CatCat – 25 vuotta suomimusiikin väriläiskänä

Kaikki alkoi siitä, kun 22-vuotias musiikkitieteiden opiskelija Virpi Kätkä poseerasi iltatyttökuvissa vuonna 1991. Otsikossa luki rehvakkaasti: "Valmistun yliopistosta musiikkiopiston rehtoriksi." Suomen suurimmassa levy-yhtiössä Fazer Finnlevyllä tuottaja Timo Lindström kiinnitti huomiota kuviin ja päätti ottaa yhteyttä niissä poseeraavaan neitokaiseen. Lindströmillä oli ollut ennenkin silmää naiskauneudelle. Kerrotaanhan iskelmähistoriikeissa, kuinka Mona Caritan ura levyttävänä artistina alkoi, kun hän sattui olemaan ystävättärensä kanssa seuraamassa levytystilaisuutta, jolloin Lindström iski silmänsä nuoriin tyttöihin ja kysyi kiinnostusta kokeilla levyttämistä. Kätkän sisaruksia vertaaminen Mona Caritaan tuskin haittaa, sillä Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivaassa kerrotaan, kuinka Virpin pikkusisko Katja nuorena tyttönä imitoi Mona Caritaa peilin edessä deodoranttipulloon laulaen. Iskelmätähteys oli haaveena jo nuorina näillä muusikon ja musiikinopettajan tyttärillä. Timo Lindström soitti Virpi Kätkälle ja ehdotti koelaulua. Virpi kertoi, että hänellä on kolme vuotta nuorempi sisar, joka myös osaa laulaa. Nyt Lindström vasta innostuikin. Olisiko vielä kolmatta siskoa, jotta voitaisiin lanseerata Suomen Barbarella. Lindströmin oli kuitenkin tyydyttävä duoon.

Ylitorniolaiset siskokset matkustivat Fazerille koelauluun. Siellä he kohtasivat kotimaisen musiikkituotannon johtajan Jaakko Salon, jonka säestyksellä he lauloivat muun muassa ikivihreät Yö saaristossa ja Lapin tango. Koelaulu sujui nappiin ja sisarusduon ensimmäistä pitkäsoittoa alettiin suunnitella. Fazerin tiedotuspäällikkö Lasse Norres väänsi kekseliäästi sisarusten sukunimestä duolle nimen CatCat. CatCatin ensimmäinen single Toimii näki päivänvalonsa vielä vuoden 1991 puolella. CatCat on juhlinut 25-vuotistaivaltaan vuonna 2017, koska ensimmäinen albumi ilmestyi vuonna 1992, mutta jos oikein tarkkoja ollaan ja kunnolla viilataan pilkkua, niin ihan ensimmäisestä levytyksestä on kulunut jo 26 vuotta.

Alkuvuodesta 1992 julkaistiin Timo Lindströmin tuottama esikoisalbumi CatCat. Levyn musiikillisena nokkamiehenä oli Risto Asikainen, jonka suuret menestyksen päivät levymogulina olivat vielä edessä. Asikainen sovitti levyn kaikki 12 kappaletta ja vastasi myös älppärin äänittämisestä ja miksaamisesta. Levy koottiin puoliksi käännöskappaleista ja puoliksi kotimaisista sävellyksistä, joista suurin osa on Asikaisen kynäilemiä. Alusta lähtien CatCatin musiikkityyliksi vakiintui iloinen ja elämänmyönteinen pop-musiikki. Esikoislevyltä parhaiten elämään lienee jäänyt aloitusraita Chicabum. "Silloin kun sun sydän lyö chica-chica-bumba, tiedät että alkaa rakkauden rumba", soi korvamatona vuonna 1992. Duon rohkeaa imagoa siivittivät vähäpukeiset tyttökuvat. Tyyliä – johon olennaisena osana kuuluivat pienet topit, minihameet ja korkosaappaat – Kätkät ovat itse myöhemmin luonnehtineet "pimatsumeiningiksi". Vaikka näyttävät ja uhkeat Kätkän siskokset herättivät huomiota, heidän debyyttialbuminsa ei osoittautunut kaupalliseksi menestykseksi. Vuosien saatossa se on kuitenkin noussut iskelmäharrastajien keskuudessa melkoiseksi kulttiklassikoksi ja etenkin albumin CD-painos on muodostunut todelliseksi keräilyharvinaisuudeksi. Kätkät ovat kertoneet, että heillä ei ollut ensimmäisen levyn valmistamisen aikaan tarkkaa käsitystä, millaista musiikkia he halusivat esittää. "Olimme nuoria maalaistyttöjä, jotka eivät tienneet musiikkibisneksestä yhtään mitään", on Katja Kätkä kertonut. Kätkät saivat levylle omina toiveinaan kappaleet Et mennä saa (ruotsalaisen sisarusduon Lili & Susien Can't let you go, johon Turkka Mali kynäili suomenkielisen sanoituksen) sekä Mun beibi ei haluu (alun perin 70-luvun diskoklassikko I love to love), mutta muutoin heillä ei ollut sananvaltaa levytettävien kappaleiden suhteen. Niin, mitä se beibi ei haluu? No se ei haluu tanssimaan, tietenkin.

Yhteistyö Fazerin kanssa ei jatkunut enää ensimmäisen albumin jälkeen. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että CatCatin taru olisi päättynyt siihen. Vielä vuonna 1992 Hausmyllyn Petri "Lowland" Alanko tarjosi Kätkille sävellystään Yksin sateeseen. Samoihin aikoihin sisarukset tutustuivat televisiokanava PTV:n järjestämällä Musavisa-risteilyllä Puolikuu-yhtyeen Kari Pesoseen, joka työskenteli Erkki Puumalaisen Base-Beat-levy-yhtiön studioilla. Palaset loksahtivat kohdalleen. Puumalainen innostui välittömästi Yksin sateeseen -kappaleesta ja tarjosi CatCatille levytysmahdollisuutta. Näin sisarusduo pääsi levyttämään läpimurtohittinsä. Yksin sateeseen on osoittautunut kestosuosiksi, joka edelleen villitsee menon CatCatin keikoilla. Kun nuorempi sisaruksista Katja vielä värjäsi hiuksensa tummiksi, brändi nimeltään oli CatCat valmis. Duon tyyli oli löytynyt, ja tuosta lähtien Virpi ja Katja ovat saaneet itse vaikuttaa levytysmateriaaliinsa. Yhteistyö Erkki Puumalaisen kanssa jatkuu vieläkin tänä päivänä, vain levy-yhtiön nimi on vaihtunut Base-Beatista Poptoriksi.

Seuraava projekti oli Make Lentosen ja Kari Sallin kynäilemä Bye bye baby. Tarinan mukaan miehet olivat laulua viimeistellessään kommunikoineet lähinnä puhelimitse. Laulu lähetettiin Suomen euroviisukarsintoihin 1994 ja se läpäisi esiraadin seulan. Laulu oli alun perin tarkoitettu CatCatille, mutta Yleisradio ei ollut lainkaan mielissään säveltäjien kaavailemasta esiintyjävalinnasta. Suomalaiset viisutuottajat eivät olisi mitenkään kelpuuttaneet rohkeista iltatyttökuvista tuttuja siskoksia kilpailemaan viisukarsintoihin. Bye bye babya laulatettiin eri laulajilla ja sen esittäjäksi kaavailtiin jopa Aija Puurtista. Pitkän vääntämisen jälkeen Lentonen ja Salli saivat Yleisradion pään käännettyä ja CatCat kutsuttiin koelauluun. Lopulta kaikki osapuolet tulivat yksimielisesti siihen tulokseen, että Bye bye babylle ainoa oikea esittäjä on CatCat. Sensuellit kuvat eivät poissulkeneet laulutaitoa.

Vuoden 1994 euroviisukarsinnat järjestettiin maaliskuun alussa uutuuttaan hohtavassa hulppeassa Tampere-talossa. Yleisradio oli satsannut suureelliseen yleisötapahtumaan, mutta itse kilpailukappaleiden taso jätti toivomisen varaa. Laulujen esittäjien joukossa oli lukuisia Suomen kansalle täysin tuntemattomia nimiä, kuten Dario, Sari Sakki tai Marina Sigfrids. Kilpailuun osallistui myös muuan Tauski, jonka lopullinen läpimurto antoi vielä odottaa itseään. Viisukarsintojen ennakkosuosikkina pidettiin teinisensaatio Janitaa, mutta hänen soulahtava balladinsa Enkeli ei tainnut avautua yhdellä kuuntelukerralla suurelle yleisölle tarpeeksi hyvin. Bye bye baby ja näyttävien Kätkän sisarten edustama "arktinen glamour" erottui kilpailukavalkadissa edukseen. Vuoden 1994 viisukarsinnoissa Suomen kansa sai ensimmäistä kertaa valita viisuedustajansa puhelinäänestyksellä. Kaikkien äänestäjien kesken arvottiin videonauhuri. Ennusmerkit vaikuttivat lupaavilta, kun ennen tulosten julkistamista suorassa lähetyksessä otettiin yhteyttä arvonnan voittajaan, joka paljasti äänestäneensä CatCatia. Voittajasta ei ollut lopulta mitään epäselvyyttä: Bye bye baby voitti äänestyksen ylivoimaisesti 25 834 äänellä. Toiseksi sijoittui suomenruotsalaisissa piireissä suosiota nauttinut Susann Sonntag rutinoituneen iskelmäsäveltäjän Kari Kuusamon laululla En dans på livets vågor (17 438 ääntä) ja kolmanneksi ennakkosuosikin viittaa kantanut Janitan Enkeli (14 646 ääntä). Kätkän sisarukset olivat onnesta soikeina. Euroviisujen seuraaminen oli ollut heidän lapsuudessaan aina vuoden kohokohta, ja nyt he saivat itse edustaa Suomea. Euroviisukarsintojen jälkeen molemmat siskokset marssivat opinahjoihinsa anomaan vapaata loppukevääksi.

Euroviisuissa kansainväliselle lehdistölle
jaettiin singleä, jossa oli Bye bye babyn
englanninkielinen versio. Alkuperäistä
suomenkielistä levytystä mainostettiin
nimellä "Exotic Finnish version".

Keväällä 1994 Suomessa elettiin todellista CatCat-huumaa. Kätkän siskokset näkyivät ja kuuluivat kaikkialla. Kuvat koristivat lehtien palstoja ja he vierailivat kaikissa mahdollisissa television viihdeohjelmissa. CatCatin myötä Suomen kansa oli jälleen innostunut viisuista ja kevään viisukilpailua odotettiin kuin kuuta nousevaa. Euroviisujen suosio oli laskenut Suomessa 1980-luvun aikana. Euroviisufinaalin katsojaluvut olivat pienentyneet, eivätkä Suomen edustussävelmät sitten Kirkan Hengaillaan-viisun (1984) juhlineet hittilistoilla. Anneli Saariston viisuissa upeasti seitsemänneksi sijoittunut La dolce vitakin (1989) sai Suomen kansan hyväksynnän vasta hienosti sujuneiden Euroviisujen jälkeen. Jopa tuleva bailuklassikko Sata salamaa (1987) jäi aikoinaan kauas listojen kärjestä. Bye bye baby sen sijaan iski suomalaisiin kuin häkä. Laulua soitettiin tiuhaan radiossa ja Rumban 50 hittiä -listalla kappale oli noteerattu parhaimmillaan seitsemännelle sijalle. Ei haitannut, vaikka eräät musiikin asiantuntijat kritisoivat kappaletta höpöpopiksi ja itäeurooppalaiseksi mainosmusiikiksi. Etenkin lapset tykästyivät kappaleeseen ja "pai pai peipiä" hoilattiin hiekkalaatikoilla ja leikkipuistoissa.

Vuoden 1994 Eurovision laulukilpailuissa Suomi oli kerrankin satsannut
näyttävään promootioon. Kuva: © SECHUK.com

Eurovision laulukilpailut järjestettiin vuonna 1994 vappuaattona Dublinin Point Theatressa. Irlanti oli voittanut kahdet edelliset Euroviisut, minkä seurauksena laulukilpailussa elettiin raskaiden festivaaliballadien kulta-aikaa. Vuoden 1994 kappalekavalkadissa nopeatempoisten laulujen määrä oli laskettavissa yhden käden sormilla. Bye bye baby erottui joukosta ja Suomi noteerattiin positiivisesti ennakkoveikkauksissa. Kilpailuviikolla Dublinissa Suomen delegaation ympärillä kävi melkoinen kuhina. Suomi oli kerrankin satsannut Euroviisuissa näyttävään promootioon. CatCatia kuljetettiin PR-tilaisuudesta toiseen omalla limusiinilla ja kuvaukselliset siskokset olivat toistuvasti valokuvaajien ristitulessa. Virpi ja Katja lunastivat Dublinissa lupauksen, jonka he olivat asettaneet Suomen karsintavoiton jälkeen: peeärrä täytyy huolehtia kunnolla. "Mediapelillä voittoon", he olivat lehdissä julistaneet. Mediapeli olikin ajankohtainen käsite, olihan presidentinvaaleista ja Paavo Väyrysen katkerista lausunnoista kulunut vain muutama kuukausi. Mediapelin lisäksi Suomella tuntui muutenkin olevan vuoden 1994 Euroviisuissa hyvä draivi päällä. Edellisenä vuonna Suomea oli edustanut Katri Helena taustalaulajinaan Pave Maijanen, Pepe Willberg ja Anita Pajunen. Nyt uuden sukupolven viisuilijat olivat saaneet aikaiseksi melkoisen nuorennusleikkauksen, kun CatCatin taustalla nähtiin energiset tanssijat James Black ja Charles Salter, jotka edustivat modernia Suomi-kuvaa. Kilpailuviikolla positiivinen pöhinä Suomen delegaation ympärillä vaikutti kertoimiin vedonlyönnissä. Suomi nousi ennakkoveikkauksissa viiden parhaan joukkoon, ruotsalainen vedonlyöntitoimisto povasi CatCatille koko kilpailun voittoa. Ruotsissa Aftonbladet julisti suurin otsikoin Suomen voittavan Euroviisut. Suomessa alettiin odottaa kaikkien aikojen jättipottia. Tuoko CatCat tosiaan vihdoin ja viimein viisuvoiton Suomelle? Finaalipäivänä ympäri Suomen järjestettiin yhteislaulutilaisuuksia, joissa kansalaiset saivat laulaa sydämensä kyllyydestä Bye bye babya.

Vappuaattona 1994 yli miljoona suomalaista silmäparia tapittivat euroviisufinaalia. Suomi oli arvottu esiintymään jo toisena. Kapellimestari Olli Ahvenlahti toivotti sadoille miljoonille televisiokatsojille "hyvää vappua". Kaikki mitä sen jälkeen viisulähetyksessä tapahtui seuraavan kolmen minuutin aikana oli luonnehdittavissa mahalaskuksi.

Euroviisuharrastajien mielestä Dublinin lavalla Suomen esityksen kaikki osa-alueet olivat jokseenkin pielessä. CatCatin esiintymisasut haukuttiin tyylittömiksi. BBC:n sarkastisen viisuselostajan Terry Woganin mukaan sisarusduo esiintyi äitinsä vanhoissa alusvaatteissa. Suuria hurraa-huutoja ei saavuttanut myöskään taustatanssijoiden koreografia, jota pidettiin halpahintaisena ja kornina. Toisaalta Euroviisuissa tultiin näkemään myöhempinä vuosina vastaavanlaisia tanssijoita, joten kenties Charles Salter ja James Black olivat vain edellä aikaansa? Suomen kapellimestari Olli Ahvenlahti oli sovittanut laulun kokonaan orkesterille. Sähäkkä eurodiskokappale kuulosti orkesterin säestämänä huomattavasti laimeammalta ja vaisummalta kuin levytysversio. Monien muiden maiden ammattimaisiin esityksiin verrattuna Suomen performanssi vaikutti auttamattoman kotikutoiselta. Saliyleisön innostuneista suosionosoituksista huolimatta Suomen viisuhaaveet valuivat viemäristä alas, ja pisteidenlasku oli suomalaisittain masentavaa seurattavaa. Suomi oli tulostaululla pitkään nollilla, kunnes kahdeksantenatoista pisteensä jakanut Bosnia-Hertsegovina muisti Suomea yhdellä pisteellä. Seuraavana äänestysvuorossa ollut omintakeisesti äänestänyt Kreikka antoi Suomelle peräti kymmenen pistettä, mutta sen jälkeen pistehanat hyytyivät jälleen. 11 pisteen saalis oikeutti 25 kilpailijan joukossa 22. sijaan. Euroviisut päättyivät Suomen osalta jälleen valtaisaan pettymykseen. Tuloksen seurauksena Suomi joutui jäähylle seuraavan vuoden viisuista. Suomalainen euroviisuasiantuntija Asko Murtomäki on luonnehtinut kirjassaan

Irlanti voitti Euroviisut jo kolmatta kertaa peräkkäin – ja tällä
kertaa täysin ylivoimaisesti viisujen silloisella piste-ennätyksellä.
Suomen taakse tulostaululla jäivät Alankomaat, Viro ja Liettua.

Finland 12 points! – Suomen Euroviisut, kuinka "kaiken kuullun ja nähdyn perusteella sitä [huonoa menestystä ja karsiutumista seuraavan vuoden kilpailusta] pidettiin sopivana rangaistuksena huonosti tehdystä työstä". Suolaa haavoihin lisäsi Saksan pirteän bilebiisin Wir geben 'ne Party sijoittuminen kilpailussa hienosti kolmanneksi. Saksan esityksen säestys hoidettiin taustanauhoilla, mikä herätti spekulaatioita siitä, kuinka Bye bye baby olisikaan pärjännyt, jos se olisi kuulostanut Dublinin lavalla samanlaiselta kuin levyversio. Saksan menestys osoitti, että nopealle laululle oli tilausta hyvin balladivoittoisessa kilpailussa. Kätkät tuskin saattoivat vuonna 1994 aavistaa, että jonakin päivänä he tekevät vielä yhteistyötä Saksan viisun säveltäneen Ralph Siegelin kanssa.

CatCatin toinen albumi myi platinaa.

Suomen kansa ei kuitenkaan hylännyt CatCatia viisutappion myötä. Kuten Kätkät itsekin luonnehtivat viisufinaalin jälkeen kotimaisille joukkoviestimille: "Kissat putoavat aina jaloilleen." Virpi ja Katja ovat suhtautuneet terveen itseironisesti muun muassa parjattuihin esiintymisasuihinsa ja ovat vielä 2010-luvulla erinäisissä euroviisutapahtumissa esiintyneet alkuperäiset viisukorsetit yllään. Bye bye baby on 1990-luvun edustussävelmistämme ainoa, joka on jäänyt elämään. Huhtikuussa 1994 julkaistua CatCatin toista albumia Bye bye baby myytiin yli 40 000 äänitettä eli platinalevyyn oikeuttava määrä. Toiselle albumille Kätkät osasivat jo valikoida itsensä näköisiä kappaleita. Sovituksista vastasivat Kari Pesonen sekä Hausmyllyn Petri "Lowland" Alanko ja Jari "Drome" Karjalainen. Uusien kappaleiden lisäksi albumille päätyi versioitavaksi sisarusten nuoruuden suosikkeja, kuten George Michaelin Careless whisper (Kuiskaus) ja Modern Talkingin Do you wanna (Viides kevät). CatCatin ja taustajoukkojensa käsittelyssä kasariklassikot soivat ajanmukaisen ysärijumputuksen säestämänä.

CatCatin kolmas albumi vuodelta 1995
sisältää radiohitit Kyyneleet, Piirtelet
mun sydämeen ja Enkeli.

CatCatin kolmas albumi Enkeli julkaistiin vuonna 1995. Tätäkin levyä myytiin vuosien saatossa kultalevyyn oikeuttava määrä. Albumin laulut Kyyneleet, Piirtelet mun sydämeen ja nimikkobiisi Enkeli soivat säännöllisesti radiotaajuuksilla. CatCat ei suinkaan jäänyt vain yhden viisukevään tähdenlennoksi. Euroviisut eivät tuhonneet uraa, kuten usein pelotellaan, vaan CatCatin tapauksessa kilpailu toimi pikemminkin ponnahduslautana suurempaan suosioon. Hyvästä menestyksestä huolimatta siskokset päättivät Enkeli-levyn jälkeen laittaa CatCatin telakalle, sillä he halusivat suorittaa opintonsa valmiiksi. Virpi Kätkä valmistui Jyväskylän yliopiston musiikkitieteiden laitokselta filosofian maisteriksi ja työskentelee nykyään musiikin opetustyön parissa. Katja Kätkä opiskeli klassisen laulun opettajaksi Keski-Suomen konservatoriossa. Elämä on ikuista opiskelua, ja Katja on kouluttautunut Kööpenhaminassa valtuutetuksi CVT-opettajaksi. CVT (Complete vocal technique) on alan ammattilaisten keskuudessa erittäin arvostettu äänenkäyttötekniikan laji.

Vuosituhannen vaihduttua aika oli kypsä CatCatin paluulle. Kesällä 2000 CatCat teki comeback-keikkansa Heinäveden iskelmäfestivaaleilla. Seuraavana vuonna julkaistiin paluulevy Yö ja päivä, josta parhaiten elämään lienee jäänyt Antti Kleemolan säveltämä hieno pop-balladi Jos katsot taaksesi. Samana vuonna Poptori julkaisi kokoelmalevyn Parhaat, johon koottiin CatCatin levytyksiä vuosilta 1994–2001. Kokoelma myi kultaa. Suomen kansa ei ollut unohtanut suosikkikissojaan.

CatCat on pysynyt tyylilleen uskollisena jo neljännesvuosisadan ajan. He eivät ole muuttuneet ajan virtausten mukana, vaan tekevät omaa juttuaan omilla ehdoillaan. CatCat on monella tavalla ainutlaatuinen ilmiö kotimaisen kevyen musiikin kentällä. He esittävät kimaltelevissa glittermekoissa – viimeisimmät esiintymisasut on hankittu New Yorkista! – rehellistä disko- ja dancemusiikkia näinä melodiattomien radiohittien aikoina täällä tasapäistämisen luvatussa maassa. Levytysmateriaalistaan he vastaavat hyvin pitkälti itse. Katja Kätkä on kunnostautunut vuosien saatossa laulujen säveltäjänä. Ensimmäinen Katjan levytetty sävellys on erinomaisen raflaava Aurinkotanssija vuodelta 2003. Sanoitukset tilataan luottosanoittajilta, jotka osaavat räätälöidä juuri CatCatille sopivia tekstejä. 2010-luvulla levytysten sovituksista ovat vastanneet Antti Turpeinen ja Petri Kokko, joiden kanssa yhteistyö on saumatonta. Levy-yhtiö hoitaa jakelun. Poptorin valttikortteina ovat edulliset hinnat ja laaja jakeluverkosto, sillä yhtiön levyjä on myyty kaikki nämä vuodet musiikkialan liikkeiden lisäksi muun muassa marketeissa ja huoltoasemilla.

"Meille on keikoilla ja levyillä ollut tärkeää esittää musiikkia, josta itse pidämme. Itse olemme halunneet päättää kaikesta meihin liittyvästä. Meille on tärkeää, että meillä on ihan oma juttumme. Emme ole miettineet tulevaisuutta silloin nuorena ensimmäistä levyä tehdessämme sen enempää kuin nytkään. Teemme tätä hommaa niin kauan kuin on kivaa", on Virpi Kätkä todennut.

Vuonna 2015 julkaistulla albumilla Kukat
kauniit CatCat tulkitsee omia versioitaan
tekstivetoisista ikivihreistä.

Vaikka Virpin ja Katjan tavaramerkeiksi ovat osoittautuneet bilemusiikki ja positiivinen elämänasenne, tämän vuosikymmenen aikana laulujen sanoitusten tematiikkaa on pyritty muuttamaan syvällisemmäksi ja omakohtaisemmaksi. Yökerhojen ja ravintoloiden lisäksi CatCat on esiintynyt muun muassa kirkkokonserteissa. CatCat on levyttänyt hengellisiä lauluja Poptorin Enkelten laulut -kokoelmasarjan levyille. Vuonna 2015 julkaistiin kokonainen balladivoittoinen CatCatin teema-albumi Kukat kauniit, jossa Virpi ja Katja versioivat tekstivetoisia ikivihreitä klassikoita, kuten Lainaa vain, Neljän tuulen tiellä ja Eilen kun mä tiennyt en. Syvällisemmät sanoitukset eivät ole rajoittuneet vain gospel-levytyksiin ja tuohon rauhalliseen teemalevyyn, vaan myös CatCatin uudet tanssittavat ja nopeatempoiset kappaleet ilmentävät esittäjiensä arvomaailmaa ja elämänasennetta.

"Edelleen haluamme, että kappaleemme ovat koukuttavan melodisia, niin kuin 90-luvulla tehtiin. Olen innoissani, että olen saanut säveltää myös itse levyillemme useita kappaleita. Viimeisin omista sävellyksistäni on Sielun sirpaleet, josta on tullut Spotifyssa ja YouTubessa yksi meidän kuunnelluimpia kappaleitamme. Teksteihin olemme halunneet kuitenkin lisää henkisyyttä ja syvyyttä, kuten Sielun sirpaleistakin kuulee. Monet ihmiset ovat kertoneet saaneensa lohtua ja voimaa kappaleen sanoituksesta ja että sanat ovat kuin suoraan heidän omasta elämästään", Katja Kätkä on luonnehtinut.

Keväällä 2017 25-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu CatCat 25 vuotta -juhlalevy kiteyttää hienosti CatCatin uran – ennen ja nyt. Levylle on koottu parhaimmisto CatCatin vanhoista kappaleista, joista useammasta on tuunattu uudet alkuperäisiä menevämmät versiot. Uusista levytyksistä Katjan säveltämät ja Kristian Kuisman sanoittamat Sielun sirpaleet ja Saavut uneeni vastaan mua ovat syntyneet sisarusten omista elämänkokemuksista. CatCatille ominainen elämänmyönteisyys taas ilmenee erinomaisesti iskelmätietokirjailijanakin kunnostautuneen Petri Tuunaisen säveltämässä ja Kuisman sanoittamassa iskevässä kappaleessa Elä sekä Solid Base -coverissa Ei saa luovuttaa, jonka rohkaisevan suomenkielisen tekstin on kynäillyt Juha-Matti Tammela.

"Vaikka me olemme halunneet teksteihin ja musiikkiin nykyisin elämänkokemusta Kristian Kuisman, Petri Tuunaisen, Juha-Matti Tammelan ja Sana Mustosen avustuksella, niin kaikista mollikappaleistamme löytyy koettelemustenkin keskellä aina valo ja positiivinen ajattelu", valottaa Virpi CatCatin ajatusmaailmaa.

Jos Kätkän siskokset ovat tyytyväisiä, että lauluntekijät osaavat laatia juuri heille sopivia kappaleita, niin vastavuoroisesti CatCatin uusien laulujen tekijät ovat mielissään, että Suomessa vielä Virpi ja Katja liputtavat melodisten ja dramaattisten diskobiisien puolesta. Niin Kuisma, Tuunainen kuin Tammela ovat iskelmämusiikin suuria ystäviä. Lauluntekijät ovat kertoneet saaneensa palautetta siitä, että heidän kappaleensa kuulostavat menneiden vuosikymmenien tuotoksilta. Palaute on kuitattu toteamalla, että se on ollut juuri tarkoituskin. Kaikkien ei tarvitse esittää nykyaikaista radioystävällistä persoonatonta pop-iskelmää, vaikka se voisi olla helpompi tie saavuttaa laajempi kohdeyleisö.

25 vuotta ensilevytyksen jälkeen CatCatin keikoilla on kovempi meno kuin koskaan aikaisemmin. Uransa alkuvaiheessa Virpi ja Katja haaveilivat, että jonakin päivänä heillä olisi niin paljon hyviä lauluja, ettei keikkasettiin tarvitsisi mahduttaa ainuttakaan täytekappaletta. Nyt sellainen tilanne on saavutettu. Keikoille ominaista on ennen kaikkea positiivisuus ja ilo.

"Haluamme, että ihmiset unohtavat keikoillamme mahdolliset murheensa. Reilun tunnin settimme ajan laitamme kaiken likoon! Settimme on erittäin menevä. Eräs ystäväni sanoikin, että keikoillamme riittää vauhtia kuin aerobic-tunneilla! Hiki lentää niin meillä kuin yleisölläkin", kuvailee Katja.

2010-luvun alussa Virpi ja Katja havahtuivat keikoilla erikoiseen tilanteeseen. Yleisön joukossa oli runsaasti nuoria, jotka osasivat laulaa heidän laulujaan sanasta sanaan. Kun keikan jälkeen hämmentyneet artistit kysyivät nuorisolta (Kätkän sisarukset tunnetaan erittäin helposti lähestyttävinä ihmisinä, joilla riittää keikkojen jälkeen aikaa selfieille ja juttutuokioille faniensa kanssa) miten kappaleet voivat olla niin tuttuja, vastaus kuului kaikessa yksinkertaisuudessaan, että niitä on luukutettu YouTubesta. Kas näin voidaan todeta YouTuben valtava potentiaali. Vaikka videot eivät kartutakaan teostotuloja eivätkä tuo rojalteja pankkitilille, artistien tunnettavuus kasvaa, mikä voi ilmentyä kasvavina keikkatuloina. CatCatin keikoilla käy nykyään paljon porukkaa, jonka lapsuudenmuistoihin CatCatin musiikki olennaisesti kuuluu.

"Kohdeyleisömme keikoilla ovat pääasiassa nykyisin ennen päiväkerhossa meitä fanittaneet, jotka ovat nykyisin yökerhoissa keikoillamme. He ovat oppineet tuntemaan musiikkimme vanhempiensa c-kaseteilta, jotka osalla ovat vieläkin tallessa. Ihanaa kuunnella juttuja nuorten lapsuudesta, joista ilmenee, että olemme olleet osa heidän lapsuuttaan. Musiikkimme herättävät muistoja ja se kaikista tärkeintä, mitä musiikilla voidaan saavuttaa", toteaa Virpi.

Taidatkos sen sattuvammin sanoa.

Niin, se Ralph Siegel -kytkös. CatCat oli valmiina palaamaan euroviisuareenoille vuonna 2005. He lähettivät Suomen euroviisukarsintoihin demon, jossa he esittivät Siegelin sävellyksen Pirates on the dancefloor. Ralph Siegel on legendaarinen saksalainen euroviisusäveltäjä, jonka kynästä ovat syntyneet monet suuret ikivihreät, kuten Dschinghis Khan, Johnny Blue ja Ein bisschen Frieden. Euroviisujen ulkopuolisista klassikoista mainittakoon Moskau eli Volga, joka on edelleen kaikkien aikojen suosituimpia lauluja karaokessa. Kätkät matkustivat Müncheniin Siegelin studiolle purkittamaan kappaleen. Laulu karsiutui kuitenkin kalkkiviivoilla esiraadin kynsissä, eikä päässyt mukaan vuoden 2005 euroviisukarsintoihin. Nyt 12 vuotta myöhemmin mainio Pirates on the dancefloor on vihdoinkin julkaistu levyllä. Ralph Siegel on iloinnut vanhan sävellyksensä julkaisemisesta ja on jopa väläytellyt yhteistyön jatkamista CatCatin kanssa. Lisäksi vuodeksi 2006 Siegel houkutteli Katja Kätkää mukaan Sveitsin viisuedustusryhmään six4one, johon koottiin kuusi esiintyjää eri puolilta Eurooppaa, mutta Katja ei kokenut projektia omakseen.

Euroviisut elävät kuitenkin aina CatCatin mukana, ja euroviisufanit ympäri Eurooppaa eivät ole unohtaneet hupaisia siskoksia, jotka "esiintyivät äitinsä alusvaatteissa" Dublinissa keväällä 1994. Euroviisufanien välityksellä CatCatin uuden levyn kappaleita on soitettu Keski-Euroopassa, missä melodista diskomusiikkia arvostetaan huomattavasti enemmän kuin Suomessa, ja esimerkiksi Elä on saanut erittäin innostuneen vastaanoton. Ei pidä koskaan vähätellä television historian pitkäikäisimmän laulukilpailun suomia mahdollisuuksia.

CatCat 25 vuotta -albumin esittelyvideo YouTubessa

Virpi ja Katja Kätkää on haastateltu sähköpostitse tätä kirjoitusta varten.

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 1990-luvulla

Vielä pari viikkoa UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.

Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edelliset tekstit:
Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1980-luvulla

Huom! Suomen 1990-luvun euroviisukarsinnat on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta.

1990

Suomen edustaja: Beat – Fri?
Sijoitus Zagrebissa: jaettu viimeinen / 22, 8 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Yleisradiolla on ollut jo ennen Pertti Kurikan Nimipäiviä missioita Suomen euroviisuedustajan suhteen. Vuonna 1990 missiona oli saada viimeinkin ruotsinkielinen laulu viisuedustajaksi. On sinänsä mielenkiintoista, että ajatus ruotsinkielisestä viisuedustajasta kypsyi vasta 90-luvulle saavuttaessa. Suomihan olisi voinut periaatteessa esittää kaikki nämä vuodet viisunsa toisella kotimaisella. Vuosina 1961–1964 Yleisradio oli tosin vaatinut, että Suomen euroviisukarsintojen kilpailukappaleet oli esitettävä suomeksi, mutta kun suomenruotsalainen lehdistö nosti asiasta äläkän, hyväksyttiin ruotsinkieliset laulut mukaan vuodesta 1965 lähtien. Ruotsinkieliset laulut alkoivat yleistyä viisukarsinnoissa kuitenkin vasta 1980-luvulla. Ehkäpä osasyy ilmiöön saattoi johtua siitä, että Ruotsi alkoi menestyä 80-luvulla viisuissa erinomaisesti.

Vuonna 1990 karsinnassa kilpaili kolme ruotsinkielistä laulua, jotka sijoittuivat raadin äänestyksessä neljän parhaan joukkoon. Ruotsinkielisten laulujen menestys noteraattiin näyttävästi muun muassa TV-nyttissä. Suomen viisuedustajaksi valikoitui suomenruotsalaisissa piireissä suurta arvostusta nauttinut laulukvartetti Beat laulullaan Fri? (säv. Janne ja Kim Engblom & Tina Krause), minkä karsintavoittoa luonnehdittiin myös nuorekkaaksi uuden sukupolven esiinmarssiksi. Kieltämättä Suomen karsinnassa Beatin esityksessä oli sellaista rentoutta, mikä saatettiin tulkita piristäväksi raikkaudeksi perinteisten viisujollotusten joukossa.

Ruotsinkielisen viisuedustajan uskottiin kohentavan Suomen viisumenestystä, etenkin muilta pohjoismailta odotettiin pisteitä. Lopputulos Zagrebin lavalla jäi kuitenkin vaisuksi. Beatin esityksestä puuttui kaikki se rentous, mikä Suomen karsinnassa oli ollut vielä havaittavissa. Suomi ei tunnollisena maana halunnut käyttää Euroviisuissa taustanauhaa, mutta Fri? kuulosti euroviisuorkesterin säestämänä jäykältä ja kömpelöltä. Muilta pohjoismailta odotetut pisteet jäivät haaveeksi; ruotsalaisessa iltapäivälehdessä kommentoitiin ilkeämielisesti, ettei Beatin honottavasta "muminsvenskasta" saanut oikein selvää. On kuitenkin vaikea uskoa, että Fri? olisi pärjännyt viisuissa merkittävästi paremmin, vaikka esitys Zagrebissa olisi ollut samanlainen kuin Suomen karsinnoissa. Kuten Ossi Runne totesi viisuselostuksessaan, laulu on tasapaksu ja siitä puuttuvat nousut ja huipennukset.

Mikä olisi kannattanut lähettää Zagrebiin? No tietenkin se ainoa karsinnoissa kärkeen sijoittunut suomenkielinen esitys eli Arja Saijonmaan Gabriela (säv. Petri Laaksonen). Suomi oli edellisenä vuonna sijoittunut La dolce vitalla hienosti seitsemänneksi. Gabriela oli kuin selvä jatko-osa La dolce vitalle: suuren diivan esittämä tarttuva suuriskelmä, jossa on kuitenkin ripaus persoonallisuutta. La dolce vitan espanjalaiset flamencokitarat vaihtuivat Gabrielassa Petri Ikkelän soittamaan bandoneoniin. Suomella olisi ollut kerrankin tilaisuus lähettää artisti, joka olisi ollut valmiiksi tunnettu Suomen ulkopuolella ja jolla olisi ollut ihan oikeasti vankkaa esiintymiskokemusta suurilta estradeilta maailman eri kolkista. Saijonmaa olisi saanut varmaan Ruotsilta yksin enemmän pisteitä kuin Beat sai yhteensä, olihan hän Ruotsissa kaupallisen uransa huipulla 80-luvun viimeisinä vuosina. Saijonmaalla oli näihin aikoihin myös paljon esiintymisiä ja projekteja Norjassa. Zagrebin Euroviisujen viimeisenä esityksenä Gabrielalla olisi ollut mahdollisuudet vaikka mihin. Minua huomattavasti merkittävämpi euroviisuasiantuntija on pitänyt mahdollisena jopa sijoitusta viiden parhaan joukossa. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1991

Suomen edustaja: Kaija Kärkinen – Hullu yö
Sijoitus Roomassa: 20. / 22, 6 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Vaikka Suomi menestyi Euroviisuissa pääsääntöisesti vaatimattomasti, Yleisradio pyrki profiloimaan Suomen karsintakilpailuista suuria kansanjuhlia. Vuosina 1991 ja 1992 karsinnat olivat melkoisia spektaakkeleita, jotka järjestettiin Turun suuressa Typhoon-hallissa. Yleisöä paikan päälle tilaisuudet keräsivät miltei 8 000 katsojaa.

Vuoden 1991 karsintaan osallistui lukuisia kansan rakastamia eturivin artisteja, kuten Arja Koriseva, Kirka, Anna Hanski ja Riki Sorsa. Asiantuntijaraati äänesti kärkikaksikkoon kuitenkin kaksi laulavaa näyttelijää. Raadin nuoriso- ja rocksiipi piti Samuli Edelmannin rennonletkeästi soljuvasta Peggystä (säv. Jarmo Nikku), mutta perinteisemmän viisumusiikin ystävät nyrpistivät sille nenäänsä. Suurelle yleisölle vielä tuossa vaiheessa täysin tuntemattoman Kaija Kärkisen rokahtava powerballadi Hullu yö (säv. Ile Kallio) kelpasi tasaisesti kaikille. Peggy nousi kuitenkin karsintojen jälkeen Suomessa suureksi hitiksi, Hullua yötä ei noteerattu hittilistoilla lainkaan.

Rooman Euroviisut muistetaan lähinnä kaoottisista järjestelyistään. Orkesteria moitittiin kaikkien aikojen huonoimmaksi ja useampi kilpailukappale tuhottiin onnettomalla säestyksellä (kuuluisampana esimerkkinä Kreikan saksofonisoolo). Myös Hullun yön rockriffit osoittautuivat orkesterille ylitsepääsemättömän vaikeiksi. Rooman orkesterin kitaristi ei millään oppinut soittamaan osuuttaan kunnolla, vaikka laulun säveltäjä Ile Kallio kävi harjoitusten jälkeen itse opettamassa kädestä pitäen kuvion kitaristille. Onton orkestroinnin lisäksi Kaija oli silminnähden jännittynyt ja taustakuoro vääntelehti todella oudosti, joten ei ollut varsinaisesti mikään ihme, että Suomi jäi jälleen viisukavalkadissa katveeseen. Onneksi Kaija Kärkinen ja Ile Kallio saivat muutamaa vuotta myöhemmin läpimurtonsa Sade-hitin myötä. Tuolloin juuri kukaan tuskin enää edes muisti, että laulun esittäjä oli muutamaa vuotta aikaisemmin edustanut Suomea Euroviisuissa.

Vuonna 1991 Eurovision laulukilpailujen äänestyksessä tapahtui muutos, joka vaikutti alun perin lähinnä kosmeettiselta, mutta sillä oli merkittävät vaikutukset kilpailun tuloksiin. Aikaisemmin raadeissa istuivat vain tavalliset musiikin kuluttajat, mutta vuodesta 1991 puolet raadin jäsenistä tuli olla musiikin ammattilaisia. Muutoksen seurauksena Euroviisut muuttuivat melko elitistisiksi. Kun 90-luvulla Euroopassa tanssittiin dancen tahtiin, Euroviisuissa valttia olivat sovinnaiset festivaaliballadit. Muun muassa tästä syystä epäilen, ettei nuorekas Peggy olisi pärjännyt tuon ajan viisuissa kovinkaan kummoisesti.

Jos kansa olisi saanut päättää, kilpailuun olisi todennäköisesti lähetetty Arja Korisevan Enkelin silmin (säv. Matti Puurtinen). Eikä se olisi ollut huono valinta lainkaan. Enkelin silmin muistutti rakenteeltaan ja melodiankulultaan kaikista ehdokkaista eniten tuon ajan menestysviisujen kaavaa. Arja Koriseva oli tuohon aikaan suosionsa huipulla. Kun monet muutkin maat lähettivät viisuihin suosituimpia artistejaan, niin miksi ei Suomikin. Enkelin silmin nousi kansan keskuudessa varsin suosituksi, joten vaikka suurempaa menestystä viisuissa ei olisikaan tullut, olisimme kuitenkin lähettäneet viisuihin jotain, mikä edes miellytti suomalaisia. Arja Korisevan turnauskestävyys oli testattu edellisenä syksynä, kun hän sijoittui Kuala Lumpurissa järjestetyssä Kultainen Leija -festivaaleilla toiseksi laululla Kun tunteet kuljettaa (säv. Olli Ahvenlahti).

Arja Koriseva osallistui karsintaan toisellakin laululla Molto presto (säv. Jukka Vuolle). Tämä ehta hömppä olisi voinut olla ihan potentiaalinen ehdokas ennen raatien koostumukseen tehtyä muutosta. Karsintaan mielenkiintoisen vaihtoehdon tarjosi nuorekas Clifters laulullaan I love you (säv. Jiri Nikkinen). Pahoin pelkään, että sille ei olisi käynyt 90-luvun übersovinnaisissa viisuissa sen paremmin kuin saman vuoden Belgian Clouseaulle. Enkelin silmin sinne olisi pitänyt lähettää. Sillä olisi todennäköisesti saavutettu edes keskitason sijoitus. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1992

Suomen edustaja: Pave Maijanen – Yamma yamma
Sijoitus Malmössä: 23. / 23, 4 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Asiantuntijaraati äänesti yksimielisesti täysin pistein Suomen edustajaksi Pave Maijasen Yamma yamman. Pave Maijasen kaltaisen ansioituneen muusikon ja lauluntekijän uskottiin menestyvän Suomen rajojen ulkopuolellakin. Pave Maijanen saapui viisuihin perinteisen iskelmäkentän ulkopuolelta, joten hänen uskottiin tuovan kilpailuun uudenlaisia raikkaita tuulahduksia. Yamma yamma tehtiin varta vasten tilaustyönä Euroviisuja varten. Hector oli tarkoituksella lisännyt sanoitukseen paljon kansainvälisiä nimiä ja sanontoja. Yamma yamman voitto Suomen karsinnoissa otettiin innostuneena vastaan. Laulua pidettiin svengaavana ja kansainvälisenä. Jopa arvostetut suomalaiset levytuottajat ja muusikot julistivat, että Yamma yammalla Suomi sijoittuu kärkisijoille. Euroviisujen isäntämaassa Ruotsissakin oltiin jossain määrin innostuneita laulun "Roxette-soundista".

Jälleen kerran esitys viisulavalla osoittautui Suomen karsintaesitystä vaisummaksi. Malmön lavalla Paven esityksestä puuttui kaikki se letkeys ja svengi, mikä Suomen karsinnoissa oli vielä havaittavissa. Orkestrointikin kumisi onttouttaan. Festivaaliballadien kulta-aikana Yamma yammalla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia menestyä viisuissa. Jumbosijan myötä suomalaisten mielipide Yamma yammasta muuttui yhdessä yössä negatiiviseksi. Nykyään se on yksi väheksytyimpiä viisuedustajiamme.

Nykypäivän valossa tuntuu hieman kummalliselta, että musiikin ammattilaiset halusivat niin liikuttavan yksimielisesti Yamma yamman viisuihin. Pave Maijasen kaltaisella lahjakkaalla säveltäjällä olisi ollut varmasti kompetenssia säveltää Euroviisuihin menestyssävelmä. Yamma yamma oli kuitenkin laskelmoitu tuote, jolla ei ollut mitään tekemistä Paven muun tuotannon kanssa. Yamma yamma vaikutti todennäköisesti karsinnan kansainvälisimmältä vaihtoehdolta, mutta tarjolla olisi ollut parempiakin sävellyksiä, jotka olisivat pärjänneet paremmin 90-luvun sovinnaisissa Euroviisuissa. Arja Korisevan Huomiseen (säv. Chris Owen) oli kuin prototyyppi tuon ajan tyypillisestä viisuballadista. Ehkäpä kaikkein potentiaalisin valinta olisi ollut kuitenkin Sonja Lummen Rakkauden bulevardi (säv. Matti Puurtinen), joka muistutti hieman säveltäjän edellistä menestysviisua La dolce vita, tällä kertaa vain ranskalaistyyppisellä haitarilla höystettynä. Tauskin Lauluni sinulle olisi ehkä voinut jonkun Keski-Euroopan maan edustajana sijoittua sijalle 15. Monien mielestä Riki Sorsan tyylikäs irkkuhenkinen Silmiisi sun (säv. Kim ja Janne Engblom) sisälsi sopivanlaista persoonallisuutta. Ehdolla oli myös lama-ajan ilopilleri Kikka, joka kilpaili laululla Parhaat puoleni (säv. Veikko Samuli). Esitys oli ehtaa Kikkaa: solistilla itsellään oli Madonna-tyyliset tötterörintaliivit ja taustalla liikehtivät kaksi miestanssijaa tiukoissa pyöräilysortseissa. Olisiko Eurooppa nauranut meille vai meidän kanssamme, jos Kikka olisi lähetetty Euroviisuihin. Pisteitä tuskin olisi tullut enempää kuin Pave Maijaselle, mutta ainakin Kikka olisi tuonut Euroviisuihin kosolti viihdearvoa. Esitys olisi todennäköisesti päätynyt myöhemmin kaikkiin mahdollisiin viisuhistorian campeimmista esityksistä koottuihin koosteisiin. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1993

Suomen edustaja: Katri Helena – Tule luo
Sijoitus Millstreetissä: 17. / 25, 20 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Lama on vienyt ennenkin – viisufanien harmiksi – euroviisukarsinnat suurista spektaakkelimaisista yleisötilaisuuksista televisiostudioihin. Vuoden 1993 viisukarsintoihin kutsuttiin neljä naisartistia – Katri Helena, Paula Koivuniemi, Arja Koriseva ja Marjorie – jotka saivat kukin kaksi kilpailusävelmää esitettäväkseen.

Katri Helenan Tule luo (säv. Matti Puurtinen) oli alueraatien selkeä suosikki. Laulu oli karsintakavalkadin laskelmoiduin. Jukka Saarinen oli yrittänyt saada laulun sanoituksen kuulostamaan mahdollisimman epäsuomalaiselta. Laulun tekstissä ei kuulla ensimmäistäkään y-, ä- ja ö-äännettä. Näin tiukasti Suomessa eli käsitys, jonka mukaan huono menestys viisuissa johtui persoonallisesta kielestä. Millstreetin Euroviisuissa Suomen edustussävelmä kuulosti kuitenkin auttamattoman vanhanaikaiselta iskelmältä. Ennakkoveikkauksissa Suomelle povattiin kylmää kyytiä, jopa nollan pisteen kohtaloa väläyteltiin.

Suomen viisukarsinnan tarjontaa luonnehdittiin melko tasaiseksi iskelmämassaksi, joten sieltä ei noussut esille mitään, mikä olisi kuulostanut ilmiselvältä viisumenestyjältä. Ehkäpä Arja Korisevan Vain taivas yksin tietää (säv. Kassu Halonen & Kisu Jernström) olisi ollut hieman ajanmukaisempi. Euroviisuklubin pojat haikailevat erityisesti Marjorien esittämien dramaattisten laulujen perään – etenkin Legenda (säv. Chris Owen) on poikain mieleen – mutta on hyvin vaikea uskoa, että niissäkään olisi ollut ainesta suurempaan viisumenestykseen, kun varsinaiset koukut ja "wow"-efektit puuttuvat.

Toisaalta on todettava, että Katri Helenan esitys Millstreetin lavalla oli niin onnistunut kuin vain saattoi olla. Katri Helena oli lavalla karismaattisimmillaan ja valloittavimmillaan. Kolmena edellisenä vuonna Suomen euroviisun orkestrointi oli ollut kansainvälisessä kilpailussa epäonnistuneempi kuin Suomen karsinnoissa, mutta Millstreetissä Tule luo kuulosti komeammalta kuin koskaan aikaisemmin. Katri Helenan Tule luo on ainoa Suomen euroviisu, jonka ansiosta Suomi onnistui välttämään välivuoden viisuissa. Vuonna 1993 Euroviisuissa otettiin käyttöön uudet säännöt, minkä seurauksena huonoiten menestyneet maat joutuivat viettämään seuraavana vuonna välivuotta, jotta uudet osallistujavaltiot Itä-Euroopasta mahtuisivat kilpailuun mukaan ilman, että kilpailun lähetys paisuisi tuhottoman pitkäksi. Vuonna 1993 oli sijoituttava 19 parhaan joukkoon varmistaakseen paikan seuraavan vuoden kilpailuihin. Tule luon 17. sija toi Suomelle jatkopaikan, jota tuuletettiin avoimesti torjuntavoittona jumbosijaspekulaatioiden jälkeen. IHAN OK VALINTA.

1994

Suomen edustaja: CatCat – Bye bye baby
Sijoitus Dublinissa: 22. / 25, 11 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Kuuden vuoden tauon jälkeen yleisö sai jälleen valita Suomen euroviisuedustajan. Viisukarsintoihin osallistui lähinnä suurelle yleisölle melko tuntemattomia nimiä. Näyttävien Kätkän sisarusten tarttuva Bye bye baby (säv. Kari Salli & Make Lentonen) erottui joukosta ja iski kansaan kuin häkä, vaikka jotkut musiikin ammattilaiset kritisoivatkin laulua itäeurooppalaiseksi mainosmusiikiksi. Pitkästä aikaa Suomen euroviisuedustajan ympärillä oli positiivista pöhinää. Bye bye baby nousi Suomessa hittilistoille, CatCatin albumi ylsi platinalukemiin ja kansakunnan kiinnostus viisuedustajaa kohtaan oli suurta.

Vuonna 1994 Euroviisuissa elettiin festivaaliballadien kulta-aikaa: Dublinin 25 laulun kilpailukavalkadissa kuultiin balladia balladin perään. Nopeatempoiset laulut olivat yhden käden sormilla laskettavissa. Bye bye baby erottui joukosta edukseen, minkä vuoksi laulun uskottiin menestyvän kilpailussa hyvin. Vedonlyöntitilastoissa Suomi oli noteerattu parhaimmillaan viiden parhaan joukkoon, ruotsalainen veikkaustoimisto uskoi jopa Suomen voittoon. Vuonna 1994 suomalaiset satsasivat kerrankin näyttävästi promootioon: valokuvauksellinen duomme näkyi ja kuului Dublinin viisuviikolla kaikkialla ja he olivat jatkuvasti median huomion keskipisteessä. Suomen kansa odotti pitkästä aikaa Euroviisuista menestystä.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Dublinin lavalla esityksen kaikki osa-alueet olivat melkoisen pielessä. CatCatin esiintymisasut haukuttiin tyylittömäksi (BBC:n viisuselostajan Terry Woganin mukaan sisarusduo esiintyi äitinsä vanhoissa alusvaatteissa), kuten myös taustatanssijoiden koreografia, jota pidettiin halpana ja esitykseen sopimattomana. Suomen kapellimestari Olli Ahvenlahti oli sovittanut laulun kokonaan orkesterille. Sähäkkä eurodiskokappale kuulosti orkesterin esittämänä todella laimealta ja vaisulta – suorastaan karmivalta levytysversioon verrattuna. Suolaa haavoihin lisäsi Saksan pirteän bilebiisin sijoittuminen kilpailussa hienosti kolmanneksi. Saksan esityksen säestys hoidettiin taustanauhoilla, mikä herätti spekulaatioita siitä, kuinka Bye bye baby olisikaan pärjännyt, jos se olisi kuulostanut Dublinin lavalla samanlaiselta kuin levyversio. Saksan menestys osoitti, että nopealle laululle oli tilausta hyvin balladivoittoisessa kilpailussa. Lisäksi viisuasiantuntijat ovat kertoneet, että CatCatin kenraaliharjoitus (eli se, jonka perusteella raadit äänestivät) oli mennyt vielä pahemmin penkin alle ja sisarukset olivat kuulemma törmäilleet toisiinsa.

Suomen kansa ei voinut vielä karsinnoissa tietää, kuinka huonosti Bye bye baby tultiin toteuttamaan Euroviisuissa. Menestys ennakkoveikkauksissa kuitenkin osoittaa, että potentiaalia olisi ollut. Suomella olisi ollut menestyksen avaimet käsissään, mutta mahdollisuus sössittiin perusteellisesti. Suomen huono menestys Euroviisuissa ei aina selity sillä, että karsinnasta valittiin väärä kappale viisuihin. Varsinkin 1990-luvulta lähtien on usein käynyt siten, että potentiaalisen viisun mahdollisuudet on tuhottu perusteellisesti epäonnistuneella esityksellä. Vuoden 1994 karsinnassa kuultiin muutamia ihan päteviä balladeja, kuten Susann Sonntagin En dans på livets vågor (säv. Kari Kuusamo) tai Janitan Enkeli (säv. Tomi Ervi), joista ainakin jälkimmäinen olisi voinut vedota musiikin ammattilaisiin, mutta on vaikea uskoa, että ne olisivat nousseet millään tavalla esille muiden viisuballadien joukossa. OIKEA LAULU VOITTI.

1996

Suomen edustaja: Jasmine – Niin kaunis on taivas
Sijoitus Oslon finaalissa: 23. / 23, 9 pistettä (sijoitus esikarsinnassa 22. / 29, 26 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Asko Murtomäki on kirjassaan Finland 12 points! – Suomen Euroviisut (Teos, 2007) otsikoinut vuoden 1996 sanoilla "kun kaikki meni pieleen". Yleisradio etsi potentiaalisia viisuedustajia yhteistyössä Ääni- ja kuvatallennetuottajien kanssa, mutta ehdokkaat taisivat olla kaikkien aikojen latteimpia. Etukäteen huomiota herätti aikansa hittinimen Aikakoneen osallistuminen, mutta bändin viisuehdokas Ihan hiljaa (säv. Maki Kolehmainen) oli vaisu jollotus, joka päätyi yhtyeen toisen albumin Toiseen maailmaan päätösraidaksi. Syynä kappalevalinnalle oli ilmeisesti se, että kaikkia muita albumin lauluja oli esitetty keikoilla aikaisemmin. Itse kilpailulähetys osoittautui melkoiseksi farssiksi. Koko lähetystä vaivasi toistuvat ääni- ja kuvatekniset ongelmat. Lopulta puhelinlinjat tukkeutuivat, minkä vuoksi voittajaa ei saatu selville suorassa lähetyksessä.

1990-luvulla suomalaisissa musiikkikilpailuissa vallitsi melkoinen romanibuumi. Syksyn sävelen oli ensin voittanut kahdesti Rainer Friman (vuosina 1990 ja 1992) ja sittemmin Pelimannet (1993 ja 1995). Buumi laajeni nyt viisukarsintoihin, jonka voitti uusi tulokas Jasmine laululla Niin kaunis on taivas (säv. Timo Niemi). Laulu oli alun perin sävelletty Jamppa Tuomisen esitettäväksi Syksyn säveltä silmällä pitäen. Suomalaisella iskelmällä ei uskottu olevan minkäänlaisia mahdollisuuksia Euroviisuissa. Vuonna 1996 oli kuitenkin yksi vaihe, mikä ei mennyt pieleen. Ennen Oslon finaalia järjestettiin esikarsinta, koska viisuihin oli jälleen tunkua. Viisuosallistumisesta oli kiinnostunut 29 maata, kun Euroopan yleisradioliitto EBU oli asettanut finaalin rajaksi 23 osallistujaa. Isäntämaa Norjalla oli automaattinen osallistumisoikeus finaaliin, mutta loput 22 laulua valikoitiin esikarsinnan kautta. Jokaisessa osallistujamaassa istui raati, joka äänesti viisuehdokkaita ääniraidan perusteella. Suomi äänestettiin vastoin ennakko-odotuksia esikarsinnasta jatkoon, mikä hieman lisäsi kansan innostusta viisuedustajaamme kohtaan. Myöhemmin tosin paljastui, että Niin kaunis on taivas pääsi finaaliin aivan rimaa hipoen. Suomi oli saanut yhtä monta pistettä kuin Unkarin viisu, mutta tie break -säännön perusteella Suomi sijoittui sijalle 22 ja vei Unkarin nenän edestä viimeisen paikan finaaliin.

Oslon euroviisufinaalissa Jasmine esitti laulunsa melko hermostuneesti ja lisäksi hänen erikoinen kampauksena herätti vähemmän mairittelevia kommentteja. Jumbosijaa ei pidetty esityksen jälkeen yllätyksenä, vaikka on todettava, että vuoden 1996 viisufinaalissa oli heikompiakin sävellyksiä. Suomella kävi myös hivenen huono tuuri, sillä viisumme saavutti kuitenkin yhdeksän pistettä, minkä myötä Niin kaunis on taivas oli kaikkein eniten pisteitä saavuttanut viisufinaalin jumbo ja piti tätä "ennätystä" hallussaan vuoteen 2008 asti!

Jälleen kerran on todettava, että potentiaalisemmat viisut jäivät karsinnassa muille mitalisijoille. Eija Kantolan Rakkauden kirja (säv. Mika Toivanen) ja Kirkan Toukokuu (säv. Kisu Jernström & Arto Tamminen) olisivat istuneet hyvin vuoden 1996 viisukavalkadiin. Rakkauden kirja on tyypillinen euroviisumainen balladi, vaikka sitä syytettiinkin Careless whisper -plagiaatiksi. Ehkäpä Kirkan mahtipontinen ja mannermainen San Remo -tyylinen mahtiballadi Toukokuu olisi ollut menestymismielessä kaikkein paras valinta? Näillä kahdella laululla oltaisiin todennäköisesti saavutettu keskitason sijoitus. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1998

Suomen edustaja: Edea – Aava
Sijoitus Birminghamissa: 15. / 25, 22 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 1/3 yleisöäänestys + 1/3 asiantuntijaraati + 1/3 euroviisuklubin raati.

Suomen euroviisutuottajan saappaisiin astui Olof Qvickström, jonka johdolla suomalainen viisukulttuuri pyrittiin päivittämään "lopullisesti 90-luvulle". Tuloksena oli sangen kovatasoinen karsinta, johon osallistuivat muun muassa Nylon Beat, Ultra Bra, Jari Sillanpää, Kaija Kärkinen & Ile Kallio sekä Samuli Edelmann ja Sani – eli todella kovia 90-luvun lopun hittinimiä. Viisuvalintaan pääsi vaikuttamaan yleisön lisäksi peräti kaksi raatia, joissa oli myös kansainvälisiä vahvistuksia. Etukäteen virallisissa tiedotteissa ilmoitettiin, että tällä tavalla varmistettaisiin mahdollisimman hyvän euroviisun valinta, mutta tässä vaiheessa ei vielä ymmärretty, että useamman äänestystahon käyttö saattaa aiheuttaa melkoisen kompromissiratkaisun, joka ei lopulta miellytä ketään.

Kansainvälisissä Eurovision laulukilpailuissa puhalsivat uudet tuulet. Vuonna 1998 Euroviisuissa siirryttiin yleisöäänestykseen. Elitistiset raadit olivat menneisyyttä ja televisiokatsojat saivat itse vaikuttaa tuloksiin. Mutta mitä teki tässä tilanteessa Suomi? Lähetti tekotaiteellisen etnokokonaisuuden, joka ilmeisesti nautti musiikin asiantuntijoiden arvostusta mutta jätti suuren yleisön kylmäksi. Edean Aava (säv. Aleksi Ahoniemi) oli Suomen karsinnassa asiantuntijaraadin suosikki, mutta yleisöäänestyksessä se oli jäänyt vasta viidenneksi. Jos Suomen kansa ei puhelinäänestänyt Edeaa, niin miksi sitten muutkaan eurooppalaiset? Asiantuntijaraadin puheenjohtaja Maria Guzenina vielä oikein erikseen painotti, että heidän raatinsa äänestää sen perusteella, minkä uskoo purevan parhaiten kansainväliseen yleisöön. Lopulta viisuissa Suomi sai pisteitä peräti neljältä maalta: naapurimaamme Ruotsi ja Viro äänestivät Aavan peräti kymmenen pisteen arvoiseksi, Norjalta ja Makedonialta saatiin yksi piste kummaltakin. Että sellainen kansainvälinen menestystarina! Toki on todettava, että Edean esitys Euroviisuissa epäonnistui täysin. Aava oli muuttunut Aaveeksi, ja esitys Birminghamissa oli kuin kalpea varjo verrattuna Suomen karsintaesitykseen, jossa nähtiin tanssijoita, kuultiin vaikuttavia korkeita lauluääniä ja luotiin tunnelmaa erikoisella valaistuksella. Suomen karsintaesityksessä Edealla oli kuitenkin peräti yhdeksän esiintyjää, kun viisuesityksessä esiintyjiä saa olla vain kuusi. Eli jo Suomen karsinnoissa olisi pitänyt olla tiedossa, ettei esitystä voida siirtää sellaisenaan Birminghamin viisulavalle. Joka tapauksessa Suomen valinta oli miltei typerin mahdollinen. Lähetettiin raateja varten laskelmoitu etnotaidepaukku juuri kun viisuäänestys siirrettiin tavallisten katsojien päätettäväksi. Saksalaiset olivat tässä suhteessa paljon viisaampia. Heidän edustajansa Guildo Horn olisi menestynyt raatiaikojen viisuissa surkeasti, mutta puhelinäänestyksen aikakaudella hän herätti protestiäänestäjät poteroistaan, minkä myötä hän sijoittui jopa seitsemänneksi. Suomella oli käynyt lisäksi vielä erinomaisen hyvä tuuri esiintymisjärjestyksen suhteen, koska meidät oli arvottu ihanteelliselle paikalle finaalin loppupuolelle. Tämäkin tilaisuus tuhlattiin lähettämällä esitys, jota suuri yleisö piti kummajaisena.

Suomi ei ollut suinkaan ainoa maa, joka ei ollut oivaltanut puhelinäänestyksen aiheuttamia seurauksia. Koska 90-luvulla Euroviisut olivat suosiollisia festivaaliballadeille, vuoden 1998 kilpailuun oli valittu jälleen melkoisen paljon balladeja. Balladit söivät toistensa kannatusta ja miltei kaikki vähänkin nopeatempoiset laulut erottuivat joukosta ja sijoittuivat puhelinäänestyksessä kärkisijoille. Jopa esimerkiksi Belgian Dis oui ja Norjan Alltid sommer päätyivät sijoille kuusi ja kahdeksan, vaikka ne eivät olleet sävellyksinä kaikkein karismaattisimmasta päästä. Vaikka Suomen viisukarsintojen yleisöäänestyksen ylivoimaisesti voittanut Jari Sillanpään Valkeaa unelmaa (säv. Mika Toivanen) on vuosien saatossa noussut jopa sellaisten "elämää suurempien" ikivihreiden joukkoon, se olisi todennäköisesti Birminghamissa hukkunut balladisuon massaan. Samat sanat voisi todeta myös Samuli Edelmannin ja Sanin duetosta Olen luonasi sun (säv. Maki Kolehmainen), vaikka se nousikin Suomessa jättihitiksi karsintojen jälkeen.

Jälkiviisaana voi todeta, että Suomen olisi kannattanut lähettää Birminghamiin nopea laulu. Nylon Beatin pirteä ysäripoppis Umm ma ma (säv. Risto Asikainen) – joka oli muuten viisufaniraadin ykkönen – olisi voinut olla tässä mielessä viisas valinta. Erinomaisen tarttuva lauluhan olisi muiden ansioidensa lisäksi ylittänyt kielimuurin. Ultra Bran osallistuminen viisukarsintoihin oli herättänyt etukäteen paljon huomiota. Monet kuitenkin pettyivät yhtyeen viisutyrkkyyn Tyttöjen välisestä ystävyydestä (säv. Kerkko Koskinen), koska siitä puuttui yhtyeen aikaisemmille hiteille ominainen tykki kertosäkeistö. Myöhemmin säveltäjä Kerkko Koskinen totesikin City-lehden haastattelussa, ettei laulu ollut paras mahdollinen valinta viisukarsintoihin. Ultra Bran energinen esitys olisi kuitenkin saattanut vedota omintakeisuudellaan vaihtoehtomusiikin ystäviin, ja voi vain kuvitella kuinka komealta laulun väliosa olisikaan kuulostanut suuren euroviisuorkesterin säestämänä. Hyvinkin potentiaalinen ehdokas olisi saattanut olla Sari Kaasisen Mielessäni. Se olisi kilpaillut Birminghamin kilpailukavalkadissa aivan omassa sarjassaan ja erottunut sen vuoksi joukosta hyvin. Värttinän riveissä esiintyneellä Kaasisella oli runsaasti esiintymiskokemusta kansainvälisiltä isoilta estradeilta. Puhelinäänestyksen aikakaudella ei olisi ollut mitään väliä, vaikka suurin osa eurooppalaisista olisi pitänyt Sari Kaasisen esitystä kummallisena. Hyvään tulokseen olisi riittänyt, mikäli jokaisesta maasta edes pieni kansanmusiikkia fiilistelevä kansanosa olisi aktivoitunut äänestämään. Tiedän, että saatan kuulostaa ristiriitaiselta, kun ensin haukuin Edean etnokappaleen valinnan, mutta pidän kuitenkin Sari Kaasista potentiaalisena viisuedustajana. Etnomusiikkia on kuitenkin erilaista. Edean Aava oli herroille ja taidesnobeille suunnattua musiikkia, Sari Kaasisen Mielessäni vetosi taas kansanomaisuudessaan "tavalliseen rahvaaseen". Mielessäni on siis näkemykseni mukaan puhelinäänestysystävällisempi kuin Aava. Siitä on osoituksena Suomen karsinnan puhelinäänestyksen tulos: Edea sai vasta viidenneksi eniten ääniä, mutta Sari Kaasinen sijoittui peräti toiseksi – päihittäen siis jopa suuret kansansuosikit Ultra Bran ja Nylon Beatin!

Tiedän, että monet Edean ja etnomusiikin puolustajat vetoavat siihen, että Edea saavutti vuosikymmenen parhaan suomalaissijoituksen, kun se sijoittui peräti sijalle 15. Se on kieltämättä totta, mutta Edean "hyvä" sijoitus on osoitus puhelinäänestyksen aiheuttamista lieveilmiöistä. 21 maata 24:stä jätti Suomen nollille. Suomen 22 pisteen saalista siis 21 pistettä tuli naapurimaistamme Ruotsista, Virosta ja Norjasta. Se ei ole mitään todellista menestymistä, että naapurimaissamme asuvat suomalaiset siirtolaiset saavat äänestettyä edustuskappaleellemme korkeat pisteet. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

Vuosikymmenen synteesi

1990-luku on ollut Suomen euroviisuhistorian synkkä vuosikymmen. Seitsemän osallistumiskertaa, joista kolme päätyi jumbosijaan. Viisi kertaa sijoitus oli neljän viimeisen joukossa. Paras sijoitus oli naapuriäänten turvin saavutettu 15. sija. Vuodesta 1994 lähtien Suomi oli ainoa viisuosallistuja, joka joutui viettämään joka toisen vuoden jäähyllä. 90-luku on muovannut voimakkaasti mielikuvaa Suomen viisumenestyksestä. Usein kansalaiskeskustelussa (varsinkin ennen Lordia) Suomen heikkoa viisumenestystä on liioiteltu entisestään. Suomi on kuitenkin esimerkiksi jäänyt viisuissa pisteittä vain kolme kertaa, aivan kuten monet muutkin osallistujamaat. 1970- ja 80-luvuilla Suomi saavutti usein monia keskitason sijoituksia, mutta näitäkään sijoituksia ei kuitenkaan aina noteerattu hyvinä sijoituksina. Useimmiten esimerkiksi Mitä, missä, milloin -kirjoissa mainitaan lyhyesti, että Suomi jäi Euroviisuissa jälleen ilman menestystä, vaikka sijoitus olisi ollut kymmenes tai yhdestoista. 70- ja 80-luvuilla ei tietenkään voitu etukäteen tietää, kuinka surkeaksi Suomen viisumenestys vielä 90-luvulla muuttuukaan. 90-luvulla 10. tai 11. sijaa olisi pidetty suurena menestystarinana. Näistä syistä suomalaisten mieliin on kuitenkin ujuttautunut pysyvä ajatus siitä, kuinka Suomi ei koskaan pärjää Euroviisuissa.

90-luvulla meni kuitenkin niin huonosti, että jopa Suomen kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa otti kantaa surkeaan viisumenestykseen. Ehkäpä euroviisukompleksin takia monet Suomen viisuvalinnoista epäonnistuivat. Suomessa alettiin laskelmoida liikaa laulujen ominaisuuksia, sen sijaan, että olisi vain lähetetty eheä kokonaisuus. Etenkin Fri?, Yamma yamma ja Aava vaikuttavat erityisen laskelmoiduilta valinnoilta, joiden kohdalla laskelmointi meni kuitenkin pahasti metsään. Fri? lähetettiin koska uskottiin ruotsin kielen ja nuoruuden voimaan. Yamma yamma vaikutti modernilta ja kansainväliseltä, mutta oli täysin tekemällä tehty väkinäinen humpute. Aavasta tulikin jo avauduttua edellä tarpeeksi. Mutta ei kansakaan tehnyt aina viisaita valintoja, mistä osoituksena Jasminen voitto vuodelta 1996, kun tarjolla olisi ollut tyylikkäämpiä balladeja.

Vääristä valinnoista ennen kaikkea Arja Saijonmaan Gabrielan valitsematta jättäminen vuonna 1990 nousee omissa listauksissani melkoisen suureksi oikeusmurhaksi. Sen potentiaali viisulavalla olisi pitänyt ehdottomasti saada testattua. Mielestäni Gabriela on kaikista 90-luvun viisukarsintoihin osallistuneista lauluista todennäköisin viisumenestyjä. Myös vuoden 1998 valinta on turhauttava: Karsinta on yksi kaikkien aikojen kovatasoisimpia, täynnä aikansa hittinimiä ja monet laulut menestyivät mukavasti listoilla. Lopputuloksena oli kuitenkin huonosti menestynyt epäonnistunut etnoesitys, joka ei miellyttänyt suomalaisia eikä eurooppalaisia.

1990-luvulla Suomella tuntui olevan toistuvasti ongelmia myös viisuesitysten suhteen. Miltei kaikki esitykset epäonnistuivat viisulavalla tavalla tai toisella. Joko orkestrointi oli pielessä tai sitten Suomen karsinnassa nähty toimiva esitys muuttui kansainvälisellä lavalla väkinäiseksi patsasteluksi. Ei ole mikään ihme, että viisuharrastajat uskovat Suomen kohdalla "euroviisukiroukseen". Katri Helena on 90-luvun edustajistamme ainoa, jonka esitys Euroviisuissa meni nappiin.

Vuosikymmenen kuriositeetti

Vuoden 1994 euroviisukarsintoihin osallistui vuoden 1989 tangoprinsessa Tarja Lunnas höpsöllä laululla Kuka tykkää suukoista. Laulun esitys ja sanoitus suukkokauppoineen on ehtaa campia, tai sitten vain kornia. Joka tapauksessa pirteä sävellys toi suomalaisen iskelmämusiikin sijaan mieleen karibialaiset rytmit. Sävellys oli merkitty Jari Holmin ja Seppo Matintalon nimiin. Hyvin pian karsintalähetyksen jälkeen kuitenkin selvisi, että laulu on suora plagiaatti eräästä eteläamerikkalaisesta hittilaulusta. Skandaalin selvittyä laulun sisältänyt single vedettiin nopeasti pois kaupoista, eikä laulua ole sen koommin julkaistu millään muulla julkaisulla.