Kuukauden levyartikkeli: Soiva joulumaa (Finndisc, 1978)

Joulun lähestyessä on aika etsiä levyhyllyistä legendaarinen "Joulu-Finnhits" -albumi vuodelta 1978. Soiva joulumaa -levyä varten 14 finnhits-aikakauden hittinimeä levyttivät vanhoja ja uusia viihteellisiä joululauluja. Tuttujen klassikoiden seuraan Suomen eturivin musiikintekijät kynäilivät uusia kappaleita, joista yksi muodostuikin vuosien saatossa todelliseksi ikivihreäksi joululauluksi.

Joulumusiikin julkaiseminen on ollut pitkään olennainen osa iskelmäteollisuutta. Miltei jokainen suomalainen iskelmälaulaja on julkaissut uransa aikana jonkinlaisen jouluäänitteen, lukuisat artistit useamman. Levy-yhtiöille joululevyt ovat varsin tuottoisa bisnes: kenenkään ei välttämättä tarvitse kirjoittaa uusia lauluja ja raidat voidaan valmistaa melko halvalla tuotannolla. Äänitemyynnissä on koettu joulunalusaikana selkeä piikki, joten jos artisti on suosionsa huipulla, joululevy joulumarkkinoille nähdään projektina, jossa taloudellisen tappion todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Tuottoisin suomalainen jouluäänite lienee Jari Sillanpään Hyvää joulua vuodelta 1996. Sillanpää oli saman vuoden alussa julkaissut esikoisalbuminsa, josta tuli Suomen kaikkien aikojen myydyin äänite. Sillanpää-buumi oli huipussaan, minkä myötä joululevyäkin ostettiin liki 150 000 suomalaiseen kotitalouteen. Samanlaisina pienemmän menestyksen esimerkkeinä voisi mainita platinaa myyneet Arja Korisevan Saa joulu aikaan sen, joka julkaistiin hänen toisen albuminsa jälkeen jouluksi 1991, sekä Suvi Teräsniskan Tulkoon joulu, joka ilmestyi hänen esikoislevynsä jälkeen jouluksi 2009. Suomalaisista joululevyistä kaikkein myydyin on kuitenkin Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen. Vuonna 1988 ilmestynyttä älppäriä – ja sen lukuisia uusintapainoksia – on myyty kaikkien näiden vuosien aikana melkein 170 000 äänitettä ja se on Suomen kaikkien aikojen kymmenenneksi myydyin albumi.

Suomalaisessa äänitehistoriassa joulualbumien buumi ryöpsähti siirryttäessä CD-aikaan. Vinyylien aikakaudella yksittäisten artistien joululevyt olivat vielä sangen harvinaisia. Eräänlainen pioneeri tälläkin saralla oli Irwin Goodman, joka julkaisi jo vuonna 1972 joulu-LP:n Kohta taas on joulu. Sen sijaan yleisempiä olivat eri esittäjien kokoelmat, joita varten levy-yhtiöt marssittivat tähtiartistinsa levyttämään joululauluja. Erityisesti pienten levy-yhtiöiden joulukokoelmat saattoivat saada huvittaviakin piirteitä, kun studioon marssitettiin miltei kaikki yhtiöön kiinnitetyt artistit. Eräänlaisena esimerkkinä voisi mainita Flamingo Musicin vuonna 1986 julkaiseman Joulun suuri toivekonsertti -äänitteen, jossa kuullaan mm. Carolan tulkitsemana Kuuraparta ja Kari Salmelaisen Nisse-polkka. Suomen lahjakkain jazz- ja soulkuningatar ja Napakymppi-juontaja samalla levyllä veisaamassa tuttuakin tutumpia joulurenkutuksia. Ja kaiken kukkuraksi vielä syvällinen rocklyyrikko Hector laulamassa On Marialle syntynyt poikalapsi. No, mikäpäs siinä...

Finnhitsien kulta-aikana eli 70-luvun jälkipuoliskolla levy-yhtiöt olivat jo oivaltaneet joulukokoelmien potentiaalin. Esimerkiksi vuonna 1975 Finnlevy julkaisi kokoelman Joulun toivekonsertti, jossa aikansa tähtinimet – Fredi, Markku Aro, Kai Hyttinen ja Pasi Kaunisto – tulkitsevat tuttuja joululauluja. Kahta vuotta myöhemmin julkaistiin Soiva joulukalenteri, joka sisältää kokoelman nimelle sopivasti 24 joululaulua. 1970-luvun suomalaisten joulualbumien varsinainen Tapaus on kuitenkin ehdottomasti vuonna 1978 ilmestynyt Soiva joulumaa.

Vinyylipainoksen takakanteen painettiin Niilo Tarvajärven kiitokset. 

Soiva joulumaa syntyi hieman poikkeukselliseen tilaukseen. Levyn tuotto ohjattiin Niilo Tarvajärven ideoimaan Joulumaa-hankkeeseen. Legendaarinen toimittaja Tarvajärvi oli 1950- ja 60-lukujen vaihteessa saanut idean Lappiin sijoittuvasta Joulumaasta, josta hän kaavaili Disneylandin kaltaista matkailuvalttia ja turistimagneettia. Mitkään viralliset valtiolliset instituutiot eivät lähteneet tukemaan hanketta rahallisesti, mutta Tarvajärvi uskoi suunnitelmaansa niin vakaasti, että lähti omalla vastuullaan kehittämään projektia, jota jouduttiin rahoittamaan erinäisillä lahjoituksilla ja lainarahalla. Joulumaata suunniteltiin ja rakennettiin vuosikymmeniä, mutta projekti eteni äärimmäisen takkuillen. Tarvajärvi joutui monien hankkeeseen kohdistuneiden vastoinkäymisten takia melkoisiin taloudellisiin vaikeuksiin. Lopulta marraskuussa 1998 Rovaniemellä avattiin Santa Park, mutta se oli vain kalpea aavistus verrattuna Tarvajärven alkuperäisiin kunnianhimoisiin suunnitelmiin.

Soivan joulumaan julkaisi Delta-levymerkillä levy-yhtiö Scandian sisaryhtiö Finndisc, jota luotsasi Jaakko Salo. Suomen kaksi suurinta levy-yhtiötä Finnlevy ja Scandia / Finndisc olivat kuuluneet vuodesta 1972 lähtien samaan konserniin, mikä mahdollisti muun muassa yhteisten kokoelmalevyjen julkaisun. Soiva joulumaa sisältää 15 levytystä, joita tulkitsevat aikansa kuuluisimmat (pop-)iskelmätähdet molempien levy-yhtiöiden artistikaartista. Monia levyn laulajia pidetään tänä päivänä nimenomaan leimallisesti finnhits-artisteina – olivathan miltei kaikki artistit vakionimiä vuosina 1975–1981 julkaistuilla supersuosituilla Finnhits-kokoelmilla. Albumin esiintyjäjoukkoon kuuluvat muun muassa Taiska, Merja Rantamäki, Päivi Kautto-Niemi sekä Mirumaru-trio, joiden levytysurien aktiivisin aika ajoittui juuri 70-luvun jälkipuoliskolle. Yhtä kappaletta lukuun ottamatta kaikki levytykset äänitettiin varta vasten kokoelmaa varten. Mukaan poimittiin myös Markku Aron kolme vuotta aikaisemmin levyttämä Tonttuparaati, jonka ensijulkaisu oli edellämainitulla Joulun toivekonsertti -levyllä. Soivalla joulumaalla kuullaan tuoreita versioita vanhoista klassikoista sekä täysin uusia levyä varten räätälöityjä joululauluja. Ajan hengen mukaisesti levylle valikoidut kappaleet edustavat viihteellisiä ja ei-hengellisiä joululauluja. Joulun hengellistä aspektia alettiin korostaa kotimaisten populaarimusiikin esiintyjien joululevyillä ja uusien kevyen musiikin laulujen sanoituksissa vasta myöhempinä vuosikymmeninä. Artistit ovat valmistaneet levytyksensä itsenäisesti taustajoukkojensa kanssa, joten levyllä ovat edustettuna melkein kaikki aikansa tähtituottajat ja -sovittajat: Jaakko Salo, Veikko Samuli, Kassu Halonen, Esa Nieminen, Kim Kuusi, Olli Heikkilä sekä Markku ja Nacke Johansson.

Levyllä on 15 joululaulua, mutta siinä on 16 raitaa. Nimittäin sekä levyn ensimmäisenä että viimeisenä raitana – introna ja outrona – kuullaan pätkät Kulkuset-klassikosta. Kulkusten esittäjiksi on merkitty Joulumaan tähtikaarti, minkä myötä annetaan ymmärtää, että siinä laulaisivat kaikki albumilla esiintyvät artistit. Introssa soolo-osuudet laulaa aikansa ylivoimaisesti suosituin duo Danny ja Armi. Ensivaikutelma: Danny ja Armi laulamassa Kulkusia. Tämän täytyy kaikessa kitschiydessään olla hyvä levy.

Joulumaa on Katri Helenan
ensimmäinen levytetty sävellys.

Heti ensimmäisenä varsinaisena lauluna kuullaan kappale, joka on noussut vuosien saatossa klassikon asemaan. Katri Helena levytti Soivalle joulumaalle täysin uuden kappaleen, joka sai nimekseen Joulumaa. Katri Helena on muistellut, että hänen mieheltään, säveltäjä-muusikko Timo Kalaojalta pyydettiin tätä albumia varten sävellystä. Timo ei kuitenkaan ehtinyt tarttua projektiin, joten Katri Helena alkoi itse ideoida mahdollista kappaletta. Hän laati itse sävellyksen ja pyysi Juha Vainiota kirjoittamaan tekstin, jossa toivottaisiin suurta puurokauhaa, jolla kuvaannollisesti voitaisiin ammentaa rauhaa maailmaan. Katri Helena oli tehnyt aikaisemmin muutamia sanoituksia (mm. En saata ymmärtää, Brasilero ja Tumma poikamies), mutta Joulumaa on hänen ensimmäinen levytetty sävellyksensä. Ja heti syntyi ikivihreä joululaulu. Melkoinen aloitus säveltäjän uralle. Joulumaa on kohonnut vuosikymmenten mittaan yhdeksi rakastetuimmaksi kotimaiseksi joululauluksi, jota on versioitu lukuisissa eri yhteyksissä. Myös Katri Helena itse levytti laulun uudelleen vuonna 1996 ilmestyneelle Hiljaisuudessa-joululevylle. Kyseinen albumi on sävyltään melko harras ja vakavamielinen, joten Joulumaakin sovitettiin kyseiselle levylle alkuperäistä levytystä huomattavasti rauhallisempaan asuun.

Omien aikalaiskokemusteni mukaan Joulumaa oli aikoinaan 90-luvulla ala-asteen musiikintunneilla toivotuimpia joululauluja, ja muistelisin kuinka sen laulaminen koulun joulujuhlassa tuntui jopa suorastaan eräänlaiselta kohokohdalta, jota odotettiin hartaasti. No, ala-asteen viimeisinä vuosina esipuberteettivaiheessa piti alkaa halveksia kaikkea, mistä oli "lapsena" pitänyt ja samalla Joulumaa taisi ajautua epäpidetyimpien laulujen joukkoon...

Joulumaan jälkeen vuorossa on vanha tuttu Joulupukki matkaan jo käy, jonka esittää Joulumaan tähtikaartin konkari Eino Grön. Sovitus on hyvin perinteinen ja tyylilleen uskollisena Grön tulkitsee joululaulun hitusen viipyilevästi. Saukin kynäilemässä tekstissä on aina oudoksuttanut säe "ei itkeä saa". Ei kai tarkoituksena ole opettaa lapsille, ettei ennen joulua saisi osoittaa surua tai muita negatiivisia tunteita, muuten jää ilman joululahjoja...

Taiska oli uransa huipulla 70-luvun
jälkipuoliskolla.

Eino Grönin klassikkoa seuraa taas albumia varten laadittu uusi kappale. Arto Alaspää ja Kaisu Liuhala kynäilivät lastenlaulunomaisen höpsön kappaleen Kukkurinmäen joulupolkka Taiskalle, joka oli levyttänyt lukuisia Alaspään sävellyksiä, kuten Boogie mies, Loitsukannel ja Silmiesi meri. Alkuvuodesta 1978 Taiska voitti Suomen interviisukarsinnat Alaspään sävellyksellä Miksi näin, mutta ei kuitenkaan päässyt esittämään laulua Sopotin festivaaleille, koska puolalaiset järjestäjät ilmoittivat kilpailussa olevan liikaa kilpailijoita. Alaspää on merkitty myös ikimuistoisen Haltin häiden toiseksi säveltäjäksi, vaikka laulu onkin enimmäkseen Hannu Seppäsen aikaansaannosta. Lennokas Kukkurinmäen joulupolkka kertoo Joulupukin ja tonttujen tunnelmista, kun aattoillan lahjakierros on saatu lopulta suoritettua. Sen jälkeen voidaan vapautua ja pistää vaikka polkaksi mummojen, vaarien, kissojen ja koirien kanssa. Lopulta alkaa väsyttää, mutta kuorsauskin muistuttaa tarttuvan polkan tahtia. Mikä ettei. Kaisu Liuhala oli tässä vaiheessa vielä verrattain tuore sanoittajanimi, mutta tulevina vuosina hän tuli sanoittamaan useampia hittejä, kuten esimerkiksi Aikuisen naisen.

Saksalaisen Kurt Noackin (1893–1945) sävellys Heinzelmännchens Wachtparade vuodelta 1912 sai sanoituksen, kun Saukki kynäili sävellykseen tekstin nimeltään Tonttuparaati. Laulun ensilevyttivät vuonna 1960 yhdessä aikansa kolme suosituinta naisartistia: Laila Kinnunen, Brita Koivunen ja Vieno Kekkonen. Soivalla joulumaalla Tonttuparaatin vauhdikasta tunnelmaa sopivan mahtipontisen sovituksen siivittämänä tulkitsee Markku Aro, joka kuului koko 1970-luvun ajan Finnlevyn artistien ehdottomaan kärkikaartiin. Saksalaista juomalaulua muistuttava Tonttuparaati piristää aina joulushoppailureissuilla, kun ruuhkaisten tavaratalojen kovaäänisetkin muistuttavat, kuinka "kiire jo on, kiire jo on..."

Vicky Rosti esittää albumilla Kassu Halosen säveltämän ja Pertti Reposen sanoittaman uuden laulun Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan. Kassu Halosen nimi alkoi 70-luvun viimeisinä vuosina yleistyä suomalaisissa iskelmälevyissä niin sovittajana, tuottajana kuin säveltäjänäkin. Pertsa Reponen oli kääntänyt valtaosan Scandian julkaisemista käännöskappaleista 1960- ja 70-lukujen vaihteessa. 1970-luvun jälkipuoliskolla hän alkoi laatia entistä enemmän täysin uusia tekstejä kotimaisiin sävellyksiin. Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan on tyylipuhdas europop-iskelmä, jossa on sangen mahtipontinen ja tarttuva kertosäkeistö. Laulun teksti hieman korneine loppusointuineen ("salaa / joulukalaa", "jäi joulu '65 näin ikuisesti mieleen / -- / kuinka puraisin mä kieleen") ei kuitenkaan ole kaikkein terävin teksti Reposelta. Kassu Halonen tuli myöhemmin säveltämään vielä legendaarisempia joululauluja, kuten esimerkiksi Sydämeeni joulun teen.

Kirka ja Anna Babitzinin yhteis-LP
julkaistiin vuonna 1978.

70-luvun viimeiset vuodet olivat Suomen iskelmämaailmassa duettojen kulta-aikaa, kiitos Dannyn ja Armin. Myös Babitzinin sisarukset Kirka ja Anna levyttivät duettoja vuosina 1977–78. Duon ensimmäinen hitti oli Cindy, mutta suurempaan suosioon ylsi heidän levyttämänsä suomenkielinen versio John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin Grease-megahitistä You're the one I want – Sinut haluan vain. Kirka & Anna julkaisivat vuonna 1978 yhteisen albumin, joka sisälsi pääosin melko tyypillistä 70-luvun lopun pop-musiikkia. Yhteistyötä jatkettiin Soivalla joulumaalla, jota varten sisarusduo sai levytettäväkseen Jaakko Salon ja Jukka Virtasen kirjoittaman hassuttelun Hajamielinen joulupukki. Vaikka Jaakko Salo on saavuttanut urallaan tunnustusta ennen kaikkea sovittajana ja säveltäjänä, monet hänen yhteistyökumppaneistaan ovat kertoneet hänen olleen myös erinomainen sanoittaja. Jaakko Salo muun muassa kirjoitti Jukka Virtasen kanssa yhdessä lukuisat Uuden Iloisen Teatterin näytelmien musiikki-iloittelut. Hajamielisen joulupukin teksti vilisee sukupuoliin liitettyjä stereotypioita, jotka eivät vielä vuoden 1978 Suomessa herättäneet samalla tavalla paheksuntaa kuin nykypäivänä. Sanoituksen huumori syntyy siitä, kun mummo saa joululahjaksi rokkikitaran, äiti rapumerran ja vaari muotilehden vuosikerran. Tekstissä on tulkittavissa pienoinen piikki siitä, että miehet eivät osallistu tarpeeksi kotitöiden tekemiseen: siinä vaiheessa, kun perheen isä saa esiliinan, koko perhe oivaltaa, että pukki taisi tehdä tahallaan kepposen ja vihjaisi isälle, että voisi itsekin osallistua keittiöaskareisiin.

Joulupukin maa on Kari Tuomisaaren kynäilemä laulu, jonka Marion Rung levytti yhdessä Four Catsin kanssa alun perin vuonna 1967. Laulu sopii erinomaisesti kuvaamaan Tarvajärven Joulumaa-hanketta, jonka tarkoituksena oli nimenomaan mainostaa kansainväliselle yleisölle Suomea Joulupukin maana. "Made in Joulupukin maa." Alkuperäisessä levytyksessä Niilo Tarvajärvi olikin mukana ja häneltä kuullaan muun muassa vakiohokemansa "sillä lailla". Luonnollisesti Tarvajärvi-kytköksen vuoksi Joulupukin maa haluttiin mukaan Soivalle joulumaalle. Uuden version levytti uusi tulokas Eini, joka oli noussut hittilistoille ensimmäistä kertaa tammikuussa 1978, kun hän sai omasta toivomuksestaan levyttää suomeksi Baccaran megahitin Yes sir, I can boogie. Kesällä listoilla menestyivät myös Einin levytykset Vielä jossain kohdataan sekä Rakastua voisit aivan pikkuisen – Baccara-käännös sekin (Cara mia). Einin levytyksen sovituksesta vastaa Esa Nieminen, joka onkin onnistuneesti päivittänyt Joulupukin maan 70-luvulle. 1970-luvulla pop-iskelmissä kuultiin suuria sovituksia, ja niinpä Joulupukin maassakaan ei ole säästetty jousissa ja puhaltimissa.

Erkki Liikanen oli noussut 70-luvun puolivälissä suureen suosioon ja hän oli kolmena vuonna peräkkäin Syksyn sävelessä yleisön suosikki lauluillaan Evakkoreki (1975), Jokkantii (1976) ja Kolmen konstin timpermanni (1977). Liikanen oli levyttänyt Syksyn sävel -hittinsä Discophon-levy-yhtiölle, mutta 1978 hän siirtyi Finnlevyn artistikaartiin. Soivalla joulumaalla Liikanen on jättänyt kuplettihumoristin roolin sivuun. Hän esittää itse kirjoittamansa sympaattisen laulelman Joulu metsämaille saapui, jossa muistellaan haikeana lapsuuden jouluja maaseudun rauhassa.

Päivi Paunu, Päivi Karppanen ja
Titta Jokinen muodostivat Mirumarun.

Mirumaru-trion muodostivat Päivi Paunu, Titta Jokinen ja Paula Karppanen. Trion alkuperäisenä ideana oli mukailla 1930- ja 40-lukujen amerikkalaisia tyttötrioja. Mirumarun esikoisalbumi vuodelta 1977 sisälsikin suomenkielisiä versioita vanhoista ikivihreistä. Seuraavana vuonna Mirumaru alkoi esittää ajanmukaisempaakin musiikkia. Alkuvuodesta 1978 he kilpailivat euroviisukarsinnoissa Antti Hyvärisen pop-sävellyksellä ABC ja vuoden aikana he levyttivät muun muassa suomenkieliset versiot Baccaran diskohiteistä Darling (Haavein) ja Parlez-vous français (Tää me osataan). Joulualbumilla Mirumaru on saanut tulkittavakseen tanskalaisen Nisse-polkan. Myös tähän – kuten niin moneen muuhunkin – joululauluun suomenkielisen tekstin on runoillut aikoinaan Saukki. Laulun levytti alun perin Jorma Ikävalko vuonna 1953. Soivalla joulumaalla Nisse-polkka on saanut Olli Heikkilän käsittelyssä ajanmukaisen diskopoljentoisen sovituksen, joka toimii hämmästyttävän hyvin. Taustalla hekotteleva lapsikuoro tuo levytykseen oman lystikkään lisänsä. Mirumarun tarina ei enää jatkunut vuoden 1978 jälkeen. Trio ehti julkaista lyhyen historiansa aikana kaksi albumia ja yhteensä 28 levytystä. Päivi Paunu, joka oli Mirumarun perustamisen aikoihin levyttänyt viimeiset soololevytyksensä, vetäytyi tämän jälkeen julkisuuden valokeilasta.

34-vuotiaan konkarin ja 18-vuotiaan
missin yhteistyö herätti alun perin
hämmennystä, mutta kansan syvät
rivit ottivat duon avosylin vastaan.
Vuosina 1977-78 Danny & Armi oli
Suomen suosituin hittiduo.

70-luvun viimeisinä vuosina Suomen ylivoimaisesti suosituin duo oli Danny & Armi. Duon ensimmäinen yhteislevytys Tahdon olla sulle hellä vuodelta 1977 kohosi yhdeksi koko vuosikymmenen suosituimmaksi iskelmäksi ja se oli kokonaiset neljä kuukautta Suomen listaykkösenä. Ykkössijalta sen syrjäytti Dannyn ja Armin seuraava hitti Kaiken sulle antaisin. Suomen iskelmätaivaalla alkoi Dannyn ja Armin myötä varsinainen hellyysbuumi. Suurhitin siivittämänä Dannyn albumi Tahdon olla sulle hellä myi timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 äänitettä. Vuonna 1978 ilmestyi Dannyn ja Armin ensimmäinen yhteisalbumi, joka sekin myi nopeasti kultaa. Esikoisalbumilla kaikki Dannyn ja Armin levytykset ovat Veikko Samulin säveltämiä ja Juha Vainion sanoittamia. Hittikaksikko kynäili myös Soivalle joulumaalle joululaulun, joka jatkoi duolle ominaista hellyyden ilosanomaa. Joulu ainainen muistutti, että paras mahdollinen joululahja on toiselle kuuluminen ja läheisyys: "Jos vain toisillemme tunteen voimme suoda lämpöisen, silloin joulu voisi olla ainainen." Laulu kuulostaa aivan samanlaiselta kuin Dannyn ja Armin aikaisemmat hitit Samuli-sovituksineen ja naukuvine kitarasoundeineen. "Sillä tärkeintä on maailmassa kaunis ystävyys, siihen liittyy myöskin lämmin läheisyys." Puolustetaanko sanoituksessa friends with benefits -mentaliteettia? Tämä ehkä aikuisempaan makuun suunnattu laulu erottuu sanoituksensa puolesta melkoisesti muista Soivan joulumaan kappaleista, mutta olisi ollut levy-yhtiöltä suorastaan haaskausta olla hyödyntymättä vuoden kuumimman hittiduon potentiaalia.

Kurioisiteettina mainittakoon, että jos Joulu ainainen vaikuttaa kornilta, niin kuunnelkaapa Dannyn ja Armin toista joululaulua Jouluaattona vasta vuodelta 1994. Se se vasta järkyttävän korni onkin.

Dannyn ja Armin pikkupervoilun jälkeen ääneen pääsee persoonallisesta "romani-vibratosta" tunnettu Merja Rantamäki, joka kuului Toivo Kärjen viimeisiin suojatteihin ennen kuin maestro syrjäytettiin eläkkeelle 70-luvun viimeisinä vuosina. Merja Rantamäen 70-luvun levytyskappaleissa oli huomattavasti enemmän vaikutteita perinteisestä iskelmä- ja tanssimusiikista kuin muilla aikansa finnhits-hittinimillä. Rantamäki levytti runsaasti Kärjen sävellyksiä ja esimerkiksi saman vuoden syksyllä hän sijoittui Syksyn sävelessä neljänneksi Kärjen sävellyksellä Sinne. Kärki on säveltänyt myös tällä albumilla kuultavan Rantamäen esittämän Pohjolan joulun. Juha Vainion sanoitus on nimensä mukaisesti ylistys Pohjolan joulutunnelmalle, jonne päästyään saa vasta kokea oikean joulun. Sympaattinen mutta ehkä hivenen vanhahtava uusi joululaulu.

Soivalla joulumaalla kuultiin Saukin
ja Pikkuoravien comeback.

Soivan joulumaan mielenkiintoisimpiin esityksiin lukeutuu ehdottomasti kolmastoista raita Pikkuoravien hyppyrilinko. Kyseessä on legendaaristen Saukin ja Pikkuoravien comeback pitkän levytystauon jälkeen. Saukki ja oravahahmot Nestori, Simeoni ja Elmeri ikuistivat vuosina 1959–1964 toistakymmentä levytystä. Inspiraationa Saukille ja Oraville toimi Ross Bagdasarianin luomien maaoravien eli Alvin and the Chipmunksien "vinkuääninen" hittilevytys The Chipmunk song (Christmas don't be late). Laulusta päätettiin laatia suomenkielinen versio. Saukki kirjoitti käännöksen nimeltään Pikkuoravien joululaulu ja Eino Virtanen lauloi oravien osuuden, joka liitettiin äänitykseen nopeutettuna ja kolmiäänisenä. Pikkuoravien projekti on siis alkanutkin alun perin jouluaiheisella musiikilla. Levytys osoittautui menestykseksi, ja kun studiossa oli ollut äänityssession aikana niin hauskaa, Saukki ja Virtanen innostuivat kynäilemään lisää lauluja Pikkuoraville. Pikkuoravien laulujen sovittajana ja musiikillisena vastaavana toimi Jaakko Salo. Vuoden 1964 jälkeen Saukki ja Pikkuoravat vierailivat lapsitähti Mari Laurilan singlellä vuonna 1970. Kahdeksan vuotta myöhemmin valmistui viimeinen Saukin ja Pikkuoravien levytys, kun Soivalle joulumaalle levytettiin Pikkuoravien hyppyrilinko. Olisikin äärimmäisen mielenkiintoista tietää, miksi Pikkuoravat herätettiin henkiin vielä kerran juuri tätä projektia varten. Syynä saattoi mahdollisesti olla albumin kytkökset Tarvajärveen. Niilo Tarvajärvi esiintyi vuonna 1960 Saukin ja Oravien kuunnelmahupailussa Palapelipossu. Ehkäpä Saukki ja laulun säveltäjä Jaakko Salo halusivat olla mukana projektissa, jonka tarkoituksena oli jeesata vanhaa kaveria? Tai ehkäpä kaverukset halusivat muuten vain vielä kerran muistella nostalgisia Pikkuorava-äänityksiä. Pikkuoravien hyppyrilingon myötä Sauvo "Saukki" Puhtila, joka oli 1950- ja 60-lukujen vaihteessa kirjoittanut suomenkielisiä sanoituksia lukuisiin klassikoiksi muodostuneisiin joululauluihin, sai oman osuutensa tällä ikimuistoisella kokoelmalla. Pikkuoravien hyppyrilinko on mielenkiintoinen valinta joulualbumille senkin vuoksi, että talvisesta iloittelusta kertovalla laululla ei ole oikeastaan mitään tekemistä joulun kanssa. Pikkuoravat olivat kuitenkin levyttäneet jouluisen esikoislevytyksensä lisäksi vuonna 1964 kaksi sikermää tuttuakin tutummista joululauluista, joista useimmat ovat Saukin itsensä tekstittämiä: Pikkuoravien joulupotkuri 1, Pikkuoravien joulupotkuri 2.

Kisu Jernström oli kuulunut pitkään EMIn artistikaartiin ja levyttänyt sinne kaikki 70-luvun suuret hittinsä. Vuonna 1978 hän vaihtoi levy-yhtiötä Scandiaan, minkä seurauksena hän pääsi osallistumaan Soivaan joulumaahan. Kisun kappaleena albumilla on Petteri Punakuono, jonka Kassu Halonen on sovittanut omaperäiseksi reggae-versioksi.

Päivi Kautto-Niemi oli diskomusiikin
ylipapitar Suomessa 70-luvun lopulla.

Viimeisenä artistina levyllä esiintyy Päivi Kautto-Niemi, joka muistetaan lukuisista diskolevytyksistään. Kun 70-luvun jälkipuoliskolla diskomusiikki nousi valtaisaan suosioon, levy-yhtiöille tuli tarve löytää artisteja, jotka profiloituisivat nimenomaan diskomusiikin esittäjiksi. Päivin läpimurtolevytykset vuodelta 1977 olivat molemmat diskoversioita vanhoista ikivihreistä: Sunny ja Liljankukka. Myöhempinä vuosina Kautto-Niemen käsittelyssä monet iskelmäsuosikit, kuten Tulenliekki, Surujen kitara ja Saanhan viimeisen tanssin vääntyivät diskoasuun. Soivalla joulumaalla Päivin diskomentaliteetti on kuitenkin siirretty syrjään, sillä Irving Berlinin ikiklassikkoa Valkeaa joulua ei hennottu ajanmukaistaa, vaan Esa Niemisen sovittama versiointi on hyvinkin traditionaalinen iskelmä. Kautto-Niemi on lahjakas tulkitsija, joten hänen levytettäväkseen tarjottiin sävellys, jonka tulkitseminen vaatii enemmän laulullista osaamista kuin muut tämän kokoelman kappaleet. Luonnollisesti Päivin tulkinta nyt ei vedä vertoja esimerkiksi Bing Crosbylle tai Frank Sinatralle, mutta levytys on sopivan tyylikäs lopetus tasokkaalle joulualbumille.

Viimeisenä raitana kuullaan jälleen Kulkuset ja nyt soolo-osuuksia ovat saaneet muutkin kuin Danny & Armi. Jopa Pikkuoravat pääsevät ääneen. Laulun lopussa Joulumaan tähtikaartin artistit toivottavat kuuntelijoille hyvää joulua.

Soivan joulumaan alkuperäinen LP-painos sisälsi hauskan seurapelin
nimeltään Löydä joulumaa.

Soiva joulumaa julkaistiin vuoden 1978 joulumarkkinoille. Joulukuussa 1978 se oli Suomen 16:ksi ostetuin albumi. Listoille albumi palasi seuraavan vuoden joulukuussa, jolloin se noteerattiin Mitä Suomi soittaa -listan sijalla 19. Vaikka albumi ei mikään listahirmu ollutkaan, sitä myytiin joulun 1978 aikana kultalevyyn oikeuttava määrä. Tilastojen mukaan levyä on tähän päivään mennessä myyty kunnioitettavat 42 600 äänitettä. Soiva joulumaa osoittautui vuosien saatossa iskelmänharrastajien keskuudessa todelliseksi kulttiklassikoksi. 1980-luvun jälkipuoliskolla Fazer julkaisi albumin uudestaan LP:nä ja C-kasettina nimellä Soiva joulumaa – 16 kivaa joululaulua. Vuonna 1988 albumi julkaistiin ensi kertaa CD-formaatissa. Tämän CD-julkaisun painosmäärä oli ilmeisesti hyvin pieni, sillä se muodostui keräilyharvinaisuudeksi. Vuonna 2010 Warner Music Finland ilahdutti iskelmänharrastajia suunnattomasti julkaisemalla Soivan joulumaan CD:nä alkuperäisillä kansilla. Alkuperäisen LP-painoksen sisältävä lautapeli ei kuitenkaan ymmärrettävistä syistä mahtunut CD:n kansilehteen.

Soivan joulumaan ensimmäinen
CD-painos julkaistiin 1988.

Soiva joulumaa on tyylipuhdas finnhits-aikakauden joululevy, joka on jäänyt monien suomalaisten mieliin. Albumin uusista joululauluista ylivoimaisesti tunnetuin on Joulumaa, mutta muitakin lauluja (Kukkurinmäen joulupolkka, Hajamielinen joulupukki, Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan) ovat vuosien saatossa versioineet muun muassa tenavatähdet ja lapsikuorot erinäisille joululevyille. Erkki Liikasen Joulu metsämaille saapui levytti Arja Koriseva joulualbumilleen vuonna 1991.

Retrospektiivisestä näkökulmasta olisi kiinnostavaa spekuloida, miksi juuri nämä 14 finnhits-esiintyjää päätyivät tälle levylle. Tai oikeastaan pitäisi varmaankin puhua 13:sta finnhits-esiintyjästä, sillä Saukkia ja Oravia nyt ei voi mitenkään mieltää tämän "tyylilajin" edustajiksi. Soivalla joulumaalla esiintyvät ainoastaan Finnlevyn ja Scandia / Finndiscin artistit, mikä tietenkin rajaa useammat 70-luvun tähtinimet pois. Esimerkiksi Tapani Kansa ja Lea Laven levyttivät CBS:lle, Marion EMIlle ja Paula Koivuniemi PSO:lle. Vuonna 1978 perustettiin uusi levy-yhtiö Levytuottajat, jonne finnlevyläisistä siirtyivät Irwin Goodman, Kai Hyttinen ja Hanne, minkä vuoksi kukaan heistäkään ei ole mukana älppärillä.

Pohdittaessa ketkä muut artistit olisivat mahdollisesti voineet esiintyä albumilla on siis keskityttävä Finnlevyn ja Scandian artisteihin. Yksi nimi, joka tulee välittömästi mieleen, on Kari Tapio. Kari Tapio oli vasta muutamaa vuotta aikaisemmin noussut suureen suosioon hittikappaleillaan Laula kanssain, Viisitoista kesää ja Kaipuu. Kari Tapio oli albumin ilmestymisen aikoihin erittäin suosittu tuore nimi, kuten monet muutkin Soivan joulumaan esiintyjät. Finnlevyn artistikaartista mieleen juolahtaa Frederik, mutta kenties levy-yhtiössä ajateltiin, ettei machoimagoinen Reetu ollut tuolloinkaan kaikkein uskottavin joululaulujen esittäjä. Levyltä puuttuu myös Fredi, joka oli yksi vuosikymmenen suurimpia hittinimiä. Fredin versioitavaksi olisi voinut antaa kernaasti hieman haastavammankin jouluklassikon. Saman voisi todeta myös Pepe Willbergistä. Toisaalta ehkäpä levy-yhtiön mielestä Fredin osalta joululevytysten kiintiö oli täyttynyt, sillä edellisen vuoden jouluksi Fredi oli levyttänyt oman joulu-LP:nsä Joulu, joulu on taas. Kenties sellaisetkin vuosikymmenensä suositut esiintyjänimet, kuten Jukka Raitanen tai Juhani Markola – molemmat vielä levyttivät Finndiscille – olisivat voineet tuoda panoksensa albumille. Finndiscin tähtiartisti Anneli Sari, joka oli sijoittunut saman vuoden Syksyn sävelessä hienosti toiseksi, taisi kuitenkin edustaa artistiprofiililtaan liian sofistikoitunutta tyyliä tällaiselle kepeälle joululevylle. Soivan joulumaan artistikaarti painottuu hyvin vahvasti pop-iskelmään, joten Scandian rock- ja underground-levymerkin HI-HATin artistien panosta albumille ei kaivattu. Syksyn sävel -voittaja Mikko Alatalo ei siis vielä Soivalla joulumaalla päässyt laulamaan Harmaasta joulusta. Juice Leskisen joululauluja ei kuitenkaan tarvinnut odottaa enää kovinkaan kauan, sillä vuonna 1980 ilmestyi hänen jouluälppärinsä Kuusessa ollaan. Finnlevylle levyttänyt Maarit oli kaupallisen uransa huipulla Jäätelökesän ja Siivet saan -albumin ansiosta, mutta hänenkin profiilinsa taisi olla aivan liian rock ja epäkaupallinen joululevylle, ja tuskinpa tinkimätön taiteilijatar olisi kokenut olevansa mukavuusalueellaan suureen yleisöön vetoavalla älppärillä.

Lähteet

Kirjallisuus:

Katri Helena – Tähtenä taivaalla (2003) toimittanut Irja Hämäläinen. Otava, Helsinki.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Tuunainen Petri (2005) Armi Aavikko 1958–2002. Kustannusosakeyhtiö Kirjastudio, Helsinki.

Verkkolähteet:

KenNetin viihdetietokanta: Ne Ainoat Oikeat Pikkuoravat.
http://www.kennetti.fi/saukkijaoravat.html

Aiheesta muualla

YLE Elävä arkisto: Joulumaan rakentaminen pysähtyi v. 1987

Kuukauden levyartikkeli: Juha Vainio – Viiskymppisen viisut (Fazer Finnlevy, 1991)

Huhtikuun levyartikkeliksi valikoitui kansantaiteilija Juha Vainion viimeiseksi jäänyt soololevy, jonka kappaleet ovat jääneet valitettavan vähälle huomiolle, vaikka mestarisanoittajan kynä on terävämpi kuin koskaan aikaisemmin.

Juha Vainion sooloura voidaan karkeasti yleistäen jakaa kahteen eri vaiheeseen. 1960-luvulla hän oli kupletti- ja protestilaulaja, joka rikkoi sovinnaisuuden rajoja ja jonka laulujen aiheet keskittyivät kovin usein alkoholiin – tavalla tai toisella. 1980-luvun lähestyessä korkki meni lopullisesti kiinni ja samoihin aikoihin alkoi Juha Vainion uran "seesteinen" loppuvaihe, jolloin syntyi klassikkoa klassikon perään: Albatrossi, Kotkan poikii ilman siipii, Vanhojapoikia viiksekkäitä, Sellaista elämä on, Yksinäinen saarnipuu... Auktoriteettien ja byrokraattien nälviminen muuttui lempeäksi ja empaattiseksi kanssaihmisten vaikeuksien myötätuntoiseksi ymmärtämiseksi.

Toki täytyy muistaa, että edellä usein esitetty näkemys vetää mutkia suoriksi. Juha teki jo 1960- ja 70-luvuilla hyvinkin herkkiä ja koskettavia lauluja (esim. Ei maha mittää, Kaunissaari, Terveiset kotiin, Mikset jätkä itke) ja huumori säilyi hänen levytyksissään loppuun asti. 1980-luvulla hänen pitkäsoittojensa sisältö koostui sekä koskettavista tarinoista että humoristisista hyväntuulisista lauluista.

1980-luvulla Juha Vainiolta julkaistiin kolme pitkäsoittoa: Albatrossi ja sorsa (1981), Sellaista elämä on (1983) ja Elämää ja erotiikkaa (1985). Pitkäsoitot koottiin siten, että osa kappaleista oli jo julkaistu aikoinaan vuosien varrella singleinä ja osa kappaleista tehtiin varta vasten albumia varten. Esimerkiksi Albatrossin ja sorsan (1981) varhaisimmat kappaleet oli levytetty jo syksyllä 1979, kun Junnu pyrki Syksyn sävel -kilpailuun kappaleella Veljet keskenään. Juha on tuskin tässä vaiheessa miettinyt aloittavansa uuden albumikokonaisuuden kokoamista. Kappaleita saattoi ilmestyä singleinä kuusi tai kahdeksankin, ja loput laulut kirjoitettiin täydentämään kokopitkää LP-levyä.

Elämää ja erotiikkaa -LP:n (1985) jälkeen Juha Vainion sooloura jäi hieman taka-alalle. Vainio kirjoitteli edelleen todella aktiivisesti tekstejä iskelmälaulajille. Eräänlaisena esimerkkinä Vainion työtahdista voi mainita vuoden 1988 Syksyn sävel -kilpailun, jonka 12 kilpailukappaleesta peräti neljä on Vainion sanoittamia. Muille artisteille laaditut sanoitukset veivät niin paljon aikaa, ettei omaan laulu-uraan ehtinyt paneutua riittävästi.

Syksyksi 1990 Juha Vainio perheineen oli suunnitellut merkittävää elämänmuutosta. Vainioiden perhe muuttaisi Sveitsiin, Gryonin kylään. Vaikka haastatteluissa Juha lupasi edelleen jatkavansa töiden tekemistä Sveitsistä käsin, hän kuitenkin halusi tehdä "tilit selviksi" ennen muuttoa. Niinpä syksyllä 1990 hän järjesti jäähyväiskiertueen ja halusi saada uuden albumikokonaisuuden valmiiksi. Pitkäsoiton nimeksi annettiin Viiskymppisen viisut.

Juha Vainion viimeiseksi jääneen albumin varhaisin levytys äänitettiin jo syksyllä 1987. Levytys oli Rajaseudun rambo, jolla Vainio osallistui Syksyn sävel -kilpailuun. Tuloksena oli mukava kolmas sija ja tunnustus lehdistön suosikkina. Rajaseudun rambo -singlen b-puolella julkaistiin kaksi vuotta vanhempi kappale Laihian keikka, joka sisältyi jo Elämää ja erotiikkaa -albumille.

Vuonna 1988 ilmestyi yksi single: Ookko käynny oopperassa / Mies itäsaariston. Seuraavana vuonna julkaistiin single Viiskymppisen viisu / Kaiken yllä aarnikotka liitää, ja vuoden 1990 singleltä löytyvät kappaleet Santalahteen uudestaan / Entiset merimiehet. Vainion sooloura tarkoitti 1980-luvun jälkipuoliskon hiljaisena aikana siis single per vuosi -tahtia. Viiskymppisen viisut -albumin 12 kappaleesta seitsemän oli julkaistu aikaisemmin edellämainituilla singleillä ja loput viisi valmistettiin varta vasten albumia varten. Levyn tuottaja Jaakko Salo on kertonut, että Junnulla oli "merkillinen vimma" saattaa levynsä valmiiksi (Ikävalko 1998, 280; Salo 1996). Viimeisten laulujen ääniraidat on purkitettu jäähyväiskiertueen välipäivinä, vain muutamia päiviä ennen Juhan Sveitsiin muuttamista. Kiertueen viimeinen esiintyminen koitti Kotkassa 12. lokakuuta 1990. Junnun lauluosuudet äänitettiin ennen viimeistä konserttia, mutta albumin viimeistely jäi tietenkin vielä tuottajien ja miksaajien hoidettavaksi. Juha Vainio ei ehtinyt asua Sveitsissä kuin muutaman viikon. Hän menehtyi 29. lokakuuta 1990 varhain aamulla sydänkohtaukseen. Hän ei nähnyt viimeisen levynsä ilmestymistä. Albumi julkaistiin vasta alkuvuodesta 1991.

Juha Vainion viimeiseksi jäänyt albumi Viiskymppisen viisut on kokonaisuutena hyvin samanlainen kuin hänen 1980-luvun pitkäsoittonsakin: mukana on yhtä lailla herkkiä ja koskettavia lauluja kuin reippaampia ja humoristisia ralleja. Toisaalta levyllä on havaittavissa Juhan 80-luvun tuotantoon verrattuna enemmän yhteiskunnallista kritiikkiä. Vainion kynä on teroitettu äärimmäisen teräväksi ja hän ivailee taitavasti suomalaisen yhteiskunnan ilmiöitä.

Viiskymppisen viisut on ensimmäinen Juha Vainion pitkäsoitto, joka julkaistiin
vinyylin ja C-kasetin lisäksi uudessa CD-formaatissa.

Viiskymppisen viisut kiteyttää hienosti koko Juha Vainion 25-vuotisen uran. Levyllä ovat mukana nimittäin useat Junnun uraan merkittävällä tavalla vaikuttaneet avainhenkilöt. Säveltäjien joukossa on Erik Lindström, Junnun "löytäjä", joka ennakkoluulottomana miehenä kiinnitti 1960-luvulla Vainion levy-yhtiöönsä ja sävelsi hänen ensimmäiset menestyshittinsä. Niin ikään Toivo Kärjen nimi löytyy tekijätiedoista, joskaan hän ei suinkaan säveltänyt levyä varten uutta laulua, vaan hänen 1970-luvun sävellyksestään levytettiin uusi versio. Kappaleita ovat säveltäneet myös kotkalaismuusikko Reijo Lehtovirta, jonka kanssa Junnu teki runsaasti yhteistyötä 1970-luvulla, sekä Reino Markkula, jonka sävellyksiin Juha kirjoitti sanoituksia, tunnetuimpina esimerkkeinä Sä kuulut päivään jokaiseen, En päivääkään vaihtaisi pois ja vuoden 1978 Syksyn sävelessä toiseksi sijoittunut Luonnonlapset. Luonnollisesti Juhan 1980-luvun laulujen tuottajat ja sovittajat Markku Johansson ja Jaakko Salo ovat mukana albumin taustajoukoissa. Kolmessa levytyksessä kuoro-osuudet laulaa kotkalainen Hyvän Tuulen Laulajat, jonka kanssa Juha oli tehnyt säännöllistä yhteistyötä vuodesta 1980 lähtien. Albumilla vierailee myös Reijo Tani, Juhan hyvä ystävä Fennian keisarikunnasta, joka aikoinaan 1960- ja 70-luvuilla levytti Junnun kuplettisanoituksia, tunnetuimpana esimerkkinä vuonna 1967 ikuistettu legendaarinen Seuramatkat. Tani esiintyy monissa Junnun 1960-luvun levytyksissä: hän vastaa muun muassa Poliisi-kappaleen ääntelytehosteista ja imitoi laitapuolen kulkijaa Vanha salakuljettaja Laitinen -kappaleen puheosuudessa ("Tässä vaiheessa aina tipun..."). Viiskymppisen viisut -albumilla erityisen mielenkiintoista on Tanin ja Lindströmin mukanaolo. Reijo Tani ei ollut tehnyt yhtään levytystä vuoden 1977 jälkeen, joten tällä levyllä hän palasi takaisin studioon 12 vuoden tauon jälkeen. Lindström taas ei ollut säveltänyt useaan vuoteen aktiivisesti sävellyksiä kevyen musiikin esittäjille.

Albumin tunnetuin kappale on aloitusraita ja otsikkokappale Viiskymppisen viisu, jonka Juha levytti täytettyään 50 vuotta. Se on oikeastaan ainoa levyn lauluista, joka on jäänyt elämään, eikä sitäkään voi luokitella lähimainkaan Juha Vainion tunnetuimpien levytysten joukkoon. Laulu on kuitenkin usein esillä 50-vuotissyntymäpäivien yhteydessä ja etenkin laulun kertosäkeistön oivaltava ilmaisu "nuoruus on lahja, mutta vanheneminen on taidetta" on sanonta, joka on jäänyt elämään laulun kontekstin ulkopuolella. Jari Heinonen on havainnut, että siinä missä kahdeksan vuotta aikaisemmin levytetyssä Matkalla pohjoiseen -kappaleessa suhtaudutaan humoristisesti ikääntyvien miesten elämänmuutoksille, Viiskymppisen viisussa ikääntymistä kuvataan arvostavasti (Heinonen 1997, 185).

Kakkosraita Kirje palmurannalta on vahvan yhteiskuntakriittinen. Levytyshetkellä Suomessa oli alkanut lama ja taloudellinen ahdinko oli läsnä monen kansalaisen arjessa. Kappaleessa on ivallinen, jopa hieman makaaberi, lähestymistapa Suomen taloudelliseen tilanteeseen. Kertoja on haaksirikkoutunut kaukaiselle aurinkorannalle, jossa ei tunneta rahaa ja jokaisella jätkällä on velaton maja. Kirjeessään kertoja kysyy ironisesti, onko Suomessa asiat paremmin, "tänne uutisia kun kuulu ei". Kieltämättä nykyään laulun sanoituksen tietyt sanavalinnat kalskahtavat harmillisen eksotisoivilta ja jopa kolonialistisilta (koska laulunkertojahahmo on "ainut vaaleanahkainen", hänet on ylennetty palmurannan yhteisön päälliköksi), mutta sekin kuvastaa eräällä tavalla aikansa asenteita 1990-luvun alkuvuosilta.

Levyn A-puolen herkkiä lauluja ovat Kauan sitten ja Entiset merimiehet. Kauan sitten on Toivo Kärjen sävellys, jonka Juha levytti ensimmäisen kerran jo 1971. Sanoitus käsittelee erästä Vainion laulujen vakioaihetta eli maaseudun autioitumista. Laulu ei ilmestyttyään 1970-luvulla herättänyt juuri minkäänlaista huomiota, mutta laulu oli Vainiolle itselleen hyvin tärkeä, ja hän halusi päivittää sen Hyvän Tuulen Laulajien myötäilemänä. Lopputulos onkin ehdottomasti ensimmäistä levytystä onnistuneempi.

Pekka Nissilä on todennut osuvasti eräästä Vainion 70-luvun herkästä laulusta, ettei sellainen musiikkityyli "kaikesta huolimatta tunnu vielä oikein täysin olevan Vainion 'juttu'; näiden aika koitti myöhemmin" (Nissilä 2008). Näkemyksen voi helposti allekirjoittaa: monet Vainion 60- ja 70-lukujen herkistä lauluista ovat visusti vaipuneet unholaan. Vasta 80-luvulla Juha Vainion muutettua musiikkityyliään "seesteisemmäksi" hitaat laulut alkoivat menestyä. Selityksenä saattaa olla laulutavan muutos. Laura Henriksson on Juha Vainio -tutkimuksessaan havainnut, että Vainion laulutapa muuttui huomattavasti uran aikana. 1960- ja 70-lukujen levytyksissä Vainio lauloi usein "tehdyllä", suorastaan teennäisen korostetulla äänellä korostaakseen laulujen humoristista vaikutusta. Niinpä Vainio lauloi myös varhaiset herkät kappaleet hyvin paatoksellisesti ja jyhkeämmin sanoja tarkkaan artikuloiden. 1980-luvun alkaessa Vainio muutti laulutyyliään pehmeämmäksi ja lempeämmäksi. (Henriksson 2009, 94, 102–104, 106) Täten myös haikeiden balladien laulutapaan tuli sellaista junnumaista "herkkyyttä", mikä on ominaista hänen tunnetuimmille rauhallisille kappaleille (kuten esim. Kotkan poikii ilman siipii tai Yksinäinen saarnipuu). Myös Kauan sitten toimii koskettavammin vuonna 1990 lempeästi laulettuna kuin 1971 paatoksellisesti tulkittuna. Sovituskin on uudemmassa versiossa alkuperäistä harmonisempi: pääosassa loistavat Jari Lappalaisen viulu ja mandoliini sekä sovittaja Jaakko Salon haitari.

Entiset merimiehet on mielenkiintoinen levytys, sillä Juhalla ei ole osaa eikä arpaa sävellyksen saati sanoituksen suhteen. Sävellys on syntynyt Raimo Roihan kynästä ja sanoitus on Aappo I. Piippon käsialaa. Laulu sopii silti erittäin hyvin Junnun repertuaariin. Laulun aihe on hyvin "junnumainen" – "kotkanpoikii"-tyylinen koskettava kuvaus päähänpotkitusta kansanosasta: entiset laivaston työntekijät eivät ole pysyneet muuttuneen maailman kyydissä, minkä seurauksena he syrjäytyvät, alkoholisoituvat tappaen aikaansa Haminassa torin reunalla ja muistelevat entisiä loiston aikoja – muun muassa menneiden vuosikymmenien lakkokenraalia Niilo Wälläriä, joka toistuvasti uhkasi pysäyttää Suomen talvimerenkulun. Sanoituksesta kuitenkin kuulee, ettei sanoittajamestari ole itse asialla. Vaikka tekstissä on paljon Junnun biiseille ominaisia nokkelia loppusointuja (noituu / alkoholisoituu), sanoitus ei ole teknisesti yhtä napakka kuin Vainion itsensä sanoittamat kappaleet. Laulun kohokohta on ehdottomasti sen loppu, jota kuunnellessa on potentiaalia kylmiin väreisiin. Kappaleen kertosäkeistö on ytimekäs mutta komea. Siinä Hyvän Tuulen Laulajat laulavat: "Sellainen on meininki / mahtava on maininki / lastuina se meitä kuljettaa". Vainio ei itse laula kertosäkeistöissä kuin aivan laulun lopussa, jossa hän yhtyy kuoron lauluun säkeessä "lastuina se meitä kuljettaa". Pieni sovituksellinen jippo, jossa Vainion koruton ääni ja koskettava tulkinta yhtyy jylhään kuorolaulantaan, luo yllättävän koskettavan vaikutelman, jota on tässä sanoin vaikea selittää. Kuunnelkaa itse.

Albumin B-puoli alkaa myös kaihoisissa tunnelmissa. Reino Markkulan säveltämä Valtavaaran valssi on tiedettävästi viimeinen kappale, jonka Juha Vainio kävi levyttämässä. Surumielisessä valssissa käsitellään Juhalle tärkeää luonnonsuojelu-aihetta. Valtavaaran koskemattomassa luonnossa on muuttumaton lumous, joka koskettaa laulun kertojahahmoa aina, vaikka elämäntilanteet vaihtelevat. Valtavaara sijaitsee Kuusamossa ja on toki luonnollista, että laulun paikkakunta mainitaan tekstissä, mutta laulusta tulee väistämättä mieleen viittaus erääseen Juha Vainion kaupallisesti menestyneimpään sanoitukseen, eli Dannyn Kuusamoon, joka nousi Suomen listaykköseksi huhtikuussa 1976. Tematiikka molemmissa sanoituksissa on samanlainen: vain Kuusamon koskemattomassa luonnossa laulun kertoja saa takaisin mielenrauhansa, jonka on vilkkaassa kaupunkielämässä menettänyt. Myös tässä levytyksessä Hyvän Tuulen Laulajat ovat mukana, ja heidän osuutensa on tietojen mukaan äänitetty vasta Juhan kuoleman jälkeen.

Juha Vainio sijoittui Syksyn sävelessä 1987
kolmanneksi kappaleella Rajaseudun rambo.

Kaihoisien laulujen jälkeen esitellään albumin humoristisemmat kappaleet. Rajaseudun rambo syntyi syksyllä 1987 kritisoimaan kaavailtua uutta videolakia, jota aikoinaan luonnehdittiin Euroopan ankarimmaksi. Videolaki muun muassa kielsi K-18-elokuvien levittämisen videokasetteina. Vainio tarttui ajankohtaiseen aiheeseen ja teki siitä erittäin junnumaisen kupletin kantrityyliin. Laulu puolustaa pienen ihmisen oikeutta kertomalla syrjäseudulla asuvasta Alvar Johanssonista, joka viihdyttää itseään katsomalla väkivaltaelokuvia. Vain sen vuoksi, että sattuu pitämään niistä. Junnu on taitavasti tuonut tekstiin kaksinaismoralistista suhtautumista, jossa väkivaltaa pidetään vähemmän vahingollisena kuin erotiikkaa. Laulun viimeisessä säkeistössä Alvar Johansson kaivaa lankkujen alta kätköstä kaikkein järeimmän videon, jota katsotaan silloin, kun "pilvet peittävät kuutamon". Video on Emmanuelle. Kohufilmien klassikko oli laulun ilmestymishetkellä jälleen ajankohtainen, sillä juhannuksen 1987 tienoilla Mainostelevisio oli lähettänyt elokuvan ensimmäistä kertaa Suomen televisioverkossa valtavan palauteryöpyn saattelemana. Aikoinaan harmitti, kun Syksyn sävel retro -tv-sarjassa tämä kappale sivuutettiin toteamalla, ettei sanoittajamestarikaan aina onnistunut, koska tästä laulusta ei tullut hittiä. Mielestäni, jos tarkoituksena on tehdä kupletti jostain ajankohtaisesta ilmiöstä, ei ole tarkoituskaan, että laulusta tulee ikivihreä. Rajaseudun rambo on toiminut esityshetkellään Syksyn sävelessä 1987 loistavasti, koska silloin videolakikeskustelu on ollut käynnissä kiivaimmillaan.

Juha Vainion lauluille oli ominaista aina tietynlainen herraviha ja korkeakulttuurin kritisointi. Nämä aspektit pääsevät valloilleen kappaleessa Ookko käynny oopperassa. Laulussa ehditään ottaa kantaa kolmeen oopperaan liittyvään ilmiöön, jotka olivat ajankohtaisia 1980-luvun lopulla. Ensinnäkin tuohon aikaan alkoi maailmankuulujen tenorien Luciano Pavarottin, Placido Domingon ja José Carrerasin suurkonserttibuumi, joka herätti hämmästystä. Toiseksi Vainio piikittelee pienille paikkakunnille, jotka yrittivät profiloitua korkeatasoisiksi järjestämällä "parempien ihmisten" tapahtumia. Laulussa puhutaan ironisesti "Junttilan juhlaviikosta". Kolmanneksi rallissa sivalletaan uuden oopperatalon ylikierroksilla käyneeseen julkiseen keskusteluun. "Vaan on se häpeä, kun mittavampaa läpeä / ei tapahtumapaikaksi oo taidenautinnon." Uusi oopperatalo valmistui lopulta valtavan kritiikin saattelemana vuonna 1992. Rakennushanke maksoi huomattavasti suunniteltua enemmän. Jari Heinosen referaatin mukaan "Vainio irvailee Helismaan hengessä herrojen (ja heidän naistensa) veronmaksajille kalliiksi käyville oopperaharrastuksille" (Heinonen 1997, 185). Kaikki tämä on tiivistetty alle kaksi ja puoli minuuttia kestävään kuplettiin. Ja kun kertosäkeistökin etenee niin mukaansatempaavassa humppapoljennossa, on todettava laulun olevan Vainion myöhäistuotannon ehdotonta parhaimmistoa.

Mutta sitten vuorossa on yksi omista suursuosikeistani. Kaiken yllä aarnikotka liitää. Laulu teki nimittäin allekirjoittaneeseen melkoisen vaikutuksen, kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Olen tosin jäänyt hieman yksin näkemykseni kanssa, sillä keskustellessani muiden Junnu-fanien kanssa en ole oikein koskaan saanut vastakaikua tämän laulun ylistämiselle. Onneksi sentään Jari Heinonen on luonnehtinut laulua "mainioksi" (Heinonen 1997, 185). Kappaleessa irvaillaan sarkastisesti kevyen musiikin näyttävää festivaalihumua aikana, jolloin jokaiseen pikkukyläänkin perustettiin jonkinlaiset kesäjuhlat. Vaikka laulussa lauletaan anonyymisti "Tuppukylän Suvisoitosta", laulussa viitataan selvästi Seinäjoen Tangomarkkinoihin. Kun tango soi niin painiseuran salissa kuin kylän keskusteltassa – ja raittiussihteerin keho taipuu notkeimmin. Itse olen lapsuudessani elänyt Tangomarkkinoiden kulta-ajan. 1990-luvulla kilpailu oli kesän kohokohtia: sitä seurattiin herkeämättä kesämökin televisiosta, Heikki Hietamies juonsi ja kilpailun jälkeen lukuisat kansankerrokset manasivat, kun Dimitri Sjöberg ei taaskaan voittanut. Tangomarkkinat oli 1990-luvulla todellinen suomalainen Ilmiö isolla iillä, jota ihmeteltiin jopa kansainvälisesti. Ulkomaalaiset dokumenttiryhmät saapuivat Seinäjoelle kuvaamaan tätä erikoista suomalaista menestystapahtumaa, jossa ihmiset tanssivat kaduilla tangoa. Tangomarkkinat nousivat vasta 90-luvun puolella suorastaan överiin suosioon, mutta Juha Vainio oli osannut jo vuonna 1989 kirjoittaa kappaleen, joka Tangomarkkinoiden kohdalla oli itse asiassa vielä ajankohtaisempi myöhemmin 1990-luvulla. Monitahoisessa laulussa kritisoidaan purevasti myös festivaalikansan kahtiajakautuneisuutta. Tavallinen kansa tanssii kadulla tangoa ja syö makkaraa, mutta eliitti pitää seuraa VIP-vieraille omissa tiloissaan, jossa tarjotaan boolia ja kunnanherrat juottavat kuvalehdistöä, jotta festivaalit saisivat suuren huomion. Tuppukylän festivaalit saavuttavat tavoitteensa, kun paikalle saapuu ministerin veli kuuluisan laulajan kanssa. Laulun nimi Kaiken yllä aarnikotka liitää viittaa silloiseen Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskiveen, joka aikoinaan lenteli helikopterilla Helsingin juhlaviikkojen yllä – eikä laskeudu alas kansan pariin edes tankkaamaan. Neljäminuuttinen tangopoljentoinen kappale on silkkaa verbaalista ilotulitusta. Vainion kynä on ihailtavan sarkastinen ja ivallinen olematta kuitenkaan tarpeettoman pahansuopainen tai ilkeä.

Santalahteen uudestaan tarjoaa näkökulman 1980-luvun lopulla vallinneeseen juppikulttuuriin. Kertojan lapsuusmaisema Santalahdessa on muuttunut nousukkaiden golfkeskukseksi. Äärimmäisen mielenkiintoista on, että Vainio teki Santalahden lomakylälle vuonna 1990 mainoslaulun Santalahteen takaisin. Laulujen sisältö on samanlainen: molemmissa laulun duunarikertoja näkee entisen rakastettunsa golfaavan Santalahden golfkentällä nykyisen tohtorimiehensä kanssa. Siinä missä Santalahteen takaisin -mainoskappaleessa kuitenkin keskitytään mainostamaan viihtyisää lomakylää, albumille päätyneessä Santalahteen uudestaan -kappaleessa näkökulma on huomattavasti kriittisempi. Lapsuusmaisema on turmeltunut, koska jupit haluavat päästä pelaamaan golfia. Kaikesta tästä kritisoinnista huolimatta Santalahdella sijaitsevan Kotkan Golf Centerin Mussalon golfkentän kaikki 18 väylää on nimetty Juha Vainion laulujen mukaan.

Oot maalainen -kappaleen sanoitus on merkitty Ilkka Vainion nimiin, mutta Junnun tiedetään rustailleen kappaleen viimeisen säkeistön. Sanoittajanvaihdoksen huomaa selvästi. Ilkka Vainion sanoittama osuus on töksähtelevämpää ja keskittyy lähinnä hassunhauskoihin loppusointuihin ("en ole enää juntti / vaan oikein kulman kuntti"). Teksti muuttuu heti sujuvammaksi viimeisessä säkeistössä ja saa myös hieman analyyttisempiä sävyjä. Siinä missä Ilen sanoittamissa säkeistössä maalta kaupunkiin muuttanut henkilö hämmästelee kulttuurisokkia, viimeisessä säkeistössä verrataan kaupunkilaisten elämää kerrostalossa mullikarjaan: molemmat elävät karsinoissa ja yhteisruokaloissa soi kalke kellojen. Vaikka Oot maalainen jatkaa tavallaan Juha Vainion maaltamuuttoa käsittelevien laulujen sarjaa, kappale on selvästi muihin albumin levytyksiin verrattuna kepeämpi ja pinnallisempi. Oikeastaan parasta antia on melkein Jaakko Salon näppärä sovitus: lajityyli on kantrivivahteinen, joka assosioituu helposti kuulijan mielessä maaseutuun ja maalaiselämään. Omanlaisensa ripauksen lauluun tuovat Sonja Lummen nuorekkaat "jee, jee"-taustalaulustemmat.

Levyn viimeinen raita on yksi Juhan kauneimmista balladeista ja koskettavimmista tarinoista. Markku Johanssonin säveltämä Mies itäsaariston vetää täysin vertoja esimerkiksi kovasti ylistetyille Yksinäinen saarnipuu tai Kotkan poikii ilman siipii -ikivihreille, ja toivoisinkin, että laulu "löydettäisiin" vielä joskus sen ansaitsemalla arvostuksella. Laulussa kertoja menee tapaamaan syysmyöhällä Haapasaareen vanhaa miestä, joka ei ole oikein vieläkään päässyt yli siitä, että hänen synnyinseutunsa, Tytärsaaret ja Seiskari, ovat rauhansopimuksessa päätyneet Neuvostoliitolle. Laulu on riipaisevan haikea, mutta Juha Vainio ei sorru ruikuttamiseen. Junnun raitistumisenjälkeiselle tuotannolle ominainen sydämellinen tunnelma vallitsee koko liki neliminuuttisen tuokiokuvan ajan. Sanoituksessaan hän luo eläväntuntuisen kuvan tunteikkaasta kohtaamisestaan saaressa asuvan äijän kanssa sumuisena syksyisenä iltana. Laulun onnistuneessa sovituksessa erityisesti flyygelitorvi ja mandoliini maalaavat hienosti kappaleen tunnelmaa. Teksti on myös hienon monivivahteinen: kuin ohimennen laulun loppupuolella kertoja mainitsee itäsaariston miehen olevan hänen "tyttärensä vaari" eli oma isä.

Silti, vaikka tässä on tullut ylistettyä Kaiken yllä aarnikotka liitää ja Mies itäsaariston -kappaleita, niin omalla tavallaan levyn kohokohta on sen kolmas raita Janatuinen svengaa jälleen, sävellys: Erik Lindström. Kuten Jaakko Salo on todennut: "on jotain suorastaan mystistä, että viimeisellä levyllään Juha palaa samoihin hulvattomiin tunnelmiin, mistä hän 60-luvulla aloitti". Juhannustanssit vuodelta 1965 oli Juha Vainion läpimurtohitti. Siinä Suomen kansalle esiteltiin haitaristi Janatuinen, joka olisi halunnut soittaa jatsia, mutta Suomen kansa vaati tangoa. Muutama kuukausi Juhannustanssien jälkeen ilmestyi kappale Jamit, jossa esiteltiin koko Janatuisen jatsiyhtye. Janatuinen, Ykä Kymäläinen, Dizzy Horttanainen ja Jaska Sasi painuivat jouluiltanakin autotalliin soittamaan jatsia, eikä rouva Kymäläinen voinut ymmärtää miesten jazz-intoa. Nyt 25 vuotta myöhemmin nämä Junnun ensihittien hahmot heräsivät uudelleen henkiin. Vaikka vuodet ovat vierähtäneet ja miehet vanhentuneet (Sasin Jaska on jo vanhainkodissa), niin edelleen he palaavat nuoruutensa tunnelmiin soittamalla autotallissa jatsia. Jazz-musiikin arvostus on 25 vuoden saatossa noussut ja siitä on osoituksena kappaleen loppu, kun rouva Kymäläisen ideoimana koko porukka lähtee Porin Jazzeille. Lopulta Rouva Kymäläisen "täytyy jotain alkaa ymmärtää". Mikä symbolinen arvo tällä laululla onkaan! Koko Junnun 25-vuotisen uran ympyrä sulkeutuu ja tarina saa onnellisen päätöksen. Jos kokoaisin Junnu Vainion tuotannosta kokoelmalevyn tai soittolistan, sen pitäisi ehdottomasti alkaa Juhannustansseista ja Jameista ja päättyä tähän lauluun.

Kaikki levyn 12 raitaa julkaistiin vuonna
1996 20 suosikkia -sarjan kokoelmalla.

Artistin menehtyminen on valitettavasti varmin tapa menestyä levymyyntilistoilla. Se nähtiin erityisen raadollisesti Tapio Rautavaaran kohdalla. Hän ei ehtinyt uransa aikana saavuttaa minkäänlaista kultalevyä mutta kuoleman jälkeen ilmestynyt kokoelma Reissumiehen taival (1979) myi maagiset 150 000 äänitettä. Vainion kohdalla tähän markkinarakoon iski marraskuussa 1990 julkaistu kokoelma Laulaja ja lauluntekijä, joka ylsi albumilistalla miltei kärkisijoille ja myi yli 50 000 äänitettä. Vainion pitkäsoitot eivät aikoinaan tavallisesti nousseet albumilistoille ja valitettavasti myös Viiskymppisen viisut ilmestyttyään alkuvuodesta 1991 koki saman kohtalon: levy ei saanut listamerkintää, eikä se ollut kovinkaan hääppöinen myyntimenestys. Juha Vainion kanssa samassa levy-yhtiössä työskennellyt Jaakko Karilainen on harmitellut: "Juhan omat levyt eivät myyneet mitenkään hyvin hänen elinaikanaan. Vasta kuoleman jälkeen niiden arvo ymmärrettiin." (Kotirinta 2002, 307) Juha Vainio on saavuttanut parhaat sijoituksensa Suomen albumilistalla hänen menehtymisensä jälkeen julkaistuilla kokoelmalevyillä.

Reijo Ikävalkon Juha Vainio -elämäkerrassa Täyttä elämää – Kotkan poikii ilman siipii (1998) tuodaan esille näkemys, jonka mukaan Viiskymppisen viisut -albumi saattoi olla suunniteltu tarkoituksella testamentiksi. Kirjassa viljellään useita anekdootteja, joissa uskotellaan Junnun aavistaneen, ettei elinpäiviä olisi enää paljon jäljellä. (Ikävalko 1998, 275–288) Vainio oli laatinut testamentin ja toistuvasti valitellut huonoa sydäntään ja rytmihäiriöitään. Kirjassa Jaakko Salo on pohtinut, että Vainion loppuunsuorittamisen tarve ja "merkillinen vimma" valmistaa albuminsa voisi kertoa siitä, että Junnu tiesi tekevänsä levyään kilpaa kuoleman kanssa. Tällainen näkökulma voisi osaltaan selittää sen, miksi levyn taustajoukkoihin on haalittu niin paljon henkilöitä, joiden kanssa hän oli vuosikymmenien saatossa tehnyt yhteistyötä.

Vaikka Juha Vainio on aina ollut ammattitaitoinen sanoittaja, nämä hänen viimeiset tekstinsä ovat jotenkin aivan erityisen teräviä ja nokkelia. Se herättää kaihoisan ajatuksen siitä, mitä kaikkea hän olisikaan vielä ehtinyt tehdä, jos vain olisi saanut elää pidempään. Laura Henriksson on tuonut esiin, että Juhan laulut luonnonsuojelusta olisivat saaneet uusia ulottuvuuksia ympäristötietoisuuden kasvamisen ja ilmastonmuutoksen myötä (Henriksson 2009, 222–223). Itseäni hykerryttää ajatus siitä, millaisia piikkejä Vainio olisi tehnyt oman nuoruuteni ilmiöistä. Kun Juha uransa varrella kritisoi kaikenlaista muodikasta musiikkia (Paras rautalankayhtye, Tangokauppias, Punk-humppa, Mies joka tapasi Dingon), voi vain miettiä minkälaisen reaktion esimerkiksi vuosituhannen vaihteessa menestyneet rap- ja hip hop -artistit olisivat aiheuttaneet.



Spotifyhin on ikävä kyllä päässyt lapsus, nimittäin raita numero 5 tarjoaa mainoskappaletta Santalahteen takaisin, vaikka siinä pitäisi olla Santalahteen uudestaan. Oikean laulun voitte kuunnella tästä.

Lähteet:

Kirjallisuus:

Heinonen Jari (1997) Katseita suomalaisuuteen – Vastarinta ja luopuminen suomalaisessa kansanomaisessa kulttuurissa. Esimerkkeinä Aleksis Kivi, Väinö Linna, Juha Vainio ja Irwin Goodman. Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy, Helsinki.

Henriksson Laura (2010) Aivan kuin mainingit sois – Juha Vainion laulujen äärellä. Kustannusyhtiö Tammi, Helsinki.

Ikävalko Reijo (1998) Täyttä elämää – Kotkan poikii ilman siipii. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Kotirinta Pirkko (2002) "Helismaan manttelinperijä" ei koskaan tavannut edeltäjäänsä. Teoksessa Gronow Pekka, Lindfors Jukka, Nyman Jake (toim.) Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Kustannusyhtiö Tammi, Helsinki.

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Nissilä Pekka: Juha Vainion kaikki levytykset 1963–1990. Juha Vainio – Legendan laulut 10CD-boksi (Warner 2008).

Salo Jaakko. 20 suosikkia – Viiskymppisen viisu (Fazer 1996).