Ilanitista Nettaan – välähdyksiä Israelin värikkäästä viisuhistoriasta

Eurovision laulukilpailut järjestetään tänä vuonna Israelissa. Euroviisuviikon alkamisen kunniaksi katsaus isäntämaan kirjavaan ja vaiherikkaaseen historiaan. Israelin kilpailuisännyys on ymmärrettävästi herättänyt poliittisista syistä runsaasti keskustelua ja vastalauseita. Israelin euroviisuhistorian poliittisista aspekteista kirjoitin tänä keväänä The Ulkopolitistin artikkeliin. Tässä kirjoituksessa unohdan politiikan tyystin ja pyrin keskittymään ainoastaan musiikkiin ja viisuesityksiin.

Israelin viisuhistoriaa olen sivunnut blogissa aikaisemmin viime vuoden Euroviisujen jälkeen kirjoituksessa Euroviisut 2018: "Halleluja, mitkä viisut!" Netta lauloi viisut pois Euroopasta.

Vahva debyytti vuonna 1973

Israel liittyi Euroopan yleisradioliiton (EBU) jäsenvaltioksi vuonna 1957. Televisio yleistyi Israelissa hieman myöhemmin kuin läntisessä Euroopassa. Israelin yleisradioyhtiö IBA aloitti säännöllisen televisiotoiminnan vasta 1960-luvun loppupuolella. Vuonna 1972 Israel hyväksyttiin EBUn Eurovisio-televisioverkon täysjäseneksi. Israelin yleisradioyhtiö olisi ollut kiinnostunut osallistumaan jo vuoden 1972 Eurovision laulukilpailuun, mutta IBA ei ehtinyt ilmoittautua kilpailuun ajoissa. Israelin euroviisudebyytti toteutui seuraavan vuoden kilpailuissa Luxemburgissa. Israel on ensimmäinen valtio, jonne Eurovision laulukilpailu välitettiin satelliitin välityksellä.

Kun vuoden 1973 Eurovision laulukilpailu oli edennyt viimeiseen kilpailuesitykseen, eri maiden televisiolähetysten selostajat saivat selittää katsojille, minkä vuoksi maantieteellisen Euroopan ulkopuolella sijaitseva valtio on mukana kilpailussa, jota on leimallisesti pidetty eurooppalaisena tapahtumana ja eurooppalaisuuden ilmentymänä. Israelin osallistuminen osoitti konkreettisesti kilpailun olevan Eurovision laulukilpailu, joka on avoin kaikille Eurovision jäsenmaille.

Vahvat naiset ovat dominoineet Israelin euroviisutaivalta
alusta alkaen. Israelin debyyttiviisun vuonna 1973 esitti
Ilanit ja kapellimestarina toimi laulun säveltänyt Nurit Hirsh.

Israelin ensimmäisestä euroviisusta vastasivat maan populaarimusiikin kärkinimet: Nurit Hirshin sävellyksen Ey sham tulkitsi Ilanit, joka on ollut Israelin suosituimpia laulajia 1960-luvulta lähtien ja jonka useat levytyskappaleet ovat muodostuneet todellisiksi ikivihreiksi klassikoiksi Israelissa. Laulun säveltäjä Nurit Hirsh on niin ikään kaikkien aikojen legendaarisimpia israelilaisia kevyen musiikin säveltäjiä, jonka ansioluettelo koostuu yli tuhannesta sävelmästä. Nurit Hirsh toimi myös Israelin ensimmäisen viisuesityksen kapellimestarina. Vuonna 1973 Eurovision laulukilpailussa nähtiin ensimmäistä kertaa naiskapellimestari – joita ylipäätään oli vain muutama koko sen 43 vuoden aikana, kun Euroviisuissa oli orkesteri.

Israelin euroviisudebyytti sujui suorastaan erinomaisesti: Ey sham äänestettiin kunniakkaasti neljänneksi. Saavutus on erityisen huomattava siihen nähden, että vuoden 1973 Euroviisujen kärkikolmikko lienee kaikkien aikojen kovatasoisin. Voiton vei isäntämaa Luxemburgin Anne-Marie David viisullaan Tu te reconnaîtras, jonka me suomalaiset tunnemme erinomaisen hyvin nimellä Nuoruus on seikkailu. Kärkikolmikkoon ylsivät myös Espanjan Mocedadesin ikoninen ikiklassikko Eres tú ja Britannian Cliff Richardin Power to all our friends, joka valloitti hittilistojen kärkisijat ympäri Eurooppaa. Israelin Ey sham sijoittui heti kolmen suuren luokan euroviisuklassikon perään. Säveltäjä Nurit Hirsh on todennut haastatteluissa, että neljäs sija näin vahvan kolmikon jälkeen oli suuri kunnia.

Mainittakoon kuitenkin, ettei Ilanit ollut ensimmäinen israelilainen artisti viisulavalla. Jo vuonna 1963 Euroviisuissa kilpaili kaksi israelilaista laulajaa: Carmela Corren edusti Itävaltaa ja Esther Ofarim Sveitsiä sijoittuen upeasti toiseksi.

Israelin euroviisut 1970-luvulla

1973: Ilanit – Ey sham, 4. / 17 (97 pistettä)
1974: Kaveret – Natati la khayay, 7. / 17 (11 ääntä)
1975: Shlomo Artzi – At va'ani, 11. / 19 (40 pistettä)
1976: Chocolate, Menta, Mastik – Emor Shalom, 6. / 18 (77 pistettä)
1977: Ilanit – Ahava hi shir lishnayim, 11. / 18 (49 pistettä)
1978: Izhar Cohen & Alpha Beta – A-ba-ni-bi, 1. / 20 (157 pistettä)
1979: Gali Atari & Milk and Honey – Hallelujah, 1. / 19 (125 pistettä)

Kokastanrantti konuasintti

Vaikka seuraavilla osallistumiskerroillaan Israel ei onnistunut toistamaan ensiviisunsa kaltaista menestystä, 1970-luvulla maan viisut sijoittuivat tulostaululla vähintään puolivälin tienoille. Israelin viisi ensimmäistä euroviisuedustajaa yleisradioyhtiö IBA valitsi sisäisesti, mutta vuonna 1978 kansalaisten tahdon mukaisesti järjestettiin ensimmäistä kertaa julkinen euroviisukarsinta. Israelin ensimmäisen viisukarsinnan voitti täpärästi Izhar Cohen ja ryhmä Alpha Beta esityksellään A-ba-ni-bi. Laulun sävelsi Nurit Hirsh ja sanoitti Ehud Manor – eli sama kaksikko, jonka kynästä oli syntynyt Israelin hienosti menestynyt debyyttiviisu Ey sham.

A-ba-ni-bi perustui heprealaiseen salakieleen, niin kutsuttuun "B-kieleen" (Bet language). Kun laulun kertosäkeistön rimpsusta "A-ba-ni-bi o-bo-he-bev o-bo-ta-bach" poistaa kaikki b:llä alkavat tavut, jäljelle jää mikäs muukaan kuin lause "minä rakastan sinua" hepreaksi – "Ani ohev otach". Alun perin A-ba-ni-bi oli kaavailtu lastenlauluksi, mutta kun sävellys alkoi muotoutua, Nurit Hirsh ja Ehud Manor ajattelivat lopputuloksen olevan sen verran hyvä, ettei teosta kannattaisi haaskata "vain lastenlauluksi". Nurit Hirsh oli kuunnellut Saturday Night Fever -soundtrackinsa ja laati lauluun ajanmukaisen muodikkaan diskosovituksen.

Katso-lehden lukijan vankkumaton mielipide
Israelin euroviisuvoittajasta keväällä 1978.

Hepreankielinen sanaleikki ja salakieli saattoivat aiheuttaa päänvaivaa Yleisradion viisulähetyksen tekstittäjälle. Lopulta keksittiin hyödyntää hieman samankaltaisella periaatteella toimivaa perinteistä kontinkieltä, ja niinpä suomalaiset televisionkatsojat saivat euroviisufinaalia seuratessaan hämmästellä Israelin viisun kummallista tekstitystä: "Kokastanrantti konuasintti."

A-ba-ni-bi ei lukeutunut vuoden 1978 Eurovision laulukilpailun suurimpiin ennakkosuosikkeihin, mutta vedonlyöjien veikkaus voittajasta meni tuonakin vuonna mönkään. Pisteidenlaskussa A-ba-ni-bi keräsi alusta alkaen jokaisella äänestyskierroksella korkeita pisteitä. Äänestyksen keskivaiheilla yhä useamman pisteidenlukijan suusta kuultiin sanat: "Israel, 12 points". Pariisin Eurovision laulukilpailut 1978 huipentuivat Israelin ensimmäiseen viisuvoittoon. A-ba-ni-bi voitti ylivoimaisesti 157 pisteellä toiseksi sijoittuneen Belgian jäädessä 125 pisteeseen. Nurit Hirshistä tuli kaikkien aikojen ensimmäinen Euroviisut voittanut naissäveltäjä.

Euroviisujärjestelyt tuovat väritelevision Israeliin

Izhar Cohenin ja Alpha Betan voiton seurauksena Eurovision laulukilpailu järjestettiin keväällä 1979 ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella. Euroviisujen isännöiminen aiheutti Israelin yleisradioyhtiö IBAlle melkoisen tenkkapoon. Israelissa ei ollut vielä tuolloin mahdollisuutta seurata televisiolähetyksiä värillisinä, ja Eurovision laulukilpailut oli televisioitu värilähetyksenä jo vuodesta 1968 lähtien. Omaa viisukilpailuaan varten Israelin yleisradioyhtiö hankki käyttöönsä värilähetyksiin vaadittavaa tekniikkaa. Israelin suurlähetystön asianhoitaja Gad Cohen lohdutteli huolestuneita suomalaisia Euroviisujen ystäviä Katso-lehden haastattelussa keväällä 1979:

"Meidän ei tarvitse vuokrata mitään. Kaikki on valmiina Israelissa. Taloudellisista ja sosiaalisista syistä johtuen emme ole katsoneet tarpeelliseksi välittää Israeliin värilähetyksiä. Eurooppa näkee laulukisansa värilähetyksenä nyt niin kuin edellisinäkin vuosina."

Vuoden 1979 Eurovision laulukilpailut kilpailtiin maaliskuun viimeisenä päivänä Jerusalemin konferenssikeskuksessa. Israelilaiset ottivat kaiken irti värilähetyksen suomista mahdollisuuksista, sillä lava oli tuohon mennessä euroviisuhistorian värikkäin.

Samalla viikolla, kun 19 maan delegaatiot valmistautuivat loppukilpailuun, juhlittiin Israelin ja Egyptin välistä Camp Davidin rauhansopimusta, joka allekirjoitettiin neljä päivää ennen viisufinaalia. Jerusalemin pormestari Teddy Kollak julisti Euroviisujen avajaisissa rauhansopimuksen huumassa, että mikäli Israel jälleen voittaa, seuraavan vuoden kilpailut järjestetään ystävien luona Kairossa. IBAn pääjohtaja Jitzhak Livni ei ollut runsaasti julkisuutta saavuttaneesta heitosta mielissään, sillä hän pelkäsi Kollakin joutuvan vielä vastuuseen sutkautuksestaan. Israelin oma edustussävelmä Hallelujah kun oli suurimpia voittajasuosikkeja.

Hallelujaa – Heute in Jerusalem

Säveltäjä Kobi Oshrat oli säveltänyt Hallelujah'n jo Israelin vuoden 1978 euroviisukarsintoihin. Hän lähetti kilpailuun yhteensä kolme sävellystä, mutta oli sitä mieltä, että Hallelujah oli niistä ehdottomasti vahvin. Israelin yleisradion edustaja soitti Oshratille onnittelupuhelun: "Onneksi olkoon, sävelmistäsi kaksi on valittu mukaan viisukarsintaan." Oshrat oli kysynyt, mikä toinen laulu oli Hallelujah'n ohella päässyt mukaan, jolloin hänelle vastattiin hieman kiusaantuneesti, että juuri Hallelujah oli karsiutunut.

Hallelujah jäi julkaisematta eikä laulua esitetty kertaakaan julkisesti vuoden 1978 aikana, joten Oshrat päätti lähettää sävellyksen uudestaan seuraavana vuonna Israelin euroviisukarsintoihin – ja toisella kerralla se kelpuutettiin mukaan. Kappaleen alkuperäisiksi esittäjiksi oli kaavailtu Hakol Over Habibi -kvartettia, mutta nelikko sanoi lopulta tosi paikan lähestyessä ei Euroviisuille. Israelin euroviisukarsintoja varten koottiin uusi kokoonpano Gali Atari ja Milk and Honey, joka äänestettiin Israelin euroviisuedustajaksi kotikilpailuihin Jerusalemiin.

Gali Atarin ja Milk & Honeyn tiet
erkanivat pian viisuvoiton jälkeen.

Hallelujah oli vuoden 1979 Eurovision laulukilpailuissa veikkaushirmu. Yleisradiolle viisulähetyksen selostanut Anja-Maija Leppänen paljasti kirjoittaneensa itselleen valmiiksi repliikit Israelin uuden voiton varalle. Vuoden 1979 Eurovision laulukilpailujen äänestyksestä muodostui lopulta Israelin ja Espanjan välinen kutkuttavan jännittävä kaksintaistelu. Israelin Hallelujah ja Espanjan Su canción olivat kilpailukavalkadin kaksi tarttuvinta rallatusta, joiden sanoituksissa laulettiin rauhan ja rakkauden puolesta. Ennen viimeistä äänestyskierrosta Espanja johti Israelia yhdellä pisteellä: Espanja 116, Israel 115. Viimeisenä pisteensä ilmoitti kuitenkin Espanjan raati, joka ei voinut antaa pisteitä oman maansa edustussävelmälle. Espanjan pisteidenlukijan kajauttaessa eetteriin "Israël, dix points" riemu repesi Jerusalemin konferenssikeskuksessa kotiyleisön todistaessa Israelin toista peräkkäistä euroviisuvoittoa.

Hannu-Ilari Lampila analysoi vuoden 1979 euroviisuvoittajaa Hallelujah Helsingin Sanomille seuraavasti:

"Hallelujah rakentuu vanhan ja koetellun hymnityyppisen perusidean varaan, yksinkertainen, hartaan riemukas melodia toistuu ja toistuu, alkaa kertautuessaan vaikuttaa yhä suggestiivisemmin. Esittäjät yhtyvät melodiaan vuoronperään ja kohta varmasti kaikki kuulijat alkavat tuntea halua laulaa mukana. Hallelujah-laulussa on tiettyä yhdistävää voimaa, se kutsuu kaikki veljelliseen ja sisarelliseen riemunpiiriinsä. Rytmi svengaa tasaisen rauhallisesti ja imee kuin huomaamatta mukaansa. Tässä lienee sen teho."

Jitzhak Livnin pesti IBAn pääjohtajana päättyi Jerusalemin Eurovision laulukilpailuihin. Hänen suhtautumisensa Israelin toiseen viisuvoittoon oli Apu-lehden artikkelin mukaan kaksijakoinen:

"Kyllä minä onnellinen olen vaikka pakko on myöntää että kalliiksi tämä tulee! – – Minä uskallan kyllä melko varmasti luvata seuraajani puolesta että kisat ovat uudelleen täällä, Jerusalemissa."

Vuoden 1980 Eurovision laulukilpailuja ei lopulta järjestetty Jerusalemissa eikä Kairossa. Israelin televisio joutui toteamaan kilpailun järjestämisen heti seuraavana vuonna uudestaan tulevan liian kalliiksi eikä Israelin valtio myöntänyt IBAlle taloudellista avustusta uusia euroviisujärjestelyjä varten. Vuoden 1980 Euroviisut viisuiltiin Haagissa, eikä Israel lopulta edes osallistunut koko kilpailuun, sillä päivämääräksi valikoitui 19. huhtikuuta, jolloin Israelissa vietettiin Jom Hazikaron -muistopäivää kaatuneiden sotilaiden ja terrorismin uhrien muistoksi. Samasta syystä Israel jättäytyi pois vuosien 1984 ja 1997 Eurovision laulukilpailusta.

Israelin euroviisut 1980-luvulla

1981: Hakol Over Habibi – Halaila, 7. / 20 (56 p.)
1982: Avi Toledano – Hora, 2. / 18 (100 p.)
1983: Ofra Haza – Hi, 2. / 20 (136 p.)
1985: Izhar Cohen – Olé olé, 5. / 19 (93 p.)
1986: Moti Giladi & Sarai Tzuriel – Yavo yom, 19. / 20 (7 p.)
1987: Lazy Bums – Shir habatlanim, 8. / 22 (73 p.)
1988: Yardena Arazi – Ben Adam, 7. / 21 (85 p.)
1989: Gili & Galit – Derech Hamelech, 12. / 22 (50 p.)

Piiritanssien luvattu maa

Vuonna 1981 Israel oli jälleen vahvasti ja väkevästi mukana Euroviisuissa. Vuodesta 1981 lähtien Israelin viisukarsinnat kantoivat nimeä Kdam Eurovision. Ensimmäisen Kdamin voitti Hakol Over Habibi, joka oli kaksi vuotta aikaisemmin kieltäytynyt laulamasta Hallelujah Israelin viisukarsinnoissa, mutta ehkäpä laulun voitettua Euroviisut kvartetin jäsenet tulivat katumapäälle ja halusivat myös osansa viisuhumusta. Heidän viisunsa Halaila sijoittui Dublinissa mukavasti seitsemänneksi. Se oli kuitenkin vasta alkusoittoa Israelin 80-luvun menestysputkelle.

Seuraavana vuonna Israelia edusti Avi Toledano omalla sävellyksellään Hora, joka menestyi mahtavasti sijoittuen toiseksi. Sävellys oli alun perin kaavailtu diskokappaleeksi, mutta levytuottajien mielestä Avi Toledano ei olisi ollut tarpeeksi uskottava diskoartisti, minkä vuoksi Hora muokattiin vauhdikkaaksi folkkappaleeksi, joka ammensi perinteisestä kansantanssista. Hora on osoittautunut aikaa kestäväksi euroviisuklassikoksi, jota soitetaan edelleen tänä päivänä euroviisudiskoissa täpötäysille tanssilattioille.

1983 Israel oli jälleen Avi Toledanon sävellyksellä voiton syrjässä kiinni, mutta hävisi täpärästi viisuvoiton vaivaisella kuudella pisteellä. Voimakkaan menestysviisun Hi tulkitsi Ofra Haza, joka sittemmin niitti mainetta eräänä kaikkien aikojen kansainvälisesti menestyneimpänä israelilaisena poptähtenä. Hazan tunnetuin hitti Im nin' alu oli Suomessakin listaykkösenä elokuussa 1988.

Kaksi voittoa ja kaksi kakkossijaa viidellä perättäisellä osallistumiskerralla on melko lailla ainutlaatuinen saavutus Euroviisujen historiassa.

1985 vuorossa oli kahden viisuvoittajan paluu: Izhar Cohen lauloi Kobi Oshratin mukaansatempaavan sävellyksen Olé olé. Oshrat myönsi, että tavoitteena oli vain ja ainoastaan voitto. Viides sija tuntui järisyttävältä pettymykseltä.

1970-luvulta lähtien Eurovision laulukilpailuihin kohdistettiin runsaasti kritiikkiä muun muassa sen vuoksi, että arvostelijoiden mukaan kilpailumenestykseen alkoivat vaikuttaa yhä enemmän ulkomusiikilliset seikat. 1980-luvulla Israel panosti koreografioihin niin paljon, että taustalaulajien ryhmätansseista muodostui suorastaan israelilaisten viisuesitysten tavaramerkki. Esimerkiksi Olé olé -esityksen päätteeksi viisulähetyksen Yleisradiolle selostaneet Kari Lumikero ja Heikki Harma totesivat Israelin performanssin olevan malliesimerkki siitä, kuinka Euroviisuissa itse sävellyksen ja laulusuorituksen lisäksi koreografialle annetaan entistä enemmän painoarvoa.

Olé olén finaaliesityksessä huomion meinasi varastaa taustalaulaja ja -tanssija Tali Sinai, joka kiekui ensimmäisen kertosäkeistön pahasti nuotin vierestä. Kuinka ollakaan, ongelma ratkesi kuin itsestään: hän hytkyi esityksen aikana siihen malliin, että juuri hänen nappimikrofoninsa lensi pois paikaltaan toisen säkeistön aikana. Langassa roikkuva mikrofoni sujahti näppärästi mekon kaula-aukosta sisään kun esiintyjät olivat pienen hetken selin yleisöön ja kameroille.

Ennustaja povasi Céline Dionin voiton

Yardena Arazi oli 1980-luvulla Israelin
suosituimpia laulajia. Vuonna 1988
hän sijoittui Dublinin Euroviisuissa
seitsemänneksi laululla Ben Adam.

Yardena Arazi oli Israelin suosituimpia laulajia 1980-luvulla. Hän oli edustanut Israelia Euroviisuissa vuonna 1976 Chocolate, Menta, Mastik -tyttötrion jäsenenä ja juontanut vuoden 1979 Eurovision laulukilpailut Jerusalemissa yhdessä Daniel Pe'erin kanssa. Näistä viisukokemuksista nälkä vain kasvoi, sillä Arazi janosi päästä edustamaan Israelia Euroviisuihin myös sooloartistina. Yritys oli kova: hän osallistui Kdamiin vuosina 1982, 1983 ja 1985, mutta sijoittui toiseksi tai kolmanneksi. Vuonna 1988 IBA valitsi Arazin suoraan Israelin viisuedustajaksi ja Kdamissa hänelle valikoitiin edustussävelmä.

Yardena Arazin viisuosallistumiseen sisältyy eräs viisuhistorian hersyvimmistä legendoista. Taikauskoisen Yardena Arazin kerrotaan käyneen ennustajalla, joka sanoi seuraavien Euroviisujen voittavan esiintymisnumerolla yhdeksän kilpaileva esitys. Yardena Arazi ei ollut uskoa korviaan: Israel kun oli arvottu esiintymään kyseisen vuoden viisukilpailussa juuri yhdeksäntenä. Noihin aikoihin Euroviisujen esiintymisjärjestys arvottiin hyvissä ajoin ennen kuin suurin osa edustussävelmistä oli valittu. Mutta kuinkas sitten kävikään? Vuoden 1988 Eurovision laulukilpailuissa Kypros diskattiin, sillä sen edustussävelmä osoittautui sääntöjen vastaiseksi. Kypros oli alun perin määrätty esiintymään toisena. Kyproksen poisjäännin seurauksena Israel joutuikin esiintymään jo kahdeksantena. Israelin jälkeen esiintymisnumerolla yhdeksän viisulavan valloitti Sveitsin edustaja Céline Dion, joka voitti kilpailun. Yardena Arazin slaavilaishenkinen Ben Adam sai tyytyä seitsemänteen sijaan.

Israelin euroviisujen suomenkielisiä versioita

Ey sham (1973): Marion – Sain muiston
Emor Shalom (1976): Anita Hirvonen – Jos et tuu
Ahava hi shir lishnayim (1977): Päivi Paunu – Saat laulun
A-ba-ni-bi (1978): Frederik – Rakkauden aika
Hallelujah (1979): Marion & Antti Hyvärinen – Halleluja
Halaila (1981): Eini – Liian pian ilta päättyy
Hora (1982): Markku Aro – Tahdon elää
Hi (1983): Eini – Vie, vie, vie
Olé Olé (1985): Markku Aro – Olé olé
Shir habatlanim (1987): Kari Salmelainen – Humppahullu kansa
Kan (1991): Merja Rantamäki – Koti
Diva (1998): 2. maanantai – Diiva

Yllättävä Suomen tukija

Vuoden 1989 viisuissa Israelia edusti nuorekas duo: vain 12-vuotias Gili Netanel ja jo sakkolihaiän ylittänyt Galit Burg. Samana vuonna Ranska oli valinnut viisusolistikseen vasta 11-vuotiaan Nathalie Pâquen. Euroviisuruljanssi vaikutti kilpailupaikalla Lausannessa selvästi aivan liian raskaalta näille lapsitähdille, joten EBU asetti seuraavana vuonna kilpailuun ikärajan, joka edellytti viisulavalla esiintyvältä vähintään 16 vuoden ikää.

Israelin vuoden 1989 edustussävelmä Derech hamelech sijoittui sijalle 12. Toistuviin top 10 -sijoituksiin tottuneet israelilaiset eivät peittäneet pettymystään. Ikävä kyllä, seuraavana vuonna sujui vielä heikommin: paikallisen supertähden Ritan väkevästi tulkitsema kohtalokas taideballadi Shara barchovot poikkesi melkoisesti tyypillisen israelilaisen euroviisun kaavasta, mikä ei valitettavasti herättänyt toivottua vastakaikua eurooppalaisilta tuomaristoilta – vasta 18. sija ja 16 pistettä. Suomalaiset kuitenkin ymmärsivät draaman päälle ja palkitsivat esityksen viidellä pisteellä. Tilastojen valossa Suomi on antanut Israelille vuosien saatossa sangen anteliaasti pisteitä. Näinä vuosina Israelin raatilaiset osoittivat poikkeuksellista avarakatseisuutta arvostamalla suomalaista euroviisumusiikkia huomattavasti muuta Eurooppaa enemmän.

Esimerkiksi vuonna 1988 Israel oli ainoa maa, joka antoi pisteitä Suomen euroviisulle Nauravat silmät muistetaan. Kiitos Israelin raadin kolmen pisteen, Suomi vältti jumbosijan ja nollan pisteen kohtalon. Anneli Saariston La dolce vita sijoittui vuonna 1989 hienosti seitsemänneksi. Israel oli yksi neljästä maasta, joka antoi laululle peräti 10 pistettä. Vuonna 1990 Beatin Fri? keräsi pisteitä vain kahdesta maasta: Islannista (5) ja Israelista (3). Saman kohtalon koki kaksi vuotta myöhemmin Pave Maijasen Yamma yamma: Jugoslavialta kolme pistettä ja Israelista yksi. Mainittakoon, että Israelin raati oli arvioinut Yamma yamman paremmaksi kuin kyseisen vuoden Irlannin voittajaviisun Why me. 1990-luvun viimeisinä vuosina Euroviisuissa siirryttiin yleisöäänestykseen, ja harmillisesti Israelin puhelinäänestäjät ovat antaneet Suomen viisuille pisteitä erittäin kitsaasti: vain Lordin israelilaiset heltyivät äänestämään seitsemän pisteen arvoiseksi. Israel oli harvoja maita, joka jätti Teräsbetonin pisteittä vuoden 2008 semifinaalissa. Tällä vuosikymmenellä raadit ovat tehneet paluun Euroviisuihin ja kenties perinteinen israelilaissuomalainen yhteistyö alkaa taas nostaa päätään: viime vuonna Israelin raati antoi Saara Aallon Monstersille suurimman pistemäärän, kuusi pistettä.

Israelin euroviisut 1990-luvulla

1990: Rita – Shara barchovot, 18. / 22 (16 p.)
1991: Duo Datz – Kan, 3. / 22 (139 p.)
1992: Dafna Dekel – Ze rak sport, 6. / 23 (85 p.)
1993: Lakahat Shiru – Shiru, 24. / 25 (4 p.)
1995: Liora – Amen, 8. / 23 (81 p.)
1998: Dana International – Diva, 1. / 25 (172 p.)
1999: Eden – Happy birthday (Yom huledet), 5. / 23 (93 p.)

"Kohuedustaja" mullisti Eurovision laulukilpailut

1990-luvun alkuvuosina Israel saavutti jälleen hetkeksi aikaa totutun tasonsa. Duo Datzin Kan sijoittui kolmanneksi vuonna 1991 ja Dafna Dekelin veikeä Ze rak sport kuudenneksi vuonna 1992. Ensinmainittu "arkkinationalistinen humppa" jäi suomalaisten mieliin, koska laulun kertosäkeistön melodiankulku on kovin samankaltainen kuin ikivihreässä Tulipunaruusut-humpassa. 1990-luvun edetessä Israel joutui kuitenkin kärsimään useampaan otteeseen Euroviisuihin lanseeratusta välivuosien järjestelmästä. Vaisu kausi päättyi vuonna 1998, jolloin Israel onnistui nousemaan viisukilpailun suurimmaksi puheenaiheeksi. Siitä piti huolen maan viisuedustajaksi valittu Dana International.

Transsukupuolinen Dana International oli tullut kotimaassaan tunnetuksi vaikutusvaltaisena seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolestapuhujana, joka oli äänekkäällä kampanjoinnilla saanut Israelin silloisen presidentin Ezer Weizmanin pyytämään anteeksi homovastaisia lausuntojaan. Dana Internationalin valinta euroviisuedustajaksi herätti Israelissa valtavan kohun. Israelin parlamentissa kaikkein konservatiivisimmat uskonnolliset puolueet uhkasivat kaataa hallituksen. Kuulostaako tutulta? Kahdeksan vuotta myöhemmin Suomessa tasavallan presidentti Tarja Halonen vastaanotti kansalaisilta huolestuneita yhteydenottoja Lordin viisuedustuksen takia.

Kilpailuviikolla Birminghamissa Dana International pyöritti lehdistöä ja oli jatkuvasti valokuvaajien ristitulessa. Hänen osallistumisensa viisuihin herätti ympäri Eurooppaa otsikon jos toisenkin. Myös hänen edustussävelmänsä huokui uuden ajan alkamista: Tzvika Pickin ja Yoav Ginain laatima moderni diskokappale Diva oli veistetty aivan toisenlaisesta puusta kuin Euroviisuja tuohon aikaan hallinneet festivaaliballadit ja etnosävelmät. Viisufinaalin aikana Israelin esitys mahdollisti orkesterille kolmen minuutin hengähdystauon, sillä Divan säestys hoidettiin kokonaan taustanauhalla. Dana Internationalin laulusuoritus oli kaikkea muuta kuin puhdas, mutta se ei show'n meininkiä haitannut. Paikan päällä Birminghamin National Indoor Arenan vapautunut yleisö bailasi antaumuksella Divan tahtiin. Eurovision laulukilpailu ratkaistiin vuonna 1998 ensimmäistä kertaa yleisöäänestyksellä – elitistiset raadit olivat jääneet historiaan – minkä seurauksena Euroviisuissa kruunattiin uudenlainen voittaja.

Dana Internationalin voitto ei ollut läpihuutojuttu, sillä vuoden 1998 Euroviisujen äänestys oli kilpailun historian jännittävimpiä. Voittajan ratkaisi vasta viimeisenä pisteensä jakanut viisujen ensikertalainen Makedonia. Ennen Makedonian pisteitä Israel ja Malta olivat kärjessä tasoissa, Iso-Britannia kolmantena yhdeksän pistettä taaempana. Makedonian pisteidenlukija Evgenija Teodosievska ilmoitti pienimmät pisteet verkkaisesti, eikä kärjessä olevien maiden nimiä kuultu. Jännitys oli muutoin riehakkaan saliyleisön keskuudessa käsinkosketeltava.

"Israel, eight points"
Tähänkö tämä ratkesi? Maltahan voittaa, jos se saa 10 tai 12 pistettä.

"United Kingdom, ten points"
Jännitys tiivistyy...

"And finally twelve points from Macedonia goes to... Croatia"

Vuoden 1998 euroviisuvoittaja Diva
nousi listojen kärkikymmenikköön
muun muassa Espanjassa, Belgiassa,
Ruotsissa, Suomessa ja Irlannissa.
Britanniassakin sijalle 11.

Maltalaiset jäivät viimeisellä äänestyskierroksella nuolemaan näppejään ja maata edustanut perinteinen balladi joutui tyytymään kolmanteen sijaan. Vanhahtaviksi ja konservatiivisiksi luonnehditut Eurovision laulukilpailut siirtyivät kertaheitolla uuteen aikaan, kun Israelin delegaatio riensi riemuiten lavalle palkittavaksi, tosin Dana International kävi ensin pukuhuoneen kautta pukemassa päälleen Jean Paul-Gaultierin hänelle suunnitteleman linnunsiipisen esiintymisasun. Diva oli ensimmäinen euroviisuvoittaja pitkään aikaan, joka menestyi listoilla ympäri Eurooppaa. Dana Internationalin vallankumouksellista voittoa pidetään muutenkin merkittävänä vedenjakajana Eurovision laulukilpailun historiassa. Dana omisti voittonsa kaikille homoille ja hänen ansiostaan seksuaalivähemmistöjen kiinnostus Euroviisuja kohtaan nousi julkisuuteen ja yleiseen tietoisuuteen.

Toukokuussa 1999 Eurovision laulukilpailut järjestettiin toistamiseen Jerusalemin konferenssikeskuksessa. Divan voitto mahtoi edistää Euroviisujen uudistumisprosessia. Vuonna 1999 Israel isännöi ensimmäisiä Eurovision laulukilpailuja, joissa ei enää ollut orkesteria. Myös kielisäännöstä luovuttiin, joten yhä useammat maat lauloivat viisunsa englanniksi. Kyseisen viisukilpailun videopostikorteissa esitettiin humoristisia sketsejä raamatullisista tarinoista, muun muassa Baabelin tornista, mutta Euroviisuissa kielellinen diversiteetti väheni.

Omissa kotikilpailuissaan 1999 Israel sijoittui viidenneksi mieskvartetti Edenin energisellä esityksellä Happy birthday (Yom huledet). Joidenkin euroviisuharrastajien mielestä Israel saavutti hyvän sijoituksensa kyseenalaisin keinoin: puhelinäänestäjiä varten tehtyyn kertaukseen monista esityksistä oli valikoitu epäedullinen pätkä mutta Israelin omasta kappaleesta oli leikattu sen tarttuva kertosäkeistö. Sittemmin EBU on linjannut, että jokaisen maan edustajat valitsevat itse esityksestään kohdan, mikä esitetään kertauspätkissä.

Israelin euroviisut 2000–2009
(SF: sijoitus semifinaaleissa)

2000: PingPong – Sameyach, 22. / 24 (7 p.)
2001: Tal Sondak – Ein davar, 16. / 23 (25 p.)
2002: Sarit Hadad – Light a candle, 12. / 24 (37 p.)
2003: Lior Narkis – Words for love, 19. / 26 (17 p.)
2004: David D'or – Leha'amin (To believe), ei finaalissa (SF: 11. / 22)
2005: Shiri Maimon – Hasheket shenish'ar, 4. / 24 (154 p.)
2006: Eddie Butler – Together we are one (Ze hazman), 23. / 24 (4 p.)
2007: Teapacks – Push the button, ei finaalissa (SF: 24. / 28)
2008: Boaz Mauda – The fire in your eyes, 9. / 25 (124 p.)
2009: Noa & Mira Awad – There must be another way, 16. / 25 (53 p.)

Israel 2000-luvun Euroviisuissa – Hiljaisuus, joka säilyy?

Israel on menestynyt Eurovision laulukilpailuissa edellisellä vuosituhannella huomattavasti paremmin kuin tämän vuosituhannen puolella. 00-luvulla selkeään menestykseen ylsivät ainoastaan viehättävä Shiri Maimon, joka sijoittui vuonna 2005 hienosti neljänneksi, ja kaunisääninen Boaz Mauda, joka äänestettiin yhdeksänneksi vuonna 2008 itäisen Euroopan dominoimassa laulukilpailussa.

Euroviisujen ensimmäisen kielivapauden aikaan (vuosina 1973–1976) Israel lauloi kaikki viisunsa hepreaksi. Vuodesta 1999 lähtien, kun kielisääntö poistettiin toistamiseen ja pysyvänluonteisesti, Israel on suosinut enimmäkseen kaksikielisiä lauluja. Miltei jokaisessa laulussa on ollut osuuksia englanniksi ja hepreaksi. Vain vuosina 2010 ja 2013 Israelin viisut esitettiin kokonaan hepreaksi. Vuoden 2015 Golden boy oli ensimmäinen Israelin viisu, joka laulettiin kokonaan englanniksi ja siitä lähtien Israel on monien muiden maiden tapaan luottanut englannin kielen lumoon. Oma lukunsa ovat olleet monikieliset sekamelskat: vuoden 2007 hirtehinen huumorinumero Push the button sisälsi englannin ja heprean lisäksi ranskaa, ja kaksi vuotta myöhemmin laulussa There must be another way vedottiin rauhan puolesta englanniksi, hepreaksi ja arabiaksi.

Israelin euroviisut 2010-luvulla

2010: Harel Skaat – Milim, 14. / 25 (71 p.)
2011: Dana International – Ding dong, ei finaalissa (SF: 15. / 19)
2012: Izabo – Time, ei finaalissa (SF: 13. / 18)
2013: Moran Mazor – Rak bishvilo, ei finaalissa (SF: 14. / 17)
2014: Mei Finegold – Same heart, ei finaalissa (SF: 14. / 15)
2015: Nadav Guedj – Golden boy, 9. / 27 (97 p.)
2016: Hovi Star – Made of stars, 14. / 26 (135 p.)
2017: IMRI – I feel alive, 23. / 26 (39 p.)
2018: Netta – Toy, 1. / 26 (529 p.)

2010-luvun alkupuolisko oli Israelin euroviisuilulle synkkää aikaa. Uuden vuosikymmenen piti vielä alkaa lupaavissa merkeissä: vuonna 2010 IBA valitsi viisuedustajaksi maassaan lukuisia musiikkialan palkintoja haalineen upeaäänisen Harel Skaatin. Hänen dramaattisen balladinsa Milim uskottiin menestyvän vähintäänkin hyvin. Ennakkosuosikin asema ei ainakaan hälventynyt Israelin voitettua juuri ennen finaalin alkamista kaikki kolme Marcel Bezençon -palkintoa kilpailun parhaana sävellyksenä, esiintyjänä ja lehdistön suosikkina. (Marcel Bezençon -tunnustukset on jaettu vuodesta 2002 lähtien.) Harmillisesti viisulähetyksessä Harel Skaat hermoili esityksensä pilalle. Hänen normaalisti niin kuulas ja musikaalimainen äänensä oli ajoittain pahasti epävireessä. Voittohaaveet lässähtivät sijaan 14.

Harel Skaat äänestettiin kuitenkin sentään finaaliin asti. Vuosina 2011–2014 yksikään Israelin viisuedustajista ei edennyt semifinaalista jatkoon lauantain loppukilpailuun. Neljä peräkkäistä karsiutumista merkitsi murheellista ajanjaksoa Israelin euroviisuhistoriassa. Israelin viisuhaaveita oli omiaan kuvaamaan maan vuoden 2005 viisun nimi Hasheket shenish'ar – "Hiljaisuus, joka säilyy". Israel ei ole kuitenkaan koskaan jäänyt Euroviisuissa viimeiseksi. Lähimpänä jumbosijaa Israel on ollut vuosina 1993 ja 2006, jolloin molemmilla kerroilla maa keräsi vain neljä pistettä. Vuonna 1993 eroa viimeiseksi jääneeseen Belgiaan oli vaivainen yksi piste. Vuonna 2006 Israel sai kaikki pisteensä Ranskalta, jonka puhelinäänestäjät ovat tupanneet usein palkitsemaan Israelin viisuja korkeilla pisteillä. Syyksi on uumoiltu Ranskan laajan juutalaisyhteisön aktivoitumista viisuäänestyksissä.

Vuonna 2015 israelilaiset viisufanit huokaisivat helpotuksesta, kun toisen semifinaalin loppukliimaksi huipentui Israelin finaalipaikan julkistamiseen. 16-vuotias Nadav Guedj vei Israelin neljän vuoden tauon jälkeen viisufinaaliin ja sijoittuikin siellä mukavasti yhdeksänneksi hauskalla rallillaan Golden boy. Nadav Guedj valittiin viisuedustajaksi HaKokhav HaBa -kykykilpailun kautta. Vuodesta 2015 lähtien kaikki Israelin viisuartistit on etsitty kyseisen kilpailun välityksellä. Resepti on osoittautunut verrattain toimivaksi: Israel on päässyt joka kerta finaaliin vuodesta 2015 alkaen.

Netta viisuilee naisten asialla

Israelin perinteinen yleisradioyhtiö IBA ajettiin alas vuoden 2017 Euroviisujen jälkeen. Israelin uuden yleisradioyhtiön televisiokanava KAN 11 otti vastuun Israelin euroviisuosallistumisesta.

Helmikuussa 2018 HaKokhav HaBa L'Eurovizionin voitti räväkkä Netta Barzilai. Indiepiireissä uransa aloittanut Barzilai on lahjakas loopperitaiteilija, joka hämmästytti ja ihastutti kykykilpailussa omaperäisillä ja innovatiivisilla esityksillään. HaKokhav HaBan jälkeen Doron Medalie ja Stav Beger tarjosivat Nettalle viisukappaleeksi kynäilemäänsä ajankohtaista kappaletta Toy. #metoo-keskustelu oli käynyt kuumana sosiaalisessa mediassa syksystä lähtien. Toy otti vahvasti kantaa naisten itsemääräämisoikeuden puolesta – samaan aikaan hauskasti, luovasti ja voimaannuttavasti. Netta Barzilai ei esiintymisissään suostu alistumaan viihdeteollisuuden luomaan naisesiintyjän muottiin, vaan hän on lavalla avoimesti oma räiskyvä itsensä ja ilveilee ilmeikkäästi esiintyessään. Ennen viime vuoden euroviisufinaalia hän totesi Helsingin Sanomien haastattelussa haluavansa esityksellään tukea kaikenlaisia tapoja olla nainen ja rikkoa kaikkia naiseuteen liittyviä stigmoja.

Netta Barzilai tiimeineen juhli Israelin neljättä euroviisuvoittoa Lissabonissa.
Kuva: © Thomas Hanses / Eurovision.tv

Toy kuulosti euroviisukontekstissa modernilta ja raikkaalta. Israel nousi kappaleen julkistamisen jälkeen pitkästä aikaa Euroviisujen vedonlyönnin kärkeen ja Toy kohosi kevään mittaan pienoiseksi viraalihitiksi. Viisuviikolla Lissabonissa muut ennakkosuosikit onnistuivat lyömään kiilaa Israelin ykkössuosikin asemalle, mutta lopulta Netta Barzilai piti pintansa. Toy sijoittui jo raatiäänestyksessä mukavasti kolmanneksi 212 pisteellä. Etukäteen monet olivat suhtautuneet skeptisesti Israelin karnevalistisen esityksen menestymismahdollisuuksiin musiikin asiantuntijoista koostuvien raatien keskuudessa. Kun tuli katsojien vuoro ilmaista mielipiteensä, voittajasta ei ollut mitään epäselvyyttä: Toy oli yleisöäänestyksen ylivoimainen ykkönen 317 pisteellä. Israel saavutti neljännen euroviisuvoittonsa komealla 529 pisteen saaliilla toiseksi sijoittuneen Kyproksen Fuegon jäädessä 436 pisteeseen. Netta Barzilaita juhlittiin Israelin neljäntenä euroviisuvoittajana.

Netta Barzilain voitto jatkoi Israelin 20 vuoden voittosykliä: vuoden 1979 Hallelujah-voiton lisäksi Israel on voittanut Eurovision laulukilpailut 1978, 1998 ja 2018 – vuosina, jolloin vuonna 1948 perustettu valtio on viettänyt juhlavuottaan. Näitä kolmea voittoa on yhdistänyt luottaminen moderneihin soundeihin. Vuoden 1978 A-ba-ni-bi oli ensimmäinen viisuvoittoon yltänyt diskokappale, Diva oli freesi voittaja festivaaliballadien valtaamissa elitistisissä ysäriviisuissa ja Toy nuorekkaineen ilmaisuineen edusti jälleen jotain uutta ja tuoretta Euroviisuissa. Yhtä lailla Israel on viisuvoitoillaan rikkonut lasikattoja sekä edistänyt avarakatseisuutta ja suvaitsevaisia arvoja. A-ba-ni-bin säveltänyt Nurit Hirsh on ensimmäinen Eurovision laulukilpailun voittanut naissäveltäjä. Transsukupuolisen Dana Internationalin euroviisuvoiton merkitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille ei voi korostaa liikaa. Viisuvoiton ansiosta hänestä tuli kansainvälinen esikuva, joka teki suunnattoman arvokasta työtä ihmisoikeuksien puolesta. Netta Barzilai voitti Euroviisut feministisellä sanomalla ja esityksellä.

Israel isännöi tällä viikolla Eurovision laulukilpailua kolmatta kertaa. Kahdella aikaisemmalla kerralla kilpailu on järjestetty Jerusalemin konferenssikeskuksessa, mutta tänä vuonna viisuillaan Tel Avivissa.

Lähteitä

Vuletic, Dean (2018) Postwar Europe and the Eurovision Song Contest. Bloomsbury Academic, Lontoo.

Moriel, Liora (1999) Ylpeä laululintu – Dana International ja Eurovision laulukilpailut. Mari Pajalan suomennos julkaistu Lähikuvan numerossa 2–3/1999.

Israelilaisten euroviisukapellimestarien haastattelut And the conductor is... -sivustolta:
Nurit Hirsh
Kobi Oshrat
Silviu Nansi Brandes
Shaike Paikov

Siteeratut artikkelit:

Apu 14/1979: Kinnunen Raila, "Hallelujah".

Helsingin Sanomat 2.4.1979: Lampila Hannu-Ilari, "Poliittissävytteinen viisuvalinta".

Helsingin Sanomat 12.5.2018: Kaseva Tuomas, "Yksi Euroviisujen ennakko­suosikeista on #metoo-ajan viisu­tähti, joka haluaa 'rikkoa kaikkia naiseuteen liittyviä stigmoja'". (Verkkolinkki)

Katso 12/1979: Zweig Mindele: "Ristiriitojen Euroviisut".

Laura Voutilainen – Kosketa mua (Helsinki Music Company / Bonnier, 2007)

Laura Voutilaisella on ongelma. Hän haluaisi olla muutakin kuin vain perinteinen iskelmätähti. Mutta hänen levynsä tuppaavat menestymään sitä paremmin mitä enemmän ne miellyttävät iskelmäyleisöä. Vuosituhannen vaihteessa Laura pyrki karistamaan iskelmäimagoaan, mutta uudet tyylit eivät herättäneet yleisössä toivottua vastakaikua. Muutaman kokeilevamman levyn jälkeen Laura Voutilainen levytti albumin, joka oli "myönnytys hänen iskelmäyleisölleen". Ja se kannatti. Keväällä 2007 ilmestynyt Kosketa mua oli menestys, joka nosti Laura Voutilaisen jälleen kultalevysarjaan ja iskelmälaulajien eturiviin.

Kun Laura Voutilainen nousi vuodenvaihteessa 1993–94 raketin lailla suureen suosioon, useat eri tahot kiinnittivät huomiota 18-vuotiaan iskelmälupauksen poikkeuksellisen pikkuvanhaan imagoon. Keväällä 1994 Helsingin Sanomat kirjoitti Voutilaisesta:

"Hän näyttää matkan päästä ikäistään vanhemmalta. Vaalea, tupeerattu tukka, huolellinen meikki ja jakkupuku. Normaalioloissa ei murkkuiästä juuri selvinnyttä saisi sellaiseen survotuksi." (Helsingin Sanomat 27.3.1994)

Laura Voutilaisella ei ollut uransa alussa juuri lainkaan sananvaltaa tyylinsä suhteen. Sen sanelivat Lahdessa vaikuttaneet ohjelmatoimisto Uniartist ja tuotantoyhtiö Unirecords, joita luotsasivat Ari ja Hannele Laurila. Laurilat olivat kehittäneet valmiin sapluunan, johon vain etsittiin sopivaa solistia. Levytettäviä lauluja oli valmiina albumillinen. Levy koostuisi enimmäkseen bosnialaisen Hari Mata Hari -yhtyeen kappaleista, joihin Turkka Mali oli kirjoittanut suomenkieliset sanoitukset. Kun Laura Voutilainen saapui koelauluun, tuotantoryhmä tuli yksimielisesti siihen tulokseen, että oikea laulaja oli löytynyt. Laura Voutilaisella ei ollut minkäänlaista omakohtaista tuntumaa iskelmämusiikkiin, mutta niin vain hänen tulkitseminaan slaavilaiset kaihoiskelmät – olkoonkin, että levyn suurin hitti Kerran on sävelletty Suomessa – upposivat suomalaisten melankolisiin sieluihin kuin veitsi sulaan voihin. Laura Voutilaisen tammikuussa 1994 ilmestynyt esikoisalbumi oli vuotensa myydyin kotimainen levy huikealla yli 116 000 äänitteen myyntimäärällään. (Kalenterivuoden 1994 aikana vuotensa myydyin kotimainen levy oli Taikapeilin Suuri salaisuus, mutta myöhemmin Laura Voutilainen päihitti Taikapeilin myyntilukeman.)

Laura Voutilaisen uran alkuvaiheita käytiin läpi hänen Vain elämää -televisiosarjan jaksoissa, jotka esitettiin 1. ja 2. kesäkuuta 2017 Nelosella. Voutilaisen ikätoveri poplaulaja Irina avautui ajatuksistaan, joita Lauran ensilevy hänessä aikoinaan herätti: "Mä muistan silloin kun se sun ensimmäinen levy tuli – etkös sä oo siinä se nalle kainalossa? – niin mä mietin sitä jotenkin silleen, että apua, että miksi mun ikäinen mimmi haluaa vetää näitä biisejä? Tykkääkö se oikeesti tästä musasta?"

Debyyttialbumin aikainen Laura Voutilainen olikin hyvin pitkälti Lauriloiden lanseeraama "tuote". Edellämainitussa Helsingin Sanomien artikkelissa kuvaillaan, kuinka Hannele Laurila "alkoi luoda Lauran hahmoa" ja "oli puoli vuotta omistautunut Lauralle". Ari Laurila säesti vieressä: "Meillä on nuori tyttö, jonka on tarkoitus kasvaa naiseksi meidän musiikkimme mukana." Laura itse olisi halunnut esittää ennemmin Heart-tyylistä rockmusiikkia. Laura Voutilaisen ensimmäinen keikka tanssilavalla oli samalla hänen ensimmäinen käyntinsä tanssilavalla. Iskelmäummikosta kuoriutui iskelmäkansan suursuosikki. Vasta omien levytystensä ja keikkojensa myötä Laura Voutilainen tutustui suomalaiseen iskelmäkulttuuriin.

Laura Voutilaisen ja Hannele Laurilan managerisopimusriitaa puitiin oikeudessa vuoden päivät vuosina 1994–95. Voutilaisen vapauduttua Lauriloiden ikeestä jatkotuotannon suhteen oltiin varmasti vaikeiden valintojen edessä. Yhtäältä pidettiin tärkeänä, ettei artistin imago olisi pahasti ristiriidassa hänen siviiliminänsä kanssa. Toisaalta upeasti menestyneen esikoisalbumin julkaissut levy-yhtiö Fazer halusi luonnollisesti varmistaa, että seuraava albumikin kävisi hyvin kaupaksi, joten liian radikaali tyylimuutos nähtiin turhan suurena riskinä. Kaupallisen levytysteollisuuden lainalaisuudet oli otettava huomioon.

Laura Voutilaisen toisen albumin Kaksi karttaa (1996) tuottajaksi kutsuttiin 1990-luvun maineikkain iskelmäsäveltäjä Kassu Halonen – Kassuhan oli vastannut muun muassa Kirkan ja Jari Sillanpään myyntiennätyksiä takoneista albumeista. Halonen onnistui tehtävässään sangen hyvin. Hän päivitti Laura Voutilaisen musiikkityylin vanhahtavista balkansävelistä ajanmukaisempiin 90-luvun iskelmäsoundeihin. Laulujen sanoitusmaailmakin istui hivenen sopivammin parikymppisen sielunelämään. Toki Kaksi karttaa on monella tavalla hyvin sovinnainen iskelmälevy, joten tuotantoryhmä lienee ollut varovainen ja pyrkinyt pelaamaan varman päälle sen suhteen, että uusi materiaali kelpaa ensimmäisen albumin kuuntelijakunnalle. Lopputulokseen saivat kaikki asianosaiset olla tyytyväisiä: Kaksi karttaa myi platinaa.

Kolmannella albumilla Etelän yössä (1998) mentiin selvästi nuorekkaampaan suuntaan. Musiikkityyliä vietiin lähemmäs poppia, esimerkiksi aloitusraita Kone kuumenee on Antti Kleemolan säveltämä tanssittava menobiisi. Kappalevalikoimaan poimittiin myös pari nuorekasta käännösbiisiä. Levyn kansikuvissakin poseeraa jo itsensä ikäisen näköinen laulaja hammaskoruineen – esikoisalbumin tätilook jakkupukuineen oli jäänyt menneisyyteen. Etelän yössä -albumilla Laura Voutilainen sai eritoten kiitosta upeista balladitulkinnoistaan: älppärin slovarit Vuoksi sun, Niin kuin meren hiekkaa ja Ennen sua ovatkin Voutilaisen onnistuneimpia levytyksiä. Viimeistään Etelän yössä -albumilla Voutilainen löysi "oman äänensä" ja tämän levyn tyylikkäissä balladitulkinnoissa alkaa olla kuultavissa hänen laulutyylilleen ominaisia persoonallisia vibratoja. Etelän yössä -albumista Laura Voutilainen pokkasi jälleen kultalevyn.

1990-luvun jälkipuoliskolla Laura Voutilainen aloitti maineikkaat konsertti- ja showkiertueensa. Näissä tilaisuuksissa hän pääsi näyttämään todellisen ammattitaitonsa ja monipuolisuutensa. Yleisö haukkoi henkeään: eihän Laura Voutilainen olekaan mikään humppatanssittaja vaan uskomattoman lahjakas kansainväliset kriteerit täyttävä estraditaiteilija. Varhaistuotannon iskelmälevytykset eivät tehneet oikeutta Voutilaisen osaamiselle. Voutilaisen hämmästyttävästä professionaalisuudesta on onneksi saatu nauttia lukuisissa yhteyksissä näiden vuosikymmenien aikana, kuten esimerkiksi keväällä 2015 Tähdet tähdet -televisio-ohjelman toisella tuotantokaudella, jossa Voutilainen klaarasi tyylin kuin tyylin – oli genrenä sitten kantri, kasarihevi tai hip hop.

Puolet sun auringosta (2001) oli
ensimmäinen albumi Laurana
ilman Voutilaista.

Vuosituhannen vaihduttua Laura Voutilainen uudisti imagonsa täysin. Hiukset lyhenivät ja sukunimi hävisi esiintyjänimestä. Tanssilavoja kiertävä iskelmälaulaja Laura Voutilainen oli historiaa. Nyt hän oli energinen Laura, joka esitti modernimpaa pop-musiikkia. Uusi genre oli varmasti lähempänä artistin omia musiikkimieltymyksiä. Samoihin aikoihin levy-yhtiöissä ja radiokanavissa podettiin jonkinasteista "iskelmäallergiaa", joten tyylimuutos sai vaivattomasti levy-yhtiön siunauksen. Lauran levy-yhtiö Fazer oli sulautunut osaksi monikansallista Warner-jättikonsernia, minkä seurauksena iskelmätuotanto rajattiin murto-osaan entisestä. Lauran uutta puolta esiteltiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2001 ilmestyneellä albumilla Puolet sun auringosta. Kappaleiden tekijätiimissä tapahtui melkoinen sukupolven vaihdos: kun edellisillä älppäreillä lauluja olivat säveltäneet vanhan liiton iskelmämiehet Kassu Halonen ja Veikko Samuli, Puolet sun auringosta -albumilla musiikista vastasivat muun muassa Mika Toivanen, Leri Leskinen, Jiri Nikkinen ja Maki Kolehmainen. Levyn hitiksi nousi En mielestäin sua saa. Puolet sun auringosta ylitti kultalevyrajan keväällä 2002 – tosin levymyynti piristyi, kun Laura Voutilainen valittiin alkuvuodesta 2002 Suomen euroviisuedustajaksi ja albumista julkaistiin uusi viisukappaleella Addicted to you vahvistettu euroviisupainos.

Syksyllä 2003 vuorossa oli jälleen uudenlainen Laura-levy. Tuohon mennessä hän oli levyttänyt ainoastaan muiden tekemiä lauluja, mutta nyt aika oli kypsä Lauran omille sanoituksille. Päiväkirja-albumilla Laura peilasi henkilökohtaisia ajatuksiaan ja tuntojaan. Laulujen sanoitusmaailma oli huomattavasti aikaisempaa syvällisempi ja omakohtaisempi. Sovittajat loihtivat entistä modernimpia äänimaisemia. Päiväkirja-levyllä tehtiin lopullinen pesäero iskelmälaulaja-Voutilaiseen. Enää ei laulettu kauniisti kukkivasta kotimaasta, muisteltu ikimuistoista kesää tai katsottu tähtiin hopeisiin. Uudenaikainen Laura esitti sennimisiä kappaleita kuin Stereofoniaa tai Pakkomielle. Päiväkirja oli artistille itselleen tärkeä albumi, mutta ikävä kyllä suuri yleisö jäi kylmäksi. Kaikki Lauran aikaisemmat albumit olivat myyneet vähintään kultaa. Päiväkirja oli Suomen virallisella albumilistalla vain yhden ainoan viikon ajan. Iskelmänkuuntelijat vieroksuivat Lauran uutta persoonallista tyyliä, eikä hän onnistunut tavoittamaan tarpeeksi hyvin uutta kuuntelijakuntaa. Päiväkirja-albumin heikon menestyksen vuoksi yhteistyö levy-yhtiö Warner Music Finlandin kanssa päättyi.

Laura Voutilainen on vuosien saatossa
kokeillut monenmoisia tyylejä.

Elokuun 19. päivä 2004 uutisoitiin kahdesta käänteestä suomalaisessa musiikkiteollisuudessa. Ensinnäkin vaikutusvaltaiset levymogulit Asko Kallonen ja Niko Nordström jättivät BMG:n ja perustivat oman levy-yhtiön, joka sai nimekseen Helsinki Music Company. Toisekseen Laura ilmoitti perustaneensa oman levymerkin, jonka kautta hän julkaisisi seuraavat levytyksensä. Vuosina 2004–05 Laura levyttikin useampia singlejä uudelle Butterfly-levymerkilleen. Keväällä 2005 ilmestyi kokonainen omaehtoisesti valmistettu albumi Tässä hetkessä. Tuotannosta vastasi Laura Voutilaisen silloinen aviomies Juha Heikkilä ja Laura oli itse säveltänyt ja sanoittanut merkittävän osan albumin kappaleista. Levyn julkaisusta ja jakelusta vastasi uudehko levy-yhtiö Bonnier Amigo Music Finland. Tässä hetkessä jatkoi Lauran persoonallista linjaa. Suuri yleisö ei vieläkään oikein lämmennyt, mutta kvantitatiivisella lähestymistavalla tarkastettuna Tässä hetkessä menestyi hitusen paremmin kuin Päiväkirja: Päiväkirja oli nimittäin Suomen albumilistalla vain viikon, Tässä hetkessä peräti kaksi viikkoa. Päiväkirjan paras (ja ainoa) sijoitus listalla oli 24, Tässä hetkessä sijoittui pykälää paremmin sijalle 23. Kovinkaan varauksetonta suosiota eivät saavuttaneet myöskään Lauran tuplakokoelman Lauran päiväkirja (2006) uudet kappaleet Ensivaikutelmaa ja Helminauhapoika, vaikka ensinmainitulle suotiinkin kiitettävästi radiosoittoaikaa.

Myös uuden Helsinki Music Company (HMC) -levy-yhtiön julkaisujen jakelusta vastasi Bonnier Amigo Music Finland. Näin Lauran ja HMC:n tiet kohtasivat. Kun musiikilliseksi vastaavaksi saatiin Maki Kolehmainen, kasassa oli tiimi, joka ryhtyi suunnittelemaan syksyllä 2006 Lauran seuraavia levytysprojekteja. Kolehmaisen kanssa Laura oli toki tehnyt yhteistyötä aikaisemmin: Lauran euroviisuedustuskappale Addicted to you on Kolehmaisen käsialaa ja lisäksi Laura oli levyttänyt Kolehmaisen sävellykset Sano että tunnet kuumeen (2001), Odotan niin, Paikkaan parhaaseen, Miehen kyynelistä (2003) ja Jos tänne jään (2005).

Laura Voutilainen edusti Suomea Eurovision laulukilpailuissa Tallinnassa vuonna 2002. Suomen delegaatio lähti kyseisiin viisukilpailuihin suurin odotuksin. Pitkästä aikaa Suomen viisuedustus oli ammattitaitoisissa käsissä. Edustussävelmä Addicted to you kuulosti kansainväliseltä popkipaleelta ja kesti hyvin vertailun muiden maiden kilpailukappaleisiin. Tallinnan Euroviisut päättyivät kuitenkin Suomen osalta järisyttävään pettymykseen. Addicted to you jäi äänestyksessä viiden viimeisen joukkoon sijalle 20. Monien arvioiden perusteella muutoin niin valovoimainen Laura ei ollut viisulavalla parhaimmillaan – diplomaattisesti ilmaistuna – eikä hän päässyt näyttämään parasta osaamistaan. Myös kansainvälisen loppukilpailun esiintymisasua ja tyyliä kritisoitiin enemmän tai vähemmän suorasukaisilla ilmauksilla. Suomalaisia euroviisuharrastajia jäi harmittamaan alisuorittaminen viisulavalla, sillä Lauralla uskottiin olevan oikeanlaista potentiaalia viisuestradille. Monet viisufanit toivoivatkin Lauralle toista mahdollisuutta ja hänen pyrkivän uudelleen Suomen viisuedustajaksi. Vuonna 2005 Laura oli mukana Suomen viisukarsintalähetyksissä vierailevana esiintyjänä. Määrätietoinen taiteilija kuitenkin ilmoitti, etteivät Euroviisut sopineet parhaalla mahdollisella tavalla hänen silloisiin suunnitelmiinsa ja esimerkiksi Suomen viisukarsintojen finaalissa hän esitti euroviisujen sijaan omintakeisen tulkinnan John Lennonin Imaginesta.

Syksyllä 2006 ilmoitettiin Lauran olevan yksi 12 kutsuartistista, jotka kilpailevat vuoden 2007 euroviisukarsinnoissa. Lehdistötilaisuudessa Laura kertoi, että häntä oli pyydetty useamman kerran palaamaan viisukilpailuun. Ajatus oli kypsynyt hänen mielessään ja viisi vuotta oman viisureissunsa jälkeen hän koki olevansa jälleen valmis euroviisuleikkiin – ja olihan vuonna 2007 tarjolla ainutlaatuinen tilaisuus edustaa Suomea omissa kotikilpailuissa Helsingissä.

Vuoden 2007 euroviisukarsintoihin kukin esiintyjä osallistui kahdella kappaleella. Alkukarsinnoissa äänestettiin ainoastaan siitä kumpi esityksistä kilpailee viisukarsintojen finaalissa. Osa kutsuartisteista lähinnä hyödynsi viisukarsintoja uuden tuotantonsa promoamiseen – Yleisradio tarjosi viisukarsintalähetyksillä ilmaista televisioaikaa lauantai-illan parhaassa katseluajassa. Useammat kilpailijat olivat myös selvästi satsanneet vain yhteen kilpailuesitykseen toisen jäädessä pakolliseksi pahaksi, joka täytyi vetäistä, koska formaatti edellytti kultakin kutsuesiintyjältä kahta kilpailuehdokasta. Laura tarjosi piristävän poikkeuksen esittämällä kaksi erilaista numeroa: suomenkielisen balladin Kosketa mua ja englanninkielisen diskobiisin Take a chance. Molemmat laulut ovat Maki Kolehmaisen ja Mats Tärnforsin säveltämiä ja sovittamia ja Tracy Lippin ja Mats Tärnforsin sanoittamia. Kosketa mua -laulun sanoitustiimin täydensi Martti Vuorinen.

Kosketa mua on sielukas italialaishenkinen iskelmä, jonka sovitus kasvaa oikeaoppisesti loppua kohden. Sävellys sopii Lauralle erinomaisesti: viimeisen minuutin aikana Laura pääsee revittelemään äänirekisterillään. Laulu kuulostaisi italialaisvaikutteiselta ilmankin sen alleviivaavaa tehokeinoa: toisen säkeistön alussa Flavio Cristilli tulkitsee pari ensimmäistä säettä italiaksi. Osuus on kieltämättä irrallinen, mutta laulu oli ehdolla Euroviisuihin, joissa on vuosikymmenien saatossa kuultu lukuisia eri kielten sekamelskoja. Euroviisukarsintojen esityksessä Flavio Cristilli esiintyi pianon takana. Sittemmin keikoilla Laura on esittänyt laulusta kokonaan suomenkielisen version.

Take a chance on varsin geneerinen groovahtava diskokappale, joka toi väistämättä mielleyhtymiä Addicted to youhun. Sävellys ei ollut genressään erityisen innovatiivinen, mutta koko projektin juju olikin kappaleeseen laadittu taidokas kabareetyylinen esitys tanssiryhmineen, koreografioineen, tuoleineen ja knalleineen. Laura Voutilainen oli esittänyt vuonna 2006 Helsingin Grand Casinon Fennia-salongissa vastaavanlaisen numeron ja tätä osaamista haluttiin esitellä myös viisukarsintaesityksessä. Koreografiasta vastasi Gary Revel Jr. Performanssissa Laura Voutilainen laittoi kaiken ammattitaitonsa likoon: vaikka häntä kieputeltiin esityksessä ties missä asennoissa, laulusuoritus pysyi tasaisen varmana koko ajan. Kuka muu suomalainen "iskelmätähti" kykenisi moiseen show'hun yhtä vakuuttavasti? Toisaalta joidenkin kriittisimpien äänenpainojen mukaan Take a chance -esitys olisi sopinut euroviisulavan sijaan paremmin ruotsinlaivan yökerhoon – ja olihan koreografian mitä ilmeisin esikuva Madonnan Blond Ambition -maailmankiertueelta 1990-luvun alusta. Laura on tosin taitavampi laulaja kuin Madonna.

Laura esitti kilpailukappaleensa viisukarsintojen neljännessä alkukarsinnassa 10. helmikuuta 2007. Ennen lähetyspäivää hän oli mennyt antamaan Ilta-Sanomille lausunnon, jonka mukaan hän halusi kilpailukappaleistaan Take a chancen etenevän jatkoon:

"Jos edustaisin euroviisuissa Suomea, esittäisin mieluummin englanninkielisen, menevän kappaleen. Kosketa mua sopii ehkä toisiin tarkoituksiin paremmin." (iltasanomat.fi 10.2.2007)

Tämä siitäkin huolimatta, että Laura kuvaili Kosketa mua -laulua erityisen merkitykselliseksi:

"Kun kuulin sen ensimmäisen kerran, minua rupesi itkettämään. Olin toivonut tekijöiltä tietynlaista biisiä, ja se oli juuri sellainen." (iltasanomat.fi 10.2.2007)

Jotenkin niin tyypillistä Suomessa, että musiikillisten ansioiden sijaan mietitään minkälainen oikeanlaisen euroviisun pitäisi mukamas olla. Kansa totteli kiltisti artistin toivetta. Alkukarsinnan puhelinäänestyksessä Lauran äänet jakautuivat seuraavasti: Kosketa mua 38 % – Take a chance 62 %. Joitakin suomalaisia euroviisuharrastajia äänestystulos jäi harmittamaan: valittavana oli joko hyvä biisi tai hyvä show, ja tällä kertaa show veti pidemmän korren.

Laulujen säveltäjäkin kertoi myöhemmin olleensa "erityisen tyytyväinen" Kosketa mua -biisiin. Viisukuppilan haastattelussa toimittaja Anna Muurinen kysyi Maki Kolehmaiselta olisiko hän toivonut sen etenevän Suomen karsintojen finaaliin Take a chancen sijaan. Vastauksessaan Kolehmainen asetti sanansa seuraavasti:

"En lähde sillä spekuloimaan, kansahan asian päätti. Olin tyytyväinen kumpaankin kappaleeseen, mutta jokin Kosketa mua -laulussa onnistui henkilökohtaisella tasolla paremmin. Take a chance on mielestäni kyllä ihan onnistunut tanssibiisi." (Viisukuppila 25.6.2007)

Mainittakoon, että myös pitkän linjan kulttuuritoimittaja Pirkko Kotirinta kirjoitti Helsingin Sanomissa pitäneensä Kosketa mua -kappaletta Suomen euroviisukarsintojen 2007 parhaana ehdokkaana.

Suomen euroviisukarsintojen finaali kilpailtiin 17. helmikuuta 2007 Turun Caribiassa. Kilpailun tulokset ratkaistiin kaksivaiheisella puhelinäänestyksellä: ensimmäisellä kierroksella kolme eniten ääniä saavuttanutta esitystä etenivät kaiken ratkaisevaan superfinaaliin. Lordin jälkimainingeissa suomalaisten näkemys hyvästä euroviisusta oli rahtusen kapeakatseinen, joten superfinaaliin jatkoivat kattauksen kolme raskainta rockesitystä: Hanna Pakarinen, Lovex ja hevipiireissä suurta suosiota nauttinut Thunderstone. Lauran Take a chance sijoittui rokin jylläämissä viisukarsinnoissa kunniakkaasti neljänneksi. Take a chance sai 8 988 ääntä, kolmantena superfinaaliin yltäneen Thunderstonen äänimäärä oli 10 997.

Helmikuun euroviisukarsinnoissa Laura Voutilainen esiintyi vielä artistinimellä Laura. Kevään 2007 aikana valmistui pitkäsoitto, joka toi Lauran takaisin iskelmällisempään suuntaan. Kokeilevammat albumit Päiväkirja (2003) ja Tässä hetkessä (2005) eivät olleet menestyneet toivotulla tavalla. Näillä levyillä Laura oli päässyt kokeilemaan siipiään ja näyttämään mikä on naisiaan, mutta vuonna 2007 Maki Kolehmaisen johdolla päätettiin luoda albumi, joka olisi myönnytys Lauran perinteiselle iskelmäyleisölle. Sille yleisölle, joka oli aikoinaan nostanut hänet huipulle. Paluun juurille osoitti konkreettisesti sekin, että Laura palautti Voutilaisen esiintyjänimeensä. Laura oli jäänyt kansalle vieraaksi, mutta Laura Voutilaisesta suomalaisilla oli mielikuva.

Maki Kolehmainen oli 2000-luvun alkaessa aloittanut läheisen yhteistyön Suomessa asuvan venäläisen säveltäjän Viktor Drobyshin kanssa. Drobysh on kynäillyt hittejä lukuisille venäläisille poptähdille. Drobyshin ansiosta Kolehmainen sai jalansijaa itärajan takaisessa musiikkibisneksessä. Maki oli noihin aikoihin aktiivisesti mukana muun muassa Venäjän Idolsin eli Fabrika zvjozdin tuotantoryhmässä – ohjelma oli tuohon aikaan erittäin suosittu Venäjällä – ja hän oli tuottamassa esimerkiksi poplaulajatar Valerijan ja Fabrika-tähti Natalia Podolskajan levytyksiä. Maki Kolehmainen hyödynsi Venäjän-suhteitaan ja tarjosi Laura Voutilaisen levytettäväksi lauluja, jotka olivat havaitut hyviksi Venäjän musiikkimarkkinoilla. Tavallaan Maki Kolehmainen turvautui täsmälleen samanlaiseen reseptiin, jolla Lauran ensimmäinen levy oli aikoinaan rakennettu: suomenkielisiä käännösversioita itäeurooppalaisista sävelmistä. Tämä ystävyys, yhteistyö ja avunanto toimi molempiin suuntiin, sillä Valerija oli levyttänyt venäjänkielisen version Lauran euroviisukappaleesta Addicted to you. Natalia Podolskaja edusti Venäjää Eurovision laulukilpailussa vuonna 2005 laululla Nobody hurt no one, jossa oli erittäin vahva suomalaisedustus: laulun oli sanoittanut suomalainen Jussi-Pekka Järvinen (kansainvälisellä taiteilijanimellään J. P. Chase), se oli äänitetty Suomessa, siinä soittivat suomalaiset muusikot, musiikkivideo kuvattiin Tavastialla ja euroviisuesityksessä musisoivat Teijo Jämsä, Toni Hintikka ja Viktor Drobyshin poika Valeri Drobysh. (YouTube: Natalia Podolskaja kertoo Huomenta Suomessa euroviisunsa suomalaiskytköksistä)

Alkuvuodesta 2007 julkaistiin euroviisukarsintaehdokkaiden ohella kolmas Lauran levytys Rakkautta ei piiloon saa. Valerija oli levyttänyt tämän Drobyshin sävellyksen venäjäksi nimellä Neshnost moja. Suomenkielisen sanoituksen kirjoitti Maki Kolehmaisen bändikaveri Heidi Puurula eli Aikakoneen Vera, joka oli aikaisemmin kynäillyt sanoituksia paitsi Aikakoneelle myös muun muassa Kirkalle ja Heidi Kyrölle. Rakkautta ei piiloon saa sai erinomaisen positiivisen vastaanoton. Helmi- ja maaliskuun vaihteessa 2007 se kohosi Radio Suomen soitetuimmaksi kappaleeksi. Myös Iskelmä-radion listalla laulu viihtyi pitkään kymmenen parhaan joukossa. Varsinkin Lauran vanhan liiton fanit olivat huojentuneita. Suorasukaisimpien kommenttien mukaan Voutilainen oli palannut harharetkiltään. Kuten Kosketa mua -kappaleessa lauletaan: "miks' monta vuotta harhailin?" Rakkautta ei piiloon saa oli parhaimmillaan radioiden kolmanneksi soitetuin kappale ja se sijoittui latauslistalla korkeimmillaan yhdeksänneksi ja noteerattiin Rumban 50 hittiä -listalla sijalla kuusi. Rakkautta ei piiloon saa oli Lauran selvästi suurin hitti sitten En mielestäin sua saa -kappaleen (2001).

Euroviisuehdokkaat ja Rakkautta ei piiloon saa tarjosivat lupaavaa esimakua Laura Voutilaisen albumille, joka ilmestyi levykauppojen hyllyille 25. huhtikuuta 2007. Levy nimettiin viisukappaleen Kosketa mua mukaan.

Helsinki Music Company kuvaili levyn sisältöä osuvasti tiedotteessaan:

"Kyseessä ei ole puhdas iskelmälevy, vaan jotain uutta, iso askel eteenpäin kevyen musiikin saralla. Laura itse tiivistää kokonaisuutta: 'Se on myönnytys yleisölle. Modernisoitua iskelmää ja monipuolisesti muutakin. Maki Kolehmainen on tehnyt yhteistyötä useista eri kansallisuuksista tulevien musiikintekijöiden kanssa, joten vaikutteita kuullaan muun muassa Venäjältä.' Laura on siis palaamassa uskollisten faniensa pitkäaikaisesta syleilystä koko kansan omaisuudeksi. Ensimmäinen, Rakkautta ei piiloon saa -sinkkulohkaisu räjäytti pankin ja on nauttinut radioasemien TOP 10-listasijoituksista jo 10 viikon ajan."

Lauralla oli tapana kirjoittaa albumiensa kansilehtiin lyhyitä saatesanoja. Niiden perusteella voisi saada ainakin jonkinasteisen käsityksen siitä, miten taiteilija itse koki oman urakehityksensä.

Puolet sun auringosta -albumi (2001) oli ensimmäinen levy Laurana. Uutta tyylisuuntausta Laura vertaili unelmaan: "Palaset putoilevat kohdalleen kun samaan unelmaan uskovat lyöttäytyvät yhteen taikka vain ohittavat pysähtyen hetkeksi. Ja unelma on askeleen lähempänä."

Omaehtoinen Tässä hetkessä -albumi (2005) oli ytimekkäästi: "Tähänastisen elämäni paras lätty!"

Kosketa mua -albumilla Laura kiitteli vuolaasti uskollisia kuuntelijoitaan: "Fanit, kuulijat ja seuraajat: Kiitos, että olen saanut toteuttaa itseäni, kokeilla siipiäni, olette pysyneet siitä, vaikka kaikki tekemiseni eivät ole aina aivan kolahtaneet. Tämä levy on kokonaisuudessaan kunnianosoitus Teille."

Kosketa mua -albumi onkin epäilemättä Laura Voutilaisen iskelmällisin sitten vuonna 1998 julkaistun Etelän yössä -levyn. Älppärin musiikkityyli on silti kaukana esikoislevyn vanhanaikaisesta ja hieman tunkkaisesta iskelmäsoundista. Kosketa mua -levyn sisältöä voisi luonnehtia raikkaaksi iskelmäpopiksi. Albumi koostuu melodisista sävellyksistä, jotka on tuotettu modernilla otteella. Ei tanssilavahumppaa, vaan 2000-luvun iskelmäsoundia, jossa ei kaihdeta turvautua tarvittaessa taustabiitteihin ja sähkökitaroihin. Iskelmämusiikkia, mutta ei vailla särmää.

Valerijan repertuaarista on poimittu albumille peräti neljä levytystä: Rakkautta ei piiloon saa -hitin lisäksi Vaarallinen yllätys (Tanets dlja dvoih), Timanttinen tähti (Tšasiki) ja Tunnet sen (Ja letšu). Nämä käännöskappaleet edustavat ehdottomasti albumin parasta antia. Kosketa mua -albumi alkaa upeasti: aloituskappale Rakkautta ei piiloon saa on erinomainen, kuten myös kakkosraita Vaarallinen yllätys, joka on aivan loistava menobiisi – se tempaisee mukaansa heti lennokkaasta ja sähäkästä introsta pitäen otteessaan koko neliminuuttisen kestonsa ajan. Nimensä mukaisesti timanttinen Timanttinen tähti muodostui albumin toiseksi suureksi hitiksi. Se valloitti iskelmäpainotteisten radiokanavien soittolistat kesällä 2007, jolloin Rakkautta ei piiloon saa oli jo ehditty soittaa puhki. Timanttinen tähti oli parhaimmillaan radioiden 15:ksi soitetuin kappale ja 50 hittiä -listalla sen korkein sijoitus oli 18. Venäjä-coverit osoittautuivat melkoisiksi menestyksiksi, mutta ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun Suomen iskelmännälkäinen kansa mieltyi slaavilaisiin kaihoisiin mollimelodioihin.

Venäjän-tuliaisten ohella albumilla on levytyksiä, joiden alkuperä on espanjankielisillä musiikkimarkkinoilla. Valmiina on espanjalaisen popyhtyeen La Oreja de Van Goghin menestyshitti Dulce locura vuodelta 2006. Aurinkokesä on suomenkielinen versio yhdysvaltalaisen latinotähden Julieta Venegasin maailmanlaajuisesta megahitistä Me voy, joka nousi useammissa maissa listojen kärkeen. Alkuperäisen kappaleen virallisen musiikkivideon näyttökerrat YouTubessa hipovat vaikuttavaa 200 miljoonaa. Dramaattinen Valmiina istuu erinomaisen hyvin albumin yleisilmeeseen, mutta Aurinkokesä on älppärikokonaisuudessa hitusen irrallinen kepeä ja harmiton ralli, joka kieltämättä sopisi paremmin tanssilavaorientoituneemmalle iskelmälaulajalle.

Heidi Puurula vastaa Kosketa mua -albumin jokaisen kuuden käännöskappaleen suomenkielisistä sanoituksista. Hänen uraansa ja lauluntekemisen työskentelytapoja käsiteltiin laajasti Selvis-lehden haastattelussa loppuvuodesta 2010. Lasse Wikmanin kirjoittamassa artikkelissa Puurula taustoitti Laura Voutilaiselle laadittuja tekstejä:

"Viime vuosien aikana olen saanut sukeltaa venäläisten sävelten maailmaan, kun teimme materiaalia esimerkiksi Laura Voutilaiselle. Sävellysten kaunis melankolia istui täydellisesti äitiyslomani uupuneeseen tunnelmaan. Olen molempien lasteni päiväunien aikana kirjoittanut paljon, suurin piirtein 30 julkaistua laulua. Sävelten tumma sävy kohtasi minussa auenneet tunteet ja löysin itsestäni jälleen uuden kuvaston: kaipausta, tsehovilaisia sadepäiviä, menetettyä rakkautta, yksinäisyyttä ja nostalgiaa. Hyvänä esimerkkinä ovat kappaleet Palaa ja Rakkautta ei piiloon saa, ne ovat täyttä tragediaa. On ollut ihanaa sanoittaa vaihteeksi toiselle artistille, Lauran tapauksessa se on kuin tekisi käsikirjoitusta suureen showhun. Olemme molemmat dramaattisia naisia." (Selvis-lehti 4/2010)

Maki Kolehmainen on luonut suhteita myös länsinaapurin lauluntekijöihin. Yhdessä ruotsalaisen Thomas Thörnholmin kanssa ovat syntyneet albumin kappaleet Tiedän sen ja Vedet kirkastaa. Vaikka Tiedän sen sortuu tusinaballadin helmasyntiin, laulu sopii Laura Voutilaisen äänelle erinomaisesti. Levytystä kuunnellessa huomio kiinnittyy siihen, kuinka lahjakas tulkitsija Voutilainen onkaan parhaimmillaan. Slovarit tarjoavat hänelle parhaat edellytykset ilmaisuvoimaisille tulkinnoille. Laura herättää keskinkertaisemmankin balladin eloon. Vedet kirkastaa taas on sopivan rosoinen laulu parisuhderiidasta. Laura Voutilainen on osallistunut itse laulun sanoittamiseen.

Vuonna 2006 ilmestyneen Lauran päiväkirja -tuplakokoelman tekstiliitteeseen Laura Voutilainen on kirjoittanut kalenterivuodestaan 2005: "Täytän maagiset 30 vuotta ja on aika katsoa taakseen, ja sitten tähän hetkeen. Tästä alkaa aikuiselämä, ajattelen." Sanat osoittautuivat enteellisiksi ainakin siinä mielessä, että Kosketa mua -albumille päätyi kappale nimeltään Aikuiselämää. Vaasalaisen Janne Hyödyn säveltämän kantripopin alkuperäinen englanninkielinen versio My lasting one kilpaili vuoden 2005 euroviisukarsinnoissa, jossa sen tulkitsi suomenruotsalainen Linda Rönnholm. Viisufanien keskuudessa elävän huhun mukaan My lasting one olisi ollut kyseisten viisukarsintojen esiraadin äänestyksen ykkönen. Vuoden 2005 euroviisukarsintoihin lähetettiin yli 500 demoa ja arvovaltaisen raadin mielestä kaikkein paras oli kolmen tähden kädenlämpöinen helposti unohdettava kantripop. On se hämmästyttävää, ettei Suomi ollut lähelläkään euroviisuvoittoa ennen Lordia... My lasting one jäi oman alkukarsintansa yleisöäänestyksessä viimeiseksi. Ikäväkseni on todettava, että Aikuiselämää on kovatasoisen Kosketa mua -albumin heikoin lenkki. Harmillista sikälikin, kun Laura Voutilainen on itse kirjoittanut laulun suomenkielisen sanoituksen.

Kaiken kaikkiaan Kosketa mua on erinomaisen onnistunut iskelmälevy. Se taitaa olla oma suosikkini Laura Voutilaisen albumeista. Laura Voutilainen oli tullut tutuksi iskelmälaulajana ja hän on aina ollut iskelmäkansan suosikki siitäkin huolimatta, ettei iskelmä alun alkaen ollut hänen ominta musiikkiaan. Erilaisilla musiikkityyleillä levymyynti romahti. Kosketa mua -albumille syntyi erinomaisen hyvä sapluuna: iskelmämusiikkia mutta tämän levyn "iskelmä" on paljon enemmän särmikkään esittäjänsä itsensä näköistä – ainakin verrattuna hänen 90-luvun levytystuotantoonsa. Lahjakas Laura Voutilainen on esittänyt konserteissaan monenmoista musiikkia ja ehkäpä juuri tämän monipuolisuuden piikkiin voidaan laskea Kosketa mua -albumin muutamat yleislinjasta poikkeavat kappaleet (Take a chance, Aurinkokesä, Aikuiselämää...).

Kosketa mua -albumi ja etenkin sen suurin hittikappale Rakkautta ei piiloon saa nostivat Laura Voutilaisen jälleen kotimaisten iskelmälaulajien eturiviin. Rakkautta ei piiloon saa oli Radio Suomen – maan kuunnelluimman radiokanavan – soitetuin levytys vuonna 2007. Vaikka Rakkautta ei piiloon saa oli kiistatta menestys, vuonna 2007 iskelmäväen suosikeista ei enää kohonnut koko kansan tuntemia ikivihreitä. Tästä saatiin raadollinen osoitus keväällä 2015, jolloin Laura Voutilainen kilpaili Waltteri Torikan kanssa Tähdet tähdet -televisio-ohjelman finaalissa. Finalistien oli esitettävä yksi laulu omasta tuotannostaan ja Voutilainen oli valinnut kappaleekseen Rakkautta ei piiloon saa. Waltteri Torikka voitti äänestyksen ja myöhemmin esimerkiksi Ilta-Sanomien toimittaja Marja Nyman pohti Lauran hävinneen muun muassa "oman tuotantonsa lattean biisin" vuoksi ja luonnehti muutenkin kappaleen olevan "osalle yleisöä lähes tuntematon". Asetelma oli toki sikälikin epäreilu, että vastassa oli oopperan parissa meritoitunut Waltteri Torikka, jolla ei ollut "omaa" kappaletta, minkä vuoksi hän sai osiossa tulkita kaikkien tunteman ikivihreän Hopeinen kuu.

Kosketa mua debytoi Suomen albumilistalla ilmestymisviikollaan sijalla yhdeksän. Jo se oli siihen mennessä Lauran paras albumisijoitus 2000-luvulla. Seuraavilla viikoilla meni vielä paremmin: parhaimmillaan Kosketa mua oli Suomen albumilistan kuudentena (kolmannella viikollaan 20/2007). Kymmenen myydyimmän joukossa Kosketa mua viihtyi ensimmäiset neljä viikkoa. Levyjä ostava kansanosa oli jälleen löytänyt Lauran. Yhteistyö uudessa levy-yhtiössä alkoi siis oikein lupaavissa merkeissä. Kaiken kaikkiaan listaviikkoja kertyi kunnioitettavat 23. Maaliskuussa 2008 albumin myynti ylitti kultalevyrajaan vaadittavat 15 000 äänitettä. Myyntimenestys osoitti konkreettisesti Laura Voutilaisen palanneen kotimaisen iskelmäkentän huipulle.

Hienon menestyksen seurauksena seuraava albumi valmistettiin samanlaisella reseptillä. Esimakua uusista lauluista kuultiin huhtikuussa 2008, jolloin ensiesityksensä sai tulevan pitkäsoiton nimikkobiisi Palaa. Väkevä powerballadi on alun perin Natalia Podolskajan Pozdno. Kokopitkä albumi julkaistiin lopulta kesän 2008 viimeisinä päivinä. Helsinki Music Company mainosti ylpeänä levyä tiedotteessaan:

"Suomen valovoimaisimpiin artisteihin kuuluva Laura Voutilainen julkaisee 10. albuminsa Palaa 27. elokuuta. Uuden albumin tekijätiimistä löytyy tuttuja nimiä. Maki Kolehmainen on toiminut tuottajana, kuten Lauran edelliselläkin, reilusti yli kultaa myyneellä, Kosketa mua levyllä. Yhteensä Lauran levyjä on myyty yli 250 000. Uuteen Palaa-albumiin ollaan tutun iskelmän lisäksi haettu tunnelmia slaavilaisesta tummuudesta ja italialaisesta tulisuudesta."

Laura Voutilaisen toinen menestyskausi oli huipussaan Palaa-levyn valmistuessa, joten albumi oli nimensä mukaisesti tosi kuumaa kamaa: se debytoi Suomen albumilistan neljäntenä ja nousi seuraavalla viikolla kolmanneksi, mikä sivusi Voutilaisen ennätystä albumilistalla. (Kaksi karttaa oli yltänyt niin ikään toisella listaviikollaan niin ikään kolmanneksi loppukesästä 1996.) Otsikkobiisin lisäksi hitiksi ylsi Monta monta – Natalia Podolskajan Žar-ptitsa – joka oli pitkään Iskelmä-radion listan ykkösenä.

Ei kahta ilman kolmatta. Syyskuussa 2009 julkaistu Sydänjää-albumi rakennettiin tutulla kaavalla. Levyn ilmestymisen aikoihin tehtiin kuitenkin selväksi Sydänjään jäävän viimeiseksi tällä reseptillä valmistetuksi levyksi ja esimerkiksi lehtijutuissa älppäriä kutsuttiin albumitrilogian viimeiseksi osaksi. Näin solisti kuvaili levyä, jolle sisällytettiin viisi hänen omaa sanoitustaan:

"Tämä oli kolmas albumi samalla tiimillä, joten työskentely oli helppoa. Tekemisen riemu toivottavasti kuuluu levyltä. Tunsin, että levyn tekeminen oli parhaimmillaan kuin terapiaa. – – Tekstejä tuli helpommin tälle levylle. Se johtuu varmasti siitä, että liiallinen itsekritiikki on poistunut. Elämänkokemusten myötä olen tullut lempeämmäksi itseäni kohtaan." (Etelä-Suomen Sanomat 30.9.2009)

Sydänjää ei enää yltänyt samanlaiseen menestykseen kuin edeltäjänsä, mutta esimerkiksi sellaiset kappaleet kuten Salamataivas, Kuulta kyselen ja Varastetut aarteet kutkuttivat iskelmän kuuntelijoita ja nousivat iskelmäradioiden suosikeiksi. Kokonaisuutena Sydänjää on oikein hyvä albumi, vaikkei se olekaan samanlainen hittiparaati kuin Kosketa mua. Vuonna 2010 iskelmäkansan kestosuosikki Laura Voutilainen palkittiin Iskelmä-Finlandia -tunnustuksella.

Näinä vuosina Helsinki Music Company -levy-yhtiö myytiin Warner Music Finlandille, joten levy-yhtiöfuusion myötä Laura Voutilainen palasi takaisin vanhaan yhtiöönsä.

Venäjä-trilogian valmistuttua oli aika kokeilla uutta. Syksyllä 2011 ilmestyi Islannissa äänitetty tunnelmallinen albumi Ihmeitä, joka poikkesi merkittävästi aikaisemmista iskelmälevyistä. Meditatiivinen ja pieneleinen Ihmeitä lienee Laura Voutilaisen levytystuotannon taiteellisin teos. Sanoitukset olivat huomattavasti keskivertoiskelmiä syvällisempiä. Lauluja kirjoittivat muun muassa Timo Kiiskinen, Markus Koskinen, Tuure Kilpeläinen ja Esa Kaartamo. Kriitikot kehuivat pieteetillä valmistettua korkeatasoista kokonaisuutta, mutta suuri yleisö ei ottanut albumia vastaan yhtä varauksettomasti kuin kolmea edellistä iskelmälevyä. Ihmeitä oli albumilistalla muutaman viikon ajan, parhaimmillaan nipin napin kahdenkymmenen myydyimmän joukossa. Laura Voutilaisen uralla oli ongelma. Hänellä olisi rahkeita esittää paljon vaativampaa ja haastavampaa musiikkia kuin tavanomaista iskelmäpoppia ja hän halusi osoittaa sen myös levytysvalinnoissaan. Mutta suomalaiset ostivat hänen levyjään sitä todennäköisemmin mitä iskelmällisempiä ne olivat.

Lauran ja Warner Music Finlandin yhteistyö oli aikoinaan päättynyt Päiväkirja-albumin (2003) vaatimattomaan menekkiin. Sama kuvio toistui uudelleen: massasta poikkeavan Ihmeitä-levyn jälkeen Lauran ja Warnerin tiet erkanivat jälleen. Ja taas pelastavaksi enkeliksi riensi Maki Kolehmainen, joka tuotti Lauran seuraavan albumin: KokoNainen julkaistiin keväällä 2013. Levy-yhtiönä oli Universal Music Finland. KokoNainen sisältää menevämpää ja tanssittavampaa Lauraa – levyllä kuullaan myös Lauraa räppäämässä (kappaleessa Sankarittarien yö). Albumi edustaa tyypillisellä tavalla 2010-luvun trendikästä popmusiikin soundia: vuosikymmenen edetessä musiikkityylien raja-aidat kaatuivat, minkä seurauksena kaupallista poppia ja iskelmää on yhä vaikeampi erottaa toisistaan. KokoNainen-albumin lauluntekijäjoukossa on samoja nimiä kuin Venäjä-trilogian levytyksissä, joten sitä voisikin pitää trilogian "neljäntenä osana" tai "spin-offina". KokoNainen on varsin mainio albumi, joka harmittavasti jäi turhan vähälle huomiolle.

Kesällä 2016 kuului kummia. Laura Voutilainen oli siirtynyt Pekka Ruuskan johtaman Kaiku Recordings -levy-yhtiön rosteriin. Ensimmäinen julkaisu uudessa levy-yhtiössä oli Petri Somerin ja Mikko Karjalaisen kynäilemä balladi Olet mulle enemmän, joka julkaistiin joulukuussa 2015. Toinen single olikin sitten jotain aivan muuta: Rafael Elivuo ja Suvi Vainio tekivät Lauralle revittelevän ja nykyaikaisen EDM-vaikutteisen menopalan Miks ei. Nyt Laura Voutilaisen levytys tavoitti aivan uudenlaista kuuntelijakuntaa. Kappale keräsi suoratoistopalveluissa miljoonia kuuntelukertoja ja sitä soitettiin radiotaajuuksilla, jotka eivät aikaisemmin olisi voineet kuvitellakaan kelpuuttavansa Laura Voutilaisen lauluja soittolistoilleen. Vastaavanlaista suosiota saavutti seuraavakin kappale, rempseä Mä en kestä. Neljäkymmentä ikävuotta täyttäneenä Laura Voutilainen kuulostaa nuoremmalta ja freesimmältä kuin koskaan uransa aikana. Liekö ihme, sillä taustajoukoissa häärivä Rafael Elivuo on tehtaillut hittejä esimerkiksi Isac Elliotin, Tippa-T:n tai Anna Abreun – anteeksi, nyt taisin tehdä kaikkien aikojen faux pas'n, siis ABREUn – kaltaisille tähdille.

Kesäkuussa 2017 päivänvalonsa näki Laura Voutilaisen viimeisin albumi Miks ei, joka tiedotteen mukaan myi ennakkoon kultaa. Albumilistalla levy debytoi hienosti kolmantena – sivuten toistamiseen Lauran ennätystä. Ykkösenä ja kakkosena olivat Vain elämää -televisio-ohjelman kuudennen tuotantokauden esityksistä kootut kokoelmat, joissa Laura Voutilainen oli mukana. Näinä striimiaikoina albumien listasijoituksilla ja jalometallitunnustuksilla ei ole enää samanlaista arvoa kuin fyysisten äänitteiden aikana – yksittäisten kappaleiden kuuntelumäärät suoratoistopalveluissa vaikuttavat koko "albumin" menestykseen. Joka tapauksessa Miks ein saavuttamat komeat lukemat osoittivat, että Laura Voutilaisella meni taas lujaa ja hän oli jälleen kultalevyn arvoinen artisti. Miks ei aloitti hänen uransa kolmannen menestyskauden – eikä tämänkertaisella hitillä ollut enää mitään tekemistä iskelmän kanssa. Suomalaiset olivat vihdoinkin valmiita ottamaan vastaan Laura Voutilaisen, joka on enemmän kuin iskelmälaulaja. Ehkäpä Laura Voutilaisella ei ole enää ongelmaa.

Kuten Laura Voutilainen asian tiivisti omassa Vain elämää -jaksossaan kesäkuussa 2017: "Mua on nähty tosi monessa jutussa mukana. Sitä ei välttämättä ole aina katottu ihan hyvällä. Loppujen lopuksi mä oon tullut siihen tulokseen, että musiikki on säveliä, jotka laitetaan peräkkäin. Kun sinne ympärille laitetaan erilaisia soittimia, niin ne värähtelee – kaikessa on kyse tunteen välittämisestä. Genretuijottaminen on ihan uumenista."

Lähteet

Kirjallisuus:

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Laura Voutilaisen CD-julkaisujen kansiteksit:

Laura: Puolet sun auringosta (Warner Music Finland, 2001).

Laura: Tässä hetkessä (Bonnier Amigo Music Finland, 2005).

Laura Voutilainen: Lauran päiväkirja – Kaikki parhaat (Warner Music Finland, 2006).

Laura Voutilainen: Kosketa mua (Helsinki Music Company / Bonnier Amigo Music Finland, 2007).

Journalistinen aineisto:

Helsingin Sanomat 27.3.1994: Ilse Rautio, Suloinen tuote – Laura Voutilainen kantaa viestiä vuosisatojen takaa.

Helsingin Sanomat 19.2.2007: Pirkko Kotirinta, Olisin valinnut Lauran. (Luettavissa verkossa)

Ilta-Sanomat 19.8.2004: Merja Asikainen, Laura jätti levy-yhtiönsä. Artikkelin Paula Koivuniemi turkissa, Sanille pidennetyt hiukset – Julkkisten uusi tyyli! kainalojuttu.

Ilta-Sanomat 19.8.2004: Pasi Kostiainen, Asko Kallonen perustaa oman levy-yhtiön.

Iltasanomat.fi 10.2.2007: Panu Karhunen, Laura haluaa menevän kappaleen viisufinaaliin. (Verkkolinkki)

Iltasanomat.fi 10.5.2015: Marja Nyman, Laura Voutilainen palasi nostalgisiin tunnelmiin. (Verkkolinkki)

Iltasanomat.fi 10.5.2015: Miia Hiiri, Waltteri Torikka voitti Tähdet tähdet -kisan!. (Verkkolinkki)

Etelä-Suomen Sanomat 30.9.2009: Laura Voutilainen julkaisi uuden levyn. (Verkkolinkki)

Selvis-lehti 4/2010: Lasse Wikman, Heidi Puurula matkalla. (Verkkolinkki)

Televisiolähetykset:

Vain elämää, kausi 6: Lauran päivä. Ensiesitys 1.6.2017, Nelonen.

Vain elämää, kausi 6: Lauran päivä jatkuu. Ensiesitys 2.6.2017, Nelonen.

Verkkolähteet:

Viisukuppila 25.6.2007: Anna M., Haastattelu: Maki on täysverinen euroviisumies.

Viisukuppila 4.7.2007: Levyarvostelu: Euroviisuprinsessa Laura slaavilaisessa lennossa.

Minun Venäjäni – Моя Россия 10.9.2007: Taneli Dobrowolski, Musiikki yhdistää.

Balkanin Lauluntekijät Tuotannot -tietokanta: BALKANIN TEKIJÄT SUOMEN ÄÄNILEVYILLÄ: LAURA VOUTILAINEN (1993).

Venäjän ja lähimaiden sävelmiä suomeksi -tietokanta: VENÄJÄN JA LÄHIMAIDEN SÄVELMIÄ SUOMEKSI (THE EAST COUNTRIES' SONGS IN FINNISH): LAURA VOUTILAINEN/ KOSKETA MUA- ALBUMI (ALBUM) (2007).

Kaiku Entertainment 2.6.2017: Laura Voutilaisen Miks ei -albumi on myynyt ennakkoon kultaa.

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustolta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Musiikkituottajien sivulta.

Vilkaisepas blogistani myös

Laura Voutilaisen lyhyt oppimäärä

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 2000–2009

Annika Eklund – Rakkausseikkailu 2007 (Warner Music Finland, 2007)

Johanna Kurkela – Marmoritaivas (Warner Music Finland, 2007)

DJ, take me to your heaven – Daruden UMK-ehdokkaat ruodittavana

Tänään illalla valitaan Yleisradion 53. edustaja Eurovision laulukilpailuihin. Edellisen kerran Suomen viisuillessa Israelissa – 40 vuotta sitten! – edustussävelmässämme katsottiin sineen taivaan. Olisiko tällä kertaa euroviisussamme aika katsoa muualle. Vai lähettääkö Suomi Tel Aviviin Supermiehen?

Darude on oivaltava valinta kansainväliseen edustustehtävään. Onhan hän säveltänyt todennäköisesti kaikkien aikojen kansainvälisesti tunnetuimman suomalaisen sävellyksen. Sandstormista tulee toki tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta, joten sen suosiolla tuskin enää ratsastetaan euroviisuäänestyksessä, vaikka kappale toimii edelleen jonkinasteisena somemeeminä. Jos Daruden "kävelevä meemiys" ei takaakaan pistevyöryä, ei siitä ainakaan mitään haittaakaan ole. Monet yhdistävät Daruden ainoastaan 20 vuoden takaiseen megahittiin, minkä vuoksi kansalaiskeskusteluissa hänet on tuomittu menneisyyden tähdeksi ja yhden hitin ihmeeksi. Darude on kuitenkin kaikki nämä vuodet julkaissut säännöllisen epäsäännöllisesti uutta musiikkia ja nauttii edelleen suurta arvostusta trance- ja housepiireissä ympäri maailmaa. Daruden viimeisin albumi Moments (2015) saavutti ylistäviä kehuja alan piireissä, vaikka sitä ei Suomessa laajalti noteerattukaan. Tänä vuonna Suomen viisuedustajalla on vankkaa kokemusta kansainvälisistä estradeista. Darude on vetänyt DJ-keikkaa eri mantereilla.

Ensimmäistä kertaa Suomen viisuesityksen "päätähtenä" on DJ, vaikka esityksessä suurimman huomion vieneekin edustavan näköinen solisti Sebastian Rejman, joka on suomalaiseksi poikkeuksellisen onnistunut soluyhdistelmä. DJ-painotteisia esityksiä on kilpaillut Eurovision laulukilpailuissa viime vuosina aikaisemminkin. Vuonna 2017 Norjaa edusti musiikkituottaja JOWST kappaleellaan Grab the moment. Laulu on niin leimallisesti JOWSTin luoma tuotos, ettei sen solistiksi päätynyttä Alexander Walmannia mainittu esittäjätiedoissa lainkaan. Viime vuonna Puolan viisukappaleen Light me up esitti kokoonpano Gromee feat. Lukas Meijer, jossa niin ikään päätähdeksi oli nostettu maineikas puolalainen DJ Gromee. Puola ei viime vuonna onnistunut pääsemään Euroviisujen finaaliin, minkä vuoksi eräät suomalaiset euroviisuharrastajat povasivat heikkoa menestystä Darudelle ja Sebastianille ennen kuin nuottiakaan kaksikon UMK-ehdokassävelmistä oli kuultu. Tällainen spekulointi lienee kuitenkin täysin tarpeetonta. Puolan viimevuotinen vaatimaton menestys johtui todennäköisesti siitä, että esitys oli kaikin puolin ponneton ja vaisu, eikä se indikoi millään tavalla DJ-vetoisen musiikin tai performanssin mahdollisuuksia menestyä Euroviisuissa. Sitä paitsi Norjan JOWST sijoittui kaksi vuotta sitten kunniakkaasti kymmenenneksi.

Eurovision laulukilpailujen säännöt ovat tulkittavissa siten, että kilpailuesityksissä on oltava jonkinlainen vokaalinen osuus, joten Euroviisuissa ei saisi kilpailla instrumentaalikappaleella. Daruden kolme UMK-tyrkkyä ovat kirvoittaneet kansalaiskeskusteluissa jonkin verran kritiikkiä siitä, että ne ovat melkoisen tavallisia perinteisellä kaavalla rakennettuja pop-kappaleita ilman Daruden tuotannolle ominaista nerokasta kikkailua ja skrätsäämistä. Euroviisujen historiassa on muutamia esityksiä, joissa lauluosuudet ovat olleet poikkeuksellisen vähäisiä. Tunnetuin esimerkki on tietenkin vuoden 1995 voittaja, Norjaa edustaneen Secret Gardenin Nocturne, joka ilmeisesti oli alun perin tarkoitettu instrumentaalisävellykseksi, mutta Euroviisuja varten esityksen alkuun ja loppuun lisättiin lyhyt lauluosuus. Vuonna 2008 Bulgariaa edusti viisuksi hämmästyttävän moderni DJ-vetoinen DJ, take me away ja vuonna 2009 Sloveniaa erikoinen jousikvartetin tähdittämä Love symphony. Euroviisukappaleissa on silloin tällöin uskallettu ottaa riskejä, eikä niitä ole tungettu perinteisiin viisumuotteihin. Sen vuoksi Daruden UMK-kappaleet – jotka kieltämättä ovat enemmän tai vähemmän keskitason kolmen tähden peruskauraa – saattoivat aiheuttaa innokkaisiin ennakko-odotuksiin nähden pettymyksiä.

Joka tapauksessa kaikkein kriittisimmät äänenpainot Daruden kilpailukappaleita kohtaan lienevät liian suurten odotusten seurauksena syntyneitä pettyneitä primitiivireaktioita. Jos yksikään kolmesta UMK-ehdokkaasta ei olekaan tajunnanräjäyttävä, on Eurovision laulukilpailuissa kuultu viime vuosina huomattavasti heikompia ja mielikuvituksettomampia tekeleitä.

Arvioin seuraavaksi lyhyesti Daruden ja Sebastian Rejmanin tämäniltaiset UMK-ehdokkaat. Luonnehdinnat perustuvat luonnollisesti vain levytettyihin studioversioihin ja musiikkivideoihin. Illan esitykset voivat muuttaa näkemykset täysin. Esimerkiksi viime vuonna Saara Aalto -UMK:ssa pidin etukäteen Dominoa täysin turhakkeena, jonka menestymismahdollisuudet vaikuttivat olemattomilta. Mutta Dominoon olikin laadittu illan selkein ja onnistunein esitys, jossa oli edes jonkinlaista ideaa ja koherenssia. Saaran tulkinnastakin huokui, että hän selvästi nautti Dominon esittämisestä eniten. Toisaalta ei kannattaisi liikaa fakkiutua tämäniltaisiin UMK-esityksiin. Lupailtiinhan viime vuonnakin, että Saara Aallon esitykset tultaisiin näkemään UMK-lavalla täsmälleen samanlaisina kuin ne nähtäisiin Euroviisuissa. Monstersin sekava ja sotkuinen UMK-performanssi herätti kuitenkin niin runsaasti kritiikkiä, että esitys päätettiin suunnitella kokonaan uusiksi. Tärkeintä olisikin valita paras mahdollinen edustuskappale Euroviisuihin. Esitystä ehtii vielä modifioida.

Release me

Säv. & san. Ville Virtanen, Jaakko Manninen, Brandyn Burnett

Viime vuonna kritiikkiä herätti Monstersin julkaiseminen ensimmäisenä. Arvostelijoiden mielestä laulujen julkaisujärjestyksellä pönkitettiin ja varmistettiin Monstersin ennakkosuosikin asema. Tänä vuonna tehtiinkin sitten päinvastoin. Menestyspotentiaaliltaan vähäisin kuultiin ensimmäisenä. Release me osoittaa, että DJ-musiikki ei ole pelkkää yletöntä bailausmusiikkia, vaan sen tahdissa voi laulaa vaikkapa ihmissuhteen päättymisestä. Biisin tuotanto ja soundimaailma ovat ammattimaiset, mutta kokonaisuus on kahteen muuhun kappaleeseen verrattuna hivenen aneeminen. Plagiointikohut ovat ihan yhtä tyhjän kanssa. Tämä Release me on yhtä vähän velkaa Agnesin samannimiselle kappaleelle kuin esimerkiksi Engelbert Humperdinckin tutuksi tekemälle Release me -klassikolle (1967). Näitä perusteettomia plagiointikohuja liitetään niin kansainvälisiin Euroviisuihin kuin Suomen karsintoihin miltei vuosittain. Vai muistaako joku mukamas vielä, että kymmenen vuotta sitten Waldo's Peoplen Lose controlia väitettiin plagiaatiksi ja useammat ihan varteenotettavat tahot ihan tosissaan vaativat, että laulu kuuluisi diskata...

Superman

Säv. & san. Ville Virtanen, Chris Hope, Thom Bridges

Iloinen jumputus. Hauskin kolmesta musiikkivideosta, minkä näkisi mielellään Suomen Euroviisujen esikatseluvideona. Kiva bailubiisi, mutta silti on ikävä kyllä todettava, että jää vähän tasapaksuksi tamppaukseksi. Tarttuvahkosta kertosäkeistöstä huolimatta biisistä puuttuvat kunnolliset nousut ja huipennukset, ja se kaipaisi ytimekkäämpää draaman kaarta. Mutta ei paha. Bongatkaa loppupuolelta taustasäestyksestä lyhyt Sandstorm-sämpläys.

Look away

Säv. & san. Sebastian Rejman & Ville Virtanen

Kuulosti ensimmäisellä kuuntelukerralta potentiaalisimmalta hitiltä. Parhaiten rakennettu kappale, a-osa ja bridge luovat tunnelmaa, jota ryydittää hypnoottinen piano. Ja vaikka kertosäkeistö on "lukuvei"-jankkausta, korvamato on taattu. Look awayhyn saisi varmasti rakennettua mukaansatempaavan esityksen, joka nostaisi Tel Avivin viisuareenalla tunnelman kattoon ja saisi bileet pystyyn – vaikka laulun sanoitukseen onkin pyritty laittamaan sanomallisuutta. Mutta ei Suomi tälläkään missään nimessä voita Euroviisuja. Look away sopisi hienosti sloganiksi myös tiedostavalle kansanosalle, jonka mielestä on moraalitonta osallistua Israelissa järjestettäviin Eurovision laulukilpailuihin. Samaan aikaan, kun Israelin valtion harjoittama politiikka sortaa julmasti palestiinalaisia, suomalaiset vain juhlivat Euroviisuissa ja katsovat muualle...


Hyvin oletettavasti Suomen viisuedustajaksi valitaan joko Superman tai Look away. Suomi esiintyy ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 14. toukokuuta 2019. Semifinaalissa kilpailee kaikkiaan 17 esitystä, joista 10 äänestetään jatkoon lauantain finaaliin. Menestymismahdollisuuksia Tel Avivin Euroviisuissa en mielelläni lähde spekuloimaan, koska suurin osa vuoden viisuista on vielä valitsematta. Lisäksi lopputulokseen vaikuttaa niin voimakkaasti viisulavalla nähtävä esitys. Suomen viisumenestys on ollut viime vuosina vaatimatonta, mutta nousukäyrä osoittaa kuitenkin ylöspäin: 2015 Pertti Kurikan Nimipäivät jäi semifinaaliin viimeiseksi, 2016 Sandhja seminsä neljänneksi viimeiseksi, 2017 Norma John oli jo lähempänä finaalipaikkaa kuin jumbosijaa sijoittuen semifinaalissa sijalle 12 ja viime vuonna Saara Aalto ylitti finaalirajan, vaikka jämähtikin loppukilpailussa toiseksi viimeiseksi sijalle 25. Daruden ja Sebastian Rejmanin myötä Suomella on ainakin mahdollisuudet jatkaa sijoituskäyrän nousemista ylöspäin.