Kuukauden levyartikkeli: Toivo Kärki muistoissamme (Fazer Finnlevy, 1992)

Joulukuussa 2015 tuli kuluneeksi 100 vuotta Toivo Kärjen syntymästä. Vaikka varsinaista Kärjen juhlavuotta vietettiinkin viime vuonna, pyhitän hieman "jälkijunassa" tammikuun albumiartikkelin vuonna 1992 julkaistulle muistokokoelmalle, jossa aikansa tähtilaulajat esittävät sangen tasokkaita versioita Kärjen säveltämistä ikivihreistä. Ressu Redford ja Samuli Edelmann saivat projektista itselleen pienoiset hitit. Vaikuttavan panoksen levylle toivat myös iskelmämaailman ulkopuoliset esiintyjät Hector ja Pepe Ahlqvist.

Toivo Kärki (1915–1992), jos kuka, on ansainnut tittelin Suomalaisen musiikin Grand Old Man. Hänen vaikutuksensa kotimaisen kevyen musiikin kehitykseen etenkin sotienjälkeisinä vuosikymmeninä on kiistattoman merkittävä. Sellaiset sävelmät kuten Hiljainen kylätie, Eron hetki on kaunis tai Täysikuu ovat paitsi merkittäviä ajankuvia myös suomalaisen populaarikulttuurin virstanpylväitä, jotka ovat juurtuneet syvälle Peter von Baghin luonnehtimaan "kansakunnan salaiseen muistiin". Pitkän uransa aikana Toivo Kärki ehti säveltää arviolta noin 1 500 levytettyä sävellystä. Lisäksi hän on säveltänyt musiikkia lukuisiin elokuviin, etenkin 1950-luvulla suurta arvostelua herättäneisiin "rillumarei"-elokuviin. Sävellystyönsä ohessa Toivo Kärki toimi miltei neljännesvuosisadan Suomen suurimmassa levy-yhtiössä vaikuttavassa asemassa, joten monen suomalaisen kestosuosikin ura levyttävänä artistina on alkanut aikoinaan Toivo Kärjen koelaulutilaisuudesta.

Toivo Kärjen elämästä ja urasta on laadittu lukuisia historiikkeja. Siitä huolimatta ajattelin itsekin kirjoittaa tämän albumin alustukseksi eräänlaisen "biografian", jonka myötä on helpompi hahmottaa, millaisessa elämänvaiheessa levyn laulut ovat alun perin valmistuneet. Toivo Kärjen ensimmäiset sävellykset äänitettiin jo 1930-luvulla. Vuonna 1939 Kärjen sävellys Things happen that way voitti englantilaisen sävellyskilpailun. Talvisodan syttyminen esti kansainvälisen uran urkenemisen. Kärki, joka luonnehti itseään pasifistiksi ja antimilitaristiksi, joutui viettämään miltei neljä ja puoli vuotta rintamalla. Oman kertomansa mukaan rintamalla Syvärillä syntyivät ensimmäiset ikivihreät: Liljankukka, Siks' oon mä suruinen ja Tule hiljaa levytettiin vuosina 1944–45. Sanat Kärki tilasi Kerttu Mustoselta, jota Kärki kuvaili myöhemmin näin:

"Kerttu Mustonen oli hyvin eloisa ihminen, mutta luultavasti onneton. Hän oli ammatiltaan kirjanpitäjä, sympaattinen lyhyt lihava vanhapiika, jonka omat rakkaudet eivät oikein sujuneet." (Niiniluoto 1982, 100)

Vuonna 1948 alkoi yhteistyö Reino Helismaan kanssa, mikä kestikin intensiivisesti 17 vuotta aina Helismaan kuolemaan asti. Vuonna 1955 Kärki lopetti esiintymiset kiertävänä muusikkona ja aloitti työnsä Fazer-levy-yhtiön kotimaisen musiikin tuotantopäällikkönä. Kärki kohosi arvovaltaiseen asemaan, jossa hän vaikutti erittäin vahvasti siihen, minkälaista musiikkia Suomen suurin levy-yhtiö julkaisi ja millaiset artistit pääsivät levyttämään Fazerille. Kärjen asemaa on kotimaisen kevyen musiikin historiikeissa luonnehdittu jopa autoritaariseksi ja "yksinvaltiaaksi". Kärki vastasi arvosteluun vuonna 1982 seuraavalla tavalla:

"Diktaattorina en itseäni ole kuitenkaan koskaan pitänyt, olen arvioinut taiteilijoita musiikillisin perustein ja ottanut kansan maun huomioon. Ehkä vahvat mielipiteeni ja nopea puhetapani ovat aiheuttaneet sen, että monet ovat tunteneet itsensä nujerretuiksi tai väärinymmärretyiksi." (Niiniluoto 1982, 283)

Suomalaisen populaarimusiikin historiaan on jäänyt sitkeästi elämään asetelma, jossa Toivo Kärkeä ja hänen levy-yhtiötään Fazeria pidettiin taantumuksellisena ja muutosvastaisena kehityksen jarruna. Usein toistuu näkemys, jonka mukaan 1950-luvun jälkipuoliskolla Fazerin pahin kilpailija Scandia-levy-yhtiö toi suomalaiseen kevyeen musiikkiin raikkaita tuulahduksia reippaiden jazz-iskelmien myötä: Brita Koivunen levytti svengaavan Suklaasydämen ja Laila Kinnunen hämmästytti kansainvälisyydellään. Perinteisen tulkinnan mukaan 50-luvun viimeisinä vuosina sävelletyt Kärki-ikivihreät, kuten Vanhan veräjän luona tai Onni, jonka annoin pois olivat Kärjen "vastaiskuja" Scandian tuottamalle menestyksekkäälle nuorekkaammalle linjalle. Kalervo Kärki on Toivo Kärki -tutkimuksessaan lähtenyt oikeutetustikin purkamaan myyttiä, jossa Kärki leimataan kritiikittä patavanhoilliseksi konservatiiviseksi tangosäveltäjäksi. Toivo Kärjen musiikilliset juuret olivat nimenomaan angloamerikkalaisessa jazz-musiikissa. 1930-luvulla hän oli pianisti, joka olisi halunnut soittaa jatsia. Kalervo Kärki muistuttaa, että Toivo Kärki oli säveltänyt jazzhenkisiä svengi-iskelmiä jo ennen sotia, ja 1950-luvun jälkipuoliskolla hänen johdollaan julkaistiin jazziskelmiä siinä missä myös edistyksellisenä pidetyssä Scandiassa. (Kärki 2015, 422–431) Sangen hupaisaa, että Toivo Kärki on ollut kaikki nämä vuosikymmenet nuorisomusiikin ja uusien musiikkityylien vastustajan maineessa. Vaikka hän ei varsinaisesti pitänytkään rautalankamusiikista, hän kuitenkin arvosti esimerkiksi The Beatlesin korkealle ja moitti heikkoja suomenkielisiä versioita (Niiniluoto 1982, 211). Hän on myös esimerkiksi muistelmateoksessaan vuonna 1982 maininnut pitävänsä Hassisen Koneesta! (Niiniluoto 1982, 278) Kaiken lisäksi Kärki suhtautui 1960-luvulla suopeasti ennakkoluulottomasti ajattelevaan nuorisoon ja kertoi idealistisen nuorison synnyttämän liikehdinnän muovanneen hänen maailmankatsomuksellisia käsityksiään (Niiniluoto 1982, 229–232).

Toivo Kärjen maine tangosäveltäjänä vahvistui kuitenkin 1960-luvun alkupuoliskolla, kun Suomen valtasi ennennäkemätön tangobuumi, joka sai alkunsa Reijo Taipaleen Satumaan (1962) suuresta suosiosta. Muutaman vuoden ajan tango dominoi Suomen levymyyntilistoja, ja uusia tangolevytyksiä syntyi kuin sieniä sateella. 1960-luvun tangobuumin aikana Kärjen vanhat tangot nousivat jälleen suosioon, kun uuden sukupolven tangotulkit alkoivat versioida niitä. Lisäksi Kärki sävelsi lukuisia uusia tangoja, joista tunnetuin lienee Taisto Tammen tulkitsema Tango merellä.

Tangobuumin laannuttua Kärki sävelsi edelleen niin kutsuttuja "piilotangoja", joissa rytmi ja poljento ovat samanlaisia kuin tangoissa. Tällaisia lauluja ovat muun muassa 1960- ja 70-lukujen vaihteessa levytetyt Sanat eivät riitä kertomaan ja Jos vielä oot vapaa. Näissä sävellyksissä yhdistyy angloamerikkalainen Engelbert Humperdinck -tyylinen pop-musiikki suomalaiseen iskelmäasuun. Pisimmälle kansainvälisen tyylin apinnoinnissa Kärki taisi mennä vuonna 1972: Markku Aron Syksyn sävelessä esittämä Oo - mikä nainen on jo melko väkinäinen pastissi maailmalla jylläneestä purukumipop-musiikista à Sweet.

Lisäksi on muistettava, että kaikkien näiden vuosikymmenien aikana Toivo Kärki oli Suomen johtavia kupletti- ja huumorimusiikin säveltäjiä. 1950-luvun alun rillumarei-klassikoiden – kuten Rovaniemen markkinoilla ja Lentävä kalakukko – melodiat ovat syntyneet Kärjen kynästä. Helismaan menehtymisen jälkeen yhteistyö jatkui edelleen esimerkiksi Esa Pakarisen kanssa. Vuonna 1967 Kärki sävelsi hänelle ikimuistoisen Rapurallaa-klassikon. Myös monet Juha Vainion varhaiset menestykset, kuten Vanha salakuljettaja Laitinen, Tulta päin tai Kauhea kankkunen ovat Kärjen säveltämiä. Vielä vuonna 1976 Kärki jatkoi suomalaisen kuplettimusiikin rahvaanomaista perinnettä Gulliver-yhtyeen levytyksessä Alli, ethän muiden salli.

Toivo Kärki sävelsi iskelmiä ja kupletteja aikana, jolloin kevyen musiikin tekijät eivät nauttineet merkittävää arvostusta. 1950-luvun rillumarei-elokuvat aiheuttivat jopa kulttuurisodan ja niiden pelättiin levittävän kansan keskuuteen huonoa makua. Saavutustensa arvostuksesta Kärki on todennut muun muassa seuraavaa:

"Jotkut ovat aina huokailleet, että Topi Kärki, niin lahjakas säveltäjä ja koko ikänsä tehnyt pelkkää iskelmämusiikkia. Siihen olen kysynyt, että mitä musiikkia sitten rupeaisin säveltämään? Pitääkö säveltää pianokonsertto siitä syystä, että saa nimensä tietosanakirjaan tai voi kirjata sen Kuka kukin on -opukseen. Eihän siinä ole mitään järkeä. Olen säveltänyt mitä olen säveltänyt. Ei minulla ole kunnianhimoa, että pitää tehdä sinfonia." (Niiniluoto 1982, 153–154)

1970-luvulla Toivo Kärjeltä ei syntynyt enää samaan tahtiin menestysiskelmiä kuin edellisillä vuosikymmenillä. Populaarimusiikissa puhalsivat uudet tuulet: käännösiskelmiä levytettiin ahkerasti, ja kotimaisia sävellyksiä hallitsivat uuden sukupolven nimet, kuten Rauno Lehtinen, Jukka Kuoppamäki, Kari Kuuva, Markku Johansson ja Veikko Samuli vain muutamia mainitakseni. Parhaimmillaan Kärki laati edelleen tarttuvia sävellyksiä, mutta perusvire alkoi väistämättä olla hivenen vanhahtava. 1970-luvun viimeisinä vuosina Fazer Finnlevyllä tapahtui suuria yritysbyrokraattisia muutoksia, minkä seurauksena Toivo Kärki yritettiin syrjäyttää palliltaan. Kärki koki kohtelunsa niin epäoikeudenmukaiseksi, että on kertonut mielenilmauksellisesti irtisanoutuneensa levy-yhtiön palveluksesta vain hetki ennen eläkkeelle siirtymistään (Niiniluoto 1982, 271–272). Kalervo Kärjen Toivo Kärki -tutkimus ei kuitenkaan uskalla vahvistaa raflaavaa väitettä täysin totuudenmukaiseksi (Kärki 2015, 762–763). Vielä 1980-luvulla eläkkeellä Kärki sävelsi aktiivisesti lauluja, mutta ne eivät saavuttaneet merkittävää suosiota. Kärjen 80-luvun sävellyksistä muistetuimmasta päästä lienevät Tapani Kansan esittämä Paista päivä sekä Reijo Taipaleen Elämän parketeilla. Monet 1980-luvulla kirjoitetut sävellykset eivät koskaan päätyneet levytykseksi asti, sillä Kärki ei ollut enää minkään levy-yhtiön palveluksessa.

1980-luvun viimeisinä vuosina suomalaisessa iskelmässä esiintyi mielenkiintoinen retrobuumi. Agents nousi ilmiömäiseen suosioon soittamalla menneiden vuosikymmenien tanssisuosikkeja. Samalla 1950- ja 60-lukujen iskelmät kelpasivat jälleen iskelmälaulajien levytysrepertuaariin. Lea Lavenin ja Tapani Kansan albumit alkoivat täyttyä tuon ajan ikivihreiden päivitetyistä versioista. Diskomimminä suosioon noussut Eini levytti vuonna 1989 albumillisen vanhaa tanssimusiikkia. Laulava näyttelijä Taneli Mäkelä saavutti menestystä levyttämällä uusia versioita vanhoista ikivihreistä. Bluesshakers-yhtyeestä tuttu Timo Turpeinen aloitti soolouransa levyttämällä vuonna 1989 albumillisen Tapio Rautavaaran klassikoita. Etenkin kaksi viimeisenä mainittua artistia tulkitsivat 1980- ja 90-lukujen vaihteessa älppäreilleen lukuisia Kärjen sävellyksiä. Ylipäätään 1980-luvulla Toivo Kärjen mittavaa elämäntyötä ja meriittejä alettiin arvostaa uudella tavalla, ja hän ehtikin saavuttaa lukuisia tunnustuksia, palkintoja ja kunnianosoituksia – muun muassa kaikkien aikojen ensimmäisen Kultaisen Emman vuonna 1985 – ennen menehtymistään huhtikuussa 1992.

Alkuvuodesta 1992 Fazer Finnlevyllä alettiin koota kokoelmajulkaisua Kärjen tunnetuimmista sävellyksistä. Kokoelma Liljankukka – Toivo Kärjen suosituimmat sävellykset ei kuitenkaan ehtinyt valmistua Kärjen elinaikana, joten siitä tuli ilmestyessään muistokokoelma. Välittömästi Kärjen menehtymisen jälkeen ryhdyttiin toteuttamaan varsinaista muistolevyä. Suunnitelmana oli levyttää albumillinen uusia versioita Kärjen suosituista ikivihreistä. Albumin toimituskunnan muodostivat Jaakko Salo, Jaakko Karilainen, Osmo Ruuskanen ja Vexi Salmi. Herrat edustivat eri levy-yhtiöitä, mutta kunnioitus Kärkeä kohtaan sai levy-yhtiöt kerrankin tekemään saumatonta yhteistyötä. Jaakot Salo ja Karilainen olivat Kärjen vanhan levy-yhtiön Fazerin miehiä. Osmo Ruuskanen oli tehnyt Kärjen kanssa läheistä yhteistyötä Fazerilla usean vuosikymmenen ajan. 1970-luvun lopussa Ruuskanen koki Kärjen tapaan Fazer Finnlevyllä epäoikeudenmukaista kohtelua, minkä vuoksi hän lähti puljusta ovet paukkuen ja perusti uuden Bluebird-levy-yhtiön. Vexi Salmi oli 1970-luvulla ollut Kärjen läheinen yhteistyökumppani ja sanoittanut lukuisia hänen sävellyksiään. Salmi oli kuitenkin vuonna 1977 jättänyt Fazerin ja perustanut oman levy-yhtiön. 1990-luvun alkuvuosina Flamingo Music oli yksi merkittävimpiä suomalaisia levytuottajia.

Toivo Kärki muistoissamme -albumi koostuu 17:stä levytyksestä. Levyllä esiintyvät artistit olivat Fazerin (10), Flamingon (5) ja Bluebirdin (2) levytyskaartista. Esiintyjäjoukossa on mukana Paula Koivuniemen ja Eino Grönin kaltaisia kestosuosikkeja, joilla on omakohtaisia kokemuksia Toivo Kärjen kanssa työskentelystä, sekä aikansa hittinimiä – kuten Ressu Redford tai Samuli Edelmann – jotka eivät olleet aikaisemmin levyttäneet Kärkeä lainkaan. Kaikki artistit – myös sellaiset, jotka olivat tulkinneet runsaasti Kärkeä – esittävät laulun, jota eivät olleet aikaisemmin levyttäneet. Kukin artisti valmisti levytyksensä omien taustajoukkojensa kanssa, eikä kokonaisuutta pyritty millään tavalla yhdenmukaistamaan eheäksi kokonaisuudeksi, joten albumilla kuullaan paikoitellen hyvin erilaisia sovituksia. Yhtenäistä kaikille versioille on tietynlainen modernisointi. Yksikään esitys ei lähde mukailemaan vanhaa alkuperäistä levytystä, vaan jokaiseen sävelmään on pyritty tuomaan jonkinlainen uusi näkökulma. Esimerkiksi albumilla ei kuulla ainuttakaan tangosovitusta, vaikka muutamat laulut ovatkin alun perin esitetyt tangoina. Osa sovituksista noudattaa silti edelleen melko perinteisiä iskelmämusiikin konventioita, osa taas on tuunattu uuteen uskoon leimallisilla "ysärisoundeilla".

Ressu Redfordin päivitys Jos vielä oot
vapaa -klassikosta menestyi hyvin.

Heti kokoelman alkajaisiksi kuullaankin mielenkiintoinen päivitys, sillä ensimmäisen raidan solisti on Ressu Redford. 80-luvulla dancemusiikkia esittäneen Bogart Co. -yhtyeen keulahahmo oli aloittanut 90-luvun alkaessa soolouran ja noussut huippusuosituksi hittiensä Kuka on se oikea ja Älä mee myötä. Ressun kahta ensimmäistä soololevyä myytiin molempia reippaasti päälle 80 000 äänitettä, joten suosio oli huikeaa. Ressun soolohittien tuontantotiiminä toimi Bogart Co:n jäsenien kanssa muodostettu R.E.L.S., joka vastasi laulujen sovitusten ajanmukaisista konesoundeista. Toivo Kärki -tribuutilla Ressu ja R.E.L.S. päivittivät Jos vielä oot vapaa -ikivihreän vuodelta 1970. Jousisovituksen levytykseen laati Jaakko Salo.

Triolifoxi Jos vielä oot vapaa oli alun perin tarkoitettu Joukolle ja Kostille, mutta he kieltäytyivät laulun levyttämisestä, joten sen sai esitettäväkseen pop-tähti Markus, jonka ura onkin Suomen iskelmähistorian kiinnostavimpia. Markus levytti ensimmäisen levytyksensä Viimeinen kevät vuonna 1969. Vaikka laulu ei alun perin herättänytkään huomiota, se on vuosien saatossa noussut kestosuosikkien joukkoon. Seuraavana vuonna Markus levyttikin sitten tuplajättipotin: Jos vielä oot vapaa -singlen toisella puolella julkaistiin Vain kotka lentää aurinkoon, joka on suomenkielinen versio Simon & Garfunkelin superhitistä El condor pasa. Molemmat levytykset olivat suuria menestyksiä ja Markuksen single nousi kesällä 1970 listaykköseksi. Markuksen ura alkoi siis todella lupaavasti, mutta heti varsinaisen läpimurron jälkeen hittihanat hyytyivät. Hän levytti säännöllisesti 1980-luvun puoliväliin asti, mutta uusia menestyshittejä ei vain osunut kohdalle, vaikka levytysten joukossa on useitakin kivoja kappaleita. Jos vielä oot vapaa on kuitenkin jäänyt elämään.

Ressu Redfordin päivitys menestyi myös mukavasti, sillä sitä soitettiin radiossa sangen aktiivisesti. Ressun versio on sovitettu hänen tuotantoonsa hyvin istuvaksi ja se julkaistiin myös hänen platinaa myyneellä albumilla Taas aurinko nousee (1993). Versio on konesoundeineen niin "ressumainen", että monelle 90-luvulla Ressua fanittaneelle on tullut yllätyksenä, että laulu onkin vanha suomihitti 70-luvun alusta. Jos vielä oot vapaa on löytänyt tiensä myös lukuisille Ressun kokoelmalevyille.

Jos Ressu Redford onnistui modernisoimaan ikivihreän omannäköiseksi hitiksi, raita numero kaksi edustaa traditionaalisempaa iskelmäilmaisua. Konkari Reijo Taipale laulaa Kärjen tyttären mukaan nimetyn laulun Anna-Liisa, jonka Henry Theel levytti alun perin tangona vuonna 1947. Tälle albumille Markku Johansson on sovittanut Anna-Liisan beat-rytmiseksi juhlavaksi estradi-iskelmäksi, jota säestää iso orkesteri (tai sitten syntikkaäänet on tehty todella onnistuneesti saaden ne kuulostamaan isolta orkesterilta). Komeaäänisen Taipaleen tulkinnasta ei löydy moitteen sijaa. Samana vuonna 1992 Reijo Taipale innostui levyttämään kokonaisen albumillisen Kärjen kauneimpia tangoja. Häneltä oli ilmestynyt vastaavanlainen älppäri jo vuonna 1984 nimellä 25 vuotta Taipaleella – 12 Toivo Kärjen suosittua tangoa.

Katri Helena levytti jo vuonna 1982
albumillisen Toivo Kärjen ikivihreitä.

Artistikaartin konkariosastoon lukeutuu ilman muuta Katri Helena. Katri Helenan ensimmäinen Kärki-kytkös on vuodelta 1965, jolloin hän kilpaili euroviisukarsinnoissa Kärjen sävellyksellä Minne tuuli kuljettaa. Muutoin Katri Helena ei saanut Kärkeä esitettäväkseen, sillä hän levytti eri levy-yhtiölle. Itse asiassa Minne tuuli kuljettaa -laulun lauloi levylle ensimmäisenä Fazerin artisti Ragni Malmsten. Katri Helena ikuisti laulun lopulta kaksi kuukautta euroviisukarsintojen jälkeen, mutta lauluhan on aina mielletty nimenomaan Katri Helenan kappaleeksi. 1982 Katri Helena ehdotti yhteistyötä Toivo Kärjelle. Tuloksena syntyi tribuutti-LP Minä soitan sulle illalla, jossa Katri Helena versioi Kärjen tuttuakin tutumpia klassikoita. Levytykset ovat sovitetut paikoitellen hyvin voimakkaasti 80-luvun soundeilla, minkä vuoksi albumi on nykypäivän valossa helppo tuomita aikansa tuotteeksi. Tarkoituksena lienee ollut päivittää ikivihreitä ajanmukaisin soundein. Maj-Lis Doktár on muistellut, kuinka Minä soitan sulle illalla -albumin julkistamistilaisuudessa oli "hellyyttävää nähdä miten yleensä juro, murahteleva Toivo Kärki liikuttuneena kiitti Katria kunnianosoituksesta sävellyksiään kohtaan" (Doktár 1997).

Tällä vuoden 1992 Kärki-muistolevyllä Katri Helena tulkitsee Liljankukan – yhden Toivo Kärjen kaikkein tunnetuimmista sävellyksistä, jonka ensimmäisenä levytti vuonna 1945 Kärjen sävellysten silloinen hovilaulaja Henry Theel. Liljankukkaa on perinteisesti pidetty Kärjen läpimurtosävellyksenä, jolle on annettu suurempiakin merkityksiä suomalaisen kevyen musiikin kehityksessä. Ilkeämielisimmät arvostelijat ovat jopa luonnehtineet, että Liljankukalla Toivo Kärki aloitti suomalaisten musiikkimaun pilaamisen. Kärki kuitenkin itse arveli, että sodanaikaiset tapahtumat loivat otollisen maaperän sävelmän edustamalle melankolisemmalle musiikkityylille:

"Sodat muuttavat ihmisiä ja heidän tottumuksiaan. - - Toinen maailmansota oli paljon raskaampi, talvi (sic) ja jatkosota vaikuttivat suomalaisiin paljon syvemmin. Tämä loi varmasti omalta osaltaan maaperää melankolisemmalle musiikille vaikka toisaalta tanssikiellon loppumisen jälkeen riehaannuttiin valtavasti. Kun on sanottu, että sen jälkeen kun Topi Kärki sävelsi Liljankukan Suomen kansa ei ole palannut entiselleen, niin voihan näinkin ajatella. Mutta ehkä sota, kärsimykset ja ihmishenkien menetykset vaikuttivat siihen enemmän kuin nämä tangot, vaikea sanoa. Mutta jostain syystä tangoni onnistuivat kun niitä on haluttu kohta 40 vuotta kuunnella." (Niiniluoto 1982, 150)

Seppo Hovi on taas analysoinut Liljankukan merkitystä oivaltavasti Pekka Laineen Yleisradiolle tuottamassa ja käsikirjoittamassa Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjassa (2013):

"Liljankukan ensimmäinen sävel ja sointu sen osoittaa. Siinä on paljon muuta kuin se, miltä se kuulostaa. Suomen kansa otti sen luonnollisena vastaan, kun sen teki tarpeeksi taitavasti. Toivo Kärki oli nopea. Tämä big bandien ja amerikkalaisen svengin ihannoija ja toisaalta suomalaisen tangon ketjun vahvistaja oivalsi heti, kun 1945 oli Lotta Svärd ja suojeluskunnat lakkautettu, saksalaisuus työnnetty syrjään kiellettynä, inhottuna. Tilalle oli tullut Suomi–Neuvostoliitto-seura ja SKDL ja kommunistit." (Laine 2013, 31)

Alkuperäinen Henry Theelin levyttämä Liljankukka on itse asiassa beguine. 1960-luvun tangobuumin aikana Markus Allan levytti laulusta selkeän tangoversion, minkä jälkeen laulu on mielletty tangoksi. Sävellyksestä on laadittu lukuisia erilaisia versioita, esimerkiksi Päivi Kautto-Niemi levytti siitä sähäkän diskoversion vuonna 1977. Tällä kokoelmalla Katri Helenan hovisovittaja Esa Nieminen on muovannut useasti versioituun klassikkoon uudenlaisen tulokulman, jossa laulu esitetään tunnelmallisena lattariballadina. Sovituksessa kuullaan muun muassa saksofonia, joka tuo levytykseen hienoisen sensuellin vivahteen. Taustakuorolla on stemmoja, joita ei ole missään muussa versiossa. Katri Helenan levytys on mielenkiintoinen päivitys, jota ei valitettavasti sisällytetty yhdellekään hänen albumilleen, mutta se löytyy sentään hänen 80- ja 90-luvun levytyksiä sisältävän 20 suosikkia -sarjan kokoelmalta. Fredi levytti Liljankukan vuonna 2005 ilmestyneelle coveralbumilleen Muuttuvat laulut, ja kyseinen Pertti Jalosen sovitus on ottanut ilmiselvästi vaikutteita tästä Katri Helenan levytyksestä.

Laulava näyttelijä Samuli Edelmann oli noussut vuonna 1991 suoranaiseksi ilmiöksi sijoittumalla kahdesti toiseksi valtakunnan merkittävimmissä laulukilpailuissa. Alkuvuodesta Peggy kilpaili euroviisukarsinnoissa ja syksyllä Pienestä kii hävisi täpärästi voiton Syksyn sävelessä. Molemmista lauluista muodostui suuria menestyksiä, minkä ansiosta albumi Samuli Edelmann myi huikeat 86 000 äänitettä. Samuli Edelmann ei ollut varsinaisesti iskelmälaulaja, vaan hänet oli luontevampi lokeroida trendikkäämmän poprock-genren edustajaksi, minkä vuoksi hänen Toivo Kärki -vetonsa edustaa albumilla nuorekkaampaa linjaa. Edelmannin kappaleena on Sinun silmiesi tähden, alun perin Olavi Virran klassikko vuodelta 1953. Tämä suuri ikivihreä on kuultu ensimmäistä kertaa elokuvassa Pekka ja Pätkä kesälaitumilla. Nuorekas foxtrot huokui aikoinaan melkoisen kansainvälistä otetta. Kärki sävelsi laulun salanimellä W. Stone, minkä myötä laulun ympärillä on liikkunut legendaarinen huhu, jonka mukaan nuorison edustajat olivat käyneet levykaupassa kyselemässä laulun "alkuperäistä amerikkalaista versiota". Samuli Edelmann kuului Flamingo Musicin artistikaartiin ja levy-yhtiön nokkamies Kassu Halonen on sovittanut laulun beat-rytmiseksi popiksi, jonka Edelmann tulkitsee letkeän rennosti. Edelmannin versiota soitettiin syksyllä 1992 radiotaajuuksilla, joten Sinun silmiesi tähden kartutti hänen hittisaldoaan.

Flamingon artistikaartiin kuului vuonna 1992 myös Kirka. Hänen esittäväkseen albumille valikoitui Siks' oon mä suruinen, jonka Olavi Virta levytti alun perin jo vuonna 1944. Suurempaan menestykseen laulu nousi kuitenkin vasta vuotta myöhemmin Eero Väreen versioimana. Kirka ei ollut levyttänyt Kärkeä koskaan aikaisemmin, mutta sen sijaan hänen veljensä Sammy oli 1960-luvulla ennen suurinta suosiotaan saanut levytettäväkseen muutaman Kärjen sävellyksen. Kassu Halosen Siks' oon mä suruinen -sovituksessa rauhallisen pianointron jälkeen ensimmäinen säkeistö esitetään a cappellana, ja vasta kertosäkeistössä soittimet tulevat mukaan. Pekka Nissilä on kehunut sovitusta Kassu Halosen uran ehdottomaksi huippusaavutukseksi. Sovituksen syntymistä Halonen kuvailee näin:

"Se on kyllä sellainen sovitus, jota mietin pitkään. Se ei ole mitenkään 'iso' arri, mutta sitäkin enemmän se teetti ajatustyötä. Tietynlaista 'steelydania' siinä on; kompakti ja hillitty. Pirun vaikeata oli saada pojat soittamaan niin, että se pysyi staattisena; ei tule mitään lentoa, vaan pidättymistä koko ajan." (Selvis-lehti 4/2007)

Kassu Halosen beat-lattaria muistuttava sovitus sopi hyvin Kirkan tuonaikaiseen iskelmätuotantoon, ja raita sisällytettiinkin Kirkan vuonna 1992 ilmestyneelle Pyydä vain -albumille, joka ylsi kultalevylukemiin.

Suomirockin konkareita Kärki-tribuutilla edustaa Hector, joka levytti Flamingolle vuosina 1987–1992. Hector on aina muistanut mainita, kuinka Bob Dylanin, John Lennonin, David Bowien ja Leonard Cohenin ohella Reino Helismaa on hänen merkittävimpiä esikuviaan ja vaikuttajiaan sanoittajana. Helismaan 1950-luvun sanoitukset, joihin Toivo Kärki niin usein laati sävelen, tekivät pysyvän vaikutuksen Heikki Harmaan hänen lapsuudessaan. Hector esittää albumilla Kulkurin iltatähden, joka on kelvannut muutenkin rock-artisteille hyvin: Ismo Alanko oli versioinut sen vuonna 1989 ja muun muassa Viikate on levyttänyt laulun vuonna 2000. Hector on itse kertonut versionsa taustasta seuraavasti:

"Olen miettinyt kymmenen vuotta, miten teen laulun Kulkurin iltatähti, jos saan siihen tilaisuuden. Kuulin aikoinaan Ismo Alangon version, ja se oli maaginen. Liikun samoilla linjoilla. Toivo Kärki merkitsee minulle lapsuutta ja nuoruutta ja musiikillista identiteettiä. Toivo Kärki on perusasia – tai Topi ja Repe yhdessä." (Kärki 2015, 873)

Kulkurin iltatähden levytti aikoinaan Matti Louhivuori vuonna 1951. Tapio Rautavaara levytti sen vasta vuonna 1965, mutta nykyään laulu mielletään nimenomaan Rautavaaran klassikoksi. Esimerkiksi Timo Koivusalon Kulkuri ja joutsen -elokuva vuodelta 1999 antaa ymmärtää, että laulu olisi alun perin tarkoitettu Rautavaaralle, mutta hänen ja Helismaan välirikon takia se päätyi toisen laulajan levytettäväksi. Kun Rautavaaran versiot alkoivat myöhemmin soida radiossa, Louhivuoren väitetään todenneen: "Nyt ne pirut laulaa meikäläisen kappaleita." Hectorin rock-sovitus Kulkurin iltatähdestä on Toivo Kärki muistoissamme -albumin vaikuttavimpia. Siinä on väkevyyttä ja dramaattisuutta. Sovituksellisten ratkaisujen ansiosta dramaattisuus kasvaa laulun edetessä. Viimeinen säkeistö esitetään melko "jyräävästi". Versio on pysäyttävän tyylikäs ja erottuu edukseen tällä yleisilmeltään sangen iskelmällisellä kokoelmalla.

Hector julkaisi Helismaan lastenlauluja
sisältävän albumin vuonna 2001.

Kulkurin iltatähti jäi Hectorin viimeiseksi levytykseksi Flamingolle. Samana vuonna hän levytti EMIlle seuraavan albuminsa Ensilumi tulee kuudelta. Flamingo julkaisi tämän version kokoelmalevyllä Kulkurin iltatähti, joka sisältää 12 Hectorin levytystä vuosilta 1987–1992. Hector halusi Kulkurin iltatähden uudelle levylleen, mutta hän ei voinut käyttää Flamingon levytystä, koska oli vaihtanut levy-yhtiötä. Niinpä Ensilumi tulee kuudelta -albumille Hector äänitti uuden version Kulkurin iltatähdestä, joka muistuttaa kovin paljon Kärki-albumin levytystä. Joitakin pieniä eroja sovituksissa on havaittavissa. Jos halutaan testata todellista Hector-tietämystä, voisi laittaa jomman kumman version soimaan ja kysyä onko kyseessä Flamingolle vai EMIlle levytetty Kulkurin iltatähti. Hector on esittänyt Kulkurin iltatähteä myöhemmin omilla keikoillaan. Reino Helismaan poika Markku vaikuttui Hectorin versiosta ja ehdotti, että Hector levyttäisi enemmänkin Helismaan tuotantoa. Syksyllä 2001 Hector julkaisikin teema-albumin Helismaan pikajuna, jossa hän esittää hassunhauskoina versioina Helismaan sanoittamia lastenlauluja. Albumi oli Hectorin "kiitollisuudenosoitus hänen omalle Mestarilleen" (Harma 2001).

Paula Koivuniemi aloitti levytysuransa vuonna 1966 Toivo Kärjen Fazerilla. Hänen varhaisimpiin menestyksiin lukeutuu Kärjen sävellys Jos helmiä kyyneleet ois vuodelta 1968. Tällä albumilla Koivuniemi tulkitsee laulun Rakkauden rikkaus, jonka Taisto Tammi ensiesitti vuoden 1964 euroviisukarsinnoissa. Tämänkin laulun Esa Nieminen on sovittanut beat-lattariksi. Vaikka versio on onnistunut, sitä ei jostain syystä sisällytetty Koivuniemen seuraavana vuonna ilmestyneelle Rakkaudella, sinun -albumille. Levytys löytyy kuitenkin esimerkiksi vuonna 2001 julkaistulla Koivuniemen koko uran kattavalta Kaikki parhaat -tuplakokoelmalta.

"Kaikessa soi (rhythm and) blues"
sopisi Pepe Ahlqvistin motoksi.
Kaikessa soi blues on hänen 20
suosikkia -kokoelman ainoa
suomenkielinen levytys.

Raita numero kahdeksan onkin sitten albumin ehdottomia kohokohtia. Lauluna kuullaan Kaikessa soi blues, joka sijoittui toiseksi vuoden 1963 euroviisukarsinnoissa. Monelle suomalaiselle tuli tuolloin yllätyksenä, että laulun olikin säveltänyt "tangosäveltäjäksi profiloitunut" Toivo Kärki. Hyvin yleisesti edelleen kuvitellaan, että laulun takana on sen tunnetuin esittäjä Lasse Mårtenson. Kärki on kuitenkin itse todennut, että: "sieluni on musta, ja siinä soi blues." (Niiniluoto 1982, 15) Lasse Mårtensonin alkuperäinen levytys nyt ei välttämättä edusta puhdasoppista bluesia, mutta tällä Kärki-albumilla laulu on puettu todelliseen bluesballadiasuun. Laulun esittää nimittäin suomalainen bluesjumala Pepe Ahlqvist H.A.R.P.-yhtyeensä kanssa. Englanninkielistä rhythm and bluesia levyttänyt ja kansainvälistäkin tunnustusta saavuttanut Ahlqvist ei ole ensimmäinen artisti, jonka kuvittelisi esiintyvän iskelmälaulajien joukossa Kärki-tribuutilla. Juha Tikan sovittama Kaikessa soi blues -versio onkin koko albumin omaleimaisin. Yli viisiminuuttinen veto on tiukkaa juurevaa bluestunnelmointia. Välisoitossa kuullaan autenttista blues-kitaraa ja kaiken kruunaa tyylikäs huuliharppusoolo. Ahlqvistin veto on oivaltavan onnistunut näyte siitä, kuinka erilaisiin muotoihin Kärjen sävellykset taipuvat. Kaikessa soi blues oli aikoinaan ainutlaatuinen levytys senkin vuoksi, että Ahlqvist lauloi suomeksi. Ennen tätä Ahlqvist oli ikuistanut tietääkseni vain kaksi suomenkielistä levytystä Eero Koivistoisen albumille Kallista on ja halvalla menee (1988).

Broadcast-yhtyeestä tuttu Kim Lönnholm lauloi itsensä kansan sydämiin vuonna 1989 jättihitillään Minä olen muistanut. Lönnholm levytti Flamingolle kaksi albumia ja lisäksi hänen ääntään kuultiin useiden Flamingo-albumien taustakuoroissa. Kärki-tribuutilla Kim Lönnholm tulkitsee laulun Onni, jonka annoin pois. Eila Pellinen levytti laulun alun perin vuonna 1958 ja se iskikin kansan makuhermoon erinomaisesti. Kassu Halonen on sovittanut laulun letkeäksi popiksi, jossa on hieman hillittyjä rokahtavia piirteitä muun muassa sähkökitarasoolon muodossa.

Tapani Kansan albumi Täysikuu (1991)
sisältää myös Kärjen klassikoita.

Jo antiikin kreikkalaiset taivastelivat nuorison olevan pilalla. Samanlaisia aatoksia tuumailivat Kaksi vanhaa tukkijätkää Helismaan ikimuistoisessa sanoituksessa, jonka Kauko Käyhkö levytti vuonna 1951. Kärki-tribuutilla sävelmän ottaa haltuunsa Tapani Kansa. Tapani Kansan ura sai räjähtävän lähtölaukauksen 1960-luvun viimeisinä vuosina, kiitos Scandialle levytettyjen suurmenestyshittien. Kansa on kertonut nuorempana "kiertäneensä Kärjen kaukaa, ennakkoluulojensa vankina, mutta tulleensa myöhemmin järkiinsä" (Kärki 2015, 691). Vaikka Tapani Kansa levytti vuosina 1967–1976 lähinnä Scandialle, hän teki vuonna 1973 muutaman singlen pyrähdyksen Fazer Finnlevyn puolelle. Tuolloin hän levytti ensimmäisen Kärki-sävellyksensä Runon ja rajan tie, jonka sanoitus pohjautui Kärjen kiinnostukseen karjalaisia sukujuuriaan kohtaan. Yhteistyö jatkui 1980-luvun alkuvuosina: vuonna 1982 Tapani Kansa kilpaili euroviisukarsinnoissa Kärjen sävellyksellä Paista päivä, ja seuraavana vuonna Minä odotan sinua niin (jota Kansa on luonnehtinut Kärjen "viimeiseksi helmeksi") pyrki Syksyn säveleen. 1980-luvun jälkipuoliskolla Tapani Kansa alkoi levyttää entistä enemmän omia versioitaan 1950- ja 60-lukujen ikivihreistä. Tyyli jatkui vuonna 1991 Bluebirdin julkaisemalla Täysikuu-albumilla, jossa Kansa tulkitsee komeat versiot viidestä Kärjen klassikosta. Markku Johanssonin sovitus Kahdesta vanhasta tukkijätkästä on tunnelmallinen ja maalaa hyvin laulun tunnelmaa, jossa kaksi iäkästä tukkimiestä muistelee menneitä pimenevässä kesäillassa. Kansan levytys päätyi vuonna 1993 Bluebirdin julkaisemalle Kansa-kokoelmalle Onni jonka annoin pois.

Vuoden 1989 tangokuningatar Arja Koriseva oli kohonnut 1990-luvun alkuvuosina suomalaisten eturivin artistien joukkoon. Hän esittää Kärki-kokoelmalla albumin tuoreimman laulun Anna kaikkien kukkien kukkia, jonka Markku Aro lauloi vuoden 1974 euroviisukarsinnoissa. Laulun sanoittaja Vexi Salmi on muistellut laulun saaneen inspiraationsa Maon Punaisesta kirjasta (Salmi 1999; 2005). Jaakko Salo on sovittanut Korisevan version mahtipontisesti isolle orkesterille. Olen kuullut monien sanovan, että Korisevan versio olisi huomattavasti onnistuneempi kuin Markku Aron alkuperäinen. Kieltämättä on todettava, että Korisevan tulkinta on innostuneempi ja siitä huokuu enemmän lämpöä ja aurinkoisuutta. Markku Aro tulkitsee laulun hieman ponnettomasti. Ehkäpä tällainen suomalainen mollitrioli ei ollut kaikkein sopivinta musiikkia Markku Arolle, joka esitti 70-luvulla enimmäkseen suomenkielisiä versioita angloamerikkalaisista pop-hiteistä. Korisevan versio on julkaistu lukuisilla hänen kokoelmalevyillään, muun muassa hänen uransa virallisella 5-vuotisjuhlakokoelmalla Enkelin silmin 1990–1995.

Eino Grön on Kärki-albumin artistikaartin veteraani. Hän sai Kärjeltä levytyssopimuksen vuonna 1958 ja hänen ensimmäisten menestysiskelmiensä joukossa olivat Kärjen säveltämät Illan viimeinen tango ja Liian paljon rahaa. Tällä albumilla Grön laulaa Kärki-klassikon Vanhan myllyn taru, jonka Esa Nieminen on sovittanut mukavan svengaavaksi ja jatsahtavaksi menopalaksi. Toivo Kärjellä oli aikoinaan vahva mielipide Eino Grönin ominaiseen tapaan laulaa hieman "jäljessä" viipyilevästi (jota myös Reijo Taipale harrastaa):

"Grönin perusolemus ja laulutyyli on aito eikä hän ole koettanut sitä keinotekoisesti muuttaa. Kokonaan eri asia on sitten, että hän toisinaan laulaa hieman ylihienosti ja laahaa. Olenkin Eikkaa monta kertaa siitä haukkunut, että älä sä laahaa, ei laulu siitä taiteeksi muutu." (Niiniluoto 1982, 201)

Bluesshakers-yhtyeen keulakuva Timo Turpeinen päätyi soolouralle kuin vahingossa. Hän oli 1980-luvun lopulla äänittänyt Pekka Witikan kanssa omintakeisen näkemyksen Rautavaara-klassikosta Tuopin jäljet, Kärjen sävellys sekin. Fazerilla versiosta innostuttiin, minkä ansiosta Turpeinen sai mahdollisuuden levyttää kokonaisen albumillisen Rautavaara-covereita nimellä Reissumiehen muistot (1989). Versioita Kärjen ikivihreistä kuultiin myös Turpeisen toisella albumilla Liehuva liekinvarsi (1991). Tälläkin kokoelmalla Turpeinen esittää Rautavaara-klassikon Lauluni aiheet, joka lienee Rautavaaran pidetyimpiä esityksiä (1952). Kappale tuli kansalle tutuksi aikansa suositussa tukkilaisrainassa Me tulemme taas (kuten myös edellinen raita Vanhan myllyn taru). Timo Turpeisen cover-versioille oli ominaista niiden päivittäminen 90-luvun soundimaailmaan. Lauluni aiheet -levytyksen musisoinnista vastaa Timo Turpeisen silloinen vakituinen bändi: Vesa Anttila (kitara), Pille Peltonen (basso), Anssi Nykänen (rummut) ja Marko Kataja (koskettimet). Bändin laatimaa sovitusta on luonnehdittu raskaaksi back-beatiksi. Siinä missä Rautavaaran alkuperäinen levytys on lennokas ja rivakka, Turpeisen versio on tempoltaan huomattavasti rauhallisempi ja yleisilmeeltään raskaampi. Lauluni aiheet julkaistiin Turpeisen kolmannella albumilla Timo Turpeinen (1992). Kyseisellä albumilla on lisäksi aivan uusi ennenjulkaisematon Kärjen sävellys Hyvää päivää, joka on iskelmäksi poikkeuksellisen raju tavallisen ihmisen purkaus lama-ajan kurjuudesta. Kriittisessä sanoituksessa huutia saavat niin toimitusjohtajat, poliitikot kuin kirkollisverokin!

Kari Tapio lukeutuu niihin artisteihin, jotka Toivo Kärki aikoinaan koelaulussa torjui. Kun kaivattua levytyssopimusta ei syntynytkään, katkeroitunut Kari Tapio vannoi, ettei tulisi koskaan enää esittämään Kärjen musiikkia. Vuonna 1982 Kari Tapio lauloi kuitenkin mukana Kärki-potpurilla albumilla Suomalaisia supertähtiä. Tällä levyllä Kari Tapio sai käsiteltäväkseen Lapin jenkan. Kauko Käyhkö levytti laulun ensin vuonna 1953, mutta tämänkin laulun kohdalla tunnetuin versio on Tapio Rautavaaran levytys vuodelta 1964. Rautavaara tulkitsee varsin miehekkäästi tämän Lappi-aiheisen laulun, jossa kerrotaan, kuinka vain jäntevimmät jätkät pärjäävät Lapin luonnon ankarissa oloissa. Yhtä lailla Kari Tapion tulkinta on luonnehdittavissa miehekkääksi ja hän fraseeraa Helismaan sanoituksen hyvin. Jaakko Salon sovitus on kitaravoittoinen, mistä voisi kuvitella, että hän on hakenut Agentsin ja Mustangsin tyylistä soundia. Jenkan poljennosta ei tällä levytyksellä ole tietoakaan. Lapin jenkka jäi Kari Tapion viimeiseksi levytykseksi Fazerille. Kari Tapio oli ollut vuosikausia tyytymätön levy-yhtiön hänelle tarjoamaan levytysmateriaaliin (Salmi 2002, 156). Kari Tapio vaihtoi levy-yhtiötä Audiovoxiin. Yhteistyön ensimmäinen hedelmä kuultiin vuoden 1992 Syksyn sävelessä, johon Kari Tapio osallistui laululla Ei toivetta sen kummempaa. Kari Tapion versio Lapin jenkasta on julkaistu muun muassa hänen vuonna 1999 ilmestyneellä koko uran kattavalla tuplakokoelmalla Kaikki parhaat.

Laulava näyttelijä Taneli Mäkelä on
versioinut harvinaisempiakin Kärjen
helmiä, kuten Märkää asfalttia, jonka
Tamara Lund levytti alun perin 1966.

Taneli Mäkelä nousi Timo Turpeisen tapaan 1980-luvun viimeisinä vuosina suosioon levyttämällä omia tulkintojaan vanhoista ikivihreistä. Taneli Mäkelän koruttomat ja hieman lakoniset tulkinnat vetosivat Suomen kansaan, sillä hänen kaksi ensimmäistä albumiaan Askelees kuulu ei (1988) ja Kielletty rakkaus (1988) myivät molemmat kultaa. Kummallakin albumilla oli Kärjen sävellyksiä, kuten myös Taneli Mäkelän kolmannella albumilla Tulenliekki (1990). Taneli Mäkelän albumien tuotantotiimin muodostivat Kojo ja Jussi Liski, jotka vastasivat laulujen bluesvivahteisista sovituksista. Tällä Kärki-tribuutilla Mäkelä tulkitsee Jussi Liskin sovittamana laulun Harhakuva, jonka nuori Erkki Junkkarinen levytti vuonna 1950. Musiikin ammattilaiset – jopa sellaiset, jotka ovat muuten suhtautuneet Kärjen musiikkiin nuivasti – ovat kehuneet tätä sävellystä yhdeksi Kärjen ammattitaitoisimmaksi. Melodiaa on luonnehdittu jossain määrin haastavaksi, minkä vuoksi sävelmä ei ehkä ole noussut niin suureksi ikivihreäksi kuin muut tämän kokoelman laulut. Mäkelän tulkinta ei valitettavasti ole hänen parhaita suorituksiaan ja sovituskin on hieman hahmoton. Ikävä kyllä on todettava, että Harhakuva ei edusta tämän muutoin mainion kokoelman karismaattisinta puolta. Harhakuvaa ei julkaistu millään Mäkelän albumilla, eikä se ole päätynyt hänen kokoelmalevyillekään, vaikka ne sisältävät lukuisia muita Kärjen sävellyksiä.

Melankolisen Harhakuvan jälkeen kokoelmalle saadaan jälleen iloa, kun solistivuorossa on Meiju Suvas. 1980-luvulla diskopoljentoisella musiikilla läpimurtonsa tehnyt Suvas oli kokenut vuonna 1992 uuden nousun Pure mua -hitin ansiosta. Suvas esittää vauhdikkaan ja riemukkaan version laulusta Liian paljon rahaa. Seija Eskola levytti tämän jazz-iskelmän ensin vuonna 1956, mutta suurempaan suosioon se nousi muutamaa vuotta myöhemmin Eino Grönin versioimana. Meiju Suvaksen hovisovittaja Kari Litmanen on päivittänyt sävelmän nopeaksi lattariksi. Sovituksessa ei ole säästetty puhallinäänissä ja soolokin soitetaan trumpetilla. Muhkea sovitus on mielestäni ehdottomasti albumin onnistuneimpia. Meno on kuin sambakarnevaalissa. Meiju Suvaksen Liian paljon rahaa on julkaistu muun muassa hänen toisella 20 suosikkia -sarjan kokoelmalla sekä tuplakokoelmalla Pure mua – Juhlalevy.

Vesa-Matti Loiri julkaisi albumillisen
Helismaan sanoituksia vuonna 1977,
vuotta ennen ensimmäistä Eino Leino
-albumia.

Viimeisenä levyllä ääneen pääsee tunteiden maestro Vesa-Matti Loiri. Loiri on vuosikymmenien saatossa esittänyt omia näkemyksiään lukuisista kotimaisista ikivihreistä, joiden joukossa on ollut luonnollisesti Kärkeä. Toivo Kärki on ollut tietenkin hyvin edustettuna Loirin albumilla Vesku Helismaasta (1977), jossa Loiri tulkitsee Olli Ahvenlahden jatsahtavina sovituksina Helismaan sanoittamia klassikoita. Tällä vuoden 1992 albumilla Loiri laulaa Aurinko laskee länteen, jolla Viktor Klimenko edusti Suomea Eurovision laulukilpailuissa Napolissa vuonna 1965. Laulua on usein väitetty Reino Helismaan viimeiseksi sanoitukseksi. Useampien tietolähteiden mukaan hän olisi kirjoittanut tekstin kuolinvuoteellaan. Pitävät nämä tiedot paikkansa tai eivät, ainakin sanoitus sisältää vahvaa symboliikkaa. "Uskonut illan en koskaan, saapuvan äkkiä näin / kunnes näin sinisen linnun lentävän etelää päin. / Näin sen ja ymmärsin sen / poissa aika on rakkauden / kun aurinko laskee länteen." Tekstiä on pidetty Helismaan testamenttina. Tällä Kärki-tribuutilla se soi viimeisenä lauluna suuren säveltäjämestarin muistoksi. Tyylilleen uskollisesti Vesa-Matti Loiri tulkitsee laulun hieman teatraalisesti. Kassu Halonen on pyrkinyt tuomaan sovitukseen puhtia ja mahtipontisuutta sähkökitaroilla ja puhallinäänillä, minkä seurauksena esitys ei ole lainkaan niin melankolinen ja slaavilainen kuin Klimenkon alkuperäinen levytys.

Toivo Kärki muistoissamme -albumi ilmestyi syyskuussa 1992. Albumi julkaistiin CD:nä, LP:nä ja C-kasettina. Albumilta lohkaistiin kaksi vinyylisingleä: Jos vielä oot vapaa / Anna kaikkien kukkien kukkia ja Rakkauden rikkaus / Harhakuva. Myös Flamingo julkaisi oman LP-singlensä, jonka urille kaiverrettiin Siks' oon mä suruinen ja Onni, jonka annoin pois. Syyskuussa 1992 Tampere-talossa järjestettiin kahtena iltana Marjatta Leppäsen juontama Toivo Kärjen muistokonsertti, jossa albumin satoa esitettiin livenä. YouTuben kätköistä löytyy ainakin Pepe Ahlqvistin esitys.

Toivo Kärjen elämäntyön tiivistäminen yhteen kiekolliseen on luonnollisesti äärimmäisen haastava tehtävä. Sanomattakin lienee selvää, ettei tällaiselle 17 laulun kokoelmalle ole päätynyt minkäänlaisia herkullisia harvinaisuuksia. Kappalekavalkadista puuttuu joitakin Kärjen uran täysin olennaisia merkkipaaluja, kuten esimerkiksi Täysikuu, Vanhan veräjän luona tai Eron hetki on kaunis, mutta näitä sävellyksiä on toki vuosien saatossa versioitu runsaasti muutenkin. Albumilta loistaa poissaolollaan kokonaan Kärjen laaja kupletti- ja huumorimusiikin kirjo. Muutoin kokoelma tarjoaa näppärän läpileikkauksen Kärjen säveltäjänuran "vakaviin" iskelmiin. Laulut ovat syntyneet 30 vuoden aikana. Siks' oon mä suruinen levytettiin ensimmäistä kertaa 1944 ja tuorein sävellys Anna kaikkien kukkien kukkia keväällä 1974. Levyllä on ymmärrettävästi vahvasti esillä Kärjen kukoistuskausi 1950-luvun alussa, jolloin syntyi lukuisia ikivihreitä (peräti 7 laulua / 17:stä: Sinun silmiesi tähden, Kulkurin iltatähti, Kaksi vanhaa tukkijätkää, Vanhan myllyn taru, Lauluni aiheet, Lapin jenkka ja Harhakuva). 1950-luvun jälkipuoliskon jazziskelmien aikakautta edustavat Onni, jonka annoin pois ja Liian paljon rahaa. 1960-luvulta on kolme euroviisutyrkkyä (Kaikessa soi blues, Rakkauden rikkaus ja Aurinko laskee länteen). 1970-luvun Kärki-hittejä edustavat Jos vielä oot vapaa ja Anna kaikkien kukkien kukkia. 1960-luvun tangobuumin aikana syntyneitä lukuisia tangoja ei ole tällä albumilla lainkaan. Niitä sivuaa ainoastaan Rakkauden rikkaus, joka itse asiassa alun perin oli beguine, vaikka siitä on levytetty myös lukuisia tangoversioita. Albumille valittujen laulujen sanoituksista selvästi suurin osa on Reino Helismaan käsialaa (peräti 11 laulua / 17:stä). Muita sanoituksia ovat kirjoittaneet Kerttu Mustonen (3 laulua) sekä Kullervo, Juha Vainio ja Vexi Salmi (kultakin yksi sanoitus).

Toivo Kärki muistoissamme -albumi kirvoitti aikoinaan lehtiarvosteluissa ristiriitaista palautetta. Kalervo Kärki on luonnehtinut, että levyn kokonaisuus on epätasainen, mutta mukana on "useitakin hienoja, jopa loistavia" esityksiä. Kalervo Kärki on Toivo Kärki -teoksessaan referoinut muutamia albumin arvosteluja sanomalehdistä. Kritiikkiä herätti ennen kaikkea joidenkin levytysten 90-luvun "kolkko" soundi. Esimerkiksi Pirkko Kotirinta moitti joidenkin laulujen sovitusten olevan mekaanisia ja kylmänä kaikuvia. Myös Seppo Rothin arvostelun mukaan "pahiten karahdetaan kivelle, kun on lähdetty 'modernisoimaan' Kärkeä, pakottamaan hänen säveliään uusiin tyylilajeihin". (Kärki 2015, 873–874) Kalervo Kärjen referaateista ja sitaatinpätkistä ei selviä tarkemmin, mitkä levytykset eivät olleet arvostelijoiden mieleen, mutta mahdollisesti voisi kuvitella, että esimerkiksi Timo Turpeisen ja Taneli Mäkelän levytysten konevoittoiset sovitukset olisivat innoittaneet moiseen kritiikkiin. On toki myös täysin mahdollista, että Ressu Redfordin esitys R.E.L.S.-sovituksineen on ollut arvostelijoille liian nykyaikainen, mutta ainakin omasta mielestäni tuossa esityksessä laulun päivittäminen 90-luvun soundeihin on onnistunut. Kehuja arvosteluissa sen sijaan saivat esitykset, joissa on hyödynnetty runsaasti soittajia. Kalervo Kärki mainitsee, kuinka joissakin levytyksissä on käytetty isoa orkesteria, mikä oli tuon ajan iskelmätuotannossa suorastaan "ylellisyyttä". (Kärki 2015, 873) Seppo Rothin arvostelu nostaa myös esille, että joissakin versioissa käytetään kummallisen hitaita tempoja. "Poissa on rillumarei-ajan huoleton eteenpäinmeno. [- -] Jännää sinänsä, että uusversioijat hieman hyljeksivät rillumarei-kautta. Ehkä se ei oikein sovi arvokkaaseen muisteluun." (Kärki 2015, 874) Rothin arvio osuu oikeaan. Esimerkiksi Lauluni aiheet, joka on Rautavaaran esittämänä konstailematon ja nopeatempoinen, Turpeisen versio on siihen verrattuna laahaava ja raskaasti sovitettu. Myös esimerkiksi Liljankukka ja Siks' oon mä suruinen ovat modernisoidut arvokkaiksi balladeiksi. Eräänlaista tukkilaisromantiikkaa tihkuva Kaksi vanhaa tukkijätkääkin kuulostaa Tapani Kansan esittämänä paljon totisemmalta kuin alkuperäinen levytys. Myös Hectorin Kulkurin iltatähti – niin hieno versio kuin onkin – on huomattavasti pateettisempi ja vakavampi kuin laulun ensimmäiset valssina esitetyt levytykset.

Toivo Kärki muistoissamme nousi lokakuun toisella viikolla Suomen albumilistan sijalle 33. Albumi viihtyi listalla kahdeksan viikkoa nousten parhaimmillaan sijalle 12, mikä ei ollut lainkaan huono saavutus ei-ajankohtaiselta iskelmäalbumilta.

Lähteet

Kirjallisuuslähteet:

Kärki Kalervo (2015) Sydämeni sävel – Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa. Mediapinta.

Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas. WSOY, Helsinki.

Niiniluoto Maarit (1982) Toivo Kärki – Siks' oon mä suruinen. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.

Salmi Vexi (2002) Kari Tapio – Olen suomalainen. WSOY, Helsinki.

Verkkolähteet:

Kaivanto Petri: Timo Turpeinen – Turbokultakurkku Karjalasta. Selvis-lehti 4/2014. (Verkkolinkki)

Nissilä Pekka: Luontevuus on biisinteossa tärkeintä. Selvis-lehti 04/2007. (Verkkolinkki)

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Doktár Maj-Lis. Katri Helena: 20 suosikkia – Anna mulle tähtitaivas (Fazer, 1997).

Harma Heikki, "Hector": Helismaan pikajuna (Mirandos, 2001).

Salmi Vexi. 20 suosikkia – Sanat: Vexi Salmi (Warner, 1999).

Salmi Vexi. Toivo Kärki: Suuri suomalainen säveltäjämestari – Romantiikkaa (Warner, 2005).

Aiheesta muualla

Peltonen Matti (toim.) (1996) Rillumarei ja valistus – Kulttuurikahakoita 1950-luvun Suomessa. Suomen historiallinen seura, Helsinki.

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt sekä Suomen albumilistat.

Kuukauden levyartikkeli: Soiva joulumaa (Finndisc, 1978)

Joulun lähestyessä on aika etsiä levyhyllyistä legendaarinen "Joulu-Finnhits" -albumi vuodelta 1978. Soiva joulumaa -levyä varten 14 finnhits-aikakauden hittinimeä levyttivät vanhoja ja uusia viihteellisiä joululauluja. Tuttujen klassikoiden seuraan Suomen eturivin musiikintekijät kynäilivät uusia kappaleita, joista yksi muodostuikin vuosien saatossa todelliseksi ikivihreäksi joululauluksi.

Joulumusiikin julkaiseminen on ollut pitkään olennainen osa iskelmäteollisuutta. Miltei jokainen suomalainen iskelmälaulaja on julkaissut uransa aikana jonkinlaisen jouluäänitteen, lukuisat artistit useamman. Levy-yhtiöille joululevyt ovat varsin tuottoisa bisnes: kenenkään ei välttämättä tarvitse kirjoittaa uusia lauluja ja raidat voidaan valmistaa melko halvalla tuotannolla. Äänitemyynnissä on koettu joulunalusaikana selkeä piikki, joten jos artisti on suosionsa huipulla, joululevy joulumarkkinoille nähdään projektina, jossa taloudellisen tappion todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Tuottoisin suomalainen jouluäänite lienee Jari Sillanpään Hyvää joulua vuodelta 1996. Sillanpää oli saman vuoden alussa julkaissut esikoisalbuminsa, josta tuli Suomen kaikkien aikojen myydyin äänite. Sillanpää-buumi oli huipussaan, minkä myötä joululevyäkin ostettiin liki 150 000 suomalaiseen kotitalouteen. Samanlaisina pienemmän menestyksen esimerkkeinä voisi mainita platinaa myyneet Arja Korisevan Saa joulu aikaan sen, joka julkaistiin hänen toisen albuminsa jälkeen jouluksi 1991, sekä Suvi Teräsniskan Tulkoon joulu, joka ilmestyi hänen esikoislevynsä jälkeen jouluksi 2009. Suomalaisista joululevyistä kaikkein myydyin on kuitenkin Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen. Vuonna 1988 ilmestynyttä älppäriä – ja sen lukuisia uusintapainoksia – on myyty kaikkien näiden vuosien aikana melkein 170 000 äänitettä ja se on Suomen kaikkien aikojen kymmenenneksi myydyin albumi.

Suomalaisessa äänitehistoriassa joulualbumien buumi ryöpsähti siirryttäessä CD-aikaan. Vinyylien aikakaudella yksittäisten artistien joululevyt olivat vielä sangen harvinaisia. Eräänlainen pioneeri tälläkin saralla oli Irwin Goodman, joka julkaisi jo vuonna 1972 joulu-LP:n Kohta taas on joulu. Sen sijaan yleisempiä olivat eri esittäjien kokoelmat, joita varten levy-yhtiöt marssittivat tähtiartistinsa levyttämään joululauluja. Erityisesti pienten levy-yhtiöiden joulukokoelmat saattoivat saada huvittaviakin piirteitä, kun studioon marssitettiin miltei kaikki yhtiöön kiinnitetyt artistit. Eräänlaisena esimerkkinä voisi mainita Flamingo Musicin vuonna 1986 julkaiseman Joulun suuri toivekonsertti -äänitteen, jossa kuullaan mm. Carolan tulkitsemana Kuuraparta ja Kari Salmelaisen Nisse-polkka. Suomen lahjakkain jazz- ja soulkuningatar ja Napakymppi-juontaja samalla levyllä veisaamassa tuttuakin tutumpia joulurenkutuksia. Ja kaiken kukkuraksi vielä syvällinen rocklyyrikko Hector laulamassa On Marialle syntynyt poikalapsi. No, mikäpäs siinä...

Finnhitsien kulta-aikana eli 70-luvun jälkipuoliskolla levy-yhtiöt olivat jo oivaltaneet joulukokoelmien potentiaalin. Esimerkiksi vuonna 1975 Finnlevy julkaisi kokoelman Joulun toivekonsertti, jossa aikansa tähtinimet – Fredi, Markku Aro, Kai Hyttinen ja Pasi Kaunisto – tulkitsevat tuttuja joululauluja. Kahta vuotta myöhemmin julkaistiin Soiva joulukalenteri, joka sisältää kokoelman nimelle sopivasti 24 joululaulua. 1970-luvun suomalaisten joulualbumien varsinainen Tapaus on kuitenkin ehdottomasti vuonna 1978 ilmestynyt Soiva joulumaa.

Vinyylipainoksen takakanteen painettiin Niilo Tarvajärven kiitokset. 

Soiva joulumaa syntyi hieman poikkeukselliseen tilaukseen. Levyn tuotto ohjattiin Niilo Tarvajärven ideoimaan Joulumaa-hankkeeseen. Legendaarinen toimittaja Tarvajärvi oli 1950- ja 60-lukujen vaihteessa saanut idean Lappiin sijoittuvasta Joulumaasta, josta hän kaavaili Disneylandin kaltaista matkailuvalttia ja turistimagneettia. Mitkään viralliset valtiolliset instituutiot eivät lähteneet tukemaan hanketta rahallisesti, mutta Tarvajärvi uskoi suunnitelmaansa niin vakaasti, että lähti omalla vastuullaan kehittämään projektia, jota jouduttiin rahoittamaan erinäisillä lahjoituksilla ja lainarahalla. Joulumaata suunniteltiin ja rakennettiin vuosikymmeniä, mutta projekti eteni äärimmäisen takkuillen. Tarvajärvi joutui monien hankkeeseen kohdistuneiden vastoinkäymisten takia melkoisiin taloudellisiin vaikeuksiin. Lopulta marraskuussa 1998 Rovaniemellä avattiin Santa Park, mutta se oli vain kalpea aavistus verrattuna Tarvajärven alkuperäisiin kunnianhimoisiin suunnitelmiin.

Soivan joulumaan julkaisi Delta-levymerkillä levy-yhtiö Scandian sisaryhtiö Finndisc, jota luotsasi Jaakko Salo. Suomen kaksi suurinta levy-yhtiötä Finnlevy ja Scandia / Finndisc olivat kuuluneet vuodesta 1972 lähtien samaan konserniin, mikä mahdollisti muun muassa yhteisten kokoelmalevyjen julkaisun. Soiva joulumaa sisältää 15 levytystä, joita tulkitsevat aikansa kuuluisimmat (pop-)iskelmätähdet molempien levy-yhtiöiden artistikaartista. Monia levyn laulajia pidetään tänä päivänä nimenomaan leimallisesti finnhits-artisteina – olivathan miltei kaikki artistit vakionimiä vuosina 1975–1981 julkaistuilla supersuosituilla Finnhits-kokoelmilla. Albumin esiintyjäjoukkoon kuuluvat muun muassa Taiska, Merja Rantamäki, Päivi Kautto-Niemi sekä Mirumaru-trio, joiden levytysurien aktiivisin aika ajoittui juuri 70-luvun jälkipuoliskolle. Yhtä kappaletta lukuun ottamatta kaikki levytykset äänitettiin varta vasten kokoelmaa varten. Mukaan poimittiin myös Markku Aron kolme vuotta aikaisemmin levyttämä Tonttuparaati, jonka ensijulkaisu oli edellämainitulla Joulun toivekonsertti -levyllä. Soivalla joulumaalla kuullaan tuoreita versioita vanhoista klassikoista sekä täysin uusia levyä varten räätälöityjä joululauluja. Ajan hengen mukaisesti levylle valikoidut kappaleet edustavat viihteellisiä ja ei-hengellisiä joululauluja. Joulun hengellistä aspektia alettiin korostaa kotimaisten populaarimusiikin esiintyjien joululevyillä ja uusien kevyen musiikin laulujen sanoituksissa vasta myöhempinä vuosikymmeninä. Artistit ovat valmistaneet levytyksensä itsenäisesti taustajoukkojensa kanssa, joten levyllä ovat edustettuna melkein kaikki aikansa tähtituottajat ja -sovittajat: Jaakko Salo, Veikko Samuli, Kassu Halonen, Esa Nieminen, Kim Kuusi, Olli Heikkilä sekä Markku ja Nacke Johansson.

Levyllä on 15 joululaulua, mutta siinä on 16 raitaa. Nimittäin sekä levyn ensimmäisenä että viimeisenä raitana – introna ja outrona – kuullaan pätkät Kulkuset-klassikosta. Kulkusten esittäjiksi on merkitty Joulumaan tähtikaarti, minkä myötä annetaan ymmärtää, että siinä laulaisivat kaikki albumilla esiintyvät artistit. Introssa soolo-osuudet laulaa aikansa ylivoimaisesti suosituin duo Danny ja Armi. Ensivaikutelma: Danny ja Armi laulamassa Kulkusia. Tämän täytyy kaikessa kitschiydessään olla hyvä levy.

Joulumaa on Katri Helenan
ensimmäinen levytetty sävellys.

Heti ensimmäisenä varsinaisena lauluna kuullaan kappale, joka on noussut vuosien saatossa klassikon asemaan. Katri Helena levytti Soivalle joulumaalle täysin uuden kappaleen, joka sai nimekseen Joulumaa. Katri Helena on muistellut, että hänen mieheltään, säveltäjä-muusikko Timo Kalaojalta pyydettiin tätä albumia varten sävellystä. Timo ei kuitenkaan ehtinyt tarttua projektiin, joten Katri Helena alkoi itse ideoida mahdollista kappaletta. Hän laati itse sävellyksen ja pyysi Juha Vainiota kirjoittamaan tekstin, jossa toivottaisiin suurta puurokauhaa, jolla kuvaannollisesti voitaisiin ammentaa rauhaa maailmaan. Katri Helena oli tehnyt aikaisemmin muutamia sanoituksia (mm. En saata ymmärtää, Brasilero ja Tumma poikamies), mutta Joulumaa on hänen ensimmäinen levytetty sävellyksensä. Ja heti syntyi ikivihreä joululaulu. Melkoinen aloitus säveltäjän uralle. Joulumaa on kohonnut vuosikymmenten mittaan yhdeksi rakastetuimmaksi kotimaiseksi joululauluksi, jota on versioitu lukuisissa eri yhteyksissä. Myös Katri Helena itse levytti laulun uudelleen vuonna 1996 ilmestyneelle Hiljaisuudessa-joululevylle. Kyseinen albumi on sävyltään melko harras ja vakavamielinen, joten Joulumaakin sovitettiin kyseiselle levylle alkuperäistä levytystä huomattavasti rauhallisempaan asuun.

Omien aikalaiskokemusteni mukaan Joulumaa oli aikoinaan 90-luvulla ala-asteen musiikintunneilla toivotuimpia joululauluja, ja muistelisin kuinka sen laulaminen koulun joulujuhlassa tuntui jopa suorastaan eräänlaiselta kohokohdalta, jota odotettiin hartaasti. No, ala-asteen viimeisinä vuosina esipuberteettivaiheessa piti alkaa halveksia kaikkea, mistä oli "lapsena" pitänyt ja samalla Joulumaa taisi ajautua epäpidetyimpien laulujen joukkoon...

Joulumaan jälkeen vuorossa on vanha tuttu Joulupukki matkaan jo käy, jonka esittää Joulumaan tähtikaartin konkari Eino Grön. Sovitus on hyvin perinteinen ja tyylilleen uskollisena Grön tulkitsee joululaulun hitusen viipyilevästi. Saukin kynäilemässä tekstissä on aina oudoksuttanut säe "ei itkeä saa". Ei kai tarkoituksena ole opettaa lapsille, ettei ennen joulua saisi osoittaa surua tai muita negatiivisia tunteita, muuten jää ilman joululahjoja...

Taiska oli uransa huipulla 70-luvun
jälkipuoliskolla.

Eino Grönin klassikkoa seuraa taas albumia varten laadittu uusi kappale. Arto Alaspää ja Kaisu Liuhala kynäilivät lastenlaulunomaisen höpsön kappaleen Kukkurinmäen joulupolkka Taiskalle, joka oli levyttänyt lukuisia Alaspään sävellyksiä, kuten Boogie mies, Loitsukannel ja Silmiesi meri. Alkuvuodesta 1978 Taiska voitti Suomen interviisukarsinnat Alaspään sävellyksellä Miksi näin, mutta ei kuitenkaan päässyt esittämään laulua Sopotin festivaaleille, koska puolalaiset järjestäjät ilmoittivat kilpailussa olevan liikaa kilpailijoita. Alaspää on merkitty myös ikimuistoisen Haltin häiden toiseksi säveltäjäksi, vaikka laulu onkin enimmäkseen Hannu Seppäsen aikaansaannosta. Lennokas Kukkurinmäen joulupolkka kertoo Joulupukin ja tonttujen tunnelmista, kun aattoillan lahjakierros on saatu lopulta suoritettua. Sen jälkeen voidaan vapautua ja pistää vaikka polkaksi mummojen, vaarien, kissojen ja koirien kanssa. Lopulta alkaa väsyttää, mutta kuorsauskin muistuttaa tarttuvan polkan tahtia. Mikä ettei. Kaisu Liuhala oli tässä vaiheessa vielä verrattain tuore sanoittajanimi, mutta tulevina vuosina hän tuli sanoittamaan useampia hittejä, kuten esimerkiksi Aikuisen naisen.

Saksalaisen Kurt Noackin (1893–1945) sävellys Heinzelmännchens Wachtparade vuodelta 1912 sai sanoituksen, kun Saukki kynäili sävellykseen tekstin nimeltään Tonttuparaati. Laulun ensilevyttivät vuonna 1960 yhdessä aikansa kolme suosituinta naisartistia: Laila Kinnunen, Brita Koivunen ja Vieno Kekkonen. Soivalla joulumaalla Tonttuparaatin vauhdikasta tunnelmaa sopivan mahtipontisen sovituksen siivittämänä tulkitsee Markku Aro, joka kuului koko 1970-luvun ajan Finnlevyn artistien ehdottomaan kärkikaartiin. Saksalaista juomalaulua muistuttava Tonttuparaati piristää aina joulushoppailureissuilla, kun ruuhkaisten tavaratalojen kovaäänisetkin muistuttavat, kuinka "kiire jo on, kiire jo on..."

Vicky Rosti esittää albumilla Kassu Halosen säveltämän ja Pertti Reposen sanoittaman uuden laulun Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan. Kassu Halosen nimi alkoi 70-luvun viimeisinä vuosina yleistyä suomalaisissa iskelmälevyissä niin sovittajana, tuottajana kuin säveltäjänäkin. Pertsa Reponen oli kääntänyt valtaosan Scandian julkaisemista käännöskappaleista 1960- ja 70-lukujen vaihteessa. 1970-luvun jälkipuoliskolla hän alkoi laatia entistä enemmän täysin uusia tekstejä kotimaisiin sävellyksiin. Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan on tyylipuhdas europop-iskelmä, jossa on sangen mahtipontinen ja tarttuva kertosäkeistö. Laulun teksti hieman korneine loppusointuineen ("salaa / joulukalaa", "jäi joulu '65 näin ikuisesti mieleen / -- / kuinka puraisin mä kieleen") ei kuitenkaan ole kaikkein terävin teksti Reposelta. Kassu Halonen tuli myöhemmin säveltämään vielä legendaarisempia joululauluja, kuten esimerkiksi Sydämeeni joulun teen.

Kirka ja Anna Babitzinin yhteis-LP
julkaistiin vuonna 1978.

70-luvun viimeiset vuodet olivat Suomen iskelmämaailmassa duettojen kulta-aikaa, kiitos Dannyn ja Armin. Myös Babitzinin sisarukset Kirka ja Anna levyttivät duettoja vuosina 1977–78. Duon ensimmäinen hitti oli Cindy, mutta suurempaan suosioon ylsi heidän levyttämänsä suomenkielinen versio John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin Grease-megahitistä You're the one I want – Sinut haluan vain. Kirka & Anna julkaisivat vuonna 1978 yhteisen albumin, joka sisälsi pääosin melko tyypillistä 70-luvun lopun pop-musiikkia. Yhteistyötä jatkettiin Soivalla joulumaalla, jota varten sisarusduo sai levytettäväkseen Jaakko Salon ja Jukka Virtasen kirjoittaman hassuttelun Hajamielinen joulupukki. Vaikka Jaakko Salo on saavuttanut urallaan tunnustusta ennen kaikkea sovittajana ja säveltäjänä, monet hänen yhteistyökumppaneistaan ovat kertoneet hänen olleen myös erinomainen sanoittaja. Jaakko Salo muun muassa kirjoitti Jukka Virtasen kanssa yhdessä lukuisat Uuden Iloisen Teatterin näytelmien musiikki-iloittelut. Hajamielisen joulupukin teksti vilisee sukupuoliin liitettyjä stereotypioita, jotka eivät vielä vuoden 1978 Suomessa herättäneet samalla tavalla paheksuntaa kuin nykypäivänä. Sanoituksen huumori syntyy siitä, kun mummo saa joululahjaksi rokkikitaran, äiti rapumerran ja vaari muotilehden vuosikerran. Tekstissä on tulkittavissa pienoinen piikki siitä, että miehet eivät osallistu tarpeeksi kotitöiden tekemiseen: siinä vaiheessa, kun perheen isä saa esiliinan, koko perhe oivaltaa, että pukki taisi tehdä tahallaan kepposen ja vihjaisi isälle, että voisi itsekin osallistua keittiöaskareisiin.

Joulupukin maa on Kari Tuomisaaren kynäilemä laulu, jonka Marion Rung levytti yhdessä Four Catsin kanssa alun perin vuonna 1967. Laulu sopii erinomaisesti kuvaamaan Tarvajärven Joulumaa-hanketta, jonka tarkoituksena oli nimenomaan mainostaa kansainväliselle yleisölle Suomea Joulupukin maana. "Made in Joulupukin maa." Alkuperäisessä levytyksessä Niilo Tarvajärvi olikin mukana ja häneltä kuullaan muun muassa vakiohokemansa "sillä lailla". Luonnollisesti Tarvajärvi-kytköksen vuoksi Joulupukin maa haluttiin mukaan Soivalle joulumaalle. Uuden version levytti uusi tulokas Eini, joka oli noussut hittilistoille ensimmäistä kertaa tammikuussa 1978, kun hän sai omasta toivomuksestaan levyttää suomeksi Baccaran megahitin Yes sir, I can boogie. Kesällä listoilla menestyivät myös Einin levytykset Vielä jossain kohdataan sekä Rakastua voisit aivan pikkuisen – Baccara-käännös sekin (Cara mia). Einin levytyksen sovituksesta vastaa Esa Nieminen, joka onkin onnistuneesti päivittänyt Joulupukin maan 70-luvulle. 1970-luvulla pop-iskelmissä kuultiin suuria sovituksia, ja niinpä Joulupukin maassakaan ei ole säästetty jousissa ja puhaltimissa.

Erkki Liikanen oli noussut 70-luvun puolivälissä suureen suosioon ja hän oli kolmena vuonna peräkkäin Syksyn sävelessä yleisön suosikki lauluillaan Evakkoreki (1975), Jokkantii (1976) ja Kolmen konstin timpermanni (1977). Liikanen oli levyttänyt Syksyn sävel -hittinsä Discophon-levy-yhtiölle, mutta 1978 hän siirtyi Finnlevyn artistikaartiin. Soivalla joulumaalla Liikanen on jättänyt kuplettihumoristin roolin sivuun. Hän esittää itse kirjoittamansa sympaattisen laulelman Joulu metsämaille saapui, jossa muistellaan haikeana lapsuuden jouluja maaseudun rauhassa.

Päivi Paunu, Päivi Karppanen ja
Titta Jokinen muodostivat Mirumarun.

Mirumaru-trion muodostivat Päivi Paunu, Titta Jokinen ja Paula Karppanen. Trion alkuperäisenä ideana oli mukailla 1930- ja 40-lukujen amerikkalaisia tyttötrioja. Mirumarun esikoisalbumi vuodelta 1977 sisälsikin suomenkielisiä versioita vanhoista ikivihreistä. Seuraavana vuonna Mirumaru alkoi esittää ajanmukaisempaakin musiikkia. Alkuvuodesta 1978 he kilpailivat euroviisukarsinnoissa Antti Hyvärisen pop-sävellyksellä ABC ja vuoden aikana he levyttivät muun muassa suomenkieliset versiot Baccaran diskohiteistä Darling (Haavein) ja Parlez-vous français (Tää me osataan). Joulualbumilla Mirumaru on saanut tulkittavakseen tanskalaisen Nisse-polkan. Myös tähän – kuten niin moneen muuhunkin – joululauluun suomenkielisen tekstin on runoillut aikoinaan Saukki. Laulun levytti alun perin Jorma Ikävalko vuonna 1953. Soivalla joulumaalla Nisse-polkka on saanut Olli Heikkilän käsittelyssä ajanmukaisen diskopoljentoisen sovituksen, joka toimii hämmästyttävän hyvin. Taustalla hekotteleva lapsikuoro tuo levytykseen oman lystikkään lisänsä. Mirumarun tarina ei enää jatkunut vuoden 1978 jälkeen. Trio ehti julkaista lyhyen historiansa aikana kaksi albumia ja yhteensä 28 levytystä. Päivi Paunu, joka oli Mirumarun perustamisen aikoihin levyttänyt viimeiset soololevytyksensä, vetäytyi tämän jälkeen julkisuuden valokeilasta.

34-vuotiaan konkarin ja 18-vuotiaan
missin yhteistyö herätti alun perin
hämmennystä, mutta kansan syvät
rivit ottivat duon avosylin vastaan.
Vuosina 1977-78 Danny & Armi oli
Suomen suosituin hittiduo.

70-luvun viimeisinä vuosina Suomen ylivoimaisesti suosituin duo oli Danny & Armi. Duon ensimmäinen yhteislevytys Tahdon olla sulle hellä vuodelta 1977 kohosi yhdeksi koko vuosikymmenen suosituimmaksi iskelmäksi ja se oli kokonaiset neljä kuukautta Suomen listaykkösenä. Ykkössijalta sen syrjäytti Dannyn ja Armin seuraava hitti Kaiken sulle antaisin. Suomen iskelmätaivaalla alkoi Dannyn ja Armin myötä varsinainen hellyysbuumi. Suurhitin siivittämänä Dannyn albumi Tahdon olla sulle hellä myi timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 äänitettä. Vuonna 1978 ilmestyi Dannyn ja Armin ensimmäinen yhteisalbumi, joka sekin myi nopeasti kultaa. Esikoisalbumilla kaikki Dannyn ja Armin levytykset ovat Veikko Samulin säveltämiä ja Juha Vainion sanoittamia. Hittikaksikko kynäili myös Soivalle joulumaalle joululaulun, joka jatkoi duolle ominaista hellyyden ilosanomaa. Joulu ainainen muistutti, että paras mahdollinen joululahja on toiselle kuuluminen ja läheisyys: "Jos vain toisillemme tunteen voimme suoda lämpöisen, silloin joulu voisi olla ainainen." Laulu kuulostaa aivan samanlaiselta kuin Dannyn ja Armin aikaisemmat hitit Samuli-sovituksineen ja naukuvine kitarasoundeineen. "Sillä tärkeintä on maailmassa kaunis ystävyys, siihen liittyy myöskin lämmin läheisyys." Puolustetaanko sanoituksessa friends with benefits -mentaliteettia? Tämä ehkä aikuisempaan makuun suunnattu laulu erottuu sanoituksensa puolesta melkoisesti muista Soivan joulumaan kappaleista, mutta olisi ollut levy-yhtiöltä suorastaan haaskausta olla hyödyntymättä vuoden kuumimman hittiduon potentiaalia.

Kurioisiteettina mainittakoon, että jos Joulu ainainen vaikuttaa kornilta, niin kuunnelkaapa Dannyn ja Armin toista joululaulua Jouluaattona vasta vuodelta 1994. Se se vasta järkyttävän korni onkin.

Dannyn ja Armin pikkupervoilun jälkeen ääneen pääsee persoonallisesta "romani-vibratosta" tunnettu Merja Rantamäki, joka kuului Toivo Kärjen viimeisiin suojatteihin ennen kuin maestro syrjäytettiin eläkkeelle 70-luvun viimeisinä vuosina. Merja Rantamäen 70-luvun levytyskappaleissa oli huomattavasti enemmän vaikutteita perinteisestä iskelmä- ja tanssimusiikista kuin muilla aikansa finnhits-hittinimillä. Rantamäki levytti runsaasti Kärjen sävellyksiä ja esimerkiksi saman vuoden syksyllä hän sijoittui Syksyn sävelessä neljänneksi Kärjen sävellyksellä Sinne. Kärki on säveltänyt myös tällä albumilla kuultavan Rantamäen esittämän Pohjolan joulun. Juha Vainion sanoitus on nimensä mukaisesti ylistys Pohjolan joulutunnelmalle, jonne päästyään saa vasta kokea oikean joulun. Sympaattinen mutta ehkä hivenen vanhahtava uusi joululaulu.

Soivalla joulumaalla kuultiin Saukin
ja Pikkuoravien comeback.

Soivan joulumaan mielenkiintoisimpiin esityksiin lukeutuu ehdottomasti kolmastoista raita Pikkuoravien hyppyrilinko. Kyseessä on legendaaristen Saukin ja Pikkuoravien comeback pitkän levytystauon jälkeen. Saukki ja oravahahmot Nestori, Simeoni ja Elmeri ikuistivat vuosina 1959–1964 toistakymmentä levytystä. Inspiraationa Saukille ja Oraville toimi Ross Bagdasarianin luomien maaoravien eli Alvin and the Chipmunksien "vinkuääninen" hittilevytys The Chipmunk song (Christmas don't be late). Laulusta päätettiin laatia suomenkielinen versio. Saukki kirjoitti käännöksen nimeltään Pikkuoravien joululaulu ja Eino Virtanen lauloi oravien osuuden, joka liitettiin äänitykseen nopeutettuna ja kolmiäänisenä. Pikkuoravien projekti on siis alkanutkin alun perin jouluaiheisella musiikilla. Levytys osoittautui menestykseksi, ja kun studiossa oli ollut äänityssession aikana niin hauskaa, Saukki ja Virtanen innostuivat kynäilemään lisää lauluja Pikkuoraville. Pikkuoravien laulujen sovittajana ja musiikillisena vastaavana toimi Jaakko Salo. Vuoden 1964 jälkeen Saukki ja Pikkuoravat vierailivat lapsitähti Mari Laurilan singlellä vuonna 1970. Kahdeksan vuotta myöhemmin valmistui viimeinen Saukin ja Pikkuoravien levytys, kun Soivalle joulumaalle levytettiin Pikkuoravien hyppyrilinko. Olisikin äärimmäisen mielenkiintoista tietää, miksi Pikkuoravat herätettiin henkiin vielä kerran juuri tätä projektia varten. Syynä saattoi mahdollisesti olla albumin kytkökset Tarvajärveen. Niilo Tarvajärvi esiintyi vuonna 1960 Saukin ja Oravien kuunnelmahupailussa Palapelipossu. Ehkäpä Saukki ja laulun säveltäjä Jaakko Salo halusivat olla mukana projektissa, jonka tarkoituksena oli jeesata vanhaa kaveria? Tai ehkäpä kaverukset halusivat muuten vain vielä kerran muistella nostalgisia Pikkuorava-äänityksiä. Pikkuoravien hyppyrilingon myötä Sauvo "Saukki" Puhtila, joka oli 1950- ja 60-lukujen vaihteessa kirjoittanut suomenkielisiä sanoituksia lukuisiin klassikoiksi muodostuneisiin joululauluihin, sai oman osuutensa tällä ikimuistoisella kokoelmalla. Pikkuoravien hyppyrilinko on mielenkiintoinen valinta joulualbumille senkin vuoksi, että talvisesta iloittelusta kertovalla laululla ei ole oikeastaan mitään tekemistä joulun kanssa. Pikkuoravat olivat kuitenkin levyttäneet jouluisen esikoislevytyksensä lisäksi vuonna 1964 kaksi sikermää tuttuakin tutummista joululauluista, joista useimmat ovat Saukin itsensä tekstittämiä: Pikkuoravien joulupotkuri 1, Pikkuoravien joulupotkuri 2.

Kisu Jernström oli kuulunut pitkään EMIn artistikaartiin ja levyttänyt sinne kaikki 70-luvun suuret hittinsä. Vuonna 1978 hän vaihtoi levy-yhtiötä Scandiaan, minkä seurauksena hän pääsi osallistumaan Soivaan joulumaahan. Kisun kappaleena albumilla on Petteri Punakuono, jonka Kassu Halonen on sovittanut omaperäiseksi reggae-versioksi.

Päivi Kautto-Niemi oli diskomusiikin
ylipapitar Suomessa 70-luvun lopulla.

Viimeisenä artistina levyllä esiintyy Päivi Kautto-Niemi, joka muistetaan lukuisista diskolevytyksistään. Kun 70-luvun jälkipuoliskolla diskomusiikki nousi valtaisaan suosioon, levy-yhtiöille tuli tarve löytää artisteja, jotka profiloituisivat nimenomaan diskomusiikin esittäjiksi. Päivin läpimurtolevytykset vuodelta 1977 olivat molemmat diskoversioita vanhoista ikivihreistä: Sunny ja Liljankukka. Myöhempinä vuosina Kautto-Niemen käsittelyssä monet iskelmäsuosikit, kuten Tulenliekki, Surujen kitara ja Saanhan viimeisen tanssin vääntyivät diskoasuun. Soivalla joulumaalla Päivin diskomentaliteetti on kuitenkin siirretty syrjään, sillä Irving Berlinin ikiklassikkoa Valkeaa joulua ei hennottu ajanmukaistaa, vaan Esa Niemisen sovittama versiointi on hyvinkin traditionaalinen iskelmä. Kautto-Niemi on lahjakas tulkitsija, joten hänen levytettäväkseen tarjottiin sävellys, jonka tulkitseminen vaatii enemmän laulullista osaamista kuin muut tämän kokoelman kappaleet. Luonnollisesti Päivin tulkinta nyt ei vedä vertoja esimerkiksi Bing Crosbylle tai Frank Sinatralle, mutta levytys on sopivan tyylikäs lopetus tasokkaalle joulualbumille.

Viimeisenä raitana kuullaan jälleen Kulkuset ja nyt soolo-osuuksia ovat saaneet muutkin kuin Danny & Armi. Jopa Pikkuoravat pääsevät ääneen. Laulun lopussa Joulumaan tähtikaartin artistit toivottavat kuuntelijoille hyvää joulua.

Soivan joulumaan alkuperäinen LP-painos sisälsi hauskan seurapelin
nimeltään Löydä joulumaa.

Soiva joulumaa julkaistiin vuoden 1978 joulumarkkinoille. Joulukuussa 1978 se oli Suomen 16:ksi ostetuin albumi. Listoille albumi palasi seuraavan vuoden joulukuussa, jolloin se noteerattiin Mitä Suomi soittaa -listan sijalla 19. Vaikka albumi ei mikään listahirmu ollutkaan, sitä myytiin joulun 1978 aikana kultalevyyn oikeuttava määrä. Tilastojen mukaan levyä on tähän päivään mennessä myyty kunnioitettavat 42 600 äänitettä. Soiva joulumaa osoittautui vuosien saatossa iskelmänharrastajien keskuudessa todelliseksi kulttiklassikoksi. 1980-luvun jälkipuoliskolla Fazer julkaisi albumin uudestaan LP:nä ja C-kasettina nimellä Soiva joulumaa – 16 kivaa joululaulua. Vuonna 1988 albumi julkaistiin ensi kertaa CD-formaatissa. Tämän CD-julkaisun painosmäärä oli ilmeisesti hyvin pieni, sillä se muodostui keräilyharvinaisuudeksi. Vuonna 2010 Warner Music Finland ilahdutti iskelmänharrastajia suunnattomasti julkaisemalla Soivan joulumaan CD:nä alkuperäisillä kansilla. Alkuperäisen LP-painoksen sisältävä lautapeli ei kuitenkaan ymmärrettävistä syistä mahtunut CD:n kansilehteen.

Soivan joulumaan ensimmäinen
CD-painos julkaistiin 1988.

Soiva joulumaa on tyylipuhdas finnhits-aikakauden joululevy, joka on jäänyt monien suomalaisten mieliin. Albumin uusista joululauluista ylivoimaisesti tunnetuin on Joulumaa, mutta muitakin lauluja (Kukkurinmäen joulupolkka, Hajamielinen joulupukki, Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan) ovat vuosien saatossa versioineet muun muassa tenavatähdet ja lapsikuorot erinäisille joululevyille. Erkki Liikasen Joulu metsämaille saapui levytti Arja Koriseva joulualbumilleen vuonna 1991.

Retrospektiivisestä näkökulmasta olisi kiinnostavaa spekuloida, miksi juuri nämä 14 finnhits-esiintyjää päätyivät tälle levylle. Tai oikeastaan pitäisi varmaankin puhua 13:sta finnhits-esiintyjästä, sillä Saukkia ja Oravia nyt ei voi mitenkään mieltää tämän "tyylilajin" edustajiksi. Soivalla joulumaalla esiintyvät ainoastaan Finnlevyn ja Scandia / Finndiscin artistit, mikä tietenkin rajaa useammat 70-luvun tähtinimet pois. Esimerkiksi Tapani Kansa ja Lea Laven levyttivät CBS:lle, Marion EMIlle ja Paula Koivuniemi PSO:lle. Vuonna 1978 perustettiin uusi levy-yhtiö Levytuottajat, jonne finnlevyläisistä siirtyivät Irwin Goodman, Kai Hyttinen ja Hanne, minkä vuoksi kukaan heistäkään ei ole mukana älppärillä.

Pohdittaessa ketkä muut artistit olisivat mahdollisesti voineet esiintyä albumilla on siis keskityttävä Finnlevyn ja Scandian artisteihin. Yksi nimi, joka tulee välittömästi mieleen, on Kari Tapio. Kari Tapio oli vasta muutamaa vuotta aikaisemmin noussut suureen suosioon hittikappaleillaan Laula kanssain, Viisitoista kesää ja Kaipuu. Kari Tapio oli albumin ilmestymisen aikoihin erittäin suosittu tuore nimi, kuten monet muutkin Soivan joulumaan esiintyjät. Finnlevyn artistikaartista mieleen juolahtaa Frederik, mutta kenties levy-yhtiössä ajateltiin, ettei machoimagoinen Reetu ollut tuolloinkaan kaikkein uskottavin joululaulujen esittäjä. Levyltä puuttuu myös Fredi, joka oli yksi vuosikymmenen suurimpia hittinimiä. Fredin versioitavaksi olisi voinut antaa kernaasti hieman haastavammankin jouluklassikon. Saman voisi todeta myös Pepe Willbergistä. Toisaalta ehkäpä levy-yhtiön mielestä Fredin osalta joululevytysten kiintiö oli täyttynyt, sillä edellisen vuoden jouluksi Fredi oli levyttänyt oman joulu-LP:nsä Joulu, joulu on taas. Kenties sellaisetkin vuosikymmenensä suositut esiintyjänimet, kuten Jukka Raitanen tai Juhani Markola – molemmat vielä levyttivät Finndiscille – olisivat voineet tuoda panoksensa albumille. Finndiscin tähtiartisti Anneli Sari, joka oli sijoittunut saman vuoden Syksyn sävelessä hienosti toiseksi, taisi kuitenkin edustaa artistiprofiililtaan liian sofistikoitunutta tyyliä tällaiselle kepeälle joululevylle. Soivan joulumaan artistikaarti painottuu hyvin vahvasti pop-iskelmään, joten Scandian rock- ja underground-levymerkin HI-HATin artistien panosta albumille ei kaivattu. Syksyn sävel -voittaja Mikko Alatalo ei siis vielä Soivalla joulumaalla päässyt laulamaan Harmaasta joulusta. Juice Leskisen joululauluja ei kuitenkaan tarvinnut odottaa enää kovinkaan kauan, sillä vuonna 1980 ilmestyi hänen jouluälppärinsä Kuusessa ollaan. Finnlevylle levyttänyt Maarit oli kaupallisen uransa huipulla Jäätelökesän ja Siivet saan -albumin ansiosta, mutta hänenkin profiilinsa taisi olla aivan liian rock ja epäkaupallinen joululevylle, ja tuskinpa tinkimätön taiteilijatar olisi kokenut olevansa mukavuusalueellaan suureen yleisöön vetoavalla älppärillä.

Lähteet

Kirjallisuus:

Katri Helena – Tähtenä taivaalla (2003) toimittanut Irja Hämäläinen. Otava, Helsinki.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Tuunainen Petri (2005) Armi Aavikko 1958–2002. Kustannusosakeyhtiö Kirjastudio, Helsinki.

Verkkolähteet:

KenNetin viihdetietokanta: Ne Ainoat Oikeat Pikkuoravat.
http://www.kennetti.fi/saukkijaoravat.html

Aiheesta muualla

YLE Elävä arkisto: Joulumaan rakentaminen pysähtyi v. 1987