Kuukauden levyartikkeli: Seija Simola – Ota kii, pidä mua (Polarvox, 1985)

Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko, joten myös albumiartikkelit keskittyvät vahvasti tähän genreen. Seija Simola ajautui 1980-luvulla levytysmateriaalinsa osalta oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Seija itse pitää kasaridiskokauttaan uransa pahimpana floppina, mutta suomidiskon ystävät ovat ottaneet hänen diskoalbuminsa omikseen.

Seija Simolaa pidetään yleisesti yhtenä Suomen sielukkaimmista tulkitsijoista. Hänen huilumainen äänensä, aistikas laulutapansa ja keskivertoiskelmää kunnianhimoisemmat levytyksensä ovat saavuttaneet ylistystä sellaisissakin piireissä, jotka suhtautuvat iskelmämusiikkiin nihkeästi. Seija Simola on muun muassa kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen suosikkilaulajia: "Seija Simola on upea suomalainen naislaulaja, jolla oli erittäin paljon syvyyttä siinä omassa tekemisessään, musiikissa ja tulkinnassa", on nuori 1980-luvulla syntynyt kulttuuriministerimme luonnehtinut haastattelussa. Eräänä esimerkkinä voisi mainita myös Yleisradion vuonna 2013 esittämän Pekka Laineen käsikirjoittaman Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjan, jonka neljännessä osassa Kaupungit valot Anna Eriksson – joka aikoinaan herätti lehtihaastattelussa kohua julistaessaan iskelmämaailman "paskaksi maailmaksi" – kertoo arvostavansa Laila Kinnusta ja Carolaa sekä joitakin Seija Simolan levytyksiä. Seija Simola kelpaa vaativammallekin kuuntelijalle.

Seija Simolan levytysura alkoi vuonna 1966. Sitä ennen hän oli niittänyt mainetta muun muassa Leo Lindblomin yhtyeessä, jonka solistina hän toimi yhdessä Sammy Babitzinin kanssa. Sammy ja Seija olivat molemmat edustavannäköisiä nuoria, joten orkesteri sai runsaasti kehuja myös solistien ulkonäöstä. Seija Simolan ensimmäiset levytykset eivät vielä herättäneet sen suurempaa huomiota. Ennen varsinaista läpimurtoaan Seija Simola nähtiin kaikkien aikojen ensimmäisessä Syksyn sävel -kilpailussa vuonna 1968 laululla Kukkia sinulle. Tuon kappaleen oli säveltänyt Aarno Raninen, joka alkoi vastata Discophon-levy-yhtiössä Seija Simolan levytyksistä. Raninen oli ollut jo pitkään mieltynyt kunnianhimoisiin eteläeurooppalaisiin – etenkin italialaisiin – suuriskelmiin, ja hän pääsi toteuttamaan ambitiotaan Seija Simolan tuottajana. Ranisen johdolla Seija Simola sai levytettäväkseen voimakkaita ja vaativia lauluja, jotka erottuivat sofistikoituneella otteellaan keskivertoiskelmien tarjonnasta. Raninen sovitti levytykset pieteetillä: säestyksissä jousiston vahvuutena oli aina vähintään kahdeksan pikkuviulua, kaksi alttoviulua ja kaksi selloa. Keväällä 1969 ikuistettiin Seija Simolan läpimurtolevytys Sulle silmäni annan (Ti regalo gli occhi miei), josta tuli hänen ensimmäinen listahittinsä. Saman vuoden aikana levytettiin myös italoiskelmät Rakkaus kasvoista kasvoihin (Gli occhi dell'amore) ja Kun aika on (Nino Rotan legendaarinen elokuvasävelmä A time for us elokuvasta Romeo ja Julia) sekä äärimmäisen upeat tulkinnat Aranjuez-konserton teemasta Näkemiin ja Claude Debussyn Kuutamosta (Clair de lune). Vuonna 1969 Seija Simola levytti kaikkiaan viisi täysosumaa, jotka ovat kaikki jättäneet jälkensä suomalaiseen iskelmähistoriaan. Vuoden 1970 menestys oli Maritza, suomenkielinen versio Joseph Kosman säveltämästä ikivihreästä.

Seijan versio musikaalisävelmästä
Don't cry for me Argentina (1977)
on saavuttanut runsaasti ylistystä.

1970-luvulla Seija Simolan levytystuotanto vuorotteli aikansa pop-musiikin ja hienostuneemman laulelmaiskelmän välillä. Seija levytti muun muassa suomenkielisiä versioita Carpentersin ja ABBAn hiteistä, mutta hänen levytettäväkseen annettiin myös vanhempia ikivihreitä, kuten esimerkiksi Mies toiveiden (Gershwinien 1920-luvulla säveltämä jazzstandardi The man I love) tai Päivä kaunein on tullut (What a difference a day made, joka sekin on sävelletty jo ennen toista maailmansotaa). Seija Simolan 70-luvun suurin menestys on vuonna 1977 ikuistettu levytys Andrew Lloyd Webberin Evita-musikaalin sävelmästä Don't cry for me Argentina, Pentti Saaritsan suomennoksena Et itkeä saa, Argentiina. Sovittaja Esko Linnavalli halusi hoitaa levytyksen keskellä yötä, "jotta lauluun saataisiin mukaan kaikki se tuska, mikä siihen kuului" (Latva & Tuunainen 2004, 396). Jopa säveltäjämestari Webber on itse myöhemmin kehunut Seijan levytystä yhdeksi parhaimmista kuulemistaan. Et itkeä saa, Argentiina julkaistiin huippusuositulla Finnhits-kokoelmalla, vaikka niihin harvemmin sisällytettiin levy-yhtiöiden kilpailutilanteen vuoksi Discophonin levytyksiä. Vaikka Seija Simola levytti vaativien laulujen lisäksi kaupallisempaa pop-musiikkia, hän mielsi itsensä eräänlaiseksi marginaalimusiikkia esittäväksi taiteilijaksi. Seija Simola muun muassa lopetti tanssilavoilla esiintymisen kokonaan, koska hän ei halunnut tinkiä ohjelmistostaan ja laulaa tyypillistä tanssittavaa musiikkia. Kun Seija Simola voitti vuonna 1978 euroviisukarsinnat, hän antoi lehdistölle lausuntoja, joissa luonnehti voittoaan "ihmeeksi" ja vertasi itseään Irina Milaniin, "joka jää aina kaikissa kilpailuissa viimeiseksi".

Iskelmähistoriikeissa ollaan hyvin yksimielisiä siitä, että Seija Simolan ura syöksyi alamäkeen euroviisuedustuksen myötä. Vuonna 1978 Seija valittiin Suomen viisuedustajaksi Reijo Karvosen kauniilla ja sopivan mahtipontisella euroballadilla Anna rakkaudelle tilaisuus. Laulu saavutti Eurovision laulukilpailuissa Pariisissa vain vaivaiset kaksi pistettä, jotka oikeuttivat ainoastaan 18. sijaan 20 kilpailijan joukossa. Kyseessä on vuosikymmenen selvästi heikoin suomalaissijoitus. Suomen delegaatiossa oltiin ymmärrettävästi pettyneitä, sillä vedonlyönneissä Suomelle oli povattu parhaimmillaan jopa kahdeksatta sijaa. Anna rakkaudelle tilaisuus taisi nojautua turhan paljon koskettavaan tekstiinsä – jota eurooppalaiset eivät ymmärtäneet kielimuurin vuoksi – ja yleisesti oltiin sitä mieltä, ettei mahtipontinen ja "täyteen ahdettu" orkesterisovitus antanut Seijalle tarpeeksi mahdollisuuksia esitellä tulkitsijanlahjojaan. Seija Simola koki heikon viisutuloksen seurauksena Suomen kansan armottomuuden julmimmillaan. Artistin keikkakalenteri tyhjeni, ja jopa ennen Pariisin viisumatkaa sovittuja esiintymisiä peruttiin. Syksyllä 2014 70-vuotishaastattelussaan Helsingin Sanomissa Seija Simola totesi ykskantaan, kuinka Euroviisujen jälkeen Suomen kansa hylkäsi hänet.

Katseen kosketus vuodelta 1979 on
kunnianhimoinen albumi, jossa Seija
tulkitsee vaativia sävellyksiä
runollisiin teksteihin.

Vuonna 1979 Seija Simola julkaisi albumin Katseen kosketus, joka merkitsi jälleen pesäeroa perinteisiin viihteellisiin iskelmiin. Syvällisempiä laulelmia sisältävällä levyllä Simola tulkitsee muun muassa Chydeniusta ja sävellyksiä Aaro Hellaakosken, Oiva Paloheimon ja Pentti Saaritsan runoihin. Albumilta on jäänyt parhaiten elämään upea Kesytetty, jonka Anna-Kaarina Kiviniemi on kynäillyt Pikku prinssi -tarinan pohjalta. Vaikka Katseen kosketus on vuosikymmenien saatossa saavuttanut paljon arvostusta, ja sitä pidetään nykyään yhtenä Seija Simolan upeimmista taidonnäytteistä, ei älppäri menestynyt ilmestymisensä aikoihin mairittelevasti. Iskelmähistoriikeissa syyksi on esitetty, että Euroviisut olivat vielä kansan keskuudessa tuoreessa muistissa, mutta toisaalta voidaan pohtia, olisiko tällaisella vaativammalla laulelmalevyllä ollut muutenkaan minkäänlaisia saumoja merkittävään kaupalliseen menestykseen vuoden 1979 suomalaisilla musiikkimarkkinoilla. Joka tapauksessa Katseen kosketus -albumi osoittaa, että Seija Simola oli omimmillaan haastavampien laulelmien parissa, joten häntä ei ole missään nimessä syytä kategorisoida perinteiseksi iskelmälaulajaksi.

Kunnianhimoisista projekteista huolimatta Seija Simolan suosio oli alamaissa ja ura melkoisessa solmussa. Mielenkiintoinen poiminta Seijan levytystuotannosta on vuonna 1980 levytetty Jos katsot silmiini, joka on suomenkielinen versio Barbra Streisandin megahitistä Woman in love. Woman in love oli Suomessakin valtavan suuri menestys. Listaguru Timo Pennasen listauksissa se on noteerattu vuotensa suurimpana hittinä Suomessa. Voisi hyvin kuvitella, että tällä levytyksellä Discophon-levy-yhtiö on aikoinaan pyrkinyt pelastamaan Seijan uran. Tarjolla oli pomminvarman hitin suomenkielinen versio. Valitettavasti Suomen kansa ei ottanut suomenkielistä versiota vastaan yhtä innostuneesti kuin alkuperäistä, vaikka pienoista orastavaa kiinnostusta esiintyikin: Jos katsot silmiini nousi jukebox-listalla parhaimmillaan toiselle sijalle ja se julkaistiin 80-luvun Finnhits -kokoelmalla. Lopulta kuitenkaan edes Woman in love ei onnistunut sen kummemmin kohentamaan Seija Simolan suosiota. Vuosina 1981–1983 Seija Simola kävi levyttämässä vain muutaman satunnaisen levytyksen.

Vuonna 1984 Seija Simola solmi levytyssopimuksen Polarvox-levy-yhtiön kanssa. Polarvox oli perustettu jo 1970-luvulla, mutta sen toiminta oli ollut melko pienimuotoista. 1980-luvun alkuvuosina Polarvox pyrki laajentamaan toimintaansa varteenotettavaksi toimijaksi Suomen äänitemarkkinoille, ja parhaimmillaan se onnistuikin saavuttamaan 10 % markkinaosuuden kotimaisessa ääniteteollisuudessa.

Polarvoxille Seija Simola levytti kolme albumia: Tunteet (1984), Ota kii – pidä mua (1985) ja Seija (1986). Kahdella ensinmainitulla albumilla artisti luopui tiukoista kriteereistään ja lauloi omien sanojensa mukaan kritiikittä kaiken, mitä levy-yhtiö hänelle tarjosi. Nämä albumit tunnetaankin nykyään Seija Simolan "diskoalbumeina". Albumien yleisanti on sangen iskelmällinen ja kappaleita säestetään ajan hengen mukaisilla kasarisoundeilla syntetisaattoreineen ja rumpukoneineen. Seija Simola on itse suhtautunut näihin kahteen albumiinsa melko negatiivisesti: Tunteet-albumi vielä menetteli, mutta Ota kii – pidä mua -älppäriä hän on luonnehtinut uransa pahimmaksi flopiksi. Hänen uransa tätä vaihetta on luonnehdittu muun muassa musiikilliseksi harharetkeksi. Seija joutui näille albumeille levyttämään muutamia hyvinkin halpahintaisia renkutuksia, joissa hänen tulkitsijantaitonsa eivät kieltämättä pääse oikeuksiinsa. Myös monet Seija Simolan musiikin ystävät suhtautuvat näihin Seijan kasarilevytyksiin suorastaan halveksuvasti ja pitävät epäoikeudenmukaisena, että lahjakas tulkitsija joutui olosuhteiden pakosta alentumaan levyttämään tuotantoa, joka ei sovi hänen arvolleen. Omasta mielestäni Seijan kasarituotanto ansaitsisi kuitenkin vähintään jonkinlaisen osittaisen kunnianpalautuksen. Albumit ovat kokonaisuuksina mainettaan monipuolisempia ja joissain levytyksissä on vielä havaittavissa Seijan aikaisemmalle tuotannolle ominaista sielukkuutta.

Seija Simolan uusi tyyli lanseerattiin vuonna 1984, kun Veikko Samulin johdolla alettiin valmistaa hänen ensimmäistä Polarvox-albumiaan Tunteet. Uudistunutta Seijaa esiteltiin vuonna 1984 muun muassa Yleisradion Hittimittari-ohjelmassa, jossa Seija esitti Samulin sävellyksen Ei rakastaa voi tämän enempää.

Hittimittaria esitettiin aikana, jolloin elettiin vahvaa suomirockin ja iskelmän välistä vastakkainasettelua. Niinpä myös Hittimittarin äänestyksissä iskelmät yleensä jäivät jäännöspisteille, kun taas suomirokkarit etenivät jaksosta toiseen saavuttaen korkeita pisteitä alueraatien äänestyksessä. Ei rakastaa voi tämän enempää onnistui olemaan yksi harvoja iskelmiä, joka äänestettiin ensiesityksensä jälkeen jatkoon seuraavaan jaksoon. Kuvaavaa kuitenkin on, että Seija Simolan pisteet kasvoivat sitä mukaa, mitä pohjoisemmaksi alueraatien äänestyksessä edettiin. Kaihoisa kasari-iskelmä Ei rakastaa voi tämän enempää on Seija Simolan 1980-luvun tuotannon tunnetuin levytys, ja se onkin jäänyt elämään jonkinasteisena suomidiskon klassikkona.

Tunteet-albumilla (1984) esiteltiin
ensimmäistä kertaa disko-Seija.

Ei rakastaa voi tämän enempää toimi Seija Simolan Tunteet-albumin aloitusraitana ja singlelohkaisuna. Vaikka Seijan fanit suhtautuvatkin kasarituotantoon yleisesti penseästi, albumi sisältää muutamia hyvinkin onnistuneita raitoja. Esimerkkinä voisi mainita kakkosraidan Yksi rakkauden yö, joka on suomenkielinen versio italialaislaulajatar Loretta Goggin laulusta Una notte così. Tunnelmallinen italoiskelmä edustaa tavallaan samaa eteläeurooppalaista jatkumoa Seija Simolan uran alkuaikojen menestyksille. Ajan hengen mukaisesti levytysten säestys on muuttunut 1960-luvun muhkeista jousisovituksista kapeampaan soundimaailmaan. Soundimaailman muutosta kuvastaa varsin osuvasti Veikko Samulin sovittama uusi versio Seijan läpimurtohitistä Sulle silmäni annan. Tunteet-albumin kohokohdiksi voitaisiin luokitella myös dramaattinen erobiisi Kun päättyy ystävyys ja Tunne, jonka Seija tulkitsee sellaisella herkkyydellä, mikä ei keneltä tahansa iskelmälaulajalta luonnistuisi. Toki albumilla on joitakin täysin halpahintaisia hömppärenkutuksia – kuten Sen minkä teen kulta tai Gonzales ja Pepita – jotka eivät tee oikeutta Seijan osaamiselle. Valitettavasti nykypäivän valossa Tunteet-albumin tunnetuin raita lienee Juna Turkuun – Seijan ja Jokke Seppälän duetto, joka on toistuvasti äänestetty kaikkien aikojen huonoimmaksi euroviisukäännökseksi. Seija Simola kirjoitti itse suomenkielisen tekstin Alicen ja Franco Battiaton esittämään Italian vuoden 1984 euroviisuun I treni di Tozeur. I treni di Tozeur on yksi kaikkien aikojen arvostetuimpia euroviisuja, joka on saavuttanut suitsutusta myös Euroviisuihin negatiivisesti suhtautuvilta tahoilta. (Ks. esimerkiksi Gaius Turusen ansiokas artikkeli Franco Battiatosta Nuorgam-palvelimessa). Suomenkielisessä sanoituksessa on pyritty olemaan jossain määrin uskollisia alkuperäiselle italiankieliselle tekstille, mutta superälykön mainetta nauttivan Franco Battiaton kynäilemät monimerkitykselliset vivahteet ovat muuttuneet melkoisen kömpelöiksi ilmaisuiksi. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä kertosäkeistön koominen turkulaisvihamielisyys, on valitettavasti todettava, ettei ole mikään ihme, että Juna Turkuun on äänestetty toistuvasti kaikkien aikojen noloimpien käännösbiisien joukkoon.

Vaikka nykyään monet karsastavatkin Seija Simolan kasarituotantoa, uusi tyyli on aikoinaan pelastanut hänen työtilanteensa. Iskelmännälkäinen Suomen kansa otti diskoiskelmä-Seijan positiivisesti vastaan ja hänen ohjelmistonsa kelpasi jälleen tanssilavoille, joten keikkakalenteri alkoi taas täyttyä. Jostain taiteilijankin on elantonsa tienattava.

Seija Simolan seuraavaa albumia ryhdyttiin valmistamaan heti seuraavana vuonna. Tuottajaksi saapui tällä kertaa toinen 1980-luvun suomi-iskelmän kärkinimi Jori Sivonen, joka on yksi suomalaisen koneiskelmän pioneereista. Iskelmän tähtitaivaassa on luonnehdittu, kuinka Seijan "[s]euraava albumi Ota kii – pidä mua oli siirtymistä yhä enemmän päivän iskelmiin" (Latva & Tuunainen 2004, 396). Albumin vetonaulana toimi vastikään läpimurtonsa saavuttaneen Modern Talking -yhtyeen superhitti You're my heart, you're my soul, jonka Chrisse Johansson käänsi suomeksi nimellä Ota kii. Kieltämättä on todettava, että keskieurooppalainen synthpop-genre on melko kaukana siitä sielukkaasta musiikista, millä Seija saavutti läpimurtonsa 1960-luvun lopulla. Ota kii -kappaleesta levytti oman versionsa myös Meiju Suvas, jonka diskoimagoon laulu sopikin paremmin. Meiju olisi voinut saada Ota kii -levytyksestä isonkin hitin, mutta jostain kumman syystä hänen levytyksensä julkaistiin vain singlellä ja eri esittäjien kokoelmalevyillä.

Ota kii – pidä mua -albumi koottiin pääosin käännöskappaleista. 11 levytyksen joukossa on kolme kotimaista sävelmää, joista yksi on itse asiassa – mielenkiintoista kyllä – coverversio saman vuoden Suomen euroviisuedustussävelmästä Eläköön elämä, jolla Sonja Lumme kilpaili Göteborgissa. Seijan version tausta on vieläpä täsmälleen sama Bruno Korpelan sovitus kuin Sonja Lummen levytyksessä. Sonja Lummehan ehti levyttää Eläköön elämästä jopa kaksi versiota, koska levy-yhtiössä oli kiistaa laulun sovituksesta. Lopulta viralliseksi singleversioksi päätyi Korpelan sovitus, jonka pohjalta laulu orkestroitiin myös Euroviisuissa. Eläköön elämä lienee Seijan albumin viimeisenä kappaleena lähinnä jonkinlainen "bonusraita". Albumin kaksi muuta kotimaista sävellystä – Taivaan tie ja Kaiken – ovat syntyneet tuottaja Jori Sivosen kynästä, sanoituksista vastasi Raul Reiman. Muutoin albumin käännösbiisien suomenkielisiä tekstejä ovat sanoittaneet Vexi Salmi – tosin 1980-luvulla usein käyttämällään salanimellä Antero Ollikainen – ja Seija Simola itse. Seijan itsensä tekstittämät laulut poikkeavat jossain määrin albumin kepeästä yleisilmeestä, joten nämä levytykset lienevät hänen omia "löytöjään".

Ota kii – pidä mua -albumin A-puolen kappaleet voisi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: pinnallisempiin lauluihin, jotka eivät ole Seijan mielimusiikkia, ja lauluihin, jotka tarjoavat hänelle edes jonkinlaisen mahdollisuuden ilmaisuvoimaiseen tulkintaan. Ensinmainittuun kategoriaan kuuluu Ota kii -hitin lisäksi ehdottomasti Voi tätä tunnelmaa, joka on suomenkielinen versio tv-koomikkonakin tunnetun Russ Abbotin hitistä Atmosphere. Kesäisen tarttuvan renkutuksen tulkitseminen ei vaadi kovinkaan suuria laulunlahjoja, joten sen olisi voinut hyvin antaa levytettäväksi huomattavasti lahjattomammalle artistille. Pinnallisen kokonaispaketin kruunaavat kornit tekstinpätkät: "woo-o, sen ties', oo-o, tuo mies" ja kököt erikoisefektit viimeisen kertosäkeistön alkaessa instrumentaaliväliosan jälkeen.

Sen sijaan albumin parhaimmistoa edustaa raita A2, joka on Jori Sivosen kohtalokas sävellys Taivaan tie. Sanoituksen on kirjoittanut Raul Reiman, jolla oli usein sanoituksissaan taipumusta käsitellä elämän varjopuolia ja elämää suurempia asioita. Taivaan tien tekstissä pohditaan eksistentiaalisia näkemyksiä ihmiselon tarkoituksesta. "Taivaan tie, vain tähtiä vie / mua ennen oli tähdet nää / ja ne jälkeeni myöskin jää. / Taivaan tie, niin ikuinen lie / olen itse tomua pelkkää vain tään maan."

Omissa listauksissani koko albumin kohokohdaksi nousee A-puolen viimeinen raita Missä oot. Seijan tytär oli lomamatkalla Israelissa kuullut Boaz Sharabin tulkitseman kauniin ja melodisen balladin Tni li yad, jonka on säveltänyt Nurit Hirsh – yksi kaikkien aikojen legendaarisimpia ja tuotteliaimpia israelilaisia kevyen musiikin säveltäjiä. Seija ihastui lauluun ikihyviksi ja laati siihen suomenkielisen tekstin. Lopputuloksena on veretseisauttavan hieno ja dramaattinen, tunnelmallinen balladi, jonka Seija tulkitsee riipaisevan kauniisti. Missä oot on osoitus siitä, että myös Seijan kasarialbumit sisältävät helmiä, joiden takana artisti voisi edelleen ylpeänä seistä. Mielestäni Missä oot on yksi Seijan vaikuttavimpia levytyksiä ja se vetää vertoja monelle hänen klassikolleen.

A-puoli sisältää myös raidan Luotan rakkauteen, joka asettuu edellämainittujen kahden kategorian "välimuotoon". Kyseessä Thief of Hearts (1984) -elokuvan (suomeksi Kuin varas yöllä) soundtrackilta poimittu samanniminen kappale, jonka on säveltänyt itse Giorgio Moroder – lukuisten disko- ja elokuvamusiikin klassikoiden palkittu säveltäjä. Genreltään laulu edustaa melodista kasaridiskoa, jonka tulkintaan Seija tuo hänelle ominaista herkkyyttä. 1980-luvulla Suomessa diskomusiikkia levyttivät monet artistit, jotka eivät olleet lähimainkaan yhtä taitavia laulajia kuin Seija Simola. Vaikka musiikkityyli ei ollutkaan artistin mieleen, Seija hoitaa levytykset ammattitaidolla ja tulkitsee kepeämmätkin laulut lahjakkaasti.

1980-luvun alkupuoliskolla Eurovision laulukilpailujen kilpailukappaleita käännettiin vielä ahkerasti suomeksi. Vuoden 1985 kilpailun sadosta Seijan albumille poimittiin Ison-Britannian neljänneksi sijoittunut laulu Love is, jonka esitti Vikki Watson. Love is – Vexi Salmen käännöksenä Rakkaus kestää – aloittaa Ota kii -albumin B-puolen. Tarttuvaa pop-hittiä syytettiin hieman 10 o'clock postman -plagiaatiksi ja kieltämättä lauluissa jotain hyvin samankaltaista onkin.

Seija Simolan levytysten soundimaailma muuttuu entistä kasarimmaksi ja vauhdikkaammaksi, kun vauhtiin pääsee raita B2 Öisin. Kyseessä on suomenkielinen versio skottisäveltäjä Bob Heatlien (miehen aikaisempiin meriitteihin kuuluu muun muassa Anekan Japanese boy) sävellys Midnight, jonka esitti hänen unkarilainen vaimonsa Éva Csepregi. Laulun C-osassa Vexi Salmi kuvailee, mitä Öisin tapahtuu: "Unen pehmeään suloiseen huntuun molemmat vaipua saa / kun vielä tyydytys raukea tuntuu, aistejamme tuudittaa". Kieltämättä sanoitusmaailma on melko kaukana esimerkiksi Katseen kosketus -albumin lyyrisyydestä...

Albumin toisesta Jori Sivosen sävellyksestä Kaiken ei jää hirveästi jälkipolville kerrottavaa. Laulussa Hellyyden yö – alkuperäiseltä nimeltään Gipsy Queen – yritetään konesoundeilla jäljitellä romanimusiikin tunnelmaa. B-puolen kohokohdaksi kohoaa jälleen Seijan itsensä sanoittama kappale Ystävyys on jäänyt taa. Herkkä balladi on ruotsalainen sävelmä Vänner, jolla Susanne Frölén kilpaili Ruotsin euroviisukarsinnoissa 1985. Albumin slovarit erottuvat edukseen nopeatempoisella albumilla, jota dominoivat syntetisaattorit ja voimakkaat rumpukompit. Seija itsekin nauttii selvästi enemmän näistä lauluista, jotka mahdollistavat hänelle jonkinlaisen mahdollisuuden omanlaisen tulkinnan luomiseen.

Vaikka Ota kii – pidä mua -albumia on moitittu Seijan uran pahimmaksi hutilaukaukseksi ja hänen kykyjensä hukkaanheittämiseksi, se sisältää onnistuneet hetkensä. Etenkin Missä oot, Taivaan tie ja Ystävyys on jäänyt taa ovat levytyksiä, joita ei tarvitsisi hävetä lainkaan. Ja vaikka albumi sisältääkin paljon sellaista musiikkia, josta artisti ei itse välittänyt, monia kasarimusiikin ystäviä tämänkin albumin kappaleet kutkuttavat oikeasta pisteestä. Onhan albumin tuottanut Jori Sivonen ollut 1980-luvulla suomalaisen diskoiskelmän ammattitaitoisimpia sovittajia ja tuottajia. Ota kii – pidä mua -albumi on oivallinen ajankuva aikakaudesta, jolloin angloamerikkalaisen musiikkiteollisuuden tuotteista tehtiin vielä ahkerasti suomenkielisiä käännöksiä. Ilmiö veteli kuitenkin viimeisiään, sillä käännöshittien tehtaileminen suomalaisessa iskelmäteollisuudessa hiipui pian 1980-luvun puolivälin jälkeen. Seija joutui tämän aikakauden albumeilla tekemään kompromisseja iskelmäteollisuuden kanssa, ja tuohon aikaan – juuri ennen suomalaisen iskelmämusiikin syvintä kriisiaikaa – iskelmäteollisuus luotti diskopoljentoiseen syntetisaattoreilla säestettyyn musiikkiin.

Seija-albumi vuodelta 1986 on
artistin itsensä mielestä uransa
paras älppäri, mutta suuri yleisö
ei löytänyt levyä.

Kahden diskoalbumin jälkeen Seija kyllästyi levyttämään päivän poppia. Hän halusi tehdä albumin, jollaista ei ollut vielä saanut urallaan toteuttaa. Vuonna 1986 valmistuikin kunnianhimoinen ja taiteellisesti korkeatasoinen albumi Seija, jossa Seija Simola tulkitsi Esa Kaartamon hänelle kynäilemiä sävelmiä. Seija Simola pitää tätä albumiaan uransa onnistuneimpana, mutta valitettavasti suuri yleisö jäi kylmäksi. Polarvox-yhtiön historiikissa Juha Rantala on kiteyttänyt tyhjentävästi:

"1980-luvun puolivälin jälkeen Polarvox vähensikin puhtaan iskelmätuotannon määrää radikaalisti ja keskittyi kaupallisin perustein rock-tuotantoon. Toki iskelmän ja rockin raja-aitoja yritettiin myös madaltaa sekä yhdistää näiden genrejen ammattilaisia. Hyvänä esimerkkinä tästä on vuonna 1986 julkaistu Seija Simolan albumi Seija, jolla artisti esittää Esa Kaartamon tekemiä lauluja. Taiteellisesti levy onnistui hyvin, mutta kaupallisesti tilanne oli toinen: levy-yhtiöllä riitti työtä päästä eroon edes albumin 500 kappaleen ensipainoksesta."

Seija-albumi jäi Seija Simolan uran viimeiseksi albumiksi. Uupunut taiteilija oli lopeensa kyllästynyt keikkailuun ja viihdemaailman raadollisuuteen. Seija Simola vetäytyi pikkuhiljaa julkisuudesta ja lopetti keikkailun pysyvänluonteisesti 1990-luvun alussa. Vetäytymisensä jälkeen hän on esiintynyt julkisuudessa harvakseltaan, mutta esimerkiksi vuonna 1995 hän piipahti Neljän tuulen tiellä -televisio-ohjelmassa esittämässä Sulle silmäni annan ja Kesytetty. Vuonna 2003 Seija ällistytti monet kollegansakin, kun hän palasi Erik Lindströmin pyynnöstä levytysstudioon. Seija esittää muutaman kappaleen Lindströmin suunnittelemalla kokoelmalevyllä 50–70-luvun ladyt. Samoihin aikoihin Seija kertoi haastatteluissa, että hänen haaveenaan olisi julkaista vielä yksi omakustanteinen albumi. Pitkäsoitolla oli jo työnimi Akvarelli ja se olisi sisältänyt ainoastaan Seijan itsensä kirjoittamia lauluja. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että Akvarellia ei tulla koskaan julkaisemaan. Seija Simolan omat lausunnot hänen nykyisestä terveydentilastaan antavat ymmärtää, ettei menneiden vuosikymmenien upea tulkitsija kykene enää laulamaan.

Parhaat-kokoelmalla (1995) julkaistiin
Seijan kasarituotantoa CD-formaatissa.

Seija Simolan tuotannosta julkaistiin ensimmäiset CD-kokoelmat vuonna 1995. Seijan kasarituotannon kattavin julkaisu CD-formaatissa on Polarvoxin kokoelma Parhaat, joka sisältää 20 laulua Seijan Polarvox-albumeilta 1984–1986. Kappalekavalkadissa selvässä pääosassa on Seijan kahden diskoalbumin anti, sillä vuoden 1986 Seija-albumilta sisällytettiin vain kaksi laulua. Seijan kaksi ensimmäistä Polarvox-albumia sisältävät yhteensä 23 levytystä, joista kokoelmalle päätyi siis kaikkiaan 18 poimintaa. Ulkopuolelle jäivät Tunteet-albumilta Sen minkä teen kulta ja Vaikka kaiken menetin sekä Ota kii -albumilta Öisin, Kaiken ja Eläköön elämä. Samana vuonna Fazer julkaisi kokoelman 20 suosikkia -sarjassa, johon koottiin Discophon-levytyksiä vuosilta 1968–1979.

Seuraavan kerran Seijan kasarituotantoa päätyi CD-kokoelmalle vuonna 2002, kun Warner Music Finland julkaisi yhteistyössä Polarvoxin kanssa kokoelmalevyjä 20 suosikkia -sarjassa. Tässä yhteydessä ilmestyi toinen Seija Simolan tuotannosta rakennettu kokoelma alaotsikolla Rakkauden katse. Tämä kokoelma sisältää kymmenen Seijan Discophon-levytystä vuosilta 1970–1980 ja kymmenen Polarvox-levytystä vuosilta 1984 ja 1985. Jälleen kerran kasarituotantoa on valikoitu vain kahdelta ensimmäiseltä Polarvox-albumilta. Kokoelman laatijat ovat ohittaneet kokonaan Seijan oman suosikkialbumin Seija vuodelta 1986. Mainittakoon kuitenkin, että tällä kokoelmalla Missä oot on valittu onnistuneesti lopetusraidaksi, millaisena se toimiikin erittäin upeasti.

Vuonna 2005 Warner Music Finland julkaisi toistaiseksi kattavimman Seija Simola -kokoelman: 38 kappaletta sisältäneen tupla-CD:n Parhaat – Sydämesi ääni. Kun Seija Simola sai vihiä, että tällainen kokoelma oli suunnitteilla, hän otti itse yhteyttä levy-yhtiöön ja esitti muutamia toiveita kappalevalikoiman suhteen. Yhtenä toiveena oli, että kokoelmalla julkaistaisiin ainakin kaksi laulua artistin itsensä arvostamalta vuoden 1986 Seija-albumilta. Warner toteutti Seijan pyynnön kirjaimellisesti, sillä kokoelmalle poimittiin juuri tasan kaksi raitaa tältä Seijan viimeiseksi jääneeltä albumilta. Artistin toivetta taidettiin kuunnella myös sen suhteen, ettei tuplakokoelmalle kelpuutettu lainkaan mitään muuta kasarituotantoa. Seijan diskovaihe on sivuutettu kokoelmalla tyystin, sillä kokoelma sisältää kahden vuonna 1986 ilmestyneen kappaleen lisäksi ainoastaan Discophon-levytyksiä vuosilta 1967–1979. Monet Seija Simolan musiikin ystävät olivat tyytyväisiä kasarituotannon ohittamiseen, mutta ainakin itse olen sitä mieltä, että kasarikauden totaalinen sivuuttaminen on hieman kapeakatseista. Kokoelmalla kuullaan kepeämpiä lauluja 60- ja 70-luvuilta (kaikkein "kaupallisimpana" varmaankin ABBA-suomennos Vai niin eli I do, I do, I do, I do, I do), joten yhtä lailla muutama kasarilevytyskin olisi mahtunut joukkoon. Esimerkiksi Hittimittarista tuttu Ei rakastaa voi tämän enempää on Seijan uralla paljon tunnetumpi kappale kuin moni muu kokoelmalle päätynyt levytys, minkä vuoksi se olisi puolustanut paikkansa hittikokoelmalla. Lisäksi sellaiset levytykset kuten Yksi rakkauden yö, Tunne, Taivaan tie tai Missä oot olisivat sopineet kokoelmalle hyvin osoittamaan, että 80-luvun diskoaikakaudellakin Seija levytti sielukkaita tulkintoja.

Seija Simola on artisti, joka on saanut kokea viihdemaailman raadollisuuden. Uransa aktiiviaikana hän ei oikein koskaan saanut kokea ansaitsemaansa arvostusta suurelta yleisöltä. Mönkään menneiden Euroviisujen jälkeen yleisö käänsi hänelle selkänsä, ja tukalan työtilanteen vuoksi hän joutui levyttämään materiaalia, joka ei ollut hänelle mieleistä. Onneksi 2010-luvulla on ollut ilo huomata, että samalla kun iskelmämusiikin arvostus on muutenkin noussut, myös Seija Simolan sielukkaat levytykset mainitaan yhä useammin suomalaisen kevyen musiikin historian uniikkeina helminä. Kulttuuriministeri Grahn-Laasosen ylistykset ovat osoituksia siitä, että myös nuoremmat sukupolvet löytävät Seijan tuotannon. Seija Simolan kohdalla voisi todeta samoin kuin Vexi Salmi on todennut Carolan kohdalla: aika on tehnyt tinkimätöntä työtään ja erottanut todelliset jyvät akanoista.

Lähteet

Kirjallisuus:

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Verkkolähteet:

Kallionpää Katri: "Suomen kansa hylkäsi minut" – Euroviisut pilasi Seija Simolan uran. Helsingin Sanomat 25.9.2014.
https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002764042.html

Rantala Juha: Polarvox. Suomalaisen musiikin historia -palvelimessa.
http://www.suomalaisenmusiikinhistoria.fi/doc/polarvox.pdf

Turunen Gaius: Sufin kevyt kosketus – kahdeksan biisiä Franco Battiaton maailmasta. NRGM-palvelimessa.
http://www.nrgm.fi/artikkelit/sufin-kevyt-kosketus-kahdeksan-biisia-franco-battiaton-maailmasta/

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Hakasalo Ilpo. Seija Simola: 20 suosikkia – Sulle silmäni annan (Fazer, 1995).

Rantala Juha. Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit (Rocket Records, 2015).

Salmi Vexi. Seija Simola: 20 suosikkia – Rakkauden katse (Warner, 2002).

Salmi Vexi. Seija Simola: Parhaat – Sydämesi ääni (Warner, 2005).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustolta Sisältää hitin – Suomen listalevyt.

Aiheesta muualla

Yle Elävä arkisto: Seija Simolalla oli kaksi laulajaminää

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla

Neljä viikkoa UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.

Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edellinen teksti: Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla

Huom! Suomen euroviisukarsinnat vuodesta 1973 lähtien on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta.

1971

Suomen edustaja: Markku Aro & Koivistolaiset – Tie uuteen päivään
Sijoitus Dublinissa: 8. / 18, 84 pistettä (keskiarvo: 2,47 / 5)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: raati (5/6 taviksia, 1/6 asiantuntijoita)

Yleisradio palasi boikottivuoden jälkeen euroviisuosallistujien joukkoon, mutta kansan kiinnostus viisuja kohtaan oli melko laimeaa. Kovinkaan moni suomalainen ei edes muista, että Markku Aro on edustanut Suomea Euroviisuissa, eikä kilpailukappaletta Tie uuteen päivään tunneta nykyään juuri lainkaan, vaikka se on saavuttanut yhden Suomen parhaimmista sijoituksista.

Miksi juuri Tie uuteen päivään menestyi niin hyvin? Syyksi voisi mainita laulun säveltäjän: Rauno Lehtinen. Ulkomailla nuoruutensa viettänyttä Rauno Lehtistä on luonnehdittu säveltäjäksi, jonka sävellyksissä noudatettiin erityisen paljon mannermaisia ja eurooppalaisia – suorastaan epäsuomalaisia – sävel- ja sointukuvioita, eikä niissä kuulunut suomalaisille tyypillistä mollimentaliteettia. Tie uuteen päivään saattoi siis kuulostaa eurooppalaisen korvaan tutulta ja miellyttävältä. Lisäksi on mainittava, että Suomella oli äärimmäisen edustavannäköinen esiintyjäjoukko. Nuoresta Markku Arosta ja viehkeistä Koivistolaisista riitti silmäniloa itse kullekin.

Suomen karsinnasta ei ole syytä noteerata kuin sen kärkikaksikko. Ainoa varteenotettava haastaja Markku Arolle ja Koivistolaisille oli Jukka Kuoppamäen dramaattinen ja mahtipontinen Uinu poikani vain. Uinu poikani vain on sävellyksenä taiteellisempi ja moniulotteisempi, eli siten todennäköisesti ansioituneempi kuin Tie uuteen päivään. Uinu poikani vain herättänee kuulijassa huomattavasti enemmän tunteita kuin Markku Aron ja Koivistolaisten laskelmoitu euroiskelmä. Pelkään kuitenkin pahoin, että Uinu poikani vain -laululle olisi käynyt viisuissa vähän samalla tavalla kuin kyseisen vuoden Jugoslavian edustajalle. Sekin on komea ja paatoksellinen sävellys, mutta sijoittui heikosti, koska se taisi olla liian paljon keskiverron länsieurooppalaisen musiikkimaun mukavuusalueen ulkopuolella. OIKEA LAULU VOITTI, mutta toki Kuoppamäkikin olisi ollut tyylikäs valinta.

PS. Vuonna 1971 Euroviisuissa alkoi esikatseluiden aika. Alkuvuosina esikatseluvideot olivat melkoisia matkailumainoksia, ja myös Suomi luotti ensimmäisessä videossaan talviseen eksotiikkaan.

1972

Suomen edustaja: Päivi Paunu ja Kim Floor – Muistathan
Sijoitus Edinburghissa: 12. / 18, 78 pistettä (keskiarvo: 2,29 / 5)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Karsintojen ennakkosuosikkina pidettiin jälleen Katri Helenaa, joka kilpaili ranskalaistyylisellä chansonilla Sua rakastan (säv. Valto Laitinen). Suomen kansa jätti kuitenkin Katri Helenan toistamiseen toiseksi ja äänesti voittajaksi Päivi Paunun ja Kim Floorin slaavilaista temperamenttia tihkuvan "humppa-chansonin" Muistathan (säv. Juha Flink & Nacke Johansson). Voiton selvittyä duon molemmat osapuolet haukkuivat lehdistössä suomalaisten musiikkimaun pystyyn ja varoittivat, ettei humpalla menestytä kansainvälisillä areenoilla.

Vuoden 1972 Suomen karsinnan kattauksessa oli Suomen karsinnoille hyvin tyypillinen helmasynti: kaikki laulut olivat ihan kivoja seiskan ja kasin kappaleita, mutta kun Euroviisuja varten pitäisi olla edes se yksi kympin suoritus. Viktor Klimenkon Romantique (säv. Rauno Lehtinen) oli ihan pätevä, mutta vanhanaikainen ja persoonaton estradi-iskelmä. Kirkan Kaikkea on (säv. Erik Lindström) oli yritys tuoda nuorekkaampaa pop-musiikkia Euroviisuihin, mutta lopputulos jäi kauas tuon ajan karismaattisimmista pop-hiteistä (joista saatiin melko pätevä näyte tuon vuoden Britannian viisussa). Monet ovat sitä mieltä, että Katri Helenan Sua rakastan olisi pitänyt lähettää viisuihin, koska se kuulosti "kansainvälisimmältä". Mutta kun sekään ei vaikuta ensikuulemalta varsinaisesti viisumenestyjältä. Sua rakastan -laulusta tulee itse asiassa jossain määrin mieleen kyseisen vuoden Sveitsin edustussävelmä C'est la chanson de mon amour, joka sijoittui kahdeksanneksi. Tuohon aikaan kahdeksas sija oli lumoavalle ranskankieliselle balladille jopa yllättävän heikko, joten on vaikea kuvitella, että eurooppalaisten korvaan kummallisella kielellä esitetty balladi olisi pärjännyt edes niinkään hyvin, vaikka se olisi kuinka "ranskalaishenkinen".

Muistathan-laulun ongelma ei mielestäni ole sen liika "slaavilaisuus", vaan pikemminkin liian laahaavat säkeistöt, jotka pysäyttävät hyvän menon ja tekevät kokonaisuudesta hieman hajanaisen. Päivi Paunu ja Kim Floor saivat aikaiseksi karismaattisen esityksen, josta saivat kehuja, ja sijoitus oli varmaankin niin hyvä kuin tuollaiselle laululle saattoi olla. OIKEA LAULU VOITTI. Ehkä Katri Helena olisi sijoittunut pari sijaa paremmin, ehkä ei.

Myös Porvoossa kuvattu esikatseluvideo on jäänyt suomalaisten mieliin.

Ylipäätään on todettava, että näinä vuosina Syksyn sävel -kilpailu osoittautui huomattavasti euroviisukarsintoja kovatasoisimmaksi, ja kyseisen kilpailun sadosta olisi löytynyt useampiakin potentiaalisia viisuedustajia. Esimerkiksi edellisen syksyn kilpailun kärkikaksikosta – Irwin Goodmanin Poing poing poing tai Markku Aron Vain eteenpäin (säv. Toivo Kärki) – kumpi tahansa olisi ollut varteenotettavampi viisuedustaja kuin yksikään näihin viisukarsintoihin osallistuneista sävellyksistä. Entä olisiko saman vuoden Syksyn sävel -voittaja Sammy Babitzinin Daa-da daa-da (säv. Kari Kuuva) ollut kovaa valuuttaa viisulavalla? Irwin Goodman levytti 1970-luvun alussa lukuisia tarttuvia sävellyksiä. Mahdollisesti hänen hampparimainen renttuolemuksensa olisi herättänyt eurooppalaisissa kummastusta, mutta Irwin olisi voinut kernaasti säveltää Suomelle euroviisun. Joku nuori komea pop-tähti (esim. Markku Aro) esittämässä viisuissa Poing poing poing – siinä olisi voinut olla ainesta melkoiseksi eurohitiksi!

1973

Suomen edustaja: Marion Rung – Tom tom tom
Sijoitus Luxemburgissa: 6. / 17, 93 pistettä (keskiarvo: 2,91 / 5)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Rauno Lehtinen sävelsi jälleen iloisen, tarttuvan ja mahtipontisen viisun, joka kuulosti enemmän eurooppalaiselta kuin suomalaiselta, ja Marion Rung esitti sen rautaisella ammattitaidolla. Tuloksena oli siihen mennessä Suomen paras (absoluuttinen) sijoitus, jonka päihittämiseen meni 33 vuotta. Marion sai viisujen myötä näyttävän comebackin ja hänestä tulikin vuosikymmenen suurimpia suomalaisia tähtiesiintyjiä. Suomalaisten kiinnostus Euroviisuja kohtaan kasvoi, ja kilpailussa kuullut laulut nousivat meidän hittilistoillemme. Esimerkiksi kyseisen vuoden Britannian viisu Power to all our friends ylsi Suomessa peräti listaykköseksi, vaikka se jäikin itse kilpailussa vasta kolmanneksi.

Tietysti OIKEA LAULU VOITTI ilman mitään epäilystä, mutta haluaisin nostaa esille toisen varteenotettavan ehdokkaan. Karsinnan suurimpana ennakkosuosikkina pidettiin Syksyn sävelestä suureen suosioon ponnahtanutta Sammy Babitzinia. Daa-da daa-dan tavoin Sammyn viisutyrkky Riviera oli Kari Kuuvan sävellys. Rivierassa oli paljon onnistuneita elementtejä, sillä se kuulostaa paikoitellen iloiselta eurooppalaiselta tuon ajan pop-hitiltä. Yleisradio oli kuitenkin tietoinen hulivilipoika-Sammyn melko eloisista elämäntavoista. Koivistolaiset kutsuttiin Sammyn taustalle pitämään raikulipojan maineessa ollut solisti kurissa. Koivistolaiset ovat muistelleet, että raatia olisi ohjeistettu antamaan Rivieralle huonoja pisteitä, koska Sammya pidettiin liian epävarmana kansainväliseen edustustehtävään. Raati teki työtä käskettyä ja jätti Rivieran peräti kolmanneksi viimeiseksi. Riviera ei olisi kuitenkaan ollut yhtään pöllömpi viisuedustaja, mikäli se olisi osattu paketoida Luxemburgin lavalle oikein. Mikäli Sammy Babitzin olisi ollut viisulavalla karismaattisimillaan ja Koivistolaiset edustavimmillaan, Riviera olisi englanninkielisenä voinut olla hyvinkin pätevä aloitusnumero vuoden 1973 Euroviisuille. Pidän ihan mahdollisena, että siinä tapauksessa se olisi mahdollisesti voinut hätyytellä Marionin sijoitusta. Jos Marionia ja Tom tom tomia ei olisi ollut karsinnassa lainkaan, Rivieran surkeaa karsintasijoitusta voisi pitää melko suurena oikeusmurhana.


Ennen kuin siirrytään seuraaviin vuosiin, ajattelin jo tässä vaiheessa varoittaa disclaimerina, että vuosien 1974 ja 1975 osalta oma musiikkimakuni saattaa poiketa melko selvästi tyypillisten euroviisufanien mieltymyksistä.

1974

Suomen edustaja: Carita Holmström – Keep me warm
Sijoitus Brightonissa: 13. / 17, 4 ääntä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Suomen euroviisuedustajaksi valittiin nuori omaehtoinen musiikin ammattilainen Carita Holmström laululla Älä mene pois (säv. Eero Koivistoinen). Musiikin ammattilaisista koottu raati päätyi valitsemaan ammattitaitoisen sävellyksen ja esityksen, joka edusti kieltämättä sofistikoitunutta ja professionaalista otetta. Älä mene pois -laulun arvot olivat musiikillisia, sillä sävellyksellä ei ollut kaupallisia tarkoitusperiä valloittaa hittilistoja. Tuloksena Brightonin viisufinaalissa oli neljä ääntä, millä päihitettiin neljä laulua, jotka kaikki kolmen äänen saalillaan jakoivat viimeisen sijan.

Nyt on oltava hieman varovainen sanoissaan, sillä noin kaksi kolmasosaa suomalaisista viisufanaatikoista on sitä mieltä, että Carita Holmström ja Älä mene pois on ylivoimaisesti parasta, mitä Suomi on koskaan lähettänyt Euroviisuihin. Menestymisen kannalta ongelmaksi saattoi osoittautua esimerkiksi ajoitus. Vuonna 1974 kaupallinen pop-musiikki rantautui vahvasti Euroviisuihin. ABBAn Waterloon lisäksi esimerkiksi kolmanneksi sijoittui hollantilainen hittiduo Mouth & McNeal menestyslaulullaan I see a star. Vaikka Älä mene pois erottuikin Suomen karsinnassa edukseen, Brightonin viisulavalla ensimmäisenä esityksenä se ei tehnyt samanlaista vaikutusta. Caritan hillitty esiintyminen flyygelin ääressä tuntui vähän kuin lämmittelynumerolta ennen kun lavalle saapui seuraavaksi raikuvien aplodien saattelemana isäntämaan oma edustaja Olivia Newton-John pröystäilevämmällä esityksellä.

Vuoden 1974 euroviisukarsintojen finaalia on pidetty yhtenä kovatasoisimmista karsinnoistamme. Syksyn sävel -kilpailun vaikutus alkoi näkyä selvästi myös euroviisukarsinnoissa, sillä myös viisukarsinnat alkoivat täyttyä aikansa eturivin esiintyjistä. Jo alkukarsinnoissa karsiutui kovia nimiä: Marion, Kirka, Kisu ja Irwin Goodman, joka kilpaili laululla Se on minimaalista. Laulu ei kuitenkaan millään vetänyt vertoja Irwinin tuon ajan suurimmille hiteille. Myös esitys oli ilmeisesti mennyt penkin alle: Irwin oli ensin erehtynyt alkukarsinnan päivämäärästä ja lisäksi orastava alkoholiongelma alkoi taas nostaa päätään.

Jos Suomi ei halunnut lähteä kaupalliseen pop-musiikkiin mukaan, niin finaalissa tarjolla olisi myös vielä taiteellisempia vaihtoehtoja. Anneli Sarin esittämä Jäähyväiset (säv. Kaj Chydenius) on yksi kauneimpia ja rakastetuimpia "vasemmistolaismusiikin" klassikoita. Ritva Oksasen teatraalinen Musta tango (säv. Jorma Panula) kuulosti suuren orkesterin esittämänä upean mahtipontiselta. Ulkomaalaiset olisivat saattaneet olla vähintäänkin hämillään, mutta ainakaan Oksanen ei olisi lavalla hukkunut kulisseihin. Ritva Oksanen totesi itsekin lehdistössä, että näihin totisiin kilpailuihin pitäisi saada enemmän huumoria. Kaupallisemman musiikin edustajista mainitsemisen arvoinen olisi Pepe Willbergin Sinä ja minä (säv. Markku Johansson), joka on onnistunut eurooppalaishenkinen pop-iskelmä. Se olisi varmaankin menestynyt vähintään siinä missä Älä mene poiskin, tosin ehkä laulun olisi saanut esittää sellainen artisti, jolla olisi ollut Pepeä enemmän ulospäin suuntautuvaa karismaa. Markku Aron Anna kaikkien kukkien kukkia (säv. Toivo Kärki) on noussut vuosien saatossa ikivihreäksi, mutta laulu olisi kieltämättä ollut samalla tavalla vanhanaikainen kuin esimerkiksi saman vuoden Saksan liittotasavallan viisu, joka jäi jaetulle viimeiselle sijalle. Markku Aro myös esitti laulun hieman ponnettomasti. Kenties menestymismielessä paras valinta olisi ollut Jukka Kuoppamäen hippi- ja new age -vaikutteinen menoiskelmä Aurinkomaa. Laulussa oli jo Suomen karsinnassa näyttävä esitys hyppykeppeineen. Suomi oli arvottu esiintymään Brightonissa ensimmäisenä, ja Aurinkomaan rakenne sopii mielestäni hyvin aloitusnumeroksi: aluksi lyhyt a-osa esitetään rauhallisena kunnes kertosäkeistössä pamahtaa meno päälle. Englanniksi esitettynä Aurinkomaa olisi voinut olla varteenotettava valinta 70-luvun poppisten joukkoon. Kuoppamäen sävelkynä oli tuolloin vielä terävä ja hänen laulunsa ja esityksensä olivat menestyneet hyvin Itä-Euroopan festivaaleilla. Olisi ollut mielenkiintoista testata, millaisen vastaanoton hän olisi saanut länsieurooppalaisessa musiikkikilpailussa. Onneksi Suomen edustajaksi valittiin kuitenkin Carita Holmström, eikä Dannyn lastenlaulua tai Babitzinin sisarusten Muskan ja Ykän renkutusta. Carita Holmströmin valinta oli toki täysin ookoo, mutta mielestäni näin mielenkiintoisen ja kovatasoisen karsinnan perusteella Euroviisuista olisi ollut otettavissa korkeampi sijoitus. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1975

Suomen edustaja: Pihasoittajat – Old man fiddle
Sijoitus Tukholmassa: 7. / 19, 74 pistettä (HUOM! tästä vuodesta lähtien käytetään tuttua 12 pisteen järjestelmää.)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Vuoden 1975 sangen kovatasoisessa karsinnassa kuultiin paljon epätyypillistä euroviisumusiikkia. Esimerkiksi Kirkan soulahtavassa Oh, New York rakkain (säv. Carita Holmström) on todella kansainvälinen groove. Vesa-Matti Loiri yhtyeineen esitti barokkikampauksissa komean Laulun (säv. Eero Koivistoinen), jota ei ollut suinkaan tehty hittilistoja silmällä pitäen. Melkoista epäkaupallista avantgardea oli Maaritin esittämä Mätämakee (säv. Paroni Paakkunainen). Poliittinen laululiikekin oli edustettuna Agit Propin On jotain mikä yhdistää (säv. Henrik Otto Donner) myötä. Epätyypillinen euroviisu oli myös karsinnan voittaja. Kansanmusiikkia esittänyt Pihasoittajat vei Viulu-ukollaan (säv. Kim Kuusi) voiton täpärästi ennakkosuosikki Dannyn nenän edestä.

Pihasoittajien valinta Suomen euroviisuedustajaksi ei herättänyt suomalaisissa varauksetonta ihailua. Kansanmusiikkityylisellä laululla ei uskottu olevan menestymismahdollisuuksia kilpailussa, jonka ABBA oli voittanut edellisenä vuonna. Joissakin yleisönosastokirjoituksissa esitettiin, että Suomen kannattaisi jättää Euroviisut epäonnistuneen karsintavoittajan takia kokonaan väliin.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Tukholman Euroviisuissa Pihasoittajien englanninkielinen esitys Old man fiddle tarjosikin piristävän vaihtoehdon kaupallisten pop-hittien ja formaattiviisujen joukossa. Euroviisuja vastaan kohdistettiin tuohon aikaan huomattavan paljon massakulttuurikritiikkiä, ja näille arvostelijoille Pihasoittajien vilpitön ja laskelmoimaton esitys tarjosi raikkaan ja luonnollisen vaihtoehdon. Tuloksena oli yksi Suomen parhaista sijoituksista.

Hyvästä sijoituksesta huolimatta jään itse hieman haikailemaan Dannyn perään. Danny on suomalainen kevyen musiikin merkittävimpiä hahmoja, joka on omilla määrätietoisilla näkemyksillään kehittänyt populaarimusiikin kehitystä Suomessa esimerkiksi estraditaiteen suhteen. Danny olisi ilman muuta ansainnut päästä joskus edustamaan Suomea Euroviisuissa, ja vuonna 1975 hänellä oli siihen juuri oikeanlainen paketti. Sähäkkä Seikkailija (säv. Kari Kuuva) on mahtipontinen ja vauhdikas poppis, joka pitää otteessaan koko kolmeminuuttisen ajan. Jo Suomen karsinnan esityksessä nähtiin melko näyttävä show. Seikkailijassa on niin paljon hyviä elementtejä, että väkisinkin käy mielessä kuinka pitkälle sillä olisi voinut pötkiä englanniksi esitettynä Tukholman lavalla. Pidän mahdollisena, että Seikkailijalla olisi onnistuneella esityksellä voinut sijoittua vielä Pihasoittajiakin paremmin. Jos Danny olisi voittanut Suomen euroviisukarsinnat ja flopannut Tukholmassa, on vaikea uskoa, että suomalaiset olisivat siinä tapauksessa osanneet haikailla Pihasoittajien perään, sillä Viulu-ukon seitsemäs sija tuli niin suurena yllätyksenä kaikille. Pitäisikö kaiken tämän jälkeen uskaltaa jopa todeta, että väärä laulu voitti? Pihasoittajien menestys kuitenkin herättää sen kysymyksen, että kuinka paljon Suomen karsinnassa onkaan vuosien varrella kilpaillut vastaavanlaisia potentiaalisia yllätysmenestyjiä, jotka on tuomittu vääränlaisiksi Euroviisuja varten.

1976

Suomen edustaja: Fredi & Ystävät – Pump pump
Sijoitus Haagissa: 11. / 18, 44 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Vuonna 1976 Euroviisut herättivät entistä enemmän arvostelua lauluntekijöiden keskuudessa. Kilpailulaulujen kaupallisuus suututti muusikoita, joiden mielestä laulukilpailu ei mitannut millään tavalla sävellysten taiteellisia ansioita. Fredi ei kuitenkaan kuulunut näiden kriitikoiden joukkoon, vaan hän näki Euroviisuissa huomattavaa potentiaalia. Viisukarsinnan lähetyksessä esitysten välissä haastateltiin laulujen säveltäjiä, jotka kävivät vuoron perään ajan hengen mukaisesti haukkumassa Euroviisuja, paitsi Fredi, joka avoimesti rupesi maalailemaan euroviisuvoiton suomia positiivisia mahdollisuuksia. Fredi sävelsi karsintaan laulun Pump pump, joka tarjosi kansalle sitä mitä kansa haluaa: häikäilemätöntä glamouria, kimallusta ja seksiä. Pump pump voitti karsinnan ylivoimaisesti ja sen avoin läpinäkyvä kaupallisuus sai Kekkoslovakiassa monet näkemään punaista.

Jälleen kerran Suomi lukeutui Eurovision laulukilpailussa ennakkosuosikkien joukkoon. Pump pump istui hyvin vuoden 1976 kilpailukavalkadiin, jota on luonnehdittu jopa kaikkien aikojen kaupallisimmaksi. Kansainvälisessä kilpailussa esimerkiksi kaikki kuuden kärkeen sijoittuneet laulut noudattivat enemmän tai vähemmän ajalle ominaisten kaupallisten pop-hittien konventioita. Suomen ennakkosuosikin asema ei kuitenkaan realisoitunut toivotulla tavalla. Koko delegaatio oli äärimmäisen pettynyt 11. sijaan.

Olisiko Suomen karsinnassa ollut laulua, jolla olisi voinut sijoittua paremmin? Tuskinpa vain. Kirkan Neidonryöstö (säv. Jukka Siikavire) on kieltämättä erittäin vaikuttava ja ansioitunut sävellys, joka on jäänyt turhan vähälle huomiolle, mutta se olisi tuskin saanut oikeutta kilpailussa, jossa tuohon aikaan valttia olivat helpot ja tarttuvat sävellykset. Tyylikäs valinta olisi ollut myös karsinnassa toiseksi sijoittunut Anneli Sarin Mustalaiskaravaani (säv. Deszö Balogh), mutta pahoin pelkään, että sille olisi käynyt yhtä huonosti kuin kaikille muille tuon vuoden viisuille, jotka sisälsivät vähänkin etnisiä elementtejä: Kreikan, Portugalin ja Jugoslavian viisut jäivät ansioistaan huolimatta jäännöspisteille. Kaupallisuus oli niin pop vuonna 1976. Mustalaiskaravaani ja varsinkin Neidonryöstö olisivat saattaneet olla helmiä sioille euroviisukontekstissa.

Mielestäni alueraadit tekivät ehdottomasti viisaan valinnan äänestäessään Fredin ystävineen Euroviisuihin. Ehkä odotettua heikompi sijoitus johtui hieman kotikutoisesta esityksestä. Keski-Euroopan poppisten laskelmoidut esitykset oli valmistettu suuremmalla ammattitaidolla ja niissä kuultiin paremmin lausuttua englantia. OIKEA LAULU VOITTI.

1977

Suomen edustaja: Monica Aspelund – Lapponia
Sijoitus Lontoossa: 10. / 18, 50 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Hälventääkseen Euroviisujen kaupallista mainetta Yleisradio toivoi, että karsintaan lähetetyissä lauluissa olisi mahdollisimman paljon "kansallisia elementtejä". Niinpä Suomen karsinnassa kuultiin lauluja Lapista, yöttömästä yöstä ja suomalaisesta väkivaltakulttuurista (Liehuva liekinvarsi, säv. Jukka Siikavire). Alueraadit äänestivät ylivoimaiseen voittoon Monica Aspelundin Lapponian (säv. Aarno Raninen), joka on kokonaisuutena suorastaan nerokas. Yhtäältä sävellys on ehtaa laskelmoitua EEC-humppaa, toisaalta siinä myydään mielikuvaa Lapin eksotiikasta. Lapponia on Suomen rakastetuimpia Euroviisuja. Toiseksi sijoittuneen Hortto Kaalon slaavilaistyylinen Kauan sitten (säv. Reino Markkula) on sekin mukaansatempaava, mutta ei suinkaan Lapponian veroinen. Karsinnoista elämään on jäänyt myös Mikko Alatalon Rokkilaulaja (säv. Mikko Alatalo & Harri Rinne), jota ei kuitenkaan olisi kannattanut lähettää sovinnaisiin Euroviisuihin. Mikko Alatalon taustayhtyeessä soittanut kitaristi Veltto Virtanen uhkasi suorassa lähetyksessä riisua housunsa. Siinä olisi ollut ainekset valtakunnalliseen kohuun, sillä vuoden 1977 euroviisukarsintoja seurasi yli 3 miljoonaa suomalaista ja se oli vuoden katsotuin ohjelma. OIKEA LAULU VOITTI.

1978

Suomen edustaja: Seija Simola – Anna rakkaudelle tilaisuus
Sijoitus Pariisissa: 18. / 20, 2 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Paha paikka. Karsinnassa kuultiin yhteensä seitsemän laulua, joiden joukossa on neljä upean naisartistin esittämää tasavahvaa sävellystä: Lea Lavenin Aamulla rakkaani näin (säv. Raul Reiman), Anneli Saariston Sinun kanssasi, sinua ilman (säv. Eero Tiikasalo), Katri Helenan Ystävä (säv. Timo Kalaoja) sekä Seija Simolan Anna rakkaudelle tilaisuus (säv. Reijo Karvonen). On vaikeaa määritellä, mikä näistä neljästä olisi ollut paras valinta, etenkin kun Anna rakkaudelle tilaisuus -laulua kohdeltiin Euroviisuissa törkeästi. Kolmanneksi viimeinen sijoitus oli täysin kohtuuton koskettavalle balladille, joka oli kuin räätälöity Euroviisuihin mahtipontisine orkesterisovituksineen. Ennakkoveikkauksissa Suomi oli parhaimmillaan noteerattu jopa kahdeksannelle sijalle, joten näin surkea lopputulos ällistytti monet. Ehkäpä Lea Lavenin dramaattinen Aamulla rakkaani näin – joka nousi karsintojen jälkeen suurimmaksi hitiksi – olisi voinut olla hieman parempi valinta, mutta on vaikea kuvitella senkään menestyneen kovinkaan korkealle, jos kerran Seija Simolankin kohtalona oli saavuttaa vain kaksi pistettä. Tiedän, että euroviisufanit haluaisivat nostaa esille myös Mirumaru-trion hömppäpopin ABC (säv. Antti Hyvärinen), mutta se olisi tuskin pärjännyt paremmin kuin kyseisen vuoden Portugalin vastaavanlainen renkutus. Tosin tuo Portugalinkin viisu onnistui saamaan peräti viisi pistettä, eli kolme enemmän kuin meidän Seijamme. Häpeällistä! IHAN OK VALINTA. Minkäs sille mahtaa, jos eurooppalaiset eivät ymmärtäneet hyvän päälle...

1979

Suomen edustaja: Katri Helena – Katson sineen taivaan
Sijoitus Jerusalemissa: 14. / 19, 38 pistettä.
Karsintatuloksen ratkaisutapa: raati (2/3 taviksia, 1/3 asiantuntijoita)

Vihdoin ja viimein Katri Helena pääsi edustamaan Suomea. Katson sineen taivaan (säv. Matti Siitonen), jos mikä, on "iso" laulu. Mahtipontinen iskelmä, joka yhtäältä muistuttaa aikansa ranskankielisiä euroviisuja, mutta on toisaalta kuitenkin hyvinkin sinivalkoinen, minkä vuoksi laulua on luonnehdittu jopa kansallisaarteeksi. Menestys Euroviisuissa jäi käsittämättömän alhaiseksi jälleen kerran. Suomi edusti Euroviisuissa marginaalia, jonka olisi vain pitänyt yrittää muita kovemmin pärjätäkseen. Jos Katson sineen taivaan olisi esitetty ranskaksi (siis kokonaan ranskaksi, ei pelkästään "muaaa" ja "suaaa" -osuudet), niin sijoitus olisi ollut varmaankin viiden parhaan joukossa. Ja vaikka Katri Helena esiintyikin Jerusalemin lavalla ammattitaitoisesti, hän oli kenties lavalla vähän liikaa vartijana. Eteläisemmän Euroopan naistähdet esittivät laulunsa itsevarmemmin ja pöyhkeilevästi diivaillen. Tuskin koskaan lakkaan ihmettelemästä sitä, miten esimerkiksi Sveitsin raivostuttavan typerä mukahuumori sijoittui meidän Katrimme edelle.

Olisiko karsinnassa ollut laulua, joka olisi voinut menestyä paremmin. Tokkopa vain. Toiseksi potentiaalisin ehdokas olisi varmaan ollut Markku Aron Sano Susanne (säv. Esa Nieminen), joka muistutti jossain määrin kansainvälisiä 70-luvun midtempo-pophittien kaavaa, mutta olisi todennäköisesti jäänyt Euroviisuissa karismaattisempien varjoon. Babitzinien sisarusten Aikuiset anteeksi antaa (säv. Eero Lupari) on hupaisa, mutta sillä ei olisi ollut mitään jakoa Dschingis Khanin ja Black Lacen joukossa. Pepe Willbergin Päivä tuskin päättyis kauniimmin (säv. Markku Johansson & Pepe Willberg) on levyversiona sangen onnistunut tunnelmallinen iskelmä, mutta tuskinpa silläkään olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia viisuissa. OIKEA LAULU VOITTI.

Vuosikymmenen synteesi

1970-luku on ollut toistaiseksi Suomen menestyksekkäin vuosikymmen Euroviisuissa: Suomi ei jäänyt viimeiseksi kertaakaan ja kärkikymmenikköön sijoituttiin peräti neljä kertaa. Suomen euroviisuvalinnat olivat pääsääntöisesti viisaita. Niinäkin vuosina kun sijoitus jäi kärkikymmenikön huonommalle puolelle, ei karsinnassa mitä todennäköisimmin olisi ollut potentiaalisempaa vaihtoehtoa, paitsi ehkä vuonna 1974. Suomen menestystä saattoi auttaa merkittävästi, että vuosina 1973–1976 Euroviisuissa ei ollut kielisääntöä, minkä vuoksi Suomen viisut esitettiin englanniksi. 1970-luvun lopulla alkoi vaikuttaa siltä, että Suomi sijoittuu aina hieman huonommin kuin muualta Euroopasta tulleet vastaavanlaiset laulut. Lapponia, Anna rakkaudelle tilaisuus ja Katson sineen taivaan jäivät tulostaululla monen heikomman sävellyksen taakse. Suomen lisäksi esimerkiksi Portugali, Turkki ja Jugoslavia kuuluivat euroviisuperheen "marginaaliin", joiden parhaatkaan viisut eivät hätyytelleet kärkisijoituksia.

Vaikka Euroviisuja arvosteltiin etenkin 70-luvun puolivälissä melkoisen paljon, kansan kiinnostus kilpailua kohtaan oli suurta, etenkin taas vuodesta 1973 lähtien. Sekä Suomen karsinnoilla että kansainvälisillä loppukilpailuilla oli miljoonia katsojia, ja ne olivat vuosittain television katsotuimpien ohjelmien joukossa. 1970-luvun puolivälissä Eurovision laulukilpailut alkoivat tuottaa lukuisia hittejä Suomen listoille. Esimerkiksi vuoden 1975 Eurovision laulukilpailun kärkikolmikon laulut sijoittuivat huhtikuussa 1975 Mitä Suomi soittaa -listalla viiden parhaan joukkoon.

Vuosikymmenen kuriositeetti

1. Yksi Suomen euroviisukarsintojen uskomattomampia ehdokkaita on vuonna 1973 kilpaillut laulu Super-extra-wonder-shop. Esa Pethmanin säveltämän laulun esitti hänen 13-vuotias tyttärensä Nina, ilmeisesti pihakavereidensa kanssa. Laulu on noussut suomalaisten euroviisufanaatikkojen keskuudessa melkoiseen kulttiklassikon asemaan.

2. Vuonna 1975 euroviisukarsinnoissa kilpaili Agit Prop, joka oli varmasti tunnetuin vasemmistolaisen poliittisen laululiikkeen edustaja. Kvartetti oli niittänyt vuoteen 1975 mennessä mainetta jo lukuisilla Itä-Euroopan sosialististen valtioiden laulufestivaaleilla. Euroviisukarsinnoissa Agit Prop pysyi tyylilleen uskollisena. He esittivät Otto Donnerin sävellyksen On jotain mikä yhdistää. Pentti Saaritsan sanoituksessa laulettiin avoimesti muun muassa lokakuun vallankumouksesta ja vapusta. Kansan syvät rivit hätkähtivät. Tällaisen tekstin sisältänyt laulu ei saisi missään nimessä toimia Suomen edustajana länsieurooppalaisessa musiikkikilpailussa. Vuonna 1975 euroviisukarsintojen finaalia edelsi neljä alkukarsintaa. Jokaisessa alkukarsinnassa kilpaili neljä laulua, joista kaksi pääsi jatkoon. On jotain mikä yhdistää sijoittui viimeisessä alkukarsinnassa kolmanneksi ja putosi sääntöjen mukaan jatkosta. Kuitenkin ennen finaalia Yleisradio ilmoitti, että se tulee nostamaan loppukilpailuun mukaan yhdeksännen laulun parhaaksi katsotusta pudonneesta ehdokkaasta. Valinta osui Agit Propiin ja jälleen Suomen kansan syvät rivit olivat helisemässä: miksi Yleisradio halusi väen vängällä kaikkein punaisimman laulun mukaan loppukarsintaan. Mikko Alatalo kuulusteli Iltatähdessä viisutuottaja Erkki Pohjanheimoa asiasta. Pätkä on katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa. Alueraadit sijoittivat kuitenkin Agit Propin vasta seitsemänneksi. On jotain mikä yhdistää on mainio ajankuva ylipolitisoituneesta vuosikymmenestä, jolloin poliittinen paatos löysi tiensä jopa euroviisukarsintoihin.