa Jari Sillanpään voittoesitys oli vielä kesken. Sillanpään lopetettua puolalainen juontaja yritti jälleen kerran saada kontaktia suomalaisiin juontajiin, mutta turhaan. Puolalaiset saivat kuulla, kuinka Suomen karsintalähetyksen juontajat supattivat suomeksi "osaako kukaan puolaa", ja sitten he sanoivatkin suomalaisille katsojille loppusanat ja Suomen loppukumarrukset näkyivät Puolan televisioon. Puolalainen juontajaparka yritti vielä kysellä kuka voitti Suomessa ja kiittää Suomen Puolalle antamista korkeista pisteistä vuonna 1994, mutta lähetys Suomessa oli jo päättynyt.

2. Nykyään UMK-lähetyksissä somekanavat, etenkin viestintä Twitterissä, on hyvin vahvasti esillä. Yle on ollut kuitenkin melkoinen edelläkävijä jo ennen Twitteriä ja Facebookia. Vuosina 2006–2007 suomalaisilla oli mahdollisuus lähettää tekstiviesteinä niin sanottuja "tsemppiviestejä" kannattamilleen artisteille. Vuonna 2006 nämä tsemppiviestit pyörivät ruudulla esitysten aikana. Vuonna 2006 tekstiviestiäänestyksen yhteydessä kansalaisilla oli mahdollisuus antaa kouluarvosana äänestämälleen esitykselle. Vuonna 2007 tekstiviestejä luettiin alkukarsintalähetyksissä artistin kuullen. Johanna Kurkelalta muun muassa kysyttiin onko hän sinkku. Jukka Kuoppamäki taisi vilpittömästi liikuttua, kun 8-vuotias tyttö oli lähettänyt häntä kannustavan viestin ja kertoi Kuoppamäen olevan yksi hänen suosikkilaulajistaan.

Riittääkö pelkkä erilaisuus viisuvoittoon?

Jatkan nyt edellisessä kirjoituksessa sivuamaani näkökulmaa, jossa pohdin syitä Lordin ja Conchita Wurstin viisuvoitoille.

Koko helmikuun aikana on joutunut toistuvasti törmäämään väitteeseen, jonka mukaan euroviisuedustajaksi pitäisi valita jokin tietty edustaja omaperäisyyden ja erottuvuuden takia, koska myös Lordi ja Conchita Wurst olivat omaperäisiä ja erottuivat joukosta. Väite sisältää toisin sanoen samalla ajatuksen, että Lordin ja Conchita Wurstin voittoon olisi johtanut vain heidän erilaisuutensa. Ikään kuin Lordin kohdalla voitto ei olisi johtunut mistään muusta kuin maskeista ja Conchita Wurstin kohdalla ainoa syy euroviisuvoittoon oli karvoitus hänen kasvoillaan. Näkemykseni mukaan tällainen ajatuskulku väheksyy näiden esiintyjien muita ansioita.

Eurovision laulukilpailun voittaminen harvoin onnistuu esityksillä, jotka on tehty pelkällä kalkulaattorilla. Päinvastoin, viisujen historiassa on todistettu lukemattomia tapauksia, joissa esimerkiksi edellisen vuoden voittajaa muistuttavat kappaleet ovat menestyneet heikosti. Eurovision laulukilpailuissa menestyvät esitykset, joiden kokonaispaketti on toimiva. Esityksessä on oltava sielua ja persoonallisuutta. Musiikin on tuettava visuaalista esitystä ja toisin päin. Pelkillä sirkustempuilla harvoin pötkitään pitkälle.

Persoonalliset euroviisuvoittajat tuntuvat silti herättävän myös suunnattomasti ärsytystä. Esimerkiksi vuonna 1998 Euroviisut voitti transsukupuolinen Dana International. Danan voitto herätti suunnattomasti kritiikkiä muun muassa Suomea kyseisen vuoden kilpailuissa edustaneelta Marika Krookilta, jonka mielestä kilpailu voitettiin "kitschillä" ja "politiikalla", ja voiton ratkaisi seksuaalivähemmistöjen liittouma ja salaliitto. Ajatuksenjuoksu menee siis niin, että Dana International voitti Eurovision laulukilpailut, koska hän on menneisyydessä korjauttanut sukupuolensa. Tällaisella logiikalla jätetään kokonaan huomioimatta kilpailusävelmä Divan ansiot: tavallinen euroviisukatsoja on esimerkiksi saattanut viehättyä tehokkaaseen diskokappaleeseen, joka erottui muuten hyvin balladivoittoisen kilpailukavalkadin joukossa.

Pyrin tässä blogikirjoituksessa tuomaan esille, etteivät Eurovision laulukilpailun "kohuvoittajat" ole voittaneet ainoastaan kohun tai erilaisuuden takia. Spekuloin vaihtoehtoisia mahdollisuuksia; olisivatko Lordi ja Conchita Wurst voittaneet Eurovision laulukilpailut, mikäli yksikin osatekijä olisi mennyt toisella tavalla. Koska kirjoitus sisältää menneisyyden skenaarioiden jossittelua ja "vaihtoehtoista historiaa", en tietenkään kykene todistamaan mitään. Voin vain yrittää arvioida, millaisia vaihtoehtoja Lordin ja Conchitan osallistumisessa olisi voitu valita toisin.

Tapaustutkimuksena Lordi

Kuinka moni suomalainen edes muistaa, että Lordi osallistui Suomen euroviisukarsintoihin myös toisella kappaleella Bringing back the balls to rock. Vuoden 2006 euroviisukarsintojen formaatin mukaan jokainen esiintyjä esitti kaksi kilpailukappaletta, joista kuitenkin vain toinen pääsi viisukarsintojen finaaliin. Luontevana vaihtoehtoisena spekulaationa olisi pohtia, olisiko Lordi voittanut vuoden 2006 Eurovision laulukilpailut, mikäli sen kilpailukappaleena olisi ollut Hard rock hallelujah'n sijaan Bringing back the balls to rock.

Hard rock hallelujah on rakenteeltaan huomattavasti selkeämpi kuin Bringing back the balls to rock. Hard rock hallelujah noudattaa itse asiassa tyypillistä euroviisukappaleen rakennetta: A-osa – B-osa – A-osa – B-osa – C-osa – B-osa. Hard rock hallelujah'n melodia on huomattavasti tarttuvampi. Laulu muistuttaa tyyliltään jopa jossain määrin schlageria, joka soitetaan hard rock -tyylillä. Genrensä puolesta Hard rock hallelujah muistuttaa Alice Cooperin 1980-luvun klassikkoja. Bringing back the balls to rock on rakenteeltaan huomattavasti monipuolisempi ja haastavampi. Laulun säkeistöissä ei ole samalla tavalla tarttuvaa melodiaa. A-osan ja B-osan välillä on bridge, jonka melodiankulku poikkeaa a-osasta. B-osa eli kertosäkeistö on tarttuva, mutta se on hyvin erilainen kuin A-osa, mikä aiheuttaa kappaleen sisälle sekavuutta. Laulun viimeinen minuutti sisältää myös C-osan ja kitarasoolon, jotka lisäävät kappaleen moniulotteisuutta. Bringing back the balls to rock ei siis ole samalla tavalla ehyt kokonaisuus kuin Hard rock hallelujah, vaan moniuloitteisempi laulu, joka sisältää useita eri osia, mikä tekee kokonaisuudesta rikkonaisemman. Bringing back the balls to rock edustaa genrenä raskaampaa musiikkia, joka muistuttaa enemmän metallimusiikin konventioita kuin Hard rock hallelujah. Korostettakoon, että vertailen molempien laulujen kolmeminuuttisia viisuversioita – en pidempiä The Arockalypse -albumilla olevia albumiversioita.

Lordin kappalevalintoja viisukarsintoihin on käsitelty Jussi Ahlrothin kirjoittamassa virallisessa Lordi-elämäkerrassa Mie oon Lordi (2006). Lauluja ei valittu sattumalta. Yksi ehdokaskandidaatti oli laulu It snows in hell. Yhtye tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettei viisukilpailuun kannata lähettää balladia. Lopulta kahdesta valitusta kappaleesta yhtyeen oma suosikki oli Bringing back the balls to rock. Lordin levy-yhtiö Sony BMG oli kuitenkin sitä mieltä, että Hard rock hallelujah olisi parempi valinta euroviisuedustajaksi. Sony BMG:n toimitusjohtaja Kimmo Valtanen oli luonnehtinut Hard rock hallelujah'ssa olevan "ainesta vanhan hyvän ajan mukana hoilattavaksi hitiksi". Valtanen laskelmoi asetelman niin, että Hard rock hallelujah esitettiin viisukarsintojen alkukarsinnassa ennen toista kilpailukappaletta. (Ahlroth 2006, 173) Näin yleisöllä oli enemmän aikaa äänestää sitä. Edellä mainittu prosessi osoittaa, ettei Lordi mennyt viisukilpailuun vain yhtyeen imago edellä, vaan myös kilpailukappaleiden valintaa pohdittiin tarkasti. Levy-yhtiön harjoittama laskelmointi osoittaa musiikkituottajan ymmärtäneen, että Hard rock hallelujah olisi ollut potentiaalisempi vaihtoehto viisukilpailuun.

Mielestäni olisi perusteltua väittää, että Lordin voittoon Ateenan Eurovision laulukilpailuissa vaikutti huomattavasti se, että kilpailusävelmäksi oli valittu juuri Hard rock hallelujah. Pidän täysin mahdollisena, että toisella kilpailukappaleella Lordin viisumenestys olisi voinut mennä toisella tavalla. Kuten jo totesin: Hard rock hallelujah oli tarttuva kappale ja ehjä kokonaisuus. Euroviisuissa sekavilla kappaleilla ei ole ollut taipumusta pärjätä. Miltei kaikki euroviisuvoittajat 2000-luvulla ovat noudattaneet samanlaista rakennetta kuin Hard rock hallelujah, tai jopa vielä yksinkertaisempaa. Bringing back the balls to rock olisi tehnyt Lordin esityksestä sekavamman ja vaikeasti omaksuttavamman. Lisäksi Hard rock hallelujah’ssa on etuna laulun nerokas nimi. Laulun nimi on niin ytimekäs ja mieleenpainuva – se on kuin tehokas slogan – että jokainen, joka sen aikoinaan Euroviisuissa kuuli, muisti sen vielä myöhemminkin. Bringing back the balls to rock ei ole kappaleen otsikkona yhtä tarttuva eikä yhtä mieleenpainuva, varsinkin kun laulun nimeä ei toisteta laulussa yhtä monta kertaa ja yhtä olennaisissa kohdissa.

Suomalainen euroviisutohtori Mari Pajala on kiteyttänyt väitöskirjassaan Erot järjestykseen – Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria (2006) Lordin voitosta seuraavanlaisesti:

"Hard rock hallelujah ei lopulta poikennutkaan Eurovision laulukilpailun konventioista kovin radikaalisti. Yhtyeen saundi, erityisesti solistin laulutyyli, oli Eurovision laulukilpailussa poikkeuksellinen, mutta kappale oli melodinen ja noudatti rakenteeltaan klassista pop-kaavaa. - - Lordi ei hylännyt Eurovision laulukilpailun konventioita täysin, vaan toisti niitä sopivasti uudella tavalla, mutta ei niin eri lailla, että esityksestä olisi tullut euroviisukontekstissa käsittämätön." (Pajala 2006, 365)

Toki Lordin voittoon vaikuttivat myös muut syyt kuin onnistunut kappalevalinta. Lordin esitys Ateenan Eurovision laulukilpailuissa oli todella väkevä ja vahva. Mr. Lordin laulusuoritus finaalissa on ollut yksi hänen elämänsä parhaita livevetoja. Esimerkiksi Suomen karsinnassa laulusuoritus ei ollut läheskään niin vahva, ja Hard rock hallelujah on kuitenkin kappale, jonka solisti kantaa hyvin pitkälle. Lordin esitys erottui myös runsaan pyrotekniikan käytön vuoksi. Aikaisempina vuosina euroviisuesityksissä ei ollut nähty juuri lainkaan pyrotekniikkaa, joten Lordi toi myös Euroviisuihin uuden ilmiön. Lordi sai viisukevään aikana eri tahoilta paljon taloudellista tukea, mikä mahdollisti niin runsaan pyroshow'n viisulavalla.

Euroviisumenestykseen tarvitaan aina myös hieman onnea. Lordi vastasi vuoden 2006 Eurovision laulukilpailun ainoasta rock-kappaleesta. Jos vastassa olisi ollut yksikin toinen varteenotettava raskaamman musiikin edustaja, niin olisivatko äänet jakautuneet, kun Lordi ei olisi erottunutkaan joukosta niin selvästi. Olisiko Lordi esimerkiksi voittanut, jos se olisi kilpaillut viisuissa vuotta aikaisemmin, jolloin vastassa oli norjalainen glam rock -yhtye Wig Wam, joka kahmi tuolloin länsieurooppalaisten rockfanien äänet? Lordiahan itse asiassa verrattiin Ateenan Euroviisujen alla useaan otteeseen Wig Wamiin, ja jotkut jopa esittivät huolenaiheena Suomen tulevan viisuihin rock-ehdokkaalla "vuoden myöhässä".

Lisäksi Suomella kävi äärimmäisen hyvä tuuri esiintymisjärjestyksen suhteen. Tilastot osoittavat, että Euroviisuissa on helpointa menestyä, mikäli pääsee esiintymään esiintymiskavalkadin loppupuolelle, joko toiseksi viimeiselle tai viimeiselle kvartaalille. Jos Lordi olisi joutunutkin finaalissa esiintymään ihan alussa, olisiko se ollut samanlainen suoran lähetyksen dramaturginen kohokohta kuin se oli finaalissa esiintyessään numerolla 17. Esiintymisjärjestyksen kirouksen on aikoinaan joutunut kokemaan muun muassa Paradise Oskar. Semifinaalissa hän erottui edukseen puolivälissä kilpailukavalkadissa, jossa oli sangen vähän balladeja. Sijoitus oli semifinaalissa upeasti kolmas. Finaalissa Paradise Oskar joutui esiintymään heti ensimmäisenä. Finaalin draaman kaari oli välittömästi erilainen ja seurauksena oli sijoituksen romahtaminen viiden viimeisen joukkoon.

Summa summarum: Eurovision laulukilpailussa vaikuttaa KOKONAISPAKETTI. Lordin voiton syyksi ei voida mainita vain yhtä tiettyä syytä. Voittoon vaikutti kokonaispaketin erinomaisuus: oivallinen kappale, väkevä ja vaikuttava sekä onnistunut esitys, persoonallisuus, uutuudenviehätys, muut kilpailukappaleet ja hyvä tuuri esiintymisjärjestyksen suhteen, minkä myötä Lordista tuli viisulähetyksen dramaturginen kohokohta.

Tapaustutkimuksena Conchita Wurst

Vuoden 2014 Eurovision laulukilpailun voittanut Conchita Wurst osallistui Itävallan euroviisukarsintoihin jo kaksi vuotta aikaisemmin laululla That's what I am.

Olisiko Conchita Wurst voittanut Eurovision laulukilpailut vuonna 2012 tällä laululla? Tuskinpa. That's what I am kuulostaa melko tyypilliseltä euroviisudiskoilulta, jonka intro on rauhallinen ja balladinomainen, kunnes kertosäkeistössä alkaa jumputus. Tällaisia laulua Eurovision laulukilpailuissa on kuultu lukuisia. Mieleen tulevat muun muassa Glorious (Saksa 2013), Only love survives (Irlanti 2013), Straight into love (Slovenia 2013), To the sky (Makedonia 2014), What about my dreams (Unkari 2011), Vrag naj vzame (Slovenia 2008) ja Drama Queen (Tanska 2007). Mikä näitä kaikkia lauluja yhdistää? Ne ovat kaikki menestyneet Euroviisuissa melkoisen heikosti: laulut ovat joko karsiutuneet semifinaalissa tai jääneet finaalissa sijan 20 huonommalle puolelle. Ylipäätään Euroviisuissa on pärjätty laadukkaillakin diskoiluilla yllättävän heikosti: esimerkiksi euroviisufanien suunnattomasti ihailemat Islannin euroviisut This is my life (2008) ja Je ne sais quoi (2010) jäivät sijoille 14 ja 19. On vaikea uskoa, että Conchita olisi pelkällä ulkonäöllään kyennyt yhtäkkiä nostamaan halpahintaisen diskoilunsa euroviisumenestykseen. Ennen Helsingin euroviisujen semifinaalia (2007) kuulin väitettävän, että Tanskan kappale Drama Queen pääsisi finaaliin, koska seksuaalivähemmistöt äänestävät aina drag-artistia. No, ei onnistunut. Huonoa drag-artistia tai latteaa diskoilua ei äänestetä massoittain.

Kuten Lordi, myös Conchitan kohdalla vuonna 2014 tehtiin tarkka seula kappalevalinnan suhteen. Itävallassahan ei viime vuonna järjestetty lainkaan karsintaa, vaan Itävallan yleisradioyhtiö ÖRF kutsui Conchitan suoraan euroviisuedustajakseen. Conchitalle oli tarjolla lähemmäs sata kilpailusävelmää. Taustajoukkonsa kanssa taiteilija Wurst päätyi siihen tulokseen, että Rise like a phoenix olisi potentiaalisin edustussävelmä Kööpenhaminan Eurovision laulukilpailuun. Conchita Wurst ei siis mennyt euroviisukilpailuun vain omaperäisen imagonsa kanssa, vaan euroviisuesityksen musiikillista antia pohdittiin tarkkaan ja harkitusti.

Rise like a phoenix on hieno sävellys ja kappale, joka on äärimmäisen vaikea laulaa. Conchita Wurst tulkitsi laulunsa kuitenkin persoonallisella äänellään virheettömästi. Esitys oli dramaturgisesti napakymppi. Conchita esitti elegantisti kappaleensa yksin lavalla. Esityksen valotyöskentely oli poikkeuksellisen tehokasta. Jälleen kerran kyse oli pitkän televisiolähetyksen dramaturgisesta kohokohdasta. Esiintymisnumero finaalissa ei ollut paras mahdollinen, mutta kuitenkin sopivasti puolivälin tienoilla, jossa show oli jo lähtenyt alkulämmitysten jälkeen käyntiin.

Entäpä jos Conchita Wurst olisi jo vuonna 2012 osallistunut Itävallan karsintaan Rise like a phoenix'lla ja päässyt edustamaan maataan Bakuun? Tuolloin Conchitalla olisi ollut vastassaan kaksi muutakin Ilmiötä isolla iillä: Loreen ja Buranovon babushkat. Olisiko Conchitasta ollut vastusta vielä suuremmalle ennakkohuomion saaneelle mummoköörille tai Euphorialle, josta oli tullut jo ennen viisuja melkoinen hitti monissa Euroopan maissa. Ei välttämättä. Jos Conchita Wurst olisi sijoittunut viisuissa kolmanneksi, kukaan ei olisi nyt toitottamassa, että Euroviisuihin pitää lähettää jotain, missä pitää olla vain "jotain erilaista".