Kuukauden levyartikkeli: Carola – Sydämeen jäi soimaan blues (Flamingo Music, 1985)

Carola lukeutuu niihin artisteihin, jotka ovat saaneet hyväksynnän jopa paatuneimmalta iskelmänvihaajalta. Hän oli uniikki ja aivan omanlaisensa lahjakkuus suomalaisen kevyen musiikin kentällä. Carola muistetaan monista uransa ensimmäisen aktiivikauden ikivihreistä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt hänen paluunsa 80-luvulla. Carolan viimeiseksi jääneellä albumilla on vielä havaittavissa vanhaa hyvien aikojen sielukkuutta – kunhan vain pystyy sulattamaan sovitusten kasarisoundit.

Carola Standertskjöld (1941–1997), jota euroviisupiireissä kutsutaan Suomen Carolaksi – mikä on tietenkin hivenen hupaisaa, koska tämä Suomen Carola teki ensilevytyksensä jo 20 vuotta ennen kuin Carola Häggkvististä oli kuultukaan – on yksi suomalaisen musiikin historian suurimmista lahjakkuuksista. Hän oli kansainvälisempi kuin Laila Kinnunen, sielukkaampi kuin Seija Simola, karismaattisempi kuin Paula Koivuniemi ja monipuolisempi kuin kukaan aikalaisensa Suomessa. Carola jäi kuitenkin aktiiviuransa aikana suurelle yleisölle hieman tuntemattomaksi. Hänen arvostuksensa on noussut suurimmilleen vasta 2000-luvulla, jolloin hänen tuotannostaan on julkaistu lukuisia kaupallisesti hyvin menestyneitä kokoelmalevyjä. Parhaillaan Carolasta on suunnitteilla elokuva. Hanna Pakarinen on järjestänyt Carola-teemakonsertteja ja on nyt keväällä julkaisemassa albumillisen Carolan lauluja.

Carola oli ristiriitainen persoona, joka rakasti laulamista mutta vihasi julkisuutta eikä hän halunnut nostaa itseään minkäänlaiseen tähtikulttiin. Hän samanaikaisesti sekä rakasti että kammoksui esiintymistilanteita. Luonteeltaan hän oli herkkä ja arka, mutta hän peitti yleensä nämä piirteet rempseällä huumorillaan. Carola ei koskaan halunnut pitää suurta meteliä itsestään, minkä vuoksi hänestä ei tullut niin suurta tähteä (saati julkkista!), vaikka potentiaalia olisi ollut. Vexi Salmi on kirjoittanut:

"Kaikkeen, mitä hän teki hän myös loi oman persoonallisen leimansa. Kielitaitoisena esiintyjänä hän levytti useilla kielillä, eikä tyytynyt milloinkaan foneettiseen kielen hallintaan. Hän myös ymmärsi mitä lauloi. Löytyisikö tässä syitä, miksi hän ei ollut koskaan tanssilavojen kuningatar? Hän saattoi olla siihen liian taitava." (Salmi 2005)

Carola on ollut aikanaan todellinen multilahjakkuus, joka hallitsi useita haastaviakin musiikkityylejä. Hänen sydämensä sykki ennen kaikkea jazzille, mutta hänen suosikkimusiikkiaan olivat myös muun muassa lattarit, blues ja soul. Toisaalta hän oli mieltynyt koskettaviin juutalaisiin laulelmiin ja gospeliin. Ja kuten edellä todettiin, Carola oli paitsi musiikillisesti myös kielellisesti lahjakas. Hänen läheisensä ovat kertoneet hänen omaksuneen kieliä todella nopeasti. Carola ehti vuosien saatossa esittää lauluja muun muassa ranskaksi, portugaliksi, englanniksi, saksaksi, italiaksi ja jiddišiksi. Kaikkien kielien kohdalla ääntämys ja painotukset sujuivat täysin virheettömästi. Carolan kielitaitoa hyödynnettiin Yleisradion legendaarisessa Lumilinnassa, joka voitti Montreux'n Kultaisen ruusun vuonna 1965. Carolan tuotanto oli hyvin epäsuomalaista ja hänen esiintymisissään oli todellista kansainvälistä ja mannermaista eleganssia.

Carolan musikaalisuutta ei voi liikaa ylistää. Esa Pethman on luonnehtinut, kuinka "Carolassa oli erityistä kokonaisuus. Rytmitajunsa puolesta hän oli aivan lattari – hänessä oli valtava rytminen balanssi ja hehku." Vexi Salmi taas on kuvaillut Carolan lauluääntä kopioimattomaksi. "Se tapa laulaa. Se on kuin instrumentti."

Vuonna 2011 julkaistiin upea 8 CD:n
Carola-boksi.

Carolan varsinainen levytystuotanto ei ollut kovinkaan laaja. Koko uransa aikana hän ehti levyttää liki sata levytystä. Onneksi Carolan tulkitsemia lauluja on jäänyt talteen myös esimerkiksi Yleisradion kantanauhoihin. Vuonna 2011 Carolan tuotannosta julkaistiin kaiken kattava 8 CD:n sisältänyt boksi Rakkauden jälkeen – Kaikki levytykset ja arkistojen aarteita 1963–1988. Carolan koko levytysantologia mahtui boksilla neljään CD-levyyn. Arkistojen kätköistä löytyi äänitteillä julkaisematonta materiaalia – kuten televisio- ja radiotallenteita sekä erinäisiä konserttitaltiointeja – peräti toisen neljän CD-levyllisen verran. Nämä harvinaiset tallenteet laajentavat käsitystä Carolan lahjakkuudesta, sillä usein näissä yhteyksissä hän sai esittää sellaista musiikkia, mistä itse piti. Carola äänitti muun muassa 60-luvun jälkipuoliskolla Yleisradion nauhoille jazz-levytyksiä Heikki Sarmanto trion säestämänä. Nämä esitykset ovat olleet todella edellä aikaansa suomalaisessa musiikkikentässä. Yksikään levy-yhtiö ei tuohon aikaan uskonut englanninkielisen jazz-musiikin potentiaaliin. Sähkö Recordings ansaitsee tunnustuksen varsinaisesta kulttuuriteosta, kun julkaisi tallenteet CD-kokoelmalla lopulta vuonna 2004.

Carolan 60-luvun jazz-tulkintoja
julkaistiin äänitteellä vasta 2004.

Vaikka Carola mielletään edelleen jossain piireissä ensisijaisesti jazz-laulajaksi, hänen varsinainen levytysmateriaalinsa voidaan luokitella iskelmäksi. Näin iskelmämiehenä harmittaa, kun hyvin usein Carolan ihalijoiksi julistautuvat ylistävät jazz-tulkintoja ja kritisoivat iskelmätuotantoa. Joskus 2000-luvun puolivälissä YLE FST esitti Carolasta dokumentin, jossa kävi vuoron perään puhuvia päitä dissaamassa Carolan iskelmälevytyksiä ("siis enhän minä nyt hyvänen aika niistä hänen schlagereistaan pidä") samalla kun kehuivat maasta taivaaseen hänen ainutlaatuisia jazz-esityksiään. Carolan varsinainen levytystuotanto on kuitenkin poikkeuksellisen laadukasta ja sofistikoitunutta suomalaisella musiikkikentällä. Carolan levytettäväksi annettiin hyvin usein lauluja, joita ei olisi voinut antaa kenen tahansa levytettäväksi. Hänen levytyksensä eivät missään nimessä edusta tyypillistä perinteistä tanssimusiikkia tai keskivertoiskelmää. Monet Carolan levytyksistä nauttivat arvostusta sellaisissakin piireissä, joissa muutoin suhtaudutaan penseästi iskelmään. Usein Carola kykeni ainutlaatuisilla tulkinnoillaan tekemään iskelmästäkin uniikin. Eräänä esimerkkinä voisi mainita vuonna 2013 Yleisradion esittämän Pekka Laineen tuottaman Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjan, jonka neljännessä osassa Kaupungit valot käsitellään Carolaa. Jaksossa Anna Eriksson, joka herätti aikoinaan lehtihaastattelussa kohua julistaessaan iskelmämaailman "paskaksi maailmaksi", kertoo arvostavansa Laila Kinnusta ja Carolaa sekä joitakin Seija Simolan levytyksiä. Carola kelpaa vaativammallekin kuuntelijalle.

Carola oli jo ennen levytysuransa alkamista saanut kokemusta ulkomaisilta estradeilta. Hän esiintyi vuosina 1962 ja 1963 Esa Pethmanin kvartetin solistina kiertueilla Tšekkoslovakiassa ja Puolassa. Hän ällistytti yleisönsä tasokkailla jazz-tulkinnoillaan. Pohjolassa häntä verrattiin lahjakkaaseen ruotsalaiseen taiteilijaan Monica Zetterlundiin. 1960- ja 70-luvuilla hän esiintyi toistuvasti Suomen rajojen ulkopuolella erilaisilla estradeilla. Carola oli todellinen maailmankansalainen.

Carolan ensimmäiset levytykset julkaisi Discophon-levy-yhtiö. Jos levy-yhtiöt olisivat poliittisia puolueita, Discophon olisi ehdottomasti Liberaali kansanpuolue tai Vihreät. Discophonilla oli urbaani maine. Carolan levyttäessä ensimmäisen levytyksensä vuonna 1963 Suomessa – ennen kaikkea Suomen maaseudulla – villitsi laajamittainen tangobuumi. Uusia tangolevytyksiä syntyi kuin sieniä sateella ja myyntilistoilla parhaimmillaan miltei joka toinen levytys saattoi olla tango. Discophonilla kuitenkin viis veisattiin tangoista ja kansan syvien rivien musiikkimausta. Discophon keskittyi julkaisemaan kansainvälistä nuorisolle suunnattua musiikkia, jonka tahdissa huokui kaupungin syke. Carola levytti muun muassa vuonna 1965 The Boys -yhtyeen kanssa suomeksi Rolling Stonesin The last time (Jo riittää) sekä Herb Alpertin ja Beatlesin coveroiman Broadway-sävelmän A taste of honey (Hunajainen), jotka edustivat aikansa pop- ja rock-musiikkia. Jee jee jee – suomalaisen rockin historia -teoksessa luonnehdittiin Carolan Jo riittää -levytyksen tihkuvan "uhmakasta seksiä enemmän kuin sen vuoden seitsemänkymmentä poikabänditaltiointia yhteensä" (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 137). Carolan äänenväriä on luonnehdittu eroottiseksi ja hänen tulkintojensa tavaramerkkinä on aina ollut tietynlainen sensuelli vivahde. Samassa teoksessa mainitaan Carola fan clubin prexyn Nils Cederlöfin osuva sitaatti: "Kuuntelepa peräkkäin Olavinlinnan balladi ja Carolan Mä tahdon pojan, niin ymmärrät varmasti minkä takia teini-ikäinen ihastuu Carolaan." (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 142) Lasse Mårtensonin säveltämä Mä tahdon pojan villeine sähköurku- ja saksofonisäestyksineen edusti vuonna 1965 Suomen musiikkikentällä erittäin nuorekasta otetta. Discophonin aikana syntyi Carolan ensimmäisen suurmenestys Kielletyt leikit (1966), joka oli tullut alun perin Suomessa tunnetuksi Miriam Makeban levytyksenä Forbidden games.

Vuosina 1967–69 Carola levytti Scandialle. Scandian aikana syntyivät monet Carolan uran suurimmista ikivihreistä. Sellaiset levytykset kuten Rakkauden jälkeen, Ei aina käy niin kuin haaveillaan (You only live twice) ja Nuori tumma on ehdottomasti luokiteltava todellisten suuriskelmien joukkoon. Carolan 60-luvun lopun levytykset tuotettiin kunnianhimoisesti jousiorkesterien säestäminä. Nuorekkaampaa aikansa pop-musiikkia edustivat muun muassa soulvivahteinen Tyttöjen iskijä Mohair Sam sekä Lasse Mårtensonin kanssa duettona levytetty Mä lähden Stadiin (Jackson), jota voisi luonnehtia esi-finnhits-klassikoksi. Mä lähden Stadiin soi edelleen karaokebaareissa ja bileissä samalla tavalla kuin 70-luvun kuluneimmat finnhitsit dirlandasta tandemiin. Monien mielestä Carolan Scandia-kauden ehdottomia kohokohtia ovat hänen upean koskettavat tulkintansa juutalaislauluista Jerusalem (Yerushala'im shel zahav) ja Tuutulaulu (Rozhinkes mit Mandlen).

Aarno Raninen tuotti Carolan
esikoisälppärin vuonna 1970.

Vuonna 1970 Carola teki yhden singlen pyrähdyksen EMIlle (Sen pituinen se / Olet ensimmäinen), kunnes palasi Discophonille valmistamaan Aarno Ranisen johdolla ensimmäistä LP-kokonaisuuttaan. Vuonna 1970 ilmestynyt albumi Kielletyt leikit sisältää hyvin sekalaisen valikoiman erityylisiä kappaleita. Mukana on muun muassa kolme uutta versiota Carolan 60-luvun levytyksistä. Aikansa pop-musiikkia on esimerkiksi Kaikki tiet vievät Roomaan (Nancy Sinatran Highway song). Taiteellisempaa osastoa albumilla edustaa Esa Pethmanin sävellys Ninan uni, Carolan kielitaitoa esitellään taas portugaliksi lauletussa lattarissa Upa neguinho. Miltei psykedeellisiä sävyjä albumille tuo yhteiskuntakriittinen Voi saasta, jossa kuvaillaan dystopiaa saastuneesta maailmasta. Albumilla on muutamia aivan käsittämättömiä levytyksiä, kuten esimerkiksi Aarno Ranisen säveltämä heppoinen kupletti Ville Vallaton, jonka sanoitus kertoo alkoholistin vaimosta.

Vuosina 1971–72 Carola levytti Fazer Finnlevylle, Suomen suurimmalle levy-yhtiölle. Finnlevyllä Carola joutui levyttämään muutamia levytyksiä, jotka eivät sopineet hänen tyylilleen parhaalla mahdollisella tavalla. Heti ensimmäinen levytys oli Herrojen kanssa pellon laidassa, josta artisti itse ei kuulemma pitänyt lainkaan. Kieltämättä pistää miettimään, oliko Carola todella paras mahdollinen tulkitsija moiselle jollotukselle. No, kansa tykästyi lauluun ja se on yksi Carolan tunnetuimpia levytyksiä. Carola levytti myös Toivo Kärjen sävellykset Mustasukkainen ja Pojat on poikia, jotka ovat melkoisen heppoisia humpahtavia sävellyksiä ja lisäksi laulujen "humoristisissa" sanoituksissa on hyvin partiarkaalinen maailmankuva. Väkisinkin pistää miettimään, miksi Carolan kaltainen upea artisti, jolla olisi ollut resursseja tulkita vaikka kuinka haastavia sävellyksiä, laitettiin levyttämään näin kepeitä rallatuksia, jotka eivät sovi lainkaan hänen tyylilleen tai arvolleen. Kalervo Kärjen Toivo Kärki -tutkimuksessakin todetaan, kuinka Pojat on poikia -levytyksessä "Carolan laulu on vähän vaivautunutta, ehkä tämä materiaali ei ole hänelle oikein mieleinen" (Kärki 2015, 672). Onneksi kuitenkin Finnlevyllä todettiin nopeasti, ettei tällainen tyyli istunut Carolalle parhaalla mahdollisella tavalla. Fazerin Jaakko Karilainen on todennut:

"Mikään suomalainen perusiskelmä ei hänelle istunut, joten oli etsittävä sopivia ulkomaisia kappaleita ja hankittava niihin levytysoikeudet. Carolan tapauksessa parhaita mahdollisia vaihtoehtoja olivat yleensä Eurovision laulukilpailun voittajat tai jotkut muut perusiskelmästä poikkeavat kappaleet. Usein ne olivat sellaisia, että vain Carolan tyyppinen artisti saattoi levyttää ne suomeksi." (Wuori-Tabermann 2004, 106)

Carolan Finnlevy-levytysten kohokohtia ovatkin vuonna 1971 levytetty Toinen (Mireille Mathieun La chanson de mon bonheur) sekä onnistuneet euroviisukäännökset Penkki, puu ja puistotie sekä Rakastan – saavuthan. Kotimaisista sävellyksistä on mainittava Nacke Johanssonin säveltämä hienon mahtipontinen ja kansainväliseltä kuulostava Yksin. On hämmästyttävää, jos laulua ei ole alun perin tarjottu euroviisukarsintoihin tai edes Syksyn säveleen.

Vuonna 1973 Carola laittoi pillit pussiin. Hän oli läpeensä kyllästynyt julkisuuteen, keikkailuun ja viihdemaailman raadollisuuteen. Hän ryhtyi miehensä Georg Liemolan kanssa pyörittämään vihannesalan tukkukauppaa. Kielitaitoisesta suomenruotsalaisesta aatelisneidosta tuli kertaheitolla rehellinen duunari. Kaikille esiintymispyynnöille Carola sanoi johdonmukaisesti ei.

Tarvittiin Lasse Mårtenson kääntämään Carolan pää. Vuonna 1977 Lasse Mårtenson halusi Carolan vierailemaan televisio-ohjelmaansa Tänä iltana Lasse Mårtenson. Pitkän houkuttelun jälkeen Carola sanoi maagiset sanat: "no jos mä sitten tulen." Syksyllä 1979 Carola teki comeback-keikkansa Helsingissä jazzravintola Groovyssä.

Carolan comeback-albumi Maria,
Maria ilmestyi 1980.

Carolan paluu levytysstudioihin tapahtui vuonna 1980. Levy-yhtiönä oli tällä kertaa Vexi Salmen ja Jorma K. Virtasen Levytuottajat ja tuottajana hääräsi vanha yhteistyökumppani Aarno Raninen. Tällä albumilla Carola pääsi levyttämään rakastamaansa lattarimusiikkia. Mukana on peräti kolme Benito di Paulan sävellystä: Maria Maria (Maria baiana Maria), Tanssi hiekalla (Vou pro mar) ja tunnelmallinen Tyttö vuorilta (Homem da montanha). Albumille on valikoitu myös portugalinkielinen esitys Canto de ossanha sekä iloista latinalaisen Amerikan meininkiä huokuva Karnevaalisamba (Cidade maravilhosa). Mistään varsinaisesta lattarikokonaisuudesta ei ole kuitenkaan kyse. Älppärillä on myös sensuelleja balladeja kuten Ranisen sävellykset Mua tuudi hyväillen tai Teit kuuman liekin. Levy sisältää myös ihan tuikitavallisia supisuomalaisia iskelmiä, kuten Kesäinen kukkiva maa ja Jos olet laulu, jotka olisi voinut periaatteessa esittää kuka tahansa. Albumin hienostunein raita lienee suomenkielinen versio musikaalisävelmästä Send in the Clowns eli Näytelmä. Carolalle ei kuitenkaan pääsääntöisesti annettu levytettäväksi mitä tahansa yhdentekeviä sanoituksia sisältäviä kepeitä iskelmiä. Ajan hengen mukaisesti 1980-luvun levytyksiä säestetään pienemmillä kokoonpanoilla kuin 1960-luvun suuriskelmiä. Carolan ääni oli muuttunut tauon aikana kypsemmäksi ja siihen oli tullut ripaus käheyttä, mikä teki hänen tulkinnoistaan entistä persoonallisempia.

Maria Maria -albumin sessioissa äänitettiin myös vauhdikas kasari-iskelmä Tunne ja tuulet, joka pyrki vuoden 1980 Syksyn säveleen. Laulu ei päässyt loppukilpailuun mukaan, mutta se esiteltiin Suomen kansalle Syksyn sävel satoa -ohjelmassa. Carolan seuraavaa albumia saatiin odottaa viisi vuotta. Välissä hän kävi kuitenkin levyttämässä muutamia singlelevytyksiä, joista mainitsemisen arvoinen on vuonna 1982 ikuistettu Aarno Ranisen säveltämä ranskalaistyylinen tunnelmointi Loittonevat askeleet. Kai Hyttisen kanssa Carola levytti duettona Syreeta Wrightin ja Billy Prestonin hitin With you I'm born again suomeksi nimellä Kanssas synnyn uudestaan. Aivan liian vähälle huomiolle jääneessä duetossa on elämää suuremman rakkauslaulun ainesta.

Vuonna 1985 Levytuottajat-levy-yhtiön rinnalle perustettiin Flamingo Music. Flamingon ensimmäinen LP-julkaisu oli Carolan albumi Sydämeen jäi soimaan blues. Tuottajaksi saapui Kassu Halonen, joka oli aloittanut edellisenä vuonna yhteistyön Vexi Salmen kanssa, kun Irwin Goodman kaipasi lauluilleen uutta säveltäjää. Halosen ja Salmen yhteistyö jatkui Carolan albumiprojektin parissa. Irwinin Terveisiä perseestä -mentaliteetti piti muuttaa Carolan kohdalla huomattavasti hienostuneempaan ja kunnianhimoisempaan musiikkityyliin. Kassu Halonen on kertonut ihailleensa nuorena Carolaa, ja etenkin Rakkauden jälkeen teki häneen suuren vaikutuksen, koska siinä oli hänen mukaansa niin maaginen tunnelma:

"En ollut koskaan kuullut mitään samanlaista. Carolan ääni tuli kuin toisesta maailmasta. Se oli täyteläinen ja epäsuomalainen." (Wuori-Tabermann 2004, 168)

Kassu Halonen on muistellut, kuinka hän kohtasi aikoinaan 1970-luvun lopulla Carolan Helsingissä Maurinkadun Alkossa. Kassu Halonen yritti harjoittaa small talkia nuoruuden idolinsa kanssa, mutta Carola oli vastannut Haloselle nenäkkäästi. Vuonna 1985 Kassu Halosen haaveista tuli totta, kun hän pääsi tekemään läheistä yhteistyötä Carolan kanssa.

Carolan Sydämeen jäi soimaan blues -albumi, joka jäi artistin viimeiseksi, sisältää sielukkaita lauluja. Mistään tyypillisestä aikansa iskelmälevystä ei suinkaan ole kyse. Carolalle ei annettu levytettäväksi tyhjänpäivisiä rakkauslauluja tai liukuhihnatuotannolla valmistettuja iskelmiä. Laulujen tekstimaailmassa sivutaan ajoittain "elämää suurempia asioita", etenkin ihmisen pienuutta maailmankaikkeuden alla. Carolalle ei edelleenkään pyritty tarjoamaan mitä tahansa heppoista materiaalia. Albumi on kuitenkin herättänyt kritiikkiä erityisesti soundimaailmansa takia. Kassu Halonen on selvästi pyrkinyt ajanmukaistamaan Carolan soundia ja monista sovituksista kuulee selvästi, millä vuosikymmenellä levytykset on äänitetty. 1960-luvun jousisovituksista ei albumilla ole tietoakaan, tilalla soivat syntetisaattorit. Esimerkiksi Soundi-lehden Tero Alanko kirjoitti vuonna 2011 Carola-boksin arvostelussa näin:

"1980-luvun alussa hän palasi, mutta magia oli kadonnut. Kepeällä Maria, Maria -levyllä (1980) on hetkensä, mutta Sydämeen jäi soimaan blues -albumi (1985) soi ajanmukaisena iskelmänä ajanmukaisilla – siis kerrassaan kauheilla – soundeilla."

Keväällä 2015 Arto Pajukallio kirjoitti Helsingin Sanomiin Hanna Pakarisen Carola-konsertista arvostelun, jossa hän kritisoi sangen suorasanaisesti Kassu Halosen Cry me a river -sovitusta:

"Toisaalta Joet tulvimaan itke ei tarvitsisi riipakseen edes muistumia siitä skitsofreenisen rönsyilevästä sovituksesta, jolla Carolan levytystä aikoinaan torpedoitiin."

Carola-boksiin kattavan levytyshistoriikin kirjoittanut Juha Henriksson analysoi soundimaailmaa hieman diplomaattisemmin ja analyyttisemmin:

"Halonen on sovituksissaan pyrkinyt tuomaan Carolan 1980-luvun soundimaailmaan. Esimerkiksi rumpukomppi on selvästi korostetummin esillä kuin Carolan 1960- ja 1970-luvun levytyksissä. Popvaikutteinen rumpukomppi on muodikas ja ajanmukainen, mutta toisaalta se ei anna jazzmusiikkia rakastaneelle Carolalle täyttä mahdollisuutta käyttää rytmillistä osaamistaan. Rumpujen lisäksi tärkeässä roolissa sovituksissa ovat syntetisaattorit ja sähkökitarat. Osalla raidoista on lisäksi käytetty puhallinsektiota." (Henriksson 2011, 31)

Positiivisemmin Sydämeen jäi soimaan blues -albumin soundimaailmaa on arvioinut Rytmi-lehden Pale Saarinen, joka Carola-boksin arvostelussa kirjoitti seuraavasti:

"Sydämeen jäi soimaan blues -albumi oli soundillisesti hitusen rokahtavakin. Amerikan meininkiä Toto & Chris Rea-fiiliksineen! Puikoissa Kassu Halonen ja hänen loistavat muusikkonsa. Vexi Salmi vastasi jälleen tekstien kirjoittamisesta. Nimikkobiisi on upea aloitus kuten myös Halosen ja Salmen Kuolleen toiveen maa. Rakkauden jälkeen tuli päivitettyä funkahtavin poljennoin ja kuulain synameiningein."

Albumilla on kymmenen raitaa: kolme Kassu Halosen uutta sävellystä, viisi käännöskappaletta ja kaksi coveria: Joet tulvimaan itke sekä uusi versio Carolan ikivihreästä Rakkauden jälkeen. Kaikki sovitukset ovat Kassu Halosen käsialaa. Uusien laulujen sanoitukset on kynäillyt yhtä lukuun ottamatta Vexi Salmi, tosin 1980-luvulla usein käyttämällään salanimellä Antero Ollikainen. Vexi Salmi on kertonut, että tällä albumilla sävellykset olivat syntyneet ennen tekstejä.

Albumin otsikkoraita Sydämeen jäi soimaan blues on alkuperäiseltä nimeltään Rio de Janeiro blues. Carola oli esittänyt laulua jo edellisenä vuonna UMOn konsertissa toisella sanoituksella Kaipuu sydämessäni soi. Albumin levytysversion sovituksessa on mollibluestunnelma ja Carolan tulkinta on riipaisevan koskettava. Tulkitsijana Carolalla on ollut 1980-luvun puolivälissä edelleen aivan ilmiömäinen kyky välittää emootiota, joten siinä mielessä on vaikea ymmärtää, miksi musiikkikriitikot ovat olleet sitä mieltä, että 80-luvun Carolan levytyksissä "magia on kadonnut".

Kassu Halosen kolmesta sävellyksestä albumin toinen raita Kuolleen toiveen maa on ehdottomasti karismaattisin. Myös tässä laulussa on hieman bluesvaikutteita, sillä kohtalokasta introa seuraava a-osa noudattaa hieman blueskaavan konventioita. Laulun kertosäkeistön melodiankulku on iskelmällisempi. Vexi Salmen sanoitukset ovat vuosien varrella käsitelleet elämää suurempia asioita, joita on käsitelty ajoittain symbolismin ja jopa mystiikan keinoin. Vuonna 2012 Selvis-lehden haastattelussa Vexi Salmi aikoinaan luonnehti, kuinka Kuolleen toiveen maa kertoo itsensä etsimisestä epätoivoisessa tilanteessa. Sanoituksessa on kiehtova ajatus, kuinka "vain kuollut kasvaa saa".

"Jos ihminen lähtee etsimään sellaista, mikä ei ole konkreettista, niin tätähän se on. Ja siinä voi käydä huonostikin. - - Jos ajatellaan ihmiselämää täällä maapallon päällä, niin kyllähän se on erilaisista vastoinkäymisistä toiseen menemistä. Riippuu vaan kuinka ne ottaa. Jollekin ne on raskaita. Jollekin ne on etappeja ja pakollisiakin kehityksen ja valinnan mahdollisuuksia. - - Se mitä me tehdään ja mitä me luullaan elämäksi, niin se on usein, ei yhtään mitään, se on kuollut. Se todellinen elämä on jotakin ihan muuta." (Selvis-lehti 02/2012)

Kaikella kunnioituksella, esimerkiksi Tarja Ylitalo ei esittäisi näitä lauluja yhtä uskottavasti. Kuolleen toiveen maan sanoituksen voi ymmärtää varmasti monella eri tavalla, mutta ainakin itse olen tulkinnut, että siinä käsitellään masentuneen ihmisen mielenmaisemaa ja ajatuksenkulkua. Levytys on kaiken kaikkiaan vaikuttava kokonaisuus.

Yksi Carolan suurimpia suosikkisävelmiä jo hänen nuoruudessaan oli Arthur Hamiltonin Cry me a river, ja hänen haaveenaan oli saada joskus ikuistaa tuo ikivihreä levylle. Saukki oli jo aikoinaan 1950-luvulla tehnyt lauluun suomenkielisen tekstin nimellä Joet tulvimaan itke, jonka levytti Harmony Sistersin Maire Ojonen. Saukin kolmenkymmenen vuoden takaista tekstiä hyödynnettiin Carolan levyllä. Arkinen säe "rakkaus on roskaa" vain muutettiin hienostuneempaan muotoon "rakkaus on ohi". Edellä jo mainittiin, että Arto Pajukalliota ei ilmeisesti miellyttänyt Kassu Halosen tekemä sovitus puhallinriffeineen ja sähkökitarasooloineen, mutta annetaanpa sovittajamaestron itse kertoa hieman levytyksen taustasta:

"Kun levytyspäätös tehtiin, olin taas uuden haasteen edessä. Pallottelin mielessäni kymmeniä sovitusvaihtoehtoja. Selvää oli, että tekisin sen omalla tavallani, vaikka kunnioitinkin vanhaa Julie Londonin versiota. Nyt kun laulajana oli Carola, piti kappaleen tietysti olla hänen näköisensä. Luotin vaistooni ja esittelin visioni hänelle. Carola kuunteli, oli hetken hiljaa ja kysyi: – Hei, mistä päin sä Kassu oikein olet kotoisin? – Kainuusta, miten niin? – En mä tiennytkään, että Kainuussa käytetään tällaista blueskaavaa. Loistava!
Joet tulvimaan itke, lauloi Carola vanhaa lempikappalettaan niin verevästi ja viiltävästi, että heikotti. Hän tajusi nuottikynäni pienimmätkin vihjeet. Sen paremmin sitä ei olisi kukaan osannut laulaa." (Wuori-Tabermann 2004, 170)

Carolan tulkinnasta ei voi olla eri mieltä Kassu Halosen kanssa. Sydämeen jäi soimaan blues -albumi alkaa todella vakuuttavasti, sillä albumin kolme ensimmäistä raitaa ovat hyvin sielukkaita ja kunnianhimoisesti tuotettuja. Jos minun pitäisi listata vuoden 1985 parhaimpia suomalaisia "iskelmä"levytyksiä, nämä kolme – eli Sydämeen jäi soimaan blues, Kuolleen toiveen maa ja Joet tulvimaan itke – olisivat kaikki ehdottomasti kärjessä.

Albumin neljäs kappale Lokki ja laiva onkin sitten hieman tavanomaisempi "albumiraita". Lokki ja laiva -laulussa teksti on huomattavasti sävellystä kiinnostavampi. Sanoituksen tematiikka on hyvin samankaltainen kuin legendaarisessa Toiset meistä -ikivihreässä. Ihmiset ovat kuin lokkeja, joilla on haavekuva satamaan vievästä laivasta. Sanoituksessa kerrotaan ihmisen kaipauksesta päästä jonnekin perille. "Laiva" on ikuinen tunne, ja ihmiset ovat kuin lokkeja, jotka "haavein siivin käyvät merta kuin laivaa seuraten".

A-puolen viimeisenä raitana kuullaan uusi versio Carolan suurklassikosta Rakkauden jälkeen. Scandia-levy-yhtiö osui aikoinaan vuonna 1968 kultasuoneen, kun antoi Carolan levytettäväksi tämän itävaltalaisen Udo Jürgensin laulun Was ich dir sagen will, vaikka Carola ei itse pitänytkään Jürgensin musiikista. Jos Cry me a riverin levyttäminen oli ollut Carolan haave, niin Rakkauden jälkeen -hitin uudelleenversiointi oli Kassu Halosen haave päästä sovittamaan oma näkemyksensä nuoruutensa suosikkisävelmästä. Halonen on myöhemmin kertonut, kuinka sovituksen tekemisessä oli kulunut nuottipaperia, lyijykynää ja litroittain sydänverta.

"Carola istui studion tuolissa suljetuin silmin ja kuunteli hievahtamatta. Ehdin jo miettiä mielessäni kaikkein pahinta vaihtoehtoa. Olin varma, että hän tyrmää ideani ja etsii sanoja, joilla sanoa se mahdollisimman kauniisti. Ikuisuudelta tuntuvan hiljaisuuden jälkeen hän lopulta avasi silmänsä ja hihkui: – Voi hemmetti, tää toimii. Tää on just niin kuin olla pitää!
Päästin helpotuksen huokauksen. Oli hieno juttu havaita, että hän oli niin rohkea ja ennakkoluuloton. Yksi unelmistani oli täyttynyt." (Wuori-Tabermann 2004, 170)

Kassu Halonen on selvästi käyttänyt aikaa ja vaivaa sovitusta tehdessään, joten mistään ihan täysin tarpeettomasta uudelleenlämmityksestä ei ole kyse. Uudessa versiossa hieman "hämyinen" ja mystisempi tunnelma. Säestyksessä pääosassa ovat syntetisaattorit ja puhaltimet, etenkin saksofonisoolo, mutta toki myös alkuperäisen version tavaramerkiksi osoittautuneet pianoakordit soivat taustalla. Kaikesta huolimatta on kuitenkin todettava, että alkuperäinen versio on aina alkuperäinen, eikä ensiversion hurmaa voita mikään.

Albumin B-puoli alkaa laululla Jos tuulelta siivet saisin, joka on alun perin ruotsalaisen rock-laulajattaren Monica Törnellin tunnelmallinen balladi Vita om hösten. Sovitus on albumin pelkistetyin, mikä antaa hyvin tilaa Carolan tulkinnalle. Ja millainen tulkinta se onkaan: aivan mielettömän riipaiseva ja koskettava. Samaan aikaan herkkä ja voimakas. Carola yltää tulkinnallaan välittämään sellaisia tunteita, mihin harva vain laulaja kykenee. Akustisen sovituksen myötä laulussa on muutenkin mukavan intiimi yleisilme, minkä vuoksi se erottuu albumin laulukavalkadista hyvin edukseen. Aivan liian vähälle huomiolle on jäänyt tällainenkin helmi Carolan tuotannosta.

Carolan rakastamaa lattarimusiikkia ei tällä albumilla esiinny juurikaan, mutta mukana on kuitenkin yksi laulu, jonka tunnelma vie Länsi-Intiaan. Yö Jamaikan luo tunnelman on suomenkielinen versio Chris Rean vuonna 1984 levyttämästä laulusta Touché d'amour. Laulun reggaepoljentoinen sovitus on hyvin uskollinen Rean alkuperäiselle versiolle. Yö Jamaikan luo tunnelman on muihin albumin lauluihin verrattuna kepeämpi ja tekstinsäkin puolesta pinnallisempi, joten albumin kokonaisuudessa se jää väistämättäkin hieman täyteraidaksi.

Albumin kolmas Kassu Halosen sävellys on Siellä jossain on se maa. Carolan musiikki on usein tutustuttanut suomalaiset vieraiden kulttuurien musiikkiperinteeseen. Milloin hänen lauluissaan soi eteläeurooppalainen eleganssi, milloin latinalaisen Amerikan rytmit. Siellä jossain on se maa on kuitenkin kaukana maailman metropoleista, sillä laulussa ylistetään koskematonta luontoa ja erämaan hiljaisuutta. Sanoituksessa on Lappiin viittaavaa sanastoa. Kassu Halonen ja Vexi Salmi ovat tehneet vastaavanlaisia iskelmällisiä laulelmia myöhemmin muun muassa Vesa-Matti Loirin Unelmia-albumille vuonna 1989. Laulusta on yritetty tehdä hieman sellaista mahtipontista elämää suurempaa "anthemia", mutta syntetisaattoreilla luodut soundit hieman latistavat tunnelmaa. Olisikin mielenkiintoista kuulla laulu joskus suuren orkesterin säestämänä.

Pohjoiseen Suomeen sijoittuu myös raita B4 Kaipuu, joka on niin ikään peräisin Monica Törnellin tuotannosta. Kyseessä on progg-artisti Ted Strömin kynäilemä laulu Vintersaga, joka on noussut Ruotsissa jonkinasteiseksi klassikoksi. Ström levytti itse laulun ensimmäisen hyvin rockahtavan levytyksen vuonna 1984. Monica Törnell levytti vielä samana vuonna laulusta oman versionsa, jossa oli Strömin versioon verrattuna enemmän popahtavampia elementtejä kasarisoundeineen. Laulun levytti myöhemmin vuonna 1990 Jerry Williams, jonka versio menestyi erinomaisesti Ruotsin hittilistoilla. Carolan versio on tehty Törnellin version pohjalta. Levytys on albumin nuorekkain ja uusista lauluista ainoa, jonka tekstiä ei ole kynäillyt Vexi Salmi. Kaipuun on sanoittanut uuden sukupolven lauluntekijä Edu Kettunen. Suomenkielinen teksti on monella tavalla hyvin uskollinen ruotsinkieliselle alkuperäiselle, jossa luetellaan ruotsalaisia paikannimiä ja nähtävyyksiä. Laulun kertojaminä kertoo automatkastaan läpi Suomen kohti pohjoista. "Minä sieluain kiskoin kauemmas kaipuuseen / tuuli kylmä katkuinen kutsui pohjoiseen."

Albumin päätösraitana kuullaan brasialaistähti Tania Marian vuonna 1985 levyttämä tunnelmallinen ja vähäeleinen balladi Together, jonka Vexi Salmi on kääntänyt suomeksi nimellä Yö lämmin on. Viimeinen raita tuo albumikokonaisuuteen seesteisen ja rauhallisen päätöksen.

Sydämeni jäi soimaan blues -albumi valmistui heinäkuussa 1985. Kassu Halonen on muistellut, että elokuussa Carola kutsui kaikki levyn tuottamiseen osallistuneet henkilöt huvilalleen Kirkkonummen Hirsalaan, jossa illan emäntä järjesti kaikkien aikojen rapujuhlat:

"Carola oli onnellinen levystä ja halusi jakaa kanssamme tämän onnen. Ei hän ollut tehnyt levyä yksin, vaan me olimme tehneet sen yhdessä. Siksi maljat oli kohotettava meille kaikille. Myöhemmin illalla siirryimme terassille pitkän pöydän ääreen syömään ja juomaan. Lauloimme Helan går! suurella hartaudella, ja kumosimme pullotolkulla kirkasta juomaa. Sitä mukaa kuin ravunkuorten muodostamat vuoret pöydällä kasvoivat, lisääntyi myös melu ja metakka." (Wuori-Tabermann 2004, 171)

Sydämeen jäi soimaan blues -albumi julkaistiin vinyylinä ja c-kasettina. Minkäänlaisesta kaupallisesta myyntimenestyksestä ei ollut kyse. Carolan edustama hienostuneempi iskelmätyyli ei ollut koskaan varsinaisesti suurten massojen musiikkia, ja varsinkaan vuonna 1985 iskelmän kriisin aikana ei tällaisella albumilla ollut suuria menestymismahdollisuuksia. Mutta kuten Juha Rantala on osuvasti todennut Flamingo-yhtiön historiikissa: "Kaupallista menestystä levystä ei muodostunut, mutta sisällöllisesti se antoi kunnianhimoisen alun uudelle levy-yhtiölle." Muutamaa vuotta myöhemmin Kassu Halosen ja Vexi Salmen yhteistyö puhkesi kukkaansa, mikä tuotti kaunista tulosta ja lukuisia huikeisiin myyntilukemiin yltäneitä ikivihreitä.

Albumin jälkeen Carolaa hyödynnettiin Flamingo Musicin / Levytuottajien eri esittäjien yhteiskokoelmilla. Vuonna 1986 julkaistiin joululauluja sisältänyt kokoelma Joulun suuri toivekonsertti, jonka muutamalla raidalla Carola esiintyy. Vuonna 1987 julkaistiin Flamingon lastenlaulukokoelma Nasse-sedän lastentunti, jossa Carola laulaa muiden artistien kanssa kolmessa potpurissa sekä soolona Hauva ikkunassa. Vexi Salmi on sanonut:

"Hän on ainoa tuntemani artisti, joka sai vanhan lastenlaulunkin svengaamaan. Siitä esimerkkinä on That Doggie in the Window eli Hauva ikkunassa, jota Kipparikvartertti lauloi joskus 50-luvulla." (Wuori-Tabermann 2004, 144)

Vuonna 1988 Carola levytti viimeisen levytyksensä Flamingon italialaisia ikivihreitä sisältävälle teemakokoelmalle Ciao, ciao bambina. Carola levytti kokoelmaa varten vanhan ikivihreän Sydämeni jäi Sorrentoon, jonka instrumentaalitausta poimittiin Jörgen Petersenin albumilta Uusi kultainen trumpetti vuodelta 1983. Äärimmäisen edullinen tapa tuottaa levytys. Suunnitteilla oli jo seuraava Carolan oma albumikokonaisuus, joka olisi koottu Edith Piafin ikivihreistä. Albumi ei kuitenkaan toteutunut koskaan. Carola oli sairastunut Alzheimerin tautiin, joka oli edennyt jo liian pitkälle. Siteeraan jälleen kerran Vexi Salmea:

"Viimeisinä vuosinaan Carola teki tukun kypsiä tulkintoja, mutta elämä oli armoton. Silloin kun laulaja tunsi löytäneensä oman sisimpänsä ja tapansa tulkita musiikkia iski parantumaton sairaus, joka vaiensi Carolan lopullisesti." (Salmi 2005)

Sydämeen jäi soimaan blues jäi Carolan viimeiseksi albumiksi. Laulun otsikkokappaletta on näin jälkeen päin anakronistisesti helppo ajatella "testamentiksi". Carolan rakastamia tyylilajeja olivat jazz, soul ja blues. Carola jätti suomalaisille jälkeensä perinnön, jonka sydämeen jäi todella soimaan blues. Sydämeen jäi soimaan blues on vuonna 2004 ilmestyneen Tuija Wuori-Tabermannin kirjoittaman Carola-elämäkerran nimi. "Kun sä lähdit, mielen täytti tumma lohduttomuus / sydämeen jäi soimaan blues."

Sydämeen jäi soimaan blues -albumin levytyksiä on julkaistu myöhempinä vuosina kiitettävästi Carolan kokoelmalevyillä. CD-formaatissa lauluja julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1993 Flamingo Musicin Neljä tähteä -kokoelmasarjassa. Ylipäätään Carolan ensimmäistä CD-kokoelmaa saatiin odottaa yllättävän kauan. Vasta vuonna 1993 Fazer julkaisi kokoelman Kielletyt leikit, joka sisälsi Carolan hittejä hänen uransa ensimmäiseltä aktiivikaudelta 1963–1972. Tosin Discophonin katalogi myytiin Fazerille vuonna 1992, joten oikeastaan tuon aikakauden kattava kokoelma ei olisi onnistunutkaan aikaisemmin ilman levy-yhtiöiden välistä yhteistyötä, mikä oli Suomessa tuohon aikaan hyvin harvinaista.

Vuonna 1995 Flamingo Musicin toiminta lopetettiin yhtiön toistuvien talousvaikeuksien vuoksi. Carolan Levytuottajat / Flamingo -aikaiset levytykset myytiin Warnerille, joka oli ostanut myös Fazerin muutamaa vuotta aikaisemmin. Tämän seurauksena Carolan kaikki varsinaiset levytykset – yhtä EMIlle vuonna 1970 tehtyä singleä lukuun ottamatta – ovat saman levy-yhtiön omistuksissa.

Kerää koko sarja.

Vuonna 1997 Carolalta julkaistiin kaksikin kokoelmaa 20 suosikkia -sarjassa. Ensimmäisen kokoelman alaotsikko on Kielletyt leikit ja toisen Rakkauden jälkeen. Kuten jo kokoelmien nimistä voi päätellä – onhan ne nimetty Carolan ehkä kahden tunnetuimman laulun mukaan – kappalevalinnoissa on selvästi jaettu ikivihreitä tasaisesti molemmille kokoelmille, jotta kuluttajan olisi ostettava molemmat. Ensimmäisellä kokoelmalla on muun muassa Ei aina käy niin kuin haaveillaan, Nuori tumma, Penkki, puu ja puistotie ja Mä lähden Stadiin. Toisessa taas esimerkiksi Jerusalem, Herrojen kanssa pellon laidassa, Rakastan – saavuthan ja Nousee päivä, laskee päivä. Molemmilla kokoelmilla on julkaistu Carolan 1980-luvun tuotantoa, vaikka silloin ei syntynytkään suuria ikivihreitä. Syynä saattaa olla se, että 20 suosikkia -sarjan julkaisupolitiikasta vastasi hyvin pitkälti Vexi Salmi, joka mielellään sisällytti kokoelmasarjan julkaisuihin omia sanoituksiaan. Vexi Salmihan on sanoittanut miltei kaikki Carolan 1980-luvun levytykset. Ensimmäisellä kokoelmalla julkaistiin viimeiseltä albumilta Joet tulvimaan itke, Kuolleen toiveen maa ja Siellä jossain on se maa. Toiseen kokoelmaan on sisällytetty Sydämeen jäi soimaan blues ja Jos tuulelta siivet saisin. Carolalta julkaistiin vuonna 2000 vielä kolmaskin 20 suosikkia -sarjan kokoelma Ota tai jätä. Carola ehti levyttää uransa aikana vain noin satakunta levytystä, joten hänen tuotannostaan suurin osa on tullut julkaistuksi tuossa legendaarisessa kokoelmasarjassa. Jo kokoelman esittelytekstissä Vexi Salmi varoittelee, että mistään hittikokoelmasta ei ole kyse, vaan levytykset ovat vähemmän tunnettuja lauluja, jotka on julkaistu albumiraitoina tai singlen B-puolina. Julkaisu on ollut toki kulttuurihistoriallisessa mielessä arvokas, mutta tietysti on hieman kyseenalaista, kuinka suuri ostopotentiaali on kokoelmalla, joka sisältää vain Carolan harvinaisuuksia. Sydämeen jäi soimaan blues -albumilta on tällä kokoelmalla julkaistu Lokki ja laiva, Kaipuu ja Yö lämmin on. Carolan 20 suosikkia -sarjan kokoelmilla on julkaistu albumin kymmenestä laulusta kahdeksan.

Tulkitsijan taival -kokoelma vuodelta
2004 myi kultaa.

Vuonna 2001 Carolalta julkaistiin ensimmäinen koko uran kattava tuplakokoelma Musiikin tähtihetkiä -kokoelmasarjassa. Viimeiseltä albumilta on valikoitu tähän 30 levytyksen kokoelmaan Sydämeen jäi soimaan blues ja Joet tulvimaan itke. Varsinainen menestys oli syksyllä 2004 ilmestynyt tuplakokoelma Parhaat – Tulkitsijan taival. Kokoelmasta tuli yllättävä myyntimenestys, sillä sitä myytiin peräti 27 100 äänitettä eli miltei platinalevyyn oikeuttava määrä. Kokoelma viihtyi Suomen albumilistalla peräti 22 viikkoa, sijoittuen parhaimmillaan peräti neljänneksi. Kokoelma myi huomattavasti paremmin kuin yksikään Carolan äänite hänen elinaikanaan. Viimeiseltä albumilta menestyskokoelmalle valikoitui Sydämeen jäi soimaan blues, Joet tulvimaan itke ja Kuolleen toiveen maa – pisteet kokoelman laatijoille siitä, että valitsivat johdonmukaisesti albumilta kolme parasta levytystä mukaan. Vuosi 2004 vaikuttaa muutenkin olevan käänteentekevä Carolan arvostuksessa. Kaupallisesti hienosti menestyneen tuplakokoelman lisäksi vuonna 2004 julkaistiin Carolan elämäkerta ja CD-kokoelma hänen ennenjulkaisemattomista jazz-taltioinneistaan Heikki Sarmanto trion kanssa. Suuri yleisö oli vihdoinkin löytänyt Carolan ja nostanut hänen levytyksensä ansaitsemaansa arvostukseen. Innostuneena Carolan tuplakokoelman menestyksestä Warner julkaisi syksyllä 2005 toisen tuplakokoelmallisen Carolan harvinaisempia levytyksiä. Parhaat – Tulkitsijan taival 2 ei kuitenkaan löytänyt ostajia enää samalla tavalla. Kokoelma oli viikon ajan Suomen albumilistalla vaatimattomalla 39. sijalla. Viimeiseltä albumilta tälle kokoelmalle oli valittu Yö Jamaikan luo tunnelman ja Rakkauden jälkeen versio vuodelta 1985. Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että kyseessä olivat albumin ainoat kaksi kappaletta, jotka eivät olleet päätyneet Carolan 20 suosikkia -kokoelmille.

Carolalta on julkaistu 2000-luvulla
lukuisia tuplakokoelmia. Carolan
viimeiseltä albumilta on näille
kokoelmille valikoitu useimmiten
laulut Sydämeen jäi soimaan blues
ja Joet tulvimaan itke.

Vuonna 2011 julkaistiin tosiaan kaiken kattava 8 CD:n Carola-boksi, joka sisältää kaikki hänen levytyksensä ja arkistoihin tallennetut taltioinnit. Boksin lisäksi julkaistiin tiivistetty tuplakokoelma Rakkauden jälkeen – 40 hittiä ja harvinaista laulua, jonka toisella levyllä julkaistiin Carolan varsinaisia levytyksiä ja toisella puolella varsinaisilla äänitteillä julkaisemattomia arkistojen aarteita. Tuplakokoelma menestyi erinomaisesti myyden kultaa ja nousten Suomen albumilistalla parhaimmillaan sijalle 2. Ensimmäiselle CD:lle päätyivät Sydämeen jäi soimaan blues ja Joet tulvimaan itke. Nämä kaksi raitaa julkaistiin myös vuonna 2012 ilmestyneellä Carolan 30 suosikkia -sarjan kokoelmalla, joten ne ovat ainakin kokoelmalevyjulkaisujen perusteella Carolan viimeiseksi jääneen albumin kaksi suosituinta levytystä.

Kaikki Sydämeni jäi soimaan blues -albumin laulut julkaistiin tammikuussa 2016 julkaistulla Carolan 4 CD:n kokoelmalla Suuret suomalaiset – 80 suosikkia, joka sisältää kronologisessa järjestyksessä miltei kaikki Carolan varsinaisen levytystuotannon levytykset. On äärimmäisen positiivista, että Warner Music Finland julkaisee vielä näinä aikoina edes joitakin kokoelmia vielä fyysisenä äänitteenä. Kokoelmasarjassa julkaistiin vastaavanlaiset julkaisut myös Tapio Rautavaaralta, Olavi Virralta, Juha Vainiolta sekä Katri Helenalta. Julkaisu on osoitus siitä, että Carola on noussut jo melkoisen kovaan sarjaan suomalaisen kevyen musiikin todellisten ikonien joukkoon. Vielä kerran yksi sitaatti Vexi Salmelta:

"Carola on niitä laulajia, joiden maine ja arvostus ovat vain kasvaneet vuosien myötä. Aika on tehnyt tinkimätöntä työtään. Se on jauhanut jyvät akanoista ja samalla Carolan aistikkaat tulkinnat ovat erottuneet edukseen muusta laulutarjonnasta." (Salmi 2005)

Lähteet

Kirjallisuuslähteet:

Bruun Seppo, Lindfors Jukka, Luoto Santtu, Salo Markku (1998) Jee Jee Jee – Suomalaisen rockin historia. WSOY – Kirjapainoyksikkö, Porvoo.

Kärki Kalervo (2015) Sydämeni sävel – Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa. Mediapinta.

Wuori-Tabermann Tuija (2004) Carola – Sydämeen jäi soimaan blues. WSOY, Helsinki. 

Verkkolähteet:

Alanko Tero: Carola: Rakkauden jälkeen – kaikki levytykset ja arkistojen aarteita 1963–1988. Soundi 4/2011. (Verkkolinkki)

Heikkilä Martti: Sanoittaja Vexi Salmi. Selvis-lehti 02/2012. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 10.4.2015: Arto Pajukallio, Hanna Pakarinen toi Carolan lauluihin omat vahvuutensa. (Verkkolinkki)

Rantala Juha: Levytuottajat / Flamingo. Suomalaisen musiikin historia -palvelimessa. (Verkkolinkki)
 
Saarinen Pale: Levyarvio: Carolan kahdeksan levyn huikea kokoelma. Rytmi.com 4.5.2011. (Verkkolinkki)

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Einiö Paavo. Carola: Kielletyt leikit (Fazer Finnlevy 1993).

Henriksson Juha (2011) Monipuolinen ja kansainvälinen tunteiden tulkitsija – Julkaisun musiikillisesta sisällöstä. Julkaistu kokoelmalevyllä Rakkauden jälkeen – Kaikki levytykset ja arkistojen aarteita 1963–1988 (Warner 2011).

Rantanen Miska. Carola & Heikki Sarmanto trio (Sähkö Recordings / Jazzpuu 2004).

Salmi Vexi. Carola: 20 suosikkia – Kielletyt leikit (Fazer Records 1997).

Salmi Vexi. Carola: 20 suosikkia – Ota tai jätä (Warner 2000).

Salmi Vexi. Carola: Parhaat – Tulkitsijan taival (Warner 2004).

Salmi Vexi. Carola: Parhaat – Tulkitsijan taival 2 (Warner 2005).

Aiheesta muualla

Levytuottajat Oy:n ja Oy Flamingo Music AB:n äänitejulkaisuluettelo ym.

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt sekä Suomen albumilistat.

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 1980-luvulla

Vielä kolme viikkoa UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.

Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edelliset tekstit:
Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla

Huom! Suomen 1980-luvun euroviisukarsinnat on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta. Vuoden 1982 lähetyksestä on jäänyt talteen vain lähetyksen alkuosa ja sekin heikkolaatuisena.

1980

Suomen edustaja: Vesa-Matti Loiri – Huilumies
Sijoitus Haagissa: 19. / 19, 6 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alkukarsinta – asiantuntijaraati, finaali – alueraadit

1980-luvun ensimmäiset viisukarsinnat olivatkin melkoisia kulttuurisodan tantereita. Euroviisuihin suhtauduttiin tietynlaisissa kulttuuripiireissä äärimmäisen penseästi, minkä vuoksi Yleisradio alkoi peräänkuuluttaa kokeilevampaa linjaa. Sen seurauksena suuren yleisön ja musiikin asiantuntijoiden näkemykset hyvästä euroviisuedustajasta poikkesivat toisistaan huomattavasti.

Vuoden 1980 alkukarsinnan sato on karkeasti jaettavissa kahdenlaisiin esityksiin: oli Suomen kansan suosikkiartistien esittämiä kaupallisia iskelmiä sekä kokeilevia ja taiteellisempia sävellyksiä, joita esittivät muun muassa vasemmistolaisista taidepiireistä tunnetut taiteilijat. Asiantuntijat valitsivat finaaliin lauluja lähinnä jälkimmäisestä kategoriasta: jatkoon menivät muun muassa Sinikka Sokka, Liisa Tavi ja Eija Ahvo. Suomen kansan syvät rivit hätkähtivät jälleen: valittiinko jatkoonpääsijät jäsenkirjan perusteella? Karsiutuneiden joukossa oli mm. Paula Koivuniemi, Tapani Kansa, Kisu ja Pepe Willberg.

Finaalissa lopullisen viisuvalinnan suorittivat tavallisista musiikin kuluttajista koostuvat alueraadit. Nämä saivatkin ruodittavakseen poikkeuksellisen haastavan kuusikon. Eija Ahvon Lady Day (säv. Jukka Linkola), Liisa Tavin Nopea talven valo (säv. Pekka Tegelmann), Sinikka Sokan Eräs lapsi ei nuku (säv. Otto Donner) ja Irina Milanin Päättymätön laulu (säv. Olli Ahvenlahti) eivät vastanneet käsitystä perinteisestä eurovisiomusiikista. Niinpä karsinnan ennakkosuosikkeja olivat Vesa-Matti Loirin Huilumies (säv. Aarno Raninen) sekä Kirkan Karthago (säv. Antti Hyvärinen), joiden luonnehdittiin olevan karsinnan "normaalimmasta" päästä, tosin nekään eivät istuneet tyypillisen euroiskelmän muottiin. Ylipäätään suomalaiset olivat jo valmiiksi asennoituneet siten, että menestys Euroviisuissa tulee jäämään vaatimattomaksi, valitaan kuusikosta sitten kuka tahansa.

Vesa-Matti Loirin Huilumies jakaa vielä tänäkin päivänä mielipiteet voimakkaasti. Euroviisufanien enemmistö suhtautuu viisuun kielteisesti, kun taas esimerkiksi monet ammattimuusikot pitävät sävellystä yhtenä Suomen parhaimmista viisuedustajista. Onhan Aarno Ranisen jatsahtavassa sävellyksessä jipponsa ja Vexi Salmen tekstissä ihan ideaakin. Huilumiehen kohdalla merkittävin ongelma oli, ettei laulu avautunut kansainväliselle yleisölle – ainakaan siinä muodossa kuin se viisulavalla esitettiin. Eihän laulu nyt ollut vuoden 1980 Euroviisujen heikoin, mutta menestymättömyyttä ei voitane pitää yllätyksenä.

Jos arvioitavana olisi vain Suomen karsinnan finaalikuusikko, niin Huilumiestä voisi pitää ookoona valintana. Mutta kun tiedossa on alkukarsinnassa tippuneet viisi laulua, jotka asiantuntijaraati halusi silkassa elitistisyydessään pudottaa jo alkumetreillä, ei karsintatulosta voi pitää ihanteellisena. Paula Koivuniemen Romantiikkaa (säv. Markku Johansson) olisi kannattanut lähettää Euroviisuihin. Siinä oli kaikki eurohitin ainekset kasassa. Myös finaalikuusikosta veikkaisin, että afrikkalaistyyppinen Karthago olisi pärjännyt hieman paremmin, mutta oli Kirkan uran kannalta parempi, että hän päätyi viisuihin vasta myöhemmin laululla, jossa oli ainesta suureksi ikivihreäksi.

Vuosina 1978–80 Suomen euroviisuedustajan lisäksi samassa lähetyksessä valittiin myös edustaja Intervision laulukilpailuihin. Samana iltana, kun Huilumies äänestettiin Suomen euroviisuedustajaksi Haagiin, Marionin Hyvästi yö (säv. Esko Koivumies) valittiin interviisuedustajaksi Sopotiin. Euroviisuissa Suomi jäi viimeiseksi, kun taas Interviisuissa Marion saavutti pääpalkinnon. Koska suomalaiset olivat kuitenkin huomattavasti enemmän kiinnostuneita läntisistä Euroviisuista, esitettiin, että Hyvästi yö olisi kannattanut lähettää Euroviisuihin ja Vesku huiluineen itäblokin kilpailuihin. Ikuiseksi jossittelukysymykseksi jää, kuinka Hyvästi yö olisi pärjännyt Euroviisuissa. Veikkaisin kuitenkin, että huomattavasti paremmin kuin Huilumies. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1981

Suomen edustaja: Riki Sorsa – Reggae OK
Sijoitus Dublinissa: 16. / 20, 27 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alkukarsinta – yleisöäänestys, finaali – asiantuntijaraati

Vuonna 1981 kansa sai äänestää 15 laulun alkukarsinnasta kahdeksan jatkoon. Postikortteja lähetettiin lyhyestä yhden päivän äänestysajasta huolimatta huikeat 265 000, mikä oli melkoinen isku euroviisuvastaisille instituutioille. Vaikka eliitti yritti osoittaa Euroviisujen olevan kaikin puolin halveksittava kulttuurimuoto, kilpailun suosio kansan keskuudessa oli edelleen suurta. "Tuntuu kovasti olevan tärkeä kilpailu tämä Eurovision laulukilpailu", irvaili vähätellen karsinnan finaalilähetyksen juontanut Erkki Pohjanheimo. Finaaliin äänestettiin lähinnä nimekkäimmät esiintyjät, mutta olipa jatkoonpääsijöiden joukossa myös suurelle yleisölle tuossa vaiheessa vielä sangen tuntematon Riki Sorsa. Karsiutuneiden joukossa oli Leevi and the Leavings -yhtyeen Sinisilmä, mansikkasuu (säv. Gösta Sundqvist).

Vuoden 1981 viisukarsinnan finaalia on pidetty yhtenä kaikkien aikojen kovatasoisimpana. Moni laulu on jäänyt elämään ikivihreänä. Iltapäivälehtien suosikkikyselyitä johti ylivoimaisesti Frederikin Titanic (säv. Jori Sivonen), joka oli kuin ehta suomalainen vastine saksalaisen hittinikkari Ralph Siegelin menestysschlagereille. Huomiota herätti myös Markku Aron ja eksoottisen Nisa Sorayan Mun suothan tulla vierees sun (säv. Veikko Samuli), jonka tarttuvassa kertosäkeistössä nähtiin selvästi euroaineista. Vakavammista iskelmistä Taiskan Hiroshiman (säv. Raul Reiman) uskottiin iskevän kansainväliseen yleisöön. Iskelmämaailman ulkopuolisia esiintyjiä Riki Sorsan lisäksi edustivat Mikko Alatalo ja Juice Leskinen. Alatalo jatkoi Syksyn sävelessä hyväksi havaittua rikoo-linjaansa laululla Leuhkat eväät (säv. Mikko Alatalo & Harri Rinne). Juice Leskisen Ilomantsi taas on yksi kaikkien aikojen hykerryttävimpiä euroviisuparodioita. Kun Euroviisuissa on laulettu monista maailman kaupungeista (kuten edellisenä vuonna esim. Amsterdamista), niin pitäähän Ilomantsillakin olla oma viisunsa. Ilomantsissa vinoiltiin muun muassa kolmen minuutin aikarajoitukselle, ja Juice taisi tehdä koko laulun lähinnä siksi, että olisi halunnut kansainvälisen viisuorkesterin hokevan "mikä, mikä, mikä, mikä". Juicen osallistuminen viisukarsintoihin herätti melkoisen paljon huomiota ja hänen uskottiin mobilisoineen alkukarsinnan yleisöäänestyksessä monia "protestiäänestäjiä". Veikkaisin Juicen kuitenkin vedonneen lähinnä oman aikansa punavihreään kuplaan, minkä vuoksi on vaikea uskoa, että hän olisi todella sijoittunut yleisöäänestyksessä ykköseksi, kuten jotkut ovat esittäneet. Kolmen kärjessä Ilomantsi on toki saattanut ollakin. Juicen viisukarsintaosallistumista on analysoitu tarkemmin teoksessa Kun Suomi-rock puri ja löi: kapinarockin synty, nousu, vaino ja (t)uho (Konttinen, Starck, Valtonen 2015).

Finaalissa päätösvalta oli kuitenkin ulkoistettu musiikin asiantuntijoista koodulle rock-henkiselle raadille. Raadin äänestys oli silkka keskisormen näyttö kansan maulle ja perinteisille iskelmäsäveltäjille, jotka olivat lähteneet tosissaan säveltämään tyypillistä euroviisua. Raati jätti kansansuosikki Titanicin toiseksi viimeiseksi ja äänesti ylivoimaiseen voittoon Riki Sorsan Reggae OK:n (säv. Jim Pembroke). Melkein kaikki raatilaiset pitivät Riki Sorsan esitystä karsinnan parhaana, sentään kaksi oli äänestänyt sen vain toiseksi parhaaksi. Musiikin ammattilaisia ei tuntunut haittaavan, että finaalilähetyksessä Riki Sorsa alkoi laulaa väärästä kohdasta ja esitti laulunsa muutenkin laiskasti ja ponnettomasti. Pitihän sitä hyvälle kaverille, progemies Jim Pembrokelle antaa hyvät pisteet. Mikko Alatalo sijoittui toiseksi ja Juice Leskinen neljänneksi. Perinteisistä viisuehdokkaista vain Taiskan Hiroshima löi kiilaa rocktaustaisten miesten väliin sijoittumalla kolmanneksi. Ehkäpä laulun kantaa ottava ja amerikkalaisvastaiseksi tulkittava sanoitus antoi anteeksi sävellyksen liian "iskelmällisyyden".

Suomen 80-luvun alun kolmesta kokeilevasta euroviisusta Reggae OK on siedettävin valinta. Reggae OK:n kohdalla pystyy jo hieman ymmärtämään Yleisradion missiota tuoda Euroviisuihin myös vaihtoehtoista musiikkia. Reggae OK menestyi tästä kolmikosta selvästi parhaiten: se keräsi viisuissa "peräti" 27 pistettä, siinä missä ne kaksi muuta saavuttivat yhteensä kuusi pistettä. Reggae OK sai monien maiden raadeilta pikkupisteitä, mistä voisi olla tulkittavissa, että se on vedonnut jonkinlaiseen kansanosaan, joka on yrittänyt palkita laulun korkeilla pisteillä. Suomen delegaatio kävi esiintymässä jopa vaihtoehtoviisuissa, joten viisuvastustajat ottivat Suomen esityksen omakseen.

Kaikesta huolimatta Reggae OK:n niin ylivoimainen voitto näin kovatasoisessa karsinnassa tuntuu melkoiselta oikeusmurhalta, etenkin kun ottaa huomioon, että raadin äänestyksessä oli selvästi kyse vain kannanotosta eikä esimerkiksi sävellysten kansainvälisen potentiaalisuuden arvioinnissa. Toiset säveltäjät ja esiintyjät, kuten Frederik, yrittivät tosissaan tehdä eurovisioviihdettä, jolla Suomi voisi menestyä, ja sitten nuiva raati vetää hetkessä heidän tavoitteensa vessanpöntöstä alas. Ja jos haluttiin protestoida, niin oltaisiin sitten protestoitu kunnolla ja lähetetty Juicen Ilomantsi viisuihin. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1982

Suomen edustaja: Kojo – Nuku pommiin
Sijoitus Harrogatessa: 18. / 18, 0 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Vuosina 1982–85 Suomen karsintoihin kutsuttiin etukäteen artisteja, joiden joukosta säveltäjien oli valittava esittäjä viisuehdokkaalleen. Vuoden 1982 tapauksessa jo etukäteen ihmetystä herätti Kojon osallistuminen. Miten englanninkielisen rockin lupaavimmalla suomalaisella tähtinimellä saattoi olla mitään tekemistä euroviisujen kanssa?

Jälleen kerran Suomen euroviisun valitsi rock-henkinen asiantuntijaraati, joka piti parhaana Kojon esitystä Nuku pommiin (säv. Jim Pembroke). Suomen kansan mitta tuli täyteen Yleisradion kokeilevaa viisulinjaa, ja puhelinpäivystys tukkeutui kansalaisten vihaisesta palautteesta. Tulos Euroviisuissa oli huonoin mahdollinen, minkä seurauksena Kojo sai kokea kansan keskuudessa kylmää kyytiä. Vuonna 1982 asenneilmasto ei ollut sellainen, että laajat kansankerrokset olisivat pitäneet Nuku pommiin -esitystä keskinsormen näyttönä sovinnaiselle laulukilpailulle, jossa menestyivät vanhanaikaiset ja tekopirteät iskelmät. Jos katsoo vuoden 1982 Eurovision laulukilpailun yleistasoa, niin voisi kuvitella, että joissain piireissä ajateltiin kilpailun tarvitsevan jonkinlaista "ravistelua". Mutta vuonna 1982 huonosti menestynyt edustaja koettiin häpeäksi kansakunnalle.

Karsinnassa olisi ollut tarjolla Ami Aspelundin lumoavan kaunis tunnelmapala Mitt äppelträd (säv. Veikko Samuli), joka kelpasi sekä suurelle yleisölle että musiikin ammattilaisille. Onhan se häpeällistä, ettei yksikään Veikko Samulin sävellys ole edustanut Suomea Euroviisuissa, vaikka kyseessä on yksi lahjakkaimpia iskelmäsäveltäjiämme. Karsinnassa kilpaili myös Tapani Kansan Paista päivä (säv. Toivo Kärki), joka tuomittiin vanhanaikaiseksi ja äänestettiin viimeiseksi, vaikka se on ainoa karsinnan ehdokkaista, joka on jäänyt elämään ikivihreänä. Eipä sekään olisi voinut pärjätä ainakaan huonommin kuin Nuku pommiin.

VÄÄRÄ LAULU VOITTI, mutta kieltämättä Suomen euroviisuhistoriasta puuttuisi jotain niin olennaista ilman tapausta Kojo ja Nuku pommiin.

1983

Suomen edustaja: Ami Aspelund – Fantasiaa
Sijoitus Münchenissä: 11. / 20, 41 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

1980-luku oli huomattavasti edellistä vuosikymmentä epäpoliittisempi. Kun Euroviisut vain porskuttivat – tiettyjen piirien suuresta vastustuksesta huolimatta – ja kansa oli tyytymätön Suomen viisutarjontaan, päätti Yleisradio lopulta taipua vastaamaan kansan mielipiteisiin. Vuonna 1983 suomalaiset pääsivät ensimmäistä kertaa 11 vuoteen äänestämään mieleisensä viisuedustajan postikorttiäänestyksellä. Yhtä lailla vuoden 1983 karsintoihin kelpuutettiin taas vain perinteisempää iskelmämusiikkia. Taiteellisemmat kokeilut olivat taaksejäänyttä elämää. Itse asiassa karsinnan sääntöihin lisättiin Lex Pembroke, eli osallistuvien säveltäjien oli oltava syntyperäisiä Suomen kansalaisia.

Kutsuartistien aikakaudella Suomen viisukarsinnoissa kilpaili lukuisia eturivin tähtiä, mutta itse kilpailukappaleista harva on jäänyt elämään. Tämänkin vuoden karsinnassa yksi oli ylitse muiden, ja se voittikin postikorttiäänestyksen ylivoimaisesti. Ami Aspelundin Fantasiaa (säv. Kari Kuusamo) oli ajan hengessä oleva pop-iskelmä (joidenkin mielestä vähän liiankin, koska sitä syytettiin plagiaatiksi Kim Wilden Cambodia-hitistä), jossa riitti dramatiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Fantasiaa-viisun myötä Suomi osoitti taas pärjäävänsä viisuissa siinä missä muutkin maat. Ami Aspelund sai sitä paitsi yhtä monta pistettä kuin Italian Per Lucian esittänyt Riccardo Fogli, joka oli noussut suureksi tähdeksi hitillään Storie di tutti giorni. Oikeastaan molemmat olisivat saaneet sijoittua pari sijaa ylemmäs kärkikymmenikköön. OIKEA LAULU VOITTI.

1984

Suomen edustaja: Kirka – Hengaillaan
Sijoitus Luxemburgissa: 9. / 19, 46 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Suomalaiset ovat äänestäneet viisukarsinnoissa perinteisesti viisaasti. Tämänkin vuoden karsinnan sadosta kansa osasi poimia juuri ne kolme mielenkiintoisinta kolmen parhaan joukkoon. Kirkan Hengaillaan (säv. Jukka Siikavire) oli kuitenkin ylivoimainen ykkönen. Laulu nousi välittömästi Suomessa suureksi hitiksi ja siitähän on muodostunut vuosien saatossa yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia euroviisuja.

Hengaillaan kuuluu niihin euroviisuihin, jotka jakaa mielipiteitä "tavisten" ja viisufanien välillä. Jos viisufanit saisivat päättää, he olisivat todennäköisimmin lähettäneet viisuihin jonkun muun mitalistin: joko Paula Koivuniemen Tuultako tavoitan (säv. Eeva Kiviharju) tai Anneli Saariston Sä liian paljon vaadit (säv. Eero Tiikasalo). Se nyt vain on niin, että jos vastakkain ovat tylsässä heteroavioliitossa elävä kolmen lapsen isä ja Suomen johtava homoikoni tai suuri diiva äärimmäisen dramaattisella taidepaukulla, niin viisufanit kallistuvat jälkimmäisiin vaihtoehtoihin. Itse kuitenkin olen "suuren enemmistön" kannalla. Hengaillaan on ollut yksi Suomen onnistuneimpia viisuvalintoja, mistä on osoituksena hyvä sijoitus. Suomen ensimmäinen sijoitus kärkikymmenikössä seitsemään vuoteen. Osasyy hyvään sijoitukseen saattoi johtua Jukka Kajavan ohjaamasta esityksestä. Tiedän, että nykypäivän valossa taustalaulajien koreografia saattaa vaikuttaa naurettavalta, mutta vuonna 1984 Suomella ylipäätään oli esitys viisulavalla. OIKEA LAULU VOITTI.

1985

Suomen edustaja: Sonja Lumme – Eläköön elämä
Sijoitus Göteborgissa: 9. / 19, 58 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

1980-luvun puoliväliin mennessä Euroviisuissa kuultava musiikki oli jo eristäytynyt omaksi saarekkeekseen, millä ei ollut mitään tekemistä keskiverron eurooppalaisen musiikkimaun kanssa. Vuoden 1985 karsintatulos oli ihanteellisin mahdollinen, sillä alueraadit äänestivät karsinnan kaksi helmeä kärkikaksikkoon, ja vieläpä oikeaan järjestykseen. Eläköön elämä (säv. Petri Laaksonen) oli nappivalinta Euroviisuihin ja upeaääninen Sonja Lumme sille oikea tulkitsija, joka osasi myös panostaa esityksen dramaattisuuteen. Eläköön elämä on euroviisufaniklubin poikien jumaloima suomalainen viisuklassikko. Toiseksi sijoittunut Riki Sorsan Haaveissa vainko oot mun (säv. Kari Kuivalainen) nousi kotimaan listoilla paljon suuremmaksi hitiksi, mutta 80-luvun puolivälin Euroviisuissa laululla tuskin olisi ollut mitään asiaa kärkikymmenikköön. Toinen sija karsinnoissa oli siis paras mahdollinen. Mainitsemisen arvoista on, että molempien kärkikaksikon laulujen säveltäjät olivat ensikertalaisia viisukuvioissa ja muutenkin melkoisen uusia nimiä Suomen musiikkikentällä. OIKEA LAULU VOITTI.

1986

Suomen edustaja: Kari Kuivalainen – Never the end
Sijoitus Bergenissä: 15. / 20, 22 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Vuoteen 1986 mennessä suomalainen "yhtenäiskulttuuri" niin musiikkikentän kuin televisiotarjonnan suhteen taisi olla jo visusti menneen talven lumia. Kuinka moni suomalainen mahtaa edes muistaa, että tällainenkin laulu on joskus edustanut Suomea viisuissa. Kari Kuivalainen oli edellisenä vuonna kokenut läpimurtonsa säveltäjänä, kun hänen kynäilemänsä Haaveissa vainko oot mun oli sijoittunut viisukarsinnoissa toiseksi ja noussut suureksi hitiksi. Niinpä Kuivalainen kutsuttiin myös vuonna 1986 yhdeksi viisukarsintojen kutsusäveltäjäksi. Tilaustyönä Euroviisuja varten syntyi laulu Päivä kahden ihmisen, jonka solistiksi Kuivalainen oli kaavaillut Kaija Koota. Kaijan kieltäydyttyä Kuivalainen päätti esittää laulun itse, vaikka ei ollut säveltänytkään sitä alun perin itseään varten. Ja kieltämättä Kari joutuu hieman "puskemaan" korkeissa kohdissa. Yksi Suomen viisuhistorian epätoivoisimpia laskelmointiyrityksiä oli tämän viisun "muuttaminen" kansainvälisemmäksi. Laulu päätettiin nimetä Euroviisuja varten muotoon Never the end, minkä seurauksena laulun otsikkosäkeessä laulettiin "päivän kahden ihmisen" sijaan "koskaan sano en the end". Kornia? Todellakin. Ja vaikka Suomen viisun virallinen nimi olikin Never the end niin monien muiden maiden viisuselostajat yrittivät kuitenkin siitä huolimatta tavata laulun alkuperäistä nimeä Päivä kahden ihmisen.

Olisiko Suomella ollut Bergenissä parempia mahdollisuuksia kuin sijoittua sijalle 15. Hyvin todennäköisesti olisi. Menestymismahdollisuuksia ajatellen pienin riski olisi ollut lähettää Kirkan ja Kim Lönnholmin duetto Aitoa taikaa (säv. Kassu Halonen & Kisu Jernström), jonka tuottamiseen oli osallistunut myös ABBAn taustavaikuttaja Rutger Gunnarsson. Mahtipontinen estradiviisu kuulostaa tuon ajan "suomi-iskelmäksi" todella kansainväliseltä. Miksei sitä nyt vaan voitu valita? Tarjolla olisi ollut myös Dannyn Ninja (säv. Veikko Samuli). Ninja on ihan ehtaa viisukitschiä ja campia tyylipuhtaimmillaan, mutta entäs sitten? Tuohon aikaan Euroviisuissa muut pohjoismaat pärjäsivät vastaavanlaisilla hömppäpläjäyksillä (esim. vuonna 1986 Ruotsi sijoittui viidenneksi ja Tanska kuudenneksi). Jos muutkin maat menestyivät viisuissa lähettämällä ehtaa hömppää, niin miksi Suomi ei voinut kilpailla samanlaisilla aseilla, vaan meidän piti lähettää jotain fiinimpää ja esiintyä kuin hautajaissaattueessa. Asiantuntijaraati jätti Ninjan toiseksi viimeiseksi, koska vakavastiotettavat muusikot olisivat menettäneet kaiken uskottavuutensa, mikäli olisivat omilla nimillään ja naamoillaan antaneet korkeat pisteet Dannylle, joka yritti tosissaan etsiä Suomelle menestysviisun reseptiä. Karsinnasta voisi nostaa esille myös kahden laulavan näyttelijän Irina Milanin ja Eija Ahvon teatraalinen Applause (säv. Esa Nieminen). Se olisi ainakin erottunut joukosta vuoden 1986 Euroviisujen kavalkadissa. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1987

Suomen edustaja: Vicky Rosti – Sata salamaa
Sijoitus Brysselissä: 15. / 22, 32 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Kahden vuoden tauon jälkeen palattiin yleisöäänestykseen, ja jälleen kerran Suomen kansa osasi poimia jyvät akanoista. Alun perin huomiota herätti Johnny Lee Michaelsin Kesätuuli, jonka oli säveltänyt itse suuri nuorisoidoli Neumann. Kesätuuli on kieltämättä hieno sävellys, mutta pahoin pelkään, että se olisi ollut jo vähän liiankin sofistikoitunut tuon ajan Euroviisuihin. Laulu ei olisi välttämättä avautunut ensikuulemalta kansainväliselle yleisölle, joten se ei olisi saanut oikeutta Euroviisuissa, jossa tuohon aikaan pärjättiin melko heppoisilla renkutuksilla. Toinen sija karsinnassa taisi olla sille paras mahdollinen.

Vicky Rosti ei ollut vuonna 1987 millään tavalla kuuminta hottia. Hän oli ollut jo miltei seitsemän vuoden ajan kotiäitinä eikä ollut keikkaillut juuri lainkaan. Esiintyminen viisukarsinnassa merkitsi Vickylle eräänlaista comebackia pitkän tauon jälkeen. Suomen kansa kiinnitti kuitenkin huomiota euroviisumaiseen Sata salamaa -esitykseen (säv. Petri Laaksonen) ja piti sitä potentiaalisimpana viisuedustajana. Kassu Halonen vielä sovitti laululle modernimman ilmeen ja lopulta kaikki palaset tuntuivat loksahtaneen yhteen. Viisuesityksessäkin nähtiin hieno salamaefekti. Jopa BBC:n kyyninen ja sarkastinen viisuselostaja Terry Wogan äityi esityksen päätyttyä kehumaan sitä. Ja lopputulokseksi saatiin ällistyttävän huono 15. sija, vaikka kilpailun kokonaistaso oli luvalla sanoen todella heikko. On vaikea kuvitella, että yhtään minkäänlaisella musiikkimaulla tästä kavalkadista löytää 14 parempaa laulua tai esitystä. Suomea on kohdeltu Euroviisuissa vuosikymmenien ajan törkeästi, mutta Sata salamaa -laulun alhainen sijoitus on lähellä yhtä kaikkien aikojen oikeusmurhaa. Ehkä Sata salamaa oli edellä aikaansa? Lauluhan ei noussut vielä 1987 Suomessakaan juuri minkäänlaiseksi hitiksi, vaan on noussut vasta vuosien saatossa ikivihreäksi. Listaykköseksi Sata salamaa nousi lopulta syksyllä 2015 Antti Tuiskun version myötä. Sata salamaa on nykyään Suomen viisuklassikoista se kaikkein klassikoin, jota bailataan illasta toiseen yökerhoissa ja kotibileissä. Sata salamaa valitaan toistuvasti esimerkiksi iltapäivälehtien äänestyksissä parhaaksi euroviisuksemme.

OIKEA LAULU VOITTI. Pahoin kuitenkin pelkään, että menestymismielessä paras valinta olisi ollut kolmanneksi sijoittunut Paula Koivuniemen Musiikki on niinku se on (säv. Esa Nieminen). Eihän Musiikki on niinku se on ole millään lähestymistavalla parempi sävellys kuin Sata salamaa, mutta se edusti genreltään tekopirteää skandipoppia, jolla Tanska saavutti 80-luvulla toistuvasti korkeita sijoituksia (esimerkiksi Tanska sijoittui vuonna 1988 näin halpahintaisilla keinoilla peräti kolmanneksi). Kun vuonna 1987 Tanska piti vielä juuri sopivasti välivuotta tekopirteältä linjaltaan ja lähetti rauhallisemman laulun, Paula Koivuniemen kabaree-esityksellä olisi voinut olla sauma tehdä "tanskat". Mitä kertoo laulukilpailusta, että otaksuu Musiikki on niinku se on -kappaleen pärjäävän paremmin kuin Sata salamaa? Ei ainakaan hirveästi mitään positiivista...

1988

Suomen edustaja: Boulevard – Nauravat silmät muistetaan
Sijoitus Dublinissa: 20. / 21, 3 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Vuoden 1988 viisukarsinta muistetaan käsittämättömän tasaisesta äänestyksestä. Kuuden alueraadin pisteet menivät ihan ristiin rastiin ja äänet hajautuivat kappaleiden kesken vähintäänkin kummallisesti. Lopulta voiton vei laulu, joka ei ollut yhdenkään alueraadin suosikki. Ravintola- ja revyyorkesterina mainetta niittänyt Boulevard voitti laululla Nauravat silmät muistetaan (säv. Pepe Willberg). Toiseksi yhden pisteen päähän jäi Helena Millerin Svart och vitt (säv. Veikko Samuli), joka oli ollut kahden raadin suosikki, mutta Kajaanin raati oli jättänyt sen kokonaan pisteittä. Kolmanneksi sijoittui viisukonkari Ami Aspelundin Amor amor (säv. Petri Laaksonen).

Pepe Willberg on muistellut, että ABBAn Waterloo toimi inspiraationa säveltää Nauravat silmät muistetaan, mutta Kassu Halosen sovituksen jälkeen lopputulos kuulosti erilaiselta kuin alun perin oli ollut tarkoitus. Euroviisuissa laulun loputkin menestymismahdollisuudet tuhottiin täysin amatöörimäisellä esillepanolla ja esityksellä, joka sisälsi käsittämätöntä koheltamista ja tyylitöntä hyppelemistä. Eihän Nauravat silmät muistetaan toki nyt ollut toiseksi huonoin sävellys (että kaiken maailman kreikat ja belgiat ja islannit ihan tosissaan keräsivät enemmän pisteitä...), mutta live-esityksen jälkeen menestymättömyyttä ei voine pitää yllätyksenä.

Jälleen kerran potentiaalisimmat viisuhelmet jäivät muille mitalisijoille. Kolmanneksi sijoittuneessa Amor amorissa olisi ollut sitä jotain. Petri Laaksonen oli jälleen osannut säveltää onnistuneen dramaattisen sävellyksen, joka noudatti taitavasti tuon ajan viisumenestyjien konventioita. Vuoden 1988 viisufinaalin draaman kaari olisi voinut muuttua hyvin toisenlaiseksi, sillä Amor amor olisi erottunut todella hyvin edukseen Suomen esiintymisnumerolla Dublinin kilpailukavalkadin kolmantena Islannin laimean pelleilynumeron ja Ruotsin balladin jälkeen. Show'han olisi voinut todella lähteä käyntiin Amor amorin mukaansatempaavan intron myötä. Jos Suomi ei halunnut lähettää uudelleen Ami Aspelundia tai jälleen Petri Laaksosen sävellystä, niin sitten olisi kannattanut lähettää Helena Millerin Svart och vitt. Jälleen hukattiin mahdollisuus lähettää hieno Veikko Samulin sävellys kansainvälisen yleisön kuultavaksi. Toki on todettava, että Ami Aspelund oli tuossa vaiheessa esiintyjänä selvästi kokeneempi ja varmempi kuin Helena Miller. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1989

Suomen edustaja: Anneli Saaristo – La dolce vita
Sijoitus Lausannessa: 7. / 22, 76 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Joskus asiantuntijaraaditkin ovat kuitenkin poikaa – varsinkin kun ne äänestävät musiikillisten ambitioiden perusteella eivätkä lähde tekemään kantaa ottavia arvovalintoja. Anneli Saariston La dolce vita (säv. Matti Puurtinen) on yksi kaikkien aikojen onnistuneimpia viisuvalintojamme. Laulu on tehty selvästi kansainvälistä yleisöä ajatellen, ja siinä on ripaus oikeanlaista persoonallisuutta, minkä vuoksi se erottui tyypillisten viisujollotusten joukosta edukseen olematta kuitenkaan liian omaperäinen tai erikoinen. Rohkenisin melkein väittää, että yleisöäänestyksellä La dolce vita ei olisi voittanut karsintaa. Anneli Saaristo kilpaili toisellakin laululla Oi äiti maa (säv. Petri Laaksonen), joka olisi ollut kieltämättä tyylikäs valinta sekin, mutta vuoden 1989 Euroviisuissa kilpaili jo muutenkin paljon samanlaisia festivaaliballadeja, joten se ei olisi välttämättä erottunut massasta yhtä hyvin kuin La dolce vita.

Karsinnassa kilpaili yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiä viisukarsintahittejämme. Venäläistä romanssia muistuttanut Kim Lönnholmin Minä olen muistanut (säv. Edu Kettunen) sijoittui karsinnasta vasta seitsemänneksi, mutta myöhemmin keväällä 1989 laulu nousi valtavan suureksi hitiksi, minkä myötä Lönnholmin albumi myi yli 100 000 äänitettä. En kuitenkaan usko, että Minä olen muistanut olisi välttämättä voittanut karsintoja, vaikka käytössä olisi ollut yleisöäänestys, koska laulu nousi listoille vasta muutama kuukausi viisukarsintojen jälkeen. Suomen kansalla kesti hetkisen aikaa ennen kuin se "löysi" kappaleen.

Suomalaiset ovat usein liittäneet Euroviisuihin häpeän tunnetta. Hävettää olla suomalainen, kun meidän kansakuntaamme edustava euroviisuedustaja on niin huono. Anneli Saariston esitys Lausannen Euroviisuissa on kuitenkin osa sellaista euroviisuhistoriaamme, jota katsoessa tuntee suurta ylpeyttä ollessaan suomalainen. Ammattimuusikoiden työ palkittiin hienolla sijoituksella: suhteuttuna osallistujamäärään La dolce vita saavutti siihen mennessä Suomen parhaan sijoituksen. Se on edelleen parhaiten menestynyt suomenkielinen euroviisu. Tosin on todettava, että Annelin edelle sijoittuneissa kuudessa laulussa oli meidän edustajaamme heikompia sävellyksiä, kuten esimerkiksi kyseisen vuoden voittaja... OIKEA LAULU VOITTI.

Vuosikymmenen synteesi

1980-luku on ollut toistaiseksi ainoa vuosikymmen, jolloin Suomi on osallistunut jokaisena vuotena Eurovision laulukilpailuun. 80-luvun karsintasaldossa on puolet vihreää ja puolet punaista. Suomi sijoittui kolme kertaa kymmenen parhaan joukkoon, ja Ami Aspelundkin jäi juuri kärkikymmenikön ulkopuolelle sijalle 11. Mikäli Suomea oli edustanut huonommin menestyneiden viisujen tilalla Romantiikkaa, Titanic, Mitt äppelträd, Aitoa taikaa (tai Ninja) sekä Amor, amor, veikkaisin, että Suomi olisi voinut vakiinnuttaa itsensä keskitason viisumaaksi, joka olisi sijoittunut toistuvasti keskivaiheen sijoituksille. Viisuvoittoon tai ylipäätään kärkisijoituksille tuskin millään 80-luvun karsintatyrkyllä olisi ylletty, mutta olisimme toisenlaisilla valinnoilla todennäköisesti pärjänneet siinä missä muutkin. Huilumies, Reggae OK, Päivä kahden ihmisen ja Nauravat silmät muistetaan eivät varsinaisesti ole huonoja lauluja, mutta niiden ei olisi kuitenkaan pitänyt voittaa viisukarsintoja. Jokaisen kohdalla karsinnassa oli yksi tai useampi ehdokas, joka olisi mitä todennäköisimmin voinut sijoittua viisuissa paremmin. 1980-luvulla oltiin jo yleisesti hyväksytty ajatus, ettei Suomella ole Euroviisuissa asiaa kärkisijoituksille. Kun Sonja Lumme oli Eläköön elämällään sijoittunut yhdeksänneksi – vaikka vedonlyönnissä laululle oli väläytelty sijoitusta jopa viiden parhaan joukosta – kilpailut Yleisradiolle selostanut Kari Lumikero totesi lakonisesti, kuinka tämän paremmin Suomi ei tuppaa näissä kilpailuissa menestymään.

Vuosikymmenen kuriositeetti

Kuten on tullut todettua, 1980-luvun alkuvuosina Eurovision laulukilpailuihin suhtauduttiin monissa piireissä avoimen kriittisesti ja penseästi. Yleisradiossa oli voimissaan vielä 60- ja 70-luvuilta peräisin oleva mentaliteetti, jonka mukaan viihteen tuli mielellään edustaa edistyksellisiä ja tiedostavia arvoja. Tämän vuoksi Eurovision laulukilpailu, kaupallinen televisioitava iskelmäkonsertti, sopi äärimmäisen huonosti Yleisradion ihanteisiin. Oivaltavaa ajankuvaa tarjoaa vuoden 1981 euroviisukarsintojen finaalilähetys. Kilpailua juontanut Erkki Pohjanheimo esittää laulujen esittäjille kriittisiä kysymyksiä muun muassa artistin vastuusta iskelmälevyjen tuotantoketjussa. Frederikiltä hän kysyy Titanic-esityksen jälkeen, kuuluuko "yhteislavaliikunta" oikeanlaiseen euroviisuesitykseen. Juontaja tuo myös toistuvasti esille ajatuksen, kuinka Eurovision laulukilpailujen lopettamisesta on keskusteltu, koska kilpailu ei enää vastaa ohjelman "alkuperäisiä ihanteita". Artistien haastatteluista on jäänyt elämään muutamia unohtumattomia lausahduksia. Esimerkiksi kysyttäessä kuka on suunnitellut Frederikin taustalaulajien koreografian, Reetu vastaa huolettomasti, että koreografian on tehnyt "yks Maukka". Frederikin ironisista "raati tietää" -lausunnoista on pääteltävissä, että artisti on itsekin aavistanut, ettei tule saamaan asiantuntijoilta korkeita pisteitä. Juice Leskinen esiintyi viisukarsinnassa viimeisenä ja hän älykkäänä henkilönä oivalsi tilanteen huvittavuuden, joten hän veti oman haastattelunsa aivan läskiksi. Juuri jotain tuollaista muutoin niin jäykkä lähetys ehdottomasti kaipasi.

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla

Neljä viikkoa UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.

Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edellinen teksti: Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla

Huom! Suomen euroviisukarsinnat vuodesta 1973 lähtien on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta.

1971

Suomen edustaja: Markku Aro & Koivistolaiset – Tie uuteen päivään
Sijoitus Dublinissa: 8. / 18, 84 pistettä (keskiarvo: 2,47 / 5)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: raati (5/6 taviksia, 1/6 asiantuntijoita)

Yleisradio palasi boikottivuoden jälkeen euroviisuosallistujien joukkoon, mutta kansan kiinnostus viisuja kohtaan oli melko laimeaa. Kovinkaan moni suomalainen ei edes muista, että Markku Aro on edustanut Suomea Euroviisuissa, eikä kilpailukappaletta Tie uuteen päivään tunneta nykyään juuri lainkaan, vaikka se on saavuttanut yhden Suomen parhaimmista sijoituksista.

Miksi juuri Tie uuteen päivään menestyi niin hyvin? Syyksi voisi mainita laulun säveltäjän: Rauno Lehtinen. Ulkomailla nuoruutensa viettänyttä Rauno Lehtistä on luonnehdittu säveltäjäksi, jonka sävellyksissä noudatettiin erityisen paljon mannermaisia ja eurooppalaisia – suorastaan epäsuomalaisia – sävel- ja sointukuvioita, eikä niissä kuulunut suomalaisille tyypillistä mollimentaliteettia. Tie uuteen päivään saattoi siis kuulostaa eurooppalaisen korvaan tutulta ja miellyttävältä. Lisäksi on mainittava, että Suomella oli äärimmäisen edustavannäköinen esiintyjäjoukko. Nuoresta Markku Arosta ja viehkeistä Koivistolaisista riitti silmäniloa itse kullekin.

Suomen karsinnasta ei ole syytä noteerata kuin sen kärkikaksikko. Ainoa varteenotettava haastaja Markku Arolle ja Koivistolaisille oli Jukka Kuoppamäen dramaattinen ja mahtipontinen Uinu poikani vain. Uinu poikani vain on sävellyksenä taiteellisempi ja moniulotteisempi, eli siten todennäköisesti ansioituneempi kuin Tie uuteen päivään. Uinu poikani vain herättänee kuulijassa huomattavasti enemmän tunteita kuin Markku Aron ja Koivistolaisten laskelmoitu euroiskelmä. Pelkään kuitenkin pahoin, että Uinu poikani vain -laululle olisi käynyt viisuissa vähän samalla tavalla kuin kyseisen vuoden Jugoslavian edustajalle. Sekin on komea ja paatoksellinen sävellys, mutta sijoittui heikosti, koska se taisi olla liian paljon keskiverron länsieurooppalaisen musiikkimaun mukavuusalueen ulkopuolella. OIKEA LAULU VOITTI, mutta toki Kuoppamäkikin olisi ollut tyylikäs valinta.

PS. Vuonna 1971 Euroviisuissa alkoi esikatseluiden aika. Alkuvuosina esikatseluvideot olivat melkoisia matkailumainoksia, ja myös Suomi luotti ensimmäisessä videossaan talviseen eksotiikkaan.

1972

Suomen edustaja: Päivi Paunu ja Kim Floor – Muistathan
Sijoitus Edinburghissa: 12. / 18, 78 pistettä (keskiarvo: 2,29 / 5)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Karsintojen ennakkosuosikkina pidettiin jälleen Katri Helenaa, joka kilpaili ranskalaistyylisellä chansonilla Sua rakastan (säv. Valto Laitinen). Suomen kansa jätti kuitenkin Katri Helenan toistamiseen toiseksi ja äänesti voittajaksi Päivi Paunun ja Kim Floorin slaavilaista temperamenttia tihkuvan "humppa-chansonin" Muistathan (säv. Juha Flink & Nacke Johansson). Voiton selvittyä duon molemmat osapuolet haukkuivat lehdistössä suomalaisten musiikkimaun pystyyn ja varoittivat, ettei humpalla menestytä kansainvälisillä areenoilla.

Vuoden 1972 Suomen karsinnan kattauksessa oli Suomen karsinnoille hyvin tyypillinen helmasynti: kaikki laulut olivat ihan kivoja seiskan ja kasin kappaleita, mutta kun Euroviisuja varten pitäisi olla edes se yksi kympin suoritus. Viktor Klimenkon Romantique (säv. Rauno Lehtinen) oli ihan pätevä, mutta vanhanaikainen ja persoonaton estradi-iskelmä. Kirkan Kaikkea on (säv. Erik Lindström) oli yritys tuoda nuorekkaampaa pop-musiikkia Euroviisuihin, mutta lopputulos jäi kauas tuon ajan karismaattisimmista pop-hiteistä (joista saatiin melko pätevä näyte tuon vuoden Britannian viisussa). Monet ovat sitä mieltä, että Katri Helenan Sua rakastan olisi pitänyt lähettää viisuihin, koska se kuulosti "kansainvälisimmältä". Mutta kun sekään ei vaikuta ensikuulemalta varsinaisesti viisumenestyjältä. Sua rakastan -laulusta tulee itse asiassa jossain määrin mieleen kyseisen vuoden Sveitsin edustussävelmä C'est la chanson de mon amour, joka sijoittui kahdeksanneksi. Tuohon aikaan kahdeksas sija oli lumoavalle ranskankieliselle balladille jopa yllättävän heikko, joten on vaikea kuvitella, että eurooppalaisten korvaan kummallisella kielellä esitetty balladi olisi pärjännyt edes niinkään hyvin, vaikka se olisi kuinka "ranskalaishenkinen".

Muistathan-laulun ongelma ei mielestäni ole sen liika "slaavilaisuus", vaan pikemminkin liian laahaavat säkeistöt, jotka pysäyttävät hyvän menon ja tekevät kokonaisuudesta hieman hajanaisen. Päivi Paunu ja Kim Floor saivat aikaiseksi karismaattisen esityksen, josta saivat kehuja, ja sijoitus oli varmaankin niin hyvä kuin tuollaiselle laululle saattoi olla. OIKEA LAULU VOITTI. Ehkä Katri Helena olisi sijoittunut pari sijaa paremmin, ehkä ei.

Myös Porvoossa kuvattu esikatseluvideo on jäänyt suomalaisten mieliin.

Ylipäätään on todettava, että näinä vuosina Syksyn sävel -kilpailu osoittautui huomattavasti euroviisukarsintoja kovatasoisimmaksi, ja kyseisen kilpailun sadosta olisi löytynyt useampiakin potentiaalisia viisuedustajia. Esimerkiksi edellisen syksyn kilpailun kärkikaksikosta – Irwin Goodmanin Poing poing poing tai Markku Aron Vain eteenpäin (säv. Toivo Kärki) – kumpi tahansa olisi ollut varteenotettavampi viisuedustaja kuin yksikään näihin viisukarsintoihin osallistuneista sävellyksistä. Entä olisiko saman vuoden Syksyn sävel -voittaja Sammy Babitzinin Daa-da daa-da (säv. Kari Kuuva) ollut kovaa valuuttaa viisulavalla? Irwin Goodman levytti 1970-luvun alussa lukuisia tarttuvia sävellyksiä. Mahdollisesti hänen hampparimainen renttuolemuksensa olisi herättänyt eurooppalaisissa kummastusta, mutta Irwin olisi voinut kernaasti säveltää Suomelle euroviisun. Joku nuori komea pop-tähti (esim. Markku Aro) esittämässä viisuissa Poing poing poing – siinä olisi voinut olla ainesta melkoiseksi eurohitiksi!

1973

Suomen edustaja: Marion Rung – Tom tom tom
Sijoitus Luxemburgissa: 6. / 17, 93 pistettä (keskiarvo: 2,91 / 5)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Rauno Lehtinen sävelsi jälleen iloisen, tarttuvan ja mahtipontisen viisun, joka kuulosti enemmän eurooppalaiselta kuin suomalaiselta, ja Marion Rung esitti sen rautaisella ammattitaidolla. Tuloksena oli siihen mennessä Suomen paras (absoluuttinen) sijoitus, jonka päihittämiseen meni 33 vuotta. Marion sai viisujen myötä näyttävän comebackin ja hänestä tulikin vuosikymmenen suurimpia suomalaisia tähtiesiintyjiä. Suomalaisten kiinnostus Euroviisuja kohtaan kasvoi, ja kilpailussa kuullut laulut nousivat meidän hittilistoillemme. Esimerkiksi kyseisen vuoden Britannian viisu Power to all our friends ylsi Suomessa peräti listaykköseksi, vaikka se jäikin itse kilpailussa vasta kolmanneksi.

Tietysti OIKEA LAULU VOITTI ilman mitään epäilystä, mutta haluaisin nostaa esille toisen varteenotettavan ehdokkaan. Karsinnan suurimpana ennakkosuosikkina pidettiin Syksyn sävelestä suureen suosioon ponnahtanutta Sammy Babitzinia. Daa-da daa-dan tavoin Sammyn viisutyrkky Riviera oli Kari Kuuvan sävellys. Rivierassa oli paljon onnistuneita elementtejä, sillä se kuulostaa paikoitellen iloiselta eurooppalaiselta tuon ajan pop-hitiltä. Yleisradio oli kuitenkin tietoinen hulivilipoika-Sammyn melko eloisista elämäntavoista. Koivistolaiset kutsuttiin Sammyn taustalle pitämään raikulipojan maineessa ollut solisti kurissa. Koivistolaiset ovat muistelleet, että raatia olisi ohjeistettu antamaan Rivieralle huonoja pisteitä, koska Sammya pidettiin liian epävarmana kansainväliseen edustustehtävään. Raati teki työtä käskettyä ja jätti Rivieran peräti kolmanneksi viimeiseksi. Riviera ei olisi kuitenkaan ollut yhtään pöllömpi viisuedustaja, mikäli se olisi osattu paketoida Luxemburgin lavalle oikein. Mikäli Sammy Babitzin olisi ollut viisulavalla karismaattisimillaan ja Koivistolaiset edustavimmillaan, Riviera olisi englanninkielisenä voinut olla hyvinkin pätevä aloitusnumero vuoden 1973 Euroviisuille. Pidän ihan mahdollisena, että siinä tapauksessa se olisi mahdollisesti voinut hätyytellä Marionin sijoitusta. Jos Marionia ja Tom tom tomia ei olisi ollut karsinnassa lainkaan, Rivieran surkeaa karsintasijoitusta voisi pitää melko suurena oikeusmurhana.


Ennen kuin siirrytään seuraaviin vuosiin, ajattelin jo tässä vaiheessa varoittaa disclaimerina, että vuosien 1974 ja 1975 osalta oma musiikkimakuni saattaa poiketa melko selvästi tyypillisten euroviisufanien mieltymyksistä.

1974

Suomen edustaja: Carita Holmström – Keep me warm
Sijoitus Brightonissa: 13. / 17, 4 ääntä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati

Suomen euroviisuedustajaksi valittiin nuori omaehtoinen musiikin ammattilainen Carita Holmström laululla Älä mene pois (säv. Eero Koivistoinen). Musiikin ammattilaisista koottu raati päätyi valitsemaan ammattitaitoisen sävellyksen ja esityksen, joka edusti kieltämättä sofistikoitunutta ja professionaalista otetta. Älä mene pois -laulun arvot olivat musiikillisia, sillä sävellyksellä ei ollut kaupallisia tarkoitusperiä valloittaa hittilistoja. Tuloksena Brightonin viisufinaalissa oli neljä ääntä, millä päihitettiin neljä laulua, jotka kaikki kolmen äänen saalillaan jakoivat viimeisen sijan.

Nyt on oltava hieman varovainen sanoissaan, sillä noin kaksi kolmasosaa suomalaisista viisufanaatikoista on sitä mieltä, että Carita Holmström ja Älä mene pois on ylivoimaisesti parasta, mitä Suomi on koskaan lähettänyt Euroviisuihin. Menestymisen kannalta ongelmaksi saattoi osoittautua esimerkiksi ajoitus. Vuonna 1974 kaupallinen pop-musiikki rantautui vahvasti Euroviisuihin. ABBAn Waterloon lisäksi esimerkiksi kolmanneksi sijoittui hollantilainen hittiduo Mouth & McNeal menestyslaulullaan I see a star. Vaikka Älä mene pois erottuikin Suomen karsinnassa edukseen, Brightonin viisulavalla ensimmäisenä esityksenä se ei tehnyt samanlaista vaikutusta. Caritan hillitty esiintyminen flyygelin ääressä tuntui vähän kuin lämmittelynumerolta ennen kun lavalle saapui seuraavaksi raikuvien aplodien saattelemana isäntämaan oma edustaja Olivia Newton-John pröystäilevämmällä esityksellä.

Vuoden 1974 euroviisukarsintojen finaalia on pidetty yhtenä kovatasoisimmista karsinnoistamme. Syksyn sävel -kilpailun vaikutus alkoi näkyä selvästi myös euroviisukarsinnoissa, sillä myös viisukarsinnat alkoivat täyttyä aikansa eturivin esiintyjistä. Jo alkukarsinnoissa karsiutui kovia nimiä: Marion, Kirka, Kisu ja Irwin Goodman, joka kilpaili laululla Se on minimaalista. Laulu ei kuitenkaan millään vetänyt vertoja Irwinin tuon ajan suurimmille hiteille. Myös esitys oli ilmeisesti mennyt penkin alle: Irwin oli ensin erehtynyt alkukarsinnan päivämäärästä ja lisäksi orastava alkoholiongelma alkoi taas nostaa päätään.

Jos Suomi ei halunnut lähteä kaupalliseen pop-musiikkiin mukaan, niin finaalissa tarjolla olisi myös vielä taiteellisempia vaihtoehtoja. Anneli Sarin esittämä Jäähyväiset (säv. Kaj Chydenius) on yksi kauneimpia ja rakastetuimpia "vasemmistolaismusiikin" klassikoita. Ritva Oksasen teatraalinen Musta tango (säv. Jorma Panula) kuulosti suuren orkesterin esittämänä upean mahtipontiselta. Ulkomaalaiset olisivat saattaneet olla vähintäänkin hämillään, mutta ainakaan Oksanen ei olisi lavalla hukkunut kulisseihin. Ritva Oksanen totesi itsekin lehdistössä, että näihin totisiin kilpailuihin pitäisi saada enemmän huumoria. Kaupallisemman musiikin edustajista mainitsemisen arvoinen olisi Pepe Willbergin Sinä ja minä (säv. Markku Johansson), joka on onnistunut eurooppalaishenkinen pop-iskelmä. Se olisi varmaankin menestynyt vähintään siinä missä Älä mene poiskin, tosin ehkä laulun olisi saanut esittää sellainen artisti, jolla olisi ollut Pepeä enemmän ulospäin suuntautuvaa karismaa. Markku Aron Anna kaikkien kukkien kukkia (säv. Toivo Kärki) on noussut vuosien saatossa ikivihreäksi, mutta laulu olisi kieltämättä ollut samalla tavalla vanhanaikainen kuin esimerkiksi saman vuoden Saksan liittotasavallan viisu, joka jäi jaetulle viimeiselle sijalle. Markku Aro myös esitti laulun hieman ponnettomasti. Kenties menestymismielessä paras valinta olisi ollut Jukka Kuoppamäen hippi- ja new age -vaikutteinen menoiskelmä Aurinkomaa. Laulussa oli jo Suomen karsinnassa näyttävä esitys hyppykeppeineen. Suomi oli arvottu esiintymään Brightonissa ensimmäisenä, ja Aurinkomaan rakenne sopii mielestäni hyvin aloitusnumeroksi: aluksi lyhyt a-osa esitetään rauhallisena kunnes kertosäkeistössä pamahtaa meno päälle. Englanniksi esitettynä Aurinkomaa olisi voinut olla varteenotettava valinta 70-luvun poppisten joukkoon. Kuoppamäen sävelkynä oli tuolloin vielä terävä ja hänen laulunsa ja esityksensä olivat menestyneet hyvin Itä-Euroopan festivaaleilla. Olisi ollut mielenkiintoista testata, millaisen vastaanoton hän olisi saanut länsieurooppalaisessa musiikkikilpailussa. Onneksi Suomen edustajaksi valittiin kuitenkin Carita Holmström, eikä Dannyn lastenlaulua tai Babitzinin sisarusten Muskan ja Ykän renkutusta. Carita Holmströmin valinta oli toki täysin ookoo, mutta mielestäni näin mielenkiintoisen ja kovatasoisen karsinnan perusteella Euroviisuista olisi ollut otettavissa korkeampi sijoitus. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1975

Suomen edustaja: Pihasoittajat – Old man fiddle
Sijoitus Tukholmassa: 7. / 19, 74 pistettä (HUOM! tästä vuodesta lähtien käytetään tuttua 12 pisteen järjestelmää.)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Vuoden 1975 sangen kovatasoisessa karsinnassa kuultiin paljon epätyypillistä euroviisumusiikkia. Esimerkiksi Kirkan soulahtavassa Oh, New York rakkain (säv. Carita Holmström) on todella kansainvälinen groove. Vesa-Matti Loiri yhtyeineen esitti barokkikampauksissa komean Laulun (säv. Eero Koivistoinen), jota ei ollut suinkaan tehty hittilistoja silmällä pitäen. Melkoista epäkaupallista avantgardea oli Maaritin esittämä Mätämakee (säv. Paroni Paakkunainen). Poliittinen laululiikekin oli edustettuna Agit Propin On jotain mikä yhdistää (säv. Henrik Otto Donner) myötä. Epätyypillinen euroviisu oli myös karsinnan voittaja. Kansanmusiikkia esittänyt Pihasoittajat vei Viulu-ukollaan (säv. Kim Kuusi) voiton täpärästi ennakkosuosikki Dannyn nenän edestä.

Pihasoittajien valinta Suomen euroviisuedustajaksi ei herättänyt suomalaisissa varauksetonta ihailua. Kansanmusiikkityylisellä laululla ei uskottu olevan menestymismahdollisuuksia kilpailussa, jonka ABBA oli voittanut edellisenä vuonna. Joissakin yleisönosastokirjoituksissa esitettiin, että Suomen kannattaisi jättää Euroviisut epäonnistuneen karsintavoittajan takia kokonaan väliin.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Tukholman Euroviisuissa Pihasoittajien englanninkielinen esitys Old man fiddle tarjosikin piristävän vaihtoehdon kaupallisten pop-hittien ja formaattiviisujen joukossa. Euroviisuja vastaan kohdistettiin tuohon aikaan huomattavan paljon massakulttuurikritiikkiä, ja näille arvostelijoille Pihasoittajien vilpitön ja laskelmoimaton esitys tarjosi raikkaan ja luonnollisen vaihtoehdon. Tuloksena oli yksi Suomen parhaista sijoituksista.

Hyvästä sijoituksesta huolimatta jään itse hieman haikailemaan Dannyn perään. Danny on suomalainen kevyen musiikin merkittävimpiä hahmoja, joka on omilla määrätietoisilla näkemyksillään kehittänyt populaarimusiikin kehitystä Suomessa esimerkiksi estraditaiteen suhteen. Danny olisi ilman muuta ansainnut päästä joskus edustamaan Suomea Euroviisuissa, ja vuonna 1975 hänellä oli siihen juuri oikeanlainen paketti. Sähäkkä Seikkailija (säv. Kari Kuuva) on mahtipontinen ja vauhdikas poppis, joka pitää otteessaan koko kolmeminuuttisen ajan. Jo Suomen karsinnan esityksessä nähtiin melko näyttävä show. Seikkailijassa on niin paljon hyviä elementtejä, että väkisinkin käy mielessä kuinka pitkälle sillä olisi voinut pötkiä englanniksi esitettynä Tukholman lavalla. Pidän mahdollisena, että Seikkailijalla olisi onnistuneella esityksellä voinut sijoittua vielä Pihasoittajiakin paremmin. Jos Danny olisi voittanut Suomen euroviisukarsinnat ja flopannut Tukholmassa, on vaikea uskoa, että suomalaiset olisivat siinä tapauksessa osanneet haikailla Pihasoittajien perään, sillä Viulu-ukon seitsemäs sija tuli niin suurena yllätyksenä kaikille. Pitäisikö kaiken tämän jälkeen uskaltaa jopa todeta, että väärä laulu voitti? Pihasoittajien menestys kuitenkin herättää sen kysymyksen, että kuinka paljon Suomen karsinnassa onkaan vuosien varrella kilpaillut vastaavanlaisia potentiaalisia yllätysmenestyjiä, jotka on tuomittu vääränlaisiksi Euroviisuja varten.

1976

Suomen edustaja: Fredi & Ystävät – Pump pump
Sijoitus Haagissa: 11. / 18, 44 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Vuonna 1976 Euroviisut herättivät entistä enemmän arvostelua lauluntekijöiden keskuudessa. Kilpailulaulujen kaupallisuus suututti muusikoita, joiden mielestä laulukilpailu ei mitannut millään tavalla sävellysten taiteellisia ansioita. Fredi ei kuitenkaan kuulunut näiden kriitikoiden joukkoon, vaan hän näki Euroviisuissa huomattavaa potentiaalia. Viisukarsinnan lähetyksessä esitysten välissä haastateltiin laulujen säveltäjiä, jotka kävivät vuoron perään ajan hengen mukaisesti haukkumassa Euroviisuja, paitsi Fredi, joka avoimesti rupesi maalailemaan euroviisuvoiton suomia positiivisia mahdollisuuksia. Fredi sävelsi karsintaan laulun Pump pump, joka tarjosi kansalle sitä mitä kansa haluaa: häikäilemätöntä glamouria, kimallusta ja seksiä. Pump pump voitti karsinnan ylivoimaisesti ja sen avoin läpinäkyvä kaupallisuus sai Kekkoslovakiassa monet näkemään punaista.

Jälleen kerran Suomi lukeutui Eurovision laulukilpailussa ennakkosuosikkien joukkoon. Pump pump istui hyvin vuoden 1976 kilpailukavalkadiin, jota on luonnehdittu jopa kaikkien aikojen kaupallisimmaksi. Kansainvälisessä kilpailussa esimerkiksi kaikki kuuden kärkeen sijoittuneet laulut noudattivat enemmän tai vähemmän ajalle ominaisten kaupallisten pop-hittien konventioita. Suomen ennakkosuosikin asema ei kuitenkaan realisoitunut toivotulla tavalla. Koko delegaatio oli äärimmäisen pettynyt 11. sijaan.

Olisiko Suomen karsinnassa ollut laulua, jolla olisi voinut sijoittua paremmin? Tuskinpa vain. Kirkan Neidonryöstö (säv. Jukka Siikavire) on kieltämättä erittäin vaikuttava ja ansioitunut sävellys, joka on jäänyt turhan vähälle huomiolle, mutta se olisi tuskin saanut oikeutta kilpailussa, jossa tuohon aikaan valttia olivat helpot ja tarttuvat sävellykset. Tyylikäs valinta olisi ollut myös karsinnassa toiseksi sijoittunut Anneli Sarin Mustalaiskaravaani (säv. Deszö Balogh), mutta pahoin pelkään, että sille olisi käynyt yhtä huonosti kuin kaikille muille tuon vuoden viisuille, jotka sisälsivät vähänkin etnisiä elementtejä: Kreikan, Portugalin ja Jugoslavian viisut jäivät ansioistaan huolimatta jäännöspisteille. Kaupallisuus oli niin pop vuonna 1976. Mustalaiskaravaani ja varsinkin Neidonryöstö olisivat saattaneet olla helmiä sioille euroviisukontekstissa.

Mielestäni alueraadit tekivät ehdottomasti viisaan valinnan äänestäessään Fredin ystävineen Euroviisuihin. Ehkä odotettua heikompi sijoitus johtui hieman kotikutoisesta esityksestä. Keski-Euroopan poppisten laskelmoidut esitykset oli valmistettu suuremmalla ammattitaidolla ja niissä kuultiin paremmin lausuttua englantia. OIKEA LAULU VOITTI.

1977

Suomen edustaja: Monica Aspelund – Lapponia
Sijoitus Lontoossa: 10. / 18, 50 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Hälventääkseen Euroviisujen kaupallista mainetta Yleisradio toivoi, että karsintaan lähetetyissä lauluissa olisi mahdollisimman paljon "kansallisia elementtejä". Niinpä Suomen karsinnassa kuultiin lauluja Lapista, yöttömästä yöstä ja suomalaisesta väkivaltakulttuurista (Liehuva liekinvarsi, säv. Jukka Siikavire). Alueraadit äänestivät ylivoimaiseen voittoon Monica Aspelundin Lapponian (säv. Aarno Raninen), joka on kokonaisuutena suorastaan nerokas. Yhtäältä sävellys on ehtaa laskelmoitua EEC-humppaa, toisaalta siinä myydään mielikuvaa Lapin eksotiikasta. Lapponia on Suomen rakastetuimpia Euroviisuja. Toiseksi sijoittuneen Hortto Kaalon slaavilaistyylinen Kauan sitten (säv. Reino Markkula) on sekin mukaansatempaava, mutta ei suinkaan Lapponian veroinen. Karsinnoista elämään on jäänyt myös Mikko Alatalon Rokkilaulaja (säv. Mikko Alatalo & Harri Rinne), jota ei kuitenkaan olisi kannattanut lähettää sovinnaisiin Euroviisuihin. Mikko Alatalon taustayhtyeessä soittanut kitaristi Veltto Virtanen uhkasi suorassa lähetyksessä riisua housunsa. Siinä olisi ollut ainekset valtakunnalliseen kohuun, sillä vuoden 1977 euroviisukarsintoja seurasi yli 3 miljoonaa suomalaista ja se oli vuoden katsotuin ohjelma. OIKEA LAULU VOITTI.

1978

Suomen edustaja: Seija Simola – Anna rakkaudelle tilaisuus
Sijoitus Pariisissa: 18. / 20, 2 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Paha paikka. Karsinnassa kuultiin yhteensä seitsemän laulua, joiden joukossa on neljä upean naisartistin esittämää tasavahvaa sävellystä: Lea Lavenin Aamulla rakkaani näin (säv. Raul Reiman), Anneli Saariston Sinun kanssasi, sinua ilman (säv. Eero Tiikasalo), Katri Helenan Ystävä (säv. Timo Kalaoja) sekä Seija Simolan Anna rakkaudelle tilaisuus (säv. Reijo Karvonen). On vaikeaa määritellä, mikä näistä neljästä olisi ollut paras valinta, etenkin kun Anna rakkaudelle tilaisuus -laulua kohdeltiin Euroviisuissa törkeästi. Kolmanneksi viimeinen sijoitus oli täysin kohtuuton koskettavalle balladille, joka oli kuin räätälöity Euroviisuihin mahtipontisine orkesterisovituksineen. Ennakkoveikkauksissa Suomi oli parhaimmillaan noteerattu jopa kahdeksannelle sijalle, joten näin surkea lopputulos ällistytti monet. Ehkäpä Lea Lavenin dramaattinen Aamulla rakkaani näin – joka nousi karsintojen jälkeen suurimmaksi hitiksi – olisi voinut olla hieman parempi valinta, mutta on vaikea kuvitella senkään menestyneen kovinkaan korkealle, jos kerran Seija Simolankin kohtalona oli saavuttaa vain kaksi pistettä. Tiedän, että euroviisufanit haluaisivat nostaa esille myös Mirumaru-trion hömppäpopin ABC (säv. Antti Hyvärinen), mutta se olisi tuskin pärjännyt paremmin kuin kyseisen vuoden Portugalin vastaavanlainen renkutus. Tosin tuo Portugalinkin viisu onnistui saamaan peräti viisi pistettä, eli kolme enemmän kuin meidän Seijamme. Häpeällistä! IHAN OK VALINTA. Minkäs sille mahtaa, jos eurooppalaiset eivät ymmärtäneet hyvän päälle...

1979

Suomen edustaja: Katri Helena – Katson sineen taivaan
Sijoitus Jerusalemissa: 14. / 19, 38 pistettä.
Karsintatuloksen ratkaisutapa: raati (2/3 taviksia, 1/3 asiantuntijoita)

Vihdoin ja viimein Katri Helena pääsi edustamaan Suomea. Katson sineen taivaan (säv. Matti Siitonen), jos mikä, on "iso" laulu. Mahtipontinen iskelmä, joka yhtäältä muistuttaa aikansa ranskankielisiä euroviisuja, mutta on toisaalta kuitenkin hyvinkin sinivalkoinen, minkä vuoksi laulua on luonnehdittu jopa kansallisaarteeksi. Menestys Euroviisuissa jäi käsittämättömän alhaiseksi jälleen kerran. Suomi edusti Euroviisuissa marginaalia, jonka olisi vain pitänyt yrittää muita kovemmin pärjätäkseen. Jos Katson sineen taivaan olisi esitetty ranskaksi (siis kokonaan ranskaksi, ei pelkästään "muaaa" ja "suaaa" -osuudet), niin sijoitus olisi ollut varmaankin viiden parhaan joukossa. Ja vaikka Katri Helena esiintyikin Jerusalemin lavalla ammattitaitoisesti, hän oli kenties lavalla vähän liikaa vartijana. Eteläisemmän Euroopan naistähdet esittivät laulunsa itsevarmemmin ja pöyhkeilevästi diivaillen. Tuskin koskaan lakkaan ihmettelemästä sitä, miten esimerkiksi Sveitsin raivostuttavan typerä mukahuumori sijoittui meidän Katrimme edelle.

Olisiko karsinnassa ollut laulua, joka olisi voinut menestyä paremmin. Tokkopa vain. Toiseksi potentiaalisin ehdokas olisi varmaan ollut Markku Aron Sano Susanne (säv. Esa Nieminen), joka muistutti jossain määrin kansainvälisiä 70-luvun midtempo-pophittien kaavaa, mutta olisi todennäköisesti jäänyt Euroviisuissa karismaattisempien varjoon. Babitzinien sisarusten Aikuiset anteeksi antaa (säv. Eero Lupari) on hupaisa, mutta sillä ei olisi ollut mitään jakoa Dschingis Khanin ja Black Lacen joukossa. Pepe Willbergin Päivä tuskin päättyis kauniimmin (säv. Markku Johansson & Pepe Willberg) on levyversiona sangen onnistunut tunnelmallinen iskelmä, mutta tuskinpa silläkään olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia viisuissa. OIKEA LAULU VOITTI.

Vuosikymmenen synteesi

1970-luku on ollut toistaiseksi Suomen menestyksekkäin vuosikymmen Euroviisuissa: Suomi ei jäänyt viimeiseksi kertaakaan ja kärkikymmenikköön sijoituttiin peräti neljä kertaa. Suomen euroviisuvalinnat olivat pääsääntöisesti viisaita. Niinäkin vuosina kun sijoitus jäi kärkikymmenikön huonommalle puolelle, ei karsinnassa mitä todennäköisimmin olisi ollut potentiaalisempaa vaihtoehtoa, paitsi ehkä vuonna 1974. Suomen menestystä saattoi auttaa merkittävästi, että vuosina 1973–1976 Euroviisuissa ei ollut kielisääntöä, minkä vuoksi Suomen viisut esitettiin englanniksi. 1970-luvun lopulla alkoi vaikuttaa siltä, että Suomi sijoittuu aina hieman huonommin kuin muualta Euroopasta tulleet vastaavanlaiset laulut. Lapponia, Anna rakkaudelle tilaisuus ja Katson sineen taivaan jäivät tulostaululla monen heikomman sävellyksen taakse. Suomen lisäksi esimerkiksi Portugali, Turkki ja Jugoslavia kuuluivat euroviisuperheen "marginaaliin", joiden parhaatkaan viisut eivät hätyytelleet kärkisijoituksia.

Vaikka Euroviisuja arvosteltiin etenkin 70-luvun puolivälissä melkoisen paljon, kansan kiinnostus kilpailua kohtaan oli suurta, etenkin taas vuodesta 1973 lähtien. Sekä Suomen karsinnoilla että kansainvälisillä loppukilpailuilla oli miljoonia katsojia, ja ne olivat vuosittain television katsotuimpien ohjelmien joukossa. 1970-luvun puolivälissä Eurovision laulukilpailut alkoivat tuottaa lukuisia hittejä Suomen listoille. Esimerkiksi vuoden 1975 Eurovision laulukilpailun kärkikolmikon laulut sijoittuivat huhtikuussa 1975 Mitä Suomi soittaa -listalla viiden parhaan joukkoon.

Vuosikymmenen kuriositeetti

1. Yksi Suomen euroviisukarsintojen uskomattomampia ehdokkaita on vuonna 1973 kilpaillut laulu Super-extra-wonder-shop. Esa Pethmanin säveltämän laulun esitti hänen 13-vuotias tyttärensä Nina, ilmeisesti pihakavereidensa kanssa. Laulu on noussut suomalaisten euroviisufanaatikkojen keskuudessa melkoiseen kulttiklassikon asemaan.

2. Vuonna 1975 euroviisukarsinnoissa kilpaili Agit Prop, joka oli varmasti tunnetuin vasemmistolaisen poliittisen laululiikkeen edustaja. Kvartetti oli niittänyt vuoteen 1975 mennessä mainetta jo lukuisilla Itä-Euroopan sosialististen valtioiden laulufestivaaleilla. Euroviisukarsinnoissa Agit Prop pysyi tyylilleen uskollisena. He esittivät Otto Donnerin sävellyksen On jotain mikä yhdistää. Pentti Saaritsan sanoituksessa laulettiin avoimesti muun muassa lokakuun vallankumouksesta ja vapusta. Kansan syvät rivit hätkähtivät. Tällaisen tekstin sisältänyt laulu ei saisi missään nimessä toimia Suomen edustajana länsieurooppalaisessa musiikkikilpailussa. Vuonna 1975 euroviisukarsintojen finaalia edelsi neljä alkukarsintaa. Jokaisessa alkukarsinnassa kilpaili neljä laulua, joista kaksi pääsi jatkoon. On jotain mikä yhdistää sijoittui viimeisessä alkukarsinnassa kolmanneksi ja putosi sääntöjen mukaan jatkosta. Kuitenkin ennen finaalia Yleisradio ilmoitti, että se tulee nostamaan loppukilpailuun mukaan yhdeksännen laulun parhaaksi katsotusta pudonneesta ehdokkaasta. Valinta osui Agit Propiin ja jälleen Suomen kansan syvät rivit olivat helisemässä: miksi Yleisradio halusi väen vängällä kaikkein punaisimman laulun mukaan loppukarsintaan. Mikko Alatalo kuulusteli Iltatähdessä viisutuottaja Erkki Pohjanheimoa asiasta. Pätkä on katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa. Alueraadit sijoittivat kuitenkin Agit Propin vasta seitsemänneksi. On jotain mikä yhdistää on mainio ajankuva ylipolitisoituneesta vuosikymmenestä, jolloin poliittinen paatos löysi tiensä jopa euroviisukarsintoihin.