Julkaisen blogialustalla satunnaisen epäsäännöllisesti artikkeleita lähinnä suomalaisesta populaarikulttuurista ja Euroviisuista. Pyrin kirjoittamaan analyyttisesti merkityksettömistä asioista. Kirjoitukset pikemminkin laajoja esseekokonaisuuksia kuin tyypillisiä blogipostauksia.
Tuskin saattoi levy-yhtiö Fazer Finnlevyn henkilökunta aavistaa, mitä sai aikaiseksi lanseerattuaan 1970-luvun puolivälissä uuden kokoelmalevysarjan, jolle annettiin nimeksi Finnhits. Alkuvuodesta 1975 julkaistun ensimmäisen Finnhits-kokoelman, johon koottiin 16 aikansa suurhittiä, menekki ylitti odotukset moninkertaisesti. Vinyylejä ja kasetteja ostettiin miltei ilmiömäiset 100 000 äänitettä. Finnhits-kokoelma oli ensimmäinen suomalainen äänilevy, jota mainostettiin näyttävästi televisiossa. Televisiomainonnan voima äimistytti levy-yhtiön edustajat. Syksyllä 1975 julkaistu kokoelmasarjan toinen osa myi uskomattomat 150 000 kappaletta. Vuosien 1975 ja 1981 välillä ilmestyi vuosittain kaksi Finnhits-kokoelmaa. Levyjen menestys jatkui huikeana: seitsemän ensimmäistä Finnhits-sarjan julkaisua nousivat Suomen albumilistan ykkösiksi. Finnhits-levyjen suuri suosio on aiheuttanut ilmiön, minkä seurauksena 70-luvun jälkipuoliskon pop-iskelmiä on alettu kutsua "finnhits"-musiikiksi. Kun Chicago kuoli, Ajetaan tandemilla, Mombasa, Kuusamo... kaikki nykypäivän kriteereillä tyylipuhdasta finnhits-musiikkia!
Jämsän Himoksella järjestettävä iskelmäfestivaalien uusi tulokas pyrkii tekemään kunniaa juuri finnhits-aikakauden musiikille. Ensimmäinen Finnhits-festivaali järjestettiin viime vuoden elokuussa. Tapahtuma sai runsaasti kehuja muun muassa ainutlaatuisesta tunnelmasta, joten festivaali päätettiin järjestää tänä vuonna uudestaan. Himoksella kokoonnuttiin finnhitsien merkeissä jälleen viime viikonloppuna.
Kaksipäiväinen Finnhits-festivaali kokoaa taitavasti suomalaisen (pop)iskelmän kehityskaaren eilen ja tänään. Kumpanakin festivaalipäivänä lavalla nähtiin muutaman esiintyjän oma konsertti, mutta molempina iltoina ohjelma huipentui huikeaan Finnhits-show'hun.
Ensimmäisen festivaalipäivän korkkasivat Matti & Teppo. Turkulainen veljesduo lukeutuu niiden kestosuosikkien joukkoon, joka edelleen tänä päivänä saa tanssilavat ääriään myöten täyteen ja esiintyy loppuunmyydyille konserttisaleille. Matin ja Tepon hyväntuulisen keikan myötä tunnelma nousuhumalaisen festariyleisön keskuudessa nousi hetkessä kattoon. Ruohosten veljesten festarikeikka oli hyvin samanlainen kuin muutkin heidän esiintymisensä nykyään. Ohjelmisto painottui tämän vuosituhannen puolella levytettyihin tanssittaviin ja nopeisiin kappaleisiin. Tunnetuimmat ikivihreät säästettiin sokeriksi pohjalle keikkasetin loppuun.
Pepe Willberg on edelleen valovoimainen esiintyjä, jonka mykistävän upea lauluääni kuulostaa vain vuosi vuodelta komeammalta, vaikka tänä vuonna mittariin kertyy ikää jo kunnioitettavat 72 vuotta. Pepe esiintyi festivaaleilla tasokkaan seitsemänhenkisen yhtyeensä kanssa Matin ja Tepon jälkeen. Willbergin keikka loi mielenkiintoisen katsauksen sofistikoituneen suomipopin menneisyyteen ja nykyisyyteen. 1970-luvun Paradise-hitit Elämältä kaiken sain ja Aamu (Finnhits 1) ja Pepen soolouran finnhits-kappaleet – kuten Hermes (Finnhits 4) ja Olet mulle maailmain (Finnhits 8) – vuorottelivat luontevasti neljän vuoden takaisen Pepe & Saimaa -menestyslevyn mahtipontisten sävelmien kanssa. Willbergin repertuaari on aina ollut häkellyttävän monipuolinen ja sen vuoksi olikin hienoa, ettei hän Finnhits-festivaalissakaan kaihtanut esittää vaativampaa musiikkia: kun Sinua, sinua rakastan -alkutahdit alkoivat, bailaava festariyleisö rauhoittui ja pariskunnat alkoivat tanssia herkästi hitaita.
Lauantaina väkeä Himokselle houkuttelivat uudemmat nimet Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani sekä Juha Tapio, jotka molemmat kuuluvat tämän hetken suosituimpiin lavaesiintyjiin. Nostalgiannälkäisille oman settinsä lauantain ohjelmistossa tarjosi Jukka Kuoppamäki, jonka ääni edelleen kantaa upeasti ja soi kauniisti. Kuoppamäen keikka tarjosi käänteisen aikamatkan. Hän aloitti uusimmista 2000-luvun radiohiteistään ja eteni 90-luvun "comeback"-kautensa tanssittavien kappaleiden myötä 60- ja 70-lukujen ikivihreisiin. Ja tekijänoikeudella Kuoppamäki tulkitsee muille laulajille kynäilemänsä kappaleet Satulinna, Anna mulle tähtitaivas ja Ei kauniimpaa – jotka tosin Kuoppis on itsekin levyttänyt omille levyilleen. Kuoppamäen lyhyissä ja ytimekkäissä keikkaspiikeissä korostui erittäin osuvasti, minkä vuoksi tällainen tapahtuma on tarpeellinen: kun perinteiset radiokanavatkaan eivät enää soita iskelmää, on hienoa, että edes Finnhits-festivaali tarjoaa väylän, jossa voi nauttia menneiden vuosikymmenien hienosta iskelmämusiikista.
Markku Aro polkasi vauhdikkaan Finnhits-
show'n käyntiin hitillään Hyvännäköinen.
Koko tapahtuman ehdoton kohokohta oli kuitenkin molempina iltoina järjestetty huikean energinen Finnhits-show, jota tähdittivät Markku Aro, Päivi Kautto-Niemi, Kai Hyttinen, Lea Laven, Fredi, Taiska ja Danny. Show'ta säesti Leri Leskisen johtama 16 hengen mahtava Finnhits-orkesteri – jäseniä on siis yhtä paljon kuin lauluja Finnhits-kokoelmalla. Laaja orkesteri teki kunniaa menneiden vuosikymmenien klassikoille. 1970-luvun jälkipuoliskolla – ennen 80-luvun koneiskelmän aikakautta – kepeimpiäkin pop-renkutuksia säestettiin suurilla kokoonpanoilla: useita tuon aikakauden iskelmälevyjä saattoi säestää peräti 12-henkinen jousiryhmä ja viiden hengen puhallinsektio. Leri Leskisen laajan orkesterin tavoitteena olikin luoda autenttinen finnhits-soundi. Leskinen totesi ennen festivaalia Keskisuomalaisen haastattelussa:
"Minulla on suuret tunteet pelissä, sillä finnhitit ovat musiikkia lapsuudestani. Jo sen takia diggaan soittaa niitä. Olen pyrkinyt sovittamaan kappaleet mahdollisimman huolellisesti. On tärkeää, että kuulijalle syntyy mielikuva kuulla ne samankaltaisina kuin aikoinaan 70–80-luvuilla."
Orkesteri teki laadukasta työtä. Sovitukset olivat erinomaisen mukaansatempaavia. Finnhits-show'n aikana jokainen esiintyjä vuorollaan kiitteli vuolaasti harvinaislaatuista mahdollisuutta päästä esiintymään niin ison ja korkeatasoisen bändin kanssa. "Sehän on kuin taivas", luonnehti Taiska orkesteria ennen lauantain show'n alkamista. Erityisen huomion Leskisen orkesterissa saivat kolmen hengen puhallinpoppoo ja upea jousikvartetti, jonka ansiosta Dirlandan kuuluisa viulusäestys, Keskiyön aikaan viipyilevä välisoitto tai Päivin Liljankukan haastavat diskoviuluarrit kuulostivat yhtä muhkeilta kuin alkuperäisissä yli 40 vuoden takaisissa levytyksissä.
Finnhits-show'ssa ainutlaatuisen hienoa oli nähdä lavalla laulajia, jotka keikkailevat nykyään harvakseltaan. Esimerkiksi Taiska ja Kuju Hyttinen ovat lopettaneet jo kauan sitten lavojen kiertämisen ja esiintyvät enää vain tarkkaan valituissa tilaisuuksissa. Finnhits-show'n todellinen helmi oli ehdottomasti Päivi Kautto-Niemen esiintyminen. Päivi oli 1970-luvun viimeisinä vuosina diskoiskelmän tyylipuhtain edustaja ja yksi Suomen suosituimpia iskelmälaulajia. Hän ei ole paistatellut julkisuuden valokeilassa moneen vuosikymmeneen, mutta nyt hän sai tilaisuuden esiintyä pitkästä aikaa hurmioituneelle yleisölle. Festivaalin juontaja Timo Virkkula juonsi Päivi Kautto-Niemen lavalle mainitsemalla, että kaikki laulajat eivät ole nousseet kansakunnan kaapin päälle, mutta kun yleisö kuulee näiden laulajien sävelmät, ne vievät välittömästi finnhits-aikakauden kultaisimpiin muistoihin. Ja juuri näin tapahtui: Päivi saapui lavalle, orkesteri aloitti soittamaan Liljankukkaa ja nopeasti parituhatpäinen festivaaliyleisö yhtyi laulamaan hurmoksessa Päivin läpimurtohittiä vuodelta 1977. Päivin tulkitsema ja Paul Fagerlundin sovittama diskoversio Liljankukka-ikivihreästä oli aikoinaan jukeboksien toiseksi kuunnelluin levy ja Finnhits 6 -kokoelman televisiomainoksessa se tavoitti miljoonat suomalaiset. Päivin levytys on jäänyt pysyvästi niin kutsuttuun kansakunnan salaiseen muistiin ja sen vuoksi vielä 41 vuoden jälkeen laulu saa festivaaliyleisön raikuvaan yhteislauluun. Päivi lauloi kaksi muutakin finnhits-hittiään Suoraan suoneen (Finnhits 8) ja Pakoon (80-luvun Finnhits 1). Tukena lavalla oli aviomies Jussi Niemi, jonka kanssa hän on tehnyt musiikillista yhteistyötä jo yli 40 vuotta. Ja onhan Jussi Niemi mitä sopivin esiintyjä finnhits-lavalle. Julkaistiinhan hänen Gulliver-yhtyeensä levytys Besame mucho aikoinaan Finnhits 6 -kokoelmalla.
Taiskan eleganssia Finnhits-festivaaleilla.
Taiskan Virkkula kuulutti lavalle "tyylipuhtaana finnhits-äänenä" ja "paljasjalkaisena finnhits-artistina". Taiskan ensimmäinen aktiivikausi ajoittuukin juuri 1970-luvun jälkipuoliskolle ja 1980-luvun alkuun, jolloin legendaarisia Finnhits-kokoelmia julkaistiin. Taiskan keikkaosuudessa saatiin huomata, kuinka hänen 1970-luvun hittinsä Mombasa (Finnhits 4), Moi moi vain (Finnhits 5) ja Haltin häät ovat juurtuneet syvälle suomalaisten mieliin todellisina elämää suurempina iskelminä.
Muutoin varsin riehakkaan Finnhits-show'n tunnelman herkisti Fredin esiintymisvuoro. Fredin koskettava tulkinta Kolmatta linjaa takaisin -klassikosta sai yleisön jähmettymään ja kuuntelemaan herkeämättä elämänmakuista tulkintaa ja tarinaa. Eturivin vahvasti humaltunut mieskaksikkokin vaikeni, kunnes esityksen päätyttyä molemmat toteavat: "On se kova! On se jumalauta kova!" Festivaalikansa kuunteli hievahtamatta myös ikivihreän elokuvasävelmän Puhu hiljaa rakkaudesta, jonka vahvassa tulkinnassa – ja etenkin huimassa loppurevittelyssä – oli kuultavissa vanhan hyvän ajan Fredi-soundia. Fredi nousi Finnhits-festivaaleilla ensimmäistä kertaa lavalle tyttärensä Hanna-Riikka Siitosen traagisen poismenon jälkeen. Fredi otti lavalla viereensä Leri Leskisen orkesterissa taustalaulajan virkaa hoitaneen Nina Tapion, joka muodosti Hanna-Riikka Siitosen kanssa legendaarisen Taikapeili-duon. Sanoja ei tarvita, eikä mitään tarvitse alleviivata. Illan herkin hetki saavutti yleisöltä uskomattoman myötätunnon eleen: aplodit ja huutomyrsky eivät ottaneet laantuakseen. Kyyneleet virtasivat niin lavalla kuin yleisössä. Tyylikkään muistohetken jälkeen tunnelma vaihtui tyystin toiseen, kun Fredin legendaarisen euroviisun Pump pumpin (Finnhits 4) alkutahdit pärähtivät soimaan ja hilpeä festivaalitunnelma pääsi jälleen valloilleen. Elämä jatkuu.
Kai Hyttisen setissä kuultiin kolme laulua hänen hittirikkaimmilta vuosiltaan 1970-luvun alusta: Dirlanda, Flirtaten ja Nosta lippu salkoon (Finnhits 1). Kohtalokkaan ja dramaattisen Lea Lavenin tumma ääni on edelleen voimissaan. Sen kuuli erityisesti hänen lippulaivalaulussaan Tumma nainen (Finnhits 2). Laven esitti myös todellisiksi bailuklassikoiksi osoittautuneet Ei oo, ei tuu sekä Samppanjaa, jotka upposivat festivaaliyleisöön yhtä hyvin kuin juomapisteillä myytävät lonkerotölkit. Finnhits-show'ssa viimeisenä lavalle kuulutettiin suomiviihteen legenda Danny, joka esitti 1960-luvun hittinsä Kauan, Kesäkatu, Tuuliviiri ja Seitsemän kertaa seitsemän. Vaikka varsinainen finnhits-kausi alkoikin vasta 1970-luvun puolivälissä, nämä 60-luvun varhaiset pop-klassikot mielletään nykyään luontevasti finnhitsien esiasteeksi. Mutta tottahan toki Danny olisi voinut esittää Finnhits-kokoelmille päätyneitä levytyksiään, joita ovat muun muassa ikivihreä Kuusamo (Finnhits 3), vauhdikas Seikkailija (Finnhits 2) ja sähäkkä diskohitti Pelkkää tulta (I'm on fire) (Finnhits 4).
Energisen Finnhits-show'n päätyttyä yleisölle oli tarjottu juuri sitä, mitä se oli tullut hakemaankin. Nostalgiaa ja muistumia menneiltä ajoilta ainutlaatuisen koreasti tarjoiltuna. Nykypäivän tasapäistävässä musiikkitarjonnassa tällaisille nostalgiateemaisille tapahtumille on kysyntää. Mikäli tapahtuma saa tulevina vuosina jatkoa, olisi hienoa nähdä lavalla muitakin finnhits-ajan tähtiä, kuten esimerkiksi vielä täydessä iskussa olevat Eini, Freeman tai Ami Aspelund. Entä kuinka komealta kuulostaisikaan Lerin orkesterin säestämänä sellainen ehta finnhits-klassikko kuin Prinsessa '65? Solistiksi voisi saada tänä kesänä teatterinlavoilla esiintyneen Seppo Närhin.
Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko. Suomidiskotärpit-juttusarjassa pengotaan arkistojen aarteita ja esitellään muutamia diskoaikakauden helmiä ja kulttiklassikoita. Levytyksistä on tarjolla Spotify-linkki ja/tai Youtube-video.
Suomidiskotärpit-sarjan toisessa osassa esitellään vuosina 1975–1979 levytettyjä kotimaisia sävellyksiä, jotka ottivat tavalla tai toisella vaikutteita maailmalla villitsevästä diskobuumista. Tarkoituksena ei ole esitellä tuttuakin tutumpia kappaleita tai kaikkein kuluneimpia ikivihreitä. Aikakauden levytyksistä kuulee osuvasti, kuinka diskosoundit integroituivat vahvasti osaksi suomalaisen pop-musiikin levytysteollisuutta. 70-luvun jälkipuoliskolla suomalainen pop-iskelmä nojasi hyvin vahvasti käännöshitteihin. Kotimaisten sävellysten osuus oli niihin verrattuna vähäinen. Sen vuoksi tässä diskotärppien kakkososassa on huomattavasti vähemmän "näytteitä" kuin juttusarjan ensimmäisessä osassa.
Markku Aro – Yön hyväilyyn maa vaipuu
Säv. ja sov. Antti Hyvärinen, san. Vexi Salmi ℗ 1976 Finnlevy
Antti Hyvärinen sovitti lähes kaikki kappaleet Markku Aron vuonna 1975 ilmestyneelle albumille Katso luontoa ja huomaa. Tämä albumi sisälsi suomenkielisiä versioita varhaisista diskohiteistä, muun muassa Gloria Gaynorin ja Barry Whiten tuotannosta. Suomalaisilla säveltäjillä oli tapana aktivoitua, kun koitti aika lähettää ehdokkaita Syksyn sävel -kilpailuun. Usein Syksyn säveltä varten sävelletyissä kappaleissa saatettiin melko avoimestikin jäljitellä kansainvälisiä hittikappaleita. Vuonna 1976 Antti Hyvärinen sävelsi Syksyn säveltä silmällä pitäen tämän laulun. Sävellyksessä ja sovituksessa on kuultavissa selvästi vaikutteita niistä samoista diskohiteistä, joita Hyvärinen oli sovittanut Markku Arolle aikaisemmin. Levytys ei liene puhdasoppista diskoa, mutta osoitus siitä, kuinka diskovaikutteet alkoivat pikkuhiljaa kuulua myös kotimaisin voimin sävelletyissä levytyksissä. Yön hyväilyyn maa vaipuu ei päässyt Syksyn sävelen loppukilpailuun. Kenties laulun hieman epätyypillinen rakenne hämmensi esiraatia: menevänoloista a-osaa seuraakin tunnelmoiva b-osa. Toisaalta, loppukilpailussa kuultiin huomattavasti heikompiakin yrityksiä...
Vicky Rosti – Dream maker
Säv ja san. Kari Kuuva, sov. Jaakko Salo ℗ 1977 Finndisc
Teinisensaatio Vicky Rosti osallistui vuoden 1977 Syksyn säveleen Kari Kuuvan sävellyksellä Dream maker, jota säveltäjämestari itse pitää yhtenä kaikkein onnistuneimpana sävellyksenään. Kuuvan tavoitteena oli kynäillä Burt Barcharach -tyylinen kappale, ja lopputuloksena olikin hyvin kansainväliseltä – suorastaan epäsuomalaiselta – kalskahtava levytys. Liekö epäsuomalaisuus syynä siihen, ettei laulu kuitenkaan menestynyt mairittelevasti kilpailun raatiäänestyksessä. Vaikka tämäkään laulu ei edusta tyylipuhdasta diskoa, niin sen hyvin moderni sovitus säksätyskomppeineen on oivaltava osoitus siitä, että uusi aikakausi oli väistämättä alkamassa. Moderni sovitus on hieno taidonnäyte jo 1950-luvulta lähtien alalla toimineelta Jaakko Salolta, joka pysyi aina trendien aallonharjalla.
Eini – Vielä jossain kohdataan
Säv ja sov. Kalervo Halonen, san. Juha Vainio ℗ 1978 Finnlevy
Eini nousi alkuvuodesta 1978 suuren yleisön tietoisuuteen Baccara-käännöksellä Yes sir, alkaa polttaa. Samana vuonna julkaistiin hänen esikoisalbuminsa, jossa laulujen sovituksesta vastasi Kassu Halonen. Koska Eini nousi suosioon diskohitillä, oli luonnollista, että hänestä kuorittiin diskotähti, jonka levytykset koottiin aikansa kuumimmasta trendimusiikista. Einin debyyttialbumi sisältää enimmäkseen käännöskappaleita, mutta Kassu Halonen sävelsi albumia varten myös muutamia sävellyksiä. Kotimaisista sävellyksistä tunnetuin on Vielä jossain kohdataan, joka istui hyvin artistin edustamaan diskotyyliin. Ensimmäisiä osoituksia levytyksestä, jossa suomalaisen pop-iskelmäsävellyksen konventiot kohtaavat diskoilmeen.
Taiska – Sataa vain
Säv ja sov. Jori Sivonen, san. Pertti Reponen ℗ 1978 Finnlevy
Alun perin progebändissä soittanut Jori Sivonen nousi 1970-luvun jälkipuoliskolla yhdeksi suomalaisen levytystuotannon työllistetyimmäksi säveltäjäksi ja sovittajaksi. Miltei kaikki suuret levy-yhtiöt Suomessa luottivat Sivosen taitoihin, ja hän vastasi vuosittain sadoista levytyksistä. Sivosen ura iskelmänikkarina lähti nousuun juuri diskokuumeen jyllätessä kuumimmillaan, joten ei liene mikään ihme, että hänenkin ensimmäisissä kaupallisissa sävellyksissä on kuultavissa diskovaikutteita. Eräänä esimerkkinä tämä Taiskan toisella albumilla Taiska (1978) julkaistu kappale. Sovituksessa käytetään diskoviuluja ja taustakuoroja aivan täsmälleen samalla tavalla kuin aikansa kansainvälisissä diskohiteissä.
Laulukvartetin Silhuetit muodostivat rautaiset ammattilaiset Arto Alaspää, Irina Milan, Martti Metsäketo ja Marianne Nyman, jonka myöhemmin korvasi Paula Erko. Silhuetit nousi syksyllä 1977 suosioon levyttämällä italialaisen El Pasadorin pöpihauskan hitin Amada mia, amore mio suomeksi nimellä Jos mulle sydämesi annat. Alkuperäinen levytys oli marraskuussa 1977 noussut jopa Suomen listaykköseksi! Alkuvuodesta 1978 julkaistiin Silhuettien ensimmäinen LP-julkaisu. Kokopitkän albumin täytteeksi Arto Alaspää sävelsi miltei viisi ja puoli minuuttia pitkän sävellyksen Diskoilta. Alaspää käytti tuohon aikaan salanimeä Kai Kaapo. Kai Kaapon nimellä syntyi tämän Diskoillan lisäksi muun muassa Taiskan hitit Haltin häät ja Boogie mies. Silhuettien Diskoillassa Alaspään säveltämät kaihoisat melodiankulut kohtaavat Kassu Halosen luoman ajanmukaisen diskosoundin. Mielenkiintoinen näyte kuinka diskosoundeja hyödynnettiin kotimaisessa popiskelmäteollisuudessa vuonna 1978. "Diskoilta on, anna vartalon näyttää tunteet sun."
Danny – Kuin lintu rakkaalleen
Säv ja sov. Veikko Samuli, san. Juha Vainio ℗ 1978 Scandia
1970-luvun jälkipuoliskolla iskelmäsäveltäjien kiistattomaan eturiviin nousi Veikko Samuli. Suomalaisissa muusikkopiireissä tunnettiin aikoinaan käsite "samulointi". Veikko Samuli kuunteli tarkalla korvalla kansainvälisiä hittejä ja "samuloi" niitä säveltämällä mahdollisimman samantyylisiä kappaleita. Yksi ensimmäisiä "samulointeja" syntyi vuonna 1977. Samuli ihastui Smokie-yhtyeen hittiin I'll meet you at midnight ja päätti säveltää samankaltaisen laulun. Loppu onkin suomalaista iskelmähistoriaa: syntyi Tahdon olla sulle hellä, josta tuli koko vuosikymmenen kaupallisesti menestynein kotimainen sävellys. Dannyn & Armin noustessa ilmiömäiseen suosioon Samulille tuli tarve säveltää lisää vastaavantyylisiä kappaleita, joiden tavaramerkkinä oli Tahdon olla sulle hellästä tuttu "naukuvasoundinen" kitarointi.
Dannyn & Armin ensimmäinen yhteisalbumi vuodelta 1978 koottiin ainoastaan Veikko Samulin sävellyksistä. Pekka Laineen käsikirjoittamassa, ohjaamassa ja tuottamassa Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjassa (2013) on luonnehdittu osuvasti, kuinka Tahdon olla sulle hellä -levytyksen myötä "popin ja iskelmän rajamailla tasapainoillut Danny astui lopullisesti suomi-iskelmän sydämeen". Dannyn sooloesitys Kuin lintu rakkaalleen on oivaltava esimerkki siitä, kuinka suomalaisen kaihoiskelmän melodiankulut puetaan ajanmukaiseen Smokie-vaikutteiseen sovitusasuun diskoviuluineen. Laulun tarttuva ja melodinen kertosäkeistö on ehtaa Samulia.
Päivi – Pakoon
Säv ja sov. Esa Nieminen, san. Juha Vainio ℗ 1979 Finnlevy
Esa Nieminen ehti aloittaa pitkän ja maineikkaan uransa iskelmäsäveltäjänä ja levytuottajana ennen kuin vuosikymmen vaihtui 1980-luvuksi. Ensimmäinen hänen tuottamansa albumi on Päivi Kautto-NiemenSun luokses jään, joka julkaistiin 1978. Päivi oli 1970-luvun viimeisinä vuosina Suomen merkittävimpiä diskotähtiä. Hän julkaisi tuolloin kolme diskontäyteistä albumikokonaisuutta, joiden perusteella häntä voisi luonnehtia diskoiskelmän tyylipuhtaimmaksi edustajaksi. Päivin levytykset olivat suurimmalta osin käännösversioita keskieurooppalaisista ja angloamerikkalaisista diskohiteistä. Kotimaista tuotantoa edustaa Niemisen säveltämä diskovaikutteinen Pakoon, jolla Päivi kilpaili vuoden 1979 Syksyn sävelessä sijoittuen kunniakkaasti neljänneksi. Pakoon edustaa jo aikaisempiin tärppeihin verrattuna modernimpaa iskelmäasua.
Katri Helena – Kevät
Säv. Matti Siitonen, san. Vexi Salmi, sov. Paul Fagerlund ℗ 1979 Scandia
Katri Helena valittiin helmikuussa 1979 Suomen euroviisuedustajaksi Fredin sävelmällä ja Vexi Salmen sanoituksella Katson sineen taivaan. Euroviisukappaleen singlen B-puolella julkaistiin toinen Fredin ja Vexi Salmen kynäilemä laulu Kevät. Paul Fagerlundin laatima sovitus on jälleen oivaltava osoitus siitä, kuinka iskelmälevytykset saivat vaikutteita diskomusiikista. Diskoviulut kuullaan ensimmäistä kertaa 35. sekunnin kohdalla ja sen jälkeen ne nousevatkin dominoivaksi osaksi säestystä. Fredillä taisi muuten olla 70-luvun lopussa mieltymys espanjalaistyylisiin flamencokitaroihin, sillä niitä kuultiin monissa muissakin hänen tuon aikakauden sävellyksissään (esim. Tuuli vapautta soi, Syntinen yö, Manana, Buenas noches...).
Piritta – Ota
Säv. Matti Siitonen, san. Vexi Salmi, sov. Paul Fagerlund ℗ 1979 Levytuottajat
Jos edellämainittu Fredin sävellys Kevät on iskelmä, joka sovitettiin ajankohtaisen diskotrendin mukaisesti, samana vuonna hän sävelsi kappaleen, joka sykki todellista kansainvälistä diskohenkeä. Piritta Perälän tulkitsema sensuelli diskoilu Ota tarjoiltiin ennenkuulumattoman modernissa muodossa. Paul Fagerlundin sovitus tukeutui syntetisaattoreihin, jotka alkoivat näinä vuosina rantautua osaksi kotimaisen populaarimusiikin teollisuutta. Piritta Perälä aloitti levyttämisen vuonna 1973 Jukka Kuoppamäen Satsanga-levy-yhtiölle. Hän levytti 70-luvulla neljä albumia, joista viimeisin kantoi osuvasti nimeä Discohumppaa. Tämä Vexi Salmen Levytuottajat-levy-yhtiölle levytetty Ota on yksi hänen viimeisistä levytyksistään. 1980-luvun alussa hän vetäytyi musiikkibisneksestä kokonaan pois.
Matti ja Teppo – Hetki rakkauden
Säv. Matti Ruohonen, san. Vexi Salmi, sov. Antti Hyvärinen ℗ 1979 M & T Tuotanto
Matti ja Teppo ikuistivat ensimmäisen levytyksensä vuonna 1969, ja varsinaiseksi läpimurroksi osoittautui seuraavan vuoden suurhitti Kissankultaa. Ruohosen veljesten kansanomainen linja vakiintui kuitenkin oikeastaan vasta vuosikymmenen vaihduttua 1980-luvuksi. Pitkin 70-lukua Matti ja Teppo levyttivät kaikenlaista musiikkia, josta huokuivat aikansa tendenssit. Vuosikymmenen alkupuolella heidän levytyksensä mukailivat milloin purkkapoppia, milloin kesyä glamrockia tai Tom Jones -tyylistä mahti-iskelmää. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla diskosoundeja diskoviuluineen ja kahdeksasosatahtisine komppeineen kaiverrettiin myös Matin ja Tepon vinyyleille. Diskohenkisiä sovituksia kuullaan muun muassa veljesten vuonna 1977 julkaistulla albumilla Sait mitä hait. Tämä vuonna 1979 äänitetty Matin oma sävellys Hetki rakkauden on niin ikään oivaltava esimerkki tavasta, jossa sovittaja (tässä tapauksessa jälleen Antti Hyvärinen, josta tuli sittemmin veljesten hovisovittaja) on pukenut suomalaisen iskelmän trendikkääseen diskoasuun. Hetki rakkauden ilmestyi ensimmäisen kerran Matin ja Tepon 10-vuotisjuhlakokoelman Täyskymppi 1969–1979 uutena kappaleena.
Diskoilu jäi Matin ja Tepon uralla lyhyeen. Vuosikymmenen vaihteessa muotia olivat myös mollivetoiset melankoliset nyyhkyiskelmät viikonloppuisistä ja elämän valttikorteista. Samasta lähteestä taisi ammentaa Et voi tulla rajan taa (1980), joka merkitsi Ruohosen veljesten lopullista naksahdusta Suomen kansan iskelmäsuosikeiksi. 1980-luvun ensimmäisinä vuosina Matin ja Tepon lopullinen kansaan vetoava tyyli löytyi, levyt myivät toistasataatuhatta ja Matti Ruohosen kynästä syntyi ikivihreää ikivihreän perään. Mutta matkalla huipulle turkulaisveljekset ehtivät poiketa hetkellisesti myös diskoiskelmän parissa.
Paula Koivuniemi – Kulkea sain sateenkaareni päähän
Säv ja sov. Jori Sivonen, san. Pertti Reponen ℗ 1979 PSO
Jori Sivonen oli kotimaisessa iskelmäkentässä syntetisaattoreiden ja konesoundien varsinainen pioneeri. Vuonna 1978 Paula Koivuniemi kilpaili Syksyn sävelessä Sivosen sävellyksellä Sua vasten aina painautuisin. Tuloksena oli kolmas sija ja ikivihreä hitti. Seuraavana vuonna sama tiimi pyrki kilpailuun laululla Kulkea sain sateenkaareni päähän, jota esiraati ei kuitenkaan kelpuuttanut loppukilpailuun asti, vaikka finaalissa kuultiin lukuisia huomattavasti heikompia viritelmiä. Sivosen luomassa syntetisaattorivetoinen sovitus edusti uudenlaista äänimaailmaa kotimaisessa iskelmäteollisuudessa.
Neljä viikkoa UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50.
euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen
kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen
euroviisukarsintojen historiaa.
Ilmaisen tässä
kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni
jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen
tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä
laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai
tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on
haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok".
Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa
ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa
menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei
ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin
menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että
karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi
vaihtoehto.
Huom! Suomen euroviisukarsinnat vuodesta 1973 lähtien on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta.
1971
Suomen edustaja: Markku Aro & Koivistolaiset – Tie uuteen päivään Sijoitus Dublinissa: 8. / 18, 84 pistettä (keskiarvo: 2,47 / 5) Karsintatuloksen ratkaisutapa: raati (5/6 taviksia, 1/6 asiantuntijoita)
Yleisradio palasi boikottivuoden jälkeen euroviisuosallistujien joukkoon, mutta kansan kiinnostus viisuja kohtaan oli melko laimeaa. Kovinkaan moni suomalainen ei edes muista, että Markku Aro on edustanut Suomea Euroviisuissa, eikä kilpailukappaletta Tie uuteen päivään tunneta nykyään juuri lainkaan, vaikka se on saavuttanut yhden Suomen parhaimmista sijoituksista.
Miksi juuri Tie uuteen päivään menestyi niin hyvin? Syyksi voisi mainita laulun säveltäjän: Rauno Lehtinen. Ulkomailla nuoruutensa viettänyttä Rauno Lehtistä on luonnehdittu säveltäjäksi, jonka sävellyksissä noudatettiin erityisen paljon mannermaisia ja eurooppalaisia – suorastaan epäsuomalaisia – sävel- ja sointukuvioita, eikä niissä kuulunut suomalaisille tyypillistä mollimentaliteettia. Tie uuteen päivään saattoi siis kuulostaa eurooppalaisen korvaan tutulta ja miellyttävältä. Lisäksi on mainittava, että Suomella oli äärimmäisen edustavannäköinen esiintyjäjoukko. Nuoresta Markku Arosta ja viehkeistä Koivistolaisista riitti silmäniloa itse kullekin.
Suomen karsinnasta ei ole syytä noteerata kuin sen kärkikaksikko. Ainoa varteenotettava haastaja Markku Arolle ja Koivistolaisille oli Jukka Kuoppamäen dramaattinen ja mahtipontinen Uinu poikani vain. Uinu poikani vain on sävellyksenä taiteellisempi ja moniulotteisempi, eli siten todennäköisesti ansioituneempi kuin Tie uuteen päivään. Uinu poikani vain herättänee kuulijassa huomattavasti enemmän tunteita kuin Markku Aron ja Koivistolaisten laskelmoitu euroiskelmä. Pelkään kuitenkin pahoin, että Uinu poikani vain -laululle olisi käynyt viisuissa vähän samalla tavalla kuin kyseisen vuoden Jugoslavian edustajalle. Sekin on komea ja paatoksellinen sävellys, mutta sijoittui heikosti, koska se taisi olla liian paljon keskiverron länsieurooppalaisen musiikkimaun mukavuusalueen ulkopuolella. OIKEA LAULU VOITTI, mutta toki Kuoppamäkikin olisi ollut tyylikäs valinta.
PS. Vuonna 1971 Euroviisuissa alkoi esikatseluiden aika. Alkuvuosina esikatseluvideot olivat melkoisia matkailumainoksia, ja myös Suomi luotti ensimmäisessä videossaan talviseen eksotiikkaan.
1972
Suomen edustaja: Päivi Paunu ja Kim Floor – Muistathan Sijoitus Edinburghissa: 12. / 18, 78 pistettä (keskiarvo: 2,29 / 5) Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys
Karsintojen ennakkosuosikkina pidettiin jälleen Katri Helenaa, joka kilpaili ranskalaistyylisellä chansonilla Sua rakastan (säv. Valto Laitinen). Suomen kansa jätti kuitenkin Katri Helenan toistamiseen toiseksi ja äänesti voittajaksi Päivi Paunun ja Kim Floorin slaavilaista temperamenttia tihkuvan "humppa-chansonin" Muistathan (säv. Juha Flink & Nacke Johansson). Voiton selvittyä duon molemmat osapuolet haukkuivat lehdistössä suomalaisten musiikkimaun pystyyn ja varoittivat, ettei humpalla menestytä kansainvälisillä areenoilla.
Vuoden 1972 Suomen karsinnan kattauksessa oli Suomen karsinnoille hyvin tyypillinen helmasynti: kaikki laulut olivat ihan kivoja seiskan ja kasin kappaleita, mutta kun Euroviisuja varten pitäisi olla edes se yksi kympin suoritus. Viktor Klimenkon Romantique (säv. Rauno Lehtinen) oli ihan pätevä, mutta vanhanaikainen ja persoonaton estradi-iskelmä. Kirkan Kaikkea on (säv. Erik Lindström) oli yritys tuoda nuorekkaampaa pop-musiikkia Euroviisuihin, mutta lopputulos jäi kauas tuon ajan karismaattisimmista pop-hiteistä (joista saatiin melko pätevä näyte tuon vuoden Britannian viisussa). Monet ovat sitä mieltä, että Katri Helenan Sua rakastan olisi pitänyt lähettää viisuihin, koska se kuulosti "kansainvälisimmältä". Mutta kun sekään ei vaikuta ensikuulemalta varsinaisesti viisumenestyjältä. Sua rakastan -laulusta tulee itse asiassa jossain määrin mieleen kyseisen vuoden Sveitsin edustussävelmäC'est la chanson de mon amour, joka sijoittui kahdeksanneksi. Tuohon aikaan kahdeksas sija oli lumoavalle ranskankieliselle balladille jopa yllättävän heikko, joten on vaikea kuvitella, että eurooppalaisten korvaan kummallisella kielellä esitetty balladi olisi pärjännyt edes niinkään hyvin, vaikka se olisi kuinka "ranskalaishenkinen".
Muistathan-laulun ongelma ei mielestäni ole sen liika "slaavilaisuus", vaan pikemminkin liian laahaavat säkeistöt, jotka pysäyttävät hyvän menon ja tekevät kokonaisuudesta hieman hajanaisen. Päivi Paunu ja Kim Floor saivat aikaiseksi karismaattisen esityksen, josta saivat kehuja, ja sijoitus oli varmaankin niin hyvä kuin tuollaiselle laululle saattoi olla. OIKEA LAULU VOITTI. Ehkä Katri Helena olisi sijoittunut pari sijaa paremmin, ehkä ei.
Myös Porvoossa kuvattu esikatseluvideo on jäänyt suomalaisten mieliin.
Ylipäätään on todettava, että näinä vuosina Syksyn sävel -kilpailu osoittautui huomattavasti euroviisukarsintoja kovatasoisimmaksi, ja kyseisen kilpailun sadosta olisi löytynyt useampiakin potentiaalisia viisuedustajia. Esimerkiksi edellisen syksyn kilpailun kärkikaksikosta – Irwin Goodmanin Poing poing poing tai Markku Aron Vain eteenpäin (säv. Toivo Kärki) – kumpi tahansa olisi ollut varteenotettavampi viisuedustaja kuin yksikään näihin viisukarsintoihin osallistuneista sävellyksistä. Entä olisiko saman vuoden Syksyn sävel -voittaja Sammy Babitzinin Daa-da daa-da (säv. Kari Kuuva) ollut kovaa valuuttaa viisulavalla? Irwin Goodman levytti 1970-luvun alussa lukuisia tarttuvia sävellyksiä. Mahdollisesti hänen hampparimainen renttuolemuksensa olisi herättänyt eurooppalaisissa kummastusta, mutta Irwin olisi voinut kernaasti säveltää Suomelle euroviisun. Joku nuori komea pop-tähti (esim. Markku Aro) esittämässä viisuissa Poing poing poing – siinä olisi voinut olla ainesta melkoiseksi eurohitiksi!
1973
Suomen edustaja: Marion Rung – Tom tom tom Sijoitus Luxemburgissa: 6. / 17, 93 pistettä (keskiarvo: 2,91 / 5) Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati
Rauno Lehtinen sävelsi jälleen iloisen, tarttuvan ja mahtipontisen viisun, joka kuulosti enemmän eurooppalaiselta kuin suomalaiselta, ja Marion Rung esitti sen rautaisella ammattitaidolla. Tuloksena oli siihen mennessä Suomen paras (absoluuttinen) sijoitus, jonka päihittämiseen meni 33 vuotta. Marion sai viisujen myötä näyttävän comebackin ja hänestä tulikin vuosikymmenen suurimpia suomalaisia tähtiesiintyjiä. Suomalaisten kiinnostus Euroviisuja kohtaan kasvoi, ja kilpailussa kuullut laulut nousivat meidän hittilistoillemme. Esimerkiksi kyseisen vuoden Britannian viisu Power to all our friends ylsi Suomessa peräti listaykköseksi, vaikka se jäikin itse kilpailussa vasta kolmanneksi.
Tietysti OIKEA LAULU VOITTI ilman mitään epäilystä, mutta haluaisin nostaa esille toisen varteenotettavan ehdokkaan. Karsinnan suurimpana ennakkosuosikkina pidettiin Syksyn sävelestä suureen suosioon ponnahtanutta Sammy Babitzinia. Daa-da daa-dan tavoin Sammyn viisutyrkky Riviera oli Kari Kuuvan sävellys. Rivierassa oli paljon onnistuneita elementtejä, sillä se kuulostaa paikoitellen iloiselta eurooppalaiselta tuon ajan pop-hitiltä. Yleisradio oli kuitenkin tietoinen hulivilipoika-Sammyn melko eloisista elämäntavoista. Koivistolaiset kutsuttiin Sammyn taustalle pitämään raikulipojan maineessa ollut solisti kurissa. Koivistolaiset ovat muistelleet, että raatia olisi ohjeistettu antamaan Rivieralle huonoja pisteitä, koska Sammya pidettiin liian epävarmana kansainväliseen edustustehtävään. Raati teki työtä käskettyä ja jätti Rivieran peräti kolmanneksi viimeiseksi. Riviera ei olisi kuitenkaan ollut yhtään pöllömpi viisuedustaja, mikäli se olisi osattu paketoida Luxemburgin lavalle oikein. Mikäli Sammy Babitzin olisi ollut viisulavalla karismaattisimillaan ja Koivistolaiset edustavimmillaan, Riviera olisi englanninkielisenä voinut olla hyvinkin pätevä aloitusnumero vuoden 1973 Euroviisuille. Pidän ihan mahdollisena, että siinä tapauksessa se olisi mahdollisesti voinut hätyytellä Marionin sijoitusta. Jos Marionia ja Tom tom tomia ei olisi ollut karsinnassa lainkaan, Rivieran surkeaa karsintasijoitusta voisi pitää melko suurena oikeusmurhana.
Ennen kuin siirrytään seuraaviin vuosiin, ajattelin jo tässä vaiheessa varoittaa disclaimerina, että vuosien 1974 ja 1975 osalta oma musiikkimakuni saattaa poiketa melko selvästi tyypillisten euroviisufanien mieltymyksistä.
1974
Suomen edustaja: Carita Holmström – Keep me warm Sijoitus Brightonissa: 13. / 17, 4 ääntä Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati
Suomen euroviisuedustajaksi valittiin nuori omaehtoinen musiikin ammattilainen Carita Holmström laululla Älä mene pois (säv. Eero Koivistoinen). Musiikin ammattilaisista koottu raati päätyi valitsemaan ammattitaitoisen sävellyksen ja esityksen, joka edusti kieltämättä sofistikoitunutta ja professionaalista otetta. Älä mene pois -laulun arvot olivat musiikillisia, sillä sävellyksellä ei ollut kaupallisia tarkoitusperiä valloittaa hittilistoja. Tuloksena Brightonin viisufinaalissa oli neljä ääntä, millä päihitettiin neljä laulua, jotka kaikki kolmen äänen saalillaan jakoivat viimeisen sijan.
Nyt on oltava hieman varovainen sanoissaan, sillä noin kaksi kolmasosaa suomalaisista viisufanaatikoista on sitä mieltä, että Carita Holmström ja Älä mene pois on ylivoimaisesti parasta, mitä Suomi on koskaan lähettänyt Euroviisuihin. Menestymisen kannalta ongelmaksi saattoi osoittautua esimerkiksi ajoitus. Vuonna 1974 kaupallinen pop-musiikki rantautui vahvasti Euroviisuihin. ABBAn Waterloon lisäksi esimerkiksi kolmanneksi sijoittui hollantilainen hittiduo Mouth & McNeal menestyslaulullaan I see a star. Vaikka Älä mene pois erottuikin Suomen karsinnassa edukseen, Brightonin viisulavalla ensimmäisenä esityksenä se ei tehnyt samanlaista vaikutusta. Caritan hillitty esiintyminen flyygelin ääressä tuntui vähän kuin lämmittelynumerolta ennen kun lavalle saapui seuraavaksi raikuvien aplodien saattelemana isäntämaan oma edustaja Olivia Newton-John pröystäilevämmällä esityksellä.
Vuoden 1974 euroviisukarsintojen finaalia on pidetty yhtenä kovatasoisimmista karsinnoistamme. Syksyn sävel -kilpailun vaikutus alkoi näkyä selvästi myös euroviisukarsinnoissa, sillä myös viisukarsinnat alkoivat täyttyä aikansa eturivin esiintyjistä. Jo alkukarsinnoissa karsiutui kovia nimiä: Marion, Kirka, Kisu ja Irwin Goodman, joka kilpaili laululla Se on minimaalista. Laulu ei kuitenkaan millään vetänyt vertoja Irwinin tuon ajan
suurimmille hiteille. Myös esitys oli ilmeisesti mennyt penkin alle:
Irwin oli ensin erehtynyt alkukarsinnan päivämäärästä ja lisäksi
orastava alkoholiongelma alkoi taas nostaa päätään.
Jos Suomi ei halunnut lähteä kaupalliseen pop-musiikkiin mukaan, niin finaalissa tarjolla olisi myös vielä taiteellisempia vaihtoehtoja. Anneli Sarin esittämä Jäähyväiset (säv. Kaj Chydenius) on yksi kauneimpia ja rakastetuimpia "vasemmistolaismusiikin" klassikoita. Ritva Oksasen teatraalinen Musta tango (säv. Jorma Panula) kuulosti suuren orkesterin esittämänä upean mahtipontiselta. Ulkomaalaiset olisivat saattaneet olla vähintäänkin hämillään, mutta ainakaan Oksanen ei olisi lavalla hukkunut kulisseihin. Ritva Oksanen totesi itsekin lehdistössä, että näihin totisiin kilpailuihin pitäisi saada enemmän huumoria. Kaupallisemman musiikin edustajista mainitsemisen arvoinen olisi Pepe Willbergin Sinä ja minä (säv. Markku Johansson), joka on onnistunut eurooppalaishenkinen pop-iskelmä. Se olisi varmaankin menestynyt vähintään siinä missä Älä mene poiskin, tosin ehkä laulun olisi saanut esittää sellainen artisti, jolla olisi ollut Pepeä enemmän ulospäin suuntautuvaa karismaa. Markku Aron Anna kaikkien kukkien kukkia (säv. Toivo Kärki) on noussut vuosien saatossa ikivihreäksi, mutta laulu olisi kieltämättä ollut samalla tavalla vanhanaikainen kuin esimerkiksi saman vuoden Saksan liittotasavallan viisu, joka jäi jaetulle viimeiselle sijalle. Markku Aro myös esitti laulun hieman ponnettomasti. Kenties menestymismielessä paras valinta olisi ollut Jukka Kuoppamäen hippi- ja new age -vaikutteinen menoiskelmä Aurinkomaa. Laulussa oli jo Suomen karsinnassa näyttävä esitys hyppykeppeineen. Suomi oli arvottu esiintymään Brightonissa ensimmäisenä, ja Aurinkomaan rakenne sopii mielestäni hyvin aloitusnumeroksi: aluksi lyhyt a-osa esitetään rauhallisena kunnes kertosäkeistössä pamahtaa meno päälle. Englanniksi esitettynä Aurinkomaa olisi voinut olla varteenotettava valinta 70-luvun poppisten joukkoon. Kuoppamäen sävelkynä oli tuolloin vielä terävä ja hänen laulunsa ja esityksensä olivat menestyneet hyvin Itä-Euroopan festivaaleilla. Olisi ollut mielenkiintoista testata, millaisen vastaanoton hän olisi saanut länsieurooppalaisessa musiikkikilpailussa. Onneksi Suomen edustajaksi valittiin kuitenkin Carita Holmström, eikä Dannyn lastenlaulua tai Babitzinin sisarusten Muskan ja Ykän renkutusta. Carita Holmströmin valinta oli toki täysin ookoo, mutta mielestäni näin mielenkiintoisen ja kovatasoisen karsinnan perusteella Euroviisuista olisi ollut otettavissa korkeampi sijoitus. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.
1975
Suomen edustaja: Pihasoittajat – Old man fiddle Sijoitus Tukholmassa: 7. / 19, 74 pistettä (HUOM! tästä vuodesta lähtien käytetään tuttua 12 pisteen järjestelmää.) Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit
Vuoden 1975 sangen kovatasoisessa karsinnassa kuultiin paljon epätyypillistä euroviisumusiikkia. Esimerkiksi Kirkan soulahtavassa Oh, New York rakkain (säv. Carita Holmström) on todella kansainvälinen groove. Vesa-Matti Loiri yhtyeineen esitti barokkikampauksissa komean Laulun (säv. Eero Koivistoinen), jota ei ollut suinkaan tehty hittilistoja silmällä pitäen. Melkoista epäkaupallista avantgardea oli Maaritin esittämä Mätämakee (säv. Paroni Paakkunainen). Poliittinen laululiikekin oli edustettuna Agit Propin On jotain mikä yhdistää (säv. Henrik Otto Donner) myötä. Epätyypillinen euroviisu oli myös karsinnan voittaja. Kansanmusiikkia esittänyt Pihasoittajat vei Viulu-ukollaan (säv. Kim Kuusi) voiton täpärästi ennakkosuosikki Dannyn nenän edestä.
Pihasoittajien valinta Suomen euroviisuedustajaksi ei herättänyt suomalaisissa varauksetonta ihailua. Kansanmusiikkityylisellä laululla ei uskottu olevan menestymismahdollisuuksia kilpailussa, jonka ABBA oli voittanut edellisenä vuonna. Joissakin yleisönosastokirjoituksissa esitettiin, että Suomen kannattaisi jättää Euroviisut epäonnistuneen karsintavoittajan takia kokonaan väliin.
Vaan kuinkas sitten kävikään? Tukholman Euroviisuissa Pihasoittajien englanninkielinen esitys Old man fiddle tarjosikin piristävän vaihtoehdon kaupallisten pop-hittien ja formaattiviisujen joukossa. Euroviisuja vastaan kohdistettiin tuohon aikaan huomattavan paljon massakulttuurikritiikkiä, ja näille arvostelijoille Pihasoittajien vilpitön ja laskelmoimaton esitys tarjosi raikkaan ja luonnollisen vaihtoehdon. Tuloksena oli yksi Suomen parhaista sijoituksista.
Hyvästä sijoituksesta huolimatta jään itse hieman haikailemaan Dannyn perään. Danny on suomalainen kevyen musiikin merkittävimpiä hahmoja, joka on omilla määrätietoisilla näkemyksillään kehittänyt populaarimusiikin kehitystä Suomessa esimerkiksi estraditaiteen suhteen. Danny olisi ilman muuta ansainnut päästä joskus edustamaan Suomea Euroviisuissa, ja vuonna 1975 hänellä oli siihen juuri oikeanlainen paketti. Sähäkkä Seikkailija (säv. Kari Kuuva) on mahtipontinen ja vauhdikas poppis, joka pitää otteessaan koko kolmeminuuttisen ajan. Jo Suomen karsinnan esityksessä nähtiin melko näyttävä show. Seikkailijassa on niin paljon hyviä elementtejä, että väkisinkin käy mielessä kuinka pitkälle sillä olisi voinut pötkiä englanniksi esitettynä Tukholman lavalla. Pidän mahdollisena, että Seikkailijalla olisi onnistuneella esityksellä voinut sijoittua vielä Pihasoittajiakin paremmin. Jos Danny olisi voittanut Suomen euroviisukarsinnat ja flopannut Tukholmassa, on vaikea uskoa, että suomalaiset olisivat siinä tapauksessa osanneet haikailla Pihasoittajien perään, sillä Viulu-ukon seitsemäs sija tuli niin suurena yllätyksenä kaikille. Pitäisikö kaiken tämän jälkeen uskaltaa jopa todeta, että väärä laulu voitti? Pihasoittajien menestys kuitenkin herättää sen kysymyksen, että kuinka paljon Suomen karsinnassa onkaan vuosien varrella kilpaillut vastaavanlaisia potentiaalisia yllätysmenestyjiä, jotka on tuomittu vääränlaisiksi Euroviisuja varten.
1976
Suomen edustaja: Fredi & Ystävät – Pump pump Sijoitus Haagissa: 11. / 18, 44 pistettä Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit
Vuonna 1976 Euroviisut herättivät entistä enemmän arvostelua lauluntekijöiden keskuudessa. Kilpailulaulujen kaupallisuus suututti muusikoita, joiden mielestä laulukilpailu ei mitannut millään tavalla sävellysten taiteellisia ansioita. Fredi ei kuitenkaan kuulunut näiden kriitikoiden joukkoon, vaan hän näki Euroviisuissa huomattavaa potentiaalia. Viisukarsinnan lähetyksessä esitysten välissä haastateltiin laulujen säveltäjiä, jotka kävivät vuoron perään ajan hengen mukaisesti haukkumassa Euroviisuja, paitsi Fredi, joka avoimesti rupesi maalailemaan euroviisuvoiton suomia positiivisia mahdollisuuksia. Fredi sävelsi karsintaan laulun Pump pump, joka tarjosi kansalle sitä mitä kansa haluaa: häikäilemätöntä glamouria, kimallusta ja seksiä. Pump pump voitti karsinnan ylivoimaisesti ja sen avoin läpinäkyvä kaupallisuus sai Kekkoslovakiassa monet näkemään punaista.
Jälleen kerran Suomi lukeutui Eurovision laulukilpailussa ennakkosuosikkien joukkoon. Pump pump istui hyvin vuoden 1976 kilpailukavalkadiin, jota on luonnehdittu jopa kaikkien aikojen kaupallisimmaksi. Kansainvälisessä kilpailussa esimerkiksi kaikki kuuden kärkeen sijoittuneet laulut noudattivat enemmän tai vähemmän ajalle ominaisten kaupallisten pop-hittien konventioita. Suomen ennakkosuosikin asema ei kuitenkaan realisoitunut toivotulla tavalla. Koko delegaatio oli äärimmäisen pettynyt 11. sijaan.
Olisiko Suomen karsinnassa ollut laulua, jolla olisi voinut sijoittua paremmin? Tuskinpa vain. Kirkan Neidonryöstö (säv. Jukka Siikavire) on kieltämättä erittäin vaikuttava ja ansioitunut sävellys, joka on jäänyt turhan vähälle huomiolle, mutta se olisi tuskin saanut oikeutta kilpailussa, jossa tuohon aikaan valttia olivat helpot ja tarttuvat sävellykset. Tyylikäs valinta olisi ollut myös karsinnassa toiseksi sijoittunut Anneli Sarin Mustalaiskaravaani (säv. Deszö Balogh), mutta pahoin pelkään, että sille olisi käynyt yhtä huonosti kuin kaikille muille tuon vuoden viisuille, jotka sisälsivät vähänkin etnisiä elementtejä: Kreikan, Portugalin ja Jugoslavian viisut jäivät ansioistaan huolimatta jäännöspisteille. Kaupallisuus oli niin pop vuonna 1976. Mustalaiskaravaani ja varsinkin Neidonryöstö olisivat saattaneet olla helmiä sioille euroviisukontekstissa.
Mielestäni alueraadit tekivät ehdottomasti viisaan valinnan äänestäessään Fredin ystävineen Euroviisuihin. Ehkä odotettua heikompi sijoitus johtui hieman kotikutoisesta esityksestä. Keski-Euroopan poppisten laskelmoidut esitykset oli valmistettu suuremmalla ammattitaidolla ja niissä kuultiin paremmin lausuttua englantia. OIKEA LAULU VOITTI.
1977
Suomen edustaja: Monica Aspelund – Lapponia Sijoitus Lontoossa: 10. / 18, 50 pistettä Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit
Hälventääkseen Euroviisujen kaupallista mainetta Yleisradio toivoi, että karsintaan lähetetyissä lauluissa olisi mahdollisimman paljon "kansallisia elementtejä". Niinpä Suomen karsinnassa kuultiin lauluja Lapista, yöttömästä yöstä ja suomalaisesta väkivaltakulttuurista (Liehuva liekinvarsi, säv. Jukka Siikavire). Alueraadit äänestivät ylivoimaiseen voittoon Monica Aspelundin Lapponian (säv. Aarno Raninen), joka on kokonaisuutena suorastaan nerokas. Yhtäältä sävellys on ehtaa laskelmoitua EEC-humppaa, toisaalta siinä myydään mielikuvaa Lapin eksotiikasta. Lapponia on Suomen rakastetuimpia Euroviisuja. Toiseksi sijoittuneen Hortto Kaalon slaavilaistyylinen Kauan sitten (säv. Reino Markkula) on sekin mukaansatempaava, mutta ei suinkaan Lapponian veroinen. Karsinnoista elämään on jäänyt myös Mikko Alatalon Rokkilaulaja (säv. Mikko Alatalo & Harri Rinne), jota ei kuitenkaan olisi kannattanut lähettää sovinnaisiin Euroviisuihin. Mikko Alatalon taustayhtyeessä soittanut kitaristi Veltto Virtanen uhkasi suorassa lähetyksessä riisua housunsa. Siinä olisi ollut ainekset valtakunnalliseen kohuun, sillä vuoden 1977 euroviisukarsintoja seurasi yli 3 miljoonaa suomalaista ja se oli vuoden katsotuin ohjelma. OIKEA LAULU VOITTI.
1978
Suomen edustaja: Seija Simola – Anna rakkaudelle tilaisuus Sijoitus Pariisissa: 18. / 20, 2 pistettä Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit
Paha paikka. Karsinnassa kuultiin yhteensä seitsemän laulua, joiden joukossa on neljä upean naisartistin esittämää tasavahvaa sävellystä: Lea Lavenin Aamulla rakkaani näin (säv. Raul Reiman), Anneli Saariston Sinun kanssasi, sinua ilman (säv. Eero Tiikasalo), Katri Helenan Ystävä (säv. Timo Kalaoja) sekä Seija Simolan Anna rakkaudelle tilaisuus (säv. Reijo Karvonen). On vaikeaa määritellä, mikä näistä neljästä olisi ollut paras valinta, etenkin kun Anna rakkaudelle tilaisuus -laulua kohdeltiin Euroviisuissa törkeästi. Kolmanneksi viimeinen sijoitus oli täysin kohtuuton koskettavalle balladille, joka oli kuin räätälöity Euroviisuihin mahtipontisine orkesterisovituksineen. Ennakkoveikkauksissa Suomi oli parhaimmillaan noteerattu jopa kahdeksannelle sijalle, joten näin surkea lopputulos ällistytti monet. Ehkäpä Lea Lavenin dramaattinen Aamulla rakkaani näin – joka nousi karsintojen jälkeen suurimmaksi hitiksi – olisi voinut olla hieman parempi valinta, mutta on vaikea kuvitella senkään menestyneen kovinkaan korkealle, jos kerran Seija Simolankin kohtalona oli saavuttaa vain kaksi pistettä. Tiedän, että euroviisufanit haluaisivat nostaa esille myös Mirumaru-trion hömppäpopin ABC (säv. Antti Hyvärinen), mutta se olisi tuskin pärjännyt paremmin kuin kyseisen vuoden Portugalin vastaavanlainen renkutus. Tosin tuo Portugalinkin viisu onnistui saamaan peräti viisi pistettä, eli kolme enemmän kuin meidän Seijamme. Häpeällistä! IHAN OK VALINTA. Minkäs sille mahtaa, jos eurooppalaiset eivät ymmärtäneet hyvän päälle...
1979
Suomen edustaja: Katri Helena – Katson sineen taivaan Sijoitus Jerusalemissa: 14. / 19, 38 pistettä. Karsintatuloksen ratkaisutapa: raati (2/3 taviksia, 1/3 asiantuntijoita)
Vihdoin ja viimein Katri Helena pääsi edustamaan Suomea. Katson sineen taivaan (säv. Matti Siitonen), jos mikä, on "iso" laulu. Mahtipontinen iskelmä, joka yhtäältä muistuttaa aikansa ranskankielisiä euroviisuja, mutta on toisaalta kuitenkin hyvinkin sinivalkoinen, minkä vuoksi laulua on luonnehdittu jopa kansallisaarteeksi. Menestys Euroviisuissa jäi käsittämättömän alhaiseksi jälleen kerran. Suomi edusti Euroviisuissa marginaalia, jonka olisi vain pitänyt yrittää muita kovemmin pärjätäkseen. Jos Katson sineen taivaan olisi esitetty ranskaksi (siis kokonaan ranskaksi, ei pelkästään "muaaa" ja "suaaa" -osuudet), niin sijoitus olisi ollut varmaankin viiden parhaan joukossa. Ja vaikka Katri Helena esiintyikin Jerusalemin lavalla ammattitaitoisesti, hän oli kenties lavalla vähän liikaa vartijana. Eteläisemmän Euroopan naistähdet esittivät laulunsa itsevarmemmin ja pöyhkeilevästi diivaillen. Tuskin koskaan lakkaan ihmettelemästä sitä, miten esimerkiksi Sveitsin raivostuttavan typerä mukahuumori sijoittui meidän Katrimme edelle.
Olisiko karsinnassa ollut laulua, joka olisi voinut menestyä paremmin. Tokkopa vain. Toiseksi potentiaalisin ehdokas olisi varmaan ollut Markku Aron Sano Susanne (säv. Esa Nieminen), joka muistutti jossain määrin kansainvälisiä 70-luvun midtempo-pophittien kaavaa, mutta olisi todennäköisesti jäänyt Euroviisuissa karismaattisempien varjoon. Babitzinien sisarusten Aikuiset anteeksi antaa (säv. Eero Lupari) on hupaisa, mutta sillä ei olisi ollut mitään jakoa Dschingis Khanin ja Black Lacen joukossa. Pepe Willbergin Päivä tuskin päättyis kauniimmin (säv. Markku Johansson & Pepe Willberg) on levyversiona sangen onnistunut tunnelmallinen iskelmä, mutta tuskinpa silläkään olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia viisuissa. OIKEA LAULU VOITTI.
Vuosikymmenen synteesi
1970-luku on ollut toistaiseksi Suomen menestyksekkäin vuosikymmen Euroviisuissa: Suomi ei jäänyt viimeiseksi kertaakaan ja kärkikymmenikköön sijoituttiin peräti neljä kertaa. Suomen euroviisuvalinnat olivat pääsääntöisesti viisaita. Niinäkin vuosina kun sijoitus jäi kärkikymmenikön huonommalle puolelle, ei karsinnassa mitä todennäköisimmin olisi ollut potentiaalisempaa vaihtoehtoa, paitsi ehkä vuonna 1974. Suomen menestystä saattoi auttaa merkittävästi, että vuosina 1973–1976 Euroviisuissa ei ollut kielisääntöä, minkä vuoksi Suomen viisut esitettiin englanniksi. 1970-luvun lopulla alkoi vaikuttaa siltä, että Suomi sijoittuu aina hieman huonommin kuin muualta Euroopasta tulleet vastaavanlaiset laulut. Lapponia, Anna rakkaudelle tilaisuus ja Katson sineen taivaan jäivät tulostaululla monen heikomman sävellyksen taakse. Suomen lisäksi esimerkiksi Portugali, Turkki ja Jugoslavia kuuluivat euroviisuperheen "marginaaliin", joiden parhaatkaan viisut eivät hätyytelleet kärkisijoituksia.
Vaikka Euroviisuja arvosteltiin etenkin 70-luvun puolivälissä melkoisen paljon, kansan kiinnostus kilpailua kohtaan oli suurta, etenkin taas vuodesta 1973 lähtien. Sekä Suomen karsinnoilla että kansainvälisillä loppukilpailuilla oli miljoonia katsojia, ja ne olivat vuosittain television katsotuimpien ohjelmien joukossa. 1970-luvun puolivälissä Eurovision laulukilpailut alkoivat tuottaa lukuisia hittejä Suomen listoille. Esimerkiksi vuoden 1975 Eurovision laulukilpailun kärkikolmikon laulut sijoittuivat huhtikuussa 1975 Mitä Suomi soittaa -listalla viiden parhaan joukkoon.
Vuosikymmenen kuriositeetti
1. Yksi Suomen euroviisukarsintojen uskomattomampia ehdokkaita on vuonna 1973 kilpaillut laulu Super-extra-wonder-shop. Esa Pethmanin säveltämän laulun esitti hänen 13-vuotias tyttärensä Nina, ilmeisesti pihakavereidensa kanssa. Laulu on noussut suomalaisten euroviisufanaatikkojen keskuudessa melkoiseen kulttiklassikon asemaan.
2. Vuonna 1975 euroviisukarsinnoissa kilpaili Agit Prop, joka oli varmasti tunnetuin vasemmistolaisen poliittisen laululiikkeen edustaja. Kvartetti oli niittänyt vuoteen 1975 mennessä mainetta jo lukuisilla Itä-Euroopan sosialististen valtioiden laulufestivaaleilla. Euroviisukarsinnoissa Agit Prop pysyi tyylilleen uskollisena. He esittivät Otto Donnerin sävellyksen On jotain mikä yhdistää. Pentti Saaritsan sanoituksessa laulettiin avoimesti muun muassa lokakuun vallankumouksesta ja vapusta. Kansan syvät rivit hätkähtivät. Tällaisen tekstin sisältänyt laulu ei saisi missään nimessä toimia Suomen edustajana länsieurooppalaisessa musiikkikilpailussa. Vuonna 1975 euroviisukarsintojen finaalia edelsi neljä alkukarsintaa. Jokaisessa alkukarsinnassa kilpaili neljä laulua, joista kaksi pääsi jatkoon. On jotain mikä yhdistää sijoittui viimeisessä alkukarsinnassa kolmanneksi ja putosi sääntöjen mukaan jatkosta. Kuitenkin ennen finaalia Yleisradio ilmoitti, että se tulee nostamaan loppukilpailuun mukaan yhdeksännen laulun parhaaksi katsotusta pudonneesta ehdokkaasta. Valinta osui Agit Propiin ja jälleen Suomen kansan syvät rivit olivat helisemässä: miksi Yleisradio halusi väen vängällä kaikkein punaisimman laulun mukaan loppukarsintaan. Mikko Alatalo kuulusteli Iltatähdessä viisutuottaja Erkki Pohjanheimoa asiasta. Pätkä on katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa. Alueraadit sijoittivat kuitenkin Agit Propin vasta seitsemänneksi. On jotain mikä yhdistää on mainio ajankuva ylipolitisoituneesta vuosikymmenestä, jolloin poliittinen paatos löysi tiensä jopa euroviisukarsintoihin.
Viisi viikkoa UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.
Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.
1961
Suomen edustaja: Laila Kinnunen – Valoa ikkunassa Sijoitus Cannesissa: 10. / 16, 6 ääntä Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati
Aloitetaan positiivista puolista. On täysin oikeus ja kohtuus, että juuri Laila Kinnunen sai kunnian toimia Suomen ensimmäisenä euroviisuedustajana. Hän oli vuonna 1961 Suomen ylivoimaisesti suosituin kevyen musiikin esittäjä. Todellinen tähti, joka esimerkiksi sai televisiossa enemmän lähetysaikaa kuin kukaan muu suomalainen artisti. Laila Kinnunen sopi loistavasti Suomen ensimmäiseksi edustajaksi kansainväliseen laulukilpailuun etenkin sen vuoksi, että hänen imagonsa oli poikkeuksellisen kansainvälinen. Jo ennen läpimurtoaan hän ei halunnut esittää tanssilavoilla perinteistä tanssimusiikkia, vaan jatsahtavaa ohjelmistoa ja svengikkäitä bossa nova -numeroita. Laila Kinnusen kansainvälisyys ilmeni myös hänen kielitaidossaan: hänhän kävi levyttämässä muun muassa venäjäksi, unkariksi ja afrikaansiksi!
Mutta sitten se toinen kysymys: oliko hieman melankolinen ja kaihoisa Valoa ikkunassa (säv. Eino Hurme) paras mahdollinen edustuskappale? Laila Kinnunenhan on itsekin myöntänyt, ettei sävellys ollut hänen mielimusiikkiaan, vaikka se lisäsikin huomattavasti hänen suosiotaan vanhemman väestön keskuudessa – minkä seurauksena Laila joutui tekemään levytysuransa loppuun asti kompromisseja lauluvalinnoissa, jotta myös "Valoa ikkunassa -yleisö" tulisi huomioitua.
Suomen ensimmäisen viisukarsinnan taso oli äärimmäisen tasapaksu: neljästä ehdokassävelmästä oikein yksikään ei nouse esille, joten siitä joukosta ei olisi löytynyt potentiaalisempaa laulua. Mutta kuinka hienoa olisikaan ollut, jos Laila Kinnunen olisi saanut esittää jotain tyylilleen sopivampaa mannermaisempaa musiikkia. Siinä olisi voinut olla mahdollisuudet kansainväliseen läpimurtoon. Tai kuinka hienoa olisi ollut, jos hän olisikin päässyt viisuedustajaksi upealla Muistojen bulevardilla (säv. Börje Sundgren), joka osallistui viisi vuotta myöhemmin viisukarsintoihin.
Ylipäätään yksi ongelma Suomen euroviisukarsinnoissa on tainnut olla se, että Yleisradio piti kilpailua liian kirjaimellisesti sävellyskilpailuna. Ensimmäiseen viisukarsintaanhan säveltäjät osallistuivat lähettämällä Yleisradioon partituureja. Yleisradio tilasi itse myöhemmässä vaiheessa sanoitukset ja esittäjät sävellyksille, minkä vuoksi karsintaehdokkaat eivät olleet kovinkaan valmiita "kokonaispaketteja". Ei ole mikään ihme, että vuosikymmenen loppupuolella nimenomaan säveltäjät halusivat perustaa Syksyn sävel -kilpailun, jossa tuotokset saatiin esittää juuri siinä muodossa kuin lauluntekijät itse halusivat. Pöytälaatikkosäveltäjä Eino Hurme voitti Suomen euroviisukarsinnan sävellyksellään Valoa ikkunassa, ja Laila Kinnunen pyydettiin laulu esittämään. Sijoitus Euroviisuissa oli kohtuullinen, ja yksikään toinen karsinnassa esitetty kappale tuskin olisi voinut mitenkään pärjätä paremmin. IHAN OK VALINTA.
1962
Suomen edustaja: Marion Rung – Tipi-tii Sijoitus Luxemburgissa: 7. / 16, 4 pistettä Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit
Suomen euroviisukarsinnan finaalissa kilpaili neljä laulua: kolme mollivoittoista perinteisempää suomalaista iskelmää ja yksi iloinen mannermainen kielimuurit ylittävä rallatus. Onneksi viimeisenä mainittu voitti karsinnan ylivoimaisesti. Suomi saavutti Euroviisuissa yhden parhaista sijoituksistaan ja Marion Rungin tähti alkoi loistaa suomalaisen iskelmämusiikin tähtitaivaalla. Ennen sävellyskilpailun alkamista Aarno Walli antoi televisiolähetyksessä ohjeita, kuinka säveltäjien kannattaa ottaa mallia kansainvälisestä iskelmämusiikista. Näin ollen voidaan saman tien unohtaa väitteet, joiden mukaan Eurovision laulukilpailuissa olisi varhaisina vuosina vaadittu esityslauluilta kansallisia ominaispiirteitä. Vaikka Tipi-tii (säv. Kari Tuomisaari) on oletettavasti tehty kansainvälistä yleisöä varten, laulusta tuli myös suuri menestys kotimaan listoilla. OIKEA LAULU VOITTI
1963
Suomen edustaja: Laila Halme – Muistojeni laulu Sijoitus Lontoossa: jaettu viimeinen / 16, 0 pistettä Karsintatuloksen ratkaisutapa: tavisraati
Ei tarvinnut kauan odottaa ennen kuin saatiin kunnon "kohukarsinta". Tavallisista suomalaisista musiikin kuluttajista koottu raati äänesti viisuedustajaksi Muistojeni laulun (säv. Börje Sundgren), joka on nimestään huolimatta yksi Suomen unohdetuimpia viisuedustajia. Kansainvälisessä viisufinaalissa Muistojeni laulu oli harmaavarpunen, joka unohtui armottomasti karismaattisempien joukossa. Tuloksena oli Suomen ensimmäinen jumbosija.
Viisukarsinnan kahdella muulla mitalistilla olisi ollut enemmän potentiaalia. Toiseksi sijoittuneessa Kaikessa soi blues -sävellyksessä (säv. Toivo Kärki) oli jo melko kansainvälinen tatsi. Laulu nousi myös Suomessa voittajaa huomattavasti suuremmaksi hitiksi. Mutta tarjolla olisi ollut myös Jorma Panulan häikäisevän hieno sävellys Olen mikä olen. Siinä on dramaattinen sävellys, joka olisi kestänyt kansainvälisen vertailun. Sävellyksen on luonnehdittu muistuttavan Bond-tunnaria. Tamara Lundin esittämänä rohkea laulu olisi herättänyt huomiota Euroviisuissa, toisin kuin varsinainen edustajamme Muistojeni laulu, joka vaipui välittömästi unholaan. Olen mikä olen -laulun ongelmaksi taisi muodostua laulun sanat. Sanoitus kertoi rohkeasti kevytkenkäisestä naishenkilöstä, rohkeimpien tulkintojen mukaan ilotytöstä. Tamara Lund on muistellut elämäkerrassaan Lohikäärmeen pahvikulissit, kuinka eräs raadin jäsen tuli myöhemmin sanomaan, että oli pitänyt Lundin esitystä parhaana, mutta ei ollut uskaltanut antaa suorassa lähetyksessä korkeita pisteitä niin suorasukaiselle laululle. Mitä kotikylän tytötkin olisivat ajatelleet? Sääli, sillä uskaltaisin väittää, että mikäli raadilla olisi ollut rohkeutta äänestää Olen mikä olen Suomen viisuedustajaksi, se olisi kantanut Suomen menestyneimmän euroviisun titteliä vuoteen 2006 asti. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.
1964
Suomen edustaja: Lasse Mårtenson – Laiskotellen Sijoitus Kööpenhaminassa: 7. / 16, 9 pistettä Karsintatuloksenratkaisutapa: alkukarsinta – yleisöäänestys, loppukarsinta – alueraadit sekä Pohjola-raati
Usein euroviisukarsintojen raateja arvostellaan, kun ne eivät anna kansan tahdon toteutua. Joskus raadit ovat kuitenkin paikallaan varmistamassa, etteivät kaiken maailman kansakunnan perversiot tule valituiksi kansainväliseen edustustehtävään. Vuonna 1964 Suomessa elettiin suurta tangobuumin aikaa. Niinpä suomalaiset tangohuumassaan äänestivät alkukarsinnassa ylivoimaiseksi ykköseksi tangokansan suosikkipojan Taisto Tammen laulullaan Rakkauden rikkaus (säv. Toivo Kärki). Lauluhan on itse asiassa beguine, mutta tarpeeksi "tangomainen" Suomen tangokansalle. Rakkauden rikkaus oli mukava laulu kotimarkkinoille, mutta Euroviisuissa sillä ei olisi ollut kummoisiakaan menestymismahdollisuuksia.
Loppukarsinnassa raadit viittasivat kintaalla kansan maulle ja äänestivät ylivoimaiseen voittoon Lasse Mårtensonin Laiskotellen, joka kuulosti nuorekkaalta ja kansainväliseltä. Valinta osoittautui viisaaksi, sillä Laiskotellen saavutti Euroviisuissa yhden Suomen parhaimmista sijoituksista. Toki Lasse Mårtenson saa kiittää hyvästä sijoituksestaan hieman myös pohjoismaista yhteistyötä, mikä alkoi tuohon aikaan nostaa päätään viisuäänestyksissä, mutta olipa Laiskotellen myös Britannian raadin mielestä kilpailun toiseksi paras. Ei vähän mitään. OIKEA LAULU VOITTI
1965
Suomen edustaja: Viktor Klimenko – Aurinko laskee länteen Sijoitus Napolissa: jaettu viimeinen / 18, 0 pistettä Karsintatuloksen ratkaisutapa: alkukarsinta – yleisöäänestys, loppukarsinta – alueraadit sekä Pohjola-raati
Varsinainen kohukarsintojen kohukarsinta. Kansakunnan kollektiivisen muistin mukaan tapahtumasarja meni seuraavasti: Suomen kansa olisi halunnut viisuedustajakseen Katri Helenan letkajenkan, mutta yhtäkkiä jostain nurkan takaa ilmestyi mystinen Pohjola-raati, joka lähettikin viisuedustajaksi Viktor Klimenkon Aurinko laskee länteen. Klimenko jäi viisuissa nollille ja voiton vei Luxemburg letkajenkallaan, jonka esitti Katri Helenan näköinen artisti. Letkajenkka oli noussut muotitanssiksi Euroopassa, joten Minne tuuli kuljettaa -laulu nähtiin menetettynä mahdollisuutena, millä olisi voinut iskeä eurooppalaisten makuhermoon.
Todellisuudessa kuvio ei mennyt ihan näin yksinkertaisesti. Alkukarsinnassa Katri Helenan Minne tuuli kuljettaa (säv. Toivo Kärki) keräsi toki selvästi eniten postikorttiääniä. Sääntöjen mukaan loppukarsinnassa tuloksen ratkaisivat – edellisvuotiseen tapaan – alueraadit sekä pohjoismaisista musiikkitoimittajista koottu raati. Alueraadit äänestivät voittajaksi Marjatta Leppäsen esittämän Iltaisin (säv. Lasse Mårtenson). Aurinko laskee länteen (säv. Toivo Kärki) sijoittui toiseksi ja kansan suosikki Minne tuuli kuljettaa vasta kolmanneksi. Alueraatien äänestyksen jälkeen Pohjola-raati ilmoitti suosikkinsa olevan Aurinko laskee länteen. Raatien erimielisyyden takia viisuedustajaa ei saatu ratkaistuksi suorassa lähetyksessä. Alueraatien äänestyksen voittanut Iltaisin saavutti kuitenkin sävellyskilpailun voiton. Muutamaa päivää myöhemmin Yleisradion raati ilmoitti luottavansa enemmän Pohjola-raadin makuun, minkä seurauksena viisuedustajaksi valittiin Viktor Klimenkon Aurinko laskee länteen. Kaikki meni loppujen lopuksi ihan sääntöjen mukaan, eikä Pohjola-raati suinkaan tullut yllättäen puskista, kuten myöhemmin niin useassa eri yhteydessä on väitetty. Pohjola-raatia oli käytetty jo edellisen vuoden karsinnoissa, mutta silloin sen rooliin ei ollut kiinnitetty huomiota, koska se oli alueraatien kanssa samaa mieltä voittajasta. Joka tapauksessa Pohjola-raadin takia syrjäytetyksi ei tullut kansan suosikki Minne tuuli kuljettaa, vaan alueraatien äänestyksen voittanut Iltaisin. Eurovision laulukilpailun voitti Serge Gainsbourgin sävellys Poupée de cire, poupée de son, joka ei missään nimessä ole letkajenkka, vaan ensimmäinen angloamerikkalaisia pop-musiikin konventioita seurannut viisuvoittaja. Poljennossa on kuitenkin hieman yhtäläisyyksiä meidän jenkkaamme.
Aurinko laskee länteen oli sangen tylsä valinta. Varman päälle tehty balladi ilman särmää, ja aivan liian melankolinen ja slaavilainen länsieurooppalaiseen makuun. Laulun vaikuttavuus perustuu hyvin pitkälti tekstiin, ja jos sitä ei ymmärrä, ei saa laulusta juuri mitään irti. Miltei kaikki muut loppukarsinnassa kilpailleet viisi laulua olivat kiinnostavampia ja niiden menestyspotentiaalia olisi ollut mielenkiintoista testata. Esimerkiksi Lapin taikarummut (säv. Toivo Kärki) olisi tuonut jo varhaisiin viisuihin harvinaislaatuista etnovivahdetta. Minne tuuli kuljettaa olisi ollut mielenkiintoista testata, koska suomalainen letkajenkka tunnettiin siihen aikaan Euroopassa. On kuitenkin hyvin vaikea uskoa, että laululla olisi ollut mitään mahdollisuuksia voittaa Eurovision laulukilpailua. Menestys olisi kuitenkin ollut oletettavasti parempaa kuin Klimenkolla. Lasse Mårtenson väittää elämäkerrassaan Laiskotellen – Niin kuin minä haluan muistaa, että Iltaisin olisi syrjäytetty, koska Yleisradio pelkäsi sen voittavan Euroviisut. No, eipä nyt sentään Lasse liioitella. On totta, että Iltaisin on tyylikkäämpi ja mannermaisempi balladi kuin Aurinko laskee länteen, minkä vuoksi olettaisin, että se olisi voinut saada edes yhden pisteen, mutta lopputulos olisi ollut huomattavasti lähempänä sitä yhtä pistettä kuin viisuvoittoa. Haluaisin nostaa vielä esille yhden mustan hevosen: Eero ja Jussi Raittisen Tahdon saaren (säv. Erik Lindström), joka oli sijoittunut kansan postikorttiäänestyksessä toiseksi, mutta loppukilpailussa raati jätti sen armotta jumboksi. Tahdon saaren on ainakin levyversiona tyylipuhdasta rock'n'rollia. Olisiko Suomi voinut mullistaa viisut jo vuonna 1965 lähettämällä viisuihin rokkia? Siinähän olisi voinut käydä vaikka miten. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.
1966
Suomen edustaja: Ann Christine – Playboy Sijoitus Luxemburgissa: 10. / 18, 7 pistettä Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati
Sangen kovatasoinen karsinta, jossa olisi ollut useampikin potentiaalinen viisuedustaja. Karsinnassa kilpaili yhteensä yhdeksän laulua, joista kolmen eniten ääniä saaneen kesken järjestettiin vielä erikseen "superfinaali". Kärkikolmikko oli äärimmäisen tasokas, ja niistä oikeastaan mikä tahansa olisi voinut olla onnistunut valinta. Ann Chrstinen Playboyn (säv. Ossi Runne) ylivoimainen voitto superfinaalissa oli ymmärrettävä. Laulu oli iloinen, eurooppalainen pop-henkinen iskelmä, joka oli selvästi tehty kansainvälistä yleisöä varten. Valinnalla varmistettiin, ettei Suomi jälleen lähetä kilpailuun surumielistä melankoliaa. Monien euroviisuharrastajien mielestä Playboy on Suomen 1960-luvun viisuista paras.
Olisi kuitenkin mielenkiintoista spekuloida myös muiden superfinalistien potentiaalia viisulavalla, sillä nuo kaksi muuta sävellystä olisivat olleet kieltämättä tyylikkäämpiä kuin Playboy. Laila Kinnusen Muistojen bulevardi (säv. Börje Sundgren) on lumoava valssi, joka on sittemmin noussut syystäkin suureksi ikivihreäksi. Viktor Klimenkon Vieras rakastettuni (säv. Jaakko Borg) on kaikkea muuta kuin hänen edellisvuotinen molliviisunsa Aurinko laskee länteen. Vieras rakastettuni oli ottanut vaikutteita ranskalaistyylisistä iskelmistä ja se kuulosti aivan eteläeurooppalaiselta evergreeniltä. Menestymismahdollisuuksien kannalta se olisi ehkä saattanut olla jopa paras valinta? Edellämainitut kaksi laulua ovat sävellyksellisesti ansioituneempia kuin Playboy, mutta Playboy kaikessa yksinkertaisuudessaan ei vaadi useampia kuuntelukertoja avautuakseen. Ehkä ihanteellisessa maailmassa Laila Kinnunen ja Viktor Klimenko olisivat omina edustusvuosinaan saaneet esittää nämä tämän vuoden karsinnassa kilpailleet laulut. Playboy olisi voinut pärjätä Euroviisuissa paremminkin, mikäli se ei olisi kilpaillut juuri vuonna 1966, jolloin kilpailussa oli runsaasti nuorten naisten esittämiä pirteitä duurivoittoisia lauluja. OIKEA LAULU VOITTI, mutta samoin olisi voinut todeta myös Laila Kinnusen tai Viktor Klimenkon voittaessa.
1967
Suomen edustaja: Fredi – Varjoon - suojaan Sijoitus Wienissä: 12. / 17, 3 ääntä Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati
Dannyn Keskiyöllä (säv. Jorma Panula) oli karsinnan ylivoimaisesti paras sävellys ja sehän olisi pitänyt valita Euroviisuihin. Mutta ei Varjoon - suojaan (säv. Lasse Mårtenson) ollut mikään huono valinta sekään. Varjoon - suojaan oli siinä mielessä mielekäs valinta, että se toi Euroviisuihin jotain uutta. Fredin karhea folk-vaikutteinen laulutapa ja haastava sävellys tarjosi tietynlaisen vaihtoehdon vuoden 1967 Eurovision laulukilpailuissa iskelmämassan joukossa, vaikka oli päivänselvää, ettei sellaisella ollut menestymismahdollisuuksia. Keskiyöllä ei kuulosta sekään itsestään selvältä viisumenestyjältä. Myös Laila Kinnusella oli kaksi mukavaa ehdokasta, mutta tuskin niistäkään olisi ollut viisumenestyjiksi.
Vuoden 1967 Eurovision laulukilpailuissa Sandie Shaw kahmi ison osan äänistä itselleen ja muille jäi vain rippeet. Sijoille 5-17 sijoittuneiden äänimäärät jäi välille 0-10, siinä missä voittaja Sandie Shaw keräsi jopa 47 ääntä. Ehkäpä Keskiyöllä olisi saanut muutaman äänen enemmän kuin Varjoon - suojaan, millä olisi mahdollisesti sijoituttu kärkikymmenikön paremmalle puolelle. Keskiyöllä-laulun häviäminen Fredille ei tunnu varsinaisesti suuren luokan oikeusmurhalta, joten voisi todeta, että IHAN OK VALINTA.
1968
Suomen edustaja: Kristina Hautala – Kun kello käy Sijoitus Lontoossa: jaettu viimeinen / 17, 1 ääni Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys
Yleisradiossa elettiin Reporadion kukoistuskautta. Reporadion tavoitteena oli valistaa katsojia ja saada yleisö osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kansa saatiin aktivoitumaan myös euroviisukarsinnoissa, kun ensimmäistä kertaa kansa sai itse äänestää postikorteilla Suomen edustajan Euroviisuihin.
Karsinnan suurin ikivihreä sijoittui kolmanneksi. Aarno Ranisen esittämä On hetki (säv. Rauno Lehtinen) on noussut Suomessa todelliseksi kevyen musiikin klassikoksi, mutta Euroviisuissa sillä tuskin olisi ollut mitään jakoa, varsinkaan Aarno Ranisen esittämänä. Kaikella kunnioituksella edesmennyttä Ranista kohtaan, hän oli säveltäjänä huomattavasti lahjakkaampi kuin laulajana. Varsinainen kilpailu käytiin kahden nuorisoidolin välillä: Johnnyn ja Kristina Hautalan. Molemmat joutuivat esittämään omasta ohjelmistostaan poikkeavan laulun. Etenkin Johnnyn Kissankellojen aikaan (säv. Åke Granholm) taisi olla sunnattu Johnny-fanien sijaan heidän äideilleen. Voiton vei Kristina Hautala lennokkaalla ja tarttuvalla laulullaan Kun kello käy (säv. Esko Linnavalli).
Valinta vaikutti aluksi onnistuneelta. Ensimmäistä – mutta ei suinkaan viimeistä – kertaa toteutui asetelma, jossa Suomi oli noussut ennakkosuosikkien joukkoon, mutta lopulta menestyimme kilpailussa huonosti. Kun kello käy sai vain yhden äänen norjalaistuomarilta ja jäimme Alankomaiden kanssa jaetulle viimeiselle sijalle. Ongelmaksi osoittautui Euroviisujen äänestysjärjestelmä. Jokaisella raadin jäsenellä oli käytettävissään vain yksi ääni, jonka sai antaa suosikilleen. Äänestysjärjestelmässä korostuivat laulut, joilla oli potentiaalia nousta ykkössuosikeiksi. Kun kello käy saattoi olla monien mielestä mukava sävellys, mutta sillä ei ollut potentiaalia ykkössuosikiksi. Toki Kristina olisi voinut myös esiintyä hieman vapautuneemmin. Hän oli lavalla melkoisen tönkkösuolattu patsas moniin muihin kilpasisariinsa verrattuna (vrt. esim. Saksan liittotasavaltaa edustaneeseen eloisaan Wencke Myhreen).
Olisiko mikään muu Suomen karsinnan laulu mahdollisesti pärjännyt paremmin Lontoon Euroviisuissa? Hieman mietityttää olisiko Irina Milanin taiteellisempi kappale ja teatraalisempi laulutapa tehnyt vaikutuksen useampaan tuomariin Euroviisuissa. Irina Milanin esittämän Pois kuihtuu ruusu kaunein (säv. Aarno Raninen) ongelmaksi olisivat kuitenkin mahdollisesti osoittautuneet plagiontisyytökset. Laulun intro muistuttaa jo kiusallisenkin paljon edellisen vuoden Bond-tunnaria You only live twice.
Mielestäni suomalaiset tekivät viisaan valinnan, kun äänestivät Kun kello käyn Euroviisuihin. Laulussa oli kuitenkin jonkinlaista potentiaalia, minkä osoitti menestyminen ennakkoveikkauksissa. Euroviisut nyt vain on kilpailu, jossa paras ei aina voita eikä huonoin jää viimeiseksi. OIKEA LAULU VOITTI
1969
Suomen edustaja: Jarkko ja Laura – Kuin silloin ennen Sijoitus Madridissa: 12. / 16, 6 ääntä Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys
Katri Helena oli jo noussut sen verran suureksi kansansuosikiksi, että häntä pidettiin karsinnan selvänä ennakkosuosikkina. Viisuvalinnassa valta oli jälleen suurella yleisöllä ja yleisesti uskottiin myös, että kansa halusi hyvittää neljä vuotta aikaisemmin tapahtuneen letkajenkka-oikeusmurhan.
Suomen kansa pääsi kuitenkin yllättämään. Katri Helenan esittämä Maailman pihamaat (säv. Åke Granholm) jäikin vasta toiseksi, ja voittoon ylsi Jarkko ja Laura herttaisella renkutuksellaan Kuin silloin ennen (säv. Toivo Kärki). Kuin silloin ennen nousi Suomessa suureksi hitiksi, ja Jarkko ja Laura jättivät jälkensä Suomen euroviisuhistoriaan unohtumattomalla charleston-tyylisellä koreografiallaan.
Karsintatuloksesta täytyy nyt kuitenkin hieman motkottaa. Kuin silloin ennen on kieltämättä tarttuva, mutta myös hyvin yksinkertainen ja tasapaksu rallatus. Katri Helenan Maailman pihamaat on sävellyksenä paljon ansioituneempi: siinä on dramatiikkaa, mahtipontisuutta ja jännitteitä. Sävellyksessä on suorastaan räjähtävä intro, ja sitten kun meno alkaa, niin mennäänkin lujaa. Kertosäkeistökin on äärimmäisen tarttuva. Suomi oli arvottu esiintymään Madridin Euroviisuissa viimeisenä, joten pistää miettimään olisiko tämä räjäyttänyt pankin illan viimeisenä esityksenä. Ilmeisesti Katri Helena oli esittänyt Suomen karsinnassa laulun aikana tahattoman koomisen koreografian, minkä uskottiin rokottavan hänen äänisaalistaan. Typerää koreografiaa ei olisi kuitenkaan ollut pakko esittää Euroviisuissa. Uskon Maailman pihamaat -laulun mahdollisuuksiin sen verran, että totean tylysti: VÄÄRÄ LAULU VOITTI. Tosin Kuin silloin ennen oli kuitenkin karsinnan toiseksi paras vaihtoehto.
Vuosikymmenen synteesi
1960-luvun Suomen viisukarsintojen tuomioni on siis 4 oikeaa valintaa, 2 ookoota valintaa sekä 3 väärää valintaa, joista tosin vain kaksi on luokiteltavissa selkeiksi oikeusmurhiksi. Niin kutsutut kansan syvät rivit pitävät varmaan kaikkein suurimpana oikeusmurhana vuoden 1965 karsintatulosta. Itse kuitenkin nostaisin vuoden 1963 karsintatuloksen kuitenkin suuremmaksi "vääryydeksi". Olen mikä olen on mielestäni koko vuosikymmenen karsintasadon todennäköisin viisumenestyjä ja sen häviäminen unohdetulle täysin keskinkertaiselle iskelmälle tuntuu kohtuuttomalta.
Ylipäätään voisi todeta, että vuosia 1963 ja 1965 lukuun ottamatta Suomi pärjäsi Euroviisuissa olosuhteisiin nähden keskinkertaisesti. Eurovision laulukilpailu oli tuolloin vahvasti Keski- ja Etelä-Euroopan maiden hallinnassa. Pohjoismaat kokivat itsensä euroviisuperheen "marginaaliksi", joilla ei ollut realistisia menestymismahdollisuuksia menestyä Länsi-Euroopan suurten maiden joukossa. Samanlaista marginaalijoukkoa olivat myös Jugoslavia sekä Iberian niemimaan valtiot, tosin Espanja nousi vuosikymmenen loppupuolella menestyjien joukkoon. Toki on muistettava, että esimerkiksi äänilevyteollisuus oli Suomessa vielä hyvin alkeellista moniin Keski-Euroopan maihin verrattuna. Monet Suomen 1960-luvun viisuedustajista ovat kuvailleet, kuinka monilla muilla mailla oli Euroviisuissa mukana suuret delegaatiot pr-osastoineen, kun taas Suomen delegaatioon kuului lähinnä laulun solisti, kapellimestari ja Yleisradion selostaja. Kilpailuun ei lähdetty samalta viivalta.
Vuosikymmenen kuriositeetti
On harmillista, että 1960-luvun karsintojen televisiolähetyksistä ei ole jäänyt talteen minkäänlaisia audiovisuaalisia taltiointeja. Olisi esimerkiksi äärimmäisen mielenkiintoista nähdä vuoden 1966 euroviisukarsinnat, joihin osallistui myös Carola laululla Meren laulu. Carola esiintyi mustassa avokätisesti uurretussa mekossa. Muutama päivä karsintojen jälkeen nimimerkki Kolme järkyttynyttä perheenisää kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla Carolan esiintymisestä seuraavasti:
"Meidän oli pakko poistaa kuvaruudun
äärestä ensin lapsemme, sitten vaimomme, kotiapulaisemme ja lopulta
meillä itsellämmekin oli vaikeaa."
Ajattelin julkaista (ainakin tänä vuonna) joka kuun ensimmäinen lauantai kirjoituksen jostain klassikkolevystä, joka on ollut tavalla tai toisella merkittävä vuosien varrella. Sarjan aloittaa legendaarinen kokoelma, joka oli 37 vuotta Suomen kaikkien aikojen myydyin kokoelmalevy.
"Finnhits" on käsite sekä levysarjana että musiikkityylinä. Musiikkityylinä Finnhits viittaa useimmiten 1970-luvulla levytettyihin ikivihreisiin suomenkielisiin pop-iskelmiin. Esimerkiksi usein mainitaan, että Vicky Rostin ja Freemanin legendaariset hitit ovat finnhits-musiikkia tyylipuhtaimmillaan. Musiikkityylin käsitteenä "finnhitsiä" on tosin käytetty melko laveasti. Siitä on osoituksena esimerkiksi vuonna 2012 järjestetty suosittu Finnhits-kiertue, jossa esiintyivät Danny, Eini, Frederik, Vicky Rosti ja Tapani Kansa. Kyseisen kiertueen konserteissa finnhits-käsitteen alle hyväksyttiin niin Dannyn ja Tapani Kansan jo 1960-luvulla levyttämät menestyshitit kuin Einin 1980-luvun diskoiskelmät. Näin ollen esimerkiksi Dannyn Tuuliviiri tai Seitsemän kertaa seitsemän (1968) ja Einin elokuvasävelmä Kesä ja yö (1984) saivat edustaa "finnhits-musiikkia". Nurinkurisesti käsitteen alkuosalla viitataan suomalaisuuteen, vaikka finnhitsien kulta-aikana elettiin käännösiskelmien valtakautta. Toisin sanoen, vain pieni murto-osa finnhitseistä on alun perin suomalaista alkuperää.
Finnhits-musiikki mielletään kuitenkin leimallisesti 1970-lukuun tietenkin sen vuoksi, että 70-luvun jälkipuoliskolla julkaistiin legendaarista Finnhits-levysarjaa. Levysarjan ideana oli koota 16 suosioon noussutta levytystä samalle kokoelmalle. Ensimmäinen Finnhits-kokoelma ilmestyi alkuvuodesta 1975. Vuosien 1975 ja 1979 välillä julkaistiin vuosittain kaksi Finnhits-äänitettä, joten vuosikymmenen päättyessä kokoelmia oli kertynyt jo kymmenen. Sarja jatkui katkeamattomana vielä vuoteen 1981, johon mennessä julkaistiin neljä 80-luvun Finnhits -kokoelmaa. Nykyään näitä 14 kokoelmaa pidetään varsinaisina legendaarisina Finnhits-levyinä, jotka Warner Music Finland päivitti CD-formaattiin vuosina 2003–2004.
Finnhits-konseptia on pyritty elvyttämään myöhemmin. Vuosina 1983, 1984 ja 1986 vuorossa olivat Uusi Finnhits -kokoelmat. 1990-luvulla Fazer Recordsilta ilmestyi jälleen Finnhits-nimellä kolme kokoelmaa, joissa markkinoitiin levy-yhtiön suosituimpien artistien uusia levytyksiä. Vuonna 2009 Warner Music Finland julkaisi nimellä Finnhits 2.0 kokoelmia, jotka sisälsivät hittilevytyksiä mm. Chisulta, Juha Tapiolta ja Maija Vilkkumaalta. Kesällä 2010 Ilta-Sanomien sivuilla Finnhits-sarjassa esiteltiin ikivihreitä suomalaisia klassikkohittejä. Juttusarjan kylkiäisiksi Ilta-Sanomat lanseerasi yhdessä Warnerin kanssa lehtiensä oheismateriaaliksi peräti kymmenen omaa Finnhits-klassikot -CD-kokoelmaansa, joiden kansitaide mukaili alkuperäisten Finnhitsien ulkoasua. Kappalevalinnoilla ei ollut kuitenkaan mitään tekemistä alkuperäisten Finnhits-levyjen kanssa.
Finnhits ei ollut suinkaan ensimmäinen LP-kokoelmasarja, johon koottiin aikansa hittejä samojen kansien alle. Suomalaiset levy-yhtiöt olivat julkaisseet aikoinaan muun muassa Huipulla- ja Toivekonsertti -kokoelmia. Finnhitsistä tuli kuitenkin kokoelmasarjoista ikimuistoisin. 1970-luvun Finnhits-kokoelmat olivat valtavia kaupallisia menestyksiä. Vinyylejä ja kasetteja ostettiin niin paljon, että kuusi ensimmäistä Finnhits-kokoelmaa saavuttivat Suomen albumilistalla ykkössijan. Finnhits-kokoelmien kohdalla ennätykselliseen suosioon johti epäilemättä osaltaan täysin mullistava ilmiö levymarkkinoilla: mainoskampanja televisiossa. Nykyaikana voi olla vaikea ymmärtää, kuinka uusien levyjen mainostaminen televisiossa on ollut aikoinaan uusi ja ennennäkemätön markkinointikeino. Finnhits-levyjen kannet erottuivat joukosta "Tuttu levy TV:stä!" -merkinnöillä. (YouTubesta löytyvät Finnhits 5 ja Finnhits 6 -kokoelmien mainokset.)
Finnhits-kokoelmista vastasi Suomen suurin levy-yhtiö Finnlevy. Edes levy-yhtiössä ei osattu aavistaa, kuinka järisyttävän seurauksen televisiomainonta voisi aiheuttaa. Teoksessa Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille (Gronow, Lindfors, Nyman (toim.) 2002, Tammi) Jaakko Karilainen on kuvaillut Finnlevyn henkilökunnan ajatuksia ensimmäisen Finnhits-kokoelman julkaisun aikoihin:
"Koska televisiokampanja oli kallis, jälleenmyyjät saivat normaalia pienemmät alennukset eikä levyissä ollut vaihto-oikeutta kuten tavallisesti. '[Osmo] Ruuskanen arvuutteli henkilökunnalta levyjen myyntimääriä. Oma arvioni oli 3 000, joku sanoi 700, eräs puhelinmyyjä peräti 15 000.' Karilaisen mukaan kenelläkään ei ollut mitään käsitystä televisiomainonnan vaikutuksesta tällä alalla, ja niinpä menestys ylitti hurjimmatkin arvaukset moninkertaisesti: 'Ensimmäistä levyä myytiin 98 000!'"
Ensimmäinen Finnhits-kokoelma ilmestyi kevättalvella 1975 ja se sisälsi hittilevytyksiä vuosilta 1973 ja 1974, joskin joukkoon oli eksynyt myös KirkanMamy blue, joka oli ikuistettu jo vuonna 1971. Vuodesta 1972 lähtien Suomen kaksi suurinta levy-yhtiötä, Finnlevy ja Scandia, kuuluivat samaan konserniin. Levy-yhtiöt kilpailivat vielä keskenään verisesti esimerkiksi käännöskappaleiden oikeuksista, mutta samaan konserniin kuuluminen mahdollisti yhteisten kokoelmien julkaisemisen. Ensimmäisellä Finnhits-kokoelmalla onkin vain Finnlevyn ja Scandian artistien levytyksiä. Tästä johtuen muutamista hiteistä ei sisällytetty suosituinta versiota. Uneen aika vaipuu, Eviva Espanja ja Niin olivat Kisun, Marionin ja Lea Lavenin hittejä, mutta artistit levyttivät kilpailevalle EMI Finland -levy-yhtiölle. Niinpä Eviva Espanja kuultiin kokoelmalla Tuula Siponiuksen tulkitsemana. Uneen aika vaipuu ja Niin -kappaleista oli valikoitu 1970-luvun alun äänikuningas Fredin cover-versiot. Suosiostaan huolimatta Fredi ei onnistunut omimaan näitä kahta levytystä omiin nimiinsä: kansa halusi kuulla hitit Kisun ja Lea Lavenin tulkitsemina.
Finnhits-kokoelma oli huikea myyntimenestys: se oli kahden kuukauden ajan Suomen myydyin albumi ja lopullinen myyntilukema hipoi silloista ennätystä. Jatkoa saatiin syksyllä 1975, jolloin ilmestyi sarjan legendaarisin julkaisu: vielä suurempaan suosioon yltänyt Finnhits 2.
Kakkososaan "liisattiin" myös konsernin ulkopuolisen EMI Finlandin levytyksiä. 16 kappaleesta peräti viisi ovat EMIn levytyksiä: El Bimbo, Hasta manana, Silloin, Sininen ja valkoinen ja Tumma nainen. Jukka Kuoppamäki on muistellut elämäkerrassaan Elämän valtatie (1998) saaneensa EMIstä moitteita, kun oli antanut luvan sisällyttää Sinisen ja valkoisen kilpailevan levy-yhtiön julkaisulla. Kuoppamäki piti itse tärkeänä, että laulu pääsisi mukaan kokoelmalle, jota oletettavasti myytäisiin hyvin. Lopulta kokoelmalle päätyi kuitenkin neljä muutakin EMI-hittiä. Ilmeisesti EMIssäkin lopulta ymmärrettiin levy-yhtiöiden välisen yhteistyön potentiaali ja kenties finnhits-näkyvyyden uskottiin hyödyntävän yhtiön artisteja. Finnhits 2 -kokoelman ainoa selkeä coverlevytys on levyn päätösraita Kalliolle, kukkulalle. KOM-teatterin Love Recordsille ikuistama unohtumaton esitys (1972) on kokoelmalla korvattu mystisen ABC-kuoron vähemmän ylevänä versiona. ABC-kuorosta en tiedä muuta kuin että sen nimissä on julkaistu vain kaksi levytystä. Tämän Kalliolle kukkulalle -versionnin lisäksi kuoro levytti oman näkemyksensä Ruusuja hopeamaljassa -ikivihreästä kokoelmalle Listoilla 4.
Finnhits 2 tarjoaa oivallisen läpileikkauksen 1970-luvun puolivälin kotimaisen pop-iskelmän menestyksiin. Suomirock on tässä vaiheessa jätetty Finnhits-käsitteen ulkopuolelle, joten levyllä ei kuulla esimerkiksi Hectoria, Juice Leskistä saati Hurriganesia, Sleepy Sleepersistä puhumattakaan. Toki syynä saattaa olla "väärät" levy-yhtiöt. Hector levytti PSO:lle, Juice ja Hurriganes taas olivat Love Recordsin artisteja. Sleepy Sleepers sen sijaan levytti EMIlle, jonka levytyksiä päätyi Finnhits 2:lle, mutta kenties kokoelman kokoajat olivat sitä mieltä, ettei epäsovinnainen Kuka mitä häh sopinut samaan kokonaisuuteen Katri Helenan ja Jukka Kuoppamäen kanssa.
Finnhits 2 -kokoelman menestyneimmät kappaleet ovat eittämättä Marionin El Bimbo ja Katri Helenan Vasten auringon siltaa, jotka olivat suurhittejä vuonna 1975. El Bimbo oli ollut peräti kolme kuukautta Suomen listaykkönen maaliskuusta toukokuuhun. Vasten auringon siltaa oli taas usean kuukauden ajan listoilla kakkos- ja kolmossijoilla. Leidit ovat kokoelmalla muutenkin hyvin edustettuina, sillä mukana on myös Lea Lavenin tavaramerkkihitti Tumma nainen syksyltä 1974. Mielenkiintoista kyllä, Scandian artisti Ami Aspelund oli levyttänyt Tumman naisen – itse asiassa hän on kappaleen ensilevyttäjä, sillä hänen versionsa julkaistiin ennen Lea Lavenin levytystä! – mutta kansa oli ottanut Lavenin version omakseen ja se päätyi myös tälle kokoelmalle, vaikka Laven oli EMIn artisti.
Varsinaisten listamenestysten ohella kokoelmalla on muutama hieman vanhempi levytys, jotka eivät olleet aikoinaan kummoisia listahittejä, mutta ovat sittemmin osoittautuneet ikivihreiksi. Yksi näistä on kokoelman varhaisin levytys, jo edellä mainittu Sininen ja valkoinen, joka levytettiin jo vuonna 1972. Jukka Kuoppamäki voitti Sinisellä ja valkoisella Itämeren maiden iskelmäfestivaalit Rostockissa 1972. Kappale julkaistiin Kuoppamäen syksyllä 1972 ilmestyneellä albumilla Valtatie, mutta laulun vastaanotto jäi tuoreeltaan vaatimattomaksi. Sininen ja valkoinen nousi listoille vasta seuraavan vuoden puolella, eikä se silloinkaan ollut mikään menestystarina. Laulun paras listasijoitus oli vasta 17. sija singlelistalla elokuussa 1973. Vaatimattomasta listamenestyksestä huolimatta laulu jäi suomalaisten mieliin, mistä lienee yhtenä osoituksena laulun julkaiseminen kolme vuotta ilmestymisensä jälkeen tällä kokoelmalla. Yhtä lailla on täysin mahdollista, että laulun kohoamista ikivihreäksi kansallisaarteeksi on saattanut edesauttaa juuri sen sisällyttäminen tälle erinomaisesti myyneelle kokoelmalevylle. Sininen ja valkoinen on malliesimerkki iskelmästä, joka voi nousta koko kansan tuntemaksi ikoniseksi klassikoksi, vaikka se ilmestymishetkellään ei olisikaan listamenestys. Muita vastaavanlaisia ikivihreitä ovat muun muassa esimerkiksi Aikuinen nainen, Juicen Syksyn sävel tai Juha Vainion tunnetuimmat levytykset.
Toinen hieman jälkijunassa tälle kokoelmalle päätynyt levytys on vuonna 1973 ilmestynyt Tapani Kansan Sä luota päivään nousevaan, joka on artistin itsensä kääntämä suomenkielinen versio italialaistähti Gianni Morandin hitistä Il mondo cambierà. Kansan levytys ei aikoinaan noussut listoille lainkaan, mutta laulu on vuosien saatossa osoittautunut iskelmäsuosikiksi, joka on jäänyt Tapani Kansan keikkaohjelmistoon vakituisesti. Laulu oli mukana muun muassa hänen 40-vuotisjuhlakiertueensa ohjelmistossa vuonna 2007.
Myös Euroviisut ovat hyvin edustettuna Finnhits 2 -kokoelmalla. Mukaan on valikoitu suomenkieliset versiot vuoden 1975 Eurovision laulukilpailuissa kolmen parhaan joukkoon sijoittuneista kappaleista, jotka menestyivät hienosti myös originaaleina Suomen singlelistalla. ABBAn edellisen vuoden voiton vanavedessä laulukilpailu eli kaupallista huippuaikaansa. Parhaiten suomalaisten mieliin vuoden viisusadosta oli kolmanneksi sijoittunut Italian edustussävelmä Era, jonka esittivät Wess & Dori Ghezzi. Kilpailussa Suomen raati antoi Eralle täydet 12 pistettä, ja laulu ylsi Suomen singlelistalla peräti toiseksi. Finnhits 2 -kokoelmalla julkaistiin Marionin ja Kirkan suomenkielinen versio Silloin, joka on ainakin omasta mielestäni kaikkien aikojen onnistuneimpia euroviisukäännöksiä. Vuoden voittokappale Ding-a-dong menestyi listoilla suomeksi niin ikään Marionin levyttämänä, mutta tällä kokoelmalla voittoisan viisun esittikin suomeksi Finnlevyn uusi artistikiinnitys Hanne, jonka omat menestyshitit olivat vielä edessä. Marionilta oli kokoelmalla jo kaksi muutakin levytystä, joten kenties tästä syystä kokoelmalle poimittiin vähemmän tunnetun artistin versio. Vaikka Marionin versio pärjäsi aikoinaan listoilla, Finnhits 2 -kokoelman myötä monet suomalaiset mieltävät nykyään Ding-a-dongin Hannen hitiksi. Mainittakoon, että Silloin-kappaleen levyttivät duettona Finnlevylle Hanne ja Kai Hyttinen, mutta kokoelman kokoajat suosivat Marionin ja Kirkan EMIlle levyttämää versiota. Hyttisen Kuju pääsee kuitenkin kokoelmalla ääneen kappaleessa Saanhan olla hän, joka on suomenkielinen versio tuon vuoden toiseksi sijoittuneesta Britannian viisusta Let me be the one, jonka esitti The Shadows. Tämän laulun levyttivät suomeksi monet mieslaulajat, mutta ainakin oman käsitykseni mukaan kappale on aina mielletty nimenomaan Hyttisen Kaitsun hitiksi. Suomen omaa kyseisen vuoden euroviisua – PihasoittajienViulu-ukkoa – ei Finnhits 2 -kokoelmalle sisällytetty, kenties sen vuoksi, että yhtye levytti Love Recordsille. Sen sijaan Suomen karsinnassa toiseksi sijoittunut, viihtellisempää tyyliä edustanut Dannyn Seikkailija on kelpuutettu mukaan.
1970-luvun alkupuoliskolla ylivoimaisesti suosituin iskelmälaulaja oli ehdottomasti Fredi. Finnhits-sarjan kakkoslevyllä Fredi pääsee ääneen peräti kolmella raidalla. Levytyksistä kaksi on valikoitu hänen timanttia myyneeltä pitkäsoitoltaan Avaa sydämesi mulle (1974): levyn ikivihreä nimikkobiisi sekä Vihreät niityt, eli The Brothers Fourin ikivihreä Green Fields, jonka muun muassa Olavi Virta oli levyttänyt upeasti neliäänisesti suomeksi vuonna 1961. Fredin 1970-luvun albumit sisälsivät versioita vanhoista ikivihreistä, joista muutamat nousivat uusien levytysten ansiosta uuteen suosioon. Tulkinta on Frediä parhaimmillaan, joten ei ole mikään ihme, että Vihreät niityt menestyi jälleen Fredin uudelleenpäivityksen myötä. Kolmas Fredi-levytys on Kivikasvojen legendaarinen Tankeros love, jonka inspiraation lähteenä oli Ahti Karjalaisen tankeroenglanti. Tankeros love nousi maaliskuussa 1975 Suomen singlelistalla peräti toiseksi, mutta laulua ei julkaistu millään pitkäsoitolla. Finnhits 2 -kokoelman avulla monet suomalaiset saivat tämänkin suomalaisen huumorimusiikin merkkipaalun levyhyllyynsä. Finnhits 2 esitteli täten Fredin vakavamman ja kepeämmän puolen.
1970-luvun puolivälissä diskomusiikki alkoi nostaa päätään. Finnhits 2 -kokoelmalla orastavasta diskobuumista vastaavat Frederik sekä Rolf Bergström ja Pyhimykset. Reetun hitti on Carl DouglasinKung Fu Fighting eli suomeksi Kung Fu taistelee. Rolf Bergström ja Pyhimykset taas esittävät suomeksi kappaleen, jota yleisesti pidetään kaikkien aikojen ensimmäisenä diskoilmiön menestyksenä eli George McCraen vuoden 1974 superhitin Rock your baby, suomeksi Rokkibaby. Molemmat näistä varhaisista diskoklassikoista olivat listaykkösiä sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa.
Finnhits 2 oli todellinen menestystarina ja Finnhits-levysarjan lopullinen läpimurto, sillä kokoelmaa myytiin nopeassa ajassa häkellyttävät 150 000 äänitettä. Levy ilmestyi syyskuussa 1975 ja nousi välittömästi Suomen myydyimmäksi albumiksi, kunnes Hurriganesin Crazy Days syrjäytti sen ykköspallilta loppuvuodesta. Finnhits 2 oli pitkään Suomen kaikkien aikojen myydyin kokoelmalevy ja yleisesti uskottiinkin, ettei mikään voisi päihittää sen ykkössijaa, varsinkin kun fyysisten äänitteiden myyntiluvut alkoivat romahtaa 2000-luvulla. Vuonna 2012 tapahtui kuitenkin ihme, jonka sai aikaiseksi televisio-ohjelma Vain elämää. Vain elämää ensimmäisen tuotantokauden ensimmäinen kokoelma on tähän päivään mennessä kohonnut Suomen kaikkien aikojen kuudenneksi myydyimmäksi albumiksi uskomattomalla 177 000 kappaleen myyntimenekillä. Vaikka Finnhits 2:n ja Vain elämään välillä oli kulunut 37 vuotta, vanha lainalaisuus päti yhä: televisio luo ilmiöitä – ja tuote on jotakin, kun se on tuttu tv:stä.
