Onko Nuku pommiin niin huono viisu kuin väitetään?

Vuonna 2007 Suomen euroviisukarsintojen televisiolähetysten yhtenä osiona nähtiin Simo Frangénin ankkuroimat Euroviisu-uutiset. Kerran euroviisu-uutisissa käsiteltiin kaikkien aikojen huonoimpia euroviisukappaleita. Osioon sisältyi katugallup, jossa satunnaisilta kansalaisilta kysyttiin näkemystä kaikkien aikojen huonoimmasta euroviisusta. Heti ensimmäisen vastaajan vastaus kuului: "Kaikkien aikojen huonoin euroviisu? Nuku pommiin!" Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä hetkeäkään epäröimättä.

24.4.1982 Eurovision laulukilpailuissa Harrogatessa koettiin Suomen euroviisuhistorian ikimuistoisimpia hetkiä. Yleisradion edustajaksi oli valittu Jim Pembroken sävellys Nuku pommiin, jonka esitti Kojo taustabändinsä kanssa. Suorassa kilpailulähetyksessä Erkki Toivanen pääsi näyttämään peukkuaan sadoille miljoonille televisionkatsojille. Suomen viisuesityksen esittelevässä videopostikortissa soi taustamusiikkina sekä Maamme-laulu että Finlandia ennen kuin alkoi yksi euroviisuhistorian kontroversiaalisimpia esityksiä.

18 kilpailuesityksen kavalkadissa Nuku pommiin jäi ainoana esityksenä kokonaan pisteittä. Nuku pommiin on Suomen euroviisuedustajista ainoa, joka on jäänyt pisteittä sen jälkeen, kun Euroviisuihin vuonna 1975 lanseerattiin 12 pisteen äänestysjärjestelmä. Suomalaisen Heikki Seppälän ideoiman pisteytysjärjestelmän yhtenä tarkoituksena oli varmistaa, ettei yksikään kilpailuesitys jäisi enää kokonaan pisteittä. Ihanteellinen tavoite ei kuitenkaan onnistunut. Vuonna 1978 Norjan edustaja Jahn Teigen sai kyseenalaisen kunnian saavuttaa ensimmäiset nollat viisullaan Mil etter mil. Vuonna 1981 Norjan edustaja jäi toistamiseen nollakerhoon. Vuonna 1982 saatiin kolmas nollakerholainen Nuku pommiin -viisusta.

Kojon Nuku pommiin -viisun lisäksi kaksi muutakin Suomen viisuedustajaa on jäänyt kilpailuissa pisteittä: Laila Halmeen esittämä Muistojeni laulu vuodelta 1963 sekä Viktor Klimenkon esittämä Aurinko laskee länteen vuodelta 1965. Näiden laulujen kohdalla nollan pisteen saldo ei merkitse kuitenkaan samaa asiaa kuin Nuku pommiin -viisun kohdalla. 1960-luvulla Euroviisujen äänestysjärjestelmä oli toisenlainen ja pisteettä jääminen oli huomattavasti yleisempää. Sekä vuosina 1963 että 1965 Suomen edustajan lisäksi kolme muuta edustussävelmää jäivät pisteittä. Vuonna 1963 Eurovision laulukilpailuissa kilpaili vain 16 sävelmää, joten neljä pisteittä jäänyttä esitystä tarkoitti sitä, että joka neljäs esitys jäi ilman pisteitä. Vuoden 1975 jälkeen nollan pisteen tuloksesta on tullut sen verran harvinainen, että siitä on tullut erityinen huomion kohde.

Vaikka Suomi ei ole jäänyt Eurovision laulukilpailuissa nollille kertaakaan vuoden 1982 jälkeen, kansalaiskeskustelussa Suomen surkean viisumenestyksen perusteella on luotu myytti ikuisesta nolla-Suomesta. Varsinkin ennen Lordin voittoa hoettiin usein lausahdusta "Suomi, nolla pistettä" vaihtelevan oikeakielisesti joko ranskaksi tai englanniksi. Suomalainen euroviisutohtori Mari Pajala onkin ansiokkaassa väitöskirjassaan luonnehtinut, kuinka "nolla on enemmän vertauskuva kuin konkreettinen lopputulos".

"Stereotyyppinen kuva nolla-Suomesta toimii käytännössä välineenä, jonka avulla suomalaiskappaleiden historiaa Eurovision laulukilpailussa voi tehdä ymmärrettäväksi." (Pajala 2006, 99)

Vaikka suomalaisilla on ollut mielikuva "ikuisesta" nolla-Suomesta, Nuku pommiin -viisun saavuttama poikkeuksellinen tulos herätti kansalaisissa poikkeuksellisia reaktioita. Kojo on saanut kantaakseen koko loppuelämäkseen liikanimeä Nolla-Kojo. Urheilukilpailujen selostajat puhuvat "kojo-kojo"-tuloksista, kun ottelu päättyy 0–0-tulokseen. Kojo on haastatteluissa muistellut, kuinka satunnaiset ohikulkijat suhtautuivat häneen julkisilla paikoilla hyvinkin aggressiivisesti, esimerkiksi jääkiekko-ottelun katsomossa hänen päälleen heitettiin limsatölkkejä. Monet suomalaiset tietävät nykyään Kojon lähinnä surullisenkuuluisasta euroviisuedustuksestaan ja yhdistävät hänet ainoastaan nollan pisteen euroviisuunsa.

1980-luvun alkuvuosina suomalaiset suhtautuivat Eurovision laulukilpailuun hyvin vakavasti ja sovinnaisella tavalla. Euroviisusävelmän esittäjä koettiin Suomen edustajana Euroopassa. Kun muut eurooppalaiset olivat äänestystuloksen perusteella tehneet selväksi, ettei Suomen edustaja ollut heidän mieleensä, viisuedustaja koettiin maanpetturiksi, joka oli häpäissyt muun maanosan silmissä huonoitsetuntoisen kansakuntamme.

Häpeäksi Suomelle -aspekti oli vahvasti esillä Suomen Espanjan-suurlähettilään Joel Pekurin Helsingin Sanomissa 27.4.1982 julkaistussa mielipidekirjoituksessa:

"Olen kahtena vuotena peräjälkeen joutunut seuraamaan Eurovision laulukilpailua Espanjan televisioista. Olen myös kaksi kertaa ollut äärettömän pettynyt Suomen suoritukseen, huippu tässä oli kai laulu 'pommiin nukkumisesta', josta Suomi ainoana maana 18 osanottajasta jäi täysin ilman pisteitä. Kun tämä melko näkyvällä tavalla mainitaan lehdistössä, tuntuu siltä kuin Suomen edustustojen työ ulkomailla maamme kulttuurin tunnetuksi tekemiseksi olisi täysin turhaa. Nämä hoitamattoman näköiset nuorukaiset, jotka ilmeisesti kalliilla rahalla lähetetään 'edustamaan' Suomea miljoonille ihmisille ulkomaille, ovat häpeäksi maallemme. Tuo tekohuumori, joka tuskin Suomessakaan ketään naurattaa, ei saa minkäänlaista vastakaikua ulkomailla. Nukkukaa pommiin, pysykää Suomessa, älkää osallistuko tämän kaltaisiin kilpailuihin."

Pekurin reaktio on jäänyt kansakunnan mieleen, mutta pelkkien muistikuvien perusteella siitä on esitetty monenlaisia liioiteltuja versioita. Eräänkin legendan mukaan muuan suurlähettiläs olisi soittanut ulkoministeriöön karjuen, että "mikä pelle siellä laulaa" ja kilpailun jälkeen lähetystössä olisi vedetty Suomen lippu puolitankoon.

Nuku pommiin -kappale on leimautunut viisutuloksensa myötä. Nollan pisteen tuloksen ajatellaan olevan ikään kuin kiistaton objektiivinen todiste sille, että kyseinen laulu on järkyttävän huono. Tässä kirjoituksessa pyrin hieman ravistelemaan Nuku pommiin -euroviisuun liitettyjä ajatustapoja. Ensinnäkin voisiko laululla kuitenkin olla jonkinlaisia ansioita, mitkä eivät saaneet tunnustusta 1980-luvun euroviisuäänestyksessä. Toisekseen voisin miltei uskaltaa väittää, että toisenlaisissa olosuhteissa Nuku pommiin olisi voinut menestyä Eurovision laulukilpailuissa edes hieman paremmin. Suhtauduttaisiinko lauluun aivan toisenlaisella tavalla, jos tuloksena ei olisikaan ollut nolla pistettä? Hypoteesini on, että Nuku pommiin -laulun kohdalla suurimmaksi ongelmaksi osoittautui, ettei se istunut tyypillisen euroviisukappaleen muottiin, ja 80-luvulla monet maat pyrkivät saavuttamaan kilpailussa menestystä valitsemalla viisuedustajikseen mahdollisimman "euroviisumaisia" lauluja.

Miten Kojo päätyi euroviisukarsintoihin?

Eurovision laulukilpailut olivat olleet pitkään kaikkea muuta kuin rock-uskottava instituutio. Rock-piirien suhtautumista Euroviisuihin kuvaa osuvasti seuraava sitaatti teoksesta Kun Suomi-rock puri ja löi:

"Mutta mikäs musiikkiohjelma onkaan ainoana elänyt 60- ja 70-luvuilta tähän päivään asti? 'Aitojen' rokkareiden mielestä kaikkein paskin ja epärokkimaisin eli iskelmällisin ohjelma, joka onkin ainoana sinnitellyt vuosien myllerryksessä kaikkien muiden ohjelmaformaattien nähtyä alkunsa ja loppunsa... Onko näin 'kapinoinnin' kannalta ajateltavissa, että kaiken ihmisarvoisen tuhoutuessa paska, tyhmyys ja Euroviisut ovat ne asiat, joihin ei tule naarmuakaan?" (Valtonen, Konttinen, Starck 2015, 171)

Tämän kuvaavammin asiaa tuskin voisi esittää. 1980-luvun alkuvuosina suomalaiset rock-piirit kokivat suuren hämmästyksen, kun progemies Jim Pembroke kutsuttiin säveltämään laulua Suomen euroviisukarsintoihin vuosina 1981 ja 1982. (Moni ei muistanut, että Pembroke oli säveltänyt jo vuonna 1971 euroviisukarsintoihin laulun Uusi viikko.) Pembroke oli koko 1970-luvun ajan ollut suomalaisen progressiivisen rockin ja hienostuneen taiderockin merkittävimpiä nimiä, joten Euroviisut koettiin mahdollisimman vääränä areenana Pembroken kaltaiselle muusikolle.

Vielä hämmästyttävämpi uutinen oli, kun Kojo kutsuttiin vuoden 1982 euroviisukarsintoihin yhdeksi solistivaihtoehdoksi. Vuonna 1982 Yleisradio kutsui euroviisukarsintoihin neljä solistia, joiden joukosta säveltäjien oli valittava tulkitsija viisuehdokkaalleen. Kojon lisäksi kutsuartisteja olivat Tapani Kansa, Ami Aspelund sekä lauluyhtye Opus 5. Kojo oli noussut 1970- ja 80-lukujen vaihteessa suomalaisen rockin kuninkaaksi, joka hämmästytti härmäläisiä rock-piirejä poikkeuksellisen kansainvälisellä otteellaan. Kojon albumit So mean (josta on kirjoitettu tähän blogiin albumiartikkeli) ja Lucky street olivat olleet sekä myynti- että arvostelumenestyksiä, jotka myivät kultaa ja nousivat albumilistan kärkisijoille. Kojon albumit koostuivat englanninkielisestä rockista, soulista, funkista ja reggaesta. Euroviisuissa kuultava tyypillinen musiikki oli mahdollisimman kaukana hänen repertuaaristaan.

Kojo on vuosien saatossa antanut lausuntoja, joiden mukaan hän ajautui Euroviisuihin levy-yhtiönsä takia. Kojo vakuutteli, että Euroviisut eivät olleet hänen suunnitelmissaan, vaan hänet "puhuttiin" mukaan (Nyman 2005, 71). Kojon kolmas albumi Go all the way (1981) ei ollut enää menestynyt samalla tavalla kuin kaksi ensimmäistä. Olisiko Finnlevy patistanut Kojon mukaan euroviisukarsintoihin, joka oli ollut perinteisesti katsotuimpia televisio-ohjelmia Suomessa, joten näkyvyys kansan keskuudessa oli ainakin taattu.

Kojo oli vuosien saatossa herättänyt huomiota poikkeuksellisella laaja-alaisella äänellään ja hän pystyi tulkitsemaan vaivattomasti haastavampiakin lauluja. Kenties sen vuoksi joissakin piireissä Kojosta saatettiin kaavailla tietynlaista suomalaista "yleislaulajaa", jonka kehtasi lähettää kansainvälisille estradeille. Kojo esiintyikin 1980-luvun alkuvuosina Euroviisujen lisäksi muun muassa Roskilden festivaaleilla, Koreassa World Song Festivalissa sekä Bulgariassa Kultaisen Orfeuksen laulukilpailuissa. Kojo, Aspelund ja Kansa olivat kaikki lahjakkaita tulkitsijoita ja myös Opus 5 koostui taitavista koulutetuista laulajista. Kenties Yleisradio halusi varmistaa, että solistit kykenisivät esittämään mahdollisimman vaivattomasti erilaisia musiikkityylejä, sillä euroviisukarsintojen ehdokkaat saattoivat edustaa useita eri genrejä laidasta laitaan. Kojo sai esitettäväkseen vuoden 1982 euroviisukarsinnoissa hovisäveltäjänsä Jim Pembroken sävellyksen Nuku pommiin sekä Jukka Siikavireen sävellyksen Video-Venus.

Joka tapauksessa Kojo antoi viisukarsintaruljanssin aikana lausuntoja, joista voisi päätellä, ettei hän oikein ollut perillä siitä, mihin oli ryhtynyt. Kojo oli kritisoinut, ettei saanut esiintyä oman bändinsä kanssa ja joutui vielä laulamaan suomeksi, mikä oli hänen mielestään täysin "tönkkö-tönkköä".

Brittiläinen toimittaja Tim Moore on kirjoittanut hykerryttävän kirjan Nul Points, jossa hän on pyrkinyt haastattelemaan kaikkia Euroviisuissa nollille (vuodesta 1975 lähtien) jääneitä artisteja. Vuonna 2005 tehdyssä haastattelussa Kojo on määritellyt suhteensa Eurovision laulukilpailuun seuraavasti:

"'Eurovision was never my thing,' he drawls - - 'I was rock musician, you know? I didn't get into music to sing la-la-la songs to Spanish grandmothers – I wanted to get girls!'" (Moore 2006, 132)

Miten Nuku pommiin päätyi euroviisukarsintoihin?

Vuoden 1982 euroviisukarsinnat järjestettiin kokonaan kutsukilpailuna. Valmiiksi kutsuttujen solistien lisäksi Yleisradio lähetti kutsun kymmenelle säveltäjälle. Yksi kutsusäveltäjistä oli Jim Pembroke. Nuku pommiin -kappaleen ei tarvinnut siis läpäistä minkäänlaista esiraadin seulaa. Jim Pembroke oli yksi kutsuista säveltäjistä ja hän käytti kutsunsa Nuku pommiin -sävellykseen. Pembroken sävellys Reggae OK oli edellisenä vuonna voittanut euroviisukarsinnat.

Reggae OK oli edustanut uudenlaista modernimpaa ja kokeilevampaa tyyliä Euroviisuissa, joten se oli tavallaan jo avannut rockille latua viisuihin. Dublinin Eurovision laulukilpailuissa 1981 se sai tunnustuksen omaperäisyydestään (originality) ja Suomen delegaatio oli ainoa, joka pääsi esiintymään myös samaan aikaan järjestetyillä vaihtoehtofestivaaleilla. Erilainen euroviisu keräsi 27 pistettä, jolla saavutettiin 16. sija. Erilaisuutensa vuoksi Reggae OK herätti jossain määrin huomiota Euroopassa ja laulu lähti kansainväliseen levitykseen. Ruotsissa Reggae OK nousi jopa listoille. Euroviisujen merkitys on valtava. Reggae OK'sta muodostui Pembroken kaupallisesti menestynein sävellys. Pembroke oli säveltänyt 1970-luvulla lukuisia suomalaisen progemusiikin monivivahteisia klassikoita, mutta kepeä Reggae OK toi hänen pankkitililleen rojalteja paljon enemmän kuin mikään muu sävellys. Miksipä siis ei osallistuisi uudestaan viisuihin, jos kutsu käy. Nuku pommiin -sävellyksellä Jim Pembroke jatkoi edustamaansa kokeilevampaa linjaa viisukarsinnoissa.

Jim Pembrokella olisi ollut varmasti mahdollisuus säveltää maailmanluokan hittejä. Barbra Streisand olisi aikoinaan halunnut levyttää Wigwamin vuonna 1971 levyttämän Pembroken sävellyksen Lost without a trace. Progemies sanoi kuitenkin ei.

"Nyt täytyy muistaa minkälainen aika oli ja millä kokemuksella ajattelin. Ja aika moni muukin. Oltiin aika puhdasotsaisia ja idealisteja kuin myös naiiveja. Ajattelin asiaa ja sanoinkin ääneen, että biisi varmaan pilattaisiin jollain makeutetuilla Hollywood-jousilla ja sellaista. Ja Streisand edusti kaikkea Las Vegasin kimmellystä, sellaista jolla ei ollut mitään sijaa niin kutsutussa edistyksellisessä rockmaailmassa, silloin 70-luvun alussa. Ei silloin ajatellut jotain Teosto-fyrkkaa, ei ollut tapana." (Selvis-lehti 04/2003)

Pembroken oma yhtye Wigwam oli saanut 70-luvun puolivälissä kansainvälisen levytyssopimuksen ja bändi oli herättänyt kiinnostusta muun muassa Britannian progepiireissä, joten potentiaalia menestyä Suomen rajojen ulkopuolella olisi ollut. Pembroke oli lisäksi kynäillyt muun muassa Kojolle lukuisia kansainvälisen tason levytyksiä (kuten esimerkiksi upea Veronica Hillside So mean -albumilta) sekä raflaavia sävellyksiä Hurriganesille. Mikäli Pembroke olisi asennoitunut euroviisusävelmän tekemiseen samalla tavalla, olisi voinut syntyä menestyksestäkin tulosta. Euroviisuihin rock-mies ei kuitenkaan voinut suhtautua täysin neutraalisti. Pembroke on itsekin myöhemmin haastatteluissa myöntänyt, että Nuku pommiin oli tietyllä tavalla protestikappale. Petri Kaivanto on tuonut esiin näkökulman, kuinka laulun sovittajan Otto Donnerin mukaan "Nuku pommiin oli testi, 'kuinka huonolla biisillä' voi voittaa" (Kaivanto & Leskelä 2007, 72). Suomen euroviisukarsinnoissa Nuku pommiin -esityksessä taustalaulajina toimi Opus 5 -yhtye ja olihan se varmasti rockmiesten mielestä hupaisa näky, kun koulutetut nuoret laulajat lukivat partituurista höpsöä lauluosuuttaan "nuku tuuti aa... aa... aa...".

Oli luontevaa, että Pembroke valitsi kutsusolisteista viisunsa esittäjäksi Kojon, sillä valtaosa Kojon levytyksistä oli ollut Jim Pembroken kynäilemiä. Nuku pommiin ei kuitenkaan Kojoa miellyttänyt.

"I said: the melody is awful, it's a nothing melody, you can't catch it. I'm sorry Tchim [Jim]. The first version had a great middle eight, but then even this was taken out before Eurovision." (Moore 2006, 133)

Kojo mainitsi useaan otteeseen haastatteluissa, ettei ikinä pistäisi sävellystä omalle albumilleen, mutta Juice Leskisen laatimassa sanoituksessa on ajatusta, jonka hän voi allekirjoittaa. Levy-yhtiön pyynnöstä Nuku pommiin levytettiin kuitenkin sekä suomeksi että englanniksi ja se julkaistiin singlellä. Parjatusta maineestaan huolimatta Nuku pommiin -single nousi Suomen singlelistalla parhaimmillaan peräti seitsemänneksi ja laulu oli hetken aikaa jopa jukebox-listan ykkönen. Nuku pommiin on Kojon ainoa listoille noussut singlelevytys. Laulun englanninkielinen versio Bomb out julkaistiin keväällä 1982 samannimisellä kokoelmalevyllä, jonka tarkoituksena oli promota Kojoa ulkomaille. Harva oli kuitenkaan Harrogaten viisujen jälkeen kiinnostunut nollan pisteen euroviisuilijasta. Sen sijaan Jugoslaviassa laulusta levytettiin serbokroatiankielinen versio Ne bacaj.

Miksi Nuku pommiin voitti euroviisukarsinnat?

Nuku pommiin ei missään nimessä vastannut mielikuvaa tyypillisestä euroviisusävelmästä. Siitä huolimatta Suomen euroviisukarsinnoissa asiantuntijaraati äänesti laulun voittajaksi melko selkein lukemin. Nuku pommiin saavutti äänestyksessä 95 pistettä, kun toiseksi sijoittunut Mitt äppelträd sai 82 pistettä. Nuku pommiin -sävellyksen voittoa voitaisiin perustella kahdella teorialla.

Ensinnäkin Nuku pommiin -viisussa oli ajan henkeen erittäin sopiva sanoitus. Juice Leskisen tekstissä kritisoitiin ajankohtaisia ilmiöitä, kuten euro-ohjuksia ja ydinaseiden kilpavarustelua. 1980-luvun alkuvuosina ihmiset ympäri maailman olivat mobilisoituneet erilaisiin rauhanjärjestöihin, jotka vastustivat ydinaseita ja kilpavarustelua. Juuri samana keväänä 1982 suomalaiset taiteilijat lanseerasivat Rauhanjuna-kampanjan. Mobilisoituminen rauhan vuoksi noteerattiin populaarikulttuurissa monella eri tavalla. Eppu Normaali levytti samana vuonna laulun Terve vaan ja onnea, jossa Rauhanjuna-kampanjaan suhtauduttiin viiltävän ironisesti: "Rauhanjuna maailman lähdössä on / joka siitä myöhästyy / on presidentti kelvoton. - - Jos en ehdi ajoissa minä rauhanjunaan / Paasikiven-Kekkosen-linjan mä munaan". Vuonna 1982 Suomen katsotuin elokuva oli Spede Pasasen käsikirjoittama Uuno Turhapuro menettää muistinsa, jossa ironisoitiin rauhanyhdistysten toimintatapoja. Härski-Hartikaisen perustamaan Rauhanturvaajat-yhdistykseen liitettiin jäseniä vaikka väkisin uhkailemalla ja nyrkillä hakkaamalla, eivätkä sen jäsenet saaneet hyväksyä minkään muun yhdistyksen tarjoamaa rauhaa. Euroviisulauluja oli jo pitkän aikaa kritisoitu liiasta kaupallisuudesta ja etenkin laulujen sanoituksia kuvailtiin usein tyhjänpäiväisiksi ja banaaleiksi. Pasifistinen Nuku pommiin oli kantaa ottava ja edusti varmasti monien tahojen mielestä edistyksellisiä arvoja aikana, jolloin kylmän sodan tuoksinassa Eurooppa alkoi täyttyä ydinaseista.

Toisekseen Yleisradion suhtautuminen Euroviisuihin oli sangen negatiivinen ja vuonna 1982 kilpailun tulevaisuudennäkymiin suhtauduttiin pessimistisesti. Mahdollisesti protestiehdokkaan valitsemisella ei uskottu olevan kovinkaan merkittävää vaikutusta, koska arvostus laulukilpailua kohtaan oli niin matala. Jos laulukilpailun uskottiin vetelevän viimeisiään, ei ollut mitään väliä, vaikka Yleisradion edustuskappale ei olisi istunutkaan instituution sovinnaisiin raameihin.

Yleisradiossa Eurovision laulukilpailuun oli suhtauduttu penseästi jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Televisioitava iskelmäkonsertti ei sopinut lainkaan esimerkiksi Reporadion aikaisiin ihanteisiin. Mari Pajala on tutkimuksessaan tuonut esille, kuinka esimerkiksi vuonna 1969 Yleisradion Euroviisuista vastanneet tahot Poppe Berg ja Aarno Walli kertoivat lehtihaastatteluissa, että Euroopan yleisradioliiton kokouksissa oltiin "liikuttavan yksimielisiä siitä, että iskelmäkilpailu on huono ohjelma" (Pajala 2007, 293). 1970-luvulla Eurovision laulukilpailuihin kohdistettiin runsaasti massakulttuurikritiikkiä. Laulukilpailun kaupallisuus herätti äänekästä vastustusta ja kilpailun katsottiin edustavan vastenmielistä kulttuuri-imperialismia. Vuonna 1981 Yleisradion viisuvastaavat taisivat tosissaan uskoa, että Eurovision laulukilpailu oltaisiin lähitulevaisuudessa lopettamassa, koska kilpailun järjestäminen oli kallista eikä kilpailun katsottu edustavan ihanteellisia arvoja. Vuoden 1981 euroviisukarsintojen juontaja Erkki Pohjanheimo mainitsi lähetyksessä suorasukaisesti, että kansainvälisissä kokouksissa keskustellaan vakavasti Euroviisujen lakkauttamisesta. Eurovision laulukilpailun katsojaluvut olivat kuitenkin erittäin korkeat, ja Suomessakin sekä kansainvälinen loppukilpailu että kotimainen karsintakilpailu olivat vuosittain katsotuimpien televisio-ohjelmien joukossa. Vaikka Yleisradion viisuvastaavat suhtautuivat vuonna 1981 Euroviisuihin penseästi, suomalaiset osallistuivat erittäin aktiivisesti Suomen karsintakilpailun alkukarsinnan yleisöäänestykseen, johon lähetettiin yhden päivän aikana peräti 265 000 postikorttia. Suomen Sosialidemokraatti -lehdessä 31.1.1981 Heikki Seppälä totesi Euroviisujen formaatista, että "kai se sitten ainakin katsojien mielestä toimii", vaikka hän ei itse ollut vakuuttunut ohjelman laadusta (Pajala 2006, 362).

1980-luvun alkaessa Yleisradio harjoitti Euroviisujen suhteen kokeilevampaa linjaa, mikä ärsytti monia suomalaisia. Vuonna 1980 alkukarsinnassa asiantuntijaraati tiputti kaikki iskelmällisemmät sävellykset, joita esittivät Suomen kansan suosikkilaulajat Paula Koivuniemestä Tapani Kansaan. Jatkoon finaaliin äänestettiin muun muassa vasemmistolaisissa taidepiireissä profiloituneet Sinikka Sokka, Liisa Tavi ja Eija Ahvo epätyypillisillä viisukappaleilla, joita olivat säveltäneet Otto Donner, Pekka Tegelmann ja Jukka Linkola. Suomen viisuedustajaksi valikoitu Vesa-Matti Loirin jatsahtava Huilumies (säv. Aarno Raninen) ei sekään edustanut kaikkein tyypillisintä euroviisusävellystä. Tuloksena Haagissa oli viimeinen sija kuudella pisteellä.

Jos vuonna 1980 Yleisradio oli suosinut taiteellisempaa, runollisempaa ja poliittisesti tiedostavampaa kevyttä musiikkia, niin vuonna 1981 rock rantautui vaihtoehtona viisukarsintoihin. Ennakkoveikkauksissa hehkutettiin Frederikin Titanicia (säv. Jori Sivonen) sekä Markku Aron ja Nisa Sorayan duettoa Mun suothan tulla vierees sun (säv. Veikko Samuli). Rock-henkinen raati viittasi kuitenkin kintaalla kansan maulle ja jätti kaupalliset ennakkosuosikit jäännöspisteille. Ylivoimaiseen voittoon ylsi Riki Sorsan Reggae OK, ja viisumuottiin sopimattomat Mikko Alatalon Leuhkat eväät sekä Juice Leskisen Ilomantsi sijoittuivat nekin hyvin sijoille kaksi ja neljä. Perinteisistä iskelmistä vain Taiskan esittämä Hiroshima (säv. Raul Reiman) onnistui lyömään kiilaa rocktaustaisen mieskolmikon väliin. Ehkäpä laulun kantaa ottava ja amerikkalaisvastaiseksi tulkittava sanoitus antoi anteeksi sävellyksen liian "iskelmällisyyden".

Myös vuoden 1982 viisukarsinnoissa Yleisradio jatkoi kokeilevan linjan suosimista. Kutsuttujen säveltäjien joukossa olivat muun muassa Upi Sorvali, Nono Söderberg ja Toni Edelmann, jotka olivat ensikertalaisia euroviisukarsinnoissa, eikä näistä säveltäjänimistä juuri oikein ketään mielletty tyypillisten kaupallisten iskelmien tehtailijoiksi. Yleisradio oli 1980-luvun ensimmäisten vuosien aikana tehnyt useampia linjauksia, joiden perusteella Suomi ei pyrkinytkään lähettämään Euroviisuihin mitään tyypillistä. Mahdollisesti 1980-luvun ensimmäisten vuosien viisukarsinnoissa Yleisradio pyrki vielä pitämään kiinni kansansivistyksellisen roolin rippeistään.

Nuku pommiin -viisun voitto euroviisukarsinnoissa oli epäsovinnaisuuden juhlaa.

Yleensä viisukarsinnan voittajasävelmän esittäjä ja säveltäjä olivat saapuneet kiltisti ja korrektisti lavalle kukitettavaksi. Vuoden 1982 euroviisukarsinnat päättyivät kuitenkin melkoiseen kaoottiseen koheltamiseen, kun maistissa olleet Otto Donner ja Jim Pembroke saapuivat Kulttuuritalon lavalle. Ulvovaa Otto Donneria lähetyksen juontanut Heikki Kahila kutsui "sievästi haukkuvaksi terrieriksi". Voittoesityksen jälkeen lavan takaa saapui mies tuulettamaan kuohujuomaa sisältävän pullon kanssa. Kahila ehti juuri ja juuri pelastaa mikrofoninsa vaahtoavan juoman alta, ja Pembroke ja Donner heittelivät aggressiivisesti saamiaan kukkasia ympäri lavaa. Rock-piirit olivat vallanneet perinteisen instituution ja käyttäytyivät tyylilleen uskollisesti.

Euroviisujen tulevaisuus vaakalaudalla?

Suomi ei ollut suinkaan ainoa maa, jossa Euroviisuihin suhtauduttiin penseästi. Ruotsissa etenkin vasemmistolaisesti suuntautuneet kulttuuripiirit suhtautuivat erittäin negatiivisesti Eurovision laulukilpailuun. Kun kaupallisuutta tihkunut ABBA toi Euroviisut Ruotsin yleisradion järjestettäväksi, viisuareenan ulkopuolella järjestettiin näyttävä mielenosoitus Euroviisujen kaupallisia arvoja vastaan. Vääränlaisia arvoja edustanut ABBA ei saanut Ruotsin yleisradiolta edes lupaa esiintyä Tukholman Eurovision laulukilpailuissa esimerkiksi väliaikanumerona. Euroviisujen aikaan Tukholmassa järjestettiin vaihtoehtofestivaali, jossa esiintyi muun muassa suomalaisen vasemmistolaisen laululiikkeen tunnetuin lauluyhtye Agit Prop. Ruotsin yleisradio välitti samaan aikaan Euroviisujen kanssa toiselta kanavaltaan vaihtoehtofestivaalin suorana lähetyksenä. Kritiikin seurauksena Ruotsi jättäytyi Eurovision laulukilpailusta pois vuonna 1976. Vaikka Ruotsin viisuboikotti ei kestänyt kuin vain yhden vuoden, maan 70-luvun lopun euroviisut edustivat kuitenkin kaikkea muuta kuin ABBAn edustamaa kimallusta. Etenkin Björn Skifsin hienostunut balladi (1978) ja Tomas Ledinin rokkikukkoilu (1980) tarjosivat vaihtoehdon tyypilliselle viisumuotille.

Italia oli jättäytynyt Euroviisuista pois vuoden 1980 jälkeen. Vuonna 1982 myös Ranska ja Kreikka boikotoivat kilpailuja. Ranskalaiset olivat suivaantuneita, kun edellisenä vuonna heidän komeaäänisen edustajansa Jean Gabiloun tyylikäs balladi Humanahum oli hävinnyt Buck's Fizzin pinnalliselle renkutukselle Making your mind up, jonka uskottiin pelanneen vaatetempun vuoksi ulkomusiikillisilla keinoillakin. Ranskalaiset tuomitsivat Eurovision laulukilpailun hölynpölyn monumentiksi ja jättäytyivät kilpailuista pois. Kreikassa kulttuuriministeri Melina Mercourin kerrotaan luonnehtineen koko kilpailua ala-arvoiseksi ja vulgaariksi, kun maa vetäytyi kilpailusta pois, vaikka Kreikassa oli jo ehditty valita edustussävelmä vuoden 1982 viisuihin. 1980-luvun alussa Keski-Euroopan valtioissa hoettiin toistuvasti, ettei Eurovision laulukilpailu ole enää niin merkittävä kuin aikaisemmin. Vielä edellisen vuosikymmenen puolella kilpailu oli tuottanut lukuisia kaupallisia menestyshittejä. Eipä siis mikään ihme, että Suomen Yleisradiossa ei uskottu Euroviisujen tulevaisuuteen. Vuonna 1982 kolmen maan poisjäänti saatettiin helposti tulkita kilpailun lopun aluksi, etenkin kun sitä kohtaan esitettiin muutenkin runsaasti kritiikkiä.

Protestiehdokas väsyneessä kilpailussa

Vuoden 1982 Eurovision laulukilpailuissa Harrogatessa Suomen aggressiivinen edustussävelmä kilpaili aivan omassa sarjassaan. Nuku pommiin oli illan ainoa selkeä rock-numero. Esitystä oli onneksi muutettu Suomen karsinnan hieman sekavasta esityksestä. Kansainvälisessä laulukilpailussa päätettiin käyttää taustanauhaa, joten säestys oli uskollisempi laulun levytetylle versiolle ja siinä rock-instrumentit pääsivät paremmin esille. Kojo herätti huomiota Kari Lepistön suunnittelemalla punaisella nahka-asulla ja Kojon taustabändi oli pukeutunut yhtenäisesti Blues Brothers -veikoiksi. Juha Björninen pääsi soittamaan playbackina euroviisuhistorian kaikkien aikojen toisen sähkökitarasoolon. Se ensimmäinen – huomattavasti lyhyempi – oli kuultu kolme vuotta aikaisemmin Ison-Britannian Black Lacen viisussa Mary Ann (kitarasoolo kohdassa 2:13–2:26).

Euroviisut? EVVK!

Kojo suhtautui kilpailuun paikan päällä sangen välinpitämättömästi, vaikka hän hoitikin osuutensa harjoituksissa ja suorassa lähetyksessä moitteettomasti. Tim Mooren kirjan mukaan Kojo muisti euroviisureissustaan lähinnä Portugalin Doce-yhtyeen erään jäsenen miellyttävän takapuolen. Kojo lähetti Suomen delegaation laskuun jokaiselle Doce-kvartetin jäsenelle ruusukimpun. Kojon managerina toiminut Lasse Norres on muistellut, kuinka Kojolle iski Jim Morrison -kausi kesken Euroviisujen:

"Se kulki Jim Morrisonin elämäkertakirja kainalossa ja haistatti pitkät koko tapahtumalle." (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 317)

Kilpailun voittosävelmän Ein bißchen Friedenin 17-vuotiasta esittäjää Nicolea Kojo oli kuulemma kutsunut vähemmän mairittelevalla luonnehdinnalla "ugly virgin from Germany".

Vuoden 1982 Eurovision laulukilpailun musiikillista tasoa on luonnehdittu monissa arvioissa vaatimattomiksi. Siinä missä 1970-luvulla Euroviisuissa kuultiin vielä ajan hengen mukaista pop-musiikkia, 80-luvun alkaessa Euroviisut alkoivat eristäytyä musiikillisesti omaksi saarekkeekseen, jossa esitettiin sellaista musiikkia, mitä ei kuullut missään muualla. Vuoden 1982 sadossa monissa lauluissa hoettiin merkityksettömiä tai kielimuurin ylittäviä hokemia: Bem bom, Video video, Halo, halo... Vuoden kilpailun yleisestä tasosta saa hyvän käsityksen katsomalla koosteen kaikista kilpailukappaleista.

Erityisesti huomio kiinnittyy lukuisiin tekopirteisiin renkutuksiin ja rallatuksiin. Kojon jälkeen lavalle saapui sveitsiläinen 60-luvun poptähti Arlette Zola, jonka humppapoljentoinen viisu Amour on t'aime oli kuin pastissi Those were days -ikivihreästä. Vanhanaikainen humppa, jolla ei ollut oikein mitään tekemistä 1980-luvun alun populaarimusiikin trendien kanssa, saavutti 97 pistettä enemmän kuin Kojo ja palkittiin peräti kolmannella sijalla. Itävallan Mess-duon Sonntag ja Jugoslavian Aska-trion Halo, halo muistuttivat lähinnä lastenlauluja, ja aivan oma lukunsa oli Alankomaiden Bill van Dijkin lapsellisen typerä huumorirenkutus Jij en ik. Kuuntelivatko aikuiset ihmiset 1980-luvun alussa todella tällaista musiikkia? No tuskinpa sentään. Sonntagilla, Halo, halolla ja Jij en ikilla ei ollut mitään tekemistä keskivertoitävaltalaisen, -jugoslaavin tai -hollantilaisen musiikkimaun kanssa, vaan laulut olivat Euroviisuja varten kyhäiltyjä tuotteita. Tekopirteät renkutukset kuitenkin istuivat hyvin Euroviisujen raameihin, ja sen vuoksi ne saivat äänestyksessä pisteitä. Nuku pommiin ei istunut viisumuottiin lainkaan, joten se jäi pisteittä. Tim Moore on myös kiinnittänyt huomiota asetelmaan:

"[T]hree hefty, booming, Yougoslav women who look like the one from The Golden Girls we all thought was a man – a relentless procession of songs and performances that by most sensible artistic criteria, and all snidely aesthetic ones, deserve no more than Nuku pommiin. But because their performers do not sneer, or smirk, or slap themselves about the face, they will go home with a respectable haul of points." (Moore 2006, 125)

Itse asiassa vuoden 1982 Eurovision laulukilpailussa kaksi eniten massasta poikennutta kappaletta jäivät tulostaululla peräpään vartijoiksi. Nuku pommiin jäi nollille ja Tanskan modernia syntikkapoppia edustanut Video, video toiseksi viimeiseksi viiden pisteen saaliilla.

"Eurovision has never responded well to contemporary trends in pop culture." (Moore 2006, 125)

Jos miettii vuoden 1982 Eurovision laulukilpailua tällaisesta näkökulmasta, lienee ymmärrettävää, minkä vuoksi kilpailuun suhtauduttiin tuohon aikaan monissa piireissä niin penseästi. Eikö tällainen sovinnainen, teennäisiä tekopirteitä rallatuksia sisältänyt kilpailu suorastaan jopa vaatinut – peräti kerjännyt verta nenästään – hieman edes jonkinlaista "ravistelua", jota Nuku pommiin edusti mitä mainioimmalla tavalla. Nuku pommiin -esityksen voisi vaivattomasti tulkita keskisormen näytöksi vaivaannuttavia piirteitä sisältäneelle kilpailulle. Vaikka Nuku pommiin ei ollut varsinaisesti genrenä punkia, Kojon ja Nuku pommiin -performanssin asenne oli todella punk. Suomi on tavallaan lähettänyt Eurovision laulukilpailuun punk-asennetta jo 33 vuotta ennen Pertti Kurikan Nimipäiviä. Rähinärockin piirissä esimerkiksi suurlähettilään julkinen närkästyminen saattoi olla vain sulka hattuun. Vaikka laulusta ei melodisesti pitäisikään, niin Nuku pommiin -viisun ansioiksi voisi luokitella sen punk-asenteen. Laulua on kuvailtu brutaaliksi ja aggressiiviseksi, mutta punk-asenteenhan on tarkoitus ärsyttää ja herättää tunteita. Suomen edustussävelmän voisi helposti tulkita edustavan myös laulukilpailun vastaista protestiliikettä. Rajoja ja normeja rikottiin vuolaasti. Ainakaan Suomi ei jäänyt kolmen boikotoivan maan tavoin kotiin kiukuttelemaan, vaan pyrki vaikuttamaan vaihtoehtoisella esityksellään itse laulukilpailun sisällä.

Nollan pisteen vastaanotto

Nollan pisteen viisutulokset on otettu vastaan mitä monenkirjavimmilla tavoilla. Vuonna 1978 norjalainen Jahn Teigen nousi nollan pisteen tuloksensa myötä suuresti juhlituksi kansallissankariksi. Mil etter mil nousi Norjassa listojen kärkeen vasta euroviisufinaalin jälkeen. Nollan pisteen tuloksen vuoksi laulu muodostui Norjassa melkoiseksi kulttiklassikoksi. Norjalaiset karnevalisoivat koko nollan pisteen tuloksen, minkä myötä Jahn Teigenista tuli yksi Norjan legendaarisimpia kevyen musiikin esittäjiä. "Zero made me hero" oli hänen sloganinsa. Espanja jäi vuonna 1983 nollille voimakkaan etnosävyisellä flamencoviisulla ¿Quién maneja mi barca? Tyypillisestä euroviisuehdokkaasta melkoisesti poikennut laulu on huonosta kilpailutuloksesta huolimatta noussut Espanjassa miltei rakastetuksi kansallisaarteeksi.

Kojon nollan pisteen tulosta pyrittiin pitämään osoituksena rock-uskottavuudesta. Rock-uskottavuus säilyi täysin, kun ei tullut ensimmäistäkään virhepistettä. Lasse Norres totesi: "Tietysti se on nolla pistettä, jossain määrin myöskin hiveli tätä rock-imagoa." (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 318) Kojo itse julisti lehdistössä rock-henkiseen tapaansa: "Mikä onni, ettei tullut mitään mitätöntä kolmea tai neljää pistettä. Vain ensimmäinen ja viimeinen muistetaan!" Myös Apu-lehdessä pyrittiin heti viisujen jälkeen korostamaan, että Kojo kilpaili viisuissa musiikillisesti aivan eri sarjassa, joten hän ei varsinaisesti hävinnyt vaan erottui.

Suomen kansan syvät rivit eivät kuitenkaan ostaneet tällaista diskurssia. Kojo koettiin maanpetturiksi ja hän sai huonon tuloksen myötä osakseen kylmää kyytiä.

Mari Pajala on tutkimuksessaan tuonut esille, kuinka suomalaisten kokemaa häpeän tunnetta on perusteltu sillä, että Nuku pommiin ei istunut Euroviisujen normeihin.

"Häpeää tunnetaan usein tilanteessa, jossa on rikottu kulttuurisia normeja. Niinpä häpeää ilmaistaan erityisesti silloin, kun suomalaiskilpailijat eivät noudata Eurovision laulukilpailujen konventioita, kuten vuosina 1981 ja 1982. Tuolloin karsintakilpailujen 'asiantuntijaraadit' suosivat kappaleita, jotka olivat mahdollisimman kaukana tavanomaisesta euroviisutyylistä. Raatien valinnat, Riki Sorsan esittämä Reggae OK ja Kojon Nuku pommiin, saivat osakseen runsaasti kritiikkiä yleisönosastoissa. Keskeiseksi häpeän aiheeksi esitettiin vaikutelma, että esiintyjät ja raadit eivät ottaneet kilpailua vakavasti ja tekivät siten naurunalaisiksi itsensä ja edustamansa maan. Myös laulajien epäsiistiä ulkoasua ja musiikin heikkoa laatua pidettiin häpeällisinä. - - 1980-luvun alussa - - häpeä liitettiin tunteeseen siitä, että esitykset eivät noudata Eurovision normeja." (Pajala 2006, 330)

1980-luvun alun kansalaiskeskustelut tukevat näkemystä, jonka mukaan tavoitteellisena pidettiin, että Eurovision laulukilpailuun kannatti lähettää mahdollisimman "euroviisumaisia" lauluja.

Euroviisujen tulevaisuus Nuku pommiin -viisun jälkeen

Vuonna 1982 Eurovision laulukilpailun tulevaisuuteen suhtauduttiin pessimistisesti. Eurovision laulukilpailu jatkoi kuitenkin vuonna 1983 porskuttamistaan, jopa entistä vahvempana. 1980-luku oli ylipäätään huomattavasti epäpoliittisempi vuosikymmen kuin 1970-luku, joten viisuissakaan ei esiintynyt enää suuria poliittisia tai kulttuurisia kiistoja. Vuonna 1982 kilpailuja boikotoineet kolme maata – Ranska, Italia ja Kreikka – palasivat heti vuodeksi 1983 kiltisti takaisin euroviisuperheeseen. Ruotsalaiset unohtivat lopullisesti vanhat kaunansa Euroviisuja kohtaan, kun 16-vuotias Carola Häggkvist hurmasi koko kansakunnan voittamalla ylivoimaisesti maansa euroviisukarsinnat. Kansankodissa peräti 6,5 miljoonaa silmäparia seurasivat jännittyneenä, kuinka maan edustussävelmälle Främling käy kansainvälisessä loppukilpailussa. Aikaisemmin suhtautuminen Euroviisuihin oli jakanut väestön kahtia, mutta nyt ruotsalaiset olivat kuin yhtä suurta euroviisuhullua kansaa.

Myös Suomessa Yleisradio muutti asennoitumistaan Eurovision laulukilpailuun. Euroviisukarsinnat eivät enää vuoden 1982 jälkeen olleet kulttuurisotien tantereita. Vuoden 1983 viisukarsintoihin kelpuutettiin lähinnä perinteisiä iskelmiä, jotka istuivat Euroviisujen yleisiin raameihin. Päätösvalta edustussävelmän valinnasta annettiin pitkästä aikaa suurelle yleisölle. Suomen vuoden 1983 edustussävelmä – Ami Aspelundin Fantasiaa – saavutti 41 pistettä ja 11. sijan, mikä oli huima parannus kolmen heikosti menestyneen viisunormista poikkeavan viisun jälkeen. 1980-luvulla Suomi onnistui saavuttamaan kolme sijoitusta kärkikymmenikössä viisuillaan Hengaillaan (1984), Eläköön elämä (1985) ja La dolce vita (1989).

Euroviisujen historiassa vuosien 1982 ja 1983 välillä on selvä rajapyykki. Vuodesta 1983 alkoi Euroviisujen pitkä seesteinen aikakausi, johon eivät kuuluneet enää näyttävät boikotit tai poliittiset kiistat. Nuku pommiin kaltaista laulua tuskin olisi valittu viisuedustajaksi vuoden 1982 jälkeen. Ehkäpä Euroviisujen historian jaksottamisessa voisi ajatella, että pitkä 70-luku kesti vuoteen 1982 asti ja 80-luku käsitti vuodet 1983–1992 ennen kuin sosialismista irtautuneet Itä-Euroopan valtiot tulivat myllertämään Euroviisujen osallistujalistaa.

Entä jos Nuku pommiin ei olisikaan jäänyt nollille?

Hypoteesini mukaan euroviisuäänestyksen lopputulos on leimannut Nuku pommiin -lauluun suhtautumista. Nollan pisteen tulos on kuin objektiivinen todiste sille, että laulu on yksiselitteisen huono, eikä siitä kuulu pitää. Suhtauduttaisiinko Nuku pommiin -kappaleeseen yhtä negatiivisesti, mikäli lopputulos äänestyksessä olisi ollut toisenlainen. Aion seuraavaksi leikkiä ajatuksella, että Nuku pommiin ei olisikaan jäänyt viisuäänestyksessä nollille. Pidän täysin mahdollisena, että toisenlaisissa olosuhteissa Nuku pommiin olisi voinut menestyä viisuissa toisella tavalla. Euroviisujen äänestyskäytännöt ovat muuttuneet vuosikymmenien varrella useita kertoja ja erilaiset käytännöt ovat tuottaneet hyvin erilaisia lopputuloksia.

Vuonna 1982 Eurovision laulukilpailun tuloksen ratkaisivat kansalliset raadit. Jokaisessa osallistujamaassa istui 11-henkinen raati, joka koostui tavallisista musiikin kuluttajista. Raadin kokoonpanon oli tarkoitus heijastaa kansakuntaa pienoiskoossa. Raatilaiset antoivat jokaiselle kilpailuesitykselle (paitsi luonnollisesti oman maansa) arvosanan välillä 1–5 tai 1–10. (Alaviite: Tiedossani ei ole kumpaa skaalaa käytettiin vuonna 1982. 1970-luvun lopulla käytettiin skaalaa 1–5 ja 1990-luvulla raadit käyttivät skaalaa 1–10, mutta en tiedä missä vaiheessa muutos on tapahtunut.) Laulujen saavuttamat arvosanat laskettiin yhteen ja kymmenelle suurimman summan saavuttaneelle esitykselle annettiin euroviisupisteet (12-10-8-7-6-5-4-3-2-1). Nuku pommiin ei saanut äänestyksessä pistettäkään, joten se ei ollut yhdenkään raadin arvostelussa kymmenen parhaan joukossa.

Tällainen äänestystapa ei ole suotuisa esityksille, jotka polarisoivat mielipiteet. Vaikka jokaisen maan raadissa olisi istunut esimerkiksi kaksi henkilöä, jotka olisivat pitäneet rock- tai protestihenkisestä Nuku pommiin -kappaleesta, heidän arvosanansa eivät olisi mitenkään voineet nostaa Nuku pommiin -viisua pistesijoille, mikäli kaikki muut raadin jäsenet eivät pitäneet siitä ja antoivat heikon arvosanan. Rautalangasta väännettynä: mikäli raadissa kaksi jäsentä antaisi esitykselle viitosen ja kaikki muut ykkösen, sen arvosanasumma olisi 19 (2 x 5 + 9 x 1 = 19). Esityksen, joka miellyttäisi tasaisesti raatia ja saisi jokaiselta raatilaiselta kolmosen, summa olisi 33 (11 x 3 = 33). Eli tasaisesti miellyttävä esitys pärjää huomattavasti paremmin kuin polarisoiva esitys.

Euroviisujen äänestyksessä koettiin merkittävä muutos 1990-luvun lopussa, kun raadit korvattiin puhelinäänestyksellä. Suuri yleisö pääsi välittömästi itse ilmaisemaan mielipiteensä kilpailuesityksistä. Vuonna 1997 puhelinäänestystä kokeiltiin jo viidessä maassa, loput 20 maata antoivat pisteensä perinteisesti raatiäänestyksen perusteella. Vuoden 1997 viisuissa puhelin- ja raatiäänestyksen erot ilmenivät selvimmin suhtautumisessa Islannin edustussävelmään Minn hinsti dans. Paul Oscarin esittämä kilpailukappale oli hyvin epätyypillinen euroviisu ja se poikkesi selvästi viisunormista. Raskaiden festivaaliballadien joukkoon eksyi armottoman teknobiitin säestämä moderni teos, johon sisältyi hätkähdyttävä taideperformanssi. Minn hinsti dans sai äänestyksessä 18 pistettä, jolla saavutettiin vaatimaton 20. sija. Kuvaavaa kuitenkin on, että esityksen keräämästä 18 pisteestä peräti 16 tuli mailta, joissa oli käytössä puhelinäänestys. Vain yhden maan raati oli nostanut esityksen pistesijoille.

Puhelinäänestykseen siirtymisen myötä Eurovision laulukilpailussa nähtiin monenlaisia uudentyylisiä menestyjiä. Saksalainen Guildo Horn vastasi vuonna 1998 vuosikerran protestiehdokkaasta viisullaan Guildo hat euch lieb. Perinteisissä raatiaikojen viisuissa Guildon karnevalisoivalla huumorinumerolla tuskin olisi ollut minkäänlaista mahdollisuutta menestyä, mutta puhelinäänestäjät eivät suhtautuneet viisuihin tosikkomaisesti ja yhtyivät viihdyttävään protestiin äänestämällä Guildon peräti seitsemänneksi. Vuonna 2003 Itävallan edustaja Alf Poier vastasi vuoden protestinumerosta esityksellään Weil der Mensch zählt. Vanhan liiton viisuilijat haukkoivat henkeään, kun puhelinäänestäjät ympäri Eurooppa äänestivät ennakkoveikkausten hännillä olleen kilpailukappaleen peräti kuudenneksi ja yli sadan pisteen arvoiseksi. Kahvipöytäkeskusteluissa Itävallan tulosta hämmästeltiin: "Miten sellainen laulu saattoi menestyä niin hyvin, kun ennen sellainen olisi jäänyt ilman muuta nollille." Vuonna 2004 Turkki valitsi Euroviisuihin ska-tyylisen menopalan For real, jonka esitti yhtye Athena. Vanhanaikaisissa viisuissa esitys olisi tuskin menestynyt, sillä se poikkesi melkoisesti Eurovision normeista. Biisissä ei ollut kunnollista melodiaa ja esittäjätkin vaikuttivat melkoisilta hunsvoteilta. Puhelinäänestäjiin esityksen hyvä fiilis ja energinen meininki kuitenkin tarttui kuin häkä, ja Turkki sijoittui peräti neljänneksi.

Niin Guildo Hornin, Alf Poierin kuin Athenan kohdalla puhelinäänestystulokseen lienee vaikuttanut vahvasti myös erottuminen laulukavalkadista. Vuoden 1998 viisuissa kuultiin runsaasti traditionaalisia festivaaliballadeja. Vuonna 2003 kilpailukavalkadissa kuultiin lukuisia radiopoppeja ja vuonna 2004 miesten esittämiä balladeja. Guildo Horn, Alf Poier ja Athena ovat olleet piristysruiskeita, jotka ovat herättäneet kiinnostusta sellaisissa katsojissa, jotka eivät pidä tyypillisestä euroviisumusiikista ja ovat turhautuneita toinen toistaan muistuttaviin balladeihin tai radiopoppiksiin. Erottuvat viisut ovat todennäköisesti herättäneet myös runsaasti vastustusta, mutta puhelinäänestyksessä ei voi antaa miinusääniä. Raatiäänestyksessä esityksen vastustajat saattoivat kumota siitä pitävien korkeat arvosanat.

Kuvitellaanpa nyt, että vuonna 1982 Eurovision laulukilpailun tulos olisikin voitu ratkaista nykyaikaisella puhelinäänestyksellä. Olisiko Nuku pommiin silloin jäänyt nollille? Euroviisujen puhelinäänestykselle on tyypillistä, että samaan "alueelliseen blokkiin" kuuluvat maat antavat helposti toisilleen pisteitä, oli näiden viisut sitten minkälaisia tahansa. Ruotsissa asui jo vuonna 1982 runsaasti suomalaisia siirtolaisia, jotka olisivat voineet äänestää korkeankin pistemäärän Suomelle. Kenties myös Norjassa olisi ymmärretty Suomen rock-viisua ja mahdollisesti Tanskastakin olisi voinut tulla pisteitä. Pelkillä naapuripisteilläkin Nuku pommiin olisi saattanut jäädä viimeiseksi, mutta tulokseen tuskin oltaisiin suhtauduttu Suomessa yhtä dramaattisesti, koska sentään tuloksena ei olisi ollut poikkeuksellista nollaa pistettä.

Mutta olisiko mahdollista, että Nuku pommiin olisi voinut yleisöäänestyksessä kerätä laajaltikin vaihtoehto- ja protestiääniä? Eurovision laulukilpailulla oli vuonna 1982 todella paljon katsojia, koska televisiotarjonta ei ollut 80-luvun alussa vielä kovinkaan runsasta. Euroviisujen ei tarvinnut kilpailla katsojista. Monet viisujen katsojat olivat kuitenkin varmasti turhautuneita vuoden 1982 viisujen yleiseen tasoon, joten Nuku pommiin olisi varmasti erottunut renkutusten keskellä. Olisiko vaihtoehtoväki voinut mobilisoitua äänestämään protestina Suomen punk-henkistä performanssia, joka edes yritti tarjota teennäisille tekopirteille rallatuksille vaihtoehtoa? Olisivatko esimerkiksi raggarit ympäri Eurooppaa voineet liittoutua ja äänestää protestiksi Suomen viisua vastalauseena viisujen banaalille tasolle? Vaikka suuri enemmistö viisuäänestäjistä olisi edelleen kammoksunut Suomen meluisaa ja aggressiivista esitystä, he eivät olisi voineet antaa Suomelle miinusääniä. Teoriassa perinteisen viisumusiikin ystävien äänet olisivat hajautuneet usealle perinteiselle ehdokkaalle siinä missä vaihtoehtoväen äänet olisivat keskittyneet vain Suomen esitykselle. Kuvitellaanpa, että Suomi olisi saavuttanut naapuriääniä (esimerkiksi Ruotsilta 7 pistettä, Norjalta 5 ja Tanskalta 4) ja sen lisäksi noin puolessa äänestävistä maista vaihtoehtoväki olisi onnistunut nostamaan Suomen pikkupisteille (1–3). Britanniasta – punkin kotimaasta – olisi myös voinut tulla hieman enemmänkin pisteitä. Tuloksena olisi voinut olla reilut 30 pistettä, jolla oltaisiin sijoituttu vuoden 1982 Eurovision laulukilpailuissa sijojen 12–13 tienoille. Suhtauduttaisiinko Suomessa silloin Nuku pommiin -viisuun yhtä negatiivisesti, kun viisuäänestys olisi konkreettisesti osoittanut, että edes jossain piireissä laulua arvostettiin. Todennäköisesti laulua pidettäisiin silloin edelleen kummajaisena, joka ei pärjännyt kovinkaan mairittelevasti, mutta kansan keskuudessa tuskin vallitsisi enää miltei yksimielistä näkemystä siitä, että laulua kuuluu pitää katastrofaalisen järkyttävänä.

Kuvaavaa on, että vuonna 2006 Lordin kohdalla ennen viisuja kansalaiskeskustelussa esiintyi täsmälleen samanlaisia näkökulmia kuin Riki Sorsan ja Kojon kohdalla. Lordin viisuedustukseen suhtauduttiin paikoitellen hyvinkin negatiivisesti, mutta soraäänet loppuivat välittömästi, kun eurooppalaiset olivat todistaneet pitävänsä Lordin esityksestä. Yhtä lailla kuvaavaa on, että Lordi menestyi juuri puhelinäänestysajan viisuissa. Vuoden 2006 Eurovision laulukilpailujen finaalissa vain kahdessa maassa – Albaniassa ja Monacossa – ei käytetty puhelinäänestystulosta vaan viisupisteistä päätti raati, ja juuri nämä kaksi maata kuuluivat siihen vain kolmen maan joukkoon, joka jätti Lordin ilman pisteitä.

Nuku pommiin vs. Aina mun pitää

Ajat muuttuvat. Vuonna 2015 Suomen euroviisukarsinnan virkaa toimittaneeseen Uuden Musiikin Kilpailuun osallistui Pertti Kurikan Nimipäivät suoraviivaisella punk-kappaleellaan Aina mun pitää. Aina mun pitää ei missään nimessä edustanut Euroviisujen normeja, sillä viisuissa ei ollut aikaisemmin kilpaillut puhdasoppinen punk-kappale. Vuonna 2015 tätä ei kuitenkaan enää pidetty minkäänlaisena ongelmana. Pertti Kurikan Nimipäivien osallistumisen puolesta järjestettiin mittavia kampanjoita sosiaalisessa mediassa. Euroviisujen normeista poikkeavuutta pidettiin tällä kertaa suorastaan suotavana ja ihailtavana. Suomen kansa äänesti PKN:n ylivoimaisella äänivyöryllä (yli 40 % äänistä yhdeksän esityksen kilpailussa) euroviisuedustajaksi ja odotti viisuista lupaavaa tulosta. Pertti Kurikan Nimipäivien valintaa viisuedustajaksi kuvattiin historialliseksi ja ainutlaatuiseksi.

Viisuviikolla Pertti Kurikan Nimipäivät sai huomattavan paljon mediahuomiota, mutta yhtye jäi siitä huolimatta Euroviisujen semifinaalissa viimeiselle sijalle. Jälleen kuvaavaa on, että puhelinäänestäjät suhtautuivat PKN:n esitykseen suopeammin. Pelkällä puhelinäänestyksellä Aina mun pitää olisi saavuttanut 55 pistettä, kun taas pelkällä tuomariäänestyksellä saldo olisi ollut vaivainen yksi piste. Jumbosija ei kuitenkaan enää haitannut suomalaisia, vaan punk-yhtye sai omiltaan suorastaan kansallissankarin vastaanoton ja poppoolle järjestettiin Helsingin Piritorilla kansanjuhla. Suhtautuminen viisutappioon on muuttunut vuosien 1982 ja 2015 välillä huomattavasti. Vaikka vuoden 1982 viisujen jälkeen Kojon huonoa tulosta pyrittiin selittämään rock-uskottavuuden säilymisenä, ei Suomen kansa hyväksynyt selitystä. Maanpetturi mikä maanpetturi. Euroviisuihin suhtauduttiin haudanvakavasti, eikä Nuku pommiin -esityksen punk-asennetta ja vaihtoehdon tarjoamista osattu arvostaa. Vuonna 2015 menestymättömyyttä itse kilpailussa ei pidetty lainkaan negatiivisena asiana, koska Pertti Kurikan Nimipäivien katsottiin edustavan joka tapauksessa positiivisina pidettäviä arvoja, ja yhtyeen tarjoamaa tasavertaisuuden sanomaa ja punk-asennetta luonnehdittiin "Euroopalle näyttämisenä". Vuonna 1982 suomalaisten tosikkomainen suhtautuminen Eurovision laulukilpailuun yhdistettynä kansakunnan huonoon itsetuntoon ja siihen aspektiin, että viisusolisti nähtiin kansan "edustajana" maailmalla, aiheuttivat sen, etteivät Kojo ja Nuku pommiin voineet aikoinaan saada samanlaista vastaanottoa kuin Pertti Kurikan Nimipäivät ja Aina mun pitää tai Jahn Teigen ja Mil etter mil.

Nuku pommiin camp-estetiikkana

Suomalaisten suhtautuminen Eurovision laulukilpailuun on muuttunut vuosien saatossa huomattavasti vähemmän ryppyotsaiseksi. Eurovision laulukilpailuun on Suomessa assosioitu sellaisia käsitteitä kuten "kansallinen trauma" tai "kompleksi". Suomen ensimmäisen viisuvoiton jälkeen suomalaisten asennoituminen laulukilpailuun on muuttunut huomattavasti vähemmän tosikkomaiseksi. Kilpailuun ei enää tarvitse osallistua hampaat irvessä ja nykyään vaikuttaisi siltä, että suomalaiset olisivat hieman jo oppineet ymmärtämään Euroviisuihin liitettyä camp-aspektia. Suomen viisuvoiton jälkeen myös Nuku pommiin -viisuun on voinut suhtautua jo hieman humoristisemmin. Vuonna 2007 helmikuussa Espoon LänsiAuto Areenalla järjestettiin suuri euroviisukonsertti, jossa esiintyivät kymmenet suomalaiset kestotähdet. Yksi esiintyjistä oli Kojo, joka tuli urheasti viisuhittien ja iskelmätähtien joukkoon vetämään konstailemattomasti oman euroviisunsa. Nuku pommiin on kiistaton osa Suomen Euroviisujen historiaa, ja se soi tasavertaisena Suomen menestyneimpien viisujen ja viisuklassikoiden suomenkielisten versioiden joukossa. Kojo ei ole oikein koskaan suhtautunut ryppyotsaisesti Nolla-Kojon maineeseensa, vaan on silloin tällöin lehdistössä antanut pilke silmäkulmassa lausuntoja Euroviisuista. Yksi legendaarisimpia oli NYT-liitteessä (24.2.2012) julkaistu haastattelu, jossa hän kritisoi Uuden Musiikin Kilpailun tasoa otsakkeella Homot järjestäisivät paremmat euroviisut. Keväällä 2000 Kojo ilmaisi Ilta-Sanomien haastattelussa selkeän näkemyksensä siitä miksi Suomen edustajat eivät menesty Euroviisuissa: "Rehellisesti sanottuna: liian lyhyet jalat, liian leveät perseet." (Ilta-Sanomat 15.5.2000)

Uuden Musiikin Kilpailusta on vuodesta 2015 lähtien pyritty tekemään entistä viihdyttävämpi ja viisuhenkisempi show, jossa ei säästellä glamourista ja camp-asenteesta. Vuonna 2015 erään alkukarsinnan väliaikanumerona nähtiin huikea esitys, jossa kolme Suomen viisuedustajatarta – Vicky Rosti, Laura Voutilainen ja Krista Siegfrids – esittivät humoristisen version Nuku pommiin -viisusta. Surkeasti menestynyt viisu, joka on aikoinaan aiheuttanut suomalaisille häpeän tunteita ja traumoja, on muuttunut itseironian ja camp-estetiikan kohteeksi. Ehkäpä tällainen suhtautuminen olisi ollut terveempää jo vuonna 1982?

Aiheesta muualla

Tobson och alla bidragen: Nuku pommiin / Finland 1982

Lähteet

Kirjallisuus:

Bruun Seppo, Lindfors Jukka, Luoto Santtu, Salo Markku (1998) Jee jee jee – Suomalaisen rockin historia. WSOY – Kirjapainoyksikkö, Porvoo.

Kaivanto Petri, Leskelä Ari (2007) Suomen Euroviisut kautta aikojen. F-Kustannus, Helsinki.

Moore Tim (2006) Nul Points. Jonathan Cape, London.

Murtomäki Asko (2007) Finland 12 points – Suomen Euroviisut. Kustannusosakeyhtiö Teos, Helsinki.

Nyman Jake (2005) Euroviisut – suomalaisen iskelmän Waterloo. Teoksessa Nyman Jake, Gronow Pekka, Lindfors Jukka (toim.) Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.

Pajala Mari (2006) Erot järjestykseen – Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Pajala Mari (2007) Epätelevisionomaista spektaakkelitelevisiota? – Eurovision laulukilpailu 1960-luvun suomalaisessa televisioympäristössä. Teoksessa Wiio Juhani (toim.) Television viisi vuosikymmentä – Suomalainen televisio ja sen ohjelmat 1950-luvulta digiaikaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Valtonen Mato, Konttinen Moog, Starck Kjell (2015) Kun Suomi-rock puri ja löi – Kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t)uho. Bazar, Helsinki.

Verkkolähteet:

Tegelmann Pekka: Englantilaismies Stadissa. Selvis-lehti 04/2003. (Verkkolinkki)

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 1980-luvulla

Vielä kolme viikkoa UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.

Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edelliset tekstit:
Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla

Huom! Suomen 1980-luvun euroviisukarsinnat on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta. Vuoden 1982 lähetyksestä on jäänyt talteen vain lähetyksen alkuosa ja sekin heikkolaatuisena.

1980

Suomen edustaja: Vesa-Matti Loiri – Huilumies
Sijoitus Haagissa: 19. / 19, 6 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alkukarsinta – asiantuntijaraati, finaali – alueraadit

1980-luvun ensimmäiset viisukarsinnat olivatkin melkoisia kulttuurisodan tantereita. Euroviisuihin suhtauduttiin tietynlaisissa kulttuuripiireissä äärimmäisen penseästi, minkä vuoksi Yleisradio alkoi peräänkuuluttaa kokeilevampaa linjaa. Sen seurauksena suuren yleisön ja musiikin asiantuntijoiden näkemykset hyvästä euroviisuedustajasta poikkesivat toisistaan huomattavasti.

Vuoden 1980 alkukarsinnan sato on karkeasti jaettavissa kahdenlaisiin esityksiin: oli Suomen kansan suosikkiartistien esittämiä kaupallisia iskelmiä sekä kokeilevia ja taiteellisempia sävellyksiä, joita esittivät muun muassa vasemmistolaisista taidepiireistä tunnetut taiteilijat. Asiantuntijat valitsivat finaaliin lauluja lähinnä jälkimmäisestä kategoriasta: jatkoon menivät muun muassa Sinikka Sokka, Liisa Tavi ja Eija Ahvo. Suomen kansan syvät rivit hätkähtivät jälleen: valittiinko jatkoonpääsijät jäsenkirjan perusteella? Karsiutuneiden joukossa oli mm. Paula Koivuniemi, Tapani Kansa, Kisu ja Pepe Willberg.

Finaalissa lopullisen viisuvalinnan suorittivat tavallisista musiikin kuluttajista koostuvat alueraadit. Nämä saivatkin ruodittavakseen poikkeuksellisen haastavan kuusikon. Eija Ahvon Lady Day (säv. Jukka Linkola), Liisa Tavin Nopea talven valo (säv. Pekka Tegelmann), Sinikka Sokan Eräs lapsi ei nuku (säv. Otto Donner) ja Irina Milanin Päättymätön laulu (säv. Olli Ahvenlahti) eivät vastanneet käsitystä perinteisestä eurovisiomusiikista. Niinpä karsinnan ennakkosuosikkeja olivat Vesa-Matti Loirin Huilumies (säv. Aarno Raninen) sekä Kirkan Karthago (säv. Antti Hyvärinen), joiden luonnehdittiin olevan karsinnan "normaalimmasta" päästä, tosin nekään eivät istuneet tyypillisen euroiskelmän muottiin. Ylipäätään suomalaiset olivat jo valmiiksi asennoituneet siten, että menestys Euroviisuissa tulee jäämään vaatimattomaksi, valitaan kuusikosta sitten kuka tahansa.

Vesa-Matti Loirin Huilumies jakaa vielä tänäkin päivänä mielipiteet voimakkaasti. Euroviisufanien enemmistö suhtautuu viisuun kielteisesti, kun taas esimerkiksi monet ammattimuusikot pitävät sävellystä yhtenä Suomen parhaimmista viisuedustajista. Onhan Aarno Ranisen jatsahtavassa sävellyksessä jipponsa ja Vexi Salmen tekstissä ihan ideaakin. Huilumiehen kohdalla merkittävin ongelma oli, ettei laulu avautunut kansainväliselle yleisölle – ainakaan siinä muodossa kuin se viisulavalla esitettiin. Eihän laulu nyt ollut vuoden 1980 Euroviisujen heikoin, mutta menestymättömyyttä ei voitane pitää yllätyksenä.

Jos arvioitavana olisi vain Suomen karsinnan finaalikuusikko, niin Huilumiestä voisi pitää ookoona valintana. Mutta kun tiedossa on alkukarsinnassa tippuneet viisi laulua, jotka asiantuntijaraati halusi silkassa elitistisyydessään pudottaa jo alkumetreillä, ei karsintatulosta voi pitää ihanteellisena. Paula Koivuniemen Romantiikkaa (säv. Markku Johansson) olisi kannattanut lähettää Euroviisuihin. Siinä oli kaikki eurohitin ainekset kasassa. Myös finaalikuusikosta veikkaisin, että afrikkalaistyyppinen Karthago olisi pärjännyt hieman paremmin, mutta oli Kirkan uran kannalta parempi, että hän päätyi viisuihin vasta myöhemmin laululla, jossa oli ainesta suureksi ikivihreäksi.

Vuosina 1978–80 Suomen euroviisuedustajan lisäksi samassa lähetyksessä valittiin myös edustaja Intervision laulukilpailuihin. Samana iltana, kun Huilumies äänestettiin Suomen euroviisuedustajaksi Haagiin, Marionin Hyvästi yö (säv. Esko Koivumies) valittiin interviisuedustajaksi Sopotiin. Euroviisuissa Suomi jäi viimeiseksi, kun taas Interviisuissa Marion saavutti pääpalkinnon. Koska suomalaiset olivat kuitenkin huomattavasti enemmän kiinnostuneita läntisistä Euroviisuista, esitettiin, että Hyvästi yö olisi kannattanut lähettää Euroviisuihin ja Vesku huiluineen itäblokin kilpailuihin. Ikuiseksi jossittelukysymykseksi jää, kuinka Hyvästi yö olisi pärjännyt Euroviisuissa. Veikkaisin kuitenkin, että huomattavasti paremmin kuin Huilumies. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1981

Suomen edustaja: Riki Sorsa – Reggae OK
Sijoitus Dublinissa: 16. / 20, 27 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alkukarsinta – yleisöäänestys, finaali – asiantuntijaraati

Vuonna 1981 kansa sai äänestää 15 laulun alkukarsinnasta kahdeksan jatkoon. Postikortteja lähetettiin lyhyestä yhden päivän äänestysajasta huolimatta huikeat 265 000, mikä oli melkoinen isku euroviisuvastaisille instituutioille. Vaikka eliitti yritti osoittaa Euroviisujen olevan kaikin puolin halveksittava kulttuurimuoto, kilpailun suosio kansan keskuudessa oli edelleen suurta. "Tuntuu kovasti olevan tärkeä kilpailu tämä Eurovision laulukilpailu", irvaili vähätellen karsinnan finaalilähetyksen juontanut Erkki Pohjanheimo. Finaaliin äänestettiin lähinnä nimekkäimmät esiintyjät, mutta olipa jatkoonpääsijöiden joukossa myös suurelle yleisölle tuossa vaiheessa vielä sangen tuntematon Riki Sorsa. Karsiutuneiden joukossa oli Leevi and the Leavings -yhtyeen Sinisilmä, mansikkasuu (säv. Gösta Sundqvist).

Vuoden 1981 viisukarsinnan finaalia on pidetty yhtenä kaikkien aikojen kovatasoisimpana. Moni laulu on jäänyt elämään ikivihreänä. Iltapäivälehtien suosikkikyselyitä johti ylivoimaisesti Frederikin Titanic (säv. Jori Sivonen), joka oli kuin ehta suomalainen vastine saksalaisen hittinikkari Ralph Siegelin menestysschlagereille. Huomiota herätti myös Markku Aron ja eksoottisen Nisa Sorayan Mun suothan tulla vierees sun (säv. Veikko Samuli), jonka tarttuvassa kertosäkeistössä nähtiin selvästi euroaineista. Vakavammista iskelmistä Taiskan Hiroshiman (säv. Raul Reiman) uskottiin iskevän kansainväliseen yleisöön. Iskelmämaailman ulkopuolisia esiintyjiä Riki Sorsan lisäksi edustivat Mikko Alatalo ja Juice Leskinen. Alatalo jatkoi Syksyn sävelessä hyväksi havaittua rikoo-linjaansa laululla Leuhkat eväät (säv. Mikko Alatalo & Harri Rinne). Juice Leskisen Ilomantsi taas on yksi kaikkien aikojen hykerryttävimpiä euroviisuparodioita. Kun Euroviisuissa on laulettu monista maailman kaupungeista (kuten edellisenä vuonna esim. Amsterdamista), niin pitäähän Ilomantsillakin olla oma viisunsa. Ilomantsissa vinoiltiin muun muassa kolmen minuutin aikarajoitukselle, ja Juice taisi tehdä koko laulun lähinnä siksi, että olisi halunnut kansainvälisen viisuorkesterin hokevan "mikä, mikä, mikä, mikä". Juicen osallistuminen viisukarsintoihin herätti melkoisen paljon huomiota ja hänen uskottiin mobilisoineen alkukarsinnan yleisöäänestyksessä monia "protestiäänestäjiä". Veikkaisin Juicen kuitenkin vedonneen lähinnä oman aikansa punavihreään kuplaan, minkä vuoksi on vaikea uskoa, että hän olisi todella sijoittunut yleisöäänestyksessä ykköseksi, kuten jotkut ovat esittäneet. Kolmen kärjessä Ilomantsi on toki saattanut ollakin. Juicen viisukarsintaosallistumista on analysoitu tarkemmin teoksessa Kun Suomi-rock puri ja löi: kapinarockin synty, nousu, vaino ja (t)uho (Konttinen, Starck, Valtonen 2015).

Finaalissa päätösvalta oli kuitenkin ulkoistettu musiikin asiantuntijoista koodulle rock-henkiselle raadille. Raadin äänestys oli silkka keskisormen näyttö kansan maulle ja perinteisille iskelmäsäveltäjille, jotka olivat lähteneet tosissaan säveltämään tyypillistä euroviisua. Raati jätti kansansuosikki Titanicin toiseksi viimeiseksi ja äänesti ylivoimaiseen voittoon Riki Sorsan Reggae OK:n (säv. Jim Pembroke). Melkein kaikki raatilaiset pitivät Riki Sorsan esitystä karsinnan parhaana, sentään kaksi oli äänestänyt sen vain toiseksi parhaaksi. Musiikin ammattilaisia ei tuntunut haittaavan, että finaalilähetyksessä Riki Sorsa alkoi laulaa väärästä kohdasta ja esitti laulunsa muutenkin laiskasti ja ponnettomasti. Pitihän sitä hyvälle kaverille, progemies Jim Pembrokelle antaa hyvät pisteet. Mikko Alatalo sijoittui toiseksi ja Juice Leskinen neljänneksi. Perinteisistä viisuehdokkaista vain Taiskan Hiroshima löi kiilaa rocktaustaisten miesten väliin sijoittumalla kolmanneksi. Ehkäpä laulun kantaa ottava ja amerikkalaisvastaiseksi tulkittava sanoitus antoi anteeksi sävellyksen liian "iskelmällisyyden".

Suomen 80-luvun alun kolmesta kokeilevasta euroviisusta Reggae OK on siedettävin valinta. Reggae OK:n kohdalla pystyy jo hieman ymmärtämään Yleisradion missiota tuoda Euroviisuihin myös vaihtoehtoista musiikkia. Reggae OK menestyi tästä kolmikosta selvästi parhaiten: se keräsi viisuissa "peräti" 27 pistettä, siinä missä ne kaksi muuta saavuttivat yhteensä kuusi pistettä. Reggae OK sai monien maiden raadeilta pikkupisteitä, mistä voisi olla tulkittavissa, että se on vedonnut jonkinlaiseen kansanosaan, joka on yrittänyt palkita laulun korkeilla pisteillä. Suomen delegaatio kävi esiintymässä jopa vaihtoehtoviisuissa, joten viisuvastustajat ottivat Suomen esityksen omakseen.

Kaikesta huolimatta Reggae OK:n niin ylivoimainen voitto näin kovatasoisessa karsinnassa tuntuu melkoiselta oikeusmurhalta, etenkin kun ottaa huomioon, että raadin äänestyksessä oli selvästi kyse vain kannanotosta eikä esimerkiksi sävellysten kansainvälisen potentiaalisuuden arvioinnissa. Toiset säveltäjät ja esiintyjät, kuten Frederik, yrittivät tosissaan tehdä eurovisioviihdettä, jolla Suomi voisi menestyä, ja sitten nuiva raati vetää hetkessä heidän tavoitteensa vessanpöntöstä alas. Ja jos haluttiin protestoida, niin oltaisiin sitten protestoitu kunnolla ja lähetetty Juicen Ilomantsi viisuihin. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1982

Suomen edustaja: Kojo – Nuku pommiin
Sijoitus Harrogatessa: 18. / 18, 0 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Vuosina 1982–85 Suomen karsintoihin kutsuttiin etukäteen artisteja, joiden joukosta säveltäjien oli valittava esittäjä viisuehdokkaalleen. Vuoden 1982 tapauksessa jo etukäteen ihmetystä herätti Kojon osallistuminen. Miten englanninkielisen rockin lupaavimmalla suomalaisella tähtinimellä saattoi olla mitään tekemistä euroviisujen kanssa?

Jälleen kerran Suomen euroviisun valitsi rock-henkinen asiantuntijaraati, joka piti parhaana Kojon esitystä Nuku pommiin (säv. Jim Pembroke). Suomen kansan mitta tuli täyteen Yleisradion kokeilevaa viisulinjaa, ja puhelinpäivystys tukkeutui kansalaisten vihaisesta palautteesta. Tulos Euroviisuissa oli huonoin mahdollinen, minkä seurauksena Kojo sai kokea kansan keskuudessa kylmää kyytiä. Vuonna 1982 asenneilmasto ei ollut sellainen, että laajat kansankerrokset olisivat pitäneet Nuku pommiin -esitystä keskinsormen näyttönä sovinnaiselle laulukilpailulle, jossa menestyivät vanhanaikaiset ja tekopirteät iskelmät. Jos katsoo vuoden 1982 Eurovision laulukilpailun yleistasoa, niin voisi kuvitella, että joissain piireissä ajateltiin kilpailun tarvitsevan jonkinlaista "ravistelua". Mutta vuonna 1982 huonosti menestynyt edustaja koettiin häpeäksi kansakunnalle.

Karsinnassa olisi ollut tarjolla Ami Aspelundin lumoavan kaunis tunnelmapala Mitt äppelträd (säv. Veikko Samuli), joka kelpasi sekä suurelle yleisölle että musiikin ammattilaisille. Onhan se häpeällistä, ettei yksikään Veikko Samulin sävellys ole edustanut Suomea Euroviisuissa, vaikka kyseessä on yksi lahjakkaimpia iskelmäsäveltäjiämme. Karsinnassa kilpaili myös Tapani Kansan Paista päivä (säv. Toivo Kärki), joka tuomittiin vanhanaikaiseksi ja äänestettiin viimeiseksi, vaikka se on ainoa karsinnan ehdokkaista, joka on jäänyt elämään ikivihreänä. Eipä sekään olisi voinut pärjätä ainakaan huonommin kuin Nuku pommiin.

VÄÄRÄ LAULU VOITTI, mutta kieltämättä Suomen euroviisuhistoriasta puuttuisi jotain niin olennaista ilman tapausta Kojo ja Nuku pommiin.

1983

Suomen edustaja: Ami Aspelund – Fantasiaa
Sijoitus Münchenissä: 11. / 20, 41 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

1980-luku oli huomattavasti edellistä vuosikymmentä epäpoliittisempi. Kun Euroviisut vain porskuttivat – tiettyjen piirien suuresta vastustuksesta huolimatta – ja kansa oli tyytymätön Suomen viisutarjontaan, päätti Yleisradio lopulta taipua vastaamaan kansan mielipiteisiin. Vuonna 1983 suomalaiset pääsivät ensimmäistä kertaa 11 vuoteen äänestämään mieleisensä viisuedustajan postikorttiäänestyksellä. Yhtä lailla vuoden 1983 karsintoihin kelpuutettiin taas vain perinteisempää iskelmämusiikkia. Taiteellisemmat kokeilut olivat taaksejäänyttä elämää. Itse asiassa karsinnan sääntöihin lisättiin Lex Pembroke, eli osallistuvien säveltäjien oli oltava syntyperäisiä Suomen kansalaisia.

Kutsuartistien aikakaudella Suomen viisukarsinnoissa kilpaili lukuisia eturivin tähtiä, mutta itse kilpailukappaleista harva on jäänyt elämään. Tämänkin vuoden karsinnassa yksi oli ylitse muiden, ja se voittikin postikorttiäänestyksen ylivoimaisesti. Ami Aspelundin Fantasiaa (säv. Kari Kuusamo) oli ajan hengessä oleva pop-iskelmä (joidenkin mielestä vähän liiankin, koska sitä syytettiin plagiaatiksi Kim Wilden Cambodia-hitistä), jossa riitti dramatiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Fantasiaa-viisun myötä Suomi osoitti taas pärjäävänsä viisuissa siinä missä muutkin maat. Ami Aspelund sai sitä paitsi yhtä monta pistettä kuin Italian Per Lucian esittänyt Riccardo Fogli, joka oli noussut suureksi tähdeksi hitillään Storie di tutti giorni. Oikeastaan molemmat olisivat saaneet sijoittua pari sijaa ylemmäs kärkikymmenikköön. OIKEA LAULU VOITTI.

1984

Suomen edustaja: Kirka – Hengaillaan
Sijoitus Luxemburgissa: 9. / 19, 46 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Suomalaiset ovat äänestäneet viisukarsinnoissa perinteisesti viisaasti. Tämänkin vuoden karsinnan sadosta kansa osasi poimia juuri ne kolme mielenkiintoisinta kolmen parhaan joukkoon. Kirkan Hengaillaan (säv. Jukka Siikavire) oli kuitenkin ylivoimainen ykkönen. Laulu nousi välittömästi Suomessa suureksi hitiksi ja siitähän on muodostunut vuosien saatossa yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia euroviisuja.

Hengaillaan kuuluu niihin euroviisuihin, jotka jakaa mielipiteitä "tavisten" ja viisufanien välillä. Jos viisufanit saisivat päättää, he olisivat todennäköisimmin lähettäneet viisuihin jonkun muun mitalistin: joko Paula Koivuniemen Tuultako tavoitan (säv. Eeva Kiviharju) tai Anneli Saariston Sä liian paljon vaadit (säv. Eero Tiikasalo). Se nyt vain on niin, että jos vastakkain ovat tylsässä heteroavioliitossa elävä kolmen lapsen isä ja Suomen johtava homoikoni tai suuri diiva äärimmäisen dramaattisella taidepaukulla, niin viisufanit kallistuvat jälkimmäisiin vaihtoehtoihin. Itse kuitenkin olen "suuren enemmistön" kannalla. Hengaillaan on ollut yksi Suomen onnistuneimpia viisuvalintoja, mistä on osoituksena hyvä sijoitus. Suomen ensimmäinen sijoitus kärkikymmenikössä seitsemään vuoteen. Osasyy hyvään sijoitukseen saattoi johtua Jukka Kajavan ohjaamasta esityksestä. Tiedän, että nykypäivän valossa taustalaulajien koreografia saattaa vaikuttaa naurettavalta, mutta vuonna 1984 Suomella ylipäätään oli esitys viisulavalla. OIKEA LAULU VOITTI.

1985

Suomen edustaja: Sonja Lumme – Eläköön elämä
Sijoitus Göteborgissa: 9. / 19, 58 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

1980-luvun puoliväliin mennessä Euroviisuissa kuultava musiikki oli jo eristäytynyt omaksi saarekkeekseen, millä ei ollut mitään tekemistä keskiverron eurooppalaisen musiikkimaun kanssa. Vuoden 1985 karsintatulos oli ihanteellisin mahdollinen, sillä alueraadit äänestivät karsinnan kaksi helmeä kärkikaksikkoon, ja vieläpä oikeaan järjestykseen. Eläköön elämä (säv. Petri Laaksonen) oli nappivalinta Euroviisuihin ja upeaääninen Sonja Lumme sille oikea tulkitsija, joka osasi myös panostaa esityksen dramaattisuuteen. Eläköön elämä on euroviisufaniklubin poikien jumaloima suomalainen viisuklassikko. Toiseksi sijoittunut Riki Sorsan Haaveissa vainko oot mun (säv. Kari Kuivalainen) nousi kotimaan listoilla paljon suuremmaksi hitiksi, mutta 80-luvun puolivälin Euroviisuissa laululla tuskin olisi ollut mitään asiaa kärkikymmenikköön. Toinen sija karsinnoissa oli siis paras mahdollinen. Mainitsemisen arvoista on, että molempien kärkikaksikon laulujen säveltäjät olivat ensikertalaisia viisukuvioissa ja muutenkin melkoisen uusia nimiä Suomen musiikkikentällä. OIKEA LAULU VOITTI.

1986

Suomen edustaja: Kari Kuivalainen – Never the end
Sijoitus Bergenissä: 15. / 20, 22 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Vuoteen 1986 mennessä suomalainen "yhtenäiskulttuuri" niin musiikkikentän kuin televisiotarjonnan suhteen taisi olla jo visusti menneen talven lumia. Kuinka moni suomalainen mahtaa edes muistaa, että tällainenkin laulu on joskus edustanut Suomea viisuissa. Kari Kuivalainen oli edellisenä vuonna kokenut läpimurtonsa säveltäjänä, kun hänen kynäilemänsä Haaveissa vainko oot mun oli sijoittunut viisukarsinnoissa toiseksi ja noussut suureksi hitiksi. Niinpä Kuivalainen kutsuttiin myös vuonna 1986 yhdeksi viisukarsintojen kutsusäveltäjäksi. Tilaustyönä Euroviisuja varten syntyi laulu Päivä kahden ihmisen, jonka solistiksi Kuivalainen oli kaavaillut Kaija Koota. Kaijan kieltäydyttyä Kuivalainen päätti esittää laulun itse, vaikka ei ollut säveltänytkään sitä alun perin itseään varten. Ja kieltämättä Kari joutuu hieman "puskemaan" korkeissa kohdissa. Yksi Suomen viisuhistorian epätoivoisimpia laskelmointiyrityksiä oli tämän viisun "muuttaminen" kansainvälisemmäksi. Laulu päätettiin nimetä Euroviisuja varten muotoon Never the end, minkä seurauksena laulun otsikkosäkeessä laulettiin "päivän kahden ihmisen" sijaan "koskaan sano en the end". Kornia? Todellakin. Ja vaikka Suomen viisun virallinen nimi olikin Never the end niin monien muiden maiden viisuselostajat yrittivät kuitenkin siitä huolimatta tavata laulun alkuperäistä nimeä Päivä kahden ihmisen.

Olisiko Suomella ollut Bergenissä parempia mahdollisuuksia kuin sijoittua sijalle 15. Hyvin todennäköisesti olisi. Menestymismahdollisuuksia ajatellen pienin riski olisi ollut lähettää Kirkan ja Kim Lönnholmin duetto Aitoa taikaa (säv. Kassu Halonen & Kisu Jernström), jonka tuottamiseen oli osallistunut myös ABBAn taustavaikuttaja Rutger Gunnarsson. Mahtipontinen estradiviisu kuulostaa tuon ajan "suomi-iskelmäksi" todella kansainväliseltä. Miksei sitä nyt vaan voitu valita? Tarjolla olisi ollut myös Dannyn Ninja (säv. Veikko Samuli). Ninja on ihan ehtaa viisukitschiä ja campia tyylipuhtaimmillaan, mutta entäs sitten? Tuohon aikaan Euroviisuissa muut pohjoismaat pärjäsivät vastaavanlaisilla hömppäpläjäyksillä (esim. vuonna 1986 Ruotsi sijoittui viidenneksi ja Tanska kuudenneksi). Jos muutkin maat menestyivät viisuissa lähettämällä ehtaa hömppää, niin miksi Suomi ei voinut kilpailla samanlaisilla aseilla, vaan meidän piti lähettää jotain fiinimpää ja esiintyä kuin hautajaissaattueessa. Asiantuntijaraati jätti Ninjan toiseksi viimeiseksi, koska vakavastiotettavat muusikot olisivat menettäneet kaiken uskottavuutensa, mikäli olisivat omilla nimillään ja naamoillaan antaneet korkeat pisteet Dannylle, joka yritti tosissaan etsiä Suomelle menestysviisun reseptiä. Karsinnasta voisi nostaa esille myös kahden laulavan näyttelijän Irina Milanin ja Eija Ahvon teatraalinen Applause (säv. Esa Nieminen). Se olisi ainakin erottunut joukosta vuoden 1986 Euroviisujen kavalkadissa. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1987

Suomen edustaja: Vicky Rosti – Sata salamaa
Sijoitus Brysselissä: 15. / 22, 32 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Kahden vuoden tauon jälkeen palattiin yleisöäänestykseen, ja jälleen kerran Suomen kansa osasi poimia jyvät akanoista. Alun perin huomiota herätti Johnny Lee Michaelsin Kesätuuli, jonka oli säveltänyt itse suuri nuorisoidoli Neumann. Kesätuuli on kieltämättä hieno sävellys, mutta pahoin pelkään, että se olisi ollut jo vähän liiankin sofistikoitunut tuon ajan Euroviisuihin. Laulu ei olisi välttämättä avautunut ensikuulemalta kansainväliselle yleisölle, joten se ei olisi saanut oikeutta Euroviisuissa, jossa tuohon aikaan pärjättiin melko heppoisilla renkutuksilla. Toinen sija karsinnassa taisi olla sille paras mahdollinen.

Vicky Rosti ei ollut vuonna 1987 millään tavalla kuuminta hottia. Hän oli ollut jo miltei seitsemän vuoden ajan kotiäitinä eikä ollut keikkaillut juuri lainkaan. Esiintyminen viisukarsinnassa merkitsi Vickylle eräänlaista comebackia pitkän tauon jälkeen. Suomen kansa kiinnitti kuitenkin huomiota euroviisumaiseen Sata salamaa -esitykseen (säv. Petri Laaksonen) ja piti sitä potentiaalisimpana viisuedustajana. Kassu Halonen vielä sovitti laululle modernimman ilmeen ja lopulta kaikki palaset tuntuivat loksahtaneen yhteen. Viisuesityksessäkin nähtiin hieno salamaefekti. Jopa BBC:n kyyninen ja sarkastinen viisuselostaja Terry Wogan äityi esityksen päätyttyä kehumaan sitä. Ja lopputulokseksi saatiin ällistyttävän huono 15. sija, vaikka kilpailun kokonaistaso oli luvalla sanoen todella heikko. On vaikea kuvitella, että yhtään minkäänlaisella musiikkimaulla tästä kavalkadista löytää 14 parempaa laulua tai esitystä. Suomea on kohdeltu Euroviisuissa vuosikymmenien ajan törkeästi, mutta Sata salamaa -laulun alhainen sijoitus on lähellä yhtä kaikkien aikojen oikeusmurhaa. Ehkä Sata salamaa oli edellä aikaansa? Lauluhan ei noussut vielä 1987 Suomessakaan juuri minkäänlaiseksi hitiksi, vaan on noussut vasta vuosien saatossa ikivihreäksi. Listaykköseksi Sata salamaa nousi lopulta syksyllä 2015 Antti Tuiskun version myötä. Sata salamaa on nykyään Suomen viisuklassikoista se kaikkein klassikoin, jota bailataan illasta toiseen yökerhoissa ja kotibileissä. Sata salamaa valitaan toistuvasti esimerkiksi iltapäivälehtien äänestyksissä parhaaksi euroviisuksemme.

OIKEA LAULU VOITTI. Pahoin kuitenkin pelkään, että menestymismielessä paras valinta olisi ollut kolmanneksi sijoittunut Paula Koivuniemen Musiikki on niinku se on (säv. Esa Nieminen). Eihän Musiikki on niinku se on ole millään lähestymistavalla parempi sävellys kuin Sata salamaa, mutta se edusti genreltään tekopirteää skandipoppia, jolla Tanska saavutti 80-luvulla toistuvasti korkeita sijoituksia (esimerkiksi Tanska sijoittui vuonna 1988 näin halpahintaisilla keinoilla peräti kolmanneksi). Kun vuonna 1987 Tanska piti vielä juuri sopivasti välivuotta tekopirteältä linjaltaan ja lähetti rauhallisemman laulun, Paula Koivuniemen kabaree-esityksellä olisi voinut olla sauma tehdä "tanskat". Mitä kertoo laulukilpailusta, että otaksuu Musiikki on niinku se on -kappaleen pärjäävän paremmin kuin Sata salamaa? Ei ainakaan hirveästi mitään positiivista...

1988

Suomen edustaja: Boulevard – Nauravat silmät muistetaan
Sijoitus Dublinissa: 20. / 21, 3 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Vuoden 1988 viisukarsinta muistetaan käsittämättömän tasaisesta äänestyksestä. Kuuden alueraadin pisteet menivät ihan ristiin rastiin ja äänet hajautuivat kappaleiden kesken vähintäänkin kummallisesti. Lopulta voiton vei laulu, joka ei ollut yhdenkään alueraadin suosikki. Ravintola- ja revyyorkesterina mainetta niittänyt Boulevard voitti laululla Nauravat silmät muistetaan (säv. Pepe Willberg). Toiseksi yhden pisteen päähän jäi Helena Millerin Svart och vitt (säv. Veikko Samuli), joka oli ollut kahden raadin suosikki, mutta Kajaanin raati oli jättänyt sen kokonaan pisteittä. Kolmanneksi sijoittui viisukonkari Ami Aspelundin Amor amor (säv. Petri Laaksonen).

Pepe Willberg on muistellut, että ABBAn Waterloo toimi inspiraationa säveltää Nauravat silmät muistetaan, mutta Kassu Halosen sovituksen jälkeen lopputulos kuulosti erilaiselta kuin alun perin oli ollut tarkoitus. Euroviisuissa laulun loputkin menestymismahdollisuudet tuhottiin täysin amatöörimäisellä esillepanolla ja esityksellä, joka sisälsi käsittämätöntä koheltamista ja tyylitöntä hyppelemistä. Eihän Nauravat silmät muistetaan toki nyt ollut toiseksi huonoin sävellys (että kaiken maailman kreikat ja belgiat ja islannit ihan tosissaan keräsivät enemmän pisteitä...), mutta live-esityksen jälkeen menestymättömyyttä ei voine pitää yllätyksenä.

Jälleen kerran potentiaalisimmat viisuhelmet jäivät muille mitalisijoille. Kolmanneksi sijoittuneessa Amor amorissa olisi ollut sitä jotain. Petri Laaksonen oli jälleen osannut säveltää onnistuneen dramaattisen sävellyksen, joka noudatti taitavasti tuon ajan viisumenestyjien konventioita. Vuoden 1988 viisufinaalin draaman kaari olisi voinut muuttua hyvin toisenlaiseksi, sillä Amor amor olisi erottunut todella hyvin edukseen Suomen esiintymisnumerolla Dublinin kilpailukavalkadin kolmantena Islannin laimean pelleilynumeron ja Ruotsin balladin jälkeen. Show'han olisi voinut todella lähteä käyntiin Amor amorin mukaansatempaavan intron myötä. Jos Suomi ei halunnut lähettää uudelleen Ami Aspelundia tai jälleen Petri Laaksosen sävellystä, niin sitten olisi kannattanut lähettää Helena Millerin Svart och vitt. Jälleen hukattiin mahdollisuus lähettää hieno Veikko Samulin sävellys kansainvälisen yleisön kuultavaksi. Toki on todettava, että Ami Aspelund oli tuossa vaiheessa esiintyjänä selvästi kokeneempi ja varmempi kuin Helena Miller. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1989

Suomen edustaja: Anneli Saaristo – La dolce vita
Sijoitus Lausannessa: 7. / 22, 76 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Joskus asiantuntijaraaditkin ovat kuitenkin poikaa – varsinkin kun ne äänestävät musiikillisten ambitioiden perusteella eivätkä lähde tekemään kantaa ottavia arvovalintoja. Anneli Saariston La dolce vita (säv. Matti Puurtinen) on yksi kaikkien aikojen onnistuneimpia viisuvalintojamme. Laulu on tehty selvästi kansainvälistä yleisöä ajatellen, ja siinä on ripaus oikeanlaista persoonallisuutta, minkä vuoksi se erottui tyypillisten viisujollotusten joukosta edukseen olematta kuitenkaan liian omaperäinen tai erikoinen. Rohkenisin melkein väittää, että yleisöäänestyksellä La dolce vita ei olisi voittanut karsintaa. Anneli Saaristo kilpaili toisellakin laululla Oi äiti maa (säv. Petri Laaksonen), joka olisi ollut kieltämättä tyylikäs valinta sekin, mutta vuoden 1989 Euroviisuissa kilpaili jo muutenkin paljon samanlaisia festivaaliballadeja, joten se ei olisi välttämättä erottunut massasta yhtä hyvin kuin La dolce vita.

Karsinnassa kilpaili yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiä viisukarsintahittejämme. Venäläistä romanssia muistuttanut Kim Lönnholmin Minä olen muistanut (säv. Edu Kettunen) sijoittui karsinnasta vasta seitsemänneksi, mutta myöhemmin keväällä 1989 laulu nousi valtavan suureksi hitiksi, minkä myötä Lönnholmin albumi myi yli 100 000 äänitettä. En kuitenkaan usko, että Minä olen muistanut olisi välttämättä voittanut karsintoja, vaikka käytössä olisi ollut yleisöäänestys, koska laulu nousi listoille vasta muutama kuukausi viisukarsintojen jälkeen. Suomen kansalla kesti hetkisen aikaa ennen kuin se "löysi" kappaleen.

Suomalaiset ovat usein liittäneet Euroviisuihin häpeän tunnetta. Hävettää olla suomalainen, kun meidän kansakuntaamme edustava euroviisuedustaja on niin huono. Anneli Saariston esitys Lausannen Euroviisuissa on kuitenkin osa sellaista euroviisuhistoriaamme, jota katsoessa tuntee suurta ylpeyttä ollessaan suomalainen. Ammattimuusikoiden työ palkittiin hienolla sijoituksella: suhteuttuna osallistujamäärään La dolce vita saavutti siihen mennessä Suomen parhaan sijoituksen. Se on edelleen parhaiten menestynyt suomenkielinen euroviisu. Tosin on todettava, että Annelin edelle sijoittuneissa kuudessa laulussa oli meidän edustajaamme heikompia sävellyksiä, kuten esimerkiksi kyseisen vuoden voittaja... OIKEA LAULU VOITTI.

Vuosikymmenen synteesi

1980-luku on ollut toistaiseksi ainoa vuosikymmen, jolloin Suomi on osallistunut jokaisena vuotena Eurovision laulukilpailuun. 80-luvun karsintasaldossa on puolet vihreää ja puolet punaista. Suomi sijoittui kolme kertaa kymmenen parhaan joukkoon, ja Ami Aspelundkin jäi juuri kärkikymmenikön ulkopuolelle sijalle 11. Mikäli Suomea oli edustanut huonommin menestyneiden viisujen tilalla Romantiikkaa, Titanic, Mitt äppelträd, Aitoa taikaa (tai Ninja) sekä Amor, amor, veikkaisin, että Suomi olisi voinut vakiinnuttaa itsensä keskitason viisumaaksi, joka olisi sijoittunut toistuvasti keskivaiheen sijoituksille. Viisuvoittoon tai ylipäätään kärkisijoituksille tuskin millään 80-luvun karsintatyrkyllä olisi ylletty, mutta olisimme toisenlaisilla valinnoilla todennäköisesti pärjänneet siinä missä muutkin. Huilumies, Reggae OK, Päivä kahden ihmisen ja Nauravat silmät muistetaan eivät varsinaisesti ole huonoja lauluja, mutta niiden ei olisi kuitenkaan pitänyt voittaa viisukarsintoja. Jokaisen kohdalla karsinnassa oli yksi tai useampi ehdokas, joka olisi mitä todennäköisimmin voinut sijoittua viisuissa paremmin. 1980-luvulla oltiin jo yleisesti hyväksytty ajatus, ettei Suomella ole Euroviisuissa asiaa kärkisijoituksille. Kun Sonja Lumme oli Eläköön elämällään sijoittunut yhdeksänneksi – vaikka vedonlyönnissä laululle oli väläytelty sijoitusta jopa viiden parhaan joukosta – kilpailut Yleisradiolle selostanut Kari Lumikero totesi lakonisesti, kuinka tämän paremmin Suomi ei tuppaa näissä kilpailuissa menestymään.

Vuosikymmenen kuriositeetti

Kuten on tullut todettua, 1980-luvun alkuvuosina Eurovision laulukilpailuihin suhtauduttiin monissa piireissä avoimen kriittisesti ja penseästi. Yleisradiossa oli voimissaan vielä 60- ja 70-luvuilta peräisin oleva mentaliteetti, jonka mukaan viihteen tuli mielellään edustaa edistyksellisiä ja tiedostavia arvoja. Tämän vuoksi Eurovision laulukilpailu, kaupallinen televisioitava iskelmäkonsertti, sopi äärimmäisen huonosti Yleisradion ihanteisiin. Oivaltavaa ajankuvaa tarjoaa vuoden 1981 euroviisukarsintojen finaalilähetys. Kilpailua juontanut Erkki Pohjanheimo esittää laulujen esittäjille kriittisiä kysymyksiä muun muassa artistin vastuusta iskelmälevyjen tuotantoketjussa. Frederikiltä hän kysyy Titanic-esityksen jälkeen, kuuluuko "yhteislavaliikunta" oikeanlaiseen euroviisuesitykseen. Juontaja tuo myös toistuvasti esille ajatuksen, kuinka Eurovision laulukilpailujen lopettamisesta on keskusteltu, koska kilpailu ei enää vastaa ohjelman "alkuperäisiä ihanteita". Artistien haastatteluista on jäänyt elämään muutamia unohtumattomia lausahduksia. Esimerkiksi kysyttäessä kuka on suunnitellut Frederikin taustalaulajien koreografian, Reetu vastaa huolettomasti, että koreografian on tehnyt "yks Maukka". Frederikin ironisista "raati tietää" -lausunnoista on pääteltävissä, että artisti on itsekin aavistanut, ettei tule saamaan asiantuntijoilta korkeita pisteitä. Juice Leskinen esiintyi viisukarsinnassa viimeisenä ja hän älykkäänä henkilönä oivalsi tilanteen huvittavuuden, joten hän veti oman haastattelunsa aivan läskiksi. Juuri jotain tuollaista muutoin niin jäykkä lähetys ehdottomasti kaipasi.