Euroviisujen esiintymisjärjestys – millaisia merkityksiä sillä on?

Vuonna 1982 Luxemburgia edusti Eurovision laulukilpailuissa rauhallinen balladi Cours après le temps, joka oli arvottu kilpailemaan esiintymisnumerolla kaksi. Kilpailulähetyksen Ison-Britannian BBC:lle selostanut Terry Wogan arvioi laulun menestymismahdollisuuksia toteamalla, että hän pitäisi sitä potentiaalisena voittajana, mutta epäilee, että laulu esitetään kilpailussa hieman liian aikaisessa vaiheessa. Seuraavana vuonna Luxemburgin edustussävelmä Si la vie est cadeau oli arvottu esiintymään viimeiselle esiintymisnumerolle. Esityksen päätyttyä Wogan totesi esiintymisnumeron olevan erinomainen ja uskoi sen parantavan Luxemburgin menestymismahdollisuuksia raatien äänestyksessä.

Terry Woganin kommenteissa tuodaan esille näkökulma, jonka mukaan laulun esiintymisnumero euroviisukilpailun laulukavalkadissa vaikuttaisi sen menestymismahdollisuuksiin. Vaikka Wogan ei määrittele minkäänlaisia syitä, mistä ilmiö mahdollisesti johtuisi, hän on kuitenkin sanomisiensa perusteella tiedostanut, että esiintymisjärjestyksellä voisi ylipäätään olla jonkinlaisia vaikutuksia kilpailumenestykseen.

Harel Skaat, Israelin euroviisuedustaja vuodelta 2010 riemuitsee:
finaalissa himoittu esiintymisnumero 24!

Esiintymisjärjestyksen vaikutuksista Eurovision laulukilpailujen tuloksiin on keskustelu jo vuosikymmeniä. Keskustelu voimistui etenkin sen jälkeen, kun Euroviisuissa siirryttiin yleisöäänestykseen vuonna 1998. Yleisen näkemyksen mukaan esiintymisnumerot kilpailukavalkadin loppupuolella ovat menestyksen kannalta parhaimpia mahdollisia, koska viimeiset esitykset ovat parhaiten televisiokatsojien mielessä äänestysajan alkaessa. Euroviisulähetysten selostajat alkoivat puhua "himoituista viimeisistä esiintymisnumeroista". Tilastonikkarit ovat laatineet tilastoja, jotka osoittavat kuinka loppupään esiintymisumeroilta on useimmiten kaikkein todennäköisimmin saavutettu menestystä. Silloin kun Euroviisuissa vielä arvottiin finaalin esiintymisnumerot semifinaalien jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa, artistit tuulettivat avoimesti mikäli saivat esiintymisnumeron loppupäästä.

Pyrin tässä kirjoituksessa tuomaan esille näkökulmia esiintymisjärjestyksen vaikutuksista Eurovision laulukilpailuissa. Esittelen muutamia esimerkkejä, joissa juuri esiintymisnumeron on uskottu vaikuttavan esityksen menestykseen. Yritän pohtia selitysmalleja sille, mistä esiintymisjärjestykseen liittyvät lainalaisuudet johtuvat. Heikon menestyksen selittäminen huonolla esiintymisnumerolla on ollut helppo sivuuttaa huonon häviäjän puheena. Kuitenkin sen jälkeen, kun Eurovision laulukilpailuihin lanseerattiin semifinaalit vuonna 2004, esiintymisjärjestykseen liittyvät teoriat saivat paljon uudenlaista kiinnostavaa aineistoa: sama laulu saattoi menestyä esiintymisnumerosta riippuen toisena iltana huomattavasti paremmin tai huonommin kuin toisena.

Tapaus Suomi 2011

Muistatteko vielä Paradise Oskarin? Nuoren miehen, joka viisi vuotta sitten edusti Suomea Eurovision laulukilpailuissa Düsseldorfissa laulullaan Da da dam. Suomi ei alun perin kuulunut suurien ennakkosuosikkien joukkoon, mutta tiistain semifinaali muutti kaiken. Paradise Oskarin upean ammattitaitoinen, rento ja suvereeni esitys nosti finaalin alla huomattavasti Suomen osakkeita ennakkoveikkauksissa.

Tiistain semifinaalissa kilpaili 19 esitystä. Suomi oli arvottu esiintymään numerolla 10. Semifinaalissa Da da dam saavutti peräti 103 pistettä, minkä myötä Suomi sijoittui hienosti kolmanneksi.

Paradise Oskarin semifinaalista tiensä finaaliin selvittivät seuraavat kymmenen maata (sijoitusjärjestyksessä parhaasta huonoimpaan):
1. Kreikka, 2. Azerbaidžan, 3. Suomi, 4. Islanti, 5. Liettua, 6. Georgia, 7. Unkari, 8. Serbia, 9, Venäjä ja 10. Sveitsi.

Lauantain finaalissa kilpaili 25 esitystä. Finaalissa Suomi oli arvottu esiintymään heti ensimmäisenä. Esiintymisnumero oli selvästi heikompi kuin semifinaalissa. Finaalissa Suomi sijoittui vasta sijalle 21, pisteitä kertyi 57. 

Absoluuttisesti pistemäärä miltei puolittui, mutta todellisuudessa kannatuksen romahdus oli sitäkin suurempi, sillä semifinaalissa äänestykseen osallistui vain 21 maata, kun taas finaalissa pisteitä antoi 43 maata. Semifinaalissa Da da damin pistekeskiarvo / äänestävä maa oli semifinaalissa 4,9, finaalissa 1,33.

Entä kuinka sijoittuivat muut laulut, jotka pääsivät Suomen ohella tiistain semifinaalista jatkoon. Finaalissa tuon kymmenikön laulut sijoittuivat parhaimmasta huonoimpaan seuraavasti:
1. Azerbaidžan, 7. Kreikka, 9. Georgia, 14. Serbia, 17. Venäjä, 19. Liettua, 20. Islanti, 21. Suomi, 22. Unkari ja 25. Sveitsi. 

Suomi oli siis tiistai-iltana sijoittunut tässä joukossa kolmanneksi, mutta lauantaina peräti viisi esitystä, jotka olivat tiistaina sijoittuneet huonommin kuin Suomi, pärjäsivät Suomea paremmin.

Tapaus Latvia 2005

Vuoden 2005 Eurovision laulukilpailuissa Kiovassa Latviaa edusti duo Walters & Kazha laululla The war is not over.

Finaalia edeltävässä torstain semifinaalissa (vuosina 2004–2007 Euroviisuissa oli vain yksi semifinaali) Latvia oli arvottu esiintymisnumerolle 5. Kaiken kaikkiaan semifinaalissa kilpaili 25 esitystä. Latvia sijoittui semifinaalissa kymmenenneksi, eli pääsi juuri ja juuri pienimmällä pistemäärällä jatkoon finaaliin. Pisteitä Latvia saavutti semifinaalissa 85, kun sijalle 11 sijoittunut Puola sai vain neljä pistettä vähemmän. Latvian finaalipaikka oli siis hyvin hilkulla, eikä todennäköisesti olisi realisoitunut ilman naapurimailta saatuja korkeita pisteitä.

Vuoden 2005 semifinaalista jatkoon finaaliin pääsivät paremmuusjärjestyksessä:
1. Romania, 2. Moldova, 3. Tanska, 4. Kroatia, 5. Unkari, 6. Norja, 7. Israel, 8. Sveitsi, 9. Makedonia ja 10. Latvia.

Finaalissa Latvia oli arvottu esiintymään esiintymisnumerolla 23 eli toiseksi viimeisenä. Esiintymisnumero oli huomattavasti parempi kuin semifinaalissa. Finaalissa Latviasta tulikin melkoinen pisterohmu ja yllätysmenestyjä, sillä se sijoittui peräti viidenneksi 153 pisteen saaliilla. Latvia onnistui siis miltei tuplaamaan pistemääränsä semifinaalitulokseen nähden. Vuoden 2005 semifinaalissa ja finaalissa äänestivät samat maat, joten pistemäärät ovat täysin vertailukelpoisia.

Finaalissa semifinaalista jatkoonpäässeen kymmenikön laulut sijoittuivat parhaimmasta huonoimpaan seuraavasti:
3. Romania, 4. Israel, 5. Latvia, 6. Moldova, 8. Sveitsi, 9. Norja, 9. Tanska, 11. Kroatia, 12. Unkari ja 17. Makedonia.

Lauantain finaalissa Latvia – joka oli päässyt semifinaalista nippa nappa neljän pisteen turvin jatkoon – onnistui päihittämään peräti seitsemän esitystä, joille se oli vielä torstain semifinaalissa hävinnyt.

Tapaus Vuoden 2007 semifinaali ja finaali

 

Tapaukset Suomi 2011 ja Latvia 2005 ovat melko äärimmäisiä esimerkkejä siitä, kuinka laulu voi menestyä aivan eri tavalla Euroviisujen semifinaalissa ja finaalissa. Molempien laulujen kohdalla selitykseksi voidaan esittää esiintymisnumeron muuttumista. Teorian mukaan loppupään esiintymisnumeroita pidetään menestyksen kannalta hyvinä ja alkuvaiheen esiintymisnumeroita huonoina. Suomen Paradise Oskarin esiintymisnumero heikkeni finaalissa huomattavasti semifinaaliin nähden, joten myös menestys huononi. Vastaavasti Latvian Waltersin & Kazhan esiintymisnumero oli finaalissa huomattavasti parempi kuin semifinaalissa, joten myös menestys finaalissa oli huomattavasti parempaa.

Kun asiaa lähtee tutkimaan tarkemmin, havaitaan etteivät tapaukset Suomi 2011 ja Latvia 2005 ole suinkaan mitään yksittäistapauksia. Esiintymisnumero on vaikuttanut hyvinkin usein esitysten vaihtelevaan menestykseen semifinaalien ja finaalin välillä. Otetaan esimerkiksi vuoden 2007 Eurovision laulukilpailujen semifinaali ja finaali. Oheiseen taulukkoon on listattu molempien kilpailujen osallistujat esiintymisjärjestyksessä. Semifinaalista jatkoonpäässeet maat on LIHAVOITU JA ISOILLA KIRJAIMILLA. Finaalisarakkeessa on merkitty punaisella ne maat, joiden esiintymisnumero heikkeni merkittävästi semifinaaliin verrattuna (toisin sanoen esiintyivät finaalissa huomattavasti aikaisemmin kuin semifinaalissa) ja vihreällä ne maat, joiden esiintymisnumero oli finaalissa selvästi parempi (toisin sanoen esiintyivät finaalissa huomattavasti myöhemmin kuin semifinaalissa).

Semifinaalista jatkoon äänestettiin (paremmuusjärjestyksessä, esiintymisnumero mainittu perässä):

1. Serbia: Marija Šerifović – Molitva (298 pistettä) #15
2. Unkari: Magdi Rúzsa – Unsubstantial blues (224 pistettä) #22
3. Turkki: Kenan Doğulu – Shake it up, shekerim (197 pistettä) #26
4. Valko-Venäjä: Koldun – Work your magic (176 pistettä) #4
5. Latvia: Bonaparti.lv – Questa notte (168 pistettä) #28
6. Bulgaria: Elitsa Todorova & Stoyan Yankoulov – Water (146 pistettä) #1
7. Slovenia: Alenka Gotar – Cvet z juga (140 pistettä) #25
8. Georgia: Sopho Khalvashi – Visionary dream (123 pistettä) #6
9. Makedonia: Karolina Gočeva – Mojot svet (97 pistettä) #18
10. Moldova: Natalia Barbu – Fight (91 pistettä) #9

Sitten koitti lauantain finaali uusilla esiintymisnumeroilla. Allaolevassa taulukossa on esitetty kuinka nämä kymmenen esitystä pärjäsivät semifinaalissa ja finaalissa. Maat on listattu sijoitusten mukaan parhaiten menestyneestä heikoiten menestyneimpään. Taulukko näkyy tässä hieman pienenä, mutta sen saa klikkaamalla suuremmaksi.

Taulukosta ilmenee, että miltei jokaisen semifinaalista jatkoonpääseen maan pistesaalis laski finaalissa vähintään noin 25–35 pisteellä. Suorat finalistit pistivät kampoihin ja ottivat oman osuutensa jaettavasta pistepotista. Joka tapauksessa taulukko puhuu karua kieltään siitä, että ne maat, joiden esiintymisnumero heikkeni finaalissa selvästi, menettivät huomattavasti enemmän pisteitä: Unkarin, Slovenian ja Latvian pistemenetykset olivat paljon suurempia. Vastaavasti maat, joiden esiintymisnumero oli finaalissa merkittävästi parempi, eivät menettäneet pisteitä lainkaan: Bulgaria ja Moldova saivat päinvastoin finaalissa enemmän pisteitä kuin semifinaalissa.

Joukossa on yksi poikkeus: Makedonian esiintymisnumero oli finaalissa selvästi heikompi kuin semifinaalissa, mutta sen pistesaldo pysyi melko samanlaisena. Makedonia voidaan kuitenkin nähdä poikkeuksellisena tapauksena. Makedonia on viisumaa, joka selvisi yhden semifinaalin aikakaudella ainoana maana jokaisena vuonna semifinaalista jatkoon (sijoittuen joko sijalle 9 tai 10) saaden vuodesta toiseen pisteitä aina täsmälleen samoilta mailta – naapurimailtaan ja valtioilta, joissa asuu paljon siirtolaisia entisen Jugoslavian alueelta.

Ääntenjakautumisteoria

Otetaanpa vielä yksi esimerkki euroviisuesityksestä, jonka menestys semifinaalin ja finaalin välillä muuttui merkittävästi. Vuonna 2004 Alankomaita edusti duo Re-Union tunnelmallisella ja akustisella kitaraballadilla Without you.

Semifinaalissa Alankomaat esiintyi viimeisenä esiintymisnumerolla 22. Semifinaalin äänestyksessä Alankomaat sijoittui kuudenneksi komealla 146 pisteen saaliilla.

Finaalissa Alankomaat oli arvottu esiintymään jo seitsemäntenä. Lopputuloksena oli romahdus sijalle 20 ja pisteitä kertyi ainoastaan 11.

Semifinaalissa Alankomaat sai pisteitä melkein jokaiselta äänestävältä maalta (vain kaksi maata jätti sen pisteittä). Finaalissa vain kolme maata antoi Alankomaille pisteillä ja kaikki muut maat jättivät maan esityksen nollille, vaikka olivat muutamaa päivää aikaisemmin semifinaalissa antaneet sille pisteitä. Esiintymisnumero semifinaalissa oli otollinen kun taas finaalin esiintymisnumero kieltämättä huomattavasti heikompi. Mutta voisiko näin suureen romahdukseen olla syynä pelkästään esiintymisnumeron muutos? Vuonna 2004 Alankomaiden kohdalla menestyksen taisi esiintymisjärjestyksen lisäksi ratkaista myös millaisessa seurassa laulu kilpaili molempina iltoina.

Vuoden 2004 semifinaalin kilpailukavalkadissa (hyvän käsityksen saa katsomalla YouTubesta laulujen kertauspätkät) kuultiin sangen vähän balladeja. Ainoastaan Kypros, Kroatia, Serbia & Montenegro ja Alankomaat luottivat lauluun, joka on kategorisoitavissa selkeästi slovariksi. Alankomaiden tapaan miessolistin esittämiä balladeja olivat Serbia & Montenegro ja Kroatia. Serbia & Montenegron laulu oli kuitenkin hyvin erilainen kuin Alankomaiden pelkistetty kitaraballadi: etninen, kansanmusiikkivivahteinen, dramaattinen ja yleisilmeeltään slaavilainen. Myös Kroatian balladissa oli kuultavissa slaavilaista melankoliaa ja kaihoisuutta. Vuoden 2004 semifinaalissa Alankomaiden Without you oli ainoa miessolistin esittämä pelkistetty länsieurooppalainen duuriballadi.

Finaalissa Alankomaiden Without you joutui kilpailemaan aivan toisenlaisessa joukossa. Finaalissa olikin vastassa lukuisia miesten esittämiä länsieurooppalaiseen makuun sorvattuja balladeja: Itävalta, Ranska, Saksa, Islanti, Irlanti ja Iso-Britannia.

Ääntenjakautumisteorian mukaan ihmiset, jotka pitävät länsieurooppalaisista miesten esittämistä balladeista, äänestivät semifinaalissa ilman muuta Alankomaita, koska se oli ainoa varteenotettava vaihtoehto. Finaalissa vaihtoehtoja oli useampia, joten näiden äänestäjien äänet hajautuivat kaikille samanlaisille ehdokkaille. Finaalissa lienee ollut mahdollista, että karismaattisempi vaihtoehto vei äänestäjiä. Esimerkiksi semifinaalissa Alankomaita äänestänyt saattoi päätyä äänestämään Saksan viisua Can't wait until tonight, joka menestyi länsieurooppalaisista miesballadeista parhaiten (8. sija, 93 pistettä).

Ääntenjakautumisteoria sopii hyvin myös aikaisemmin esitettyihin esimerkkeihin, erityisesti tapaukseen Latvia 2005. Semifinaalissa kilpaili Latvian lisäksi lukuisia muita balladeja: Monaco, Israel, Alankomaat, Belgia, Suomi, Andorra (?), Kroatia, Bulgaria ja Slovenia. Finaalissa kilpailuseura kuulosti hyvin erilaiselta. Finaali oli täynnä edellisen vuoden voittajaa Ruslanaa matkivia etnorummutuspoppeja sekä kaikenlaisia enemmän tai vähemmän karismaattisia menobiisejä. Finaalissa balladeja oli ainoastaan neljä: Malta, Israel, Kroatia ja Latvia. Ääntenjakautumisteorian mukaan semifinaalissa balladien äänet jakautuivat kilpailukavalkadin yhdeksälle-kymmenelle balladille, minkä vuoksi Latvian (ja myös Israelin) pistemäärät olivat semifinaalissa huomattavasti alhaisempia kuin finaalissa, jossa kilpailu balladiäänistä oli selvästi vähäisempää.

Ääntenjakautumisteoria voisi päteä myös Paradise Oskarin tapaukseen. Tiistain semifinaalissa Da da dam oli yksi kilpailun harvoja balladeja. Semifinaalin kilpailukavalkadissa Suomen lisäksi vain San Marinolla ja Liettualla oli balladi, tosin ehkäpä myös akustisen ja hillityn Sveitsin laulun olisi voinut katsoa kilpailevan samassa sarjassa Suomen kanssa. San Marinon balladi oli harvinaisen lattea ja Liettuan vanhanaikainen, joten Suomen oli tiistain semifinaalissa helppo kahmia suuret määrät rauhallisemman musiikin ystävien ääniä.

Joukosta erottuminen ja dramaturgian merkitys

Esiintymisjärjestys vaikuttaa vahvasti euroviisukilpailun draaman kaareen. Paradise Oskarin Da da dam oli yksi semifinaalinsa harvoja balladeja. Sen vuoksi hänen esityksellään oli merkittävä vaikutus semifinaalin dramaturgiaan. Semifinaalissa kuultiin ennen ja jälkeen Paradise Oskarin lukuisia meneviä uptempo-biisejä, joissa monissa oli näyttävä koreografian sisältänyt esitys. Melkein kaikissa esityksissä oli taustalaulajia ja/tai -tanssijoita. Paradise Oskarin esitys loi semifinaalin yleisilmeeseen merkittävän kontrastin. Yhdeksän enemmän tai vähemmän vauhdikkaan ja värikkään esityksen jälkeen lavalla nähtiin pelkistetty ja rauhallinen esitys, jonka keskipisteessä oli ainoastaan paikallaan seisova kitaraa soittava nuori mies. Kontrastia lisäsi ehdottomasti, että Suomi oli arvottu esiintymään Georgian ja Maltan väliin. Nämä maat vastasivat semifinaalinsa vauhdikkaimmista ja meluisimmista kappaleista. Suomi erottui semifinaalissa erinomaisesti joukosta ja esityksen luoma kontrasti vaikutti semifinaaliin draaman kaareen ratkaisevasti, minkä vuoksi katsojille jäi positiivinen mielikuva Suomesta.

Finaalissa Da da dam esiintyi ensimmäisenä. Koska vertailukohtaa aikaisempiin esityksiin ei ollut, finaalissa ei voinut syntyä samanlaista kontrastia kuin semifinaalissa. Finaalin draaman kaari oli väistämättä erilainen, ja esiintymisnumeron vuoksi Suomen dramaturginen merkitys oli huomattavasti vähäisempi kuin semifinaalissa.

Voitaneen todeta, että Da da damin saavuttama kolmas sija semifinaalissa saavutettiin poikkeuksellisen suotuisissa olosuhteissa. Esiintymisnumero ei ollut huono, semifinaalissa ei ollut muita varteenotettavia balladeja kilpailemassa äänistä ja kilpailun dramaturginen kulku palveli Suomea. Finaalin 21. sija saavutettiin taas poikkeuksellisen epäsuotuisissa olosuhteissa. Esiintymisnumero oli huono, eikä dramaturgista kontrastia päässyt syntymään.

Draaman kaarella voitaneen selittää myös muiden tässä kirjoituksessa esitettyjen esimerkkien menestystä. Latvia 2005 on finaalin toiseksi viimeisenä esityksenä kaiken rummutuksen ja meluisten esitysten (finaalissa kilpaili Ruslana-kopioiden lisäksi muun muassa köykäisiä rokkinumeroita à Saksa ja Venäjä, puhumattakaan Bosnian halpahintaisesta Abba-pastissista) jälkeen voinut tuntua katsojasta kuin rauhan satamaan lipumiselta kaikenlaisen mekastuksen jälkeen. Semifinaalissa, jossa kilpaili enemmän balladeja ja esiintymisnumero oli varhaisempi, samanlaista kontrastia ei voinut syntyä. Sama ilmiö voisi selittää hyvin myös Alankomaat 2004 -viisun menestystä semifinaalissa.

Miksi esiintymisnumero loppupuolelta on parempi?

Ääntenjakautumisteoria, draaman kaareen liittyvät selitykset ja esiintymisjärjestykseen liittyvät lainalaisuudet eivät ole toisensa poissulkevia, eivätkä kumoa toisiaan. Näkemykseni mukaan Eurovision laulukilpailuissa optimaalisin tilanne syntyy, kun esitys saa hyvän esiintymisnumeron, kilpailukavalkadin dramaturgia palvelee esitystä eikä kilpailemassa ole paljon saman genren edustajia. Dramaturgia ja ääntenjakautumisteoria eivät kuitenkaan poista sitä faktaa, että kilpailun loppupuolen esiintymisnumeroilta on useammin saavutettu menestystä kuin alkuvaiheesta. Tilastot puhuvat edelleen karua kieltään.

Euroviisuharrastajien keskuudessa esiintymisjärjestyskeskustelut ovat herättäneet ristiriitaisia mielipiteitä. Esiintymisjärjestysteorian kyseenalaistajat vetoavat useimmiten yksittäisiin esimerkkeihin, jotka sotivat teorian yleistä kuvaa vastaan: "kun vuonna 2013 viimeisenä esiintynyt jäi viimeiseksi / vuonna 2009 kaksi viimeisenä esiintynyttä jäivät hännille / vuosina 2003, 2004 ja 2014 voittaja esiintyi finaalin alkupuoliskolla". Esiintymisjärjestysteoriassa ei ole kuitenkaan koskaan väitetty, että myöhäinen esiintymisnumero automaattisesti takaisi hyvän sijoituksen tai aikainen esiintymisnumero ehdottomasti johtaisi huonoon sijoitukseen. Esiintymisjärjestysteoriassa on kyse todennäköisyyksistä. Loppupään esiintymisnumeroilta on helpompi nousta menestykseen, mutta toivotonta tapausta ei auta edes loistava esiintymisnumero. Se, että San Marinon vuoden 2014 viisu Maybe sijoittui finaalissa kolmanneksi viimeiseksi, vaikka se esiintyi toiseksi viimeisenä, ei kumoa kokonaan esiintymisjärjestysteoriaa.

Joidenkin näkemysten mukaan tuntuisi järjettömältä, että esiintymisjärjestys vaikuttaisi äänestäjien mielipiteeseen siitä, mikä esitys olisi heidän mielestään hyvä. Miksi ihminen "vaihtaisi suosikkiaan" esiintymisjärjestyksen takia? Selitys on psykologinen ja aiheesta on tehty runsaasti akateemista tutkimusta. Englanninkielisessä Wikipediassa on artikkeli aiheesta Serial position effect, missä selitetään kansantajuisesti ilmiöön johtavia syitä. Artikkelissa pyritään tarjoamaan selityksiä sille, minkä vuoksi esiintymisjärjestys vaikuttaa ihmisten mieltymyksiin, tai oikeastaan kuvitelmiin omista mieltymyksistään. Psykologisten selitysten mukaan ihmisten mielissä syntyy kognitiivinen harha, jossa varhaisimmat kokemukset muistetaan väärin. Loppupään esitykset ovat paremmin mielessä, koska niistä on kulunut vähemmän aikaa äänestysajan alkaessa, joten alkupäässä vakuuttanut esitys voi helposti "tulla vaihdetuksi" johonkin toiseen samantasoiseen loppupuolella esitettyyn esitykseen. Esiintymisjärjestyksen ja sen aiheuttaman draaman kaaren takia jokin esitys voi vaikuttaa ensinäkemältä paremmalta kuin onkaan. Kaikki euroviisuäänestäjät eivät ole yhtä rationaalisia kuin fanaattiset euroviisuharrastajat, jotka tuntevat kaikki viisut jo etukäteen. Suurin osa äänestäjistä näkee esitykset vain yhden kerran ja äänestää fiiliksen mukaan sellaista esitystä, joka on jättänyt mieleen positiivisen muistojäljen.

Wändi Bruine de Bruin on kirjoittanut jo vuonna 2005 Acta Psychologica -julkaisuun artikkelin Save the last dance for me: Unwanted serial position effects in jury evalutions, jossa Eurovision laulukilpailua on käytetty käytännöllisenä esimerkkiaineistona analysoidessa esiintymisjärjestyksen vaikutuksesta arvosteluun. Mielenkiintoinen kuriositeetti Bruine de Bruinin tutkimuksessa oli, että Euroviisuissa esiintymisjärjestyksen aiheuttamia "harhoja" on ollut havaittavissa jo ennen yleisöäänestykseen siirtymistä, vaikka raadit arvostelivat viisuesityksiä toisenlaisella tavalla antamalla lauluille arvosanoja. Bruine de Bruinin mukaan aina, kun ihminen arvioi sarjassa mitä tahansa suorituksia, viimeiset jättävät positiivisimman mielikuvan. Bruine de Bruinin johtopäätöksessä todetaan muun muassa seuraavaa:

"If possible, judgments of the same candidates should be made in different orders. In competitions that ask performers to make multiple appearances, the first could use a randomized order, the second its reverse, and so on. Similarly, teachers' grades may be fairer if they grade exams by question, using a different random order for each. In the absence of randomization, judgments may be affected by systematic factors that determine order of presentation. Candidates may then use their knowledge of the reported results to their advantage. When scheduling a job interview, for example, they may be better off booking the last slot in the sequence, keeping in mind The Drifters' 1961 hit song 'save the last dance for me.'" (Bruine de Bruin 2005, 258)

Esittelen lopuksi vielä muutamia esimerkkejä hyvin menestyneistä viisuista, joiden voi olettaa hyötyneen hyvästä esiintymisnumerosta. Koska kyse on spekulaatioista ja menneisyyden skenaarioiden jossitteluista, en tietenkään kykene todistamaan mitään. Voin vain yrittää arvioida esiintymisnumeron aiheuttamia vaikutuksia.

Kreikka 2005

Kreikan pahimmat haastajat joutuivat esiintymään alussa.

Nostan esille neljä hyvin menestynyttä viisua, jotka ovat kilpailleet dramaturgisesti hyvin alkupainoitteisissa viisukilpailuissa. Koska Euroviisuissa on useimmiten menestytty loppupään esiintymisnumeroilta, alkupainotteiset kilpailut ovat harvinaisempia. Alkupainotteisella viisukilpailulla tarkoitan sellaista kilpailua, jossa kilpailukavalkadin alkupuoliskolta on noussut useampia menestyjiä kuin jälkipuoliskolta. Menestymisen merkkinä pidettäköön sijoitusta kärkikymmenikössä. Euroviisukilpailuissa kärkikymmenikön enemmistö on tyypillisesti aina esiintynyt loppupuoliskolla.

Vuoden 2005 finaali oli poikkeuksellinen, sillä kuusi kärkikymmenikköön sijoittunutta esitystä kilpailivat alkupuoliskolla eli esiintymisnumeroilla 1–12. Sen lisäksi yksi kärkikymmenikköön sijoittunut laulu esiintyi heti numerolla 13, joten esiintymisnumeroilla 14–24 kilpaili ainoastaan kolme kärkikymmenikköön sijoittunutta laulua.

Vaikka moni alkupuoliskon esitys menestyikin poikkeuksellisen hyvin, kilpailun voittaja oli yksi jälkipuoliskon kilpailijoista. Kreikan Helena Paparizou esitti voittoviisunsa My number one numerolla 19. Kun otetaan huomioon, että Kreikan pahimmat haastajat – toiseksi sijoittunut Maltan Angel ja kolmanneksi sijoittunut Romanian Let my try – kilpailivat esiintymisnumeroilla 3 ja 4, ei voida sulkea pois mahdollisuutta esiintymisjärjestyksen tarjoamasta edusta Kreikalle. Romania oli kaksi iltaa aikaisemmin voittanut semifinaalin Kreikan voittopisteitä suuremmalla pistemäärällä. Romania menetti finaalissa semifinaalitulokseensa nähden 77 pistettä – ei varmaan tarvitse mainita, että semifinaalissa Romanialla oli selvästi parempi esiintymisnumero... Myös finaalin dramaturgia palveli Kreikkaa. Kreikan My number one oli loppupuoliskolla ainoa varteenotettava ja selkeä pop-kappale, joten se erottui joukosta edukseen, minkä myötä sen oli helppo haalia itselleen puhelinääniä.

Portugali 2008

Vielä yksi finalisti on selviämättä...

Vuoden 2008 Eurovision laulukilpailun toinen semifinaali oli poikkeuksellisen alkupainoitteinen. Kuudesta ensimmäisenä esitetystä esityksestä peräti viisi äänestettiin jatkoon. Kun finaaliin äänestettyjen maiden nimiä julkistettiin, ennen viimeisen maan julkistamista oli tulostaulukossa havaittavissa poikkeuksellisen ainutlaatuinen tilanne: viideltä viimeiseltä esiintymisnumerolta yksikään esitys ei ollut päässyt vielä jatkoon.

... ja sehän oli tietenkin viimeisenä esiintynyt Portugali.

Viimeisen finaalipaikan vei Portugali, joka esiintyi semifinaalissa viimeisenä. Tässä torstain semifinaalissa Portugalin edustaja Vânia Fernandes ja laulunsa Senhora do mar pärjäsi erinomaisesti, sillä se sijoittui peräti toiseksi komealla 120 pisteen saaliilla (pistekeskiarvo 5,45). Finaalissa Portugali sai esiintymisnumeron 13 ja samalla sen menestys romahti. Finaalin sijoitus oli 13. ja pistemäärä 69 (pistekeskiarvo 1,6). Ja oikeastaan romahdus oli vieläkin suurempi, sillä finaalissa Portugalin pisteistä valtaosa tuli Länsi-Euroopan maista, joissa asuu merkittävä määrä portugalilaisia siirtolaisia ja jotka ovat antaneet myös Portugalin heikosti menestyneille viisuille korkeita pisteitä. Ensimmäisen semifinaalin kärkikolmikko sijoittui finaalissa sijoille 1, 3 ja 4, kun taas toisen semifinaalin kakkonen romahti sijalle 13 ja olisi ilman portugalilaisia siirtolaisia romahtanut vielä alemmas. Koska ihmisillä on taipumus äänestää helpommin lopussa esitettäviä kappaleita, torstain semfinaalissa Portugali ainoana loppupään puhelinäänestysystävällisenä lauluna kahmi helposti suuren määrän pisteitä.

Azerbaidžan 2011

Myös vuoden 2011 finaali oli sangen alkupainoitteinen. Kärkikymmenikköön yltäneistä lauluista kuusi esiintyi alkupuoliskolla esiintymisnumeroilla 1–12. Esiintymisnumeron 16 jälkeen esitetyistä viisuista vain kolme ylsi kärkikymmenikköön. Vuoden 2011 finaalissa toistui vuoden 2005 finaalin asetelma: yksi harvoista loppupuolen selkeistä varteenotettavista potentiaalisista radioystävällisistä pop-kappaleista vei voiton. Azerbaidžanin voittoviisu Running scared esiintyi numerolla 19. Vielä omassa semifinaalissaan Azerbaidžan oli hävinnyt Kreikan viisulle Watch my dance. Finaalissa Kreikka esiintyi jo yhdeksäntenä, kun taas Azerbaidžanilla oli Kreikkaa huomattavasti suotuisampi esiintymisnumero. Vuoden 2011 finaalin esiintymisjärjestys auttoi myös illan viimeistä rauhallista laulua eli Ukrainan viisua Angel. Ukraina oli semifinaalissaan esiintynyt kuudentena ja sijoittunut kuudenneksi. Finaalissa se esiintyi kolmanneksi viimeisenä esiintymisnumerolla 23 ja sijoittui peräti neljänneksi ollen toiseksi menestynein oman semifinaalinsa kilpailijoista.

Ruotsi 2015 vs. Italia 2015

Ruotsi ei viime vuoden finaalissa voittanut yleisöääniä...

Vuoden 2015 Eurovision laulukilpailun finaali on ollut ensimmäinen, jolloin puhelinäänestyksen ykkönen ei voittanut kilpailua. Jos tulos olisi ratkaistu ainoastaan yleisöäänillä, viisut voittaneen Ruotsin Måns Zelmerlöwin Heroes olisi sijoittunut vasta kolmanneksi 279 pisteellä. Yleisöäänestyksen ylivoimainen ykkönen oli Italian Il Volon Grande amore, joka olisi saavuttanut 366 pistettä. Italia jäi kuitenkin varsinaisissa tuloksissa vasta kolmanneksi. Monet euroviisufanit olivat raivoissaan, kun niin ylivoimaiselta yleisönsuosikilta ryöstettiin euroviisuvoitto.

...mutta Italialla oli huomattavasti parempi esiintymisnumero.

Nyt kun tiedostetaan, että esiintymisjärjestys vaikuttaa tuloksiin enemmän tai vähemmän, olisi kenties syytä pohtia asetelmaa tästäkin näkökulmasta. Ruotsi esiintyi finaalin alkupuoliskolla esiintymisnumerolla 10. Italia esiintyi finaalin viimeisenä esiintymisnumerolla 27. Vuoden 2015 finaali oli jälleen hyvinkin alkupainoitteinen. Varsinaisissa tuloksissa peräti seitsemän kärkikymmenikköön yltänyttä laulua esiintyivät alkupuoliskolla esiintymisnumeroilla 1–13. Myös yleisöäänestyksen kärkikymmeniköstä kuusi esiintyi alkupuoliskolla. Finaalin jälkipuolisko oli vahvasti balladivoittoinen. Ääntenhajautumisteoria päti viime vuoden finaalin osalta hyvin, sillä suurin osa balladeista jäi jäännöspisteille ja miltei kaikki vauhdikkaammat kappaleet menestyivät äänestyksessä hyvin. Mutta koska äänestäjillä on taipumusta suosia esityksiä loppupään esiintymisnumeroilta, jälkipuoliskon kaksi potentiaalisinta ehdokasta olivat todellisia pisterohmuja: numeroilla 25 ja 27 esiintyneet Venäjä ja Italia sijoittuivat varsinaisissa tuloksissa sijoille kaksi ja kolme, yleisöäänestyksessä ne olivat ykkönen ja kakkonen. Finaalin dramaturgia palveli Italiaa erinomaisesti, kun pitkän ja uuvuttavan balladisuon päätteeksi lavan valtasivat komeaääniset tenorit mahtipontisella canzone-poperallaan. Italian esityksellä oli illan viimeisenä esityksenä tehokas vaikutus. Se oli kuin keidas pitkän kuivan kauden jälkeen.

Mutta kuinka olisikaan käynyt, jos Italia ja Ruotsi olisivatkin esiintyneet toistensa esiintymisnumeroilla. Olisiko Italian tenho ollut yhtä vaikuttava, jos se olisi joutunut esiintymään muiden menestysviisujen joukossa alkupuoliskolla? Olisiko Månsin Heroes voinut synnyttää suuremman "vau-efektin" jos se olisikin esitetty illan viimeisenä pitkän balladisuon jälkeen. Olisiko Heroes voinut ajaa finaalin draaman kaaressa saman asian kuin Grande amore?

Euroviisufanit olivat käärmeissään, kun ylivoimaiselta yleisön suosikilta vietiin voitto, mutta kritiikeissä kukaan ei ottanut huomioon esiintymisjärjestyksen tarjoamaa etulyöntiasemaa Italialle. En tietenkään missään nimessä voi väittää, etteikö Grande amore olisi voinut voittaa yleisöäänestystä miltä tahansa esiintymisnumerolta, mutta relevanttina kysymyksenä voitaisiin esittää olisiko voitto yleisöäänestyksessä ollut niin ylivoimainen toisenlaisilla esiintymisnumeroilla. Esiintymisjärjestys vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. Jos toisenlaisilla esiintymisnumeroilla Italian sijoitus olisi ollut useampien maiden puhelinäänestyksissä yhtä sijoitusta heikompi ja Ruotsin sijoitus taas vastaavasti yhtä sijoitusta korkeampi, Italian ja Ruotsin välinen ero pistemäärissä ei olisi ollut enää niin suuri, minkä seurauksena voiton "vieminen" yleisösuosikki-Italialta ei ehkä olisi tuntunut niin suurelta oikeusmurhalta.

Varhaisempi viisuhistoria

Wändi Bruine de Bruinin tutkimuksen mielenkiintoisimpia johtopäätöksiä oli näkemys siitä, että esiintymisjärjestyksen aiheuttamia lieveilmiöitä olisi esiintynyt Eurovision laulukilpailuissa myös ennen vuotta 1998, jolloin siirryttiin yleisöäänestykseen. Se pistää miettimään, kuinka paljon esiintymisjärjestykseen liittyvät teoriat ovat vaikuttaneet menneiden vuosikymmenien viisutuloksiin.

Mieleen juolahtaa esimerkiksi vuosi 1997, jolloin Eurovision laulukilpailun voitti täysin ylivoimaisesti Iso-Britannian edustaja Katrina and the Waves laululla Love shine a light, joka saavutti siihen mennessä kaikkien aikojen suurimman pistemäärän (227 pistettä) ja suurimman piste-eron toiseksi sijoittuneeseen nähden (70 pistettä). Britannia esiintyi numerolla 24 eli toiseksi viimeisenä. Olisiko mahtipontisella ja energisellä voimalaululla ollut samanlaista tenhoa, jos se olisi esiintynyt tässä kavalkadissa aikaisemmalla esiintymisnumerolla? Jälleen kerran on korostettava, että en väitä Katrina and the Wavesin voittaneen ainoastaan esiintymisnumeronsa vuoksi, mutta olisiko voitto ollut yhtä ylivoimainen toisenlaisella esiintymisjärjestyksellä?

Selittäisivätkö esiintymisjärjestykseen liittyvät teoriat Rock me
-viisun käsittämättömänä pidetyn voiton 1989?

Euroviisufanien keskusteluissa esiintyy usein näkemys, jonka mukaan 1980-luvun kummallisimpina viisuvoittajina pidetään vuosien 1989 (Jugoslavian Rock me) ja 1983 (Luxemburgin Si la vie est cadeau) voittajia – jälkimmäisen kohdalla ihmetystä herättää lähinnä, kuinka se onnistui päihittämään sijoille 2–4 sijoittuneet laulut, jotka nousivat kilpailun jälkeen huomattavasti suuremmiksi menestyksiksi. Molempia näitä "kummeksuttuja" voittajia yhdistää esiintyminen viimeisellä esiintymisnumerolla. Vuoden 1983 euroviisufinaali oli yleisilmeltään hyvin vauhdikas ja kilpailussa kuultiin useampia 80-luvun Euroviisuille tyypillisiä renkutuksia. Viimeisellä esiintymisnumerolla hienosti esitetty vahva balladi on erottunut joukosta edukseen, minkä vuoksi se on saattanut ensikuulemalta vaikuttaa paremmalta kuin onkaan. Vastaavasti vuoden 1989 euroviisufinaalia dominoivat balladit ja rauhalliset laulut. Viimeisellä esiintymisnumerolla esitetty tehokas ja tarttuva renkutus on erottunut joukosta, minkä vuoksi se on saattanut kilpailukavalkadin päätteeksi kuulostaa paremmalta kuin onkaan.

Entäpä niin ikään viimeiseltä esiintymisnumerolta voittoon ponnistanut vuoden 1982 voittaja Ein bißchen Frieden, joka varmasti erottui edukseen kaikkien kasarirenkutusten jälkeen. Olisiko esitys ollut yhtä tehokas ja voitto yhtä ylivoimainen, mikäli esiintymisjärjestys olisi ollut toisenlainen. Tai Johnny Loganin What's another year -voittaja vuodelta 1980. Esiintymisnumero oli kolmanneksi viimeinen, eikä kyseisen vuoden viisuissa ollut juurikaan kilpailua balladeista. What's another year on tyypillinen esimerkki viisuvoittajasta, jonka kohdalla kaikki kolme tässä kirjoituksessa esitettyä ilmiötä toteutuivat: esiintymisnumero oli loistava, genressä ei ollut kilpailua ja viisu erottui kilpailun draaman kaaressa erinomaisesti.

Lopuksi

"Hyvä laulu voittaa esiintymisnumerolla kuin esiintymisnumerolla" on kliseinen fraasi, jota euroviisufanit hokevat mielellään. Samaa hokivat muutama vuosi sitten myös ruotsalaiset tuottajat niille euroviisufaneille, jotka olivat pettyneitä Eurovision laulukilpailuissa vuonna 2013 tapahtuneeseen muutokseen, minkä seurauksena esiintymisjärjestystä ei enää arvota, vaan kilpailun tuottaja päättää sen. Fraasi voi toki pitää paikkansa. Silti ei ole mitään perusteltuja syitä väittää, etteikö esiintymisnumerolla olisi minkäänlaisia vaikutuksia Euroviisuissa menestymiseen. Mikäli viisuvoittaja esiintyy hyvällä esiintymisnumerolla lopussa ja sen pahimmat haastajat ovat kilpailleet alkuvaiheessa, jää tuloksiin aina spekuloinnin mahdollisuus. Esiintymisjärjestys saattaa vaikuttaa myös muihin merkittäviin sijoituksiin, esimerkiksi jos semifinaalissa on kaksi tasavahvaa esitystä, joista myöhemmin esiintynyt äänestetään jatkoon finaaliin ja varhaisemmin esiintynyt karsiutuu.

Lähteet

Bruine de Bruin, Wändi (2005) "Save the last dance for me: Unwanted serial position effects in jury evaluations". Acta Psychologica 118, 245–260.

Euroviisujen äänestys muuttuu – ajatuksia, kommentteja, ruusuja ja risuja

Eurovision laulukilpailuihin tehdään tänä vuonna yksi kilpailun historian suurimmista muutoksista, kun äänestys mullistetaan uudenlaiseksi. Euroviisujen äänestyksessä on ollut vuodesta 1975 lähtien käytössä kaikille tuttu 12 pisteen järjestelmä, josta on tullut yksi viisujen merkittävimmistä ominaispiirteistä. Jo neljänkymmenen vuoden ajan jokainen äänestävä maa on antanut viisuäänestyksessä pisteitä kymmenelle parhaiten maakohtaisessa äänestyksessä sijoittuneelle esitykselle. Parhaiten menestynyt saa äänestävältä maalta 12 pistettä, toiseksi paras 10 pistettä, kolmanneksi paras 8 pistettä ja niin edelleen aina siihen asti, että kymmenenneksi menestynein saa vielä yhden pisteen.

Vuoden 2009 euroviisufinaalista lähtien musiikin asiantuntijoista kootut raadit ovat osallistuneet äänestykseen yleisöäänestyksen rinnalla. Jokaisessa osallistujamaassa on järjestetty puhelinäänestys ja jokaisessa maassa on myös istunut viisihenkinen raati, joka on arvioinut esityksiä. Maakohtaiset pisteet ovat koostuneet yhdistämällä yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen tulokset. Vuosien 2009–2015 aikana Euroviisuissa on ehditty käyttää useampiakin erilaisia kahden äänestyskomponentin yhdistämistapoja. Näistä yhdistämistavoista ja niiden ongelmallisista seurauksista kirjoitin tässä blogissa viime keväänä. Pahimmassa tapauksessa on saattanut käydä niin, että jossain maassa raati on jyrännyt yleisöäänestyksen ylivoimaisen suosikin niin pahasti, ettei se ole saanut lopulta kyseiseltä maalta yhtäkään pistettä. Euroviisuissa annettavat pisteet ovat saattaneet olla todellisia kompromissituloksia, joissa korkeimmat pisteet ovat saaneet sellaiset esitykset, jotka ovat miellyttäneet tasaisesti sekä yleisöä että raateja.

Tänä keväänä Tukholman Eurovision laulukilpailuissa äänestys järjestetään aivan uudella tavalla. Tästä vuodesta lähtien jokainen äänestävä maa tulee antamaan kahdet eri pisteet, sillä jokaisesta maasta annetaan sekä raatiäänestyksen että yleisöäänestyksen perusteella omat erilliset pisteensä, joita ei yhdistetä millään tavalla. Molemmat äänestävät tahot antavat pisteitä edelleen kymmenelle parhaalle perinteisin euroviisupistein. Eli tulevana keväänä esimerkiksi Suomen raati antaa kymmenelle parhaalle katsomalleen esitykselle euroviisupisteet 1–8, 10 ja 12, ja yhtä lailla Suomen puhelinäänestyksessä kymmenen eniten ääniä saanutta esitystä tulevat saamaan pisteitä perinteisellä euroviisuskaalalla 1–8, 10 ja 12. Kun aikaisempina vuosina jokaisella äänestävällä maalla on ollut viisuäänestyksessä 58 pisteen potti (58 = 12 + 10 + 8 + 7 + 6 + 5 + 4 + 3 + 2 + 1), vastaisuudessa jokaisella äänestävällä maalla on annettavaan 2 x 58 pistettä eli 116 pistettä.

Uuden järjestelmän seurauksensa pistemäärät tulevat luonnollisesti kasvamaan. Jos uusi järjestelmä olisi ollut käytössä viime vuonna, Ruotsin Måns Zelmerlöw olisi voittanut 642 pisteellä, Italian Il Volo olisi tullut toiseksi 550 pisteellä ja Venäjän Polina Gagarina kolmanneksi 533 pisteellä. Alexander Rybakin saavuttama kaikkien aikojen suurin pistemäärä (387 pistettä) päihitettäneen tänä keväänä mennen tullen. Suomalaisten euroviisuharrastajien keskustelufoorumilla Viisukuppilassa aktiiviset fanit ovat laskeneet millainen viimevuotisen finaalin tulos olisi ollut kokonaisuudessaan uudella äänestysjärjestelmällä. Kansainvälisillä euroviisusivustoilla on laskettu kuinka erilaisia menneiden viisukilpailujen tulokset olisivat olleet, mikäli käytössä olisi ollut uusi äänestysjärjestelmä.

Käytännössä uusi äänestys tullaan toteuttamaan seuraavalla tavalla: Finaalilähetyksessä tullaan esitysten ja yleisöäänestyksen äänestysajan päättymisen jälkeen näkemään perinteinen pisteidenlasku, mutta vain raatiäänestyksen osalta. Pisteidenlaskun perusteella saadaan selville siis vain ja ainoastaan raatien tulos. Kun raatien pisteidenlasku on suoritettu, kilpailun juontajat ilmoittavat puhelinäänestyksen kokonaistuloksen kertomalla jokaisen kilpailuesityksen saavuttaman puhelinäänestyspistemäärän pienimmästä suurimpaan. Maakohtaisia puhelinäänestyspisteitä ei siis suorassa lähetyksessä tulla erittelemään. Semifinaalilähetyksissä ilmoitetaan perinteiseen tapaan vain kymmenen jatkoonpäässyttä maata.

Euroviisujen finaalilähetyksen rakenne tulee muistuttamaan Ruotsin Melodifestivalenin loppukilpailua. Melodifestivalenin finaalissa äänestys on suoritettu jo vuosikausia siten, että aluksi erinäiset raadit ilmoittavat pisteensä ja lopuksi kilpailun juontaja ilmoittaa yleisöäänestyksen perusteella määritellyt pisteet, jotka voivat kääntää tuloksen aivan päälaelleen. Ohessa esimerkkinä vuoden 2013 Melodifestivalenin finaalin yleisöäänestyksen julkistaminen. Eurovision laulukilpailun finaalilähetyksen viimeiset vaiheet tulevat jatkossa noudattamaan samankaltaista käytäntöä.

Mainittakoon varmuuden vuoksi, että ylläolevan videon on vain tarkoitus näyttää esimerkkiä siitä, millainen ohjelmanumero viisufinaaliin saadaan raatien pisteidenlaskun jälkeen. Kansainvälisissä Euroviisuissa yleisöäänestyksen pisteitä ei luonnollisestikaan muodosteta samalla tavalla kuin Melodifestivalenissa, jossa esitysten saavuttama pistemäärä vastaa niiden saavuttamaa ääniosuutta koko äänestyspotista. Eurovision laulukilpailuissa yleisöäänestyksen pisteet saadaan selville ynnäämällä jokaisen äänestävän maan puhelinäänestyksen perusteella määritellyt euroviisupisteet. Viisuesitysten puhelinäänestyksen perusteella saadut pistepotit tullaan ilmoittamaan pienimmästä suurimpaan. Eli jos tämä äänestyskäytäntö olisi ollut voimassa esimerkiksi vuonna 2006 (jolloin viisutulos ratkaistiin oikeasti pelkästään puhelinäänestyksen perusteella) ensimmäisenä olisi ilmoitettu vähiten pisteitä saaneen Maltan pistesaalis (1 piste), sitten Israelin (4 pistettä), Ranskan (5 pistettä) ja niin edelleen aina huipentuen puhelinäänestyksen ykköseen eli Suomen saavuttamaan 292 pisteeseen.

Jos kaikki edellä kirjoittamani vaikuttaa sekavalta heprealta, suosittelen katsomaan tämän Euroopan yleisradioliitto EBU:n virallisen videon, jossa selitetään reilussa minuutissa sangen ytimekkäästi, kuinka äänestys tullaan Euroviisuissa vastaisuudessa toteuttamaan.

Uudistusta on perusteltu ennen kaikkea televisiodramaturgisilla syillä. 2010-luvulla kilpailu televisio-ohjelmien katsojista on kovaa, joten myös Eurovision laulukilpailun kaltaisen perinteisen mammuttimaisen monumentin on houkuteltava katsojia. Euroviisujen pisteidenlasku ei kenties enää 2010-luvulla ole vastannut käsitystä hyvästä televisioviihteestä. Etenkin sen jälkeen, kun semifinaalilähetykset otettiin käyttöön vuonna 2004, finaalin pisteidenlasku on muuttunut melko pitkäkestoiseksi, koska kaikki osallistuvat maat – myös finaalista karsiutuneet – saavat äänestää. Yli 40 maata antavat pisteensä, mutta voittaja voi olla selvillä jo kymmenen ensimmäisen maan äänestysvuoron jälkeen, ja silti pisteidenlaskusta vielä suurin osa on edessä. Esimerkiksi sellaisina vuosina, jolloin voittaja on ollut selkeän ylivoimainen (kuten esim. 2009 Alexander Rybak tai 2012 Loreen) pisteidenlaskussa ei ole voinut tapahtua suuria käänteitä ja yllätyksiä. Pisteidenlasku ei ole ollut vuosikymmeniin enää dramaturgisesti kovinkaan jännittävä. Silloin kun Euroviisuissa kilpaili vain parisenkymmentä maata, nähtiin vielä jännittäviäkin trillereitä, kuten vuonna 1988, jolloin Céline Dion päihitti yllättäen viimeisellä äänestyskierroksella yhdellä pisteellä ennakkosuosikki Scott Fitzgeraldin – puhumattakaan vuodesta 1991, jolloin viimeinen äänestyskierros päätyi kärkikaksikon tasapeliin. Uudella äänestystavalla pyritään pitämään huolta siitä, että euroviisulähetyksessä säilyy jännitys aivan lähetyksen loppuun asti. Vasta kun viimeinenkin puhelinäänestystulos on ilmoitettu, voidaan olla täysin varmoja voittajasta ja lähetys saa todellisen loppukliimaksinsa.

EBU on julkaissut videon, jossa ruotsalaiset tuottajat perustelevat uutta äänestysjärjestelmää nimenomaan sillä, että se lisää jännitystä viisulähetykseen ja pitää katsojat otteessaan loppuun asti.

Äänestystavan muutos ja pitkäikäiseen traditioon kajoaminen voi vaikuttaa radikaalilta teolta. 12 pisteen äänestysjärjestelmä on ollut yksi Euroviisujen merkittävimpiä kulmakiviä jo 40 vuoden ajan. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet Eurovision laulukilpailuissa ennenkin – Euroviisuissa on luovuttu kielisäännöstä ja orkesterista – mutta äänestys on pysynyt miltei samanlaisena ohjelmanumerona kaikki nämä vuodet. Pohdin kirjoituksen loppuosassa uuden äänestystavan vaikutuksia ja seurauksia. Näkemykseni mukaan uudessa äänestysjärjestelmässä on enemmän hyviä kuin huonoja puolia, ja pyrin näitä näkemyksiäni perustelemaan.

Äänestysprosessi muuttuu läpinäkyvämmäksi ja avoimemmaksi. Suurimmalla osalla euroviisukatsojista ei liene minkäänlaista käsitystä, miten eri maiden viisupisteet muodostuvat. Kilpailun juontajat ovat maininneet kyllä silloin tällöin kansalliset raadit, joiden kerrotaan määrittävän 50 % annetuista pisteistä, mutta missään ei ole selitetty näkyvästi, kuinka esimerkiksi yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen tulokset yhdistetään. EBU on myöhemmin julkistanut esimerkiksi Eurovision laulukilpailun virallisilla internetsivuilla eriteltyjä tuloksia, mutta ne taitavat kiinnostaa lähinnä todellisia euroviisufaneja. Mahtaakohan ketkään muut kuin kaikkein fanaattisimmat viisuharrastajat tietää, että viime vuonna Euroviisut olisi voittanut Italian Il Volo laulullaan Grande amore, jos puhelinäänestäjät olisivat saaneet päättää tuloksen yksin.

Uudessa järjestelmässä äänestysprosessi muuttuu kertaheitolla huomattavasti avoimemmaksi. Kun raatien ja puhelinäänestysten tulos julkistetaan erikseen, jokainen katsoja tiedostaa, että Euroviisujen tulokseen vaikuttaa kaksi eri äänestystahoa. Raatien ja yleisöäänestysten väliset eroavaisuudet selviävät kaikille katsojille. Jos uusi järjestelmä olisi ollut käytössä jo viime vuonna, televisiokatsojat olisivat havainneet, että Italian Il Volo olisi saanut katsojilta eniten pisteitä. Euroviisulähetykseen saadaan kutkuttavia hetkiä, kun yleisö nostaakin kärkisijoille jonkun raatien täysin dissaaman laulun. Esimerkkinä voisi mainita Puolan edustajan vuodelta 2014 Donatanin & Cleon My Słowianie, joka oli sijoittunut raatiäänestyksessä sijalle 23 mutta puhelinäänestyksessä peräti viidenneksi. (Lopullisissa tuloksissa sijoitus oli 14.) Jos uusi järjestelmä olisi ollut käytössä vuonna 2014, kaikki viisukatsojat olisivat havainneet, kuinka tosikkomaisesti raadit suhtautuivat humoristiseen esitykseen, joka oli kuitenkin kelvannut kansalle erinomaisesti.

Raatien ja yleisöäänestyksen suhde muuttuu tasapainoisemmaksi. Euroviisujen äänestyksen mainospuheissa on kuultu korulauseita, kuinka yleisöllä ja raadeilla on molemmilla täysin yhtä paljon valtaa, koska molemmat tahot saavat päättää tuloksista 50 prosenttia. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi vuosina 2013–2015 käytössä ollut raati- ja yleisöäänten yhdistämistapa antoi enemmän valtaa raadeille, koska raadeilla oli mahdollisuus negatiivisen äänestämiseen. Raadit olisivat voineet halutessaan taktikoida kaikille oletetuille kansansuosikeille niin huonon sijoituksen, ettei edes puhelinäänien vyöry olisi mahdollistanut niille korkeita pisteitä. Uudessa järjestelmässä raadit eivät voi enää yhtä perusteellisesti torpata vihaamiansa esityksiä, joista kansa kuitenkin pitää. Raatien pisteidenlaskussa sellaiset esitykset eivät luonnollisesti pärjää, mutta yleisöäänestyksessä kansansuosio realisoituu suureksi pistemääräksi. Kuten esimerkiksi ESCBubblen artikkelissa mainittiin, edellä mainittu Puola 2014 olisi sijoittunut uudella järjestelmällä kahdeksanneksi, kun vanhalla äänten yhdistämistavalla se päätyi sijalle 14. Uudella äänestysmenetelmällä Puolan sijoitus olisi ollut huomattavasti lähempänä yleisöäänestyksen sijoitusta (5. sija), kun taas vanhalla menetelmällä raatien dissaus pudotti sitä tulostaululla melkein kymmenen pykälää puhelinäänestysijoitukseen verrattuna. Uudessa järjestelmässä raatien ja yleisön äänestystulokset ovat enemmän tasa-arvoisessa asemassa, koska molemmat antavat yhtä paljon pisteitä.

Kansa saa kuitenkin sanoa viimeisen sanan. Ja niin pitääkin. Euroviisufanit tuntuvat olevan nyreissään erityisesti siitä, että raatiäänestyksen osalta finaalilähetyksessä nähdään perusteellinen pisteidenlasku mutta maakohtaisia puhelinäänestystuloksia ei näytetä. Viisufinaalin lähetyksessä ei saada siis selville, mitkä esitykset ovat olleet missäkin maassa puhelinäänestäjien suosiossa. Eritellyt tulokset tullaan kuitenkin julkaisemaan välittömästi finaalilähetyksen jälkeen Eurovision laulukilpailujen virallisilla internetsivuilla. Viisufanit ovat arvosteluissaan hämmästelleet, että ovatko maakohtaiset raatipisteet tuottajien mielestä jotenkin tärkeämpiä, koska ne esitellään kaikille viisukatsojille, toisin kuin maakohtaiset puhelinäänet. Monet kritisoijat ovat esittäneet, että äänestys pitäisi toteuttaa juuri toisin päin, eli yleisöäänestyksen perusteella annettujen pisteiden pitäisi näkyä ruudulla ja raatien tulos voitaisiin ilmaista könttäsummina.

No, rehellisesti sanottuna, minun mielestäni ei ole kovinkaan kiinnostavaa antavatko norjalaiset puhelinäänestäjät 8 pistettä tällä kertaa Tanskalle, Ruotsille vai Islannille. Yhtä vähän kiinnostavaa on se, meneekö Kroatian puhelinäänestäjien 10 pistettä Bosnia-Hertsegovinalle vai Serbialle. Vielä vähemmän kiinnostaa meneekö Armenian täydet pisteet Venäjälle, Georgialle vai Ukrainalle. Puhumattakaan siitä, kummat aktivoituivat enemmän Ranskan puhelinäänestyksessä: armenialaiset vai portugalilaiset siirtolaiset. Silloin kun Eurovision laulukilpailun tulokset ratkaistiin pelkästään yleisöäänestyksellä, äänestys sai pahimmillaan äärimmäisen farssimaisia piirteitä, kun korkeimmat pisteet menivät poikkeuksetta joko naapurimaille tai suurten siirtolaisryhmien lähtömaille. Raatiäänestyspisteiden hyvä puoli on siinä, että ne eivät ole läheskään niin ennalta-arvattavia kuin puhelinäänestyksen perusteella annetut pisteet. Jos raadit äänestävät aidosti musiikillisin perustein, pisteet voivat mennä hyvin ennustamattomalla tavalla, mikä lisää entisestään viisulähetyksen jännitystä.

Lisäksi on mielestäni täysin päivänselvää, että yleisöäänten julkistamisen pitää ehdottomasti tapahtua vasta raatipisteiden jälkeen, koska tällä tavalla kansa pääsee kuitenkin sanomaan sen viimeisen sanan. Jos raadit äänestävät täysin käsittämättömästi, yleisöäänestyksen julkistaminen oikaisee tulosta enemmän siihen suuntaan, mihin televisiokatsojat ovat sen halunneet. Kuvitellaanpa, että uusi äänestysjärjestelmä toteutettaisiinkin käytännössä päinvastaisella tavalla. Kuinka psykologinen katastrofi olisikaan, jos jokin laulu menestyisi aluksi yleisöäänestyksen pisteidenlaskussa erinomaisen hyvin, mutta sitten lähetyksen lopussa tulisikin jokin elitistinen raatitulos, jonka takia esityksen sijoitus putoaa tulostaululla useita pykäliä. Siitä tulisi monelle vain paha mieli. On ehdottomasti järkevämpää, että äänestys järjestetään tässä järjestyksessä: ensin elitististen raatien tulokset, jotka kansa voi kuitenkin kääntää edes hieman haluamaansa suuntaan. Toki yleisön pisteet voivat romahduttaa pahasti myös jonkun raatien suosiman esityksen sijoituksen, mutta siinä tapauksessa mielipaha on kuitenkin vähäisempää, kun voidaan kuitenkin aina vedota siihen, että edes asiantuntijat arvostivat.

Joku voisi ehdottaa, että mikäli on tärkeintä saada julkistettua yleisöäänet vasta raatiäänestyksen jälkeen, niin raadin pisteet julkaistaisiinkin heti alussa könttäsummina, minkä jälkeen alkaisi perinteinen maakohtainen pisteidenlasku yleisöäänestysten tulosten perusteella. Tämä ei kuitenkaan ainakaan omasta mielestäni kuulosta dramaturgisesti kovinkaan järkevältä ratkaisulta, koska silloin heti alussa selviäisi niin paljon tietoa, minkä jälkeen pisteidenlasku ei olisi enää kovinkaan jännittävä, vaikka joitakin suuria muutoksia saattaisikin tapahtua. Raatiäänestyksen jumbo nyt tuskin voisi mitenkään voittaa viisuja. Hyvin kömpelönä rinnastuksena voisin esittää, että mäkihypyssä tämä käytäntö olisi sellainen, missä tuomarit antaisivat ihan ensimmäisenä tyylipisteet, ja vasta niiden jälkeen jäätäisiin odottamaan, kuinka pitkälle hyppy kantaa.

Pienikin kannatus alkaa näkyä tulostaululla. Viime vuoden euroviisufinaalissa kaksi esitystä (Itävalta ja Saksa) jäivät kokonaan pisteittä. Kun pistemäärät tulevat suurenemaan, on entistä epätodennäköisempää, että yksikään viisu jäisi enää nollille. Itävallan edustaja The Makemakesin I am yours olisi saanut pelkällä raatiäänestyksellä peräti 40 pistettä, mutta sen olematon suosio yleisöäänissä jätti esityksen lopullisissa tuloksissa nollille. Uudessa järjestelmässä pienikin kannatus tulee näkymään tulostaululla.

Vanha pistejärjestelmä lienee muutenkin tullut tiensä päähän. Perinteinen 12 pisteen järjestelmä on lanseerattu Euroviisuihin aikana, jolloin kilpailu oli hyvin erilainen kuin nykyään. Vuonna 1975 kilpailuun osallistui vain 19 maata – mikä sekin oli siihen mennessä osallistujamaiden ennätys. Kun jokainen maa antoi 12 pisteen järjestelmässä pisteitä kymmenelle parhaalle esitykselle, se tarkoitti sitä, että jokaisella äänestyskierroksella yli puolet illan esityksistä saivat pisteitä. Viime vuoden euroviisufinaalissa kilpaili 27 esitystä. Kun pisteitä annettiin edelleen vain kymmenelle parhaalle, peräti 17 esitystä – eli selkeä enemmistö – jäi jokaisella äänestyskierroksella pisteittä. Perinteinen 12 pisteen järjestelmä ei enää nykyisissä Euroviisuissa aja samaa asiaa kuin neljäkymmentä vuotta sitten. Kun uudessa järjestelmässä pisteitä jaetaan kaksinkertainen määrä, useampi esitys päässee pisteille. Jonkinlaisen muutoksen viisuäänestys olisi joka tapauksessa tarvinnut, jotta äänestys muuttuisi järkevämmäksi ja nykyajan olosuhteisiin paremmin soveltuviksi.

12 pisteen järjestelmä on muodostunut vuosikymmenien saatossa yhdeksi Euroviisujen merkittävimmäksi ominaispiirteeksi. Kaikki assosioivat "douze pointsin" välittömästi Euroviisuihin. Sen vuoksi on kuitenkin hienoa, että käytännöstä ei olla luopumassa täysin kokonaan. Raatien maakohtaisessa pisteidenlaskussa tullaan edelleen jakamaan perinteiset euroviisupisteet huipentuen 12 pisteeseen ja puhelinäänestyksen lopullinen tulos koostuu edelleen maakohtaisesti annetuista perinteisistä euroviisupisteistä.

Viisupisteiden skaala tulee muuttumaan huomattavasti, mutta sellaista on tapahtunut Euroviisujen historiassa aikaisemminkin äänestystapojen muuttuessa. Vuonna 1969 Euroviisut voitettiin 18 äänellä, mutta vuonna 1971 vähiten pisteitä saanut esitys sai 52 pistettä. Vuonna 1974 ABBA voitti Eurovision laulukilpailun 24 äänellä, mutta seuraavana vuonna kolme esitystä keräsivät yli 100 pistettä. Semifinaalien aikakautena parhaiten menestyneet viisujen ylittivät säännöllisesti 200 pisteen rajan ja tähän päivään mennessä neljä viisukappaletta ovat ylittäneet 300 pisteen haamurajan.

Molempien äänestyskomponenttien lieveilmiöt näkyvät selvemmin tuloksissa.  Kun yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen tulokset eivät voi enää maakohtaisessa äänestyksessä kumota toisiaan, molempien äänestystahojen lieveilmiöt alkavat taas entistä selvemmin vaikuttaa tuloksiin. Raadit saattoivat entisessä järjestelmässä torpata kansansuosikin menestyksen antamalla sille huonot pisteet. Mutta yhtä lailla raatien omat perversiot eivät voineet nousta pisteille, mikäli niiden kannatus yleisöäänestyksen keskuudessa oli olematonta. Uudessa järjestelmässä yleisöäänestyksessä rehottava siirtolaisäänestys voi taas alkaa näkyä pistetaululla entistä enemmän. Raadit voivat myös palkita omia perversioitaan jälleen korkeilla pisteillä.

Otetaan kaksi esimerkkiviisua, jotka jakoivat mielipiteitä voimakkaasti yleisön ja raatien välillä:

1. Albania 2015. Albaniaa edusti vuoden 2015 Eurovision laulukilpailuissa Elhaida Dani laululla I'm alive. Se sijoittui 34 pisteellä sijalle 17. Jos puhelinäänestäjät olisivat saaneet päättää tuloksesta yksin, Albania olisi sijoittunut peräti yhdeksänneksi 93 pisteellä. Pelkällä raatiäänestyksellä Albanian sijoitus oli ollut 20., 26 pistettä. Eräs tilastonikkari Viisukuppilassa analysoi nopeasti, että Albanian esitys ei ollut kuitenkaan mikään suuri paneurooppalainen yleisön suosikki, vaan saavutti puhelinäänestyskannatusta lähinnä niissä maissa, joissa asuu albanialaisia siirtolaisia. Raatiäänestys on aikoinaan otettu Euroviisuihin lieventämään siirtolaisäänestyksen vaikutusta. Koska uudessa järjestelmässä puhelinäänestäjillä on taas enemmän valtaa, Albania sijoittuisi hyvän yleisöäänestysmenestyksen perusteella sijalle 11, eli huomattavasti paremmin kuin vanhalla äänestysjärjestelmällä.

2. Malta 2014. Maltaa edusti vuoden 2014 Eurovision laulukilpailuissa yhtye Firelight laululla Coming home. Se sijoittui 32 pisteellä sijalle 23. Jos puhelinäänestäjät olisivat saaneet päättää tuloksesta yksin, Malta oli sijoittunut sijalle 24, eli kolmanneksi viimeiseksi, 17 pisteellä. Pelkällä raatiäänestyksellä Malta olisi sijoittunut peräti kuudenneksi 119 pisteellä. Koska Maltan suosio oli puhelinäänestyksessä miltei olematonta, raadit eivät saaneet nostettua laulua monien maiden äänestyksessä pistesijoille. Uudessa järjestelmässä yleisöllä ei ole mahdollisuuksia torpata raatien perversioita, joten Malta sijoittuisi sijalle 13, eli peräti kymmenen pykälää paremmin kuin vanhalla äänestysjärjestelmällä.

Summa summarum. Vaikka minua on henkilökohtaisesti ärsyttänyt viime vuosina ruotsalaisten pakkomielteinen tavoite tuoda Eurovision laulukilpailuihin yhä enemmän vaikutteita Melodifestivalen-kilpailusta, uusi äänestysjärjestelmä vaikuttaa pääsääntöisesti teoriassa monella tavalla järkevältä uudistukselta. Raatien ja yleisöäänestyksen pisteiden yhdistämistavoissa oli lukuisia ongelmia ja äänestyksessä saattoi pahimmillaan tapahtua monenlaisia oikeusmurhia. Uudessa järjestelmässä raadit eivät voi torpata enää yhtä helposti "vääränlaisia" kansansuosikkeja. Euroviisulähetys muuttuu entistä jännittävämmäksi kun lopullinen tulos selviää varmuudella vasta aivan lähetyksen lopussa. Lisäksi uusi äänestysjärjestelmä lisää äänestysprosessin avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Toivottavasti uudistus osataan toteuttaa käytännössä järkevästi. Alustavien suunnitelmien mukaan raatien pisteidenlaskussa pisteidenlukijat ilmoittaisivat jatkossa ääneen ainoastaan vain 12 pisteen saajan, kaikki muut pisteet ilmestyisivät automaattisesti ruudulle. Jo vuonna 2006 pisteidenlaskua pyrittiin nopeuttamaan siten, että pisteet 1–7 ilmestyvät automaattisesti ruudulle. Tällä uusimmalla uudistuksella pyritään ilmeisesti nopeuttamaan äänestystä entisestään. Jos pisteidenlukijat vain välähtävät nopeasti ruudussa, pisteidenlasku voi muuttua melko sekavaksi. Euroviisujen äänestystä olisi saatu menneinä vuosina lyhennettyä huomattavasti, mikäli pisteidenlukijat olisivat keskittyneet vain antamaan pisteensä eivätkä harrastamaan myötähäpeän tunteita herättävää small talkia. Erityisen kiusallisia ovat olleet pisteidenlukijat, jotka ovat itse edustaneet vuosia aikaisemmin Kaakkois-Borduriaa ja sijoittuneet jonnekin sijalle 19, ja alkavat pisteidenlaskun yhteydessä laulaa omaa ikivanhaa viisuaan. Ihan kuin kukaan enää muistaisi. Olisi huomattavasti järkevämpää, jos pisteidenlukijat edelleen ilmoittaisivat kolme eniten pisteitä saanutta esitystä, mutta pysyisivät vain asiassa eivätkä pitkittäisi lähetystä omalla show'llaan, joka kiinnostaa vain heitä itseään ja kaikkein omistautuneimpia viisufaneja. Jos jokaisella äänestysvuorolla luettaisiin myös kasit ja kympit, useamman maan nimi sanottaisiin viisulähetyksessä ääneen positiivisessa valossa.

Puhelinäänestyksen tulosten julkistamisessa olisi toivottavaa, että vähiten ääniä saaneiden huonolla menestyksellä ei retosteltaisi. Eurovision laulukilpailuissa ei ole koskaan ollut tapana korostaa huonoa menestymistä, mutta tämä hyvä tapa voisi olla uhattuna, jos kuvaajat kuvaisivat green roomissa esiintyjiä, jotka ovat saaneet juuri kuulla menestyneensä yleisöäänestyksessä huonosti. Olisi kieltämättä paljon tyylikkäämpää, jos esimerkiksi kymmenen vähiten puhelinäänestyspisteitä (eli puhelinäänestyksen sijat 17–26) saaneiden maiden nimet ja pistemäärät vain ilmestyisivät nopeasti ruudulle, ja juontajat sanoisivat ääneen vain sellaisten maiden nimet, jotka ovat saavuttaneet edes kohtuullisesti yleisöäänestyspisteitä.

Euroviisuissa todella pitkäikäinen perinne on muuttumassa. Suurin osa euroviisukatsojista tuskin tulee kuulemaan ennen finaali-iltaa, että äänestysjärjestelmä on muuttunut, joten Tukholman kilpailun juontajilla on haastetta selittää uusi äänestysjärjestelmä mahdollisimman selkeästi mutta ytimekkäästi. Sama haaste koskee myös euroviisulähetysten selostajia, joiden on selitettävä tavallisille televisiokatsojille, kuinka uusi äänestysjärjestelmä etenee. Toivottavasti selostusvalinnoissa luotetaan tänä vuonna ammattitaitoon. Ruotsalaisella juontajalla on itse asiassa jo kokemusta siitä, kuinka Euroviisujen uusi äänestysjärjestelmä pitää selittää sadoille miljoonille televisiokatsojille. Silloin kun 12 pisteen järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 1975, Eurovision laulukilpailu järjestettiin myös Tukholmassa. Näin ne viisuhistorian ympyrät sulkeutuvat.

Liite: Esimerkkinä Suomen pisteet 2015

Kuvailen vielä konkreettisen esimerkin kautta vanhan ja uuden äänestysjärjestelmän eroja. Käytän esimerkkinä Suomen viime vuoden finaalissa antamia pisteitä, jotka ovat kokonaisuudessaan katsottavissa Eurovision laulukilpailujen virallisilla sivuilla.

Vuoden 2015 finaalissa Suomi antoi muiden maiden tapaan pisteitä kymmenelle esitykselle, joilla oli parhaat keskiarvosijoitukset raati- ja yleisöäänestyksen jälkeen.

Suomen pisteet olivat (suluissa perässä sijoitus yleisöäänestyksessä + raatiäänestyksessä):

12 Ruotsi (2. + 2.)
10 Viro (1. + 5.)
8 Venäjä (4. + 4.)
7 Belgia (5. + 3.)
6 Latvia (8. + 1.)
5 Australia (6. + 6.)
4 Norja (7. + 9.)
3 Israel (10. + 10.)
2 Italia (3. + 19.)
1 Slovenia (11. + 12.)

Jos uusi äänestysjärjestelmä olisi ollut käytössä jo viime vuonna Suomi olisi antanut seuraavat pisteet:

Suomen raatipisteet:

12 Latvia
10 Ruotsi
8 Belgia
7 Venäjä
6 Viro
5 Australia
4 Saksa
3 Georgia
2 Norja
1 Israel

Nämä pisteet olisi luettu Suomen raatipisteinä suorassa lähetyksessä.

Suomen puhelinäänestyspisteet:

12 Viro
10 Ruotsi
8 Italia
7 Venäjä
6 Belgia
5 Australia
4 Norja
3 Latvia
2 Montenegro
1 Israel

Näitä pisteitä suorassa lähetyksessä ei olisi nähty, vaan ne olisi liitetty puhelinäänestyksen könttäpisteisiin, jotka julkistetaan lähetyksen lopuksi.

Vanhassa järjestelmässä puhelinäänestyksen kärkikymmenikköön äänestetty Montenegro ja raatiäänestyksen kärkikymmenikköön sijoittuneet Saksa ja Georgia eivät saaneet Suomelta pisteitä, koska ne eivät saaneet tarpeeksi kannatusta toiselta äänestävältä taholta. Uudessa järjestelmässä Suomelta yhden pisteen saanut Slovenia ei saisi enää pisteitä, koska se ei ollut kummankaan äänestävän tahon kärkikymmenikössä (mutta saavutti tasaisesti molemmilta jonkinlaista kannatusta sijoittuen äänestyksissä sijoille 11 ja 12).

Kuukauden levyartikkeli: Katri Helena – Vie minut (Fazer Records, 1995)

Katri Helenaa on usein luonnehdittu muuttumattomaksi: aina yhtä positiivinen ja elämänmyönteinen sinivalkoinen ääni, joka on vuosikymmeniä tuonut iloa lukemattomille suomalaisille. Mutta Katri Helenankin pitkä ura voidaan selvästi jaksottaa erilaisiin vaiheisiin, joissa hänen levytysmateriaalinsa on noudattanut tietynlaisia aikansa musiikillisia trendejä ja tendenssejä. 1990-luvun puolivälissä alkoi pysyvänluonteinen siirtyminen kohti tekstivetoisempaa musiikkia. Ensimmäinen onnistunut näyte oli vuonna 1995 julkaistu pelimannityylinen menestysalbumi Vie minut.

Iskelmäteemaisissa illanvietoissa tupataan usein eksymään YouTuben pohjattomaan aarreaittaan. Kun ruudulla on pyörinyt jokin Katri Helenan konsertti- tai televisioesiintyminen 1980- tai 1990-luvulta, useampikin henkilö on todennut, kuinka Katri Helena on ollut silloin aivan samanlainen kuin nykyäänkin. Katri Helenaan assosioidaan hyvin usein tietynlainen muuttumattomuuden tai pysyvyyden käsite. Hänen juhlakonserttiensa yhteydessä sanomalehdet haastattelevat yleisön joukosta vanhemman sukupolven edustajia, jotka toteavat, kuinka hän on edelleen ihan samanlainen iloinen ja elämänmyönteinen kuin silloin nuorena joskus 1960-luvulla...

Katri Helenan levytystuotanto ei kuitenkaan ole ollut missään nimessä muuttumatonta tai aina samanlaista. Katri Helenan pitkä ura voidaan selvästi jaksottaa erilaisiin vaiheisiin. 1960-luvulla hänen ensimmäiset levytyksensä olivat itse asiassa hieman vanhanaikaisia. Humpahtavat levytykset, kuten Budapestin sillat, Kulkurien kuningas, Muistan Ali-Baban tai Juliska eivät edustaneet 1960-luvun trendimusiikkia. Puhelinlangat laulaa oli jo 17 vuotta vanha sävelmä, kun se nousi keväällä 1964 Katri Helenan versioimana listojen kärkeen. Katri Helenan laulutyyli sopi tuottajien mielestä juuri tällaisiin reipaspoljentoisempiin lauluihin.

"Ääneni joka oli vähän erikoinen, jäi ihmisten mieliin. Siihen aikaan naiset olivat hyvin 'naisellisia' laulajia. Minulla taas oli kuin pikkupojan ääni, joka vain kirkastui seuraavat vuodet, kun jouduin laulamaan paljon ja aika väsyneenäkin, eikä ollut oikein mitään tietoa laulamisen oikeasta tekniikasta." (Katri Helena 2003, 11)

Katri Helenan kohdalla on mielenkiintoista, että hän on jo uransa alkuvaiheilla ollut kaikenikäisten suosikki: hän oli luontevasti nuorison ykköstapahtuman Danny show'n leading ladyna, vaikka humpahtavat levytykset kolahtivatkin vanhempaan yleisöön. 1960- ja 70-lukujen vaihteessa Katri Helenan levytysrepertuaari muuttui iskelmällisemmäksi ja ehkäpä – luvalla sanoen – "aikuisemmaksi". Ei kauniimpaa, Maailman pihamaat ja Paikka auringossa olivat toista maata kuin alkuaikojen rallatukset.

"Nyt viimeistään jäivät taakse letkikset, jenkat ja hoppel-poppelit... Tulin tietyllä tavalla omaan aikaani. Jenkat ja humpathan olivat edellisen sukupolven viihdettä, iskelmät ja popmusiikki paremminkin sitä oman aikani musiikkia." (Katri Helena 2003, 23)

1970-luvun alussa Katri Helena levytti Hectorin sanoittamat sodanvastaiset laulut Kuudenikäinen ja Äänesi mä kuulen. Olen joskus vitsaillut, että 1970-luvun ylipolitisoitunut ilmapiiri on ilmentynyt siinä, että jopa Katri Helena joutui ottamaan kantaa. Katri Helena on kuitenkin itse kertonut, että nämä sanomalliset laulut olivat hänen omia toiveitaan.

"Halusin vaikuttaa ihmisiin laulamalla... heidän tunteisiinsa ja ajatusmaailmaansa. Yksinomaan iloisten tai rakkauslaulujen hehkuttaminen ei tuntunut mielekkäältä. Kun maailma kuohui, ei voinut vain olla syrjässä ja siihen reagoimatta." (Katri Helena 2003, 24).

1970-luvun puolivälissä Katri Helenan albumeilla oli paljon konstailematonta angloamerikkalaista pop-musiikkia: Paloma Blanca, Kesän lapsi, Lady Love ja Mamacita ovat aikansa kaupallisia pop-hittejä tyylipuhtaimmillaan. Vuosikymmenen lopulla hänen albumiraidoillaan soi ajanmukainen diskopoljento diskoviuluineen.

Kirje sulle -albumilla (1984) kuullaan
Katri Helenaa kasarisoundeilla.

1980-luvulla edes Katri Helenan levytykset eivät välttyneet vuosikymmenelle niin ominaisista konesoundeista ja syntetisaattorivetoisista sovituksista. Kasarisoundit korostuvat erityisesti Jori Sivosen sovittamalla albumilla Kirje sulle vuodelta 1984. Esimerkiksi albumin kappale Luotu elämään on yksi suomidiskon ystävien suurista suosikeista. Joidenkin levytysten (kuten Kissanpentu vain, Maailma vie tai Sirkus) sovituksissa kuulostaa siltä, että koneilla kikkailu on tärkeämpää kuin sävellysten melodiset ansiot. Nuorekas meno vallitsee myös Juha Vainion ja Pave Maijasen yhteistyöllä syntyneessä laulussa Suomenniemi soi, jossa Katri Helena laulaa armottoman diskobiitin säestyksellä "syksyyn asti estottomasti jengi bailaa kautta maan!"

Onneksi koneilla leikkiminen väheni, kun Esa Nieminen saapui Katri Helenan tuottajaksi vuonna 1986. Keväästä 1988 kevääseen 1992 Katri Helenalla oli tauko levyttämisessä. Hänen aviomiehensä – ja pitkäikäisen muusikkoyhteistyökumppaninsa – Timo Kalaojan yllättävä elämästä erkaantuminen kesäkuussa 1988 hiljensi Katri Helenan uran. Keikkailu tanssilavoilla päättyi ja hän keskittyi esiintymään ainoastaan tarkkaan valikoiduissa konserttitilaisuuksissa. Neljän vuoden levytyssapatin aikana hän kävi ikuistamassa vain kaksi laulua: Me teimme sen (1988) ja Kun rakastetaan (1990), jotka molemmat kilpailivat Syksyn sävel -kilpailussa. Levy-yhtiö osasi kuitenkin ottaa omansa pois myös näinä hiljaisina vuosina. Me teimme sen julkaistiin vuonna 1989 kokoelmalevyllä Kauneimmat rakkauslaulut, joka myi kultalevyyn oikeuttavan määrän. Vuonna 1990 julkaistiin konserttitaltiointi Juhlakonsertti Katri Helenan uran 25-vuotisjuhlakonsertista.

Anna mulle tähtitaivas -albumi vuodelta
1992 merkitsi Katri Helenalle komeaa
comebackia: yli 100 000 myytyä
äänitettä.

Anna mulle tähtitaivas vuodelta 1992 merkitsi sitten Katri Helenan paluuta. Kansa ottikin rakastamansa taiteilijan avosylin vastaan: Anna mulle tähtitaivas -albumia myytiin yli 100 000 äänitettä ja se on Katri Helenan ylivoimaisesti myydyin albumi. Lama-ajan kurjuudessa "kansalliseksi rukoukseksi" luonnehditulla Anna mulle tähtitaivas -kappaleella oli selkeä sosiaalinen tilaus. Anna mulle tähtitaivas -albumin televisiokampanjassa Katri Helenaa mainostettiin näyttävästi sinivalkoisena äänenä.

Kahta vuotta myöhemmin ilmestyi seuraava albumi Lähemmäksi, joka on ainakin omasta mielestäni Katri Helenan onnistuneimpia iskelmäpitkäsoittoja. Kyseisellä albumilla ei ole ensimmäistäkään heikkoa laulua tai kiusallisen tarpeetonta albumiraitaa. Albumilta puuttuu se suuri hittikappale, mutta tasokas kokonaisuus myi siitäkin huolimatta kultaa.

1990-luvun puolivälin lähestyessä viihdelehdistössä kohistiin enemmän kuin tarpeeksi Katri Helenan uudesta parisuhteesta. Kihlautuminen kirjallisuuden dosentti Panu Rajalan kanssa synnytti otsikon jos toisenkin. Iskelmälaulajan ja akateemisesti ansioituneen tohtorin erilaiset taustat tuntuivat herättävän kansan syvissä riveissä voimakkaita mielipiteitä. Muistan itsekin ilmiselvästi lukeneeni aikoinaan jostakin naistenlehdestä (pahoittelen epäspesifiä ja epäluotettavaa lähdettä), kuinka toimittaja tivasi Rajalalta mielipiteitä iskelmämaailmasta. Lopulta Rajala saatiin tunnustamaan, että hän toivoisi Katri Helenan laulujen sanoitusten olevan hivenen syvällisempiä. Katri Helena ja Panu Rajala kokosivat vuonna 1994 suosikkirunojaan Otavan julkaisemalle runokokoelmalle Tule luo. Tuolloin Rajala oli oman kertomansa mukaan ehdottanut, että lyyrisiä runoja voisi käyttää myös levytysmateriaalina, mutta Katri Helena oli kavahtanut ajatusta ja ajatellut, ettei hänen yleisönsä pitäisi, jos hän alkaisi Tapani Kansan tai Arja Saijonmaan tapaan levyttää sävellettyjä runoja (Rajala 2013, 99).

Oli Panu Rajalalla vaikutusta tai ei, vuonna 1995 käännettiin jälleen uusi sivu Katri Helenan uralla.

"Vie minut -levyn idea lähti Esa Niemisen ja minun pähkäilystä, mitä oikein tekisimme levylle, sillä minusta tuntui, etten jaksaisi laulaa samaan tyyliin iskelmiä kuin ennen. Esa kysyi, että mikä musiikin laji minua kiinnostaisi. Kansanlaulut ajattelin heti, kävin aikanaan pyrkimässä Joensuussa yhteen kansanlauluryhmäänkin, mutta siellä sanottiin, että laulan liian iskelmällisesti, ei käy. Kansanlaulut ovat kuitenkin jollain tavalla minua aina kutkuttaneet ja ylipäänsä etninen musiikki, maailman musiikki, olen aina sitä kuunnellut. Toivoin että saisimme jotenkin aikaan levyn, joka ei olisi suoranaista kansanmusiikkia, mutta jossa kuitenkin olisi pelimannityyliä, sellainen suomalainen etnovivahde mukana." (Katri Helena 2003, 40)

Elokuuksi 1995 valmistui kansanlauluvaikutteinen albumikokonaisuus Vie minut, jota pidetään yleisesti Katri Helenan pitkän levytysuran yhtenä merkittävänä huipentumana. Esimerkiksi Katri Helenan tuottajana 20 vuotta toiminut Esa Nieminen on maininnut juuri tämän albumiprojektin ja sitä seuranneiden esiintymiskiertueiden olleen poikkeuksellisen "upeaa aikaa". Albumin pelimannityylisestä soundista vastasivat Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston soittajat.

"Esa Nieminen oli tehnyt aiemmin töitä Maria Kalaniemen ja Kimmo Pohjosen kanssa. Esa ehdotti, että otetaan mukaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston soittajaryhmä, sitä kautta saisimme oikeaa väriä levylle. Sitten aloimme etsiä kappaleita. Lauluja tilattiin eri säveltäjiltä, myös Esa itse sävelsi." (Katri Helena 2003, 40)

Kalaniemi soittaa albumilla haitaria ja Pohjonen haitaria ja huuliharppua. Heidän lisäkseen tähän "superpelimannien" kokoonpanoon kuuluivat Kristiina Ilmonen (lyömäsoittimet), Arto Järvelä (viulu ja "nyckelharpa"), Petri Hakala (kitara, mandoliini ja cittern), Olli Varis (kitara) ja Tapani Varis (kontrabasso). Lisäksi studiomuusikkoina hääräsivät Pentti Lahti (puhallinsoittimet ja klarinetti) sekä Esa Nieminen, Leri Leskinen ja Essi Wuorela, jotka vastasivat myös taustalauluista. Albumin kaikki 12 raitaa ovat tuottaja Esa Niemisen sovittamia.

Katri Helenasta ei tullut pysyvästi kansanlaulupoljentoista pelimannimusiikkia esittävä artisti, mutta tämän albumin myötä hänen levytysmateriaalinsa muuttui syvällisemmäksi. Sanoituksista tuli merkityksellisempiä ja vähemmän pinnallisia. Tietokannoissa Vie minut -albumin sisältö on luokiteltu usein tekstivetoiseksi iskelmäksi tai tekstivetoiseksi kevyeksi musiikiksi. Katri Helenalla oli ollut aikaisemminkin kiinnostusta laulelmia kohtaan: esimerkiksi 1980-luvun jälkipuoliskolla hän levytti Harri Saksalan kynäilemät laulut Laulu ja Vanhapoika kuu, jotka luokiteltaisiin ennemmin laulelmiksi kuin perinteisiksi iskelmiksi. Vasta kuitenkin Vie minut -albumin myötä alkoi pysyvänluonteinen siirtyminen kohti syvällisempää tekstimaailmaa – heppoiset iskelmärallatukset alkoivat olla ehdottomassa vähemmistössä.

Vie minut -albumin lauluntekijäkaartissa on tyylilajin vuoksi paljon niin kutsutun perinteisen iskelmämaailman ulkopuolisia nimiä. Lauluja ovat kynäilleet muun muassa muusikot ja lauluntekijät, joiden juuret ovat hengellisessä musiikissa. Kari Haapala on säveltänyt lauluja muun muassa Mustarastas-yhtyeelle ja hänen sävellyksiään on julkaistu Nuoren seurakunnan veisukirjassa eli rippileirien laulukirjassa. Teppo Nuorva esiintyi 1970- ja 80-lukujen vaihteessa gospelmusiikkia soittaneessa Kantrikustaa-yhtyeessä. Petri Laaksonen oli vuoteen 1995 mennessä säveltänyt paljon iskelmiä, mutta tälle albumille valikoituneen Laaksosen sävellyksen on sanoittanut Anna-Mari Kaskinen, joka on kirjoittanut tekstin suurimpaan osaan Laaksosen hengellisistä lauluista.

Täysin uutena lauluntekijänimenä Vie minut -albumin tiedoissa esiintyy muuan Sinikka Svärd, joka on sanoittanut albumin nimikkokappaleen. Sinikka Svärd oli ottanut yhteyttä Katri Helenaan ja kysynyt voisiko hänelle tarjota sanoituksia levytyskappaleiksi. Katri Helena kiinnitti huomiota Svärdin kirjoittamaan tekstiin Vie minut, johon Esa Nieminen laati artistin pyynnöstä raflaavan sävellyksen. Ennen Vie minut -laulua vain muutama Sinikka Svärdin sanoitus oli päätynyt levylle asti. Ensimmäiset Svärdin levytetyt sanoitukset on tiedettävästi julkaistu Tenavatähdestä tutun Johanna Virtasen albumilla Rakkauden pallomeri. Vie minut merkitsi Sinikka Svärdin sanoittajanuran läpimurtoa ja siitä alkoi hänen yhteistyönsä Esa Niemisen kanssa, mikä synnytti tulevina vuosina lukuisia menestyksiä, kuten esimerkiksi Yölinnun Mahdunko maailmaas sekä Anna Erikssonin jättihitit Kun katsoit minuun ja Kaikista kasvoista.

Vie minut -kappale julkaistiin heinäkuussa 1995. Se ilmestyi albumin singlelohkaisuna yhdessä Muistatko vielä -kappaleen kanssa. Laulu menestyi hienosti nousten radiosoittolistalla parhaimmillaan toiselle sijalle. Vie minut onkin ehdottomasti Katri Helenan 90-luvun levytysten toiseksi suurin hitti heti Anna mulle tähtitaivaan jälkeen. Laulun klassikkoasemaa ilmentää muun muassa sen päätyminen osaksi Leidien Hittiputkea vain viisi vuotta ilmestymisensä jälkeen. Vie minut -kappale ei kuitenkaan tarjoa edustavaa kuvaa samannimisen albumin sisällöstä. Vie minut on radiosoittoa varten tarkoitettu reipas ja tarttuva hittikappale. Albumin yleisilme on huomattavasti rauhallisempi, tunnelmallisempi ja lyyrisempi kuin vauhdikas nimikkoraita.

Heti albumin toisessa raidassa Kaivatulle vallitsee toisenlainen tunnelma. Timo Seppäsen säveltämä ja Teppo Nuorvan sanoittama kaunis ja koskettava laulu muistuttaa enemmän laulelmaa kuin tyypillistä iskelmäkappaletta. Sanoitus luontokuvauksineen on runollisempi kuin perinteinen iskelmäteksti. Vie minut -albumin tunnelmalliset laulut korostavat erityisen hyvin, kuinka loistavan upea tulkitsija Katri Helena on. Esa Nieminen on todennut osuvasti Pekka Laineen Yleisradiolle toimittamassa Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjan (2013) toisessa osassa Kuningattaret, kuinka Katri Helenalla on ainutlaatuinen kyky luovuttaa yksinkertaisestakin laulusta tarina kuulijalle:

"Se puhuttelevuus ei tule äänen käytöstä vaan jostain äärimmäisestä rehellisyydestä ja tietyn tyyppisestä sydämen viisaudesta. 'Mä olen elänyt tämän myös. Sä saat tämän multa, mä laulan tämän sulle'." (Laine 2013, 27)

Olen tiedostanut, että monet Katri Helenaan kriittisesti suhtautuvat ovat toistuvasti ihmetelleet hänen suosionsa suuruutta perusteluinaan, että Suomessa on lukuisia laulajia, joilla on komeampi ääni tai laajempi ääniala. Katri Helena on itsekin todennut oivaltaneensa jo nuorena kotikylänsä kuorossa, ettei "ole yhtään muita kummempi laulaja", kun monilla muilla laulajilla oli paremmat ja voimakkaammat äänet (Katri Helena 2003, 8). Tulkitsijana Katri Helena on kuitenkin aivan omaa luokkaansa, ja hänen kykynsä tulkita lauluja ja niiden tarinoita korostuu entisestään syvällisemmissä ja lyyrisemmissä lauluissa, joita muun muassa Vie minut -albumin sisältö edustaa. Katri Helenan ainutlaatuinen kyky välittää tarinoita ja lauluista huokuvaa emootiota lieneekin merkittävä syy hänen suosionsa salaisuuteen. Sivuhuomautuksena voisi mainita Katri Helenan erottuneen jo menneinä vuosikymmeninä muista kollegoistaan tulkitsijantaidoillaan. Erinomaisen esimerkin tarjoaa vuonna 1973 levytetty suomenkielinen versio Carpentersin Yesterday once more -klassikosta Käy luonain eilinen. Käännöshittien kulta-aikana muutkin laulajat levyttivät laulusta omat versionsa, mutta kukaan heistä ei onnistunut saavuttamaan samanlaista lämpöistä ja sydämellistä tunnelmaa kuin Katri Helena. Merja Rantamäki levytti Linnun ja lapsen (1977) peräti täsmälleen samalle säestystaustalle, mutta hänen tulkintansa ei vain mitenkään vedä vertoja Katrin esitykselle.

Kari Haapalan säveltämä ja Haapalan sekä Pekka Ruuskan sanoittama Tyyntä myrskyn edellä muistuttaa reipaspoljentoista irlantilaishenkistä kansanlaulua. Laulun teksti on vielä edellistäkin laulua runollisempi. Laulujen sanoittajat ovat käyttäneet teksteissään runsaasti luontoon viittaavia vertauskuvia ja metaforia: "on silmissäsi lempeä ilta / sinun ihollasi on suviyö" tai "ei tuulenvirettäkään / odotusta kuin haavanlehtiä". Tyyntä myrskyn edellä julkaistiin vuonna 1995 muutamilla eri esittäjien kokoelmalevyillä, joten siitä on mahdollisesti kaavailtu albumin toista hittikappaletta.

Katri Helenalle suuria menestyshittejä kynäillyt Jukka Kuoppamäki on myös edustettuna Vie minut -albumin lauluntekijäkaartissa. Hänen kahdesta sävellyksestään ensimmäisenä kuullaan Valkoisin purjein, johon sanoituksen on tehnyt Fazerille 1990-luvulla kuukausipalkalla sanoituksia rustaillut Turkka Mali. Valkoisin purjein on sävellyksenä albumin iskelmällisimmästä päästä. Laulun sanoituksessa on samanlainen tematiikka kuin esimerkiksi Kaikki paitsi purjehdus on turhaa -klassikossa. Laulussa pohditaan elämän kulkua ja tarkoitusta merimies-tematiikan kautta: tuulet keinuttavat laivoja ja ihmiset käyvät sisällään monenlaisia myrskyjä, mutta aina jokainen meistä saa allensa tyvenen ja lopulta voi valkoisin purjein käydä satamaan, jossa saavuttaa lopullisen mielenrauhan.

Eero Ainesmaan kynäilemä laulu Poika ja haitari tuo mieleen suomalaisen laulelman sodanjälkeiseltä ajalta. Laulun myötä toteutui Katri Helenan toive päästä levyttämään Tapio Rautavaaran tyylisiä kuplettitarinoita. 1960-luvun lopulla Katri Helena ja Rautavaara olivat molemmat D-tuotannon artisteina kiertäneet samalla esiintymiskiertueella, ja nuoret kollegat kuuntelivat korvat höröllään kokeneen reissumiehen tarinoita.

"Poika ja haitari liittyy minun Tapio Rautavaara -syndroomaani. Olimme kolme kuukautta kesäkiertueella 1969, nuori muusikkojoukko ja Tapio Rautavaara. Seurasin Tapsaa joka ilta hänen mennessä esiintymään. Kun tuli hänen osuutensa vuoro, hän nousi lavalle kitaransa kanssa ja odotti kunnes tanssiva ja hälisevä yleisö hiljeni. Sitten hän alkoi säestää itseään ja laulaa niitä tuttuja laulelmiaan – tanssilavalla! Siihen ei varmaan kukaan muu olisi pystynyt. Katselin aina jostain oven tai laudan raosta, että mitä se mies oikein tekee, kun yleisö noin hiljenee... Siinä oli esikuvaa hyvästä yleisön ja tilanteen hallinnasta. Eero Ainesmaan tekemä laulu Poika ja haitari oli kuin tuulahdus suoraan 1950-luvulta. Kun sain tämän laulun eteeni, sanoin että olen aina toivonut laulettavakseni näitä Rautavaara-henkisiä tarinoita ja nyt minä sen sain!" (Katri Helena 2003, 40–41)

Poika ja haitari kertoo erottamattomasta parivaljakosta. Stereotyyppisen miespuolisen henkilön voi olla vaikea paljastaa tunteitaan ääneen, mutta onneksi haitaria soittamalla voi ilmaista sielunsa syvimmät tunteet. Asetelmaan saapuu tietysti petollinen nainen. Hetken aikaa haitari soittaa onnea, mutta nopeasti sävel saa vaihtua haikeampaan. "Ei lempi ja elämä ensinkään / aina hellästi saattele meitä / Nyt jo poika ja haitari ymmärtää / elon polkuja, oikkuja, teitä."

Hannu Pikkaraisen ja Teppo Nuorvan kynäilemä Jos oisit sä mun on melankolinen ja haikea laulu, jonka sanoituksessa Katri Helenan tuotannolle hieman epätyypillisesti sorrutaan miltei ruikuttamaan ihastuksen perään. "Jos oisit sä mun / mun vaan et muiden / minä hoivaisin hellimmin sua / Kuin ruoho mä oon joukossa puiden / etkä laisinkaan huomaa sä mua." Sanoituksessa on jälleen luontoon viittaava sanasto vahvasti esillä. "Kuin tuulessa kulkee nuo koivujen lehdet / kulkee haaveeni sun luo." 1990-luvun iskelmissä kuuluu kieltämättä selvästi, että valtaosa niistä on miesten tekemiä. Poika ja haitari -laulun sanoituksessa tuomittavan pahiksen roolin saa petollinen tyttö, jonka "mieli on kuin perhosella". Jos oisit sä mun -laulun oletetussa heteroseksuaalisessa asetelmassa mies on tavoittelematon sankari, jonka huomiota tavoitellaan. Suomalaisen iskelmän kehitykselle on ollut ehdottomasti myönteistä, että nykyään yhä enemmän naisetkin tekevät lauluja. Sinikka Svärdin läpimurto Vie minut -laululla edustaakin tietyllä tavalla uuden ajan alkamista. Katri Helena on itsekin todennut, kuinka "Sinikan tekstit ovat naisen tekemiä tekstejä naisille, hyviä laulaa" (Katri Helena 2003, 40).

Kuuden ensimmäisen laulun perusteella on todettava, että Vie minut -albumin yleisilme on tunnelmallinen ja harmoninen, mutta myös kovin melankolinen ja vakavahenkinen. Onneksi seitsemäs laulu tuo kokonaisuuteen hieman riemua ja tempoa. Pekka Laaksosen Hai, hai laulaisin kertoo ihmisen vapaudenkaipuusta: kuinka ihanaa olisikin vain liidellä tuulien mukana pilviin ja taivaisiin.

Jukka Kuoppamäen toinen albumille valikoitu sävellys Kaurapelto, kesäyö on Katri Helenan mukaan "aivan upea suomalaisen luonnon kuvaus" (Katri Helena 2003, 39). Sanoituksessa mainintaan uunilinnun liverrys, punaiset ahomansikat, juolavehnä, heinäseipäät ja tervapääskyn pyrähdys. Kuoppamäki sävelsi laulun alun perin jo 1970-luvun lopussa mutta levytykseksi se päätyi vasta nyt. Valtaosa Kuoppamäen säveltämistä iskelmistä on selkeitä kolmisointuisia sävellyksiä, joiden melodiankulku noudattaa perinteisiä iskelmämusiikin konventioita. Kaurapelto, kesäyö sen sijaan poikkeaa Kuoppamäen yleisestä linjasta, sillä hidastempoinen – jopa hivenen laahaava – laulelma on kuvaelma suomalaisesta kesäidyllistä, mikä tosin vastannee ennemmin haavekuvaa kuin varsinaista realismia. "Mikä totta, mi unelmaa / osaa en erottaa". Pirkko Kotirinta kirjoittikin Helsingin Sanomien arviossa: "Etenkin Jukka Kuoppamäen sävellykset - - vaeltavat myyttisessä sinivalkoisessa kesämaisemassa; maassa, jota ei oikeasti ole."

Hieman eksoottisempia sävyjä albumille tuo yhdeksäs raita McMahonee – ystäväni, jonka Jukka Vuolle on säveltänyt Chrisse Johanssonin tekstiin. Johansson oli 70-luvulla sanoittanut lukuisat Katri Helenan menestyshitit, muun muassa runollisen Syysunelman. Eksoottiselta kalskahtava nimi McMahonee vie ajatukset kauas pois Suomesta. Sillä ei ole kuitenkaan tarkoitus viitata kehenkään olemassaolevaan henkilöön tai mihinkään tietyssä maailmankolkassa asuvaan väestöön. Chrisse Johansson on kertonut, että nimi vain syntyi hänen päässään ja tuntui sopivan lauluun, johon supisuomalaiset "veikkovirtaset" olisivat kalskahtaneet turhan kovilta ja konkreettisilta.

Vie minut -albumin ehdottomiin kohokohtiin lukeutuu raita numero kymmenen Jos mä ruusu oisin, joka on levyn ainoa käännöskappale. Jos mä ruusu oisin on suomenkielinen versio unkarilaisesta kansanlaulusta Ha én rózsa volnék, joka nousi 1970-luvulla sosialistisessa Unkarissa suursuosioon. Laulu päätyi Katri Helenan levytettäväksi Unkarissa Suomen suurlähettiläänä toimineen Pertti Torstilan kautta.

"Unkarilainen kansanmusiikki ja kansanlaulut tulivat minulle läheisiksi jo 1970-luvulla. Ihastuin melodiaan, jonka János Bródy ja Zsuzsa Koncz popularisoivat unkarilaisten vapaudentahdon suureksi symboliksi. 'Ha én rózsa volnék – Jos mä ruusu oisin' kertoo koskettavin sanoin maailmasta, johon pääsyä mikään vallanpitäjä ei voi estää. Käänsin laulun suomeksi ja tarjosin sitä Sotkamossa Naapurivaaran tanssilavalla kesällä 1993 ystävälleni Katri Helenalle. Vaihdoimme demoja, sanat kääntyivät rakkauslauluksi ja kappale ilmestyi 1994 Katri Helenan cd-levyllä 'Vie minut'. Laulusta tuli suosikki, ja Katri Helena lauloi sen 40-vuotisjuhlakonsertissaan Finlandia-talossa vuonna 1995 viimeisenä toivekappaleena. Aina kun minulta kysytään, mitä diplomaatit tekevät tai mitä olen diplomaatin uralla saanut aikaan, vastaan, että löysin Katri Helenalle laulun. Vastaus tuntuu riittävän. Kyllä diplomaateista on hyötyä." (Torstila 2010, 96–97)

Torstilan muistikuvista on toki korjattava, että Vie minut -albumi ilmestyi vuonna 1995 ja konsertilla hän viitannee Katri Helenan 50-vuotissyntymäpäiväkonserttiin elokuussa 1995. Torstila käänsi suomeksi alkuperäisen unkarinkielisen sanoituksen, jonka pohjalta Turkka Mali kynäili Katri Helenan suuhun sopivan sanoituksen. Malin suomenkielisessä sanoituksessa on yhtäläisyyksiä alkuperäisen tekstin kanssa, mutta esimerkiksi Torstilan mainitsemia aspekteja, jotka voitaisiin ymmärtää poliittisina viittauksina, ei Katri Helenan versiossa ole havaittavissa. Jos mä ruusu oisin on albumin vaikuttavimpia lauluja ja Katri Helenan tulkinta on äärimmäisen koskettava. Jos mä ruusu oisin on vienyt Katri Helenan levytystuotannon melkoisen kauas perinteisestä tanssi-iskelmän maailmasta ja tuonut siihen sellaista syvällisyyttä, mikä on iskelmälaulajan levylle harvinaista.

Albumin lopussa kuullaan vielä albumin vakavin ja surumielisin sävellys, joka on Jukka Vuolteen Syliis syvemmälle. Hieman valoisampia sävyjä tuo sentään päätösraita Muistatko vielä, joka julkaistiin samalla singlellä Vie minut -kappaleen kanssa. Petri Laaksosen ja Anna-Mari Kaskisen laulu oli ollut olemassa ennen tätä albumiprojektia, sillä Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat olivat levyttäneet sen ensimmäisen version vuonna 1993 omalle albumijulkaisulleen Sydän liekeissä. Muistatko vielä on lämminhenkinen laulu, jossa muistellaan yhteistä nuoruutta läheisen ystävän kanssa. Vaikka laulussa lauletaan auringon laskemisesta ja hämmästellään, mihin meni nuoruus, Katri Helenan tulkinta tuo laulun tarinaan toivoa ja valoisuutta. Vanheneminen ei ole millään muotoa kauhistuttava asia, vaan kokonaisuudessa huokuu kiitollisuus kaikkea elettyä ja koettua kohtaan. Usein monet itsekin laulavat lauluntekijät versioivat muille laulajille tekemiään menestyssävellyksiä. Säveltäjämestari Petri Laaksonen levytti laulun nimellä Aurinko laskee (Muistatko vielä) omalle soololevylleen Janoinen sydän vuonna 1996. Mainittakoon myös, että Esa Nieminen levytti Vie minut -kappaleen omalle soololevylleen Omillaan vuonna 2005.

Vie minut -albumi ilmestyi elokuussa 1995 Katri Helenan 50-vuotissyntymäpäivien yhteydessä. Albumi debytoi Suomen albumilistalla viikolla 33 sijalla 10. Seuraavalla viikolla albumi nousi listalla peräti kolmanneksi, mikä oli Katri Helenan paras listasijoitus albumilistalla sitten vuoden 1976. Vielä seuraavillakin viikoilla levy oli albumilistan sijoilla viisi ja kahdeksan. Kaiken kaikkiaan Vie minut viihtyi listalla kymmenen viikkoa. Katri Helenan myöhemmistä albumeista vain uusin julkaisu Taivaan tie on menestynyt albumilistalla yhtä hyvin – senkin korkein sijoitus oli kolmas.

Katri Helenan uusi aluevaltaus herätti huomiota ja Vie minut saavutti runsaasti positiivista huomiota. Katri Helena palkittiin vuoden 1995 naissolistin Emma-palkinnolla. Vie minut oli myös ehdolla vuoden albumiksi. Kesällä 1995 Katri Helenalta julkaistiin uuden albumin lisäksi kaksi kokoelmaa 20 suosikkia -sarjassa. Toisen kokoelman esittelytekstissä Jaakko Salo äityi kehumaan uutta albumia:

"Viisikymmentä ikävuotta ja yli kolmekymmentä aktiivista lauluntaipaleen vuotta takanaan Katri yhä jatkaa menestyksekästä uraansa. Syntymäpäivän yhteydessä julkaistu uutuuslevy Vie minut todistaa suuresta laulamisen ilosta, joka saa hänen yhä uudelleen innostumaan uusista lauluista ja tyylisuunnista." (Salo 1995)

Helsingin Sanomien lyhyessä arviossa Pirkko Kotirinta summasi tyhjentävästi:

"[I]dea Katri Helenan laulelmalevystä tuntuu nyt toteutettuna itsestäänselvältä: kaikkien juhlima viisikymppinen iskelmälaulaja uudistuu hyvin tyylinmukaisesti. - - Monet laulelmista nostavat heleät katrimaiset piirteet potenssiin kymmenen. - - Tähän sillanpääläiseen idylliin Katri Helena sopii kuin Ansa Ikosen puhtaat kasvot onnelliseen Suomi-filmiin." (Helsingin Sanomat 30.9.1995)

Vie minut -albumin sisältö kelpasi Panu Rajalallekin, joka kirjoitti levystä positiivisesti runsaasti kyseenalaistakin julkisuutta saaneeseen muistelmateokseensa Lavatähti ja kirjamies:

"Hän on kehitellyt levyä, joka ilahduttaa suuresti hänen miestään. Vie minut! Nyt on siinäkin lähdetty uuteen suuntaan. On otettu aineksia kansanmusiikista, sekoitettu yhteen iskelmää ja etnoa, saatu hienot muusikot mukaan: nuori (sic) taitureita Sibelius-Akatemiasta, kärjessä harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi. Sanoissakin alkaa olla lyyristä lentoa." (Rajala 2013, 139)

Vie minut -albumista Katri Helena pokkasi nopeasti kultalevyn. Alkuvuodesta 1996 albumista julkaistiin kultapainos, joka sisältää kaksi uutta raitaa. Uutena kappaleena kultapainoksella on Eero Ainesmaan säveltämä laulu Kun yksi tähti sammuu, missä kuvaillaan, kuinka läheisten poismenon jälkeen elämä ja arki kuitenkin jatkuvat muutoin radallaan. "Kun yksi tähti sammuu taivaalta, sitä tuskin huomataan, paitsi hän, joka ehti oppia sen tähden tuntemaan." Laulu itsessään ei ole sävellyksellisesti kovinkaan karismaattinen, joten sen julkaisematta jättäminen albumin varsinaisella painoksella ei ole mikään suuri menetys. Kultapainoksen kohokohta on hulvaton ysärijumputuksella höystetty remix Vie minut -kappaleesta, jonka on sovittanut Sami Sarhamaa. Remixillä Katri Helenan alkuperäisen lauluraidan mukana laulavat Värttinästä tutut Sari ja Mari Kaasinen. Katri Helena oli Vie minut -albumilla tehnyt omanlaisensa avauksen suomietnon puolelle ja remixillä hänen tiensä yhdistyy kaikkien aikojen suosituimpien suomalaisten etnomusiikin esiintyjien kanssa. 1990-luvun alkuvuosina Suomessa puhuttiin suorastaan Värttinä-ilmiöstä, joten siinä mielessä Katri Helenan siirtyminen kansanlaulupoljentoiseen musiikkiin oli ajan hengen mukaista. 1990-luvulla Euroopassa elettiin etnobuumia, mikä ilmeni muun muassa sellaisten esiintyjien kuten Enyan ja Enigman suosiossa.

Kesällä 1996 Vie minut -albumin materiaali vei Katri Helenan uudenlaiselle esiintymisareenalle. Hän esiintyi ennätysyleisölle Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla. Yleisradio oli paikalla ja nauhoitti esiintymisestä konserttitaltioinnin, jonka valitut palat on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta. Kakkonen Kaustisella: Vie minut! Katri Helena välitettiin Suomen kansalle television välityksellä Katri Helenan 51-vuotissyntymäpäivänä 17.8.1996.

Vie minut -albumi on erityisen tyylikäs albumikokonaisuus, joka on aivan omanlaisensa Katri Helenan pitkällä uralla. Pelimannityylinen säestys sekä keskivertoja iskelmätekstejä syvällisemmät ja runollisemmat sanoitukset luovat ehjän kokonaisuuden. Pahimmillaan iskelmälevy on rakennettu muutamasta singlebiisistä, joihin on satsattu, ja loput laulut ovat pelkkiä täyteraitoja, jotka ovat olemassa vain siksi, jotta saataisiin täyspitkä albumi kasaan. Vie minut on vaikuttava kokonaisuus alusta loppuun. Albumilla on kauniita melodioita, sovituksissa upeita harmonioita ja sanoituksissa kiinnostavia tarinoita, jotka Katri Helena välittää kuulijoille uskottavasti. Albumi ei sisällä helppoja iskelmiä, ja oikeastaan sen maailmaan tuntuu pääsevän kunnolla vasta useammalla kuuntelukerralla. Vie minut on albumi, joka voi oikeassa mielentilassa viedä kuulijansa hetkeksi pois arjesta omaan maailmaansa. Lisäksi albumin suomietno-vivahde oli omiaan lisäämään mielikuvaa Katri Helenasta sinivalkoisena äänenä.

Kuten kirjoituksen alkuvaiheessa todettiin, Vie minut -albumin myötä Katri Helenan uralla alkoi pysyvänluonteinen siirtyminen kohti syvällisempää tekstimaailmaa. Vuonna 1996 julkaistiin joululevy Hiljaisuudessa, joka on sävyltään harras ja vakavamielinen. Tällä albumilla on useita lauluja, joissa käsitellään niin sanottuja "elämää suurempia asioita", kuten esimerkiksi Aavistus, Kehtolaulu tai Nuku rauhassa rakkaani.

Missä oot -albumi vuodelta 1998 ei
menestynyt edeltäjiensä tavoin.

Katri Helenan seuraava varsinainen albumi Missä oot ilmestyi vuonna 1998. Tämän albumin soundimaailma edusti jälleen perinteisempää iskelmämusiikkia, tosin pieniä muistumia Vie minut -albumista toi Esa Niemisen sävellys Neito ja Ilmari, joka on kuin kuvaelma vanhojen suomifilmien tukkilaisromantiikan tummemmista sävyistä. Missä oot -albumin teksteissä jatkettiin jälleen syvällisempien sanoitusten parissa – mitä ei tosin välttämättä uskoisi albumin tunnetuimman kappaleen perusteella, sillä Kun kellohame heilahtaa on kuin pastissi Katri Helenan nuoruudenaikaisesta tanssilavaiskelmästä. Missä oot -albumi ei kuitenkaan menestynyt kovinkaan mairittelevasti. Levy oli vain yhden viikon ajan Suomen virallisella listalla sijalla 33. Siinä missä edellinen albumi Vie minut oli kolme vuotta aikaisemmin onnistunut innostamaan suomalaisia ostamaan Katri Helenan uutta levyä aina albumilistan kärkisijoille asti, Missä oot -albumi meni suurelta yleisöltä ohi.

2000-luvulla Katri Helenan albumit ovat käyneet jälleen hyvin kaupaksi, sillä artisti on vastaanottanut tämän vuosituhannen puolella useammasta albumistaan kultalevyn. Vuonna 1995 käännetty uusi sivu kohti syvällisempää tekstimaailmaa on jatkunut jo 20 vuoden ajan. Erityisesti albumi Tulet aina olemaan (2009) on yleissävyltään melankolinen kokonaisuus, jonka sanoituksissa on pohdiskeleva sävy. Valon maa vuodelta 2011 sisältää lauluja muun muassa Tuure Kilpeläiseltä ja Paula Vesalalta, jotka eivät sorru sanoituksissaan banaaleihin iskelmäkliseisiin. Uusimmalla albumillaan Taivaan tie laulujen sanoitusten inspiraationa ovat toimineet Katri Helenan omat henkiset kokemukset.

Esa Nieminen valotti syksyllä 2003 Selvis-lehden haastattelussa, kuinka tarkkaan levytettäviä sanoituksia valikoitiin ja viilattiin:

"Nyt kun on vanhempana tullut vaan ankarammaksi, kun nuo omat artistitkin on tulleet ankarammiksi siinä mitä ne voi sanoa – joku Katrikin, niin eihän sieltä mene mitään läpi ... ne haluaa allekirjoittaa kaiken mitä ne laulaa." (Selvis-lehti 3/2003)

Katri Helenalta on julkaistu 2000-
luvulla lukuisia kokoelmalevyjä. Vuonna
2003 40-vuotistaiteilijajuhlan kunniaksi
julkaistiin sekä 2 CD:n että 4 CD:n
kokoelmat ja nuottikirja. Vie minut
-albumin materiaalia on julkaistu näillä
kokoelmilla hämmästyttävän vähän.

Vie minut -albumissa on hieman harmillista, ettei albumilta ole varsinaisesti jäänyt elämään muita levytyksiä kuin nimikkobiisi, vaikka levy on täynnä hienoja levytyksiä. Vuonna 2003 Katri Helenan 40-vuotistaiteilijajuhlan yhteydessä julkaistiin Sydämeni laulut -tupla-CD-kokoelma, jossa on useampiakin Katri Helenan levytyksiä 90-luvulta, mutta Vie minut -albumilta ei ole yhtäkään poimintaa, ei edes itse Vie minut -kappaletta! Samassa yhteydessä julkaistiin myös neljän CD:n boksi, jonka jokaiselle levylle on koottu Katri Helenan tuotantoa vuosikymmen kerrallaan. Boksin neljäs kiekko sisältää siis Katri Helenan musiikkia vuosilta 1993–2003. Tälle levylle on valikoitunut sentään neljä laulua Vie minut -albumilta: Vie minut, Kaivatulle, Tyyntä myrskyn edellä ja Jos mä ruusu oisin. Kuitenkin Vie minut on aliedustettuna kokoelmalla, sillä Lähemmäksi-albumilta (1994) on julkaistu peräti kahdeksan laulua ja kaupallisesti vaatimattomasti menestyneeltä Missä oot -albumiltakin (1998) viisi levytystä. Kokoelmien julkaisun yhteydessä julkaistiin nuottikirja Tähtenä taivaalla, johon on valikoitu Vie minut -albumilta Jos mä ruusu oisin, Kaivatulle, Muistatko vielä, Poika ja haitari sekä Vie minut. On ehkä vähän erikoista, että kokoelmalevyjen yhteydessä julkaistu nuottikirja sisältää sellaisia lauluja, jotka eivät päätyneet kokoelmaäänitteelle lainkaan.

Vuonna 2007 julkaistiin digitaalisen musiikin palvelimissa Katri Helenan sadan levytyksen kokoelma Täydet 100, joka sisälsi samat neljä laulua kuin muutamaa vuotta aikaisemmin ilmestyneessä 4 CD:n boksissa. Lähemmäksi-albumilta on julkaistu kaikki 12 laulua ja Missä oot -albumiltakin kuusi laulua. Jälleen kerran Vie minut -albumi on aliedustettuna. Vuonna 2012 julkaistiin Katri Helenan koko uran kattava tupla-CD-kokoelma Sinivalkoinen, mutta sillekin on valikoitu albumilta ainoastaan nimikkokappale Vie minut. Kuten myös vuonna 2016 julkaistulla 4 CD:n kokoelmalla Suuret suomalaiset – 80 suosikkia, kun muilta 90-luvun albumeilta on poimittu useampiakin raitoja. Olisi esimerkiksi toivottavaa, että edes sellainen helmi kuin Jos mä ruusu oisin pääsisi uudestaan esille. Vie minut -albumin tyylikkäitä lauluja kelpaisi kuunnella vielä tänäkin päivänä Katri Helenan konserteissa, mutta kenties pelimannityyliset laulut menettäisivät jossain määrin hohtoaan tavallisen keikkabändin säestäminä.

Aiheesta muualla

YLE Elävä arkisto: Katri Helena valloitti Kaustisen

Lähteet

Kirjallisuus:

Katri Helena (2003) Tähtenä taivaalla – lauluja ja tarinoita. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy.

Rajala Panu (2013) Lavatähti ja kirjamies. WSOY, Helsinki.

Torstila Pertti (2010) Seitsemän vuotta diplomaattina Unkarissa: 1990-luku ja kommunismin taakka. Teoksessa Sievers Jaakko (toim.) Veljeskansan keskuudessa – Suomen Unkarin-edustustoiminnan historiikki. Suomen suurlähetystö, Budapest.

Muut lähteet:

Kotirinta Pirkko: Suomalaisen idyllin ääni. Helsingin Sanomat 30.9.1995.

Nissilä Pekka: Esa Nieminen haluaa tuoda esiin – "Jotain muuta kuin Hiihtoliiton slaavimollia". Selvis-lehti 3/2003. (Verkkolinkki)

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Salo Jaakko. Katri Helena: 20 suosikkia – Syysunelma (Fazer, 1996).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Suomen albumilistat sekä Musiikkituottajien sivulta, jossa on Suomen viralliset albumilistat kesästä 1995 lähtien.