23. elokuuta 2015

Einin Kesä ja yö – ja hyödyntymätön hittipotentiaali


Vuonna 1984 suomalaisen kasari-iskelmän kolme kovaa nimeä Veikko Samuli, Raul Reiman ja Jori Sivonen yhdistivät voimansa ja kynäilivät Einin levytettäväksi kappaleen Kesä ja yö. Samuli sävelsi, Reiman laati pohjoisen kesää ylistävän tekstin ja Sivonen sovitti laulun ajan hengen mukaiseksi kasaridiskoiskelmäksi. Laulu julkaistiin alun alkaen vain singlen b-puolella. Kiekon paraatipuolella julkaistiin Kellot käy, joka on suomenkielinen versio unkarilaisesta rokahtavasta kasaridiskobiisistä Holnap hajnalig. (Finnlevy FS189)

Kesä ja yö -kappale tuli vielä saman vuoden syksyllä sangen tutuksi hyvin monelle suomalaiselle. Laulu nimittäin päätyi Uuno Turhapuro armeijan leivissä -elokuvan kohtaukseen, jossa Uuno, Sörsselssön ja Härski-Hartikainen viettävät klassisen väärinkäsityksen vuoksi ravintolan kabinetissa ökyillallista puolustusministeriön laskuun. Kabinetissa vierailee myös Eini omana itsenään (eli kyse on nk. "cameo-roolista") esittämässä pätkän Kesä ja yö -kappaleesta.

 

Ere Kokkosen ohjaama ja käsikirjoittama Uuno Turhapuro armeijan leivissä (ensi-ilta 31.8.1984) on yksi kotimaisen elokuvahistorian suurtapauksia. Elokuva keräsi uskomattoman suuren katsojamäärän, sillä teatterissa sen kävi katsomassa yli 750 000 katsojaa. Elokuva on näin ollen yksi Suomen kaikkien aikojen katsotuimpia elokuvia. Sitten Edvin Laineen 1960- ja 70-lukujen vaihteessa ohjaamien Täällä Pohjantähden alla -filmatisointien yksikään toinen kotimainen elokuva ei ole saavuttanut noin suurta katsojamäärää. Uuno Turhapuro armeijan leivissä oli 1980-luvun katsotuin elokuva Suomessa. Vielä erikseen täytyy korostaa, että kyseessä ei ollut vain katsotuin kotimainen elokuva, vaan todellakin kaikista mahdollisista elokuvista vuosikymmenen katsotuin Suomessa. 1980-luvun kansainvälinen kassamagneetti E.T. sai Suomessa tyytyä "vain" 689 484 katsojaan. (2000-luvun uusintajulkaisun myötä katsojaluku nousi 715 000 tienoille, mikä ei vieläkään riitä päihittämään Uunoa.)

Einin Kesä ja yö sai siis elokuvan myötä melkoisen yleisön. Laulua ei kuitenkaan ilmeisesti ole tehty varsinaisesti elokuvaa varten, vaikka joskus näinkin on jossain väitetty. Eini kertoi tänä kesänä MTV3:n Retrohelmet-ohjelman haastattelussa, että Spede Pasanen oli kuullut kappaleen ja innostunut erityisesti sanoituksen kohdasta "pois, pois on arki ja työ". Mikäpä sopisi paremmin Uuno Turhapuron mentaliteettiin? Tästä oli syntynyt ajatus käyttää juuri tätä kappaletta elokuvan kohtauksessa. Eini oli käynyt markkinoimassa kappaletta myös Levyraati-ohjelmassa. Kuten ajan henkeen kuului, iskelmät saivat Levyraadissa armotonta kyytiä ja myös Kesä ja yö sai raadilta varsin nihkeästi pisteitä.

 

Uuno Turhapuro armeijan leivissä osoittautui suurmenestykseksi ja elokuvasta tutulla tarttuvalla laululla olisi ollut varmasti hittipotentiaalia. Mutta mitä tässä tilanteessa tehtiin? Laulua ei lopulta julkaistu Einin albumilla lainkaan! Vuonna 1985 ilmestyi Einin seuraava pitkäsoitto Eini. Jori Sivosen tuottamaan albumiin sisällytettiin kyllä Kesä ja yö -singlen a-puoli Kellot käy, mutta Kesä ja yö jätettiin jostain käsittämättömästä syystä pois. Albumi oli varsinainen läpileikkaus 80-luvun puolivälin diskomusiikkiin, sillä levyllä oli suomenkielisiä versioita monista aikansa suurhiteistä, kuten Madonnan Like a virgin (Olen neitsyt), Laura Braniganin Satisfaction (Tyydytys), Modern Talkingin Do you wanna (Viides kevät) sekä Jermaine Jacksonin & Pia Zadoran When the rain begins to fall (Nousen kanssas aurinkoon, duetto Markku Aron kanssa). Edellä mainittujen kansainvälisten hittien ohella levyllä oli myös muutamia kotimaisia sävellyksiä, ja Veikko Samulin säveltämä Kesä ja yö diskosoundeineen olisi istunut levyn kokonaisuuteen varsin mainiosti. Mutta Kesä ja yö jäi unohduksiin, ainoastaan edellisenä vuonna julkaistun singlen b-puoleksi.

Suomalaisessa äänitehistoriassa on joskus käynyt niinkin, että aikaisemmin julkaistu kappale julkaistaankin vasta sitä seuraavalla albumilla, mutta Kesän ja yön kohdalla se ei valitettavasti ollut oikein mahdollista. Eini-albumi vuodelta 1985 jäi Einin viimeiseksi diskoalbumiksi. Diskoiskelmä meni 1980-luvun jälkipuoliskolla auttamattomasti pois muodista ja Suomessa elettiin muutenkin iskelmän kriisin aikakautta. Einikin muutti artistiprofiiliaan diskotähdestä perinteisemmäksi iskelmälaulajaksi, joka lähti tanssittamaan suomalaisia tanssilavoille. Kuin alleviivatakseen uutta profiiliaan, Einin seuraava albumi Lauantai-illan tyttö (joka julkaistiin vasta 1989) sisälsi versioita menneiden vuosikymmenien tanssi-iskelmistä. Kesä ja yö – joka olisi tässä vaiheessa viisi vuotta vanhana lauluna menettänyt muutenkin ajankohtaisuutensa – ei olisi istunut tähän levykokonaisuuteen lainkaan. 1990-luvulla Eini julkaisi pienille levy-yhtiöille kolme albumia, jotka sisälsivät pääosin melko perinteistä iskelmää.

Uuno Turhapuro armeijan leivissä ei kuitenkaan unohtunut suomalaisten mielistä. Elokuvaa on esitetty televisiossa lukuisia kertoja suurille katsojamäärille. Elokuvasta on tehty myös seitsemänosainen televisiosarja, jonka ensimmäinen esityskerta alkuvuodesta 1986 keräsi keskimäärin huikeat 1,6 miljoonaa katsojaa. Monille suomalaisille ainoa omakohtainen kosketus Einiin on juuri elokuvasta tuttu Kesä ja yö -kappale.

Mitä satunnainen iskelmämusiikin ystävä olisi voinut tehdä ennen nettiaikaa, jos olisi halunnut kuulla Kesä ja yö -kappaleen. Finnhitsaajakin muistaa, kuinka lähti etsimään laulua Einin tuotantoa sisältäviltä CD-kokoelmilta. Pettymys oli kuitenkin melkoinen, kun Uunosta tuttua laulua ei löytynyt vuonna 1989 julkaistulta Eini-kokoelmalta saatikka vuonna 1996 julkaistulta Einin 20 suosikkia -sarjan kokoelmalta. Kesä ja yö on tavoittanut huomattavasti useammat suomalaiset kuin mitkään muut Einin kappaleet, mutta levy-yhtiö ei osannut hyödyntää laulun saavuttamaa huomiota.

2000-luvun alkaessa koitti eräällä tavalla Einin "comeback". 1980-luvun diskomusiikki alkoi nousta uudestaan muotiin ja samalla myös suomalaisia aikakauden tähtiä alettiin kaivata takaisin lavoille. Einin keikoille ilmestyi yhä enemmän yleisöä, joka kyseli kasarihittien perään. Eini sai huomiota vuosina 2002 ja 2003 julkaistuilla Mikä fiilis -kokoelmilla, joihin koottiin uskomattomimpia käännösversioita 70- ja 80-lukujen diskoklassikoista.

Vihdoinkin! Kesä ja yö edes jossain
muodossa cd:llä vuonna 2002.
Kesällä 2002 Eini teki näyttävän paluun takaisin diskomusiikkiin. Hän julkaisi Poptori-levy-yhtiön kautta kokoelman Hitit, jossa julkaistiin uudelleenlevytettyjä versioita alkuaikojensa diskolevytyksistä. Tällä kokoelmalla julkaistiin vihdoinkin myös Kesä ja yö. Eini mainitsikin eräässä haastattelussa levyn julkaisuhetkellä, kuinka Uuno-elokuvasta tuttua laulua on "kyselty ihan hirveästi". Einin Hitit-kokoelma oli ensimmäinen pitkäsoitto, jossa Kesä ja yö julkaistiin, mutta kyseessä oli siis uusi levytys vuodelta 2002 eikä suinkaan alkuperäisversio vuodelta 1984. Einin paluu uran varhaisiin hitteihin kannatti, sillä Hitit-kokoelma toi hänelle uransa ensimmäisen kultalevyn ja keikkakalenteri alkoi täyttyä entistä tiheämmin.

Seuraavan kerran Eini palasi Kesään ja yöhön vuonna 2005. Hän oli
Einin uran kattavimmalla kokoelmalla
julkaistiin Kesästä ja yöstä vuonna
2005 levytetty uusi versio.
julkaissut P-productionsin kautta muutamia singlejä, joista suurimman huomion herätti radiohitiksi noussut Kun kosket mua. Keväällä 2005 levytettiin uusi jykevä diskoversio Kesä ja yö -kappaleesta, minkä oli sovittanut Juha Kontu. Versio julkaistiin singlellä, jossa oli kaksi muutakin levytystä: Huone 105 ja Suoraan suoneen. Maaliskuussa 2006 Warner Music Finland julkaisi Einin uran toistaiseksi kattavimman kokoelmalevyn 30 suosikkia -sarjassa. Tälläkään tuplakokoelmalla ei julkaistu Kesä ja yö -kappaleesta alkuperäistä versiota, vaan vuonna 2005 levytetty uusin versio. Selitykseksi Warner Music Finland esitti tuolloin, että alkuperäisen levytyksen nauha on niin huonossa kunnossa, ettei se ole julkaisukelpoinen. Raitaahan ei tosiaan ollut käytetty missään vuoden 1984 singlejulkaisun jälkeen.

Kesä ja yö -kappaleesta oli siis tehty jo kaksi uutta levytysversiota, ja lisäksi laulu oli julkaistu myös Einin keikkataltionnissa Live (2003) osana viiden kappaleen Eini-medleyä. Alkuperäinen levytys oli edelleen julkaistu vain vuonna 1984 julkaistun vinyylisinglen b-puolella. Moniin radio-ohjelmien toivekonsertteihin lähetettiin toiveita, joissa pyydettiin soittamaan Kesän ja yön alkuperäinen versio, mutta sitä ei luonnollisestikaan löytynyt tietokannoista, joten yleensä toiveet kuitattiin vuoden 2005 versiolla. Kesän ja yön alkuperäisestä versiosta muodostui todellinen keräilyharvinaisuus ja vuonna 1984 julkaistusta LP-singlestä Kellot käy / Kesä ja yö maksettiin huikeita summia. Keväällä 2008 laulun alkuperäinen versio ladattiin YouTubeen ja tähän päivään mennessä videota on katsottu lähes 1,5 miljoonaa kertaa. Kiinnostusta alkuperäistä levytystä kohtaan on siis todella ollut...

Viimeinkin! Vuonna 2012 – eli 28 vuotta
Kesä ja yö
-kappaleen ensijulkaisun
jälkeen – laulun alkuperäisversio
julkaistiin vihdoinkin virallisesti.
Finnhits-kiertue 2012 -kokoelmaa
myytiin platinalevyyn oikeuttava määrä.
Oli odotettava vuoteen 2012 ennen kuin alkuperäinen Kesä ja yö saatiin julkaistua. Loppuvuodesta 2012 Eini oli mukana suuren suosion saavuttaneella Finnhits-kiertueella yhdessä Dannyn, Frederikin, Vicky Rostin ja Tapani Kansan kanssa. Warner Music Finland julkaisi kiertueen yhteydessä kokoelman, jossa julkaistiin jokaiselta kiertueartistilta kolme levytystä. Tälle kokoelmalle saatiin vihdoinkin julkaistua alkuperäinen versio Kesä ja yö -kappaleesta vuodelta 1984. Siitä ei ole tietoa, miksi alkuperäinen Kesä ja yö oli vuonna 2012 julkaisukelpoinen, kun se vuonna 2006 ei vielä sitä ollut. Oli miten oli, kesti kaiken kaikkiaan 28 vuotta ennen kuin suomalaisten suuresti kysymä kappale saatiin julkaistua virallisesti. Julkaisu Finnhits-kiertue 2012 -kokoelmalla on myös osoitus siitä, että levy-yhtiökin on vihdoinkin oivaltanut laulun olevan yksi Einin suurimpia menestyksiä. Finnhits-kiertue 2012 -kokoelmasta tuli levynkerääjien keskuudessa himoittu kohde juuri sen vuoksi, että siinä on alkuperäinen Kesä ja yö. Kokoelma on myynyt platinaa eli huomattavasti paremmin kuin Einin omat sooloalbumit keskimäärin.


Kesä ja yö on osoitus siitä, että laulu voi nousta kansalaisten keskuudessa hyvinkin suosituksi, vaikka se ei olisi minkäänlainen listamenestys. Elokuvasta tuttuna lauluna Kesä ja yö on saanut paljon laajemman yleisön kuin monet vastaavantyyliset iskelmät. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka eivät osaa nimetä Einiltä yhtään toista kappaletta. Uuno Turhapuro armeijan leivissä on toiminut tehokkaampana markkinointikeinona kuin mitkään viralliset tiedotteet ja mainokset. Kappaleen kysyntä oli suurta, minkä vuoksi on harmillista, että alkuperäisversion julkaisemista pantattiin niin pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti