Anita Hirvonen – Maitolavan prinsessa (Sonet / PolyGram, 1993)

Anita Hirvosen levytysura on ollut sen verran monivaiheinen, että hänen "paluu menestykseen" -albuminsa olisi yhtä hyvin voinut olla vuonna 1976 julkaistu Tänään, vuonna 1981 ilmestynyt Ovi sydämeen tai vuonna 2004 valmistunut Älä tule myöhään. Halusin kuitenkin nostaa kirjoituksen fokukseen Maitolavan prinsessa -albumin ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että se on mielestäni Anitan parhaimpia pitkäsoittoja. Artikkeli on samalla tarina pitkän linjan kansansuosikista, joka on kokenut lukuisat nousut ja laskut niin urallaan kuin yksityiselämässään. 1960-luvun kohujulkkis elpyi 1980-luvun alussa yhdeksi Suomen suosituimmaksi iskelmälaulajaksi. Hiljaisempien "iskelmän kriisin" vuosien jälkeen syksyllä 1993 koitti jälleen uusi paluu parrasvaloihin, minkä myötä artisti sai osakseen suurempaa arvostusta kuin koskaan aikaisemmin.

"Uusia nimiä iskelmätaivaalla: Cherie, Hannele Laaksonen, Anita Hirvonen, Matti Hyvönen, Martti Garam, Jarkko Lehti, Unto Satoranta, Harry Snell, Harri Haka, Little Ray, Voitto Launo, Paula Suhonen ja Mari Laurila. Myöhemmässä vaiheessa näemme, kuka jaksaa pysyä mukana leikissä." Näin kirjoitti Harry Aaltonen vuoden 1967 Mitä, missä, milloin -tietokirjan Iskelmäkatsauksessa. Nyt yli puoli vuosisataa myöhemmin voidaan todeta suurimman osan nimistä vaipuneen unohduksen suohon, mutta Anita Hirvonen on räiskyvällä ikipirteällä olemuksellaan jäänyt taatusti suomalaisten mieliin. Hänen pitkä uransa on jättänyt pysyvän jäljen kotimaisen populaarimusiikin historiaan. Anita Hirvonen on kestänyt haastavassa leikissä hyvin mukana. Viimeisin albumi Värinää riittää ilmestyi vuonna 2016 – viisikymmentä vuotta ensilevytyksen jälkeen! Anita Hirvosen karriääri on ollut sangen monivivahteinen ja useat hänen iskelmistään heijastavat mielenkiintoisella tavalla levytyshetkiensä ajankuvaa.

1960-luku muistetaan valtavien mullistusten vuosikymmenenä. Suomalaista yhteiskuntaa järisytti rakennemuutos. Porvarillisen hegemonian Suomi natisi liitoksistaan. Suuret ikäluokat varttuivat aikuisiksi ja alkoivat kapinoida vanhempiensa sukupolven arvomaailmaa vastaan. Nuoriso mobilisoitui rauhanliikkeisiin, hipit ilmestyivät Helsingin katukuvaan ja porvarisukujen vesat löysivät henkisen kotinsa poliittisesta vasemmistosta. Aikansa ilmiöitä olivat muun muassa Hannu Salaman oikeudenkäynti ja Reporadion "tiedostavat" ohjelmat, joissa kyseenalaistettiin vallitsevia arvoja ja tapoja. Aikaisempia moraalikäsityksiä ravisteltiin rajusti: seksuaalinen vallankumous pyyhkäisi länsimaiden ylitse ja esimerkiksi populaarikulttuurissa seksuaalisuutta ryhdyttiin käsittelemään avoimemmin.

Tabujen murtamiseen osallistui etenkin keltainen lehdistö, joka rantautui Suomeen lopullisesti 1960-luvun puolivälissä. Sensaatiojournalismin lipunkantaja oli luonnollisesti Hymy-lehti, jonka levikki kasvoi räjähdysmäisesti. Vuonna 1966 Hymyn levikki oli noin 145 000, vuonna 1967 noin 250 000, vuonna 1968 317 959, vuonna 1969 432 248 ja huippu saavutettiin vuonna 1970, jolloin levikki oli uskomattomat 435 407. Suomen luetuimpana aikakauslehtenä Hymyn vaikutusta yhteiskunnan moraaliarvoihin ei voi ainakaan väheksyä. Marko Aho on tiivistänyt Hymy-lehden olemuksen tutkimusartikkelissaan, joka on julkaistu teoksessa Arkinen kumous – Suomalaisen 60-luvun toinen kuva (2003):

"On helppo nähdä Hymylehden nousun ja SMP:n vaalimenestyksen ponnistavan samasta yhteiskunnan murroksen tarjoamasta ytimestä. Kumpaisetkin olivat protestin ilmauksia, ja Hymyssä tämä painottui myös seksuaalisen vapautumisen hengen vahvana läsnäolona. Se tarjosi kanavan yhtäällä kauan tukahdutetulle suomalaiselle seksinjanolle ja toisaalla nyt aidanpielet ryskyen ulostautuvalle herravihalle, kaunalle ja kateudelle. Lehden sisällössä saattaa nähdä vaikuttaneen samanaikaisesti karkeasti sanottuna kaksi linjaa: 'seksisensaatiolinja' ja 'unohdetun kansan linja', joista jälkimmäinen nosti valokeilaan tavalliset ihmiset ja antisankarit asettuen aina vähäväkisten puolelle." (Aho 2003, 336)

Jukka Järvensivu on sosiaalietiikan pro gradu -tutkielmassaan (1987) esitellyt Hymyn uraauurtavan vapaamielistä suhtautumista sukupuoliasioihin:

"Hymyn esittämä näkemys sukupuolikäyttäytymisestä korostaa sukupuolisen nautinnon merkitystä ja tärkeyttä. Seksin vapauttamisen moraalisääntöjen kahleista uskottiin tekevän ihmisiä onnellisemmaksi." (Järvensivu 1987, 54)

Juuri perinteisten moraaliarvojen avoin ja suorastaan räävitön kyseenalaistaminen oli Järvensivun mukaan merkittävä selitys Hymyn hämmästyttävään suosioon:

"Pahennuksen herättäminen on myös kaupallinen tehokeino. Yleisestä mielipiteestä poikkeaminen herättää närkästystä monissa lukijoissa, mutta samalla se herättää kiinnostusta ja voi olla tienä kaupalliseen menestykseen. Hymyn liberalistiseksi mainittu seksuaalietiikka oli 'sensaatio' ja kaupallinen menestys. Siihen vaikutti lukijoiden närkästys." (Järvensivu 1987, 74)

Hymyn seksuaalisuutta käsittelevä journalismi henkilöityi etenkin aikansa kohutoimittajaan Veijo Ennalaan, jonka mottona oli "kansa kestää lukea, kun kestää kokeakin". Ennalan agendana oli muun muassa tuoda esiin naisen seksuaalisuutta. Jos aihepiiriä oli aikaisemmin ylipäätään käsitelty, se oli tehty hyvin pitkälti ainoastaan miehisestä näkökulmasta. Toisaalta Laura Saarenmaa toteaa väitöskirjassaan Intiimin äänet – Julkisuuskulttuurin muutos suomalaisissa ajanvietelehdissä 1961–1975 Ennalan toimintatavoista (2010) seuraavasti:

"Vaikka Ennalan yhtenä keskeisenä näkökulmana oli naisen seksuaalisuutta koskevien tabujen murtaminen ja naisten seksuaalisuuden esiin nostaminen, päällimmäiseksi vaikutelmaksi jutuista jää ajatellun mieslukijan kiihottaminen, rohkaiseminen ja kannustaminen. Juttujen aihepiirit ja näkökulmat muistuttavat paikoin erehdyttävästi Jallun ja muiden ajan suosittujen miestenlehtien vastaavia. Ennalan panoksen myötä naiset näyttäytyivätkin suomalaisessa julkisuudessa entistä selkeämmin nimenomaan seksuaaliolentoina." (Saarenmaa 2010, 183–184)

Tällaisessa henkisessä ilmapiirissä iskelmäuraansa aloitteli Anita Hirvonen (s. 1946), jonka ensimmäinen single ilmestyi vuonna 1966. 1960-luvun puolivälissä iskelmälaulajattariksi halajavia parikymppisiä riitti pilvin pimein. Jorma Weneskoski, jonka yhtyeen solistiksi Anita pestattiin, keksi ajan hengen mukaisen keinon, jolla Anita erottuisi lukuisista kilpasiskoksistaan: hän kehitti Anitalle tuhman tytön roolin. Tiukan uskonnollisen isoäidin ankarasti kasvattamasta Anita Hirvosesta tuli kotimaisen iskelmämusiikin ensimmäinen seksisymboli. Rohkeat kuvat koristivat viikkolehtien sivuja. Minihameet olivat kuuminta muotia, ja kansalaiset oppivat tuntemaan uuden iskelmätähden lempinimellä Mini-Anita. Sensaatiolehdistö iski kyntensä uudenlaiseen laulajatähteen. Varsinkin Hymy revitteli otsikoita "Seksi-Anitan" käänteistä ja ihmissuhteista. Apu-lehtikin julisti kannessaan, kuinka muilla mailla on atomipommeja, mutta Suomella on seksipommi Anita Hirvonen. Myös levytysvalinnat tukivat Anita Hirvosen räväkkää imagoa.

Anita Hirvonen ensimmäinen singlekiekko Älä! Älä! / Kaks kanaa (1966) ei vielä räjäyttänyt pankkia. Ensilevyn kappaleita voisikin luonnehtia vähintään erikoisiksi. Kaks kanaa on vanha kansanloru, jonka Aarno Raninen sovitti persoonalliseksi beat-rytmiseksi iskelmäksi. Muutamaa vuotta myöhemmin toinen aikansa kohujulkkis Kreivi Lindgren ikuisti Love Recordsille samaisesta rallatuksesta räävittömämmän version.

Anita Hirvosen varsinaiseksi läpimurroksi osoittautui huhtikuussa 1967 levytetty Itke vaan jos helpottaa. Rehvakas kappale kiinnitti kansakunnan huomion suorasanaisella sanoituksella. Aikaisemmin naissolistin tulkitsemissa iskelmissä ei ollut annettu yhtä sumeilematta hatkoja: "syöksy vaikka sementtiin!"

"Et tehnyt niin mä kuten halusin
nyt kyyneliin sä kastat kengätkin
kuin nuija siinä ymmärrä mä en."
(sanat: Juha Vainio salanimellä Jorma Koski)

Anita Hirvosen ensimmäinen listahitti Itke vaan jos helpottaa on alun perin Sandie Shaw'n esittämä Tell the boys, joka oli yksi hänen ehdokkaistaan Ison-Britannian euroviisukarsinnoissa vuonna 1967. Shaw'n edustussävelmäksi valittiin toinen kappale Puppet on a string, joka voitti Eurovision laulukilpailun ylivoimaisesti.

Vielä pidemmälle suorasukaisuudessa meni loppuvuodesta 1967 äänitetty Sormet pois. Jaakko Borgin säveltämässä humpassa laulettiin muun muassa seuraavaa:

"Tahtoisin toki sitä itsekin
mutta tiedän paremmin.
Ota heti sormet pois
sulta kieltää täytyy leikit aikuisten.
Ota heti sormet pois
taikka kieltää enää kohta saata en."
(sanat: Juha Vainio)

Uskalias lähestymistapa edisti menestystä: maaliskuussa 1968 Sormet pois noteerattiin levymyyntilistoilla viiden myydyimmän joukossa.

Anita Hirvosen 1960-luvun levytyskappaleiden sanoitukset ovat pääosin Juha Vainion käsialaa. Vanha kettu Vainio, joka itsekin tuon aikakauden omissa levytyksissään koetteli sovinnaisuuden rajoja, on ilmiselvästi nauttinut saadessaan tilaisuuden tekstittää perinteistä rohkeampia iskelmiä. Anita Hirvosen laulut edustivat arastelematonta linjaa: Tullen mennen, Vaikka väkisin... Myös Anitan parempi polkka (1968) on kappale, jonka sanoituksen voi halutessaan tulkita vaikka kuinka kaksimieliseksi:

"Nuoret menköön jytkynjykyään
eihän vanha jaksa nykyään
mummu on jo ilman kykyään –
soitto soikoon vaan!
Mummu on voimaton
mummu vanha on ja liian väsynyt.
Hei, vanha ei
jaksa, viime varvi voimat vei.
Maanläheinen
vaari vankka kyllä tietää sen.
Koetas poika hieman nuorempia,
muuttuu ääni kellossa.
Eihän vanha jaksa – kato, pani
kaiken heinäpellossa."
(sanat: Juha Vainio)

Ensimmäisestä siteeratusta säkeestä päätellen Juha Vainio on käynyt samalla sanavarastolla kuin Timo Soini myöhemmin.

Entäs Sormet pois -singlen kääntöpuolen kappale Vaarivainaan eväät vuodelta 1967? Laulun kertojahahmo muistelee isoisänsä antamia elämänohjeita: "Älä tyttö usko juttuun oudon jätkän" tai "Muista tyttö älä sydäntäs sä lainaa". Viisaudet on kuitenkin helppo heittää romukoppaan välittömästi ihastuksen astuessa elämään. Viimeisessä säkeistössä mennään hienovaraisesti vihjailevampaan suuntaan:

"'Mitään vieraille et koskaan saa sä antaa.'
Vaari edustaa saa vanhan kansan kantaa.
Vaarin päällä on nyt kuutioittain santaa
ja muista en
nyt ohjeitaan
ollenkaan."
(sanat: Juha Vainio)

Näin ryyditettiin mielikuvaa suomi-iskelmän seksipommista. Sekä Anita Hirvonen että Jorma Weneskoski ovat sittemmin painottaneet, että 60-luvun Anitan imago oli täysin käsikirjoitettu rooli, jolla ei ollut mitään tekemistä artistin siviilipersoonan kanssa. Anita Hirvonen on myöhempinä vuosikymmeninä tunnustanut hävenneensä Kalle Kultalan hänestä ottamia eroottisia kuvia ja kertonut lähinnä tehneensä kuuliaisesti kaiken, mitä neuvottiin. 1990-luvulla hän muisteli Apu-lehdessä huvittuneena erästä tuonaikaista kuvaussessiota:

"Mä yritin puristaa kahta pientä rintaani yhteen, jotta ne olis näyttäneet suuremmilta. Että siinä oli se seksikkyys, mä painoin 46 kiloa." (Apu 36/1993)

Anitalle suunniteltu rohkeampi imago aiheutti negatiivisia lieveilmiöitä, sillä esimerkiksi huvijärjestäjät saattoivat suorastaan nöyryyttää häntä. 1960-luvulla ei ollut tietoakaan #metoosta. Toisaalta Anita Hirvonen on ilmaissut ylpeytensä siitä, että hän on ollut eturintamassa vapauttamassa iskelmälaulajattarien roolia perinteisestä kiiltokuvamaisesta iskelmäprinsessan muotista. Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo ovat kiteyttäneet Anita Hirvosen varhaisen artistiprofiilin Iskelmän kultaisessa kirjassa (1986):

"Vaikka hänen laulunsa eivät nykyisen eivätkä oikeastaan silloisenkaan mittapuun mukaan olleet kovin tuhmia, rehvakkaita vain, hänen merkityksensä naisten vapauttajana iskelmän piirissä oli itse asiassa suuri." (von Bagh & Hakasalo 1986, 410)

Anita Hirvosen 1960-luvun levytystuotanto on erittäin mielenkiintoinen kuriositeetti kotimaisen iskelmämusiikin historiassa. Laulujen lyriikat tarjoavat omanlaisensa kurkistusaukon yhteiskunnan muuttuneeseen arvomaailmaan ja ilmapiiriin. Nykyään, kun esimerkiksi Kikka on kokenut melkoisen arvonnousun, voisi olla paikallaan noteerata myös 60-luvun Anita Hirvosen pioneerityö iskelmämaailman reippaan ja rohkean naiskuvan puolestapuhujana. Tietyllä tavalla ympyrä sulkeutuu siinä, että Juha Vainio, joka verrattain tuoreena sanoittajanimenä kynäili Anitan rehvakkaat rallit, vastasi viimeisinä elinvuosinaan Kikan ensimmäisten hittien sanoituksista.

Jo 1960-luvulla saatiin pienoista esimakua Anitan herkemmästä puolesta. Mary Hopkin nousi vuonna 1968 listojen kärkeen ympäri maailmaa Those were the days -versioinnillaan. Anita Hirvonen levytti laulun suomeksi Juha Vainion sanoituksella On nuoruus haihtuva. Päivi Paunu äänitti kilpailevalle levy-yhtiölle saman laulun Reino Bäckmanin tekstillä Oi niitä aikoja. Päivi Paunu päihitti hittikilpailussa Anita Hirvosen mennen tullen: vaikka kumpikin suomenkielinen versio kohosi myyntilistoille, Oi niitä aikoja ylsi kaikilla mahdollisilla listoilla ykköseksi siinä missä On nuoruus haihtuva sijoittui parhaimmillaan kymmenennen sijan tienoille. Vähitellen On nuoruus haihtuva unohtui kansakunnan mielestä, kun taas Oi niitä aikoja päätyi ikivihreiden klassikoiden sarjaan.

Anita Hirvosen levytysuran ensimmäinen kausi loppui kuin seinään vuonna 1969. Juha Rantalan tietolähteiden mukaan ongelmaksi muodostui artistin ja hänen levy-yhtiönsä Fazer Finnlevyn näkemyserot levytysmateriaalista:

"Levy-yhtiö olisi halunnut Anitan levyttävän reippaita ja rivoja ralleja. Artisti itse taas halusi siirtyä toisenlaiselle musiikilliselle linjalle. Kun yhteisymmärrystä asioista ei löytynyt ja toisaalta levytyssopimus esti levy-yhtiön vaihdon, ei Anita tehnyt lainkaan uusia levytyksiä." (Rantala 2014)

Anita Hirvosen 60-luvun levytyksiä
julkaistiin LP:llä 1982...

Anita Hirvosen 1960-luvun levytykset julkaistiin ainoastaan singleinä. LP-levylle ne prässättiin ensimmäistä kertaa vuonna 1982 hänen uuden suosiokautensa aikana: tuolloin Fazer Finnlevy julkaisi kokoelman Anitan parempi polkka, joka sisältää 14 kappaletta vuosilta 1967–1976. CD-formaatissa Anita Hirvosen 60-luvun lauluja on ilmestynyt hänen 20 suosikkia -sarjan kokoelmassa (1997), jolle on valikoitu niin ikään levytyksiä vuosilta 1967–1976 sekä pari poimintaa vuodelta 1990.

Vaikka 1970-luvun alkaessa Anita Hirvoselta ei julkaistu lainkaan uusia levytyksiä, hän ei suinkaan kadonnut julkisuudesta. Aikakauslehdet ja viikkolehdet revittelivät otsikoita hänen ja nyrkkeilijä Harri Piitulaisen kohusuhteesta. Anita Hirvonen tilitti avoimesti keltaiselle lehdistölle alkoholiongelmastaan ja raitistumisestaan.

... ja CD:llä hänen 20 suosikkia
-kokoelmallaan vuonna 1997.

Niin Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon Iskelmän kultaisessa kirjassa (1986) kuin Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivaassa (2004) mainitaan Anita Hirvosen olleen Irwin Goodmanin ohella ensimmäisiä suomalaisia iskelmälaulajia, joka osasi hyödyntää mediaa julkisuudessa. Sensaatiolehdistön myötä populaarikulttuuriin ilmaantui toimintamalleja, joissa menestyvien kulttuurituotteiden rinnalla esiintyvän taiteilijan saavuttamaa julkisuutta – oli se sitten minkälaista julkisuutta hyvänsä – pidettiin keskeisenä tavoitteena. Anita Hirvonen on oivaltava esimerkki suomalaisen sensaatiolehdistön kukoistuskauden julkkiksesta. Sensaatiolehdistön kukoistuskausi kattaa noin kymmenen vuoden ajanjakson 1960-luvun puolivälistä Hymy-lehden levikinnoususta vuoteen 1974, jolloin säädettiin laki yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä – kansan keskuudessa uutta lakia kutsuttiin liikanimellä Lex Hymy.

Anita Hirvosen paluu levytysstudioihin tapahtui vuonna 1976. Sen mahdollisti Jukka Kuoppamäen levy-yhtiö Satsanga, joka kiinnitti hänet riveihinsä. Vuonna 1976 äänitettiin Anita Hirvosen ensimmäinen pitkäsoitto Tänään. Satsanga kunnostautui niin kutsuttujen huoltoasemakokoelmien tehtailussa, ja oman albuminsa lisäksi Anita levytti näille julkaisuille jäljitelmäversiota päivän hittikappaleista (muun muassa Tuolta saapuu Charlie Brown, Kylähäät, Maria, lapsi auringon...).

Hieman linjaton Tänään-albumi ei menestynyt mairittelevasti, joten levy-yhtiö päätti korottaa panoksia seuraavaa älppäriä varten. Anita Hirvosen toisen levyn tuottajaksi kutsuttiin Chrisse Johansson ja sovittajaksi pyydettiin uusi lupaava kyky Jori Sivonen. Sivonen muisteli vuonna 2005 Selvis-lehden haastattelussa, että kyseinen albumi olisi ollut Satsangan "kaikkien aikojen kallein levy".

Anita Hirvosen Villitsee mun -LP ja Sydän rakastaa -LP. Potato, potatoe.

Olen valmis aikoihin parempiin on laulu, jonka Anita ikuisti vuonna 1977 ilmestyneelle toiselle albumilleen, joka sai nimekseen Villitsee mun. Kappaleen nimi osoittautui enteelliseksi, sillä parempia aikoja hänelle todella oli luvassa. Villitsee mun -LP sisältää kaksi Anita Hirvosen uran merkkipaalua. Nimikkokappale on kreikkalainen iskelmä Milise mu, johon Chrisse Johansson on kirjoittanut suomenkielisen tekstin onomatopoeettisella metodillaan. "Milise mu" tarkoittaa "puhu minulle", mutta Villitsee mun kuulostaa samalta. Albumin merkittävin levytys on ehdottomasti argentiinalaisen Ricardo Ceratton Amor con amor se paga, joka sai Chrisse Johanssonin suomennoksena nimen Sydän rakastaa. Sydän rakastaa on laulu, jonka ansiosta iskelmäyleisö löysi Anita Hirvosen uudelleen. Vuoden 1978 puolella kappale kohosi hetkeksi aikaa jopa jukeboksien kuunnelluimmaksi levyksi. Keikkapaikoilla Anitan esiintymistä mainostettiin sanoilla Tänä iltana Anita "Sydän rakastaa" Hirvonen. Hirvonen on pitänyt laulua uransa kannalta erityisen tärkeänä, koska sen ansiosta suomalaiset oppivat ymmärtämään, että 1960-luvulla rempseitä ralleja esittänyt kohujulkkis on sittenkin ihan oikea laulaja, joka tulkitsee uskottavasti myös kauniita rakkauslauluja ja koskettavia balladeja. Sydän rakastaa aloitti Anita Hirvosen toisen menestyskauden, joka puhkesi kukkaansa 1980-luvun alussa hänen solmittuaan levytyssopimuksen CBS-levy-yhtiön kanssa. Vuosien saatossa Sydän rakastaa on osoittautunut sävelmäksi, joka yhdistetään Anita Hirvoseen tavaramerkin omaisesti. Anita Hirvosen myöhempi levy-yhtiö CBS ja sen seuraaja Sony ovat julkaisseet Villitsee mun -albumista uusia painoksia nimellä Sydän rakastaa. Eli Anita Hirvosen albumi, jonka monet tuntevat nimellä Sydän rakastaa, onkin ollut alun perin nimeltään Villitsee mun.

Satsangan toiminta ajettiin alas taloudellisten vaikeuksien vuoksi vuonna 1978. Ennen CBS:lle siirtymistään Anita Hirvonen oli mukana Ruotsissa toteutetussa Kicke Paanasen levyprojektissa Las Vegas, joka valmistettiin ruotsinsuomalaista yleisöä silmällä pitäen. Lisäksi vuonna 1980 Anita levytti jokusen kappaleen uudelle JP-Musiikki -levy-yhtiölle. Rocket Records on tehnyt melkoisen kulttuuriteon julkaisemalla kaikki Anitan Suomessa äänitetyt levytykset vuosilta 1976–1980 tuplakokoelmalla Sydän rakastaa – Kootut levytykset 1976–1980 (2014).

Vuonna 1977 levytetty Sydän rakastaa sytytti Anita Hirvosen uuden suosion sytytyslangan palamaan. Varsinainen pamaus koitti 1980-luvun alkuvuosina, jolloin Anitasta tuli Suomen suosituimpia iskelmälaulajia. CBS-levy-yhtiössä jatkui lupaavasti alkanut yhteistyö Chrisse Johanssonin kanssa. Johanssonin ansiosta Anita Hirvonen sai levytettäväkseen tyylilleen sopivia kappaleita, joihin useimmiten juuri Chrisse itse kynäili artistin suuhun täydellisesti sopivia sanoituksia. Viihteellisimmissäkin numeroissa on viittauksia Anitan omaan elämään. Esimerkiksi Rantaregee (1981) on saanut inspiraationsa Anitan elämänvaiheesta, jossa hän karisti Suomen pölyt harteiltaan ja vietti pitkiä ajanjaksoja Kanarialla elättäen itsensä viihdyttämällä suomalaisia turisteja. Samana vuonna äänitetty kaihoisa balalaikkahumppa Lavarääkki laulaja (1981) käsittelee viihdetaiteilijan työn raadollisuutta: kuinka haastavaa on ollutkaan raivata tiensä huipulle, eikä elämä silloinkaan ole silkkaa ruusuilla tanssimista. Kanarian lisäksi Anita Hirvonen viihtyi 1970-luvulla Ruotsissa ruotsinsuomalaisissa yhteisöissä, joten hän oletettavasti tiesi ja ymmärsi mistä lauloi laulaessaan De va kukku de (1982). Kyseisen hittikappaleen teemanahan on kysymys, jota rakennemuutoksen kourissa kamppaileva kansakunta oli joutunut pähkäilemään: muuttaako Ruotsiin vai ei. Ruotsissa Hirvonen oli saanut tutustua laulun hahmogallerian tosielämän esikuviin.

Anita Hirvosen ensimmäinen CBS-albumi Ovi sydämeen ilmestyi kesällä 1981. Älppärin suurin hitti oli Veikko Samulin säveltämä ja Raul Reimanin sanoittama balladi Et usko kuinka koskeekaan, mutta suomalaisten makuhermoja kutkuttivat myös esimerkiksi Rantaregee, Lavarääkki laulaja ja supisuomalainen tanssi-iskelmä Ovi sydämeen auki on. Ovi sydämeen -LP myi kultalevyyn oikeuttavat 25 000 äänitettä ja kultalukemiin ylsivät kaksi seuraavaakin albumia De va kukku de (1982) ja Ans kattoo ny (1983). De va kukku de -albumi komeili elokuussa 1982 peräti Suomen albumimyyntilistojen ykkösenä! Miettikää nyt: Suomen albumilistan ykkösiä vuonna 1982 olivat Paul Oxley's Unit, Hassisen Kone, Juice Leskinen Grand Slam, Eppu Normaali, ABC, Dire Straits, Simon & Garfunkel (kokoelma) – ja Anita Hirvonen! Vuonna 1983 Anita Hirvoselle myönnettiin kaikkien aikojen ensimmäinen Emma-patsas Vuoden naissolistina. Näinä vuosina hän pärjäsi mainiosti myös esimerkiksi Suosikki-lehden Grand Prix -vuosiäänestyksissä.

Vaikka Sydän rakastaa ja Et usko kuinka koskeekaan esittelevät Anitan tunnelmallisempaa puolta, hänen tämänkin aikakauden muistetuimmat esitykset edustavat rempseämpää ja tomerampaa linjaa. 1980-luvun alkuvuosilta parhaiten elämään ovat jääneet kansanomaiset rallit De va kukku de (1982), Ans kattoo ny (1983) ja Kesäkissa (1984). Iskelmän kultaisessa kirjassa Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo ovat luonnehtineet hänen 80-luvun artistiprofiiliansa seuraavasti:

"Hänen paluunsa 80-luvun alussa sijoittuu aikaan, jolloin lähiökapakoiden jukeboxit kaikuvat naisten äänenpainoin juuri sellaisia itsenäisiä ja 'emansipoituneita' lauluja, joita hän oli aina laulanut." (von Bagh & Hakasalo 1986, 410)

Etenkin päräyttävä De va kukku de on tehnyt suuren vaikutuksen ja osoittautunut oman lajityyppinsä klassikoksi. Laulun sanoitusta on analysoitu haltioituneesti esimerkiksi legendaarisessa suomalaisessa sosiologian tutkimuksessa Lähiöravintola (1985). Pekka Sulkunen, Pertti Alasuutari, Ritva Nätkin ja Merja Kinnunen ovat tarkastelleet muun muassa lähiökapakoiden levyautomaattien soitetuimpia kappaleita. Pekka Sulkunen on nostanut Chrisse Johanssonin sanoittaman De va kukku den tyylipuhtaaksi esimerkiksi ravintoloiden suosikki-iskelmästä. Sulkunen on tehnyt kiinnostavan havainnon tämänkaltaisten iskelmien kielestä ja ilmaisukeinoista:

"[K]ielelliset ainekset on otettu suoraan arkipuheesta, ja niille kelpaavat ilmaisumuodoksi mitä kuluneimmat arkiset puheenparret. Tässä suhteessa ne eroavat perinteisestä suomalaisesta iskelmärunoudesta, jolle taas on tyypillistä kuvitteellinen kerronnallisuus." (Sulkunen, Alasuutari, Nätkin, Kinnunen 1985, 107)

Arkisista ilmauksista koostuva kappale on Pekka Sulkusen mukaan kuin luotu kapakoiden ja lähiöelämän ympäristöön, koska sanoituksen on voinut kuvitella syntyneen suoraan oikeasta elämästä. Laulun hahmot ovat todellisen elämän antisankareita ja tekstissä käsitellään heidän tavanomaisia mietteitään. Sulkunen ruotii laulun sanoituksen rakennetta innostunein ilmaisuin:

"Nämä ovat yksinpuheluja vuoropuhelujen muodossa. Tai oikeastaan ne ovat niitä meille kaikille tuttuja ajatuksia, joita ajattelemme valmistautuessamme riitaan tai väittelyyn tai kun kertaamme sitä mielessämme: 'Sen minä kyllä hänelle sanon...' tai 'Näin minun oikeastaan olisi pitänyt sanoa...' Mutta nämä laulut voi kyllä tulkita myös toisinpäin. Esimerkiksi De va kukku de voi mieskuulijalle palauttaa mieleen elävän vaikutelman siitä, miten nöyryyttävä ja pikkumainen vaimon suhtautuminen johonkin suunnitelmaan on hänen mielestään saattanut olla." (Sulkunen, Alasuutari, Nätkin, Kinnunen 1985, 109–110)

Lopulta Sulkunen onnistuu selittämään harvinaisen tyhjentävästi, mihin esimerkiksi juuri De va kukku de -iskelmän suosio kansan syvien rivien keskuudessa perustui:

"Tämä uusrealismi on pullollaan stereotypioita, kaavamaisuuksia. Lauluntekijöiden tarkoituksena on suorastaan sanatarkasti kopioida sanoituksiinsa arkisia lähiöelämän tilanteita sellaisina kuin ne koetaan tavallisten lähiöeläjien ajatuksissa. Tässä nämä kansan suosimat sanoittajat ovat usein onnistuneet hämmästyttävän hyvin. Juuri tähän perustuu näiden laulujen menestys." (Sulkunen, Alasuutari, Nätkin, Kinnunen 1985, 110)

Yhteiskunnallinen ilmapiirikin on vangittu mukaan De va kukku de -levytykseen. Laulun aseistariisuva loppukaneetti kuuluu: "Ja kuule ny kundi mää en kylä lähre minnekään ku meil on niin hyvä tuo residenttikin." Samana vuonna, kun De va kukku de levytettiin, Mauno Koivisto äänestettiin valtavan kansansuosion – niin kutsutun Koivisto-ilmiön – siivittämänä tasavallan presidentiksi.

Reippaiden renkutusten vastapainoksi Anita Hirvonen levytti koskettavia omakohtaisia itsetilitysiskelmiä, joista osuvimpina esimerkkeinä mainittakoon Mummolleni (1981), Tarvitsin vuodet nuo (1982) tai Ystäviä kiittää paljosta saan (1982). Hänen levytysantologiansa sisältää myös suomenkielisiä käännösversioita maailman hittilistojen menestyksistä, kuten esimerkiksi Rantaregee (One more reggae for the road, 1981), Aamuseitsemään (9 to 5, 1981) ja Ihanaa elämää (Raising my family, 1982). Toki aivan oma hersyvä lajinsa Anita Hirvosen 1980-luvun älppäreillä ovat päättömät rallit, joista on muodostunut iskelmäpoikien camp-henkisten illanviettojen kulttiklassikoita: Mieletön fiilis (1981), Gigolo (1982), Musta veli (1982), Coco-loco (1983), Nikolai (1983), Moskiitto (1984), Metsäheikki svengaa (1984), Ählämä-suntraa (1985), Tuut tuut (1986)... Muutamien edellämainittujen laulujen lyyrikoita ei enää pidettäisi poliittisesti korrekteina.

1980-luvun alkupuoliskolla Anita Hirvonen oli Suomen suosituimpia iskelmälaulajattaria Paula Koivuniemen ja Tarja Ylitalon rinnalla. Mielenkiintoista onkin, että mainitusta kolmikosta kukin otti ensiaskeleensa musiikkiteollisuudessa jo 1960-luvun loppupuolella, mutta he nousivat huipulle vasta kokeneempina konkareina 1980-luvun koittaessa. Siinä missä Paula Koivuniemi ladylikemaisessa olemuksessaan edusti iskelmäkentän glamourimpaa ja unelmia myyvää osastoa, Tarja Ylitalo ja Anita Hirvonen vetosivat kansanomaisella ja konstailemattomalla tyylillään – ilkeämielisempi voisi haukkua heitä rahvaanomaisiksi. Anita Hirvosen suosio perustui onnistuneiden levytysten ohella hänen valloittavaan persoonaansa. Anita Hirvonen on lunastanut vilpittömyydellään ja sydämellisellä olemuksellaan asemansa iskelmännälkäisen kansan kestosuosikkina. Hän on ollut rehellisesti täysin oma itsensä. Keikoillaan Anita Hirvoseen voi iskeä spontaani riittaväisäsmäinen puheripuli, mitään spiikkejä ei käsikirjoiteta etukäteen. Kaikki tulee luontevasti suoraan sydämestä. Anitan kansansuosiota on usein selitetty luonnehdinnalla yleisö erottaa aidon epäaidosta. Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo ovat summanneet Iskelmän kultaisessa kirjassa:

"80-luvun puolella Anita on siis ollut suosiossa: hänen avoimuutensa, itsensä alttiiksipano on kompensoinut ne puutteet, jotka hänellä saattavat musiikillisesti olla suhteessa moitteettomasti laulaviin, mutta usein lohduttoman luonteettomiin kollegoihin." (von Bagh & Hakasalo 1986, 411)

"Musiikillisiin puutteisiin" en lähde ottamaan kantaa, mutta iskelmätulkitsijana Anita Hirvonen on totta vie erinomaisen uskottava. Koskettavimmissa kappaleissa kuuluu paljon elämää nähneen kypsyneen naisen ääni. Tulkinnoissa hän laittaa aitoutensa likoon. Esimerkiksi sellainen kappale kuin Et usko kuinka koskeekaan saattaisi kriittisemmän kuulijan korviin kuulostaa tahattoman koomiselta iskelmäparodialta ("en pettää aikonut, en ollenkaan / mutta silti niin on tässä käynyt vaan"), mutta Anita tulkitsee tämän tarinan syrjähypyn tunnustamisesta niin vakuuttavasti, että se lienee koskettanut aidosti monia iskelmänkuuntelijoita. Harvalta iskelmälaulajalta luonnistuisi yhtä teeskentelemättömästi ja luontevasti De va kukku den ja Ans kattoo ny kaltaiset juntti-iskelmät. Anita Hirvonen tarjoaa uskottavan äänen kansan syvien rivien arkisille tunnoille. Ei ihme, että Jori Sivonen mainitsi edellämainitussa Selvis-lehden haastattelussa (2005) pitävänsä Anitaa "yhtenä Suomen hienoimmista iskelmätulkitsijoista".

Ilpo Hakasalo kirjoitti helmikuussa 1996 Helsingin Sanomissa Anita Hirvosen 50-vuotissyntymäpäivähaastattelussa:

"Anita Hirvosen onkin vaikea pitää sisällään ja omana tietonaan kokemuksensa ja sen, mitä tuntee. Hänen ammatissaan ei tarvitsekaan. Iloisesti pulppuavaa esitystä seuraa numero, jonka tunnelataus saa laulajan puhkeamaan kyyneliin. Melkein kaikki ymmärtävät, että Anita ei vedä mitään roolia." (Helsingin Sanomat 7.2.1996)

Artisti itse kommentoi samaisessa haastattelussa aihetta:

"Ja onhan minua kannustettu: jos sinua moititaan siitä että olet lavallakin oma itsesi, ole ylpeä moisesta viastasi." (Helsingin Sanomat 7.2.1996)

1980-luvun jälkipuoliskon iskelmän kriisin vuodet hiljensivät Anita Hirvosen levytystahdin. Vuonna 1986 julkaistu Anna aikaa rakkaudelle jäi viimeiseksi albumiksi CBS:lle. Seuraava levy ilmestyi vasta neljä vuotta myöhemmin. CBS:n äänitearkiston omistava Sony Music Finland on julkaissut vuosituhannen vaihteessa kaikki Anitan CBS-älppärit CD-formaatissa. CBS-tuotantoa sisältävistä kokoelmajulkaisuista kattavin on vuonna 2006 ilmestynyt tuplakokoelma 40 unohtumatonta laulua.

Vuonna 1990 Anita Hirvonen levytti Polarvoxille Chrisse Johanssonin omalle CAJ-levymerkille albumin, joka sai ytimekkäästi nimekseen Anita Hirvonen. Seuraavana vuonna samaisesta levystä ilmestyi modifioitu painos nimeltään Täyskymppi, jossa oli uutena kappaleena Petri "Örde" Kaivannon kanssa esitetty hupaisa duetto Ça va bien, joka pyrki euroviisukarsintoihin. Vuonna 1991 purkitettiin Anitan ja hänen pitkäaikaisen orkesterinsa La Stradan omakustannealbumi 50-luvun sykkeessä.

Vuosikymmenen vaihduttua 1990-luvuksi kotimainen iskelmäkulttuuri kukoisti jälleen. Uusien tähtien, kuten Arja Korisevan, Anna Hanskin, Joel Hallikaisen ja Laura Voutilaisen levyt myivät satojatuhansia. Vuonna 1995 tangokuninkaaksi kruunattu Jari Sillanpää suorastaan tyhjensi pajatson. Vanhoista konkareista Katri Helena ylsi "Tähtitaivaallaan" sadantuhannen myyntilukuun ja Kirkan albumit takoivat myyntiennätyksiä. 1960-luvulla aloittaneista staroista esimerkiksi Reijo Taipale, Markku Aro, Fredi ja Marion nousivat hiljaisempien vuosien jälkeen uusilla levytyksillään paikallisradioiden suosikeiksi. Myös Anita Hirvonen palasi parrasvaloihin. Tarkalleen hänen uusi nousunsa ajoittuu syksyyn 1993 ja sen sai aikaiseksi erityisesti kappale nimeltään Maitolavan prinsessa. Markku Anttilan säveltämään vauhdikkaaseen iskelmään Anita Hirvonen on itse kirjoittanut omaelämäkerrallisen sanoituksen.

Anita oli sanoittanut jo 1980-luvulla levyilleen muutamia lauluja, mutta Maitolavan prinsessa oli ensimmäinen todellinen täysosuma. Anita Hirvonen kirjoitti lauluun omaa elämäntarinaansa. Lapsuutensa hän vietti Äänekoskella Koivistonkylässä ja kylän maitolaituri oli tärkeä paikka, jossa nuori Anita haaveili iskelmätähteydestä ja toteutti muutenkin asioita, joita vanhakantainen isoäiti ei sallinut. Syksyllä 1993 Anita Hirvonen taustoitti Apu-lehden haastattelussa tuoretta hittikappalettaan, jota hän luonnehti "naivistiseksi omakuvaksi":

"Kaikki mun tärkeät tavarat oli piilotettu sinne maitolavan uumeniin. Taskupeili ja vähän pumadaa, huulipunaa. Ja kirja, johon olin kerännyt filmitähtien kuvia. Odotin kouluun menevää linja-autoa siellä maitolavalla. Mummo pakotti mut lähtemään kouluun hame päällä, mutta mulla oli Jamekset repussa, mä kietaisin ne jalkaan siellä maitolavalla. Sitten pistin vähän pumadaa ja ehkä ripsiväriä, Arcansiliä. Sitten mä treenasin iskelmiä siinä odotellessani. Maitotonkkaan on nimittäin hirvittävän hyvä laulaa, se kaikuu hienosti. Ja mä unelmoin. Mä unelmoin, että kun mä tuun vähän isommaksi, niin mä häivyn tästä ja rupean iskelmälaulajaksi. Vaikka mummosta kovasti tykkäsinkin." (Apu 36/1993)

Lapsuuden suosikki-iskelmiä olivat laulussa mainitut Tiikerihai ja Muistatko Monrepos'n. Anita Hirvosen kohdalla unelmista tuli totta. Mutta niin kuin hän Maitolavan prinsessan toisessa säkeistössä laulaa, lapsuuden maitolava edustaa tietynlaista viatonta mielikuvaa, johon voi edelleen haaveissaan ja unelmissaan palata silloin kun elämä potkii päähän.

"Maitolavan prinsessa oli teinitytön unelma, ja se on toteutunut ihan kokonaan, paitsi että mä en ole vieläkään käynyt Monrepos'ssa. Annikki Tähti lauloi, että 'muistan puiston kaunehimman, ihanimman Monrepos'n'. Mun unelmissani se oli äärettömän ihana paikka. Ehkä on parempikin odottaa, että ne saavat sen vähän säällisempään kuntoon, ettei unelma pääse särkymään." (Apu 36/1993)

Näin veisteli Anita Hirvonen muutama vuosi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.

Maitolavan prinsessasta tuli Anita Hirvosen ensimmäinen merkittävä hitti miltei kymmeneen vuoteen. Parhaimmillaan se oli radiokanavien viidenneksi soitetuin kappale. Ahkeran radiosoiton ansiosta laulu noteerattiin Rumban 50 hittiä -listalla, missä se sijoittui parhaimmillaan sijalle 15 (viikot 40–41/1993).

Maitolavan prinsessasta on muodostunut eräänlainen Anita Hirvosen tunnussävelmä. Tällaisia tavaramerkin omaisia virstanpylväitä hänen uralleen on siunaantunut useampia (kuten esimerkiksi myös Sydän rakastaa tai De va kukku de). Eräänlainen hersyvä osoitus Maitolavan prinsessan asemasta koettiin alkuvuodesta 2007, kun MTV3-kanavalla alkoi Idols-kykyjenmetsästysohjelman kolmas tuotantokausi. Suositun ohjelman hypeä pyrittiin lisäämään erikoisohjelmassa Idols Extra, jota juonsi vielä tuossa vaiheessa suurelle yleisölle tuntematon Janne Kataja. Janne Kataja ja Anita Hirvonen ovat molemmat asettuneet asumaan Riihimäelle, ja riksulaiset julkkikset pitävät yhtä. Janne Katajan mielestä olisi ollut hulvattoman hauska ajatus, jos Idolsin koelaulajista joku olisi vetänyt televisiolähetyksessä Anita Hirvosta. Kuinka ollakaan, Tampereen koelaulutilaisuudessa löytyi nuori nainen, joka otti haasteen vastaan, ja hän lauloi ulkomuistista juuri Maitolavan prinsessan kertosäkeistön.

Vuonna 1993 Anita Hirvonen solmi levytyssopimuksen Sonet Suomi -levy-yhtiön kanssa. Sonet kuului tuolloin osaksi kansainvälistä PolyGram-levyjättiä. Myöhemmin 1990-luvulla Universal Music Group osti PolyGramin, joten Anita Hirvosen levytykset Sonetille ovat nykyään Universalin omistuksissa. Sonetilla Anita Hirvonen sai tuottajakseen Riku Mattilan, joka toimi tuohon aikaan levy-yhtiön tuotantopäällikkönä. Arvostettu levytuottaja Mattila oli palkittu useampaan otteeseen Emma-patsaalla. Mattila oli tuohon mennessä meritoitunut lähinnä suomirockin parissa. Hän oli tuottanut muun muassa Kauko Röyhkän, Kolmannen Naisen, 22 Pistepirkon, Sielun Veljien, Juliet Jonesin Sydämen ja Mamban albumeja ja lisäksi hän oli musisoinut esimerkiksi yhtyeissä Kauko Röyhkä & Narttu, Problems? ja Ismo Alanko Säätiö. Yhteistyö Anita Hirvosen kanssa merkitsi Riku Mattilan ensimmäistä iskelmäprojektia.

Riku Mattilan tuottama Anita Hirvosen yhdestoista albumi Maitolavan prinsessa valmistui syksyksi 1993. Aikansa iskelmälevyksi se on tuotettu ilahduttavalla pieteetillä. Esimerkiksi albumin levytyksissä musisoi poikkeuksellisen laaja kokoonpano – ja kaikki muusikot ovat alansa huippuja – eikä säestyksissä ole käytetty lainkaan koneita. Laulujen säestyskokoonpanoon kuuluvat esimerkiksi kuusi puhallinsoittajaa ja jousikvartetti. Levytysten sovituksista vastasivat tuottaja Riku Mattilan lisäksi muun muassa Bruno Korpela, pitkän linjan tanssimuusikko Taisto Lunkka ja Anita Hirvosen silloinen puoliso Pasi Rissanen, joka paukutteli lyömäsoittimia La Strada -orkesterissa.

Aikalaishaastatteluissa Anita Hirvonen muisti useaan otteeseen mainita, että Pasi Rissanen kovasti patisti häntä panostamaan laulajanuraansa vaisumpien vuosien jälkeen. Vaikka kuinka haluaisi välttää kirjoittamasta tähän kohtaan kliseemäistä sanontaa "jokaisen menestyvän naisen takana on mies", Rissasta lienee aidosti kiittäminen siitä, että Anita Hirvonen koki jälleen 1990-luvulla uuden nousun huipulle.

Maitolavan prinsessa -albumilla ääneen pääsevät Anitan molemmat puolet: levyllä on sekä hilpeitä viihdeiskelmiä että koskettavia balladeja. Tunnelmat vaihtelevat riipaisevista tarinoista rempseisiin ralleihin ja tanssilavoille räätälöityihin iskelmiin. Älppärille on selvästi pyritty valikoimaan lauluja, jotka sopivat luontevasti esittäjälleen. Toki Anita Hirvonen muovaa särmikkäillä tulkinnoillaan melkein laulusta kuin laulusta itsensä näköisen. Niinhän hän on itse Maitolavan prinsessan sanoituksessa tiivistänyt: "On äänessäni särmää, mut sillä kyllä pärjää."

Albumin ensimmäinen maistiainen oli CD-single, joka sisälsi kappaleet Maitolavan prinsessa ja Käy pöytään vaan. Käy pöytään vaan on albumin ainoa käännöskappale: se on uusi versio Tom Jonesin klassikkohitistä Help yourself, joka itse asiassa on alun perin italialainen sävelmä Gli occhi miei. Laulun ensiesitys kuultiin San Remon musiikkifestivaaleilla vuonna 1968. Tapani Kansa oli levyttänyt laulun suomeksi vuonna 1970 Jussi Raittisen persoonallisella tekstillä Siitä vaan. Anita Hirvosen veikeä Käy pöytään vaan -versiointi on toimivampi. Leikkisän sanoituksen kynäilleen salanimen Osvald taakse kätkeytyy ilmeisesti Riku Mattilan silloinen elämänkumppani Liisa Akimof.

Yle Areenassa katsottavissa Anita Hirvosen esiintyminen Kansanhuvit-ohjelmassa lokakuussa 1993. Hän esitti uuden singlensä kappaleet Maitolavan prinsessa ja Käy pöytään vaan.

1990-luvun menestyneimmät iskelmälauluntekijät olivat Kassu Halonen, Kisu Jernström ja Vexi Salmi. Kolmikko kirjoitti lauluja lähinnä oman Flamingo-levy-yhtiönsä artisteille, mutta onneksi muidenkin äänitefirmojen esiintyjät pääsivät silloin tällöin apajille. Maitolavan prinsessa -albumi sisältää kaksi superkolmikon kynäilemää kappaletta. Kakkosraita Rakkauden ruusu on erinomaisen mukaansatempaava iskelmä, joka lukeutuu ehdottomasti albumin parhaimmistoon. Floristiikkaa sivuaa toinenkin reipas Halonen-Jernström-Salmi -iskelmä Poimi minut nyt. Taisto Lunkan laatimat sovitukset ovat muhkeita ja niissä hyödynnetään hienosti puhaltimia.

Anita Hirvosen pitkäaikainen hovisanoittaja Chrisse Johansson on kirjoittanut älppärille kolme sanoitusta. Jussi Rasinkankaan säveltämä kaunis Auta alkuun kyyneleet on albumin paras slovari, joka jatkaa hienosti Anitan koskettavampien levytysten linjaa. Kappaleen sanoitus on rakennettu hieman samanlaisella menetelmällä kuin tuon aikakauden suosittu suuriskelmä Anna mulle tähtitaivas, joka on kuin iskelmäsanoituksen muotoon kirjoitettu rukous. Auta alkuun kyyneleet -laulussa "rajan taa pyyntö saa" ja pyydetään voimaa selviämään yksinäisyydessä. Sanoituksen voi tietenkin tulkita monella tavalla ja sen voi ajatella nojautuvan samanlaiseen tematiikkaan kuin toinen aikansa menestyshitti Surun pyyhit silmistäni, jossa kommunikoidaan poislähteneen kanssa. Iskelmälaulajien työtä on usein kutsuttu viestien välittämiseksi ja juuri Auta alkuun kyyneleiden kaltaiset iskelmät lienevät sellaisia, jotka lohduttavat kuuntelijoita vaikeissa elämäntilanteissa. Sanoittaja on kielellistänyt tuntemuksen ja tulkitsijana Anita Hirvonen välittää sen kuulijalle. Tällaisilla lauluilla on saattanut olla julkaisuhetkellään myös sosiaalinen tilaus: syksyllä 1993 lama oli Suomessa syvimmillään ja tasavalta oli tulvillaan traagisia ihmiskohtaloita.

Jukka Vuolle on kirjoittanut albumille lystikkään kappaleen Kelpaako seura, jota tuskin on tarkoitettu kovinkaan vakavasti otettavaksi, mutta kujeilevan Anitan eläytyminen höpsöön sanoitukseen on varsin viihdyttävää kuultavaa: "sormuksia? ei / naimisissa? ei / sattumako onko vai ei?". Hullut haaveet (säv. Rasinkangas) ja Vielä ja vielä (säv. Vuolle) ovat konstailemattomia foxtroteja, jotka ovat varmasti ajaneet asiansa Anitan tanssilavakeikoilla. Veikko Juntusen ja Chrisse Johanssonin kaihoisa valssi Suru jäi sydämeen on aiheeltaan syvällisempi kaipauksesta ja rakkaan poismenosta kertova kappale, joka ammentaa samasta lähteestä kuin Auta alkuun kyyneleet, mutta lopputulos ei yllä yhtä vaikuttavaksi.

Hannu Takalan säveltämä ja yhdessä Bruno Korpelan kanssa sovittama Ei kun ei on albumin rempsein laulu. Hieman halpahintaisten syntetisaattorisoundien höystämä kappale tuo väistämättä mieleen muistumia Anitan "kukku"/"ans kattoo ny" -tuotannosta – assosiaatiota vahvistaa laulun säe "jos et jäis siihen kukkumaan", jossa painotetaan korostetusti tuota viimeistä sanaa. Kuten kirjoituksessa aikaisemmin mainittiin, sosiologit ovat luonnehtineet Chrisse Johanssonin Anita Hirvoselle sanoittamien laulujen sopivan täydellisesti lähiökuppiloiden ympäristöön. Ei kun ei tekee sen suorastaan alleviivaavasti: laulun tapahtumapaikkana on savuinen ravintola. Chrisse Johansson on aikamoisilla kielikukkasilla kuvaillut, miten valomerkin aikaan yritetään päästä eroon korulauseita latelevasta maanvaivasta:

"Annettu valomerkki
laseja tyhjiksi juodaan
vieressä sama erkki
katseita toisiimme luodaan
Hei, kiitti et pääse saatille
näytät pikkasen liian naatille
voisitko vähän tilaa antaa
ettei tarttis ihan kantaa."
(sanat: Chrisse Johansson)

Ei kun ei on kuin kunnianosoitus Anita Hirvosen 1980-luvun tomerille ralleille. Huomionarvoista on, että Chrisse Johansson on sanoituksissaan ottanut huomioon artistin kompleksisen suhteen alkoholiin. Ei kun ei -sanoituksessa Anitan laulama minähahmo nauttii raakaa kolaa. 12 vuotta aikaisemmin Rantaregeessä Anita lauloi "kokiksen maistuvan". Moni muu solisti olisi oletettavasti saanut laulaakseen jostain alkoholipitoisesta drinkistä.

Albumin päätösraitana kuullaan Kristiina Ronimuksen säveltämä ja sovittama ja Aappo I. Piipon sanoittama Taas täällä oon. Muistan pitäneeni nuorempana tätä rauhallista laulua suorastaan tylsänä, mutta vanhemmiten opin kuuntelemaan sanoja ja oivalsin kappaleessa olevan enemmän ideaa kuin keskivertoiskelmässä. Kappaleen kertojahahmo käy pitkästä aikaa kotiseudullaan, mikä palauttaa mieleen nuoruuden muistot ja tuntemukset. Kuinka idealistisena lähti suureen maailmaan seuraamaan unelmiaan, mutta elämä on opettanut. Ja kuitenkaan lapsuuden kotiseutu ei enää edusta samaa kuin ennen. Laulun ensimmäisen säkeistön sanoituksessa Aappo I. Piippo maalailee kuvaa ympäristöstä:

"Kauppa, kioski ja kaksi kahvilaa
linja-autoon pari kolme lähtijää
liike halpaa nauhuria mainostaa
sen jos vain käteisellä ostaa ymmärtää."
(sanat: Aappo I. Piippo)

Kieltämättä näitä sanoja kuunnellessa syntyy selkeä mielikuva ja näkymä suomalaisen maalaiskunnan kirkonkylästä 1990-luvulla.

Maitolavan prinsessa -albumi julkaistiin syyskuussa 1993. Se on viimeinen Anita Hirvosen pitkäsoitto, josta julkaistiin LP-painos. CD-levy oli muuttunut väistämättä äänitteiden hallitsevaksi formaatiksi. Albumin miksauksesta vastasi tuottaja Riku Mattilan lisäksi T. T. Oksala, jonka kädenjälki on kuulunut lukuisissa kotimaisissa rockääniteissä. Älppäriltä lohkaistiin vielä ilmestymisen jälkeen kaksi singleä: Rakkauden ruusu / Auta alkuun kyyneleet ja Vielä ja vielä / Poimi minut nyt.

Vaikka Maitolavan prinsessa oli syksyn 1993 merkittävimpiä iskelmähittejä, sen menestys ei heijastunut albumin myyntimenekkiin. Levy ei nimittäin saanut minkäänlaista virallista listamerkintää albumilistalla – mikä on harmillista, sillä Maitolavan prinsessa -albumi on oikein mainio iskelmälevy, kerrassaan hyvä. Kokonaisuus on ehdottomasti Anita Hirvosen levytysuran onnistuneimpia ja se vetää vertoja hänen 1980-luvun klassikkoalbumeilleen Ovi sydämeen ja De va kukku de. Maitolavan prinsessa -albumilla ei ole ensimmäistäkään tarpeetonta täyteraitaa vaan kaikki kappaleet ovat vähintään mainioita ja sopivat esittäjälleen saumattomasti.

Vaikka albumi ei ollutkaan mikään häikäisevä myyntimenestys, Anita Hirvosen suosio kasvoi uusiin mittoihin. Keikkakalenteri täyttyi ääriään myöten. 1990-luvun alkuvuosina Anita Hirvonen oli talvisin lomaillut pitkät ajat Floridassa mutta talvikaudella 1993–94 keikkakysyntä oli niin valtaisaa, ettei moiseen sapattiin ollut mahdollisuutta. "Tässä on huilattu aika monta vuotta, nyt on aika tehdä työtä", Anita linjasi Apu-lehden (36/1993) haastattelussa. Anita keikkaili peräti yhdeksänhenkisen La Strada -orkesterin kanssa. Markkinamiesten mielestä noin laaja säestyskokoonpano oli sulaa hulluutta, sillä suppeammalla bändillä solistille itselleen jäisi runsaasti suurempi siivu esiintymispalkkiosta. Anita Hirvonen halusi kuitenkin tarjota yleisölleen silkkaa laatua.

"Nyt minulla on iso orkesteri ja minulle itselleni jää käteen paljon vähemmän, mitä voisi jäädä. Mutta ensimmäistä kertaa koko pitkän urani aikana saan tehdä tätä kutsumustyötäni niin, että pystyn vilpittömästi nauttimaan siitä." (Apu 34/1994)

1990-luvun suosiokautensa aikana Anita Hirvonen havaitsi, että häneen suhtaudutaan arvostavammin kuin aikaisemmin. 1960-luvulla aloittaneet pitkän linjan iskelmäkonkarit alkoivat herättää kunnioitusta uudella tavalla, mihin osaltaan vaikutti iskelmäkulttuurin ja viihdemusiikin profiilin nousu. Etenkin Anitan kohdalla kontrasti oli melkoinen verrattuna 1960-lukuun, jolloin häneen ei aina suhtauduttu asiallisesti kohujulkkiksen leiman vuoksi.

"Minut otetaan nyt vakavasti. Saan esiintyä tilaisuuksissa ja paikoissa, joihin kelpuutetaan vain todellisia ammattilaisia. Se tuntuu mielettömän hyvältä. Yleisön joukossa on aina paljon niitä, jotka ovat nähneet myös huonot aikani. Ehkä heidän on helppo tuntea minua kohtaan empatiaa, kun tietävät, miten paljon olen joutunut kokemaan päästäkseni tähän pisteeseen." (Apu 34/1994)

Muutoinkin 1990-luvulla erinäisissä arvioissa ja lehtiartikkeleissa ihasteltiin elämänkokemuksen muovanneen Anitan paremmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Anita Hirvosen täyttäessä 50 vuotta 7. helmikuuta 1996 Ilpo Hakasalo kirjoitti Helsingin Sanomiin, kuinka Anitan kohdalla persoonallisuus on kypsynyt parhaaseen vetoon. 50-vuotissyntymäpäiviään juhlistaakseen Anita Hirvonen järjesti uransa ensimmäisen konserttisalikiertueen. Niin ikään juhlavuoden kunniaksi Mervi Pohjanheimo ohjasi ja tuotti Anitan elämästä 50-minuuttisen dokumentin, joka palkittiin Venla-tunnustuksella ja kirvoitti kiitoksia jopa aina niin kriittiseltä Jukka Kajavalta:

"Ruudusta löytyi avoin, elämää nähnyt, vaikeuksia kokenut ja voittanut artisti, joka oli täysillä ihminen. Hänen muistonsa lapsuudesta, uran alusta, mutkista, alkoholismista ja siitä pääsystä kertoivat komeaa suomalaista selviytymistarinaa. Ja itse muistelija oli niin charmikas kuin olla voi, ei mitenkään tekemällä tehden vaan kuin purosta pulputen, kirkkaasti ja hyvänmakuisesti." (Helsingin Sanomat 25.6.1996)

"Tahdoin päästä levylle ja telkkariin", laulaa Anita hitissään Lavarääkki laulaja (1981). 1990-luvulla molemmat toteutuivat. Anita Hirvosen julkisuus ei rajoittunut pelkästään iskelmälaulajan rooliin, sillä hänestä tuli televisiotähti, joka emännöi MTV3:n musiikkiviihdeohjelmia. Ensimmäinen ohjelma oli Ei itketä lauantaina, joka pyöri Maikkarilla syksystä 1993 kevääseen 1995 lauantai-illan parhaassa katseluajassa. Anita Hirvonen juonsi lähetyksiä Petri Kaivannon kanssa. Juontajaparia – kiharapilvi ja kukkakeppi – parodioitiin Uuden Iloisen Teatterin revyyssä. Anita Hirvosen juontopesti poiki kunniakirjan kotimaisten televisioviihdeohjelmien Venla-kilpailussa vuonna 1994. Raadin perustelut olivat ymmärrettävät: "Toimii juontajana poikkeuksellisen luontevasti ja ilmentää läsnäoloa." Ei itketä lauantaina -televisioshow toimi innostuksena Anitan seuraavalle albumiprojektille. Vuonna 1994 ilmestyi ohjelman mukaan nimetty levy, jossa Anita tulkitsi 60- ja 70-luvun ikivihreitä tasokkaina versioina. Tuottajana oli edellisen älppärin tavoin Riku Mattila ja levy-yhtiönä Sonet Suomi. Anita Hirvonen oli muutaman vuoden ajan Maikkarin vakiokasvo, sillä myöhemmin hän juonsi viikonlopun viihdeohjelmat Maitolaituri soi (keväällä 1996) ja Hecumania (syksyllä 1996) yhdessä Pertti Salovaaran kanssa.

Ei itketä lauantaina -levyn jälkeen Anita Hirvosen levytystahti hiljeni jälleen. Anitan Sonet-levytykset omistava Universal Music Finland on julkaissut Anitalta pari kokoelmajulkaisua, jotka ovat käytännössä Maitolavan prinsessa- ja Ei itketä lauantaina -albumien yhteispainoksia. Ensimmäinen tällainen kokoelma ilmestyi vuonna 1996 ja toinen vuonna 2000 nimellä Klassikot. Miltei vastaavanlainen kokoelma tuotiin markkinoille vuonna 2003 Suomi huiput -sarjassa. Suomi huiput oli EMI:n, BMG:n ja Universalin yhteinen vastaisku Warnerin legendaariselle 20 suosikkia -sarjalle. Suomi huiput -kokoelmatkin sisälsivät 20 kappaletta. Anita Hirvonen levytti Sonetille yhteensä 21 levytystä, joten yksi raita jouduttiin jättämään kokoelmalta pois. Sen kohtalon koki Ei itketä lauantaina -albumin päätöskipale Olet aina mielessäin. Näiden kokoelmalevyjen ansiosta mainion Maitolavan prinsessa -albumin kaikki kappaleet olivat uudelleen saatavilla.

Seuraava paluu valokeiloihin koitti vuosina 2003–04. Sen sai oikeastaan aikaiseksi tamperelainen rap-artisti Spesialisti. Hän levytti vuonna 2003 Timsin kanssa Poko Recordsille kappaleen Älä tule myöhään kotiin, jossa sämplättiin Anitan vanhaa levytystä Älä tule myöhään. Anita Hirvonen äänitti alun perin kyseisen Jukka Kuoppamäen kirjoittaman kappaleen vuonna 1977 Satsangalle, mutta sitä ei sisällytetty hänen samana vuonna ilmestyneelle Villitsee mun -albumilleen. Aikaisemmin olemattomalle huomiolle jäänyt laulu sai kokonaan uuden elämän. Huomionosoituksesta inspiroituneena Anita Hirvonen levytti kappaleesta päivitetyn version ja siitä tuli hänen vuonna 2004 ilmestyneen albumin otsikkokappale. Levy-yhtiönä oli iskelmämyönteinen MTG – Musiikkituottajat Group. Älä tule myöhään -albumin toinen kohokohta on Anitan itsensä sanoittama hyväntuulinen XL-nainen, joka on kunnianosoitus suomalaisnaisten uhkeille muodoille.

Häpeilemätön, humoristinen ja sopivan itseironinen XL-nainen (live-esitys YouTubessa) oikeastaan tiivistää olennaisen: Anita Hirvonen on koko uransa ajan ollut ihailtavan vilpitön väriläiskä kotimaisen iskelmämusiikin kentällä.

Lähteet

Kirjallisuus ja opinnäytteet:

Aaltonen Harry (1966) Iskelmäkatsaus. Teoksessa Mitä, missä, milloin 1967. Otava, Helsinki.

Aho Marko (2003) Hymylehti ja uusi sensaatiojournalismi – eli kuinka unohdettu kansa löysi seksin. Teoksessa Peltonen Matti, Kurkela Vesa, Heinonen Visa (toim.) Arkinen kumous – Suomalaisen 60-luvun toinen kuva. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Alasuutari Pertti, Kinnunen Merja, Nätkin Ritva, Sulkunen Pekka (1985) Lähiöravintola. Otava, Helsinki.

Bagh Peter von, Hakasalo Ilpo (1986) Iskelmän kultainen kirja. Otava, Helsinki.

Järvensivu Jukka (1987) Hymy-lehti suomalaisen yhteiskunnan moraaliongelman tulkkina ja heijastajana. Sosiaalietiikan pro gradu -tutkielma, Helsinki.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Rautiainen Tarja (2001) Pop, protesti ja laulu – Korkean ja matalan murroksia 1960-luvun suomalaisessa populaarimusiikissa. Tampere University Press, Tampere.

Saarenmaa Laura (2010) Intiimin äänet – Julkisuuskulttuurin muutos suomalaisissa ajanvietelehdissä 1961–1975. Tampere University Press, Tampere.

Toivelauluja 77 (1968). Musiikki Fazer, Helsinki.

Journalistinen aineisto:

Apu 36/1993: Ilkka Ranta-aho, Rumaksi haukkuminen vei Anita Hirvosen itsetunnon, mutta... "Kyllä unelmista voi tulla totta".

Apu 34/1994: Hellevi Pouta, Elämästään ylpeä.

Helsingin Sanomat 15.7.1989: 60-luvun seksipommi.

Helsingin Sanomat 7.2.1996: Ilpo Hakasalo, Persoonallisuus kypsyi parhaaseen vetoon.

Helsingin Sanomat 25.6.1996: Jukka Kajava, Kanavalla: Hirvoskassa on juhannusta.

Selvis 02/2005: Juha Kaarsalo, Joria duurissa ja mollissa – Sävellystyö lähentelee parhaimmillaan hurmostilaa. (Verkkolinkki)

Selvis – Musiikintekijöiden lehti 3/2014: Tommi E Virtanen, Hullu vai renessanssinero?. (Verkkolinkki)

Televisiolähetykset:

Sydän rakastaa. Ensiesitys: 22.6.1996, MTV3.

Anita Hirvosen CD-julkaisujen kansitekstit:

Rantala Juha. Anita Hirvonen: Sydän rakastaa – Kootut levytykset 1976–1980 (Rocket Records, 2014).

Salmi Vexi. Anita Hirvonen: 20 suosikkia – Itke vaan jos helpottaa (Fazer Records, 1997).

(ei merkittyä kirjoittajaa) Anita Hirvonen: Klassikot (Universal Music Finland, 2000).

Verkkolähteet:

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt, Suomen albumilistat, Suomen vanhat singlelistat ja Rumban 50 hittiä -listat 1992–2007 ja Populaarimusiikin museon pomus.net -sivuston Listatietokannasta.

Suomidiskotärpit # 4

Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko. Suomidiskotärpit-juttusarjassa pengotaan arkistojen aarteita ja esitellään muutamia diskoaikakauden helmiä ja/tai kulttiklassikoita. Levytyksistä on tarjolla Spotify-linkki ja/tai Youtube-video.

Suomidiskotärpit-sarjan neljännessä osassa esitellään vuosina 1980–1986 levytettyjä kotimaisia sävellyksiä. Tarkoituksena ei ole esitellä tuttuakin tutumpia kappaleita tai kaikkein kuluneimpia ikivihreitä. Vuonna 2002 julkaistun Mikä fiilis -kokoelman esittelytekstissä Tero Alanko, Jani Järvinen ja Alex Nieminen kirjoittivat, kuinka "vähitellen kuuma diskomusiikki saapui myös Suomeen ja sai täällä aivan oman ilmenemismuotonsa". Nämä 1980-luvun kotimaiset sävellykset osoittavat, että disko sai Suomessa todellakin täysin omanlaisensa ilmenemismuodon. Koneiskelmän aikakaudella raja disko- ja camp-iskelmän välillä on ainoastaan hiuksenhieno... Valikoiduista levytyksistä kuulee, kuinka isot orkesterisovitukset väistyivät konesoundien yleistyessä. Aluksi koneiskelmien sovitukset kuulostavat moderneilta ja raikkailta, mutta vuosikymmenen edetessä iskelmälevytykset alkavat muuttua tehtailuksi ja soundimaailma halpahintaisemmaksi.

Edelliset tekstit:
Suomidiskotärpit # 3
Suomidiskotärpit # 2
Suomidiskotärpit # 1

Paula Koivuniemi – Vie minut pois

Säv. Matti Siitonen, san. Chrisse Johansson, sov. Markku Johansson ℗ 1980 Finnlevy

Paula Koivuniemen huikeaan menestykseen yltänyt Vie minut pois -albumi vuodelta 1980 (yli 70 000 myytyä äänitettä) on oivaltava näyte aikakaudesta, jolloin diskopoljento dominoi kotimaista iskelmäteollisuutta. Vielä tähän aikaan iskelmälevytysten säestyksistä vastasivat isot orkesterit ja laajat muusikkokokoonpanot: tälläkin albumilla lauluja säestivät muun muassa 12-henkinen jousisetti ja viisihenkinen puhallinsetti. Orkesteri pauhaa mahtipontisimmillaan Fredin säveltämässä albumin nimikkobiisissä. Etenkin lyhyt välisoitto ennen toisen säkeistön alkua ei ole mitään ohkaista! Vie minut pois on hieno osoitus siitä, että Fredi on paitsi loistava laulaja myös erinomainen iskelmäsäveltäjä.

Marion – Riviera

Säv. ja san. Jukka Koivisto, sov. Antti Hyvärinen ℗ 1980 EMI Finland

1970-luvulla kansainvälistäkin uraa luonut Marion Rung valittiin vuonna 1980 Suomen edustajaksi Intervision laulukilpailuihin Sopotiin. Interviisukarsinnoissa Marion esitti kaikki kuusi ehdokassävelmää. Voittajaksi ylsi ansaitusti Esko Koivumiehen upea mahtipontinen balladi Hyvästi yö, mutta myös karsinnassa toiseksi sijoittunut Jukka Koiviston vauhdikas Riviera kuultiin Sopotissa. Koivisto tunnusti interviisukarsinnoissa, että laulu on syntynyt puhtaasti viihteellisiltä linjoilta. "Kylmään Pohjolaan haetaan aina silloin tällöin lohtua Rivieralta saakka", kuvaili lähetyksen juontaja Mikko Alatalo Koiviston ajatuksia. Ja viihteellisiltä linjoilta syntyi todella mainio vauhdikas iskelmä ajan hengessä. Miten vastustamatonta jousien käyttöä sovituksessa!

Frederik – Rakas Stella

Säv. E. A. Nyman - Kurt Gräsbeck, san. Raul Reiman, sov. Esa Nieminen ℗ 1980 Finnlevy

Valtakunnan virallinen macho alkoi tehdä tuttavuutta diskosoundien kanssa viimeistään vuonna 1978, jolloin Frederik sai levytettäväkseen suomenkielisen version Israelin euroviisuvoittajasta A-ba-ni-bi, joka on ensimmäinen viisuvoittoon yltänyt diskokappale. Seuraavan vuoden viisusadosta Reetulle poimittiin Saksan liittotasavallan legendaarinen diskoviisu Dschinghis Khan. Runsaasti diskoelementtejä sisältäneestä Tsingis Khan -albumista (1979) Frederik sai uransa ensimmäisen kultalevyn. 1970- ja 80-lukujen vaihteessa Frederikin albumeilla kuultiin niin paljon diskoa, että artisti alkoi tituleerata itseään Junttidiskon kuninkaaksi. Niin ikään kultaa myynyt Kolmekymppinen-albumi (1980) sisältää muun muassa tämän veikeän kotimaisen diskoiskelmän, jonka hauskan kaksimielisessä sanoituksessa Raul Reiman leikkii homonymialla. Säveltäjänimien E. A. Nyman ja Kurt Gräsbeck taakse kätkeytyvät Esa Antero Nieminen ja Frederik itse.

Kirka – Tie kotimaahan johtaa

Säv. ja sov. Antti Hyvärinen, san. Juha Vainio ℗ 1980 Finndisc

Hämmentävä harvinaisuus Kirkan levytysrepertuaarissa. Vauhdikas ja mahtipontinen intro antaa ymmärtää, että luvassa olisi kunnon hengästyttävä diskoschlager. Lauluosuuden alkaessa biisi muuttuu kuitenkin hillityksi reggaen tapaiseksi, kunnes kertosäkeistössä on taas vipinää. Kertosäkeistön sovitusratkaisuissa on luotettu tyypillisiin diskomusiikin elementteihin: puhaltimet ja diskoviulut luovat lihaa luiden ympärille. Jälleen yksi osoitus siitä, kuinka diskomusiikin aikakaudella diskoelementit dominoivat suomalaisessa iskelmätuotannossa. Ehkäpä tämä on jonkinlaista funkiskelmää? Entä mikä on laulun sanoituksessa se kotimaa, johon tie johtaa? No tietenkin se, missä hanget hohtaa. Stadin kundi Kirka laulaa kaipaavansa Lapin erämaan rauhaan...

Jaana – Tulipunaruusut

Säv. ja san. Usko Kemppi, sov. Paul Fagerlund ℗ 1980 Levytuottajat

Muistatteko vielä Jaana Hermusen, jonka El Lute -suomennos esiteltiin Suomidiskotärppien ensimmäisessä osassa. El Lute -singlen toisella puolella julkaistiin diskoversio ikivihreästä Tulipunaruusut-humpasta. Diskomusiikin aikakaudella vanhoja klassikoita tuunattiin diskoasuun. Levytyksen sovittanut Paul Fagerlund oli jo vuonna 1977 laatinut diskosovituksen Päivi Kautto-Niemen Liljankukka-levytykseen, josta tuli valtavan suuri menestys. Hieman samanlaisia sovituksellisia ratkaisuja käytettiin tässä Tulipunaruusujen diskohumppaversiossa. Jaanasta ei kuitenkaan tullut uutta kestotähteä suomalaiselle kevyen musiikin kentälle, sillä hän on tiedettävästi levyttänyt vain muutaman levytyksen.

Irwin Goodman – Discohai

Säv. ja sov. Paul Fagerlund, san. Emil von Retee ℗ 1980 Levytuottajat

Irwin goes Tsingis Khan! Kansantaitelija Irwin Goodmanin suosio oli pohjamudissa 1970-luvun päättyessä. Vuonna 1980 Irwiniltä julkaistiin vain yksi ainoa singlejulkaisu, jonka molemmat laulut ovat vaipuneet unohduksiin. Singlen A-puolen kappale on kuitenkin oikeastaan aika kiinnostava. Irwinin levytyksissä on usein sivuttu ajankohtaisia aiheita, joten ei ollut varsinaisesti ihme, että diskokuumeen jyllätessä kuumimmillaan myös Irwin teki omanlaisensa avauksen diskorytmeihin. Diskoteekkien kulta-aikana tanssilattialla saatettiin lauantaisin kohdata todellinen diskohai, joka "ryystää, jyystää ja sitten pamputtaa". Paul Fagerlundia voitaisiin tämän keskieurooppalaista diskohittiä mukailevan sävellyksen perusteella todella kutsua köyhän miehen Ralph Siegeliksi. Ilmiselviä Dschinghis Khan -vaikutteita on kuultavissa "hu, ha!" -välihuutoineen. Vastaavanlaiseen diskohaihin törmäsi muuten myös Satu Pentikäinen kappaleessaan Rytmiin kuumaan (1983), jonka sanoituksessa diskohai vaani saalistaan aina lauantaisin...

Kake Randelin – Kapakasta kapakkaan

Säv. Hillel Tokazier, san. Juha Vainio, sov. Jori Sivonen ℗ 1981 Finnlevy

Vuonna 1981 Jori Sivonen oli jo löytänyt syntetisaattorit ja alkoi käyttää niitä aktiivisesti kotimaisissa iskelmälevytyksissä. Kake Randelin nousi 1980-luvun alkupuoliskolla koneiskelmän aikakaudella ilmiömäiseen suosioon. 1980-luvun alkupuoliskolla Kaken albumit myivät kultaa ja timanttia. Kaken esikoisalbumin (1981) vauhdikkain levytys on tämä Hillel Tokazierin "laukkakomppinen" sävellys, jonka moderni sovitus à Jori Sivonen henki uuden ajan alkamista suomalaisessa iskelmäteollisuudessa.

Mona Carita – Satu kaunis rakkauden

Säv. ja sov. Veikko Samuli, san. Juha Vainio ℗ 1981 Finnlevy

Mona Carita levytti kuusi vuotta kestäneen uransa aikana enimmäkseen käännöskappaleita, mutta levytysrepertuaariin mahtui myös joitakin kotimaisia sävellyksiä. Tämä Veikko Samulin säveltämä iskelmä nousi suurimpaan suosioonsa vasta vuonna 1989 Kikan levytettyä siitä version esikoisalbumilleen. Monelle Kikka-fanille on tullut yllätyksenä, että laulu ei olekaan Kikan "originaali". Alkuperäinen versio sisältyi Mona Caritan kultaa myyneelle Nykyaikainen-albumille (1981).

Jokke Seppälä – Lennät eiliseen

Säv. Jokke Seppälä, san. Tapsa Rantanen, sov. Laszlo Varga ℗ 1981 Polarvox

Jokke Seppälä julkaisi 1980-luvun alussa kaksi englanninkielistä albumia, jotka sisälsivät laadukasta kansainvälisen tason tanssimusiikkia. Albumien satoa kuultiin myös Syksyn sävel -kilpailuissa. Syksyn sävelessä laulut oli kuitenkin esitettävä jommallakummalla kotimaisella kielellä, joten kappaleisiin laadittiin suomenkieliset sanoitukset. Vuonna 1980 Jokke Seppälä kilpaili funkahtavalla Lauantaiyö-kappaleella. Vuotta myöhemmin kilpailukappaleena oli tämä vahvasti diskoon kallellaan oleva Lennät eiliseen. Sekä laulun suomenkielinen teksti ("sä oot kiltti kuin täi / tartut neutroniin ja pääset uutisiin") että taustakuoron hulvaton koreografia herättivät hämmennystä.

Lennät eiliseen sijoittui vuoden 1981 Syksyn sävelessä kahdeksanneksi. Laulun englanninkielinen versio You gonna burn julkaistiin Jokke Seppälän toisen albumin Find my girl (1982) uudelleenjulkaistun painoksen bonusraitana.

   

Raya – Harhaa

Säv. Harri Vainiola - Raija Jääskä, san. Jussi Asu, sov. Harri Vainiola ℗ 1982 Zero Records

Lisää hämmentäviä Syksyn sävel -diskoiluja. Rayan ura viihdyttäjänä alkoi 1960-luvun viimeisinä vuosina, jolloin hän esiintyi muun muassa Danny-show'ssa. Raya loi uraa lähinnä musikaalinäyttelijänä ja musiikkiteattereissa. Näyttävä Raya aiheutti aikoinaan kohua Stump-lehdessä julkaistuilla sensuelleilla kuvilla. Kuvien vuoksi hänet leimattiin viihdelehdistössä tuhmaksi tytöksi, josta kirjoitettiin monenmoisia perättömiä juoruja. Raya on muistellut skandaalinkäryistä julkisuuttaan teoksessa Rockin korkeat korot (2003). Vuonna 1982 kreppihiuksinen Raya teki yllättävän comebackin julkisuuden parrasvaloihin, kun hän pääsi Syksyn sävelen loppukilpailuun Harhaa-diskoilulla. Hän oli itse säveltänyt laulun yhdessä Harri Vainiolan kanssa. Kappaleen sähköinen soundimaailma oli suorastaan vallankumouksellinen Syksyn sävelen kontekstissa. Esitys taisi kuitenkin mennä suurelta yleisöltä yli ymmärryksen, sillä laulu sijoittui postikorttiäänestyksessä vasta kahdeksanneksi. Omaperäinen ja sensuelli diskoilu on kuitenkin jäänyt iskelmäpoikien mieleen, ja laulu on nostettu joissakin piireissä suorastaan kulttiklassikon asemaan.

Ylipäätään vuoden 1982 Syksyn sävelen sato oli todella omaperäinen ja erikoinen. Esiraadeilla lienee ollut tarkoituskin valikoida loppukilpailuun esityksiä, jotka poikkesivat perinteisestä iskelmälinjasta. Mielenkiintoista on, että Harhaa oli esiraadin mielestä parempi kuin esimerkiksi Avaa hakas ja Vanhojapoikia viiksekkäitä, jotka molemmat jäivät finaalin ulkopuolelle...

Eini – Jossakin jos haluat

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman ℗ 1982 Finnlevy

Syntetisaattorit valtasivat iskelmäteollisuuden korvaten orkesterisovitukset. Useimmiten iskelmähistoriikeissa on mainittu, että Jori Sivosen Kake Randelinille säveltämä superhitti Avaa hakas syksyltä 1982 olisi ensimmäinen merkittävä kotimainen koneiskelmä. Avaa hakas olikin ensimmäinen uudenlaista soundimaailmaa edustanut iskelmä, joka osoittautui valtavaksi menestykseksi, mutta tokihan Jori Sivonen oli päässyt loistamaan suomalaisena syntetisaattoriguruna jo aikaisemmin. Siitä mitä mainioin taidonnäyte on tämä Einin levyttämä sähäkkä konediskokappale Jossakin jos haluat, jonka säestystausta oli aikoinaan ennenkuulumattoman ultramoderni suomalaiseksi valtavirran iskelmäksi. Einin neljäs albumi nimettiin tämän kappaleen mukaan ja levytys julkaistiin myös älppärin toisena singlelohkaisuna. Eini kilpaili laululla Bulgarian Kultainen Orfeus -festivaaleilla.

Päivi Kautto-Niemi – Tulisit luokseni päivälläkin

Säv. ja sov. Jussi Niemi, san. Raul Reiman ℗ 1982 CBS Records

Päivi Kautto-Niemi oli 1970-luvun jälkipuoliskolla yksi Suomen suosituimpia diskotähtiä. Hän levytti vuosina 1977–79 Finnlevylle kolme diskontäyteistä albumia. 1980-luvun alkaessa Päivin levytystahti hiipui. Finnlevyn jälkeen hän levytti CBS:lle yhden singlen, jonka paraatipuolella julkaistiin hänen miehensä Jussi Niemen säveltämä loistavan tarttuva diskoiskelmä Tulisit luokseni päivälläkin.


Aivan liian vähälle huomiolle jäänyt helmi. Diskoiskelmää parhaimmillaan!

Kisu – Aivan kreisi

Säv. ja sov. Kassu Halonen - Kisu Jernström, san. Chrisse Johansson ℗ 1982 Scandia

1970-luvulla pop-iskelmää levyttänyt Kisu Jernström hämmästytti vuonna 1981 suomalaisia muusikkopiirejä julkaisemalla korkeatasoisen englanninkielisen albumin Don't stop the music, joka keräsi kehuja ja ylistyksiä. Tuon albumiprojektin jälkeen esityskieli vaihtui taas suomeksi. Vuonna 1982 levytetty Aivan kreisi on nimensä mukaisesti ihan päätön menopala Kisun levytysrepertuaarissa. Laulu tehtiin alun perin Syksyn säveltä silmällä pitäen. Biisi on jäänyt suomidiskon ystävien keskuudessa elämään camp-klassikkona. Tietysti näinä Fingerpori-aikoina laulun sanoituksen ilmaus "mä oon faijaani nääs tullu" voi herättää tahattomia naurunpyrskähdyksiä ja/tai vastenmielisiä konnotaatioita... Levytys julkaistiin Kisun Musta kissa -albumilla (1984), joka sisälsi muitakin diskosoundisia levytyksiä.

Frederik – Stenka Rasin

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman ℗ 1981 Finnlevy

Frederikin ja Jori Sivosen yhteistyö alkoi alkuvuodesta 1981, kun Reetu kilpaili euroviisukarsinnoissa Sivosen sävelmällä Titanic. Titanic oli ollut kansan ylivoimainen suosikki Suomen viisuedustajaksi, mutta rockhenkinen asiantuntijaraati ei voinut omilla nimillään ja naamoillaan antaa korkeita pisteitä kaupalliselle schlagerille, joten karsinnan voittoon ylsi Riki Sorsa. Jori Sivonen on myöhemmin kertonut saaneensa inspiraation Titanicin soundimaailmaan kuuntelemalla Abban kappaleita väärään suuntaan lopusta alkuun. Sävellykseen otettiin myös muutaman tahdin verran vaikutteita Tšaikovskin sinfoniasta. Vastaavanlaista soundia hyödynnettiin myös myöhemmissä Frederikin levytyksissä. 1970-luvun alussa Suomen levymyyntilistojen kärkeen nousi Viktor Klimenkon albumi Stenka Rasin, jossa hän tulkitsi antaumuksella venäläisen kansanlaulun legendaarisesta kasakkajohtajasta. Kymmenisen vuotta myöhemmin suomalaiset kuuntelivat hieman toisenlaista näkemystä samasta aiheesta. Itse asiassa Raul Reimanin sanoitus mukailee tuota venäläistä kansanlaulua, mutta Jori Sivosen sävellys on ehtaa kasaridiskoa. Hieno ja suorastaan jyräävä diskoiskelmä, joka pitää otteessaan alusta loppuun. Stenka Rasin julkaistiin Frederikin kultaa myyneellä albumilla Alta pois (1981).

Berit – Tässä nyt ja näin

Säv. ja sov. Veikko Samuli, san. Juha Vainio ℗ 1983 VIP-Music

Tässäpä sitä tyylipuhdasta Veikko Samuli -diskoilua, jota on ylistetty tässä blogissa aikaisemminkin. Berit levytti vuonna 1983 Veikko Samulin johdolla uransa ensimmäisen diskoiskelmäalbumin Tässä nyt ja näin, jonka otsikkokappale menestyi erinomaisesti Jokamiehen listalla. Levytyksessä kiteytyy loistavasti Samulin taito säveltää erittäin sujuvia melodiankulkuja ja ennen kaikkea sovittaa kappale erinomaisen mukaansatempaavaksi. Vaikka iskelmä kuulostaa yksinkertaiselta, sen sävelkulussa ja sovituksessa on nerokkaita nyansseja ja jippoja. Jännite säilyy koko liki neliminuuttisen ajan. Berit vastaanotti Tässä nyt ja näin -albumista uransa ensimmäisen kultalevyn.

Eini – Elämäni mies

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Antero Ollikainen ℗ 1983 Finnlevy

Eini aloitti uransa vuonna 1978 diskolevytyksillä. Einin varhaisia levytyksiä säestivät ajan hengen mukaisesti isot orkesterit, mutta 1980-luvun edetessä Eininkin oli totuttava kapeamman soundimaailman levytyksiin ja syntsavetoisiin sovituksiin. Einin viides albumi Aika pakkaus alkaa heti melkoisella juntti-iskelmän klassikolla, sillä albumin aloitusraita Elämäni mies on ollut melkoisen kovaa valuuttaa iskelmäpoikien illanvietoissa. Menevä syntsadiskosovitus ja korni sanoitus – mitä muuta kasari-iskelmältä voisikaan vaatia. Sanoituksen on muuten laatinut Vexi Salmi, joka 1980-luvulla käytti usein salanimeä Antero Ollikainen. Elämäni mies kuuluu niihin levytyksiin, joita artisti itse ilmeisesti nykyään hieman häpeilee. Vuonna 2013 esitetyssä Iskelmä-Suomi -dokumentissa Eini kertoi avoimesti, kuinka hänen mielestään hänellä olisi ajoittain pitänyt olla paljon korkeampi rima levytyskappaleiden laadun suhteen. Huhujen mukaan Eini olisi estänyt Elämäni mies -kappaleen julkaisemisen hänen 30 suosikkia -kokoelmallaan (2006).

Meiju Suvas – Lootuskukka

Säv. Mika Silfver, san. Juha Vainio, sov. Kaj Westerlund ℗ 1983 Finnlevy

Meiju Suvas nousi raketin lailla suomalaisten artistien eturiviin vuonna 1982, kun hänen esikoisalbuminsa myi upeasti yli 54 000 äänitettä. Hienosti menestyneen albumin myötä Meijusta tuli yksi Suomen suosituimpia – ellei hetkeksi aikaa peräti suosituin – diskomusiikin esittäjiä. Meiju Suvas oli suosionsa huipulla, kun hänen toinen albuminsa Pidä musta kiinni näki päivänvalon syyskuussa 1983. Meijun kakkosalbumin ehdottomiin kohokohtiin kuuluu albumin tuottaneen Kaj Westerlundin (tosin iskelmälevytyksissä usein käyttämällään salanimellä Mika Silfver) säveltämä Lootuskukka. Nuorekasta kasari-iskelmää parhaimmillaan. Laulu oli aikoinaan sangen suosittu ja se nousi jukebox-listalla parhaimmillaan seitsemänneksi. Sittemmin Lootuskukka on jäänyt kuitenkin hieman unohduksiin, mikä johtuu kenties siitä, että laulun alkuperäistä versiota ei ole jostain käsittämättömästä sisällytetty Meijun CD-kokoelmajulkaisuille. Kummallista ottaen huomioon, että laulu oli yksi Meijun suosituimman menestyskauden merkittävimpiä hittejä... Meiju Suvaksen toinen albumi Pidä musta kiinni menestyi mukavasti myyden kultaa.

Tapani Kansa – Vain yhden kerran eläissään

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Vexi Salmi ℗ 1983 Finnlevy

1980-luvulla koneiskelmästä tuli niin valtavirtaa kotimaisessa iskelmäteollisuudessa, että miltei jokainen suomalainen levyttävä iskelmälaulaja joutui tekemisiin syntetisaattorisoundien kanssa. Tapani Kansan laajassa levytysrepertuaarissa kaikkein kasarisoundisin levytys lienee tämä vuonna 1983 ikuistettu Vain yhden kerran eläissään, jonka monet suomidiskon ystävät ovat ottaneet omakseen – jopa sellaisetkin, joita Tapani Kansan muu tuotanto ei puhuttele. Tapsa kävi esittämässä kappaleen levytysvuotenaan Toivotaan toivotaan -ohjelmassa.

Levytys sisältyi Tapani Kansan mainiolle iskelmäalbumille Tässä ja nyt (1983), joka myi kultaa. Tapsan tulkitsemana kasarisoundinen syntsaiskelmäkin kuulostaa uskottavalta. Sen sijaan Kike Elomaan myöhemmin samasta laulusta levyttämä versio saattaa hieman jo värähtää campin puolelle...

Sonja Lumme – Anna olla vapaa

Säv. Hillel Tokazier, san. Jukka Nurmela, sov. Laszlo Varga ℗ 1983 JP-Musiikki

Jazzmusiikkia opiskellut Sonja Lumme kuuluu niihin taiteilijoihin, jotka mieluiten levyttävät vain sellaista musiikkia, josta itse pitävät. Useat levy-yhtiöt ovat kosiskelleet lahjakasta Lummea riveihinsä, mutta Sonja on sanonut systemaattisesti "ei" kaupallisten iskelmien levyttämiselle. Silloin tällöin Sonja Lumme on kuitenkin joutunut tekemään myönnytyksiä iskelmäteollisuuden kanssa, kuten esimerkiksi hänen kasarisoundien dominoimalla esikoisalbumillaan Anna olla vapaa (1983). Levyn tarttuvassa nimikkobiisissä oli kieltämättä korkea hittipotentiaali – ja kenties laulusta olisikin tullut hitti, mikäli sen olisi julkaissut suurempi levy-yhtiö tai esittänyt nimekkäämpi artisti. Sonja Lumme tuli Suomen kansalle tutummaksi vasta muutamaa vuotta myöhemmin: paitsi vuoden 1985 euroviisuedustajana myös lahjakkaana näyttelijänä.

Kake Randelin – Nasta pimu

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman ℗ 1983 Finnlevy

Supersuosittu Kake Randelin julkaisi vuonna 1984 neljännen albuminsa Kake, jossa konesoundit oli jalostettu vielä aikaisempia levyjä pidemmälle. Älppäri sisältää muutamia aivan uskomattomia levytyksiä, kuten Nätti tyttö, vähän pehmee, Miehet metsistä ja Kun eletään, ei pelätä, jossa lauletaan kuinka "silloin tarvii pyssyä, jos alkaa ahdistamaan myssyä". Nämä hieman halpahintaisilta kuulostaneet rallit ja niiden kornit sanoitukset olivat omiaan lisäämään rockväen vastenmielisyyttä 1980-luvun iskelmäteollisuutta kohtaan. Erityisesti juuri Kake Randelin oli rock-piirien maalitauluna, johon kanavoitiin kaikki halveksunta koneiskelmäkulttuuria kohtaan. Jori Sivonen on muistellut ajan henkeä Selvis-lehden 2/2005 haastattelussa:

"Tuli Dingo. Tuli Rock-Radio, jossa sanottiin, että 'tämä on nyt sitä tyypillistä reimansivonen musiikkia', jos nyt ylipäätään siellä mainittiin. Outi Popp kirjoitti Kake Randelinin levyarvion: 'Tiedoksi sille, joka tästä tykkää: tuotetta Kake Randelin on taas ilmestynyt levyllinen. Jos joku haluaa ostaa paskaa niin siitä vaan.'" (Selvis-lehti 2/2005)

Kake-albumin suurin hitti on Kielletyt tunteet, mutta levy sisältää myös yhden Kaken uran suurimmista kulttiklassikoista: jo edellisen vuoden puolella ilmestynyt Nasta pimu on noussut vuosien saatossa todelliseksi bailuiskelmäksi, joka suorastaan villitsee tunnelman Kaken keikoilla. Erityisesti biisin syntsariffi takaa korvamadon pitkäksi aikaa. On suorastaan häpeällistä, että Nastan pimun alkuperäistä versiota ei julkaistu millään Kake Randelinin CD-kokoelmalla. Onneksi vuonna 2013 Warner Music Finland avasi digitoidut arkistonsa kaikkien kuultavaksi, ja siitä lähtien Nastaa pimua on saanut luukuttaa sydämensä kyllyydestä.

Katri Helena – Luotu elämään

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman ℗ 1984 Finnlevy

1980-luvulla edes Katri Helenan levytykset eivät välttyneet vuosikymmenelle niin ominaisista konesoundeista ja syntetisaattorivetoisista sovituksista. Kasarisoundit korostuvat erityisesti vuonna 1984 julkaistulla albumilla Kirje sulle, jossa Katri Helenan soundia on selvästi pyritty "ajanmukaistamaan" ja joissakin levytyksissä vallitsee suorastaan nuorekas meno. Albumin suurimpia hittejä olivat muun muassa Miljoona ruusua ja Kirje sulle, mutta suomidiskon ystävät ovat noteeranneet erityisesti albumin viidennen raidan Luotu elämään, jonka ovat kynäilleet – yllätys, yllätys – Jori Sivonen ja Raul Reiman – kaksikko, joka suorastaan dominoi kotimaista iskelmäteollisuutta 1980-luvun alkupuoliskolla. Kirje sulle -albumista Katri Helena vastaanotti jälleen kultalevyn.

Satu Pentikäinen – Ota tai jätä

Säv. ja sov. Kari Litmanen, san. Jorma Toiviainen ℗ 1984 LeBaron Music / Bluebird

Satu Pentikäisen kahdeksan vuotta kestänyt levytysura ajoittuu juuri suomidiskon kuumimpiin vuosiin. Sadun ensimmäinen levytys julkaistiin vuonna 1979 ja viimeisin albumi valmistui vuonna 1986. Sadun kaikki viisi albumia tihkuvat suomidiskoa tyylipuhtaimmillaan. 1980-luvun puolivälissä Satu Pentikäinen esitteli useaan otteeseen nuorekasta diskoiskelmää Suomen kansalle erinäisissä laulukilpailuissa. Toukokuussa 1984 hän kilpaili Kevään sävel -kilpailuissa kihlattunsa Kari Litmasen raflaavalla sävellyksellä Ota tai jätä. Finaalissa nuorekas ja hyvinkin kansainväliseltä kalskahtanut kasari-iskelmä sijoittui peräti neljänneksi, mikä oli iskelmälle poikkeuksellisen hyvä sijoitus tuossa kilpailussa aikana, jolloin elettiin voimakasta iskelmän ja suomirockin välistä vastakkainasettelua. (Katso YouTubesta Sadun esitys Kevään sävelen finaalista, jossa laulu kuullaan liveorkesterin säestämänä.) Laulun säveltäjä Kari Litmanen oli vielä tässä vaiheessa tuore nimi kotimaisessa iskelmäteollisuudessa. Litmanen oli ensimmäisiä suomalaisia säveltäjiä, jotka alkoivat hyödyntää tietokoneita musiikinteossa. 1980-luvulla hän sävelsi vielä muutakin kuin seineandreita... Satu Pentikäinen kilpaili Kevään sävelessä myös vuosina 1985 (laululla Haluun vapauteen) ja 1986 (Ei huolet paina) ja hänet nähtiin myös vuoden 1985 Syksyn sävelessä kappaleella Huomenna illalla.

Anja Niskanen – Ollaan hiljaa vain

Säv. ja sov. Vesa Torppa, san. Antero Ollikainen ℗ 1984 CBS Records

Sitten Syksyn sävel -diskoilu, joka upposi myös valtavirran yleisöön. Anja Niskanen nousi Suomen kansan tietoisuuteen vuoden 1984 Syksyn sävelessä. 16-vuotias espoolaisnuori päihitti kansan syvien rivien suosikit Erkki Liikasen ja Mikko Alatalon voittaen kilpailun ylivoimaisesti nuorekkaalla kasari-iskelmällä Ollaan hiljaa vain, jonka olivat kynäilleet Vesa Torppa ja Vexi Salmi – jälleen tosin nimellä Antero Ollikainen. Oikea henkilöllisyys salanimen takaa paljastui kuitenkin näyttävästi, kun Syksyn sävelen tuloslähetyksessä juontaja kutsui voittolaulun sanoittajan Antero Ollikaisen lavalle, ja kulisseista ilmestyi Vexi Salmi.

Anja Niskasta kutsuttiin julkisuudessa "Suomen Carola Häggkvistiksi". Syksyllä 1984 julkaistiin hänen albuminsa, jota suomalaiset ostivat kultalevyyn oikeuttavan määrän. Anja Niskasen albumi on yksi suomidiskon suurimpia klassikoita. Syksyn sävel -voittokappaleen lisäksi siltä on jäänyt elämään muun muassa Syy on rakkauden ja Lauantaina bailataan vaan.

Anja Niskanen – Sydämessä soi

Säv. ja sov. Vesa Torppa, san. Jorma Toiviainen ℗ 1985 CBS Records

Keväällä 1985 Anja Niskanen kilpaili vuorostaan Kevään sävelessä. Tälläkin kertaa hänen kilpailukappaleensa oli Vesa Torpan säveltämä. Toisin kuin Syksyn sävelessä Kevään sävelen tuloksen ratkaisi ammattilaisraati, joka suhtautui ajan hengen mukaisesti yleensä hieman nyrpeästi iskelmiin. Kevään kilpailussa Niskanen joutui tyytymään seitsemänteen sijaan. Sydämessä soi -kappale julkaistiin vain singlenä, sillä pian tämän jälkeen Anja Niskanen vetäytyi julkisuudesta, eikä jäänyt valmistamaan toista albumia. Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivas -teoksessa on valotettu syitä Anja Niskasen julkisuudesta vetäytymiselle:

"Ennen pitkää hän alkoi kuitenkin kaivata normaalin nuoren elämää ja kouluilmapiiriä. Levytyssopimus purettiin yhteisymmärryksessä." (Latva & Tuunainen 2004, 311)

Anja Niskanen teki paluun levytysstudioihin vuonna 1991 uudenlaisella "aikuistuneemmalla" tyylillä.

Eila Torvela – Lämmintä kättä ja sympatiaa

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Antero Ollikainen ℗ 1984 Finnlevy

Otetaanpa vielä yksi näyte Jori Sivosen syntsaiskelmätehtaalta. Kautta aikojen iskelmiä rustailleet lauluntekijät – jotka menneinä vuosikymmeninä olivat lähes poikkeuksetta kaikki miehiä – ovat kirjoittaneet iskelmälaulajattarien laulettavaksi sanoituksia, joissa nämä julistavat kunniallisuuttaan, kun odottavat tosirakkautta eivätkä anna kenelle tahansa ainakaan ensimmäisellä kerralla. Eila Torvelan esikoisalbumin laulussa Lämmintä kättä ja sympatiaa kertojahahmo haluaa tehdä selväksi flirttaileville miehille, ettei ole mikään kiertopalkinto, vaikka onkin luonteeltaan puhelias, aina iloinen ja huulta heittävä. Eila Torvelan vaiheisiin tutustuttiin jo Suomidiskotärppien edellisessä osassa.

Marion – Aijai

Säv. ja sov. Antti Hyvärinen, san. Chrisse Johansson ℗ 1984 EMI Finland

Samanlaista tematiikkaa sai vuonna 1984 levytettäväkseen myös Marion Rung, joka joutui suomidiskon aikakaudella tekemään tuttavuutta uudenlaisen iskelmäsoundin kanssa. Marionilta julkaistiin vuosina 1983 ja 1984 kaksi albumia Elän kauttasi ja Nainen, jotka tunnetaan nykyään Marionin konedisko-albumeina. Älppärit eivät kuitenkaan menestyneet ja 1970-luvun supertähden suosio syöksyi näinä aikoina melkoiseen alamäkeen. Vuonna 2005 Marionin tuotannosta julkaistiin 4 CD:n boksi, jonka esittelytekstissä Juha Nikulainen ja Jaripekka Koikkalainen kuittaavat näiden albumien tyylin lyhyen diplomaattisesti: "ehkä uudistunut tyyli syntetisaattorisoundeineen oli hieman liian suuri muutos Marionin laulujen ystäville". Nainen-albumin toisen singlejulkaisun Aijai / Okei levytykset veivät Marionin tuotannossa uudistunutta syntsaiskelmätyyliä vielä pidemmälle. Kappaleissa ei ole juuri minkäänlaista melodiaa vaan ne kulkevat lähinnä kompin varassa. Myös Aijai-kappaleen sanoitus on melko jäätävää settiä. Niin sitä moni mies on mukamas vahingossa myöhästynyt illan viimeisestä bussista olettaen saavansa viettää yhteisen yön (kuunnelkaapa Kari Tapion Menköön bussi viimeinen vuodelta 1976), mutta käsky käy tiukkana: vain nukkumaan ja olohuoneen vieraspatjalle. Eiväthän Marionin 1970-luvun hittikappaleetkaan sisältäneet mitään kovinkaan syvällisiä sanoituksia, mutta niissä oli sentään melodiat.

Nisa Soraya – Anna rakas raju hetki

Säv. ja sov. Veikko Samuli, san. Raul Reiman ℗ 1985 VIP-Music

Sitten yksi kaikkien aikojen suomidisko-klassikoita. Nisa Soraya räväytti vuoden 1985 Kevään sävel -kilpailussa tällä Veikko Samulin säveltämällä modernilla diskovirityksellä. Erityisesti Nisan räväkkään esitykseen kuulunut koreografia sai monet suomalaiset haukkomaan henkeään. Tarkkakorvaisimmat hekottelivat ensimmäisen säkeen kaikuefektille ("maistelin paukustain, -kustain"). Huumorintajuinen kansanosa äänesti Anna rakas raju hetki -esityksen jatkoon loppukilpailuun. Finaalissa päätösvalta oli kuitenkin tosikkomaisella asiantuntijaraadilla, jotka jätti Nisan armottomasti jumbosijalle.

Anna rakas raju hetki ja sen englanninkielinen versio Twilight children julkaistiin ainoastaan singlejulkaisuilla ja laulu vaipui hetkeksi aikaa unohduksiin. Kappale oli ylipäätään Nisan ensimmäisen aktiivikauden viimeisimpiä levytyksiä. Neljä vuotta ensiesityksensä jälkeen Veikko Samuli päätti hyödyntää sävellystään uudestaan ja antoi sen Kikan levytettäväksi hänen esikoisalbumilleen. Kikan debyyttialbumi oli valtava myyntimenestys ja monet suomalaiset mielsivätkin pitkään Anna rakas raju hetki -kappaleen Kikan lauluksi. Sitten 2000-luvun puolivälissä keksittiin YouTube. YouTuben kehityttyä suomalaiset iskelmäharrastajat oivalsivat palvelimen potentiaalin ja alkoivat ladata palvelimeen arkistojensa aarteita. Nisan Kevään sävel -esitys ilmestyi YouTubeen kesällä 2008 ja siitä nousi välittömästi pienoinen nettihitti. Uuden sukupolven edustajat pääsivät hämmästelemään 1980-luvun tyyliä ja Nisan nokkelia vastauksia Hantta Krausen haastattelussa. Tähän päivään mennessä ylläolevaa videota on katsottu jo yli puoli miljoonaa kertaa. Noihin aikoihin Nisan Anna rakas raju hetki -kappaletta alettiin soittaa vähemmistökansan suosimissa yökerhoissa, vaikka levytys julkaistiin virallisesti CD-formaatissa vasta vuonna 2015 Rocket Recordsin hulvattomalla Riman alta ja ohi maalin -kokoelmalla.

   

Markus – Suoraan sydämeen

Säv. ja san. Reijo Matilainen, sov. Antti Hyvärinen ℗ 1985 M & T Tuotanto

Samaiseen vuoden 1985 Kevään sävel -kilpailuun osallistui iskelmälaulaja Markus, jonka ura onkin yksi Suomen iskelmähistorian kiinnostavimpia. Markus levytti ensimmäisen levytyksensä Viimeinen kevät vuonna 1969. Vaikka laulu ei alun perin herättänytkään huomiota, se on vuosien saatossa noussut kestosuosikkien joukkoon. Seuraavana vuonna Markus saikin sitten levytettäväkseen tuplajättipotin: singlen Jos vielä oot vapaa / Vain kotka lentää aurinkoon molemmat levytykset olivat suuria menestyksiä ja Markuksen single nousi kesällä 1970 listaykköseksi. Markuksen ura alkoi siis todella lupaavasti, mutta heti varsinaisen läpimurron jälkeen hittihanat hyytyivät. Hän levytti säännöllisesti 1980-luvun puoliväliin asti, mutta uusia menestyshittejä ei vain tullut, vaikka levytysten joukossa on useitakin sangen kivoja kappaleita. Näihin kivoihin kappaleisiin luokittelisin ehdottomasti tämän Kevään sävel -kilpailukappaleen Suoraan sydämeen. Sympaattinen kasari-iskelmä sisältyi Markuksen viimeiseksi jääneelle albumille Sain hyvän tunteen (1985). Toisin kuin Nisa Soraya, Markus ei valitettavasti päässyt Kevään sävelen loppukilpailuun.

Anita Hirvonen – Ählämä suntraa

Säv. Esko Koivumies, san. Chrisse Johansson, sov. Kari Litmanen ℗ 1985 CBS Records

Haluan tässä yhteydessä esitellä yhden kaikkien aikojen uskomattomimman suomen kielellä levytetyn kappaleen, vaikkei tällä nyt oikein ole enää niin paljon tekemistä diskon kanssa. Rempseiden rallien kuningatar Anita Hirvonen oli 1980-luvun alkuvuosina suosituimmillaan. Albumit Ovi sydämeen (1981), De va kukku de (1982) ja Ans kattoo ny (1983) myivät kaikki kultalevyyn oikeuttavan määrän. Vuonna 1985 ikuistettiin tämä uskomaton turkkilaishenkinen rallatus Ählämä suntraa, jossa kerrottiin mitä kaikkea ihmeellistä voikaan sattua turkkilaisessa saunassa naisten puolella. 1980-luvulla levytettiin vielä sanoituksia, joita nykyään tuskin pidettäisiin poliittisesti korrekteina. Laulun levytyshetkellä tuskin saatettiin aavistaa, että 30 vuotta myöhemmin Suomessa on turkkilaissyntyinen kansanedustaja. Ählämä suntraa ei julkaistu millään Anitan albumilla (no ylläri...), mutta se sisältyi kuitenkin vuonna 1985 ilmestyneelle Anitan kokoelmalle Parhaat.

Minna Ikonen – Haudujuduu

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Juha Vainio ℗ 1985 Levytuottajat

Minna Ikonen lukeutuu suomidiskon lukuisten tähdenlentojen kategoriaan. Ikonen oli Vexi Salmen Levytuottajat-levy-yhtiön kiinnityksiä. Ikosen esikoisalbumi Elkeet kuin pedolla julkaistiin vuonna 1984. Kyseinen albumi on kotimaisen kasari-iskelmän suurimpia klassikoita, ja siihen tullaan aivan varmasti vielä palaamaan myöhemmin tässä blogissa. Saman vuoden syksyllä Minna Ikonen kilpaili Syksyn sävelen finaalissa laululla Panin tiikerin tankkiin. Syksyn säveleen osallistuminen merkitsi lähtölaukausta Minna Ikosen seuraavalle albumiprojektille. Valitettavasti vuonna 1985 ilmestynyt Ikosen toinen albumi Annan kunnolla palaa jäi kokonaisuutena huomattavasti ensilevyä vaisummaksi. Albumin suosituin laulu lienee sen singlejulkaisu ja aloitusraita Haudujuduu, joka on noussut vuosien saatossa pienoiseksi camp-klassikoksi. Laulun on säveltänyt – kukapas muukaan kuin – Jori Sivonen. Suomalaisten kovasti arvostama Juha Vainio on kirjoittanut laulun sanoitukseen muun muassa "vieras mies sanoi haudujuduu, niin se kaarasta kutsui naarasta". Oman aikansa impivaaralainen maailmankuva pääsee esille seuraavissa säkeissä: "koulut käymättä mulla on / vaan on sitä maalaisjärkee / ettei suomea puhumaton / pääse paistamaan kanssain särkee". Vainio on sanoittanut pitkän sanoittajanuransa aikana yli 2 000 sanoitusta, joiden joukkoon mahtuu vähemmänkin timanttisia tekstejä... Minna Ikonen vetäytyi showbisneksestä piakkoin toisen albumin ilmestymisen jälkeen.

Danny – Romanssi

Säv. ja sov. Veikko Samuli, san. Raul Reiman ℗ 1986 M & T Tuotanto

Suomalaisissa muusikkopiireissä tunnettiin aikoinaan käsite "samulointi". Veikko Samuli kuunteli tarkalla korvalla kansainvälisiä hittejä ja "samuloi" niitä säveltämällä mahdollisimman samantyylisiä kappaleita. 1980-luvun puolivälissä suosioon nousivat saksalaiset synthpop-kokoonpanot Modern Talking ja Bad Boys Blue. Samuli innostui näiden esiintyjien uudenlaista modernista soundimaailmasta ja "samuloi" Dannylle tämän Romanssi-levytyksen, jossa on ilmiselviä vaikutteita 1980-luvun puolivälin keskieurooppalaisesta eurodance-soundista. Todellinen helmi Dannyn laajassa levytysrepertuaarissa. Kappale julkaistiin Dannyn Ninja-albumilla (1986), joka taitaa olla yksi Dannyn vähiten tunnettuja, vaikka Danny oli ennen albumin julkistamista saavuttanut valtakunnallista näkyvyyttä niin euroviisukarsinnoissa (kappaleella Ninja) kuin Kevään sävelessä (Armin kanssa kappaleella Pelkkää hyvää). Romanssin dieterbohlen-tyylinen iskelmäsoundi ei kuitenkaan onnistunut saavuttamaan suurta suosiota iskelmän kriisin aikakaudella. Diskoiskelmä oli tässä vaiheessa jo auttamattomasti pois muodista. Suomidiskon ystävät ovat kuitenkin nostaneet Ninja-älppärin arvoon arvaamattomaan erityisesti sen kasarisoundien vuoksi.

Kake Randelin – Lähdetäänkö, lettipääni

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman ℗ 1986 Finnlevy

Vielä lisää Sivonen-Reiman -musiikkia. Jos innostui Veikko Samuli 80-luvun puolivälin eurodance-tyylistä, luonnollisesti samanlaisia vaikutteita hyödynsi myös Jori Sivonen. Vuonna 1986 hän sävelsi ja sovitti Kake Randelinille tämän laulun, jota voisi kuvailla luonnehdinnalla Mäntyharjun poika goes Modern Talking. Lähdetäänkö, lettipääni on kuin härmäläisen iskelmämankelin läpi vedetty Modern Talkingin hitti ja se tarjosi uudenlaista iskelmäasua Kaken tuotantoon. Ikävä kyllä, iskelmän kriisi heijastui myös Kake Randelinin suosioon, eikä kappaleen sisältänyt albumi Kaken rallit (1986) myynyt enää aikaisempien levyjen tavoin. Kake Randelin oli tuohon mennessä levyttänyt pitkäsoiton vuosittain, mutta tämän jälkeen seuraavaa älppäriä jouduttiin odottamaan vuoteen 1989.



Muokattu 5.8.2018: Rayan "Harhaa" oli hävinnyt YouTubesta, mutta onneksi se on ladattu sinne uudestaan, joten upotin tähän uuden videon. "Harhaa" julkaistu tänä keväänä CD-formaatissa Svart Recordsin kokoelmalla "Satan in love". Kiitos huikeasta kulttuuriteosta!

Muokattu 30.8.2025: Päivi Kautto-Niemen "Tulisit luokseni päivälläkin" lisätty suoratoistopalveluihin kesällä 2025! Upotin kirjoitukseen Spotify-linkin ja toimivan YouTube-videon. Kiitos huikeasta kulttuuriteosta!