UMK 2020: Lähteekö Cicciolina-ilmiö valloittamaan Eurooppaa?

Tänään valitaan Yleisradion 54. edustaja Eurovision laulukilpailuihin. Uuden Musiikin Kilpailun 2020 ennakkoasetelma vaikuttaa vahvasti siltä, että kuudesta ehdokkaasta yksi lähtee kilpailuun melkoiselta etumatkalta. Illalla selviää kestääkö Cicciolina-huuma loppuun asti vai päätyvätkö äänestäjät sittenkin suosimaan "euroviisustereotypioita" orjallisemmin noudattavia esiintyjiä, kuten esimerkiksi Tikaa tai Catharina Zühlkeä. Vai laukkaako pisimmälle kilpailun mustaksi hevoseksi uumoiltu Aksel Kankaanranta?

Sisällys:

• Onneksi olkoon, Yleisradio!

• Maailman nähdä voi niin kauniina?

• Varoituksen sanoja

• Varokaa "täsmäiskuja" – Arviot kuudesta UMK20-kilpailijasta

• Summa summarum: Jossiteltavaa jää

• Aiheesta muualla

Onneksi olkoon, Yleisradio!

Ensinnäkin on onniteltava Yleisradiota ja UMK-tuotantoa. Suomalaisten viisuharrastajien odotukset tämän vuoden UMK:ta kohtaan eivät olleet etukäteen kovinkaan korkealla. Kahdella edellisellä kerralla kokeiltu sisäisesti valitun esiintyjän konsepti ei ottanut Suomessa tulta alleen eikä tuottanut toivottuja tuloksia. Suomen-oloissa avoimeen kilpailuun palaaminen lienee ollut viisas ratkaisu. Edelleen Suomen eturivin tähdet karttavat Uuden Musiikin Kilpailuun osallistumista kuin ruttoa (sen sijaan ilmainen lähetysaika väliaikanumeron muodossa kelpaa edelleen oikein hyvin), mutta tämän vuoden kilpailuun on onnistuttu haalimaan sangen kiinnostava kuusikko. Kaikissa kilpailukappaleissa on omat ansionsa ja ne ovat tuotetut ammattimaisella otteella. UMK:n yhteistyö YleX:n lienee osaltaan edesauttanut sitä, että mukana on lupaavanoloisia tulokkaita ja suurin osa kilpailuehdokkaista edustaa ihan "oikeaa musiikkia", joka olisi olemassa euroviisukontekstin ulkopuolella. Kokonaistaso ei suinkaan räjäytä pankkia – ja artistikattauksen suurelle yleisölle tuntemattomille nimille on naureskeltu somessa – mutta Suomen euroviisuhistoriassa on koettu lukuisia huomattavasti heikompitasoisia karsintoja.

Tiedoksi:
Suomen euroviisuedustajaksi ovat ehdolla Tika, Erika Vikman, Aksel Kankaanranta, F3M, Sansa sekä Catharina Zühlke.

— Timo Haapala (@TimoHaapala) January 21, 2020

Lähtökohdat Suomen euroviisuedustajan etsimiseksi eivät totisesti olleet lupaavia. Viimeisen viiden vuoden aikana Suomen menestys Eurovision laulukilpailuissa on ollut erittäin vaatimatonta: neljä kertaa viidestä päätyi karsiutumiseen semifinaalissa ja sen ainoan finaalipaikankin tuonut Saara Aalto jäi Euroviisujen loppukilpailussa toiseksi viimeiseksi. Espanjankielisen Twitter-tilin Eurovisionarion julkaisema kuva on karua katseltavaa: Suomi on vihoviimeisenä listauksessa, jossa on paremmuusjärjestyksessä jokaisen Euroviisuihin osallistuneen maan parhaiten menestyneimmän viisun pistemäärä tuolta ajanjaksolta. (Listaus kattaa vain vuodet 2016–2019, mutta Suomen osalta tilannekuva ei muuttuisi miksikään, vaikka siihen kelpuutettaisiin myös vuoden 2015 tulokset mukaan, koska silloin Suomen edustaja jäi semifinaalin viimeiselle sijalle.) Poikkeuksellisen vaatimaton menestys tuskin on kohentanut Suomen viisuedustamisen houkuttelevuutta. Epäotollisista olosuhteista huolimatta UMK 2020:n ehdokasasettelu on kerännyt kiitosta euroviisuharrastajilta ulkomaita myöten.

UMK 2020 on noussut menneinä viikkoina puheenaiheeksi. Tai oikeastaan puheenaiheeksi on noussut eräs kilpailuehdokkaista. Erika Vikmanin Cicciolinasta on muodostunut helmikuun aikana melkoinen hitti ja kansakunnan yhteinen "guilty pleasure". Biisi on majaillut päivästä toiseen Suomen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden joukossa. Spotifyssa raitaa on luukutettu yli 1,5 miljoonaa kertaa. Cicciolinaa on kuunneltu Spotifyssa kaksi kertaa enemmän kuin muita viittä ehdokasta yhteensä. YouTubessa suhdeluku on vastaavanlainen: Cicciolinan lyriikkavideota on katsottu miltei 1,25 miljoonaa kertaa. Toiseksi suosituimmalla Aksel Kankaanrannan Looking backilla katselukertoja on noin 215 tuhatta. Milloin viimeksi Suomen viisukarsinnoissa mistään kilpailukappaleesta olisi tullut etukäteen näin suurta hittiä? Mieleeni juolahtaa Shanghain valot vuodelta 2006 ja sekin taisi nousta suurimpaan suosioonsa vasta viisukarsintojen jälkeen. Krista Siegfridsin Marry me ja Saara Aallon Monsters menestyivät kyllä mukavasti, mutta nekin saavuttivat hittistatuksensa vasta tultuaan valituiksi Suomen viisuedustajaksi. Itse asiassa Cicciolina on Uuden Musiikin Kilpailun YouTube-kanavan kaikkien aikojen katsotuin video, vaikka vanhimmat videot ovat olleet eetterissä jo viiden vuoden ajan.

Koko UMK:n 2020 ennakkopöhinä on keskittynyt vain ja ainoastaan Cicciolinan ympärille. Cicciolina johtaa ylivoimaisesti kaikkia mahdollisia ennakkoäänestyksiä ja kappaleesta on jo väännetty hulvaton cover. Huoltoasemaparlamenteissa ja työpaikkojen kahvipöydissä ei aprikoida kuka lähtee edustamaan Suomea Euroviisuihin vaan vaihdetaan ajatuksia Cicciolinasta. Ennakkoasetelma tuo mieleen viiden vuoden takaisen UMK:n, jossa kaiken huomion vei ainoastaan Pertti Kurikan Nimipäivät muiden esiintyjien jäädessä statisteiksi.

Maailman nähdä voi niin kauniina?

Mökkitie Records -tiimin kynäilemä iskelmädiskokappale Cicciolina herättää voimakkaita näkemyksiä puolesta ja vastaan. Vähän Arttu Wiskarilta ja vähän enemmän Kikalta vaikutteita saaneessa voimaannuttavassa laulussa on ajan hengen mukainen feministinen sanoma, eikä Kikkaa inspiraationlähteenä varmasti katsota pahalla armon vuonna 2020: onhan Kikka kokenut viime vuosien aikana huikean arvonnousun esimerkiksi viime kesänä esitetyn radiokuunnelman ansiosta. Edelleen eräät suomalaiset viisufanit ovat katkeria, kun Kikka ei voittanut vuoden 1992 euroviisukarsintoja esityksellään Parhaat puoleni.

Cicciolina ihastuttaa ja vihastuttaa. Suomalaisten euroviisufanien foorumeilla kappale on aiheuttanut kiivaita sanasotia. UMK herättää pitkästä aikaa vahvoja tunteita, mitä voitaneen pitää yhdenlaisena onnistumisen merkkinä. Onko Cicciolina roskaa vai campia? Vai molempaa? Muut ehdokkaat eivät ole aiheuttaneet minkäänlaista keskustelua ja polemiikkia.

Ennakkoasetelma vaikuttaa siis siltä, että tämän vuoden UMK:ssa on viisi enemmän tai vähemmän geneeristä poppista ja yksi "roska". Mutta roska on joskus paljon kiinnostavampaa ja kiehtovampaa kuin sliipattu tapetti.

Cicciolina on kirvoittanut perinteistä keskustelua kappaleiden "euroviisukelpoisuudesta". Kaikilla tuntuu olevan vankka mielipide siitä, kuinka "vanhanaikainen junttidiskokappale" pärjäisi Euroviisuissa. Vastaanotto ulkomailla on ollut tähän mennessä vähintäänkin lämmin (kas tässä esimerkiksi eräs esimerkki). Toki on muistettava, että tässä vaiheessa ulkomailta tuleva palaute tulee lähinnä euroviisukuplan sisältä aiheeseen perehtyneiltä alan harrastajilta.

Samalla päätään on nostanut jälleen iänikuinen kielikeskustelu. Kannattaako suomenkielistä kappaletta lähettää Euroviisuihin? Kunpa 2020-luvulla näistä ennakkoluuloista päästäisiin vähitellen eroon. Kolme vuotta sitten Eurovision laulukilpailu voitettiin kokonaan portugalinkielisellä esityksellä. Neljä vuotta sitten Ukraina lauloi voittoviisunsa kertosäkeistön krimintataariksi. Jos tarkastellaan suomen sukulaiskieliä, viron- ja unkarinkielisillä viisuilla on sijoituttu kymmenen parhaan joukkoon. Jos laulusta on välittyvä tunnetta ja energiaa, se välittyy millä tahansa kielellä. Suomen ulkopuolella annetussa palautteessa viisufanit ovat painottaneet Cicciolinan kiehtovan viehätysvoiman perustuvan osittain siihen, että laulu esitetään eksoottisella kielellä.

Mckhcifofuffodioissivknpaoyggeof

ARGENTINA

Okicystfokidydueoogohocc

CICCIOLINA

— AJ 🇺🇦🇱🇹🇷🇸| Official Senhit stan account (@OneiroMou) March 4, 2020

Miksi iloluontoista retrodiskoa lobataan näin kovasti viisuihin? Vastaukseksi voisin siteerata Helsingin Sanomien toimittajaa Juuso Määttästä, joka kirjoitti viime toukokuussa Tel Avivista erinomaisia reportaaseja ja analyyseja Euroviisuista. Daruden ja Sebastian Rejmanin karsiuduttua hän kirjoitti näkökulman otsikolla Suomen pitäisi ottaa Euroviisuissa oppia huonosti laulavasta 54-vuotiaasta miehestä, jonka kappaleessa ei ole mitään järkeä. Määttänen tuli seuraavanlaiseen johtopäätökseen: "Jos ei ole mahdollisuutta tai ideoita kunnon sekoiluun, aina voi luottaa totaaliseen idiotismiin."

"Eilinen semifinaali osoitti jälleen, että tervehenkinen typeryys toimii Euroviisuissa yllättävän hyvin. Lähes kukaan ei etukäteen uskonut, että pikkumaa San Marinoa edustavalla 54-vuotias turkkilaisella Serhatilla olisi mitään mahdollisuuksia päästä finaaliin. Serhatin kappale Say Na Na Na saattaa olla sanoituksiltaan yksi koko viisuhistorian tyhmimmistä, ja se on paljon sanottu. 'Say na na na, say na na na, You're not alone, so stand up, na na na, Be a hero, be the rainbow, and say na na na', Serhat laulaa lavalla lannettaan heiluttaen eikä yleisössä voi olla hymyilemättä. Tämä on aitoa viisumenoa. – – Serhat sai sekä Tel Avivin areenalla olleelta viisuyleisöltä että kisaa mediatilassa seuranneelta toimittajakunnalta raikuvat aplodit, yhdet illan suurimmista. Serhatista, hänen tyhmästä laulustaan ja onnettomasta suorituksestaan oli alkanut muodostua jo eräänlainen viisumeemi. Se toi ihmisille hymyn huulille ja jäi paljon paremmin mieleen kuin Suomen vakavahenkinen ja teemaltaan suorastaan masentava Look Away. Lopputulos: San Marino selvitti kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti paikkansa finaaliin. Suomi ei. Siinä on jotain, mistä meidän kannattaisi ottaa oppia, jos olemme ylipäänsä kiinnostuneita Euroviisuissa menestymisestä." (Helsingin Sanomat 15.5.2019)

Eikö Cicciolina ole kuin suora vastaus Määttäsen kommenttiin. Cicciolina ei ole samanlainen kuin Say na na na eikä Erika Vikman ole Serhat – tangokuningatar Vikman osaa sentään todistettavasti laulaa siinä missä Serhatin laulusuoritus oli karaoketasoa – mutta Euroviisuissa on aina tilaa vähemmän vakavasti otettavalle kuplivalle riemulle. Kuten edellä mainitun Wiwibloggs-videon Deban kuvaili: "Some may call it trashy. I won't disagree. But this keeps you moving." Ja hänen lopputiivistyksensä oli sitäkin ytimekkäämpi: "Three minutes of fabulosity." Cicciolina on jo nyt onnistunut nousemaan puheenaiheeksi ja siinä on kaikki meemiainekset. Jos Cicciolina valitaan Euroviisuihin, toukokuussa Rotterdamissa viisufanien keskuudessa nähdään vuorenvarmasti kukkaseppeleitä, nunnakaapuja ja muuta asiaankuuluvaa rekvisiittaa.

Olennainen kysymys kuuluukin: äänestävätkö suomalaiset Euroviisuihin tänä vuonna jotain sellaista mistä aidosti itse tykkäävät vai äänestävätkö laskelmoiden jotain sellaista, mistä kuvittelevat muiden tykkäävän. Kannattaako Euroviisuihin lähettää jotain voimakkaita tunteita herättävää vai jotain kädenlämpöistä viisukavalkadin seinäruusuksi. Siinäpä illaksi pohdittavaa.

Dear @Yle_UMK @yleeurovision

This is your chance to select something that the Finnish public actually seems to like and something with personality. Haters are always gonna hate. Don’t you dare rigging the show against Erika. It would be an extremely stupid thing to do.

Xoxo

— Katja / Катя (@SchlagerKaty) March 4, 2020

Varoituksen sanoja

Tietenkin on muistettava, että illan live-esitysten myötä ennakkoasetelmat voivat heittää täysin häränpyllyä. Mikäli performanssi suorassa lähetyksessä epäonnistuu tai on muuten huono, ei auta minkäänlainen ennakkosuosikin asema. Mieleen muistuu kolmen vuoden takainen edellinen avoimen kilpailun UMK, jossa suomalaiset viisuharrastajat olivat jo ennakkoon käytännössä valinneet Emma Sandströmin Euroviisuihin viisukliseellään Circle of light. Emman live-esitys meni kuitenkin osittain penkin alle ja ennakkosuosikki sijoittui kolmanneksi.

Lisäksi on otettava huomioon, ettei ennakkohuomio sosiaalisessa mediassa välttämättä merkitse tosipaikan tullessa mitään. Vuoden 2010 Suomen euroviisukarsinnoissa Eläkeläiset dominoivat mediatilaa ja kaikkia ennakkoäänestyksiä, ja heidän voittonsa vaikutti vuorenvarmalta, mutta niin vain kansan syvät rivit mobilisoituivat äänestämään Kuunkuiskaajia ja humppaorkesteri jäi kolmanneksi.

Tänä iltana kaikki voi mennä pieleen sen vuoksi, ettei tulosta ratkaista pelkästään yleisöäänestyksellä. Puolet pisteistä antaa kahdeksan nelihenkistä kansainvälistä raatia. Muissa maissa tällainen äänestystapa tuottaa ihan kelpoja viisuvalintoja, mutta Suomella on karmeita kokemuksia useamman äänestyskomponentin yhdistelemisestä. Kansankunnan kollektiiviseen muistiin on jäänyt katkera muisto 20 vuoden takaa, jolloin kansa äänesti viisuedustajakseen Nightwishiä, raati antoi korkeimmat pisteet Nylon Beatille – ja Suomea lähti edustamaan Eurovision laulukilpailuihin Nina Åström...

Kansainväliset raadit ovat olleet mukana UMK:ssa vuodesta 2017 lähtien. Kahdessa edellisessä sisäisen valinnan UMK:ssa raadit olivat lähinnä yhden hengen vitsiraateja, jotka koostuivat viisubloggareista ja viisukuplan sisäpiirissä viihtyvistä oman maansa kristasiegfridseistä ja muista tyrkkyjulkkiksista. Kansainväliset raadit olivat mukana lähinnä show-elementin vuoksi. Tänä vuonna Yleisradio on kuitenkin ilmoittanut, että tuomaristot ovat aitoja nelihenkisiä musiikin ammattilaisista koostuvia raateja. Suomen viisutuurin tietäen kaikki ainekset katastrofiin ja laimeaan kompromissivoittajaan ovat ilmassa. Toivottavasti näihin ilmeisiin sudenkuoppiin ei kompastuta, eivätkä raadit sössi viisuvalintaa. Mikäli raadit ovat tosikkomaisella tuulella, Cicciolinalla ei ole välttämättä äänestyksessä mitään jakoa, vaan korkeimmat pisteet sujahtavat sovinnaisemmille ehdokkaille.

Varokaa "täsmäiskuja" – Arviot kuudesta UMK20-kilpailijasta

Seuraavaksi mietteitä kuudesta kilpailukappaleesta esiintymisjärjestyksessä. Yhdestä on huomattavasti enemmän sanottavaa kuin muista.

1. Catharina Zühlke: Eternity

Tekijät: Marcia Sondeijker, Roel Rats, Josefin Myrberg, Henrik Tala, Catharina Zühlke

Zühlke putkahti ensimmäistä kertaa julkisuuteen Idolsissa. Hän on porukan UMK-konkari, sillä kolme vuotta sitten hän oli mukana kappaleella Perfect villain. Zühlke oli Norma Johnin Leena Tirrosen ohella ainoa, jonka laulusuoritus onnistui suorassa lähetyksessä ja sen ansiosta hänet palkittiin toisella sijalla.

Penseyteni tätä kohtaan harmittaa, koska tiedän tiimin olevan tosissaan liikeellä. Ennakkopanostus ja -promootio on ollut melkoista. Zühlke todella osaa laulaa ja hänellä on selvästi intohimoinen tavoite päästä Euroviisuihin. Mutta. Minun mielestäni kappale kuulostaa siltä kuin kaikki mahdolliset euroviisukliseet olisi survottu lihamyllyyn ja tuloksena on kolmeminuuttinen rapsodia, joka alkaa siirappisena disneyballadina, kunnes yhtäkkiä halpahintainen biitti lähtee käyntiin ja sitten on vähän loreenia ja margaretbergeriä. Koskettava taustatarina, *check*. Mielikuvani on, että tekijät ovat lähteneet tavoittelemaan ukrainalaista tai azerbaidžanilaista menestysviisua mutta konkreettinen lopputulos kuulostaa sävelmältä, joka voisi ennemmin edustaa Maltaa tai San Marinoa, jotka ovat Suomen ohella perinteisiä Euroviisujen altavastaajia.

Varmaan sen vuoksi, että laulu kuulostaa kaikkein eniten "kuvitteelliselta euroviisulta", sitä on kuvailtu "täsmäiskuksi Euroviisuihin" ja arvostettu kulttuuritoimittaja Anton Vanha-Majamaa on tohtinut väläytellä jopa mahdollisuutta euroviisuvoittoon.

Anteeksi nyt vain. AINA kun suomalainen musiikkiteollisuuden toimija puhuu "täsmäiskusta Euroviisuihin" pitäisi hälytyskellojen soida ja lujaa. Näitä "täsmäiskuja" ovat vuosikymmenien varrella olleet muun muassa Pave Maijasen Yamma yamma, Edean Aava, Krista Siegfridsin Marry me tai Saara Aallon Monsters.

Kun Pave Maijasen Yamma yamma valittiin Suomen viisuedustajaksi vuonna 1992, Jaakko Salo onnitteli Yleisradion viihdetoimitusta: "Onneksi olkoon, kerrankin meillä on lähettää hyvä kappale Euroviisuihin." Jaakko Salo oli vuonna 1992 vaikutusvaltaisin musiikkialan toimija Suomessa.

Maria Guzenina oli vuoden 1998 euroviisukarsinnoissa musiikin ammattilaisista koostuneen raadin puheenjohtaja. Guzenina painotti puheenvuorossaan, että hänen raatinsa äänestää sen perusteella, mikä pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Raadin suosikki oli Edean Aava. Eurovision laulukilpailussa 1998 Aava sai pisteitä Ruotsista, Virosta, Norjasta ja Makedoniasta – kahdesta jälkimmäisestä yhden pisteen. Kaikki muut jättivät Aavan nollille. Oijoi, mikä kansainvälinen menestystarina.

Vuoden 2013 UMK:n raadissa istui merkittäviä musiikkialan ammattilaisia, jotka vannoivat Krista Siegfridsin pyyhkivän lattiaa Malmön Euroviisuissa. Marry me sijoittui viisufinaalissa kolmanneksi viimeiseksi, mutta Kristan lattianpyyhkiminen jätti sentään Irlannin ja Espanjan taakseen. Ja Saara Aallon Monsters oli mittatilaustyö ruotsalaisen euroviisutehtaan kovimmasta ytimestä. Ikävä kyllä Euroviisujen suhteen kokenutkin musiikkikriitikko sortuu arvioimaan kappaleita kuvitteellisten euroviisustereotypioiden kautta.

Ennakkosatsauksiin nähden Eternity on menestynyt vaisusti kuuntelu- ja katselumäärissä. Ehkä sekin indikoi laulun menestymismahdollisuuksista euroviisuraamien ulkopuolella. Olen pahoillani, mielestäni tämä on UMK-kattauksen kaikkein pahiten "tekemällä tehty" euroviisu.

2. Erika Vikman: Cicciolina

Tekijät: Janne Rintala, Mika Laakkonen, Erika Vikman, Saskia Vanhalakka

Kaiken aikaisemmin mainitun lisäksi Cicciolinan valinnan puolesta puhuisi sekin, että se kilpailisi toukokuussa Rotterdamin Euroviisuissa täysin omassa kategoriassaan. Tämän vuoden Eurovision laulukilpailuihin on valikoitu runsaasti balladeja ja ammattimaisia midtempo-tuotoksia. Cicciolina toisi tämän kevään viisukilpailuun jotain sellaista, mitä yksikään toinen maa ei.

Cicciolina on muutenkin virkistävä vastaisku nykyaikaiselle riskittömälle ja varman päälle tuotetulle popmusiikille. Nykypopin soundimaailma on useimmiten kapea. Cicciolinassa on rikkaita harmonioita ja melodiankulkuja. Muhkea taustasäestys on pullollaan täyteen ahdettuja raitoja.

Pahoin pelkään, että Erikan tiimi saattaa möhliä menestymismahdollisuutensa tänä iltana epäonnistuneella esityksellä. Vikman on lupaillut, että show on eeppinen. Usein suomalaisten käsitys "eeppisestä viisushow'sta" merkitsee yliyrittämiseen sortuvaa sekavaa ja pompöösiä esitystä, jossa on päälleliimattuja elementtejä ja joka menee överiydessään tahattoman koomiseksi. "More is more" -mentaliteetti ei ole poikinut menestystä: Saara Aallon Monsters-esitystä kritisoitiin siitä, että lavalla tapahtui liikaa ilman minkäänlaista relevanttia funktiota.

3. Aksel Kankaanranta: Looking Back

Tekijät: Joonas Angeria, Whitney Phillips, Connor McDonough, Riley McDonough, Toby McDonough

The Voice of Finlandista tuttu Aksel Kankaanranta tulkitsee uskottavasti modernin popslovarin. Kansainvälisen tiimin valmistamaa tuotosta ei ole kynäilty varta varten Euroviisuja varten. Biisiä on verrattu esimerkiksi Sam Smithin tai James Arthurin tuotantoon. Kappale nojaa etenkin tunnelmaansa ja miellyttävään äänimaisemaansa. Sekä Spotifyssa että YouTubessa Looking back on saanut toiseksi eniten katseluita ja kuunteluita. Piileekö tässä mahdollisesti illan yllätysvoittaja? Euroviisuissa tyylikäs laulu voisi menestyä raatien äänestyksessä yllättävän hyvin, mutta kilpailu muita persoonallisempia balladeja vastaan voi olla armoton. Akselilla on hyvä ääni ja hän ei ole habitukseltaan persoonaton sliipattu poptähti, mikä lienee varmasti vain eduksi.

4. F3M: Bananas

Tekijät: Olli Äkräs, Hanna Ollikainen, Rafael Elivuo

Energisen trion poppis mukailee vuosituhannen alun pop-soundia. Bananasia on yleisesti luonnehdittu UMK-kuusikon heikoimmaksi lenkiksi. Euroviisuissa menestymismahdollisuudet olisivat melko olemattomat, mutta itse biisi on oikeastaan aika hauska ja viihdyttävä. Keventävä välipala illan musiikkitarjonnassa. Vaikka soundimaailma muistuttaa menneistä, sanoitus on tiukasti tässä päivässä.

5. Sansa: Lover View

Tekijät: Sansa, Yotto, Anton Sonin

Pitkän linjan ammattilainen Sansa ei lähde kosiskelmaan viisuyleisöä vaan tekee tinkimättömästi omaa juttuaan ja tarjoaa kuusikon indieimmän vaihtoehdon. Erittäin laadukkaasti ja hienostuneesti tuotettua modernia elektronista popteosta voi varteenotettava musiikkikriitikkokin fiilistellä menettämättä katu-uskottavuuttaan. Taiteellisesti ansioitunut musiikkitaiteen teos, jossa on tarttumapintaa. Voisi tarjota Euroviisuissa monien kaipaaman virkistävän vaihtoehdon. Mutta vaikka euroviisuedustajaa ei pitäisikään valita kalkulaattorilla, viisukappaleen olisi vedottava suureen yleisöön, joten menestysmahdollisuuksien kannalta tällainen genre on aina riski.

6. Tika: I Let My Heart Break

Tekijät: Neea Jokinen, Timo Oiva, Oliver @ i-One Music, Lotus Wang, Sami Tamminen, Kalle Mäkipelto

X-Factor -voittaja Tika Sevón Liljegren on loistava laulaja! Upealla äänellään hän myy keskinkertaisemmankin tekeleen. I let my heart break on muodollisesti pätevä voimaballadi. Mikäli Cicciolina ei voita, pidän Tikaa todennäköisimpänä voittajana. Tässä seurassa hän voi vaikuttaa ilmeiseltä voittajalta tulkitessaan vahvasti sielunsa syövereistä ammattimaisesti tuotettua balladiaan. Kansainvälisissä Eurovision laulukilpailuissa taso on kuitenkin paljon kovempi ja Tika joutuu kilpailemaan tosissaan muiden maiden yhtä taitavia vokalisteja vastaan. Naisten esittämiä balladeja on valittu Rotterdamiin useampia.

Summa summarum: Jossiteltavaa jää

Suomi kilpailee toukokuussa Rotterdamin Eurovision laulukilpailuissa toisessa semifinaalissa torstaina 14. toukokuuta. Tämäniltaisessa UMK-kuusikossa on näkemykseni mukaan neljä ehdokasta, joilla voisi olla edellytyksiä edetä Euroviisujen finaaliin: Eternity, Cicciolina, Looking back ja I let my heart break. (Nuivasta suhtautumisestani huolimatta Eternitya ei voi sulkea pois, sillä euroviisuraadit voivat pissata hunajaa sen kuullessaan ja joskus taitavalla esityksellä onnistutaan myymään keinotekoisempikin värssy.) Yksikään mainitsemistani kappaleista ei tule missään nimessä olemaan varma finalisti Rotterdamissa. Karsiutuminen loppukilpailusta on täysin mahdollinen skenaario, valitaan Suomen edustajaksi mikä tahansa.

Vuoden 2020 UMK on synnyttänyt kipakkaa mielipiteiden vaihtoa. Keskustelu jatkuu mitä oletettavimmin kiivaana toukokuuhun asti. Jos Cicciolina äänestetään Suomen viisuedustajaksi ja Rotterdamissa sen tie tyssää jo semifinaaliin, kappaleen vastustajat jälkiviisastelevat hamaan tulevaisuuteen, kuinka UMK-kavalkadin "viisumaisemmat" ja kansainvälisemmän kuuloiset ehdokkaat Tika, Zühlke tai Aksel olisivat pärjänneet paremmin kuin kotimainen junttidisko. Mikäli Cicciolina ei voita tänään, suomalaisten viisufanien enemmistö jää ikuisesti harmittelemaan, ettei varman hitin potentiaalia päästy testaamaan loppuun asti.

Loppukaneetiksi kirjoitan vastuuvapauslausekkeen: Näihin arvioihin ja raapustuksiin on luonnollisesti syytä suhtautua asianmukaisella varovaisuudella. Esimerkiksi vuosi sitten kirjoitin, että Darudella ja Sebastian Rejmanilla voisi olla mahdollisuudet sijoittua Eurovision laulukilpailuissa paremmalle sijalle kuin Saara Aalto. Mönkään meni. Ja pahasti.

Aiheesta muualla

Yle.fi: Anni Gullichsen, Näin seuraat UMK-finaalia – Katso myös tärpit tulevasta show'sta.

Scandipop: Finland's UMK 2020: Your Guide To The Final!

Aussievision: The Aussievision team rank Finland UMK 2020 songs 1st to 6th.

Vinyylin rahinaa: Jotain vanhaa, jotain uutta: Miljoonan markan pakarat & Cicciolina.

Ilta-Sanomat: IS:n viisuraati täräyttää tiskiin arvionsa UMK-kappaleista – yksi artisteista sai murska-arvion.

Eurovisionistin matkassa: Tänä vuonna me ollaan finaalissa!

Venlan maailma: UMK 2020 finalistit - ajatuksiani ja kuka on suosikkini?

Pipertäjän paratiisi: UMK 2020.

Eurovision.tv: Only songs performed in English do well?

Antti Tuisku – En kommentoi (Warner / Hyökyaalto Records, 2015)

Antti Tuisku palaa tauolta julkisuuteen tänään oman Vain elämää All Stars -jaksonsa myötä. Tuisku toistaa mielellään narratiivia, jonka mukaan hänen urallaan jokseenkin kaikki oli pielessä, kunnes keväällä 2015 julkaistu En kommentoi -albumi pelasti hänet syvästä alhosta. Kieltämättä menestyslevyn ansiosta Antti Tuiskun suosio ja ennen kaikkea arvostus kasvoivat uusiin sfääreihin. Uudenlaisen ja modernin albumin seurauksena Antti Tuisku vapautui kaikista sapluunoista, joihin hänet oli vuosien varrella yritetty mahduttaa.

Tosi-tv rantautui vuosituhannen vaihduttua Suomeen. Nuorekas ja rempseä kotimainen matkailuaiheinen kilpailuohjelma Far out esitteli keväällä 2001 suurelle yleisölle uuden sukupolven mediapersoonat Jaana Pelkosen, Tuomas Enbusken ja Wallu Valpion. Ohjelmassa keekoilleet Tatu ja Eeka kuuluvat olennaisena osana tietyn ikäluokan sukupolvikokemukseen. Samoihin aikoihin MTV3 alkoi lähettää Selviytyjiä, jota on useassa yhteydessä luonnehdittu tosi-tv:n läpimurtosarjaksi.

Tosi-tv levisi nopeasti kaikenlaisiin mahdollisiin ohjelmatyyppeihin, myös musiikkiaiheisiin ohjelmiin. Vuonna 2001 MTV3 järjesti viimeisen kerran perinteisen Syksyn sävel -kilpailun. Vanhanaikainen iskelmämusiikkiin keskittyvä ohjelma ei enää houkutellut mainostajia entiseen malliin. Syksyn sävelen sijaan MTV3 alkoi satsata uudenlaisiin ohjelmaformaatteihin. Syksyllä 2002 kanavalla pyöri kykykilpailu Popstars, jossa kuka tahansa sai hakeutua tyttöbändin jäseneksi. Popstars oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Syksyllä 2003 tasavalta kohisi, kun Suomessa alkoi Pop Idolin – eli suomalaisittain Idolsin – ensimmäinen tuotantokausi. Kaikelle kansalle tarjoutui mahdollisuus pyrkiä poptähdeksi.

2010-luvun surkuhupaisia Idolseja seuratessa (kuka osaa luetella pari viimeisintä Idols-voittajaa?) voi olla vaikea hahmottaa, kuinka merkittävä ja vallankumouksellinen ilmiö ensimmäinen Idols aikoinaan olikaan. Idols oli mediatapaus, joka lävisti kaikki kansankerrokset. Niin koulujen välitunneilla kuin maakuntien huoltoasemien kahviparlamenteissa vaihdettiin ajatuksia Idolsista. Aluksi koelauluvaiheessa kohua herättivät tuomariston ilkeämieliset ja julmat kommentit. Lähetysten perusteella monet kokelaat poistuivat raadin luota kyyneleet silmissä. Ohjelmaa myös syytettiin epäeettisyydestä, koska siinä päästettiin arvostelukyvyttömät ihmiset nolaamaan itsensä miljoonayleisön silmissä. Brittityylinen suorapuheinen tosi-tv oli verrattain tuore ilmiö, joten Suomessa ei ollut totuttu tylyyn ilkeilytelevisioon, jossa nöyryytettiin tavallisia kansalaisia. Idols-tuomariston ilmaisutyyli kirvoitti lööpin jos toisenkin ja aiheesta keskusteltiin kiivaasti muun muassa Susanne Päivärinnan emännöimässä keskusteluohjelmassa. Toisaalta koelaulujaksojen kohdalla katsojat eivät välttämättä ymmärtäneet, ettei Idolsissa ollut kyse koulun laulukokeesta ja palautteen antamisesta taviksille, vaan ohjelmasta, jossa aidosti pyrittiin etsimään potentiaalista eturivin poptähteä. Joka tapauksessa keskustelu kävi kuumana ja katsojaluvut olivat korkeita.

Kilpailun edetessä ammattimaisempaan vaiheeseen eräät kilpailijat alkoivat herättää suoranaista fanihysteriaa. Nuorison sydämet valloitti etenkin Antti Tuisku, 19-vuotias Siwan kassa Rovaniemeltä. Vuodenvaihteessa 2003–2004 nettiin perustettiin lukuisia fanisivuja, joissa ihailijat tunnustivat rakkautensa tälle suklaasilmäiselle miehenalulle. Idolsin finaalivaiheen suorissa lähetyksissä yleisön joukossa nähtiin lukuisia Antille askarreltuja plakaatteja ja kylttejä.

Antti Tuisku sijoittui Idolsissa kolmanneksi. Vihoviimeiseen finaalilähetykseen yltäneet Hanna Pakarinen ja Jani Wickholm olivat kieltämättä vokalisteina Tuiskua lahjakkaampia. Ensimmäistä Idolsia ei seurannut ainoastaan nuoriso, ja varttuneempiin katsojiin Pakarinen ja Wickholm vetosivat enemmän.

Idolsin ensimmäinen tuotantokausi oli eittämättä Suomen merkittävimpiä viihdetapahtumia vuosien 2003 ja 2004 vaihteessa. Tähtien nimikirjoituksia jonotettiin kauppakeskuksissa satojen metrien pituisissa jonoissa. Tuomariston sutkautuksista – myös niistä positiivisista – muodostui lentäviä lauseita: Nanna Mikkosen "sä kosketit mua" jäi elämään. Vanhan liiton veteraani Jukka Kuoppamäki kirjoitti Mikkosen inspiroimana laulun Sä kosketit mua (2006). Idols-finaalissa tammikuussa 2004 annettiin yli 713 000 ääntä, mikä on erittäin merkittävä saavutus yhtään missään yleisöäänestyksessä. Ensimmäisen kauden suurenmoisuudesta voi saada jonkinlaisen aavistuksen Oskari Onnisen kirjoituksesta. Joulukuussa 2018 hän analysoi Helsingin Sanomissa kykykilpailun alamäkeä:

"Ohjelmat eivät enää luo ilmiöitä; turha kuvitella, että enää kysyttäisiin 'Jani vai Hanna, Hanna vai Jani', kuten koko Suomen kansa tuntui tekevän 15 vuotta sitten." (Helsingin Sanomat 26.12.2018)

Idols-finaalin kärkikaksikosta kohistiin kuin presidentinvaalien toisen kierroksen ehdokkaista. Kyllä lapsukaiset, ennen kuningas Sauli I:stä Suomessa on ollut sellaisiakin.

Levy-yhtiö BMG tarjosi levytyssopimukset Idolsin kärkikolmikkoon sijoittuneille. Huhtikuussa 2004 julkaistiin Tuiskun ensimmäinen single En halua tietää ja myöhemmin keväällä hänen debyyttialbuminsa Ensimmäinen, joka nousi albumilistan ykköseksi.

Antti Tuisku edusti uudenlaista miesartistin tyyppiä kotimaisen kevyen musiikin kentällä. Suomen musiikkimarkkinat eivät olleet otollisia miespuolisille popidoleille. Ennen Antti Tuiskua ei ollut oikein ketään, jota olisi voinut luonnehtia luontevasti vaikkapa Suomen Justin Timberlakeksi. Idols-tuomarina toiminut Asko Kallonen on kertonut Antti Tuiskun elämäkerrassa Antti Tapani (2018) ensireaktionsa olleen "vau, tämmösiä popstaroja oikeasti löytyy Suomesta".

Asko Kallonen: "Siihen aikaan alalle pyrkineet ihmiset pohjasivat joko iskelmän tai rockin liturgiaan. Harvassa olivat tyypit, joiden lempibändi on Backstreet Boys." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 65)

Idols herätti luonnollisesti ärtymystä autenttisissa musiikkipiireissä. Arvostelijoiden mukaan Idols-tähdet olivat levy-yhtiöiden ohjailtavissa olevia tuotteita, markkinointikoneiston pikaruokaa, jolla pyritään saavuttamaan hetkellisesti kaupallisia pikavoittoja ilman minkäänlaisia musiikillisia ambitioita. Idols-kilpailijat ovatkin vuosien saatossa joutuneet tekemään työtä karistaakseen Idols-leiman harteiltaan. He ovat kohdanneet rajuja ennakkoasenteita, joissa heidät on leimattu tosi-tv-tähdiksi, minkä vuoksi heitä ei ole varauksettomasti kelpuutettu oikeiden muusikoiden joukkoon. Tähdet ovat vakuutelleet tekevänsä musiikkia suurella sydämellä, vaikka ovatkin nousseet julkisuuteen kaupallisen "pikakaistan" kautta. Vielä 2015 Antti Tuiskun Vain elämää -jaksossa (siinä ensimmäisessä) konkari Pave Maijanen pahoitteli ennakkoluulojaan: hänkin oli pitkään mieltänyt Antti Tuiskun "tuotteeksi" eikä ollut lainkaan ymmärtänyt, kuinka kunnianhimoisesti Tuisku suhtautuu musiikin tekemiseen ja visionäärisesti hän pyrkii kehittämään uraansa ja ammattitaitoaan.

Antti Tuiskun kohdalla kritiikki ei ikävä kyllä jäänyt ainoastaan siihen, että hänet olisi haukuttu muoviseksi Idols-tuotteeksi. Suomen oloissa uudenlainen popidoli herätti voimakkaita reaktioita puolesta ja vastaan. Pikkutyttöjen hysterian ohella Antti Tuiskun olemus sai monet äijät raivostumaan. Suomalaisten miespuolisten laulajien profiili oli ollut perinteisesti maskuliinisempi. Tuisku vannoi tanssittavan popmusiikin nimiin – musiikkityylin, joka oli perinteisesti mielletty jossain määrin feminiiniseksi. Suomalainen mieslaulaja sai esittää kernaasti rähinärokkia, itse kirjoittamiaan laulelmia kitaralla säestäen tai sitten täysin rehellistä iskelmää. Tanssipopin nimeen vannova miesartisti oli Suomen oloissa kummajainen. Varsinkin Antti Tuisku, joka vielä tanssi ja satsasi koreografioihin. Vuonna 2013 Antti Tuisku pohdiskelikin kappaleessaan Mies "hei kerro, kuinka ollaan mies / kuinka se oikein ansaitaan".

Antti Tuiskun Wikipedia-artikkeliin käytiin jatkuvasti lisäilemässä lauseita, joissa spekuloitiin hänen seksuaalista suuntautumistaan. "Hän ei ole tiedettävästi koskaan seurustellut naisen kanssa" ynnä muuta sontaa kyseenalaisten lähdeviitteiden kera. Henkinen ilmapiiri Suomessa on muuttunut noista ajoista huomattavasti. Edellisellä vuosikymmenellä oli vielä täysin yleistä, että pelkkä oletus, ettei Antti Tuisku välttämättä olisikaan heteroseksuaali – koska hän ei istunut hegemonisen maskuliinisuuden muottiin eikä vastannut mielikuvaa perinteisestä suomalaisesta heterojuntturasta – riitti monien mielestä perustelluksi syyksi väheksyä hänen artistiuttaan. Samalla tavalla Jari Sillanpäätäkin pyrittiin vähättelemään ja asettamaan outoon valoon ennen kuin hän tuli julkisesti kaapista. Ennen ei todellakaan ole ollut aina paremmin.

Kesällä 2004 Antti Tuiskun esiintyminen Helsinki-päivän konsertissa keskeytyi, kun lavalle heitettiin pulloja. Kaikkien aikojen limbo on ollut Virpi Salmen murskaavat levyarvostelut NYT-liitteessä Antti Tuiskun syksyllä 2006 ilmestyneistä albumeista New York ja Rovaniemi. Tarkoitushakuisen mediarepresentaation tavoitteena ei ole ollut mitään rakentavaa: kirjoittaja positioi itsensä eliittiin haukkumalla ala-arvoisesti kaupallisesti menestyneen artistin ja pahoittamalla hänen nuorten faniensa mielet. Virpi Salmi muun muassa kirjoitti, että Rovaniemi-albumin Lämpö on "Suomen huonoin biisi ikinä". En tiedä, kuinka kirjoittaja on onnistunut kuulemaan kaikki mahdolliset Suomessa koskaan äänitetyt kappaleet, mutta mielestäni hän voisi esimerkiksi kuunnella jokaisen tämän blogin Suomidiskotärpit-juttusarjassa (#1, #2, #3, #4) esitellyn kappaleen ja kertoa sen jälkeen käsi sydämellä onko hän tosiaan vieläkin samaa mieltä. Uskaltaisin kuitenkin veikata, että Antti Tuiskun uusimman suosion myötä Virpi Salmenkin takki on kääntynyt – kuten niin monen muunkin suomalaisen.

Kaikista negatiivisista lieveilmiöistä huolimatta Asko Kallonen on todennut viisaasti Tuiskun merkityksestä ja suosiosta:

Asko Kallonen: "Yksi hyvä suosion mittari on myös se, kuinka paljon artistia vihataan. Silloin tuntui, että joka toinen suomalainen yli 35-vuotias valkoinen heteromies tuli sanomaan, että on se saatanan Antti Tuisku sitten kauhee. Mitä siitä voi päätellä? Sen, että jos Antti Tuiskua vihataan niin paljon, se tekee jotain tosi oikein." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 66)

Suosikkibloggarini Klaus Laitinmäki on kirjoittanut Hulivilipoika-blogiinsa upean artikkelin aiheesta erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa. Kirjoitus tarjoaa erinomaisen kehyskertomuksen Antti Tuiskun levytysurasta: vähitellen albumi albumilta laulujen sanoituksissa alkaa kuulua yhä enemmän Antti Tuiskun oma ääni.

Kuten Hulivilipoika-blogissa on ilmaistu: "Kahdella ensimmäisellä levyllään – Ensimmäinen (2004) ja Antti Tuisku (2005) – Tuisku teki vielä sitä, mitä häneltä teini-idolina odotettiinkin." Uransa alkuvaiheessa Tuisku on ollut lähimpänä sitä, mistä monet ovat häntä kritisoineet: kaupallinen tuote, jonka tarkoituksena on tuoda pikkutyttöjen viikkorahat levy-yhtiön kassaan.

Vuonna 2006 Antti Tuisku vaihtoi levy-yhtiötä. Hän jätti BMG:n ja seurasi Asko Kallosta uuteen HMC – Helsinki Music Company -levy-yhtiöön. Irtioton myötä Antti Tuiskun musiikissa alkoi kuulua enemmän hänen omat näkemyksensä ja musiikkimieltymyksensä. Etenkin New York -albumi (2006) on ollut jossain määrin uraauurtava pioneerityö: albumi oli ilmiselvä yritys luoda suomalaisin voimin varteenotettavaa modernia 2000-luvun tanssimusiikkia. 1990-luvun puolivälissä dancen kulta-aikana aikakoneet ja movetronit olivat myyneet huikeita lukemia, mutta sittemmin dance oli ajautunut kotimaan musiikkimarkkinoilla marginaaliin. Antti Tuisku teki albumillaan omanlaisensa avauksen: eturivin poptähti pyrki tuomaan tanssipopin jälleen osaksi valtavirtaa. Suomalaiset äijät eivät tietenkään dancen päälle ymmärtäneet, mutta ainakin itse muistan elävästi Antti Tuiskun kuuntelijakunnan laajentuneen näihin aikoihin. Hänestä innostuivat muutkin kuin esipuberteettiset tytöt. Jouluksi 2006 Antti Tuiskun New York -levyä saattoi toivoa lahjaksi perheen kouluikäisen tytön lisäksi miesystävänsä kanssa asusteleva setä...

Seuraavilla albumeilla Tuiskun laulujen sanoitukset heijastivat hänen omia elämänkokemuksiaan. Levyillä Hengitän (2009), Kaunis kaaos (2010) ja Toisenlainen tie (2013) Antti Tuisku ei ollut enää millään tavalla koneiston "tusinatuote", jolle tarjotaan valmiita tuotoksia, jotka olisi voinut esittää periaatteessa kuka tahansa. Laulujen sanoitukset räätälöitiin varta vasten häntä varten ja Antti Tuisku osallistui itsekin sanoitusten kirjoittamiseen. Hulivilipoika-blogin artikkelissa kerrotaan Antti Tuiskun laulavan näillä albumeilla muun muassa erilaisuuden hahmottamisesta ja hyväksymisestä, poikkeavasta elämäntyylistä sekä sisäistettyjen odotusten ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Tuiskun tuotannossa toistuvana teemana on itsensä hyväksyminen, vaikka oma elämäntyyli ei täyttäisikään ulkopuolisten asettamia normeja. Myös henkimaailman asiat olivat tämän aikakauden lauluissa läsnä. Näillä kolmella albumilla Antti Tuiskusta pyrittiin muovaamaan "koko kansan Antti", jonka tarinat kohdistettiin muillekin kuin nuorille tytöille tai vähemmistöyökerhojen tanssilattioiden travoltoille.

Antti Tuisku on jatkuvasti jaksanut jankuttaa, kuinka hänen uransa oli syöksykierteessä ennen vuonna 2015 ilmestynyttä En kommentoi -albumia. Alamäen käsite on vähintäänkin suhteellinen. Esimerkiksi kaikki Antti Tuiskun levyt ovat myyneet vähintään kultaa – tosin Antti Tapani -elämäkerran mukaan Toisenlainen tie -albumin kohdalla kultalevy perustui ainoastaan levyn painosmääriin. Albumia toimitettiin levykauppoihin kultalevyyn oikeuttavat 10 000 äänitettä mutta todellisuudessa levyjä ostettiin noin 8 000 kappaletta. Antti Tuisku ilmoitti levy-yhtiölle, ettei halua vastaanottaa albumista kultalevyä. (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 199–200)

Listablogin Timo Pennanen kirjoitti bloginsa Facebook-sivulle 22. marraskuuta 2017:

"Tänään Hesarissa kirjoitettiin, yleistä narratiivia noudattaen ja pönkittäen, että 'Antti Tuisku pelasti uransa syvästä alhosta modernilla En kommentoi -levyllään ja banaanipantomiimillään'. Kuinkas syvä se Tuiskun alho taas olikaan? En kommentoi -albumin edeltäjä Toisenlainen tie (2013) nousi listakakkoseksi ja vietti Top 50:ssä 21 viikkoa, mikä aikana ennen striimijuuttumista oli oikein mukava saavutus."

Oheisessa linkissä Toisenlainen tie -albumin listamenestys.

Moni artisti ei kehtaisi puhua alamäestä ja syvästä alhosta, mutta Antti Tuisku on kunnianhimoinen ja hänen tavoitteensa olivat paljon korkeammalla. Antti Tuiskun uralla tämä vaihe edustikin ennemmin henkistä lamaannusta kuin kaupallista katastrofia. Antti Tuisku koki uransa polkevan paikallaan, eikä hän saanut levytysmateriaalissaan toteuttaa artistiuttaan haluamallaan tavalla. Tuisku kuunteli kauhistuneena Asko Kallosen näkemystä, jonka mukaan hän oli "popimpi Juha Tapio" (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 200). Antti Tuisku ei nauttinut täydellä sydämellä siitä, että hän levytti totista itseterapiapoppia. Hänhän on eloisa, vauhdikas ja tarvittaessa sopivan ilkikurinen persoona – mutta se ei kuulunut millään tavalla musiikissa. Antti Tuisku oli vakiinnuttanut asemansa kotimaisen kevyen musiikin kentällä – ja esimerkiksi Juuret (2009) ja Hyökyaalto (2010) olivat merkittäviä hittejä – mutta moneen vuoteen hän ei ollut onnistunut räväyttämään kunnolla, eikä hän ollut enää kaikkein ajankohtaisin artisti. Pysyi vakaasti mukana skenessä mutta hinkui eturiviin.

"En ollut luottanut omaan näkemykseeni. – – Musta tuntui, että mulle oli tähän asti tärkeämpää muiden miellyttäminen. En tehnyt musiikkia mun omilla ehdoillani." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 226)

HMC – Helsinki Music Company myytiin Warner Music Finlandille vuosikymmenen vaihteessa. Toisenlainen tie -albumin jälkeen Antti Tuiskun levytyssopimus oli katkolla. Yhteistyötä Warnerin kanssa jatkettiin – tokihan kannatti pitää kiinni artistista, jonka mikä tahansa kilpaileva levy-yhtiö olisi ottanut mielellään rosteriinsa – mutta näkemyksellinen artisti tähdensi haluavansa vastaisuudessa tehdä musiikkia uudella reseptillä uusien ihmisten kanssa. Seuraavan albumin valmistamiseen hän toivoi saavansa vapaat kädet ja mielellään mahdollisimman vähän levy-yhtiön kontrollointia ja ulkopuolista ohjausta. Antti Tuiskun uralla käännettiin uusi sivu. Pitkä yhteistyö Asko Kallosen kanssa päättyi yhteisymmärryksessä. Kallosen tilalle Tuiskun A&R:ksi nimitettiin Kari Hynninen, jonka kanssa Antti oli tosin tehnyt yhteistyötä jo ensimmäisessä levy-yhtiössään Sony BMG:ssä. Uusimmat Warner-levyt on julkaistu Antti Tuiskun omalla Hyökyaalto Records -levymerkillä.

Pian Antti Tuiskun elämään käveli muuan Simo "Jurek" Reunamäki. Miehillä synkkasi välittömästi. Bingo! Antti Tuisku oivalsi Jurekin olevan luova ja innovatiivinen tuottaja, joka vie hänen musiikkinsa uusille urille. Irtiotto sujui suorastaan luontevasti: Jurek kun on avoimesti ilmaissut, ettei häntä ollut oikein koskaan kiinnostanut Antti Tuiskun kappaleet. (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 217–219) Antti Tuiskun uuden suurmenestyksen seurauksena Jurekista on tullut Suomen tämän hetken suosituimpia ja työllistetyimpiä musiikkituottajia. En kommentoi -albumin esipuheeseen Antti Tuisku on kirjoittanut tuottajavelhostaan seuraavasti:

"Haluan ensiksi kiittää tästä levystä tuottajaani Jurekia, joka omalla huikealla ammattitaidollaan ja rohkeudellaan sai mut jälleen kerran oppimaan jotain uutta ja tulemaan pois omalta mukavuusalueeltani. En muista milloin musan tekeminen on tuntunut näin mahtavalta!"

Nykyään miltei kaikki popmusiikki suunnitellaan ah-niin-muodikkailla biisileireillä. Jurek, Antti Tuisku ja hänen pitkäaikainen muusikkoystävänsä Kalle Lindroth suuntasivat Lappiin biisileirille. Ilmeisen levottomissa tunnelmissa syntyivät tulevan En kommentoi -albumin kappaleista Veli, Keinutaan ja Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen. Kun Veli oli saatu valmiiksi, biisileiriläiset hihkuivat intoa: nyt on syntymässä jotain todella suurta ja mahtavaa. Vähänpä tiesivät, sillä paljon suurempia hittejä oli vielä tulossa, ja lopulta Veli jäi ainoastaan albumiraidaksi. Kappale sai inspiraationsa Antti Tuiskun ja Kalle Lindrothin pitkästä ystävyydestä. Muutama vuosi sitten netin keskustelufoorumeilla kohistiin, kun Lindroth meni naimisiin – vuosikausia velloneet spekulaatiot Tuiskun ja hänen parisuhteesta eivät pitäneetkään paikkansa. Itse asiassa oli Lindrothin ansiota, että Antti ja Jurek tutustuivat toisiinsa.

Antti Tapani -kirjassa tuodaan paikoitellen esille hivenen jälkiviisaasti ja teleologisesti, kuinka tavoitteena oli saada aikaiseksi levy, joka nostaisi Antti Tuiskun jälleen Suomen suosituimmaksi poptähdeksi. Lopputulosta tuskin osattiin ennustaa biisileireillä Lapissa, mutta alusta lähtien oli selvää, että musiikkia tehtäisiin aivan toisenlaisella asenteella kuin aikaisemmin. Turvalliselta kultaiselta keskitieltä kurvattaisiin ulos. Tulevalla levyllä Antti Tuiskua ei voisi enää mahduttaa raameihin, joihin hänet oli vuosien saatossa yritetty tunkea: hän ei halunnut olla nuorisoidoli tai koko kansan sovinnainen ja kiiltokuvamainen "popimpi Juha Tapio". Uudella levyllä Antti Tuiskua ei kategorisoitaisi mihinkään olemassaolevaan lokeroon, vaan hän loisi itselleen kokonaan uuden lokeron. Enää Tuisku ei laulaisi anteeksipyydellen, ettei ole onnistunut elämänvalinnoillaan täyttämään muiden odotuksia. Nyt hän on suorasukainen ja itsevarma stara, joka ei pyytele anteeksi keneltäkään, vaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja kehottaa muitakin samaan. Ihan sama mitä muut ihmiset ajattelevat, Blaablaa (En kuule sanaakaan). Aukokaa vain päätänne fiksut jätkät, minulla on luurit korvissa ja kuuntelen täysillä voimabiisiäni. Ihminen on vapaa tekemään mitä itse haluaa, sanovat ulkopuoliset mitä tahansa.

En kommentoi -albumin materiaali syntyi useammalla biisileirillä vuosien 2014 ja 2015 aikana. Joukkoon iloiseen liittyi lauluntekijäpariskunta Aku Rannila ja Saara Törmä, joiden kynästä ovat syntyneet lukuisat 2010-luvun suomipophitit. Antti Tuisku oli tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä jo edellisellä Toisenlainen tie -albumillaan. Myös Rannila ja Törmä nauttivat tilanteesta, jossa lauluja sai kirjoittaa ilman rajoitteita.

Jurek: "Mä olin tuottajana turhautunut siihen, etten päässyt tekemään haluamiani juttuja. Mun sisällä soi ihan erilainen kama kuin mitä olin tehnyt tuottamieni artistien levyille. Mulla oli sellainen henkinen keskari pystyssä. Niin oli myös Saaralla ja Akulla. Ne oli pitkään kirjoittaneet maailmaa syleileviä isoja iskelmähittejä, ja halusivat päästellä vähän höyryjä. Kun Anttikin oli turhautunut omaan kädenlämpöiseen musiikkiinsa, meitä oli lopulta neljä tyyppiä keskarit pystyssä." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 222)

Tällaisista lähtökohdista on siis syntynyt eräs kotimaisen popmusiikin merkittävimmistä albumeista.

En kommentoi -levyllä rikottiin rajoja monella tavalla. Jurek loihti kappaleisiin vallankumouksellisen modernit soundit, jollaisia ei ollut aikaisemmin kuultu kotimaisella pop-albumilla. Suorastaan avantgardistisiakin piirteitä tavoittavassa soundimaailmassa on monenmoisia luovia ratkaisuja – ei vähiten kokeilevampana lyhyt sämpläys Fröbelin Palikoiden alun perin tutuksi tekemästä Jumppalaulusta Keinutaan-biisissä. Jurekin luoman äänimaailman on todettu vievän suomalaista popmusiikkia ja -kulttuuria eteenpäin. Arvostelijoiden mukaan ensimmäistä kertaa Suomessa kyettiin tuottamaan täydellisen katu-uskottavaa popmusiikkia.

Albumin sanoitukset ovat ennakkoluulottomia ja suorapuheisia – ainakin verrattuna Antti Tuiskun aikaisempaan tuotantoon. Lyyrikat eivät ammentaneet siloitellusta iskelmäpoptekstien maailmasta, vaan niissä hyödynnettiin esimerkiksi nuorekasta arkitilanteiden kielenkäyttöä. Tekstejä rustaillessa ei ole jääty märehtimään onko jonkin ilmaisun ääneen laulaminen soveliasta tai voiko joku loukkaantua ja pahoittaa mielensä jostain. Uusi Antti Tuisku kehottaa laittamaan "perseen pyörimään" ja kuvailee kuinka "sylkee vaihtuu". Nimikkobiisissä En kommentoi on sanastoa, jota harvemmin oli kuultu valtavirran poplyriikassa. Biiseissä Antti Tuisku on parhaimmillaan tai pahimmillaan hävytön ja härski, mutta samalla suorasukaisuus tekee musiikista äärimmäisen rehellistä. Antti Tuisku on vilpitön. En kommentoi -albumi on toki sen vuoksi poikkeuksellisen lystikäs. Niin hulvaton, että Antti Tuisku on luonnehtinut levyn ilmapiiriä "kainalopieru"-meiningiksi. Biisileireillä oli ollut riemastuttavan hauskaa, mikä totisesti kuuluu lopputuloksessa.

Laulujen sanoituksissa on monenmoisia metatasoja. Peto on irti muuttuu henkilökohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun DJ:lle tehdään selväksi "sä oot sä ja mie oon Antti Tuisku". Hiton pelkurin voisi tulkita ihmissuhdelauluksi, joka saa omakohtaisia sävyjä, kun laulun loppuvaiheessa todetaan sanoituksen sinän "aina yksin baarissa pyytävän Antti Tuiskua". Sittemmin biisintekijätiimi on valottanut, että laulu on alun perin omistettu niille kyynisille sieluille, jotka eivät julkisesti myönnä pitävänsä Antti Tuiskusta, mutta kuuntelevat silti hänen musiikkiaan salaa. Hei ho paita pois sopii sanomansa puolesta täydellisesti albumille, jonka punaisena lankana on kannustaa ihmisiä hyväksymään itsensä. Biisi vaatii unohtamaan ulkonäköön liittyvät kompleksit, mutta lopussa irtaudutaan ydinsanomasta laulamalla: "elä häpee sun vartaloo, täss on kitarasoolo". Ja sitten alkaa tosiaan Lasse Sakaran soittama kitarasoolo. Virkistävää vaihtelua konesoundien keskellä.

Entäs kappale nimeltään Saikkuu? (sanat: Jurek, Kalle Lindroth & Saara Törmä)

"Jos työtä, työtä,
työtä teet vielä enemmän
saat superhyvän elämän
joskus myöhemmin.
Joten paina, paina
paina joka päivä pidempään
ja kyllä sua kiitetään
saat suuren mitalin.
Nyt nöyränä tee mitä
muut susta vaatii."

Mitä tästä kaikesta raatamisesta lopulta seuraa? Viikonloppuisin saa nollata jonottamalla yökerhoon ja lopulta saa palkinnoksi saikkuu. Näin viiltävällä ironialla heivataan hiiteen protestanttinen etiikka, luterilainen työmoraali ja suomalaisten mielenlaatuun syvälle juurtunut työn eetos. Laulu opettaa, ettei kannata luottaa sitku-elämän koittamiseen. Elämäänsä ei pidä tuhlata siihen, että stressaa itsensä kuoliaaksi. Ehkäpä huonon omantunnon ei tarvitsisi kolkuttaa joka kerta, kun ei kykene täydelliseen työsuoritukseen. Ja mitäpä jos ihmisen arvo ei määräytyisi saavutusten saati elämässä "menestymisen" perusteella. Piristävää kuultavaa näinä aikoina, jolloin ihmisten oletetaan toistavan iänikuista menestysjargonia, jossa jopa burn outit kuuluisi kääntää voitoiksi "kasvattavina kokemuksina".

Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen on ihmissuhdelaulu uudenlaisesta perspektiivistä. Saara Törmä oli edellisenä vuonna sanoittanut Jari Sillanpäälle suurhitin Sinä ansaitset kultaa. Sanoitus herätti huomiota, koska siinä käsiteltiin parisuhdetta ja sen päättymistä iskelmätekstille epätyypillisestä näkökulmasta. Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen menee tavanomaisen lähestymistavan rikkomisessa vielä pidemmälle. Laulun kertoja kuvaa tunnetta, jossa haluaa tuhota ihastuksensa nykyisen parisuhteen. Sairaalloinenkin mustasukkaisuus lienee yleinen tunne, jota harvemmin on käsitelty poplyriikan keinoin yhtä rehellisesti.

2010-luvulla poplaulajat ja hip hop -artistit ovat eläneet pyhässä liitossa. Ilmiön vastustajat hävisivät pelin viimeistään siinä vaiheessa, kun Jari Sillanpään Malagaan (2014) sisälsi hip hop feattauksen. Antti Tuisku eli trendien harjalla, joten En kommentoi -albumilla vierailevat VilleGalle (biisissä Keinutaan) ja Mikael Gabriel (Veli) – hämmästyttävää kyllä, Mikael Gabriel on saanut luvan esiintyä Warnerin albumilla, vaikka hän olikin ja onkin Universalin artisti. Jotain Antti Tuiskun asemasta pre En kommentoi -aikakautta kuvastaa Ilta-Sanomien referoimat VilleGallen reaktiot, kun häntä pyydettiin mukaan Antti Tuiskun levytykseen:

"Se oli hauska juttu mullekin, kun Antti Tuisku ei ollut tullut vielä takaisin ja kysyitte mua vierailemaan. Olin vähän, että Antti Tuisku on silleen, no... Sos, en tiedä, räppipiireissä ja tälleen... En ensin uskaltanut kertoa meidän Jarelle tuosta yhtään mitään."

Nykyään kenelle tahansa kaupalliselle hip hop -esiintyjälle olisi vain kunnia-asia saada vierailla Suomen ykköspopparin biisillä.

Antti Tuisku ravisteli imagoaan perusteellisesti kaikilla rintamilla. Peto on irti valikoitiin ensimmäiseksi maistiaiseksi albumilta. Kappaleen musiikkivideon ideoivat sisarukset Cristal Snow ja Viivi Huuska. Aikaisemmin esimerkiksi Juuret-musiikkivideolla Antti Tuisku oli pyöräillyt kiltisti pois kaupungista jylhiin luonnonmaisemiin. Hyökyaalto-videolla hytkyttiin tanssiryhmän kanssa. Peto on irti -videon tematiikka oli... noh... toisenlaista. Musiikkivideolla esiteltiin myös uudistuneen Antti Tuiskun tavaramerkki: banaani. Mutta vaikka Antti Tuisku tekikin uutta tuotantoa puhtaalta pöydältä, tavallaan Peto on irti -kappaleessa ympyrä sulkeutui. Luonnehdintaa "Antti on peto" oli viljelty jo Idols-aikoina.

Peto on irti julkaistiin 20. helmikuuta 2015. Levy-yhtiössä kappaletta oli pidetty riskinä ensimmäiseksi singlejulkaisuksi. Antti Tuiskun entinen tuottaja Asko Kallonen oli uumoillut, että biisi joko floppaa täysin tai siitä tulee tosi iso (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 243). Kappale saikin yleisöltä aluksi erittäin ristiriitaisen vastaanoton. Nuoriso oli hämillään ja kolmekymppiset yrittivät selittää, että sellaista se voi olla kauheimmillaan, kun vanhat ja väsyneet suuntaavat arkiviikon päätteeksi irrottelemaan yökerhoon. Lopulta alun hämmennys vaihtui kuitenkin innostukseen. Biisi on hölmö mutta röyhkeä – ja sen vuoksi juuri niin kutkuttava. Antti Tuiskun uudelleenbrändäyksen lanseeraustilaisuudeksi on usein mainittu Peto on irti -kappaleen ensimmäistä julkista live-esitystä, joka koitti lauantain prime timessa Uuden Musiikin Kilpailun väliaikanumerona. Ainakin sosiaalisen median reaktioiden perusteella Antti Tuisku varasti show'n euroviisuehdokkaiden jäädessä varjoon. Antti Tuisku seurasi Anssi Kelan jalanjälkiä: paria vuotta aikaisemmin Kela oli vastaavanlaisessa tilanteessa ensiesittänyt Levottoman tytön, ja hänen uransa lähti uuteen nousuun.

Peto on irti -kappaleen julkaiseminen ensimmäisenä singlenä ilmensi musiikkiteollisuuden muutosta. Biisi ei ollut radioystävällinen, mutta suoratoistopalveluiden aikana sillä ei ollut enää merkitystä. Aikaisemmin radiosoitto oli ollut suorastaan poptähtien elinehto. 2010-luvun puolivälissä ihmiset kuuntelevat musiikkinsa yhä enemmän esimerkiksi Spotifysta tai YouTubesta: juuri nämä foorumit mahdollistivat Peto on irti -kappaleen nousemisen hitiksi – aina latauslistan ykköseksi asti. Listablogin Timo Pennanen on havainnoinutkin, ettei En kommentoi -menestysalbumi poikinut yhtäkään Top 10 -radiohittiä. Laulut nousivat suurmenestyksiksi ilman radiosoittoakin.

Blaablaa (En kuule sanaakaan) julkaistiin toisena singlenä huhtikuussa 2015. Antti Tuisku paljasti Iltalehden haastattelussa, että ensimmäinen revittelysinglen vastapainoksi haluttiin julkaista vakavampi kappale: "Peto on irti -sinkun jälkeen jotkut olivat järkyttyneitä siitä, missä on se Antti, jolla on isoja ajatuksia. Siksi halusin julkaista Blaablaan kakkossinkkuna." Lauri Laukkasen ja Matias Koskisen ohjaama Blaablaa (En kuule sanaakaan) -musiikkivideo kuvattiin Thaimaassa. Oheisessa Iltalehden jutussa Antti Tuisku kertoo albumin kaikkien kappaleiden taustatarinat. Niitä ei liene hedelmällistä toistaa tässä.

En kommentoi -albumi julkaistiin toukokuun 22. päivä. Uudenlainen Antti Tuisku kirvoitti uudenlaisia reaktioita. Kriitikot kehuivat ennakkoluulottomasti tuotettua levyä. Helsingin Sanomien Ilkka Mattila kirjoitti Tuiskun "tehneen uransa parhaan levyn vasta nyt":

"Tähän asti Tuisku on ollut persoonana musiikkiaan mieleenpainuvampi. En kommentoi -levyllä on löytynyt oiva tasapaino tutun, vähän totisen sekä romanttisen ja uuden, itsevarman, nokkelan ja aikuisemman Tuiskun välillä." (Helsingin Sanomat 27.5.2015)

Soundin Eero Tarmo luonnehti kontrastia aikaisempaan:

"Kymmenennellä En kommentoi -studioalbumillaan entinen koko perheen poju soutaa ennenkuulumattoman eroottisilla vesillä – lyriikoissa vaihdetaan sylkeä, vaakamambataan ja puntaroidaan mimmien pantavuutta. Myös artistimme yllä leijuvalla homo–hetero-mystiikalla leikitellään."

Arvioissa toisteltiin, kuinka albumilla esiintyy vapautuneempi, rennompi, kypsempi, rosoisempi ja varmempi Antti Tuisku. Aina niin kyyninen Rumbakin kirjoitti muutama vuosi sitten, että "levyn ympärille ladattu uhkapeli onnistui: Tuiskusta tuli ehkä ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä Poptähti isolla p:llä Suomessa".

Asiantuntevimman arvostelun kirjoitti Aki Lehti, joka antoi albumille arvosanaksi 5/5. Arvostelu kuvastaa oivaltavasti, kuinka albumi muutti kriitikoiden suhtautumista Antti Tuiskuun.

"Maailma vuonna 2015 osaa olla välillä myös omituisen hieno paikka. Antti Tuisku on nimittäin tehnyt vuoden parhaan suomenkielisen pop-levyn. Albumin jota mukamas maailman parhaan maun omaavan musiikinharrastajan tai yleensä aina väärässä olevan kriitikonkaan ei tarvitse kuunnella vain salaa kotona tai ironian taakse piiloutuen.
En kommentoi on rehellinen, uskalias ja kaikille laulajaa aiemmin mollanneille hymyillen keskisormea näyttävä pop-ilottelu. Sillä Tuisku tekee vihdoinkin ihan mitä lystää omalla tyylillään, pitää hauskaa, on itseironinen ja kehottaa kuulijoitaan samaan. Poissa on se vielä edellisellä Toisenlainen tie -levyllä laulanut Tuisku, joka yritti parhaansa mukaan todistaa olevansa vakavasti otettava artisti. Elämän suuria kysymyksiä pohtimalla moinen ei onnistunut, mutta En kommentoi -albumin höpsismin avulla asia tulee selväksi.
Tuottaja Jurek eli Simo Reunamäki on loihtinut levylle ultramodernit konesoundit. Albumilla on äänimaailmoja ja sovitusratkaisuja, joita ei suomalaisessa valtavirran popissa ole tähän mennessä taidettu juurikaan kuulla."

Pitkä sitaatti mutta täyttä asiaa – tämän tyhjentävämmin tuskin olisin osannut ilmaista En kommentoi -albumin syvimmän olemuksen.

Arvostelijat kirjoittivat albumista suopeasti ja suuri yleisö söi Antti Tuiskun kädestä. En kommentoi -albumi ylsi välittömästi albumilistan ykköseksi. Tietenkin näinä striimiaikoina albumilistan sijoituksilla ei ole samanlaista merkitystä kuin fyysisten äänitteiden aikana. Yksittäisten kappaleiden kuuntelumäärät suoratoistopalveluissa vaikuttavat koko albumin listamenestykseen. Siitäkin huolimatta Antti Tuiskun listasijoituksia tutkittaessa En kommentoi -albumin suosio ällistyttää. "Listaviikkoja" on kertynyt kaikkiaan 173. Listaykköseksi En kommentoi noteerattiin yhdeksänä viikkona. Albumin kestävyydestä kertonee jotain, että vuosien saatossa se nousi aina vähän väliä uudestaan kärkisijoituksille. (Albumin listamenestys katsottavissa IFPIn sivuilta.)

Biisien striimilukemat ovat huikeita: esimerkiksi Spotifyssa Hiton pelkuri on saavuttanut tätä kirjoittaessa 3,5 miljoonaa kuuntelua, nimikkobiisi En kommentoi 3,9 miljoonaa kuuntelua, Blaablaa (En kuule sanaakaan) 4,1 miljoonaa ja Peto on irti 9,2 miljoonaa kuuntelua. Albumin suurimmaksi hitiksi osoittautui kuitenkin lopulta VilleGallen kanssa esitetty Keinutaan – 15,8 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssa, "singlelistan" kakkonen ja striimatuimpien kolmonen. VilleGalle, joka oli aluksi empinyt yhteistyötä Antti Tuiskun kanssa ja kynäillyt oman osuutensa nopealla aikataululla, sai ansioluetteloonsa jälleen valtaisan megahitin. Heinäkuussa 2015 kappaleesta julkaistiin Miro Laihon ohjaama musiikkivideo, jota tähdittivät nuoret ja kauniit tanssijat. Biisintekijätiimi Jurek, Kalle Lindroth ja Antti Tuisku on kertonut, että Keinutaan oli ollut olemassa ensimmäisestä biisileiristä lähtien, mutta se oli hakenut muotoaan koko albumin valmistumisprosessin ajan. Lopulta tiimillä oli välähtänyt, että biisistä voisi tehdä ikään kuin Suomen Macarenan. Biisin suosio on ollut niin valtaisaa, ettei tavoite liene kaukana. Keinutaan tulee jäämään kuluvan vuosikymmenen soundtrackiin ja se tulee olemaan itsestäänselvyys tulevien vuosikymmenien 2010-luvun retronostalgiabileiden soittolistoilla – samalla tavalla kuin Macarena on must kaikissa mahdollisissa ysäribileissä.

Keväällä 2015 ilmestynyt albumi menestyi kaikin puolin loistavasti ja saman vuoden syksyllä Antti Tuisku sai rutkasti lisää valtakunnallista julkisuutta Vain elämää -televisio-ohjelman myötä. Huisin onnistunut päivitys Sata salamaa -euroviisusta osoittautui instant-klassikoksi ja ylsi listaykköseksi. Vicky Rostin alkuperäinen levytys ei ollut aikoinaan noussut listoilla edes kahdenkymmenen parhaan joukkoon.

En kommentoi muokkasi Antti Tuiskun arvostusta kauttaaltaan. 12 vuotta läpimurtonsa jälkeen Antti Tuisku voitti vihdoin ja viimein elämänsä ensimmäiset Emma-palkinnot: hänet palkittiin vuoden miessolistina ja En kommentoi sai tunnustukset vuoden albumina ja vuoden pop-albumina.

Antti Tuiskusta oli tullut popmusiikin suunnannäyttäjä, joka oli mullistanut kotimaisen popilmaisun. Häntä tituleerattiin kiistatta Suomen suosituimmaksi poptähdeksi. Suursuosion vanavedessä seurasivat omat konsertit Hartwall Arenassa. Megalomaanisissa spektaakkeleissa heittäytymiskykyinen Antti Tuisku osoitti olevansa showesiintyjänä Suomen ehdoton ykkönen, jonka rinnalle samalle viivalle kukaan ei ole vähään aikaan tunkemassa. "Viiden tähden viihdyttäjä", ylistivät keikka-arviot. Petokesä 2016 vei Antti Tuiskun kaikkien Suomen merkittävimpien festareiden päälavoille. Yleisömäärät olivat huikeita. Antti Tuisku kyseli innostuneelta parikymmentuhatpäiseltä yleisöltä: "Missä te ootte olleet kaikki nää vuodet?" Ei ehkä välttämättä kaikkein tyylitajuisinta – ketäpä meistä ei ottaisi päähän, etteivät muut osaa aina antaa asianmukaista arvoa omalle nerokkuudelle – mutta uusi Antti Tuisku on vilpitön ja tekee sitä, mikä sattuu hotsittamaan ja tuntumaan hyvältä.

Suoratoiston aikakaudella perinteinen pitkäsoitto on konseptina menettänyt merkityksensä. Nykyään yhä useammat artistit suosivat tapaa, jossa julkaistaan ainoastaan uusia yksittäisiä kappaleita. Antti Tuisku, Jurek ja kumppanit takoivat raudan ollessa kuumaa: vuonna 2016 ilmestyi kolme uutta laulua Party (papiidipaadi) (tällä kertaa mukana feattaamassa Nikke Ankara), Pyydä multa anteeks kunnolla ja Suurin fani, jotka julkaistiin huhtikuussa 2016 En kommentoi -albumin Deluxe-painoksessa. Tuiskun uudistunutta tyyliä oli jalostettu näillä kolmella kappaleella vielä pidemmälle: positiivisen palautteen kannustamana entistä itsevarmempi tuotantotiimi antoi palaa entistä rohkeammin. Etenkin sovintoseksin nautinnoista kertova Pyydä multa anteeks kunnolla menestyi listoilla hienosti ja kelpasi radioillekin. Suurin fani -kappaleessa luvataan pysyä rinnalla vaikka kaikki menis perseelleen. Nykyinen Antti Tuisku sanoo ruman sanan niinku se on, mutta kieltämättä täytyy myöntää, ettei sana "perseelleen" solju kovinkaan lyyrisesti. Spotify-aikoina CD-levyt on pyritty ajamaan alas mutta vastaiskuna vinyylit ovat tulleet uudestaan muotiin. En kommentoi Deluxe julkaistiin myös LP-painoksena.

Ääniteteollisuuden uusista toimintatavoista huolimatta Antti Tuiskulta julkaistiin syksyllä 2017 uusi albumikokonaisuus Anatude. Levyllä on kappaleita, jotka tulevat varmasti jäämään pysyvästi Antti Tuiskun repertuaariin, kuten Rahan takii tai Mä hiihdän, mutta kokonaisuutena Anatude tuskin tulee muodostumaan yhtä historialliseksi ja merkittäväksi kuin mullistava En kommentoi.

Vaikka Antti Tuisku tekee nykyään omannäköistään musiikkia vapaasti ilman ulkopuolisten ohjeistusta, hän toisintaa monella tavalla 2010-luvun popkaanonia. Esimerkiksi hänen stailinsa, ulkonäkönsä sekä julkaisujensa layout ja design ovat hyvin samankaltaisia kuin monilla muilla nykyhetken kansainvälisillä popstaroilla.

Antti Tuiskun arvostuksen muutos heijastaa suomalaisen yhteiskunnan ja asenneilmapiirin muuttumista. Uransa alkuvaiheessa Antti Tuisku herätti paljon arvostelua ja vastustusta. Äijät, jotka huokuivat nykyajan muoti-ilmaisua "toksista maskuliinisuutta", eivät voineet sietää eloisaa ja tanssivaa poptähteä. 2010-luvun päättyessä Antti Tuisku uskaltaa olla yhä rohkeammin oma itsensä, ja samalla hänestä on tullut Suomen kansan suuresti rakastama. Aikaisemmilla levyillä hän hillitsi itseään. Ehkä ei olisi tarvinnut tai sitten aika oli vasta tämän vuosikymmenen puolivälissä kypsä särmikkäälle poptähdelle, joka päästeli vapaasti eikä enää sensuroinut itseään. Samoihin aikoihin vastaavanlainen vapautuminen tapahtui Jari Sillanpäälle Rakkaudella merkitty mies -menestysalbumilla (2014). Levy-yhtiö oli empinyt Sillanpään uusia suorasukaisempia kappaleita – mitä hänen perinteiset faninsa mahtavat ajatella. Ei tarvinnut sievistellä. Sillanpään levymyynti kohosi pitkästä aikaa platinalukemiin.

Suomalaiset ovat entistä avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia. Antti Tuiskun En kommentoi -albumin hiteistä on tullut kansakunnan yhteistä omaisuutta. Antti Tuiskulla ei ole enää rajattua kohderyhmää. Häntä kuuntelevat eri-ikäiset suomalaiset ympäri maata ja kaikkien sukupuolten edustajat. Antti Tuisku saa värjätä hiuksensa vaikka minkä väriseksi ja tunkea lavalla banaaneja nieluunsa vaikka kuinka riettaasti. Sellainen ei enää karkota miespuolisia kuuntelijoita. "Maailma muuttuu kun sitä muutetaan", hokevat idealistiset nuorisopoliitikot nykyään sosiaalisessa mediassa – ja sanonnassa taitaa olla vinha perä. Antti Tuiskun uran kantavana teemana on ollut itsensä hyväksyminen. Aihe korostuu etenkin En kommentoi -albumilla. Hän on konserteissaan pitänyt pitkiä monologeja sen puolesta, että jokainen saisi olla oma itsensä ja kelpaisi sellaisena kuin on. Antti Tuisku on myös opettanut suomalaisia – synkän ja melankolisen suomirokin tai mörököllihevin nimeen vannovaa kansakuntaa – kuuntelemaan iloista ja hulluttelevaa bailumusiikkia.

Samalla Antti Tuisku on vihdoin ja viimein onnistunut takomaan suomalaisten kaaliin, ettei hän ole ainoastaan Idolsin kautta kansan tietoisuuteen ponkaissut tuote, vaan näkemyksellinen taitelija, joka toteuttaa kaikki mahdolliset projektinsa poikkeuksellisella pieteetillä pikkutarkkuutta hipoen. Markku Haavisto tiivisti keväällä 2018 YleX:n artikkelissa:

"Lopulta Tuiskun suuressa muodonmuutoksessa Idols-laulajasta tähdeksi on ollut kyse juuri itsensä hyväksymisestä ja omilla ehdoillaan tekemisestä. En kommentoi -levyllä hän pelasi upporikasta ja rutiköyhää, kun yli kymmenvuotinen turvallisten ohjenuorien mukainen puskeminen ei ollut tehnyt hänestä sellaista kansallista staraa, joka hän halusi olla.
Rakkausballadien kylkeen lisättiin popilottelut ja karnevalimaiset show't, joiden pilkesilmäkulmainen irrottelu sai kyynisimmätkin suun pielet hymynkareelle. Levyä seurannut Vain elämää -kausi nosti hänet seuraavalle tasolle: koko kansan Antti Tuiskuksi. Tuiskusta tuli tähti, jonka asemaa hän oli jo pitkään janonnut."

Ja kuten Matin ja Tepon Matti Ruohonen muotoili kansantajuisesti muutama päivä sitten Ilta-Sanomien haastattelussa:

"Sanottiin, ettei hänestä ole mihinkään, mutta kundi tiesi että hänessä on potentiaalia ja päätti, että mä näytän. Ja nyt hän on kehittynyt show-artistien ykkösnimeksi."

Taidatkos sen sattuvammin kiteyttää.

Lähteet

Kirjallisuus:

Tuisku Antti, Aro Antti, Vanha-Majamaa Anton (2018) Antti Tapani. WSOY, Helsinki.

CD-julkaisujen kansiteksit:

Tuisku Antti. Antti Tuisku: En kommentoi (Warner Music Finland / Hyökyaalto Records, 2015).

Verkkolähteet ja siteeratut artikkelit:

Hulivilipoika-blogi: ”Et ole sellainen”: erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa.

Aki Lehti: Antti Tuisku: En kommentoi. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 27.5.2015: Ilkka Mattila, Antti Tuisku on tehnyt uransa parhaan levyn vasta nyt.

Helsingin Sanomat 26.12.2018: Oskari Onninen, Idols ja The Voice of Finland eivät toimi ponnahduslautana laulajille, vaan hankkivat näkyvyyttä "tähtituomareille".

Helsingin Sanomat NYT-liite 41/2006: Virpi Salmi, Tahmea/imelä – nolottavaa kolmen sentin limudiskopoppia. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat NYT-liite 41/2006: Virpi Salmi, Rovaniemi – Tekosyvällistä häröilyä. (Verkkolinkki)

Iltalehti.fi: Anne Rask, Uuden levyn julkaissut Antti Tuisku: "Olen aina ollut se hulttioveli".

Ilta-Sanomat – Nelonen: Biisipaljastus! Antti Tuiskun hitin takana kaksimielinen tarina – biisin vetävää Elastista naurattaa: "Olisi pitänyt arvata!"

Ilta-Sanomat.fi: Heini Kilpamäki, Legendaariset laulajaveljekset Matti ja Teppo suunnittelevat jättävänsä keikkalavat syksyn jälkeen: "Mä olisin jo 20 vuotta halunnut himmata, mutta Masa..."

Listablogi: Radio #17: Antti Tuisku.

Listablogi: Sata pisintä #25.

Rumba.fi: Markus Hilden, Onko edellisellä levyllä herätetty peto kesytetty? Arviossa Antti Tuiskun Anatude.

Soundi 6–7/2015: Eero Tarmo, Antti Tuisku: En kommentoi. (Verkkolinkki)

Yle.fi – YleX: Markku Haavisto, Antti Tuisku on viiden tähden viihdyttäjä, joka julistaa armollisuutta säkenöivässä popkarnevaalissa.

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Musiikkituottajien sivulta.

Kari Tapio – Myrskyn jälkeen (Audiovox Records, 1995)

Syyskuussa ensi-iltansa saa Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva iskelmälegenda Kari Tapiosta. Kari Tapio (1945–2010) sai viettää elämänsä viimeiset 15 vuotta kansakunnan kaapin päällä. Tie huipulle rakastetuksi kansansuosikiksi oli kaikkea muuta kuin helppo ja vaivaton. Ensimmäisen keikkansa Kari lauloi vuonna 1963. Kesti yhdeksän vuotta ennen kuin levytysstudioiden ovet avautuivat. Läpimurto koitti lopulta syksyllä 1976. 1980-luvulla syntyi Olen suomalainen mutta muutoin hittirintamalla oli hiljaista ja levymyyntilistojen sijaan Kari Tapion nimi komeili skandaalilööpeissä. Sitten vuonna 1995 rävähti Myrskyn jälkeen ja Suomen kansa rakastui rehelliseen ja nöyrään laulajaan, joka oli valmis myöntämään virheensä ja paljastamaan inhimilliset heikkoutensa.

Iskelmätähden levytysura alkaa perinteisesti hyvin nuorena. Ihan vain muutamia esimerkkejä mainitakseni: Laila Kinnunen, Eino Grön, Eila Pellinen, Eila Pienimäki, Marion Rung, Johnny Liebkind, Katri Helena, Paula Koivuniemi, Kai Hyttinen, Kirka Babitzin, Tapani Kansa, Pasi Kaunisto tai Markku Aro olivat hädin tuskin täysi-ikäisiä ponkaistessaan pinnalle. Kari Tapion urakehitys on alkanut toisenlaisissa merkeissä: hän oli täyttämässä 31 vuotta ensihittinsä ilmestymisen aikoihin.

Suonenjoen kasvatti Kari Tapani Jalkanen lauloi 17-vuotiaana Enonkoskella ensimmäisen keikkansa. Vuosi oli 1963 ja siitä lähtien nuori Kari oli tuttu näky keikkalavoilla kotiseudullaan Savon sydänmailla. Toivo Kärki ei kuitenkaan myöntänyt Karille levytyssopimusta. Vasta vuosikymmenen vaihduttua 1970-luvuksi Jalkanen sai työnnettyä jalkansa musiikkibisneksen oven väliin. Seija Simola oli vihjaissut levy-yhtiönsä Discophonin tuottajille, että Kuopiossa esiintyy säännöllisesti lupaava yhtye Jami & Jamset, jonka solisti "Jami" tunnettiin siviilissä nimellä Kari Jalkanen. Bändi hajosi, mutta Kari pääsi levyttämään Discophonille Esko Linnavallin johdolla ensimmäiset levytyksensä keväällä 1972. Levykauppoihin ilmestyi Kari Jalkasen esikoissingle, joka sisältää kappaleet Tuuli kääntyköön (Una favola blu) ja Niskavuoren nuorimmainen.

Vexi Salmen kirjoittamassa Kari Tapio -elämäkerrassa Kari Tapio – Olen suomalainen (2002) kuvaillaan kaunistelemattoman rehellisesti ensimmäistä levytystilaisuutta, joka osoittautui uudelle levylaulajalle rankaksi oppitunniksi alan karuudesta.

"Italialaisiskelmän Kari oli opetellut alkuperäiseltä levyltä, mutta Niskavuoren nuorimmaista hän ei ollut kuullut koskaan. Se olisikin ollut mahdotonta, sillä kappaletta ei ollut vielä sävelletty. Teksti oli tilattu Jukka Virtaselta. Tunnin odottelun jälkeen Jukka saapui teksteineen. Sen jälkeen Linnavalli pyysi Karin pianon ääreen ja säveltäessään kappaletta hän samalla opetti melodian tulevalle levylaulajalle. Muutaman kerran tankkaamisen jälkeen sävel jäi päähän, ja Kari lauloi kappaleet nauhalle. Harhakuvat levytystilaisuuksien ennakkoharjoittelusta, pyhyydestä ja arvokkuudesta katosivat sen tien." (Salmi 2002, 97–98)

Näillä kirjoituksillani on ollut aina paha tapa rönsyillä ohi varsinaisesta aiheesta. Tämän artikkelin fokuksen on tarkoitus olla vuonna 1995 ilmestyneessä Myrskyn jälkeen -albumissa ja Kari Tapion lopullisessa läpimurrossa. Mutta, koska Kari Tapion ensimmäiseen äänitejulkaisuun liittyy eräs todella mielenkiintoinen ja kyseenalainen anekdootti, kirjoitettakoon tämän tekstin ensimmäinen sivurönsyily siitä.

Kari Jalkasen debyyttisinglen A-puolen laulu Tuuli kääntyköön on suomenkielinen versio Claudio Baglionin laulusta Una favola blu. Kääntöpuolen kappale Niskavuoren nuorimmainen on useiden lähteiden ja tietokantojen mukaan Esko Linnavallin oma sävellys. Taustasäestys menee kuitenkin yksi yhteen Quincy Jonesin sävellyksen Hikky Burr kanssa. Shape of Finns to come -blogi kiinnitti huomiota kesällä 2010, kuinka singlen etikettiin laulun tekijöiksi on kirjattu Jukka Virtanen ja Esko Linnavalli mutta tekijätietojen perään on merkitty maininta "kiitokset myös Quincy Jones'ille". Hieman siis päätettiin antaa krediittiä alkuperäiselle säveltäjälle mutta ei kuitenkaan ilmoitettu häntä laulun varsinaiseksi tekijäksi. Alkuperäinen Hikky Burr ei sisällä kunnollista sanoitusta – teoksen vokaaliset osuudet koostuvat epämääräisistä äännähdyksistä – joten Linnavallin sävellystyö on rajoittunut siihen, että hän on "säveltänyt" Jukka Virtasen tekstin Hikky Burriin istuvaksi. Nykyään Niskavuoren nuorimmainen on merkitty virallisesti Quincy Jonesin sävellykseksi.

Kari Jalkasen esikoissingle jäi suurelta yleisöltä huomaamatta mutta se poiki kiinnityksen kesän 1972 Danny-show'hun Käärme – Snake, Rattle and Roll. Oman lauluosuutensa lisäksi Karin tehtäviin kuului roudaaminen ja käärmeiden hoitaminen. Kyseisen Danny-show'n vetonaulana toimivat kaksi tiikeripythonia Urkki ja Elvis. Ennen showkiertueen alkamista Kari väänsi esiintyjänimekseen Kari Tapio. Toimitusjohtaja Ilkka Lipsasen mielestä Kari Jalkanen ei ollut tarpeeksi vetävä taiteilijanimi poptähdelle.

Vuonna 1973 Kari Tapio liittyi Erkki Liikasen luotsaamaan kantrivivahteiseen Aikapommi-tanssiyhtyeeseen. Aikapommissakin Kari Tapion kohtalona oli jäädä Liikasen varjoon bändin kakkossolistiksi. Esimerkiksi yhtyeen nimeä kantavalla albumilla (1974) Kari Tapio laulaa suurimman osan kappaleista, mutta levyn todelliseksi vetonaulaksi osoittautui Erkki Liikasen tulkitsema hassuttelu Meiä Veera, joka sinkosi Liikasen valtavaan kansansuosioon ja pohjusti hänen tulevia ylivoimaisia Syksyn sävel -voittojaan.

Vuonna 1975 Kari Tapio siirtyi Scandia-levy-yhtiöön. Scandian johtoportaaseen kuulunut Harry Orvomaa oli lupaillut Kari Tapion saavan levyttää haaveilemansa kantri-LP:n. Uusi tuotantopäällikkö Chrisse Johansson toppuutteli suunnitelmia, sillä hänen mielestään Kari Tapio tarvitsisi hitin. Vuosien 1975 ja 1976 aikana Kari Tapio levyttikin Scandialle kaikenlaista Bay City Rollersista Barry Whiteen, Dannyn 60-luvun ikivihreitä ja hittikokoelmille omia versioitaan muiden laulajien tutuiksi tekemistä ajankohtaisista menestyksistä (esimerkiksi Kuusamo, Ramaya, Jennie, Jennie...). Menestys jäi kauttaaltaan vaatimattomaksi.

Syksyllä 1976 vihdoin tärppäsi. Alankomaalaisen Jackpotin Sing my love song nousi Suomen listoille kesällä 1976. Vuodenvaihteessa 1976–77 se kipusi listojen kärkeen: joulukuussa 1976 Sing my love song oli Mitä Suomi Soittaa -listan ykkösenä. Scandia sai menestyshitin ensilevytysoikeuden ja Chrisse Johansson tarjosi laulua Kari Tapiolle. Nyt hän saisi kauan kaipaamansa pomminvarman hitin. Vexi Salmi kirjoitti kappaleen suomenkielisen sanoituksen Laula kanssain. Läpimurto kolkutteli ovella, mutta tämäkin suunnitelma vaikutti menevän mönkään. Kari Tapion tiimi sai kuulla, että myös Fredi on levyttämässä samaisen kappaleen. Sopimusten mukaan Scandialla oli oikeus julkaista laulun suomenkielinen versio ensimmäisenä, mutta sen jälkeen kappale olisi vapaata riistaa. Fredin levy-yhtiö Fazer Finnlevy laittaisi oman versionsa ulos heti Kari Tapion singlen ilmestymisen jälkeen. Käännöshittien kulta-aikana kilpailu eri levy-yhtiöiden välillä oli armotonta. Tilanne vaikutti Kari Tapion kannalta toivottomalta: aloittelevalla laulajalla oli vastassaan vuosikymmenen suurin iskelmätähti, jonka levyt olivat myyneet kultaa ja timanttia. Finnlevyllä Fredin joukkue olikin voitonvarmana: Laula kanssain jatkaisi Fredin komeaa hittiputkea.

Kari Tapion läpimurron vanavedessä
julkaistiin albumi Klabbi.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Kari Tapion versio osoittautuikin Fredin levytystä suositummaksi. Kari Tapion Laula kanssain nousi lokakuussa listoille – Fredin versiota sen sijaan ei näkynyt aluksi listoilla lainkaan. Joulukuussa Kari Tapio oli edennyt singlemyyntiä mittaavilla listoilla kymmenen myydyimmän joukkoon, Fredin Laula kanssain sai ensimmäisen listamerkintänsä Mitä Suomi soittaa -listan sijalla 18. Tammikuussa 1977 Kari Tapion Laula kanssain jatkoi edelleen listoilla kärkikymmenikön tienoilla, Fredin levytys noteerattiin enää ainoastaan Suosikin listan sijalla 26. Levyautomaattien kuuntelua mittaavalla listalla Kari Tapion Laula kanssain kohosi peräti ykköseksi! Kansa halusi kuulla laulun Kari Tapion tulkitsemana. "Kari Tapio löi Fredin", julisti Suosikki joulukuussa 1976. Ei auttanut, vaikka Fredin joulumarkkinoille 1976 ilmestynyt pitkäsoitto nimettiin Laula kanssain. Kari Tapion syksyllä 1976 äänitetty LP-levy sai nimekseen Klabbi. Kilpailu Laula kanssain -hitistä muistutti Daavidin ja Goljatin taistelua, jonka altavastaaja yllättäen voitti. Laula kanssain nosti Kari Tapion kertaheitolla nelosdivarista mestareiden liigaan.

Hetkeksi aikaa voisi pysähtyä pähkäilemään miten oli mahdollista, että tuntematon Kari Tapio onnistui päihittämään supertähti Fredin.

Vexi Salmi on analysoinut Fredin artistiprofiilia Pekka Laineen Yleisradiolle toimittamassa ja käsikirjoittamassa Iskelmä-Suomi -dokumentissa (2013) seuraavasti:

"Fredille haettiin – miten nyt sanoisin – vihaamieni sliipattujen laulajien sen ajan tuotantoa. 1970-luvun Neil Sedaka, Andy Williams ja kaikki epätodelliset laulajat, jotka lauloivat utopiaa helvetinmoisen jousiorkesterin säestyksellä." (Laine 2013, 66)

Kari Tapiota taas on vuosikymmenien saatossa luonnehdittu rehelliseksi kansanmieheksi – rehdiksi, suoraselkäiseksi ja nöyräksi kansantaiteilijaksi. Kari Tapion tulkinnoissa huokui elämää nähneen tavallisen suomalaisen miehen ääni. Vaikka näitä luonnehdintoja on liitetty Kari Tapioon etenkin hänen myöhäistuotantonsa kohdalla, jo Laula kanssain -tulkinnassa on kuultavissa elämänkokemuksen koulimaa inhimillistä rehellisyyttä. Laula kanssain -hittikilpailussa vastakkain olivat tavallinen jätkä ja unelmia myyvä kansainvälistä tähtikimallusta edustava Suomen Demis Roussos. Eipä siis välttämättä mikään ihme, että Suomen kansa ihastui musiikkiduunari Kari Tapion versioon enemmän kuin glamourtähti-Fredin.

Toki selitykseksi voisi tarjota sitäkin yksinkertaista faktaa, että syksyllä 1976 Fredin tähti oli laskusuunnassa. Hänen kultakauttaan oli 1970-luvun alkupuolisko: vuosina 1972–1975 Fredi levytti neljä albumia, jotka ylittivät kaikki kultalevyrajan, kaksi jopa timanttilevyn. Vuonna 1975 ilmestyneen Rakkauslauluja-älppärin jälkeen Fredin levyt eivät enää yltäneet kultalevylukemiin. Vuosina 1974 ja 1975 Fredi oli sijoittunut Syksyn sävelessä upeasti toiseksi ja kolmanneksi, mutta vuosina 1976 ja 1978 hänen kilpailulaulunsa jäivät postikorttiäänestyksessä seitsemännelle sijalle. Suomessa elää voimakkaana käsitys, jonka mukaan osallistuminen Euroviisuihin tuhoaa uran, ja tietenkin irvileuat voisivat huomauttaa Fredin suosion kääntyneen laskuun sen jälkeen, kun hän menestyi huhtikuussa 1976 Eurovision laulukilpailuissa odotettua heikommin Pump pumpillaan.

Kari Tapion ja Fredin hittikilpailuun oman huvittavan piirteensä tuo aspekti, että miesten levy-yhtiöt Scandia ja Fazer Finnlevy kuuluivat samaan konserniin, sillä Scandia oli myyty Fazerille vuonna 1972. Scandia jatkoi kuitenkin Fazerin omistuksissa omana itsenäisenä levy-yhtiönään, mikä ei estänyt kilpailua yhtiöiden välillä. 1970-luvun viimeisinä vuosina konsernissa tehtiin lukuisia organisaatiomuutoksia, minkä seurauksena linjattiin, etteivät Fazerin omistamien levy-yhtiöiden artistit enää kilpaile keskenään samoista kappaleista. Vuonna 1983 Scandia ja sen tytäryhtiöt fuusioituivat osaksi Fazer Finnlevyä, jolloin konsernin toiminta keskittyi vain yhteen levy-yhtiöön. Mutta Laula kanssain oli niin kuumaa kamaa, että Fredin ja Kari Tapion lisäksi sen levyttivät muun muassa Jamppa Tuominen CBS:lle ja Juhani Markola pienelle Anuco-levymerkille.

Kevättalvella 1977 julkaistiin Finnhits 5 -kokoelma, joka sisältää Laula kanssain Fredin versiona. Syynä saattoi olla se, että kultakin esiintyjältä valikoitiin kokoelmalle vain yksi esitys, ja Kari Tapiolta hittilevylle poimittiin hänen levyttämänsä versio kappaleesta Kylähäät, joka taas oli Marionin esittämänä Suomen ykköshitti alkuvuodesta 1977. Marion levytti hittinsä kilpailevalle EMI Finland -levy-yhtiölle, joten kokoelman laatijoille tuli halvemmaksi hyödyntää konsernin oman artistin levytystä. Vaikka Finnhits 5 -kokoelma myi huikeita lukemia, Fredi ei onnistunut senkään myötä omimaan Laula kanssain -kappaletta nimiinsä. Laulu miellettiin ja mielletään Kari Tapion ensihitiksi.

Keväällä 1977 listoille nousi Kari Tapion seuraava hitti Viisitoista kesää, joka osoittautui vielä suuremmaksi menestykseksi kuin Laula kanssain. Viisitoista kesää julkaistiin syksyllä 1977 Finnhits 6 -kokoelman aloitusraitana ja Kari Tapio pääsi mukaan levyn tv-mainokseen, minkä ansiosta hänen kasvonsa tulivat tutuiksi miljoonille suomalaisille. Loppuvuodesta 1977 listoille nousi kolmas merkittävä hitti Kaipuu, joka oli hetken aikaa jukeboksien kuunnelluin levy – ja löysi tiensä Finnhits 8 -kokoelmalle. Kolme menestyskappaletta lyhyen ajan sisällä pitivät Kari Tapion nimen hyvin esillä ja takasivat keikkakalenterin täyttymisen ääriään myöten. Kari Tapio vakiinnutti asemansa kotimaisen popmusiikin tähtitaivaalla.

Kari Tapion 1970-luvun viimeisten vuosien levytystuotanto edustaa aikansa tyypillistä "finnhits-musiikkia" tyylipuhtaimmillaan. Karin albumit koostuvat lähes kokonaisuudessaan käännöskappaleista – angloamerikkalaisista ja keskieurooppalaisista ajanmukaisista popiskelmistä. Mitenkään järin persoonallista hänen tuotantonsa ei tuossa vaiheessa ollut. Jos Kari Tapio ei olisi laulanut kyseisiä lauluja suomeksi, ne olisi saanut levytettäväkseen joku muu.

Olen suomalainen (1983) on Kari
Tapion ensimmäinen kultalevy.

Vuosina 1979 ja 1981 ilmestyneet albumit Kari Tapio ja Jää vierellein eivät poikineet hittejä. Näiden levyjen hitittömyys kompensoitiin kertaheitolla vuonna 1983, kun Kari Tapio sai levytettäväkseen suomenkielisen version Toto Cutugnon L'italianosta. Fazerin tuotantopäälliköt olivat bonganneet kappaleen kansainvälisiltä Midem-musiikkimessuilta. Laulu kuulosti levypomojen korvaan varmalta menestykseltä, sillä sen melodiankulku oli kuin luotu suomalaiseen makuun, eikä hittivainu ainakaan laantunut sen jälkeen, kun Raul Reiman oli kirjoittanut sävellykseen suomenkielisen sanoituksen Olen suomalainen. Legendan mukaan laulun esittäjäksi kaavailtiin Tapani Kansaa, Dannya tai Kari Tapiota. Lopulta Kari veti pisimmän korren, koska hänellä oli sillä hetkellä eniten velkaa levy-yhtiölle. Varman hitin seurauksena voitaisiin kuitata levy-yhtiön saatavia. Olen suomalainen julkaistiin kesäkuussa 1983. Ajoitus oli erinomainen: Toto Cutugnon L'italiano oli Suomen listaykkösenä heinä- ja elokuussa 1983. Syksyllä Kari Tapion suomenkielinen versio nousi listoille. Jukebokseissa Olen suomalainen oli parhaimmillaan toiseksi kuunnelluin levy. Vuonna 1983 ilmestyneestä albumistaan Olen suomalainen Kari Tapio vastaanotti elämänsä ensimmäisen kultalevyn. Olen suomalainen kohosi nopeasti ikivihreäksi klassikoksi, joka liitettiin Kari Tapioon tavaramerkin omaisesti. Kaikki kansankerrokset osasivat nimetä Kari Tapiolta yhden kappaleen – saavutus, mistä monet iskelmälaulajat voivat vain haaveilla.

Sivurönsyily: Toto Cutugno kilpaili L'italianolla perinteisillä San Remon musiikkifestivaaleilla alkuvuodesta 1983. L'italiano sijoittui kilpailussa viidenneksi. Siihen nähden, että L'italianosta muodostui myöhemmin maailmanlaajuinen klassikko, viides sija on suorastaan ällistyttävän huono. Huvittavaa kyllä, Cutugno on yltänyt San Remon festivaaleilla monesti mitalisijoille (voitto vuonna 1980 ja toinen sija muun muassa vuonna 1984 sekä peräti neljä kertaa peräkkäin vuosina 1987–1990), mutta yksikään toinen hänen San Remo -kilpailulauluistaan ei ole noussut läheskään yhtä legendaariseksi kuin L'italiano.

Olen suomalaisen jälkeen Kari Tapiolle etsittiin kuumeisesti uutta hittiä. Osumatarkkuus jäi kuitenkin heikoksi. Aikoinaan eräs tapa yrittää lanseerata hittejä oli sisällyttää artistin uusi levytys suositulle eri esittäjien kokoelmalevyjulkaisulle, kuten esimerkiksi Finnhits- tai Kesähitit-kokoelmalle. Tuore kappale voisi nousta vaivihkaa menestykseksi, kun sellainen ujutetaan valmiiden hittien joukkoon hyvin kaupaksi käyvälle kokoelmalevylle. Kesällä 1984 julkaistulle Kesähitit-LP:lle valikoitiin Kari Tapion uunituore levytys Mä tahdon elää. Venäläistaustainen syntetisaattorirenkutus ei kuitenkaan tehnyt vaikutusta iskelmänkuuntelijoihin. Syksymmällä levykauppojen hyllyille ilmestyi Uusi Finnhits 2 – 14 huippuhittiä, johon poimittiin Kari Tapion uusimmalta albumilta kappale Ihosi tuoksu. Ikävä kyllä, myöskään Kaj Westerlundin säveltämästä sinänsä mainiosta kasarirallista ei tullut hittiä.

1980-luvun jälkipuoliskolla Kari Tapio levytti säännöllisesti uusia levyjä, mutta ne eivät myyneet mairittelevasti. Älppärit korkeintaan käväisivät albumilistojen jäännössijoilla. Hittirintamalla oli kauttaaltaan hiljaista. Kari Tapio joutui näinä vuosina levyttämään levyilleen runsaasti todella mitäänsanomattomia ja yhdentekeviä tusinaiskelmiä. Useimmiten uusien laulujen sijaan hänen pitkäsoittojensa kohokohdiksi osoittautuivat coverversiot menneiden vuosikymmenien ikivihreistä, kuten Delfiinipoika (1982), Tyttö metsässä (1983), Angelique (1984), Tom Dooley (1984), Portugalin huhtikuu (1986), Johnny, mua muistathan (1986), Nainen (1989), La Cumparsita (1990) ja Etkö uskalla mua rakastaa (1990).

Näihin aikoihin Kari Tapio alkoi luottaa yhä enemmän kykyihinsä laulujen sanoittajana. Hän kertoi Selvis-lehden haastattelussa vuonna 2009 sanoittajan uransa alkaneen keikkamatkalla:

"Raul Reiman ei ollut saanut tekstiä aikaiseksi ja aamulla piti mennä studioon. Tein keikan ja matkalla pysähdyin levikkeelle ja aloin kirjoittaa tekstiä. Sitten aamulla Takomo-studiolla Kaide sanoi, että Reiman faksas just tunti sitten huipputekstin. Silloin tehtiin se Reimanin teksti ja tää mun tekele (Tuntematon maa) siirrettiin myöhempään ajankohtaan." (Selvis-lehti 4/2009)

Kaj Westerlund sävelsi myöhemmin ylimääräiseksi jääneen Kari Tapion esikoistekstin ja Tuntematon maa levytettiin vuonna 1987. Sitä ennen äänitteelle oli jo päätynyt yksi Kari Tapion sanoittama kappale: Valkokyyhkynen on hänen oma sanoituksensa ikivihreään La Paloma -klassikkoon. Kari Tapio on samaisessa Selvis-lehden haastattelussa kertonut kirjoittavansa sanoituksia valmiisiin melodioihin – eli sävellys on olemassa ensin. Tähän käytäntöön on tiedettävästi vain yksi poikkeus – Myrskyn jälkeen – mutta palataan siihen tuonnempana...

Sanoittamisesta innostuttuaan Kari Tapio toivoi voivansa tarjota tekstejään muidenkin artistien levytettäväksi. 1980- ja 90-lukujen vaihteessa syntyi muun muassa sanoitus Milloin saapuu hän 1960-luvun amerikkalaisevergreeniin Where the boys are. Kyseisen laulun Kari Tapio rustaili alun perin Beritiä silmällä pitäen, mutta koska Beritin levytyssuunnitelmat eivät toteutuneet toivotulla tavalla, Kari levytti laulun itse vuonna 1991. Beritiin liittyy myös eräs tämän aikakauden onnistuneimmista Kari Tapion levytyksistä Aikaan täysikuun (1989) – Roy Orbisonin California blue, johon Kari kirjoitti suomenkieliset lyriikat. Kari Tapio oli esitellyt aikaansaannostaan Beritille ja kysynyt kehtaako hän kirjoittaa sanoitukseen kohdan "me teimme sen alla saarnipuun". No totta hemmetissä, oli Berit yllyttänyt.

Kari Tapio on kunnostautunut myös säveltäjänä, vaikka levytettyjen sävellysten määrä onkin laskettavissa yhden käden sormilla. Ensimmäinen Karin oma sävellys on Lottovoitto on syntyä Suomeen Jukka Virtasen veikeään sanoitukseen. Alun perin Jaakko Salon oli tarkoitus säveltää kyseinen laulu, mutta hän päättikin ehdottaa, että Kari kokeilisi itse säveltämistä.

Debyyttisävellyksellään Lottovoitto on syntyä Suomeen Kari Tapio osallistui vuoden 1990 Syksyn säveleen. Iltalehden toimittaja Marja Tuovinen kirjoitti kilpailun jälkeen: "Karin kantrikappaleen olisi luullut yltävän ylemmäksi." No, niin olisi. Laulu sai nimittäin kilpailussa vähiten ääniä, vaikka sittemmin se on noussut jopa jonkinasteiseksi ikivihreäksi. Kappale ei ollut missään nimessä huono, mutta vuoden 1990 Syksyn sävelen artistikattaus oli harvinaisen kovatasoinen: kilpailuun osallistuivat muun muassa Rainer Friman, Irwin Goodman, Kikka, Arja Koriseva, Anna Hanski, Katri Helena, Tarja Ylitalo ja Muska Babitzin comebackhitillään Pidä kii. Ehkäpä viimeinen sija yleisöäänestyksessä kuvastaa Kari Tapion asemaa kotimaisella iskelmäkentällä 80- ja 90-lukujen vaihteessa. Hänellä ei ollut tässä vaiheessa uskollista fanikuntaa, joka olisi pelastanut hänet korkeatasoisen kilpailun jumbosijalta.

Levyt eivät myyneet eikä suuria menestyshittejä osunut kohdalle. 1980-luvulla ja vielä 90-luvun alkupuoliskollakin Kari Tapio tuli tunnetuksi toisenlaisesta julkisuudesta. Raskaat keikkamatkat menivät yhä useammin pullon kanssa touhuamiseksi. Keikkoja peruuntui kansantaiteilijan ajauduttua harharetkille. Viisitoista kesää -hitin sanat "mä uhkasin että nyt juon pään heti täyteen" osoittautuivat karuksi todellisuudeksi. Kari Tapion pitkät ryyppyreissut ja toilailut humalassa kirvoittivat sensaatiojutun jos toisenkin. Hänen otsaansa lyötiin valtakunnan juopon leima, mihin osaltaan vaikutti Kari Tapani Jalkasen avoimuus ja vilpittömyys. Hän kertoi haastatteluissa alkoholiongelmastaan rehellisesti. Aikoinaan hänen avoimuuttaan pidettiin maineenhallinnan kannalta vahingollisena. Jälkiviisaasti voi kuitenkin todeta, että juuri rehellisyydellä Kari Tapio lopulta voitti yleisön puolelleen.

1990-luvun alkaessa Kari Tapio koki uransa polkevan paikallaan. Levytysmateriaaliin ei ollut tyytyväinen oikein kukaan: ei hän itse, ei levy-yhtiö – eikä myyntiluvuista päätellen suuri yleisökään. Kari Tapio olisi laulanut mieluiten kantria – onhan häntä tituleerattu suomalaiseksi kantrin heimopäälliköksi – mutta levy-yhtiö vei hänen musiikkinsa lähemmäs perinteistä iskelmää. Vexi Salmen Kari Tapio -elämäkerran mukaan "levyistä tuli usein kompromisseja, jotka eivät miellyttäneet yhtiötä eivätkä laulajaa" (Salmi 2002, 156).

Jaakko Salon tuottama albumi Yön
tuuli vain (1992) jäi Kari Tapion
viimeiseksi levyksi Fazerille.

Lopulta kamelinselän katkaisi levy-yhtiön pettämä lupaus Kari Tapion albumin promootiosta. Fazer oli luvannut vuonna 1992 lanseerata Kari Tapion ja Katri Helenan tuoreille albumeille televisiomainoskampanjan, joka olisi kantanut nimeä Sinivalkoiset äänet. Kari Tapion albumin Yön tuuli vain kysyntä jäi kuitenkin edellisten levyjen tapaan vähäiseksi. Sen sijaan Katri Helenan levy sisälsi suurmenestyksen Anna mulle tähtitaivas. Fazer päättikin satsata televisiomainonnassa ainoastaan Katri Helenaan. Kari Tapio loukkaantui sivuuttamisesta. (Salmi 2002, 155)

Kari Tapion edesmenneen hyvän ystävän Juha Vainion poika Ilkka Vainio toimi tuotantopäällikkönä Audiovox Records -levy-yhtiössä. Audiovoxin toiminta oli käynnistynyt kunnolla vuonna 1989. Uudehkon levy-yhtiön ylivoimaisesti suosituin tähti oli lama-ajan ilopilleri Kikka. Audiovox kunnostautui myös muun muassa Matti Nykäsen levytysuran käynnistämisessä, mutta yhtiön artisteihin lukeutui toki perinteisiäkin iskelmälaulajia, kuten esimerkiksi Matti Esko, Ari Klem ja Tarja Ylitalo. Kari Tapio otti yhteyttä Ilkka Vainioon kyselläkseen "olisiko tällaiselle äänelle käyttöä". Ilkka Vainio on kertonut ensireaktiostaan:

"Olin aivan otettu. KARI TAPIO haluaa tehdä meille uuden albuminsa! – – Kerroin silloisille firman omistajille, Weynerin veljeksille, että nyt tulee oikea laulaja. Hänelle pitää saada kunnon kupongit." (Vainio 2011, 4)

Ongelmaksi oli muodostua Kari Tapion levytyssopimus Fazer Finnlevyn kanssa. Se oli voimassa vuoteen 1994. Kari Tapion aneluiden seurauksena Fazerin Jaakko Karilainen repi sopimuksen. (Salmi 2002, 157–158) Kari Tapion viimeiseksi levytykseksi Fazerille jäi Lapin jenkka, jonka hän levytti vuonna 1992 tribuuttialbumille Toivo Kärki muistoissamme.

Kari Tapio suuntasi Audiovoxiin allekirjoittamaan levytyssopimuksen. Samassa yhteydessä hän lahjoitti Ile Vainiolle Nashvillestä hankkimansa strutsinnahkasaappaat. Sopimukseen hän kirjoitti kynällä yhden lisäpykälän: "PS. Raastuvassa tavataan!" (Salmi 2002, 37; Vainio 2011, 4)

YouTube: Kari Tapio kertoo levy-yhtiön vaihdoksesta pomus.netin videossa

Audiovoxilla musiikillisena nokkamiehenä hääräsi Kari Tapion vanha tuttu Veikko Samuli. Miesten yhteistyö juontaa juurensa jo vuoteen 1972, jolloin Samuli soitti koskettimia Käärme-Danny-show'ta säestäneessä Made in Finland -yhtyeessä. Veikko Samuli sovitti miltei kaikki Kari Tapion levytykset vuosina 1975–1981 ja hän vastasi myös Aikaan täysikuun -albumin (1990) sovittamisesta ja tuottamisesta. Audiovoxin vuosina Samuli–Tapio-yhteistyö puhkesi lopullisesti kukkaansa.

Kari Tapion ensimmäinen projekti Audiovoxilla kuultiin vuoden 1992 Syksyn sävelessä. Kari osallistui kilpailuun Veikko Samulin sävellyksellä Ei toivetta sen kummempaa. Juha Vainion jäämistöstä oli löytynyt tekstinpätkä: "Ei toivetta mulla sen kummempaa kunhan terveenä kuolla saisin." Juice Leskinen – ensimmäinen Juha Vainio -sanoituspalkinnon vastaanottaja – sai kunnianarvoisen tehtävän kirjoittaa sanoituksen valmiiksi. Tällä kertaa Kari Tapion laulukilpailumenestys oli huomattavasti parempi kuin edellisellä kerralla kaksi vuotta aikaisemmin: Ei toivetta sen kummempaa sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle. Syksyn sävelessä 1992 annettiin yhteensä 148 250 puhelinääntä, joista 11 % osoitettiin Kari Tapiolle. Niin ikään 11 % saaliiseen ylsivät myös Hausmyllyn Mennyttä aikaa ja Juice Leskinen ETC'n Sietämätön mies. Mainostelevisio ei ilmoittanut tuon yksityiskohtaisempia äänimääriä, joten virallisissa tuloksissa kaikki yhdentoista prosentin arvoiset performanssit jakoivat kolmannen sijan. Toiseksi sijoittui Neon 2 Tässä talossa -hitillään (15 %) ja voiton vei Rainer Frimanin Virta vie, virta tuo (17 %).

Kantrialbumi Sinitaikaa (1993) on
ensimmäinen levy Audiovoxille.

Kari Tapion ensimmäinen Audiovox-albumi Sinitaikaa julkaistiin 1993. Uudessa levy-yhtiössä Kari sai suunnitella levyjään huomattavasti vapaammin kuin Fazerilla. Musiikkityyli suunnattiin vahvasti kohti kantria. Pekka Nissilä on kiteyttänyt:

"Uuden levy-yhtiön myötä Kari Tapio joutui uudenlaisen tilanteen eteen. Kun aikaisemmin levy-yhtiö oli etsinyt hänelle levytysmateriaalin, nyt Tapio sai vastata itse albumin sisällöstä tuottaja Ilkka Vainion ja kapellimestari Veikko Samulin toimiessa hänen luottomiehinään. – – Vuonna 1993 julkaistu albumi Sinitaikaa oli lähes silkkaa kantria, eli aivan loogisesti 'se levy, jota hän ei edellisessä yhtiössä saanut tehdä'." (Nissilä 2011, 15)

Toinen Audiovox-albumi Laulaja (1994) on pari piirua iskelmällisempi. Levyltä ovat jääneet elämään Haavetango ja Häipyy etäisyys. Haavetango on Kari Tapion hyvän ystävän Raimo "Rexi" Keron sävellys, joka lähetettiin Tangomarkkinoiden sävellyskilpailuun. Laulu ei tuolloin sijoittunut, mutta siitä huolimatta Haavetango on muodostunut kestosuosikiksi, jonka lukuisat tangokokelaat ovat tulkinneet kilpaillessaan Tangomarkkinoilla. Monelle on saattanut tulla yllätyksenä, että tangokilpailusta tuttu sävellys on alun perin Kari Tapion levytys – ja onhan laulussa Kari Tapion sanat. Häipyy etäisyys taas on Kari Tapion ja Kikan duetto. Niin hullunkuriselta kuin se nykyään voi kuulostaa, Kikan vierailulla toivottiin nostetta Kari Tapion levynmyynnille. Kikka oli julkaissut tuohon mennessä viisi levyä (neljä albumia ja yhden kokoelman), joista kolme oli myynyt platinaa ja kaksi kultaa. Kari Tapiolla oli tuohon mennessä vain yksi kultalevy 11 vuotta aikaisemmin julkaistusta Olen suomalainen -albumista. Näkökulma tuotiin oikeutetusti esille Yleisradion tämän kesän mainiossa Kikka – tarina tähdestä -kuunnelmasarjassa. Häipyy etäisyys lienee ollut win-win-tilanne duon molemmille osapuolille. Kikan uskottiin tuovan näkyvyyttä Kari Tapiolle ja yhtä lailla Kikka halusi näihin aikoihin karistaa perinteistä imagoaan. Häipyy etäisyys edusti Kikan toivomaa vakavampaa ja herkempää iskelmälinjaa.

Kari Tapion kahden ensimmäisen Audiovox-albumin menekki jäi vaisuksi. Aluksi vaikutti, ettei levy-yhtiön vaihdos ja musiikkityylin monipuolistuminen kohentanut Kari Tapion levymyyntiä millään tavalla. Ilkka Vainio on muistellut levy-yhtiön johtoportaan kovistelleen häntä: miksei sen kovasti mainostetun "oikean laulajan" levyt käy kaupaksi odotetulla tavalla.

"Kari Tapio ei ole minulle artisti vaan tähti. Jos myynti ei tyydytä, niin minä otan pankkilainan ja julkaisen seuraavan levyn omilla rahoillani." (Salmi 2002, 39)

Ile Vainion ei tarvinnut missään vaiheessa turvautua luottoon. Vuosi 1995 osoittautui käänteentekeväksi Kari Tapion uralla. Vuosi, jolloin Kari Jalkanen täytti 50 vuotta. Loppujen lopuksi Audiovoxin pomojen ei olisi tarvinnut nillittää edes Sinitaikaa- ja Laulaja-albumien menekistä. Kari Tapion suosio kasvoi niin suureksi, että nämäkin kaksi levyä ylittivät jälkijunassa kultalevyrajan. Sinitaikaa myi kultaa vuonna 1999 ja seuraavana vuonna Kari pokkasi itselleen kultalevyn Laulajasta.

Juhlavuoden 1995 alkajaisiksi Kari Tapiolta julkaistiin kokoelma Viisitoista kesää – 16 suosikkia. Kokoelmaa varten Kari levytti uudelleen vanhat hittinsä Laula kanssain, Viisitoista kesää ja Olen suomalainen – Audiovox ja sen seuraaja Edel hyödynsi lukuisissa kokoelmajulkaisuissa näitä uusia versioita, koska sillä ei ollut oikeuksia alkuperäisiin Scandialle / Fazer Finnlevylle äänitettyihin levytyksiin. 16 kappaleen kokoelma koostui näiden kolmen uudelleenlämmityksen lisäksi pelkästään Sinitaikaa- ja Laulaja-albumien levytyksistä.

Kari Tapio juhlisti 50-vuotissyntymäpäiviään keskiviikkona 22. marraskuuta 1995 komeasti: merkkipäivän kunniaksi hän järjesti Helsingin Kulttuuritalossa elämänsä ensimmäisen oman juhlakonsertin. Syntymäpäivän tienoilla julkaistiin Kari Tapion viidestoista sooloalbumi, joka sai nimekseen Myrskyn jälkeen.

Aikaisemmin mainittiin Kari Tapion kirjoittavan sanoituksia valmiisiin sävellyksiin. Uran varrelle mahtuu yksi merkittävä poikkeus: Myrskyn jälkeen syntyi suoraan runoksi 1980- ja 90-lukujen vaihteessa. Juha Vainio ehti vilkaista tekstiä ennen menehtymistään. Hän teki Karin runoon vain yhden muutoksen. Kari oli kirjoittanut "kunnes karikolle ylpeys antautui". Junnu kehotti vaihtamaan "antautui" sanaan "murentui".

Kuten edellä kerrottiin, Kari Tapio haaveili kirjoittavansa sanoituksia muillekin kuin itselleen, ja esimerkiksi Beritin kanssa oli ollut alustavia suunnitelmia. Myrskyn jälkeen -tekstiä Kari kaavaili käyntikortikseen, jonka avulla hän saisi tekstitettävää muille artisteille. Kari tarjosi sanoitusta muun muassa Katri Helenalle, Rainer Frimanille ja Markku Arolle. Kyösti Roth sävelsi tekstin Frimania varten, mutta levytys ei koskaan realisoitunut. Lopulta Veikko Samuli ehdotti voisiko hän säveltää sanoituksen Matti Eskolle. Matti Esko levytti laulusta demonauhan, joka ehdittiin soittaa Salon paikallisradiossa. Sitten suunnitelmiin tuli jälleen mutkia matkaan. Matti Esko vaihtoikin levy-yhtiötä Audiovoxista Fazeriin. Veikko Samuli ei halunnut antaa kilpailevalle levy-yhtiölle lupaavalta vaikuttavaa kappaletta. Kun samoihin aikoihin ryhdyttiin suunnittelemaan Kari Tapion syntymäpäiväalbumia, Kari päätti viimein levyttää laulun itse.

YouTube: Kari Tapio kertoo Myrskyn jälkeen -laulun vaiheista pomus.netin videossa

Myrskyn jälkeen -kappaleella suunniteltiin Syksyn säveleen osallistumista, mutta Radio Salo torppasi suunnitelmat. Koska Matti Eskon äänitys oli ehditty soittaa julkisesti, laulu olisi rikkonut Syksyn sävelen sääntöjä. Kuten oheiseen MTV3:n ilmoitukseen painokkaasti kirjoitettiin: "kilpailuun osallistuvien sävellysten ja sanoitusten on oltava kaikilta osiltaan uusia, ennen julkaisemattomia ja -esittämättömiä". Syksyn sävel jäi kuitenkin kutkuttamaan tiimin mieltä niin paljon, että kilpailuun lähetettiin toinen kappale Ei eksy taivaan lintukaan – Veikko Samulin sävellys ja Aappo I. Piipon sanoitus. Veikko Samuli pitää kilpailulaulua Ei eksy taivaan lintukaan yhtenä hienoimmista sävellyksistään. Tarkkakorvaisimmat ovat huomauttaneet kappaleen avainsäkeen muistuttavan kovasti Samulin hittisävelmää Et usko kuinka koskeekaan (1981).

Syksyn sävel 1995 järjestettiin keskiviikkona 11. lokakuuta. Legendaarisen laulukilpailun kultaiset vuodet olivat väistämättä jääneet menneisyyteen ja tapahtuma alkoi olla henkihieverissä. Kilpailuun osallistui lähinnä Suomen kansalle tuntemattomia nimiä: Jani, Tarja Palo, Bubbles, Tähtisilmät ja La Danza katosivat julkisuudesta yhtä nopeasti kuin olivat sinne nousseetkin. Kari Tapio oli kilpailun ainoa osallistuja, joka edusti konkariosastoa – tosin kilpailussa uutta tulemista yritti myös 70-luvun tähdenlento Greger Nervander, joka nousi aikoinaan suosioon samoina vuosina kuin Kari Tapio.

Kari Tapio osallistui Syksyn säveleen kolmatta kertaa lyhyen ajan sisällä. Ilta-Sanomien haastattelussa hän kertoi näkemyksiään: "Minä en ole kovin paljon halunnut kilpailla. Musiikissa ei mielestäni voi kilpailla. Mutta kyllä tällaiset kilpailut ovat pieniä kivoja kohokohtia 32 vuotta kestäneen keikkaputken lomassa."

Kari Tapio Syksyn sävelessä 1995.

Ei eksy taivaan lintukaan sijoittui tasoltaan sangen vaatimattomassa kilpailussa toiseksi. Pelimannet ja Benja voittivat reippaalla höpsötyksellään Jambo Samba. Tulokset olivat kärjen osalta tasaisia: Pelimannet ja Benja saivat 12 807 puhelinääntä ja Kari Tapion äänisaalis oli 12 213 ääntä. Lähelle ylsi myös kolmanneksi sijoittunut Korsuorkesteri esityksellään Perunan kukkiessa, joka saavutti 11 491 ääntä. Oikeastaan koko kilpailu oli kolmen kauppa, sillä kärkikolmikko keräsi yli puolet kaikista annetuista äänistä. Kari Tapiota jäi harmittamaan vuoden 1995 Syksyn sävelessä eräs seikka: ei suinkaan täpärä häviäminen Pelimanneille vaan se, että hän vahingossa aloitti suorassa lähetyksessä laulun tahtia liian aikaisin. Kokenut ammattilainen asetti kuitenkin melodian nopeasti paikalleen. Menestys Syksyn sävelessä oli luonnollisesti hyvää mainosta myöhemmin syksyllä ilmestyneelle Kari Tapion juhla-albumille Myrskyn jälkeen.

Veikko Samulin tuottama ja sovittama Myrskyn jälkeen -albumi on 12 kappaleen kokonaisuus. Levy koostuu seitsemästä uudesta kappaleesta, kolmesta ikivihreästä klassikosta ja lisäksi kahdesta vanhasta kappaleestaan Kari Tapio levytti uudet versiot. Lopputuloksena on tasaisen hyvä pitkäsoitto musiikkia, joka sijoittuu kevyen musiikin kentällä iskelmän ja kantrin rajamaille.

Albumin tasokkaan muusikkokaartin muodostivat kapellimestari Veikko Samuli (koskettimet ja sekvensserit sisältäen jouset, puhaltimet, urut, lyömäsoittimet, kellopeli, ksylofoni), Juha Björninen (sähkökitarat, akustinen kitara), Olli Haavisto (pedal steel -kitara), Jari Heino (basso), Anssi Nykänen (rummut, lyömäsoittimet), Sami Kuoppamäki (rummut kahdessa raidassa), Petri Ikkelä (haitari) ja Teemu Salminen (alttosaksofoni). Taustalaulajina toimivat Aimo "Ami" Jaara, Anita Pajunen ja Vesa Torppa. Äänityksestä ja miksauksesta vastasi Jorma "Hämis" Hämäläinen MTV:n musiikkistudioilta. Kari Tapio oli Hämäläisen työnjälkeen niin tyytyväinen – etenkin äänittäjän kykyyn luoda artistia miellyttävä kaiku – että Hämiksestä tuli hänen luottoäänittäjänsä. Hämäläisen kädenjälki kuului vuodesta 1995 lähtien niin Kari Tapion levytysten kuin konserttikiertueiden äänimaisemissa.

Kari Tapion albumien tavaramerkkinä oli uusien iskelmien ohella ikivihreiden klassikoiden versiointi artistin itsensä näköisiksi. Peter von Bagh on luonnehtinut, ettei Kari tulkinnut ikivihreitä "vain sen vuoksi että joku nimenomainen laulu toisi helppoja pisteitä tanssipaikoilla" (von Bagh 2011, 31).

Erityisesti Olavi Virran tutuksi tekemiä lauluja Kari Tapio levytti miltei jokaiselle albumilleen 1980-luvun alkuvuosista lähtien. Vuonna 2008 Kari Tapiolta julkaistiin kokonainen Olavi Virta -teemainen tribuuttialbumi Kaksi maailmaa ja hän järjesti samannimisen konserttikiertueen, jonka ohjelmisto koostui yksinomaan Virran tuotannosta. Myrskyn jälkeen -albumilla tartuttiin ikiklassikkoon Tähti ja meripoika, jonka Olavi Virta ikuisti äänitteelle ensimmäistä kertaa vuonna 1947. Kari Tapion ja Veikko Samulin käsittelyssä pohjoismainen merimiesvalssi on muuntunut juurevaksi kantrivedoksi, jota ryydittää Teemu Salmisen soittama alttosaksofoni. Persoonallinen ja omintakeinen sovitus on äärimmäisen tyylikäs. Ei ihme, että Peter von Bagh on maininnut juuri tämän levytyksen esimerkkinä Kari Tapion tavasta levyttää klassikoista itsensä näköisiä versioita, jotka samalla tekevät kunniaa alkuperäisille sävellyksille.

"On säväyttävää kuulla Kari Tapion tulkinta Tähti ja meripoika -klassikosta, kuten kai voi sanoa kun kysymys on yhdestä Olavi Virran rakastetuimmasta tulkinnasta. Ei puhettakaan jäljittelystä. Laji on aivan toinen, mutta totuus ja tunteen painokkuus täsmälleen samat. Kari Tapio ei toteuttanut 'moderneja' muunnelmia pelkän itsetarkoituksen vuoksi." (von Bagh 2011, 32)

Lapsena Kari Jalkanen ihaili suunnattomasti Olavi Virtaa. Teini-iän kynnyksellä iski Elvis, minkä jälkeen seurasi Tom Jones -vaihe. Myrskyn jälkeen -albumille Kari Tapio levytti Walesin tiikerin repertuaarista laulun Funny familiar forgotten feelings vuodelta 1967. Pertsa Reposen suomenkielisen sanoituksen Kauniit kuolleet tunteet levytti alun perin Johnny vuonna 1973.

Ikivihreisiin lukeutuu niin ikään albumin aloitusraita Elämältä kaiken sain, alun perin Pepe & Paradise -yhtyeen hitti vuodelta 1972. Kari Tapio oli lupautunut esiintymään Lasse Norreksen häissä ja lauloi sulhasen pyynnöstä Elämältä kaiken sain. Kari tykästyi lauluun ja halusi levyttää sen. Ikävä kyllä Kari Tapion menehtymisen jälkeen Pepe Willberg onnistui aiheuttamaan myrskyn vesilasissa, kun iltapäivälehti uutisoi elokuussa 2011 hänen olevan katkera Kari Tapiolle. "Matkijoita on ollut vuosien varrella paljon", Willberg tokaisi Ilta-Sanomien Viikonloppuliitteen 6.–7.8.2011 haastattelussa. Toimittajan kysyessä mitä Willberg tarkoitti, hän antoi palaa:

"Löysin tuntemattoman bändin englanniksi tekemän Elämältä kaiken sain -kappaleen ja levytin sen 1972. Kari Tapio katsoi asiakseen levyttää saman kappaleen kuin myös The Jormas -yhtyeen biisin Alusta mä kaiken alkaisin. Jos alkuperäinen esittäjä edelleen esittää jotakin kappaletta ja silti joku levyttää sen, niin kyllä se tuntuu vähän siltä kuin tultaisiin ja syötäisiin toisen eväitä. En koskaan ottanut asiaa puheeksi Kari Tapion kanssa." (Ilta-Sanomat Viikonloppuliite 6.–7.8.2011)

Lausunto sai kohtuuttomat mittasuhteet, koska Ilta-Sanomat nosti etusivulle tekstin Pepe Willberg KATKERA KARI TAPIOLLE. Seuraavina päivinä Kari Tapion jälkeläiset piikittelivät takaisin Willbergille: "Mutta pahoittelut Pepelle, jos olemme hänen mielestään syöneet hänen eväitään. Voin lahjoittaa meidän perheen nimissä hänelle lahjakortin K-kauppaan, niin hän voi käydä ostamassa lisää eväitä", vinoili Joona Jalkanen. (Ilta-Sanomat 8.8.2011)

Myöhemmin vuonna 2012 julkaistussa elämäkerrassaan Pepe Willberg sivuutti kokonaan kiusallisen episodin ja asetti sanansa aivan toisella tavalla:

"Jossain vaiheessa hän [Kari Tapio] kääntyi puoleeni ja kysyi, saako hän levyttää minun aikoinani levyttämät hittibiisit Elämältä kaiken sain ja Alusta mä kaiken alkaisin. Ihmettelin vähän, mutta ei minulla luonnollisestikaan ollut mitään sitä vastaan." (Lindström 2012, 306)

Mainittakoon, että Kari Tapio levytti myös vuonna 2000 Willbergin alun perin levyttämän laulun Pilvi taivaan peittää (1971) ja kehui vuolaasti alkuperäistä esitystä: "Hieno biisi, jonka Willberg tulkitsee upeasti." (Latva & Tuunainen 2011, 81) Matkimisesta puhuminen olikin tarpeetonta, sillä Kari Tapion versio Elämältä kaiken sain -kappaleesta on sovitettu erilaiseksi kuin alkuperäinen Pepe & Paradisen levytys. Siinä missä Paradisen versio on sujuvasti rullaava pophitti, Kari Tapion reggaevaikutteinen näkemys on hillitympi, sovitukseltaan pelkistetympi ja tempoltaan hieman hitaampi.

Myrskyn jälkeen -albumille Kari Tapio levytti uudelleen kaksi vanhaa lauluaan, joiden alkuperäiset versiot olivat jääneet vähälle huomiolle: Minne tuuli vaeltaa ja Viimeinen valssi ovat Veikko Samulin sävellyksiä, jotka olivat aikoinaan ehdolla Syksyn sävel -kilpailuihin. Minne tuuli vaeltaa ennen Kari Tapion läpimurtoa vuoden 1975 kilpailuun ja Viimeinen valssi vuoden 1982 Syksyn säveleen. Menevä ja tarttuva Minne tuuli vaeltaa on Veikko Samulin varhaisimpia levytettyjä sävellyksiä. Alkuperäinen vuonna 1975 levytetty versio on hieman "raakilemainen" niin tulkinnan kuin sovituksen osalta, joten uusi Myrskyn jälkeen -albumille tehty päivitys on tehokkaampi ja onnistuneempi. Viimeinen valssi on Juha Vainion koskettava sanoitus, jossa on tavoiteltu elämää suurempaa rakkauslaulua: elämä on antanut enemmän kuin ansaitsikaan, mutta jos vielä jotain saa toivoa, olisithan luonani vielä silloin kun on aika vihoviimeisen valssin. Alkuperäinen Viimeinen valssi julkaistiin Olen suomalainen -singlen B-puolella ja samannimisen albumin päätösraitana vuonna 1983. Molempia lauluja voisi luonnehtia unohdetuiksi helmiksi, joten ei mikään ihme, että Kari Tapio ja Veikko Samuli halusivat mahdollistaa niille uuden elämän. Viimeisessä valssissa täyttyi tämän Kari Tapio -albumin Juha Vainio -kiintiö. Ile Vainio on kirjoittanut: "Karin kanssa yritimme ottaa levyille aina yhden Juha Vainion tekstin. Meillä oli joukkue, johon Juha kuului aina." (Vainio 2011, 4)

Muut albumin seitsemän levytystä ovat uusia ja ennenjulkaisemattomia. Veikko Samuli on säveltänyt Myrskyn jälkeen ja Ei eksy taivaan lintukaan -hittien lisäksi kaksi Mikko Alatalon ja Harri Rinteen sanoitusta Silmänurkkaa vastatuuli kostuttaa ja Oot paras ystäväin. Alatalo ja Rinne ovat kirjoittaneet albumin kantrihenkisimmät tekstit, jotka viisikymppinen elämää nähnyt mies tulkitsee uskottavasti. Laulut ovat elämänmakuisia tarinoita, eivät tyhjänpäiväisiä rakkauslurituksia. Näissä kappaleissa Kari Tapio on omimmillaan, eivätkä ne sopisikaan kenelle tahansa iskelmätanssittajalle. Ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun Kari Tapio teki yhteistyötä Alatalon ja Rinteen kanssa: vuonna 1988 hän levytti kaksikon kynäilemän kantrihenkisen kulkurifilosofiaa viljelevän laulun Kapeeta vakoo ja leveetä tietä, jossa lauletaan "minä oon kova poika kyntämään kapeeta vakoo"... Kari Tapion, Mikko Alatalon ja Harri Rinteen aikakaudella kulkurit eivät tietenkään olleet enää soratien reunalla vaeltelevia kulkijapoikia vaan esimerkiksi keikkamuusikoita, jotka yöstä toiseen suhaavat pimeillä maanteillä pitkin Suomea ristiin rastiin.

Edelliselle albumilleen Kari Tapio ikuisti ikivihreän Rexin sävellyksen Haavetango. Myrskyn jälkeen -levylle syntyi Haavetangon "kakkososa", joka sai nimekseen Tuoksusi sun. Kari Tapio on kertonut sanoituksen syntymisestä Selvis-lehden haastattelussa vuonna 2009:

"Ei niitä [sanoituksia] väkisin synny, esimerkkinä Rexin tango Tuoksusi sun, jolla aikanaan osallistuimme Tangomarkkinoiden sävellyskilpailuun. Puoli vuotta se oli se arkki siinä, Rexi oli antanut sävellyksen ja yhden tekstivihjeen: 'vaikka tuuli tuoksus viekin, ei voi sammuttaa sen liekin'. Puoli vuotta meni eikä mitään tullut, mä tuijotin aina sitä arkkia. Sitten mentiin kerran ruotsinlaivalle Pian kanssa, keikkamatka taikka joku muu. Naisethan käy aina noissa parfymeerioissa ja ne ottaa niitä eri jutskia tuohon. Se tökkäs mulle käden tohon nuuhkittavaksi ja sitten keksin sen nimen Tuoksusi sun. Menin suoraan hyttiin ja kirjoitin A-osat siltä istumalta, B-osat sitten kotona." (Selvis-lehti 4/2009)

Myrskyn jälkeen -albumin ainoan tangolevytyksen sovituksessa merkittävä rooli on Suomen johtavalla bandoneonspesialisti Petri Ikkelällä. Kuten Haavetango vuotta aikaisemmin, Tuoksusi sun ei yltänyt palkintosijoille Tangomarkkinoiden sävellyskilpailussa, vaikka varsin kiva sävellys onkin. 1990-luvun puolivälissä Tangomarkkinat eli kukoistusaikaansa ja esimerkiksi vuonna 1995 sävellyskilpailun voitti Mika Toivasen uuden ajan legendaarinen tangoklassikko Mun aika mennä on.

Kari Tapio on itse säveltänyt albumille vauhdikkaan kantrirallin Tänään kihlajaiset ja häät. Pöpihauskan kappaleen päättömässä sanoituksessa kuvaillaan rempseästi nopeasti syntynyttä ihastumista. Laulussa on hieman samaa henkeä kuin ikivihreässä Kylähäät-rallatuksessa ja sitä voisikin kutsua Kylähäiden kantrivastineeksi. Kari Tapio on omien sanojensa mukaan tehnyt kappaleen "puolihuumorilla" (Latva & Tuunainen 2011, 59). Hupaisa laulu lieneekin tarkoitettu albumikokonaisuuteen keventäväksi välipalaksi ja humoristiseksi kuriositeetiksi. Ainakin säkeet "katson kelloo, vatsaa velloo" tarjoavat albumin hersyvimmät loppusoinnut.

Albumin päätösraidan Toit päälle maan sä taivaan on säveltänyt Kari Tapion ystävä Hannu "Hauge" Piispanen. Sävellyksen syntytarina on selitetty seikkaperäisesti Kari Tapion levyboksin Sinivalkoinen ääni (2009) tekstiliitteessä:

"Kappaleen säveltäjä Hannu 'Hauge' Piispanen on Kari Tapion perhetuttuja vuosien takaa. Haugen vaimo toimi miehensä makutuomarina ja kuunteli työmatkoillaan tämän sävellyksiä. Eräällä matkallaan rouva Piispanen tapasi Klabbin Suonenjoella ja soitti tälle melodiaa, joka rouvan mielestä sopi Kari Tapiolle. Kappale oli kuitenkin vähän keskeneräinen, ja Myrskyn jälkeen -albumin valmistumisella oli jo kiire. Niinpä Hauge lähetti kiireesti Klabbille toisen demon. Kari ideoi tekstin aihiot, mutta ei ehtinyt kirjoittaa sitä kokonaan. Tuottaja Ilkka Vainion piti antaa sanoituksen tekovastuu rautaiselle ammattilaiselle Aappo I. Piipolle. Niin syntyi Kari Tapion juhla-albumin päätösraita Toit päälle maan sä taivaan." (Latva & Tuunainen 2011, 61)

Sittemmin Kari Tapio on levyttänyt myös Hauge Piispasen sävellykset Tuuli tyyntymätön (1999), Eksynyt (2003), Kun tuut mun luo (2004), Luonasi sun (2004) ja Jäi Tukholma taa (2005).

Myrskyn jälkeen -albumin materiaali valmistui syksyn 1995 aikana. Äänityssessiot sujuivat sujuvasti, mutta kuvaussessiot tuottivat vaikeuksia Kari Tapion häilyväisten elämäntapojen vuoksi.

"Ile ja valokuvaaja odottivat kolme kertaa turhaan taiteilijaa, joka oli unohtunut omille reissuilleen. Neljännellä kerralla Kari vihdoin saapui, mutta hänellä ei ollut mukanaan sovittuja vaatteita." (Salmi 2002, 164)

Tuottaja Ile Vainio lainasi omaa paitaansa ja lopulta valokuvaaja Kai Lindqvist sai ikuistettua Espoossa Haukilahden kärjen kallioilla valokuvat, jotka painettiin tulevan menestysalbumin kanteen. Vuonna 1995 Ilellä oli garderobissaan vielä muutakin kuin farkkupaitoja...

Myrskyn jälkeen -albumilta lohkaistiin kaksi singleä: ensimmäinen sisältää kappaleet Myrskyn jälkeen ja Tähti ja meripoika, toinen Tuoksusi sun ja Tähti ja meripoika.

50-vuotissyntymäpäivänään keskiviikkona 22. marraskuuta 1995 Kari Tapio isännöi Helsingin Kulttuuritalossa uransa ensimmäistä konserttia Laula kanssain suomalainen. "Tervetuloa elämäni ensimmäiseen konserttiin, ja laula kanssain", spiikkasi syntymäpäiväsankari aloituskappaleen Viisitoista kesää jälkeen. Konsertti sujui erinomaisesti. "Kari Tapion ensimmäinen konsertti viisikymppisenä oli menestys", ylistivät iltapäivälehdet. Kari Tapion historiallisen konsertin juontajana toimi Taneli Mäkelä – omien sanojensa mukaan hänen elämänsä ensimmäinen ja viimeinen juontokeikka – ja vierailevina artisteina Kulttuuritalon lavalla nähtiin Rexi, Lea Laven, Eino Grön ja Reijo Taipale. Historian siivet havisivat, kun Kari Tapio, Eino Grön ja Reijo Taipale tulkitsivat yhdessä kunnianosoituksena Olavi Virralle Tyttö metsässä – laulun, jonka he ovat kaikki levyttäneet: Grön vuonna 1971, Kari 1983 (ja uudelleen vuonna 2005) ja Taipale 1990. Esityksen jylhä komeus ei kärsi edes siitä, että Emppu ja Klabbi olisivat voineet kerrata sanat vielä kerran ennen lavalle astumistaan...

Kari Tapion syntymäpäiväkonsertti myytiin hyvissä ajoin loppuun, joten suuren kysynnän vuoksi järjestettiin lisäkonsertti Espoon Kulttuurikeskuksessa lauantaina 9. joulukuuta. MTV3 taltioi Kulttuuritalon konsertin ja lähetti siitä uudenvuodenaattona 1995 alkuillasta puolentoista tunnin koosteen. Televisiolähetyksen saavuttaman huomion myötä Kari Tapion suosio lähti nousukiitoon. Mikäli olisi pakko yksilöidä jokin yksittäinen merkkipaalu, joka avasi Kari Tapiolle tien valtavaan kansansuosioon, olisi se MTV3:n kuvaama juhlakonsertti. Seuraukset näkyivät välittömästi levynmyynnissä: Myrskyn jälkeen -albumi nousi albumilistalle ensimmäistä kertaa konserttitaltioinnin esittämisen jälkeen tammikuun toisella viikolla. Eräät tahot ovat arvioineet – hieman tahdittomastikin – kuinka edellämainitussa Tyttö metsässä -esityksessä tapahtui eräänlainen viihdemaailman vallanvaihto: konkarit Eino Grön ja Reijo Taipale luovuttivat kapulan Kari Tapiolle. Ehkä ei ole syytä puhua vallanvaihdosta, mutta juhlakonserttinsa myötä Kari Tapio lunasti paikkansa suomalaisen kevyen musiikin kestotähtien joukossa ja hän nousi samalle viivalle Grönin ja Taipaleen rinnalle.

Kari Tapiolle kävi täsmälleen samalla tavalla kuin toiselle Suonenjoen pojalle Erkki Junkkariselle. Sekä Kari Tapio että Erkki Junkkarinen nousivat suosionsa huipulle vasta kokeneina konkareina. Molemmat olivat levyttäneet ja esiintyneet useita kymmeniä vuosia vaihtelevalla menestyksellä. Työtä tehtiin ahkerasti, mutta ajoittain menestys jäi todella vaisuksi. Niin Erkki Junkkarinen kuin Kari Tapio olivat joutuneet kokemaan kantapään kautta kaiken sen raadollisuuden, mitä viihdetaiteilijan työ on epäkiitollisimmillaan. Ensilevynsä vuonna 1950 äänittänyt Junkkarinen järjesti vuonna 1974 uransa ensimmäiset konsertit Helsingin Kulttuuritalossa. Ensimmäinen konsertti oli huhtikuussa ja suureen kysyntään vastannut lisäkonsertti syyskuussa. MTV taltioi Junkkarisen syyskuun konsertin ja välitti sen kahdessa osassa marras- ja joulukuussa 1974. Televisiokonsertin seurauksena suomalaiset hullaantuivat Erkki Junkkarisesta, ja hänen albumistaan Ruusuja hopeamaljassa tuli kaikkien aikojen ensimmäinen kotimainen äänite, jota myytiin yli 100 000 äänitettä. Oma juhlakonsertti vanhemmalla iällä Helsingin Kulttuuritalossa ja MTV:n taltiointi – siinä toimiva resepti kansansuosioon, ainakin jos Suonenjoella syntyneiltä Erkki Junkkariselta ja Kari Tapiolta kysytään.

Jos Erkki Junkkarisen lippulaivalauluksi osoittautui ikivihreä valssi Ruusuja hopeamaljassa, Kari Tapion tunnuslauluksi muovautui hänen itsensä sanoittama Myrskyn jälkeen. Hänen elämäänsä peilaava omakohtainen laulu. Laulu, jonka sanat on kaiverrettu hänen muistomerkkiinsä – joka sijaitsee Suonenjoen torin laidalla. Laulun tekstissä on Kari Tapion tulkitsemana ilmeistä symboliikkaa: langennut mies ripittäytyy kaikelle kansalle, tunnustaa virheensä ja myöntää oppineensa niiden avulla elämän perusasiat.

Kirjailija Kari Hotakainen on analysoinut Myrskyn jälkeen -laulun olemusta ja merkitystä Kari Tapion uralle viiltävän terävästi:

"Myrskyn jälkeen -teksti vaatii taakseen aika ison tarinan ja elämän. Noihin aikoihin hän joutui terveydellisesti tosiasioiden eteen. Tuli sydänleikkaus, ja otsikoissa oli myös elämäntapa, joka johti moneen asiaan hänen elämässään. Sana ei pysy pystyssä ilman taustatarinaa. Siinä mielessä tämä teksti on oikein tyypillinen kantriteksti. Tämä on langenneen miehen testamenttia, ja tätä tarinaa on Amerikassa paljon. Täällä se tulee lihaksi hyvin harvoin. Hänen tapauksessaan tämä kappale kiteyttää sen kokonaan." (Laine 2013, 16)

Juuri Myrskyn jälkeen sai suomalaiset rakastumaan Kari Tapioon. Hänet oli aikaisemmin saatettu tuntea lehtien kohuotsikoista ja oikullisista elämäntavoistaan. Myrskyn jälkeen -laulussa Kari Tapio laittaa koko elämänsä likoon. Hän kertoo kuulijoilleen uskomattoman rehellisesti elämänsä myrskyistä ja itsekamppailusta. Rehellisyys ja vilpittömyys erottavat Kari Tapion tyypillisestä iskelmälaulajasta. Hän on pohjimmiltaan tavanomainen kansanmies, joka on inhimillinen ja haavoittunut. Siten hän sai menneisyyden syntinsä anteeksi ja kansan hyväksynnän kaikkine virheineen ja puutteineen. Jälkeen päin ajateltuna tuntuu suorastaan huvittavalta, että alun perin Kari Tapio kaavaili Myrskyn jälkeen -laulua toisen laulajan esitettäväksi. Ehkäpä sanoitus saattoi aluksi tuntua liian henkilökohtaiselta? Harva uskaltaa paljastaa omaa sisintään niin avoimesti.

Kari Tapion artistiprofiilin olemusta ovat ruotineet lukuisat iskelmämusiikin asiantuntijat. Vexi Salmi kielellistää väkevästi Kari Tapion elämäkerrassa:

"Kari Tapion uraa ei ole rakennettu ulkoisin keinoin. Se ei ole pohdinnan, harkitun imagon ja oikein käytetyn julkisuuden tulosta. Se on syntynyt vaistonvaraisesti. Laulaja ja hänen yleisönsä ovat kasvaneet yhdessä. – – Halu laulaa ja viihdyttää on siivittänyt hänen elämäänsä. Hän ei ole pyrkinyt pelkästään menestykseen. Se on tullut luonnollisena palkintona hyvin tehdystä työstä. Yleisö ei analysoi, se joko hyväksyy tai hylkää. Yleisö vaistoaa laulajan aitouden ja rehellisyyden, jotka ovat pitkäaikaisen menestyksen välttämätön kivijalka. Keinotekoisuudella voi hurmata vain hetken, kunnes sen tenho katoaa. Rehellisyys taas vaatii uskallusta. – – Kari Tapiokin on sankari, mutta samalla myös jätkä ja tavallinen ihminen. Häneen voi samaistua. – – Hän ei ole vain ihailijapostikortti tai retusoitu juliste, hän on lihaa ja verta. Hänen elämänsä ei ole mysteeri. Siihen ovat sisältyneet samat vastoinkäymiset, murheet ja arkiset askareet kuin kenen tahansa elämään. – – Kari Tapion menestyksen kaltainen ura ei kuitenkaan voi syntyä pelkällä avoimuudella. Se vaatii myös uskottavuutta, jonka voi saavuttaa vain elämällä ja myös oivaltamalla elämänsä. Sen on heijastuttava tulkinnoissa. Laulussa pitää olla elämän maku." (Salmi 2002, 67–69)

Peter von Bagh on ihastellut, kuinka Kari Tapio on artisti tuotekehittelyjen ulkopuolella:

"Hän on kaikkinaisten manipulaatioiden ja tuotekehittelyjen ulkopuolella ja juuri siksi epätavallinen aarre standardisoituna aikana. Esiintymisen ytimessä oli eräänlainen minuuden sammutus – ja sen tuloksena vankin lavaminuus mitä voi kuvitella." (von Bagh 2011, 34)

Musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen on luonnehtinut Kari Tapiota sankariksi suomalaiseen makuun:

"Hittien, muusikontyön ja perhe-elämän lisäksi Kari Tapio on kohdannut myös vaikeudet. Eikä rehellinen laulaja ole piilotellut yleisöltään mitään. Ehkä juuri siksi kuulijat tuntevat Kari Tapion läheisekseen, hehän tietävät Kari Tapion vastoinkäymisetkin, kamppailut terveysongelmien, alkoholismin ja sydänvaivojen kanssa. Kari Tapio on kamppailunsa voittanut, mutta hän ei paistattele voitonparaateissa. Kari Tapio on nöyrä voittaja, sankari suomalaiseen makuun. – – Nöyrä asenne ja työteliäisyys ovat olleet tärkeitä tekijöitä Kari Tapion menestystielle, mutta ainutlaatuinen laulaja hänestä on tullut poikkeuksellisen syvän, kultaisesti jylisevän bassobaritonin ansiosta. Se ääni on kantanut komeasti vuosikymmeniä, mutta jalostunut kuulijoiden mielissä jatkuvasti Kari Tapion värikkään elämän kolhuista ja onnenhetkistä. Kun Kari Tapio avaa suunsa, kuulemme oikean elämän soundtrackia." (Kostiainen 2011, 7)

Pepe Willberg summaa tämän kaiken ytimekkäämmin ja lyhytsanaisemmin omassa elämäkerrassaan:

"Hänen laulustaan kuuli, että hän laulaa sydämellä, panee itsensä ja elämänkokemuksensa likoon laulaessaan yleisölle. Joidenkin elämä ei nimittäin soi laulettaessa, vaikka mitä tekisi." (Lindström 2012, 307)

Maarit Niiniluoto kirjoitti Myrskyn jälkeen -albumin sleeven sisäsivuille Kari Tapion historiikin, jossa hän kuvaili Kari Tapiota seuraavasti:

"Rennon miehekäs, komeaääninen Kari Tapio on sekoitus jätkää ja kulkuria, maalaiselvistä ja herrasmiestä, sielunsa pohjasta kailottavaa vakavaa suomalaista iskelmälaulajaa ja naiseen syttyvää countryhurmuria." (Niiniluoto 1995)

Kari Tapion suosion salaisuus selittyy varmasti myös näillä Niiniluodon esiin nostamilla seikoilla: Kari Tapio oli samaan aikaan tähti ja kansanmies. Hän on elämänsä aikana ollut lättähattu ja gentlemanni. Aito, nöyrä kansanpalvelija, joka maksaa kiltisti veronsa Suomeen. Kari Tapio on useaan otteeseen haastatteluissa maininnut kunnianarvoisena asiana, että Myrskyn jälkeen -menestyksen myötä hän on saanut miespuoliset kuuntelijat puolelleen. Perinteisesti iskelmää laulavien miesartistien kohdeyleisö on mielletty naisvoittoiseksi.

"Kun saa jätkäpojalta lirahtamaan kyyneleen olutlasiin, on onnistunut työssään. Se on minun elämäntehtäväni." (Salmi 2002, 128)

Myrskyn jälkeen on osoitus siitä, kuinka kappaleesta voi tulla ikivihreä klassikko ilman mainittavaa menestymistä hittilistoilla. Myrskyn jälkeen ei noussut missään vaiheessa single- ja radiolistoille. Paikallisradiot ja iskelmäpainotteiset kanavat soittivat levytystä kuitenkin sen verran, että laulu noteerattiin Rumban 50 hittiä -listalla, mutta sielläkin vain kahden viikon ajan alhaisilla sijoilla: viikolla 48/1995 sijalla 50 ja viikolla 49/1995 sijalla 46. 1990-luvun edetessä Myrskyn jälkeen kohosi kaiken kansan tuntemaksi kappaleeksi. Samalla tavalla esimerkiksi Rauli "Badding" Somerjoen Paratiisi, Juice Leskisen Syksyn sävel tai Juha Vainion Albatrossi eivät juhlineet hittilistoilla juurikaan – jos ollenkaan – mutta ovat kohonneet vuosien saatossa rakastetuiksi ikivihreiksi. Spotifyssa Myrskyn jälkeen on Kari Tapion kolmanneksi kuunnelluin kappale. Eräänlainen osoitus sävelmän klassikkoasemasta on Rajaton-yhtyeen vuonna 2017 levyttämä miksaus, joka sisällytettiin listaykköseksi yltäneelle albumille Tuhansien laulujen maa. Suomen satavuotista itsenäisyyttä juhlistaneelle levylle valikotiin tiedotteen mukaan 13 Suomen historian hienointa sävellystä ja sanoitusta, niiden joukossa Myrskyn jälkeen.

Myrskyn jälkeen -albumin myyntiluvuksi on ilmoitettu Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n tilastoissa komea 115 289. Se on samoissa lukemissa Erkki Junkkarisen Ruusuja hopeamaljassa -albumin kanssa. Myrskyn jälkeen ei yltänyt huikeaan lukemaan hetkessä, vaan vähitellen usean vuoden aikana. Virallisella albumilistalla Myrskyn jälkeen viihtyi kolmisen kuukautta alkuvuodesta 1996. Kultalevyyn vaadittavan 20 000 myydyn äänitteen rajan ylittyessä Kari Tapio vastaanotti elämänsä toisen kultalevyn. Vaikka Myrskyn jälkeen -albumi ei kevään jälkeen enää ollutkaan listoilla, sitä ostettiin tasaiseen tahtiin erityisesti marketeista ja maaseudun huoltoasemilta. Kesän 1996 päättyessä levyä oli myyty yli 40 000 kappaletta eli platinaa. Seuraavina vuosina Kari Tapion suosio kasvoi kasvamistaan ja hänen kuulijakuntansa laajeni laajenemistaan. Samalla Myrskyn jälkeen -albumi löysi tiensä yhä useampaan kotitalouteen. Vuonna 1998 ylittyi tuplaplatinalevyn raja eli 80 000 äänitettä.

Vuonna 1996 yli kolmekymmentä vuotta baanalla ollut Kari Tapio saavutti tosiaan vasta uransa toisen kultalevyn. Seuraavan neljäntoista vuoden aikana hänelle kertyi niitä kymmeniä. 1980-luvulla Kari Tapio oli lyönyt päätään seinään: levyjä tehtailtiin säännöllisesti mutta vaatimattomalla menestyksellä. Vuoden 1995 jälkeen tilanne muuttui täysin. Albumi kuin albumi oli myyntimenestys. Jokainen Kari Tapion pitkäsoitto vuodesta 1995 lähtien on myynyt vähintään kultaa, useammat platinaa. Konserttikiertueita järjestettiin miltei vuosittain – ja aina loppuunmyydyille konserttisaleille. Usein konsertit myös televisioitiin. Kari Tapiolle myönnettiin lukuisia tunnustuksia elämäntyöstään, Emma-patsaita ja kirsikkana kakun päällä Iskelmä-Finlandia -palkinto vuonna 2003. Hänestä tuli ikoninen kansansuosikki, Katri Helenan ja Paula Koivuniemen kaltainen suomalainen kevyen musiikin legenda.

Kari Tapion uskomattomasta menestyksestä sai osansa myös vanhempi tuotanto. Syksyllä 1999 Warner Music Finland julkaisi tuplakokoelman Kaikki parhaat, johon koottiin 40 Kari Tapion levytystä vuosilta 1976–1998 kronologiseen järjestykseen. Kokoelma osoittautui suurmenestykseksi, joka viihtyi albumilistalla kuukausikaupalla yltäen parhaimmillaan peräti kakkossijalle – se oli siihen mennessä Kari Tapion paras sijoitus albumilistalla, kunnes vuonna 2007 ilmestynyt levy Kuin taivaisiin kohosi listaykköseksi. Lisäksi Kari Tapio kuuluu niiden harvalukuisten esiintyjien joukkoon, jonka 20 suosikkia -sarjan kokoelma (se ensimmäinen vuodelta 1995) on myynyt kultaa.

Kaikki alkoi Myrskyn jälkeen -kappaleesta. Laulun sanoitus oli kuin profetia. "Tiedän tään, vielä kerran nään sateenkaaren pään, ja sinne jään." Vaikka säkeet voisi tulkita esimerkiksi hengellisen näkökulman kautta, ne kuvastavat osuvasti Kari Tapion uraa iskelmälaulajana. Haastavien vuosikymmenien ja oppivuosien jälkeen hän saavutti paikkansa huipulla vuonna 1995. Maarit Niiniluoto kirjoitti vuonna 1999:

"Sinivalkoisen kulkurin tie onkin pitkän kypsyttelyn ja monien kehitysvaiheiden kautta päätynyt viihdetaiteilijoittemme mestariluokkaan." (Niiniluoto 1999)

Syvällisemmistä ja hengellisemmistä
sanoituksista koostuva albumi Valoon
päin (1999) sisältää uuden version
kappaleesta Myrskyn jälkeen.

Toki Myrskyn jälkeen -laulun reseptiä on pyritty hyödyntämään myöhemmin. Kari Tapion seuraavan albumin Meren kuisketta (1997) aloitusraidassa Anna ajan armahtaa lauletaan ajopuusta, joka vähät välittää karikoista ja jolle aalto on armoton tuulisella tiellä. Vuonna 1999 Veikko Samuli ja Kari Tapio kynäilivät samantapaisen laulun Valoon päin, jota on kutsuttu Myrskyn jälkeen -kappaleen "sisareksi": helvetti on koettu mutta "valoon päin nyt varjoista kuljen". Valoon päin on Kari Tapion vuonna 1999 ilmestyneen gospelvivahteisen albumin nimikkoraita. Samaiselle albumille hän levytti uuden version Myrskyn jälkeen -hitistä, missä sävellystä rytmittää reggaepoljento ja säestää kymmenhenkinen jousiryhmä.

Onneksi myöhemmät vuodet osoittivat, ettei Kari Tapio jäänyt suinkaan Myrskyn jälkeen -sapluunan vangiksi. 2000-luvulla syntyi uusia uudenlaisia menestysiskelmiä, kuten esimerkiksi Juna kulkee (2003), Paalupaikka (2005), Äiti valvoo (2007) ja Valaise yö (2008). Etenkin menneiden vuosikymmenien suuriskelmien ja ikivihreiden tulkitsijana Kari Tapio oli aivan omaa luokkaansa.




Muokkaus 27.1.2020: Korjattu Olli Haaviston instrumentin kirjoitusasu oikein.

Lähteet

Kirjallisuus:

Bagh Peter von (2011) Tosissaan eletty elämä. Teoksessa Nikulainen Juha (toim.) Kari Tapio – Sinivalkoinen ääni. AXR Music, Helsinki. Julkaistu alun perin Kari Tapio: Laulaja 1945–2010 -CD-kokoelman kansitekstinä (AXR Music, 2011).

Jauhiainen Lauri (1977) Ruusuja hopeamaljassa – Erkki Junkkarisen elämäntarina. Fazer, Helsinki.

Kostiainen Pasi (2011) Sankari suomalaiseen makuun. Teoksessa Nikulainen Juha (toim.) Kari Tapio – Sinivalkoinen ääni. AXR Music, Helsinki. Julkaistu alun perin Kari Tapio: Sinivalkoinen ääni – 215 suurinta laulua ja harvinaista helmeä -CD-boksin tekstiliitteessä (Edel Records Finland, 2009).

Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2011) Tuotannon esittely ja tekijätiedot. Teoksessa Nikulainen Juha (toim.) Kari Tapio – Sinivalkoinen ääni. AXR Music, Helsinki. Julkaistu alun perin Kari Tapio: Sinivalkoinen ääni – 215 suurinta laulua ja harvinaista helmeä -CD-boksin tekstiliitteessä (Edel Records Finland, 2009).

Lindström Georg (2012) Pepe Willberg – Kai vielä muistat sen. Readme.fi, Helsinki.

Nissilä Pekka (2011) Kari Tapio – albumilevytykset 1993–2009. Teoksessa Nikulainen Juha (toim.) Kari Tapio – Sinivalkoinen ääni. AXR Music, Helsinki. Julkaistu alun perin Kari Tapio: Sinivalkoinen ääni – 215 suurinta laulua ja harvinaista helmeä -CD-boksin tekstiliitteessä (Edel Records Finland, 2009).

Salmi Vexi (2002) Kari Tapio – Olen suomalainen. WSOY, Helsinki.

Vainio Ilkka (2011) Sinivalkoinen ääni. Teoksessa Nikulainen Juha (toim.) Kari Tapio – Sinivalkoinen ääni. AXR Music, Helsinki.

Kari Tapion CD-julkaisujen kansitekstit:

Niiniluoto Maarit 1995. Kari Tapio: Myrskyn jälkeen (Audiovox Records, 1995).

Niiniluoto Maarit 1999. Kari Tapio: Kaikki parhaat (Warner Music Finland, 1999).

Henriksson Juha. Julkaisun musiikillisesta sisällöstä. Kari Tapio: Olen suomalainen – Kaikki levytykset 1972–1992 (Warner Music Finland 2011).

Salmi Vexi. Kari Tapio: 20 suosikkia – Kulkurin kyyneleet (Warner Music Finland, 2001).

Journalistinen aineisto:

Helsingin Sanomat 22.11.1995: Ilpo Hakasalo, Lämpö ja karheus tasapainossa.

Iltalehti 22.10.1990: Marja Tuovinen, Rainerin onnenkyyneleet olivat taatusti aitoja.

Iltalehti 12.10.1992: Virta toi voiton Rainerille.

Iltalehti 23.11.1995: Margit Arvonen, Kari Tapio juhli 50-vuotispäiviään.

Ilta-Sanomat 12.10.1995: Juhapekka Tukiainen, Pelimannet veivät taas Syksyn Sävelen voiton.

Ilta-Sanomat 23.11.1995: Merja Räihä, Erkki Laine, Kari Tapion ensimmäinen konsertti viisikymppisenä oli menestys.

Ilta-Sanomat Viikonloppuliite 6.–7.8.2011: Merja Asikainen, Matkijoita on ollut paljon.

Keskisuomalainen 30.9.1996: Aki Heinonen, Kari Tapio kuuntelee nyt sydämensä ääntä. (Verkkolinkki)

Ylioppilaslehti 6/2013: Mikko Virta, Jako uusiksi. (Verkkolinkki)

Verkkolähteet:

Iltasanomat.fi 8.8.2011: Miia Saarinen, Kari Tapion poika vinoilee Willbergille: Voimme antaa lahjakortin K-kauppaan.

Shape of Finns to come 21.6.2010: Suomigroover, Kari Jalkanen - Niskavuoren Nuorimmainen.

Selvis-lehti 4/2009: Petri Kaivanto, Laulaja ja lauluntekijä.

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt, Suomen albumilistat, Suomen vanhat singlelistat ja Rumban 50 hittiä -listat 1992–2007 sekä Populaarimusiikin museon pomus.net -sivuston Listatietokannasta ja Musiikkituottajien sivulta.