Portugali isännöi tällä viikolla Euroopan suurinta musiikkitapahtumaa ja on satojen miljoonien televisiokatsojien huomion kohteena. Portugalin tie viisuisännäksi on ollut pitkä ja kivinen – ja taatusti persoonallinen. Portugali on itse asiassa euroviisumaana hyvin samanlainen kuin Suomi. Kummatkin Euroopan laidalla sijaitsevat valtiot ajautuivat euroviisuperheessä marginaaliin. Vaatimattomat sijoitukset seurasivat toisiaan, eikä muu Eurooppa tuntunut ymmärtävän maan omintakeista musiikkiperinnettä. Paras sijoitus oli pitkään kuudes sija, kunnes yhtäkkiä Eurovision laulukilpailun voitto saavutettiin ainutlaatuisella viisuesityksellä kaikkien aikojen piste-ennätyksellä.
Portugalin taival Eurovision laulukilpailuissa alkoi Kööpenhaminassa vuonna 1964. Euroviisut järjestettiin tuolloin yhdeksättä kertaa ja Portugali liittyi 17:ntenä maana euroviisuperheeseen. Kovin lämpimästi maata ei kuitenkaan otettu vastaan. António Calvárion tulkitsema Portugalin koskettava debyyttiviisu Oração jäi äänestyksessä nollille. Tosin 60-luvulla Euroviisujen äänestys oli erilainen ja nollan pisteen kohtalo ei ollut tuolloin niin erityinen kuin nykyään. Portugalin kanssa viimeisen sijan jakoivat kolme muutakin maata. Osallistujia kilpailussa oli 16, joten joka neljäs esitys jäi äänestyksessä pisteittä.
 |
| Sveitsin laulun päätyttyä euroviisulavalle asteli mielenosoittaja, joka häädettiin nopeasti pois. Välikohtaus ei ilmeisesti ehtinyt näkyä televisiolähetyksessä. |
Portugalilaiset eivät kuitenkaan lannistuneet vastoinkäymisistä. Seuraavan vuoden viisuissa Napolissa dramaattisen Simone de Oliveiran taidepaukku Sol de Inverno sai jo pisteitäkin – tai oikeastaan pisteen. Monacon raati sai kunnian antaa Portugalille maan historian ensimmäisen pisteen Euroviisuissa. Yhden pisteen tuloksella vältettiin jo jumbosijat. Vuonna 1966 veikeän Madalena Iglésiasin Ele e elan kohdalla pisteistä saatettiin puhua jo monikossa.
Vuonna 1967 Portugali teki omanlaistaan viisuhistoriaa rikkomalla lasikaton. Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana Eurovision laulukilpailu oli ollut valkoisuuden performanssia. Vuonna 1967 siirtomaahallitsija Portugali valitsi viisuedustajakseen Angolassa syntyneen Eduardo Nascimenton, joka oli ensimmäinen tummaihoinen miesesiintyjä Eurovision laulukilpailuissa. Nascimenton viisuedustuksesta on esitetty väite, jonka mukaan Portugalin hallinto olisi halunnut valita hänet kansainväliseen edustustehtävään hälventääkseen Portugaliin liitettyjä ennakkoluuloja ja Portugalin diktaattorin António de Oliveira Salazarin rasistista mainetta. Väitteen todenperäisyyttä en tässä yhteydessä kykene tarkemmin arvioimaan, mutta ainakin Eduardo Nascimento voitti Portugalin viisukarsinnan Festival da Cançãon ylivoimaisesti selkeällä marginaalilla. Tummaäänisen Nascimenton kohtalokkaita Bond-tunnussävelen elementtejä ja ajanmukaista beat-rytmiä yhdistelevä O vento mudou jakoi Wienin Euroviisuissa 12. sijan toisen persoonallisella äänellä siunatun miessolistin kanssa – nimittäin Suomen Fredin, joka tulkitsi rouhean karheasti Varjoon - suojaan.
1960-luvun edetessä alkoi käydä selväksi, että Portugali edusti euroviisuperheessä marginaalia, jolle ei suotu viisuäänestyksissä hyviä sijoituksia. Monet portugalilaiset euroviisut ovat kuitenkin nousseet kotimaassaan todellisiksi rakastetuiksi klassikoiksi, vaikka menestys kansainvälisessä viisukilpailussa onkin jäänyt vaatimattomaksi. Esimerkiksi vuoden 1969 Portugalin edustussävelmä Desfolhada portuguesa jäi Madridin Euroviisuissa ällistyttävän huonolle toiseksi viimeiselle sijalle, vaikka vahvan dramaattinen laulu on Portugalissa todellinen ikivihreä – ja nykyään myös euroviisuharrastajien keskuudessa yksi Portugalin pidetymmistä viisuista. Laulun klassikkoaseman omassa kotimaassaan osoitti esimerkiksi Portugalin tämänvuotinen viisukarsinta, jossa laulun alkuperäinen esittäjä Simone de Oliveira, ikää 80 vuotta, esitti laulun haltioituneelle yleisölle. Portugalilaiset tosin aiheuttivat huonon sijoituksen viisulleen osittain itse: ilman Portugalin raadin pisteitä kaksi muuta laulua olisivat jääneet tulostaululla Portugalin taakse. Peräti kolme portugalilaisen raadin jäsentä kymmenestä antoi äänensä Jugoslavian koomiselle ja kornille vitsiviisulle Pozdrav svijetu, jossa toivotettiin "hyvää päivää" yhdeksällä eri kielellä – myös suomeksi. Portugalin raadin vuoksi Jugoslavian hoopo viisu sijoittui Desfolhada portuguesan edelle.
Pettyneenä toistuviin huonoihin sijoituksiin ja Euroviisujen heikentyneeseen maineeseen, Portugali liittyi Pohjoismaiden ja Itävallan mukana boikottirintamaan ja jättäytyi pois vuoden 1970 Eurovision laulukilpailuista. Vaikka Portugali ei osallistunutkaan vuoden 1970 viisuihin, maassa järjestettiin kuitenkin perinteisen viisukarsinnan virkaa ajanut laulukilpailu Festival da Canção, jonka voitti Sérgio Borgesin tulkitsema Onde vais rio que eu canto. Muiden boikottimaiden tapaan Portugali palasi takaisin Euroviisuihin vuonna 1971.
Euroviisut ja neilikkavallankumous
Edellä mainitun Desfolhada portuguesan on sanoittanut José Carlos Ary dos Santos, jolla on ollut merkittävä vaikutus Portugalin viisuhistoriaan. Ary dos Santos – jota voisi luonnehtia vaikkapa Portugalin Pentti Saaritsaksi – oli radikaali runoilija, joka liittyi 1960-luvun lopulla Portugalin kommunistiseen puolueeseen. Salazarin johtamassa konservatiivisessa oikeistodiktatuurissa poliittinen ilmapiiri oli vahvasti kommunisminvastainen ja maan alla toiminutta kommunistista puoluetta ja sen jäseniä vainottiin. Ary dos Santosin viisusanoituksissa ravistetiin Salazarin johtamaa Portugalia, jota kutsuttiin Estado Novoksi (Uusi valtio). Jo Desfolhada portuguesan sanoitus oli herättänyt pahennusta vanhoillisessa ja voimakkaan katolisessa Portugalissa. Salazarin hallinnon mottona oli Deus, Pátria e Familia eli Jumala, isänmaa ja perhe. Vaikka laulun sanoitus kuulostaa isänmaalliselta, sanoitus käsittelee vertauskuvallisesti naisen seksuaalista vapautta.
Salazar sai aivoinfarktin vuonna 1968 ja menehtyi kahta vuotta myöhemmin. Portugalin oikeistodiktatuuri alkoi natista liitoksistaan. 1960-luvun alusta lähtien opiskelijat olivat järjestäneet lukuisia suurmielenosoituksia valtion autoritaarista hallintoa vastaan. Vuonna 1973 Portugalia edusti Eurovision laulukilpailuissa Fernarndo Tordo Ary dos Santosin sanoittamalla laululla Tourada, joka merkitsee suomeksi härkätaistelua. Laulun sanoituksessa kritisoitiin vertauskuvallisesti Portugalin silloista sotilasjunttaa, joka herätti entistä enemmän tyytymättömyyttä kansan keskuudessa. Laulun sanoituksen vuoksi Ary dos Santos joutui hetkeksi aikaa vankilaan, mutta kappale sai kuitenkin edustaa Portugalia kansainvälisessä laulukilpailussa.
Vuoden 1974 Portugalin edustussävelmä E depois do adeus ei sisältänyt mitään poliittista, mutta laululla on ollut merkittävä rooli Portugalin historiassa. Muutama viikko Euroviisujen jälkeen kappale sai toimia yhtenä Portugalin neilikkavallankumouksen alkamisen äänimerkkinä. Kapinalliset upseerit olivat radiokanavan kanssa sopineet aloittavansa vallankumouksen sotilasjuntan kukistamiseksi myöhään illalla 24. huhtikuuta, kun viisukappale alkaa soida. Kello 22.55 E depois do adeus pärähti eetteriin ja vallankumousliikehdintä alkoi. Valittiinkohan euroviisusävelmä äänimerkiksi sen vuoksi, että laulun esittäjällä Paulo de Carvalholla on sama sukunimi kuin vallankumousliikkeen johtajalla Otelo Saraiva de Carvalholla?
Vuonna 1975 Portugalia edusti neilikkavallankumoukseen osallistunut merikapteeni Duarte Mendes, joka tulkitsi paatoksellisesti epätyypillisen viisukappaleensa Madrugada. Laulun sanoituksessa käsiteltiin avoimesti vallankumouksen tapahtumia ja ylistettiin uuden ajan alkamista. Eurooppalaiset eivät erikoista viisulaulua ymmärtäneet (16. sija 19 kilpailijan joukossa), mutta portugalilaisille itselleen oli tärkeää saada laulaa sadoille miljoonille televisionkatsojille aiheesta. Seuraavan vuoden Portugalin viisu Uma flor de verde pinho kertoi 1300-luvulla Portugalia hallinneen kuningas Pietari I:n (portugaliksi Pedro I) ja Inês de Castron "kielletystä" rakkaudesta. Pietari I meni isänsä toivomuksesta naimisiin Kastilian kruununprinsessan kanssa mutta ihastuikin hänen hovinaiseensa Inês de Castroon. Vaikka laulussa ei ollut varsinaisesti poliittista aspektia, se oli vuoden 1976 kilpailukavalkadissa poikkeuksellinen viitatessaan Portugalin historiaan ja nojautuessaan musiikillisesti vahvasti kansallisiin ominaispiirteisiin. Laulun sanoittaja Manuel Alegre on sittemmin siirtynyt politiikkaan ja hän on ollut 2000-luvulla kahdesti ehdolla Portugalin presidentinvaaleissa. Keväällä 1976 Portugalissa otettiin käyttöön uusi perustuslaki, minkä myötä valtiosta tuli virallisesti parlamentaarinen demokratia – niin kutsuttu kolmas tasavalta. Uutta perustuslakia ja valtiomuotoa juhlittiin vuoden 1977 euroviisussa Portugal no coração (suom. Portugali sydämessäni). Viisun esitti lauluryhmä Os Amigos, jonka yhtenä jäsenenä oli vuonna 1973 sotilasjunttaa kritisoineen Touradan laulanut Fernando Tordo, ja sanat lauluun oli kirjoittanut Ary dos Santos.
"Portugalin vuoksi veljeni kuoli,Portugalin 1970-luvun euroviisut heijastavat maan poliittista tilannetta ja neilikkavallankumouksen tunnelmia. Laulujen poliittisten sisältöjen vuoksi Portugali oli 1970-luvulla euroviisumaana oman tiensä kulkija. 1970-luvulla Euroviisuissa kuultiin paljon kaupallista pop-musiikkia, minkä vuoksi kilpailuun kohdistettiin runsaasti massakulttuurikritiikkiä. Portugalin omintakeiset viisut eivät istuneet tyypillisen standardiviisun muottiin. 1970-luvun puolivälissä Euroviisuissa laulut sai esittää vapaasti millä tahansa kielellä, mutta Portugalin viisut laulettiin aina portugaliksi. Esimerkiksi Raila Kinnunen luonnehti aikoinaan Apu-lehdessä, kuinka "Portugalin viisukappaleet ovat olleet enemmän ideologiaa ja vähemmän kauppaa". Poliittisen tilanteen vakiinnuttua Portugalin euroviisujen sanomallinen sisältö väheni ja maa alkoi lähettää tavanomaisempia viisukappaleita.
mutta Portugalin vuoksi
myös sydämeni lyö tässä laulussa."
1970-luvun viisusijoituksia
Vuosina 1971–1973 Eurovision laulukilpailussa oli käytössä erikoinen äänestysjärjestelmä, jossa jokainen osallistujamaa lähetti kilpailupaikalle kaksi tuomaria, jotka antoivat suorassa lähetyksessä kaikille esityksille arvosanan yhden ja viiden välillä. Äänestystapa miellytti varmasti portugalilaisia, sillä sen ollessa käytössä maa onnistui saavuttamaan ensimmäiset sijoituksensa kymmenen parhaan joukossa. Kaikki kolme Portugalin viisua vuosien 1971 ja 1973 välillä sijoittuivat kärkikymmenikköön: vuoden 1971 Menina (do alto da serra) oli yhdeksäs, vuoden 1972 A festa da vida seitsemäs, mikä oli pitkään Portugalin paras sijoitus, sekä vuoden 1973 Tourada kymmenes. Vuoden 1974 viisujärjestäjätaho BBC palautti Euroviisuihin aikaisemman pisteytyssysteemin, mikä kirvoitti Portugalin delegaatiolta protestin ja uhkauksen vetäytyä kilpailusta kokonaan.
Vuonna 1979 Portugali saavutti neljännen TOP 10 -sijoituksen Manuela Bravon esittämällä hienolla iskelmällä Sobe, sobe, balão sobe. Portugali on viisutulosten suhteen samanlainen maa kuin Suomi: kun sijoitukset kärjessä vaikuttavat täysin saavuttamattomilta, riemu revitään silloin, kun onnistutaan pärjäämään keskivertomenestystä paremmin, esimerkiksi sijoittumalla kymmenen parhaan joukkoon.
Hyvien yritysten 1980-luku
1980-luku alkoi Portugalin kannalta lupaavissa merkeissä. Vuonna 1980 Haagin Euroviisuissa teatraalisen José Cidin räiskyvä esitys Um grande, grande amor sijoittui hienosti seitsemänneksi. Hyvään sijoitukseen saattoi vaikuttaa laulun iskelmällisyys. 1980-luvulla Euroviisuissa varmin tapa menestyä oli lähettää mahdollisimman "euroviisumaisia" laulua. Eurovision laulukilpailujen konventioita rikkovat sävellykset jäivät äänestyksissä poikkeuksetta häntäpäähän. Kenties laulun iskelmällisyyden vuoksi Um grande grande amor on yksi harvoista Portugalin euroviisuista, joka levytettiin suomeksi: Markku Aro sai levytettäväkseen laulun suomenkielisen version Suurin rakkautein.
Toinen Portugalin euroviisu, joka päätyi suomalaisille levylautasille, on Maria Guinot'n sielukas laulelma Silêncio e tanta gente (1984), jonka Anneli Saaristo levytti Juice Leskisen upealla tekstillä Jos joskus. Annelin levytystä on pidetty yhtenä kaikkien aikojen onnistuneimpana suomalaisena viisukäännöksenä.
 |
| Portugalin vaatimaton euroviisumenestys on osoittautunut yleiseksi käsitteeksi, josta on vitsailtu jopa espanjalaisessa Serranon perhe -tv-sarjassa. |
Menestyksekäs 1990-luku
Kuten Suomen kohdalla, Portugalillakin on viisuhistoriassaan vuosikymmen, jolloin maa on menestynyt kilpailussa yleiseen tasoonsa nähden poikkeuksellisen hyvin. Suomella tällainen ajanjakso ajoittuu 1970-luvulle, jolloin Suomi sijoittui peräti neljästi kymmenen parhaan joukkoon eikä jäänyt kertaakaan viimeiselle sijalle. Portugalin kohdalla vastaavanlainen menestyksekäs vuosikymmen on ollut 1990-luku, jolloin maa sijoittui neljä kertaa kymmenen parhaan joukkoon. Portugalilla meni 1990-luvulla sen verran mukavasti, ettei maa kärsinyt kertaakaan Euroviisuihin lanseeratusta välivuosien järjestelmästä, vaan sai vuosikymmenen aikana kilpailla jokaisessa viisukilpailussa.
1990-luvulla Portugalin menestysviisuja esittivät laulajat, jotka ovat myöhemmin nousseet kansainvälisesti tunnetuiksi portugalilaisen musiikin lähettiläiksi. Vuonna 1991 Portugalin edustaja Dulce Pontes sijoittui viisullaan Lusitana paixão hienosti kahdeksanneksi. Upeaääninen Dulce on edelleen yksi Portugalin suosituimpia laulajia, joka musiikissaan yhdistää perinteisen portugalilaisen fadon nykyaikaiseen viihdemusiikkiin. Dulce Pontes on konsertoinut useaan otteeseen Suomessa. Jo vuoden 1991 Euroviisuissa Roomassa Dulcen vahva tulkinta kiinnitti huomiota: Portugalin yleisradioyhtiön RTP:n selostaja oli selostajien kokouksessa julistanut ykskantaan, että "Dulce on täällä ainoa, joka osaa laulaa".
Vuonna 1994 Eurovision laulukilpailussa Dublinissa Portugalia edusti niin ikään vahvaääninen Sara Tavares, jonka viisu Chamar a música sijoittui kahdeksanneksi. Tavaresista on sittemmin tullut monipuolinen maailmanmusiikin tulkitsija, jonka levyjä on myyty maailmanlaajuisesti miljoonia äänitteitä. Myös Tavares on käynyt usein konsertoimassa Suomessa, muun muassa Helsingin juhlaviikoilla.
Vuonna 1996 Portugalia edusti nuori 19-vuotias Lúcia Moniz, jonka kansainvälinen yleisö tuntee parhaiten Love Actually -elokuvasta vuodelta 2003. Moniz näyttelee klassikkoelokuvassa portugalilaista taloudenhoitajaa Auréliaa, jota Colin Firthin esittämä roolihahmo saapuu kosimaan Ranskaan kömpelöllä portugalin taidollaan. Ennen tätä kansainvälistä läpimurtoaan Moniz oli saavuttanut Euroviisuissa Portugalin tuohon mennessä parhaan sijoituksen, kun hänen iloinen ja kansanmusiikin aineksia sisältänyt viisunsa O meu coração não tem cor sijoittui kuudenneksi. Kuten Suomen kohdalla, kuudes sija oli pitkään maan paras sijoitus ennen ilmiömäistä euroviisuvoittoa.
Oma linja jatkuu uudella vuosituhannella
Portugali on pitänyt kiinni persoonallisesta viisulinjastaan kaikki nämä vuosikymmenet. Esimerkiksi vuonna 1999, jolloin Euroviisujen kielisääntö oli jälleen poistettu, monet maat pohtivat vielä kilpailuviikolla Jerusalemissa pitäisikö edustussävelmä esittää englanniksi vai maan omalla kielellä. Portugalilaisille valinta oli itsestään selvä. Portugalin esiintyjät ilmoittivat, että he laulavat viisunsa ehdottomasti portugaliksi. Portugalin delegaatio ilmaisi, että tärkeintä ei ollut menestyminen kilpailussa keinolla millä hyvänsä vaan maan kulttuurin esitteleminen eurooppalaiselle yleisölle. Hienosta periaatteesta huolimatta Portugali on muutaman kerran sortunut esittämään laulunsa osittain englanniksi (vuosina 2003, 2005, 2006 ja 2007), mutta tähän päivään mennessä Portugalin jokaisessa viisussa on kuultu maan omaa kieltä, mikä on ainutlaatuinen saavutus Euroviisujen historiassa.
Portugali ei ole koskaan kilpaillut Euroviisuissa hampaat irvessä. Muutamaan otteeseen maa on jopa jättäytynyt vapaaehtoisesti pois kilpailusta (vuosina 2002, 2013 ja 2016). Portugalin vetäydyttyä vuoden 2002 Euroviisuista kilpailusta vapautui paikka Latvialle, joka – urheilutermiä lainatakseni – käytti paikkansa erinomaisesti voittaen koko kilpailun lattarikabareellaan I wanna.
Tämän vuosituhannen puolella Portugalin menestys Euroviisuissa on ollut pääsääntöisesti vaatimatonta. Eräänlainen huippukausi ajoittuu vuosiin 2008–2010, jolloin Portugali äänestettiin joka kerta semifinaalista jatkoon. Etenkin ensimmäinen finaalipaikka vuonna 2008 saavutti euroviisuharrastajien keskuudessa riemastuneen vastaanoton. Finaalipaikka katkaisi jatkuvien epäonnistumisten sarjan ja osoitti, että Portugalia oli pitkästä aikaa kannatettu viisuäänestyksessä. Edellisestä kärkikymmenikön sijoituksesta viisuäänestyksessä oli kulunut jo 12 vuotta. Semifinaalien aikakaudella Portugali on päässyt finaaliin neljä kertaa ja karsiutunut loppukilpailusta kahdeksan kertaa. Vaikka Portugali ei sijoittunut kärkisijoille, maan viisut saavuttivat kiitosta vaihtoehtoisesta linjastaan. Kroatialaisen lauluntekijän Andrej Babićin säveltämät draamaballadit Senhora do mar (2008) ja Vida minha (2012) kutkuttivat euroviisufaneja oikeasta pisteestä. Babićin kohtalokkaat sävelkulut sopivat hyvin portugalilaiseen sielunmaisemaan ja melankoliseen musiikkiperinteeseen, joten ketään ei tuntunut haittaavan, että säveltäjä on kotoisin Kroatiasta. Vuonna 2009 Flor-de-Lis -ryhmän viisua Todas as ruas do amor arvostettiin kansallisten ominaispiirteiden vaalimisesta, mikä oli vuoden 2009 Eurovision laulukilpailun englanninkielisen popmusiikin täyttämässä kavalkadissa harvinaista.
Marginaalista ilmiömäiseen viisuvoittoon
Portugalilaiset eivät olisi valinneet eksentristä ja persoonallista Salvador Sobralia maansa euroviisuedustajaksi. Viime vuoden Portugalin viisukarsinnassa yleisön suosikki oli Viva La Diva -kokoonpanon Nova Glória. Asiantuntijaraati äänesti kuitenkin Salvador Sobralin puolesta. Salvadorin isosiskon Luísa Sobralin säveltämässä elegantissa balladissa Amar pelos dois portugalilaiset musiikkiperinteet yhdistyivät iättömältä kalskahtavaan elokuvamusiikkiin. Portugalin euroviisu ei vaikuttanut paperilla konseptilta, jolla voitettaisiin Eurovision laulukilpailut vuonna 2017. Kiovan Euroviisuissa kaikki palaset loksahtivat kuitenkin kohdalleen. Portugalin pelkistetty, hillitty ja riisuttu esitys erottui edukseen euroviisumassasta. Salvadorin esitys edusti viisukavalkadissa jotain aivan muuta kuin muut, mikä kiinnitti katsojien huomion. Hän sai Euroopan kolmeksi minuutiksi pysähtymään ja kuuntelemaan herkkää rakkauslauluaan. Aistikas tulkinta teki vaikutuksen, vaikka laulu esitettiin kielellä, jota eurooppalaiset eivät laajalti ymmärrä. Portugali nousi finaalia edeltävänä päivänä vedonlyönnin ykkössijalle. Ennakkosuosikin asema realisoitui ainutlaatuiseksi pistevyöryksi. Salvador Sobral ja Amar pelos dois voitti ylivoimaisesti sekä raati- että yleisöäänestyksen. Tuloksena oli yksi euroviisuhistorian ylivoimaisimmista voitoista kaikkien aikojen piste-ennätyksellä – huikeat 758 pistettä. 53 vuotta viisudebyyttinsä jälkeen Euroviisujen ikuinen altavastaaja oli noussut Euroopan pienimmäksi yhteiseksi nimittäjäksi.
Euroviisufanit ottivat Portugalin viisuvoiton erityisen tyytyväisenä vastaan ja näkivät voitossa merkittävän symbolisen asetelman. Vihdoinkin euroviisuperheen oman tiensä kulkija ja pitkään päähän potkittu jäsen oli saanut yhteisön varauksettoman hyväksynnän. Ja mikä hienointa, ei matkimalla muita vaan täysin omana itsenään. Tyylilleen uskollisena Portugali saavutti kauan kaivatun euroviisuvoiton persoonallisella ja omalaatuisella viisuesityksellä. Ylivoimainen voitto ei tullut Euroviisujen perinteisiä konventioita epätoivoisesti seuraamalla.
