Suomidiskotärpit # 4

Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko. Suomidiskotärpit-juttusarjassa pengotaan arkistojen aarteita ja esitellään muutamia diskoaikakauden helmiä ja/tai kulttiklassikoita. Levytyksistä on tarjolla Spotify-linkki ja/tai Youtube-video.

Suomidiskotärpit-sarjan neljännessä osassa esitellään vuosina 1980–1986 levytettyjä kotimaisia sävellyksiä. Tarkoituksena ei ole esitellä tuttuakin tutumpia kappaleita tai kaikkein kuluneimpia ikivihreitä. Vuonna 2002 julkaistun Mikä fiilis -kokoelman esittelytekstissä Tero Alanko, Jani Järvinen ja Alex Nieminen kirjoittivat, kuinka "vähitellen kuuma diskomusiikki saapui myös Suomeen ja sai täällä aivan oman ilmenemismuotonsa". Nämä 1980-luvun kotimaiset sävellykset osoittavat, että disko sai Suomessa todellakin täysin omanlaisensa ilmenemismuodon. Koneiskelmän aikakaudella raja disko- ja camp-iskelmän välillä on ainoastaan hiuksenhieno... Valikoiduista levytyksistä kuulee, kuinka isot orkesterisovitukset väistyivät konesoundien yleistyessä. Aluksi koneiskelmien sovitukset kuulostavat moderneilta ja raikkailta, mutta vuosikymmenen edetessä iskelmälevytykset alkavat muuttua tehtailuksi ja soundimaailma halpahintaisemmaksi.

Edelliset tekstit:
Suomidiskotärpit # 3
Suomidiskotärpit # 2
Suomidiskotärpit # 1

Paula Koivuniemi – Vie minut pois

Säv. Matti Siitonen, san. Chrisse Johansson, sov. Markku Johansson ℗ 1980 Finnlevy

Paula Koivuniemen huikeaan menestykseen yltänyt Vie minut pois -albumi vuodelta 1980 (yli 70 000 myytyä äänitettä) on oivaltava näyte aikakaudesta, jolloin diskopoljento dominoi kotimaista iskelmäteollisuutta. Vielä tähän aikaan iskelmälevytysten säestyksistä vastasivat isot orkesterit ja laajat muusikkokokoonpanot: tälläkin albumilla lauluja säestivät muun muassa 12-henkinen jousisetti ja viisihenkinen puhallinsetti. Orkesteri pauhaa mahtipontisimmillaan Fredin säveltämässä albumin nimikkobiisissä. Etenkin lyhyt välisoitto ennen toisen säkeistön alkua ei ole mitään ohkaista! Vie minut pois on hieno osoitus siitä, että Fredi on paitsi loistava laulaja myös erinomainen iskelmäsäveltäjä.

Marion – Riviera

Säv. ja san. Jukka Koivisto, sov. Antti Hyvärinen ℗ 1980 EMI Finland

1970-luvulla kansainvälistäkin uraa luonut Marion Rung valittiin vuonna 1980 Suomen edustajaksi Intervision laulukilpailuihin Sopotiin. Interviisukarsinnoissa Marion esitti kaikki kuusi ehdokassävelmää. Voittajaksi ylsi ansaitusti Esko Koivumiehen upea mahtipontinen balladi Hyvästi yö, mutta myös karsinnassa toiseksi sijoittunut Jukka Koiviston vauhdikas Riviera kuultiin Sopotissa. Koivisto tunnusti interviisukarsinnoissa, että laulu on syntynyt puhtaasti viihteellisiltä linjoilta. "Kylmään Pohjolaan haetaan aina silloin tällöin lohtua Rivieralta saakka", kuvaili lähetyksen juontaja Mikko Alatalo Koiviston ajatuksia. Ja viihteellisiltä linjoilta syntyi todella mainio vauhdikas iskelmä ajan hengessä. Miten vastustamatonta jousien käyttöä sovituksessa!

Frederik – Rakas Stella

Säv. E. A. Nyman - Kurt Gräsbeck, san. Raul Reiman, sov. Esa Nieminen ℗ 1980 Finnlevy

Valtakunnan virallinen macho alkoi tehdä tuttavuutta diskosoundien kanssa viimeistään vuonna 1978, jolloin Frederik sai levytettäväkseen suomenkielisen version Israelin euroviisuvoittajasta A-ba-ni-bi, joka on ensimmäinen viisuvoittoon yltänyt diskokappale. Seuraavan vuoden viisusadosta Reetulle poimittiin Saksan liittotasavallan legendaarinen diskoviisu Dschinghis Khan. Runsaasti diskoelementtejä sisältäneestä Tsingis Khan -albumista (1979) Frederik sai uransa ensimmäisen kultalevyn. 1970- ja 80-lukujen vaihteessa Frederikin albumeilla kuultiin niin paljon diskoa, että artisti alkoi tituleerata itseään Junttidiskon kuninkaaksi. Niin ikään kultaa myynyt Kolmekymppinen-albumi (1980) sisältää muun muassa tämän veikeän kotimaisen diskoiskelmän, jonka hauskan kaksimielisessä sanoituksessa Raul Reiman leikkii homonymialla. Säveltäjänimien E. A. Nyman ja Kurt Gräsbeck taakse kätkeytyvät Esa Antero Nieminen ja Frederik itse.

Kirka – Tie kotimaahan johtaa

Säv. ja sov. Antti Hyvärinen, san. Juha Vainio ℗ 1980 Finndisc

Hämmentävä harvinaisuus Kirkan levytysrepertuaarissa. Vauhdikas ja mahtipontinen intro antaa ymmärtää, että luvassa olisi kunnon hengästyttävä diskoschlager. Lauluosuuden alkaessa biisi muuttuu kuitenkin hillityksi reggaen tapaiseksi, kunnes kertosäkeistössä on taas vipinää. Kertosäkeistön sovitusratkaisuissa on luotettu tyypillisiin diskomusiikin elementteihin: puhaltimet ja diskoviulut luovat lihaa luiden ympärille. Jälleen yksi osoitus siitä, kuinka diskomusiikin aikakaudella diskoelementit dominoivat suomalaisessa iskelmätuotannossa. Ehkäpä tämä on jonkinlaista funkiskelmää? Entä mikä on laulun sanoituksessa se kotimaa, johon tie johtaa? No tietenkin se, missä hanget hohtaa. Stadin kundi Kirka laulaa kaipaavansa Lapin erämaan rauhaan...

Jaana – Tulipunaruusut

Säv. ja san. Usko Kemppi, sov. Paul Fagerlund ℗ 1980 Levytuottajat

Muistatteko vielä Jaana Hermusen, jonka El Lute -suomennos esiteltiin Suomidiskotärppien ensimmäisessä osassa. El Lute -singlen toisella puolella julkaistiin diskoversio ikivihreästä Tulipunaruusut-humpasta. Diskomusiikin aikakaudella vanhoja klassikoita tuunattiin diskoasuun. Levytyksen sovittanut Paul Fagerlund oli jo vuonna 1977 laatinut diskosovituksen Päivi Kautto-Niemen Liljankukka-levytykseen, josta tuli valtavan suuri menestys. Hieman samanlaisia sovituksellisia ratkaisuja käytettiin tässä Tulipunaruusujen diskohumppaversiossa. Jaanasta ei kuitenkaan tullut uutta kestotähteä suomalaiselle kevyen musiikin kentälle, sillä hän on tiedettävästi levyttänyt vain muutaman levytyksen.

Irwin Goodman – Discohai

Säv. ja sov. Paul Fagerlund, san. Emil von Retee ℗ 1980 Levytuottajat

Irwin goes Tsingis Khan! Kansantaitelija Irwin Goodmanin suosio oli pohjamudissa 1970-luvun päättyessä. Vuonna 1980 Irwiniltä julkaistiin vain yksi ainoa singlejulkaisu, jonka molemmat laulut ovat vaipuneet unohduksiin. Singlen A-puolen kappale on kuitenkin oikeastaan aika kiinnostava. Irwinin levytyksissä on usein sivuttu ajankohtaisia aiheita, joten ei ollut varsinaisesti ihme, että diskokuumeen jyllätessä kuumimmillaan myös Irwin teki omanlaisensa avauksen diskorytmeihin. Diskoteekkien kulta-aikana tanssilattialla saatettiin lauantaisin kohdata todellinen diskohai, joka "ryystää, jyystää ja sitten pamputtaa". Paul Fagerlundia voitaisiin tämän keskieurooppalaista diskohittiä mukailevan sävellyksen perusteella todella kutsua köyhän miehen Ralph Siegeliksi. Ilmiselviä Dschinghis Khan -vaikutteita on kuultavissa "hu, ha!" -välihuutoineen. Vastaavanlaiseen diskohaihin törmäsi muuten myös Satu Pentikäinen kappaleessaan Rytmiin kuumaan (1983), jonka sanoituksessa diskohai vaani saalistaan aina lauantaisin...

Kake Randelin – Kapakasta kapakkaan

Säv. Hillel Tokazier, san. Juha Vainio, sov. Jori Sivonen ℗ 1981 Finnlevy

Vuonna 1981 Jori Sivonen oli jo löytänyt syntetisaattorit ja alkoi käyttää niitä aktiivisesti kotimaisissa iskelmälevytyksissä. Kake Randelin nousi 1980-luvun alkupuoliskolla koneiskelmän aikakaudella ilmiömäiseen suosioon. 1980-luvun alkupuoliskolla Kaken albumit myivät kultaa ja timanttia. Kaken esikoisalbumin (1981) vauhdikkain levytys on tämä Hillel Tokazierin "laukkakomppinen" sävellys, jonka moderni sovitus à Jori Sivonen henki uuden ajan alkamista suomalaisessa iskelmäteollisuudessa.

Mona Carita – Satu kaunis rakkauden

Säv. ja sov. Veikko Samuli, san. Juha Vainio ℗ 1981 Finnlevy

Mona Carita levytti kuusi vuotta kestäneen uransa aikana enimmäkseen käännöskappaleita, mutta levytysrepertuaariin mahtui myös joitakin kotimaisia sävellyksiä. Tämä Veikko Samulin säveltämä iskelmä nousi suurimpaan suosioonsa vasta vuonna 1989 Kikan levytettyä siitä version esikoisalbumilleen. Monelle Kikka-fanille on tullut yllätyksenä, että laulu ei olekaan Kikan "originaali". Alkuperäinen versio sisältyi Mona Caritan kultaa myyneelle Nykyaikainen-albumille (1981).

Jokke Seppälä – Lennät eiliseen

Säv. Jokke Seppälä, san. Tapsa Rantanen, sov. Laszlo Varga ℗ 1981 Polarvox

Jokke Seppälä julkaisi 1980-luvun alussa kaksi englanninkielistä albumia, jotka sisälsivät laadukasta kansainvälisen tason tanssimusiikkia. Albumien satoa kuultiin myös Syksyn sävel -kilpailuissa. Syksyn sävelessä laulut oli kuitenkin esitettävä jommallakummalla kotimaisella kielellä, joten kappaleisiin laadittiin suomenkieliset sanoitukset. Vuonna 1980 Jokke Seppälä kilpaili funkahtavalla Lauantaiyö-kappaleella. Vuotta myöhemmin kilpailukappaleena oli tämä vahvasti diskoon kallellaan oleva Lennät eiliseen. Sekä laulun suomenkielinen teksti ("sä oot kiltti kuin täi / tartut neutroniin ja pääset uutisiin") että taustakuoron hulvaton koreografia herättivät hämmennystä.

Lennät eiliseen sijoittui vuoden 1981 Syksyn sävelessä kahdeksanneksi. Laulun englanninkielinen versio You gonna burn julkaistiin Jokke Seppälän toisen albumin Find my girl (1982) uudelleenjulkaistun painoksen bonusraitana.

   

Raya – Harhaa

Säv. Harri Vainiola - Raija Jääskä, san. Jussi Asu, sov. Harri Vainiola ℗ 1982 Zero Records

Lisää hämmentäviä Syksyn sävel -diskoiluja. Rayan ura viihdyttäjänä alkoi 1960-luvun viimeisinä vuosina, jolloin hän esiintyi muun muassa Danny-show'ssa. Raya loi uraa lähinnä musikaalinäyttelijänä ja musiikkiteattereissa. Näyttävä Raya aiheutti aikoinaan kohua Stump-lehdessä julkaistuilla sensuelleilla kuvilla. Kuvien vuoksi hänet leimattiin viihdelehdistössä tuhmaksi tytöksi, josta kirjoitettiin monenmoisia perättömiä juoruja. Raya on muistellut skandaalinkäryistä julkisuuttaan teoksessa Rockin korkeat korot (2003). Vuonna 1982 kreppihiuksinen Raya teki yllättävän comebackin julkisuuden parrasvaloihin, kun hän pääsi Syksyn sävelen loppukilpailuun Harhaa-diskoilulla. Hän oli itse säveltänyt laulun yhdessä Harri Vainiolan kanssa. Kappaleen sähköinen soundimaailma oli suorastaan vallankumouksellinen Syksyn sävelen kontekstissa. Esitys taisi kuitenkin mennä suurelta yleisöltä yli ymmärryksen, sillä laulu sijoittui postikorttiäänestyksessä vasta kahdeksanneksi. Omaperäinen ja sensuelli diskoilu on kuitenkin jäänyt iskelmäpoikien mieleen, ja laulu on nostettu joissakin piireissä suorastaan kulttiklassikon asemaan.

Ylipäätään vuoden 1982 Syksyn sävelen sato oli todella omaperäinen ja erikoinen. Esiraadeilla lienee ollut tarkoituskin valikoida loppukilpailuun esityksiä, jotka poikkesivat perinteisestä iskelmälinjasta. Mielenkiintoista on, että Harhaa oli esiraadin mielestä parempi kuin esimerkiksi Avaa hakas ja Vanhojapoikia viiksekkäitä, jotka molemmat jäivät finaalin ulkopuolelle...

Eini – Jossakin jos haluat

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman ℗ 1982 Finnlevy

Syntetisaattorit valtasivat iskelmäteollisuuden korvaten orkesterisovitukset. Useimmiten iskelmähistoriikeissa on mainittu, että Jori Sivosen Kake Randelinille säveltämä superhitti Avaa hakas syksyltä 1982 olisi ensimmäinen merkittävä kotimainen koneiskelmä. Avaa hakas olikin ensimmäinen uudenlaista soundimaailmaa edustanut iskelmä, joka osoittautui valtavaksi menestykseksi, mutta tokihan Jori Sivonen oli päässyt loistamaan suomalaisena syntetisaattoriguruna jo aikaisemmin. Siitä mitä mainioin taidonnäyte on tämä Einin levyttämä sähäkkä konediskokappale Jossakin jos haluat, jonka säestystausta oli aikoinaan ennenkuulumattoman ultramoderni suomalaiseksi valtavirran iskelmäksi. Einin neljäs albumi nimettiin tämän kappaleen mukaan ja levytys julkaistiin myös älppärin toisena singlelohkaisuna. Eini kilpaili laululla Bulgarian Kultainen Orfeus -festivaaleilla.

Päivi Kautto-Niemi – Tulisit luokseni päivälläkin

Säv. ja sov. Jussi Niemi, san. Raul Reiman ℗ 1982 CBS Records

Päivi Kautto-Niemi oli 1970-luvun jälkipuoliskolla yksi Suomen suosituimpia diskotähtiä. Hän levytti vuosina 1977–79 Finnlevylle kolme diskontäyteistä albumia. 1980-luvun alkaessa Päivin levytystahti hiipui. Finnlevyn jälkeen hän levytti CBS:lle yhden singlen, jonka paraatipuolella julkaistiin hänen miehensä Jussi Niemen säveltämä loistavan tarttuva diskoiskelmä Tulisit luokseni päivälläkin.


Aivan liian vähälle huomiolle jäänyt helmi. Diskoiskelmää parhaimmillaan!

Kisu – Aivan kreisi

Säv. ja sov. Kassu Halonen - Kisu Jernström, san. Chrisse Johansson ℗ 1982 Scandia

1970-luvulla pop-iskelmää levyttänyt Kisu Jernström hämmästytti vuonna 1981 suomalaisia muusikkopiirejä julkaisemalla korkeatasoisen englanninkielisen albumin Don't stop the music, joka keräsi kehuja ja ylistyksiä. Tuon albumiprojektin jälkeen esityskieli vaihtui taas suomeksi. Vuonna 1982 levytetty Aivan kreisi on nimensä mukaisesti ihan päätön menopala Kisun levytysrepertuaarissa. Laulu tehtiin alun perin Syksyn säveltä silmällä pitäen. Biisi on jäänyt suomidiskon ystävien keskuudessa elämään camp-klassikkona. Tietysti näinä Fingerpori-aikoina laulun sanoituksen ilmaus "mä oon faijaani nääs tullu" voi herättää tahattomia naurunpyrskähdyksiä ja/tai vastenmielisiä konnotaatioita... Levytys julkaistiin Kisun Musta kissa -albumilla (1984), joka sisälsi muitakin diskosoundisia levytyksiä.

Frederik – Stenka Rasin

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman ℗ 1981 Finnlevy

Frederikin ja Jori Sivosen yhteistyö alkoi alkuvuodesta 1981, kun Reetu kilpaili euroviisukarsinnoissa Sivosen sävelmällä Titanic. Titanic oli ollut kansan ylivoimainen suosikki Suomen viisuedustajaksi, mutta rockhenkinen asiantuntijaraati ei voinut omilla nimillään ja naamoillaan antaa korkeita pisteitä kaupalliselle schlagerille, joten karsinnan voittoon ylsi Riki Sorsa. Jori Sivonen on myöhemmin kertonut saaneensa inspiraation Titanicin soundimaailmaan kuuntelemalla Abban kappaleita väärään suuntaan lopusta alkuun. Sävellykseen otettiin myös muutaman tahdin verran vaikutteita Tšaikovskin sinfoniasta. Vastaavanlaista soundia hyödynnettiin myös myöhemmissä Frederikin levytyksissä. 1970-luvun alussa Suomen levymyyntilistojen kärkeen nousi Viktor Klimenkon albumi Stenka Rasin, jossa hän tulkitsi antaumuksella venäläisen kansanlaulun legendaarisesta kasakkajohtajasta. Kymmenisen vuotta myöhemmin suomalaiset kuuntelivat hieman toisenlaista näkemystä samasta aiheesta. Itse asiassa Raul Reimanin sanoitus mukailee tuota venäläistä kansanlaulua, mutta Jori Sivosen sävellys on ehtaa kasaridiskoa. Hieno ja suorastaan jyräävä diskoiskelmä, joka pitää otteessaan alusta loppuun. Stenka Rasin julkaistiin Frederikin kultaa myyneellä albumilla Alta pois (1981).

Berit – Tässä nyt ja näin

Säv. ja sov. Veikko Samuli, san. Juha Vainio ℗ 1983 VIP-Music

Tässäpä sitä tyylipuhdasta Veikko Samuli -diskoilua, jota on ylistetty tässä blogissa aikaisemminkin. Berit levytti vuonna 1983 Veikko Samulin johdolla uransa ensimmäisen diskoiskelmäalbumin Tässä nyt ja näin, jonka otsikkokappale menestyi erinomaisesti Jokamiehen listalla. Levytyksessä kiteytyy loistavasti Samulin taito säveltää erittäin sujuvia melodiankulkuja ja ennen kaikkea sovittaa kappale erinomaisen mukaansatempaavaksi. Vaikka iskelmä kuulostaa yksinkertaiselta, sen sävelkulussa ja sovituksessa on nerokkaita nyansseja ja jippoja. Jännite säilyy koko liki neliminuuttisen ajan. Berit vastaanotti Tässä nyt ja näin -albumista uransa ensimmäisen kultalevyn.

Eini – Elämäni mies

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Antero Ollikainen ℗ 1983 Finnlevy

Eini aloitti uransa vuonna 1978 diskolevytyksillä. Einin varhaisia levytyksiä säestivät ajan hengen mukaisesti isot orkesterit, mutta 1980-luvun edetessä Eininkin oli totuttava kapeamman soundimaailman levytyksiin ja syntsavetoisiin sovituksiin. Einin viides albumi Aika pakkaus alkaa heti melkoisella juntti-iskelmän klassikolla, sillä albumin aloitusraita Elämäni mies on ollut melkoisen kovaa valuuttaa iskelmäpoikien illanvietoissa. Menevä syntsadiskosovitus ja korni sanoitus – mitä muuta kasari-iskelmältä voisikaan vaatia. Sanoituksen on muuten laatinut Vexi Salmi, joka 1980-luvulla käytti usein salanimeä Antero Ollikainen. Elämäni mies kuuluu niihin levytyksiin, joita artisti itse ilmeisesti nykyään hieman häpeilee. Vuonna 2013 esitetyssä Iskelmä-Suomi -dokumentissa Eini kertoi avoimesti, kuinka hänen mielestään hänellä olisi ajoittain pitänyt olla paljon korkeampi rima levytyskappaleiden laadun suhteen. Huhujen mukaan Eini olisi estänyt Elämäni mies -kappaleen julkaisemisen hänen 30 suosikkia -kokoelmallaan (2006).

Meiju Suvas – Lootuskukka

Säv. Mika Silfver, san. Juha Vainio, sov. Kaj Westerlund ℗ 1983 Finnlevy

Meiju Suvas nousi raketin lailla suomalaisten artistien eturiviin vuonna 1982, kun hänen esikoisalbuminsa myi upeasti yli 54 000 äänitettä. Hienosti menestyneen albumin myötä Meijusta tuli yksi Suomen suosituimpia – ellei hetkeksi aikaa peräti suosituin – diskomusiikin esittäjiä. Meiju Suvas oli suosionsa huipulla, kun hänen toinen albuminsa Pidä musta kiinni näki päivänvalon syyskuussa 1983. Meijun kakkosalbumin ehdottomiin kohokohtiin kuuluu albumin tuottaneen Kaj Westerlundin (tosin iskelmälevytyksissä usein käyttämällään salanimellä Mika Silfver) säveltämä Lootuskukka. Nuorekasta kasari-iskelmää parhaimmillaan. Laulu oli aikoinaan sangen suosittu ja se nousi jukebox-listalla parhaimmillaan seitsemänneksi. Sittemmin Lootuskukka on jäänyt kuitenkin hieman unohduksiin, mikä johtuu kenties siitä, että laulun alkuperäistä versiota ei ole jostain käsittämättömästä sisällytetty Meijun CD-kokoelmajulkaisuille. Kummallista ottaen huomioon, että laulu oli yksi Meijun suosituimman menestyskauden merkittävimpiä hittejä... Meiju Suvaksen toinen albumi Pidä musta kiinni menestyi mukavasti myyden kultaa.

Tapani Kansa – Vain yhden kerran eläissään

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Vexi Salmi ℗ 1983 Finnlevy

1980-luvulla koneiskelmästä tuli niin valtavirtaa kotimaisessa iskelmäteollisuudessa, että miltei jokainen suomalainen levyttävä iskelmälaulaja joutui tekemisiin syntetisaattorisoundien kanssa. Tapani Kansan laajassa levytysrepertuaarissa kaikkein kasarisoundisin levytys lienee tämä vuonna 1983 ikuistettu Vain yhden kerran eläissään, jonka monet suomidiskon ystävät ovat ottaneet omakseen – jopa sellaisetkin, joita Tapani Kansan muu tuotanto ei puhuttele. Tapsa kävi esittämässä kappaleen levytysvuotenaan Toivotaan toivotaan -ohjelmassa.

Levytys sisältyi Tapani Kansan mainiolle iskelmäalbumille Tässä ja nyt (1983), joka myi kultaa. Tapsan tulkitsemana kasarisoundinen syntsaiskelmäkin kuulostaa uskottavalta. Sen sijaan Kike Elomaan myöhemmin samasta laulusta levyttämä versio saattaa hieman jo värähtää campin puolelle...

Sonja Lumme – Anna olla vapaa

Säv. Hillel Tokazier, san. Jukka Nurmela, sov. Laszlo Varga ℗ 1983 JP-Musiikki

Jazzmusiikkia opiskellut Sonja Lumme kuuluu niihin taiteilijoihin, jotka mieluiten levyttävät vain sellaista musiikkia, josta itse pitävät. Useat levy-yhtiöt ovat kosiskelleet lahjakasta Lummea riveihinsä, mutta Sonja on sanonut systemaattisesti "ei" kaupallisten iskelmien levyttämiselle. Silloin tällöin Sonja Lumme on kuitenkin joutunut tekemään myönnytyksiä iskelmäteollisuuden kanssa, kuten esimerkiksi hänen kasarisoundien dominoimalla esikoisalbumillaan Anna olla vapaa (1983). Levyn tarttuvassa nimikkobiisissä oli kieltämättä korkea hittipotentiaali – ja kenties laulusta olisikin tullut hitti, mikäli sen olisi julkaissut suurempi levy-yhtiö tai esittänyt nimekkäämpi artisti. Sonja Lumme tuli Suomen kansalle tutummaksi vasta muutamaa vuotta myöhemmin: paitsi vuoden 1985 euroviisuedustajana myös lahjakkaana näyttelijänä.

Kake Randelin – Nasta pimu

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman ℗ 1983 Finnlevy

Supersuosittu Kake Randelin julkaisi vuonna 1984 neljännen albuminsa Kake, jossa konesoundit oli jalostettu vielä aikaisempia levyjä pidemmälle. Älppäri sisältää muutamia aivan uskomattomia levytyksiä, kuten Nätti tyttö, vähän pehmee, Miehet metsistä ja Kun eletään, ei pelätä, jossa lauletaan kuinka "silloin tarvii pyssyä, jos alkaa ahdistamaan myssyä". Nämä hieman halpahintaisilta kuulostaneet rallit ja niiden kornit sanoitukset olivat omiaan lisäämään rockväen vastenmielisyyttä 1980-luvun iskelmäteollisuutta kohtaan. Erityisesti juuri Kake Randelin oli rock-piirien maalitauluna, johon kanavoitiin kaikki halveksunta koneiskelmäkulttuuria kohtaan. Jori Sivonen on muistellut ajan henkeä Selvis-lehden 2/2005 haastattelussa:

"Tuli Dingo. Tuli Rock-Radio, jossa sanottiin, että 'tämä on nyt sitä tyypillistä reimansivonen musiikkia', jos nyt ylipäätään siellä mainittiin. Outi Popp kirjoitti Kake Randelinin levyarvion: 'Tiedoksi sille, joka tästä tykkää: tuotetta Kake Randelin on taas ilmestynyt levyllinen. Jos joku haluaa ostaa paskaa niin siitä vaan.'" (Selvis-lehti 2/2005)

Kake-albumin suurin hitti on Kielletyt tunteet, mutta levy sisältää myös yhden Kaken uran suurimmista kulttiklassikoista: jo edellisen vuoden puolella ilmestynyt Nasta pimu on noussut vuosien saatossa todelliseksi bailuiskelmäksi, joka suorastaan villitsee tunnelman Kaken keikoilla. Erityisesti biisin syntsariffi takaa korvamadon pitkäksi aikaa. On suorastaan häpeällistä, että Nastan pimun alkuperäistä versiota ei julkaistu millään Kake Randelinin CD-kokoelmalla. Onneksi vuonna 2013 Warner Music Finland avasi digitoidut arkistonsa kaikkien kuultavaksi, ja siitä lähtien Nastaa pimua on saanut luukuttaa sydämensä kyllyydestä.

Katri Helena – Luotu elämään

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman ℗ 1984 Finnlevy

1980-luvulla edes Katri Helenan levytykset eivät välttyneet vuosikymmenelle niin ominaisista konesoundeista ja syntetisaattorivetoisista sovituksista. Kasarisoundit korostuvat erityisesti vuonna 1984 julkaistulla albumilla Kirje sulle, jossa Katri Helenan soundia on selvästi pyritty "ajanmukaistamaan" ja joissakin levytyksissä vallitsee suorastaan nuorekas meno. Albumin suurimpia hittejä olivat muun muassa Miljoona ruusua ja Kirje sulle, mutta suomidiskon ystävät ovat noteeranneet erityisesti albumin viidennen raidan Luotu elämään, jonka ovat kynäilleet – yllätys, yllätys – Jori Sivonen ja Raul Reiman – kaksikko, joka suorastaan dominoi kotimaista iskelmäteollisuutta 1980-luvun alkupuoliskolla. Kirje sulle -albumista Katri Helena vastaanotti jälleen kultalevyn.

Satu Pentikäinen – Ota tai jätä

Säv. ja sov. Kari Litmanen, san. Jorma Toiviainen ℗ 1984 LeBaron Music / Bluebird

Satu Pentikäisen kahdeksan vuotta kestänyt levytysura ajoittuu juuri suomidiskon kuumimpiin vuosiin. Sadun ensimmäinen levytys julkaistiin vuonna 1979 ja viimeisin albumi valmistui vuonna 1986. Sadun kaikki viisi albumia tihkuvat suomidiskoa tyylipuhtaimmillaan. 1980-luvun puolivälissä Satu Pentikäinen esitteli useaan otteeseen nuorekasta diskoiskelmää Suomen kansalle erinäisissä laulukilpailuissa. Toukokuussa 1984 hän kilpaili Kevään sävel -kilpailuissa kihlattunsa Kari Litmasen raflaavalla sävellyksellä Ota tai jätä. Finaalissa nuorekas ja hyvinkin kansainväliseltä kalskahtanut kasari-iskelmä sijoittui peräti neljänneksi, mikä oli iskelmälle poikkeuksellisen hyvä sijoitus tuossa kilpailussa aikana, jolloin elettiin voimakasta iskelmän ja suomirockin välistä vastakkainasettelua. (Katso YouTubesta Sadun esitys Kevään sävelen finaalista, jossa laulu kuullaan liveorkesterin säestämänä.) Laulun säveltäjä Kari Litmanen oli vielä tässä vaiheessa tuore nimi kotimaisessa iskelmäteollisuudessa. Litmanen oli ensimmäisiä suomalaisia säveltäjiä, jotka alkoivat hyödyntää tietokoneita musiikinteossa. 1980-luvulla hän sävelsi vielä muutakin kuin seineandreita... Satu Pentikäinen kilpaili Kevään sävelessä myös vuosina 1985 (laululla Haluun vapauteen) ja 1986 (Ei huolet paina) ja hänet nähtiin myös vuoden 1985 Syksyn sävelessä kappaleella Huomenna illalla.

Anja Niskanen – Ollaan hiljaa vain

Säv. ja sov. Vesa Torppa, san. Antero Ollikainen ℗ 1984 CBS Records

Sitten Syksyn sävel -diskoilu, joka upposi myös valtavirran yleisöön. Anja Niskanen nousi Suomen kansan tietoisuuteen vuoden 1984 Syksyn sävelessä. 16-vuotias espoolaisnuori päihitti kansan syvien rivien suosikit Erkki Liikasen ja Mikko Alatalon voittaen kilpailun ylivoimaisesti nuorekkaalla kasari-iskelmällä Ollaan hiljaa vain, jonka olivat kynäilleet Vesa Torppa ja Vexi Salmi – jälleen tosin nimellä Antero Ollikainen. Oikea henkilöllisyys salanimen takaa paljastui kuitenkin näyttävästi, kun Syksyn sävelen tuloslähetyksessä juontaja kutsui voittolaulun sanoittajan Antero Ollikaisen lavalle, ja kulisseista ilmestyi Vexi Salmi.

Anja Niskasta kutsuttiin julkisuudessa "Suomen Carola Häggkvistiksi". Syksyllä 1984 julkaistiin hänen albuminsa, jota suomalaiset ostivat kultalevyyn oikeuttavan määrän. Anja Niskasen albumi on yksi suomidiskon suurimpia klassikoita. Syksyn sävel -voittokappaleen lisäksi siltä on jäänyt elämään muun muassa Syy on rakkauden ja Lauantaina bailataan vaan.

Anja Niskanen – Sydämessä soi

Säv. ja sov. Vesa Torppa, san. Jorma Toiviainen ℗ 1985 CBS Records

Keväällä 1985 Anja Niskanen kilpaili vuorostaan Kevään sävelessä. Tälläkin kertaa hänen kilpailukappaleensa oli Vesa Torpan säveltämä. Toisin kuin Syksyn sävelessä Kevään sävelen tuloksen ratkaisi ammattilaisraati, joka suhtautui ajan hengen mukaisesti yleensä hieman nyrpeästi iskelmiin. Kevään kilpailussa Niskanen joutui tyytymään seitsemänteen sijaan. Sydämessä soi -kappale julkaistiin vain singlenä, sillä pian tämän jälkeen Anja Niskanen vetäytyi julkisuudesta, eikä jäänyt valmistamaan toista albumia. Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivas -teoksessa on valotettu syitä Anja Niskasen julkisuudesta vetäytymiselle:

"Ennen pitkää hän alkoi kuitenkin kaivata normaalin nuoren elämää ja kouluilmapiiriä. Levytyssopimus purettiin yhteisymmärryksessä." (Latva & Tuunainen 2004, 311)

Anja Niskanen teki paluun levytysstudioihin vuonna 1991 uudenlaisella "aikuistuneemmalla" tyylillä.

Eila Torvela – Lämmintä kättä ja sympatiaa

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Antero Ollikainen ℗ 1984 Finnlevy

Otetaanpa vielä yksi näyte Jori Sivosen syntsaiskelmätehtaalta. Kautta aikojen iskelmiä rustailleet lauluntekijät – jotka menneinä vuosikymmeninä olivat lähes poikkeuksetta kaikki miehiä – ovat kirjoittaneet iskelmälaulajattarien laulettavaksi sanoituksia, joissa nämä julistavat kunniallisuuttaan, kun odottavat tosirakkautta eivätkä anna kenelle tahansa ainakaan ensimmäisellä kerralla. Eila Torvelan esikoisalbumin laulussa Lämmintä kättä ja sympatiaa kertojahahmo haluaa tehdä selväksi flirttaileville miehille, ettei ole mikään kiertopalkinto, vaikka onkin luonteeltaan puhelias, aina iloinen ja huulta heittävä. Eila Torvelan vaiheisiin tutustuttiin jo Suomidiskotärppien edellisessä osassa.

Marion – Aijai

Säv. ja sov. Antti Hyvärinen, san. Chrisse Johansson ℗ 1984 EMI Finland

Samanlaista tematiikkaa sai vuonna 1984 levytettäväkseen myös Marion Rung, joka joutui suomidiskon aikakaudella tekemään tuttavuutta uudenlaisen iskelmäsoundin kanssa. Marionilta julkaistiin vuosina 1983 ja 1984 kaksi albumia Elän kauttasi ja Nainen, jotka tunnetaan nykyään Marionin konedisko-albumeina. Älppärit eivät kuitenkaan menestyneet ja 1970-luvun supertähden suosio syöksyi näinä aikoina melkoiseen alamäkeen. Vuonna 2005 Marionin tuotannosta julkaistiin 4 CD:n boksi, jonka esittelytekstissä Juha Nikulainen ja Jaripekka Koikkalainen kuittaavat näiden albumien tyylin lyhyen diplomaattisesti: "ehkä uudistunut tyyli syntetisaattorisoundeineen oli hieman liian suuri muutos Marionin laulujen ystäville". Nainen-albumin toisen singlejulkaisun Aijai / Okei levytykset veivät Marionin tuotannossa uudistunutta syntsaiskelmätyyliä vielä pidemmälle. Kappaleissa ei ole juuri minkäänlaista melodiaa vaan ne kulkevat lähinnä kompin varassa. Myös Aijai-kappaleen sanoitus on melko jäätävää settiä. Niin sitä moni mies on mukamas vahingossa myöhästynyt illan viimeisestä bussista olettaen saavansa viettää yhteisen yön (kuunnelkaapa Kari Tapion Menköön bussi viimeinen vuodelta 1976), mutta käsky käy tiukkana: vain nukkumaan ja olohuoneen vieraspatjalle. Eiväthän Marionin 1970-luvun hittikappaleetkaan sisältäneet mitään kovinkaan syvällisiä sanoituksia, mutta niissä oli sentään melodiat.

Nisa Soraya – Anna rakas raju hetki

Säv. ja sov. Veikko Samuli, san. Raul Reiman ℗ 1985 VIP-Music

Sitten yksi kaikkien aikojen suomidisko-klassikoita. Nisa Soraya räväytti vuoden 1985 Kevään sävel -kilpailussa tällä Veikko Samulin säveltämällä modernilla diskovirityksellä. Erityisesti Nisan räväkkään esitykseen kuulunut koreografia sai monet suomalaiset haukkomaan henkeään. Tarkkakorvaisimmat hekottelivat ensimmäisen säkeen kaikuefektille ("maistelin paukustain, -kustain"). Huumorintajuinen kansanosa äänesti Anna rakas raju hetki -esityksen jatkoon loppukilpailuun. Finaalissa päätösvalta oli kuitenkin tosikkomaisella asiantuntijaraadilla, jotka jätti Nisan armottomasti jumbosijalle.

Anna rakas raju hetki ja sen englanninkielinen versio Twilight children julkaistiin ainoastaan singlejulkaisuilla ja laulu vaipui hetkeksi aikaa unohduksiin. Kappale oli ylipäätään Nisan ensimmäisen aktiivikauden viimeisimpiä levytyksiä. Neljä vuotta ensiesityksensä jälkeen Veikko Samuli päätti hyödyntää sävellystään uudestaan ja antoi sen Kikan levytettäväksi hänen esikoisalbumilleen. Kikan debyyttialbumi oli valtava myyntimenestys ja monet suomalaiset mielsivätkin pitkään Anna rakas raju hetki -kappaleen Kikan lauluksi. Sitten 2000-luvun puolivälissä keksittiin YouTube. YouTuben kehityttyä suomalaiset iskelmäharrastajat oivalsivat palvelimen potentiaalin ja alkoivat ladata palvelimeen arkistojensa aarteita. Nisan Kevään sävel -esitys ilmestyi YouTubeen kesällä 2008 ja siitä nousi välittömästi pienoinen nettihitti. Uuden sukupolven edustajat pääsivät hämmästelemään 1980-luvun tyyliä ja Nisan nokkelia vastauksia Hantta Krausen haastattelussa. Tähän päivään mennessä ylläolevaa videota on katsottu jo yli puoli miljoonaa kertaa. Noihin aikoihin Nisan Anna rakas raju hetki -kappaletta alettiin soittaa vähemmistökansan suosimissa yökerhoissa, vaikka levytys julkaistiin virallisesti CD-formaatissa vasta vuonna 2015 Rocket Recordsin hulvattomalla Riman alta ja ohi maalin -kokoelmalla.

   

Markus – Suoraan sydämeen

Säv. ja san. Reijo Matilainen, sov. Antti Hyvärinen ℗ 1985 M & T Tuotanto

Samaiseen vuoden 1985 Kevään sävel -kilpailuun osallistui iskelmälaulaja Markus, jonka ura onkin yksi Suomen iskelmähistorian kiinnostavimpia. Markus levytti ensimmäisen levytyksensä Viimeinen kevät vuonna 1969. Vaikka laulu ei alun perin herättänytkään huomiota, se on vuosien saatossa noussut kestosuosikkien joukkoon. Seuraavana vuonna Markus saikin sitten levytettäväkseen tuplajättipotin: singlen Jos vielä oot vapaa / Vain kotka lentää aurinkoon molemmat levytykset olivat suuria menestyksiä ja Markuksen single nousi kesällä 1970 listaykköseksi. Markuksen ura alkoi siis todella lupaavasti, mutta heti varsinaisen läpimurron jälkeen hittihanat hyytyivät. Hän levytti säännöllisesti 1980-luvun puoliväliin asti, mutta uusia menestyshittejä ei vain tullut, vaikka levytysten joukossa on useitakin sangen kivoja kappaleita. Näihin kivoihin kappaleisiin luokittelisin ehdottomasti tämän Kevään sävel -kilpailukappaleen Suoraan sydämeen. Sympaattinen kasari-iskelmä sisältyi Markuksen viimeiseksi jääneelle albumille Sain hyvän tunteen (1985). Toisin kuin Nisa Soraya, Markus ei valitettavasti päässyt Kevään sävelen loppukilpailuun.

Anita Hirvonen – Ählämä suntraa

Säv. Esko Koivumies, san. Chrisse Johansson, sov. Kari Litmanen ℗ 1985 CBS Records

Haluan tässä yhteydessä esitellä yhden kaikkien aikojen uskomattomimman suomen kielellä levytetyn kappaleen, vaikkei tällä nyt oikein ole enää niin paljon tekemistä diskon kanssa. Rempseiden rallien kuningatar Anita Hirvonen oli 1980-luvun alkuvuosina suosituimmillaan. Albumit Ovi sydämeen (1981), De va kukku de (1982) ja Ans kattoo ny (1983) myivät kaikki kultalevyyn oikeuttavan määrän. Vuonna 1985 ikuistettiin tämä uskomaton turkkilaishenkinen rallatus Ählämä suntraa, jossa kerrottiin mitä kaikkea ihmeellistä voikaan sattua turkkilaisessa saunassa naisten puolella. 1980-luvulla levytettiin vielä sanoituksia, joita nykyään tuskin pidettäisiin poliittisesti korrekteina. Laulun levytyshetkellä tuskin saatettiin aavistaa, että 30 vuotta myöhemmin Suomessa on turkkilaissyntyinen kansanedustaja. Ählämä suntraa ei julkaistu millään Anitan albumilla (no ylläri...), mutta se sisältyi kuitenkin vuonna 1985 ilmestyneelle Anitan kokoelmalle Parhaat.

Minna Ikonen – Haudujuduu

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Juha Vainio ℗ 1985 Levytuottajat

Minna Ikonen lukeutuu suomidiskon lukuisten tähdenlentojen kategoriaan. Ikonen oli Vexi Salmen Levytuottajat-levy-yhtiön kiinnityksiä. Ikosen esikoisalbumi Elkeet kuin pedolla julkaistiin vuonna 1984. Kyseinen albumi on kotimaisen kasari-iskelmän suurimpia klassikoita, ja siihen tullaan aivan varmasti vielä palaamaan myöhemmin tässä blogissa. Saman vuoden syksyllä Minna Ikonen kilpaili Syksyn sävelen finaalissa laululla Panin tiikerin tankkiin. Syksyn säveleen osallistuminen merkitsi lähtölaukausta Minna Ikosen seuraavalle albumiprojektille. Valitettavasti vuonna 1985 ilmestynyt Ikosen toinen albumi Annan kunnolla palaa jäi kokonaisuutena huomattavasti ensilevyä vaisummaksi. Albumin suosituin laulu lienee sen singlejulkaisu ja aloitusraita Haudujuduu, joka on noussut vuosien saatossa pienoiseksi camp-klassikoksi. Laulun on säveltänyt – kukapas muukaan kuin – Jori Sivonen. Suomalaisten kovasti arvostama Juha Vainio on kirjoittanut laulun sanoitukseen muun muassa "vieras mies sanoi haudujuduu, niin se kaarasta kutsui naarasta". Oman aikansa impivaaralainen maailmankuva pääsee esille seuraavissa säkeissä: "koulut käymättä mulla on / vaan on sitä maalaisjärkee / ettei suomea puhumaton / pääse paistamaan kanssain särkee". Vainio on sanoittanut pitkän sanoittajanuransa aikana yli 2 000 sanoitusta, joiden joukkoon mahtuu vähemmänkin timanttisia tekstejä... Minna Ikonen vetäytyi showbisneksestä piakkoin toisen albumin ilmestymisen jälkeen.

Danny – Romanssi

Säv. ja sov. Veikko Samuli, san. Raul Reiman ℗ 1986 M & T Tuotanto

Suomalaisissa muusikkopiireissä tunnettiin aikoinaan käsite "samulointi". Veikko Samuli kuunteli tarkalla korvalla kansainvälisiä hittejä ja "samuloi" niitä säveltämällä mahdollisimman samantyylisiä kappaleita. 1980-luvun puolivälissä suosioon nousivat saksalaiset synthpop-kokoonpanot Modern Talking ja Bad Boys Blue. Samuli innostui näiden esiintyjien uudenlaista modernista soundimaailmasta ja "samuloi" Dannylle tämän Romanssi-levytyksen, jossa on ilmiselviä vaikutteita 1980-luvun puolivälin keskieurooppalaisesta eurodance-soundista. Todellinen helmi Dannyn laajassa levytysrepertuaarissa. Kappale julkaistiin Dannyn Ninja-albumilla (1986), joka taitaa olla yksi Dannyn vähiten tunnettuja, vaikka Danny oli ennen albumin julkistamista saavuttanut valtakunnallista näkyvyyttä niin euroviisukarsinnoissa (kappaleella Ninja) kuin Kevään sävelessä (Armin kanssa kappaleella Pelkkää hyvää). Romanssin dieterbohlen-tyylinen iskelmäsoundi ei kuitenkaan onnistunut saavuttamaan suurta suosiota iskelmän kriisin aikakaudella. Diskoiskelmä oli tässä vaiheessa jo auttamattomasti pois muodista. Suomidiskon ystävät ovat kuitenkin nostaneet Ninja-älppärin arvoon arvaamattomaan erityisesti sen kasarisoundien vuoksi.

Kake Randelin – Lähdetäänkö, lettipääni

Säv. ja sov. Jori Sivonen, san. Raul Reiman ℗ 1986 Finnlevy

Vielä lisää Sivonen-Reiman -musiikkia. Jos innostui Veikko Samuli 80-luvun puolivälin eurodance-tyylistä, luonnollisesti samanlaisia vaikutteita hyödynsi myös Jori Sivonen. Vuonna 1986 hän sävelsi ja sovitti Kake Randelinille tämän laulun, jota voisi kuvailla luonnehdinnalla Mäntyharjun poika goes Modern Talking. Lähdetäänkö, lettipääni on kuin härmäläisen iskelmämankelin läpi vedetty Modern Talkingin hitti ja se tarjosi uudenlaista iskelmäasua Kaken tuotantoon. Ikävä kyllä, iskelmän kriisi heijastui myös Kake Randelinin suosioon, eikä kappaleen sisältänyt albumi Kaken rallit (1986) myynyt enää aikaisempien levyjen tavoin. Kake Randelin oli tuohon mennessä levyttänyt pitkäsoiton vuosittain, mutta tämän jälkeen seuraavaa älppäriä jouduttiin odottamaan vuoteen 1989.



Muokattu 5.8.2018: Rayan "Harhaa" oli hävinnyt YouTubesta, mutta onneksi se on ladattu sinne uudestaan, joten upotin tähän uuden videon. "Harhaa" julkaistu tänä keväänä CD-formaatissa Svart Recordsin kokoelmalla "Satan in love". Kiitos huikeasta kulttuuriteosta!

Muokattu 30.8.2025: Päivi Kautto-Niemen "Tulisit luokseni päivälläkin" lisätty suoratoistopalveluihin kesällä 2025! Upotin kirjoitukseen Spotify-linkin ja toimivan YouTube-videon. Kiitos huikeasta kulttuuriteosta!

Onko Mikael Saari 2010-luvun Irina Milan?

Suomalaisten euroviisuharrastajien ylivoimainen UMK-suosikki Mikael Saari on julkaissut ensimmäisen albuminsa. Ensimmäisen UMK-läpimurtonsa jälkeen Saarelle tarjottiin oikotietä huipulle, mutta hän halusi valita toisenlaisen tien ja tehdä musiikkia omilla ehdoillaan. Eli käytännössä hän valitsi vaikeamman tien. Ja onneksi näin. Nykyajan pikaruoan ja kertakäyttömusiikin keskellä Mikael Saari tarjoaa sofistikoituneen vaihtoehdon, joka ei päästä kuuntelijaansa kaikkein helpoimmalla. Tämä kirjoitus sisältää tarinan kahdesta omaehtoisesta esiintyjästä, jotka ovat valinneet haastavamman tien. He ovat molemmat käyneet kaupallisissa laulukilpailuissa tarjoamassa vaihtoehdon. Vaihtoehto ei ole aina toiminut ponnahduslautana kaupalliseen menestykseen, mutta on rikastuttanut kiitettävällä tavalla kevyen musiikin kenttämme tarjontaa.

1970-luvun Kekkoslovakiassa kevyen musiikin vuosittaisessa tapahtumakalenterissa oli kaksi ehdotonta kohokohtaa: alkuvuodesta järjestettiin euroviisukarsinnat ja syksyllä jännitettiin Syksyn sävelen tuloksia. Molemmat televisioitavat kilpailut saavuttivat kahden televisiokanavan Suomessa valtavat katsojaluvut. Esimerkiksi vuonna 1977 euroviisukarsinnat oli vuoden katsotuin ohjelma katsojaluvun ylittäessä kolmen miljoonan maagisen rajan. Syksyn sävelen yleisöäänestykseen lähetettiin säkkikaupalla postikortteja: parhaimmillaan Maikkari vastaanotti liki 350 000 postikorttia, joiden laskemiseen jouduttiin palkkamaan avustajia. Kilpailut olivat suosituimmillaan ajankohtana, jolloin äänilevyjen kulutus räjähti Suomessa eksponentiaaliseen kasvuun. 1970-luku oli kaupallisten käännöshittien vuosikymmen ja molempien kotimaisten sävellyskilpailujen tarjontaa dominoivat nimenomaan kaupallisen musiikin edustajat.

Kaupallisuus herätti 1970-luvun ilmapiirissä suunnattomasti kritiikkiä ja esimerkiksi aikansa sanomalehtikirjoittelussa molempia kilpailuja arvosteltiin paikoitellen kitkerin sanankääntein. Kriitikoiden mukaan kilpailusävelmät eivät tarjonneet taiteellisesti mitään uutta ja innovatiivista, vaan aina samojen laulajien esittämää samanlaista massahuttua. Ehkäpä juuri sen vuoksi molempiin kilpailuihin pyrki myös epäkaupallisemman musiikin edustajia, jotka avoimesti ilmaisivat olevansa vastavoimia kilpailujen tyypillisille ehdokkaille. Irina Milan myönsi vuoden 1980 Syksyn sävelessä avoimesti tuntevansa taiteilijan vastuunsa, minkä vuoksi hän on pyrkinyt tarjoamaan vaihtoehtoista musiikkia. Mikael Saari taas kertoi Uusi Lahti -lehden haastattelussa 4.5. yllättyneensä hyvistä sijoituksistaan UMK-kilpailuissa: "Teen vaatimatonta marginaalimusaa ja molemmilla kerroilla yllätyin, että niin omituinen musiikki pärjäsi niin hyvin."

Syksyn sävel on kuollut ja kuopattu, mutta Eurovision laulukilpailut ovat pysyneet ajan kehityksessä mukana ja sen myötä myös Yleisradio on järjestänyt jo 50 kertaa karsintalähetyksen oman edustussävelmänsä valitsemiseen. Vuodesta 2012 lähtien järjestetyn Uuden Musiikin Kilpailun suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Tämän vuoden helmikuussa UMK-finaalin katsojaluku oli kaikkien aikojen suurin. Ajat muuttuvat, mutta UMK:n voi hyvin perustein katsoa edustavan euroviisukarsintojen ja Syksyn sävelen perinteen jatkumoa.

Irina Milan tekee mitä tahtoo

Pitkän uran näyttelijänä ja estraditaiteilijana tehnyt Irina Milan nousi alun perin julkisuuteen pop-tähtenä. Silloin kun Irina Milan aloitteli levytysuraansa vuonna 1967, ei omaehtoisuus ja marginaalissa pysyminen ollut oikein mahdollista. Levyttäminen ei onnistunut ilman levytysstudiota ja levytysstudioon oli jokseenkin mahdoton päästä ilman levy-yhtiötä. Indietä ei tunnettu, sillä Love Records oli vielä lapsenkengissään. Musiikkitalo Westerlundin levy-yhtiö keksi sopivan lokeron Irina Milanille. Suomen Cher. Duo Sonny & Cher oli levyttänyt jo useampia maailmanlaajuisia hittejä. Suomalainen populaarikulttuuri imi kaikki vaikutteensa ulkomailta, joten Suomi tarvitsi myös oman Cherinsä. Irina Milanin ensimmäinen levytys olikin suomenkielinen versio Sonnyn & Cherin hitistä The beat goes on – Vaikka paljain jaloin. Vuosina 1967–1970 Milan levytti säännöllisesti melko tyypillistä 60-luvun populaarimusiikkia, kunnes levyttäminen väheni. Irina Milan oli kyllästynyt lokeroonsa pop-tähtenä ja hänelle tarjottuihin "idioottivarmoihin" iskelmiin. Hän tiesi, että hänellä olisi potentiaalia kunnianhimoisemman musiikin esittämiseen ja hän halusi olla muutakin kuin iskelmäidiootti.

Lahjakas tulkitsija oli jäänyt kollegoiden mieleen. Vuonna 1974 Anki Lindqvist kysyi Irinalta miksei hän ollut vielä tehnyt omaa LP-levyä. Vastaus oli ytimekäs: kukaan ei ollut ehdottanut. Niinpä Anki ryhtyi tuottamaan Irina Milanille pitkäsoittoa. Levy-yhtiönä oli PSO, joka ei ollut maineeltaan niin omalaatuinen ja epäkaupallinen kuin Love Records, mutta jossa suhtauduttiin kuitenkin suopeasti tietynlaiseen vaihtoehtomusiikkiin. Esimerkiksi folk- ja maailmanmusiikkiin erikoistunut Cumulus sai levyttää PSO:lle, vaikka levyt ennemmin tuottivat iloa tekijöilleen kuin kartuttivat levy-yhtiön taloudellista pääomaa. PSO ymmärsi julkaista myös Hectorin läpimurtoalbumit. Isot levy-yhtiöt olivat aikoinaan hyllyttäneet Hectorin, mutta PSO:ssa väärinymmärretyn taiteilijan potentiaali oivallettiin. Irina Milaninkin kohdalla olennaisinta oli, että hän halusi saada aikaiseksi albumin, jonka takana voisi itse seistä. Irina Milanin esikoisalbumilla Milankolia ei lähdetty hakemaan pikavoittoja tai aikansa tendenssimusiikkia. Pyrkimyksenä oli saada aikaiseksi musiikillisesti kunnianhimoinen kokonaisuus, joka esittelisi Milanin monipuolisuutta. Esimerkiksi Jorma Panulan kaunis sävellys Kirsti Puhtilan runoon Kuoleman kultainen portti edustaa taiteellisesti erittäin kunnianhimoista kokonaisuutta. Irina Milan tulkitsee vaivattomasti Panulan kauniita mutta haastavia sävellyksiä. Tekstiensä puolesta Milanille pyrittiin ennemmin tarjoamaan lyyrisiä runoja kuin perinteisiä iskelmäsanoituksia. Irina Milanin levytykset ovat arvokasta kulttuurihistoriaa. Tällaistakin musiikkia Suomessa on tehty Sugar baby loven ja Demis Roussosin kulta-aikana.

Irina Milan jatkoi yhteistyötä Jorma Panulan kanssa koko 1970-luvun. Panula vastaanotti vuonna 1973 Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professuurin. Panulan Milanille tekemissä sävellyksissä yhdistyy kiinnostavalla tavalla klassisemman musiikin elementtejä kevyeen musiikkiin. Milanin levytysten säestyksestä saattoi vastata parhaimmillaan yli 20 muusikkoa, kunnollisine jousiryhmineen. Irina Milan on kertonut, kuinka hän sai Panulan kanssa usein kehittää vastausta kysymykseen, mitä musiikkilajia heidän levytyksensä oikein edustavat. Yksinkertainen lokerointi ei enää onnistunut. Milodia-albumille vuodelta 1975 koottiin sekalaisesti sekä Panulan sävellyksiä että suomenkielisiä versioita Édith Piafin klassikoista. Panulalla ja Piafilla ei ollut paljon tekemistä keskenään, mutta jos Milan halusi levyttää sekä Panulaa että Piafia, hänhän levytti. Panulan sävellyksissä on lukuisia helmiä, jotka olisivat ansainneet saavuttaa huomiota, kuten esimerkiksi traagiseen tarinaan sävelletty kaunismelodinen Kultatukka. Sanomattakin oli selvää, että minkäänlaisia listasijoituksia Milanin levytykset eivät saavuttaneet.

Irina Milan muistetaan teatraalisista esiintymisistään. Vuoden
1980 Syksyn sävelessä hän sijoittui viidenneksi Esa Niemisen
sävellyksellä Surun lempilapsi. "Nahkapuvun hetulat vain
heilahtelivat kun Irina vaipui merten syvyyksiin", kommentoi
Katso-lehden toimittaja esitystä.

Vaikka musiikki edustikin marginaalia, suuri yleisö pääsi kuulemaan näytteitä Milanin lauluista Syksyn sävel -kilpailuissa. Vuonna 1975 Irina Milan teki debyyttinsä tähän laulukilpailuun laululla Miesparka. Panulan sävellys ja Milanin teatraalinen tulkinta ja dramaattinen esiintymistyyli loivat melkoisen kontrastin kilpailuun, jonka olivat aikaisempina vuosina voittaneet Irwin Goodman, Sammy Babitzin sekä Jussi and the Boys Metsämökin tonttu -rallatuksellaan. Miesparka keräsi kuitenkin huomiota – erityisesti sanoituksen vuoksi, sillä Kirsti Puhtilan tekstiä on luonnehdittu feministiseksi parahdukseksi. Laulu sijoittui kymmenen ehdokkaan kilpailussa kuudenneksi. Seuraavana vuonna suuri yleisö oli kuitenkin ymmällään, kun Irina Milan esitti Syksyn sävelessä Vanhan riekon laulut. Erikoinen laulu tahtilajivaihtoineen ja käyrätorvisooloineen (jotka soittaa muuten Esa-Pekka Salonen) meni jo suurelta yleisöltä yli ymmärryksen. Tuloksena oli armoton jumbosija ja reilut 900 ääntä, kun voittaja Erkki Liikanen kahmi miltei 100 000 postikorttia.

Vuoden 1977 Syksyn sävelessä Irina Milanin tarjoama vaihtoehtoinen linja jatkui, vaikka tällä kertaa kilpailukappaleen Piru mieheks oli säveltänyt myöhemmin iskelmäsäveltäjäksi profiloituva Jori Sivonen. Hän kertoi sävellyksestä Selvis-lehden 2/2005 haastattelussa seuraavasti:

"Silmäni avautuivat lopullisesti kun tein Irinan tekstiin Syksyn Sävel -biisin Piru mieheks. Komppiryhmä ja jousikvartetti, jonka kirjoitin Stravinskin ja modernin kamarimusiikin hengessä. Pelkästään riitasointuja. Sehän pirulainen pääsi loppukilpailuun!"

Tuloksena oli kuitenkin armoton jumbosija, vaikka tulosta ei kyseisenä vuonna ratkaistu suuren yleisön postikorttiäänestyksellä, vaan voittajan valitsi suorassa lähetyksessä istunut studioraati.

"Pohdin kenelle näitä Piruja tehdään. Realiteetti on, että ne ei mene, ellei tee omakustanteita. Kvartaalitalouden periaatteita sekin, että pitää tehdä kerralla kaaliin -tyyliin. Silloin se musa tuppaa myös jäämään kertakäyttömusiikiksi. Mitä simppelimpi kertosäe ja rakenne, niin jengi osaa jo toisella kuulemalla laulaa mukana."

Seuraavana vuonna Jori Sivonen lähetti Syksyn säveleen Paula Koivuniemelle säveltämän laulun Sua vasten aina painautuisin, joka noudatti uskollisesti 1970-luvun viimeisille vuosille tyypillisen diskopoljentoisen kaihoiskelmän melodiankuvioita. Tuloksena oli kolmas sija ja ikivihreä hitti.

Vuonna 2011 Syksyn sävel retro -dokumenttisarjan haastatteluissa Irina Milan myönsi itsekin kummastelleensa, miten hänen laulunsa pääsivät niin usein satojen ehdokkaiden joukosta mukaan loppukilpailuun. Vanhan riekon laulut päihitti esiraadin kynsissä muun muassa tulevan R-A-K-A-S-klassikon, joka ei päässyt edes loppukilpailuun mukaan. Milan oli itse tullut siihen tulokseen, että tuotantoyhtiö halusi suomalaisten tunnollisesti seuraamaan kilpailuun paitsi vaihtoehtoja myös puheenaiheen. Ehkäpä tuhansissa suomalaiskodeissa ihmeteltiin: "mitä tuokin tekee tuolla".

"Syksyn Sävelen voitto meni kyllä ihan oikealle henkilölle, mutta mielestäni kyllä nyt olisi jo aika kieltää Irina Milanilta koko kisa." (nimimerkki Eräs närkästynyt Katso-lehden 47/1980 Soitellaan-palstalla)

Kahden televisiokanavan Suomessa Irina Milanin esitykset muodostuivat sukupolvikokemuksiksi. Monet 70-luvun lapset ovat myöhempinä vuosina kertoneet, kuinka he lapsena "pelkäsivät" Irinaa ja hänen erikoisia laulujaan. Toisaalta Milanin vaihtoehtoisilla lauluilla oli kannattajansakin, kuten Syksyn säveleen nuivasti suhtautuneet musiikkitoimittajat. Kuvaavaa on, että vuoden 1977 Syksyn sävelen tuomariäänestyksessä Piru mieheks sai heti kilpailun kärkikaksikon jälkeen eniten täysiä pisteitä, mutta myös ylivoimaisesti eniten jumbopisteitä.

Irina Milanin viimeinen oma sooloalbumi ilmestyi vuonna 1979. Mitä tapahtuu! sisälsi jälleen Panulan sävellyksiä, tällä kertaa Hectorin sanoituksiin. Sekä artisti, säveltäjä että sanoittaja olivat äärimmäisen tyytyväisiä lopputulokseen. Hector on luonnehtinut aikaansaannosta yhdeksi pitkän ja ansioituneen sanoittajan uransa kunnianhimoisimmaksi ja onnistuneimmaksi sanoituskokonaisuudeksi. Sävellyksissä on paljon tempon- ja tyylinvaihdoksia. Pisin laulu on miltei kahdeksanminuuttinen. Kriitikot ylistivät levyä: esimerkiksi Erkki Pälli antoi Katso-lehden arvostelussa älppärille viisi tähteä, mutta varoitteli, että "ns. vaikeaa viihdemusiikkia" sisältävä levy on "suunnattu vain harvoille ja valituille, alan kulinaristeille". Suuri yleisö jäi tosiaan tavoittamatta ja kunnianhimoinen projekti ei saanut ansaitsemaansa huomiota. Hectorkin on antanut myöhemmin lausuntoja, joissa harmitteli albumin vain hautautuneen johonkin – etenkin kun Irina on yksi maamme lahjakkaimmista naistulkitsijoista. Mitä tapahtuu! -albumi on kieltämättä haastava. Vinyylin voi toki laittaa taustalle soimaan ilman, että musiikista jää mitään käteen. Mutta keskittyessä albumin musiikki ja laulujen tarinat vievät hetkeksi kuuntelijan ajatukset pois arjesta. Jokaisella kuuntelukerralla laulujen monikerroksisista sovituksista paljastuu uudenlaisia nyansseja. Mestariteos mikä mestariteos, mutta helmiä sioille.

Lahjakkaalle tulkitsijalle on kuitenkin aina riittänyt töitä. Irina Milan on ollut yli 2 000 levytyksessä mukana taustalaulajana. Irina Milanin ääntä kuullaan miltei jokaisessa 70-luvun jälkipuoliskolla levytetyssä ikivihreässä. Luotettavalta taustalaulajalta vaaditaan muuntautumiskykyä tyyliin kuin tyyliin ja lisäksi hänen on ainakin osattava laulaa virheettömästi, vaikka itse päätähti ei osaisikaan. Suomalaisissa muusikkopiireissä on jäänyt kiertämään tarina Baccaran Suomen-kiertueesta, jossa Irina Milan ja Maarit Hurmerinta lauloivat taustoja. Viimeisissä konserteissa pohjoisen sääoloihin tottumattomat Baccarat olivat menettäneet äänensä, joten he vain aukoivat suutaan Maaritin ja Irinan toimiessa varsinaisina laulajina. Irina Milan on ollut myös mukana Silhuetit-yhtyeessä, johon etsittiin neljä lahjakasta laulajaa levyttämään levy-yhtiön puolesta coverversioita aikansa hiteistä. Myöhempinä vuosikymmeninä Irina Milan on tehnyt yhteistyötä muun muassa Edward Vesalan, Eero Koivistoisen ja Olli Ahvenlahden kanssa. Jokaista kolmea säveltäjää yhdistää kunnianhimo rakastamaansa jazz-musiikkiin, eikä suinkaan minkäänlainen heppoisten kaupallisten rallatusten tehtaileminen. Jopa Ahvenlahtea, joka oli mukana lukuisissa jazz-projekteissa ennen kuin hänet opittiin tuntemaan koko kansan Puppena ja Yleisradion kapellimestarina. Ahvenlahden sävellyksellä Päättymätön laulu Irina Milan osallistui vuoden 1980 euroviisukarsintoihin. Tämäkään salsan elementtejä sisältävä laulu ei oikein istunut tyypillisen aikansa euroviisun raameihin.

Mikael Saari tekee mitä tahtoo

Irina Milanilla ja Mikael Saarella on muitakin yhtäläisyyksiä kuin vaihtoehtoisen musiikin tarjoaminen koko kansakunnan seuraamissa kaupallisen musiikin laulukilpailuissa. Molemmat ovat laulavia näyttelijöitä tai näytteleviä laulajia. Mikael Saari tekee tänä keväänä debyyttinsä Uuden Iloisen Teatterin näyttämöllä, joka tuli menneinä vuosikymmeninä Milanille paremmin kuin hyvin tutuksi. Molemmilla on laaja ääniala ja he tulkitsevat vaivattomasti vaativampiakin sävellyksiä. Mikael Saari on cover-keikoillaan esittänyt muun muassa paljon Queenin tuotantoa ja hän kykenee sulavasti ja uskottavasti astumaan Freddie Mercuryn haastavalle tontille. Lisäksi Molemmat ovat lauluntekijöitä, sillä Irina Milan on ehtinyt tehdä urallaan paljon sanoituksia muille artisteille. Tiesittekö, että esimerkiksi Einin Baccara-suomennos Yes sir alkaa polttaa on Milanin käsialaa? Tai Maaritin hieno Ei vaadi paljon, vain kaiken James Taylorin ikimuistoiseen melodiaan.

Mikael Saaren varsinaisena läpimurtona voidaan pitää hänen osallistumistaan Uuden Musiikin Kilpailuun vuonna 2013, jolloin hänen esityksensä We should be through sijoittui toiseksi. Mikaelin ainutlaatuisen veretseisauttava tulkinta ja tunteikas taidekappale keräsi paljon suitsutusta, mutta suuri yleisö ei suhtautunut yhtä varauksettomasti. UMK:n edetessä kuultiin paljon mielipiteitä, kuinka Euroviisuihin ei sovi lähettää hidasta taidekappaletta, koska "kunnon euroviisussa pitää olla hyvä meno". Vaikka 2010-luvulla Eurovision laulukilpailun musiikillinen diversiteetti on kasvanut räjähdysmäisesti, stereotyyppinen mielikuva tyypillisestä euroviisukappaleesta elää edelleen vahvasti ihmisten mielissä. Ei ole auttanut, vaikka esimerkiksi edellisen vuoden viisuissa Albania oli sijoittunut hienosti viidenneksi upeaäänisen Rona Nishliun haastavalla laululla Suus. Menestyvän euroviisun reseptiä ei voi lähteä erittelemään mittailemalla kappaleiden eri osa-alueita. Suus ei vaikuttanut alun perin potentiaaliselta euroviisumenestyjältä, ja mikäli Albaniassa olisi lähdetty laskelmoimaan, Suus tuskin olisi tullut valituksi euroviisuedustajaksi. Televisiokatsojalle laulusta välittyvä tunnelataus ratkaisee paljon. Ja sitä tunnetta Suus-esityksessä oli. Ja sitähän riitti myös We should be through'ssa.

Toki Mikael Saari oli tehnyt yhtä sun toista jo ennen UMK-osallistumistaan. Hän oli jo vuosikausia ollut mukana lukemattomissa teatteri- ja musiikkiproduktioissa. Musiikkia hän oli säveltänyt ilokseen jo teini-ikäisenä. 2000-luvulla oman musiikin levittäminen on ollut huomattavasti helpompaa kuin Irina Milanin aikoina. Ensin keksittiin Napster, sitten tuli MySpace ja lopulta YouTube. Mutta perinteisillä viestinnän instituutioilla on edelleen paikkansa. Mikael Saari olisi voinut laittaa vaikka kuinka paljon omaa musiikkiaan verkkoon kuultavaksi, mutta osallistuminen Uuden Musiikin Kilpailuun nosti hänet välittömästi laajemman yleisön tietoisuuteen. UMK:n myötä myös suuret levy-yhtiöt heräsivät. Missä näin komeaääninen ja lahjakas kaveri on ollut kaikki nämä vuodet?

UMK:n jälkeen Mikael Saarella kävi kutsu suurten levy-yhtiöiden neuvottelupöytiin. Kukaan ei lähtenyt kyseenalaistamaan, etteikö Mikaelilla olisi ollut rahkeita levylaulajaksi. Mutta suurilla kaupallisilla levy-yhtiöillä on omat intressinsä ja omat toimintatapansa. Mikaelille ehdotettiin muun muassa esityskielen vaihtamista suomeksi ja muiden lauluntekijöiden kynäilemien laulujen esittämistä. Suuret levy-yhtiöt halusivat Suomeen lisää jessekaikurantoja. Mikael Saari on luonteeltaan niin nöyrä kaveri, että hän oli luonnollisesti imarreltu siitä, että hänestä voitaisiin kaavailla uutta jessekaikurantaa. Mutta hän sanoi kuitenkin ei. Se ei olisi ollut hänen juttunsa.

Mikael Saari teki paluun Uuden Musiikin Kilpailuun kolme vuotta ensiosallistumisensa jälkeen. Monet innostuivat revanssin mahdollisuudesta. Uuden kilpailuehdokkaan On it goes vastaanotto oli hyvin samanlainen kuin kolme vuotta aikaisemmin. Ylistystä kuultiin muun muassa muilta muusikoilta ja kulttuuritoimittajilta, mutta suomalaiset eivät vieläkään tuntuneet olevan valmiita toisenlaiselle euroviisukappaleelle. Kansalaiskeskustelussa hoettiin, kuinka laulu on aivan liian vaikea ja haastava. Perusteluksi riitti, että sitä ei voi hyräillä. On it goes jakoi kiinnostavalla tavalla mielipiteitä UMK-finaalin kansalaisraatien keskuudessa. Mikaelia ja On it goesia parhaana pitivät viisuasiantuntijat, muusikot ja asfalttimiehet(!). Monet raadit uskoivat edelleen perinteisemmän ja stereotyyppisemmän euroviisukappaleen voimaan ja äänestivät ennemmin Saara Aaltoa ja Sandhjaa. Tuloksena oli kolmas sija.

Miltei jokaisen esiintyvän taiteilijan taustalla on ollut jokin avainhenkilö, joka on edesauttanut merkittävällä tavalla uran muodostumista. Jos Irina Milanin kohdalla tällainen käänteentekevä henkilö on ollut Jorma Panula, niin Mikael Saaren kohdalla sellainen on ollut Kai Poutanen. Kai Poutasen luotsaama Luomusic osoittautui tahoksi, joka antoi Mikael Saaren toteuttaa ensimmäisen albuminsa julkaisun juuri sellaisella tavalla kuin hän itse halusi. Levynjulkistamistilaisuudessaan Lahden Kaupunginteatterissa toukokuun 6. päivä Mikael jaksoi toistamiseen suitsuttaa debyyttialbuminsa tuottaneen Poutasen työpanosta. Saari on taiteellinen vastaava, jolla on visio, ja Poutanen on projektin aivot, joka pitää langat käsissään ja mahdollistaa Saaren toteuttaa visiotaan. Yhteistyön konkreettisena tuloksena on nyt vastikään julkaistu pitkäsoitto The Grand Letdown.

Mikael Saari on itse säveltänyt ja sanoittanut kaikki albuminsa laulut yhtä coverraitaa lukuun ottamatta: Save me on hänen kunnianosoituksensa Queenille, joka on yhtyeenä Saaren mukaan "elämää suurempi" ja Freddie Mercury hänen esikuvansa. Kaikista Queenin lauluista Save me on valittu levylle sen vuoksi, että se sopii artistin mielestä parhaiten kokonaisuuteen paitsi musiikillisesti myös sanoituksen puolesta. Mikaelin omien laulujen tunnelma vaihtelee irkkuhenkisistä sofistikoituneista pop-laulelmista taiteellisimpiin UMK-tyrkkyihin ja jopa progressiiviseen rockiin. Varhaisimman levylle päätyneen laulun hän on kynäillyt pöytälaatikkoonsa jo vuonna 2007, tuoreimmat sävellykset ovat valmistuneet viime vuoden aikana. Hänen säveltäjäntaitonsa pääsevät erityisen hyvin esille albumin kahdella instrumentaalilevytyksellä Revontuli ja Kaipuuvalssi.

Kun levyn julkaisijan nimi on Luomusic, lienee sopivaa, että Mikaelin debyyttialbumi on luonnehdittavissa luomuksi. Säestyksissä ei ole käytetty lainkaan koneita. Albumia on ollut tekemässä 18 muusikkoa. Lauluja kuunnellessa huomio kiinnittyy ennen kaikkea jousien runsaaseen käyttöön, mikä on poikkeuksellista nykyaikaisessa populaarimusiikissa. Jousisoittimet lienevätkin ainakin jossain määrin Mikaelin tavaramerkki, sillä jousikvartetti nähtiin myös hänen ensimmäisessä UMK-esityksessään. Mikael Saari soittaa itse levyllä kitaroita, pianoa, ukulelea ja koskettimia (mellotronia ja syntetisaattoreita). Yksi albumin vaikuttavimpia raitoja on miltei kuusiminuuttinen progebiisi She's gone, jossa maestro itse soittaa kitaraosuudet. Ehkäpä multi-instrumentalisti Mikael Saari onkin myös 2010-luvun Pave Maijanen. Mutta vielä parempi laulaja. Saaren monipuolisuus on häkellyttävää. Mikael Saari kirjoittaa itse nuotit ja partituurit kaikille soittajilleen. Tarvinneeko edes mainita, että Mikaelilta on jo tilattu sävellyksiä muille esittäjille.

Kuten Irina Milanin albumien kohdalla, The Grand Letdown ei päästä kuuntelijaansa helpolla. Jos albumin laittaa soimaan vain taustamusiikiksi, siitä ei välttämättä saa kaikkea irti. Albumin soundimaailmaan pääsee aivan toisella tavalla sisälle useammalla kuuntelukerralla. Ja jokaisella kuuntelukerralla sovituksista ja sävellyksistä havahtuu löytämään uusia jippoja. Ilmeisen omakohtaisista kokemuksista syntyneet sanoituksetkin ovat monimerkityksellisiä ja niitä voitaisiin analysoida ja tulkita monella eri tavalla. Valitettavasti pahoin pelkään, ettei tällaisella musiikilla liene juurikaan mahdollisuuksia esimerkiksi radiosoittoon. Kaupallisen menestyksen suhteen peli voi olla menetetty. Mutta onneksi vielä nykyään helpon ja ylituotteistetun kertakäyttömusiikin aikakautena viitsitään julkaista kunnianhimoisesti tuotettua omaehtoista musiikkia, jossa on taiteellisia ambitioita. Mestariteos mikä mestariteos, mutta helmiä sioille.

Mikael Saari on tällä hetkellä ehdottomasti yksi kaikkien aikojen lahjakkaimpia muusikoita Suomessa. Paitsi musiikillinen monilahjakkuus, hän on uskomattoman taitava tulkitsija ja karismaattinen esiintyjä, jonka läsnäolossa on suorastaan jotain mystisen vangitsevaa. Missä lie Lahdessa – Cheekin kaupungissa – tällaista opetetaan. Mielenkiinnolla jäädään odottamaan, mitä hän keksii tulevaisuudessa. Potentiaalia kun olisi vaikka mihin. Mikaelilla olisi ollut mahdollisuus pysäyttää koko Eurooppa kolmen minuutin ajaksi. Mutta toisaalta, ehkä Eurovision laulukilpailu olisi ollut hänen kykyjensä hukkaanheittämistä. Kahden viikon ajan hänen olisi pitänyt vain veivata edestakaisin yhtä ja samaa kolmeminuuttista harjoituksissa, edustustilaisuuksissa ja kissanristiäisissä.

Kun viime viikon perjantaina Mikaelin vaikuttava, tunteikas ja monipuolinen levynjulkistamiskeikka Lahden Kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä oli päättynyt, teatterin miestenhuoneessa eräs konserttivieras totesi tuttavalleen: "Kyllä on niin epäreilua, että joillekin on suotu noin luonnottoman paljon lahjoja – ja kun se on vielä niin hyvännäköinenkin!"

Lähteet

Kirjallisuuslähteet:

Hämäläinen Jyrki (1996) Hopeinen kuu. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Immonen Tenho. Kaksi lensi yli käenpesän – Helmiä Hectorin laulukirjasta (EMI Finland, 2012).

Milan Irina. Irina Milan: Milania – 40 ikimuistoista laulua (EMI Finland, 2007).

Verkkolähteet:

Kaarsalo Juha: Joria duurissa ja mollissa – Sävellystyö lähentelee parhaimmillaan hurmostilaa. Selvis-lehti 02/2005. (Verkkolinkki)

Nissilä Pekka: Laulunlaatija Hector rakentaa edelleen – kuvia mielelle. Selvis-lehti 02/2001. (Verkkolinkki)

ESCBubble: Hyde Anne, ESCBubble review Mikael Saari's new release "The Grand Letdown".

yle.fi: UMK 2016 | Mikael Saari